Romano Missio ry. Päiväkummun lastenkoti 14 paikkaa Kotimäen pienryhmäkoti 7 paikkaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Romano Missio ry. Päiväkummun lastenkoti 14 paikkaa Kotimäen pienryhmäkoti 7 paikkaa"

Transkriptio

1 Romano Missio ry. Perustettu vuonna 1906 Romaniväestön hyväksi toimiva lastensuojelun, sosiaalialan, hengellisen työn sekä koulutusalan kristillinen palvelujärjestö. Lastensuojeluyksiköt Päiväkummun lastenkoti 14 paikkaa Kotimäen pienryhmäkoti 7 paikkaa

2 Projektityö Lastensuojelutyö Toimintamuodot Hengellinen ja sosiaalinen kenttätyö, Koulutus-julkaisu-tiedotustoiminta (Romano Boodos-lehti) Lapsi- ja nuorisotyö Romanikulttuurin ja -kielen vaaliminen sekä opiskelevien romaninuorten tukeminen

3 Suomen romanit

4 Tummat ja vaaleet Vieraan kulttuurin kohtaamisen voisi aloittaa siitä mitä meillä on yhteistä, eikä niinkään miettiä sitä, miten erilaisia olemme. Ihminen on kuitenkin perustaltaan samanlainen; koemme surua, iloa ja koko ihmiselämän tunnekirjon kukin omista lähtökohdistamme. Eroavaisuudet, joita elinympäristömme tai kulttuurimme aiheuttavat, voivat rikastuttaa puolin ja toisin meitä kaikkia.

5 Romanien lukumäärästä Euroopassa asuu n.10 miljoonaa romania ja maailmassa 20 milj. Monet romanit kokevat syrjintää, rasismia ja väkivaltaa etnisyytensä vuoksi Suomessa asuu n romania.

6 Suomen romanien historia Historian tietäminen auttaa ymmärtämään nykypäivää Historian taival ollut traaginen ilman ihmisoikeuksia, jopa vainottuina Suomessa kantaneet yksin erilaisuuden leimaa Nämä kokemukset jättäneet leimansa kulttuuriin, arvoihin, asenteisiin ja kasvatustavoitteisiin Romanimiehet osallistuneet Suomen molempiin sotiin

7 Perhekäsitys Romaniyhteisössä perheen ja suvun merkitys on tärkeä. Perhekäsitys on romaneilla laajempi kuin pääväestöllä. Romaniperheeseen katsotaan kuuluvan vanhempien ja lasten lisäksi isovanhemmat, sedät, tädit, enot ja serkut. Sukulaisuus ei aina ole biologista sukulaisuutta. Jos on kasvettu ja eletty yhdessä lapsuudesta aikuisuuteen, ollaan läheisiä.

8 Perhekäsitys jatkuu.. Romaniyhteisössä on paljon kasvattiäitejä, -isiä, mummoja ja tätejä. Jos vanhemmat eivät ole syystä tai toisesta voineet kasvattaa lasta, niin joku lapsen läheisistä on ottanut lapsen hoitoonsa ja kasvattanut lapsen kuin omanaan. Suku on romaneille turvaverkko. Suvun tuella on ollut etenkin aiemmin suuri merkitys, kun yhteiskunnan sosiaalinen turva oli huonompi.

9 Romanilapsen maailma Lapset ovat romanikulttuurissa tärkeä ja luonnollinen osa perhe-elämää Vaikka kaikki raskauteen ja lapsen syntymään*) liittyvät asiat ovat romanikulttuurissa tabuja, joista ei sukupolvien välillä puhuta, ovat lapset rakastettuja ja huomioituja *)= kulttuurillista puhtautta

10 Romanilapsen maailma Lapsuus on romanikulttuurissa turvallisen huolenpidon aikaa. Lapsi kasvaa yhteisön keskellä ja saa osakseen huomiota monelta taholta Jos vanhemmat ovat jostain syystä estyneet hoitamaan lasta, saa lapsi hoivaa ja huolenpitoa muilta suvun jäseniltä Jos ydinperheessä ei ole miestä, suvun muut miehet, kuten lapsen sedät tai enot ottavat vastuuta poikalapsen kasvatuksessa Samoin myös tädit ja suvun muut naispuoliset jäsenet ovat kasvattajan roolissa tyttölasten suhteen

11 Perhe ja suku Lasten kasvatukseen ja ohjeistukseen osallistuu lähisukulaiset Nykypäivänä tapaamiset suvun kanssa vähäisiä (oma kokemus) -> asutaan eri paikkakunnilla, lapset käyvät säännöllisemmin koulua

12 Suku kasvattajana.. Varhaislapsuuden kasvatusvastuu on pääsääntöisesti romanikulttuurissa naisten vastuulla Aiemmin romanimiehen oli, häveliäisyys syistä, vaikea osallistua pienten lasten hoitoon Romanimiehet ovat alkaneet osallistua lapsen varhaisvuosien kasvatukseen esim. tulemalla mukaan neuvolaan ja viemällä lasta päivähoitoon Lasten kasvatukseen mies osallistuu enemmän, kun lapset ovat murrosiän kynnyksellä. Murrosiässä alkaa selkeämpi roolijako tyttöjen ja poikien välillä. Tapakulttuurin omaksuminen tapahtuu mallioppimisen kautta;

13 Romanilapsen identiteetti Suvun turvan ja yhteydenpidon ollessa puhelinsoittojen ja harvojen tapaamisten varassa, saattavat romanilapset kasvaa identiteetiltään epävarmoiksi -> syrjäytymistä ja etsitään turvaa ja identiteetin vahvistusta väärällä tavalla ja vääristä yhteyksistä.

14 Identiteetin rakentuminen Kahden kulttuurin ristipaine: -> Oma kulttuuri ja valtakulttuuri vetävät eri suuntiin Lapsen sosiaalinen kasvuympäristö erilainen, kulttuurierot ->Lapsi pohtii pienenä miksi monet asiat tehdään toisin kuin naapurissa tai kavereiden kotona.

15 Tämän vuoksi lapsi jo ennen esikouluikää ymmärtää monia aikuisten maailmaan kuuluvia asioita esim. ihmissuhteista tai käytännön elämästä. Hänen minänsä ei ole päässyt kehittymään lapselle luontaisen leikin avulla. Varhaislapsuus Romaniperheissä lapset viettävät huomattavan paljon aikaa aikuisten seurassa, mikä on vaikutuksiltaan kaksitahoinen asia. Aikuisten kanssa ollessaan lapsi saa tarpeellista huomiota ja huolenpitoa. Ollessaan paljon aikuisten seurassa, hän saattaa omaksua liikaa aikuisten toimintatapoja.

16 Peruskouluikä Lapsen tullessa kouluikään on edessä ensimmäinen kontakti ympäröivään yhteiskuntaan yksin. Hän on tähän mennessä omaksunut omaan kulttuuriympäristöönsä tarvittavat valmiudet ja kokenut itsensä osaavaksi ja hyväksytyksi. Ne valmiudet joita koulumaailmassa tarvitaan ovat erilaisia. Jos lapsi ei ole osallistunut esiopetukseen, ryhmässä toimiminen, ohjattu opiskelu ja muu kouluun liittyvä on hänelle uutta. Lapsi saattaa kokea turvattomuutta ja osaamattomuutta

17 Kotikieli Romanit käyttävät suomenkieltä kotikielenään. Se on ensimmäinen kieli, jonka lapsi oppii. On kuitenkin huomioitava käytetyn kielen ilmaisutavan ja käsitteistön erilaisuus sekä sanavaraston suppeus pääväestöön verrattuna. Lapsi ei välttämättä ymmärrä kaikkea mitä päiväkodissa / koulussa puhutaan. Erilainen puhetapa, monotonisuus, hidastempoisuus ja äänenpainot lisäävät outouden tunnetta. Jännitys ja monet uudet asiat ja tilanteet lisäävät lapsen paineita onnistumisen ja selviämisen

18 Suomen romanikieli Kuuluu ns. pohjoisen murteisiin Sukua Pohjois-Venäjän, Puolan, Baltian ja Walesin romanimurteille Suomessa kaalo-murre Kielenpuhujat vähentyneet viimeisen 20-vuoden aikana Elvytystyö meneillään, romanikielistä oppimateriaalia

19 Romanikulttuuri Omat kulttuuritavat säilyneet enemmistökansojen puristuksesta huolimatta Tärkeimmät tukipilarit: Oma kieli Vanhempien ihmisten kunnioitus Suvun ja perheen yhteenkuuluvuus Perinteinen pukeutuminen Puhtaus- ja häveliäisyystavat Oikeuskäsite: väistämisvelvollisuus

20 Romanielämän ja kulttuurin kulmakivet Häveliäisyyteen liittyvät tavat määrittävät eri sukupuolten ja eri ikäisten välistä kanssakäymistä Puhtauteen liittyvät tavat konkreettinen ja symbolinen/rituaalinen puhtauskäsitys määrittävät esineisiin ja asioihin kohdistuvaa puhtautta sekä ryhmän sisäistä käytöstä ja hierarkiaa että korostavat tapojen ja kunnioituksen merkityksiä Romanikulttuuri on yhteisöllistä ja kollektiivista

21 Vanhempien kunnioittaminen Suurin osa perinnäistavoista liittyy vanhempien kunnioittamiseen Korkean iän tuomaa elämänviisautta, kokemusta arvostetaan Vanhempia ihmisiä teititellään Pukeudutaan säädyllisesti heidän aikanaan Ei puhuta sopimattomia

22 Vanhojen ihmisten kunnioittaminen vanhuksilla on viisaus ja elämänkokemus suullinen historia Romanivanhuksilla on erityinen asema ja arvostus. Heissä nähdään koko suvun ja yhteisön oma historia, omakohtainen eletty kulttuuri ja tapaperinne Vanhuksilla on hallussaan iän myötä saatu viisaus ja elämänkokemus heillä on muistissaan koko yhteisön

23 Suullinen kulttuuri Tämä tarkoittaa tiedonhankinnan ja prosessoinnin ja tuottamisen suullista traditiota, romaneilla ei ole kirjoitetun tiedon traditiota Tiedon hankkiminen, käsittely ja jakaminen tapahtuu suullisesti. Tieto kulkee sukupolvelta toiselle kertomalla ja muistelemalla. Perinteinen tapa oppia on luonnollinen tapa oppia, isältä pojalle, vanhemmilta nuoremmille kuuntelemalla, matkimalla ja tekemällä oppimalla.

24 Perheen ja suvun yhteenkuuluvuus Sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja kollektiivinen vastuu perheestä ja suvusta tärkeää Pyritään auttamaan vaikeuksiin joutunutta sukulaista: sairaus, kuolema, avioero Olemme aina vastuussa omasta (ja muiden käytöksestä), kun joku tekee väärin, kaikki kärsivät, koko perhe, suku ja ryhmä kärsivät. Mutta myös kunniallinen ja hyvä teko tuo kunniaa koko yhteisölle.

25 Oikeuskäsitys Romaneilla on aina ollut oma sisäinen oikeusjärjestyksensä Romaniyhteisössä on kirjoittamattomia lakeja, mutta ennen kaikkea voimakas moraalinen vastuu itsestään, omasta suvusta ja koko yhteisöstä Romaneiden oma sisäinen oikeudenmukaisuus asettaa rikoksiin syyllistyneet ottamaan myös yhteiskunnan säätämän rikosoikeudellisen vastuun teoistaan. (murros) Yhteisössä, jonka jäsenet ovat riippuvaisia toisistaan, moraalinen tuomio on ollut

26 Aina väistäminen ei ole toiminut, mutta sillä on pystytty estämään moni uusi yhteenotto. Väistämisvelvollisuus on otettava huomioon asuntoasioissa ja vankeinhoidossa, sillä suvut eivät voi asua samalla alueella, jos heillä on Väistämis- ja välttämisvelvollisuus Romanikulttuuriin kuuluu väistämis- ja välttämismekanismi. Henkirikokseen syyllistyneen ja hänen lähisukunsa on kuulunut muuttaa pois uhrin suvun läheltä. Tämä väistämis- ja välttämismekanismi on vastapuolen surun kunnioittamista, ja se on estänyt surun vallassa tehtyjä kostotoimia ja antanut kaikille aikaa rauhoittua.

27 1900-luvun pukeutumismalli

28 Pukeutumisen historiaa Vaikutteita talonpoikaisnaisen asusta 1900-luvun alkupuoliskolta Omaleimainen pukeutuminen, vain Suomessa Perustuu vanhempien kunnioittamiseen, peittää nilkat ja käsivarret Naiset pukeutuvat asuun vuotiaana. Asu kertoo kantajan identiteetistä ja on aikuisuuden

29 Kansanpuku ei kansallispuku Arkipäivän asu, pidetään joka päivä Ei estä osallistumista kouluun tai työelämään Vanhanajan kulttuurissa oli itsestään selvää pukeutua romaniasuun, silti on aina ollut yksittäisiä naisia, jotka ovat valinneet niin sanotun pikkuhameen

30 Puhdas ja likainen, säädyllinen ja säädytön, sopiva ja sopimaton, eivät sekoitu keskenään. Kulttuurillinen puhtaus Romanien puhtaustavat ovat mukana kaikessa arkipäivän toiminnoissa. Puhtaustavat ovat sekä konkreettisia että symbolisia. Ne esiintyvät pyykinpesusta ruokatavaroiden ja astioiden käyttämiseen sekä vaatetuksesta eri sukupolvien väliseen kanssakäymiseen.

31 Kulttuurillinen puhtaus Ilmenee etupäässä suhtautumisessa asuntoon, ruokaan ja astioihin ja pyykkiin Esim. astioita ei laiteta tuolille eikä lattialle. Keittiörätillä pyyhitään vain pöytätasoja Keittiö on kulttuurillisesti talon puhtain paikka Eri ikäisten pyykit pestään erikseen Käsien pesu tärkeää, kerrostalossa

32 Lähteet: Blomerus, Satu Vantaa kaupunki. Romanilapsi kotona, päivähoidossa ja koulussa. Vantaan sosiaali- ja terveysvirasto. Jeskanen, Inka Naisten vuoro projekti. Romano Missio ry. Nyman, Tuula Naiset murroksessa. Opinnäytetyö DIAK. Nyman, Tuula Kokemusasiantuntia Romano Missio ry. Åkerlund, Tuula. Romano Missio ry.

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA

ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA ROMANIKULTTUURI ELÄMÄÄ JA TAPOJA Tämä on esite kaikille peruspalvelujen ammattilaisille. Esitteessä käsitellään erilaisia romaniyhteisön ja pääväestön välisiä eroja, jotka on hyvä ottaa huomioon käytännön

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Romanit ja asuminen, Päivi Majaniemi Suomen Romaniyhdistys ry SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Sitoutumaton, valtakunnallinen, perustettu 1967 Baȟtalo phuuriba- vanhustyön projekti RAY Au mensa IV -nuorisotyön

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY

SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Suomen Romaniyhdistys ry SUOMEN ROMANIYHDISTYS RY Sitoutumaton, valtakunnallinen, perustettu 1967 Baȟtalo phuuriba- vanhustyön projekti RAY Au mensa IV -nuorisotyön projekti OKM Toimisto sijaitsee Pasilassa:

Lisätiedot

OLETKO TUTUSTUNUT ROMANI- KULTTUURIIN? luokkalaisille

OLETKO TUTUSTUNUT ROMANI- KULTTUURIIN? luokkalaisille K SN RN- KRN? 3.-4. luokkalaisille Romanikulttuuri-vihkosarja koostuu 4 eri osasta: sikouluikäisille ja 1.-2. luokkalaisille 3.-4. luokkalaisille 5.-6. luokkalaisille pettajille ja kouluttajille vet uki

Lisätiedot

OLETKO TUTUSTUNUT ROMANI- KULTTUURIIN? luokkalaisille

OLETKO TUTUSTUNUT ROMANI- KULTTUURIIN? luokkalaisille OLETKO TUTUSTUNUT ROMANI- KULTTUURIIN? 5.-6. luokkalaisille Romanikulttuuri-vihkosarja koostuu 4 eri osasta: Esikouluikäisille ja 1.-2. luokkalaisille 3.-4. luokkalaisille 5.-6. luokkalaisille Opettajille

Lisätiedot

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan

Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan Somalian kieltä puhutaan kartan osoittamilla alueilla. Somalia oli aikaisemmin kolonialismin aikaan jaettuna Eglannin, Italian ja Ranskan siirtomaiksi. Kun Somalia itsenäistyi jäivät somalialaiset usean

Lisätiedot

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA ROMANILASTEN PERUSOPETUKSEN TUKEMISEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA SISÄLLYSLUETTELO 1. Romanioppilaiden määrä ja opetuksen vastuutahot kunnassa 3 2. Romanioppilaan kohtaaminen 4 3. Suvaitsevaisuuden ja hyvien

Lisätiedot

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain

Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Elämänkumppani voi löytyä mistä vain ja miten vain Monikulttuuriset parisuhteet entistä arkipäiväisempiä Tilastojen valossa lisääntyvät jatkuvasti Parin haku kansainvälistyy Globalisaatiokehityksen vaikuttaa

Lisätiedot

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke

Monikulttuurisuus päiväkodissa. Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monikulttuurisuus päiväkodissa Anna Moring, FT Monimuotoiset perheet -verkosto Kaikkien perheiden Suomi -hanke Monimuotoiset perheet -verkosto Perheiden monimuotoisuus Noin 1/3 suomalaisista perheistä

Lisätiedot

Avaus. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Avaus. Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Avaus Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus Esiopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2010 Romanilasten esiopetuksessa otetaan huomioon romanikulttuurista johtuvat erityistarpeet

Lisätiedot

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke

Eron jälkeinen isyys. Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Eron jälkeinen isyys Ilmo Saneri isätyöntekijä Isyyden Tueksi hanke Annankatu 16 B 28 00120 Helsinki puh: (09) 6126 620 miessakit@miessakit.fi www.miessakit.fi Miessakit ry miehiä tukevaa hyvinvointityötä

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

ROMANILAPSI KOTONA, PÄIVÄHOIDOSSA JA KOULUSSA

ROMANILAPSI KOTONA, PÄIVÄHOIDOSSA JA KOULUSSA ROMANILAPSI KOTONA, PÄIVÄHOIDOSSA JA KOULUSSA SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON TOIMIALA Teille on tuttua, miten me kaikki puhkeamme kukkaan sellaisen ihmisen lähellä, joka näkee meissä olevan hyvän ja osaa

Lisätiedot

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja.

Toteutus Kurssilla keskustellaan, tehdään harjoituksia ja ryhmätöitä, tavataan erimaalaisia ihmisiä ja tehdään vierailuja. Kuvaukset 1 (5) Kulttuurien tuntemus Kun kulttuurit kohtaavat, 1 ov (YV13KT2) oppii viestimään eri maista tulevien ihmisten kanssa oppii ymmärtämään, mistä kulttuuri- viestintäerot johtuvat kuinka eri

Lisätiedot

1. JOHDANTO... 3 2. VARHAISKASVATUS... 4 3. ROMANILAPSI JA KOULU... 5. 3.1. 1. 6. luokat... 5. 3.2. 7. 9. luokat... 6. 3.3. Jatko-opinnot...

1. JOHDANTO... 3 2. VARHAISKASVATUS... 4 3. ROMANILAPSI JA KOULU... 5. 3.1. 1. 6. luokat... 5. 3.2. 7. 9. luokat... 6. 3.3. Jatko-opinnot... Matkalla yhdessä 2 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. VARHAISKASVATUS... 4 3. ROMANILAPSI JA KOULU... 5 3.1. 1. 6. luokat... 5 3.2. 7. 9. luokat... 6 3.3. Jatko-opinnot... 7 4. SEINÄJOEN KAUPUNGIN TUKIMUODOT...

Lisätiedot

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA TAIDETASSUJEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2 SISÄLLYS JOHDANTO 1. TAIDETASSUJEN RYHMÄPERHEPÄIVÄKOTI 2. TOIMINTA-AJATUS JA ARVOT 3. KASVATTAJA 4. TOIMINTAYMPÄRISTÖ 5. SISÄLTÖALUEET 6. ARVIOINTI JA SEURANTA

Lisätiedot

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA

4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA 4-VUOTIAAN LAPSEN KEHITYKSEN SEURANTA LUOTTAMUKSELLINEN Lapsen nimi: Vanhemmat / huoltajat: Päivähoito-/kerhopaikka: Hoitaja: Syntymäaika: Terveydenhoitaja: 1. SOSIAALISET TAIDOT 1. Kuvaile millainen lapsi

Lisätiedot

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo

Te r vetuloa. Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo Te r vetuloa Palometsän päiväkotiin! Palometsän päiväkoti Sahrankatu 3 24100 Salo T u l e m u k a a n Tervetuloa Palometsän päiväkotiin niin tutut kuin uudetkin perheet! Palometsän päiväkodissa on viisi

Lisätiedot

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen

Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Pää edellä: MITÄ OPIMME AIVOJEN KASVATUKSESTA? Vauvafoorumi 10.11.2017 Tiina Huttu ja Kirsi Heikkinen Käytäntö on joskus kaukana ihanteista Tieto aivojen kehityksestä auttaa huomaamaan, mistä kaikesta

Lisätiedot

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö

Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö. Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Vanhempien päihdeongelma ja perhetyö Espoo 13.3.2013 Matti Rajamäki Kalliolan Kansalaistoiminnan yksikkö Yleistä Alkoholin kokonaiskulutus oli noin 10,1 litraa asukasta kohden vuonna 2012. Yli 90 % suomalaisista

Lisätiedot

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas

Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Kouluyhteisöön haastavasti liittyvä oppilas Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 28.4.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Lasten ja nuorten hyvinvointi Unicefin hyvinvointivertailu

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu:

LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA. Lapsen hetu: IISALMEN KAUPUNKI LAPSEN ESIOPETUSSUUNNITELMA on päivähoidon henkilöstön ja vanhempien yhteinen työväline, jonka avulla luodaan yhteisiä tavoitteita ja sopimuksia siitä, miten kunkin lapsen yksilöllistä

Lisätiedot

Digihyvinvointi perheissä

Digihyvinvointi perheissä Digihyvinvointi perheissä Yhteydenpito ja sosiaalinen media Sukupolvien ketju -hankkeen 3. kierroksen alustavia tuloksia Hans Hämäläinen & Mirkka Danielsbacka 17 Esityksen sisältö Sukupolvien ketju -tutkimushankkeen

Lisätiedot

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki Monikulttuurisuus ja ihmissuhteet Ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä on hyvä ottaa

Lisätiedot

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014

Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Lapsen vieraannuttaminen ilmiönä Lapsi erotilanteissa toteutuuko lapsen etu? 16.12.2014 Helinä Häkkänen-Nyholm, PsT, dosentti, psykoterapeutti Psykologi- ja lakiasiaintoimisto PsyJuridica Oy Lapsen vieraannuttaminen

Lisätiedot

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN

VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VISIO PIKKULAPSIPERHEIDEN VARHAISESTA TUESTA 28.9.2011 1 Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, lastenpsykoterapeutti ja theraplay-terapeutti kehittämispäällikkö, THL, lasten, nuorten ja perheiden osasto KEHITYKSEN

Lisätiedot

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14

PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät Tehtävä 3 Sivu 1 / 14 Nimi: PRIDE-yksilökohtaiset tehtävät KOLMAS TAPAAMINEN Lapsen tarve kiintymykseen Sukupuu Sukupuu kuvaa perhettäsi ja sukuasi. Se kertoo, keitä perheeseesi

Lisätiedot

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.

Monikkoperheet. kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen. Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9. Monikkoperheet kaksoset ja kolmoset kasvatus ja yksilöllisyyden tukeminen Irma Moilanen Lastenpsykiatrian professori, emerita Nettiluento 4.9.2014 Monikkoraskauksien lukumäärät Tilasto vuonna 2012 794

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ

Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ 1 Elisse Heinimaa / Luentojen tekstit 3. - 4.5.2013 Tallinnassa ja Tartossa REGGIO EMILIA -PEDAGOGIIKAN PERIAATTEITA JA PERUSKÄSITTEITÄ REGGIO EMILIAN PÄIVÄKOTIEN KASVATUSAJATTELUN OMINAISPIIRTEITÄ: PÄIVÄKOTI

Lisätiedot

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin

Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin Lasten näkökulma perheen hyvinvointiin 15.5.2014 Väestöliiton hallituksen puheenjohtaja 1 Miten Suomen 1.1 miljoonaa lasta voivat? Miten lasten ihmisoikeudet toteutuvat? Lasten hyvinvoinnin ulottuvuudet

Lisätiedot

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET

AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET AUTA LASTA AJOISSA MONIAMMATILLISESSA YHTEISTYÖSSÄ EHKÄISEVÄN LASTENSUOJELUN TAVOITTEET JA PERIAATTEET Etelä-Suomen aluehallintovirasto Marja-Leena Stenroos 17.10.2013 LAKISÄÄTEINEN PERUSTA Lastensuojelulain

Lisätiedot

KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori

KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne. Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori KEHO ON LEIKKI - kirjan rakenne Susanne Ingman-Friberg kätilö YAMK projektikoordinaattori OSA 1 Tutkimus Mitä on lapsen seksuaalisuus Väestöliitossa tehty LASEKE-tutkimus Ammattilaisten ajatuksia lasten

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila

MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN. Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MAAHANMUUTTAJIEN PERHEOPPIMINEN Opetushallituksen seminaari Jyväskylä 5.9.2008 Johanna Jussila MITÄ ON? Perheoppimisella tarkoitetaan eri sukupolveen kuuluvien ihmisten yhteistä usein informaalia oppimista,

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

Monimuotoiset perheet

Monimuotoiset perheet Monimuotoiset perheet MITÄ MONINAISUUDEN KOHTAAMINEN VAATII YKSILÖILTÄ JA AMMATTILAISILTA? Erilaisuus mahdollisuutena Juha Jämsä Perhesosiologi VTM Moninaisuuskouluttaja Tietokirjailija Sateenkaariperheet

Lisätiedot

Perhenormit huostaanottoasiakirjoissa

Perhenormit huostaanottoasiakirjoissa Perhenormit huostaanottoasiakirjoissa Johanna Hiitola (johanna.hiitola@uta.fi) Yhteiskunta- ja kulttuuritutkimuksen yksikkö, naistutkimus Tampereen yliopisto Tutkimus Kohde: hallinto-oikeuksien tahdonvastaisten

Lisätiedot

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana

Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Sosiaalinen oikeudenmukaisuus positiivisen identiteetin mahdollistajana Valtakunnalliset lastentarhanopettajapäivät 23.9.2017 Helsingin yliopisto SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS Yksilöt ja ryhmät tulisi

Lisätiedot

Romanilapsi Ylöjärven varhaiskasvatuksessa

Romanilapsi Ylöjärven varhaiskasvatuksessa Romanilapsi Ylöjärven varhaiskasvatuksessa Katja, Harri, mullon iso tukka. Leni on pieni ja suloinen. Leif Lindeman SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 3 2. Romanien historiaa 4 2.1 Romanikulttuuri 5 2.2 Perhe

Lisätiedot

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017

Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen vahvistaminen Neuvolapäivät 2017 Jukka Mäkeä, lastenpsykiatri, lasten psykoterapeutti Erityisasiantuntija, Lapset, nuoret ja perheet yksikkö, THL Miksi Vanhemmuus on yhteiskunnan

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio vasusta siirtyy huoltajan mukana lapsen vaihtaessa varhaiskasvatuspaikkaa Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Syntymäaika: Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Monikulttuuristen lasten varhaiskasvatus Vantaalla Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 11.10.2017 Sole Askola-Vehviläinen varhaiskasvatuksen johtaja Vieraskielisten lasten määrä vuonna 2016 Vantaalla

Lisätiedot

Tytöksi ja pojaksi kasvaminen. Seksuaaliterveysopas päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville

Tytöksi ja pojaksi kasvaminen. Seksuaaliterveysopas päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville Tytöksi ja pojaksi kasvaminen Seksuaaliterveysopas päiväkoti-ikäisten lasten vanhemmille ja lasten kanssa työskenteleville Opinnäytetyö, Mikkelin ammattikorkeakoulu 2011 Esipuhe Olemme kaksi sosionomiopiskelijaa

Lisätiedot

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma

Esiopetuksen. valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma Esiopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Nurmijärven kunta Varhaiskasvatuspalvelut Sivistyslautakunta x.1.2016 x www.nurmijarvi.fi Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat

Lisätiedot

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija

SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto romaniasiain suunnittelija SUOMEN ROMANIPOLIITTINEN OHJELMA 29.5.2013 1 ROMPO Sosiaali- ja terveysministeriö asetti joulukuussa 2008 työryhmän valmistelemaan Suomen ensimmäistä romanipoliittista ohjelmaa. Päätöksen taustalla oli

Lisätiedot

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle

MINÄ MUUTAN. Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle MINÄ MUUTAN Muuttovalmennusopas vammaiselle muuttajalle Kirsi Timonen, projektityöntekijä Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2010-2012 MINÄ MUUTAN Olet suuren muutoksen edessä. Uuteen kotiin

Lisätiedot

Nuorten erofoorumi Sopukka

Nuorten erofoorumi Sopukka 1 Nuorten erofoorumi Sopukka 15.-17.2.2019 IDEA: nuorten ääni mukaan Erofoorumiin! Keitä, mistä, miten? 13 nuorta Pääkaupunkiseudulta ja Oulusta 13 19 -vuotiaita tyttöjä Kasper ry:n, Yhden vanhemman perheiden

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA

ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA ICEHEARTS - JOUKKUE, JOSSA KAIKKI PELAA Yleistä Icehearts perustettiin vuonna 1995 Vantaalla, Ilkka ja Ville Turkan toimesta. Toimintamalli, joka on kehitetty ennaltaehkäisemään syrjäytymistä ja edistämään

Lisätiedot

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA

VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA PÄIVÄKOTI MAJAKKA VARHAISKASVATUS SUUNNITELMA Majakan päiväkoti on pieni kodinomainen päiväkoti Nurmijärven kirkonkylässä, Punamullantie 12. Päiväkodissamme on kaksi ryhmää: Simpukat ja Meritähdet. Henkilökunta:

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 4.12.2018 Tytti Solantaus Suomen Mielenterveysseura Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lasten suotuisan kehityksen tukeminen, kun perheessä on vaikeuksia Menetelmien kehittäminen, tutkimus, koulutus ja juurruttaminen

Lisätiedot

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE

Raahen kaupunki 30.3.2015 LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Raahen kaupunki 30.3.2015 Varhaiskasvatuspalvelut LAPSI PUHEEKSI- VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA - VANHEMPIEN LOMAKE Lapsen nimi Syntymäaika / 20 Hoitopaikka Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (vasu) on huoltajien

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.

Lisätiedot

Kohtaammeko perhetyön arjessa kulttuureja vai ihmisiä?

Kohtaammeko perhetyön arjessa kulttuureja vai ihmisiä? Kohtaammeko perhetyön arjessa kulttuureja vai ihmisiä? Joitakin avaimia kulttuurisensitiiviseen kohtaamiseen Kohtaammeko kulttuureja vai ihmisiä? Perhe monikulttuurisessa ympäristössä työskentelyyn Tiistaina

Lisätiedot

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT

LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT 2014 LAPSIPERHEEN ARJEN VOIMAVARAT Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus pysähtyvät pohtimaan elämäänsä

Lisätiedot

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma

Tuumasta toimeen lasten kasvun tukemisen resurssit luovasti käyttöön hanke 2006 2008. Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Maahanmuuttajalapsen kotoutumissuunnitelma Lapsen kotoutumissuunnitelma on suunnattu kaikille alle 17 vuotiaille maahanmuuttajalapsille heidän kotoutumisensa tueksi ja tarvittavien tietojen siirtymiseksi.

Lisätiedot

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma Lapsen nimi: syntymäaika Päivähoitopaikka: HELAPUISTON PÄIVÄKOTI PÄÄSKYSEN PÄIVÄKOTI PPH KESKUSTELUN päivämäärä: osallistujat: Lapsen ja vanhemman aiemmat kokemukset päivähoidosta:

Lisätiedot

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä

Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä Lapsilla on oikeus hyvään ruokaan! Maria Kaisa Aula Lasten ruokakasvatus -seminaarin avaus, Jyväskylä 11.2.2014 1 Lapsiasiavaltuutettu Ottaa selvää lasten mielipiteistä ja kertoo niistä aikuisille. Selvittää,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: Pvm. Keskusteluun osallistujat LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen Vasu) on vanhempien ja päivähoidon henkilöstön välinen työväline, jonka avulla luodaan

Lisätiedot

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen

Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ. Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Oma kansioni MUISTOJANI JA AJATUKSIANI ELÄMÄSTÄ Porvoon Seudun Dementiayhdistys ry Muistiliiton jäsen Arjen asioita ja muistoja Oma kansioni -kirjaa voi käyttää apuna erilaisissa ryhmissä tai osallistujat

Lisätiedot

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut

Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lapsiperheiden palvelut ja lastensuojelupalvelut Lastensuojelun perusta Vanhemmat ovat ensisijaisesti vastuussa lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua yhteiskunnalta.

Lisätiedot

Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena

Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena Lapset puheeksi Raahen seudulla - järjestöjen ja seurojen merkittävä rooli lapsen hyvän kasvun ja kehityksen tukena Mika Niemelä, FT, THL Toimiva lapsi & perhe Lasten mielenterveysyksikkö 18.10.2013 1

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja:

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 14 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen nimi: / 20 Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA. www.isätlastenasialla.fi

LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA. www.isätlastenasialla.fi LAKIALOITTEIDEN PUOLESTA Isät lasten asialla ry Isät lasten asialla on yhdistys, joka koostuu joukosta eronneita vanhempia, isovanhempia, siskoja ja veljiä. Jäseniä yhdistää lapsen osittainen tai kokonaan

Lisätiedot

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet

Lomake täytetään tekstaamalla. Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Liitteet Kopio siirtyy lapsen mukana Sivu 1 / 13 Lomake täytetään tekstaamalla LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi: Ikä: Päiväkoti/perhepäivähoitaja: Keskusteluun osallistujat: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija

Kotipuu. Anita Novitsky, Monikulttuurisuuden asiantuntija , Monikulttuurisuuden asiantuntija SUOMESSA ON Monikulttuurisuus koulussa Noin 50 000 maahanmuuttajataustaista perhettä (4%) Yli 30 000 maahanmuuttajataustaista nuorta PERHEET Maahanmuuttajia Maahanmuuttotaustaisia

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014

Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille. Henry ry 21.10.2014 Parisuhteen merkitys hyvinvoinnille Henry ry 21.10.2014 Kuka minä olen? Heikki Syrjämäki Tampereen perheasiain neuvottelukeskus http://www.tampereenseurakunnat.fi/perheneuvonta http://www.city.fi/blogit/suhdeklinikka

Lisätiedot

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa

Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentely väkivaltaa käyttäneen isän kanssa Työskentelyn tavoite Turvallisuustyö isän käsittää tässä neljän eri aihealuetta: riskien arviointi, riskien hallinta, vastuu ja yhteistyö Tunteiden tunnistaminen

Lisätiedot

MILLAINEN MINÄ OLEN?

MILLAINEN MINÄ OLEN? MILLAINEN MINÄ OLEN? hidas vilkas reipas voimakas tahtoinen keskitty mätön herkkä iloinen rohkea LAPSEN VALOKUVA tyytyväi nen sinnikäs utelias Toimintavuosi - omatoi minen ujo kärsiväl linen toiset huomioonott

Lisätiedot

Romaninaisten kokema lähisuhdeja perheväkivalta ja uhrien auttaminen

Romaninaisten kokema lähisuhdeja perheväkivalta ja uhrien auttaminen Romaninaisten kokema lähisuhdeja perheväkivalta ja uhrien auttaminen Tutkimuksen tuloksia Referenssi Oy Tutkija, VTT Sinikka Törmä 28.8.2014 Tutkimuksesta Tehty STM:n toimeksiannosta ja romaninaisten aloitteesta

Lisätiedot

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa

Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma (Hensu) Ja täydentävä aineisto näyttötutkinnoissa 1 Henkilökohtainen tutkintotilaisuuden suunnitelma / Hensu Tutkinnon osan suorittaja kuvaa etukäteen,

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS

MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS MUSTASAAREN PERHEPÄIVÄHOIDON VARHAISKASVATUKSEN TOIMINTA-AJATUS Tarjotaan lapsille perhepäivähoitoa kodinomaisessa ja turvallisessa ympäristössä. Laadukkaan hoidon ja kasvatuksen tavoitteena on onnellinen

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Mitä perhehoito on? Perhehoitolaki 1.4.2015 Ympäri- tai osavuorokautisen hoivan ja muun huolenpidon

Lisätiedot

Internetin saatavuus kotona - diagrammi

Internetin saatavuus kotona - diagrammi Internetin saatavuus kotona - diagrammi 2 000 ruotsalaista vuosina 2000-2010 vastata Internetiä koskeviin kysymyksiin. Alla oleva diagrammi osoittaa, kuinka suurella osuudella (%) eri ikäryhmissä oli Internet

Lisätiedot

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille

Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Toiminnallista lukemista 0 6-vuotiaille lapsille ja perheille Tartu tarinaan -hanke Suomen Kulttuurirahaston Keski-Suomen rahaston rahoittama puolitoistavuotinen hanke Alkanut elokuussa 2018 Toteuttajatahoina:

Lisätiedot

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA

ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA ADOPTIOLAPSI PÄIVÄHOIDOSSA Adoptioperheet ry www.adoptioperheet.fi 5.9.2013 Sanna Mäkipää, TtM, terveydenhoitaja Tmi Capacitas Familia www.capacitasfamilia.fi Luennon aiheita Adoptoitu lapsi aloittaa päivähoidon

Lisätiedot

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään.

Itsetunto. Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Itsetunto Itsetunto tarkoittaa ihmisen tunteita ja ajatuksia itsestään sekä sitä miten hän kunnioittaa ja arvostaa itseään. Kaikista tärkein vaihe itsetunnon kehittymisessä on lapsuus ja nuoruus. Olen

Lisätiedot

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen

Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Asenteet uusiksi, keinoja yhteisölliseen asumiseen Taloyhtiön varautuminen asukkaiden ikääntymiseen seminaari, Oulu 23.05.2016 Pasi Orava Pohjois-Suomen paikallisasiamies Suomen Vuokranantajat ry www.vuokranantajat.fi

Lisätiedot

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %

Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 % Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon

Lisätiedot

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012

Tanja Saarenpää Pro gradu-tutkielma Lapin yliopisto, sosiaalityön laitos Syksy 2012 Se on vähän niin kuin pallo, johon jokaisella on oma kosketuspinta, vaikka se on se sama pallo Sosiaalityön, varhaiskasvatuksen ja perheen kokemuksia päiväkodissa tapahtuvasta moniammatillisesta yhteistyöstä

Lisätiedot

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS

YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS YK:N VAMMAISTEN IHMISTEN OIKEUKSIA KOSKEVA YLEISSOPIMUS Tekstin kokoaminen ja kuvat: Tommi Kivimäki SOPIMUKSEN ARTIKLAT 5-30: 5. Vammaisten syrjintä on kielletty Vammaisten ihmisten on saatava tietoa ymmärrettävässä

Lisätiedot

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012

HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 HELILÄN PÄIVÄKODIN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 2011-2012 PÄIVÄKOTIMME TOIMINTA-AJATUS: tarjoamme hyvällä ammattitaidolla laadukasta varhaiskasvatusta alle 6 -vuotiaille lapsille meillä lapsella on mahdollisuus

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin

Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Kotitehtävä 6 / Sivu 1 Nimi: PRIDE-kotitehtävä KUUDES TAPAAMINEN Lapsen oikeus hoivaan, kasvatukseen ja turvallisiin rajoihin Lapsen kehitystä tukevat kasvatusmenetelmät ovat yksi sijais- ja adoptiovanhemmuuden

Lisätiedot

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja

Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea

Lisätiedot

Romaninaisena vankilassa

Romaninaisena vankilassa RIKOSSEURAAMUSLAITOS Rikosseuraamuslaitoksen monisteita 1/2014 Romaninaisena vankilassa Naisten vuoro -projektin selvitys Inka Jeskanen 7.1.2014 Sisällys 1 Johdanto... 5 1.1 Syrjäytyminen ja osallisuus...

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Vanhuus ja hoidon etiikka. Kuusankoski Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto

Vanhuus ja hoidon etiikka. Kuusankoski Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto Vanhuus ja hoidon etiikka Kuusankoski 19.11.2008 Irma Pahlman STM, ETENE, jäsen Tutkimus- ja verkostojohtaja, Kuopion yliopisto Valtakunnallinen terveydenhuollon eettinen neuvottelukunta (ETENE) käsittelee

Lisätiedot

Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus?

Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus? Monikulttuurinen parisuhde kotoutuuko seksuaalisuus? Monikulttuurinen osaamiskeskus 2.11.2015 1 Monikulttuurisesta parisuhteesta lyhyesti Jokaisella parilla omat yksilölliset perusteet - rakkaus - sopimus

Lisätiedot