Suomen metsävarat 28% 45% Suomen maapinta-alasta luokitellaan metsätalousmaaksi

Transkriptio

1 1 Suomen metsävarat Suomen maapinta-alasta luokitellaan metsätalousmaaksi 86 prosenttia (26 milj. ha). Metsätalousmaa jaetaan edelleen puuntuotoskykynsä mukaan metsämaahan (vuotuinen puuntuotto yli 1 m 3 /ha), kitumaahan (alle 1 mutta yli,1 m 3 /ha/v), joutomaahan (alle,1 m 3 /ha/v) ja muuhun metsätalousmaahan (Kuva 1). KUVA 1. Metsätalousmaan (26,1 milj. ha) jakautuminen Suomessa 2,5 milj. ha 3,2 milj. ha,2 milj. ha 2,3 milj. ha Suomessa henkilö- ja perheomistuksessa on 45 prosenttia metsätalousmaasta ja valtiolla, kunnilla, seurakunnilla ja muilla julkisilla yhteisöillä 28 prosenttia (Kuva 2). Yksityismetsänomistajia on yhteensä 739 henkilöä, kun mukana ovat myös kuolinpesien ja verotusyhtymien osakkaat. Etelä-Suomessa (poislukien Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi) yksityiset omistavat 73 prosenttia metsätalousmaasta. Suomessa puuston kokonaistilavuus on viime vuosikymmeninä lisääntynyt ja on tällä hetkellä noin milj. kuutiometriä (Kuva 3). Suomen metsävarojen kasvu on pitkälti seurausta soiden ojituksista ja voimaperäisestä metsien hoidosta. Mänty on yleisin puulajimme. Männyn osuus puuston tilavuudesta on 49, kuusen 3, koivujen 17 ja muiden lehtipuiden 3 prosenttia. Vuonna 21 puuston vuotuinen kasvu oli 14 miljoonaa kuutiometriä ja kokonais- Metsämaa Kitumaa Joutomaa Muu metsätalousmaa KUVA 2. Metsämaan pinta-ala metsänomistajaryhmittäin 29 Yhteismetsät Osakeyhtiöt 9% 2% Valtio, kunnat, seurakunnat ja muut julkiset yhteisöt 28% 45% Henkilö- tai perheomistus 7% 9% Kuolinpesät Verotusyhtymät 1

2 poistuma 71 miljoonaa kuutiometriä (Kuva 4). Puuston hakkuumahdollisuudet eivät kuitenkaan ole yhtä suuret kuin vuotuinen kasvu, koska kasvusta suuri osa tapahtuu aikaisempien voimakkaiden hakkuiden seurauksena syntyneissä nuorissa metsissä. Lähde: Metsäntutkimuslaitos KUVA 4. Puuston kasvu ja poistuma Arvioitu puuston kasvu 12 Kokonaishakkuukertymä Miljoonaa m 3 KUVA 3. Puuston tilavuus metsä- ja kitumailla milj.m 3 Lehtipuut Kuusi Mänty

3 2 Metsien monimuotoisuus Metsien monimuotoisuuden turvaaminen nostettiin Suomessa vuonna 1997 voimaan tulleessa uudessa metsälaissa rinnakkaiseksi tavoitteeksi puuntuotannon kanssa. Vuonna 21 julkaistussa lajien uhanalaisuuden arvioinnissa metsien todettiin olevan edelleen uhanalaisten lajien tärkein elinympäristö. Tärkeimpiä metsälajien uhanalaisuuden syitä ja tulevaisuuden uhkatekijöitä ovat lahopuun väheneminen, metsätalouteen liittyvät uudistamis- ja hoitotoimet, puulajisuhteiden muutokset sekä vanhojen metsien ja kookkaiden puiden väheneminen. Metsissä esiintyy 814 uhanalaista lajia eli 36 prosenttia kaikista uhanalaisista lajeista (Kuva 5a). Eniten uhanalaisia metsälajeja on vanhoissa metsissä (35 %) sekä nuorissa ja keski-ikäisissä lehtometsissä (34 %) (Kuva 5b). Kovakuoriaiset on edelleen suurin uhanalaisryhmä, vaikka jotkut kovakuorialaislajit ovat hyötyneet säästöpuista ja ennallistamistoimenpiteistä. Jäkälien metsälajiston taantuminen on kiihtynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana. Metsälajien uhanalaisuusluokituksissa vuosien 2 ja 21 välillä tapahtuneet muutokset osoittavat uhanalaistumiskehityksen jatkuneen, vaikka talousmetsien metsänhoidon uusien menetelmien ja metsien monimuotoisuuden turvaamisen ansiosta tiettyjen metsälajien uhanalaistuminen onkin hidastunut (Kuva 5c). Lähde: ME13 Metsien uhanalaiset lajit KUVA 5a. Metsälajien osuus kaikista uhanalaisista lajeista vuonna 21 36,2% KUVA 5b. Uhanalaisten metsälajien elinympäristöt vuonna 21 34% 1% 8% 8% Vanhat metsät Kankaat Paloalueet Harjut Lehdot 14% 35% Erittelemättä KUVA 5c. Metsälajiston uhanlaisuuden kehitys 2-21 Lajia Uhanalaisuus lieventynyt Uhanalaisuus kasvanut lähde: Suomen ympäristökeskus

4 Metsätalous on muuttanut merkittävästi boreaalisille metsillemme luontaista dynamiikkaa ja metsiin kuuluvien häiriöiden esiintymistä. Talousmetsissä ei muodostu juurikaan puustoltaan vanhoja metsiä, jotka ovat luonnontilaisessa boreaalisessa metsämaisemassa vallitsevia. Luonnontilaiseen boreaaliseen metsään kuuluvat myös tuulen ja myrskyjen muodostamat aukot metsän rakenteeseen, metsäpalot ja metsätalouden näkökulmasta tuhoja aiheuttavien hyönteisten ja sienten ajoittainen leviäminen. Talousmetsissä hakkuupoistuma on korvannut luonnonmetsien luonnonpoistuman, jossa elävä puu kuolee ja lahoaa metsään. Etenkin voimakkaan luonnonhäiriön kuten metsäpalon tai myrskykaadon jälkeen jää luonnonmetsiin runsaasti kuollutta puuta, joka lopulta lahoaa. Tällainen puuaines kerätään talousmetsistä tehokkaasti pois. Metsätaloustoimet ovatkin vaikuttaneet voimakkaasti metsiemme puulajisuhteisiin, lahopuun määrään ja ikäranteeseen Puulajisuhteet Suomen metsissä on suhteellisen vähän puulajeja, mutta niiden määrällä on siitä huolimatta suuri merkitys metsien monimuotoisuudelle. Puulajimme ovat rakenteellisilta ominaisuuksiltaan varsin erilaisia ja ylläpitävät siksi erilaista lajistoa. Varsinkin kookkaiden lehtipuiden vähyys suojelualueilla ja poistaminen talousmetsistä on edelleen todellinen uhkatekijä metsälajeille. Lehtipuistamme haapa ja raita edustavat avainlajeja, joiden olemassa olosta hyötyvät monet metsälajit. Näillä lajeilla tavataan useita erikoistuneita lajeja, jotka eivät esiinny muissa puulajeissa. Lähde: ME9 Puulajisuhteet Lahopuun määrä Luonnontilaisessa metsässä lahopuun määrä vaihtelee muuan muassa kasvupaikan ja metsän maantieteellisen sijainnin mukaan. Vanhoissa luonnontilaisissa metsissä lahopuuta on keskimäärin noin 5-12 m 3 /ha. Talousmetsissä lahopuun määrä on romahtanut alle kymmenesosaan luonnontilaisiin metsiin verrattuna. Uusimmassa, vuosina toteutetussa valtakunnan metsien inventoinnissa lahopuun kokonaismäärän arvioitiin Etelä-Suomen metsissä kasvaneen verrattuna edelliseen inventointiin (Kuva 6). Määrä on kasvanut hieman niin suojelualueilla kuin talousmetsissäkin. Suhteellisesti eniten on kasvanut kuolleiden pystypuiden määrä. Tutkimuksissa useiden vaateliaiden lajien esiintymisen kynnysarvona pidetystä noin 2 m 3 /ha lahopuumäärästä ollaan silti edelleen kaukana. Metsälajeista lähes neljännes eli noin 4 5 lajia on riippuvaisia lahopuusta. Kuolleet pystypuut ovat useiden selkärangattomien eläinten, jäkälien ja kääpien elinympäristöjä. Ne toimivat myös esimerkiksi tikkojen ja tiaisten pesäpuina. Maapuiden lajisto riippuu lahoamisasteesta. Erityisesti järeistä, pidemmälle lahonneista rungoista on pulaa talousmetsissä ja niillä elää suuri joukko uhanalaisia lajeja. Hyvin KUVA 6. Lahopuun määrä Maapuut Pystypuut VMI9 VMI1 VMI9 VMI1 Talousmetsät Suojelualueet lähde: Metsäntutkimuslaitos

5 pitkälle lahonneella, sammalpeitteisellä maapuulla elää vähälukuinen, mutta sitäkin erikoistuneempi kääpä- ja orvakaslajistonsa. Uhanalaisista metsälajeista noin kolmasosa elää lahopuulla. Viimeisimmässä uhanalaisarviossa metsien lahopuun vähenemisenarvioitiin olevan ensisijainen syy 159 lajin uhanalaisuudelle. Suomen metsien ikärakenne on muuttunut merkittävästi viimeisten 9 vuoden aikana. Luonnon monimuotoisuuden kannalta suurin muutos on ollut Pohjois-Suomen vanhojen metsien määrän väheneminen (>141 vuotta) 192-luvulta nykyaikaan tultaessa (Kuva 7). Etelä-Suomen metsien ikärakenne oli jo 192-luvulla voimakkaasti ihmistoiminnan muokkaama. Hyvin nuorten metsiköiden (1-2 vuotta) osuus on kolminkertaistunut koko maassa. Luonnontilaisen metsän puuston ikärakenne on tyypilliseen talousmetsään verrattuna paljon vaihtelevampi. Metsätalou den uudistushakkuissa syntyy tasaikäisiä metsiköitä, joissa nykyään on pieniä säästöpuuryhmiä. Luonnontilaiset metsät koostuvat puolestaan eri ikäisistä ja kokoisista puista, joiden joukossa on yleensä säilynyt muutamia erittäin vanhoja yksilöitä. Näissä metsissä on luonnollisen poistuman vuoksi myös paljon lahopuuta. Epäsäännöllisin väliajoin toistuvien häiriöiden aiheuttamat aukot esimerkiksi kuusimetsän latvuksessa mahdollistavat myös lehtipuiden esiintymisen, mikä lisää edelleen metsäelinympäristön vaihtelevuutta. Rakenteeltaan vaihtelevassa metsässä viihtyy runsas ja monimuotoinen lajisto, sillä puut ylläpitävät eri ikävaiheissaan erilaista lajistoa. Puuston ikä ja koko vaikuttavat myös metsikön pienilmastoon, mikä voi vaikuttaa ratkaisevasti muiden lajien selviytymiseen. Lähde: ME8 Metsien ikärakenne Lähde: ME6 Lahopuun määrä Metsien ikärakenne 6% 5% 4% 3% 2% 1% % 6% 5% 4% 3% 2% 1% % KUVA 7. Metsien ikärakenne a) Etelä-Suomi b) Pohjois-suomi lähde: Metsäntutkimuslaitos 5

6 3 Metsätalous Suomessa 3.1. Uudistushakkut Metsätalouden vallitsevana käytäntönä on uudistaa päätehakkuuikään tullut metsikkö joko avo- tai siemenpuuhakkuun keinoin. Avo- ja siemenpuuhakkuiden tavoitteena on poistaa koko hakattavan alueen puusto säästöpuita lukuun ottamatta joko yhdellä tai kahdella hakkuukerralla. Tavoitteena on kasvattaa hakatulle alalle mahdollisimman lyhyessä ajassa uusi, tasaikäinen taimikko. 2-luvulla avohakkuiden osuus kaikista uudistushakkuista on ollut yli 8 prosenttia (Kuva 8). Uudistushakkuut vaikuttavat voimakkaasti myös metsien pirstoutumiskehitykseen. Viimeisimmän 6 vuoden aikana Suomen talousmetsien 19 miljoonan hehtaarin kokonaisalasta avo- tai siemenpuuhakattiin arviolta lähes puolet. Nykyisissä uudistushakkuissa käytetyt menetelmät luovat metsiin rakenteita, jotka poikkeavat niiden luonnollisesta kehityskulusta, ja rajoittavat siten mahdollisuuksia säilyttää metsien KUVA 8. Vuosittainen uudistushakkuuala Hehtaaria Siemen- ja suojuspuuhakkuut Avohakkuut lähde: Metsäntutkimuslaitos luontainen monimuotoisuus. Koko puuston poistaminen kerralla lisää paahteisuutta ja äärevöittää paikallisilmastoa. Lajit, jotka ovat herkkiä elinympäristön muutoksille eivätkä siedä paahteisuutta katoavat hakkuualoilta ensimmäisenä. Lähde: ME2 Uudistushakkuut Maanmuokkaus hakkuualalla Tavallisimmin uudistushakkuualojen maapohja muokataan koneellisesti, jonka jälkeen metsä uudistetaan istuttamalla tai kylvämällä. Uudistusalojen maanmuokkaus on yleistynyt 196-luvun alun jälkeen vallitsevaksi käytännöksi. Viimeisen 4 vuoden aikana koko maan uudistushakkuualoja on käsitelty maanmuokkausmenetelmin joko auraamalla, mätästämällä, laikuttamalla tai äestämällä yhteensä lähes viisi miljoonaa hehtaaria. Vaikka erityisesti kevyempien maanmuokkausmenetelmien näkyvät jäljet häviävät verrattain nopeasti, maanmuokkauksen pitkäaikaisvaikutuksista monimuotoisuuteen ei ole kattavaa tietoa. Yksi sen todetuista vaikutuksista on maassa olevan lahoavan puuaineksen tuhoutuminen. Maalahopuusta tuhoutuu jopa 8 prosenttia uudistushakkuun ja äestyksen jälkeen. Maanmuokkaus vaikuttaakin merkittävästi mahdollisuuksiin kasvattaa lahopuun määrää talousmetsissä. Maapuuta on kaikesta Suomen metsien lahopuusta hieman yli 7 prosenttia. Lähde: ME3 Maanmuokkaus hakkuualoilla

7 Hehtaaria 3.3. Metsänviljely Suurin osa avohakkuualoista on 196-luvun puolenvälin jälkeen uudistettu istuttamalla. Kokonaisuudessaan Suomessa on yli neljä miljoonaa hehtaaria istutettuja metsiä. (Kuva 9) ja 198-luvuilla metsänviljelyssä suosittiin mäntyä. Suomen metsät ovatkin muuttuneet puulajistoltaan yhä mäntyvaltaisemmiksi. 199-luvulta lähtien männyntaimien määrä on pienentynyt huomattavasti, mutta kuusentaimien määrä on vastaavasti kasvanut. Tavallisesti uudistusalalle istutetaan tai kylvetään vain yhtä puulajia, jolloin toimenpiteet vähentävät puulajien monimuotoisuutta metsissä. Varsinkin lehtipuiden määrä on keinotekoisesti uudistetussa nuoressa metsässä huomattavasti luonnontilaista alhaisempi. Lehtipuita on pitkään pyritty poistamaan metsistä arvokkaampien havupuiden tieltä, mutta viime vuosina on ymmärretty sekapuustoisuuden parantavan myös havupuiden kasvua. Lähde: ME4 Metsänviljely KUVA 9. Vuosittainen metsänviljely Kylvö Istutus lähde: Metsäntutkimuslaitos 3.4. Metsätiet Metsäteitä on rakennettu yhteensä yli 13 kilometriä. Tämä vastaa noin kolmasosaa Suomen koko 45 kilometrin mittaisesta tieverkostosta. Viime vuosina painopiste on siirtynyt teiden rakentamisesta vanhojen teiden perusparannuksiin (Kuvat 1a ja 1b). Kestävän metsätalouden rahoituslaki asettaa metsätiestön enimmäistiheydeksi 1,5 km/ km 2, jolloin keskimääräiseksi etäisyydeksi lähimmästä metsätiestä tulee Etelä-Suomessa 2 3 metriä ja Pohjois-Suomessa 4 6 metriä. Tiheä metsäautotieverkosto on osasyy metsien pirstoutumiskehitykselle eli aiemmin yhtenäisen metsäalueen jakaantumiselle pienemmiksi metsälaikuiksi. Metsätieverkostoa on pidetty jopa kaikkein merkittävimpänä metsämaisemaa pirstovana tekijänä. Siinä missä hakkuualueet palautuvat ajan mittaan uudelleen metsäpeitteisiksi, tiet ovat verrattain pysyviä metsäalueiden jakajia. Metsätieverkoston vuoksi tehokasta metsätaloutta voidaan harjoittaa nykyisin kaikkialla Suomessa. Metsätalouden aiheuttamien vaikutusten leviäminen ja voimistuminen onkin yksi metsäteiden merkittävimmistä epäsuorista vaikutuksista luonnon monimuotoisuuteen. Hakkuiden on havaittu olleen yleisempiä juuri teiden varsilla. Tutkimuksien mukaan hakkuutodennäköisyys näyttäisi kasvaneen vähintään 2 3 metrin säteellä uudesta metsäautotiestä. Lähde: ME5 Metsätiet Metsäojitukset Suomessa on tähän mennessä käytetty yhteensä noin 5,7 miljoonaa hehtaaria 7

8 suota metsätalouden tarpeisiin. Tämä vastaa 55 prosenttia alkuperäisestä suoalasta. Metsäojituksen seurauksena lähes miljoona hehtaaria suomaata on nykyisin niin olennaisesti muuttunut, ettei sitä ole enää viimeisimmissä valtakunnan metsien inventoinneissa (VMI) luokiteltu suoksi. Ohutturpeiset suomaat ovat kuivuneet ja muuttuneet VMI-luokituksen mukaisiksi kankaiksi. Vuodesta 21 lähtien ei varsinaisia soiden uudisojituksia ole tehty. Vanhojen ojitusalojen kunnostusojituksia on sen sijaan tehty noin 7-8 hehtaarilla vuodessa (Kuva 11). Yhteensä vuoteen 29 mennessä oli kunnostusojitettu noin 2,3 miljoonaa hehtaaria suota eli 49 prosenttia koko ojitetusta suoalasta. Kunnostusojituksen yhteydessä tehtävissä täydennysojituksissa voidaan jo aikaisemmin ojitetun alan lisäojituksen lisäksi kaivaa ennestään ojittamattomille aloille uusia niskaojia ja suolahdekkeisiin suuntautuvia pisto-ojia. Hehtaaria KUVA 11.Vuosittainen kunnostus- ja uudisojitus Uudisojitus Kunnostusojitus Lähteet: SU1 Soiden ojitustilanne ja SU2 Soiden kunnostusojitus KUVA 1a. Vuosittainen metsäteiden rakentaminen KUVA 1b. Metsäteiden kokonaispituus Kilometriä Lähde: Metsäntutkimuslaitos

9 4 Metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen 4.1. Metsien suojelu Suomen metsien suojeluaste vaihtelee voimakkaasti maan eri osissa. Tuottavasta metsämaasta on koko maassa tiukasti suojeltu 5,2 prosenttia eli noin miljoona hehtaaria. Etelä-Suomessa metsämaasta on suojeltu tiukasti vain 1,9 prosenttia ja Pohjois-Suomessa 9,2 prosenttia. Jos mukaan lasketaan vähätuottoiset kitu- ja joutomaat (puuntuotanto alle 1 m 3 /ha), suojeluaste on Etelä-Suomessa 3,2 prosenttia, Pohjois- Suomessa 22,6 prosenttia ja koko maassa 13,7 prosenttia. Näiden tiukasti suojeltujen alueiden lisäksi on metsätalouskäyttöä rajoitettu koko maassa 2,8 prosentilla metsämaasta ja hieman yli prosentilla metsä-, kitu- ja joutomaan koko pinta-alasta. Metsien suojelun tarve on suurin eteläisessä Suomessa, jossa suojeltuja metsiä on huomattavasti vähemmän kuin muualla maassa. Metsiä on suojeltu perinteisesti perustamalla luonnonsuojelualueita. Metsiä sisältyy moniin valtakunnallisiin suojeluohjelmiin: kansallis- ja luonnonpuisto-ohjelmaan sekä rantojen, lehtojen, harjujen, soiden ja vanhojen metsien suojeluohjelmiin sekä Euroopan komission hyväksymään Natura 2-verkostoon. Lähde: Metsäntutkimuslaitos 4.2. Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma METSO METSO-ohjelman tavoite on metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantumisen pysäyttäminen ja luonnon monimuotoisuuden suotuisan kehityksen vakiinnuttaminen vuoteen 22 mennessä. Ohjelman painopiste on Etelä-Suomessa, Pohjanmaalla, Oulun läänin länsiosissa ja Lounais-Lapissa, jossa metsiensuojeluverkoston ja talousmetsien luonnonhoidon kehittämisen tarve on suurin. Suojelu perustuu metsänomistajien vapaaehtoiseen haluun turvata metsiensä monimuotoisuutta. Suojelu toteutetaan joko määräaikaisilla tai pysyvillä sopimuksilla kohteiden luontoarvojen ja maanomistajien kiinnostuksen mukaan. Alueita voidaan myös ostaa valtion omistukseen suojelualueiksi. Suojelusta maksetaan korvaus joko luonnonsuojelulain tai kestävän metsätalouden rahoituslain nojalla suojelukohteesta ja -tavasta riippuen. METSO-ohjelman tavoitteena on lisätä eteläisen Suomen metsien suojelupinta-alaa 96 hehtaarilla vuoteen 22 mennessä. Tämä nostaisi Etelä-Suomen metsätalousmaan suojeluastetta,8 prosenttiyksikköä, jolloin tiukasti suojeltujen metsien osuus olisi noin 4 prosenttia. Vuoden 212 alkuun mennessä on METSO:n kautta saatu suojeluun noin 18 hehtaaria, joten tavoitteeseen on vielä matkaa. Suojelualueita on laajennettu myös valtion mailla. 9

10 Luonnonhoitoa on METSO-ohjelmassa toteutettu valtionmailla ja yksityismetsissä erilaisina hankkeina sekä kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisella rahoituksella. Luonnonhoidon ja määräaikaisen suojelun rahoitusta, eli METSO-ohjelman Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa osuutta on viime vuosina kuitenkin leikattu voimakkaasti. Osana ohjelmaa on myös rahoitettu mm. metsäluonnon turvaamista tukevaa tutkimusta, koulutettu metsäalan ammattilaisia metsäluonnon monimuotoisuudesta ja perustettu uudenlaisia yhteistyöelimiä. Lähde: asp?node=2996&lan=fi Talousmetsien luonnonhoito Valtaosa Suomen metsistä on talousmetsiä. Suojelun rinnalla metsien monimuotoisuuteen vaikuttaakin ratkaisevasti se, kuinka talousmetsiä käsitellään. Talousmetsien luonnonhoito on yleisnimitys toimille, joilla toteutetaan puuntuotannolle rinnakkaisia tavoitteita metsänkäsittelyssä. Luonnonhoidon toimilla vaikutetaan luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, vesiensuojeluun, metsämaiseman hoitoon, metsien kiinteiden muinaisjäännösten säilymiseen tai monikäyttömahdollisuuksien edistämiseen. Metsätaloudessa on otettu käyttöön useita kestävään luonnonhoitoon tähtääviä menetelmiä 199-luvun lopulta lähtien. Talousmetsien monimuotoisuutta on tarkoitus edistää metsälain, hyvän metsänhoidon suositusten ja ohjeiden sekä suojelusopimusten ja metsäsertifioinnin avulla. Luonnonsuojelulakiin on sisällytetty yhdeksän suojeltua luontotyyppiä, joista kolme esiintyy metsissä. Metsälaissa on puolestaan määritelty erityisen tärkeät elinympäristöt, joiden ominaispiirteet tulee säilyttää. Arvokkaiden elinympäristöjen säästämisellä on tärkeä rooli talousmetsien luonnonhoidossa, mutta lain turvaamia elinympäristöjä on kuitenkin varsin vähän, karkeasti arvioituna vajaa prosentti yksityismetsien pinta-alasta. Näistäkin elinympäristöistä suuri osa on edelleen tunnistamatta, eikä niitä ole välttämättä huomioitu esimerkiksi tilan metsäsuunnitelmassa. Metsäsertifiointi tarkoittaa menettelyä, jossa riippumaton osapuoli myöntää todistuksen eli sertifikaatin siitä, että metsiä hoidetaan ja käytetään ennalta sovittujen vaatimusten eli kriteereiden mukaisesti. Sertifikaatilla pyritään osoittamaan puutuotteiden ostajille, että puuraaka-aine on tuotettu puuntuotannollisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. On olemassa useita erilaisia metsäsertifiointijärjestelmiä. Suomessa käytössä ovat PEFC- ja FSC-metsäsertifioinnit. PEFC-sertifiointi on Suomessa huomattavasti yleisempi, sillä siihen on liitetty käytännössä kaikki metsänhoitoyhdistyksien jäsenet. Noin 95 prosenttia talousmetsistämme on sertifioitu PEFC:n mukaisesti. FSC-sertifiointi on Suomessa muutamilla yksityisillä maanomistajilla sekä UPM:n omistamilla metsillä Etelä-Suomessa. Sertifiointijärjestelmissä on huomattavia eroja niiden esimerkiksi päätöksentekovallan, kansainvälisen yhtenäisyyden ja vaatimustason suhteen. FSC-järjestelmä luomisen lähtökohtana on ollut vaatimustason asettaminen olemassa olevia lainsäädäntöä ja sitoumuksia korkeammalle, koska hallitusten kyky ja halu metsien biodiversiteetin säilyttämiseksi oli katsottu riittämättömäksi. PEFC järjestelmä taas perustuu pitkälti hallitusten välisten sopimusten vaatimustason toteuttamiseen. 1

11 5 Metsien ekosysteemipalvelut Ekosysteemipalveluilla tarkoitetaan kaikkia luonnosta saatavia aineellisia ja aineettomia hyötyjä. Ihmisen olemassaolo ja hyvinvointi ovat täysin riippuvaisia muiden lajien olemassaolosta ja toiminnasta. Tarvitsemme ruokaa, puhdasta ilmaa, polttoaineita ja muita luonnosta lähtöisin olevia hyödykkeitä. Ekosysteemipalvelut voidaan jakaa ylläpitäviin-, sääteleviin-, tuotanto- ja kulttuuripalveluihin (Kuva 12). Metsien tuottamat ekosysteemipalvelut mm. säätelevät paikallisilmastoa, puskuroivat meluvaikutuksilta, auttavat vesiensuojelussa ja rankkasateiden nostattamissa hulevesiongelmissa ja niillä on tärkeä merkitys virkistyskäytölle. Metsät ja metsämaat vaikuttavat myös globaaliin ilmastoon toimiessaan hiilinieluina ja varastoina hilliten ilmastonmuutosta. Monimuotoinen luonto ylläpitää näitä ekosysteemipalveluita sekä luonnon sopeutumiskykyä muuttuvissa olosuhteissa. Suomessa metsiin varastoituneen hiilen määrä vastaa karkeasti Suomen 1 vuoden kasvihuonekaasupäästöjä. Soihin on hiiltä varastoitunut vielä huomattavasti enemmän. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi on luonnon hiilivarastot tärkeä säilyttää tai jopa kasvattaa niitä. Suomen metsien hiilivarasto kasvaa vuosittain kun metsät sitovat itseensä noin kolmasosan Suomen vuosittaisista kasvihuonekaasupäästöistä. Tavoitteet puun käytön ja metsien hakkuiden lisäämiseksi johtavat kuitenkin siihen, että seuraavan vuosikymmenen aikana metsien kyky sitoa hiiltä pienenee. KUVA 12. Ekosysteemipalvelujen jako. Tuotantopalvelut ravinto rakennusaineet lääkeaineet ym. Ylläpitävät palvelut yhteyttäminen ravinteiden kierto ym. Kulttuuripalvelut esteettiset arvot luonto tiedonlähteenä virkistyskäyttö ym. Säätelevät palvelut ilman puhdistuminen veden puhdistuminen eroosion estäminen ym. 11

12 6 Metsäpolitiikka Metsälainsäädäntö on vahvin metsäpoliittinen keino metsätalouden kestävyyden turvaamisessa, sillä se sitoo kaikkia metsäalan toimijoita. Metsälaissa, jota ollaan parhaillaan uudistamassa, on säädetty metsien käytön rajoista ja edellytyksistä. Kestävän metsätalouden rahoituksesta annetulla lailla tuetaan metsätaloutta ja ympäristönhoitoa yksityismetsissä. Puuenergian käytön lisäämiseksi tuetaan sekä puuta käyttävää energiantuotantoa että energiapuun korjuuta. Myös tukijärjestelmiä ollaan parhaillaan uudistamassa. Lisäksi lainsäädäntöä on mm. metsätuhojen torjunnasta, metsänviljelyaineiston kaupasta, puutavaran mittauksesta, yhteismetsistä ja metsätalouden organisaatioista. Metsäasioita kokoava poliittinen asiakirja on kansallinen metsäohjelma, jonka toteuttamisen hyväksyy valtioneuvosto. Kansal- 12 lisessa metsäohjelmassa linjataan yleisiä poliittisia tavoitteita koko metsäalalle. Ohjelman laadinnassa on pyritty laaja-alaiseen yhteistyöhön sidosryhmien kanssa ja heidän sitouttamiseksi. Kansallisen metsäohjelman ohjaava vaikutus ja merkitys on kuitenkin sidosryhmissä usein arvioitu heikoksi. Kansallisen metsäohjelman ohella toteutetaan Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelmaa (METSO) sekä metsäalan strategista ohjelmaa (MSO). Lisäksi Suomen metsäkeskuksen alueyksiköt laativat ja toteuttavat alueellisia metsäohjelmia. Ylimpänä metsäviranomaisena toimii maa- ja metsätalousministeriö. Alueellisesti viranomaistehtäviä hoitavat Suomen metsäkeskuksen alueyksiköiden julkisen palvelun yksiköt. Maa- ja metsätalousministeriön alaisten metsäorganisaatioiden rakenteita muutet-

13 tiin 212 alkaen (Kuva 13) ja myös monet muut metsäalan organisaatiot ovat parhaillaan uudistettavina. Uudistuksien keskeisenä tavoitteena on ollut metsäalan kilpailun vapauttaminen ja toimijoiden tasavertaisen aseman turvaaminen markkinoilla sekä metsäalan viranomaistoiminnan ja julkisen hallinnon tehtävien erottaminen liiketoiminnasta. Metsänomistajat kuuluvat toistaiseksi automaattisesti alueensa metsänhoitoyhdistykseen, joka tarjoaa metsäalan neuvontapalveluita sekä harjoittaa liiketoimintaa. Metsänhoitoyhdistykset muodostavat metsänomistajien liittoja, jotka puolestaan ovat edustettuna Maa- ja metsätaloustuottojan keskusliitossa (MTK). Lakia metsänhoitoyhdistyksistä ollaan parhaillaan uudistamassa niin, ettei metsänomistajia enää velvoiteta kuulumaan metsänhoitoyhdistyksiin. Valtion metsiä ja maaomaisuutta hoitaa liikelaitos Metsähallitus. Metsähallitusta ohjaa maa- ja metsätalousministeriö sekä ympäristöministeriö. Lähde: Metsäntutkimuslaitos Kuva 13. Suomen metsäpolitiikan johtamisen, metsätalouden ja metsien hoidon kehittämisen ja valtion metsien hoitamisen organisointi maa- ja metsätalousministeriössä. Sisäinen tarkastus MINISTERI KANSLIAPÄÄLIKKÖ VALTIOSIHTEERI Maatalousosasto Metsäosasto Metsätaloiden edistämisyksikkö Valtion metsäntalouden ja metsäntutkimuksen yksikkö Kansainvälisten metsäasioiden yksikkö Oikeus- ja hallintoyksikkö kala- ja riistaosasto Elintarvike- ja terveysosasto Yleinen osasto Henkilöstö- ja hallintoyksikkö Talousyksikkö Tietohallintoyksikkö Viestintäyksikkö Suomen metsäkeskus Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio Metsähallitus Metsäntutkimuslaitos (Metla) 13

14 14

15 7 Lähteet (viitattu ) Metsäntutkimuslaistos. (viitattu ) Metsäntutkimuslaitos. (viitattu ) Metsäntutkimuslaitos. Valtakunnallinen metsien 1. inventointi (VMI1) ME2 Uudistushakkuut (päivitetty) uudistushakkuut (viitattu ) ME3 Maanmuokkaus hakkuualoilla (päivitetty) metsat/me3-maanmuokkaus-hakkuualoilla (viitattu ) ME4 Metsänviljely (päivitetty) metsanviljely (viitattu ) ME5 Metsätiet (päivitetty) (viitattu ) ME6 Lahopuun määrä (päivitetty) lahopuun-maara (viitattu ) ME8 Metsien ikärakenne (päivitetty) me8-metsien-ikarakenne (viitattu ) ME9 Puulajisuhteet (päivitetty) puulajisuhteet (viitattu ) ME13 Metsien uhanalaiset lajit (päivitetty) metsat/me13-uhanalaiset-lajit (viitattu ) SU1 Soiden ojitustilanne (päivitetty) soiden-ojitustilanne (viitattu ) SU2 Soiden kunnostusojitus (päivitetty) su2-soiden-kunnostusojitus (viitattu ) Muita aiheeseen liittyviä linkkejä: (Suomen luonnonsuojeluliiton metsäsivut) (Luontoliiton metsäsivut) (Natur och Miljös skogsidan) (Metsähallituksen verkkosivut) (Metsänhoitoyhdistysten sivut) (METSO-ohjelman verkkosivut) 15

16 YHTEISTYÖKUMPPANIT Sophie von Julins Stiftelse Jäsenjärjestöt 16