Eduskunnan puhemiehelle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eduskunnan puhemiehelle"

Transkriptio

1 KIRJALLINEN KYSYMYS 100/2005 vp Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjen selkiinnyttäminen Eduskunnan puhemiehelle Suomen Elintarviketyöläisten Liitto käynnisti keväällä 2004 kampanjan teemalla "Valmistusmaa esiin". Kampanjalla haluttiin korostaa sitä, että elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä tulisi nykyistä helpommin löytää tieto valmistusmaasta ja sen pohjalta tehdä ostopäätös tuotteesta. Kampanjavetoomuksen allekirjoitti yhteensä suomalaista, ja se luovutettiin kauppa- ja teollisuusministeri Pekkariselle 3. joulukuuta Kampanjan toteuttamiseen osallistuivat myös Kunta-alan ammattiliitto KTV ja Kuluttajaliitto. Kampanjaa laajennettiin myös eri järjestöjen kautta muihinkin EU-maihin. Myös muissa unionimaissa kuluttajat olivat Suomen linjoilla pakkausmerkintöjen selkiinnyttämisen tarpeellisuudesta. EU-alueella kampanjassa olivat mukana elintarvikealan eurooppalainen kattojärjestö European Federation of Food, Agriculture and Turism Trade Unions sekä Elintarvikealan pohjoismainen unioni. Suomalaisten kuluttajien allekirjoitukset toimitetaan myös EU-komissiolle ja terveys- ja kuluttaja-asioista vastaavalle komissaarille Markos Kyprianoulle. Nykykäytännön mukaan alkuperämaa tai -alue ilmoitetaan pakkauksessa, jos ilmoittamatta jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan. Kampanjan käynnistäneiden tahojen mukaan valmistusmaan puuttuminen johtaa juuri mainitunlaiseen kuluttajan harhaanjohtamiseen. Kampanjassa on myös kyse elintarvikealan työpaikkojen turvaamisesta Suomessa. Lähiruokaprojektiin liittyneessä, Suomen Gallup Elintarviketieto Oy:n toteuttamassa tutkimuksessa kävi selkeästi ilmi, että kuluttajat ovat erittäin kiinnostuneita elintarvikkeen alkuperästä. Valmistus- ja tuotantomaata koskevan tiedon löytäminen tuotepakkauksista on kuitenkin kuluttajille vaikeaa. Kauppa- ja teollisuusministeriön valmistelema kansallinen pakkausmerkintäasetus on juuri hyväksytty, ja se on pitkälti yhtäläinen EU-lainsäädännön kanssa. Termi "alkuperämaa tai -alue" aiheuttaa kuitenkin käsitteenä kuluttajissa sekaannusta. On olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, viittaako sana elintarvikkeiden raaka-aineiden alkuperään vai tuotteen valmistuspaikkaan. Erilaiset tulkinnat saattavat johtaa kuluttajaa harhaan tuotteen todellisesta alkuperämaasta. Koska Euroopan yhteisön pakkausmerkintöjä koskevan elintarvikelainsäädännön uudistamistarpeet ovat tällä hetkellä keskustelun alla, tulisi Suomen toimia aktiivisesti pakkausmerkintöjen selkiinnyttämiseksi niin, että kuluttaja voi helposti ja ilman väärinkäsityksen mahdollisuutta löytää pakkauksista valmistusmaan. Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän valtioneuvoston asianomaisen jäsenen vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen, että Euroopan yhteisön pakkausmerkintöjä koskevaa elintarvikelainsäädäntöä uudistetaan niin, ettei kuluttajalle jää tuotetta ostaessaan epä- Versio 2.0

2 selväksi tuotteen todellinen valmistusmaa ja mikäli kyseinen lainsäädännön uudistaminen viivästyy tai sen lopputulos ei ole riittävän yksiselitteinen alkuperämaamerkintävaatimuksen osalta, aikooko hallitus täsmentää kansallista pakkausmerkintäasetusta näiltä osin? Helsingissä 18 päivänä helmikuuta 2005 Raimo Vistbacka /ps 2

3 Ministerin vastaus KK 100/2005 vp Raimo Vistbacka /ps Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Raimo Vistbackan /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 100/2005 vp: Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä varmistaakseen, että Euroopan yhteisön pakkausmerkintöjä koskevaa elintarvikelainsäädäntöä uudistetaan niin, ettei kuluttajalle jää tuotetta ostaessa epäselväksi tuotteen todellinen valmistusmaa ja mikäli kyseinen lainsäädännön uudistaminen viivästyy tai sen lopputulos ei ole riittävän yksiselitteinen alkuperämaamerkintävaatimuksen osalta, aikooko hallitus täsmentää kansallista pakkausmerkintäasetusta näiltä osin? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2000/13/EY artiklassa 3.1(8) säädetään, että pakkausmerkinnöissä on ilmoitettava elintarvikkeen alkuperämaa tai -alue, jos sen ilmoittamatta jättäminen saattaisi johtaa kuluttajaa harhaan elintarvikkeen alkuperän suhteen. Suomessa vastaava säännös sisältyy elintarvikkeiden pakkausmerkinnöistä annetun kauppa- ja teollisuusministeriön asetuksen (1084/2004) 6 :n 7 kohtaan. Kun kansallista pakkausmerkintälainsäädäntöä uudistettiin vuonna 2004, keskusteltiin alkuperää koskevan tiedon säätämisestä pakolliseksi nykyistä laajemmin. Tuolloin kuitenkin pidettiin tarkoituksenmukaisena noudattaa yhteisölainsäädännön mukaista vaatimusta, koska kansalliset erityisvaatimukset vaikeuttavat tavaroiden vapaata liikkumista sisämarkkinoilla. Euroopan komissio on käynnistänyt elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä koskevan lainsäädännön uudistamisen. Työn taustaksi komissio on teettänyt selvityksen nykyisen lainsäädännön toimivuudesta ja muutostarpeista. Komissio pyysi syksyllä 2004 jäsenvaltioiden asiantuntijoilta kirjallisia kommentteja elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä koskevan lainsäädännön uudistamistarpeista. Suomen kommentit valmisteltiin kauppa- ja teollisuusministeriön johdolla elintarvikeneuvottelukunnan asiantuntijaryhmässä, jossa ovat edustettuina keskeisten ministeriöiden ja viranomaisten lisäksi myös kuluttajajärjestöt sekä elintarviketeollisuus ja -kauppa. Joulukuussa 2004 komissiolle toimitetuissa kommenteissa todetaan, että Suomi tukee komission pyrkimystä uudistaa elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä koskevaa lainsäädäntöä. Nykyinen lainsäädäntö ei enää täysin vastaa kuluttajien eikä elinkeinon tarpeita ja odotuksia. Useissa eri yhteyksissä on tullut ilmi sekä Suomessa että muualla Euroopassa, että kuluttajat ovat erittäin kiinnostuneita elintarvikkeiden alkuperästä. Suomen kommenteissa todettiin, että pidämme tärkeänä täsmentää ja laajentaa elintarvikkeen alkuperän ilmoittamisvelvollisuutta. Tämä on tarkoituksenmukaista tehdä nimenomaan yhteisölainsäädäntöä uudistamalla. Ensin tulee kuitenkin määritellä selkeästi, mitä alkuperällä tarkoitetaan. Tällä hetkellä esiintyy erilaisia näkemyksiä siitä, liittyykö alkuperä elintarvikkeen raaka-aineiden alkuperään vai elintarvikkeen valmistuspaikkaan. Kuluttajien informoimiseksi olisi tarkoituksenmukaista vaatia ilmoitettavaksi elintarvikkeen valmistusmaa, ellei se käy täysin yksiselitteisesti ilmi esimer- 3

4 Ministerin vastaus kiksi tuotenimestä. Valmistusmaan lisäksi tulisi kuitenkin ilmoittaa myös elintarvikkeen olennaisten raaka-aineiden alkuperä erityisesti silloin, jos elintarvikkeen valmistuskäsittely on vähäistä. Myös olennainen raaka-aine täytyy selkeästi määritellä. Euroopan komissio jatkaa keskusteluja lainsäädännön uudistamisesta jäsenvaltioiden pakkausmerkintäasiantuntijoiden kanssa kevään 2005 aikana. Kevään aikana valmistuu myös komission teettämä kuluttajatutkimus. Näiden pohjalta komission tarkoituksena on valmistella keskusteluasiakirja lainsäädännön uudistamistarpeista. Vuoden 2005 aikana komissio käy keskusteluja myös sidosryhmien kanssa. Lainsäädännön uudistamisen vaikutusarvioinnin tekeminen aloitetaan vuonna Komission virallinen ehdotus lainsäädännön uudistamisesta on odotettavissa vuoden 2006 aikana. Suomi vaikuttaa aktiivisesti elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä koskevan yhteisölainsäädännön uudistamisen valmisteluun ja tuo siinä yhteydessä esille ymmärrettävän kuluttajainformaation kannalta keskeisiä tavoitteita, joista yksi on alkuperän ilmoittamisvelvollisuuden täsmentäminen ja laajentaminen. Suomi tulee myös tulevan EU-puheenjohtajuuskautensa aikana vuoden 2006 jälkipuoliskolla aktiivisesti edistämään elintarvikkeiden pakkausmerkintöjä koskevien lainsäädäntöehdotusten käsittelyä. Kun pakkausmerkintöjä koskevaa yhteisölainsäädäntöä muutetaan, Suomen lainsäädäntö tullaan mukauttamaan vastaavalla tavalla. Helsingissä 3 päivänä maaliskuuta 2005 Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen 4

5 Ministerns svar KK 100/2005 vp Raimo Vistbacka /ps Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 100/2005 rd undertecknat av riksdagsledamot Raimo Vistbacka /saf: Vilka åtgärder ämnar regeringen vidta för att säkerställa att Europeiska gemenskapens livsmedelslagstiftning som gäller förpackningspåskrifterna skall revideras så att konsumenten efter inköp av en produkt inte svävar i ovetskap om det faktiska tillverkningslandet och, om revideringen av lagstiftningen i fråga dröjer eller dess slutresultat inte är tillräckligt entydigt i fråga om kravet på uppgifterna om ursprungsland, ämnar regeringen i så fall precisera den nationella förordningen om förpackningspåskrifter till denna del? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: I artikel 3.1 punkt 8 i Europaparlamentets och rådets direktiv 2000/13/EG, som gäller märkning och presentation av livsmedel samt om reklam för livsmedel, föreskrivs att uppgiften om den plats där livsmedlet är producerat eller varifrån det kommer är obligatorisk i fall då underlåtenhet att lämna sådana uppgifter kan vilseleda konsumenten i fråga om livsmedlets rätta ursprung eller härkomst. I Finland ingår motsvarande bestämmelse i 6 7 punkten i handels- och industriministeriets förordning om förpackningspåskrifter för livsmedel (1084/2004). När den nationella lagstiftningen om förpackningspåskrifter reviderades år 2004 diskuterades möjligheten att föreskriva om att uppgifterna om ursprung oftare än nuförtiden skall vara obligatoriska. Då ansåg man det dock ändamålsenligt att hålla sig till kraven i gemenskapslagstiftningen eftersom nationella specialkrav försvårar den fria rörligheten för varor på den inre marknaden. Europeiska kommissionen har inlett arbetet för revidering av lagstiftningen om märkning av livsmedel. Som bakgrund till detta arbete har kommissionen låtit göra en utredning om hur de nuvarande bestämmelserna fungerar och vilka ändringsbehov det eventuellt finns. Hösten 2004 begärde kommissionen av de sakkunniga i medlemsstaterna skriftliga kommentarer beträffande behoven att revidera bestämmelserna om förpackningspåskrifterna för livsmedel. Finlands kommentarer bereddes under ledning av handels- och industriministeriet av en expertgrupp inom livsmedelsdelegationen där utöver de centrala ministerierna och myndigheterna också fanns representation från konsumentorganisationerna samt från livsmedelsindustrin och -handeln. I de kommentarer som i december 2004 skickades till kommissionen konstateras att Finland stöder kommissionens strävan att revidera lagstiftningen om märkningen av livsmedel. De nuvarande bestämmelserna motsvarar inte längre till alla delar konsumenternas och näringslivets behov och förväntningar. I flera sammanhang har det framkommit att konsumenterna både i Finland och i andra delar av Europa är mycket intresserade av livsmedlens ursprung. Finland konstaterade i sina kommentarer att det ansågs viktigt att skyldigheten att ange livsmedlets ursprung skall preciseras och utvidgas. Det är ändamålsenligt att göra detta uttryckligen genom en revidering av gemenskapslagstiftningen. Först skall man dock definiera klart vad som avses med ursprung. För närvarande 5

6 Ministerns svar finns det olika syner på huruvida begreppet "ursprung" har att göra med livsmedelsråvarans ursprung eller platsen för framställning av livsmedlet. I syfte att informera konsumenterna skulle det vara ändamålsenligt att kräva att tillverkningsland skall uppges om inte detta alldeles tydligt framgår av t.ex. produktnamnet. Utöver uppgift om tillverkningsland skall dessutom uppgift om de väsentliga råvarornas ursprung anges särskilt i de fall där livsmedlet har bearbetats endast i mycket liten grad. Också begreppet "väsentliga råvaror" måste definieras klart. Europeiska kommissionen kommer att fortsätta sina diskussioner om revideringen av lagstiftningen med medlemsstaternas experter på förpackningspåskrifter våren Under våren kommer också den konsumentundersökning som kommissionen låtit göra att bli färdigställd. Utgående från detta ämnar kommissionen utarbeta ett diskussionsunderlag om behoven att revidera lagstiftningen. Under loppet av år 2005 kommer kommissionen vidare att föra diskussioner med intressegrupperna. Arbetet för bedömning av verkningarna av revideringen av lagstiftningen skall påbörjas Kommissionens officiella förslag till revidering av lagstiftningen kan förväntas inom loppet av Finland medverkar aktivt vid beredningen av revideringen av gemenskapslagstiftningen om märkningen av livsmedel och tar i detta sammanhang upp mål som är av central betydelse med tanke på konsumentinformationens förståelighet. Ett av dessa mål är en precisering och utvidgning av skyldigheten att ange ursprung. Finland kommer dessutom att under sin EU-ordförandeskapsperiod under det senare halvåret 2006 att aktivt främja behandlingen av lagförslag som gäller påskrifterna för livsmedelsförpackningar. När gemenskapslagstiftningen om förpackningspåskrifter ändras kommer den finska lagstiftningen att anpassas på motsvarande sätt. Helsingfors den 3 mars 2005 Handels- och industriminister Mauri Pekkarinen 6

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 289/2003 vp Ruoka-aineisiin liittyvät ravintosisältömerkinnät Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen ruoka on terveellistä ja monipuolista. Kuluttajalle on hyvin tärkeää tietää ruoan ravintoaineet.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 262/2013 vp Eläinten teurastustavasta kertovan tuotemerkinnän käyttöönotto Eduskunnan puhemiehelle Valtioneuvosto käsittelee 4.4. eläinsuojelulain muutosta, jolla pannaan täytäntöön

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 169/2011 vp Kielilain ja elintarvikkeiden pakkausmerkintäasetuksen välinen ristiriita Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2003 säädettiin kielilaki, jonka 34 :ssä todetaan, että myytävään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 612/2003 vp Käsityöläisten arvonlisävero Eduskunnan puhemiehelle Erilaiset maatilatorit toimivat käsityöläisten ja muiden pienten tavarantoimittajien myyntipaikkoina. Nykyinen arvonlisäverojärjestelmä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 505/2006 vp Linja-autoliikenteen polttoainevero Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on vähentänyt joukkoliikenteen tukia, mistä on erityisesti kärsinyt harvaan asuttujen seutujen joukkoliikenne.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta

Lisätiedot

Till riksdagens talman

Till riksdagens talman KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 448/2007 vp Rahtikirjavelvoitteen säätäminen kabotaasiliikenteen valvomiseksi kotimaan kuljetuksissa Eduskunnan puhemiehelle Kabotaasiliikenteellä tarkoitetaan tavaraliikennettä, jota

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 970/2005 vp Geenimuunneltu rehu joulukinkkujen tuotannossa Eduskunnan puhemiehelle Joulukinkku on perinteinen joulupöydän ruoka. Suuri osa joulukinkuista tuodaan ulkomailta ja erityisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 541/2005 vp Rakennusten energiatehokkuustodistukset Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2002 hyväksytyssä direktiivissä rakennusten energiatehokkuudesta säädetään rakennusten energiatehokkuustodistuksen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 560/2005 vp Koirien ja kissojen turkisten ja nahkojen tuonti Suomeen Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin piirissä on Ruotsin, Tanskan ja Alankomaiden pyynnöstä keskusteltu mahdollisuuksista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1058/2004 vp Ulkomailla asuvien henkilöiden Suomesta saatavien tulojen verotus Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on viime vuoden lopulla tehdyn päätöksen perusteella kehottanut

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 77/2011 vp Euroopan vakautusmekanismin sopimusluonnos Eduskunnan puhemiehelle Hallitus on alkukesästä 2011 esittänyt Suomen liittymistä Euroopan vakautusmekanismiin (EVM), ja euroalueeseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 276/2003 vp Lasinkeräyksen järjestäminen ja kierrätys Eduskunnan puhemiehelle Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunta YTV on ilmoittanut lopettavansa jätelasin keräämisen toimialueellaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 321/2003 vp Ravintosisältömerkinnät suomalaisessa ruoassa Eduskunnan puhemiehelle Liikalihavuuteen liittyvät terveysongelmat ovat melkoinen aikapommi, jossa sytytyslanka palaa hitaasti.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 140/2007 vp Konkurssipesään peräytettävät velat Eduskunnan puhemiehelle Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (758/1991) 10 :ssä säädetään velan maksun peräytymisestä seuraavasti:

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1024/2004 vp Omakotitalojen saaminen energiansäästöavustusten piiriin Eduskunnan puhemiehelle Hyväksytyn ilmastostrategian mukaan Suomi sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KK 94/1999 vp- Tanja Karpela /kesk KIRJALLINEN KYSYMYS 94/1999 vp Elintarvikkeiden valmistusmaan merkitseminen Eduskunnan puhemiehelle Tutkimukset osoittavat, että suomalainen kuluttaja haluaa yhä useammin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 576/2008 vp Jättiputken hävittäminen luonnosta Eduskunnan puhemiehelle Etelä-Suomeen on levinnyt iholle palovammoja muistuttavat, kivuliaat rakkulat jättäviä jättiputkia. Arvion mukaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1258/2001 vp Kelan asumistuki Eduskunnan puhemiehelle Yleinen vuokrataso on noussut viime vuosien aikana huomattavan korkeaksi. Varsinkin pienten asuntojen neliövuokrat ovat kaupungeissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 510/2013 vp peruspankkipalve- Verkkopankkitunnukset luun Eduskunnan puhemiehelle Luottolaitoslain mukaan kuluttajalla on oikeus saada peruspankkipalvelua. Pankki voi kieltäytyä tilin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2004 vp Asunto-osakeyhtiöiden hallitusten ja osakkeenomistajien ohjeistaminen Eduskunnan puhemiehelle Viime lokakuun alusta voimaan tullut järjestyslaki kumosi kaupunkien omat järjestyssäännöt.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 437/2013 vp Teräs/peltipiippujen paloturvallisuus Eduskunnan puhemiehelle Pelti/teräsrakenteiset hormit (piiput) ovat aiheuttaneet viime vuosina useita tulipaloja niin lomaasunnoissa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 793/2004 vp Uskonnollinen painostus Eduskunnan puhemiehelle Ajatus lähestyvästä poismenosta saa monet ikäihmiset aikaisempaa kiinnostuneemmiksi uskonasioista. Tämä saattaa ikäihmiset

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1059/2005 vp Raskaana olevien päihteidenkäyttäjien pakkohoito Eduskunnan puhemiehelle Suomi on saanut kyseenalaisen kunnian sijoittua maailman kymmenen kärkimaan joukkoon alkoholin

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1376/2010 vp Byetta-lääkkeen korvattavuus tyypin 2 diabetesta sairastaville Eduskunnan puhemiehelle Byettä on pistettävä inkretiini, joka on ollut helmikuun alusta rajoitetusti peruskorvattava

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 30/2005 vp Digitaalisiin televisiolähetyksiin siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Analogiset tv-lähetykset loppuvat nykytiedon mukaan 31.8.2007. Kuitenkin useimmat ihmiset ovat ostaneet

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 55/2003 vp Biologian opetuksen ajanmukaistaminen peruskouluissa Eduskunnan puhemiehelle Kouluissa opetetaan kehitysoppia biologian tunneilla ainoana tieteenä vastauksena kysymykseen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 696/2009 vp Sotkamon Naapurinvaaran valtaushakemus Eduskunnan puhemiehelle Naapurinvaara on maisemallisesti ja rakennushistoriallisesti arvokas maisema-alue, josta valtioneuvosto on

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1026/2010 vp Matkailuautojen hiilidioksidipäästöihin perustuva todistus Eduskunnan puhemiehelle Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon. Ajoneuvoveron perusvero muuttuu

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 250/2006 vp Rintasyöpäseulonnat Eduskunnan puhemiehelle Rintasyöpä on Suomen yleisin naisten syöpämuoto. Vuonna 2003 Suomessa todettiin 3 779 uutta rintasyöpätapausta, ja rintasyöpään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 352/2002 vp Korvattavat MS-lääkkeet Eduskunnan puhemiehelle MS-tautia sairastavan potilaan taudin kuva ja eteneminen on hyvin yksilöllistä. Hyvin useasti tauti etenee aaltomaisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 390/2001 vp Suojelupoliisin antamien tietojen paikkansapitävyyden tarkistamismahdollisuus Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2000 Supo antoi noin 8 400 luotettavuuslausuntoa. Perinteisesti

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 877/2008 vp Terveysvaikutteisten elintarvikkeiden arvonlisäveron alentaminen Eduskunnan puhemiehelle Suomessa tuotettujen terveysvaikutteisten elintarvikkeiden arvonlisävero on tällä

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2010 vp Risteilyalusten jätevedet Eduskunnan puhemiehelle Itämerellä vierailee vuosittain 350 risteilyalusta, jotka poikkeavat yli 2 100 kertaa Itämeren satamissa. Näiden alusten

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 101/2011 vp TV-kanavien tasapuolinen näkyvyys kaikkialla Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomessa television käytöstä peritään televisiolupamaksu, jonka varat käytetään pääasiassa

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 561/2009 vp Palomiesten eläkeiän vaikutukset kuntatalouteen ja kansalliseen turvallisuuteen Eduskunnan puhemiehelle Suomalainen pelastustoimi on nykyisen hallitusohjelman alusta alkaen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 22/2009 vp Ilotulitustuotteiden aiheuttamat vahingot eläimille Eduskunnan puhemiehelle Uudenvuoden rakettien ja tulitteiden myynti aloitettiin viittä päivää ennen uudenvuodenaattoa,

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 750/2006 vp Digitaalisten ohjelmien lähettäminen yhteisten digisovittimien kautta Eduskunnan puhemiehelle Suomen television lähetykset muuttuvat kokonaan digitaalisiksi 31.8.2007. Jotta

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1340/2010 vp Satakunnan rakennemuutoksen aiheuttamien haittojen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Digia Oyj ilmoitti eilen suunnittelevansa Porin toimipisteensä lakkauttamista. Vaikeuksien

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1286/2010 vp Pornaisten eteläisten kylien koulujen rakennusinvestointien valtionosuudet Eduskunnan puhemiehelle Pornainen on yksi Suomen nopeimmin kasvavia kuntia. Väestönkasvun takia

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 501/2002 vp Valtra-traktorituotannon jatkuminen Suolahdessa ja Suomessa Eduskunnan puhemiehelle Suomalaisia Valtra-traktoreita valmistava Partek-konserni on julkisuudessa olevien tietojen

Lisätiedot

Eduskunnan puhemiehelle

Eduskunnan puhemiehelle KIRJALLINEN KYSYMYS 953/2001 vp Kemira Oy:n työpaikkojen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kemira Oy:n kohdalla ollaan tekemässä omistusjärjestelyjä talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksellä.

Lisätiedot