ROMANILAPSI KOTONA, PÄIVÄHOIDOSSA JA KOULUSSA

Transkriptio

1 ROMANILAPSI KOTONA, PÄIVÄHOIDOSSA JA KOULUSSA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIALA

2 Teille on tuttua, miten me kaikki puhkeamme kukkaan sellaisen ihmisen lähellä, joka näkee meissä olevan hyvän ja osaa houkutella esiin parhaan meistä. Ja tiedämme, miten me kaikki kuihdumme sellaisen ihmisen lähellä, joka koko ajan löytää meistä vikoja. Desmond Tutu, 1981 Kuvitus ja ulkoasu: Kirsi Unhola, Vantaan sosiaali- ja terveysvirasto Paino: Vantaan kaupungin paino, 10/2006

3 1. JOHDANTO Vantaan kaupungin lasten päivähoito on yhteistyössä Sosiaali- ja terveysministeriön kanssa toteuttanut vuosina Romanilasten varhaiskasvatus-hankkeen. Hankkeen tavoitteena oli lisätä romaniperheiden tietoisuutta varhaiskasvatuksen merkityksestä lapsen kehityksessä ja lisätä päivähoidon henkilöstön ja muiden kaupungin työntekijöiden tietoa ja ymmärrystä romanikulttuurista. Projektin työntekijä, koulunkäyntiavustaja Satu Blomerus kartoitti hankkeen alussa ne vantaalaiset päivähoitoyksiköt, joissa oli romanilapsia päivähoidossa. Tutustuessaan näihin päiväkoteihin Satu Blomerus myös keskusteli henkilökunnan kanssa niistä haasteista, joita työntekijät ovat kohdanneet työskennellessään romanilasten ja perheiden kanssa. Ilmeni paljon tiedon puutetta ja tarvetta saada asianmukaista tietoa romanikulttuurista. Tästä tarpeesta syntyi ajatus oppaan tekemisestä päivähoidon henkilöstölle romanilapsen ja -perheen elämästä, tavoista ja kulttuurista. Oppaan on kirjoittanut Satu Blomerus, joka itsekin on romani. Tukenaan hänellä on ollut Romanilasten varhaiskasvatushankkeen ohjausryhmä. Erityiskiitokset Etelä-Suomen lääninhallituksen romaniasian alueellisen neuvottelukunnan sihteeri Malla Laitille, Sosiaali- ja terveysministeriön Romaniasian neuvottelukunnan vs. pääsihteeri Anne-Mari Mäelle, opetushallituksen kulttuurisihteeri Terno Hagertille, Vallinojan päiväkodin henkilökunnalle erityisesti päivähoitoyksikön esimies Satu Turuselle sekä sosiaalihuollon johtaja Maritta Pesoselle. Kirsi Unholalle kiitos graafisesta suunnittelusta. Satu Blomerus on käyttänyt aineistonaan lukuisia eri lähteitä, joista kaikkia ei pysty erikseen kohdentamaan. Tämä ei siis ole tieteellinen julkaisu, vaan yhden asiantuntevan, paljon romanilasten ja -nuorten elämää tuntevan ihmisen tuotos. Vaikka opas on ensisijaisesti tarkoitettu päivähoidon henkilöstölle, on se erinomainen tietolähde romanikulttuurista myös esimerkiksi koulujen, terveydenhuollon ja sosiaalihuollon henkilöstölle. Tämän oppaan tarkoitus on edesauttaa ymmärryksen ja yhteistyön kehittymistä romanivanhempien ja yhteiskunnan ammattikasvattajien välille. Toivomme, että opas antaisi vastauksia mieltänne askarruttaviin kysymyksiin, sekä poistaisi ennakkoluuloja ja uskomuksia romaneista ja romanikulttuurista. Vantaalla Teea Pellikka projektipäällikkö Satu Blomerus projektikoordinaattori

4 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO...1 OSA I 2. HISTORIA Romanit, Suomen vanhin etninen vähemmistö Romanit Suomessa NYKYPÄIVÄ Kotimaani ompi Suomi Muutoksen tuulet Syrjintä Syrjäytyneisyys Lainsäädäntö ja asiakirjat ROMANIKIELI KULTTUURI Kunnioitus Ihmisyyden arvostus ja yhteisöllisyys Pukeutuminen Puhtaus Ruokatottumukset Aikakäsite, ajankäyttö Häveliäisyys Seurustelu Raskaus ja synnytys Uskonto Kirkolliset toimitukset PERHE JA SUKU Vanhemmuus, miehen ja naisen rooli perheessä ja tasa-arvo Sosiaalinen kanssakäyminen Väistämisvelvollisuus Kahden kulttuurin liitot Avo- tai avioerot...16 OSA II 7. ROMANILAPSI Lapsen asema Kasvatusvastuu perheessä Suku kasvattajana Varhaislapsuus (0 6) Kasvatuskumppanuus Peruskouluikä (7 15-vuotiaat) Asenne koulutukseen Murrosikä ROMANILAPSI PÄIVÄKODISSA TAI KOULUSSA Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö Erityisesti huomioitavaa Poissaolot Puhtaus Romanilapsen uudet mahdollisuudet...26 Lähteet:...27

5 OSA I 2. HISTORIA 2.1 Romanit, Suomen vanhin etninen vähemmistö Suomessa on arviolta romania, joista n. 900 on alle kouluikäisiä. Ruotsissa asuvien Suomen romanien lukumääräksi arvioidaan n (Lähde: STM Esitteitä 14: 1999) Euroopassa romaneita arvellaan olevan yhteensä n miljoonaa. (Lähde: The Situation of Roma in an Enlarged European Union) Nimitys romani tulee romanikielen sanasta rom, joka tarkoittaa ihmistä. Romaneilla ei tiettävästi ole heidän itsensä kirjoittamaa historiaa, mutta kielitieteilijöiden tutkimusten mukaan romanit ovat lähtöisin Pohjois-Intiasta, nykyisen Pakistanin alueelta. Lähdön, joka ajoittuu vuosiin jkr., aiheutti mm. sodat, nälänhätä, kulkutaudit ja luonnonmullistukset. Romanit lähtivät liikkeelle pieninä ryhminä ja saapuivat Euroopan puolelle n luvulla. Ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 1320 Konstantinopolista, eli nykyisestä Istanbulista. Monissa ns. kaupunkikronikoissa on mainintoja kiertävistä ryhmistä, joiden erikoinen ulkonäkö ja elintapa kiehtoi ihmisiä. Romanit olivatkin ensialkuun suosittuja kaupunkivaltioiden ja herttuakuntien hoveissa. Esittäytyessään ruhtinaiksi tai pyhiinvaeltajiksi, he saivat usein vallanpitäjiltä suosituskirjeitä. Kirjeet olivat sen aikainen käytäntö, joka helpotti liikkumista ja pääsyä toisiin hoveihin ja yhteyteen arvovaltaisten ihmisten kanssa. Feodaalinen yhteiskuntajärjestelmä, jota katolinen kirkko kaikessa ankaruudessaan vielä hallitsi ei pidemmän päälle katsonut hyvällä silmällä ihmisryhmää, jota ei voitu sijoittaa mihinkään säätyyn eikä muottiin ja jolla oli oma arvomaailmansa ja uskontonsa. Kaiken lisäksi heidän vaeltava elämäntapansa ja harjoittamansa elinkeinot, sirkustemput, soittaminen ja tanssiminen, ennustaminen sekä luonnonlääkkeillä parantaminen olivat kauhistus katolisen kirkon oppien mukaan elävälle eurooppalaiselle yhteiskunnalle. Ilmapiirin muuttuessa romaneiden olot muuttuivat ratkaisevalla tavalla huonommaksi. Heitä vainottiin kaikkialla Euroopassa. Esim. Ludvig XIV, Aurinkokuninkaan aikana Ranskassa tavatut romanimiehet lähetettiin kaleeriorjiksi. Naiset ja lapset merkittiin leikkaamalla esim. korva tai sieraimet. Romaneita sai vapaasti vainota, tappaa tai silpoa. He olivat yhteiskunnan suojelevien lakien ulkopuolella. On tietenkin huomioitava, ettei keskiaikainen yhteiskunta ollut järin myötämielinen millekään poikkeavuuksille tai heikkouksille, kuten vammaisille tai muutoin huono-osaisille. 2.2 Romanit Suomessa Ensimmäinen merkintä Suomessa tavatuista romaneista on 1500-luvun puolen välin paikkeilla, jolloin Ahvenanmaalla Kastelholman linnanvouti vangitutti kahdeksan hengen seurueen ja takavarikoi heidän hevosensa. Pääosin romanit ovat tulleet Suomeen Ruotsin kautta. Koska Ruotsi Suomi oli tuolloin yhtenäinen valtakunta, liikkuminen oli helpompaa ilman rajamuodollisuuksia. Mutta myös Venäjän kautta saapui romaneita Suomeen. Ruotsi-Suomen viranomaiset suhtautuivat kielteisesti romaneihin. Valtiovalta määräsi heidät karkotettaviksi alueeltaan. Romaneilta kiellettiin myös kaikki

6 kirkolliset toimitukset ja sen lisäksi jopa sairaanhoito evättiin heiltä. Jos joku pappi osoitti sääliä ja ymmärtämystä romaneille, hänet erotettiin välittömästi virastaan. Hirttolaki, joka salli maasta tavatun romanin telottamisen ilman oikeudenkäyntiä, astui voimaan vuonna luvun lopulla Suomessa toiminut kenraalikuvernööri Pietari Brahe määräsi romanit asuttamaan Pielisjärven pitäjän autiotiloja. Samalla romanit velvoitettiin puolustamaan Suomen rajaa Venäjältä mahdollisesti tulevia hyökkäyksiä vastaan. Autiotilat tuskin olisivat olleet autioita, jos maa olisi ollut viljelykelpoista tai jos romanit olisivat saaneet samalla tavoin valtiolta apua työvälineisiin, viljansiemeniin ja rakennustarvikkeisiin, kuin muut alueelle tulleet uudisraivaajat (lähde: Aleka Stobin: Selvitys Kajaanin uudisviljelijöiden avustusluetteloista, Romanit ja kirkko 1999). Muutaman vuoden yrittämisen jälkeen romanit lähtivät jälleen kiertämään maata. Vuonna 1809 Suomen muuttuessa Venäjän suurruhtinaskunnaksi, alkoi valtiovallan suhtautuminen romanikysymykseen hiukan muuttua. Erityislaeilla haluttiin sopeuttaa ja valvoa romaneita. Irtolaislaki määräsi miehet Viaporin työlaitokseen ja naiset Turun kehruuhuoneisiin. Näin saatiin myös mahdollisimman suuri taloudellinen hyöty romaneista. Valtiovalta otti romanikysymyksen esiin 1800-luvun lopulla ja ns. Wallen komiteamietintö vuonna 1900 oli ensimmäinen virallinen selvitys ja kartoitus Suomen suurruhtinaskunnan alueella asuvista romaneista (Komiteamietintö n:o. 3/1900). Toinen vastaavanlainen komiteamietintö valtiovallalle tehtiin itsenäisessä Suomessa vuonna 1955, ns. Mustalan komiteamietintö (Komiteamietintö n:o 7/1955). Nimet mietintöihin tulevat komiteoiden puheenjohtajien mukaan. Molempien komiteamietintöjen loppupäätelmä oli, että romanikysymyksen ainoa tulosta tuottava ratkaisumalli olisi romaneiden sulauttaminen pääväestöön. Sulauttamista alettiin toteuttaa romanilasten pakkohuostaanotoilla. Pakkohuostaanoton tarkoituksena oli, että romanilapset unohtaisivat juurensa, kielensä, oman identiteettinsä ja kulttuurinsa. Vaikutukset olivat kuitenkin päinvastaiset; romaniväestö sulkeutui omaksi tiiviiksi joukokseen yhteiskunnan ulkopuolelle. Viranomaisia pelättiin ja yhteisöllisyys oman ryhmän kesken korostui entisestään. Sulauttamispyrkimysten seuraukset alkavat hälvetä vasta nyt, 2000-luvulla ja romanit uskaltautuvat kouluttautumaan ja osallistumaan yhteiskunnan eri toimintoihin. Itsenäisen Suomen perustuslaki astui voimaan vuonna 1919 ja sen mukaan myös romaneista tuli Suomen kansalaisia. Täysivaltaisiin ja tasa-arvoisiin kansalaisoikeuksiin oli kuitenkin vielä matkaa. Eriarvoisuus oli romaneille arkipäivää, jota eivät julistukset muuksi muuttaneet. Toinen maailmansota mullisti Euroopassa paitsi juutalaisten, myös romaneiden elämän. Tarkkaa lukua keskitysleireillä menehtyneistä Euroopan romaneista ei ole, arviot liikkuvat :sta 2 miljoonaan. Suomen romaneita ei keskitysleireille viety. Toisen maailmansodan seurauksena Suomessa suuri joukko romaneita jouduttiin evakuoimaan menetetyn Karjalan alueelta. Pääosin Karjalan romanit sijoitettiin Etelä-Suomeen.

7 3. NYKYPÄIVÄ 3.1 Kotimaani ompi Suomi Suomessa asuvat romanit tuntevat Suomen kotimaakseen ja ovat erittäin kotiseuturakkaita. Myytti alati kiertävistä romaneista on romuttunut sitä mukaa, kun he ovat saaneet kunnollisia asuntoja sekä koulutus- ja työvoimapalveluja. Romantisoitu kiertolaiselämä oli pakon sanelema elämisen ehto. Kaupankäynti elinkeinona sekä asunnottomuus olivat ne liikkeelle panevat voimat, joista romanit ovat kiertolaisuuden leiman saaneet. Kotiseuturakkaudesta kertoo se, että edelleen samat suvut asuttavat samoja paikkakuntia kuin edellä mainitussa Wallen komiteamietintöön liittyvässä asumiskartoituksessa. Romanimiehet taistelivat jatko- ja talvisodassa muiden suomalaisten tavoin rintamalla. Itsenäisyys ja vapaus ovat romaneille tärkeitä asioita. 3.2 Muutoksen tuulet Kaupungistumisen ja elinolojen muuttumisen myötä myös romaneiden elämä muuttui luvun lamavuosien seurauksena osa romaneista muutti Ruotsiin, joka kansankoti-politiikallaan huomioi paremmin vähemmistöjensä tarpeita koulutuksen, asumisen ja muiden elinolojen suhteen. Muuttoliikkeen seurauksena n Suomen romania jäi vakituisesti asumaan Ruotsiin. Sodan jälkeisen Suomen kehityksen myötä alettiin myös romaneiden asioihin kiinnittää enemmän huomiota. Vuonna 1956 perustettiin Sosiaali- ja terveysministeriön yhteyteen Mustalaisasiain neuvottelukunta, nyk. Romaniasiain neuvottelukunta, joka koostuu eri ministeriöiden edustajista sekä romanijärjestöjen edustajista. Neuvottelukunnan tehtäviin kuuluu seurata romaniväestön yhteiskunnallisten osallistumismahdollisuuksien ja elinolosuhteiden kehitystä tasa-arvon edistämiseksi, tehdä aloitteita romaniväestön taloudellisten, koulutuksellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten elinolosuhteiden parantamiseksi, toimia syrjinnän poistamiseksi, edistää kielen ja kulttuurin vahvistumista ja osallistua kansainväliseen yhteistyöhön. (Stm:n esite 2002:7) Yleisen maailmankuvan laajentuminen aiheutti muutoksen yhteiskunnan ilmapiirissä. Niin poliittisella kuin sosiaalisella tasolla alettiin nostaa esiin, hyväksyä ja ymmärtää kaikenlaisia erilaisuuksia. Valtiovalta alkoi 1960-luvulla vähitellen hyväksyä romanit ilman sulauttamista ja huomioida toimissaan romanien oikeutta oman kulttuurinsa toteuttamiseen. Yhdistystoiminta romaneiden keskuudessa toi esiin aktivisteja, joiden tekemä työ edesauttoi romanikulttuurin ymmärtämistä ja huomioimista pääväestön keskuudessa. Hengellinen, lastensuojeluun suuntautunut Romano Missio ry (ent. Mustalaislähetys) perustettiin jo vuonna Suomen romaniyhdistys (ent. Mustalaisyhdistys) perustettiin 1960-luvulla luvun asuntopolitiikka nosti romaneiden asumisen tasoa lähemmäs pääväestön asuinolosuhteita. Kunnat velvoitettiin huolehtimaan alueellaan asuvien romaneiden asuttamisesta siihen erikseen myönnetyllä rahalla. Romaneiden asunnon saanti helpottui ja ränsistyneet, purkumääräyksen alla olevat asunnot vaihtuivat kuntien ja kaupunkien vuokrahuoneistoihin. Kunnollisen asunnon saaminen oli monelle romanille sysäys myös muun elämän kohentumiseen.

8 Asuinolojen parantumisen myötä kiinnitettiin huomiota työllistymiseen ja koulutukseen. Päättäjät havahtuivat huomaamaan, että ongelma romaneiden kouluttamiseksi ja työllistämiseksi ei ollut romaneiden laiskuudesta tai työn vieroksumisesta johtuvaa, vaan monitahoinen vyyhti, joka jollain tasolla edellytti romaneiden luopumista omasta identiteetistään ja 1990-luku toivat selkeän muutoksen tähän asenteeseen. Yhä useammin alettiin nähdä esim. romanipukuisia naisia työelämässä. Työllistämiskurssit suuntautuivat aluksi romaneille tyypillisiin ammatteihin, kuten ompelu- ja hevoshoitokursseihin. Nykyään ammatillinen valikoima on laajentunut. Sosiaaliset ja ihmisläheiset ammatit kiinnostavat romaneita eniten. Vuonna 1994 Opetushallituksen alaisuuteen perustettiin romaniväestön koulutusyksikkö, joka huolehtii koulutusasioista esi- ja perusopetuksesta ammatilliseen aikuiskoulutukseen asti Syrjintä Suomi on sitoutunut moniin eri syrjinnänvastaisiin sopimuksiin niin maailman laajuisesti YK:ssa, kuin Euroopan neuvostonkin yhteydessä. Valtiotason sopimukset eivät kuitenkaan aina poista arkipäivän syrjintää, jota romanit joutuvat vielä usein kokemaan. Työnhaku, asunnon vuokraus, kaupassa käynti tai ravintolaan meno ovat tilanteita, joissa romanit usein kohtaavat syrjintää. Hienovaraisempana syrjintä tulee esiin ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Se ilmenee jopa ylikorostettuna hyväksyntänä ja erikoisuuden ihailuna; Olet ihan hyvä ihminen vaikka olet mustalainen. Luulot ja uskomukset ja omat negatiiviset kokemukset luovat pohjaa syrjinnälle. Tilannetta ei paranna romaneiden oma asenne, joka on usein jo valmiiksi puolustautumaan latautunut ja hyökkäävä. Ei ehkä ole helppoa uskoa, että syrjintää ja asenteita on. Ensin yleensä ajatellaan mitä syrjitty on tehnyt huonosti tai peräti väärin. Se kolhii itsetuntoa ja edesauttaa syrjäytymistä Syrjäytyneisyys Romanikulttuuri ja romanien elämäntapa itsessään sisältävät paljon syrjäytymistä edesauttavia tekijöitä. Pelko siitä, että yhteiskunnan eri toimintoihin osallistuminen pakottaa hylkäämään oman identiteettinsä ja oman kulttuuriperimänsä on estänyt romaneiden täysipainoista osallistumista työhön ja koulutukseen. Nuorten kohdalla varhain solmitut parisuhteet ja perheen perustaminen heikentävät mahdollisuuksia opiskeluun ja asettavat nuoret liian aikaisin aikuisten maailmaan. Epäonnistuminen parisuhteessa saattaa aiheuttaa usein muita ongelmia, esim. päihteiden väärinkäyttöä, useimmiten miehillä. Päihderiippuvuus voi tuoda mukaan rikollisuuden. Päihdeongelmaiset ovat tietenkin ongelmavyyhdin toinen ääripää, syrjäytymisen vaikutukset näkyvät arkipäivässä monin eri tavoin. Vuosisatainen yhteiskunnan rajamailla eläminen on jättänyt pysyvän muistijäljen romaneihin. Se ilmenee alentuneena ja heikkona itsetuntona, joka on hyvä kasvualusta syrjäytymiselle. Koulumaailmassa syrjäytyneisyyttä aiheuttavat ns. armoviitoset. Oppilaalle annetaan hyväksytty arvosana, vaikka hänen tietonsa ja taitonsa eivät siihen riittäisikään. Opettajilla ei välttämättä ole aikaa eikä keinoja selvittää lapsen ongelmia, oppimattomuuden syitä ja näin he näennäisesti pääsevät molemmat helpommalla. Heikko pohja vaikeuttaa entisestään uuden oppimista ja aiheuttaa lopulta kiinnostuksen menetyksen kouluun ja oppimiseen.

9 3.3 Lainsäädäntö ja asiakirjat Yhteistyö romaneiden ja viranomaisten kesken on ollut tuloksellista. Vuoden 1995 perustuslakiuudistus kielsi syrjinnän ( 6) ja asetti romanien oikeuden kielen ja kulttuurin ylläpitämiseen ja kehittämiseen lain tasolle ( 17). Päivähoitoasetuksessa 1339/95 säädetään, että lasten päivähoidosta annetun lain 2a :ssä tarkoitettuihin kasvatustavoitteisiin kuuluu myös suomen- tai ruotsinkielisten, saamelaisten ja romanien ja eri maahanmuuttajaryhmien oman kielen ja kulttuurin tukeminen yhteistyössä kyseisen kulttuurin edustajien kanssa. Valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin sisällytetään romanilasten osalta henkilöstön kulttuurituntemus ja huomiointi arkipäivässä. Suunnitelmassa suositellaan yhteistyötä romanitaustaisten työntekijöiden sekä romanivanhempien kanssa. (Stakes: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2005) Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 15 käsittelee romanikulttuurin ja kielen huomioimista esiopetuksen tasolla. (Opetushallitus: Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2000) Peruskoulun valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan romanikieli lisättiin vuonna 1992 ja uudistus tehtiin vuonna 2001, joka sisältää selkeän luokkakohtaisen suunnitelman esiopetuksesta alkaen. Laki suosittaa kunnille romanikielen opetuksen järjestämistä kouluissa, mikäli oppilaita on vähintään neljä. Lukion valtakunnalliseen opetussuunnitelmaan romanikieli sisällytettiin vuonna ROMANIKIELI Romaneilla on oma kieli, romanes, joka kuuluu indoarjalaiseen kieliperheeseen. Se on sukua intialaisille kielille sanskritille ja hindille. Romanikieli on kansainvälinen kieli, joka on kuitenkin eri maissa saanut vaikutteita maan valtakielestä. Suomessa on lainsäädännöllä varmistettu oikeus oman kielen oppimiseen ja kehittämiseen. Romanikieli on ollut aiemmin romaneille tärkeä yhteisöllisyyden luoja ja identiteetin vahvistaja. Se on haluttu pitää vain romaneiden omassa käytössä ja tietoisuudessa. Osittain tästä syystä pääväestö mielsi kielen jonkinlaiseksi salakieleksi ja sen puhumista ei hyväksytty. Kun romanit joutuivat turvautumaan elannon ja yösijan saannissa pääväestöön, oli usein ehtona se, että sitten ette puhu sitä omaa kieltänne. Tästä syystä nuoret eivät oppineet luonnollisella tavalla romanikieltä ja luvulla huomattiinkin, että kieli oli jo hälyttävästi jäämässä unohduksiin. Muutaman aktiivisen romanin toimesta kieltä alettiin opettaa mm. työllisyyskurssien ohessa. Nykyään romanikielen puhuminen on elpymässä, kielen huoltoa ja kirjakieltä kehitetään mm. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksessa (Kotus) kahden tutkijan voimin. Oppimateriaalia romanikielellä on julkaistu Opetushallituksen toimesta mm. romanikielen aapinen ja työkirja. Lisäksi Kotus on julkaissut sanakirjoja mm. suomi englanti romani. Bibliaseura on käännättänyt osia raamatusta romanikielelle, mm. Luukkaan evankeliumin. Kaunokirjallisuutta tai satukirjoja ei ole käännetty romanikielelle. Yksi syy tähän on se, että ei ole kovinkaan montaa kääntäjää eikä taloudellisia mahdollisuuksia keskittyä pelkkään käännöstyöhön. Lisäksi on vaikeaa löytää kustantajaa pienille painosmäärille.

10 Romanien kotona puhuma kieli on yleensä ns. sekakieltä eli suomenkielen seassa on muutamia romanikielen sanoja. Näin ollen lapset eivät ole oppineet kieltä luonnollisella tavalla, niin kuin äidinkieli yleensä opitaan. Toivottavasti romanikielen käyttö puhekielenä yleistyy ja sen myötä myös luonnollinen oppiminen. 5. KULTTUURI Romaneilla on omaleimainen tapakulttuuri. Se on pohjana heidän tavalleen elää, ajatella ja hahmottaa maailmankuvaansa. Se ei ole ulkoa opittuja tapoja, vaan sisäistetty elämäntapa. Tapakulttuuri mukautuu elinolojen mukaan, menettämättä kuitenkaan tärkeitä perusarvojaan. Romanikulttuuri on elämistä eikä suorittamista, joten se laajuus ja syvyys, jolla kukin romanikulttuuria elämässään toteuttaa, on yksilöllistä. Osittain romanikulttuuri pohjautuu paimentolaiskulttuuriin, mutta siitä löytyy myös selkeitä yhteyksiä suomalaiseen, varsinkin karjalaiseen talonpoikaiskulttuuriin. Onhan selvää, ettei viisisataa täällä elettyä vuotta ole voinut mennä ohi jättämättä jälkiään. Romaneiden tapakulttuurin peruspilareina ovat vanhempien ihmisten kunnioitus, ihmisyyden arvostus ja yhteisöllisyys. 5.1 Kunnioitus Vanhempien ihmisten kunnioitus näkyy kaikissa käytännön toimissa arvostuksena ja huomioimisena. Vanhoiksi ihmisiksi luokitellaan edelliset sukupolvet eli ikäluokka, johon omat vanhemmat ja heitä edeltävät sukupolvet kuuluvat. Vanhempien neuvoja ja ohjeita kuunnellaan ja arvostetaan. Ikä, elämänkokemus ja arkipäivän eläminen perinteisten tapojen mukaan ovat ne asiat, joiden perusteella he saavat nuorempien arvostusta ja kunnioitusta. Kunnioitus ilmenee huomioimisena monin eri tavoin, esimerkiksi vanhempia ihmisiä teititellään ja syömään käydessä vanhat ihmiset syövät ensin. Vanhuksilla on omat liinavaatteet, jotka pidetään erillään perheen muista liinavaatteista. Heillä on myös oma vuode, jossa voivat heidän lisäkseen nukkua pienet lapset. Nuoret eivät pukeudu paljastavasti tai vajavaisesti vanhempien ihmisten läsnä ollessa. Puheen ja käytöksen tulee olla kohteliasta, eikä esimerkiksi kirosanoja käytetä. Seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen kuuluvista asioista ei puhuta. Pariskunnat eivät istu vierekkäin tai ole muutoinkaan kosketuksessa toistensa kanssa vanhempien ihmisten läsnä ollessa. Myös vanhat ihmiset huomioivat nuorempia ja käyttäytyvät arvolleen sopivalla tavalla. Vanhat ihmiset ovat tärkeä voimavara romaniyhteisössä, niinpä heidät pyritään hoitamaan kotona. Jos he, terveydentilan niin vaatiessa, joutuvat sairaalahoitoon tai vanhainkotiin, heidän luonaan vieraillaan mahdollisimman usein ja heidän hoitoonsa osallistutaan mahdollisuuksien mukaan.

11 5.1.1 Ihmisyyden arvostus ja yhteisöllisyys Jokainen ihminen on romanikulttuurissa arvostettu sen mukaan, kuinka hän itse huomioi ja arvostaa kanssaihmisiään. Rehellisyys, oikeudenmukaisuus ja elämän eri tilanteiden ymmärtämys ovat tärkeitä ominaisuuksia. Elämää ja yksilön vapautta arvostetaan. Yhteisöllisyys ilmenee romanikulttuurissa monin eri tavoin; se on vastuuta kanssaihmisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta. Se on myös oikeudenmukaisuuden ja ryhmän sisäisen oikeuskäsityksen toteutumisen tae. Romaneille on tärkeää olla yhteisössään arvostettu ja hyväksytty. Yhteisöllisyyden vaatimus oikeudenmukaisuuteen ja ihmisyyden arvostukseen on painoarvoltaan suuri asia. Yhteisöllisyys on se voimavara, jonka turvin romanikulttuuri säilyttää arvonsa ja tapakulttuurinsa muuttuvassa maailmassa. 5.2 Pukeutuminen Ulkoisesti näkyvin osa romanikulttuuria on naisten pukeutuminen, joka Suomen romaneilla on ainutlaatuinen koko maailman romanien keskuudessa. Romaninaisten kansanpuvun pohjana on suomalaisen talonpoikaisnaisen puku, joka on kehittynyt vuosien kuluessa sellaiseen muotoon, kuin se tänä päivänä on. Vaatetus liittyy kiinteästi häveliäisyyteen. Romaninaisen on pukeutumisellaan tarkoitus peittää naisellisia muotoja; jalat ja käsivarret eivät saa näkyä, puserot eli röijyt eivät voi olla avokaulaisia tai muuten paljastavia. Erilaiset rimpsut ja pitsit ovat paitsi näyttävyyden niin myös peittävyyden takia. Asuun kuuluva hame on noin 9 metriä leveä, kolmesta eri kankaasta valmistettu. Yläosassa on koristeellinen kapea kangas, joka voi olla esimerkiksi paljetein koristeltua. Alaosa on mustaa puuvillasamettia. Lisäksi on vielä puuvillainen väli- ja vuorikangas. Sametin osuus on aikojen kuluessa ja elintason noustessa lisääntynyt. Vanhat romaninaiset voivat käyttää kevyempää hametta, jossa ei ole lainkaan samettia. Hameen väri on kuitenkin aina musta ja se on pitkä. Alusvaatteet ovat naisilla samanlaiset kuin pääväestön naisillakin, lisänä kuitenkin leveähkö alushame. Päällysvaatteina käytetään villatakkeja, talvella turkkeja tai nahkatakkeja. Myös erilaiset huivit voivat kuulua asusteina romaninaisten pukeutumiseen. Korut ovat näyttäviä ja aina perintönä kulkevia. Ne ovat olleet romanien omaisuus, säästöt ja turva pahojen päivien varalle. Miehet pukeutuvat suoriin, aina tummiin housuihin. Kauluspaidat sekä villatakit tai erilaiset pusakat ovat suosittuja. Romanimiehet eivät koskaan ole yleisillä paikoilla paitahihaisillaan, vaan heillä on aina joko liivi, villatakki tai pusakka. Puseron tai villatakin tulee peittää vyötärön kohta. Alusvaatteet ovat samanlaiset kuin pääväestön miehilläkin. Juhla- tai hautajaistilaisuuksissa miehet käyttävät tummaa pukua. Miesten pukeutuminen ei oikeastaan kovinkaan paljoa poikkea pääväestön pukeutumisesta.

12 Lapset puetaan samoin kuin pääväestönkin lapset. Toki tytöillä suositaan rimpsumekkoja ja kauniita vaatteita. Yleensä lapset pyritään pukemaan mahdollisuuksien mukaan hyvin ja siististi. Murrosikään tullessa lasten pukeutuminen saa enemmän kulttuurillisia vaikutteita. Nuoret tytöt pukeutuvat pitkiin hameisiin ja peittäviin puseroihin. Pitkiä housuja ei enää käytetä. Varsinaiseen romaninaisen asuun tytöt pukeutuvat n vuotiaina. Se on portti aikuisuuteen, joka velvoittaa huomioimaan tapakulttuurin vaatimukset enemmän kuin lapsena. Pojat alkavat pukeutua tummiin housuihin ja villatakkeihin tai pusakoihin. Farkkuja tai tuulipukuja ei käytetä. 5.3 Puhtaus Puhtaus käsitteenä on romanikulttuurissa enemmän kuin vain vesipuhtautta. Erityisesti se koskee kaikkea keittiöön ja ruuanlaittoon liittyvää; ruokaa, ruuan valmistusta, säilyttämistä sekä siinä käytettäviä astioita. Ruokatarvikkeita tai astioita ei laiteta lattioille eikä edes istuimille. Astiapyyhkeitä ja muita keittiöön kuuluvia tekstiileitä ei pestä samassa pesukoneessa kuin perheen käyttövaatteet, vaan erillisessä niille varatussa astiassa. Pöytiä, tuoleja ja lattioita ei pyyhitä samalla rievulla. Käsiä pestään usein; aamulla pukeutumisen jälkeen, ennen kuin mihinkään muihin toimiin ryhdytään ja aina ennen ruuan käsittelyä tai syömistä sekä aina ennen kuin vieraisilla mennään esim. kahvipöytään. Puhtaudesta huolehtiminen on ollut tärkeää terveydellisistä syistä, silloin kun ei ollut asuntoja ja jouduttiin elämään alkeellisissa olosuhteissa. 5.4 Ruokatottumukset Romaneiden ruokatottumukset eivät juuri eroa pääväestön ruokakulttuurista. Sian - ja naudanliha, makkara, kala ja nykyään myös kana, ovat suosittuja ruuan valmistuksessa. Hampurilaiset ja pitsat maistuvat myös romanilapsille. Peruna on perusvihannes, jota yleensä löytyy joka aterialta. Juureksia ja vihanneksia käytetään nykyään entistä enemmän. Tuoreesta verestä valmistettua ruokaa ei syödä, ei myöskään äyriäisiä, etanoita tai muita kovin eksoottisia ruokia. Varsinaista kansallisruokaa ei ole, mutta karjalanpaisti on yksi suosituimmista ruokalajeista romaneiden keskuudessa. Mikäli allergiat eivät rajoita romanilapsen syömistä, hänen ruokavalionsa ei poikkea normaalista päiväkotien ja koulujen ruokalistasta. 10

13 5.5 Aikakäsite, ajankäyttö Romaneiden aikakäsitys on todennäköisesti perua agraariaikakaudelta, jolloin vuoden- ja vuorokaudenaikojen vaihtelu rytmittivät ihmisten elämää. Heidän elintapansa ja elinkeinonsa eivät vaatineet tiukkaa kellonaikojen noudattamista. Tavoitteena oli saada leipää ja lämmintä. Oma yritteliäisyys, kaupanteko, on vaatinut paljon työtä, mutta on sallinut oman aikataulutuksen. Yksilön vapauden kunnioittaminen on vaikeuttanut suhtautumista auktoriteetteihin ja aikatauluihin. Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, eläkäämme siis tätä päivää Aikakäsitteen erilaisuus ja suhtautuminen koulunkäynnin tarpeettomuuteen saattavat olla syynä epäsäännöllisyyteen ja poissaoloihin päivähoidosta tai koulusta. Lisäksi romaneiden yhteisöllisyyden luoma asioiden tärkeysjärjestys saattaa aiheuttaa tilanteita, joissa on tärkeämpää mennä auttamaan ja tukemaan hädässä olevaa sukulaista kuin huolehtia lapsen säännöllisestä päiväkodissa olosta tai koulunkäynnistä. Yhteisöllisyys ja kanssaihmisten tukeminen ovat kuitenkin tärkeitä asioita romanikulttuurissa. Niiden säilyttäminen ja huomioiminen kuuluu perustuslain suomiin oikeuksiin. Sitä mukaa kun romanit pääsevät kiinni työelämään ja yhteiskunnan muihin toimintoihin myös käsitys ajankäytöstä muuttuu. Se on kuitenkin prosessi, joka on riippuvainen monista tekijöistä ja vaatii aikaa toteutuakseen. 5.6 Häveliäisyys Häveliäisyys on käsitteenä hyvin monimuotoinen ja liittyy moniin arkipäivän asioihin niin puheessa kuin käytöksessäkin. Se liittyy kiinteästi vanhempien ihmisten kunnioittamiseen. Keskusteluissa on paljon aihealueita, joita häveliäisyystavat sitovat; seksuaalisuus, parisuhteet, seurustelu, raskaus, synnytys sekä ihmisruumiin fyysiset, luonnolliset toiminnot ovat alueita joista eri sukupolvien välillä ei keskustella. Käytöksessä häveliäisyys näkyy mm. siinä, että pariskunnat eivät istu vierekkäin, eivätkä ole muutoinkaan fyysisessä kosketuksessa toistensa kanssa vanhempien ihmisten läsnä ollessa. Eri sukupuolta olevat nuoret ja vanhat eivät istu vierekkäin, eivätkä oleskele kahden kesken samassa huoneessa. Vanhempien ihmisten ollessa samassa huoneistossa tai tilassa nuoremmat aikuiset eivät käy siellä WC:ssä tai suihkussa. Pukeutumisessa häveliäisyys ilmenee vaatteiden mallin ja värien valinnoissa... Seurustelu Romanikulttuurissa nuorten seurustelu on asia, josta ei puhuta kotipiirissä nuorten ja vanhempien kesken. Nuoret saattavat liikkua suuremmissa ryhmissä, joiden sisällä tapahtuu parin valinta.

14 Koska seurusteluun liittyy häveliäisyyssyistä salailu, usein joku toinen nuori on yhteyshenkilönä seurusteluparin välillä. Kännyköiden yleistyttyä on yhteydenpito nuorten välillä helpottunut. Nuoret käyvät tanssimassa, elokuvissa ja viettävät aikaa yhdessä samoin kuin pääväestönkin nuoriso. Erona on se, ettei seurustelua tuoda julki vanhemmille ihmisille. Seurusteluun sitoudutaan, vaikkei se aina johtaisikaan julkiseen yhteen menemiseen eli avo- tai avioliittoon. Kun seurustelupari on päättänyt julkistaa suhteensa eli muuttaa yhteen asumaan, lähtevät nuoret joksikin aikaa pois kotipaikkakunnaltaan. Reissuun lähtö suuntautuu joidenkin samaa ikäluokkaa olevien tuttavien tai sukulaisten luo. Kiertoteitse saatetaan vanhempien tietoon, että pari on lähtenyt. Oltuaan jonkin aikaa pois kotipaikkakunnaltaan, nuoret palaavat takaisin ja vaivihkaa ilmaantuvat yhdessä vanhempiensa luokse. Vanhemmat osoittavat hyväksyntänsä nuorille muutamalla sanalla tai lauseella Raskaus ja synnytys Vaikka lapset ovat romanikulttuurissa rakastettuja ja haluttuja, raskaus ja synnytys ovat asioita, joista ei eri sukupolvien välillä puhuta. Raskausaikana romaninainen pukeutuu samoin kuin muulloinkin, mutta hameen vyötäröä löysennetään tarpeen mukaan. Raskautta peitellään hartialiinan tai esiliinan avulla. Raskausaikana ja varsinkin raskauden loppuvaiheessa, nainen on hyvin vähän suoraan yhteydessä vanhempiinsa tai muihin vanhempiin ihmisiin. Yhteyttä voidaan ylläpitää puhelimitse. Kuitenkin odottavan äidin kanssa on aina samaa ikäluokkaa oleva sukulaisnainen, joka huolehtii tulevasta äidistä, eikä hän joudu olemaan yksin. Sairaalasta pääsyn jälkeen joku suvun nuorista naisista tulee kotiin auttamaan uutta äitiä kotitöissä, joten hänen on mahdollista keskittyä olemaan lapsen kanssa ja lepäämään. Nykyään romaninaiset käyttävät neuvolapalveluita raskausaikanaan ja synnytykset tapahtuvat sairaaloissa. Nuoret miehet ovat ruvenneet osallistumaan jo odotusaikana lapsesta huolehtimiseen olemalla mukana neuvolakäynneillä ja jopa synnytyksessä. Lapset käytetään neuvolassa ja tarpeellisten rokotusten saamisesta huolehditaan. Romanitytöt monesti hoitavat suvun lapsia ennen kuin heillä on omia lapsia, joten lastenhoito ei ole heille aivan outo asia. 5.7 Uskonto Romaneiden peruselämäntapaan kuuluu uskonnollisuus, vaikka he eivät tunnustuksellisia uskovia olisikaan. Suhde uskontoon on kunnioittava ja arvostava. Lapsille opetetaan iltarukous ja uskovia ihmisiä arvostetaan. Suomessa romanit tunnustavat yleensä luterilaista uskontoa. He kuuluvat joko valtion kirkkoon tai vapaiden suuntien seurakuntiin, kuten helluntaiherätykseen tai vapaakirkkoon. Valtion kirkon aikaisempi nurjamielinen suhtautuminen romaneihin on aiheuttanut sen, että kirkko on koettu lähinnä yhteiskunnan virkakoneistoon kuuluvana laitoksena; ollakseen olemassa ihmisen täytyy olla kirjattuna kirkonkirjoihin. 12

15 Hengellisen kotinsa romanit ovat löytäneet vapaiden suuntien parissa. Nämä tahot käyttävät ns. maallikkosaarnaajia ja ovat osanneet käyttää romaneiden esiintymiskykyä hyväkseen. Monet karismaattiset saarnamiehet, taitavat laulajat ja musiikin tekijät ovat saaneet paikkansa vapaissa seurakunnissa. Nykyään kirkko on alkanut lähestyä romaneita perustamalla mm. romanit ja kirkko työryhmän, jonka tehtävänä on tehdä kirkon toimintaa ja palveluja tutuksi myös romaneille. Kirkkohallitus on perustamassa Romanit ja kirkko- neuvottelukuntaa, joka tulee olemaan kirkkohallituksen asiantuntijaelin Kirkolliset toimitukset Valtion kirkon palveluita käytetään; lapset kastetaan, vainajat siunataan ja pariskunnat vihitään kuten pääväestöönkin kuuluvat. Hautajaiset ovat romaneille kaikkein tärkein ja arvostetuin tapahtuma kirkollisista toimituksista. Hautajaiset valvojaisineen ovat perua vanhasta talonpoikaiskulttuurista. Ne pidetään yleensä seurakunnan tiloissa, joissain tapauksissa käytetään surutalona myös työväentaloja. Tilaisuuteen tullaan pitkienkin matkojen takaa ja surun taakkaa halutaan jakaa lähiomaisten kanssa. Hautajaisvalmisteluihin osallistumalla tuetaan lähiomaisia. Valvojaiskäytäntö on saanut alkunsa siitä, että autottomana aikana saattoväki kerääntyi jo edellisenä iltana hautajaistalolle. Näin varmistettiin, että ollaan ajoissa siunaustilaisuudessa. Valvojaisiltana on tilaisuus, jossa hengellisellä musiikilla on suuri osuus. Muistellaan vainajaa ja tavataan kauempaakin tulleita sukulaisia. Valvojaisiltana ja -yönä valmistetaan myös seuraavan päivän tarjoilut. Seuraavana aamuna vainaja tuodaan hautajaistalolle, josta lähdetään hautajaissaattueena kirkkomaalle. Siunaustilaisuus on harras ja uskonnollinen. Siunaus tapahtuu yleensä haudalla. Kirkossa siunaamista ei suosita, mutta jos saattoväessä on paljon vanhoja ihmisiä ja sääolosuhteet ovat huonot, voidaan vainaja siunata kirkossa. Siunaustilaisuuden jälkeen on ruokailu ja muistotilaisuus. Ristiäiset ja häät ovat nuorten keskinäisiä juhlatilaisuuksia, joihin vanhempi väki ei häveliäisyyssyistä osallistu. Muutoin ne ovat luonteeltaan samanlaisia kuin pääväestölläkin. Häätilaisuus on kuitenkin pienimuotoisempi ja yksinkertaisempi, jopa niin että pariskunta käy vain todistajien kanssa vihittämässä itsensä. 13

16 6. PERHE JA SUKU Romaniyhteisössä perheen ja suvun merkitys on tärkeä. Perhekäsitys on laajempi kuin pääväestön käsitys ydinperheestä. Kiinteään perheyhteisöön kuuluvat vanhempien ja lasten lisäksi isovanhemmat, sedät, tädit, enot ja serkut. Sukuyhteyden kokemiseksi ei tarvita välttämättä edes biologista sukulaisuutta, jos on kasvettu ja eletty arkipäivää yhdessä lapsuudesta aikuisuuteen. Suku on romaneille tuki ja turvaverkko, jolla varsinkin aikaisemmin oli suuri merkitys, kun yhteiskunnan sosiaalinen turva oli huonompi. Lasten kasvatus toimii koko suvun voimin, joskin kaupungistuminen on hajottanut jonkin verran romaneiden yhteisöllisyyttä. Muuttoliike on aiheuttanut sen, että yhteydenpito jää vähäisemmäksi suvun asuessa eri puolilla Suomea. Suvun turvan ollessa vain puhelinsoittojen ja harvojen tapaamisten varassa, lapset saattavat kasvaa identiteetiltään epävarmoiksi, mikä puolestaan voi edesauttaa syrjäytymistä. Turvaverkon puuttuminen voi aiheuttaa sen, että turvaa etsitään väärällä tavalla ja vääristä yhteyksistä. 6.1 Vanhemmuus, miehen ja naisen rooli perheessä ja tasa-arvo Perheessä on selkeä roolijako, joka ei kuitenkaan sulje pois molempien osapuolien arvostusta ja sen myötä tulevaa tasa-arvoa. Romanikulttuurissa mies on selkeästi perheen pää ja nainen on kodin sydän. Molempien osuutta arvostetaan. Naisen tehtäviin kuuluu arkipäivän sujuvuudesta huolehtiminen; lasten hoito, ruuanlaitto, puhtaudesta huolehtiminen ja monet muut käytännön elämään kuuluvat asiat. Alle kouluikäisten lasten kasvatus on pääosin naisten vastuulla. Naiset osallistuvat aktiivisesti perheen toimeentulon hankkimiseen. Nykypäivänä romaninaiset ovat hakeutuneet koulutukseen ja työelämään. Sosiaalisuutta vaativat, ihmisläheiset ammatit näyttävät olevan romaninaisten ominta alaa, joskin vielä toistaiseksi puutteellinen peruskoulutus on syynä siihen, että paljon olemassa olevia voimavaroja ja kykyjä jää käyttämättä. Uran luominen ja koulutus ovat aiemmin olleet vieraita asioita romanikulttuurissa. Nainen on saanut arvostusta omassa yhteisössään sen perusteella, miten hän on hoitanut kotinsa ja perheensä. Osittain tästä johtuen romaninaisten on vaikea käyttää päivähoitopalveluita hyväkseen. He mieltävät päivähoidon lasten hoidattamiseksi vierailla ihmisillä. Mitä enemmän romaninaiset pääsevät kiinni koulutukseen ja työelämään, sitä helpompi heidän on muuttaa asennettaan ja ymmärtää se hyöty, jonka lapsi saa päivähoidosta ja esiopetukseen osallistumisesta. Nykyisin miehen rooli on jonkinasteisessa murrosvaiheessa, kun perinteiset kaupankäyntiin ja hevostenhoitoon liittyvät ammatit ovat mennyttä aikaa. Miehet eivät ole lähtenet yhtä innokkaasti kouluttautumaan, mikä johtunee siitä että romaneiden koulutushistoria on vielä nuorta, eikä ehkä ole riittävästi rohkeutta lähteä opiskelemaan. Vähitellen on kuitenkin löytynyt aloja, jotka kiinnostavat romanimiehiä, kuten esim. linja-auton kuljettajan ja koulunkäyntiavustajan ammatit. Romaniyhteisössä miestä arvostetaan luotettavuuden ja oikeudenmukaisuuden perusteella. Ikä tuo lisää arvovaltaa suvussa ja koko yhteisössä. Miehen tehtävä on huolehtia perheen toimeentulosta ja muusta hyvinvoinnista. Lasten kasvatukseen mies osallistuu enemmän, kun lapset ovat murrosiän kynnyksellä. Murrosiässä alkaa selkeämpi roolijako tyttöjen ja poikien välillä. Tapakulttuurin omaksuminen tapahtuu mallioppimisen kautta; miehen roolimalli on tärkeä kasvaville pojille. 14

17 6.2 Sosiaalinen kanssakäyminen Mies ja nainen hoitavat yhdessä sosiaalisen kanssakäymisen niin muiden romaneiden kuin pääväestönkin kanssa. Ystävä- ja sukulaisverkko on laaja ja yhteydessä ollaan päivittäin, vähintäänkin puhelimitse. Romanit ovat erittäin vieraanvaraisia, ruokaa ja kahvia tarjotaan aina, yösija on itsestään selvyys sitä tarvitsevalle. Romanit tervehtivät aina toisiaan, vaikka eivät tuntisikaan henkilökohtaisesti. Usein kuitenkin on niin, että joku suvun vanhemmista jäsenistä on tunnettu. Sukunimiä ei käytetä, vaan esittely tapahtuu kertomalla kenen tytär tai poika on. Kädestä tervehtiminen ei kuulu romanien keskinäisiin tapoihin. Sen sijaan pääväestön edustajia voidaan tervehtiä kädestä. Romaneiden puhe- ja ilmaisutapa herättää usein huomiota ja saattaapa se joskus tuntua jopa pelottavalta. Puhe on äänekästä ja siihen liittyy olennaisesti myös elekieli ja ilmeikkyys. Romaneille luonteenomaista on hyvä huumorintaju. Nauru, leikinlasku ja musiikki ovat kautta aikojen auttaneet romaneita selviytymään vaikeista olosuhteista. Sosiaalisen kanssakäymiseen negatiivisesti vaikuttava osatekijä on syrjintä. Syrjintä osuu niihin ihmisyyden alueisiin, jolle ei voi mitään (esim. syntyperä). Yhtä syrjintäkokemusta kohti täytyisi olla kymmenen myönteistä kokemusta, että itsetunto pysyisi jotakuinkin terveellä pohjalla. Rehellisyys kaikilta osapuolilta on tarpeen, myös ikävät ennakkoluulot ja asenteet on hyvä puhua ulos. Vain se, joka on joskus kokenut syrjintää, tietää miltä se tuntuu. Osa vaikutuksista voi tulla esiin niin alitajuisesti, ettei itsekään tajua sen johtuvan syrjintäkokemuksista. Empatiaa ja sympatiaa syrjittyjä kohtaan voimme tietysti kokea jokainen. 6.3 Väistämisvelvollisuus Väistämisvelvollisuus on yksi romaneiden sosiaalisen kanssakäymisen ilmentymä, joka liittyy sukujen välisiin riitatilanteisiin. Riitatilanteet ovat saattaneet johtaa eri asteisiin väkivallan tekoihin. Vahingon aiheuttanut suku välttää paikkoja ja tilaisuuksia, joissa on toisen osapuolen sukua paikalla. Käytössä on termi toisilleen sopimattomat suvut. Kahden sopimattoman suvun edustajat eivät asu samalla paikkakunnalla. (Suurissa kaupungeissa se tarkoittaa samaa kaupungin osaa.) Lapsia ei laiteta samaan päiväkotiin tai kouluun. Kaikenlaista kanssakäymistä vältetään sukujen kesken. Väistämisvelvollisuus on vahingon kärsineen osapuolen surun ja menetyksen kunnioittamista. Se ei tarkoita järjestelmällistä kostoa tai oikeuden ottamista omiin käsiin. 6.4 Kahden kulttuurin liitot Romaneiden keskuudessa on jonkin verran pariskuntia, joista toinen osapuoli on pääväestöön kuuluva. Kulttuurin painotus on yksilöllistä ja perhekohtaista. Usein on niin, että pääväestön edustaja mukautuu romanikulttuuriin. Hän omaksuu tapakulttuurin vaatimukset ja hänet hyväksytään osaksi sukuyhteisöä. Jotkut pääväestön naiset jopa pukeutuvat romaniasuun, mikä ei ole välttämätöntä eikä kaikkien romaneiden mielestä suotavaakaan. 15

18 Kahden kulttuurin lapset kasvavat luontevasti kiinni romanikulttuuriin, mikäli ovat tekemisissä yhteisön kanssa. Heitä rakastetaan ja heistä huolehditaan samoin kuin suvun muistakin lapsista 6.5 Avo- tai avioerot Erotilanteet ovat vaikeita kulttuuritaustasta riippumatta. Monesti niihin liittyy riitaista elämää ja pariskunnan välit voivat olla niin tulehtuneet, ettei keskusteluyhteyttä ole. Lapset jäävät erotilanteessa yleensä äidin huostaan, mutta usein käy niin, että jommankumman vanhemmat ottavat lapset hoitoonsa. Varsinkin, jos romaninainen aloittaa uuden parisuhteen kovin nopeasti eron jälkeen, lapset jäävät isovanhempien vastuulle. 16

19 OSA II 7. ROMANILAPSI 7.1 Lapsen asema Lapset ovat romanikulttuurissa tärkeä ja luonnollinen osa perhe-elämää. Oikeastaan parisuhteen katsotaan vakiintuneen vasta ensimmäisen lapsen syntymän myötä. Vaikka kaikki raskauteen ja lapsen syntymään liittyvät asiat ovat romanikulttuurissa tabuja, joista ei eri sukupolvien välillä puhuta, ovat lapset rakastettuja ja huomioituja. Vanhin poikalapsi on hiukan erityisasemassa, usein ensimmäisestä lapsesta toivotaan poikaa. Tämä juontanee juurensa vanhaan käytäntöön, jolloin vanhin lapsi huolehti vanhemmistaan, sekä käsitykseen miehen valta-asemasta ja perintöoikeukeudesta kaikissa kulttuureissa. Kovin suurta merkitystä lapsen sukupuolella ei romanikulttuurissa kuitenkaan ole, lapsia rakastetaan ja heistä huolehditaan samalla tavalla. 7.2 Kasvatusvastuu perheessä Vielä 1970-luvulla ei ollut mikään ihme, jos perheessä oli 7 9 lasta. Nykyään perheissä on 2 3 lasta, joten perusperheen koon kehitys alkaa olla samansuuntaista kuin pääväestölläkin. Varhaislapsuuden kasvatusvastuu on romanikulttuurissa naisten vastuulla, riippumatta lapsen sukupuolesta. Sinänsä se ei poikkea valtakulttuurin käytännöstä. Aiemmin romanimiehen oli, häveliäisyys syistä, vaikeaa osallistua pienen lapsen hoitoon. Nyt, kun jokaisella on asunnot ja perusperhe asuu keskenään, mahdollistuu myös miesten osallistuminen lapsen hoitoon pienestä pitäen. Romanimiehet ovat alkaneet osallistua lapsen varhaisvuosien kasvatukseen esim. tulemalla mukaan neuvolaan ja viemällä lasta päivähoitoon. Lapsen saaminen liittyy olennaisesti eri sukupolvien välisiin tabuihin, eikä ihan pieniä vauvoja viedä isovanhempien näkyviin. Lapsen ollessa n. 1 2 kk saavat isovanhemmat nähdä hänet. Tästä lähtien isovanhemmat osallistuvat tiiviisti lapsen elämään. He saattavat jopa ottaa kokonaan hoitoonsa lapsen, varsinkin jos kyse on ensimmäisestä lapsenlapsesta, tai perheen tilanne on vaikea. Tämä kuitenkin tapahtuu sulassa sovussa lapsen vanhempien kanssa, eikä ole mikään pakkohuostaanotto. 17

20 7.3 Suku kasvattajana Romanikulttuurissa perheen perustaminen tapahtuu usein hyvin nuorena, joten isovanhemmat ovat vielä siinä iässä, että jaksavat hoitaa lapsenlapsiaan. Ei ole harvinaista, että 40-vuotias romaninainen on isoäiti. Hyvin usein lapsi viettää enemmän aikaa isovanhempiensa kuin omien vanhempiensa kanssa. Lapsi ei kuitenkaan koe sitä omien vanhempiensa hylkäämisenä, sillä hän on kuitenkin päivittäin tekemisissä heidän kanssaan. Kaiken kaikkiaan se on hyvin luonnollinen järjestys romaneiden keskuudessa. Lapsille se tuo turvallisuutta ja laajentaa heidän maailmankuvaansa eri sukupolvien välillä. Vanhempien ihmisten läsnäolo ja kiinteä yhteys nuorempiin ovat tärkeitä myös tapakulttuurin toteutumisen kannalta. Jos ydinperheessä ei ole miestä, suvun muut miehet, kuten lapsen sedät tai enot ottavat vastuuta poikalapsen kasvatuksesta. Samoin myös tädit ja suvun muut naispuoliset jäsenet ovat kasvattajan roolissa tyttölasten suhteen. Avio- tai avoerotilanteessa on hyvä keskustella vanhempien tai isovanhempien kanssa selkeät säännöt esimerkiksi siihen, kuka lapsen saa hakea päivähoidosta. 7.4 Varhaislapsuus (0 6) Lapsuus on romanikulttuurissa turvallisen huolenpidon aikaa. Lapsi kasvaa yhteisön keskellä ja saa osakseen huomiota monelta taholta. Silloinkin, kun omat vanhemmat ovat jostain syystä estyneet hoitamasta lasta, hän saa hoivaa ja huolenpitoa muilta suvun jäseniltä. Ensisijaisesti isoäidit ovat silloin kasvatusvastuussa. Lapsen aloittaessa päivähoidon tai koulun on hyvä keskustella vanhempien kanssa, miten he haluavat huomioitavan romanikulttuurin lapsensa kohdalla. Romanilasta ei tulisi koskaan sijoittaa lastenkotiin tai huostaan otetuksi pääväestön keskuuteen, niin että hän joutuu täysin erilleen omasta kulttuuristaan tai muista romaneista. Varhaislapsuuden kokemukset vaikuttavat ihmisen perusluonteen muokkautumiseen ja näin ollen koko hänen tulevaan elämäänsä. Romanilapsi voi kokea olevansa väliinputoaja, joka ei kuulu kumpaankaan kulttuuriin. Romaniperheissä lapset viettävät huomattavan paljon aikaa aikuisten seurassa, mikä on vaikutuksiltaan kaksitahoinen asia. Aikuisten kanssa ollessaan lapsi saa tarpeellista huomiota ja huolenpitoa. Ollessaan paljon aikuisten seurassa, hän saattaa omaksua liikaa aikuisten toimintatapoja. Tämän vuoksi lapsi jo ennen esikouluikää ymmärtää monia aikuisten maailmaan kuuluvia asioita esim. ihmissuhteista tai käytännön elämästä. Hänen minänsä ei ole päässyt kehittymään lapselle luontaisen leikin avulla. Toisten lasten kanssa yhdessä leikkiminen, kynän tai saksien käyttö voivat olla hänelle aivan outoja asioita. Huolenpito lapsesta saattaa olla usein ylikorostunutta. Lasta vahditaan ja suojellaan koko ajan. Tällä aiheutetaan paineita myös päiväkodin tai koulun henkilökunnalle. Vaikka lasten turvallisuudesta päiväkodissa ja koulussa huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla, saattaa romanivanhemmista tuntua, ettei lasten välisiin kiistoihin tai lapsen liikkumiseen päiväkodin tai koulun alueella kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Asiasta on hyvä keskustella vanhempien kanssa ja kertoa heille ne toimenpiteet, joita lasten turvallisuuden varmistamiseksi koulussa tai päiväkodissa on. 18

21 Ylikorostunut huolenpito saattaa näkyä myös siinä, ettei lasta laiteta kylmillä tai sateisilla ilmoilla päiväkotiin tai kouluun. Hänelle saatetaan pukea säähän nähden liian paljon vaatetta. Jos lapsi on aamulla väsynyt, häntä ei raaskita herättää ajoissa päiväkotiin tai kouluun. Yksi korostuneen huolenpidon ilmentymiä on ns. ruualla rakastaminen. Tämä on johtanut siihen, että romanilapset ovat jo hyvin varhain ylipainoisia. Vanhempien huolenpidon taustalla vaikuttaa aika, jolloin oltiin ilman asuntoja, asuttiin kylmissä teltoissa tai purkutuomion alaisissa mökeissä, saatettiinpa olla hiukan nälkäisiäkin. Puutteellisen asumisen ja muun huono-osaisuuden keskellä romaniäidit halusivat huolehtia lapsistaan mahdollisimman hyvin. Olosuhteet ovat parantuneet, mutta muistijälki siirtyy sukupolvelta toiselle kasvatuksen mukana. Romanivanhemmat eivät välttämättä täysin ymmärrä leikin ja askartelun merkitystä lapsen kehitykselle. Jokapäiväisen elannon hankkiminen ja vaikeat olosuhteet ovat aiheuttaneet sen, ettei ole ollut mahdollisuuksia lukea, leikkiä ja askarrella lasten kanssa. Ne eivät ole päässeet kehittymään luonnolliseksi osaksi lasten kasvatusta. Romaneiden vahva kerrontaperinne on sen sijaan kehittänyt lasten mielikuvitusta ja puheilmaisua Kasvatuskumppanuus Päiväkodin ja koulun henkilökunnan tietoisuus romanikulttuurista auttaa heitä ymmärtämään romanilapsen maailmaa. Keskusteluyhteys kodin ja henkilökunnan välillä auttaa luomaan kasvatuskumppanuuden, joka toimii lapsen parhaaksi. Romanilapsi oppii tapakulttuurin jo varhaislapsuudessaan luonnollisesti, mallioppimisen kautta. Koti on se paikka, jossa lapsi saa romaniyhteisön vaatimat valmiudet. Ammattilaisina päiväkodin henkilökunnan ja opettajien tulee olla aloitteellinen hyvän kasvatuskumppanuuden luomisessa. Romanivanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa hyvinvoinnista ja kokevat positiivisena koulun ja päiväkodin yhteydenotot. Tutkimusten mukaan romanivanhemmat ovat hyvin yhteistyöhaluisia, mutta heiltä saattavat puuttua taidot ja keinot tukea lastaan koulunkäynnissä. Kirjalliset viestit eivät saavuta vanhempia, joten tuloksellisen yhteistyön aikaan saamiseksi on hyvä ottaa puhelimitse tai henkilökohtaisesti yhteyttä. Lapsiin liittyvistä päivähoito- tai kouluasioista voi keskustella kummankin vanhemman kanssa, vaikka useimmiten nainen on enemmän yhteydessä henkilökuntaan. Opettajalla tai päiväkodin henkilöstöllä pitäisi olla ammatillista rohkeutta puuttua tilanteeseen heti kun tuntuu, että jokin asia ei suju tai jokin lapsen suhtautumisessa tai käytöksessä herättää kysymyksiä. 19

22 7.5 Peruskouluikä (7 15-vuotiaat) Lapsen tullessa kouluikään on edessä ensimmäinen kontakti ympäröivään yhteiskuntaan yksin. Hän on tähän mennessä omaksunut omaan kulttuuriympäristöönsä tarvittavat valmiudet ja kokenut itsensä osaavaksi ja hyväksytyksi. Ne valmiudet joita koulumaailmassa tarvitaan ovat erilaisia. Jos lapsi ei ole osallistunut esiopetukseen, ryhmässä toimiminen, ohjattu opiskelu ja muu kouluun liittyvä on hänelle uutta. Lapsi saattaa kokea turvattomuutta ja osaamattomuutta. Alentunut itsetunto saattaa ajaa lapsen etsimään hyväksyntää väärällä tavalla. Hän on levoton ja äänekäs, eikä osaa keskittyä kuuntelemaan opetusta tai tekemään tehtäviään. Siksi on tärkeää että lapsi on saanut varhaislapsuudessaan vahvan perustan omasta kulttuuristaan ja omista juuristaan, sekä sen lisäksi esiopetuksen tarjoamat valmiudet kouluun. Romanit käyttävät pääosin suomenkieltä kotikielenään. Se on ensimmäinen kieli, jonka lapsi oppii. On kuitenkin huomioitava käytetyn kielen ilmaisutavan ja käsitteistön erilaisuus sekä sanavaraston suppeus pääväestöön verrattuna. Lapsi ei välttämättä ymmärrä kaikkea mitä koulussa puhutaan. Erilainen puhetapa, monotonisuus, hidastempoisuus ja äänenpainot lisäävät outouden tunnetta. Jännitys ja monet uudet asiat ja tilanteet lisäävät lapsen paineita onnistumisen ja selviämisen suhteen. Usein saattaakin käydä niin, että lapsi purkaa oloaan käyttäytymällä häiritsevästi. Keskittymiskyky on poissa eikä tehtävistä tai uuden oppimisesta tule mitään. Aika helposti aletaan miettiä mukautettuun tai erityisopetukseen siirtämistä. Romanivanhemmat kokevat erityisluokalle siirtämisen kielteisenä asiana. Taustalla on pelko viranomaisten toimenpiteistä, sulauttamisesta ja syrjäytymisen leimasta. Aiemmin viranomaisten romaneihin kohdistuvissa päätöksissä ei huomioitu romanikulttuurin erityispiirteitä siten kuin nykypäivänä pyritään tekemään. Romanilapsen siirtäminen erityisopetukseen voi olla etnisen taustan vuoksi kaksinkertainen syrjäytymisuhka tulevaisuutta ajatellen. Romanilapsen kohdalla tulisi käyttää ensin yleisopetuksen mahdollistamat tukitoimet. Jos tutkimusten jälkeen todetaan erityisopetus ainoaksi mahdollisuudeksi lapselle selviytyä koulusta, tulisi vanhemmille selvittää perusteellisesti, miksi kyseiseen ratkaisuun on päädytty ja ennen kaikkea mitä hyötyä siitä on lapselle. Erityisopetukseen siirtoa tulisi aina pitää tilapäisenä ratkaisuna, josta lapsella on mahdollisuus siirtyä takaisin yleisopetukseen. Erityisluokalle siirron yhteydessä tehtävän suunnitelman olennaisena osana tulisi olla seuranta, sekä lapsen yksilöllisten tarpeiden huomiointi ja vanhempien ja henkilökunnan yhteistyö. Erityisluokalle siirron tarvetta voidaan ehkäistä jo ennalta kiinnittämällä päivähoidon tai esikoulun alkaessa huomiota lapsen kielelliseen ja hienomotoriseen kehitykseen. Aiemmin Suomessa ja myös Vantaalla saatettiin lapsi siirtää erityisluokalle tai nk. mukautettuun opetukseen, vaikka avuksi olisi riittänyt tukiopetus äidinkielessä (siis suomenkielessä) ja/tai muissa oppiaineissa. Romanioppilaille on Vantaan sivistystoimessa muodostettu vuosien saatossa erilaisia omia ryhmiä tarpeen mukaan. Erillisissä ryhmissä on tuettu perusopintojen loppuun viemistä ja päättötodistuksen saamista. Romanikielen opettajat ovat tarvittaessa toimineet tukihenkilöinä oppilaalle ja käyneet kotona opastamassa jokapäiväisen elämään ja koulunkäyntiin liittyvissä asioissa. Erityistä tukea tarvitseville oppilaille on Vantaalla oma järjestelmänsä, joka koskee kaikkia oppilaita riippumatta lapsen kielestä tai etnisestä taustasta. 20