J Ä S E N T I E D O T E

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "J Ä S E N T I E D O T E"

Transkriptio

1 Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E 5 / Tässä nume rossa: EKY:n kesäpäivät Perjantai-ilta - Seminaari - Vuoden Liikenteenharjoittaja - Olympiadit Kuorma-auton seisonta-ajan korvaukseen uusi malli Uudet palkat alk. EKY:N KESÄPÄIVÄT JYVÄSKYLÄN LAAJA- VUORESSA Elintarvikealan Kuljetusyrittäjien kuudensiatoista kesäpäiviä vietettiin Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuoressa Jyväskylässä. Tällä kertaa kesäpäiville osallistui 165 henkilöä. Perjantai-illan ohjelma on ollut periteisesti rento, mukavaa yhdessäoloa. Nyt suuntasimme ensin Päijänteelle m/s Suomen Suvella. Sää oli mitä parhain, hivenen pilvinen taivas, pieni tuulenvire ja lämpötila noin +24 astetta, ei voisi enemmän toivoa. Kaksituntisen risteilyn jälkeen rantaudumme Vaajakoskella Savutuvan Apajien rantaan. Savutuvan Apajille on koottu vanhoja rakennuksia ympäri Keski-Suomea. Paikan isäntä kertoi paikan historiasta ja paikalla olevista rakennuksista. Illan päätteeksi nautimme maukasta iltapalaa kallioluolassa. Kuljetuskustannusindeksi LIITTEET Dieselöljyn hintakehitys Kustannusindeksi Kuorma-auton seisonta-ajan lomakkeet Palkkataulukko Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Nuijamiestentie Helsinki Puh Fax Sähköposti: etunimi. EKY:N KESÄPÄIVIEN SEMINAARI LAUANTAINA Seminaarin aiheeksi oli tällä kertaa valittu Ne ihanat naiset. Naiset esiin Kuljetusala kaipaa lisää naisia yrittäjiksi. Miten se onnistuu, sitä mietittiin monipuolisesti EKY:n kesäpäivien Ne ihanat naiset -seminaarissa. EKY:n jokavuotisille kesäpäiville kokoontuvat perinteisesti myös yrittäjien puolisot eli käytännössä vaimot. Tänä vuonna EKY halusi huomioida naiset myös seminaariohjelmassa. Puheenjohtaja Matti Heikkilää

2 Sivu 2 lukuun ottamatta esiintyjät olivat naisia ja jokaisessa luennossa asioita katsottiin enemmän naisen näkökulmasta. Avauspuheenvuorossaan Heikkilä toivoi lisää naisia kuljetusyrittäjiksi. Tämäkin ala tarvitsee uusia tekijöitä suurten ikäluokkien poistuessa eläkkeelle. - Kuljetus- ja logistiikka-ala on 99-prosenttisesti miesvaltainen. Jos alaa halutaan houkuttelevammaksi, sinne tarvitaan huomattavasti enemmän naisia, Heikkilä totesi. Myös opetusministeri Henna Virkkunen kaipasi lisää naisia kuljetusyrittäjiksi. Opetusministeri Henna Virkkunen - Kuljetusalan miesvoittoisuus näkyy myös koulutuksessa. Tänä keväänä vain 11 prosenttia hakijoista oli naisia. Kulttuurimuutos on hidas. Tänä päivänä teknologia on kuitenkin niin kehittynyttä, ettei alalla vaadita niin paljon raakaa voimaa kuin ennen. Ammattitaitoa ja osaamista kyllä. Asenteet tasa-arvon esteenä Virkkusen mukaan yleisesti ottaen naisella on aika tasavertaiset mahdollisuudet edetä urallaan. Esteet ovat asenteissa, ei niinkään lainsäädännössä. Tytöiltä ja pojilta odotetaan elämän arjessa erilaista käyttäytymistä. - Toivon, että voisimme nähdä lapsemme sukupuolesta riippumatta enemmän yksilöinä. Kannustaisimme lapsia eteenpäin toteuttamaan omia ajatuksiaan ja mielenkiinnon kohteitaan. Se olisi tärkeää niin lapsen itsensä kuin koko Suomen kannalta. Silloin saamme parhaat voimat käyttöön. Virkkunen on huomannut, että yhteiskunnallisessa elämässä tehdään paljon päätöksiä virallisten kokousten ulkopuolella. Jäsentiedote - Haluankin kannustaa naisia muodostamaan verkostoja: työn ulkopuolella voisimme miettiä tulevaisuuteen liittyviä linjauksia. En tällä tarkoita välttämättä erillisiä naisten verkostoja. Esimerkiksi nämä kesäpäivät ovat hyvä esimerkki naisten ja miesten yhdessä toimimisesta. Haasteet kasvaneet Virkkunen käsitteli esityksessään myös kuljetusalan ajankohtaisia kysymyksiä. Hän ymmärsi kuljetusyrittäjien haasteita talouslaman aikana. Yrittäjät ovat kertoneet esimerkiksi jatkuvasti kasvaneista joustavuusvaatimuksista. - Tavaroiden toimitusajat ovat jatkuvasti lyhentyneet, kukaan ei tee oikeastaan mitään varastoon. Näyttää siltä, että kuljetusyrittäjä saa olla se joustava palanen siinä välissä. Hänen pitää olla aikataulussa tai viedä lyhyelläkin varoitusajalla tavaraa eteenpäin. Naiset näpertelevät Eläinlääkintöneuvos Pirkko Skutnabbin aiheena oli nainen vallankäyttäjänä. Hän huomautti, että vaikka vallankäytöstä puhutaan enemmän työelämän ja politiikan alueilla, valtaa käytetään myös arjessa. Eläinlääkintöneuvos Pirkko Skutnabb - Naisella on hyvin paljon valtaa kotona, enemmän kuin miehellä. Mies on luovuttanut sitä, koska haluaa duunata isompia juttuja, hoitaa asioita ja näkyä kodin ulkopuolella, Skutnabb arvioi. Skutnabbin mielestä miesten vallankäyttö poikkeaa naisten vallankäytöstä juuri siinä, että miehet kulkevat suurissa linjoissa, kokonaisuuksissa. Tämän Skutnabb on selkeästi nähnyt omalla työpaikallaan. Skutnabb on työskennellyt 25 vuotta maaja metsätalousministeriössä. Alkuvuosina lähes kaikki virkamiehet olivat miehiä. Nyt suhde on keikahtanut toisin päin: miehiä on

3 5 / 2010 alle 10 prosenttia. Muutos näkyy selvästi työyhteisön vallankäytössä. - Kun miehet olivat enemmistönä, asiat kulkivat suurina kokonaisuuksina. Nyt takerrutaan pieniin asioihin. Halutaan säädellä kaikki millimetrintarkasti, esimerkiksi kuinka monta astetta rampin lastauskulma saa enintään olla eläimiä lastattaessa. - Teille, jotka toimitte siellä liikenteessä, tämä on varmaan monesti hankalaa. Millimetrien ja neliösenttien kautta ei aina toteudu se, mitä ministeriössä ollaan hakemassa: eläinten hyvinvointi. Skutnabbin mukaan paras keino kasvattaa naisia tarkoituksenmukaisempaan vallankäyttöön on antaa heille mahdollisuuksia edetä urallaan ja saada valtaa. Sitä kautta he huomaavat, ettei ole järkevää tuhlata energiaa pikkuasioihin. Turhaa pikkutarkkuutta on tullut myös EU:n taholta. Nyt Skutnabb näkee kuitenkin valon merkkejä komission suunnalta. Siellä ollaan palaamassa yleisempään asioiden säätelyyn ja kokonaisuuksien hallintaan säädöstasolla ja eläinsuojelutarkastuksissa. Naiseudesta hyötyä Kuljetusten päällirakenteita valmistavan EL-Kori Oy:n toimitusjohtaja Marjut Nordström kertoi näkemyksiään siitä, mitä on toimia naisena liike-elämässä. Hän ei ole kokenut naiseudestaan koskaan mitään haittaa. Sivu 3 puhelimessa pyytää miesväkeä paikalle tarjousta esittämään, mutta kyllä se sitten kelpasi minunkin tekemänäni, Nordström nauratti yleisöä. Puolison tuki tärkeä Kuljetusyrittäjän puoliso Ritva Koukkari toi esiin puolison ja perheen merkityksen yrittäjän työssä. Kuljetusyrittäjän puoliso Ritva Koukkari - Yrittäjille tuttu työntäyteinen puurtaminen ottaa aikaa ja kuluttaa niin yrittäjän kuin läheisten voimia. Siksi kannattaa kiinnittää huomiota myös henkiseen jaksamiseen ja parisuhteen hoitoon. Yrittäjän puolisolta vaaditaan muun muassa kannustavuutta, kärsivällisyyttä ja luopumisen kykyä. Koukkari itse muistaa avioliiton alkuaikoina oppineensa luopumisen kykyä kantapään kautta. - Oletin, että lauantai-iltana kello kuusi ollaan kotona, sytytetään kynttilät ja aloitetaan pyhänvietto. Minut pudotettiin maanpinnalle, kun puoliso valisti: Minä en kuule kelloa katsele. Tulen sitten kun työt on tehty. EKY: n kesäpäivien iloinen ilmapiiri huipentui näyttelijä Eeva Litmasen ilmestyttyä lavalle. Toimitusjohtaja Marjut Nordström Nordström arvelee, että hän toimitusjohtajaksi astuttuaan pääsi naisena jopa helpommin myymään itsensä henkilökunnalle. Erilaisissa tilaisuuksissa hänet on huomattu, koska hän on ollut ainoa nainen. - Myös asiakaskunta otti minut hyvin vastaan. Tosin joskus joku saattoi Näyttelijä Eeva Litmanen Litmanen muistutti Lauri Viidan ja Aino Suholan tekstein toivon ja rakkauden merkityksestä. Hän korosti, kuinka tärkeätä on välillä vaihtaa näkökulmaa. Siihen hän patisti yrittäjäjurrikoita myös käytännön harjoituksin.

4 Sivu 4 Jäsentiedote KULJETUS LINTUKANGAS OY KAUSALASTA VALITTIIN VUODEN 2010 EKY:N LIIKENTEENHARJOITTAJAKSI Kuljetus Lintukankaan perusti Kalevi Lintukangas vuonna Puutavaran kuljetukset työllistivät yritystä vuoteen Vuonna 2003 yrityksen osakekanta siirtyi yrityksen nykyiselle omistajalle, Kalevin pojalle, Teppo Lintukankaalle. Tänä päivänä Kuljetus Lintukangas kuljettaa elintarvikkeita ja rakennusteollisuuden betonituotteita. Elintarvikepuolella on ajossa yksi maidonkeräilyauto ja 3 kolme yhdistelmää valmiintavaran kuljetuksissa. Yhteensä yrityksen kalusto käsittää 8 ajoneuvoa. Kuljetus Lintukangas työllistää 19 henkilöä. Kuljetus Lintukankaan liikevaihdosta tulee kahdelta suurimmalta kuljetusten ostajalta yli 90 %. Yrityksen toiminnan perustana ovat hyvät asiakassuhteet, jatkuvuuden varmistaminen, tehokas ja kannattava toiminta. Vaikka tilanne on nyt vakaa, niin aina pitää katsoa tulevaisuuteen, on Teppo KESÄPÄIVIEN OLYMPIADIT LAUANTAINA Lintukankaan motto. Toinen johtoajatus on että toimintaa pitää kehittää siten että yrityksen toimintaedellytykset säilyvät hyvinä. Keskeisiä asioita Kuljetus Lintukankaan toiminnassa ovat myös toimintaympäristön muutosten seuraaminen ja verkostoituminen. Teppo ja Päivi Lintukangas vastaanottamassa vuoden 2010 liikenteenharjoittajan palkintoa. Palkintoa olivat jakamassa EKY:n puheenjohtaja Matti Heikkilä ja varapuheenjohtaja Kari Kähkönen sekä SKAL: n puheenjohtaja Ahti Myllys. EKY:n Kesäpäivien Olympiadeissa kisattiin aurinkoisissa merkeissä. Perinteeksi muodostunut leikkimielinen, mutta sitäkin kiivaampi kamppailu järjestettiin Laajavuoren hiihtostadionin kupeessa. Muuramelainen Sateentekijät Oy oli järjestänyt kuusi rastia, joilla liikeystävien, kuljetusten ostajien ja eri alueosastojen joukkueet pääsivät mittelemään tämän vuoden mestaruudesta. Lajeina olivat muun muassa tolppasuunnistus, pirunnyrkin kokoaminen ja sillanrakennus pelkistä lankuista. Kilpailu oli tiukka, etenkin kärkikolmikon välillä. Pokaalin kuitenkin pokkasi Pohjanmaan joukkue, joka samalla kiinnitti palkinnon itselleen voittamalla Olympiadit jo kolmannen kerran peräkkäin. Joukkueen johtaja Juha Finnilä paljasti voiton salaisuudeksi onnistuneen henkisen valmentautumisen. Sillan rakennettuaan joukkueiden piti vielä ylittää joki rikkomatta siltaansa. Voittajajoukkue Pohjanmaan silta kesti hyvin.

5 5 / Sivu 5 Tulokset: I Pohjanmaa II Yhteystyökumppanit III Oulu III Kuljetuksen ostajat III Savo VI Keski-Suomi 41 p 39 p 38 p 38 p 38 p 33 p VII Häme 30 p VIII Kaakkois-Suomi 28 XI Uusimaan 24 p X Lappi 21 p Liikeystävät pähkäilevät pirunnyrkin parissa. KUORMA-AUTON SEISONTA-AJAN KORVAUKSEN HAKEMISEEN UUSI MALLI UUDET PALKAT Mikäli kuorma-auto on osallisena liikennevahingossa syyttömänä osapuolena ja ajoneuvo joutuu olemaan pois työtehtävistä korjaamisen ajan, on kuljetusyritys oikeutettu saamaan korvausta seisontaajalta vahingonaiheuttajan vakuutusyhtiöltä. Seisonta-aikakorvaus voidaan maksaa niin sanottuna normikorvauksena, jolloin korvauksen määrä on määritelty Liikennevahinkolautakunnan normeissa ja ohjeissa. Mikäli normikorvaus ei riitä korvaamaan tosiasiallista vahinkoa, voi yrittäjä hakea korvausta todellisen menetyksen pohjalta. SKAL ja Liikennevakuutuskeskus ovat laatineet yhteistyössä lomakkeen, jonka tarkoitus on helpottaa seisonta-ajan korvauksen hakemista vakuutusyhtiöltä. Lomakkeen ideana on se, että korvausta laskettaessa ajoneuvon seisontaajan liikevaihdosta vähennetään ne ajoneuvon muuttuvat kulut, joita ei ajoneuvon seisomisen vuoksi synny. Palkkakustannukset voivat olla joko kiinteitä tai muuttuvia riippuen siitä, voidaanko ajoneuvon kuljettajalla teettää muuta työtä ajoneuvon seisonnan aikana. Lomake löytyy SKAL:n jäsensivuilta kohdasta lomakkeita ja ohjeita sekä Liikennevakuutuskeskuksen Internetsivuilta osoitteesta kohdasta lomakkeet. Kuorma-autojen normikorvaukset löytyvät Liikennevahinkolautakunnan Internetsivuilta kohdasta normit ja ohjeet. Lisätietoja asiasta tarvittaessa SKAL:n toimistolta Uudet palkat tulevat voimaan tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien. (Liite 13)

6 Sivu 6 Jäsentiedote KULJETUSKUSTANNUSINDEKSI Liitteenä (liite 2) kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 7/2010. Kokonaismuutos ilman polttoainetta Eri ajoneuvo tyyppien painotettua keskiarvoa kuvaavan ilman polttoainekustannuksia olevan kokonaisindeksin nousu oli 1,1 %. Esim. vaikutus kokonaiskustannuksiin 77 %:n keskimääräisellä kustannusosuudella oli 0,85 % (77/100 x 1,1 %). Kevyellä kalustolla vaikutus on kuitenkin keskimääräistä suurempi. Hyvää alkanutta syksyä! ELINTARVIKEALAN KULJETUSYRITTÄJÄT RY Seppo Tolonen toimitusjohtaja

7 5 / 2010 L i i t e Sivu 7 SKAL Logistiikka DIESELÖLJYN HINTAKEHITYS D-mittarien bruttohinta /litra sis. alv 22 %, alkaen 23 % Päivämäärä Kesälaatu Talvilaatu DIK DIV DIT ,205 1,223 1, ,227 1,245 1, ,216 1,234 1, ,222 1,240 1, ,186 1,203 1, ,169 1,186 1, ,185 1,202 1, ,206 1,223 1, ,228 1,245 1, ,209 1,226 1, ,232 1,249 1, ,225 1,242 1, ,211 1,228 1, ,224 1,241 1, ,194 1,212 1, ,218 1,235 1, ,229 1,247 1, ,257 1,275 1, ,273 1,291 1, ,240 1,258 1, ,277 1,296 1, ,287 1,306 1, ,294 1,312 1, ,306 1,325 1, ,319 1,338 1, ,349 1,368 1, ,326 1,345 1, ,333 1,352 1, ,356 1,375 1, ,369 1,388 1, ,334 1,353 1, ,364 1,383 1, ,333 1,352 1, ,307 1,326 1, ,331 1,351 1, ,339 1,358 1, ,345 1,364 1, ,370 1,389 1, ,355 1,375 1, ,364 1,384 1, ,324 1,343 1, ,315 1,334 1, ,329 1,349 1, ,352 1,371 1, ,340 1,359 1,370

8 Sivu 8 L i i t e 2 Jäsentiedote Taulu 2 KUORMA-AUTOLIIKENTEEN KUSTANNUSINDEKS KOKONAISINDEKSI Indeksit kustannustekijöittäin Ilman arvonlisäveroa 2005 = 100 Vuosi ja kuukausi Kuljettajien palkat Välilliset palkat Päivärahat Korjaus ja huolto Renkaat Pääoman poisto Korot Polttoaineet Vakuutukset Liikennöimismaks. Hallinto Ylläpito Kok. kustann. paino (24,6) (16,6) (1,2) (23,4) (6,7) (3,2) (10,9) (2,3) (4,3) (1,6) (3,5) (1,7) (100) ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100, ,7 103,6 100,9 106,0 105,0 106,3 102,8 121,4 107,8 100,6 102,0 104,4 104, ,9 106,7 102,5 106,0 108,7 112,5 106,8 157,2 112,0 101,7 106,8 109,1 108, I 101,5 100,6 100,9 104,3 102,7 103,5 101,1 104,9 107,8 100,5 100,4 101,9 102,4 II 101,5 100,6 100,9 104,8 103,8 103,4 101,4 109,2 107,8 100,5 100,5 102,0 102,7 III 103,8 103,8 100,9 106,7 104,4 103,4 101,5 113,3 107,8 100,5 100,8 102,7 104,4 IV 103,8 103,8 100,9 108,7 104,4 105,0 101,6 114,9 107,8 100,5 100,9 102,8 105,0 V 103,8 103,8 100,9 108,8 104,6 104,7 101,6 112,0 107,8 100,5 100,9 103,2 105,0 VI 103,8 103,8 100,9 108,7 104,8 106,7 101,7 115,6 107,8 100,5 102,4 103,6 105,2 VII 103,8 103,8 100,9 110,0 104,8 107,5 102,0 118,0 107,8 100,5 102,8 105,6 105,6 VIII 103,8 103,8 100,9 110,9 105,0 108,1 103,6 127,5 107,8 100,7 102,9 105,8 106,3 IX 103,8 103,8 100,9 104,4 105,8 108,3 104,6 132,6 107,8 100,7 103,0 105,8 105,0 X 105,2 105,2 100,9 102,4 106,2 108,5 104,6 132,3 107,8 100,7 103,0 106,1 105,2 XI 105,2 105,2 100,9 101,4 106,4 108,7 104,7 136,6 107,8 100,7 103,1 106,4 105,1 XII 105,2 105,2 100,9 101,0 107,1 108,1 104,7 140,5 107,8 100,7 103,3 106,6 105, I 105,2 105,1 100,9 96,9 107,6 110,8 105,5 142,4 112,0 101,6 105,5 107,2 104,7 II 105,2 105,1 100,9 99,9 107,8 111,1 105,6 145,5 112,0 101,6 105,5 108,4 105,5 III 106,7 106,6 102,8 100,0 108,2 111,9 105,7 149,3 112,0 101,6 105,9 108,9 106,4 IV 106,7 106,6 102,8 101,3 108,2 110,6 105,9 153,0 112,0 101,6 106,0 108,8 106,7 V 106,7 106,6 102,8 102,3 108,2 112,2 105,9 151,5 112,0 101,6 106,0 108,8 107,0 VI 106,7 106,6 102,8 104,7 108,7 112,2 107,4 156,3 112,0 101,6 106,1 109,3 107,9 VII 106,7 106,6 102,8 105,7 108,6 112,8 107,4 158,2 112,0 101,6 106,1 109,2 108,2 VIII 106,7 106,6 102,8 105,2 108,7 113,0 107,6 162,1 112,0 101,7 106,0 109,3 108,2 IX 106,7 106,6 102,8 108,5 109,4 112,6 107,6 165,5 112,0 101,7 106,6 109,4 109,1 X 108,2 108,1 102,8 110,2 109,6 113,3 107,6 166,8 112,0 101,7 109,2 109,7 110,3 XI 108,2 108,1 102,8 120,2 109,6 114,7 107,6 164,6 112,0 101,7 109,2 109,8 112,6 XII 108,2 108,1 102,8 117,8 109,6 115,1 107,6 171,7 112,0 101,7 109,2 109,9 112, I 108,2 107,7 102,8 124,0 111,9 108,4 109,3 164,1 117,7 103,4 111,5 110,8 113,9 II 113,9 114,2 104,8 125,8 114,2 115,4 109,4 168,0 117,7 103,4 111,8 112,6 117,4 III 113,9 114,2 104,8 131,4 114,2 115,2 109,4 168,0 117,7 103,4 112,0 112,7 118,7 IV 113,9 114,2 104,8 134,0 114,3 117,4 109,7 166,5 117,7 103,4 112,0 112,8 119,4 V 113,9 114,2 104,8 146,0 114,5 117,6 110,0 167,3 117,7 103,4 112,1 112,9 122,3 VI 113,9 114,2 104,8 149,5 114,8 117,5 110,4 169,8 117,7 103,4 112,2 113,1 123,2 VII 113,9 114,2 104,8 148,9 114,8 118,9 110,4 174,8 117,7 103,4 112,2 113,1 123,2 VIII 113,9 114,2 104,8 139,0 114,8 118,9 110,4 178,0 117,7 103,4 112,3 113,3 121,0 IX 113,9 114,2 104,8 136,7 115,9 118,9 111,1 180,0 117,7 103,4 113,4 114,4 120,7 X 116,0 116,3 104,8 126,8 116,4 120,6 111,1 185,8 117,7 103,4 115,8 114,9 119,5 XI 116,0 116,3 104,8 116,7 117,3 120,4 111,1 183,0 117,7 103,4 115,8 115,0 117,1 XII 116,0 116,3 104,8 106,2 117,3 120,6 111,1 155,7 117,7 103,4 115,8 115,0 114, I 116,0 114,6 104,8 104,0 117,8 120,5 111,6 133,2 127,8 104,1 117,5 115,7 113,4 II 121,4 119,9 116,7 103,5 120,0 121,2 111,8 106,7 127,8 104,1 117,4 117,6 115,2 III 121,4 119,9 116,7 100,6 119,9 121,2 111,7 95,2 127,8 104,1 117,6 117,7 114,3 IV 121,4 118,0 116,7 102,3 119,8 120,7 111,9 84,8 127,8 104,9 117,1 117,6 114,1 V 121,4 118,0 116,7 102,9 119,2 120,2 111,9 79,4 127,8 104,9 117,0 117,5 114,1 VI 121,4 118,0 116,7 108,3 119,4 120,0 113,9 79,1 127,8 104,9 117,1 117,5 115,5 VII 121,4 118,0 116,7 105,8 119,3 122,8 112,9 81,7 127,8 104,9 117,1 117,2 115,0 VIII 121,4 118,0 116,7 110,0 119,3 122,2 112,6 73,2 127,8 105,2 117,1 117,2 115,7 IX 121,2 118,0 116,7 106,8 119,6 122,1 112,8 70,0 127,8 105,2 117,4 117,3 115,0 X 123,3 119,9 116,7 108,5 120,6 121,3 112,8 68,5 127,8 105,2 119,5 119,3 116,3 XI 123,3 119,9 116,7 110,7 120,6 121,3 112,8 72,3 127,8 105,2 119,4 119,3 116,9 XII 123,3 119,9 116,7 111,4 120,6 121,7 112,8 75,5 127,8 105,2 119,4 119,3 117, I 123,3 115,0 116,7 115,7 121,7 121,5 113,5 74,4 132,8 106,5 120,5 118,8 117,7 II 123,3 115,0 116,7 115,7 123,6 121,1 114,9 71,7 132,6 106,5 120,6 118,2 117,9 III 123,3 115,0 116,7 119,2 123,6 121,8 114,9 68,4 132,8 106,5 120,6 118,4 118,7 IV 124,1 115,7 116,7 122,1 123,7 123,4 114,8 70,4 132,6 106,5 120,6 118,7 119,7 V 124,1 115,7 118,7 122,8 123,6 123,7 114,8 63,8 132,8 106,5 120,8 118,7 119,8 VI 124,1 115,7 118,7 123,3 123,7 123,4 115,4 63,1 132,8 106,5 121,3 118,8 120,0 Lähde: Tilastokeskus VII 124,1 115,7 118,7 120,3 123,5 125,1 115,5 67,4 132,6 106,5 121,1 118,7 119,4

9 5 / 2010 L i i t e 3 Sivu 9 KUORMA-AUTON SEISONTA-AIKASELVITYS LIIKENNEVAKUUTUSYHTIÖLLE Taustaa Oheinen lomake on laadittu yhteistyössä Liikennevakuutuskeskuksen ja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n kanssa. Sen tarkoituksena on helpottaa ja yhdenmukaistaa korvauksen hakemista kuorma-auton seisonta-ajalta liikennevahinkoon syyllisen vastapuolen liikennevakuutusyhtiöltä. Liikennevakuutusjärjestelmä perustuu vahingonkorvausoikeuteen, jonka mukaan todellinen vahinko korvataan. Liikennevakuutuksen normikorvausjärjestelmän tarkoituksena on nopeuttaa korvausten saantia, mutta se ei tarkoita sitä, että vahingonkärsineellä olisi aina oikeus saada vähintään normikorvaus, jos todellinen vahinko ei vastaa tätä. Vastaavasti normikorvauksen ollessa liian pieni, vahingonkärsineellä on oikeus vaatia korvausta todellisen vahingon mukaan. Täyden korvauksen periaatteen lisäksi myös muita vahingonkorvausoikeudellisia periaatteita, kuten rikastumiskieltoa ja vahingon rajoittamisvelvollisuutta, sovelletaan liikennevahinkojen korvaamisessa. Rikastumiskiellolla tarkoitetaan sitä, ettei vahingonkärsinyt voi päästä parempaan taloudelliseen asemaan vahingon johdosta kuin ilman vahinkoa. Vahingon rajoittamisvelvollisuus puolestaan merkitsee, että myös vahingonkärsineen velvollisuutena on menetellä siten, että vahingon määrä jää mahdollisimman pieneksi. Esimerkiksi vara-ajoneuvon tai vuokra-ajoneuvon (vetoauto ja/tai perävaunu) käyttö voi johtaa pienempään vahinkoon kuin normikorvaus. Tämän vuoksi tällaista tulee näissä tilanteissa käyttää, jos se on mahdollista ja johtaa vahingon määrän pienenemiseen. Jos ajot on ajettu ja liikenne hoidettu, ei normikorvauksen mukaista menetystä ole. Silloin pitää selvittää mikä todellinen korvattava vahinko voisi olla - vuokra-autokulu liikennevahinkolautakunnan ohjeen mukaan tai ylimääräiset kulut siitä, että omaa vara-autoa on käytetty. Kysymykset: 1. Tässä selvitetään, oliko ajoneuvo kelpaamaton liikenteeseen. Esimerkiksi pienet lommot tai naarmut eivät tee autoa liikennekelvottomaksi. Tällöin korjaus voidaan tehdä myöhemmin ja mahdolliset osat tilata valmiiksi korjausta varten. Liikennekelpoisen auton ei tarvitse seisoa odottamassa korjauksen alkua ennen tilattua aikaa. 2. Tässä selvitetään, hoidettiinko liikenne seisonta-ajalla muutoin esim. toisella ajoneuvolla. Jos liikenne tai ajot eivät ole olleet keskeytyneenä ei ansionmenetystäkään synny. Tällöin vakuutuksesta korvataan aiheutunut ylimääräinen kulu, esim. vuokra-autokustannus liikennevahinkolautakunnan ohjeiden mukaisesti tai oman vara-ajoneuvon käytöstä aiheutuvat ylimääräiset kulut 3. Tässä selvitetään sitä haetaanko korvaus normikorvauksena 4. Tämän kohdan täyttämällä korvausta voi vaatia todellisen vahingon mukaan, jos vahingonkärsinyt katsoo, ettei normikorvaus ole riittävä. Tuloslaskelman muuttuvat kulut ovat sellaisia, jotka vähennetään tuotoista. Perusteena on se, ettei sellaisia kustannuksia, kuten esim. polttoaine-, huolto-, rengas- tai vastaavat synny myöskään seisonta-ajalla. Palkkakustannusten osalta täytyy muistaa, että ne voivat olla kiinteitä eli ne eivät säästy seisonta-ajalla silloin kun palkanmaksuvelvollisuus on olemassa. Joissain tapauksissa palkat voivat olla muuttuvia eli ne säästyvät seisonta-ajalla. Selvityksellä pyritään osoittamaan ajoneuvon liikevaihto/päivälaskutus, ajoneuvoon kohdistuvat muuttuvat kulut (polttoaine-, rengas-, huolto- ja korjauskulut), palkat sivukuluineen. Selvityksessä voi käyttää apuna liitelomaketta (kts. liitelomake). 5. Jos kuljettajalle on maksettu palkkaa seisonta-ajalta, niin mukaan tulee liittää todistus/selvitys maksetuista palkoista sivukuluineen. Jos kuljettajalle ei makseta palkkaa seisonta-ajalta, ei tätä palkanosuutta korvata, koska todellista vahinkoa aiheetta maksetun palkan muodossa ei ole syntynyt. 6. Selvitys yrittäjän ansiomenetyksestä, mikäli hän itse on toiminut kuljettajana. 7. Onko kuljettaja tai yrittäjäkuljettaja vammautunut tässä liikennevahingossa ja saako hän korvausta ansionmenetyksestä henkilövahingon johdosta seisonta-ajalta. 8. Lomakkeen kääntöpuolella tai muulla tavoin voi esittää vielä muuta selvitystä, joilla katsoo olevan merkitystä seisonta-ajan menetyksen korvaamisessa.

10 Sivu 10 L i i t e Jäsentiedote 4 Korvauksenhakijan tiedot: Nimi Yhteystiedot Ajoneuvon rekisterinumero Merkki Malli Vahinkotiedot Aika Paikka Osalliset Syyllisen ajoneuvon tiedot Nimi Rekisterinumero Malli Yhteystiedot Merkki Liikennevakuutusyhtiö Haen liikennevahingossa syyttömänä osapuolena korvausta seisonta-ajalta. Vaurioitunut ajoneuvo(rno) on ollut ammattimaisessa liikenteessä (kuorma-auto) 1. Onko vahinkotarkastuksessa todettu, että ajoneuvo on liikennekelvoton ei kyllä 2. Oliko ansiotoiminta ollut keskeytyneenä ajoneuvon korjausaikana ei kyllä ei, koska käytössä oli oma vara-auto (rno tähän ) ei kyllä ei, koska käytössä oli vuokra-auto (rno tähän ) ei kyllä Vara- tai vuokra-auton käytöstä aiheutuneiden kulujen määrä korjausaikana Perustelut siihen, miksi vara- tai vuokra-autoa ei ollut käytössä 3. Vaadin seisonta-ajalta normikorvausta. Oma arvio tulojen menetyksestä (Täytä myös kohdat 5-7) euroa 4. Vaadin korvausta todellisen menetyksen mukaan euroa, koska ansionmenetys ylittää normikorvauksen määrän ja toimitan liitteeksi tuloslaskelman tai vastaavat tiedot, josta ilmenee esim. 6 viimeiseltä kuukaudelta ajoneuvon tuotot ja muuttuvat kulut. Selvityksessä voi käyttää apuna liitelomaketta (kts. liitelomake). 5. Kuljettajalle maksettiin palkkaa seisonta-ajalla, vaikka kuljettajalla ei tämän yrittäjän palveluksessa ollut töitä 6. Yrittäjä on toiminut itse ajoneuvon kuljettajana ja hänelle on syntynyt ansionmenetystä ajoneuvon seisonta-ajalta (tarvittaessa selvitys erillisen liitteen avulla) 7. Yrittäjälle tai kuljettajalle on maksettu seisonta-ajalta ansionmenetyskorvausta henkilövahingon johdosta esim. tapaturmavakuutuksesta tai liikennevakuutuksesta 8. Muut kustannukset ja lisätietoja (tarvittaessa lomakkeen kääntöpuolelle tai erillisellä liitteellä) ei ei ei ei ei kyllä kyllä kyllä kyllä kyllä

11 5 / 2010 L i i t e 5 Sivu 11 Liite: Laskelma menetetystä myyntikatteesta seisonta-aikana Laskelma perustuu kirjapitoon tai vastaavaan muuhun selvitykseen (ilman alv:ta) Laskentaperusteena käytetty kirjanpitoaineisto on liitettävä oheen. Pääsääntöisesti yritystoiminnan voidaan katsoa keskeytyvän vain vaurioituneen ajoneuvon osalta, ellei muuta esitetä. Laskelma on tällöin ajoneuvokohtainen. Jos yrittäjällä on useita ajoneuvoja ja mahdollisuus ajoneuvokohtaiseen kirjanpitoon, voidaan laskentaperusteena käyttää näin saatavaa ajoneuvokohtaista laskelmaa. Muutoin kirjanpitoaineistosta laskettava myyntikatteen menetys jaetaan ajoneuvojen lukumäärällä. Jos yrittäjän ajoneuvokanta on laadultaan huomattavan erilaista (esim. raskas ajoneuvoyhdistelmä ja pyöräkuormaaja), voidaan jakoperusteena käyttää muuta kuin ajoneuvojen lukumäärä. A. Ajoneuvon liikevaihto / kuukausi / auto Esim / kk / kk Vähennettävät keskimääräiset muuttuvat kustannukset / kk Ajosuorite / kuukausi (esim km) Polttoaineen kulutus Polttoaineen keskimääräinen hinta km l/100 km /l 1. Polttoainekustannukset yhteensä (polttoaineen hinta x polttoaineen kulutus / 100 km x ajosuorite) Esim 0,95 euroa / km x 30 l / 100 km x 6000 km = 1710 euroa Korjaus-, huolto- ja rengaskustannukset /km 2. Korjaus- huolto- ja rengaskustannukset yhteensä (Korjaus- huolto- ja rengaskustannukset /km x ajosuorite) Esim. 0,12 euroa / km x 6000 km = 720 euroa B. Muuttuvat kustannukset yhteensä / kk (kohta 1 + kohta 2) Esim = 2430 /kk Ajopäivien lukumäärä kuukaudessa (esim 21 vuorokautta) vrk C. Laskennallinen myyntikatteen menetys (A-B) Esim /kk 2430 / kk = 9070 / kk /kk D. Laskennallinen myyntikatteen menetys / päivä (C / ajopäivien lukumäärä) Esim / 21 vrk = 431,90 euroa / vrk /vrk Seisonta-ajan kesto, vuorokautta (esim. 10 vuorokautta) vrk Menetetty myyntikate seisonta-aikana (D x seisonta-ajan kesto) Esim. 431,90 /vrk x 10 vrk = 4319,00 Päiväys Allekirjoitus

12 Sivu 12 L i i t e Jäsentiedote KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS Palkkataulukot tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien () Täysperävaununkuljettaja tunti 2-viikko alle 4 vuotta 12, , vuotta 12, , vuotta 13, ,00 yli 12 vuotta 13, ,60 Puoliperävaununkuljettaja alle 4 vuotta 12,20 976, vuotta 12,36 988, vuotta 12, ,20 yli 12 vuotta 13, ,60 Kuorma-auton-, pumppuauton- ja pyöräkuormaajankuljettaja alle 4 vuotta 11,92 953, vuotta 12,07 965, vuotta 12,48 998,40 yli 12 vuotta 12, ,60 Henkilö- ja pakettiautonkuljettaja alle 4 vuotta 11,65 932, vuotta 11,78 942, vuotta 12,19 975,20 yli 12 vuotta 12,43 994,40 Autonapumies alle 4 vuotta 11,53 922, vuotta 11,67 933, vuotta 12,06 964,80 yli 12 vuotta 12,32 985,60 Ulkomaanliikenteen palkkataulukot 13, ,40 8 % korotettuna 14, ,00

LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET

LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET LIIKENNEVAKUUTETTAVIEN AJONEUVOJEN SEISONTA-AJAN KORVAUKSET 1.1.2016 KORVAUKSEN MAKSAMINEN JA TAULUKON KÄYTTÖ KORVATTAVA VAHINKO Moottoriajoneuvon liikenteeseen käyttämisestä aiheutuneen liikennevahingon

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Tässä numerossa: Kutsu EKY:n vuosikokoukseen J Ä S E N T I E D O T E 1 / 2011 22.03.2011 Kuljettajien palkat Yrittäjien päivärahat ja km korvaukset Ajoneuvopääte ja

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 16 // 2006 29.8.2006 17.2.2006 Tässä numerossa: Tavaraliikennelaki Moduuliyhdistelmien leveys Renkaiden irtoaminen ajon aikana Yhteistoimintasopimus

Lisätiedot

Seisonta-ajan korvaukset ja linja-autojen siirtokustannukset 2015

Seisonta-ajan korvaukset ja linja-autojen siirtokustannukset 2015 Seisonta-ajan korvaukset ja linja-autojen siirtokustannukset 2015 Tämän normin mukaisia normikorvauksia käytetään 1.1.2015 ja sen jälkeen alkaneen seisonta-ajan korvauksia maksettaessa. Jos seisonta aika

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: 5 / 2011 19.10.2011 Syyskokouskutsu Vakuutusasiaa Polttoaineiden valmistevero Kuljettajien palkankorotus edelleen auki Reumasäätiö

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 51 // 2009 2006 17.2.2006 19.8.2009 Tässä numerossa: ULKOMAALAISTEN KULJETUSYRITTÄJIEN TILAPÄISEEN SUOMESSA TYÖSKENTELYYN TIUKENNUKSIA Ulkomaalaisten

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 1 / 2006 17.2.2006 5/2007 20.11.2007 Henkilöstömuutos Tässä numerossa: Henkilöstömuutos Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Yhteystiedot

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 21 // 2010 2006 17.2.2006 19.3.2010 KULJETUSYRITTÄJIEN VUOSIKOKOUS PIDETTY 13.3.2010 Tässä numerossa: Kuljetusyrittäjien vuosikokous pidetty

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: 1 / 2010 232010 - KUTSU EKY:N VUOSIKOKOUKSEEN Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina,

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 3/2010 17.9.2010. Arvoisa jäsenyrittäjä / -yritys. Sisältö:

JÄSENKIRJE 3/2010 17.9.2010. Arvoisa jäsenyrittäjä / -yritys. Sisältö: JÄSENKIRJE 3/2010 17.9.2010 Arvoisa jäsenyrittäjä / -yritys Sisältö: Kuljetusyrittäjän ammattitutkinto Kustannusindeksi Koulutuksia Informationstillfälle om aktuella ärenden Turvekuljetusten ajankohtaisilta

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2018 alkaen Autolla ulkomaille Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2012 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2012, maaliskuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat maaliskuussa 6,6 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2013 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2013, kesäkuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat kesäkuussa 1,5 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi W Statistikcentralen SVT Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2000:3 Kostnadsindex förlastbilstrafik Tilastoarklsto Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2000, 3, neljännes - 3 kvartalet Lisätietoja

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: EKY:n kesäpäivät -perjantai ilta -lauantai seminaari -olympiadit Piirturiasiaa Työvoimapankki Vuoden liikenteenharjoittaja

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja SUOM EN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Tilastotietoa kuljetus- ja logistiikka-alalta SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki www.skal.fi, sähköposti

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Tässä numerossa: Syyskokous pidetty Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valinnat Jäsenmaksut 2012 Hyödynnätkö EKY: n jäsenyyden? Kuljettajien palkat Tilanne tavaraliikennelaki

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 1 / / 2007 2006 17.2.2006 8.2.2007 Tässä numerossa: SKAL:n jäsenmaksut vuonna 2007 Nimitys LVM:n ohje: Ympäristöystävällisyys Vetoliikenteen

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2012 26.3.2012 Vuosikokouskutsu Sokos Hotel Lakeus, Seinäjoki 13. - 15.4.2012 Tässä numerossa: Vuosikokous kutsu Kuljetusyrittäjävalmennus

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2013 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2012, joulukuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat joulukuussa prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanvaltuustossa 19.6.2017 45 Voimaantulo 1.7.2017 Sisällysluettelo 2 KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan

SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto Voimaan Hyväksytty: SoTe kuntayhtymä yhtymävaltuusto 18.5.2017 8 Voimaan 1.6.2017 SoTe kuntayhtymä LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala SoTe kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan tämän palkkiosäännön

Lisätiedot

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä

Kunnanhallitus Voimaantulopäivä Kunnanhallitus 12.12.2017 Voimaantulopäivä 1.6.2017 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt 21.11.2017 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset

Liite 1 Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset Luottamushenkilöiden palkkiot ja korvaukset 1 Soveltamisala Tätä hallintosäännön liitettä sovelletaan kunnan luottamushenkilöille kuntalain ja valtuuston päätösten mukaisesti maksettaviin palkkioihin ja

Lisätiedot

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely

Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Liikennekaari-vaikutusarviointikysely Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenille 18.5.2016 Liikennekaari-vaikutusarviointi Kysely lähetettiin noin 4 350 Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n

Lisätiedot

Kuljetusyritykset 1999-2002

Kuljetusyritykset 1999-2002 Projektiryhmä Korjuu- ja kuljetusyritysten kannattavuus Kuljetusyritykset 1999-2002 Jouni Väkevä ja Kalle Kärhä Rahoittajat KULJETUSYRITYKSET Järvi-Suomen uittoyhdistys, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus,

Lisätiedot

KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA

KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA Liite päätelmään No: 277/17 KILPAILUUN TAI VALINTAMENETTELYYN SISÄLTYVIIN KOKEISIIN TAIKKA TYÖHAASTATTELUUN TAI TYÖHÖNTULOA EDELTÄVÄÄN LÄÄKÄRINTARKASTUKSEEN KUTSUTTUJEN HENKILÖIDEN MATKA- JA OLESKELUKULUJEN

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 12.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2014, maaliskuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat maaliskuussa 0,1 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E 3 / 2010 29.4.2010 Tässä numerossa: EKY:n ja MKY:n yhteinen seminaari ja vuosikokoukset Kuusamossa EKY:n vuosikokous Elintarvikealan työnseisaukset

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2016 SKAL ry:n vuoden 2016 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 690 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET

VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET VAKUUTUSTUTKINTO 171. SUORITUSTILAISUUS MOOTTORIAJONEUVOVAKUUTUKSET 16.9.2015 1. Millä perusteilla määritellään liikennevakuutuksesta maksettavan

Lisätiedot

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

1 Yleistä. 2 Kokouspalkkiot LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Yleistä 2 Kokouspalkkiot Luottamushenkilöille suoritetaan tämän säännön mukaisesti palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta ansionmenetyksestä ja kustannuksista,

Lisätiedot

LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN

LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN LIEDON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 1/8 LIEDON KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN LIEDON KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN 2/8 SISÄLLYSLUETTELO 1 3 SOVELTAMISALA 3 2 3 KOKOUSPALKKIOT 3 3 4 SAMANA PÄIVÄNÄ PIDETYT KOKOUKSET

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ RAUMAN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 7.3.2016 Voimaantulopäivä 1.4.2016 Soveltamisala 1 Luottamushenkilölle suoritetaan palkkiota luottamustoimen

Lisätiedot

Lunastus kasko- ja liikennevakuutuksesta

Lunastus kasko- ja liikennevakuutuksesta Lunastus kasko- ja liikennevakuutuksesta 2019 FINE FINE 2019 Sisällys 1 Liikennevakuutus ja kaskovakuutus 3 2 Vahingon jälkeen 4 3 Lunastus vai korjaus? 4 3.1 Liikennevakuutus 4 3.2 Kaskovakuutus 5 4 Ajoneuvon

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 497 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana.

Jokainen haastattelija muotoilee pyynnön omaan suuhunsa sopivaksi sisällön pysyessä kuitenkin samana. Muistatko? hanke Kysymykset yksilöhaastatteluun Alkulämmittelynä toimivat jokaisen haastattelun alussa täytettävän perustietolomakkeen kysymykset (nimi, syntymäaika ja paikka, osoite jne.). Haastattelun

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 546 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 582 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2018 SKAL ry:n vuoden 2018 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 363 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö Savon koulutuskuntayhtymän luottamushenkilöiden palkkiosääntö Voimaan 1.9.2017 Koulutus tekee hyvää! www.sakky.fi Savon koulutuskuntayhtymä Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN PERUSTEET Kaupunginhallitus 22.5.2017 Kaupunginvaltuusto 29.5.2017 1 (7) SISÄLLYS Luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteet... 2 1 Soveltamisala...

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ IMATRAN KAUPUNGIN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala 1 2 Luottamushenkilöiden kokouspalkkiot 1 3 Samana päivänä pidetyt kokoukset 1 4 Vuosipalkkiot

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94

JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN. TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 JÄRVENPÄÄN KAUPUNGIN TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto 10.12.2012 94 1 Sisältö TOIMIELINTEN PALKKIOSÄÄNTÖ... 3 1 Soveltamisala... 3 1 LUKU PALKKIOT... 3 2 Kokouspalkkiot... 3 3 Samana päivänä

Lisätiedot

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus

Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Autojen turvatekniikka ja liikenneturvallisuus Vaikuttajien Autoiluakatemia 11.-12.9.2012 Premier Parkissa Vakuutuskeskus, Vahingontorjuntayksikkö Pieni teollisuuskatu 7, FIN-02920 ESPOO Puh: +358 9 680401,

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015

MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 MIKKELIN KAUPUNKI Tarjouskilpailuasiakirja nro 4. SIVISTYSTOIMI MIKKELIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN VANHALAN KOULULAISKULJETUKSET LUKUVUONNA 2014-2015 Ostoliikenteen tarjous tehdään tällä asiakirjalla. Kohteesta

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2015 SKAL:n vuoden 2015 toiseen kuljetusbarometriin vastasi 768 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ

LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ Aktuaarijaosto 28.6.2016 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 2017 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKIMAKSUT AJONEUVO- RYHMITTÄIN 2011-2015 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ KORVAUKSET / VAKUUTUSVUOSI

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: Suomen kanta voitti EU-parlamentin kuljetusyrittäjä-äänestyksessä Autonkuljettajien uudet palkkataulukot 2,60 leveiden moduuliyhdistelmien

Lisätiedot

Autoalan jälkimarkkinakatsaus

Autoalan jälkimarkkinakatsaus Autoalan jälkimarkkinakatsaus Autoalan vuosimarkkinat Sanomatalo Esityksen sisältö Jälkimarkkinoiden kannattavuus Tulevaisuus Euroopan markkinoista Korikorjaamotilanne Osaamisen kehittäminen - tulevaisuus

Lisätiedot

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö

Hallintosääntö. Kokous- ja palkkiosääntö Hallintosääntö Kokous- ja palkkiosääntö 1 KOKOUS- JA PALKKIOSÄÄNTÖ Yhtymävaltuusto hyväksynyt 5.6.2013 1 Soveltamisala Luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota luottamustoimen hoitamisesta, korvausta

Lisätiedot

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO

REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO Liite 1. POSELY/1773/06.10.02/2013 Käyttöoikeussopimusmalli Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus REITTIPOHJAINEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS NRO 1. Sopijapuolet Tilaaja: Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta.

Maaseutuvirasto pyytää tarvittaessa hakijaa täydentämään hakemustaan, ja tekee maksuhakemusta käsiteltyään päätöksen tuen maksamisesta. 1(5) LOMAKKEEN 3317 TOIMINTARYHMÄN TOIMINTARAHAN MAKSUHAKEMUKSEN TÄYTTÖOHJE Lnro 3316A EUROOPAN UNIONI Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi maaseutualueisiin Manner-Suomen

Lisätiedot

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot:

2 Kokouspalkkiot Kaupungin toimielinten kokouksista suoritetaan seuraavat kokouspalkkiot: 1 JOENSUUN KAUPUNKI KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 007 Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Joensuun kaupunginvaltuuston hyväksymä 26.11.2012 Tulee voimaan 1.1.2013

Lisätiedot

Tuenhakija ja hanke. Yleiset indikaattorit

Tuenhakija ja hanke. Yleiset indikaattorit Arviointilomake 2.6.2017 Painopiste I Kestävä kalastus Moottorin korvaaminen tai nykyaikaistaminen Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 41 artiklan 2 kohta ja 44 artiklan 1 kohdan

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019 www.skal.fi SKAL SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 481 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja.

Lisätiedot

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. LÄPI ELÄMÄN. LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. LÄPI ELÄMÄN. LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ KOULUTUS TEKEE HYVÄÄ. LÄPI ELÄMÄN. LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.8.2018 Savon koulutuskuntayhtymä Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty yhtymävaltuustossa 12.6.2018 14 Tulee voimaan

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen

Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille. Korvaus rikoksen uhrille. Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen Valtion varoista maksettava korvaus rikoksen uhrille Korvaus rikoksen uhrille Rikoksella aiheutetut vahingot 1.1.2006 alkaen SISÄLLYS Milloin rikoksen uhrille voidaan maksaa korvaus valtion varoista? 3

Lisätiedot

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari

HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari HCT käyttökokeilut puutavaran kuljetuksissa Pohjois- ja Itä-Suomessa Tulosseminaari Hannu Pirinen Kehityspäällikkö, Metsä Group, puunhankinta ja metsäpalvelut 06.09.2016 Veljekset Hannonen Oy, 84 -tonninen

Lisätiedot

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1

I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 Sisällys Alkusanat v Sisällys vii Lyhenteet xiii I Korvausoikeus ja vahingonkorvausoikeus 1 1. Korvauslähteet ja vahingonkorvauksen asema 1 2. Sopimuksenulkoinen ja sopimusperusteinen korvausvastuu 3 3.

Lisätiedot

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hollolan kunta Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1 Luottamushenkilöiden palkkiosääntö Hyväksytty valtuusto 11.4.2011 Voimaantulo 1.5.2011 1 Soveltamisala Kunnan luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

alkaen. Salomonkatu 17 B, Helsinki.

alkaen. Salomonkatu 17 B, Helsinki. 1 Työeläkevakuuttajien suositus ammatilliseen kuntoutukseen liittyvien kustannusten korvaamisesta sekä työkyvyttömyyseläkeratkaisun tai kuntoutuksen vaatimista selvityksistä aiheutuvien kustannusten korvaamisesta

Lisätiedot

Taksi- ja sairaankuljetusliikenteen kustannusindeksi 2010=100 (2005=100, 1995=100) Kostnadsindex för taxi- och ambulanstrafik

Taksi- ja sairaankuljetusliikenteen kustannusindeksi 2010=100 (2005=100, 1995=100) Kostnadsindex för taxi- och ambulanstrafik Statistikcentralen pv.kk.vvvv Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Taksi- ja sairaankuljetusliikenteen kustannusindeksi =100 (2005=100,

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 UTAJÄRVEN KUNTA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 1.12.2008 279 Valtuusto 16.12.2008 73 2 UTAJÄRVEN KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuusto hyväksynyt Voimaantulopäivä

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE M/2/2007 10.10.2007 1(5) TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 Maaseudun Työnantajaliiton ja Puu- ja

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen SKAL Kuljetusyrittäjät ry Oulun lääni ry J Ä S E N T I E D O T E 2 / 15.3.2007 A U T O I L I J AV I I K O N VA I H D E K U U S A M O S S A 1 3. - 1 5. 4. 2 0 0 7 VUOSIKOKOUS, MAANSIIRTOINFO

Lisätiedot

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010

Lup.1. HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 Lup.1 HELSINGIN KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä toukokuun 5 p:nä 2010 1 Soveltaminen Kaupungin luottamushenkilöille maksetaan palkkiota ja korvauksia luottamustoimen

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 3/2013:

SKAL Kuljetusbarometri 3/2013: SKAL Kuljetusbarometri 3/2013: Kuljetusten kysyntä laahaa, kuormaautokauppa vilkastunut - Kolmannes yrityksistä tunnistaa kuljettajapulan, alalla työllistytään tuttujen välityksellä Tiedotustilaisuus 4.9.2013

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Voimaan 1.1.2013 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Voimaan 1.1.2013 1 1 Yleistä Tämän säännön mukaan luottamushenkilölle maksetaan 1. palkkiota luottamustoimen hoitamisesta 2. korvausta luottamustoimen hoitamisesta aiheutuvasta

Lisätiedot

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017

MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti. Petri Ahokas 05/2017 MID Tour Reikäpelin SM 2017 Kilpailuformaatti Petri Ahokas 05/2017 MID Reikäpelin SM 2017: kilpailuformaatti Mukaan 64 miestä, 16 naista Pelataan 4 pelaajan lohkoissa, 3x9 reiän ottelut Voitetusta ottelusta

Lisätiedot

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksit. Kostnadsindex för skogsmaskiner och skogsbilar

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksit. Kostnadsindex för skogsmaskiner och skogsbilar Statistikcentralen 25.1.2016 Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Metsäalan kone- ja autokustannusindeksit = 100 (2005 = 100, 1990

Lisätiedot

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 93. lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 93 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanedustuksen virkamiesten puolisoille maksettavasta erityiskorvauksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Korjuuyritykset

Korjuuyritykset Projektiryhmä Korjuu- ja kuljetusyritysten kannattavuus Korjuuyritykset 1999-2002 Jouni Väkevä ja Kalle Kärhä Rahoittajat Järvi-Suomen uittoyhdistys, Koskitukki Oy, Kuhmo Oy, Metsähallitus, Metsäliitto

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla

Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Liikuttavan hyviä duuneja kuljetusalalla Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Yhteistyössä: Kuljetusala.com Kuljetusala pitää Suomen pyörät pyörimässä Kuljetusala liikuttaa kaikkea Suomessa ja ulkomailla

Lisätiedot

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 NEUVOLOIDEN VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 212 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata neuvoloiden vastaanottojen asiakastyytyväisyyttä ja verrata eri

Lisätiedot

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6.

TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Voimaantulo 1.6. 1 TOHMAJÄRVEN KUNTA KUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kunnanhallitus 20.03.2017 Kunnanvaltuusto 29.05.2017 37 Voimaantulo 1.6.2017 2 Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Kokouspalkkiot...

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS. Aktuaarijaosto 6.8.213 LIIKENNEVAKUUTUKSEN RISKITUTKIMUS VUODELLE 214 LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA 28-212 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ KORVAUKSET

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E 4 / 2010 24.6.2010 KUTSU EKY:N KESÄPÄIVILLE Tässä nume rossa: Kutsu EKY:n kesäpäiville SKAL ry:n liittokokouksen satoa Kuljetusliike Kauko Koskinen

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019 www.skal.fi SKAL SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 535 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja.

Lisätiedot

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ

KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ PAIMION KAUPUNKI KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN JA VIRANHALTIJOIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Valtuuston hyväksymä: 13.12.2012 94 Voimaantulopäivämäärä: 1.1.2013 Valtuuston muuttama 25.4.2013 56 1 Soveltamisala Kaupungin

Lisätiedot

Vihti, Somero ja Salo KASVINVILJELYILTA SSO MAATALOUS ETELÄ

Vihti, Somero ja Salo KASVINVILJELYILTA SSO MAATALOUS ETELÄ ETELÄ SSO MAATALOUS KASVINVILJELYILTA Vihti, Somero ja Salo TÄTÄ LÄHITAPIOLAN ON UUSI LIIKENNEVAKUUTUS LÄHITAPIOLA LÄHITAPIOLAN UUSI LIIKENNEVAKUUTUS PALKITSEE VAHINGOTTOMUUDESTA Jatkossa liikennevakuutuksen

Lisätiedot

Omalla autolla ulkomaille. - hyvä tietää vahingon varalta

Omalla autolla ulkomaille. - hyvä tietää vahingon varalta Omalla autolla ulkomaille - hyvä tietää vahingon varalta Missä vakuutukset ovat voimassa? Liikennevakuutus Suomalainen liikennevakuutus on voimassa pääsääntöisesti kaikissa Euroopan maissa. Lisäksi se

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2014, huhtikuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 1,1 prosenttia huhtikuussa Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

KIRKON HENKILÖSTÖN AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN. Sari Anetjärvi

KIRKON HENKILÖSTÖN AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN. Sari Anetjärvi KIRKON HENKILÖSTÖN AMMATILLISEN OSAAMISEN KEHITTÄMINEN Sari Anetjärvi Kirkon henkilöstön ammatillisen osaamisen kehittämissopimus Kirkon henkilöstön kehittämissopimuksen tilalle on tullut voimaan Kirkon

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintävaliokunta Toimitusjohtaja Arto Silvennoinen, Suomen Autokierrätys Oy

Liikenne- ja viestintävaliokunta Toimitusjohtaja Arto Silvennoinen, Suomen Autokierrätys Oy Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- ja etanolikonversioiden tuesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 21.11.2017

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä

LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN TALOUDELLISET ETUUDET Kaupunginvaltuuston hyväksymä 17.5.2017 1. Kaupungin toimielinten kokouksista maksettavat palkkiot Kaupunginvaltuusto - Kokouspalkkio: 510 euroa (puheenjohtaja),

Lisätiedot

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjät. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjät Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien lukumäärä pl. maatalous 1990-270 250 230 210 190 170 150 130 110 90 tuhatta yrittäjää 261 000 169 000 92 000 70 1990 1992 1994 1996 1998 2000 2002 2004 2006 2008 2010

Lisätiedot

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP +

KAN_6 1 + + A. HENKILÖLLISYYTEEN JA KANSALAISUUSASEMAAN VAIKUTTAVAT TIEDOT KAN_6_100214PP + KAN_6 1 *1219901* KANSALAISUUSILMOITUS; NUORI HENKILÖ Tämä ilmoituslomake on tarkoitettu Suomen kansalaisuuden hakemiseksi sinulle 18-22 -vuotias, jota ei ole tuomittu vapausrangaistukseen ja joka - olet

Lisätiedot

Tutkijoiden ja kalastajien välinen kumppanuus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 28 artikla; 44 artikla 3 kohta

Tutkijoiden ja kalastajien välinen kumppanuus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 28 artikla; 44 artikla 3 kohta Painopiste I Kestävä kalastus Arviointilomake 7.7.2017 Tutkijoiden ja kalastajien välinen kumppanuus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 28 artikla; 44 artikla 3 kohta Lomake liitetään

Lisätiedot

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.

LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS. Aktuaarijaosto 7.8.212 LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORJATTU RISKITUTKIMUS VUODELLE 213 LIIKENNEVAKUUTUKSEN KORVAUKSET AJONEUVO- RYHMITTÄIN VAKUUTUSVUOTTA KOHTI VUOSINA 27-211 KESKIMÄÄRIN vs. HENKILÖAUTOT, YKS.KÄYTTÖ

Lisätiedot

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012

TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 TERVEYSKESKUSTEN AVOSAIRAANHOIDON VASTAANOTTOJEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSMITTAUS 2012 Kaupunkikohtainen vertailu 1 Tutkimuksen tausta Tutkimuksen tavoitteena on kuvata terveyskeskusten avosairaanhoidon vastaanottojen

Lisätiedot

Tutkijoiden ja kalastajien välinen kumppanuus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 28 artikla; 44 artikla 3 kohta

Tutkijoiden ja kalastajien välinen kumppanuus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 28 artikla; 44 artikla 3 kohta Painopiste I Kestävä kalastus Arviointilomake 26.4.2018 Tutkijoiden ja kalastajien välinen kumppanuus Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 508/2014, 28 artikla; 44 artikla 3 kohta Lomake liitetään

Lisätiedot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot

Korjattu liite nro: 1. 1 Soveltamisala. 2 Kokouspalkkiot Nykyinen versio Muutettu versio Korjattu liite nro: 1 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ 1 Soveltamisala Kainuun maakunta -kuntayhtymän luottamushenkilöille suoritetaan palkkiota

Lisätiedot

Torstai 3.1.2013 kello 12.30-12.45. Kunnanvirasto / Tekninen toimisto

Torstai 3.1.2013 kello 12.30-12.45. Kunnanvirasto / Tekninen toimisto AVAAMISPÖYTÄKIRJA KUORMA-AUTON VUOKRAPALVELUTARJOUKSET V. 2010-2012 Aika Paikka Läsnä Torstai 3.1.2013 kello 12.30-12.45 Kunnanvirasto / Tekninen toimisto Markku Venäläinen, vt. kunnanrakennusmestari Anita

Lisätiedot