KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi"

Transkriptio

1 Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen G20 Talman osayleiskaava / G20 Delgeneralplan för Tallmo 28/ / / /2010 KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi Talman alueelle ollaan käynnistämässä osayleiskaavan laadintaa kunnanhallituksen tekemän päätöksen mukaisesti. Osayleiskaavatyötä koskien on laadittu maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaisesti alustava osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS). OAS:ssa on määritelty kaavatyön eri vaiheissa noudatettavat osallistumisen ja vuorovaikutuksen periaatteet ja tavat sekä vaikutusten arvioinnin menetelmät. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tulee laatia riittävän aikaisessa vaiheessa kaavan valmistelua. Yleensä se laaditaankin kaavatyön aluksi yhdessä kaavalle asetettavien tavoitteiden kanssa. Kunnanhallitus hyväksyi Talman osayleiskaavatyötä ohjaavat suunnittelutavoitteet kokouksessaan Liite: - Talman osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, liite 1/ 32 Kehitysjohtajan ehdotus Kaavoitusjaosto merkitsee tiedoksi ja päättää asettaa nähtäville Talman osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman (päivätty ). Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KAAVJAOS 31 Kaavoitusjaosto Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Kaski, suvi.kaski(at)sipoo.fi Kaavoituspäätös ja kaavatyön tarkoitus Talman alueelle ollaan laatimassa kunnanhallituksen tekemän päätöksen mukaisesti osayleiskaavaa. Talman osayleiskaavoitus on yksi keskeisistä Sipoon kasvustrategian toteuttamiseen tähtäävistä suunnitteluhankkeista.

2 Kunnan kasvustrategian maankäytöllisiä periaatteita linjaavan Sipoon yleiskaavan 2025 mukaisesti Talman aluetta on tarkoitus kehittää raideliikenteeseen tukeutuvana, toiminnoiltaan monipuolisena taajamakeskuksena. Yleiskaavan 2025 kasvutavoitteen mukaisesti Talmaan sijoittuisi noin uutta asukasta ja uutta työpaikkaa. Talman alueelle laadittava oikeusvaikutteinen osayleiskaava tarkentaa Sipoon yleiskaavan 2025 maankäytöllisiä linjauksia. Osayleiskaavalla määritellään alueen päätieverkko sekä asuinpalvelu- ja työpaikkarakentamisen sijoittaminen ja volyymi. Osana osayleiskaavatyötä sekä koko kunnan suunnittelua tullaan laatimaan aluetta koskeva toteutusohjelma. Osayleiskaava toimii alueen asemakaavoituksen sekä muun rakentamisen ja suunnittelun pohjana. Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan ( 54) Talman osayleiskaavan suunnittelutavoitteet. Suunnittelutavoitteiden mukaisesti Talman suunnittelun keskeisiä pääperiaatteita ja tavoitteita ovat: - Talma on osa Keravalta Nikkilään suuntautuvaa toimivaan joukkoliikenteeseen tukeutuvaa taajamaketjua. Kaavaratkaisulla tuetaan joukkoliikenteen toimintamahdollisuuksia ja edistetään kävely- ja pyöräilyliikennettä. - Monipuolinen ja ihmisen kokoinen taajamakeskus. Aluetta kehitetään monipuolisena palveluiden ja asumisen kokonaisuutena säilyttäen kylämäinen ilme sekä pyrkien pienimittakaavaiseen kokonaisuuteen. - Luonnonläheinen asumisen ja vapaa-ajan alue. Kehitetään monipuolisia harrastus- ja virkistysmahdollisuuksia. - Sujuva ja turvallinen liikennejärjestelmä ja -verkko. Joukkoliikenne-, tie-, katu- ja kevyenliikenteenverkon turvallisuutta ja toimivuutta parannetaan. - Alueen ominaispiirteiden ja vahvuuksien hyödyntäminen. Alueen identiteetin muodostamisessa korostetaan alueen luontaisia vahvuuksia ja ominaispiirteitä. - Avoin ja vuorovaikutteinen suunnittelu. Suunnittelua tehdään aktiivisessa vuorovaikutuksessa osallisten ja muiden sidosryhmien kanssa. - Toteutus hallitusti. Yleiskaavalla mahdollistetaan alueen luonteva vaiheittain toteuttaminen ja hallittu väestönkasvu. Kaavoitusprosessin vaihe Talman osayleiskaavatyö kuulutettiin vireille ja kaavatyötä koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetettiin kaavoitusjaoston tekemällä päätöksellä nähtäville väliseksi ajaksi. Kaavatyön laatijaksi valittiin (kh 196) A-konsultit Oy.

3 Osayleiskaavatyön pohjaksi on laadittu yhdessä kaavatyötä koskevien perusselvitysten kanssa kolme vaihtoehtoista rakennemallia (RENGAS, ETELÄ ja POHJOINEN). Myös kaavatyötä koskevaa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa on päivitetty. Rakennemallivaihtoehdot Rakennemallit ovat maankäytön hahmotelmia, joilla osoitetaan karkeasti aluevarauksien määrä ja sijoittuminen. Rakennemallivaihtoehdot rakentuvat tiettyjen teemojen ympärille. Useimmat teemat ovat mukana kaikissa rakennemallivaihtoehdoissa, mutta teemat painottuvat vaihtoehdosta riippuen eri tavoin. Kukin rakennemallivaihtoehto on myös maankäytön sijainnilliselta painopisteeltään erilainen, auttaen näin kartoittamaan rakentamisen erilaisten painopisteiden vaikutuksia. Tavoitteellisen asukas- ja työpaikkamäärän suhteen vaihtoehdot on kutakuinkin yhteneväisiä. Kaikki kolme rakennemallivaihtoehtoa rakentuu seuraavien oletuksien pohjalle: - alueen asukasmäärä noin asukasta - alueella noin 1000 työpaikkaa - alueelle sijoittuu raideliikenteen asema - aseman seutu tehokkaasti rakennettu (vähintään 5000 asukasta kilometrin säteellä asemasta) - olemassa olevat päätiet paikoillaan suunnittelualueen kohdalla - kytkennät Keravan maankäyttöön (viheryhteydet ja katuverkko) - alueella kohtuullinen palvelutarjonta - oleva, asianmukainen pientaloasutus säilytetään/tiivistetään asemanseutua lukuun ottamatta - suojelu- ja arvoalueet ja -kohteet pyritään ottamaan huomioon - golfkenttä jää nykyisen laajuiseksi - laskettelukeskusta laajennetaan ja osoitetaan hyvät viheryhteydet ympäristöön Rakennemallivaihtoehto RENGAS rakentuu tiiviisti tulevan asemanseudun ympärille, taajaman rajautuen selkeästi ympäristöstään. Uudet asuinalueet sijoittuvat pääosin alle kilometrin säteelle asemasta. Lähinnä asemaa sijaitsevassa alueen ytimessä maankäyttö rakentuu tehokkaista kerrostalokortteleista ja palveluista. Mallissa jalankulku- ja pyöräily ovat etusijalla. Rakennemallivaihtoehto ETELÄ muodostuu asemaan tukeutuvasta tiiviistä keskuskylästä ja sitä ympäröivistä pienistä sivukylistä. Yhdyskuntarakenne painottuu asemanseudun ohella osayleiskaava-alueen eteläosaan. Malli korostaa yhteisöllisyyttä ja paikallisuutta mm. kylien keskuksiin sijoittuvilla toiminnoilla sekä yrittäjä- ja pienverstastonteilla. Osayleiskaava-alueen pohjoisosan on

4 esitetty jäävän viljelyalueeksi (lähiruuan tuotantoa). Rakennemallivaihtoehto POHJOINEN vastaa rakennemalleista parhaiten kunnan tekemän hankeyhteistyösopimuksen tavoitteisiin. Mallissa yhdyskuntarakenteen painopiste on asemanseudun ohella osayleiskaava-alueen pohjoisosassa. Esitetystä asuinrakentamisesta puolet on luonteeltaan väljää tai hyvin väljää pientaloasumista. Vaihtoehto sisältää myös loma-asuntoalueita. Malli korostaa Talmaa monipuolisten vapaa-ajantoimintojen ja hyvinvointipalveluiden keskuksena. Rakennemalleja on jo esitelty asukkaille ja Sipoon eri hallintokunnille, ja näiltä saatu palaute on kerätty rakennemallien arviointi -raporttiin. Kaikista rakennemalleista tullaan myös laatimaan energiatehokkuustarkastelut, joiden tekijäksi on valittu Gaia Consulting Oy. Rakennemalleista saadun palautteen ja tehtyjen arviointien pohjalta laaditaan jatkosuunnittelusuositukset ja osayleiskaavaluonnos. Rakennemalleista ja niihin liittyvästä aineistosta pyydetään lausunnot ainakin seuraavilta tahoilta: - Uudenmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue - Uudenmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue - Uudenmaan liitto - Keravan kaupunki - Tuusulan kunta - Museovirasto - Porvoon museo - Itä-Uudenmaan maakuntamuseo - Liikennevirasto - Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä - Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä - Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) - Itä-Uudenmaan pelastuslaitos - Keravan Energia Oy - Gasum Oy - Sipoon kunnan sosiaali- ja terveysosasto - sivistysosasto - tekniikka- ja ympäristöosasto (katu- ja viheralueet, ympäristönsuojelu) - Talman kyläyhdistys ry - Sipoon yrittäjät ry - Kerava-seura ry - Kodin Onni ry Liitteet: - Rakennemallivaihtoehdot (RENGAS, ETELÄ ja POHJOINEN), liite 1/ 31 - Rakennemallien arviointi -raportti, liite 2a/ 31 (2b/ 31 - på

5 svenska) - Perusselvitykset ja tavoitteet -raportti, liite 3a/ 31 (3b/ 31 - på svenska) - Päivitetty ( ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, liite 4a/ 31 (4b/ 31 - på svenska) Mittaus- ja kiinteistöpäällikön ehdotus Kaavoitusjaosto päättää asettaa Talman osayleiskaavan rakennemallit ja niihin liittyvän valmisteluaineiston (rakennemallien arviointi -raportti, perusselvitykset ja tavoitteet -raportti sekä päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma) vuorovaikutusmenettelyä varten nähtäville 30 päivän ajaksi sekä pyytää aineistosta lausunnot tarvittavilta tahoilta. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KAAVJAOS 89 Kaavoitusjaosto Valmistelija: Kaavoituskoordinaattori Suvi Kaski, suvi.kaski(at)sipoo.fi Kaavoitusprosessin vaihe Talman osayleiskaavatyön pohjaksi laaditut rakennemallit ja niitä koskeva valmisteluaineisto (rakennemallien arviointi -raportti, perusselvitykset ja tavoitteet -raportti sekä päivitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelma) olivat nähtävillä vuorovaikutusvaiheen kuulemista varten välisenä aikana. Rakennemalliaineistosta pyydettiin lausunnot keskeisiltä viranomaisja yhteistyötahoilta. Rakennemalleista saatiin 12 lausuntoa (ELY-keskus, Uudenmaan liitto, Keravan kaupunki, Tuusulan kunta, HSL, Liikennevirasto, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Porvoon museo, Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä, Gasum Oy, Golf Talma ja Talman kyläyhdistys) sekä runsaasti yleisöpalautetta. Rakennemalleista saadun palautteen sekä rakennemalleista tehtyjen vaikutustarkasteluiden pohjalta laadittiin ensiksi alustava osayleiskaavaluonnos, jota esiteltiin Talman koululla järjestetyssä asukastyöpajassa. Työpajassa osalliset saivat kommentoida alustavaa kaavaluonnosta ja esittää sitä koskevia kehittämisehdotuksia. Alustavaan osayleiskaavaluonnokseen ( ) on voinut tutustua myös kaavatyötä koskevilla kunnan nettisivuilla ( / ja osalliset ovat voineet antaa sitä koskevaa palautetta sähköpostilla. Alustavasta kaavaluonnoksesta saadun palautteen sekä kesän aikana tehtyjen erityisselvitysten (mm. hulevesiselvitys) pohjalta laadittiin varsinainen osayleiskaavaluonnos.

6 Kaavatyön pohjaksi tehtyihin erillisselvityksiin voi tutustua kaavatyötä koskevilla nettisivuilla osoitteessa: / Osayleiskaavaluonnos Rakennemalleihin nähden osayleiskaavaluonnos on jo tarkempi alueen maankäytön suunnitelma, jossa on osoitettu eri maankäyttömuotojen aluevaraukset ja näitä koskevat suunnittelumääräykset. Osayleiskaavaluonnos on eräänlainen yhdistelmä kaikista kolmesta rakennemallivaihtoehdosta (RENGAS, ETELÄ ja POHJOINEN). Pääosin kaavaluonnoksen kokonaisrakenne on yhdistelmä RENGAS ja ETELÄ -vaihtoehdoista, mutta myös POHJOINEN-vaihtoehdosta on poimittu osayleiskaavaluonnokseen joitakin kehittämisteemoja ja -alueita, kuten golfkentän pohjoisosan vapaa-ajan asumisen alueet sekä asumisen ja pienteollisuuden yhdistävä ns. verstasalue suunnittelualueen eteläosassa. Osayleiskaavassa on varauduttu alueen asukasmäärän kasvuun n asukkaalla. Kaava-alueella on nykyisin n asukasta. Osayleiskaavaluonnoksessa rakentamista ohjataan lähemmäs junarataa ja sille esitettyä aseman paikkaa. Myös radan eteläpuoliset alueet otetaan kattavasti asutuksen käyttöön. Pääosa uudesta rakentamisesta sijoittuu alueen keskustaan, kaavaratkaisussa esitetyn aseman paikan ympärille. Keskusta-alue (keskustatoimintojen alue C ja asuntoalue A) erottuu ympäristöstään selkeästi tiiviimpänä ja urbaanimpana. Valtaosa uudesta rakentamisesta, noin asukasta, on osoitettu kaavaratkaisussa tälle Talman uuden keskustan ja sen läheisille alueille, enintään kilometrin etäisyydelle juna-asemasta. Asumisen ohella Talman tulevat kaupalliset palvelut on tavoitteena keskittää aseman läheiselle keskusta-alueelle ja näin mahdollistaa elävän taajamakeskustan synty. Keskusta-alue on suunniteltu rakenteeltaan tiiviiksi, mutta matalaksi. Näin saavutetaan eri palveluiden kannalta tarvittava asukastiheys mm. tehokkaat joukkoliikennejärjestelyt sekä vetovoimainen kävely- ja pyöräverkosto mutta samalla säilytetään inhimillinen mittakaava sekä Talman kylämäinen olemus. Tiivistä keskustaa ympäröivät väljemmät pientaloalueet (AP-1, AP ja AP-2). Tiiviillä pientalovaltaisella alueella (AP-1) rakentamisen tehokkuus on selkeästi keskusta-aluetta matalampi, mutta tavoitteena on kuitenkin muodostaa kohtuullisen tiivistä ja selkeän kylämäistä pientaloasutusta. Alue tarjoaa keskustaan verrattuna väljemmän, vehreämmän ja vähemmän urbaanin vaihtoehdon asumiselle, mutta se on kuitenkin riittävän lähellä liikenneyhteyksiä

7 sekä alueelle muodostuvia palveluita. Pientalovaltaiset asuinalueet (AP) on tarkoitettu perinteisenluoteiseen omakotiasumiseen. Nämä alueet ovat asumiseen asemakaavoitettavista alueista luonteeltaan vähiten tiiviitä, mutta kuitenkin selkeästi taajamamaisia. AP-2 -alueella on tarkoitus mahdollistaa asumisen yhteydessä harjoitettava ympäristöä häiritsemätön pienteollisuustoiminta. Etäämmällä Talman tulevasta keskusta-alueesta asutus säilyy nykyisen mukaisesti maaseutumaisena. Maa- ja metsätalousvaltaisilla alueilla (M) sallitaan maa- ja metsätalouteen sekä muuhun vastaavaan elinkeinotoimintaan liittyvän rakentamisen ohella haja-asutusluonteinen rakentaminen Sipoon yleiskaavan 2025 mitoituksen mukaisesti. MA-, MT- ja MY-alueilla sallitaan vain maaja metsätalouteen sekä muuhun vastaavaan elinkeinotoimintaan liittyvä rakentaminen ja olevien pihapiirien täydennysrakentaminen. Kaava-alueen pohjois- ja itäosiin on osoitettu alueen vapaa-ajan toimintoihin tukeutuvia loma-asuntoalueita (RA, RA-1 ja RA-2). Pohjoisosan loma-asuntoalueet tukeutuvat toiminnallisesti Talman golfalueeseen ja itäosan Talman laskettelukeskukseen. Osayleiskaavaluonnoksessa on varauduttu alueen koulu- ja päiväkotipalveluiden kysynnän kasvuun osoittamalla Talman nykyiselle päiväkoti- ja koulurakennukselle laajentumisalue sekä kokonaan uusi julkisten palveluiden alue radan eteläpuolelle, kehätien varrelle. Pienempiä päiväkoti- ja/tai kouluyksiköitä voidaan tarvittaessa asemakaavoittaa osayleiskaavan mukaisille asuntoalueille. Alueen kaupalliset päivittäispalvelut on tarkoitus keskittää osayleiskaavan mukaiselle C-alueelle, vaikkakin myös asuntoalueille saa sijoittaa vähäisessä määrin sellaisia palvelu-, työja liiketiloja, joista ei aiheudu ympäristöhäiriötä. Erikoiskaupan palveluiden osalta Talman alue tukeutuu jatkossakin ympäröivien alueiden, kuten Keravan, tarjontaan. Työpaikka-aluevarauksia (TP) osayleiskaavaluonnoksessa on esitetty maantien 148 pohjoispuolelle (ns. Bastukärrin teollisuusalueen pohjoinen laajentumisalue) sekä Pajuniemen tuotantotilojen alueelle, Nygårdintien varteen. Kaavaratkaisussa Talman alueelle ominaista maisemaa luovat peltoalueet on soveltuvilta osin säilytetty ja osoitettu kaavassa joko maisemallisesti arvokkaaksi peltoalueeksi (MA) tai maatalousalueeksi (MT). Samoin pääosa alueen arvokkaista luontokohteista on huomioitu osoittamalla luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeät alueet taajamarakentamisen ulkopuolelle jääviksi MY-alueiksi (maa- ja metsätalousalue. jolla on erityisiä ympäristöarvoja). Talman alueen liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksien kehittämistä pyritään tukemaan kaavaratkaisulla osoittamalla alueelle kattava ja

8 eri alueita yhdistävä ulkoilureitti- ja viheryhteysverkosto. Alueelle on osoitettu kaksi keskeistä viheryhteyttä: 1) tiiviimmän alueen läpi kulkeva viheryhteys, joka yhdistää alueen etelä- ja pohjoispäiden viheralueet sekä alueen merkittävimmät yksittäiset toimijat, Talma Skin ja Golf Talman toisiinsa sekä 2) suunnittelualueen eteläosassa ja kaakkois- ja itäreunassa kulkeva viheryhteys, joka yhdistää Keravan Keinukallion ja Sorsakorven alueen Talma Skin ja Kalkbergin alueisiin. Osayleiskaavaluonnoksessa on osoitettu myös alueen pohjoisosaan ohjeellinen ratsastusreitistö, joka on yhteydessä alueen itä- ja länsipuolella kulkeviin reitistöihin. Osayleiskaavan mukainen katuverkko on pääosin uutta, mutta tukeutuu nykyiseen tiestöön, pohjoisessa Martinkyläntiehen ja etelässä Keravantiehen. Talman osayleiskaavan katuverkon perusrakenteen muodostavat Martinkyläntien ohella Talman tulevan keskustan aluetta rajaava kehäkatu ja siitä etelään maantielle 148 erkaneva, osin nykyistä Kyllästämöntien linjausta noudattava, katuyhteys. Kaavan mukainen kehäkatu kulkee pohjoisessa nykyistä Talmankaarta pitkin sekä etelässä osittein Talmantietä pitkin. Lausunnonantajat Osayleiskaavaluonnoksesta ja siihen liittyvästä aineistosta pyydetään lausunnot ainakin seuraavilta tahoilta: - Uudenmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue - Uudenmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue - Uudenmaan liitto - Keravan kaupunki - Tuusulan kunta - Museovirasto - Porvoon museo Itä-Uudenmaan maakuntamuseo - Liikennevirasto - Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä - Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä - Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) - Itä-Uudenmaan pelastuslaitos - Keravan Energia Oy - Gasum Oy - Sipoon kunnan sosiaali- ja terveysosasto - sivistysosasto - tekniikka- ja ympäristöosasto (katu- ja viheralueet, ympäristönsuojelu, rakennusvalvonta) - Talman kyläyhdistys ry - Pihkarinteen omakotiyhdistys ry - Sipoon yrittäjät ry - Kerava-seura ry - Kodin Onni ry

9 Liitteet: - Osayleiskaavaluonnoskartta määräyksineen (päivätty ), liite 1/ 89 - Osayleiskaavaluonnoksen selostus (päivätty ), liite 2/ 89 Kaavoitusjaosto keskusteli asiasta ja Christel Liljeströmilla oli kaksi ehdotusta: - Talman osayleiskaavatyön lähtökohdaksi tulisi ottaa henkilöraideliikenteen käynnistäminen Kerava-Nikkilä radalla jo vuonna 2020 eikä vuonna 2025, kuten kaavaluonnosta koskevassa aineistossa esitetty. - Yleisten määräysten kohdalla osayleiskaavamerkinnässä ja määräyksissä poistetaan Eläinsuojat ja hevosten ulkotarhat kohdalla lause; Eläinten ulkotarhat tulee sijoittaa vähintään 20 m päähän valtaojista ja 100 m päähän vesistöstä. Kaikki kannattivat Liljeströmin ehdotusta. Kehitysjohtajan ehdotus Kaavoitusjaosto päättää asettaa Talman osayleiskaavaluonnoksen (kaavakartta määräyksineen ja kaavaselostus, päivätty ) vuorovaikutusmenettelyä varten nähtäville 30 päivän ajaksi sekä pyytää aineistosta lausunnot tarvittavilta tahoilta. Ehdotus hyväksyttiin muutoksineen yksimielisesti. Suunnittelijat valtuutettiin muotoilemaan muutokset asianmukaisesti. MAAJAOS 44 Maankäyttöjaosto Valmistelija: Kaavoituskoordinaattori Suvi Kaski, suvi.kaski (at) sipoo.fi Kaavoitusprosessin vaihe Talman osayleiskaavaluonnos oli nähtävillä valmisteluvaiheen kuulemista (MRL 62, MRA 30 ) varten nähtävillä välisenä aikana. Kaavaluonnoksesta pyydettiin lausunnot keskeisiltä viranomais- ja yhteistyötahoilta. Talman osayleiskaavaluonnoksesta saatiin lausunnot seuraavilta tahoilta: Uudenmaan ELY-keskus, Uudenmaan liitto, Porvoon museo, Keravan kaupunki, Tuusulan kunta, Etelä-Suomen Energia Oy (Keravan Energia Oy), HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä, Museovirasto, Liikennevirasto, Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä, Gasum Oy, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä, Talman kyläyhdistys ry, Sibbo Naturskyddare Sipoon Luonnonsuojelijat rf,

10 Pihkarinteen omakotiyhdistys ry, Martinkylän metsästysseura ry, Västra Paipis Jaktförening rf ja Sipoon kunnan ympäristösuojelujaosto. Lausunnot käsittelivät pääosin vaikutusten arvioinnin ja liikenneselvitysten riittävyyttä ja laajuutta, pohjavesien suojelua ja radan eteläpuolisen A-alueen sisälle jäävien luontokohteiden suojelua. Osayleiskaavaluonnoksesta saatiin 41 kirjallista mielipidettä, joista yksi edusti viittä eri kiinteistöä. Mielipiteitä saatiin joka puolelta kaava-aluetta. Saaduissa mielipiteissä otettiin kantaa seuraaviin asioihin (joissakin mielipiteissä otettiin kantaa useaan eri asiaan): rakentaminen yksityisten omistamilla asemakaavoittavaksi tarkoitetuilla alueilla; loma-asuntoalueet ja liikenne loma-asuntoalueille RA-1 ja RA-2; maa- ja metsätalousalueiden/virkistysalueiden muutostoive AP-alueiksi; rakentaminen haja-asutusalueella eli M-alkuisilla alueilla; Pietari-rata ja nykyinen raideliikenne; kehäkadun linjaus ja alikulut sekä tieyhteydet asuinalueiden sisällä; kevytliikenne; ulkoilupolut, ratsastusreitit ja viherreitit; maisema ja luontokohteet. Talman osayleiskaavaluonnoksesta saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin on laadittu vastineet. Osayleiskaavaluonnoksesta saadun palautteen pohjalta on laadittu osayleiskaavaehdotus ja kaavatyön pohjaksi tehtyihin selvityksiin (lähinnä liikenneselvitys) on tehty lausuntojen ja mielipiteiden edellyttämät muutokset ja täydennykset. Tarkemmin osayleiskaavaluonnoksesta saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin sekä näihin annettuihin vastineisiin voi tutustua kaavaselostuksen liitteenä 4 olevassa vastineraportissa. Osayleiskaavaehdotus Osayleiskaavaehdotuksen kokonaisrakenne on pysynyt kaavaluonnoksen kaltaisena. Periaatteena on, että pääosa uudesta rakentamisesta sijoittuu alueen keskustaan, kaavaratkaisussa esitetyn juna-aseman paikan ympärille. Keskeisin alue (keskustatoimintojen alue C ja asuntoalue A) erottuu ympäristöstään selkeästi tiiviimpänä ja urbaanimpana. Tiivistä keskustaa ympäröivät väljemmät pientaloalueet ja etäämmällä asutus säilyy nykyisen mukaisesti varsin maaseutumaisena. Osayleiskaavaehdotus mahdollistaa alueen asukasmäärän kasvun n asukkaalla (vrt. kaavaluonnoksen noin uutta asukasta). Keskeisimmät muutokset, joita kaavaehdotukseen on tehty kaavaluonnokseen nähden ovat seuraavat: Asemakaavoitettavat alueet - C-alueen rajauksia tarkistettu - idässä supistettu, lännessä

11 laajennettu - A- ja AP-1 -alueiden alueiden rajauksia tarkistettu, jotta saatu levennettyä pohjois-eteläsuuntaisia viheralueita (VL) - Martinkyläntien pohjoispuolella A-aluetta laajennettu MA-alueelle - Rautatien ja kehän välisen luo-1a/128 kohdalla A-alue muutettu VL-alueeksi - Terästien jatkeen eteläpuolinen A-alue muutettu AP-1:ksi - Eteläisimpien kolmen AP-alueen rajauksia muutettu kyllästämön rajausten ja viheryhteyden siirron myötä - RA-1 ja RA-2 -alueiden kokoja/rakennusoikeuksia muutettu - RM-alue lisätty Pajuniemen TP-alueen eteläpuolelle Keravantien pohjoispuolista TP-aluetta supistettu ja muutettu T-alueeksi - Versowoodin kyllästämön aluetta laajennettu pääosin nykyisen toiminnan mukaiseksi ja muutettu AP-2-alueesta TY-alueeksi - AP-2-alue osoitettu uuden pohjois-eteläsuuntaisen kokoojan varrelle Maa- ja metsätalousalueet - Pohjoisen MY-alue muutettu M-alueeksi - Versowoodin kyllästämön eteläpuoliset MY- ja M-alueet muutettu MU-1-alueeksi - Muutamia MY/MT-alueita on muutettu M-alueiksi esim. Björkdahlintien ja Kylänpääntien varrella Ulkoilureitit, kevyt liikenne ja viheralueet - Ratsastusreitin linjausta muutettu - Ulkoilureitin linjauksia muutettu aluevarausmuutosten myötä - Moottorikelkkareitti lisätty - Muutama Skin lähistön VL-alue muutettu MU-alueeksi Tiet, rautatie - Kehäkadun itäinen alikulku siirretty länteen päin ja juna-aseman paikkaa hieman siirretty - Pohjoisille RA-alueille kulkevan uuden tien linjausta muutettu - Kyllästämöntien linjaus siirretty nykyiselle paikalleen - Skin ympäri kulkevan kokoojan linjausta siirretty rautatien viereisen luontokohteen päältä nykyisen tielinjauksen kohdalle Muita muutoksia - et-kohdemerkintä lisätty Elisan puhelinkeskuksen paikalle - EV-alue lisätty kyllästämön ja asuinalueen väliin - ET-alue (lämpökeskusta varten) lisätty kehän itäisen alikulun viereen Muutokset määräyksissä - A- ja AP-1 -alueille lisätty enimmäistehokkuus - RA-1 ja RA-2-alueet: loma-asuntojen lukumäärät muutettu

12 - SM-alue: lisätty koneellisesta metsämaan muokkausta koskeva kielto - MA-alue: lisätty maisematyön luvanvaraisuus MRL 128 -Luontokohteiden nimitykset muutettu ja asuntoalueiden luontokohteiden määräyksiä tarkistettu - Muinaismuistokohteeseen lisätty maininta kohteen laajuuden selvittämisestä - Pohjavesien suojelua koskevat määräykset muutettu - RA-1- ja RM-alueet lisätty luetteloon alueista, jotka tulee liittää vesihuoltoverkostoon - Eläinsuojien ja ulkotarhojen määräys lisätty koskemaan kaikkia eläimiä, ei ainoastaan hevosia Lausunnonantajat Osayleiskaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin seuraavilta tahoilta: - Uudenmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue - Uudenmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue - Uudenmaan liitto - Etelä-Suomen aluehallintovirasto - Keravan kaupunki - Tuusulan kunta - Museovirasto - Porvoon museo Itä-Uudenmaan maakuntamuseo - Liikennevirasto - Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä - Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä - Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) - Itä-Uudenmaan pelastuslaitos - Keravan Energia Oy - Gasum Oy - Porvoon kaupunki, terveydensuojelu - Sipoon kunnan sosiaali- ja terveysosasto - sivistysosasto - tekniikka- ja ympäristöosasto (katu- ja viheralueet, - ympäristönsuojelu, vesihuolto, rakennusvalvonta) - Talman kyläyhdistys ry - Pihkarinteen omakotiyhdistys ry - Sipoon yrittäjät ry - Kerava-seura ry - Kodin Onni ry - Talman ratsastajat ry - Martinkylän metsästysseura ry - Västra Paipis Jaktförening rf Liitteet: - Osayleiskaavaehdotuskartta (pienennös), liite 1/ 44

13 - Osayleiskaavamääräykset, liite 2/ 44 - Osayleiskaavaluonnoksen vastineraportti, liite 3/ 44 - Osayleiskaavaselostus, liite 4/ 44 - Osayleiskaavaselostuksen liitteet, liite 5/ 44 Kehitysjohtajan ehdotus Maankäyttöjaosto esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy vastineet luonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin, ja että Talman osayleiskaavaehdotus asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti nähtäville, ja että kaavaehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot. Hanne Aho, Mandi Alaterä ja Heikki Vestman jääväsivät itsensä ja he eivät osallistuneet asian käsittelyyn. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KH 199 Kunnanhallitus Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus käy Talman osayleiskaavan haja-asutusalueiden mitoitusmääräyksiä koskevan evästyskeskustelun ja päättää tämän pohjalta mahdollisesta kaavan palauttamisesta uudelleen valmisteluun. Heikki Vestman ei osallistunut tämän asian käsittelyyn. Heikki Vestman deltog inte i behandlingen av detta ärende. Kunnanhallitus kävi Talman osayleiskaavan haja-asutusalueiden mitoitusmääräyksiä koskevan evästyskeskustelun ja päätti tämän pohjalta palauttaa kaavan uudelleen valmisteluun. MAAJAOS 68 Maankäyttöjaosto Valmistelija: Valmistelija: Kaavoituskoordinaattori Suvi Kaski, suvi.kaski (at) sipoo.fi Kaavoitusprosessin vaihe Talman osayleiskaavaehdotusta on korjattu haja-asutusalueiden (M, MU, MU-1, MY ja MT-alueet) mitoitusmääräysten osalta. M-, MU-, MU-1, MY ja MT-alueiden mitoitusmääräykset on korjattu yhtäläisiksi Boxin osayleiskaavan (valtuuston hyväksymä) ja Linnanpellon osayleiskaavan (kh ) vastaavia alueita

14 koskevien mitoitusmääräysten kanssa. Lisäksi osayleiskaavaehdotukseen on saatujen kommenttien pohjalta tehty vielä muutama muutos koskien RA-2 -alueen rajausta ja M-alueen rajausta Kumparetien varrella. Muilta osin osayleiskaavaehdotus on säilynyt entisellään. Osayleiskaavaluonnoksen vastineraporttia on muutettu näiden korjausten perusteella. Liitteet: - Osayleiskaavaehdotuskartta (pienennös), liite 1/ 68 - Osayleiskaavamääräykset, liite 2/ 68 - Osayleiskaavaluonnoksen vastineraportti, liite 3/ 68 - Osayleiskaavaselostus, liite 4/ 68 - Delgeneralplanebeskrivning, bilaga 5/ 68 - Osayleiskaavaselostuksen liitteet (maankäyttöjaoston aineisto ) Kehitysjohtajan ehdotus Maankäyttöjaosto esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy vastineet luonnoksesta annettuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin, ja että Talman osayleiskaavaehdotus (päivätty ) asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 27 :n mukaisesti nähtäville, ja että kaavaehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot. Mandi Alaterä jääväsi itsensä asian käsittelyssä, eikä osallistunut asian käsittelyyn. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KH 265 Kunnanhallitus Kunn.joht:n ehdotus Kunnanhallitus hyväksyy maankäyttöjaoston ehdotuksen. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. Liitteet 1-5/ 265 MAAJAOS 53 Maankäyttöjaosto Valmistelija: Kaavoituskoordinaattori Suvi Kaski, suvi.kaski (at)

15 sipoo.fi Kaavoitusprosessin vaihe Talman osayleiskaavaehdotus oli MRL:n 65 :n ja MRA:n 19 mukaisesti nähtävillä välisen ajan. Kaavaehdotusaineistosta pyydettiin lausunnot keskeisiltä viranomais- ja yhteistyötahoilta, joilta oli pyydetty lausunnot myös kaavan luonnosvaiheessa. Osayleiskaavaehdotuksesta saatiin lausunnot seuraavilta tahoilta: Uudenmaan ELY-keskus, Uudenmaan liitto, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, HSL Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä, Liikennevirasto, Museovirasto, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Porvoon museo, Porvoon kaupunki terveydensuojelujaosto, Keravan kaupunki, Tuusulan kunta, Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä, Gasum Oy, Mårtensby Jaktförening rf ja Pihkarinteen omakotiyhdistys ry. Kunnan sisäisten viranomaistahojen lausunnonantamista varten järjestettiin ns. kunnan sisäinen viranomaisneuvottelu ( ), jossa esiteltiin osayleiskaavaehdotusta ja jossa kunnan osastojen edustajat saivat esittää lausuntonsa kaavaehdotuksesta. Tilaisuuteen osallistuivat edustajat kunnan liikuntatoimesta, kunnallistekniikasta, vesihuoltoyksiköstä, opetustoimesta ja kulttuuritoimesta. Pääosin annetuissa lausunnoissa ei ollut huomautettavaa kaavaehdotuksesta. Kaavaluonnoksesta annetut lausunnot katsottiin huomioiduksi varsin hyvin osayleiskaavaehdotuksessa. Kaavaehdotuksesta annetuissa lausunnoissa toivottiin joitakin täsmennyksiä ja asioiden parempaa avaamista kaava-asiakirjoihin (koskien mm. henkilöraideliikenteen toteutumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä, rakentamista muinaisjäännös- ja/tai pohjavesialueille sekä liityntäpysäköinnin järjestämisen osoittamista kaavassa). Itä-Uudenmaan pelastuslaitos esitti lausunnossaan, että vaarallisten aineiden kuljetusten riskeistä maankäyttöön liittyen olisi syytä tehdä tarkempi selvitys. Keravan kaupunki toivoi lausunnossaan mm. vaikutusten arviointien tarkentamista ja laajentamista sekä Terästien jatkeen osoittamista vain kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen käyttöön. Pihkarinteen omakotiyhdistys esitti lausunnossaan, että kyllästämön ja Pihkarinteen alueen kaavaratkaisu muutettaisiin osayleiskaavaluonnoksessa esitetyn ratkaisun kaltaiseksi siten, että kyllästämöalueen ja Pihkarinteen asuinalueen väliin jää viheralue. Osayleiskaavaehdotuksesta jätettiin yhteensä 30 muistutusta, jossa muutamassa oli allekirjoittajina useampia maanomistajia. Muistutukset koskivat pääosin seuraavia teemoja: Katujen sekä ratsastus- ja ulkoilureittien linjaukset (4 muistutusta); Loma-asuntoalueet (RA) ja matkailupalveluiden alue (RM) (2 muistutusta); Helsinki-Pietari-ratalinjaus (1 muistutus); Maankäyttö ja

16 tieyhteydet Talma skin ympäristössä, Ilvesmäentien varsi (5 muistutusta); Kaavaehdotuksessa haja-asutusluonteisilla alueilla (M, MU, MY, MT jne.) tai virkistysalueilla (VL) sijaitsevien kiinteistöjen muuttaminen asemakaavoitettaviksi asuntoalueiksi (11 muistutusta); Vanikon alueen maankäyttö, EV-alue (3 muistutusta); Talman tulevan keskusta-alueen (C) sijainti ja maankäyttö sekä Kehäkadun linjaus (4 muistutusta); Rakentaminen yksityisten omistamilla asemakaavoitettavaksi tarkoitetuilla alueilla (1 muistutus). Joissakin muistutuksissa otettiin kantaa useaan eri asiaan, muihinkin kuin tässä lueteltuihin ns. pääteemoihin. Talman osayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin on laadittu vastineet. Tarkemmin osayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä näihin annettuihin vastineisiin voi tutustua kaavaselostuksen liitteenä 5 olevassa vastineraportissa. Osayleiskaavatyötä koskeva ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu pidettiin Uudenmaan ELY-keskuksessa. Viranomaisneuvottelun pohjalta sovittiin seuraavista jatkotoimenpiteistä: Osa luo-merkityistä luontokohteista tulee merkitä SL-aluemerkinnöillä viranomaisen tarkemman ohjeen mukaisesti. Sittemmin vaateesta osoittaa Kalkbergin luontokohteet 69 ja 70 SL-alueiksi luovuttiin ELY-keskuksen alueelle tekemän maastokatselmuksen pohjalta (arvokasta lehtoa ja vanhempaa lahopuustoista metsää oli selvästi pienemmällä alueella kuin luontoselvitys antaa ymmärtää); Pohjavesialueelle rakentamisen määräyksien kattavuudesta tulee huolehtia asian edellyttämällä tavalla; Terästien liikenneyhteyden osalta sovittiin, että Sipoo ja Kerava etsivät yhteistyössä molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun asiaan. Osayleiskaavaehdotuksesta saadun palautteen ja käydyn viranomaisneuvottelun pohjalta on laadittu korjattu osayleiskaavaehdotus. Samalla on päivitetty kaavatyön pohjaksi tehtyä liikenneselvitystä ja -suunnitelmaa. Korjattu osayleiskaavaehdotus Korjattuun osayleiskaavaehdotukseen on tehty seuraavia muutoksia: Muutokset merkinnöissä ja määräyksissä: - Poistettu aluemerkintä MU-1 - Poistettu ulkoilureitin yhteystarve -merkintä - Lisätty Poistettava tasoristeys -merkintä - Päivitetty Helsinki-Pietari -radan yhteystarpeen (Liikenneväylän yhteystarve) merkintää. - TY-merkinnän määräyksiä päivitetty - TP-merkinnän määräyksiä päivitetty

17 - RA-merkinnän määräyksiä päivitetty - RA-1-merkinnän määräyksiä päivitetty - RA-2-merkinnän määräyksiä päivitetty - RM-merkinnän määräyksiä päivitetty - pv-1-merkinnän määräyksiä päivitetty - pv-2-merkinnän määräyksiä päivitetty - Päivitetty yleisiä määräyksiä Muutokset kaavakartalla: - Degerbergin alue on merkitty SL-alueeksi. - Terästien jatkeen merkintä muutettu joukkoliikennekaduksi. - Kehätien eteläosan linjauksia muutettu. - Talmantien, Vanikontien ja Ilvesmäentien tasoristeykset merkitty poistettaviksi. - Radan eteläpuoleisen lämpölaitoksen (ET-alue) paikkaa tarkistettu. - Etelä-pohjoissuuntaisen VL-alueen rajausta ja alikulun sijaintia tarkistettu junaseisakkeen merkinnän lähellä. - Tarkastettu kyllästämön alueen aluerajauksia. - Päivitetty Keravan puolelle suuntautuvien ulkoilureittimerkintöjen sijaintia Kuusisaaren alueella. - Itäinen ajoneuvoliikenteen radan alitus poistettu ja eritasoristeys osoitettu vain ulkoilureittiä varten. - Blekdal-Koivumäki välinen tiemerkintä muutettu yhteystarvemerkinnäksi. - Juna-aseman läheisyyteen on osoitettu symbolimerkinnällä (lp) liityntäpysäköintipaikka. - Rauhamäen ja Talman kartanon (Tallmo) tilakeskusten alueet on osoitettu kaavassa säilytettävinä pihapiireinä, symbolimerkinnällä (sp). - Aluerajauksia on tarkistettu monilta osin. Kaavaehdotukseen tehtyjen, paikoin varsin merkittävien muutoksien johdosta korjattu osayleiskaavaehdotus tullaan asettamaan uudelleen ehdotuksena nähtäville MRA:n 32 mukaisesti. Lausunnonantajat Osayleiskaavaehdotuksesta pyydetään lausunnot ainakin seuraavilta tahoilta: - Uudenmaan ELY-keskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue - Uudenmaan ELY-keskus, liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue - Uudenmaan liitto - Keravan kaupunki - Tuusulan kunta - Museovirasto - Porvoon museo Itä-Uudenmaan maakuntamuseo - Liikennevirasto - Keski-Uudenmaan vesiensuojelun kuntayhtymä

18 - Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä - Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL) - Itä-Uudenmaan pelastuslaitos - Keravan Energia Oy - Gasum Oy - Porvoon kaupunki, terveydensuojelu - Talman kyläyhdistys ry - Pihkarinteen omakotiyhdistys ry - Sipoon yrittäjät ry - Talman ratsastajat ry - Martinkylän metsästysseura ry - Västra Paipis Jaktförening rf Liitteet: - Osayleiskaavakartta 1:5000, liite 1/ 53 - Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset, liite 2/ 53 - Osayleiskaavaselostus, liite 3a/ 53 - Delgeneralplanebeskrivning, bilaga 3b/ 53 - Osayleiskaavaselostuksen liitteet, liite 4/ 53 Vt. kehitysjohtajan ehdotus Maankäyttöjaosto esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy vastineet ehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin, ja että Talman osayleiskaavaehdotus (päivätty ) asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 :n mukaisesti nähtäville, ja että kaavaehdotuksesta pyydetään tarpeelliset lausunnot. Hanne Aho, Mandi Alaterä ja Heikki Vestman jääväsivät itsensä ja he eivät osallistuneet asian käsittelyyn. Kaavoittaja oikeutetaan tekemään osayleiskaavaselostukseen pieniä teknisiä korjauksia. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kaava-aineistoon on tehty jaoston käsittelyn jälkeen seuraavat tekniset korjaukset: - Kaavakartassa Degerbergin SL-alueen itäinen rajaus on korjattu kulkemaan maakaasulinjaa pitkin, kuten ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelussa ELY-keskus ohjeisti. - Kaavamääräyksissä Säilytettävä pihipiiri -merkintään on lisätty sitä koskeva määräys: Uudisrakentaminen tulee olla pihipiiriä täydentävää ja sovittaa yhteen tilan miljöön kanssa. - Liikenneväylän yhteystarve -merkinnän määräyksen pykälät on korjattu oikeiksi: MRL:n 33 ja 43. Kaavamerkintöihin ja -määräyksiin tulleista muutoksista informoitiin

19 jaoston jäseniä kaava-asian esittelyn yhteydessä. KH 187 Kunnanhallitus Liitteet Liite 1/187. kh Osayleiskaavakartta 1:5000 Liite 2/187. kh Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset Liite 3/187. kh Osayleiskaavaselostus Liite 4/187. kh Delgeneralplanebeskrivning Liite 5/187. kh Osayleiskaavaselostuksen liitteet Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä vastineet ehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin ja että Talman osayleiskaavaehdotus (päivätty , teknisin korjauksin) asetetaan maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 32 :n mukaisesti nähtäville ja että kaavaehdotuksesta pyydetään tarvittavat lausunnot. Heikki Vestman ilmoitti olevansa esteellinen yleislausekejääviyden perusteella, minkä vuoksi hän ei osallistunut tämän asian käsittelyyn. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. MAAJAOS 112 Maankäyttöjaosto Valmistelija: Kaavoituskoordinaattori Suvi Kaski, suvi.kaski (at) sipoo.fi Kaavoitusprosessin vaihe Talman korjattu osayleiskaavaehdotus oli MRL:n 65 :n ja MRA:n 32 :n mukaisesti julkisesti nähtävillä välisen ajan. Korjatun kaavaehdotuksen aineistosta pyydettiin lausunnot keskeisiltä viranomais- ja yhteistyötahoilta, joilta oli pyydetty lausunnot myös kaavan ehdotusvaiheessa. Korjatusta osayleiskaavaehdotuksesta saatiin lausunnot seuraavilta tahoilta: Uudenmaan ELY-keskus, Uudenmaan liitto, Porvoon museo Itä-Uudenmaan maakuntamuseo, Keravan kaupunki, Tuusulan kunta, Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL), Museovirasto, Liikennevirasto, Tuusulan seudun vesilaitos kuntayhtymä, Porvoon kaupunki, terveyssuojelu, Itä-Uudenmaan pelastuslaitos, Keski-Uudenmaan vesiensuojelun liikelaitoskuntayhtymä, Gasum Oy ja Talman kyläyhdistys ry.

20 Pääosin annetuissa lausunnoissa ei ollut huomautettavaa korjatusta kaavaehdotuksesta. Korjatussa osayleiskaavaehdotuksessa katsottiin huomioidun varsin hyvin aiemmissa kaavavaiheissa annetut lausunnot ja osayleiskaavaratkaisua pidettiin ylemmän asteisten kaavojen (maakuntakaava) ja kaavatyötä ohjaavien tavoitteiden mukaisena. Keravan kaupunki esitti lausunnossaan mm. liikenteellisten vaikutusten arviointien tarkentamista ja laajentamista sekä Terästien jatkeen osoittamista vain kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen käyttöön. Korjatusta osayleiskaavaehdotuksesta jätettiin yhteensä 14 muistutusta, jossa muutamassa oli allekirjoittajina useampia maanomistajia. Muistutuksia saatiin eri puolilta kaava-aluetta ja ne koskivat pääosin seuraavia teemoja: Osayleiskaavassa asemakaavoitettaviksi osoitettujen alueiden rajautuminen ja laajuus (5 muistutusta); Katujen linjaukset ja hulevesialtaiden sijainti (3 muistutusta); SL- ja PY-alueiden rajautuminen ja laajuus (2 muistutusta); Osayleiskaavan vaikutus yksityisen kiinteistön maankäyttöön, omistukseen ja rakennusoikeuteen (2 muistutusta); Vanikon alueen maankäyttö (1 muistutus) sekä Talman tulevan juna-aseman sijainti (1 muistutus). Joissakin muistutuksissa otettiin kantaa useaan eri asiaan, muihinkin kuin tässä lueteltuihin ns. pääteemoihin. Talman korjatusta osayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin on laadittu vastineet. Tarkemmin osayleiskaavaehdotuksesta saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä näihin annettuihin vastineisiin voi tutustua kaavaselostuksen liitteenä 7 olevassa vastineraportissa. Korjatusta osayleiskaavaehdotuksesta saadun palautteen pohjalta on laadittu hyväksymiskäsittelyyn vietävä osayleiskaava. Kaavatyön osana on lisäksi laadittu osayleiskaavan toteutussuunnitelma. Suunnitelman tarkoituksena on toimia muistilistana ja kertoa, mitä Talman osayleiskaavan tavoitteiden toteuttaminen edellyttää, miten asetettuihin tavoitteisiin päästään. Se antaa suosituksia asemakaavoitukseen sekä muuhun maankäytön, infrastruktuurin ja toimintojen suunnitteluun. Lisäksi se antaa taustoitusta suunnittelutarve- ja lupaharkinnalle erityisesti haja-asutusalueilla. Päätöksentekijöille, asukkaille, yrittäjille ja muille osallisille toteutussuunnitelma antaa käsityksen siitä, miten ja millä aikataululla Uutta Talmaa on tarkoitus kehittää. Toteutussuunnitelma ei sisällä mitään uusia määräyksiä tai sitovia ohjeita tai tulkintoja, vaan juridiset kaava-asiakirjat (kaavakartta merkintöineen määräyksineen) muodostavat pohjan ja reunukset Talman tulevalle rakentamiselle ja muulle maankäytölle.

21 Hyväksyttäväksi vietävä osayleiskaava Hyväksyttäväksi vietävään osayleiskaava-aineistoon on tehty muutamia pieniä korjauksia saadun palautteen pohjalta. Tehdyt korjaukset eivät edellytä kaava-aineiston asettamista enää uudelleen nähtäville, koska ne ovat luonteeltaan pieniä teknisiä korjauksia (eivät muuta kokonaisratkaisua) ja perustuvat lausunnoissa ja muistutuksissa esitettyihin korjausehdotuksiin. Korjatusta osayleiskaavaehdotuksesta saadun palautteen pohjalta hyväksyttäväksi vietävään kaavaan ja sitä koskevaan aineistoon (selostus ja toteutusohjelma) on tehty seuraavia muutoksia ja lisäyksiä: Muutokset kaavakartassa ja sitä koskevissa merkinnöissä ja määräyksissä - ELY-keskuksen lausunnon pohjalta osayleiskaavan kaavamääräyksien lakipykäläviittaukset on poistettu ja lainsisältö on avattu tarvittavilta osin suoraan kaavamääräyksiin. - Hyväksyttäväksi vietävään osayleiskaavakarttaan on tarkistettu ja oikaistu maakaasulinjojen sijainnit rasitekarttojen mukaiseen tilanteeseen. - Osayleiskaavakarttaan on muutettu Degerbergin SL-alueen pohjoisosan rajausta vastaamaan alueelle perustetun luonnonsuojelualueen (ELY-keskuksen päätös ) rajausta. - Korjatun osayleiskaavaehdotuksen mukaisen SL-alueen ulkopuolelle jäävät alueen osat on osoitettu hyväksyttäväksi menevässä osayleiskaavakartassa osaksi maa- ja metsätalousaluetta, jolla on erityisiä ympäristöarvoja (MY-alue). - SL-alueita koskevan määräyksen täydentäminen siten, että myös - SL-alueille on osoitettu laskennallinen rakennusoikeus (sama kuin MY-alueilla), mutta SL-alueiden laskennallinen rakennusoikeus on sijoitettava saman maanomistajan luonnonsuojelun kannalta vähempi arvoisille maa- ja metsätalousvaltaisille (M, MY, MU tai MT) alueille. - Asuntoalueita (A) koskevan kaavamääräyksen muotoa on täsmennetty liike-, työ- ja palvelutilojen sijoittamisen ohjaamisen osalta samaan muotoon kuin mitä osayleiskaavassa on määrätty muiden asemakaavoitettaviksi asuntoalueiksi osoitettujen alueiden (AP, AP-1 ja AP-2) kohdalla. A-alueita koskien on kuitenkin säilytetty määräyksessä liike-, työ- ja palvelutilojen sijoittamista koskeva ohjeistus, jotta alueesta syntyisi ulkoasultaan väljempiä asuinalueita urbaanimpi. - Hyväksyttäväksi vietävässä kaavakartassa on Ilvesmäentietä kohti suuntautuva katuyhteys esitetty kulkevaksi nykyistä Talmantien tiepohjaa pitkin. - Osayleiskaavakarttaan on korjattu radan eteläpuolisen PY-alueen rajausta siten, että julkisten palveluiden ja hallinnon alue rajautuu

22 kunnan omistamalle maa-alueelle. - Kaavakarttaan on tullut piirtoteknisiä muutoksia johtuen kaava-aineiston siirtämisestä kunnan käyttämään AutoCAD Fiksu -muotoon. Muutokset/lisäykset muussa kaava-aineistossa (kaavaselostus ja toteutussuunnitelma) - Osayleiskaavan toteutussuunnitelmaan on kirjattu pelastustoiminnan lausunnossaan esittämät tarpeet ohjaamaan alueen asemakaavoitusta ja muuta tarkempaa suunnittelua sekä toteutusta. - Kaavaselostuksesta on poistettu Keravan yleiskaavatyötä koskevasta kohdasta lause: Yleiskaavan tarkistamisen tavoitteena on lisätä työpaikka- ja asuntoalueita Keravan itäosiin. Liitteet: Liite 1/112. MAAJAOS: Osayleiskaavakartta 1:5000 Liite 2a/112. MAAJAOS: Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset Liite 2b/112. MAAJAOS: Osayleiskaavamerkinnät ja määräykset, A4 Liite 3/112. MAAJAOS: Osayleiskaavaselostus Liite 4/112. MAAJAOS Delgeneralplanebeskrivning Liite 5a/112. MAAJAOS: Osayleiskaavaselostuksen liitteet 1-3 Liite 5b/112. MAAJAOS: Delgeneralbeskrivningens bilagor 1-3 Liite 5c/112. MAAJAOS: Osayleiskaavaselostuksen liitteet/bilagor 4-13 Liite 6/112. MAAJAOS: Korjatun ehdotuksen vastineraportti Liite 7a/112. MAAJAOS: Osayleiskaavan toteutussuunnitelma Liite 7b/112. MAAJAOS: Plan för genomförande av delgeneralplanen Vt. kehitysjohtajan ehdotus Maankäyttöjaosto päättää esittää kunnanhallitukselle, että se päättää: 1) hyväksyä vastineet Talman korjatusta osayleiskaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin sekä 2) esittää Talman osayleiskaavan, kaavan G 20 (päivätty ) sekä siihen liittyvän aineiston (selostus ja toteutussuunnitelma) valtuuston hyväksyttäväksi. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. KH 11 Kunnanhallitus Liitteet: Liite 1/ 11 KH: Osayleiskaavakartta 1:5000

23 Liite 2a/ 11 KH: Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset Liite 2b/ 11 KH: Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset, A4 Liite 3/ 11 KH: Osayleiskaavaselostus Liite 4/ 11 KH: Osayleiskaavaselostuksen liitteet 1-3 Liite 5/ 11 KH: Osayleiskaavaluonnoksen vastineraportti Liite 6/ 11 KH: Korjatun ehdotuksen vastineraportti Liite 7/ 11 KH: Osayleiskaavan toteutussuunnitelma Kunnanjohtajan ehdotus Kunnanhallitus päättää 1) hyväksyä vastineet Talman korjatusta osayleiskaavaehdotuksesta annettuihin lausuntoihin ja muistutuksiin 2) esittää Talman osayleiskaavan, kaavan G 20 (päivätty ), sekä siihen liittyvän aineiston (selostus ja toteutussuunnitelma) valtuuston hyväksyttäväksi. Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti esittelijän ehdotuksen. KV 9 Valtuusto Liitteet Liite 1/9. KV: Osayleiskaavakartta 1:5000 Liite 2/9. KV: Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset Liite 3/9. KV: Osayleiskaavamerkinnät ja -määräykset, A4 Liite 4/9. KV: Osayleiskaavaselostus Liite 5/9. KV: Osayleiskaavaselostuksen liitteet 1-3 Liite 6/9. KV: Osayleiskaavan toteutussuunnitelma Liite 7/9. KV: Osayleiskaavaluonnoksen vastineraportti Liite 8/9. KV: Korjatun ehdotuksen vastineraportti Seuraavat valtuutetut ilmoittivat olevansa esteellisiä, koska he tai heidän lähiomaisensa omistavat maata kyseisen kaavan alueella, minkä vuoksi he eivät osallistuneet tämän asian käsittelyyn: Tapio Virtanen, Mandi Alaterä, Kimmo Virtanen, Heikki Vestman, Antti Skogster, Maarit Virtanen ja Marketta Mattila. Valtuusto hyväksyi yksimielisesti kunnanhallituksen ehdotuksen. MAAJAOS 46 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen Valmistelija / Beredare: kaavoituspäällikkö / planläggningschef Matti Kanerva, matti.kanerva (at) sipoo.fi

24 Uudenmaan ELY-keskuksen oikaisukehotus Talman osayleiskaavasta Maankäyttö- ja rakennuslain 195 :n mukaan alueellinen ympäristökeskus (ELY-keskus) voi kunnan hyväksyttyä yleiskaavan tai asemakaavan tehdä kunnalle kirjallisen oikaisukehotuksen, jos kaava on laadittu ottamatta huomioon valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita tai muutoin vastoin lain säännöksiä ja on yleisen edun mukaista saattaa asia uudelleen kunnassa päätettäväksi. Oikaisukehotuksen johdosta kunnanvaltuuston on tehtävä kaavaa koskeva päätös. Jollei valtuusto tee päätöstä kuuden kuukauden kuluessa oikaisukehotuksesta, kaavan hyväksymispäätös katsotaan rauenneeksi. Uudenmaan ELY-keskus on tehnyt Talman hyväksytystä osayleiskaavasta oikaisukehotuksen (liite), joka koskee Degerbergin luonnonsuojelualueen rakennuspaikkojen laskennallista mitoitusta. Taustaa Kaavaan lisättiin ehdotusvaiheen nähtävillä olon jälkeen maanomistajan muistutuksen perusteella seuraava SL-alueita koskeva kaavamääräys: "Alueen laskennallinen rakennusoikeus määrittyy seuraavien periaatteiden mukaisesti: - ensimmäinen rakennuspaikka edellyttää emätilan olevan vähintään 5 ha, - toinen rakennuspaikka edellyttää emätilan olevan vähintään 10 ha, - kolmas-viides rakennuspaikka edellyttää emätilaan aina 20 ha:n lisäystä rakennuspaikkaa kohden. Rakennuspaikkojen enimmäismäärä on kutakin emätilaa kohden 5. Laskennallinen hajarakennusoikeus tulee sijoittaa luonnonsuojelualueen ulkopuolelle, saman maanomistusyksikön luonnonsuojelun kannalta vähempiarvoiselle alueelle (kaavan mukaiselle M-, MT-, MU- tai MY-alueelle)." Uudenmaan ELY-keskuksen vaatimuksesta tilaan Tallmo RN:o 18:63 kuuluvan Degerbergin metsäalueen merkintä muutettiin Talman osayleiskaavaehdotuksessa luontoarvojen perusteella MY-merkinnästä (maa- ja metsätalousalue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja) SL-merkinnäksi (luonnonsuojelualue). Tilalle perustettiin maanomistajien hakemuksesta yksityinen luonnonsuojelualue.

25 Luonnonsuojelualueelle ei ole mahdollista rakentaa. Kaavaehdotusvaiheessa ko. tilan MY-alueella oli tehdyn mitoitustarkastelun mukaan 2 laskennallista hajarakennuspaikkaa. Luonnonsuojelualueen perustamisen johdosta ei kaavassa kuitenkaan haluttu heikentää maanomistajan mahdollisuuksiin laskennallisten rakennuspaikkojen säilymiseen, jolloin kunta ja maanomistaja neuvottelivat em. määräyksen lisäämisestä SL-alueen kaavamääräykseen, jolloin SL-alueella olisi laskennallista hajarakennusoikeutta samojen periaatteiden mukaisesti kuin kaavan MY-alueilla. SL-alueen muodostamisen vaikutusta aikaisempaan laskennallisten hajarakennuspaikkojen lukumäärään ei kuitenkaan tarkistettu. Uudenmaan ELY-keskuksen oikaisukehotus Oikaisukehotuksessa ELY-keskus esittää, että Sipoon kunnan aikaisemmin hyväksymissä osayleiskaavoissa SL-alueet eivät ole muodostaneet laskennallista hajarakennusoikeutta. Kaavasta ei selviä onko SL-alueiden kaavamääräykseen tehdyn lisäyksen myötä maanomistajan ylipäänsä mahdollista käyttää laskennallista rakennusoikeutta muualla maanomistuksensa M-, MT-, MU- tai MY-alueilla. Mikäli SL-alueiden osalta aletaan ottaa huomioon pinta-alaan perustuva hajarakentamismitoitus, vaikuttaa se koko yleiskaavan rakenteeseen kun otetaan huomioon esim. MA- ja SM-alueiden (maisemallisesti arvokas peltoalue ja muinaismuistoalue) luonne, joille ei ole kaavaratkaisussa osoitettu mitoitusta. Tämän kaltainen muutos kaavan ehdotusvaiheen nähtävillä olon jälkeen olisi edellyttänyt MRA:n 32 :n mukaisesti ehdotuksen uudelleen nähtävillä oloa tai vähintäänkin kohdennettua kuulemista. Tehty lisäys ei perustu MRL:n 9 :n mukaisesti riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kaavaselostukseen ei ole avattu kaavaratkaisuun tehdyn lisäyksen perusteluja eikä vaikutuksia. Edellä kerrotun perusteella ELY-keskus vaatii kaavaa oikaistavaksi siten, että edellä mainittu kaavamääräyksen osa poistetaan. Johtopäätöksiä Kunta kävi neuvottelun Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa. Neuvottelussa ELY-keskuksen edustajat totesivat, että maanomistajien tasapuolinen kohtelu ei toteudu koska muissa kunnassa hyväksytyissä osayleiskaavoissakaan ei ole SL-alueilla mitoitusta laskennallisille hajarakennuspaikoille. Samalla ELY-keskus totesi, että he tulevat valittamaan kaavapäätöksestä mikäli lisättyä kaavamääräystä ei poisteta.

Talman osayleiskaava - rakennemallivaihtoehdot / Delgeneralplan för Tallmo - alternativa strukturmodeller

Talman osayleiskaava - rakennemallivaihtoehdot / Delgeneralplan för Tallmo - alternativa strukturmodeller Kaavoitusjaosto/Planläggnings 31 28.03.2012 sektionen Talman osayleiskaava - rakennemallivaihtoehdot / Delgeneralplan för Tallmo - alternativa strukturmodeller 28/10.02.02/2012 Talman osayleiskaavan osallistumis-

Lisätiedot

KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto 9.3.2011 Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi

KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto 9.3.2011 Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi Valtuusto 6 26.01.2015 6 Talman osayleiskaava 28/10.02.02/2012 1011/05.00.00/2010 KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto 9.3.2011 Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi Talman alueelle ollaan

Lisätiedot

Kaavoitusjaosto/Planläggningssektionen Kaavoitusjaosto/Planläggningssektionen

Kaavoitusjaosto/Planläggningssektionen Kaavoitusjaosto/Planläggningssektionen Talman osayleiskaava - osayleiskaavaluonnos / Delgeneralplan för Tallmo - delgeneralplaneutkast 28/10.02.02/2012 Talman osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Program för deltagande och

Lisätiedot

KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto 9.3.2011 Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi

KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto 9.3.2011 Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi Valtuusto 35 15.06.2015 G 20 Talman osayleiskaava 28/10.02.02/2012 KAAVJAOS 32 Kaavoitusjaosto 9.3.2011 Valmistelija: Kaavoittaja Suvi Siivola, suvi.siivola(at)sipoo.fi Talman alueelle ollaan käynnistämässä

Lisätiedot

Talman osayleiskaava - osayleiskaavaehdotus / Delgeneralplan för Tallmo - förslag till delgeneralplan

Talman osayleiskaava - osayleiskaavaehdotus / Delgeneralplan för Tallmo - förslag till delgeneralplan Talman osayleiskaava - osayleiskaavaehdotus / Delgeneralplan för Tallmo - förslag till delgeneralplan 28/10.02.02/2012 Talman osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Program för deltagande

Lisätiedot

Valtuusto S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/ /2014

Valtuusto S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/ /2014 Valtuusto 135 07.11.2016 S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/10.02.03/2014 MAAJAOS 31 Maankäyttöjaosto 15.4.2015 Valmistelija: kaavoituskoordinaattori Pilvi Nummi-Sund, pilvi.nummi-sund(at)sipoo.fi,

Lisätiedot

LIITE 1a. Suunnittelu

LIITE 1a. Suunnittelu LIITE 1a. Suunnittelu ualueen sijainti kunnann opaskartalla. Kartassa on esitetty suunnittelualueen rajaus mustalla rajauksella. Kartassa yksi ruutu = 1 km. LIITE 1b. Suunnittelu ualueen alustava rajaus

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Kunnanhallitus/Kommunstyrel sen 64 23.09.2015

Lisätiedot

Pöytäkirja 3/2015 1. Valtuusto. Aika 15.06.2015, Klo 18:00 23:15 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 8. Osallistujat.

Pöytäkirja 3/2015 1. Valtuusto. Aika 15.06.2015, Klo 18:00 23:15 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 8. Osallistujat. Pöytäkirja 3/2015 1 Valtuusto Aika 15.06.2015, Klo 18:00 23:15 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 8 Osallistujat Nimi Klo Tehtä vä Läsnä Liljeström Christel 18:00 23:15 valt. pj. Vestman Heikki 18:00 23:15

Lisätiedot

Talman osayleiskaava - osayleiskaavaehdotus / Delgeneralplan för Tallmo - delgeneralplaneförslag

Talman osayleiskaava - osayleiskaavaehdotus / Delgeneralplan för Tallmo - delgeneralplaneförslag Talman osayleiskaava - osayleiskaavaehdotus / Delgeneralplan för Tallmo - delgeneralplaneförslag 28/10.02.02/2012 Talman osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma / Program för deltagande och

Lisätiedot

Pöytäkirja 1/2015 1. Valtuusto. Aika 26.01.2015, Klo 18:00-19:40 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 18. Osallistujat.

Pöytäkirja 1/2015 1. Valtuusto. Aika 26.01.2015, Klo 18:00-19:40 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 18. Osallistujat. Pöytäkirja 1/2015 1 Valtuusto Aika 26.01.2015, Klo 18:00-19:40 Paikka Wessmansali, Iso kylätie 18 Osallistujat Nimi Klo Tehtä vä Läsnä Aho Hanne 18:00-18:10 jäsen 1-4 Alaterä Mandi 18:00-19:40 jäsen 1-8,

Lisätiedot

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit , ja 1068) II- vaihe 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus (korttelit 1000 1038, 1041 1046 ja 1068) II- vaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO LIITE 2 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.10.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.5.2015 VETELIN KUNTA Harmaakiven asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 (5) Tekniset palvelut Vaarankyläntie 7, 88300 Paltamo ASEMAKAAVAN SELOSTUS Luhtaniemen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taajaman asemakaavan laajennus ja muutos Suunnittelualueen sijainti

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)

Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli) KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)

Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012

Lisätiedot

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen Kunnanhallituksen 61 02.10.2014 Kunnanhallituksen 82 04.12.2014 Kunnanhallituksen 23 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 09.06.2015 Kunnanvaltuusto 36 17.06.2015 Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA INKOON KUNTA Södra Sådö Ranta-asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ja 64 ) 20.11.2013 1/8 SISÄLLYS Suunnittelun lähtökohdat 1. Suunnittelualue ja hankkeen tausta 2. Suunnittelun tavoite

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Taalojärven rinteen asemakaava (Seita) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.11.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka , 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1805 MYNÄMÄEN KUNTA HIITTIÖNPELLON ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 24.4.2018 24.1.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa asemakaavan

Lisätiedot

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY

RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA , päivitetty Kulomäentie II asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 18.4.2018 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos

Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli

Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 32. LPA, VL ja VP-alueiden asemakaavan muutos, Karhulammen hotelli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KH 28.8.2017 Liite 34 273-AK1605 PYHÄRANNAN KUNTA IHODEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.8.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) kunnanosat, tiloja 3:27, 7:825 ja 15:74 koskeva asemakaava. Kaava-alueen likimääräinen rajaus on

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) LOPPI, OJAJÄRVI, ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-22-46 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 30.5.2018

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään

Lisätiedot

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA

TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA TAMMELA TAAJAMAN ASEMAKAAVAMUUTOS JA LAAJENNUS TAAJAMA-ALUEEN OSA-ALUE 5; RAUHANIEMEN-MATINTUOMION ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sijainti ja nykytilanne: Suunnittelualueen pinta-ala

Lisätiedot

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava.

Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava. KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (8) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen

Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1

Lisätiedot

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena.

Osayleiskaava laaditaan oikeusvaikutteisena. RÄYSKÄLÄN LENTOKENTTÄALUEEN OSAYLEISKAAVAN LAATIMINEN Kunnanhallitus 30.3.2015 ( 79): Metsähallituksen ja Puolustusvoimien suorittamien harjoitusalueiden vaihdon myötä uusien maanvuokra-alueiden saaminen

Lisätiedot

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 NOSTAVAN KATUYHTEYDEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kartanon (06) ja Nostavan (13) ja Vesalan (08) kunnanosat, tiloja 1:59, 3:27, 7:825, 15:74 ja 23:0 koskeva asemakaava. Päivitetty

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän teollisuusalueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PELKOSENNIEMEN KUNTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PELKOSENNIEMEN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS PYHÄTUNTURI / OSA-ALUE C SOUTAJAN RANNAN ALUE Pyhätunturin matkailualueella korttelissa 582 kiinteistöjen 583-403-77-1, 583-403-77-45 ja 583-403-77-46 alueilla OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

SELOSTUS, kaavaehdotus

SELOSTUS, kaavaehdotus JOUTSAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SIIKANIEMI SELOSTUS, kaavaehdotus 28.6.2017 Ote rantayleiskaavakartasta, kaava-alueella punainen rajaus SISÄLLYSLUETTELO 1. LÄHTÖKOHDAT 1.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA

LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 15.8.2016 LOVIISA, LAPPNORUDDEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos

Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos 1 Laitakallion VP-alueen ja yleisen tiealueen (LT) asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kuva 1. Ote opaskartasta ja suunnittelualueen rajaus. Fonecta kartat 1. Miksi kaavoitukseen on

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1907/10.02.03/2014 VP 47/21.10.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KYLÄSAAREN 34. KAUPUNGINOSAN KYLÄSAARENTIEN, KIVININTIEN, VANHAINKODINTIEN JA LAUNAISTENTIEN LÄHIYMPÄRISTÖ 1. ASEMAKAAVA 609

Lisätiedot

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos

Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta ja suunnittelualueen rajaus. Maanmittauslaitos 1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelien 35-39 ja 153 KL-, RM-, RT- ja YK-alueiden, VL-alueiden sekä katualueen ja yleiselle jalankululle ja pyöräilylle varatun alueen sekä vesialueen (Keselmäjärven

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAISTEN KUNTA KARTANORINTEEN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS TYÖNUMERO: 20602083 PÄIVÄYS: 7.1.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2, 00240 Helsinki Mäkelininkatu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Karhulan alueen asemakaava 1 (6) 12.8.2019 Kontiolahti, Lehmo Karhulan alueen asemakaava (OAS) n tarkoitus Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen ja

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus

Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan muutos, valtatien 12 liikennejärjestelyt, Tillola, kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 21 20.05.2014 Kaavoitustoimikunta 28 08.09.2014 Kaavoitustoimikunta 22 11.05.2015 Kunnanhallitus 118 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 51 12.10.2015 Kausala - Kirkonkylä -osayleiskaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta

Lisätiedot

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA

YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A YLIVIESKAN KAUPUNKI YLIVIESKAN ALPUMINKANKAAN OSAYLEISKAAVA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 7.1.2015 P22715 Ehdotusvaiheen palaute ja kaavan laatijan vastine 1 (39)

Lisätiedot

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen

Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A KAAVIN KUNTA Riihiniemen ranta- asemakaava osittainen kumoaminen Kaavaselostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P23617 Kaavaselostus 1 (2) Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä...

Lisätiedot

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen

Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Maankäyttöjaosto/ Markanvändningssektionen Söderkullan osayleiskaavan 2015 kumoaminen, ehdotus / Planeförslag för upphävande av Söderkulla delgeneralplan 2015 310/10.02.02/2013 MAAJAOS 70 Maankäyttöjaosto / Markanvändningssektionen 28.8.2013 Valmistelija/Beredare:

Lisätiedot

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA

INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA 1 MAANMITTARI ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 22.9.2016 INKOO, ÄNGÖ RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja kaavoitustilanne

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja kantatie 82:n risteysalueella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.

Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari

MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015. Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.3.2015 LAPPAJÄRVEN KUNTA Kirkonniemessä kiinteistöjen 6:129 ja 6:130 asemakaavan muutos ja laajennus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain

Lisätiedot

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo

IITTI KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN KAUSALA. 118/ /2017 Khall Valtuusto Voimaantulo 118/10.02.03/2017 Khall 26.3.2018 62 Valtuusto 24.4.2018 9 Voimaantulo 16.8.2018 IITTI KAUSALA KUUSIKALLION ALUE ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN 1.12.2017 Vireille tulosta ilmoitettu KH:n päätöksellä 17.11.2014

Lisätiedot

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen

Lisätiedot

ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki.

ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (8) Päiväys 1.2.2013 LAIHIANRANNAN ASEMAKAAVA 41 LAIHIA ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki. Tekninen toimi Kaavoitus PL 38,

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3)

KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Hissitien asemakaavamuutos (Levin asemakaava-alueen korttelit 32/1,2,4 ja 36/2-3) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.1.2012 Ilmakuva suunnittelualueesta (2006)

Lisätiedot