Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi sekä päätösvaltaiseksi.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi sekä päätösvaltaiseksi."

Transkriptio

1 PÖYTÄKIRJA /2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Eero Kärki, puheenjohtaja Hannu Partanen Laura Kuusisto Heidi Vänskä Eliisa Reenpää Antti Laitila Risto Sandvik 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kärki avasi kokouksen klo 14: Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti kokoon kutsutuksi sekä päätösvaltaiseksi. 3. Sihteerin valinta Sihteeri Sairon ollessa estyneenä valittiin kokouksen sihteeriksi tiedotusvastaava Partanen. 4. Esityslistan hyväksyminen kokouksen työjärjestykseksi 5. Ilmoitusasiat Hyväksyttiin esityslista muutoksin(liite 1) -Langetettiin opintovastaava Sandvikille myöhästymismaksu. -Yleisvastaava Reenpäällä on silmälääkäri vaihtokaronkan jälkeisenä aamuna klo 09:00. -Puheenjohtaja Kärki oli ollut kokousta edeltäneenä perjantaina Suomen Asianajajaliiton asianajajapäivillä. Kärki on lisäksi ollut yhteydessä inspehtoriin sekä dekaaniin. -Opintovastaava Sandvik ilmoitti myös olleensa yhteydessä dekaaniin. Sandvik kuvaili puheenjohtaja Kärjen kokoukseen tuomien Oreo-keksejen ominaisuuksia.

2 -Taloudenhoitaja Vänskä ja tiedotusvastaava Partanen olivat tulleet kerhotiloihin ajoissa ennen kokousta, jotta he saisivat esitelmänsä tehtyä. Kumpikaan ei ollut onnistunut tehtävässään. -Onniteltiin Emilia Kaikkosta, Eero Kärkeä, Anna-Liisa Karhusta, Sissi Huttusta sekä Hannu Partasta syntymäpäivien johdosta. -Todettiin Lakimiesliiton hallituksen nimitykset liiton valiokuntiin. Nimitykset oltiin tehty Pykälä ry:n ehdotuksen mukaisesti. 6. Virkailijoiden ja muiden luottamushenkilöiden nimeäminen Keskusteltiin toimikunnista ja työryhmistä yleensä. Kannustettiin Mikko Alakaretta osallistumaan yhdistyksen tapahtumiin. Taloustoimikunta Päätettiin esityksen mukaisesti nimittää taloustoimikunnan vuoden 2006 jäseniksi: PJ: Sihteeri: OTK Ilkka Lahti oikeust. yo Heidi Vänskä OTK Mikko Alakare OTK Julia Jouhki oikeust. yo Emilia Kaikkonen oikeust. yo Laura Oksama Ansiomerkkitoimikunta Keskusteltiin nimitysproseduurista sekä toimikunnan koostumuksesta. Päätettiin nimittää toimikunnan jäseniksi: OTT, VT Urpo Kangas OTK Ilkka Lahti Oikeust. yo Eero Kärki Oikeust. yo Oskari Rovamo Oikeust. yo Jukka Lång Oikeust. yo Laura Oksama Oikeust. yo Sanni Puikkonen Spextoimikunta Keskusteltiin toimikunnasta ja sen valitsemisesta Päätettiin kutsua tuottajat hallituksen kokoukseen helmikuun alussa; velvoitettiin Kärki hoitamaan kutsut. Tiedotustoimikunta

3 7. Talous Keskusteltiin toimikunnasta. Päätettiin Partasen ehdotuksen mukaisesti nimittää toimikuntaan: Hannu Partanen Heini Timgren Alina Wernick Kristian Karlsson Lisäksi siirrettiin IV:n päätoimittajan nimeäminen toimikunnan jäseneksi myöhempään ajankohtaan. 75-vuotistoimikunta Keskusteltiin toteuttamistavasta ja rahoituksesta Päätettiin jättää toimikunnan käsittely toistaiseksi pöydälle. Pidettiin tauko klo 15:44 Kokousta jatkettiin klo 15:49 Taloudenhoitaja Vänskä kertoi tavanneensa YVK:n tuotevastaava Kiira Tuohimaan Keskusteltiin yleisesti tuotteiden hankinnasta. Nähtiin tuotevastaavan viran olevan hyvä ja mielenkiintoinen. Velvoitettiin ulkoasiainvastaava Laitila suunnittelemaan mahdollisesti hankittavan Pykälä-lipun heraldiikkaa sekä selvittämään hintoja. Keskusteltiin yhdistyksen harjoittamasta yritysyhteistyöstä ja yrityssuhdetoimikunnasta. Hyväksyttiin Putsiini Oy:n suuruinen haalarilasku. Päätettiin järjestettävän vaihtokaronkan budjetiksi 3,5 per osallistuja. Keskusteltiin keittiötavaroiden päivittämistarpeesta. Velvoitettiin yleisvastaavat hankkimaan mehutonkkia, pöytäliinaa, kahvia sekä iskukuumennettua maitoa. Keskusteltiin viivakoodinlukijan hankkimisesta. Valtuutettiin Vänskä selvittämään käyttöön soveltuvaa laitetta sekä hankkimaan se kohtuullisissa hintaraameissa. Keskusteltiin IV:n postituskulujen sekä painatuskulujen arvonlisäverollisuudesta. Velvoitettiin Vänskä ja Partanen selvittämään asian laita. Todettiin jäsenrekisterin päivittämisen suhteen, että Partasen tulee seurata publiikkeja. Pidettiin tauko klo 17:10 Kokousta jatkettiin klo 17:21

4 Toivotettiin Tuomas Sunnari tervetulleeksi kokoukseen. Tilavuokrat 8. Opintoasiat Päätettiin Emma Niemistön 3.2. tilavuokran hinnaksi 150, mikäli tapahtuma kestää klo Mikäli tilaisuus loppuu jo puolilta öin, tulee summaksi 100. Lisäksi vekseli. Myönnettiin RinneRikollisille tilavuokraoikeus klo siivoussitoumuksin. Myönnettiin haalaritoimikunnalle tilavuokraoikeus klo siivoussitoumuksin. Myönnettiin Mikko Oikariselle tilavuokraoikeus klo siivoussitoumuksin. Keskusteltiin opintoasioista. Sandvik on ollut Helsingin yliopiston opetuksen strategiaseminaarissa Dipolissa. Sandvik kehui Helsingin yliopiston opetuksesta vastaava vararehtori Hannele Niemen esiintymistaitoa. Keskusteltiin velvoiteoikeuden pakollisten aineopintojen luennoista. Todettiin Marko Monosen luentosarjan pitämisen olevan hyvä asia. Keskusteltiin yhdistykselle myönnettävistä seminaarivapaapaikoista. Päätettiin myöntää järjestettävän välimiesmenettely seminaarin(lml) vapaapaikka Tatu Ylä-Mäihäniemelle. Päätettiin myöntää järjestettävän Uusi Osakeyhtiölaki seminaarin(lml) vapaapaikka Mikko Leinoselle. Päätettiin myöntää järjestettävän Uudet tekijänoikeudet käytännössä seminaarin (WSOYpro) vapaapaikka Kalle Hynöselle. Päätettiin myöntää järjestettävän Asuntokauppalaki ja sen tulevat muutokset seminaarin vapaapaikka Risto Sandvikille. Päätettiin kannustaa opintovastaava Sandvikia kunnostamaan kirjastoa. Sandvik totesi tarkemman suunnittelun tapahtuvan OVK:ssa. Velvoitettiin Sandvik jatkamaan tiedekuntakahvien järjestelyjä. Keskusteltiin Roschier Holmbergin tarjoamista vanhoista lakikirjoista. Päätettiin ottaa kirjat vastaan. Partanen totesi, että kuluvana keväänä hänen opintonsa eivät edisty. 9. Yrityssuhdetoimikunnan kuuleminen Toivotettiin Elina Lemmetty tervetulleeksi kokoukseen. Keskusteltiin yrityssuhdetoimikunnan esitteestä. Valtuutettiin Tuomas Sunnari laatimaan hintaselvityksen sekä kilpailuttamaan painotalot. Pidettiin esitettä yleisesti hyvänä ideana.

5 10. Ulkoasiat Keskusteltiin vuosijuhlayhteistyöstä ja vuoden 2006 toimintakaavoista. Todettiin uusien yritysyhteistyömuotojen mahdollisiksi toteutuskeinoiksi mm. nettisivut, Kertun Kepittäjäiset sekä Wappu. Kommentoitiin lyhyesti -laaksoa. Katsottiin kirjastosponsoroinnin koordinoinnin olevan yrityssuhdetoimikunnan tehtävä. Kiitettiin opintovastaava Sandvikia kirjojen kantamisesta WSOY:lta. Keskusteltiin spexin sponsoroinnista. Kehotettiin yrityssuhdetoimikuntaa olemaan yhteydessä McKinseyyn kevätkauden päättäjäisistä. Keskusteltiin Paragraaffista. Kiitettiin Lemmettyä ja Sunnaria osallistumisestaan kokoukseen. Pidettiin tauoko klo 19:20 Kokousta jatkettiin klo 19:45 UAV:n kokous meni muikeasti. Kv-viikot Keskusteltiin Pykälän kv-viikosta. Viikolla 5 järjestettävän Bergenin kv-viikon osallistujat ovat Ted Apter, Maija Päivinen sekä Antti Laitila. Viikolla 6 järjestettävän Århusin kv-viikon osallistujat ovat Sirkka-Liisa Rotinen ja Iina- Mari Supperi. Islannin kv-viikosta on tullut paljon kyselyjä. Keskusteltiin yhdistyksen kotisivuille laitettavista nettivinkeistä edullisten lentojen ja kulkukeinojen etsimistä koskien. Vuosijuhlat Sovittiin vuoden mittaan annettavien vuosijuhlalahjojen pääsääntöiseksi kattohinnaksi 10. Farmasiakunnan vuosijuhliin lähtee opintovastaava Sandvik. Päätettiin korvata iltaa varten 1 illalliskortti. Pohjois-Pohjalaisen osakunnan 4.2. järjestettäviin vuosijuhliin lähtevät yleisvastaava Kuusisto sekä tiedotusvastaava Partanen. Päätettiin korvata iltaa varten 1 illalliskortti. Valtio-opin opiskelijoiden järjestettäviin vuosijuhliin lähtevät taloudenhoitaja Vänskä sekä puheenjohtaja Kärki. Päätettiin korvata iltaa varten 1 illalliskortti.

6 Pidettiin tauko klo 21:40 Kokousta jatkettiin klo 21:47 Vaihtarisitzit järjestetään Matkavastaava Sari Uusi-Rauva on alustavasti suunnitellut yhdistyksen valistus-ja virkistysmatkan kohteeksi Riika/Pietari akselia. Kv-vastaava Ted Apter on lupautunut suunnittelemaan yhdistyksen kotisivuja englanniksi. Ulkoasiainvastaava Laitila on lupautunut tekemään saman ruotsiksi. 11. Tiedotusasiat 12. Yleisasiat Keskusteltiin Hukkaputken järjestelyistä. Ideoitiin tulevia lääkäri- sekä juristisitzejä. Päätettiin naapurikahvien ajankohdaksi klo Keskusteltiin yhdistyksen toimiston lukkojen sarjoittamisesta/vaihtamisesta. Keskusteltiin pykala-infon suojaamisesta ja todettiin täydellisen suojaamisen vaikeuttavan listan toimintaa turhan paljon. Velvoitettiin tiedotusvastaava Partanen olemaan yhteydessä muiden ainejärjestöjen tiedottajiin tiedotuskäytännön suhteen. Yleisvastaavat ovat varanneet Kevät- ja Syyskiljavat. Ajankohdat ovat ja Tiedotusvastaava Partanen ottaa kameran mukaan vaihtokaronkkaan. Keskusteltiin karonkan ohjelmasta. Kevätkauden avajaiset ovat Keskusteltiin avajaisten bändistä Terosta ja Kuvitteellisista Ystävistä. Keskusteltiin varaston tilanteesta. Valtuutettiin opintovastaava Sandvik ostamaan karhupumpun. Velvoitettiin yleisvastaavat selvittämään kurssien aikana tapahtuvan siivouksen aikatauluja sekä hintoja. Velvoitettiin Kärki selvittämään wc-tilojen käsipesuainevaihtoehtoja. 13. Muut esille tulevat asiat Taloudenhoitaja Vänskä on selvittänyt EA1-kurssin järjestämismahdollisuuksia. 14. Seuraavan kokouksen ajankohdan päättäminen Päätettiin seuraavien kokousten ajankohdiksi:

7 18.1. klo 19:15, Pykälä; klo 16:00, Pykälä 15. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Kärki päätti kokouksen klo 01:37. Pöytäkirjan vakuudeksi Eero Kärki, puheenjohtaja Hannu Partanen, sihteeri

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta. PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja

Lisätiedot

Professori (mvs.) Bärlund on laittanut kotisivuilleen maininnan valinnastaan vuoden opettajaksi.

Professori (mvs.) Bärlund on laittanut kotisivuilleen maininnan valinnastaan vuoden opettajaksi. PÖYTÄKIRJA 11.4.2006 21/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.4. Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi Vänskä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Yhdistyksen toimistolla on käytössä toimistosihteeri Paula Koskisen määräämä kiroilusakko.

Yhdistyksen toimistolla on käytössä toimistosihteeri Paula Koskisen määräämä kiroilusakko. PÖYTÄKIRJA 16.5.2006 26/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 16.5.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi Vänskä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007

PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007

PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014

PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014

PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011

PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014

PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007

PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.4.2007 Paikka: Läsnä: Taloudenhoitaja Karlssonin koti Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Hannu Häkkänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007

PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla.

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla. PÖYTÄKIRJA 23.10.2006 45/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.10.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotilat Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.3.2007 13/2007

PÖYTÄKIRJA 13.3.2007 13/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 13.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012

PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.1.2007 5/2007

PÖYTÄKIRJA 22.1.2007 5/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 6.3.2005 10/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Sunnuntai 6.3.2005. Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33

PÖYTÄKIRJA 6.3.2005 10/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Sunnuntai 6.3.2005. Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 PÖYTÄKIRJA 6.3.2005 10/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 6.3.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011

PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Pykälä ry:n hallitus on viettänyt kesäseminaaria Juristklubben Codex r.f.:n hallituksen kanssa. Kiitettiin seminaarin järjestäjiä.

Pykälä ry:n hallitus on viettänyt kesäseminaaria Juristklubben Codex r.f.:n hallituksen kanssa. Kiitettiin seminaarin järjestäjiä. PÖYTÄKIRJA 23.8.2006 34/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 23.8.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Risto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012

PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014

PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista.

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista. PÖYTÄKIRJA 9.5.2005 19/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 18.1.2006 5/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 18.1.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 17.47. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 17.47. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 3.3.2004 11/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 3.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011

PÖYTÄKIRJA 28.2.2011 8/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.2.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014

PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014

PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007

PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011

PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014

PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse

Lisätiedot

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011

PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 14.11.2005 38/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui

Lisätiedot

Ulkoasiainvastaava Laitila on osallistunut Lex ry:n järjestämään Iuris Primus Nova kilpailuun Turussa ja sijoittunut toiseksi.

Ulkoasiainvastaava Laitila on osallistunut Lex ry:n järjestämään Iuris Primus Nova kilpailuun Turussa ja sijoittunut toiseksi. PÖYTÄKIRJA 6.11.2006 47/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.11.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotilat Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.11. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen

Lisätiedot

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.03. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.03. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 11.10.2004 36/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Dittmar & Indrenius Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura Oksama Harri Ikonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2005

PÖYTÄKIRJA /2005 PÖYTÄKIRJA 7.11.2005 37/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 10.5.2010 19/2010

PÖYTÄKIRJA 10.5.2010 19/2010 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.5.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg Hanna Kylmäniemi

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta. Pöytäkirja 5.2.2012 6/2012 Aika: Sunnuntai 5.2.2012 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male (poistui kohdassa

Lisätiedot

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 18.10.2004 37/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.

Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira

Lisätiedot

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.11.2009 klo 18.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 6) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013

PÖYTÄKIRJA 15.5.2013 19/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 15.5.2013 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (saapui kohdassa 4.) Britta Riipinen Eero

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011

PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Hyväksyttiin pöytäkirjat 16/2006, 18/2006, 19/2006, 21/2006, 22/2006 ja 23/2006 muutoksin.

Hyväksyttiin pöytäkirjat 16/2006, 18/2006, 19/2006, 21/2006, 22/2006 ja 23/2006 muutoksin. PÖYTÄKIRJA 3.5.2006 24/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 3.5.2006. Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.3.2009 kello 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3.11.2014 38/2014

PÖYTÄKIRJA 3.11.2014 38/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.11.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere

Lisätiedot

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013

PÖYTÄKIRJA 3.6.2013 22/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.6.2013 Paikka: Bulevardi 19 A 18 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui kohdassa 7.1.) Eero

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.6.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,

Lisätiedot

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta. Pöytäkirja 2/2016 4.1.2016 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 2/2016 AIKA: 4.1.2016 klo 17.00 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Katariina Järvi, puheenjohtaja Tiia Takalo,

Lisätiedot

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 25.10.2005 35/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 25.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Mina Solonen Tuomas Sunnari Veera

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011

PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 21.2.2005 08/2005

PÖYTÄKIRJA 21.2.2005 08/2005 PÖYTÄKIRJA 21.2.2005 08/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.2.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Ritva Aalto Tuomas Sunnari,

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.5.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen

Lisätiedot

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri

Lisätiedot

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 13/05

Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 13/05 Pykälä ry:n opintovaliokunnan kokous 13/05 Perjantai 1.12.2005 klo 18.00 Pykälä ry:n kerhohuoneisto, Sörnäinen Läsnä: Risto Sandvik, varapuheenjohtaja Anna-Liisa Karhunen, sihteeri Tuomas Tiittala, vanhempi

Lisätiedot

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.9.2009 klo 18.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 3.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas

Lisätiedot

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.2.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013

PÖYTÄKIRJA 1.4.2013 14/2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 1.4.2013 Paikka: Töölönkatu 27 A 13 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011

PÖYTÄKIRJA 17.10.2011 28/2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 17.10.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014

PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina

Lisätiedot

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta.

Taloudenhoitaja Ahsanullah kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Ahsanullahia ruuasta. PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Anita Kritsos, sihteeri Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2012 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 24.11.2013 Paikka: Läsnä: Tallikuja 2 D Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen Eero Rapola

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA /2009

PÖYTÄKIRJA /2009 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.3.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini

Lisätiedot