Toimintakertomus 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toimintakertomus 2016"

Transkriptio

1

2

3 1 Toimintakertomus 2016 Yleistä Vuonna 2016 merkittävin asia Aalto-yliopiston ylioppilaskunnassa (AYY) oli strategian uudistaminen. Uudesta strategiasta pyrittiin tekemään helposti päivittyvä ja hyvin vuosittaista toiminnansuunnittelua tukeva. Seuraavalle kahdelle vuodelle valittiin kehityssuunniksi AYY yhteiskunnallisena vaikuttajana ja AYY aaltolaisuuden rakentajana. Lisäksi valittiin kehityssuunta AYY:n asunnot opiskelijan kotina, johon sisältyy seuraavan 5-10 ajalle tavoitteita liittyen esimerkiksi asuntopalveluiden digitalisointiin ja kiinteistökannan muutoksiin. Strategiatyön ohessa kirjoitettiin myös viestinnän periaatteet ja keinot sekä valmistauduttiin vuonna 2017 tapahtuvaan brändityöhön. AYY:n toimistolla oli paljon vaihtuvuutta ja uusia rekrytointeja. Uusi pääsihteeri valittiin toukokuussa ja hän aloitti virallisesti toimikautensa syyskuussa. Lisäksi loppuvuodesta rekrytoitiin uudella toimenkuvalla palvelupäällikkö vastaamaan AYY:n palvelutoiminnan kehittämisestä kokonaisuutena. Vuoden 2015 lopulla perustetun kunniavaltuuskunnan toiminta lähti mukavasti käyntiin kahden tapaamisen merkeissä. Kampus ja kiinteistöasiat Myös vuonna 2016 kampus- ja kiinteistöasiat olivat tärkeällä painolla AYY:ssa. Täysin uuden toimenkuvan kampuskehityksen projektisihteeri aloitti tammikuussa. Hän terävöitti sektorin toimintaa esimerkiksi uudistamalla kiinteistötoimintaa ohjaavia dokumentteja ja tuomalla vaikuttamisosaamista organisaatioon. Kesäkuussa tehtiin päätös myös kauppatieteiden maisteriopiskelijoiden siirtymisestä pääkampukselle Otaniemeen. Tämä tarkoittaa kaikkien pääkaupunkiseudun kampusten yhdistymistä muutaman vuoden kuluessa ja entistä suurempaa painoa rakentaa riittävästi opiskelija-asumista Otaniemen läheisyyteen. Opiskelija-asuminen nostettiin AYY:n tärkeimmäksi vaikuttamistavoitteeksi vuoden 2017 kuntavaaleihin. Muiksi kuntavaalitavoitteiksi valittiin kestävä liikenne, yrittäjyyden tukeminen ja opiskelijoiden hyvinvointi. Syksyn aikana tehtiin viestintäsuunnitelma kuntavaaleihin ja vaikuttamisessa päätettiin keskittyä Espooseen. Pääkaupunkiseudun yhteistä vaikuttamista tehtiin WSC-verkoston kautta. Kuntapuolella tärkein vaikuttamisprojekti oli Otaniemen alueen parkkipaikkanormi. AYY teki vaikuttamistyötä välittämällä tutkimuksiin perustuvaa tietoa ja ratkaisuehdotuksia virkamiehille ja päättäjille. Parkkipaikkanormin lieventäminen mahdollistaisi opiskelija-asumisen mittavan lisärakentamisen Otaniemessä. Kiinteistöpuolella edistettiin monia hankkeita: Jätkäsaaressa sijaitsevan Atlantinkadun kiinteistön rakentaminen alkoi huhtikuussa

4 2 Kauppa kiinteistöyhtiö Ida Aalbergintien osakekaupasta toteutui ja yhtiön vuokrasopimukset siirtyivät SATO:lle kesällä Otaniemessä sijaitsevat Aalto Villagen kiinteistön poikkeuslupa saatiin tammikuussa ja suunnittelu aloitettiin. Tavoitteena on päästä rakentamaan kesällä 2017 Jämeräntaival 3, 5 ja 7 peruskorjausta suunnitelmiin ja ulkopuolen työt alkoivat lokakuussa Otakaaren sisäkaaren kaavoitushanke käynnistettiin Senaatin ja Acren kanssa. Mahdollisuutena on rakentaa alueelle asuntoja jopa 800 opiskelijalle Otaniemen keskukseen mahdollisesti rakennettavaa opiskelijakeskusta edistettiin yhdessä KY:n ja TF kanssa. Keskukselle tehtiin tilaohjelmaa ja mietittiin projektin yhteistä brändiä. Yhteistyö yliopiston kanssa ja kansallinen edunvalvonta Yhteistyö yliopiston kanssa oli tiivistä koko vuoden. AYY oli yliopiston hallitusta ja johtoryhmää lukuun ottamatta hyvin edustettuna valmistelevissa ja päättävissä elimissä. AYY:n hallitus tapasi vuoden aikana Aallon hallitusta sekä useita kertoja johtoryhmää. Lisäksi raamisopimuksen mukaisia sektorikohtaisia tapaamisia Aallon johdon kanssa oli eri osa-aluilla noin kuukausittain. Vuonna 2016 käynnistyi yhteistyö yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralla Aallon kehitysjohtajan kanssa. Erityisesti tavoitteena on löytää yhteistyömahdollisuuksia vaikuttamisessa sekä pitää huolta siitä, että molemmat osapuolet tietävät toistensa vaikuttamisen kohteista. Rahoitusleikkauksista johtuen Aallossa toteutettiin mittavat yhteistyöneuvottelut vuoden alkupuolella. Leikkaukset vaikuttivat paikoittain opetuksen laatuun ja toivat esille ongelmia. Yliopistolla toteutettiin auditointi vuoden 2016 keväällä ja myös AYY oli vahvasti mukana prosessissa. Aalto läpäisi auditoinnin. Muita isoja teemoja olivat esimerkiksi yliopiston sisäisen rahoitusmallin uudistaminen, 55 opintopistettä saavien määrän kasvattaminen ja opiskelijoiden hyvinvointi. Vuonna 2017 käyttöön otettavat EU/ETA maiden ulkopuolisten opiskelijoiden lukuvuosimaksut olivat vahvasti esillä AYY:n vaikuttamistyössä. AYY:lle tehtiin lukuvuosimaksulinjapaperi, jonka mukaisesti asioita ajettiin yliopiston työryhmissä. Kansallisella tasolla vuosi 2016 oli koulutusleikkauksien toimeenpanon vuosi. Erityisen vahvasti opiskelijoiden agendalla oli opintotukileikkauksiin ja opiskeluterveydenhuoltoon vaikuttaminen. Mielenosoituksesta ja vaikutustyöstä huolimatta opintotuesta leikattiin neljännes. Toisaalta opiskelijat saatiin siirrettyä paremmin asumiskustannukset huomioivan yleisen asumistuen piiriin. Aivan loppuvuodesta saatiin sote-uudistuksen yhteydessä päätös YTHS:n säilyttämisestä ja laajentamisesta ammattikorkeakouluopiskelijoille. Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) poliittinen linjapaperi uudistettiin ja AYY sai ajettua hyvin omia näkökulmiaan siihen läpi. Isoksi teemaksi paperissa nousi sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus.

5 3 Yhteisöasiat Yhteisöpuolella erityisenä kehityskohteena oli AYY:n vapaaehtoistoiminta. Alkuvuodesta kirjoitettiin yhteiset pelisäännöt, joissa kuvattiin vapaaehtoisten oikeudet ja vastuut. Samalla nimettiin myös vapaaehtoisten luottamushenkilöt, joiden puoleen vapaaehtoiset voivat kääntyä ongelmatilanteissa ja jotka osaltaan vastaavat vapaaehtoisten perehdytyksistä. Loppuvuodesta toteutettiin vapaaehtoisille työtodistukset, jotta hankitut kokemukset ja osaaminen olisi helpompi todentaa tulevaisuudessa. Vuoden suuri ponnistus oli Tempaus, jonka oma toimikunta järjesti tuottajien tuella. Loka- marraskuun vaihteessa opiskelijat vierailivat yli peruskoulussa pitämässä oppitunnin. Oppituntien teemoina olivat esimerkiksi matematiikkaan tutustuminen korttipelin muodossa, lennokin rakentaminen ja kuvataide. Tempaus sai loistavaa palautetta sekä kouluilta että tempaajilta. Kouluvierailuiden lisäksi tempaajia koulutettiin, järjestettiin päätösjuhla Kansalaistorilla ja pidettiin tempaajille suunnattu, mutta kaikille avoin kiitosristeily. Tempauksesta kertovaa julkaisua jaettiin kouluihin sekä kansanedustajille. Tempauksen suojelijana toimi tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

6 4 TALOUSKATSAUS Aalto-yliopiston ylioppilaskunta -konsernin rakenne Konserniin kuuluvat ylioppilaskunnan lisäksi 13 täysin omistettua yhtiötä ja neljä osakkuusyhtiötä. Ylioppilaskunnan omistamat asuinkiinteistöt Helsingin alueella hallinnoidaan omina kiinteistöyhtiöinä. Kiinteistöyhtiöiden lisäksi 100 % omistettu AYY-Palvelu Oy harjoittaa isännöintipalvelua omille kiinteistöyhtiöille ja toimittaa Ylioppilaslehti AINOa. Järjestötoiminta Järjestötoiminnan kaikki kulut vuonna 2016 olivat yhteensä t, joka on 6 % vähemmän kuin edellisenä vuonna (v 2015 vastaavat kulut olivat t ). Kulujen lasku johtui ennen kaikkea siitä, että vertailuvuoden 2015 lukuihin sisältyi vielä oikeudelliseen neuvontaan liittyviä kuluja yhteensä 262 t (vuoden 2016 tilinpäätöksessä vastaavia kuluja ei ollut). Järjestötoiminnan kuluista 36 % eli 991 t oli henkilöstökuluja ja 17 % eli 471 t yhdistysten avustuksia. Muut kuluerät ovat vuokrat, tapahtumiin liittyvät kulut ja maksettavat jäsenmaksut (esim. SYL). Järjestötoimintaan liittyviä tuottoja oli yhteensä 724 t (700 t ). Tuotot olivat yritysyhteistyösopimusten tuottoja, kertavuokrattavien tilojen vuokratuottoja sekä tapahtumiin liittyviä pääsylipputuloja. Varainhankintana kerättiin jäsenmaksuja yhteensä 860 t (850 t ). Jäsenmaksutuottojen nousu johtui jäsenmaksun korotuksesta. Ne järjestötoiminnan kulut mitä ei katettu jäsenmaksujen tuotolla, katettiin sijoitustoiminnan tuotoilla. Stipendeinä ja avustuksina jaettiin opiskelijoille vuoden 2016 aikana yhteensä 471 t (390 t ). Ylioppilaskunnalla on kaksi omakatteista rahastoa Teekkaritoiminnan edistämisrahasto (TTER) ja Teekkarikylän kappelirahasto. Teekkaritoiminnan edistämisrahasto jakoi avustuksia vuonna 2016 yhteensä 304 t (230 t ), kappelirahasto 8 t (10 t ). Omakatteisten rahastojen varoja hoidettiin osana AYY:n ulkoistettua varainhoitoa. Teekkaritoiminnan edistämisrahaston pääoma oli t (4 973 t ). Muut avustukset ja stipendit olivat toiminta-avustuksia yhdistyksille sekä stipendejä opiskelijoille. Opiskelija-asuntotoiminta Ylioppilaskunnalla on yhteensä noin m2 asuinkiinteistöjä. Asuntoja on noin 2500 kpl. Espoossa sijaitsevat asuintalot ovat yhtä lukuun ottamatta suoraan ylioppilaskunnan omistuksessa. Yksi Leppävaarassa sijaitseva kiinteistö ja Helsingin kiinteistöt ovat tytäryhtiöiden omistuksessa. Koko asuinkiinteistötoiminnan tuotot olivat vuonna 2016 yhteensä t ( t ) ja kirjanpidolliset kulut t ( t ). Tuotot nousivat 2 % vertailuvuoden 2015 lukuihin verrattuna. Tämä johtui siitä, että vuonna 2016 Kiinteistö Oy Vaasankatu oli koko vuoden täydessä vuokrauskäytössä peruskorjauksen

7 5 valmistuttua vuoden 2015 loppupuolella. Asumiseen liittyvät hoitokulut kasvoivat 3 % kokonaisuudessa. Kasvu edelliseen vuoteen verrattuna johtui korjauskulujen kasvusta Helsingin kohteissa. Vuoden 2016 merkittävin investointihanke oli uusi rakennuskohde Helsingin Jätkäsaaressa. Perustetun uuden kiinteistöyhtiö Helsingin Atlantinkatu 7 lukuun rakennetaan uudiskohde, joka käsittää 122 asuntoa (4437 m2). Kohteen pääurakoitsijaksi valittiin NCC Rakennus Oy. Urakkasopimukset allekirjoitettiin maaliskuussa 2016 ja työt aloitettiin huhtikuussa Kohteen on määrä valmistua loppukesästä Vuoden 2016 tilinpäätökseen sisältyy urakasta yhteensä 9,9 m investointi. Toinen merkittävä hanke oli päätös isosta peruskorjauksesta Otaniemessä osoitteessa Jämeräntaival 3,5,7. Kokonaisurakka kestää 36 kuukauden ajan (alkaen loppusyksystä 2016) ja urakan ARA tuettaviksi kokonaiskustannuksiksi on arvioitu yhteensä 20,7 m. Päätös hankkeesta tehtiin kesällä 2016 ja työt alkoivat kiinteistössä ulkotöillä vuoden vaihteessa. Hankkeen investointikustannuksia on vuoden 2016 loppuun mennessä kirjattu taseeseen yhteensä 1,3 m. Sijoitustoiminta Sijoitustoimintaan on kirjattu kiinteistösijoitusten ja korko- ja osakesijoitusten tuotot ja kulut. Konsernin koko sijoitustoiminnan tuotto oli yhteensä t (1 073 t ). Pääosa tuotosta tulee Kiinteistö Oy Aalbergintien osakkeiden myynnistä Sato Oyj:lle. Kauppa toteutui heinäkuussa 2016 ja ylioppilaskunnan osuus koko kaupasta oli 4 m vastaten 25 % osuutta koko yhtiöstä. Muu sijoitustoiminnan tuotto tuli varainhoidosta ja oli yhteensä 676 t (1 140 t ). Konsernin korko- ja osakesijoitusomaisuuden markkina-arvo vuoden 2016 lopussa oli t ( t ). Ylioppilaskunnalla on kolme täyden mandaatin varainhoitajaa, joiden sijoitustoimintaa ohjaa sama sijoituspolitiikka ja allokaatiotavoite. Rahoitus Vuoden lopussa korollista velkaa oli yhteensä t ( t ). Lainat ovat pitkäaikaisia asuinkiinteistöihin liittyviä pääosin korkotuettuja lainoja. Uusia lainoja nostettiin vuonna 2016 yhteensä t (3 626 t ). Konsernitasolla lainoja lyhennettiin t (1 245 t ). Ylioppilaskunnan ja konsernin vakavaraisuus on hyvää tasoa, konsernin vakavaraisuusaste on 40,8 %. Tilikauden tulos Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan toimintavuosi päätyi konsernitulokseen ennen rahastosiirtoja, joka oli yhteensä t (+ 461 t ). Kirjanpidollinen tulos rahastosiirtojen jälkeen oli voitollinen t (+ 342 t ). Konsernitaseen loppusumma oli t ( t ). Ylioppilaskunnan tilikauden tulos oli ennen rahastosiirtoja t (+ 146 t ) ja rahastosiirtojen jälkeen ylijäämä t (+92 t ). Ylioppilaskunnan taseen loppusumma oli t ( t ).

8 6 Tilikauden jälkeiset tapahtumat Alkuvuonna 2017 ylioppilaskunta on jatkanut suunniteltua strategiatyötä. Brändityöuudistus on käynnistynyt ja mm kiinteistöstrategiaa työstetään suunnitelman mukaan. Taloudellisessa valmistelussa on ollut mahdollinen tonttien ostohanke Otaniemen alueelta Teekkarikylästä. Edustajisto valitsi tammikuussa 2017 kolme valiokuntaa: talous- ja kiinteistövaliokunta, vaikuttamisen valiokunta ja yhteisövaliokunta. Valiokuntien tehtävänä on tukea ylioppilaskunnan päätöksenteon valmistelua lausumalla valiokunnan teemaan liittyvistä asioista itsenäisesti sekä hallituksen tai AYY:n työntekijöiden pyynnöstä. Tulevaisuuden näkymät Ylioppilaskunnan keskeisenä tavoitteena on edelleen lisätä opiskelija-asuntotuotantoa. Toiminnan keskittäminen Otaniemen kampus alueelle vaatii uutta rakentamista alueen välittömään läheisyyteen. Ylioppilaskunta on aktiivisesti pyrkinyt vaikuttamaan Otaniemen alueen kaavoittamiseen. Vuonna 2017 keväällä on käsittelyssä ja päätettävänä viimein ns Aalto Village hanke. Otaniemen Miestentielle on suunniteltu vuokrataloa, johon rakennetaan noin 100 asuntoa. Kohteen urakkakilpailutus on käynnissä ja urakoitsijoista ja hankkeen käynnistymisestä pyritään tekemään päätös vielä kevään aikana ylioppilaskunnan edustajistossa. Myös muita hankkeita pyritään saamaan kaavoitukseen. Esimerkiksi Otakaaren varrelle suunnitellaan lisää opiskelija-asuntoja. Myös muiden alueiden soveltuvuutta opiskelija-asumiseen kartoitetaan.

9 7 Hallinto 2016 AYY:n hallitus Milja Asikainen Henrikki Soininen Joanna Haahti Elina Kuutti Mikko Latva-Käyrä Jimmy Nylund Joona Orpana Säde Palmu Ilkka Särkiö Rosa Väisänen puheenjohtaja varapuheenjohtaja kulttuuri, vapaaehtoiset ja viestintä opiskelijoiden hyvinvointi ja toimeentulo sekä taiteellinen toiminta edunvalvonnan koordinointi, koulutuspolitiikka sekä alumnitoiminta opiskelijoiden terveydenhuolto, kolmikielisyys ja työelämäasiat asuminen ja tilat kampuskehitys ja kuntavaikuttaminen yrityssuhteet ja järjestöt kansainväliset asiat, uudet opiskelijat ja kehitysyhteistyö Edustajiston puheenjohtajisto Pietu Roisko Lari Koponen Sameli Sivonen puheenjohtaja 1. varapuheenjohtaja 2. varapuheenjohtaja Taloustoimikunta Jukka Havia Kari Vatanen Hanna Hiidenpalo Joona Reunanen Mika Savolainen Petri Valkama Valtteri Ahonen Niko Ferm Jori Jämsä Piia Kuosmanen Heikki Pulkkinen Ilmi Salminen puheenjohtaja varapuheenjohtaja alkaen asti asti alkaen Tilintarkastajat Tilintarkastusyhteisö Ernst & Young Oy. Päävastuullinen tilintarkastaja Anne Vuorio, KHT Hallituksen ehdotus vuoden 2016 ylijäämän käyttämisestä Hallitus ehdottaa, että vuoden 2016 ylijäämä, ,48 euroa, jätetään yli- ja alijäämätilille

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20 AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT Liiketoimintayhtiön tuloslaskelma AYY-PALVELU OY TULOSLASKELMA Liikevaihto , ,19 Liiketoiminnan muut tuotot 0,00 0,00 Materiaalit ja palvelut Ostot tilikauden aikana 0, ,06 Varastojen muutos , ,76 Materiaalit ja palvelut yhteensä , ,82 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot , ,21 Henkilösivukulut Eläkekulut , ,24 Muut henkilösivukulut , ,09 Henkilösivukulut yhteensä , ,33 Poistot yhteensä , ,54 Liiketoiminnan muut kulut , ,71 Liiketappio , ,42 Rahoitustuotot ja -kulut Korko- ja rahoitustuotot 0,00 876,19 Korkokulut -11,10-129,97 Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä -11,10 746,22 TILIKAUDEN TAPPIO , ,20

21

22

23

24

25

26

27

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015

Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Tilinpäätös 2014. Edustajiston kokous 15.04.2015 Aalto Yliopiston ylioppilaskunta Edustajiston kokous 15.04.2015 Tilinpäätöksen rakenne Toimintakatsaus Ylioppilaskunnan tuloslaskelma Ylioppilaskunnan tase Konsernin tuloslaskelma Konsernin tase Liitetiedot

Lisätiedot

Toimintakertomus 2017

Toimintakertomus 2017 1 Toimintakertomus 2017 AYY maailman parasta opiskelijan elämää Toimintojen selkeyttäminen, brändityö, muutokset yliopiston johdossa ja itsenäisyyden juhlavuosi värittivät Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan

Lisätiedot

Q3/16 BUDJETTISEURANTA. Edustajisto

Q3/16 BUDJETTISEURANTA. Edustajisto Q3/16 BUDJETTISEURANTA Edustajisto 24.11.2016 Q1 Q3/2016 Yleiset huomiot: Aatteellinen toiminta kokonaisuutena budjetin mukainen Kiinteistöjen korjauskulut budjetoitu suuremmaksi kuin toteuma Sijoitusten

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta ja sen palvelut Osa kolmikantaa Opiskelijat Professorit Yliopistoyhteisö Henkilökunta Opiskelijatoiminnan yhteisöt Ylioppilaskunta Korkeakoulujärjestö Kilta Ainejärjestö

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Yhteenveto tilinpäätöstarkastuksen havainnoista 2016 4.4.2017 Tilinpäätöstarkastus Tilinpäätöstarkastus on painottunut tuloslaskelman, taseen, liitetietojen sekä toimintakertomuksen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014 TALOUSARVIO 2015 Edustajiston lähetekeskustelu 05.11.2014 Konsernitalousarvion rakenne Aatteellinen toiminta Jäsenmaksut ja muu varainhankinta Jäsenpalvelut, sihteeristö, hallinnon kulut, arkisto Tukitoiminta

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Yhteenveto tilinpäätöstarkastuksen havainnoista 2013 Anne Vuorio 28.3.2014 Tilinpäätöstarkastus Tilinpäätöstarkastus on painottunut tuloslaskelman, taseen, liitetietojen

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston kokous 27.11.2014

TALOUSARVIO 2015. Edustajiston kokous 27.11.2014 TALOUSARVIO 2015 Edustajiston kokous 27.11.2014 Konsernitalousarvion rakenne Aatteellinen toiminta Jäsenmaksut ja muu varainhankinta Jäsenpalvelut, sihteeristö, hallinnon kulut, arkisto Tukitoiminta Talouspalvelu,

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. Taloustoimikunta

1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. Taloustoimikunta AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 1 (9) TALOUDEN JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2012 1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. Taloustoimikunta 2. YLIOPPILASKUNNAN OMAISUUS

Lisätiedot

Konsernitalousarvion rakenne

Konsernitalousarvion rakenne TALOUSARVIO 2016 Edustajiston kokous 25.11.2015 Konsernitalousarvion rakenne Aatteellinen toiminta Jäsenmaksut ja muu varainhankinta Jäsenpalvelut, sihteeristö, hallinnon kulut, arkisto Tukitoiminta Talouspalvelu,

Lisätiedot

TALOUDEN-JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2017

TALOUDEN-JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2017 AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA Esitys E 15.12.2016 1 (6) TALOUDEN-JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2017 1. TAUSTA Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne Päätösvalta Taloustoimikunta 2. YLIOPPILASKUNNAN

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista.

Emoyhtiön. Liiketoiminnan muut tuotot muodostuu tilikaudella 2012 tutkimushankkeisiin saaduista avustuksista. Emoyhtiön LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 136 700 145,50 132 775 734,25 Käyttökorvaukset 205 697,92 128 612,96 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2019 toimitusjohtaja Kari Sainio Sisältö Ovaro lyhyesti Toimintaympäristöstä Kirjauskäytäntöjen muutokset EPRA-tulos ja sen analyysi Tase ja keskeiset tunnusluvut Ydintoiminta

Lisätiedot

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010. 1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3.

TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010. 1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 27.8.2010 hyväksyttäväksi 1 (9) TALOUDEN- JA OMAISUUDENHOITOPOLITIIKKA 2010 1. TAUSTA 1.1. Aalto yliopiston ylioppilaskunnan rakenne 1.2. Päätösvalta 1.3. Taloustoimikunta

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa %

Budj Toteutuma Poikkeama Käyttö summa % Lapin liitto Sivu 1 000102 Valtuusto 4003 Maksetut palkat ja palkki -19.800-7.494,07-12.305,93 37,8-19.800-7.494,07-12.305,93 37,8 4101 Eläkekulut -1.500-184,90-1.315,10 12,3 4150 Muut henkilösivukulut

Lisätiedot

Kuvasto ry:n avoimuusraportti

Kuvasto ry:n avoimuusraportti :n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2015 1.1.-31.12.2014 1) Liikevaihto Vuokrat 144 543 408,84 139 199 578,93 Käyttökorvaukset 209 446,66

Lisätiedot

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013

TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TARINAHARJUN GOLF OY TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTAKERTOMUS Yleistä Tarinaharjun Golf Oy:n kahdeskymmeneskuudes toimikausi sujui toimintasuunnitelman mukaisesti. Pelikausi oli vilkas. Tarinan kentillä

Lisätiedot

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS

FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 26.2.2018 1 (8) Y-tunnus 2745543-5 FINGRID DATAHUB OY TILINPÄÄTÖS 01.01.2017-31.12.2017 FINGRID DATAHUB OY 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2011 Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla Konserni Aina

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta

Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Aalto-yliopiston ylioppilaskunta Yhteenveto tilinpäätöstarkastuksen havainnoista 2014 2.4.2015 Tilinpäätöstarkastus Tilinpäätöstarkastus on painottunut tuloslaskelman, taseen, liitetietojen sekä toimintakertomuksen

Lisätiedot

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00

Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkat ja palkkiot tilikauden aikana , ,00 Konsernin LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1. 31.12.2013 1.1. 31.12.2012 1) Liikevaihto Vuokrat 137 267 442,47 133 221 948,96 Käyttökorvaukset 369 976,17 297 155,70 Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot:

Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: Suomen Yliopistokiinteistöt Oy KONSERNIN LIITETIEDOT Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot: 1.1.-31.12.2014 1.1.-31.12.2013 1) Liikevaihto Vuokrat 139 199 578,93 137 267 442,47 Käyttökorvaukset 416 079,10

Lisätiedot

Tilinpäätösaineisto 2017

Tilinpäätösaineisto 2017 Suomen Journalistiliitto ry Y-tunnus 0116998-3 Tilinpäätösaineisto 2017 Tilintarkastuskertomus Tilinpäätös 31.12.2017 o Toimintakertomus tekstiosa o Tuloslaskelma o Tase o Tilinpäätöksen liitetiedot o

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18 20.03.2017 Sivu 1 / 1 1153/2017 00.04.01.00 18 Espoon kaupungin edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Espoon Elä ja Asu Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 22.3.2017 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0 EFECTE OYJ Yhtiön taloudelliset tiedot 30.9.2017 päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta (Luvut euroina, ellei toisin ilmoitettu) Konsernin Tuloslaskelma 1.1.2017 30.9.2017 1.1.2016 30.9.2016 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13

Sastamalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos :45:13 Sasmalan Vesi Liikelaitos Budjettiyhteenveto Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 110 Vesilaitos 22.11. 10:45:13 TULOSLASKELMA 4/ Myyntituotot 2 379 345 Maksutuotot 2 518 100 664 515 2 528 2 528 2 528 2

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1.

Arvo EUR 1.000 2004/2005 Syyskuu 968 702 42.398 35.430 Varastomyynti 10 9 217 193 Yhteensä 978 711 42.616 35.624. 1. TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2005-30.11.2005 Konsernin kehitys Turkistuottajat-konsernin tilikauden ensimmäinen neljännes on kulupainotteista joulukuussa käynnistyvän myyntikauden valmistelua.

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011

KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO. Y-tunnus Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 KIINTEISTÖ OY H-SEITSIKKO Y-tunnus 1086342-4 Omistusosuudet: Keski-Pohjanmaan erikoisssairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymä 100 % TILINPÄÄTÖS 2011 SISÄLLYSLUETTELO Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

AKTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12/2017

AKTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12/2017 AKTIAN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12/2017 1 TOIMINTA & STRATEGIA 2 TULOSKATSAUS & NÄKYMÄT 3 TUOTTOJAKAUMA 4 TASE TOIMINTA 2017 Uusi strategia ja uudet taloudelliset tavoitteet 2022 lanseerattiin pääpaino omaisuudenhoidossa

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA

ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA ALAVIESKAN KUNTA VESILAITOKSEN TULOSLASKELMA 2016 2015 LIIKEVAIHTO Vesimaksut (ulk.) 259 704,43 245 632,53 Vesimaksut (sis.) 13 532,17 13 569,17 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys

Lisätiedot

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus 14.1.2014. Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 14.1.2014 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu

Toimintasuunnitelma ayye iltakoulu Toimintasuunnitelma 2011 ayye iltakoulu 3.11.2010 Agenda Rooli Sisältö Prosessi Toiminta vuonna 2011 Rooli Suunnitelma ylioppilaskunnan toiminnasta vuoden aikana Edustajisto hyväksyy vuoden lopussa seuraavan

Lisätiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot

1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö

Edustajiston koulutus Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö Edustajiston koulutus 27.1.2016 Johanna Pietiläinen, Hallintopäällikkö 46 Ylioppilaskunta Yliopiston opiskelijoiden keskuudessa on ylioppilaskunta, jolla on itsehallinto. Ylioppilaskunnan tarkoituksena

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS

HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12

Lisätiedot

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6/2004 12.08.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Yhtiön seitsemästoista täysi toimintavuosi. KATSAUSKAUSI LYHYESTI

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Nuorisoseurat TASEKI RJA. Ti Ii kausi Suomen Nuorisoseurat ry

Nuorisoseurat TASEKI RJA. Ti Ii kausi Suomen Nuorisoseurat ry Nuorisoseurat TASEKI RJA Ti Ii kausi 1.1.-31. 12.2016 Suomen Nuorisoseurat ry 02 15296-4 Suomen Nuorisoseurat ry TULOSLASKELMA Vernissakatu 8 A 1.1.-31.12.2016 01300 VANTAA 1.1-31.12.2016 1.1-31.12.2015

Lisätiedot

TULOSLASKELMA

TULOSLASKELMA TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA - TALOUSARVIO 2015

AALTO-YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA - TALOUSARVIO 2015 1 VARSINAINEN TOIMINTA Aatteellinen toiminta Varainhankinta 830 903 701 911 921 Yhteiset kulut ja hallinto -679-619 -436-601 -639 Edunvalvonta -171-190 -117-179 -191 Yhteisötoiminta -162-172 -120-200 -163

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU

TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU TALOUSARVION LÄHETEKESKUSTELU V. 3 :) AYYE Iltakoulu 12.11.2009 TALOUSARVIO V 12.11. BOTTOM LINE Kuluja karsittu huomattavasti v 3.11. kulujäämä n. 1 100 000 v 12.11. 1.5 kulujäämä n. 300 000 Vuoden 2010

Lisätiedot

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA 1.9.2004- Konsernin kehitys Turkistuottajat Oyj järjesti katsauskauden 1.9.2004- aikana neljä huutokauppaa. Huutokaupoissa ja katsauskauden aikana tapahtuneessa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Liite 12. Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto

Liite 12. Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto Liite 12 Talousarvio 2019 Suomen Journalistiliitto Valtuuston järjestäytymiskokous 12. 14.12.2018 Talousarvioesitys 2019 1 Kaikki toiminnot TA 2019 TA 2018 TP 2017 TP 2016 ERO Muutos %-osuus Ta18 / Ta19

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Alkuvuoden matkustajamäärän kasvu vahvisti tulosta. Haasteena edelleen toimialan alhainen kannattavuus ja korkea investointitaso.

Alkuvuoden matkustajamäärän kasvu vahvisti tulosta. Haasteena edelleen toimialan alhainen kannattavuus ja korkea investointitaso. 1 (6) 8.5.2012 FINAVIA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.2012-31.3.2012 Alkuvuoden matkustajamäärän kasvu vahvisti tulosta. Haasteena edelleen toimialan alhainen kannattavuus ja korkea investointitaso. Liikevaihto

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.2017 30.6.2017 10.8.2017 Q2/2017 Keskeiset tapahtumat Kasvu Kasvustrategian toteutus etenee suunnitellusti Vuosineljänneskohtainen liikevaihdon kasvun heilahtelu on ollut

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 12.2.2009 KLO 11:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2008 - Liikevaihto oli 722 (690) tuhatta euroa. - Liikevoitto 283 (262) tuhatta euroa

Lisätiedot

JÄSENKEHITYS 2011-2014 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784

JÄSENKEHITYS 2011-2014 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784 JÄSENKEHITYS 2011-2014 2014 2013 2012 2011 A-MAKSAVAT 53 644 54 251 55 201 55 199 OPPILASJÄSENET 13 188 14 818 14 899 12 585 YHTEENSÄ 66 832 69 069 70 100 67 784 JÄSENMAKSUPOHJA 2011-2014 Vuosi Jäsenmaksu

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Vuosikertomus 2017 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Servican kannalta vuotta 2017 voi kuvata mielenkiintoiseksi. Lähdimme vuoden alkaessa valmistelemaan yhdessä omistajien kanssa Servican yhtiöittämistä vuoden

Lisätiedot

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ

SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 16:00 KIINTEISTÖT OYJ SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.214 KLO 16: KIINTEISTÖT OYJ SSK-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 213 - Liikevaihto oli 662 (647) tuhatta euroa. - Liikevoitto 11 (58) tuhatta euroa -

Lisätiedot

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy

Pyynikin käsityöläispanimo Oy, Tilinpäätös Pyynikin käsityöläispanimo Oy Pyynikin käsityöläispanimo Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 PYYNIKIN KÄSITYÖLÄISPANIMO OY Tesoman valtatie 24 33300 TAMPERE Kotipaikka TAMPERE Y-tunnus 2513994-9 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 15.05.2017 Sivu 1 / 1 830/2017 00.04.01.00 34 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen Kiinteistö Oy Espoon sairaalan varsinaiseen yhtiökokoukseen 24.5.2017 Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA

TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA TILINPÄÄTÖKSEEN 2015 LIITTYVIÄ LASKELMIA Yhteenveto käyttötalouden toteumista tulosalueittain Kuntayhtymän tuloslaskelma sisäinen/ulkoinen Kuntayhtymän tuloslaskelma (ulkoinen) ja vertailu edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu

Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu Osavuosikatsaus Tammi maaliskuu 29 29.4.29 Tammi maaliskuu 29 Tammi-maaliskuun liikevaihto oli 24, milj. euroa (36,1), jossa oli laskua 33,4 prosenttia. Liikevaihdon laskuun vaikuttavat osaltaan viime

Lisätiedot