J Ä S E N T I E D O T E

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "J Ä S E N T I E D O T E"

Transkriptio

1 Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Tässä numerossa: Syyskokous pidetty Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valinnat Jäsenmaksut 2012 Hyödynnätkö EKY: n jäsenyyden? Kuljettajien palkat Tilanne tavaraliikennelaki muutoksessa Kuljetuskustannusindeksi LIITTEET: Palkkataulukko Kustannusindeksi Kuljettajan ATPopas ruotsiksi Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Nuijamiestentie Helsinki Puh Fax Sähköposti: etunimi. sukunimi@skal.fi J Ä S E N T I E D O T E 6 / EKY: n syyskokous pidettiin Tampereella Kokouksen avaus Kokouksen avauspuheessa Elintarvikealan Kuljetusyrittäjien puheenjohtaja Matti Heikkilä nosti esille talouden epävarmuuden lisääntymisen; tilanne on muuttunut paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Lainsäädäntöpuolella on meneillään tavaraliikennelain muutos. SKAL on esittänyt lukuisia muutoksia, osa niistä on mennyt oikeaan suuntaa alan kannalta, mutta esimerkiksi ns. 30 % sääntö urakoinnissa ei mennyt nyt niin kuin sitä oli esitetty. EU tavaraliikennettä koskeva lainsääntömuutos tulee voimaan Suomen lainsäädäntö on ristiriidassa EU:n lainsäädännön kanssa ja sen vuoksi uudistuksella on kiire. Matti Heikkilä kertoi, että EU:n esittämä massojen ja mittojen harmonisointi on menossa Suomen kannalta hyvään suuntaan. Suomen vaatima kansallisten massojen ja mittojen säilyttäminen on kirjattu EU:n esitykseen. EU:n liikennekomissaarin virolaisen Siim Kallasin kabinetti puoltaa Suomen esitystä. Matti Heikkilä kertoi myös että erään pankin (omista asiakkaista) tekemä tulosanalyysi erikoisjärjestöjen jäsenyrityksistä vuosilta näyttää että EKY:n jäsenyrittäjät ovat tehneet hyvää tulosta kun verrataan koko kuljetusalaan. Keskimäärin käyttökate on % luokkaa ja nettotulos 5-6 %. Kuljetusalalla keskimäärin käyttökate on vähän yli 10 % ja nettotulos alle 0 %. EKY: n puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja vuosille EKY ry:n puheenjohtajana jatkaa kuljetusyrittäjä Matti Heikkilä Kuusamosta. Hänen valintansa oli yksimielinen. Varapuheenjohtajaksi valittiin äänestyksen jälkeen kuljetusyrittäjä Ralf Hellsberg Salosta. Hän voitti äänestyksessä oululaisen kuljetusyrittäjän Kyösti Ketolan äänin EKY: n puheenjohtajana jatkaa Matti Heikkilä (vas).varapuheenjohtajana aloittaa Ralf Hellsbeg

2 Sivu 2 Jäsentiedote Kokous kiitti väistyvää varapuheenjohtajaa Kari Kähköstä ansiokkaasta työstä järjestön eteen. EKY: n hallituksen valittiin erovuoroisten tilalle seuraavat jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet (vuodet ) Varsinainen hallituksen jäsen Peltola Ari Saarinen Pasi Roimola Tomi Vartiainen Raine Uimaniemi Jari Henkilökohtainen varajäsen EKY:n syyskokouksen osanottajia Lähteenmäki Aki Lehmus Risto Saalasti Pekka Torkkola Ahti Pulkkinen Juha Jäsenmaksut vuodelle 2012 Jäsenmaksua korotetaan / automaksuluokka.jäsenmaksut vuonna 2012 ovat seuraavat : -Liittymismaksu 0 -Uudelleen liittymismaksu 179 -Automaksu 1 auto autoa autoa autoa 1090 yli 30 autoa 1390 EKY JATKAA AKTIIVISTA JÄSENHANKIN- TAA Edunvalvonta edellyttää riittäviä hartioita, on sitten kyse alan edustuksesta tai taloudellisista voimavaroista. Haaste yhteiselle järjestötyöllemme on myös se, miten vastaamme yrityksissämme tapahtuvaan yrityskoon kasvun ja tämän hetkisen taloudellisen tilanteen aiheuttamiin haasteisiin. Automäärät Eky:n syyskokouksessa kävimme läpi toimenpiteet miten olemme onnistuneet kuluvana vuonna jäsenhankinnassa. Tämän vuoden alkupuolella teimme kyselyn yrittäjien elintarvikeajossa olevista autosta. Yrityskohtaisesti automäärissä oli tapahtunut sekä laskua että nousua. EKY:n jäsenten ilmoittama automäärä kasvoi 42 autoa. Tulemme vuoden vaihteen jälkeen tekemään vastaavan kyselyn. Jäsenhankinta EKY ry:n vuoden 2012 hallitusta Merkittävämpi asia jäsenhankinnassa on uusien jäsenten saaminen. Kuluvan vuoden saldo on suurin piirtein tasan kun katsotaan eronneet ja uudet jäsenet. Olemme todenneet, että toimivin ratkaisu on käydä läpi ne toimialat, joissa EKY:n jäsenyrittäjät toimivat ja siellä tehdä jäsenhankintaa ei jäsenten keskuudessa. Kartoitetaan potentiaalisten jäsenehdokkaiden tilanne ja katsotaan

3 6 / 2011 Sivu 3 sitten jäsen/toimisto miten edetään. Tätä toimintaa kehitetään tulevana vuonna. Palataan asiaan vuoden alkupuolella. SKAL on palkannut jäsenhankkijan, jota voimme korvausta vastaan myös hyödyntää jäsenhankinnassa tulevana vuonna. HYÖDYNNÄTKÖ EKY:N JÄSENYYDEN? Tilanteet muuttuvat, itse ei ehdi perehtyä asioihin riittävästi, ei ole oikeita työkaluja jne, varmaan tuttuja asioita. Jäsenyrittäjät, te olette ostaneet käyttöönne asiantuntijuutta liittyessänne EKY:n ja maksaessanne jäsenmaksun. Hyödyntäkää sitä. Ei ole niin pientä asiaa tai huonoa kysymystä jota ei voi kysyä, keskittykää omaan toimintaanne ja antakaa meidän hoitaa niitä asioita, jotka ovat meidän osaamistamme, kuten mm. kustannuslaskenta kustannusseuranta lainsäädäntöasiat neuvotteluapu suhdeverkostot EKY:n syyskokous päätti, että tulevana vuonna panostamme entistä enemmän jäsenyrittäjiemme ammattitaidon parantamiseen ja sitä kautta vaikuttaa yritysten pärjäämiseen. Järjestämme mm. tarpeen mukaista teemakoulutusta alueilla esim. kokouksien yhteydessä ( kesto 2-3 h). Myös yrittäjien ja kuljetustenostajien väliset tapaamiset ovat tärkeitä. Niissä voidaan käsitellä kummallekin osapuolelle tärkistä asioita. On huomattu, että keskeisissä kuljetuksia koskevissa esim. lakiasioissa on erilaisia käsityksiä kuljetusten ostajien ja yrittäjien välillä. Myös yrittäjiä koskevia omia asioita on helppo käsitellä tällaisissa tilaisuuksissa. Asiat muuttuvat nopeasti. Tärkeää on, että oikea tieto saadaan mahdollisimman nopeasti ja vaivattomasti teille yrittäjät. Tämän päivän keinoista sähköposti on käyttökelpoisin. Siksi pyydämmekin, että päivittäisitte meille päin sähköpostiosoitteenne, niin voimme palvella teitä entistä paremmin ja nopeammin. ELI JOS SAIT TÄMÄN JÄSENKIRJEEN PAPERIMUODOSSA JA SINULLA ON KÄYTÖSSÄ SÄHKÖPOSTI, NIIN MIKSI ET ILMOITTAISI SITÄ MEILLE. ILMOITTAMINEN KÄY HELPOITEN LÄHETTÄMÄLLÄ MEILLE SÄHKÖPOSTI OSOITTEELLA: salla.laurin@skal.fi tai seppo.tolonen@skal.fi Kuljettajien palkat nousevat ALT ja AKT välisen työehtosopimuksen perusteella kuljettajien työpalkkoja korotetaan tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien yleiskorotuksella, jonka suuruus on 1,6 %. Taulukkopalkat nousevat samasta ajankohdasta yleiskorotuksen määrällä. Uusia taulukokkopalkkoja noudatetaan tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien. Yleiskorotuksen jälkeen on varmistettava, että kunkin työntekijä uusi henkilökohtainen palkka on vähintään uuden taulukkopalkan suuruinen. Palkkataulukko on liitteenä Tavaraliikennelain muutoksen tilanne - Hallituksen esityksen käsittely vedetään vauhdilla eduskunnassa - valiokuntakuulemiset käyty, myös SKAL oli kuultavana Laki pyritään saattamaan nyt voimaan hallituksen esityksen mukaisena pikaisesti, mahdollisesti jo joulukuun aikana - Kuitenkin todennäköistä, että jälkeen on lyhyt parin viikon jakso, jonka aikana uusia liikennelupia ei voida myöntää

4 Sivu 4 Jäsentiedote - SKAL ja useat muut tahot esittivät valiokunnassa vaatimuksen, että laki avataan uudelleen kevään aikana ja siihen tehdään harmaan talouden torjuntaa tukevia muutoksia - Eduskunnan liikennevaliokunta haluaa kitkeä harmaan talouden ilmiöt - kuulemisen yhteydessä antoi täyden tukensa SKAL: n esitykselle lain uudelleen avaamisesta! - Liikenneministeriö oli luvannut valiokunnan eilisessä kuulemistilaisuudessa avata lain keväällä Ministeriön kokoama työryhmä, johon myös SKAL kuuluu, aloittaa avattavien lainkohtien valmistelutyön jo joulukuun puolivälissä (13.12.) KULJETUSKUSTANNUSINDEKSI Kokonaismuutos ilman polttoainetta Eri ajoneuvotyyppien painotettua keskiarvoa kuvaavan ilman polttoainekustannuksia olevan kokonaisindeksin nousu oli 3,0 %. Esim. vaikutus kokonaiskustannuksiin 77 %:n keskimääräisellä kustannusosuudella oli 2,31 % (77/100 x 3,0 %). Kevyellä kalustolla vaikutus on kuitenkin keskimääräistä suurempi Mukavaa marraskuuta! Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Seppo Tolonen toimistusjohtaja

5 Sivu 5 L i i t e 1 Jäsentiedote KUORMA-AUTOALAN TYÖEHTOSOPIMUS Palkkataulukot tai lähinnä sitä alkavan palkanmaksukauden alusta lukien tunti 2 -viikko Täysperävaununkuljettaja alle 4-vuotta 12, , vuotta 13, , vuotta 13, ,20 yli 12 vuotta 13, ,60 Puoliperävaununkuljettaja alle 4-vuotta 12,47 997, vuotta 12, , vuotta 13, ,40 yli 12 vuotta 13, ,80 Kuorma-auton, -pumppuauton- ja pyöräkuormaajankuljettaja alle 4-vuotta 12,18 974, vuotta 12,33 986, vuotta 12, ,00 yli 12 vuotta 13, ,80 Henkilö - ja pakettiautonkuljettaja alle 4-vuotta 11,91 952, vuotta 12,04 963, vuotta 12,46 996,80 yli 12 vuotta 12, ,00 Autonapumies alle 4-vuotta 11,79 943, vuotta 11,93 954, vuotta 12,32 985,60 yli 12 vuotta 12, ,20 Ulkomaanliikenteen palkkataulukot 13, ,40 8 % korotettuna 14, ,60

6 6 /2011 L i i t e 2 Sivu 6 Lönetabellerna den eller från början av den lönebetalningsperiod som är närmast detta datum ( ) timme 2-veckor Förare av lastbil med släpvagn under 4 år 12, , år 13, , år 13, ,20 över 12 år 13, ,60 Förare av semitrailerkombination under 4 år 12,47 997, år 12, , år 13, ,40 över 12 år 13, ,80 Förare av av lastbil, pumpbil eller hjullastare under 4 år 12,18 974, år 12,33 986, år 12, ,00 över 12 år 13, ,80 Personbils- eller paketbilsförare under 4 år 11,91 952, år 12,04 963, år 12,46 996,80 över 12 år 12, ,00 Bilhjälpkarl under 4 år 11,79 943, år 11,93 954, år 12,32 985,60 över 12 år 12, ,20 Utrikestrafikens lönetabeller 13, ,40 Med 8 % förhöjda 14, ,60

7 Taulu 2 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi - Kostnadsindex för last biltrafik - Cost index for road transport of goods Kokonaisindeksi - Totalindex - Total index Indeksit kustannustekijöittäin - Index efter kostnadsfaktor - Indices by cost factors 2005 = 100 Ilman arvonlisäveroa - Exkl.mervärdesskatt - Excl. VAT Vuosi ja kuukausi Kuljettajien palkat Välilliset palkat Päivärahat Polttoaineet Korjaus ja huolto Renkaat Pääoman poisto Korot Vakuutukset Liikennöimismaksut Hallinto Ylläpito Kokonaisindeksi År och månad Förarlöner Indirekta löner Dagpenning Bränslen Reparation o. service Däck Kapital avskrivning Räntor Försäkringar Trafikeringsavgifter Förvaltning Underhåll Totalindex Year and month Daily allowances Drivers' Indirect Fuel Repair and Tyres Depreciation Interest Insurance Transport Administration Maintenance Total index and accommondation wages labour costs servicing of capital costs charges ( 24,6 ) ( 16,6 ) ( 1,2 ) ( 23,4 ) ( 6,7 ) ( 3,2 ) ( 10,9 ) ( 2,3 ) ( 4,3 ) ( 1,6 ) ( 3,5 ) ( 1,7 ) ( 100,0) ,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100,0 100, ,7 103,6 100,9 106,0 105,0 106,3 102,8 121,4 107,8 100,6 102,0 104,4 104, ,9 106,7 102,5 106,0 108,7 112,5 106,8 157,2 112,0 101,7 106,8 109,1 108, ,0 114,2 104,6 132,1 115,0 117,5 110,3 171,8 117,7 103,4 113,1 113,4 119, ,4 118,5 115,7 106,2 119,7 121,3 112,4 85,0 127,8 104,8 117,8 117,8 115, ,1 115,7 118,0 121,7 123,8 123,7 115,1 67,9 132,6 106,6 121,2 119,0 119, I 123,3 115,0 116,7 115,7 121,7 121,5 113,5 74,4 132,6 106,5 120,5 118,8 117,7 II 123,3 115,0 116,7 115,7 123,6 121,1 114,9 71,7 132,6 106,5 120,6 118,2 117,9 III 123,3 115,0 116,7 119,2 123,6 121,8 114,9 68,4 132,6 106,5 120,6 118,4 118,7 IV 124,1 115,7 116,7 122,1 123,7 123,4 114,8 70,3 132,6 106,5 120,6 118,7 119,7 V 124,1 115,7 118,7 122,8 123,6 123,7 114,8 63,8 132,6 106,5 120,8 118,7 119,8 VI 124,1 115,7 118,7 123,3 123,7 123,4 115,4 63,1 132,6 106,5 121,3 118,8 120,0 VII 124,1 115,7 118,7 120,3 123,5 125,1 115,5 67,4 132,6 106,5 121,1 118,7 119,4 VIII 124,1 115,7 118,7 120,7 123,5 124,3 115,5 57,6 132,6 106,6 121,3 119,0 119,2 IX 124,1 115,7 118,7 121,5 124,3 125,0 115,5 67,1 132,6 106,6 121,6 119,4 119,7 X 125,0 116,5 118,7 121,7 124,8 124,9 115,6 63,9 132,6 106,6 122,1 119,8 120,1 XI 125,0 116,5 118,7 123,8 124,8 125,2 115,6 73,1 132,6 106,6 122,1 119,9 120,8 XII 125,0 116,5 118,7 133,3 124,8 125,1 115,6 74,1 132,6 106,6 122,1 120,0 123, I 125,0 117,8 118,7 138,2 125,4 132,6 117,5 83,0 140,9 106,6 122,7 121,9 125,6 II 125,0 117,8 118,7 140,9 126,2 132,7 117,5 86,4 140,8 106,6 122,8 122,8 126,3 III 125,0 117,8 118,7 145,6 126,3 132,5 117,7 84,2 140,8 106,9 123,1 123,1 127,4 IV 125,7 118,5 118,7 145,0 126,5 135,7 117,7 84,5 140,8 106,9 123,1 123,4 127,7 V 125,7 118,5 114,8 140,2 126,6 135,7 117,7 89,5 140,8 106,9 123,5 123,5 126,7 VI 125,7 118,5 114,8 140,6 127,1 144,7 118,3 88,9 140,8 106,9 123,6 123,7 127,2 VII 125,7 118,5 114,8 139,9 127,0 144,7 118,3 93,7 140,8 106,9 123,7 123,7 127,1 VIII 125,7 118,5 114,8 139,2 127,2 143,9 118,8 93,0 140,8 106,9 123,7 123,8 127,0 IX 125,7 118,5 114,8 141,1 127,5 144,5 118,9 91,5 140,8 106,9 123,9 124,8 127,5 X 125,7 118,5 114,8 143,9 127,6 144,6 118,9 88,1 140,8 106,9 123,9 124,8 128,0

8

Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Statistikcentralen Statistics Finland 1.2.2016 Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Kostnadsindex

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2012 26.3.2012 Vuosikokouskutsu Sokos Hotel Lakeus, Seinäjoki 13. - 15.4.2012 Tässä numerossa: Vuosikokous kutsu Kuljetusyrittäjävalmennus

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 41 // 2010 2006 17.2.2006 17.6.2010 SKAL:N LIITTOKOKOUS TURUSSA 12.6.2010 Tässä numerossa: SKAL:n liittokokous Turussa 12.6.2010 Työaikadirektiivi

Lisätiedot

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksit. Kostnadsindex för skogsmaskiner och skogsbilar

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksit. Kostnadsindex för skogsmaskiner och skogsbilar Statistikcentralen 25.1.2016 Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Metsäalan kone- ja autokustannusindeksit = 100 (2005 = 100, 1990

Lisätiedot

Maarakennusalan konekustannusindeksi. Kostnadsindex för anläggningsmaskiner

Maarakennusalan konekustannusindeksi. Kostnadsindex för anläggningsmaskiner Statistikcentralen 25.1.2016 Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Maarakennusalan konekustannusindeksi = 100 (2005 = 100) (2000 =

Lisätiedot

Taksi- ja sairaankuljetusliikenteen kustannusindeksi 2010=100 (2005=100, 1995=100) Kostnadsindex för taxi- och ambulanstrafik

Taksi- ja sairaankuljetusliikenteen kustannusindeksi 2010=100 (2005=100, 1995=100) Kostnadsindex för taxi- och ambulanstrafik Statistikcentralen pv.kk.vvvv Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Taksi- ja sairaankuljetusliikenteen kustannusindeksi =100 (2005=100,

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Tässä numerossa: Kuljetusyrittäjävalmennuskoulutus Auto-ja jäsentiedot ajantasalle 2,6 m leveys lämpöeristetyissä koreissa Uusi tavaraliikennelaki voimaan Loppuvuoden

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi W Statistikcentralen SVT Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2000:3 Kostnadsindex förlastbilstrafik Tilastoarklsto Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2000, 3, neljännes - 3 kvartalet Lisätietoja

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 16 // 2006 29.8.2006 17.2.2006 Tässä numerossa: Tavaraliikennelaki Moduuliyhdistelmien leveys Renkaiden irtoaminen ajon aikana Yhteistoimintasopimus

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: 5 / 2011 19.10.2011 Syyskokouskutsu Vakuutusasiaa Polttoaineiden valmistevero Kuljettajien palkankorotus edelleen auki Reumasäätiö

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen SKAL Kuljetusyrittäjät ry Oulun lääni ry J Ä S E N T I E D O T E 3.9.2010 3 / 2010 YLEISTÄ Tässä numerossa: Yleistä Dieselöljyn verokanta Kustannusindeksi Laskentapäivä Digipiirturi Taulukkopalkat

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry Tässä numerossa: Kutsu EKY:n vuosikokoukseen J Ä S E N T I E D O T E 1 / 2011 22.03.2011 Kuljettajien palkat Yrittäjien päivärahat ja km korvaukset Ajoneuvopääte ja

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen kustannusindeksi

Linja-autoliikenteen kustannusindeksi Statistikcentralen 3.2.2016 Mallikappaleesta poistettu asiasisältö. Sisältö tuotetaan indeksipistelukuina yhden desimaalin tarkkuudella. Linja-autoliikenteen kustannusindeksi = 100 (2005=100, 1990=100)

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 21 // 2010 2006 17.2.2006 19.3.2010 KULJETUSYRITTÄJIEN VUOSIKOKOUS PIDETTY 13.3.2010 Tässä numerossa: Kuljetusyrittäjien vuosikokous pidetty

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 1 / 2006 17.2.2006 5/2007 20.11.2007 Henkilöstömuutos Tässä numerossa: Henkilöstömuutos Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Yhteystiedot

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 1 / / 2007 2006 17.2.2006 8.2.2007 Tässä numerossa: SKAL:n jäsenmaksut vuonna 2007 Nimitys LVM:n ohje: Ympäristöystävällisyys Vetoliikenteen

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen SKAL Kuljetusyrittäjät ry Oulun lääni ry J Ä S E N T I E D O T E 2 / 2011 29.4. 2011 Vaalit pidetty Tässä numerossa: Vaalit pidetty Vuosikokous Uusi puheenjoh taja Kustannukset Päivärahat

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2012 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2012, maaliskuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat maaliskuussa 6,6 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2013 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2013, kesäkuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat kesäkuussa 1,5 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2013 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2012, joulukuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat joulukuussa prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2014, maaliskuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat maaliskuussa 0,1 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 51 // 2009 2006 17.2.2006 19.8.2009 Tässä numerossa: ULKOMAALAISTEN KULJETUSYRITTÄJIEN TILAPÄISEEN SUOMESSA TYÖSKENTELYYN TIUKENNUKSIA Ulkomaalaisten

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E 4 / 2010 24.6.2010 KUTSU EKY:N KESÄPÄIVILLE Tässä nume rossa: Kutsu EKY:n kesäpäiville SKAL ry:n liittokokouksen satoa Kuljetusliike Kauko Koskinen

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2016 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2016 SKAL ry:n vuoden 2016 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 690 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 497 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 582 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2015 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2015 SKAL:n vuoden 2015 toiseen kuljetusbarometriin vastasi 768 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen SKAL Kuljetusyrittäjät ry Oulun lääni ry J Ä S E N T I E D O T E 3 / 2008 19.9.2008 Tässä numerossa: Liiketoimintaosaaminen Kainuun tilanne Jäsenmaksut Kustannusindeksi Palkkataulukot Sähköpostiosoitteet

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: Suomen kanta voitti EU-parlamentin kuljetusyrittäjä-äänestyksessä Autonkuljettajien uudet palkkataulukot 2,60 leveiden moduuliyhdistelmien

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E 5 / 2010 25.8.2010 Tässä nume rossa: EKY:n kesäpäivät 13. - 15.8.2010 - Perjantai-ilta - Seminaari - Vuoden Liikenteenharjoittaja - Olympiadit

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2017 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2017 SKAL ry:n vuoden 2017 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 546 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

Hakkuri-indeksi 2011. Koneyrittäjien Energiapäivät Tampere 4.-5.2.2011 Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja,

Hakkuri-indeksi 2011. Koneyrittäjien Energiapäivät Tampere 4.-5.2.2011 Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja, Hakkuri-indeksi 2011 Koneyrittäjien Energiapäivät Tampere 4.-5.2.2011 Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja, 1 Hakkuri-indeksi 2011 Kustannusindeksit ovat Tilastokeskuksen ylläpitämä, konetyöalojen ja autokuljetuksen

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2019 www.skal.fi SKAL SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 481 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja.

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2013

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2013 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2013 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2013 SKAL:n vuoden 2013 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 966 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2014

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2014 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2014 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2014 SKAL:n vuoden 2014 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi 677 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017

Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 2016 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Säännöllinen työaika 2-viikkojaksossa säännöllinen työaika on 80 tuntia. Lyhyemmästä kuin 4

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2014, huhtikuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 1,1 prosenttia huhtikuussa Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2015

SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2015 SKAL KULJETUSBAROMETRI 1/2015 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 1/2015 SKAL:n vuoden 2015 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi 664 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: 1 / 2010 232010 - KUTSU EKY:N VUOSIKOKOUKSEEN Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään lauantaina,

Lisätiedot

VAHVA SKAL ON KOKO TOIMIALAN ETU

VAHVA SKAL ON KOKO TOIMIALAN ETU Jäsenyys kannattaa JÄMÄKKÄÄ EDUNVALVONTAA VAHVA SKAL ON KOKO TOIMIALAN ETU Paljonko jäsenyys maksaa? Liittyminen SKAL:iin on helppoa. Maksu määräytyy yrityskoon, suoritealan ja alueen mukaan. Esimerkiksi

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen SKAL Kuljetusyrittäjät ry Oulun lääni ry J Ä S E N T I E D O T E 2 / 15.3.2007 A U T O I L I J AV I I K O N VA I H D E K U U S A M O S S A 1 3. - 1 5. 4. 2 0 0 7 VUOSIKOKOUS, MAANSIIRTOINFO

Lisätiedot

SUOMEN MUSIIKKITERAPIAYHDISTYS MUSIKTERAPIFÖRENINGEN I FINLAND RY. Sääntömuutos rekisteröity 2.11.2010

SUOMEN MUSIIKKITERAPIAYHDISTYS MUSIKTERAPIFÖRENINGEN I FINLAND RY. Sääntömuutos rekisteröity 2.11.2010 SUOMEN MUSIIKKITERAPIAYHDISTYS MUSIKTERAPIFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT Sääntömuutos rekisteröity 2.11.2010 1 Yhdistyksen nimi on Suomen musiikkiterapiayhdistys Musikterapiföreningen i Finland ry Yhdistyksen

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen SKAL Kuljetusyrittäjät ry Oulun lääni ry J Ä S E N T I E D O T E 4 / 5.5.2006 Tässä numerossa: Vuosikokous Hallitus 2006 SKAL liittokokous Kustannusindeksi Digitaalinen ajopiirturi Piirturin

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIRJOITUSPÖYTÄKIRJA 1 ALLEKIRJOITUS- KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2005 2007 ALLEKIRJOITUS 1 Tulopoliittisen sopimuksen toteuttaminen Tällä työehtosopimuksella toteutetaan 29.11.2004 allekirjoitettu

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2018 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2018 SKAL ry:n vuoden 2018 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 363 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: EKY:n kesäpäivät -perjantai ilta -lauantai seminaari -olympiadit Piirturiasiaa Työvoimapankki Vuoden liikenteenharjoittaja

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2013

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2013 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2013 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 3/2013 SKAL:n vuoden 2013 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi 694 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL:n alue- ja erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2016

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2016 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2016 www.skal.fi SKAL:n Kuljetusbarometri 2/2016 SKAL ry:n vuoden 2016 toiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 479 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 31 / 2007 2006 17.2.2006 13.6.2007 Tässä numerossa: Liittokokous Jäsenneuvontaa työehtosopimus asioissa Yhteystiedot autoon Koulutusta Kustannusindeksi

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2018

SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2018 SKAL KULJETUSBAROMETRI 3/2018 www.skal.fi SKAL Kuljetusbarometri 3/2018 SKAL ry:n vuoden 2018 kolmanteen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 493 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä

Lisätiedot

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019

SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019 SKAL KULJETUSBAROMETRI 2/2019 www.skal.fi SKAL SKAL ry:n vuoden 2019 ensimmäiseen kuljetusbarometriin vastasi yhteensä 535 jäsenyritystä. Vastaajat edustavat kaikkia SKAL ry:n erikoisjärjestöjä ja toimialoja.

Lisätiedot

Kuljetusbarometri 1/2012: Kovat hinnankorotuspaineet ja kannattavuusremontti vuonna Tiedotustilaisuus

Kuljetusbarometri 1/2012: Kovat hinnankorotuspaineet ja kannattavuusremontti vuonna Tiedotustilaisuus Kuljetusbarometri 1/2012: Kovat hinnankorotuspaineet ja kannattavuusremontti vuonna 2012 Tiedotustilaisuus 13.1.2012 Vuosi 2011 kuljetus- ja logistiikka alalla Käänteet ja kohokohdat 2011 1.1. 2011 Helmikuu.

Lisätiedot

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja

logistiikka-alalta Tilastotietoa kuljetus- ja SUOM EN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Tilastotietoa kuljetus- ja logistiikka-alalta SUOMEN KULJETUS JA LOGISTIIKKA Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Nuijamiestentie 7, 00400 Helsinki www.skal.fi, sähköposti

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 41 // 2007 2006 17.2.2006 5.9.2007 Tässä numerossa: Nollatoleranssi ylinopeuksiin Koulutustilaisuus Kustannusindeksi Uudet palkkataulukot Nimitys

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05.

Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet johtokunnan puolesta tervetulleiksi ja avasi syyskokouksen klo 18:05. Kangasalan Melojat ry TYÖJÄRJESTYS Kangasalan Melojien syyskokous Aika: 22.11.2016 klo 18:00 Paikka: Vesaniemen takkahuone, Kangasala 1 Kokouksen avaus Tapani Saarinen toivotti syyskokoukseen osallistuneet

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Elintarvikealan Kuljetusyrittäjät ry J Ä S E N T I E D O T E 3 / 2010 29.4.2010 Tässä numerossa: EKY:n ja MKY:n yhteinen seminaari ja vuosikokoukset Kuusamossa EKY:n vuosikokous Elintarvikealan työnseisaukset

Lisätiedot

Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa ( )

Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa ( ) 2017 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2017 31.1.2021 (31.1.2020) Säännöllinen työaika 2-viikkojaksossa säännöllinen työaika on 80 tuntia. Lyhyemmästä

Lisätiedot

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja

Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf. Säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa ja Käännösalan asiantuntijat KAJ ry Översättningsbranschens experter KAJ rf Säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 26.11.2012 ja 25.3.2013. NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Käännösalan asiantuntijat

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen SKAL Kuljetusyrittäjät ry Oulun lääni ry J Ä S E N T I E D O T E Tässä numerossa: Dieselverosekoilut Kuljetusalan mielikuva Jäsenmaksut SKAL järjestöpäivä Kustannusindeksi Palkkataulukot NaisWay

Lisätiedot

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry

Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin. Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Harmaa talous nujerretaan yhteisvoimin Harmaa talous seminaari 9.8.2013 Teppo Mikkola Puheenjohtaja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry Harmaa talous ei saa estää lakeja ja sopimuksia noudattavan kuljetusyrityksen

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen SKAL Kuljetusyrittäjät ry Oulun lääni ry J Ä S E N T I E D O T E 5 / 4.10.2006 Tässä numerossa: Yleistä Olemme muuttaneet Kuljettajien palkat Kustannusindeksi Ajo- ja lepoaikalakiin muutoksia

Lisätiedot

Maa ja vesirakennusalan sekä asfalttialan työntekijöiden palkankorotukset 2019

Maa ja vesirakennusalan sekä asfalttialan työntekijöiden palkankorotukset 2019 Elinkeino ja työmarkkinatiedote 6/2019 MK/TO 1 10.5.2019 Maa ja vesirakennusalan sekä asfalttialan työntekijöiden palkankorotukset 2019 Yleiskorotus 1.6.2019 Palkkoja korotetaan 1.6.2019 lähinnä alkavan

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka on Helsinki. AVITA - AUDIOVISUAALINEN TOIMIALA ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 15.12.2015 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Audiovisuaalisen Ammattiviestinnän Toimialaliitto - AVITA r.y ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

Espoon Kipparit ry:n säännöt

Espoon Kipparit ry:n säännöt Espoon Kipparit ry:n säännöt I NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Espoon Kipparit ry ja sen kotipaikka on Espoon kaupunki. II TARKOITUS JA SEN TOTEUTTAMINEN 2 Yhdistyksen tarkoituksena on: - lisätä

Lisätiedot

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT

LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT LÄÄKÄRIPALVELUYRITYKSET RY:N SÄÄNNÖT NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Lääkäripalveluyritykset ry, Läkarföretagen rf. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT

Lisätiedot

Mitkä tekijät ja ratkaisut vaikuttavat joukkoliikenteen järjestämisen kustannuksiin? joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita, Tampereen kaupunki

Mitkä tekijät ja ratkaisut vaikuttavat joukkoliikenteen järjestämisen kustannuksiin? joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita, Tampereen kaupunki Mitkä tekijät ja ratkaisut vaikuttavat joukkoliikenteen järjestämisen kustannuksiin? joukkoliikennepäällikkö Mika Periviita, Tampereen kaupunki Mitkä tekijät ja ratkaisut vaikuttavat joukkoliikenteen järjestämisen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka on Helsinki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Helsingin

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA

PÖYTÄKIRJA Sääntömääräinen syyskokous Aika Sunnuntai klo 15.00-17.00 Paikka Vesihelmi, iso kokoustila, 2. kerros osoite: Eteläinen puistokatu 2, 30420 Forssa Ennen kokouksen alkua Forssan kaupungin tervehdys ja katsaus

Lisätiedot

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA

KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN TOISTA JAKSOA KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA KUNNALLISEN TUNTIPALKKAISEN HENKILÖSTÖN TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2014 2016 TOISTA JAKSOA 1.1.2016 31.1.2017 KOSKEVA ALLEKIRJOITUS- PÖYTÄKIRJA 1 Työmarkkinakeskusjärjestöjen neuvottelutuloksen toteuttaminen koskien

Lisätiedot

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt

Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Vesaisten Keskusliitto ry:n säännöt Yhdistyksen nimi on Vesaisten Keskusliitto ry., josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Liiton kotipaikka on Helsingin kaupunki. I TARKOITUS Liiton tarkoituksena

Lisätiedot

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS

MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS 1 MATKAILU-, RAVINTOLA- JA VAPAA-AJAN PALVELUITA KOSKEVA TYÖEHTOSOPIMUS Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan palveluita koskevat työehtosopimukset (työntekijät ja esimiehet) on uudistettu keskusjärjestöjen

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry Nylands Retrieverförbund rf. Säännöt

Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry Nylands Retrieverförbund rf. Säännöt Uudenmaan Noutajakoirayhdistys ry Nylands Retrieverförbund rf Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Uudenmaan Noutajakoirayhdistys - UMN ry, ruotsiksi Nylands Retrieverförbund NRF rf ja sen kotipaikka

Lisätiedot

J Ä S E N T I E D O T E

J Ä S E N T I E D O T E Etelä-Suomen Kuljetusyrittäjät ry ry J Ä S E N T I E D O T E 7 / 12006 / 2006 17.2.2006 13.12.2006 Tässä numerossa: Moduuliajoneuvojen leveys Kustannusindeksi Liikennelupahakemukset netissä Loppuvuoden

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa.

Yhdistyksen puheenjohtaja Jouko Karhunen avaa kokouksen. Kokous valitsee kaksi puheenjohtajaa. ESITYSLISTA 12.10.2018 1(5) AMMATILLISET OPETTAJAT AO ry VUOSIKOKOUS Aika Sunnuntai 18.11.2018 kello 9.00. Paikka Scandic Laajavuori Laajavuorentie 30, 40740 Jyväskylä I KOKOUKSEN AVAAMINEN II KOKOUKSEN

Lisätiedot

SKAL Kuljetusbarometri 3/2013:

SKAL Kuljetusbarometri 3/2013: SKAL Kuljetusbarometri 3/2013: Kuljetusten kysyntä laahaa, kuormaautokauppa vilkastunut - Kolmannes yrityksistä tunnistaa kuljettajapulan, alalla työllistytään tuttujen välityksellä Tiedotustilaisuus 4.9.2013

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Koneyrittäjät ja turvetuotanto/-bisnes. 7.11.2006, Pudasjärvi 14.11.2006, Saarijärvi Tomi Salo, toimialapäällikkö

Koneyrittäjät ja turvetuotanto/-bisnes. 7.11.2006, Pudasjärvi 14.11.2006, Saarijärvi Tomi Salo, toimialapäällikkö Koneyrittäjät ja turvetuotanto/-bisnes 7.11.2006, Pudasjärvi 14.11.2006, Saarijärvi Tomi Salo, toimialapäällikkö Koneyrittäjien liitto energia-, maarakennusja metsäalan koneyrittäjien järjestö perustettu

Lisätiedot

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA

I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA TYJ säännöt S. 1 (6) I LUKU YHDISTYKSEN TOIMIALA 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toiminta-alue ja tarkoitus II LUKU Yhdistyksen nimi on Työttömyyskassojen Yhteisjärjestö ry, ruotsiksi Arbetslöshetskassornas

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintävaliokunta Toimitusjohtaja Arto Silvennoinen, Suomen Autokierrätys Oy

Liikenne- ja viestintävaliokunta Toimitusjohtaja Arto Silvennoinen, Suomen Autokierrätys Oy Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi romutuspalkkiosta ja sähkökäyttöisten henkilöautojen hankintatuesta sekä henkilöautojen kaasu- ja etanolikonversioiden tuesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 21.11.2017

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen kustannusindeksi

Linja-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Linja-autoliikenteen kustannusindeksi 2014, huhtikuu Linja-autoliikenteen kustannukset nousivat huhtikuussa 1,1 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan linja-autoliikenteen kustannukset

Lisätiedot

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT

PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT PÄIJÄT-HÄMEEN KYLÄT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Päijät-Hämeen kylät ry ja sen kotipaikka on Lahti. Yhdistyksen toimintaalueena on Päijät-Häme. Yhdistys on suomenkielinen.

Lisätiedot

INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE 1. MAA- JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN PALKANKOROTUKSET Yleiskorotus

INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE 1. MAA- JA VESIRAKENNUSALAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN PALKANKOROTUKSET Yleiskorotus 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE 1. Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen palkankorotukset 1.6.2015 s. 1 2. Asfalttialan työehtosopimuksen palkankorotukset 1.6.2015 s. 2 3. Toimihenkilöiden palkankorotukset

Lisätiedot

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksi

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Metsäalan kone- ja autokustannusindeksi 2014, toukokuu Metsäkoneiden kustannukset pysyivät ennallaan toukokuussa Tilastokeskuksen mukaan metsäkoneiden kustannukset pysyivät

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004

Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004 1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry

KoLVI Kouvolan LVI-yhdistys, KoLVI ry Syyskokouksen pöytäkirja, verkkoversio 1. (3) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2015 Aika: 11.11.2015 klo 17.30 Paikka: Ravintola Nevillen Kammari, Kouvola Läsnä: 15 jäsentä 1. Kokouksen avaus KoLVIn puheenjohtaja

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Lusica ry:n säännöt. I LUKU: Yleistä. II LUKU: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu. III LUKU: Yhdistyksen jäsenistö

Lusica ry:n säännöt. I LUKU: Yleistä. II LUKU: Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu. III LUKU: Yhdistyksen jäsenistö Lusica ry:n säännöt I LUKU: Yleistä 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lusica - Luonnontieteilijöiden Sikaryhmä ry ja näissä säännöissä sitä kutsutaan yhdistykseksi. Yhdistyksen

Lisätiedot