ASUMISEN TYÖPAJA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASUMISEN TYÖPAJA 24.4.2013"

Transkriptio

1 Jäsenjärjestöpäivät Tuusulan Onnelassa ASUMISEN TYÖPAJA Asumisen työpajan yhteinen teema oli tuettu asuminen, josta kävimme keskustelua Katariina Hännisen ja Leena Salmisen alustusten perusteella. Keskustelua kirjasi Mimmi Laapio. A) KATARIINAN HÄNNISEN ALUSTUS (tiivistettynä): TUETTU ASUMINEN; VAIHTELEVALLA INSENTITEETILLÄ TOTEUTETTUA TURVALLISEN ARJEN JA OSALLISUUDEN TUKEMISTA (yksi määritelmä monien muiden joukossa) Alustuksen tavoitteena oli tuetun asumisen tarkastelu ikääntymisen ja ikääntyneiden asukkaiden näkökulmasta. Tuetun asumisen ikäerityisyys perustuu ensinnäkin asumisen pysyvyydelle. Pysyvyys on ikääntyneille tärkeää monella elämänalueella, myös asumisessa. Ikääntyneet tarvitsevat kodin, jossa he voivat asua elämänsä loppuun asti niin halutessaan. Toiseksi vanhuus on ikä- ja elämänvaiheena uniikki ja siihen kuuluu Erik Eriksonin (1987) mukaan kehitystehtävä, jossa elettyä elämää arvioidaan ja sovitetaan yhteen elämäntarinan palasia. Oman elämän kanssa sinuiksi tulemisen prosessissa mieleen voi myös tulla ajatus, että elämän olisi pitänyt olla jotakin muuta kuin mitä se on ollut. Ikääntyneiden päihdetyössä keskeistä on nähdä paitsi ihminen myös yksilöllinen elämäntarina päihdeongelman takana. Kolmanneksi on tärkeää pohtia ikääntyneen määritelmää. Ikääntynyt voi olla paitsi kronologisen ikänsä myös fyysisen, psyykkisen, sosiaalisen tai kognitiivisen toimintakykynsä perusteella. Neljänneksi ikääntyneiden toimintakyvyn heikentymisen ja siten apuvälineiden käytön myötä tilojen esteettömyys sekä toisaalta asenteellinen esteettömyys ovat tärkeitä elementtejä ikääntyneiden asumisen tukemisessa. Jäsenjärjestöissä on jo nyt tärkeää alkaa varautua ikääntyneiden määrän kasvuun, sillä ikääntyneiden määrän kasvaessa myös ikääntyneiden päihdeongelmat ja siihen liittyvä avun ja tuen tarve lisääntyvät. Ilmiö näkyy jo nyt jonkin verran kentällä jäsenjärjestöissä. Koska päihdeongelmista kärsivien ikääntyneiden tuettu asuminen on vielä varsin jäsentymätön ja uusi asia, olemme alkaneet kerätä IPT:ssä tietoa ilmiöstä haastattelemalla jäsenjärjestöjemme asumisyksiköiden ikääntyneitä asukkaita sekä tuettua asumista ulkoapäin tarkastelevia työntekijöitä. Haastattelurunko rakentuu sosiaaligerontologian professorin Jyrki Jyrkämän (2008) toimijuuden modaliteeteista: kyetä, osata, haluta, voida, täytyä ja tuntea. Sovellamme haastatteluissa Jyrkämän toimijuus-teoriaa, sillä se ei sulje pois ihmisryhmiä tai elämäntilanteita. Hyvän vanhenemisen hahmotelman tulisi Jyrkämän mukaan olla jotakin sellaista, jolla olisi mahdollista tavoittaa vanhenemisen monet tilanteet, myös murtumat. Päihdeongelmista kärsivä ikääntynyt ilmentää nähdäkseni tällaista toisenlaista vanhenemisen tapaa ja tilannetta. Lähteet: Jyrkämä, Jyrki (2008) Toimijuus, ikääntyminen ja arkielämä hahmottelua teoreettis-metodologiseksi viitekehykseksi. Gerontologia 4/2008. s Koskinen, Simo (2008) s. 441 Gerontologinen sosiaalityö. Teoksessa Heikkinen, Eino & Rantanen, Taina (toim.) Gerontologia, Duodecim, Helsinki. Erikson, E. (1987) The Life Cycle Completed

2 B) LEENA SALMISEN ALUSTUS: ASUMISEN TURVAAMINEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUS PUOLIMATKANKOTI PESSISSÄ 86 asukasta (naisia 1/3) 100% päihdeongelma 75% 2dg tai monidiagnoosi 27 asukasta tehostetun tuen ja 61 tuetun asuminen piirissä toiminnan lähtökohtana asunto ensin - periaate huoneenvuokralain alaista toimintaa Helsingin kaupungin määrittelemät reunaehdot Toiminnan mahdollisuudet: Mahdollistaa asunto kaikille tarvitsijoille elämäntavasta riippumatta Mahdollistaa tarpeen mukainen tuki toimia osana asukkaan tukiverkostoa tarjota inhimillinen elämä poliisin näkökulmasta pidätykset ja päihteisiin liittyvä oheisrikollisuus vähentyneet Toiminnan haasteet: Oheispalvelujen saannin vaikeus (mm. kotipalvelu) Huoneenvuokralain soveltaminen haasteellisissa tapauksissa asukkaiden erityistarpeet (mm. psyykkinen oireilu, liikunta- ja aistirajoitteet, väkivalta) itsemääräämisoikeuden toteutuminen asukasohjeiden noudattaminen Asukaslähtöisyys ja itsemääräämisoikeus: päihteidenkäyttö sallitaan asukaslähtöinen kehittämisote toiminnassa talotoimikunta ja asukasyhdistys asukkaat mukana yksikön kehittämisessä vierailut sallitaan kaikkina vuorokauden aikoina asunnon kunnioitus kokemusasiantuntija koulutuksia asukkaille Itsemääräämisoikeuden haasteita: edunvalvonta ja sijoitus asumisyksikköön määritellään ulkoapäin lemmikkieläimiä ei sallita asunnoissa kumppani ei voi asettua kirjoille ilman sijoituspäätöstä väkivalta johtaa vuokrasopimuksen purkuun asumisen onnistumisen edellytykset määritelty ulkoapäin

3 C) KESKUSTELU Alustusten perusteella keskeisimmiksi keskustelun aiheiksi nousivat: itsemääräämisoikeus, asukaslähtöisyys ja ihmiskeskeisyys. Keskustelu polveili vilkkaana, välillä villisti rönsyillen. Osanottajilla oli todella paljon käytännössä kypsynyttä viisautta, jota auliisti ryhmässä jaettiin. Kuka meistä asuu päihteettömässä asunnossa? Päihteettömän ja päihteellisen asumisen eroista ja yhtäläisyyksistä ja todettiin, että päihteetön asuminen ei takaa päihteetöntä elämäntapaa. Voidaan vaatia, että asuminen on päihteetöntä, mutta asukkaalta itseltään ei voida vaatia päihteetöntä elämäntapaa. Tuetussa asumisessa ei ole tärkeää kiinnittää huomiota ikärajoihin, vaan ihmisen kokonaisvaltaiseen tukemiseen ja palveluverkoston rakentamiseen. Päihdeongelmista kärsivän näkökulmasta työntekijän asenteellinen päihdeongelma on kohtalokkaampi kuin asukkaan päihdeongelma. Asenteellisuus sulkee ovia esim. silloin kun palvelun tarjoajalle selviää, että asukaskandidaatilla on joskus ollut päihdeongelma tai hän on ollut vankilassa. Ei ole vaikeita asukkaita, vaan on asukkaita, joilla on vaikeuksia. Vaikeuksiin voidaan vaikuttaa. Tuetun asumisen parissa työskentelevien järjestötyöntekijöiden vahvuus on haasteellisten asiakkaiden asuttaminen ja heidän kanssaan työskenteleminen. Asunnottomuuteen kannattaa yrittää vaikuttaa, ei asunnottomiin ihmisiin. Sekä asiakkaita/asukkaita helpottaa, kun ei ole velvoitetta muuttaa elämäntapaa. Väkivaltatilanteiden sattuessa joudutaan pohtimaan: a) Mitä ei voida sallia, b) miten häiriötilanteet kanavoidaan hallittaviksi ja c) mikä on suotavaa ja vahvistettavaa. Asukaslähtöisyys tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että asukaskokoukset toimivat asukaskeskeisesti. Henkilökunta osallistuu kokouksiin vain kutsuttuna. Asukaskeskeisyyden haasteena on, miten saadaan kotipalvelu mukaan. Tärkeintä on asenne, osallisuus ja asioihin vaikuttaminen. Vaikuttaminen tuo osallisuutta, jatkuva urputtaminen etäännyttää Riippumatta siitä, millaisesta tuetun asumisen muodosta on kysymys, asuminen perustuu normaalin asumisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Asumista normittavat ihmisen kansalaisja perusoikeudet, vuokrasopimus ja palvelusopimus, joka räätälöityy yksilöllisesti. Esimerkiksi tehostetussa tuetussa asumisessa vuokrasopimus ei riitä, vaan siihen sisältyy kotihoidon palvelut. Yksilökohtaisesti tulee määritellä, mikä on kenenkin kohdalla oikea ja aito tuen tarve ja asumisen tarve. Samoin kuin se, miten ne pystytään tyydyttämään.

4 Mitä tuettu asuminen selkokielellä tarkoittaa? Tuettu asuminen on tarkoitettu ihmisille, jotka tarvitsevat apua. On erilaisia tuetun asumisen muotoja. Tuettu asuminen on sitä, että: ihmisiä autetaan kokonaisvaltaisesti opetellaan perusasioiden hoitamista harjoitellaan itsenäisen elämän pelisääntöjä opetellaan elämisen taitoja, kuten käsitystä siisteydestä opetellaan päihtyneenä käyttäytymistä Miksi esitätte juuri sen moraalisen vaateen, jota me emme pysty täyttämään? Päihtymisen sallivissa yksiköissä päihtymisen kanssa opitaan elämään. Lähdetään ajatuksesta, että tämä on meidän porukka ja tämä on meidän yksikkö. tästä lähdetään eteenpäin. Ei ajatuksesta, että kaikki olisi paremmin, jos tuota ihmistä ei olisi. Tällaisissa pois sulkemisen tilanteissa on oikeutettua kysyä: Kuka oikeastaan on väärässä paikassa? Keskiössä on kyky kohdata ihminen ei asiakas, asukas tai päihdeongelmainen. Mitä haasteellisempia asiakkaat ovat sitä kyvykkäämpää henkilökuntaa tarvitaan Tuettu asuminen ei tarkoita välttämättä sitä konkreettista tukea, jota asiakas tarvitsee. Materiaalisen tuen lisäksi hän tarvitsee: Hei, mitä kuuluu? välittämistä. Yhteisöllisyys vaatii, että ymmärretään, että arkisten tekemisen tavat ovat sukupolviin sidotut; nuorempi sukupolvi on tottunut tekemään eri tavalla arkisia asioita kuin vanhempi. Ei palkita osallistumista materiaalisesti, vaan pyritään merkitykselliseen yhdessäoloon. Tiedostetaan, että nuorin sukupolvi on tottunut tässä ja nyt ajatteluun, mikä on ruokkinut tyydyttämään tarpeet välittömästi. Pitkäjänteisyyttä joudutaan harjoittelemaan. Vastuu tekee ihmisestä ihmisen, jaettu vastuu yhteisön ja osallisuuden siihen. Tuetussa asumisessakin tavoitellaan itsenäistä asumista. Pyritään löytämään jokaiselle onnistumisen mahdollisuuksia; Viriketoimintaa ja entisiä taitoja arvostavaa tekemistä ikääntyneille. Vahvistetaan jokaisen omia voimavaroja. Jaetaan vastuuta arkirutiineista. Luotetaan asiakkaaseen/asukkaaseen ja keskustellaan onnistumisen lähtökohdista ja voimavaroista. Kartoitetaan mahdollisuudet ja murretaan negatiivisia asenteita ruokkivat asenteet. Välitetään realistista toivoa tulevaisuudesta. Samaan malliin ei mahdu kukaan. Siksi oli voimaannuttavaa katsoa tuettua asumista monesta näkökulmasta.

5 Voimavaralähtöisyyden merkitys asiakastyössä vahvistui Yleinen puhe: Kukaan ei koskaan pääse mihinkään, kukaan ei koskaan tee mitään, mihinkään ei ole enää varaa ei pitänyt tämän työpajapöydän ääressä paikkaansa, vaan vähäisistä resursseista huolimatta tukea tarvitsevat ihmiset pääsevät tuen piiriin, saavat apua ja tukea. Tuetun asumisen yksiköissä päihdeongelmista kärsivät tulevat kohdatuksi arvokkaina ihmisinä.

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson

Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa. Anna-Maija Josefsson Nuorten asunnottomien tuetut asumispalvelut Espoossa Anna-Maija Josefsson 19.9.2011 Tukiasumisen muotoja Tukiasuminen Tukiasuminen tapahtuu tavallisessa asuntokannassa sijaitsevissa asunnoissa. Asukkaat

Lisätiedot

Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä

Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä Pitkäaikaisasunnottomuus ja asunto ensin -mallin suomalaiset sovellutukset -tutkimushanke Riikka Haahtela 28.11.2014 Esityksen rakenne Tutkimuksellinen

Lisätiedot

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM

Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö. Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki Jaana Huhta, STM Asuminen ja uudistuva vammaispalvelulainsäädäntö Palvelut yksilöllisen asumisen tukena THL, Helsinki 15.3. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen lähtökohdat Keskeinen sisältö Asumisen tuen

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS

IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS IKÄIHMISEN VIREÄ HUOMINEN Oulu 18.4.2013 IKÄIHMISET JA TOIMIJUUS Jyrki Jyrkämä Sosiologia, sosiaaligerontologia, Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto jyrki.jyrkama@yu.fi LYHYT

Lisätiedot

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio

PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa. Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio PAAVO Verkostonkehittäjät Uudistuva ammatillisuus Asunto ensin: arjen haasteet asumispalveluissa Yksikönjohtaja Heli Alkila ja ohjaaja Juha Soivio Helsingin Diakonissalaitos Heli Alkila Pohdittavaksi kuinka

Lisätiedot

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011

KOTIA KOHTI. Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla. Hanna Sallinen 17.2.2011 KOTIA KOHTI Mielenterveyskuntoutujien kuntouttava asuminen Vantaalla Hanna Sallinen 17.2.2011 Asumispalvelut Vantaalla -Asumispalveluiden toimintayksikkö on osa aikuissosiaalityötä -Asumispalvelujen toimintayksikkö

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 13.11.2013 Sivu 1 / 1 4794/02.05.00/2013 107 13.11.2013 107 Kuninkaankallion asumispalveluyksikön asiakasmaksun tarkistaminen ja Väinöläkodin asumisyksikön asiakasmaksusta päättäminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Yksilöllistä elämää yhdessä

Yksilöllistä elämää yhdessä Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille, kehitysvammaisille

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia

Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia IKÄAKATEMIA TO 19.9-2013 FINLANDIA Hyvä vanheneminen ja arkielämä: Kysymyksiä ja mahdollisia vastauksia Jyrki Jyrkämä Professori (em.) Sosiaaligerontologia, sosiologia Gerontologian tutkimuskeskus, JY

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa

Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa Sosiaalisen kuntoutus Noste Lahdessa asiakkaan toimintakyvyn vahvistamista syrjäytymisen torjumista osallisuuden edistämistä 4 sosiaaliohjaajaa 2 lähihoitajaa UUSI SOSIAALIHUOLTOLAKI MÄÄRITTÄÄ SOSIAALISEN

Lisätiedot

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut

Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Asumisen tukea tarvitsevat asiakkaat SAP-työparin näkökulma 10.11.2017 Päivi Jouttimäki, asiantuntija, Aikuisten sosiaalipalvelut Esityksen sisältö Tuettua asumista hakevien asiakkaiden toimintakyky (käytäntötutkimus)

Lisätiedot

Asukkaan ääni. Asukkaiden kokema asumisen laatu, turvallisuuden ja turvattomuuden tunteet. Päivi Kivelä Sininauhasäätiö

Asukkaan ääni. Asukkaiden kokema asumisen laatu, turvallisuuden ja turvattomuuden tunteet. Päivi Kivelä Sininauhasäätiö Asukkaan ääni Asukkaiden kokema asumisen laatu, turvallisuuden ja turvattomuuden tunteet Päivi Kivelä Sininauhasäätiö www.kotikaikille.fi Esityksen taustaa Asukkaan ääni -tutkimus (Kivelä & Leppo 2016)

Lisätiedot

LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ

LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ LÄSNÄOLEVA AMMATILLISUUS ASUMISSOSIAALISESSA TYÖSSÄ Anne Arkonaho Yhteisökoordinaattori Askel matalankynnyksen kohtaamispaikka, Kalliolan setlementti 040 5182667 anne.arkonaho@kalliola.fi 15.11.2018 ASUKKAIDEN

Lisätiedot

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa

Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Palveluohjaus tuottamassa tarvelähtöisyyttä ja osallisuutta tukemassa Sara Haimi-Liikkanen /Kehittämiskoordinaattori Tarja Viitikko / Projektikoordinaattori KASTE / Kotona kokonainen elämä / Etelä-Kymenlaakson

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Ajankohtaiset asiat Kevään verkoston päivämäärät: 16.1. klo 13-14.30 Kotikuntoutus: tehtävänkuvat ym. 13.2. klo 13-15 Kotihoidon yhteinen

Lisätiedot

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä

Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo Pirtinkaari Yksilöllistä elämää yhdessä Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,

Lisätiedot

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki

Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki Kunnan asumispalvelut ja rikostaustaisten asumisen tuki VAT-verkosto 6.9.2017, Oulu Palveluesimies Katja Karppinen Oulun kaupunki, päihdeasumispalvelut Kenttätien palvelukeskus Kenttätien palvelukeskuksessa

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.

Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10. Tuetun päätöksenteon hyviä käytäntöjä ja tuloksia Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Sujuvat palvelut täysivaltainen elämä seminaari 29.10.2014 Tuetusti päätöksentekoon- projekti Projektin toiminta-aika:

Lisätiedot

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti

Lisätiedot

Keski-Suomen vammaisstrategia

Keski-Suomen vammaisstrategia Keski-Suomen vammaisstrategia Vammaispalvelutyöryhmän esitys Peurunka III -seminaari 27.10.2015 Erityiset näkökulmat ja keskustellut käsitteet: Näkökulmat: Lapset Kokemusasiantuntijat Tasa-arvoinen kansalaisuus

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN

ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN ASUMISNEUVONTAA HEKA-KONTULASSA ASUMISNEUVOJA SATU RAUTIAINEN YHTEYS ASUMISNEUVONTAAN Asumisneuvojalle tulee tieto toisen eroavista avio/avopuolisoista ottaessa yhteyttä Mahdollinen kiista siitä, että

Lisätiedot

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan?

Liikkuva Tuki. Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Liikkuva Tuki Miksi jotkut ihmiset asuvat tehostetussa palveluasumisessa ja samassa tilanteessa olevat toiset ihmiset asuvat ja pärjäävät kotonaan? Matti Järvinen Porin perusturva Psykososiaalisten palvelujen

Lisätiedot

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry.

Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. Missä mennään Kehas-ohjelman toteutuksessa valtakunnallisesti? Susanna Hintsala Kehitysvammaliitto ry. susanna.hintsala@kvl.fi KEHAS-ohjelma Ohjelma perustuu valtioneuvoston 21.1.2010 tekemään periaatepäätökseen

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon

Lisätiedot

Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos

Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos Uudistuva ammatillisuus Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa/ yksikönjohtaja Heli Alkila, Helsingin Diakonissalaitos / Paavo verkostonkehittäjät Heli Alkila Palveluasuminen (235), tuettu asuminen

Lisätiedot

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE

Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Lastensuojelullisen Huolen Arvioinnin Työväline VANHEMMAN JA PERHEEN ELÄMÄNTILANNE Valma-hanke 2004-2005 Lastensuojelullisen huolen arvioinnin työväline on kokonaisuudessaan tarkoitettu välineeksi silloin

Lisätiedot

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki

Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen. Hanke Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Lastensuojelutaustaisen nuoren sosiaalisen pääoman kasvattaminen Hanke 2016-2018 Satu Oksman & Anna Lähteenmäki Kuopion seudun nuorisoasunnot ry:n (KSNA) ja Joensuun seudun nuorisoasuntoyhdistys ry:n (Josna)

Lisätiedot

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta

Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma Säkylän kunta Kehitysvammaisten asumispalveluiden suunnitelma 2016 Säkylän kunta Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Asumispalveluiden laatusuositus... 2 3. Asumispalveluiden nykytilanne Säkylässä... 2 4. Suunnitelmissa/rakenteilla

Lisätiedot

Arjen Keskiössä

Arjen Keskiössä Arjen Keskiössä 6.3.2014 Yksilöllisen asumisen malli Kotkassa Arjen Keskiössä hankkeen myötä Kotkassa käytetään sanaa kortteliasuminen, siinä asiakas asuu itsenäisesti ja tarvittava tuki hänelle järjestetään

Lisätiedot

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen

Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen Saamelaisten toimintamallien juurruttaminen ja levittäminen palveluissa Edellytykset yy ja haasteet Inari 20.9.2013 Mirja Laiti Työkalupakin arviointia Kokonaisuudessaan erinomainen työväline henkilöstön

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus

Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Helsinki 24.10.2014 Etelä-Suomen KASTE Kotona kokonainen elämä/ Etelä-Kymenlaakso Asiakasosallisuus Sara Haimi-Liikkanen ( EKL) Asiakasosallisuuden kehittäminen Suunnittelu ja toteutus limittyvät Osallistetaan

Lisätiedot

Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia

Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia Reijo, Jorma, Jari, Jyrki, Juhani, Pekka, Nico, Heta, Sanna ja Carole Nimi ovessa -hanke; vapautuvat vangit ja osallisuus Tampere 16.1.2012 Osallisuudesta

Lisätiedot

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut

Päihdepalvelut. Kuntouttavat asumispalvelut Päihdepalvelut Kuntouttavat asumispalvelut KUNTOUTTAVAT ASUMISPALVELUT Kuntouttavat asumispalvelut tuottavat asumispalveluja täysi-ikäisille asunnottomille vantaalaisille päihde- ja mielenterveyskuntoutujille.

Lisätiedot

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU

KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita

Vanhuksia on moneksi. Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat. Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Vanhuksia on moneksi Ympärivuorokautisessa hoidossa olevat Henkilöt, joilla on useita sairauksia ja toiminnanvajeita Itsenäisesti kotona asuvat, mutta jotka ovat haurastumisen riskissä Hyväkuntoiset eläkeläiset

Lisätiedot

Askelmerkkejä kohti parempia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille Seppo Eronen

Askelmerkkejä kohti parempia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille Seppo Eronen Askelmerkkejä kohti parempia asumispalveluita mielenterveyskuntoutujille 4.10.2018 Seppo Eronen MIELENTERVEYSKUNTOUTUJAN ASUMINEN ENNEN NYT TAVOITE TULEVAISUUDESSA Asuminen psyk. sairaaloissa Asuminen

Lisätiedot

Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen

Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset. Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Tuetusti päätöksentekoon projektin tuotokset Maarit Mykkänen ja Virpi Puikkonen Päämiehisyyttä tukeva koulutusmateriaali Materiaali on suunnattu vammaisalan ammattilaisten käyttöön. Voidaan käyttää: Perehdyttämisessä,

Lisätiedot

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * *

FRA. Ihmisten oikeus asua itsenäisesti. Suomen tapaustutkimus raportti *** *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS * * *** FRA * * *** EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Ihmisten oikeus asua itsenäisesti Suomen tapaustutkimus raportti Sisältö Sivu dlfra... EUROPEAN UNION AGENCY FOR FUNDAMENTAL RIGHTS Johdanto

Lisätiedot

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN

Lisätiedot

Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli

Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli Kehitysvammaisten aikuisten asumisen palveluseteli Tuottajatilaisuus 17.8.2018 Juho Suortti, palvelupäällikkö 17.8.2018 Lähtökohdat Vaikeavammaisten asumispalvelujen kilpailuttaminen 2017 Ostetussa kehitysvammaisten

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2)

ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN. Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2) ASUNTO ENSIN-PERIAATTEEN JA ITSEMÄÄRÄÄMISOIKEUDEN TOTEUTUMINEN Pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelma 2012 2015 (Paavo 2) Asunnottomuudesta 7 850 yksinäistä asunnotonta ja 450 perhettä Asunnottomuus

Lisätiedot

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA?

TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? TOTEUTTAAKO VANHUSPALVELULAKI VALTAA VANHUUS -LIIKKEEN TEEMOJA? Senioriliikkeen kevätkokous 22.04.2013 Helsinki Aulikki Kananoja LAKI l l Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe

Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa. Kouvolan seudun Muisti ry Dos. Erja Rappe Ympäristöön säilötty muisti auttaa selviytymään arjessa Kouvolan seudun Muisti ry 14.2.2017 Dos. Erja Rappe 9.2.2017 Al Esityksen sisältö Ympäristö ja hyvinvointi Muistisairaalle tärkeitä ympäristötekijöitä

Lisätiedot

Asumissosiaalisen työn paikka ja merkitykset osana sosiaalialan työtä

Asumissosiaalisen työn paikka ja merkitykset osana sosiaalialan työtä Asumissosiaalisen työn paikka ja merkitykset osana sosiaalialan työtä AIKUISSOSIAALITYÖN PÄIVÄT 22.- 23.1.2015 Riitta Granfelt Pitkäaikaissasunnottomuus ja asunto ensin mallin soveltaminen Suomessa asunto

Lisätiedot

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA!

HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! HAASTEENA AKTIIVISET SENIORIT MYÖS MARGINAALISSA! Diak Länsi 29.11.2007 Rehtori, dosentti Jorma Niemelä 1. Ihmisarvoinen vanhuus kuuluu jokaiselle. Siihen kuuluu oikeus olla osallisena ympäröivästä yhteisöstä

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut

Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Jääkö mielenterveyden ongelma päihdeongelman taakse palvelujärjestelmässä? Hanna Sallinen Vantaan kaupunki Aikuissosiaalityön asumispalvelut Liian päihdeongelmainen mielenterveyspalveluihin tai liian sairas

Lisätiedot

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA

VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA VANHUSEMPATIAA & ASIOIDEN HOITOA - Ikääntyneiden näkemyksiä vastuutyöntekijyydestä Sari Mutka Helsingin yliopisto Sosiaalityön käytäntötutkimus Helmikuu 2015 Tutkimustehtävä: Miten vastuutyöntekijä voi

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille

Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille Vammaispalveluhankkeen kysely kuntien työntekijöille toteutus touko-syyskuussa 2012 suomeksi ja ruotsiksi lähetettiin hankealueen kuntien, kuntayhtymien ja yhteistoimintaalueiden vammaispalvelun sosiaalityöntekijöille

Lisätiedot

KOOSTE OPISKELIJARAPORTEISTA 10/2011. Yksilöllisen asumisen toteutuminen asiakkaiden ja työntekijöiden kokemana. Kirsi Timonen Leena Suhonen

KOOSTE OPISKELIJARAPORTEISTA 10/2011. Yksilöllisen asumisen toteutuminen asiakkaiden ja työntekijöiden kokemana. Kirsi Timonen Leena Suhonen KOOSTE OPISKELIJARAPORTEISTA 10/2011 Yksilöllisen asumisen toteutuminen asiakkaiden ja työntekijöiden kokemana Kirsi Timonen Leena Suhonen SISÄLTÖ 1 Johdanto 3 2 Yksilöllinen asuminen ja osallisuus 3 3

Lisätiedot

IKÄÄNTYNEEN TOIMIJUUS ARJESSA

IKÄÄNTYNEEN TOIMIJUUS ARJESSA MIELELLÄÄN-SEMINAARI 12.4.2016 Oulu IKÄÄNTYNEEN TOIMIJUUS ARJESSA Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologian professori (emeritus) jyrki.jyrkama@jyu.fi PERUSLÄHTÖKOHDAT Ikääntyneiden valtava kirjo, monikasvoisuus:

Lisätiedot

OSALLISUUDEN SUOSITUKSET

OSALLISUUDEN SUOSITUKSET Niinhän ne väittää että me ollaan normaaleja vuokralaisia OSALLISUUDEN SUOSITUKSET Kokemusasiantuntijaryhmä, Nimi ovessa -hanke Osallisuus ja kokemusasiantuntijuus Vva ry:ssä Asunnottomat perustivat yhdistyksen

Lisätiedot

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Tervetuloa www.a-klinikka.fi www.paihdelinkki.fi www.a-klinikka.fi/tietopuu/ika-paihteet-ja-mieli 1 Sisko Salo-Chydenius, TtM, kehittämiskoordinattori JOHDANTO

Lisätiedot

Asunto ensin asumisyksikkö ja hajasijoitetut asunnot ratkaisuja asumisen pulmiin

Asunto ensin asumisyksikkö ja hajasijoitetut asunnot ratkaisuja asumisen pulmiin 17.11.2017 Asunto ensin asumisyksikkö ja hajasijoitetut asunnot ratkaisuja asumisen pulmiin Pinja Marjamäki RYHMÄTYÖT Työskentelyä ryhmässä annetun aiheen parissa n. 20-30min Yhteinen purku keskustellen,

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Esperi Care Anna meidän auttaa

Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja

Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Lapsen elämää kahdessa kodissa -työpaja Ajoissa liikkeelle reseptejä ehkäisevään työhön 12.6.2012 Iisalmi Mika Ketonen eroperhetyöntekijä, Eroperheen kahden kodin lapset projekti, Lahden ensi- ja turvakoti

Lisätiedot

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET

Hoito- ja hoivapalvelu Kotihoito PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET PÄIVÄTOIMINNAN KRITEERIT JA TOIMINTAPERIAATTEET 1 ASIAKKAAKSI TULEMINEN Päivätoimintaan tullaan palvelutarpeenarvioinnin kautta, jolloin kartoitetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan selviytyminen päivittäiseistä

Lisätiedot

Alkoholistako ongelma palvelutaloissa? Pelisäännöt avuksi. Eija Kaskiharju, YTT Ikäinstituutti Vanhustyön vastuunkantajat 15.5.

Alkoholistako ongelma palvelutaloissa? Pelisäännöt avuksi. Eija Kaskiharju, YTT Ikäinstituutti Vanhustyön vastuunkantajat 15.5. Alkoholistako ongelma palvelutaloissa? Pelisäännöt avuksi Eija Kaskiharju, YTT Ikäinstituutti Vanhustyön vastuunkantajat 15.5.2014 Päihdepelisäännöt palvelutaloihin 2009-2011 Toimintatutkimuksellinen kehittämishanke

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja

Henkilökohtaisen avun hakeminen. Työpaja Henkilökohtaisen avun hakeminen Työpaja 10.10.2013 Vammaispalvelulaki - Henkilökohtainen apu liittyy vammaispalvelulakiin. - Vammaispalvelulaki uudistui 1.9.2009. - Vammaispalvelulakia muutettiin, jotta

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat

Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Ikääntyminen ja henkiset voimavarat Agronomiliiton tilaisuus 5.11.2013 Vuoden psykologi Toimialapäällikkö, PsT Sirkkaliisa Heimonen Ikäinstituutti Ikäinstituutti - hyvän vanhenemisen asiantuntija Tehtävänä

Lisätiedot

TUKEA YKSILÖLLISEEN ELÄMÄÄN

TUKEA YKSILÖLLISEEN ELÄMÄÄN TUKEA YKSILÖLLISEEN ELÄMÄÄN Tuki- ja osaamiskeskus Eskoo on sosiaalihuollon erityispalvelujen asiakaslähtöinen osaaja, tuottaja ja kehittäjä. Eskoo on erikoistunut vammaispalveluihin ja lastensuojeluun.

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus opas työntekijöille

Ikääntyneiden kuntoutus opas työntekijöille Ikääntyneiden kuntoutus opas työntekijöille Tunnista kuntoutustarve Ohjaa kuntoutukseen Tue toimintakykyä Laatijat: Pikkarainen Aila ja Tikka Pirjo K Lisää tietoa www.kela.fi/kehittamistoiminta_tuloksia

Lisätiedot

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta

Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Tietoa Borlängen kunnan vanhustenhuollosta Borlänge kommun 781 81 Borlänge Tel: 0243-740 00 kommun@borlange.se www.borlange.se Kun tarvitset apua tai tukea Kun tarvitset apua arkiaskareisiin voit hakea

Lisätiedot

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että

LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN. Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että Suomen malli 2 LAATUSUOSITUKSET TYÖLLISTYMISEN JA OSALLISUUDEN TUEN PALVELUIHIN (entinen työ- ja päivätoiminta) Kehitysvammaisille ihmisille tarjottavan palvelun lähtökohtana tulee olla, että he voivat

Lisätiedot

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä

Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan. - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Yksissä tuumin nuorten asumista tukemaan - Toimintamallien ja materiaalien esittelyä Materiaalille tilausta Asumisen asioiden käsittelyyn ei ole ollut välineitä, vaikka nuorten asumisen haasteet nousseet

Lisätiedot

MÄNTYKOTI. PYYKKINIEMENTIE REISJÄRVI p

MÄNTYKOTI. PYYKKINIEMENTIE REISJÄRVI p MÄNTYKOTI PYYKKINIEMENTIE 8 85900 REISJÄRVI p. 040 3008 390 Mäntykodin toimintaajatus: Mäntykoti on autettu asumisyksikkö, jossa asuu eniten apua tarvitsevia kehitysvammaisia (tehostettua palveluasumista,

Lisätiedot

Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat. Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu

Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat. Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu Ikäihmisen arjen voimavarat jatkuvuus ja aktiivisuus - näkökulmat Tarja Tapio, lehtori YTT, Saimaan ammattikorkeakoulu Kolme ajankohtaista näkökulmaa ikääntymiseen Kun suunnittelemme palveluja, sekä teknologiaa,

Lisätiedot

Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa

Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa Asiakasyhteistyö toimintakyvyn arvioinnissa TOImii! Toimintaterapian hyvät arviointikäytännöt Suomessa Näkökulmia arviointiin Ammattikorkeakoulu Arcada 5.5.2010 Tiina Airaksinen, YTM, projektipäällikkö,

Lisätiedot

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto

Iisalmi Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Ikääntyneiden, kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien asumisen tukeminen ja asumisvaihtoehdot Iisalmi 26.11.2015 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Ikääntyneiden

Lisätiedot

Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta

Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Asiakkaan äänellä -kehittämistoiminta Milla Ilonen 040 848 0909 milla.ilonen@aspa.fi Asiakkaat kokemuskehittäjinä! Vuonna 2008 kutsuttiin koolle eripuolilta Suomea 50 asumispalvelujen käyttäjää. Vertaisarviointi

Lisätiedot

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa

Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa Sosiaalisen toimintakyvyn turvaaminen akuuttihoidossa päivystystilanteen haasteet ja mahdollisuudet sosiaalisen kuntoutuksen näkökulmasta Järvenpään SOSKU-hankkeen seminaari 7.11.2017 Outi Hietala, erikoistutkija-kehittäjä

Lisätiedot

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden?

Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Takaako uusi vanhuspalvelulaki arvokkaan vanhuuden? Kaakkois-Suomen sosiaali- ja terveyspolitiikan kehittämispäivä 8.11.2012 Matti Mäkelä 8.11.2012 Vanhuspalvelulaki / Matti Mäkelä 1 Vanhuspalvelulaki:

Lisätiedot

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa

Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa Asumisen ohjelma Vammaisten kuntalaisten asumisen muotojen ja palveluiden edistäminen Espoossa 2016 2025 Asuminen ja palvelut seminaari 15.3.2018 Anu Autio, palvelupäällikkö, Espoon vammaispalvelut Mikä

Lisätiedot

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja

Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa. Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Muistiliiton juhlavuosi välittää ja vaikuttaa Kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen Muistiliitto ry:n hallituksen puheenjohtaja Välittämisen viestin vieminen Välittämisen asenteen edistäminen yhteiskunnassa

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR)

HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) HEA Hyvinvointia ja energiatehokkuutta asumiseen (Etelä-Suomen EAKR) Metropolia, Hyto Tuula Mikkola Projektipäällikkö 28.2..2013 1 HEA pähkinän kuoressa Kesto 2.5 vuotta: 9/11 2/14 hankekokonaisuus, jossa

Lisätiedot

Autonomian tukeminen on yhteinen etu

Autonomian tukeminen on yhteinen etu Autonomian tukeminen on yhteinen etu Päivi Topo, dosentti, pääsihteeri Sosiaali- ja terveysalan eettinen neuvottelukunta, ETENE Sosiaali- ja terveysministeriö paivi.topo@stm.fi Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖ TOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA

YMPÄRISTÖ TOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA YMPÄRISTÖ TOIMINNAN MAHDOLLISTAJANA Aila Pikkarainen Toimintaterapeutti, tutkija KM, THM (gerontologi) IKKU hanke, Kela www.ikku.info Esityksen teemat Tila, paikka, asunto, koti? Kotikäynti primäärisen

Lisätiedot

TUAS - Nuorten tuettu asuminen

TUAS - Nuorten tuettu asuminen TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijaryhmän osallisuuden suositukset

Kokemusasiantuntijaryhmän osallisuuden suositukset Kokemusasiantuntijaryhmän osallisuuden suositukset Niinhän ne väittää, että me ollaan normaaleja vuokralaisia KRIMINAALITYÖN FOORUMI 24.10.2012 Toiminnanjohtaja Sanna Lehtonen Vailla vakinaista asuntoa

Lisätiedot

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA?

KOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA? KOHTI OSALLISTAVAA PEDAGOGIIKKAA Kristiina Kumpulainen Leena Krokfors Lasse Lipponen Varpu Tissari Jaakko Hilppö Antti Rajala Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos Miksi

Lisätiedot

ALUSTAVIA tietoja PAAVO-ohjelman seurantakyselystä ja tulevia haasteita

ALUSTAVIA tietoja PAAVO-ohjelman seurantakyselystä ja tulevia haasteita ALUSTAVIA tietoja PAAVO-ohjelman seurantakyselystä ja tulevia haasteita 24.1.2014 ympäristöministeriö Sari Timonen, projektipäällikkö PAAVO-Verkostokehittäjät (Y-Säätiö, Sinauhasäätiö, HDL, Vva, Rauman

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta

IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta AIJJOOS-HANKE Päätösseminaari 21.11.2012 IKÄIHMISET YHTEISKUNNASSA: kohti arjen osallisuutta Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet

Map-tiedote. Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Map-tiedote Minun asumisen polkuni -projektin lopputuotteet Mitä tämä vihko sisältää? 1. Map Minun asumisen polkuni -toimintamalli 5 2. Map-selkokuvat 7 3. Suunnittelen omaa elämääni 9 4. Asuntotoiveeni

Lisätiedot

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus

Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus Kehitysvammaisten ihmisten asuminen ja yhdenvertaisuus THL 15.3.2018 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi 2 Kehitysvammaisten ihmisten asuminen vs. tavallinen vuokra-asuminen

Lisätiedot