Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009"

Transkriptio

1 (12) Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 MYS, yleishyödyllinen yhteisö MYS:in toiminta on yleishyödyllistä. Yhdistyksen toiminta-ajatus on edistää mahonkisten moottoriveneiden säilymistä, uusien veneiden rakentamista sekä edesauttaa veneen omistajien harrastusta aktiivisella jäsentoiminnalla. Jäsentoiminta sisältää muun muassa puuvenetietouden keräämistä, koulutusta, esiintymisiä messuilla, kokoontumisajoja, veneiden katsastustoimintaa ja telakkavierailuja. Yhdistyksen jäseneksi otetaan mahonkiveneistä ja veneilystä kiinnostuneita henkilöitä, veneellä tai ilman. Yhdistyksen toiminta on vapaaehtoista harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa. Yhdistys kerää tuottoina pääasiassa jäsenistöltään jäsenmaksuja ja vuokria, jotka käytetään toiminta-ajatuksen toteuttamiseen eikä yhdistyksen ole tarkoitus tuottaa tai kerätä toiminallaan voittoa. Venemessujen järjestämisen aiheuttamien kulujen kattamiseen kerätään tuloja alan yrityksiltä avustuksina. Yhdistyksen jäsenille suunnatun toimintakeskuksen, Svartholmenin telakan, vuokratuotoilla katetaan telakan aiheuttamat kulut ja jäljelle jäävät varat käytetään toiminta-ajatuksen mukaisesti. Yhdistys kuuluu Suomen Veneilyliittoon. Toiminta-ajatuksen tukemiseksi yhdistykseen on otettu kunniajäseniksi alalla elämäntyönsä tehneet henkilöt: Nils Häggblom, Martti Suortti, Bror-Henrik Johansson ja Lauri Kiiski. He toimivat yhdistyksen lähettiläinä ja antavat yhteistyöverkostonsa yhdistyksen käyttöön.

2 Helsingin kansainväliset venemessut (12) MYS:in jo kahdeksatta kertaa järjestämän puuveneosaston teemana oli veneily luvulla ja tarkemmin esiteltynä venerakentaja Gösta Kyntzellin tuotanto. Messukenraalina toimi Risto Salmia ja jäsenemme Yrjö Klippi hoiti messuosaston suunnittelun. Korvaamattoman arvokasta materiaalia liittyen Gösta Kyntzellin elämäntyöhön saatiin lainaksi Robert Pauligilta. Näyttelylle saatiin runsaasti palstatilaa mediassa. MYS ja Outboard Museo olivat tänäkin vuonna samalla ständillä liittyen samaan aiheeseen, veneilyyn 1930-luvulla. Gösta Kyntzell teemanäyttely oli selkeästi näyttävin MYS:in koskaan järjestämä esittely. Gösta Kyntzell näyttelyssä vieraili useita alan asiantuntijoita. Tässä kaksi MYS:in jäsentä Linköpingistä. Vasemmalta: Anders ja Hans Varnéus tutustuvat MYS:in ständiin ja Outboard Museon moottoreihin kunniajäsenemme Nisse Häggblomin opastuksella.

3 (12) Jäsentapaamiset MYS:in kesäaktiviteeteista vastasi Jouni Hyytiäinen ja tänä kesänä järjestettiinkin useita kokoontumisia. Lipunnoston yhteydessä 6. toukokuuta saatiin samalla asennettua seuran toimintakeskukseen Svartholmenin telakalle venepoijut, jotka helpottavat jäsenten rantautumista suojaisaan satama-altaaseen. Kesäkuun 13. päivä järjestettiin upeassa alkukesän säässä Suomenlinnassa perinteiseen MeriViapori-tapahtumaan, jota tapahtumaa MYS:kin oli aikoinaan perustamassa. MYS:in upea laivasto osallitui tapahtumaan ja kuten aina, nuoret osallistujat olivat ilo silmälle.

4 (12) Vuoden toinen venekokoontuminen oli 22. elokuuta järjestetty MYS Cruising, joka alkoi Helsingin Kauppahallin edestä ja tarjosi veneilyn elämyksiä suurelle joukolle kaupunkilaisia. Jäsenistöä veneineen osallistui tapahtumaan runsaasti. Yhteisajon päätteeksi kokoonnuttiin tunnelmalliselle lounaalle Brändö Säglare seuran ravintolaan Kulosaareen.

5 (12) Joulukuun 10. päivä järjestettiin noin 20 jäsenelle asiapitoinen kerhoilta Comma Group Oy:n tiloissa. Isäntänä toimi jäsenemme Risto Salmia. Tilaisuuden aloitti Kristian Lindkvist, joka esitteli US Parts Finn-Am Oy:n toimintaa venealalla. Seuraavaksi keskusteltiin venemessujen 2010 teemasta. Teemaan liittyen Marko Raikamo esitteli kattavan HUNT 22 veneen kunnostusprojektinsa. Jäsenet saivat kuulla kokemuksia onnistuneesta kunnostusprojektista.

6 (12) Veneiden kunnostustyö oli tuottanut erityisen hienoja tuloksia, jotka näkyivät venemessuilla. MYS luovutti vuosittaisen kunnostuspalkinnon Ismo Postareffille upeasta Gösta Kyntzell salonkiveneen AEB kunnostustyöstä. Carl-Henrik Wallin sai kunniamaininnan Penta-veneensä Pillret kunnostustyöstä. MYSeon pojat vieraili Wileniuksen telakalla tutustumassa Herbert Condú:n luvulla luomaan veneeseen, joka odotti pelastajaansa. Vene sai sittemmin uuden omistajansa MYS:in jäsenistöstä. Georg Berger otti urakan tehtäväkseen. Odotamme kiinnostuneina lopputulosta.

7 MYS:in toimintakeskus, Svartholmenin telakka (12) MYS on pitänyt yli 10 vuotta Svartholmenin telakkaa Espoossa toimintansa tukikohtana, aluksi kiinteistön silloisen omistajan Folkhälsanin vuokralaisena ja vuodesta 2001 lähtien kiinteistön pääasiallisena omistajana Folkhälsanin jouduttua myymään kiinteistön. Svartholmenin toimintakeskuksesta on muotoutunut keskeinen ja näkyvä osa MYS:in toiminta-ajatuksen mukaista toimintaa. Svartholmenin telakka ei todellakaan ole pelkkä veneiden säilytykseen käytetty telakka! Keskukseen on pikkuhiljaa saatu rakennettua henkisiä jäsenaktiviteetteja koulutustilaisuuksista kokoontumisajoihin ja fyysisiä raameja MYSeon poikien historiakokoelmista yhdistyksen kiinteään tukikohtaan saakka. Keskiviikkotapaamiset ovat muotoutuneet keskustelutilaisuuksiksi, joissa jäsenet voivat vaihtaa kokemuksia ja suunnitella tulevia yhdistyksen aktiviteetteja. Peter Salminen vastaa Svartholmenin toimintakeskuksen kehittämisestä. Veneenrakentaja Rauno Tuovinen vastaa toimintakeskuksen koordinoinnista. Hänen komennossaan jäsenet ovat tänäkin vuonna täyttäneet kylmän hallin talvehtivilla puuveneillään. Tällä tavalla parikymmentä jäsenten venettä saa asianmukaisen talvisäilytystilan ja veneiden omistajat voivat saada toisiltaan ja Raunolta opastusta. Vaikea työvaihe on annettu asiantuntijan tehtäväksi. Rauno Tuovinen sovitustyössä.

8 (12) Lahjoitus Toimintavuonna MYS sai lahjoituksena käytetyn Ukko Särki veneen käytettäväksi yhteysveneenä mantereen ja yhdistyksen toimintakeskuksen, Svartholmenin telakan, välillä. Yhdistys kiittää lahjoittajaa, helsinkiläistä Oy Telva Ab:tä. Telvavene on rekisteröity 10 hengelle ja se on tukeva ja nopea yhteysvene.

9 (12) Kansainvälistä yhteistyötä MYS on jatkanut yhteistyötä linköpingläisen Museinhusetin ja Museiföreningen för Sveriges Fritidsbåtar i Sverige:n kanssa. Keväällä 2009 MYSeon pojat vieraili Vesteråsissa vapaa-ajanvenemuseossa sekä Tukholman venemessuilla Allt for Sjön. Kuvassa vesteråsissa isäntänä toiminut MSF:n puheenjohtaja Pierre Dunbar esittelee kaksi upeassa alkuperäiskunnossa olevaa Åke Sundstedtin luomusta.

10 (12) Katsastustoiminta Katsastuksista ovat vastanneet Timo Kuokka ja Olli Saura. Viiri on itsestäänselvyys jokaisessa seuran jäsenen veneessä. Seuran virallisen perälipun voi ostaa taloudenhoitajalta, jos vene on katsastettu. Yhteistyö Puuvene-lehden kanssa Myönteinen yhteistyö MYS:in pääasiallisen tiedotuskanavan, Puuvene-lehden kanssa jatkuu. MYS:in jäsenet ovat tänäkin vuonna saaneet jäsenmaksuilla rahoitettavana jäsenetuna Puuvene-lehden vuosikerran. MYS:in kotisivut Osoitteesta löytyy pähkinänkuoressa tietoa MYS:in toiminnasta. Uutuutena sivuille on lisätty mahdollisuus mainostaa myytävää puuvenettä ja ilmoittaa haluavansa ostaa veneen. Markku Myllylä vastaa sivujen kehittämisestä, mutta useat jäsenet ylläpitävät sivujen sisältöä, esimerkiksi Niko Nuotio, Peter Salminen ja Timo Kuokka. Jatkossakin tiedotusta jäsenille hoidetaan sivujen kautta sekä sähköpostitse.

11 (12) Talous Yhdistyksen jäsenmäärä on pysynyt vuosia ennallaan, noin 100 jäsenessä. Vuosittain jäseniä eroaa muutamia, mutta vastaavasti uusia jäseniä liittyy yhdistykseen vastaava määrä. Yhdistys on omistanut vuodesta 2001 lähtien 62% Kiinteistöosakeyhtiö MYS Bergstrandin osakkeista. Kiinteistön käyttötarkoituksesta on kerrottu enemmän kappaleessa MYS:in toimintakeskus, Svartholmenin telakka. Loput osakkeista omistaa noin 15 kappaletta MYS:in jäseniä, jotka ovat omistuksellaan aikanaan mahdollistaneet telakan hankinnan. Pitkällä aikavälillä telakka on tarkoitus saada siirrettyä kokonaan MYS:in omistukseen, joskaan asiaan liittyvää menettelyä ei ole lopullisesti päätetty. Yhdistyksen rahoitus on vakaa. Tarkemmat luvut löytyvät tilinpäätöksestä, mutta karkealla tasolla vuosittaista toimintaa voi luonnehtia seuraavasti. MYS saa jäsenmaksuja MYS saa avustuksia venemessuja varten MYS vuokraa jäsenilleen talvisäilytystilaa Svartholmenilta MYS myy viirejä, paitoja ja muuta seuratarviketta Yhteensä tuottoja siis noin Näitä tuottoja MYS käyttää yleishyödylliseen toimintaansa siten, että voittoa ei toiminnalla tavoitella. Kulut muodostuvat tällä hetkellä vuosittain kutakuinkin seuraavasti. MYS maksaa Puuvene-lehdestä MYS maksaa venemessujen aiheuttamia kuluja MYS maksaa Svartholmenin toimintakeskuksen vastikkeita MYS maksaa Svartholmenin toimintakeskuksen aiheuttamia kuluja MYS ostaa viirejä, paitoja ja muuta seuratarviketta MYS käyttää muuhun toiminta-ajatuksen mukaiseen toimintaan Yhteensä kuluja siis noin Venemessuille onnistuttiin vuonna 2009 hankkimaan erinomaisesti avustuksia veneilyalaan läheisesti liittyviltä yrityksiltä. Ilman näitä avustuksia ei MYS:in olisi ollut mahdollista kuljettaa 11,5 m pitkää AEB salonkivenettä Jyväskylästä Helsinkiin messuille!

12 (12) Hallitus 2009 Yhdistyksen hallitus kokoontuneena venemessuilla Vasemmalta Risto Salmia, Peter Salminen, Niko Nuotio, Sten Söderblom, Peter Ginman ja Markku Myllylä. Heikki Kuokka puuttuu kuvasta. Messuveteraani ja jokapaikan höylä Martti Pärssinen takarivissä vahtii, että kaikki menee oikein. Katsaus vuoteen 2010 Venemessujen 2010 teema tulee olemaan C. Raymond Hunt ja hänen veneluomuksensa 1960-luvulta. Vuonna 2010 yritetään yhdistyksen toimivaa johtoa hallitusti nuorentaa. Tähän liittyviä päätöksiä tehtänee vuosikokouksessa. Toiminnan jatkuvuus halutaan kuitenkin varmistaa käyttämällä kaikkien jäsenten tietotaitoa, kokemusta ja yhteyksiä edelleen hyväksi. Kiitokset vapaaehtoistyöstä Edellytyksenä MYS:in toiminnan kehittymiselle on ollut jäsenten laajalle levinnyt vapaaehtoistyö. Hallitus kiittää niitä, jotka ovat väsymättä jaksaneet osallistua tässäkin toimintakertomuksessa lueteltujen tapahtumien järjestämiseen. Monet tapahtumista ovat vaatineet lukemattomia kokoontumisia ja suunnitteluistuntoja ennen konkreettisia näkyviä toimenpiteitä. Helsingissä, Sten Söderblom puheenjohtaja

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1 (11) Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 MYS, yleishyödyllinen yhteisö MYS:in toiminta on yleishyödyllistä. Yhdistyksen toiminta-ajatus on edistää klassisten mahonkiveneiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 1 (13) Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 MYS, yleishyödyllinen yhteisö MYS:in toiminta on yleishyödyllistä. Yhdistyksen toiminta-ajatus on edistää klassisten mahonkiveneiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1 (14) Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 MYS, yleishyödyllinen yhteisö MYS:in toiminta on yleishyödyllistä. Yhdistyksen toiminta-ajatus on edistää klassisten mahonkiveneiden

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 1 (9) Mahogany Yachting Society r.y. - MYS TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 MYS, yleishyödyllinen yhteisö MYS:in toiminta on yleishyödyllistä. Yhdistyksen toiminta-ajatus on edistää mahonkisten moottoriveneiden

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1

Lisätiedot

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä

Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Perinteisten veneiden rekisteri ja K-merkintä

Perinteisten veneiden rekisteri ja K-merkintä Klassikot Perinteisten veneiden rekisteri ja K-merkintä Tavoitteena on saada aikaan mahdollisimman kattava rekisteri suomalaisista klassisista moottori- ja purjeveneistä. Rekisteri perustetaan verkkoon,

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle

Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi

Lisätiedot

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 11.2.2017 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.

1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa

1) toimii jäsenyhteisöjensä yhteenliittymänä ja tukee niiden toimintaa SÄÄNNÖT 1 (5) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Vanhustyön keskusliitto - Centralförbundet för de gamlas väl ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös Laurinlahden Koti ja Koulu ry Tilinpäätös 1.8.2009 31.7.2010 1 Tilinpäätös tilikaudelta 1.8.2009-31.7.2010 sivu Sisällysluettelo 1 Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 4 Tase 5 Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, messut ja muut tapahtumat 6. Tiedotus 7. Muu toiminta

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012

Toimintakertomus 2012 Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ

Suomen Biokierto ja Biokaasu ry LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Suomen Biokierto ja Biokaasu ry 1.3.2019 LISÄTIETOA UUDESTA YHDISTYKSESTÄ Yhdistyksen tarkoitus Suomen Biokierto ja Biokaasu ry tarkoituksena on edistää kestävää ja vastuullista biohajoavien jätteiden

Lisätiedot

Pesäpuu ry. Historiaa:

Pesäpuu ry. Historiaa: Pesäpuu ry Pesäpuu ry on perustettu vuonna 1998, joka ylläpitää valtakunnallista lastensuojelun erityisosaamisen keskusta. Toimintaamme tukee Raha-automaattiyhdistys ja toimintamme on yleishyödyllistä.

Lisätiedot

Suomen RC-purjehtijat ry - Finlands RC-seglare rf Pöytäkirja - Protokoll Vuosikokous 2002 - Årsmöte 2002 9.2.2002

Suomen RC-purjehtijat ry - Finlands RC-seglare rf Pöytäkirja - Protokoll Vuosikokous 2002 - Årsmöte 2002 9.2.2002 Suomen RC-purjehtijat r.y. - Finlands RC-seglare r.f. Vuosikokous 2002 - Årsmöte 2002 Paikka ja aika: 9.2.2001 klo 11:00 Merlin Systems, neuvottelutilat Sinimäentie 10, Espoo Liitteet: 1. Toimintakertomus

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry LYHENNETTY TASEKIRJA 1.1. 31.12.2013 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2013 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen

Lisätiedot

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen

Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä. Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Työtä - Sosiaalisuutta - Terveyttä Jäsenistön suurennuslasin alla Turun Seudun TST ry Harri Laaksonen Tietoja TST ry:stä: Yhdistyksen nimi on Turun Seudun TST ry. Kotipaikka on Turku sekä toiminta-alueena

Lisätiedot

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa.

Yhtiön tarkoituksena ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajilleen. Yhtiön osakepääoma on miljoona (1.000.000) euroa. 1 (5) SAVONLINNAN JÄÄHALLI OSAKEYHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Savonlinnan Jäähalli Osakeyhtiö ja sen kotipaikka on Savonlinna. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön tarkoituksena

Lisätiedot

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014

SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN LASIMUSEON YSTÄVÄT RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Yhdistyksen toiminnassa vuosi 2014 oli 29 toimintavuosi. Yhdistyksen toiminta keskittyi vuoden 2014 aikana perinteisten tapahtumien eli Lasipäivän,

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2011 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2011...3 Toiminnan tarkoitus...3 Yleistä...3 Hallitustyöskentely vuonna 2011...3 Yhdistyksen

Lisätiedot

Keravan Reserviläiset ry

Keravan Reserviläiset ry Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY.

SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SUOMEN TMT-MUSIIKKITERAPEUTIT RY. SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen TMT-musiikkiterapeutit ry. ja sen kotipaikka on Pietarsaari. Yhdistyksen kielet ovat suomi ja ruotsi.

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten

Lisätiedot

Täsmennykset Kepan uusiin sääntöihin. Kepan syyskokous

Täsmennykset Kepan uusiin sääntöihin. Kepan syyskokous Täsmennykset Kepan uusiin sääntöihin Kepan syyskokous 23.11.2012 Täsmennykset ja/tai muutokset 4 Yhdistyksen toiminnan tukeminen ja taloudellinen toiminta 8 Jäsenmaksu 16 Yhdistyksen kokouksen koollekutsuminen

Lisätiedot

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos

Referenssi FRIISILÄNTIE 33, ESPOO. Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Ripeää toimintaa ja upea lopputulos Talomme katto on rakennettu vuonna 1986. Tiilet olivat tulleet huokoiseksi ja sammalta kertynyt, joten huoltoa kaivattiin, kertoo talon omistaja. Referenssi FRIISILÄNTIE

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2014 1 Toimintakertomus 1.1. 31.12.2014 Toiminnan tarkoitus Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry:n (HYSK) sääntöjen mukaan yhdistyksen toiminta

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2006 Bobäck byaförening rf. 17.1.2006 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 15.1.2006 Läsnä: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa,, Kerttu Ojajärvi, Erkki Kasto, Annikki Lindfors, Heikki Niemi, Juha Saranpää, Harri Ala-aho Kari Meriläinen, Sari

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00

Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Paikka Lahti Vesijärven Auto Oy Myyntimiehentie 2 Aika 31.5.2011 klo 13.00 Läsnä Osanottaja listassa mainitut henkilöt Ennen varsinaisen kokouksen alkua

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

25.1.2015. Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle 25.1.2015 Tulevaisuuden Ystävät ry Framtidens Vänner rf Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Tulevaisuuden Ystävät ry:n toiminnan tarkoituksena on kutsua eri

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Anomusasiaa hoitavan henkilön tiedot

Anomusasiaa hoitavan henkilön tiedot Tervetuloa hakemaan AYY:n toiminta-avustusta Tällä lomakkeella haet toiminta-avustusta Aalto-yliopiston ylioppilaskunnalta. Hakukierros on avoinna 1. maaliskuuta - 1. huhtikuuta ja hakemusten tulokset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 370. Kaupunginhallitus 17.12.2012 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 7..0 Sivu / 7/0.0.0/0 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 0..0 70 Active Life Village Oy:n osakkeiden luovutus Valmistelijat / lisätiedot: Laitala Pasi, puh. (09) 86 87 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki.

Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ristiinan Pursiseura ja kotipaikka Mikkelin kaupunki. 2 Yhdistyksen kieli Yhdistyksen kieli on suomi. 3 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen

Lisätiedot

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä Hartikaisten sukuseura ry Perustamiskokous pidetty Kuopiossa 4.11.1973 ja rekisteröity 1974 Jäseniä 31.12.2015 198 henkilöä Seuran tarkoitus selvittää suvun ja Hartikainen-sukunimen muiden muunnosten mukaisten

Lisätiedot

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius

SUOMEN MERIPELASTUSSEURA. Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius 1 SUOMEN MERIPELASTUSSEURA Koulutuspäivät 2008 Viestintä Sadri Wirzenius KALENTERI 2008 Tammikuu Vapaaehtoinen meripelastaja 1/2008 Helmikuu Vene 08 Båt messut Helsingissä Trossin markkinointi käyntiin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Kumpulan Speksi ry 6. maaliskuuta 2015 1 Sisältö 1 Yleistä 3 2 Hallinto 3 3 Yhteistyö 3 4 Toiminta 3 4.1 Produktio 3 4.2 Ympäristötoiminta 3 4.3 Yhdenvertaisuustoiminta

Lisätiedot

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti

MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti MYS-kesäretki 3.-5.7.2014 / Porvoo Tirmo Pernaja Kaunissaari Pyhtää Munapirtti Tervetuloa MYS:in vuoden 2014 kesäiselle veneretkelle, joka suuntautuu itäiselle Suomenlahdelle Porvoosta Pyhtäälle. Kokoonnumme

Lisätiedot

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Näkyvämpi arvojen puolustaja osasto ottaa tarvittaessa kantaa julkisesti paikallisen epäkohdan korjaamiseksi, inhimillisyyden puolesta Osasto esittelee omaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 14.03.2016 Sivu 1 / 1 821/2016 00.04.01.00 20 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille

Lisätiedot

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2

Nimi ja kotipaikka 1. Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on. Tarkoitus ja toimintamuodot 2 Ennakkotarkastettu yhdistysrekisterissä 6.10.2005 PSORIASISYHDISTYSTEN MALLISÄÄNNÖT/ 2 vuosikokousta Nimi ja kotipaikka 1 Yhdistyksen nimi on Psoriasisyhdistys ry ja sen kotipaikka on Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry

PVSY. P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry 1 P ernjärven V esistön S uojelu Y hdistys ry PVSY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA 3 2. TYÖN ORGANISOINTI 4 3. TOIMINTA 4 3.1. MOOTTORITIE 4 3.2. VESISTÖN KUNTO 4 3.3. TIEDOTUS 4

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen nimi on Suomen Ringettevalmentajat SRiV ry, sen kotipaikka on Helsinki ja toimialue on koko Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI

EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI EHDOTUS YHDISTYKSEN SÄÄNNÖIKSI 1 Yhdistyksen nimi on nimi on Filosofisen praktiikan verkosto ry (virallinen lyhenne on FiPra ry), Nätverket för Filosofisk Praxis rf, Philosophical Practice Network. Yhdistyksen

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

VUOSIKATSAUS AJALLE 2013-2014

VUOSIKATSAUS AJALLE 2013-2014 NY-YRITYKSEN NIMI/LOGO VUOSIKATSAUS AJALLE 2013-2014 Ulvilan lukio 1/7 Toimitusjohtajan katsaus NY-vuodesta Vuosi on olut mielestäni onnistunut. Olen oppinut paljon uusia asioita liittyen yrittäjyyteen.

Lisätiedot

Espoo Areena EKY 04.05.2015

Espoo Areena EKY 04.05.2015 Espoo Areena EKY 04.05.2015 Asiat: Perustiedot Hallitus ja osakkaat Pallohonka Oy Hankkeen aikataulu sekä rahoituksen eteneminen Kassavirran päätulonlähteet Positiiviset asiat Espoon Kaupungille Konsertit,

Lisätiedot

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu

Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu Puhutaan rahasta! Jenni Kallionsivu www.rahaarattaisiin.fi Varainhankinnan tarpeet ja tavoitteet 62% Varainhankintaa osana työtään tekevien järjestötyöntekijöiden määrän kasvu vuodesta 2011 vuoteen 2016

Lisätiedot

Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous 31.01.2015

Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous 31.01.2015 Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous 31.01.2015 Vuosikokouksen asialista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 3. Kokouksen

Lisätiedot

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014

GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 1 GUMBÖLE GOLF OY OSAKEANTIESITE I/2014 (Yhtiökokouksen valtuutus ja hallituksen päätös 17.12.2013) Antipäätös O007, 4.2.2014 II D-lajin osake YLEISTÄ TAUSTAA Gumböle Golf Oy:n yhtiökokous teki 27.11.2013

Lisätiedot

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella

Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Mistä tuulee seurakyselyn tulokset ja toimenpiteet kyselyn perusteella Seuraseminaari 19.11.2011 Vahva ja aktiivinen lajiliitto seurojen tukena Seuroja 331 Luokkaliittoja 42 Jäseniä n. 60.000 Veneitä 23.692

Lisätiedot

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y.

SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on SUOMEN SÄVELTÄJÄT r.y. 2 Yhdistyksen kotipaikka Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 3 Yhdistyksen tarkoitus

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. SÄÄNNÖT HÄMEEN LASKUVARJOURHEILIJAT RY ASIKKALA 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Laskuvarjourheilijat ry, ja sen kotipaikka on Asikkala. 2 TARKOITUS JA TOIMINTAMUOTO Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma

Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma Tämän hetkinen tilanne ja todennäköinen toteutuma 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 Keskipitkän aikavälin taloussuunnitelma 2013 2015 1. Yleistä Ylioppilaskunnan hallitus on valmistellut keskipitkän aikavälin taloussuunnitelman (KTS). KTS:n

Lisätiedot

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2 Esimerkki 3 Esimerkissä on kuvattu, kuinka muu kuin tuloverolain 22 :n mukainen yleishyödyllinen yhteisö täyttää veroilmoituslomakkeen 6C. Yhdistys on kaveriporukan perustama Harrastus ry, joka on sääntöjen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Vasa Arbetares Segelsällskap Vaasan Työväen Purjehdusseura r.y SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli

Vasa Arbetares Segelsällskap Vaasan Työväen Purjehdusseura r.y SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Vasa Arbetares Segelsällskap Vaasan Työväen Purjehdusseura r.y SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Vasa Arbetares Segelsällskap - Vaasan Työväen Purjehdusseura r.y.

Lisätiedot

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA

Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA Helsingin yliopiston Shorinji Kempo ry TASEKIRJA 1.1. 31.12.2012 II Sisällysluettelo Toimintakertomus 1.1. 31.12.2012... 1 Toiminnan tarkoitus..... 1 Yleistä..... 1 Hallitustyöskentely vuonna 2012... 1

Lisätiedot

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

SUOMEN CIDESCO ry SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SUOMEN CIDESCO ry 1 SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen CIDESCO ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia Suomessa kosmetologin ammatin edistämiseksi, valvoa alalla toimivien

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen KUTSU AHLSTROM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ahlstrom Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 30. maaliskuuta 2011 klo 13.00 alkaen Finlandia-talolla

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42

Omaishoitajat ja läheiset -liitto ry Tilikauden yli-/alijäämä , ,42 TULOSLASKELMA 1.1.- 1.1.-31.12.2014 Varsinainen toiminta 1 666 346,78 1 559 407,74 Henkilöstökulut -1 088 520,90-1 010 103,53 Muut kulut -624 774,61-608 425,26-1 713 295,51-1 618 528,79 Kulujäämä -46 948,73-59

Lisätiedot

1861/00.04.01.00/2015

1861/00.04.01.00/2015 18.05.2015 Sivu 1 / 1 1861/00.04.01.00/2015 26 Kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Tiina

Lisätiedot