Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä."

Transkriptio

1 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/ Puheenjohtajalta Kevätaurinko on jo vähän pilkistänyt, ja kyllähän se vaan niin upealta pitkän ja pimeän talven jälkeen tuntuu. Tekemisen meininki, mitä tässä ympärillä on, ei ainakaan vähene auringonvalon myötä, vaan päinvastoin. Olettehan merkinneet kalentereihin tulevat tapahtumamme - niistä enemmän tässä jäsenkirjeessä. Erityisesti haluan mainita perinteisen kevätkokouksen , missä sinulla on nyt mahdollisuus kertoa yrityksestäsi meille kaikille. Tulkaahan joukolla mukaan kaupungintalolle kertomaan ja kuulemaan paikallisista yrityksistä. Huhtikuussa on luvassa muutakin toimintaa ja tekemistä. Radio Musa tuottaa Ylöjärvi-viikon ja siitä kuulette myöhemmin lisää. Ylöjärven Uutiset on aktivoimassa ylöjärveläisiä yläkoulu- ja lukioikäisiä yhteisellä Nuoria Somettaa -tapahtumalla Ylöjärven lukiolla Tässä tapahtumassa voimme myös me yrittäjät olla mukana. Siitä tulee tietoa vielä erikseen. Suosittu Road Show on torstaina Silloin meillä on ainutlaatuinen mahdollisuus päästä tutustumaan mielenkiintoisiin yrityksiin, joihin kaikkiin emme noin vain voi mennä. Laitapa siis tämäkin päivämäärä ylös kalenteriin! Aurinkoista kevättä sinulle Anu Meuronen puheenjohtaja 1/8

2 Kevätkokous KEVÄTKOKOUS Tiistaina klo alkaen Ylöjärven kaupungintalolla (D-ovi). Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat. Kokouksen alussa saamme kuulla kaupunkimme ajankohtaisista asioista kaupunginjohtaja Jarkko Sorvannolta ja Yrityspalvelun Timo Isolähteenmäeltä. Halutessaan yrittäjällä on mahdollisuus esitellä yrityksensä ennen kokouksen alkua. Kerro siitä etukäteen Kahvitarjoilu klo alkaen. Tervetuloa. GDPR eli EU:n tietosuoja-asetus velvoitteet ja vastuut Ylöjärven Yrittäjät järjestävät uusiin tietoturva-asetuksiin liittyvän maksuttoman tietoiskun jäsenilleen. AIKA klo (Kahvitarjoilu 17:30 alkaen) PAIKKA Ravintola Keidas, Asemantie 4, Ylöjärvi ESITYKSISTÄ VASTAAVAT Henry Liukko-Sipi, Nexetic Oy sekä Jaakim Heinola, Nettis Oy ILMOITTAUTUMISET sähköpostitse osoitteeseen Liitteestä löytyy tarkempaa tietoa tapahtuman sisällöstä. Verkostoitumista ja tietovinkkejä yrittäjäaamiaisella Ylöjärven Yrittäjät, Ylöjärven Yrityspalvelu ja Aito Säästöpankki kutsuvat yrittäjiä viettämään yhteistä aamiaishetkeä Ravintola Keitaalle Aamiainen on tarjolla klo 8:00 ja tilaisuus loppuu noin 10:30. Aiheina mm. yrittäjien pankkipalvelut, riskienhallinta ja yritystuet. Sekä tietysti verkostoitumista muiden yrittäjien kanssa. Ilmoittaudu mennessä osoitteessa bit.ly/aamiainenylojarvella. Tarkempaa tietoa liitteestä. 2/8

3 Perinteiset Y-ajot Tule mukaan! Lielahden Yrittäjät ovat järjestämässä tauolla ollutta, jo perinteiseksi muodostunutta Y-Ajo tapahtumaa Lähtö ja maali sijaitsevat Tampereen AutoCenterillä Lielahdessa. Tapahtuman varat ohjataan Kurussa olevaan Villa Hockeykuntoutuskotiin, joka on tarkoitettu vuotiaille nuorille. Osallistumismaksu on 70,00 eur/autokunta (kuski + kartturi), takapenkkiläisten osallistuminen maksaa 20,00 eur/hlö. Maksut sisältävät osallistumisen iltajuhlaan Tampereen AutoCenterissä sekä siellä olevat tarjoilut. Lue lisää >> 3/8

4 Vielä mahtuu Yrittäjäristeilylle Irtaudu arjesta ja lähde mukaan Yrittäjien omalle risteilylle Risteily on loistava tilaisuus verkostoitua muiden yrittäjien kanssa. Luvassa on lisäksi asiaohjelmaa sekä hauskuutta ja rentoa yhdessäoloa. Ilmoittaudu tapahtumaan Yrittäjäristeilyn omilta sivuilta. Yrittäjien Roadshow ja jäsenilta Perinteinen ylöjärveläisten yrittäjien tutustumiskierros lähestyy. Varaa jo päivämäärä torstai kalenteriisi! Tapahtumasta lisätietoa myöhemmin. Ylöjärven kaupunki myöntää kesätyötukea Ylöjärven kaupunki myöntää kesätyötukea yrityksille ja yhdistyksille ylöjärveläisen nuoren palkkaamiseen. Tavoitteena on kannustaa nuoria työllistymään kotikaupunkiin. Tuen määrä on 250 euroa/kesätyöpaikka ja sitä myönnetään 20 ensimmäiselle hakijalle. Katso oheisesta linkistä tuen myöntämisen edellytykset ja tulosta/lataa hakemuslomake Lisätietoja 4/8

5 Elinkeinopoliittinen mittaristo 2018 Olethan muistanut vastata Suomen Yrittäjien perinteiseen Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyyn? Vastaamalla kyselyyn autat meitä tuottamaan tietoa yritysten ja kuntien välisestä yhteistyöstä ja elinkeinopolitiikan tilasta. Näin me voimme vaikuttaa yhdessä siihen, että sinulla olisi mahdollisimman hyvät olosuhteet yrittää. Kysely lähetetään kaikille Suomen Yrittäjien jäsenyrityksille ja siihen voi vastata suomeksi tai ruotsiksi. Valtakunnalliset tulokset julkistetaan Kunnallisjohdon seminaarissa Tampere-talossa. Miksi vastaaminen on tärkeää? Kyselyllä kartoitetaan kuntien ja kaupunkien elinkeinopoliittista tilaa. Tutkimus on tärkeä työkalu kunnille ja kaupungeille sekä yrittäjille. Luottamuksellisuus Vastaukset ovat luottamuksellisia. Tuloksia julkaistaan ja käytetään vain sellaisessa muodossa, josta yksittäistä yritystä koskevia tietoja ja vastauksia ei ole mahdollista tunnistaa. Osallistuminen kyselyyn Pirkanmaan Yrittäjien jäsenet ovat saaneet sähköposteihinsa viestin viime viikkojen aikana otsikolla Elinkeinopoliittinen mittaristo Viestissä on henkilökohtainen vastauslinkki. Vastaaminen vie aikaa 5-10 minuuttia. Kun avaat linkin, niin vastaathan kerralla. Vastaathan kyselyyn mennessä. Vastaanotimme 2017 Vuoden paikallisyhdistys -palkinnon luottamushenkilöseminaarissa 5/8

6 Uudet jäsenet - tervetuloa! AsiloPlan Oy Sippuran Kanabaari Fiilguud Specsavers Ylöjärvi Oy KaiKvick Oy Tampereen Autolasipalvelu Oy LivefineDeadfine Tukipaja Oy Tmi Veli-Pekka Poikonen 6/8

7 Ota yhteyttä uusi jäsen - tule nähdyksi Esittelemme lyhyesti uusia jäseniä jäsentiedotteissamme. Jos haluat mukaan esittelyyn, laita tiedot sähköpostilla jaana.jarvinen@simetra.fi. Laajempaa esittelyä varten voit ostaa mainostilaa jäsentiedotteesta tai yhdistyksemme nettisivuilta. Kysy lisätietoja jaana.jarvinen@simetra.fi. Tapahtumakalenteri kevät 2018 to Tietosuoja-asetuksen tietoisku, klo 17:30-20:00, Ravintola Keidas pe NOKIAN NYNNYT-tapahtuma pe Aamukahvitilaisuus, klo 8:00-10:30, Ravintola Keidas ti Yhdistyksen kevätkokous, klo 18:00, Kaupungintalo la Perinteiset Y-ajot klo 9 alkaen AutoCenterin pihalla la Yrittäjäristeily to Roadshow ja jäsenilta Näkyvyyttä yrityksellesi? Osta omalle mainoksellesi tilaa jäsentiedotteesta ja/tai kotisivuiltamme. Lähetä tilaus tai kysy lisätietoja, Jaana Järvinen jaana.jarvinen@simetra.fi. Laskutusosoite Verkkolaskut: ITELFIHH Paperilaskut: Ylöjärven Yrittäjät ry PL 28, Ylöjärvi Jäsentiedot ajan tasalla? Muistathan käydä päivittämässä yrityksesi jäsenrekisteritiedot Tietoa uutiskirjeestä Ylöjärven Yrittäjät Tämä on Ylöjärven Yrittäjien uutiskirje. Vastaanottajatiedot perustuvat jäsenrekisteriin. ylojarven@yrittajat.fi 7/8

8 Powered by Postiviidakko 8/8

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 2/2018 20.2.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Hyvä me, olemme Pirkanmaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2019 19.2.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta AURINKOON, AURINKOON! Nyt

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä VÄLITIEDOTE 4/2018 27.3.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yrittäjien Roadshow 2018 Tervetuloa mukaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 3/2019 16.4.2019 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Erittäin jännittäväksi muodostuneet

Lisätiedot

Tule yrittäjäjuhlan kumppaniksi!

Tule yrittäjäjuhlan kumppaniksi! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 10/2018 18.9.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Ruljanssi Joko olet varannut ilmoitustilasi

Lisätiedot

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi

Ylöjärven Yrittäjät on ehdokkaana vuoden 2017 tekijäksi Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 1/2018 9.1.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Uusi vuosi tuo tullessaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä AJANKOHTAISTIEDOTE 20.10.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Yhteistyöllä lasten asialla JHL:n ensiviikon

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 11/2018 16.10.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Aurinkoista lokakuuta.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 9/2018 13.9.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kylläpä saatiin nauttia

Lisätiedot

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TAPAHTUMIA 22.5.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 5/2018 10.4.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Kevätkokouksessa kuulimme

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 8/2017 8.8.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Elokuun aamu näyttää tänään

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin seimel, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 6/2018 12.6.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Kesätervehdys! Ylöjärven Yrittäjien hallitus

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 14/2017 2.11.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Nyt on Ylöjärven, Kurun

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 7/2017 14.6.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Tätä kirjoittaessa on maanantai,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 16/2017 19.12.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Enää muutama yö jouluun.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 15/2017 21.11.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Ylöjärven yksityisyrittäjät

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 11/

JÄSENTIEDOTE 11/ ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi 11.11.2016 www.facebook.com/yrittajat PUHEENJOHTAJALTA Vuoden Yrittäjä on valittu ja julkistettu. Paljon olen saanut teiltä viestejä; Lehtovuori Oy, Yrjö

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 12/2017 12.10.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Lokakuu yllätti taas.

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 10/2017 19.9.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Puheenjohtajalta Syksy tulee vääjäämättä.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. 3/ JAKELU: Jäsenyrittäjät, joiden sähköpostiosoite on Ulvilan Yrittäjien tiedossa.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. 3/ JAKELU: Jäsenyrittäjät, joiden sähköpostiosoite on Ulvilan Yrittäjien tiedossa. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 3/ 24.10.2017 JAKELU: Jäsenyrittäjät, joiden sähköpostiosoite on Ulvilan Yrittäjien tiedossa. Terveisiä valtakunnallisilta Yrittäjäpäiviltä

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 8/2018 28.9.2018 Yrittäjän vastuu pysyä mukana muutoksissa Teksti: Maarit Salo Aloittaessani yrittäjänä yli 30 vuotta sitten olin autuaan

Lisätiedot

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle.

Uutiskirje. Tervehdys Yrittäjä. Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 6/2016 Tervehdys Yrittäjä Kouvolan Yrittäjien aamukahvi tapahtuma Allun torikahvilassa keräsi runsaasti jäseniä paikalle. Menestyksen johdosta

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 2/ /9

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 2/ /9 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 2/2019 28.2.2019 1/9 Yrittäjyyskasvatus Teksti: Juha Niitynpää Olemme hallituksessa keskustelleet mm. siitä, miten yrittäjyyttä opetetaan

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 1/ /8

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 1/ /8 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 1/2019 25.1.2019 1/8 Tekemistä taas riittää? Teksti: Pasi Hotti Uusi Vuosi ja uusi hallitus on aloittanut vauhdilla Yrittäjä yhdistyksessämme.

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 6/ /6

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Jäsentiedote 6/ /6 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 6/2018 29.6.2018 1/6 Lohjan elinkeinopoliitikan mittarit kovassa nousussa Teksti: Lohjan kaupunginjohtaja Mika Sivula Lohjan kaupungin

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje 8/2016 Tervehdys Yrittäjä! Niin se vaan syksy tekee tuloaan, mutta sitä ennen vietetään vielä kokoperhee KESÄFESTARIT Manskilla. Teemana

Lisätiedot

Hyvän johtajan 3 k:ta ja 5:tä

Hyvän johtajan 3 k:ta ja 5:tä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 4/2018 27.4.2018 Hyvän johtajan 3 k:ta ja 5:tä Teksti: Niina Leijamaa, Lohjan Yrittäjät ry, hallituksen jäsen Minkälainen on hyvä johtaja?

Lisätiedot

Koulutuksen ja yritysten yhteistyö

Koulutuksen ja yritysten yhteistyö Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 3/2018 29.3.2018 Koulutuksen ja yritysten yhteistyö Teksti: Jouko Lindholm, Luksia, kuntayhtymän johtaja Yhteiskunnassa on aina vaara,

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä!

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tervehdys Yrittäjä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä *Uutiskirje* 9/2016 Tervehdys Yrittäjä! Pitelet juuri käsissäsi tuoretta uutiskirjettä. Tutustu rauhassa sen sisältöön ja anna meille palautetta kirjeen

Lisätiedot

Hyvää Joulua & Uutta Vuotta 2019!

Hyvää Joulua & Uutta Vuotta 2019! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 10/2018 30.11.2018 Hyvää Joulua & Uutta Vuotta 2019! Seur aava jäsentiedote ilmestyy 25.1.2019. 1/6 Tulorekisteri tulee - mitä se tarkoittaa?

Lisätiedot

Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta JÄSENTIEDOTE 12/ PUHEENJOHTAJALTA.

Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta JÄSENTIEDOTE 12/ PUHEENJOHTAJALTA. ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi 15.12.2016 www.facebook.com/yrittajat PUHEENJOHTAJALTA Tämä on vuoden 2016 viimeinen jäsentiedotteemme. Ensi vuonna juhlimme ja juhlistamme 100-vuotiasta

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 12 toukokuu/2018 Ajankohtaista 1/5 Aukioloajat Caddiemaster arkisin klo 8 19, la-su klo 7-18 Ravintola päivittäin klo 8 22 Kenttämestarin

Lisätiedot

1 / 5 28.6.2018 klo 13:29 Tampereen kauppakamarin e-jäsentiedote 30.8.2017 Välitä eteenpäin: Avaa selaimessa Kerro kaverille JOHTAMINEN JA TURVALLISUUS fiktioiden maailmassa 25.10. klo 14.30-18 Matti Apusen

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote 9/2018 26.10.2018 Hyvä päätöksenteko Teksti: Juha Niitynpää Yleensä ihminen pohtii ennen yrittämisen aloittamista sekä yrityksen perustamista

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten kansainvälistymishanke käynnistyi

Vesihuoltolaitosten kansainvälistymishanke käynnistyi Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje kansainvälistymishanke käynnistyi VVY on lähettänyt 6.4.2018 jäsenlaitoksilleen kyselyn, jolla kartoitetaan jäsenten kokemuksia kansainvälisestä

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta

Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä puheenjohtajan valinta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä JÄSENTIEDOTE 11/2017 10.10.2017 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Syyskokous ja uusien hallitusjäsenten sekä

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 10/

JÄSENTIEDOTE 10/ ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi 14.10.2016 www.facebook.com/yrittajat PUHEENJOHTAJALTA Pikkupakkaset jo ilmoittelevat itsestään, nyt on aika juhlan. Tietenkin Vuoden Yrittäjä -juhlan.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä!

Tarvitsetko projektiisi uuden vaihteen tai palikat järjestykseen? Tule saamaan oivalluksia ja kipinöitä! Sivu 1/5 Lue viesti selaimessa täältä www.vates.fi Uutiskirje 14.8.2014 Vielä ehtii! Vaikuta ja verkostoidu -iltapäivä 20.8. Tilaisuudessa on tarjolla asiaa hyvistä viestintäkäytänteistä ja kokemuksia

Lisätiedot

Porvoon Yrittäjät tekee hyvää! Jäsentiedote syyskuu. Medlemsbrev september Tässä kirjeessä mm:

Porvoon Yrittäjät tekee hyvää! Jäsentiedote syyskuu. Medlemsbrev september Tässä kirjeessä mm: Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote syyskuu Medlemsbrev september 2018 5.9.2018 Tässä kirjeessä mm: Beatles-konsertti hyväntekeväisyysäänestyksineen Vuoden yrittäjäjuhla

Lisätiedot

Puheenjohtajan tervehdys

Puheenjohtajan tervehdys Jäsentiedote 1/2015 Nurmijärven Yrittäjät ry Puheenjohtajan tervehdys Luet juuri Nurmijärven Yrittäjien uutta jäsentiedotetta. Tiedotteen voi lukea suoraan viestissä tai ellei viesti aukea kunnolla niin

Lisätiedot

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt

Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Keski-Suomen vaikuttavat järjestöt Hyvä kuntatoimija, Kartoitamme tällä kyselyllä Keski-Suomen kuntien ja järjestöjen välistä yhteistyötä sekä siihen liittyviä toiveita. Kyselyn toteuttavat yhteistyössä

Lisätiedot

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015

Healthy European Youth. Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Healthy European Youth Erasmus+ -meeting in Nokia, Finland 24.-29.5.2015 Tervetuloa Info-iltaan! Illan kulku: - Kahvitarjoilu - rehtorin puheenvuoro Eija Paukkuri - Erasmus-tiimi esittäytyy - viikon ohjelma

Lisätiedot

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tapahtumapaikkana Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Hki.

Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä. Tapahtumapaikkana Original Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Hki. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Jäsenlaitosten kannattaa syöttää tiedot Venlaan Varsinaisten jäsenten tulisi syöttää vuoden 2017 perustiedot tunnuslukujärjestelmä Venlaan

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena:

JÄSENTIEDOTE. Muistutuksena: JÄSENTIEDOTE SISÄLTÖ 1/2019 Pieni ele -keräys Elämää epilepsian kanssa Kevätkokous Kesäretki Kaverikahvila Vertaistuki Liikuntatapahtumat Liikuntakerho Pipot ja käsineet Uusi palvelutoimistomme Yhteystiedot

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen UUTISKIRJE lokakuu 2016 Kerro kaverille YTK TIETOA YTK:STA JÄSENPALVELUT ANSIOTURVAN ABC AJANKOHTAISTA YHTEYSTIEDOT Tässä kirjeessä: YTK SuomiAreenalla: Työttömyyden tukemisesta työllisyyden tukemiseen

Lisätiedot

Rähinää -näin manipuloit ihmiset mukaviksi 5.9.

Rähinää -näin manipuloit ihmiset mukaviksi 5.9. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jäsentiedote elokuu Medlemsbrev augusti 2018 16.8.2018 Tässä kirjeessä mm: Valtakunnallisen yrittäjäpäivän tilaisuus Beatles-konsertti hyväntekeväisyysäänestyksineen

Lisätiedot

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero

Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille. #OurHeroIsZero Näy ja kuulu! Pikaopas viestintään teemaviikoille Viikon tavoitteet Kansainvälisellä World Green Building Weekillä haluamme kiinnittää huomion kestävään, tuottoisaan ja viihtyisään rakennettuun ympäristöön

Lisätiedot

Viemäreiden kuntotutkimusopas. VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Viemäreiden kuntotutkimusopas. VVY:n hallituksen jäsenten valinnan valmistelu. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Viemäreiden kuntotutkimusopas VVY:n monistesarjaan kuuluva opas kokoaa yhteen putkiverkkojen kuntotutkimusprosessin kaikki osa-alueet ja

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2015 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2015... 3

Lisätiedot

TIVIA-yhteisön tapahtumakonseptit Laatinut Nina From Jatkotyöstö NFr

TIVIA-yhteisön tapahtumakonseptit Laatinut Nina From Jatkotyöstö NFr TIVIA-yhteisön tapahtumakonseptit Laatinut Nina From 21.1.2017 Jatkotyöstö 21.3.2017 NFr TIVIA-tason tapahtuma - Myynnin esteet -tutkimus - Tietohallintojen johtaminen Suomessa -tutkimus - IT- ja digitalisointibarometri

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Toimitusjohtajan katsaus "Jäsenistön ja vesihuoltolaitosten edunvalvonta oli keskeisin tehtävämme, sekä jäsenpalveluiden ja koulutuksen

Lisätiedot

Vesilaitosyhdistyksen uutiskirjeet ja GDPR

Vesilaitosyhdistyksen uutiskirjeet ja GDPR Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vesilaitosyhdistyksen uutiskirjeet ja GDPR Vesilaitosyhdistys (VVY) haluaa hyvän henkilötietojen käsittelytapansa mukaisesti kertoa, että

Lisätiedot

TEKNO-uutiskirje 2/2018

TEKNO-uutiskirje 2/2018 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TEKNO uutiskirje 2/2018 TEKNO-uutiskirje 2/2018 TEKNO - Terveys- ja hyvinvointiteknologiaosaaminen sujuvaksi -hankkeessa kehitetään koulutusta ja verkostoja,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä $timestamp-j.n.y$ Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla Eletäänkö paremmin - seminaari

Lisätiedot

Yhteistyökumppanimme 2019 Våra samarbetspartners

Yhteistyökumppanimme 2019 Våra samarbetspartners Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje toukokuu Nyhetsbrev maj 2019 4.5.2019 Tässä kirjeessä mm: Tulevia tapahtumia: Yrittäjäristeily 8.-9.6, Finnvitsit 15.8, Rento matka Herrankukkaroon

Lisätiedot

Energiansäästöviikko

Energiansäästöviikko Energiansäästöviikko verkossa Energiansäästöviikon suunnitteluseminaari Motiva Oy, 2012 Nina Alsi ja Leila Timonen Aitoja tekoja joka päivä Energiansäästöviikko on aina lokakuussa viikolla 41 Tänä vuonna

Lisätiedot

MARKKINOINTIMATERIAALIA Yrittäjien hyvinvointikilta. Materiaalipaketti avuksi hyvinvointikillan, -koulutusten ja -ryhmien markkinointiin

MARKKINOINTIMATERIAALIA Yrittäjien hyvinvointikilta. Materiaalipaketti avuksi hyvinvointikillan, -koulutusten ja -ryhmien markkinointiin MARKKINOINTIMATERIAALIA Yrittäjien hyvinvointikilta Materiaalipaketti avuksi hyvinvointikillan, -koulutusten ja -ryhmien markkinointiin SISÄLTÖ S. OTSIKKO 2. Sisältö 3. Materiaalipaketin käyttö 4. Koulutuksen

Lisätiedot

Siistitään Saarijärvi yhdessä!

Siistitään Saarijärvi yhdessä! Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Tervetuloa lukemaan uudistunutta uutiskirjettämme! SSYP Kehitys Oy:n uutiskirje 8.5.2018 Uutiskirjeessämme tiedotamme omista palveluistamme sekä ajankohtaisista

Lisätiedot

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018

Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n liittokokous 2018 Tietoa yhdistyksille Tämän puheenjohtajille ja sihteereille lähtevän Tietoa yhdistyksille -kirjeen liitteenä ohessa ovat liittokokouskutsu

Lisätiedot

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä!

Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Haloo - Kuuleeko kukaan? Innostu viestinnästä! Innostu ja innosta viestintä on kivaa! Viestintä ei ole pakollinen paha, vaan huikea mahdollisuus. Pienillä askelilla eteenpäin, hyvä viestintä sujuvoittaa

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

Nyt on tärkeää, että näymme joukkoina vaalitapahtumissa, somea unohtamatta.

Nyt on tärkeää, että näymme joukkoina vaalitapahtumissa, somea unohtamatta. Jos et pysty lukemaan tätä viestiä, klikkaa tästä. Tässä viestissä Puheenjohtajalta Vaalitapahtumia Paimiossa tapahtuu Vaalikadun avajaiset Turussa Turun SDP jalkautuu Vaalikarkelot Naispiirin perhetapahtuma

Lisätiedot

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI

KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI 22.-23.2.2017 Pohjois-Savossa järjestetään vuonna 2017 maakunnan yhteinen työllisyysviikko viikolla 8. Työllisyysviikon tavoitteena on nostaa esille työllisyyden edistämiseen

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!

ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! 1 ARVOISA JÄSEN, HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017! Sodankylän JHL ry:n toimintaa Syyskokouksessa viime vuoden lopulla hyväksyttiin toimintasuunnitelma tälle vuodelle: mm. 20.5. Ikean ostosmatka, Hyvän olon

Lisätiedot

Työkalu joukkueen hallinnointiin

Työkalu joukkueen hallinnointiin Työkalu joukkueen hallinnointiin Zemiit Oy 1 sporttis-joukkueille Copyright Zemiit Oy palvelu joukkueille Joukkueen hallinnoijat tyypillisesti toimitsijoita erityisiä oikeuksia seuraaviin tapahtumat kutsut

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2015

Yhdistystiedote 8/2015 Yhdistystiedote 8/2015 Tärkeimmät: - Jäsenjärjestöavustuksen päivämäärät s. 2 - Kuinka näytte aivovammaviikolla? s. 5 Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 TÄRKEÄ: Jäsenjärjestöavustuksen

Lisätiedot

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA SEURAPOSTI 3.3.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: Mäkikoululaisten kirjoituskisa Seuraluokittelu Kesäkilpailujen anomukset Kevään neuvottelupäivät 14.-15.5.2011 LIDL-KIRJOITUSKILPAILU: TALVEN PARAS MUISTO MÄKIKOULUSTA

Lisätiedot

Vesihuollon rakennemuutoksesta

Vesihuollon rakennemuutoksesta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Vesihuollon rakennemuutoksesta Valtioneuvoston kanslian toimeksiannosta tehdyn strategisen selvitys- ja tutkimushankkeen loppuraportti 56/2018

Lisätiedot

POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY

POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY POSTI KONSERNIN HANKINTAPORTAALI LYHYT ESITTELY MIKÄ ON POSTIN HANKINTAPORTAALI? Postin hankintaportaali on sähköinen järjestelmä, jota Posti käyttää harjoittaessaan hankintaa toimittajiensa kanssa. Tähän

Lisätiedot

Aurinkoista loppukesää kaikille!

Aurinkoista loppukesää kaikille! JÄSENKIRJE 3/2018 JÄSENTIEDOTE 3/ 8.8.2018 Aurinkoista loppukesää kaikille! On aika aloittaa taas syksyn toiminta. Tervetuloa mukaan toimintaan! Uudet ja vanhat jäsenet tervetuloa pyörähtämään toimistolla

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen

TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen TUTKIMUSMATKA-PALVELUMALLIN KIRJALLISET OHJEET: Slogan: Äärettömyydestä maapallon ytimeen Esittelyteksti (mainostyylinen): Koskaan ihminen ei ole tiennyt niin paljon kuin nyt. Mutta huomenna tiedämme taas

Lisätiedot

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat

Suomen Ladun ajankohtaiset asiat Suomen Ladun ajankohtaiset asiat 12.1. Suomen Ladun jäsenyhdistysten uudet mallisäännöt 12.2. Muut ajankohtaiset asiat OSALLISTU Jäsenmaksujen ilmoittaminen 30.11. mennessä Liikuttaja-verkkolehti Alueyhdyshenkilöt

Lisätiedot

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski

Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry. Taina Raiski Kokemuksia viestinnästä - ProMartat ry Taina Raiski Mistä kaikki alkoi? Helsingin Ekonomien vierailu Marttaliittoon syksyllä 2010 ProMartat perustettiin 13.12.2010 Perustamiskokouksessa 7 jäsentä Hallituksella

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää.

JÄSENKIRJE 1/ Vielä on ulkona vilakkaa, etenkin varjossa, eli laittakaa useampia vaatekerroksia, joita voi tarvittaessa vähentää. JÄSENKIRJE 1/2017 Sisällys 1. Kevättä ja kesää kohti... 2 2. lta... 2 3. Jäsenmaksu, jäsenlajit ja jäsenedut... 3 4. Sääntömääräinen kevätkokous... 4 5. Tulevia tapahtumia... 5 JÄSENKIRJE 1/2017 2 1. Kevättä

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

WHO peräänkuuluttaa muoviroskaamisen lopettamista ja lisää tutkimustietoa mikromuoveista

WHO peräänkuuluttaa muoviroskaamisen lopettamista ja lisää tutkimustietoa mikromuoveista Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje kehittämisrahaston syksyn 2019 haku Kehittämisrahaston syksyn 2019 haku on auki syyskuun loppuun. Nyt on siis otollinen hetki ideoida hankkeita

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Häjyt r.y., johtokunnan kokous, Kurikka, Paulapieksujen maja 4.10.2014, 1. Häjyt r.y., syyskokous, Kauhava (Härmä), Hunurijärvi 22.11.2014 Hölkkä- ja kuntoliikuntaseura Häjyt ry TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Lisätiedot

Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset. Vesihuoltomaksut Venlaan. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä

Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset. Vesihuoltomaksut Venlaan. Uutiskirje 1/5. Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Maksuja koskevat ohjeet ja suositukset Vuonna 2017 ilmestyneessä pdfjulkaisussa on yleisiä suosituksia vesihuoltolaitosten maksuista ja

Lisätiedot

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle!

Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle. Ahvenanmaalle! Tervetuloa rippikoulun elämysmatkalle Ahvenanmaalle! Nyt kutsuu sua Kyrkogårdsö! Olet saanut paikan Kauniaisten suomalaisen seurakunnan kesärippikoulusta, joka pidetään Ahvenanmaalla, Havsgårdenin matkailukeskuksessa

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

myclub-pikaohje jojoille

myclub-pikaohje jojoille Pohjois-Espoon Ponsi Ry 1/12 myclub-ohje jojoille 9.4.2014 myclub-pikaohje jojoille 1 Mikä on myclub? PEP ottaa vuoden 2014 aikana käyttöön myclub-jäsenpalvelun, jonka avulla tullaan hoitamaan seuran:

Lisätiedot

Yhdistystiedote 8/2019

Yhdistystiedote 8/2019 Lue selaimessa $timestamp-j.n.y$ Yhdistystiedote 8/2019 Ajankohtaista Syyskokoukset lähestyvät. Ilmoittakaa yhdistyksenne syyskokouksesta seuraavassa Gluteeniton elämä- lehdessä. Nyt on myös hyvä hetki

Lisätiedot

PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ

PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ Kouvolan Yrittäjät Siru Vainio / Sirelle Design Kauppamiehenkatu 4, 45100 Kouvola kouvolan@yrittajat.fi siru.vainio@sirelle.fi www.yrittajat.fi/kouvola 27.9.2009 2/2010 PUHEENJOHTAJAN TERVEISIÄ YRITYSTÄ

Lisätiedot

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V

VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V VETURI vie vertaisohjauksen uusiin maisemiin! VETURI V Vertaistuutoritapaaminen Kurussa 7.-8.4.2006 VETURI V Vertaistuutoritapaaminen sivu 2/6 VETURI V on viides -hankkeen * Vertaistuutorointi-työrenkaan

Lisätiedot

Juomavesidirektiivin uudistaminen etenee. Laatumerkki kierrätyslannoitevalmisteille. Uutiskirje 1/5

Juomavesidirektiivin uudistaminen etenee. Laatumerkki kierrätyslannoitevalmisteille. Uutiskirje 1/5 Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Uutiskirje Juomavesidirektiivin uudistaminen etenee Euroopan parlamentti antoi täysistuntoäänestyksessä 23.10.2018 tukensa juomavesidirektiivin uudistamiselle.

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot