Suurelle valiokunnalle

Transkriptio

1 MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 19/2013 vp Valtioneuvoston selvitys Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden ratifioinnista EU:ssa, sen yleisjärjestelyistä ja metsäkatokompensaatiosta Suurelle valiokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Suuri valiokunta on 30 päivänä toukokuuta 2013 lähettänyt valtioneuvoston selvityksen Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden ratifioinnista EU:ssa, sen yleisjärjestelyistä ja metsäkatokompensaatiosta (E 67/2013 vp) maa- ja metsätalousvaliokunnalle mahdollisia toimenpiteitä varten. Asiantuntijat Valiokunnassa ovat olleet kuultavina - ympäristöneuvos Magnus Cederlöf ja ylitarkastaja Marjo Pekkanen, ympäristöministeriö - neuvotteleva virkamies Tatu Torniainen, maa- ja metsätalousministeriö - neuvotteleva virkamies Juhani Tirkkonen, työ- ja elinkeinoministeriö - varttunut tutkija Tarja Tuomainen, Metsäntutkimuslaitos - asiantuntija Janne Näräkkä, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry. VALTIONEUVOSTON SELVITYS Ehdotus Ratifioinnin lähtökohdat Euroopan unioni ja sen jäsenmaat antoivat Dohan osapuolikokouksessa joulukuussa 2012 kirjallisen suostumuksen Kioton pöytäkirjan muutokseen, joka mahdollistaa toisen velvoitekauden toimeenpanon vuosina Jotta pöytäkirjan muutos tulisi voimaan, vähintään ¾:n pöytäkirjan osapuolista on se ratifioitava. EU:n osalta ratifiointi vaatii neuvoston, parlamentin sekä kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän. Kyseessä on niin sanottu sekasopimus, joka sisältää sekä EU:n että jäsenvaltioiden toimivaltaa kuuluvia määräyksiä. Tämän vuoksi Suomen sitoutuminen Kioton pöytäkirjan muutokseen vaatii myös kansallisen hyväksymismenettelyn, jonka valmistelu on myös aloitettu. Pöytäkirjan muutokseen kirjattiin, että EU toteuttaa Kioton pöytäkirjan liitteeseen B kirjatun päästötavoitteen (-20/-30 % vuoden 1990 tasolta vuoteen 2020 mennessä) yhteisesti Kioton pöytäkirjan 4 artiklan mukaisesti samoin kuin ensimmäisellä velvoitekaudella. Lisäksi ympäristöneuvoston päätelmissä maaliskuussa 2012 oli jo EU:n sisäisesti sovittu, että EU-kupla perustuu vuonna 2009 hyväksyttyyn EU:n ilmasto- ja energiapakettiin ja että EUkuplassa yhdenkään jäsenmaan päästövähennysvelvoitteet eivät saa kiristyä suhteessa EU:n voi- E 67/2013 vp Versio 2.0

2 massa olevaan lainsäädäntöön, so. ilmasto- ja energiapakettiin. EU-kuplan yleisjärjestely: vaihtoehdot Komission keskeinen johtopäätös on, että EUkupla on nyt lähes mahdotonta toteuttaa siten, kuin se tehtiin ensimmäisellä velvoitekaudella , jolloin jokaiselle jäsenmaalle (EU- 15) oli määritetty uusi ja erillinen koko talouden kattava päästövähennystavoite. Esimerkiksi Suomen pöytäkirjan liitteeseen B merkitty päästövähennystavoite oli -8 % vuoden 1990 tasolta, mutta artiklan 4 mukaisessa sopimuksessa Suomen tavoitteeksi muodostui 0 % vuoden 1990 tasolta. Komissio on ilmoittanut, että se ei lähtökohtaisesti halua avata vuonna 2008 tehtyä energiaja ilmastopakettia. Näin ollen se pitää parhaimpana vaihtoehtoa, jossa kansallisia velvoitteita ei määritellä lainkaan ja jossa EU vastaa yhdessä Kioton toisen velvoitekauden päästövähennysvelvoitteiden saavuttamisesta. Tämä lähestymistapa olisi myös EU:n Dohan osapuolikokouksessa annetun lausuman mukainen. Komission mukaan artiklaa 4 voidaan myös tulkita siten, ettei sitä koskevassa sopimuksessa, EU-kuplassa, välttämättä tarvitse esittää jäsenmaakohtaisia lukuarvoja. Näiden sijasta voitaisiin esittää prosessi, jolla luvut määritetään jälkikäteen toteutuneen kehityksen perusteella. Edellytyksenä tässä on se, että prosessi on sellainen, että se varmistaa EU:n Kioton pöytäkirjan liitteeseen B kirjaaman päästövähennyksen toteutumisen ja että se sopii hyvin yhteen voimassaolevan EU-lainsäädännön kanssa. Hiilinielujen kytkentä EU-kuplaan Ilmasto- ja energiapaketin täysimääräinen toteuttaminen toteuttaa pitkälti myös EU:n velvoitteen Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella. EU:n ilmasto- ja energiapaketti ei kuitenkaan sisältänyt maankäyttö-, maankäytön muutos- ja metsänhoito -sektoreita (LULUCF-sektorit). Paketti eroaa myös eräiltä muilta osin Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden kattavuudesta. Suomen tilanne on Durbanissa sovittujen laskentasääntöjen mukaan lähtökohtaisesti epäedullinen. Mikäli laskentasääntöjä sovelletaan ensimmäisen velvoitekauden käytännön mukaisesti suoraan Suomen lukuihin, Suomen tase LULUCF-sektorilla jää alijäämäiseksi n. 20 MtCO2e koko velvoitekauden aikana. Tämä siis kiristäisi Suomen päästötavoitetta suhteessa EUlainsäädäntöön, koska Suomen olisi hankittava puuttuvat päästöyksiköt markkinoilta tai vähennettävä päästöjä muilla sektoreilla suunniteltua enemmän. Suomi on käytettävissä olevien lähteiden mukaan ainoa EU-maa, jonka kohdalla Durbanin laskentasäännöt tuottavat ylimääräisen päästörasitteen. Suomelle annettiin Durbanissa poliittinen lupaus siitä, että asia hyvitetään Suomelle EU:n sisäisellä järjestelyllä. Tästä järjestelystä on neuvoteltu komission kanssa kahdenvälisesti jo tammikuusta Neuvottelujen tuloksena ensisijaiseksi vaihtoehdoksi on noussut se, että komission päätöksellä (komitologiamenettely) siirrettäisiin Suomelle sallittuja päästömääräyksiköitä (Assigned Amount Unit, AAU). Vaihtoehdon ongelmaksi on kuitenkin noussut se, ettei komission hallussa ole Suomen tarvitsemaa määrää yksiköitä. Ympäristöministerineuvosto tunnusti maaliskuun 2012 päätelmissä "metsäisten maiden maankäyttösektoria koskevan erityispiirteen" ja valtuutti komission etsimään tyydyttävää ratkaisua. Komissio on tältä pohjalta esittänyt alustavissa hahmotelmissaan LULUCF-sektorin liitäntään kolmea erilaista vaihtoehtoa: 1. Automaattinen netotus koko EU:n hiilinielusektoreiden päästöille: jäsenmaiden yksiköt ovat yhdessä yhteisessä korissa ja yksittäisten jäsenmaiden alijäämä katetaan koko EU:n ylijäämästä 2. LULUCF-sektori jää jäsenmaan vastuulle, mutta on olemassa jonkinlainen jäsenmaiden välinen tasausmekanismi 3. LULUCF-sektori jää jäsenmaan vastuulle, ei tasausmekanismia. Energia- ja ilmastostrategian päivityksessä (Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 2

3 ) linjattiin uudelleen, että "Suomi neuvottelee Durbanin ilmastokokouksen (joulukuu 2011) päätöksessä Kioton pöytäkirjan 1. kauteen verrattuna syntyneen Suomen metsäkatokompensaation menetyksen korvaamisesta täysimääräisesti pöytäkirjan toisella, vuonna 2013 alkaneella kaudella." Valtioneuvoston kanta Suomelle on tärkeää, että EU-kuplaa koskevassa järjestelyssä selkeästi määritellään, mihin jäsenmaat sitoutuvat ratifioidessaan Kioton toisen velvoitekauden, ja ettei velvoitekauden toimeenpano lisää jäsenmaiden vastuita ja taakkaa yli sen, mistä EU:n ilmasto- ja energiapaketissa on sovittu. Suomi suhtautuu varauksellisesti vaihtoehtoon, jossa EU:n jäsenmaille esitettäisiin osana EU-kuplaa jäsenmaakohtaiset koko talouden kattavat päästötavoitteet, kuten tehtiin ensimmäisellä velvoitekaudella Tätä on nyt vaikea toteuttaa tilanteessa, jossa EU:n päästökauppajärjestelmässä ei ole jäsenmaakohtaisia päästötavoitteita, ja niillä periaatteilla, jotka neuvosto linjasi vuonna 2012 päätettäessä EU:n tavoitteesta toisella velvoitekaudella (EU-kupla perustuu vuonna 2009 hyväksyttyyn EU:n ilmasto- ja energiapakettiin, ja EU-kuplassa yhdenkään jäsenmaan päästövähennysvelvoitteet eivät saa kiristyä suhteessa EU:n voimassa olevaan lainsäädäntöön, so. ilmasto- ja energiapakettiin). Suomi suhtautuu tässä vaiheessa varauksellisesti vaihtoehtoon, jossa päästökaupan ulkopuoliselle sektorille määritellään jäsenmaakohtaiset luvut. Suomi pitää parempana ja on valmis selvittämään vaihtoehtoja, joissa määritellään prosessi tarkkojen lukujen määrittämiseksi jälkikäteen. Suomi kuitenkin huomioi, että lukujen määrittämiseen jälkikäteen voi myös liittyä ongelmia. Hiilinielujen (ns. LULUCF-sektori) kytkentä EU-kuplaan ja metsäkatokompensaatio Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella Durbanin ilmastokokouksen (joulukuu 2011) Kioton toista velvoitekautta koskevassa päätöksessä Suomi menetti Kioton pöytäkirjan ensimmäiseen kauteen verrattuna mahdollisuuden metsäkatokompensaatioon. Suomi neuvottelee metsäkatokompensaation menetyksen korvaamisesta täysimääräisesti pöytäkirjan toisella, vuonna 2013 alkaneella kaudella. Suomen tavoitteena on korvauksesta sopiminen ratifioinnin yhteydessä tai vaihtoehtoisesti erillisen menettelyn kautta kuitenkin siten, että ratkaisu olisi selvillä ratifioinnin yhteydessä. Suomi on myös avoin tarkastelemaan vaihtoehtoa, jossa komission päätöksellä siirrettäisiin Suomelle tarvittava määrä päästöyksiköitä. Suomi suhtautuu tässä vaiheessa ratifiointineuvottelujen yhteydessä kielteisesti sellaisiin vaihtoehtoihin, jotka eivät mahdollista metsäkatokompensaation menetyksen aiheuttaman alijäämän korvaamista täysimääräisesti. Edellytyksenä on, että ratkaisu ei vaikuta unionin ja jäsenvaltioiden toimivaltaan metsiä koskevissa kysymyksissä. Suomi on kuitenkin valmis tarkastelemaan vaihtoehtoja, joissa LULUCF-sektori on jäsenmaan vastuulla, mutta sektoria koskevassa alijäämätilanteessa sovelletaan jäsenmaiden välistä tasausmekanismia. Suomi pyrkii tasausmekanismin yhteydessä ratkaisuihin, joissa saadaan varmuus syntyvän alijäämän kompensoinnista. Ratkaisuissa tulee pyrkiä myös mekanismin selkeyteen ja hallinnolliseen keveyteen. 3

4 Perustelut VALIOKUNNAN KANNANOTOT Perustelut EU-kuplan yleisjärjestelyt Valiokunta toteaa, että Suomi on ratifioinut YK:n ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen eli YK:n ilmastosopimuksen vuonna Ilmastosopimusta on tarkennettu Kioton pöytäkirjalla, joka täsmentää pöytäkirjaan kuuluvien maiden velvoitteita kasvihuonekaasujen vähentämisessä. Suomi ratifioi Kioton pöytäkirjan vuonna 2002, ja pöytäkirjan ensimmäinen velvoitekausi päättyi vuonna Euroopan unioni ja sen jäsenmaat antoivat Dohan osapuolikokouksessa joulukuussa 2012 kirjallisen suostumuksen Kioton pöytäkirjan muutokseen, joka mahdollistaa toisen velvoitekauden toimeenpanon vuosina Pöytäkirjan muutokseen kirjattiin Dohan osapuolikokouksessa 2012, että EU toteuttaa Kioton pöytäkirjan liitteeseen B kirjatun päästötavoitteen (-20/30 prosenttia vuoden 1990 tasolta vuoteen 2020 mennessä) yhteisesti Kioton pöytäkirjan 4 artiklan mukaisesti samoin kuin ensimmäisellä velvoitekaudella. Pöytäkirjan 4 artiklan mukaan pöytäkirjan osapuolet voivat keskinäisellä sopimuksella uudelleen määritellä osapuolia koskevat päästövähennysvelvoitteet edellyttäen, että kyseisiä osapuolia koskeva yhteenlaskettu velvoite ei muutu. EU:n tapauksessa sopimuksessa (ns. EU-kupla ) tullaan määrittelemään siis yksittäisten jäsenmaiden vastuut. Jotta pöytäkirjan muutos tulisi voimaan, vähintään ¾:n pöytäkirjan osapuolista on se ratifioitava. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden ratifiointi edellyttää EU:n osalta neuvoston, parlamentin sekä kaikkien jäsenmaiden hyväksyntää. Kyseessä on niin sanottu sekasopimus, joka sisältää sekä EU:n että jäsenvaltioiden toimivaltaan kuuluvia määräyksiä. Tämän vuoksi Suomen sitoutuminen Kioton pöytäkirjan muutokseen vaatii myös kansallisen hyväksymismenettelyn. Valiokunta toteaa, että ympäristöneuvoston päätelmissä maaliskuussa 2012 on jo EU:n sisäisesti sovittu, että EU-kupla perustuu vuonna 2009 hyväksyttyyn EU:n ilmasto- ja energiapakettiin ja että EU-kuplassa yhdenkään jäsenmaan päästövähennysvelvoitteet eivät saa kiristyä suhteessa EU:n voimassa olevaan lainsäädäntöön, so. ilmasto- ja energiapakettiin. EU:n ilmasto- ja energiapaketissa EU:n päästökauppasektorilla on vuodesta 2013 alkaen ainoastaan EU:n yhteinen kaikkien jäsenmaiden päästökauppaan kuuluvat toimialat kattava päästövähennystavoite/päästökiintiö. Jäsenmaissa sijaitsevat laitokset ja niiden vastuulle määritetty lentoliikenne saavat ilmaisia päästöoikeuksia harmonisoitujen sääntöjen mukaan EU:n yhteisestä päästöoikeusvarannosta. Loppu päästöoikeuksista huutokaupataan ja huutokaupattavat päästöoikeudet jaetaan jäsenmaille päästökauppadirektiivissä säädetyllä laskentakaavalla. Mitään ennalta määritettävää jäsenmaakohtaista päästöoikeuksien kokonaiskiintiötä ei päästökauppasektorilla siten ole. Päästökauppasektorin ulkopuoliset toimialat kattavassa EU:n taakanjakopäätöksessä EU:n jäsenmaille on asetettu kansalliset päästövähennystavoitteet vuodelle Valtioneuvoston kannassa on suhtauduttu varauksellisesti vaihtoehtoon, jossa EU:n jäsenmaille esitettäisiin osana EU-kuplaa jäsenmaakohtaiset koko talouden kattavat päästötavoitteet, kuten tehtiin ensimmäisellä velvoitekaudella Myös vaihtoehtoa, jossa päästökaupan ulkopuoliselle sektorille määritellään jäsenmaakohtaiset luvut, on pidetty ongelmallisena. Samoin vaihtoehtoa, jossa määritellään prosessi tarkkojen lukujen määrittämiseksi jälkikäteen. Komissio on todennut, että vaihtoehto, jossa päästökauppa otettaisiin erilleen ja lukuja esitettäisiin jäsenmaakohtaisesti vain päästökaupan ulkopuolisille (taakanjakopäätöksen alaisille) sektoreille, on hyvin vaikea. Komissio on ilmoittanut, että se ei lähtökohtaisesti halua avata vuonna 2008 tehtyä energia- ja ilmastopakettia. Näin ollen se pitää parhaimpana vaihtoehtoa, 4

5 Perustelut MmVL 19/2013 vp E 67/2013 vp jossa kansallisia velvoitteita ei määritellä lainkaan ja jossa EU vastaa yhdessä Kioton toisen velvoitekauden päästövähennysvelvoitteiden saavuttamisesta. Tämä lähestymistapa olisi myös EU:n Dohan ilmastosopimuksen osapuolikokouksessa annetun lausuman mukainen. Valiokunta pitää välttämättömänä, että EUkuplaa koskevassa järjestelyssä selkeästi määritellään, mihin jäsenmaat sitoutuvat ratifioidessaan Kioton toisen velvoitekauden sopimuksen. Velvoitekauden toimeenpano ei saa lisätä jäsenmaiden vastuita ja taakkaa yli sen, mistä EU:n ilmasto- ja energiapaketissa on sovittu. Ilmastoja energiapaketin sitoviin tavoitteisiin kuulumattomat metsätalouden päästöt ja nielut tulee pitää paketin ulkopuolella. Metsätalouden päästöjä ja nieluja säädellään nykyisin jo EU:n LU- LUCF-lainsäädännön kautta. Metsäkompensaation neuvottelutilanne Valiokunta viittaa asiassa kaikkeen siihen, mitä se on todennut lausunnossaan valtioneuvoston selvityksestä YK:n ilmastosopimuksen 17. osapuolikokouksesta; Durban (MmVL 6/2012 vp E 116/2011 vp). Durbanin ilmastoneuvotteluissa 2011 metsien hiilinielujen laskentasääntöihin tehtiin merkittävä muutos. Durbanissa päätettiin laskentasäännöistä, joiden mukaan metsien raivauksesta johtuvaa metsäkatoa eli metsäpinta-alan laskennallista vähenemistä voidaan vain rajoitetusti korvata metsien kasvusta syntyvällä hiilinielulla Kioton pöytäkirjan toisella velvoitekaudella. Metsäisessä maassa metsää raivataan rakentamiseen, väyliin ja elintarviketuotannon kannattavuuden turvaamiseksi viljelyyn. Valtioneuvoston kirjelmään liitetystä muistiosta käy ilmi, että Suomen tilanne on Durbanissa sovittujen laskentasääntöjen mukaan lähtökohtaisesti epäedullinen. Mikäli laskentasääntöjä sovelletaan ensimmäisen velvoitekauden käytännön mukaisesti suoraan Suomen lukuihin, Suomen tase LULUCF-sektorilla jää alijäämäiseksi n. 20 MtCO2e koko velvoitekauden aikana. Tämä siis kiristäisi Suomen päästötavoitetta suhteessa EU-lainsäädäntöön, koska Suomen olisi hankittava puuttuvat päästöyksiköt markkinoilta tai vähennettävä päästöjä muilla sektoreilla suunniteltua enemmän. Suomi on käytettävissä olevien lähteiden mukaan ainoa EU-maa, jonka kohdalla Durbanin laskentasäännöt tuottavat ylimääräisen päästörasitteen. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että Suomelle annettiin Durbanissa poliittinen lupaus siitä, että asia hyvitetään Suomelle EU:n sisäisellä järjestelyllä. Durbanin nieluratkaisun edellytyksenä oli, että EU poliittisesti sitoutui Suomen nielujen kompensaatiokysymyksen ratkaisuun sisäisesti. Tästä järjestelystä on neuvoteltu komission kanssa kahdenvälisesti jo tammikuusta Neuvottelujen tuloksena ensisijaiseksi vaihtoehdoksi on noussut se, että komission päätöksellä (komitologiamenettely) siirrettäisiin Suomelle sallittuja päästömääräyksiköitä (Assigned Amount Unit, AAU). Vaihtoehdon ongelmana on kuitenkin se, ettei komission hallussa ole Suomen tarvitsemaa määrää yksiköitä. Suomi ajoi maaliskuun 2012 ympäristöneuvoston päätelmiin kappaletta, jossa neuvosto tiedostaa Suomen erityisolosuhteet, pyrkii ratkaisuun asiassa ja pyytää komissiota tekemään asiasta ehdotuksen. Ympäristöneuvosto hyväksyi tällaiset päätelmät. Päätelmissä viitataan metsäisiin maihin, mutta Suomea ei kuitenkaan mainita nimeltä päätelmissä. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että laskentasääntöihin tehtävä muutos tulee voimaan vasta, kun Kioton pöytäkirjan toinen velvoitekausi ratifioidaan ja astuu voimaan. Tällöin Durbanin päätöksestä aiheutuu tilanne, jossa Suomen metsät muuttuvat käytännössä päästölähteiksi, koska metsänhoidon (Kioton pöytäkirjan artikla 3.4) nieluista saatava hyvitys ei riitä kattamaan artiklan 3.3 metsityksestä, uudelleenmetsityksestä ja metsän hävittämisestä (metsäkadosta) aiheutuvaa päästöä. Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden ratifiointiprosessin valmistelun alkaminen vuoden 2013 aikana asettaa paineita myös komissiolle ratkaista Suomen ongelma. Valiokunta katsoo, että Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden ratifiointia ei tule viedä päätökseen ilman tyydyttävää ratkaisua ns. Durbanin nieluongelmaan. Ratkaisu on oltava selvillä ratifioinnin 5

6 yhteydessä, eikä ratifiointineuvottelujen yhteydessä tule hyväksyä sellaisia vaihtoehtoja, jotka eivät mahdollista metsäkatokompensaation menetyksen aiheuttaman alijäämän korvaamista täysimääräisesti. Valiokunta painottaa valtioneuvoston kannan mukaisesti ratifiointiratkaisun edellytyksenä olevan, että ratkaisu ei vaikuta EU:n ja jäsenvaltioiden väliseen toimivallanjakoon metsiä koskevissa kysymyksissä. Päätökset metsäasioissa tulee tehdä kansallisella tasolla. Lausunto Lausuntonaan maa- ja metsätalousvaliokunta ilmoittaa, että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan korostaen edellä esitettyjä näkökohtia ja erityisesti sitä, että metsäkadon ( = metsäpinta-alan laskennallinen väheneminen) kompensaation poistumisesta Suomelle tulevien kustannusten korvaaminen täysimääräisesti tulee olla päätetty ennen Kioton pöytäkirjan toista velvoitekautta koskevan sopimuksen ratifiointia. Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2013 Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa pj. vpj. jäs. Jari Leppä /kesk Lauri Heikkilä /ps Heikki Autto /kok Markku Eestilä /kok Satu Haapanen /vihr Lasse Hautala /kesk Reijo Hongisto /ps (osittain) Anne Kalmari /kesk Timo V. Korhonen /kesk vjäs. Pirkko Mattila /ps Jari Myllykoski /vas Mats Nylund /r Kari Rajamäki /sd Arto Satonen /kok Katja Taimela /sd Tytti Tuppurainen /sd Teuvo Hakkarainen /ps (osittain). Valiokunnan sihteerinä on toiminut valiokuntaneuvos Carl Selenius. 6

7 Eriävä mielipide MmVL 19/2013 vp E 67/2013 vp ERIÄVÄ MIELIPIDE Perustelut Kyse on esityksestä, joka käsittelee Kioton pöytäkirjan toisen velvoitekauden ratifiointia Euroopan unionissa sekä sen yleisjärjestelyjä ja metsäkompensaatiota. Perussuomalaisten valiokuntaryhmä ymmärtää hyvin sen lähtökohdan, että kaikkia komission ehdotuksessa olevia näkökantoja ei voida vielä lopullisesti päättää maamme osalta, sillä kaikkia lopullisia esityksiä ei vielä ole unionin suunnalta saatu. Kuitenkin näillä nyt tiedossamme olevilla asiatiedoilla perussuomalaisten valiokuntaryhmä suhtautuu varsin kriittisesti nyt esillä oleviin esityksiin. Ensinnäkin on suuri vaara olemassa siitä, että Suomi joutuu taas Euroopan unionin energia- ja ilmastopaketissa (ns. EU-kuplassa) kantamaan jäsenmaana suhteettoman isoja vastuita ja taakkoja verrattuna muihin jäsenmaihin. Tämä voi tulla maallemme arvaamattoman kalliiksi. Tässä yhteydessä valiokuntaryhmämme haluaa myös muistuttaa siitä tosiasiasta, että viimeksi maallemme kävi näin Durbanin ilmastokokouksessa joulukuussa Tuolloin olimme nimittäin ainoa maa, joka menetti mahdollisuuden metsäkompensaatioon. Näin ollen maamme lähtötilanne Kioton toiselle velvoitekaudelle on varsin epäedullinen jo lähtökohtaisestikin ajateltuna. Toiseksi valiokuntaryhmämme näkee tärkeäksi myös, että ennen uuden sopimuksen allekirjoittamista ja hyväksymistä maamme hallituksen olisi saatava jonkinlainen varmuus siitä, että unionin aikaisemmin meille lupaamat kompensaatiot tullaan myös saamaan täysimääräisinä. Tämä on valiokuntaryhmämme mielestä jatkoa ajatellen todella tärkeä ja iso kysymys, joka tulee saattaa varmuudella maaliin kunniakkaasti. Lopuksi haluamme valiokuntaryhmänä kiinnittää huomiota myös siihen tosiasiaan, että liian kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet heikentävät alueen kilpailukykyä muihin maihin verrattuna. Tällä voi olla kohtalokkaitakin vaikutuksia sekä maallemme että koko Euroopalle pitkässä juoksussa, metsäpinta-ala vähenee vain laskennallisista syistä. Tosiasiassa metsiemme biomassa ja rästihakkuut ovat lisääntyneet. Näin ollen termi metsäkato ei kuvaa todellista tilannetta Suomen metsissä. Mielipide Edellä olevan perusteella katsomme, että valiokunnan olisi tullut ottaa edellä oleva huomioon eikä yhtyä valtioneuvoston kantaan. Helsingissä 18 päivänä kesäkuuta 2013 Lauri Heikkilä /ps Pirkko Mattila /ps Reijo Hongisto /ps 7