Puheenjohtajan kesäterveiset!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Puheenjohtajan kesäterveiset!"

Transkriptio

1 NUMERO 2/2014

2 PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Puheenjohtajan kesäterveiset! Kesä on alkanut hyvin vaihtelevissa sääolosuhteissa, on saatu nauttia jo varhaisista hellepäivistä päättyen rajuihin ukkosiin. Lämpötilakin on vaihdellut parhaimmillaan melkein 20 astetta saman vuorokauden aikana. Kaupalla kesäavajaiset olivat kymmenettä kertaa ja sää oli todella helteinen, makkaran paistaja meinasi grillautua itsekin lauantai aamupäivän aikana, kuuman asfaltin ja grillin hellässä huomassa. Puheenjohtajalla on riittänyt puuhaa ihan mukavasti menneen kevään aikana. On käyty Seinäjoella kunnallisjohdon seminaarissa yhdessä kunnanjohtaja Mika Sivulan ja valtuustonpuheenjohtaja Risto Nousiaisen kanssa, ja olihan siellä liki seitsemän sataa kuntavaikuttajaa ja yrittäjää ympäri Suomea edustamassa omaa kuntaansa. Se oli hieno reissu ja siellä tutustui hyvin kuntapäättäjiin ja kuuli myös millaisia haasteita muissa kunnissa ja kaupungeissa on ollut ja miten niistä on selvitty eteenpäin. Pielaveden kevätmessuille rakensimme osaston ja polkaisimme samalla Savon yrittäjien jäsenhankkija Arja Sutisen kanssa jäsenhankintakampanjan pystyyn. Messujen tiimoilta saimme yhdistykseen kuusi uutta jäsentä ja yhteensä tämän alkuvuoden aikana olemme saaneet 10 uutta jäsentä. Tervetuloa kaikille Teille uusille jäsenille mukaan yrittäjäjärjestöön. Julkaisemme uusien jäsenyrittäjien nimet tässä jäsentiedotteessa. Yrittäjäilta oli järjestetty yhteistyössä Pielaveden kunnan kanssa Satamaravintola Laivuriin toukokuun loppupuolella. Paikalla oli noin kolmisenkymmentä henkilöä ja tietysti samalla saimme tutustua Laivurin uusiin yrittäjiin. Kesä on siis avattu ja pitsat maistuivat herkullisilta. Toivotaan, että kesä on lämmin ja porukka viihtyy Laivurin terassilla. Pielaveden yrittäjien päätapahtuma Muikkarit, yhteistyössä Pielaveden kunnan kanssa, alkavat olla jo ovella. Kesäkuun viimeinen lauantai on luvassa monenlaista ohjelmaa pitkin päivää. Vanhat ajoneuvot kokoontuvat linjaautoasemalle ja illalla torilla lavalle nousee Neljä Ruusua. Lapsille on pellepuisto, pomppulinna ja poniratsastusta yms. Tulkaahan oikein isolla porukalla nauttimaan kesäpäivästä Pielaveden keskustaan, näytetään, että on sitä elämää Pielavedelläkin. Kesä on kauneinta vuodenaikaamme, muistakaa myös nauttia siitä, vaikka pitämällä päivä tai pari vapaata. Ei ne työt tekemällä lopu ja ihmisiähän me kaikki olemme ja tarvitsemme välillä myös lepoa. Käykää erillaisissa kesätapahtumissa ja ottakaa välillä löysin rantein. Nautitaan kesästä. Hyvää kesää! Juha Leminen puheenjohtaja p Matti Rönkön yritys täytti 20 vuotta. Hallituksen jäsenet onnittelukäynnillä 2 Pielaveden Yrittäjät Jäsentiedote 2/2014

3

4 Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimiston palvelut työnantajille ja yrityksille Työnantaja- ja yrityspalvelut Luomme ratkaisuja rekrytoinnin ja työllistymisen tarpeisiin Rekrytointipalvelut Autamme rekrytointitilanteissa. Kehittämispalvelut Voimme osallistua yhteishankintakoulutuksen rahoitukseen Työvoiman vähentäminen Neuvomme yritystänne henkilöstön vähentämiseen liittyvissä tilanteissa Yritys-Suomi -puhelinpalvelu alkaville ja toimiville yrityksille p Holopainen Jaana p Kämäräinen Liisa p Mustonen Sari p Nissilä Pirjo p Vartiainen Mirja p Kallinen Henna p Pihlajaharju Anneli p Pekkala Katja p Soininen Timo virkavapaalla Sähköposti: Työnantaja- ja yrityspalvelut Pohjois-Savon työ- ja elinkeinotoimisto Asemakatu A PL 2000, KUOPIO p kirjaamo.pohjois-savo@te-toimisto.fi 4 Pielaveden Yrittäjät Jäsentiedote 2/2014

5 TE-PALVELUT Muutosturva Juutilainen Tarja p Kankkunen Hannele p EURES Etsitkö työntekijöitä tai erityisosaajia, mutta et ole löytänyt sopivia ehdokkaita Suomesta? Laajenna hakua Euroopan talousalueelle EURESin avulla! EURES (EURopean Employment Services) on Euroopan talousalueen maiden yhteinen työnvälityspalvelu. EURES opastaa ja auttaa yritystäsi eurooppalaisten työntekijöiden rekrytoinnissa. Liesivuori Vesa p Sähköposti: Palvelut yrityksille verkossa, puhelimitse ja kasvokkain Pohjois-Savon TE-toimisto tarjoaa monipuolisia palveluja yrityksille Luomme ratkaisuja yrityksenne tarpeisiin Autamme rekrytoinneissa sekä henkilöstön kehittämis-ja muutostilanteissa Neuvomme henkilöstön vähentämiseen liittyvissä asioissa Palvelut verkossa 24/7 CV -netti - löydä osaava työntekijä silloin kun yrityksellenne sopii Avoimet työpaikat - ilmoita avoin työpaikka Palvelut puhelimitse Pohjois-Savon TE-toimiston työnantaja- ja yrityspalvelut Yritys-Suomi puhelinpalvelu alkaville ja toimiville yrityksille Palvelut kasvokkain Teemme yrityskäyntejä Ota meihin yhteyttä, tulemme käymään Pohjois-Savon TE-toimiston yhteystiedot ja aukiolot Pielaveden Yrittäjät Jäsentiedote 2/2014 5

6 HALLITUKSEN JÄSENET Jaana-Riitta Simpanen p Juha Leminen puheenjohtaja p Matti Rönkkö p maaseudunkotipalvelu.net Seppo Ruotsalainen p Reijo Hyvärinen p Kalervo Saastamoinen p palvelukoti.inet.fi Pekka Savolainen p Raija Jauhiainen p pielavedentilipalvelu.fi Titta Raitanen p Marja-Riina Hirvasoja p Johanna Pelkonen p Pielaveden Yrittäjät Jäsentiedote 2/2014

7 UUTISIA Tänä vuonna liittyneet uudet jäsenet AE-Kukkonen Ky Aseman Lounas ja Pitopalvelu Eemeli Kiukkonen Photography FFC Panganranta Oy Iso-Kallan Panimo Oy Kekäläisen Lammastuote Koneenkorjaus- ja urakointi Pulkkinen R-Kioski Pielavesi/1018 Annele Jauhiainen Oy T:mi Simo Jylhäsalmi Uusia liikkeitä Pielavedellä Pielaveden Yrittäjien Titta Raitanen ja Kalervo Saastamoinen toivottivat Alemakasiinin myymäläpäällikkö Ulla Kolehmaisen tiimeineen tervetulleiksi Pielavedelle Pielaveden Yrittäjät Jäsentiedote 2/2014 7

8 KOKO PERHEEN ILMAINEN MARKKINATAPAHTUMA LAPSILLE PELLEPUISTO, POMPPULINNA, PONI- RATSASTUSTA ym., ym. Pielavedellä lauantaina VESITASOLENNÄTYSTÄ VANHOJEN AJONEUVOJEN TAPAHTUMA The Chosen Ones Apajankierto juoksutapahtuma klo 13 Lähtö liikuntahallilta, osallistumismaksu 10 Lisätietoa : /Johanna JUONTAA JAMPPA KÄÄRIÄINEN KLO 12 alkaen ENT. LINJA-AUTOASEMA Tapahtuma avataan torilla klo 10 Ohjelmaa aamusta iltaan! Tervetuloa viihtymään Pielavedelle Lue lisää: tai Perjantaina Säviän satamassa luontokirkko klo 19 NELJÄ RUUSUA MUISTA ILMOITTAA MUUTTUNEISTA YHTEYSTIEDOISTA ALUEJÄRJESTÖÖN!

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT

KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT KESKI-SUOMEN TE-TOIMISTON TYÖNANTAJA- JA YRITYSPALVELUT 1 Tarkoitus Kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen > työnantajat saavat tarpeisiinsa pohjautuvaa osaavaa työvoimaa ja henkilöasiakkaat saavat osaamiseensa

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-palvelut tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on uutta osaamista vaativa muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Selkoesite TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Tämä esite kertoo, mitä palveluja TE-toimistot tarjoaa yrityksille ja työnantajille. TE-palveluista

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme henkilöstön hankinnan

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille Uudenmaan TE-toimisto 2018 Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston yrityspalveluiden asiantuntijat auttavat yrityksiä henkilöstön hankintaan,

Lisätiedot

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012

TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 TE-toimistouudistuksen tilanne SeutuYp koordinaattoreiden työkokous 20.3.2012 Jarmo Palm Työ- ja elinkeinotoimistot uudistuvat Uusituksen tavoitteena on työnvälityksen tehostaminen, yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille

TE-palvelut yrityksille ja työnantajille TE-palvelut yrityksille ja työnantajille te-palvelut.fi Kun yrityksessä tarvitaan uutta, osaavaa työvoimaa tai näköpiirissä on muutostilanne, kannattaa hyödyntää TE-palveluja. Olemme henkilöstön hankinnan

Lisätiedot

Laiva on lastattu Tervetuloa!

Laiva on lastattu Tervetuloa! Laiva on lastattu 4.10.2018 Tervetuloa! Ohjelma 8.30 Aamukahvit ja messualue aukeaa 9.00 Tervetuloa! 9.05 Mistä löydän hyvän työntekijän? 9.25 Ulkomaalainen työntekijä Suomessa, Merja Niemelä, Pirkanmaan

Lisätiedot

Työnantajien aamukahvit

Työnantajien aamukahvit Työnantajien aamukahvit 7.10.2014 TE-toimiston rekrytointipalvelut Kehittämispäällikkö Jouni Korhonen 1 TE-palvelut.fi - Suomen eniten käytetty rekrytointipalvelu TE-toimiston (TE-palvelut.fi) Avoimet

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla

TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla TE toimiston Yrityspalvelut yrityksen ehdoilla Julkisen sektorin palvelut yrittäjilletapahtuma Kluuvissa 10.11.2010 KLUUVIN TYÖ- JA ELINKEINOTOIMISTO Toiminta-ajatus: Tehokkaan työnvälityksen ja osaavan

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto aloitti toimintansa 1.1.2013 Pohjanmaan TE-toimisto yhdisti Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella toimivat Suupohjan, Vaasan, Pietarsaaren,

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä VÄLITIEDOTE 4/2018 27.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yrittäjien Roadshow 2018 Tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

TE-palvelut ja validointi

TE-palvelut ja validointi TE-palvelut ja validointi Mestari2013 - Sinut on tunnistettu! koulutuspolitiikan seminaari 26.-27.11.2013 TE-PALVELUIDEN UUDISTAMINEN v. 2013- TE-PALVELUT JA VALIDOINTI EPÄVIRALLISEN JA ARKIOPPIMISEN TIETOJEN,

Lisätiedot

TE-palvelut. aina saatavilla

TE-palvelut. aina saatavilla TE-palvelut aina saatavilla z TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista Työ- ja elinkeinotoimistot (TE-toimistot) Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus (TE-aspa)

Lisätiedot

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma TOKO-SM 2015 T O K O Käsiohjelma Kilpailun ylituomarin tervehdys Jo toistamiseen olen saanut kunnian toimia täällä Pohjois-Hämeen kennelpiirissä järjestettävässä TOKO-SM -kilpailussa sekä ylituomarina

Lisätiedot

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010

Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Kuvia Me haapavetisten tapahtumista vuosilta 2000-2010 Me haapavetiset ry:n 20-vuotisjuhlat v.2000 Suomalaisella Klubilla Kunniajäsenet diplomeineen vas. Atso Saajoranta,Tapio Lehtiniemi, Martti Pokela

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Työnhakijan TE-palvelut verkossa

Työnhakijan TE-palvelut verkossa 1.2017 Työnhakijan TE-palvelut verkossa Juuri silloin, kun sinulle parhaiten sopii OMA ASIOINTI te-palvelut.fi Oma asiointi -palvelu Asioi TE-toimiston kanssa verkossa henkilöasiakkaan Oma asiointi -palvelussa.

Lisätiedot

Hirvenjuoksu/hirvikävely

Hirvenjuoksu/hirvikävely Hirvenjuoksu/hirvikävely Kuopio, 10.06.2018 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Seppo 54 Varpaisjärvi 516

Lisätiedot

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista

Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista LEHDISTÖTIEDOTE, 28.11.2011 JULKAISUVAPAA HETI Yrityskyselyllä tietoa yritysneuvontapalvelusta Koillismaalaiset yritykset kaipaavat tietoa ja palvelua alueen yritysneuvontapalveluista Koillismaalaisille

Lisätiedot

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi.

Tietoa yritystoiminnasta Yritys-Suomi on kattavin verkkopalvelu yrittäjäksi aikoville ja toimiville yrittäjille. www.yrityssuomi. Yrittäjyys Työ- ja elinkeinotoimistosta löydät monipuolisesti palveluja, jos olet yrittäjä, kiinnostunut itsesi työllistämisestä yrittäjänä tai aloittamassa yritystoimintaa. Minustako yrittäjä? Tutki ensin,

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Yksilökilpailut. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Yksilökilpailut Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen hs 582 (-1m/+3m/+1m/-4m)

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä,

Pm-Hirvenjuoksut. Single Competitor Competitions. Kävely. Nilsiä, Pm-Hirvenjuoksut Nilsiä, 19.07.2014 Single Competitor Competitions Kävely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 94 Haapamäen

Lisätiedot

Yritysten aamukahvitilaisuus, Oulun yliopisto, TellUs. Yrityspalvelut, yritysasiakkuudet Jouni Korhonen, kehittämispäällikkö

Yritysten aamukahvitilaisuus, Oulun yliopisto, TellUs. Yrityspalvelut, yritysasiakkuudet Jouni Korhonen, kehittämispäällikkö Yritysten aamukahvitilaisuus, 18.10.2016 Oulun yliopisto, TellUs Yrityspalvelut, yritysasiakkuudet Jouni Korhonen, kehittämispäällikkö Yritysten aamukahvitilaisuus, 18.10.2016 Ohjelma Miten Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä,

Katsastus. Yksilökilpailut. Nilsiä, Katsastus Nilsiä, 01.02.2015 Yksilökilpailut M 1. Räisänen Heikki 8 PK 300 (30:25) 280 (-7m/+3m) 546 (91) 1126 2. Lemmetty Timo 11 Haapamäen hs 294 (31:24) 248 (-18m/-8m) 546 (91) 1088 3. Kajan Antti 1

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo Nilsiä, 22.07.2017 Yksilökilpailut Kävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 112 Haapamäen hs

Lisätiedot

Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä!

Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä! Uutiskirje toukokuu 2015 Tämän kesän valokuiturakentaminen on käynnistynyt Suonenjoen Iisvedeltä! Savon Kuitu on aloittanut tämän kesän rakentamisprojektin Suonenjoen Iisvedeltä, jossa teollisuusalueen

Lisätiedot

Hj-katsastus, Pohjois-Savo

Hj-katsastus, Pohjois-Savo Hj-katsastus, Pohjois-Savo Heinjoki, Kuopio, 11.06.2017 Yksilökilpailut Hirvikävely Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Teemu 80 Haapamäen

Lisätiedot

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne

Yrityksen nimi Yhtiömuoto Y-tunnus  Puhelinnumero Puhelinnumero Perustamisvuosi Yhtiön kotipaikka Fuusion tyyppi Fuusion tarkenne Yrityksen nimi LähiTapiola Itä Keskinäinen Vakuutusyhtiö Yhtiömuoto Keskinäinen vakuutusyhtiö Y-tunnus 22464420 E-mail juha.makinen@lahivakuutus.fi Puhelinnumero 0178211611 Puhelinnumero 0447211700 Perustamisvuosi

Lisätiedot

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä

Valtakunnalliset Viestimiespäivät Vekaranjärvellä KYMEN VIESTIKILTA RY KUTSU 1(5) Kouvola 04.06.2017 Valtakunnalliset Viestimiespäivät 12. 13.08. 2017 Vekaranjärvellä Meillä on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi viettämään kanssamme Valtakunnallisia

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI TE-palvelut aina saatavilla VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 Eija Sokero Palvelujohtaja Te-palvelut Lappi TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen

Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Mistä nuorille töitä? Palvelujohtaja Pirjo Juntunen 1 10.3.2015 www.te-palvelut.fi (entinen mol.fi) www.te-palvelut.fi -verkkopalvelu on käytetyin, tunnetuin julkinen maksuton valtakunnallinen alueellinen

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2015 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2015: Toukokuu on jo startannut ja kesä tekee tuloaan rivakkaan tahtiin. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

Uudenmaan Työ- ja elinkeinotoimisto

Uudenmaan Työ- ja elinkeinotoimisto Uudenmaan Työ- ja elinkeinotoimisto Riku Hautamäki Yritysasiakkuuskoordinaattori 1 TE-lyhenteestä TE-toimisto = Työ- ja elinkeinotoimisto (ent. työvoimatoimisto), työkkäri. Koko Suomessa 15 alueellisesti

Lisätiedot

Pm-hirvenjuoksu, avoin

Pm-hirvenjuoksu, avoin Pm-hirvenjuoksu, avoin Nilsiä, 06.07.2019 Yksilökilpailut Kävely alle 65 Hirvikävely (sarjassa on 4 arviota pistein -2p/1m, ei aikapisteitä) Nimi Nro Seura Arviointi Ammunta Pisteet 1. Pitkänen Tero 104

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA

AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien

Lisätiedot

PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013!

PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013. Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Rotarypiirin D1430 piiriorganisaatiolle PIIRINJOHTOSEMINAARI 12.10.2013 K U T S U Tervetuloa perinteiseen syksyn piirinjohtoseminaariin Lappeenrantaan lauantaina 12.10.2013! Seminaari on tarkoitettu piirineuvostolle,

Lisätiedot

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2014 Jäsentiedote 1 Hallituksen kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Jyty Varkaus ry:n jäsenkampanja 4 Itä-Suomen alueen Työhyvinvointi-seminaari 22. - 23.11.2014 Vuorelan

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

1.1.2013 alkaen. (TE-toimisto)

1.1.2013 alkaen. (TE-toimisto) TE-palvelut uudistuvat 1.1.2013 alkaen Lapin työ- ja elinkeinotoimisto (TE-toimisto) Palvelut ja palveluverkosto uudistuvat Koko maassa tarjolla entistä monipuolisemmat ja selkeämmät palvelut henkilö-,

Lisätiedot

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010

YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 YHDYSHENKILÖPOSTI 2/2010 Tässä numerossa: - Kokouskutsu vuosikokoukseen - Vuosikokouksen ohjelma - Lomaosakeviikkojen arvonta - Hallituksen kevään päätöksiä - KST:n nettisivut - KTK:n nettisivut 19.8.2010

Lisätiedot

TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI

TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI TE-TOIMISTON UUDISTETTU PALVELUMALLI Muutoksia 1.1.2013 alkaen 1.1.2013 lähtien 15 TE-toimistoa, 1/ELY-keskus Uudet tehtävänkuvat henkilöstöllä Uudet TE-toimistojohtajat & palvelulinjajohtajat Monikanavaisuuden

Lisätiedot

Kuopion Bridgekerho ry

Kuopion Bridgekerho ry Kuopion Bridgekerho ry ; Kuopion Bridgekerho ry:n v.2009 voittopisteet ; ------------------------------------------- Hanski Matti 41 Koponen Ismo 35 Seppälä Janne 30 Miettinen Heikki 27 Siekkinen Jarmo

Lisätiedot

Opin oven ja Savon Yrittäjien yhteistyö

Opin oven ja Savon Yrittäjien yhteistyö Opin oven ja Savon Yrittäjien yhteistyö Mia Hakulinen 1 Yrittäjillä on tärkeä rooli yhteiskunnan rattaiden pyörittämisessä Yritysten lukumäärän (263 001 kpl) jakautuminen kokoluokittain vuonna 2008 Keskisuuret

Lisätiedot

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018

Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018 Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a syksy 2018 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN On hyvä tietää, kuka olen. On tärkeää ja välttämätöntä on tunnistaa asioita itsestään ja omasta mielentilastaan ja tunteistaan.

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Liite 1 HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Liite 1 Me HAMINAN JHL RY TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. EDUNVALVONTA TAVOITE MITÄ TEHDÄÄN MISSÄ JA MILLÄ VÄLINEELLÄ työsuhdeturva palvelurakennemuutoksessa jäsenten palkkojen oikeudenmukaisuus paikallinen

Lisätiedot

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen

ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN YHTIÖKOKOUSEDUSTAJAT. Asunto Oy Maljapelto (isännöitsijä Jari Heiskanen) Markku Venäläinen Seppo Eskelinen KUNNANHALLITUKSEN ESITYSLISTAN 20.6.2017 liite nro 1 LUETTELO YHTEISÖISTÄ, JOIHIN KUNNAN TULEE VALITA EDUSTAJANSA 30.6.2017 SAAKKA JA SUOSITUS ERI YHTIÖIDEN HALLITUKSISTA JA JOHTOKUNNISTA 30.6.2017 SAAKKA

Lisätiedot

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015)

MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) MARIANKADUN KUMPPANUUSTALON TIEDOTE Numero 2 / 2015 (16.4.2015) Valmisteluryhmän terveiset Kumppanuustalon suunnittelu ja valmistelu etenee 1. Kulmassa toteutettiin suunnitteluilta 10.2.2015. Tilaisuudessa

Lisätiedot

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi

Terveisin Mäntsälän Messut 2014-tiimi Mäntsälän Messut 2014 PL 2O 04601 Mäntsälä Irma Pesonen Puh 045 2090700 irma.peso@gmail.com Mäntsälän Messut 2014 järjestetään elokuussa Mäntsälän Suurlavalla. Messut tarjoavat yrittäjille, yhdistyksille

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2018 13.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kevätaurinko on jo vähän

Lisätiedot

Nuorten Oppisopimuskoulutus

Nuorten Oppisopimuskoulutus Nuorten Oppisopimuskoulutus Oppisopimuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä harjoitettavia ammatillisia opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Työ + koulu

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

kilpailu: kilpailu: hippuja 7

kilpailu: kilpailu: hippuja 7 KUTTURAN KIOSKIN sarja: Naiset hippuja 8 1 Marjatta Kannisto 1,19 8 0 1,19 2 Maija Keränen 1,24 8 0 1,24 3 Anita Räisänen 1,28 8 0 1,28 4 Aiju Repola 1,37 8 0 1,37 5 Pirkko Savolainen 1,45 8 0 1,45 6 Laura

Lisätiedot

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille. Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto Info Yt-neuvottelujen seurauksena irtisanotuille Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimisto 1 31.3.2015 Johdanto Tämä info on tarkoitettu tuotannollisista ja taloudellisista syistä irtisanotuille työntekijöille

Lisätiedot

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry

Julkaisija: Etelä-Pohjanmaan Rakennusinsinöörit ja arkkitehdit RIA ry ETELÄ-POHJANMAA 2015 KESÄKUUN NUMEROSSA 3 Yhdistyksen toimintakalenteri & STTK tiedottaa 4 Puheenjohtajan palsta 5 Toukokuun RIA-ilta 6 RIA-viesti 6/2015 7 Syysmatka Amsterdamiin info ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TERVETULOA RIPPIKOULUUN! TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Mikä ihmeen ripari? Edessäsi on nyt ainutkertainen elämän jakso, jolloin sinulla on mahdollisuus osallistua rippikouluun yhdessä ikätovereidesi kanssa. Rippikoulussa eli riparilla

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi

Selkoesite. Muutosturva. te-palvelut.fi Selkoesite Muutosturva te-palvelut.fi Muutosturva Tämä esite kertoo muutosturvasta ja TE-palveluiden tuesta muutoksessa. Muutosturva koskee sinua, jos sinut on irtisanottu työstäsi tuotannollisista tai

Lisätiedot

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos

Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos Henkilöstön osaamisen kehittäminen Yhteishankintakoulutus: Rekry, Täsmä ja Muutos Bioenergia ja puukuljetusten tulevaisuus -seminaari Kemi 27.10.2010 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Loimu-projekti,

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς;

Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Minäkö maailmalle? Quoi? Mihin? Comment? Qué? Miten? Cómo? Was? πώς; Keski-Suomen TE-toimiston EURES-palvelut 2013 EURES European Employment Services 850 EURES-neuvojaa 32 EU/ETA-maassa, Suomessa 33. Keski-Suomen

Lisätiedot

POHJANMAA RALLI 9.10.2010

POHJANMAA RALLI 9.10.2010 POHJANMAA RALLI 9.10.2010 NEAFP Historic Rally Trophyn 7. osakilpailu, Rally Trophyn, F-Seniorien ja BMWOriginalin 6. osakilpailu, sekä alueen 2 aluemestaruusosakilpailu Tervetulua Pohojanmaalle, täälon

Lisätiedot

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa

ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa ERASMUS+ -tapaaminen Italian Bresciassa 22.-29.4.2018 Su 22.4.2018 Matka lähti Kuopiosta, Rissalan lentoasemalta. Morotettiin porukat ja hypättiin myöhässä olevaan koneeseen. Eväät syötiin suomalaisella

Lisätiedot

Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona klo 9-16

Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona klo 9-16 Työelämä- ja KesäDuuni -tapahtuma Salo IoT Campuksella keskiviikkona 6.3. 2019 klo 9-16 Tutustu TYÖNANTAJIIN Ja hae kesätöitä! LISÄTIEDOT: www.salo.fi/ muntyohon Tapahtuman järjestää ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta

Sirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

AIKATAULUT: VAPAA PÄÄSY

AIKATAULUT:  VAPAA PÄÄSY B-POIKIEN SM-FINAALIT Nurmohalli ja Nurmon yläaste AIKATAULUT: www.jymylentis.sporttisaitti.com 1 VAPAA PÄÄSY 2 Tervetuloa Seinäjoelle! Seinäjoki tunnetaan vahvana liikuntakaupunkina. Palloilulajeista

Lisätiedot

TULOKSET Sandels 5/22/ :16:04 PM Pisteet yhteensä Tehtävä Ammunnan tulokset Tulos / Aika Pisteet

TULOKSET Sandels 5/22/ :16:04 PM Pisteet yhteensä Tehtävä Ammunnan tulokset Tulos / Aika Pisteet Sij. XXIX SANDELS-JOTOS 21.-22.5.2016 5/22/2016 12:16:04 PM NumeroJoukkue Pisteet yhteensä Tehtävä Ammunnan tulokset Tulos / Aika Pisteet 1 1 12 Kuopion Reserviläiset 170.95 vänrikki Kettunen Jukka alikersant

Lisätiedot

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus

Myydään suosittu kahvila-lounasravintola PÄIVÄMÄÄRÄ: Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus PÄIVÄMÄÄRÄ: 1.4.2019 Myydään suosittu kahvila-lounasravintola Myyjän yhteystiedot: Sirpa Ihanus +358 44 7415716 Yritys: Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä www.wanhapostitalo.fi Perustamisvuosi:

Lisätiedot

Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut. Pohjois-pohjanmaan TE-toimisto Kari Backman Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut

Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut. Pohjois-pohjanmaan TE-toimisto Kari Backman Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut Starttiraha ja aloittavan yrittäjän palvelut 1 Starttiraha Mikä on starttiraha? Starttiraha on harkinnanvarainen tuki, jota voidaan myöntää yrittäjäksi ryhtyvälle luonteeltaan päätoimisen yritystoiminnan

Lisätiedot

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö:

Merenkulkija 4/2014. Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net. Sisältö: Espoon Merenkulkijat ry www.espoonmerenkulkijat.net Merenkulkija 4/2014 Sisältö: Johtokunnan yhteystiedot Kommodorin palsta Tärkeät päivämäärät Talvisäilytysmaksut ja korjaus talvisäilytyshinnastoon Veneiden

Lisätiedot

viestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012

viestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012 YRITYS-SUOMI Seinäjoen seutu Viestintäsuunnitelma 2012 1 Taustaa Työ- ja elinkeinoministeriö kehittää ja koordinoi Yritys-Suomi-palvelukokonaisuutta Suomalainen yrityspalvelujärjestelmä on tehtyjen tutkimusten

Lisätiedot

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry helmikuu ma 05.02. 17:30 Päiväkerho, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys ti 06.02. 17:30 Päiväkerho, Lapinlahti Lapinlahti, srk-talo ke 07.02. 18:00 Myyjäiset, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys myyjäisryhmät

Lisätiedot

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä

Sukuseuran kesäretki Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Sukuseuran kesäretki 12.8.2017 Tervakosken Puuhamaassa ja Tervaniemessä Pitkän sateisen jakson jälkeen vihdoin oli luvassa puolipilvistä ja jopa aurinkoistakin säätä. Tätä viikonloppua oli jo odoteltukin

Lisätiedot

Kultaperinne ry. sarja: Aloittelijat Saariselkä erä: Kultaperinne ry. sarja: Cup Saariselkä erä: Loppukilpailu

Kultaperinne ry. sarja: Aloittelijat Saariselkä erä: Kultaperinne ry. sarja: Cup Saariselkä erä: Loppukilpailu Kultaperinne ry. sarja: Aloittelijat hippuja 7 1 Carita Koski 2,09 7-21 -18,91 2 Saija Leppäsalko 3,22 7-21 -17,78 3 Tomi Koskinen 3,45 7-21 -17,55 4 Pirkko Pylkki 5,57 7-21 -15,43 5 Mikael Luukkanen 3,59

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz)

POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012. kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) POHJOIS-SAVON MUNUAIS- JA MAKSAYHDISTYS RY JÄSENTIEDOTE 2/2012 kuva RENTUKKA (Astigma/ ImagePark.biz) Pohjois-Savon munuais- ja maksayhdistys ry:n VUOSIKOKOUS ja KEVÄTRETKI 5.5.2012 PIELAVEDELLE tilausravintola

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

TE-palveluja alueellisesti

TE-palveluja alueellisesti 1 2015 TE-palveluja alueellisesti Kaakkois-Suomen TE- Toimialue: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat Toimipaikat: Hamina, Imatra, Kotka, Kouvola ja Lappeenranta Työvoiman palvelukeskukset: Hamina,

Lisätiedot