Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen"

Transkriptio

1 Suomen uskonnonopettajain liitto ry Lausunto Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe sekä kolme koetta tai koeparia seuraavista: - Matematiikka - Toinen kotimainen kieli - Vieras kieli - Kaksi reaaliaineen koetta tai yksi reaaliaineen koe ja yksi vieraan kielen koe Tutkintoon osallistuva voi lisäksi suorittaa yhden tai useamman kokeen edellä mainituista kokeista. Vastustamme ehdotusta, koska katsomme, että reaaliaineet joutuvat ehdotuksessa epätasaarvoiseen asemaan verrattuna muihin aineisiin. Mielestämme ei ole mitenkään ennustettavissa, millaiset vaikutukset esityksellä toteutuessaan olisi ja ohjaisiko uusi rakenne todella opiskelijoita kirjoittamaan enemmän matematiikkaa ja toista kotimaista. Jos tarkoituksena on vahvistaa ylioppilastutkintoa ja lisätä kirjoittajien kokonaismäärää sekä selkeyttää tutkinnon rakennetta, olisi johdonmukaisempaa määrittää kaikille kokelaille kirjoitettavien aineiden määräksi viisi. 2.1 Työryhmä ehdotti, että kaikkiin kokeisiin laaditaan oppiainerajat ylittäviä tehtäviä. Tehtävien laadinnassa otetaan huomioon myös aihekokonaisuudet. Emme kannata sitä, että kaikkiin kokeisiin liitetään oppiainerajat ylittäviä tehtäviä. Emme kuitenkaan vastusta niitä. Tilanne on hyvä nykyisellään. Oppiainerajat ylittävien tehtävien arvioiminen tuottaa ongelmia, jos kyseessä ovat hyvin erilaiset oppiaineet. Kuka on pätevä arvioimaan uskonnon ja fysiikan tehtäviä yhdistäviä vastauksia, uskonnon vai fysiikan opettaja? Jos taas oppiaineet ovat lähellä (esim. HY ja YH) toisiaan, arviointi ei tuota ongelmia, mutta yhteys on muutenkin luonteva. Oppiainerajoja yhdistävät tehtävät myös suosisivat tiettyjen aineyhdistelmien kirjoittajia. Lausuntopalvelu.fi 1/8

2 2.2 Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Ehdotus on sinänsä järkevä, sillä työelämässä ihminen todellakin tarvitsee esim. englannin kielen osaamista melkeinpä tehtävässä kuin tehtävässä. Olemme kuitenkin sitä mieltä, että esim. reaalikoe mittaa tietyn aineen osaamista ja syvällistä ymmärtämistä; kielen kokeet ovat erikseen. Nämä taidot kyllä yhdistyvät työelämässä. Vieraskielinen materiaali voi asettaa opiskelijat eriarvoiseen asemaan kokeessa. On myös huomioitava luki- ja oppimisvaikeudet, jotka voivat ilmetä vieraissa kielissä. 2.3 Työryhmä ehdotti, että kokeiden laadinnassa vahvistetaan edelleen tavoitteiden mukaista osaamista yksittäisten sisältöjen sijaan. Puollamme esitystä, mutta huomautamme, että myös sisällöt ovat tärkeitä, jotta arviointi olisi tarpeeksi erotteleva tunnistamaan todelliset osaajat. 3.1 Työryhmä ehdotti, että ylioppilastutkinnon valmistumista koskevia säännöksiä täsmennetään siten, että niistä selkeästi ilmenee, että ylioppilastutkinnon suorittaminen edellyttää lukion oppimäärän suorittamista tai muiden lukiolain 18 a :n mukaisten edellytysten täyttymistä. Täsmentäminen on hyvä asia. 3.2 Työryhmä ehdotti, että kokelaat eivät enää sitovasti valitse kokeita pakollisiksi tai ylimääräisiksi ilmoittautumisen yhteydessä. Tutkinto muodostuu muutoin nykyisen kaltaisella tavalla. Lausuntopalvelu.fi 2/8

3 Esitys selkiyttää koetta. 3.3 Työryhmä ehdotti, että kokelaan ilmoittautumista eritasoisiin kokeisiin samassa tutkintoaineessa ei rajoiteta. Kokelaan tutkintoon voidaan kuitenkin sisällyttää vain yksi koe samassa oppiaineessa. Muista kokeista kokelas saa erillistodistuksen. Kantenna perustelut Emme näe, että tällä olisi kovin paljon merkitystä, mutta emme näe syytä vastustaakaan sitä. 3.4 Työryhmä ehdotti, että saamen vieraan kielen kokeen tilalle kokelas voi valita myös saamen äidinkielen ja kirjallisuuden kokeen. Tällöin saamen kielen osaamista voi osoittaa aiempaa joustavammin. Joustavuuden lisääntyminen on kannatettavaa. 4.1 Työryhmä ehdotti, että erillisinä kokeina suoritetut hyväksytyt kokeet voidaan lukea hyväksi ylioppilastutkintoon kolmen vuoden ajan erillisen kokeen hyväksymisajankohdasta. Jos ylioppilaskokeen merkitys pääsykokeena kasvaa suuresti, on tämä uudistus kannatettava. 4.2 Työryhmä ehdotti, että koulutuksen järjestäjä voisi periä kokelaalta maksun, mikäli kokelas ei olisi kyseisen koulutuksen järjestäjän opiskelija ja joka uusii tutkintoonsa sisältyvän kokeen ylioppilastutkinnon tultua suoritetuksi, täydentää tutkintoaan tai suorittaa erillisen ylioppilastutkintoon kuuluvan kokeen koulutuksen järjestäjän oppilaitoksessa. Lausuntopalvelu.fi 3/8

4 Jos ylioppilaskokeen merkitys pääsykokeena kasvaa suuresti, on tämä uudistus kannatettava. 4.3 Työryhmä ehdotti, että lukion oppimäärää suorittavalla kokelaalla tulee olla puolet lukion oppimäärästä tai kirjoitettavan oppiaineen pakolliset kurssit opiskeltuna voidakseen osallistua tutkinnon kokeisiin. Rehtori varmistaa kokelaan oikeuden osallistua tutkintoon. Puollamme esitystä. Termi opiskellut kaipaa selvennystä: Tarkoittaako "opiskellut" sitä, että opiskelija on suorittanut kurssin vai, että opiskelijalla on kyseinen kurssi vielä kesken? 5.1 Työryhmä ehdotti, hylättyjä kokeita voisi uusia nykyisen kahden kerran sijaan kolme kertaa. Neljä yritystä samasta kokeesta on paljon, mutta se toki lisää tutkinnon joustavuutta. 5.2 Työryhmä ehdotti, että hyväksytyn kokeen voisi uusia jatkossa nykyisen yhden koekerran sijaan kaksi kertaa. Jos ylioppilaskokeen merkitys pääsykokeena kasvaa suuresti, on tämä uudistus kannatettava. 5.3 Työryhmä ehdotti, että tutkinnon tultua hylätyksi, hylätyyn tutkintoon sisältyneet hyväksytyt kokeet voidaan sisällyttää aloitettavaan uuteen tutkintoon kolmen vuoden ajana aiemmin suoritetun kokeen hyväksymisen ajankohdasta. Lausuntopalvelu.fi 4/8

5 Joustavuus lisääntyy. 5.4 Työryhmä ehdotti, että hylätyn kokeen kompensaatiomahdollisuus poistetaan samalla, kun uusimismahdollisuuksia lisätään edellä esitetyllä tavoin. Ehdotus selkeyttää tutkinnon rakennetta. Jos samalla suorituskertojen määrä kasvaa, opiskelijan oikeusturva ei vaarannu. 6.1 Työryhmä ehdotti, että koepäivien aikatauluja tiivistetään ottaen huomioon kokelaiden riittävä palautuminen, kokelasmäärät eri päivinä, eri kokeiden tyypilliset yhdistelmät ja järjestelyjen vaikutus kokelaiden jaksamiselle. Ylioppilastutkinnon aikataulu on jo nyt tiivis. On oltava mahdollista suorittaa tutkinto yhdelläkin kerralla. On myös oltava aito mahdollisuus ei-tyypillisiin kokeiden yhdistelmiin. 6.2 Työryhmä ehdotti, että kokeiden pituus lyhennetään neljään tuntiin. Äidinkielen koe muutetaan yksipäiväiseksi. Kokeiden rakenne, sisältö ja laajuus mitoitetaan uuteen kestoon. Kokeen keston lyhentäminen ei ole linjassa kokeen merkityksen kasvattamisen kanssa. Perusteellisen vastauksen rakentaminen kokeessa on osoitus sisällön hallinnasta. Esseitä ei voi lyhentää eikä kysymyksien määrää vähentää, jos todella halutaan testata laaja-alaista tietoa. Tämä koskee erityisesti reaalikokeita. Aineistoihin tutustuminen vie aikaa sekä reaalikokeessa että äidinkielessä. Kannatamme äidinkielen esseekokeen säilyttämistä kaksipäiväisenä. Jos laaja-alaisen esseen kirjoittamista ei testata ylioppilaskokeessa, ei sen harjoittelemiseenkaan ole samanlaista motivaatiota kuin nykytilanteessa. Lausuntopalvelu.fi 5/8

6 Mikäli uudistuksen tarkoituksena on kannustaa kokelaita osallistumaan ylioppilaskirjoituksiin ja vähentää tarpeetonta stressiä, on koeajan lyhentäminen ehdottomasti asetetun tavoitteen vastaista. 7.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoa kehitetään kohden avoimia digitaalisia oppimisympäristöjä, joissa on mahdollisuus hyödyntää monipuolisesti taustamateriaaleja. Osa kokeesta voi hyödyntää internetyhteyttä. Avoimen verkon kokeet on lähes mahdotonta toteuttaa, niin että tasavertaisuus ei vaarannu. Ongelmaksi muodostuisi lähteiden tarkistaminen ja luotettavuus sekä mahdolliset chatit, joissa vastauksia jaettaisiin. Avoin verkko ei toisi lisäarvoa nykyisiin aineistotehtäviin. 7.2 Työryhmä ehdotti, että opettajien ja opiskelijoiden tutustuminen ylioppilastutkintotehtävien tyyppisiin digitaalisiin tehtäviin mahdollistetaan hyödyntäen vanhoja koetehtäviä. Tekijänoikeudellisia haasteita voidaan ratkaista erillissopimuksin, tehtävien laatimisen keinoin ja tarvittaessa selvittämällä viranomaistyönä lainsäädännön antamat mahdollisuudet ja rajoitteet. Ehdotus helpottaa kokeeseen osallistumiseen rohkaisemista ja siihen valmistautumista. 8.1 Työryhmä ehdotti, suullisen kielitaidon koe otetaan osaksi vieraiden kielten ja toisen kotimaisen kielen kokeita. Kehittyvää teknologiaa hyödynnetään kokeen toteutuksessa. Käyttöönottoa testataan ja uudistuksen vaikutuksia arvioidaan kokelaiden, opettajien, koulujen, koulutuksen järjestäjien ja ylioppilastutkintolautakunnan kannalta ennen toimeenpanoa. Kielitaidon testaamisen monipuolistaminen on kannatettavaa. 9.1 Työryhmä ehdotti, valmistavassa arvostelussa opettaja korjaa oman oppilaitoksen koesuoritusten lisäksi myös muiden oppilaitosten koesuorituksia. Lausuntopalvelu.fi 6/8

7 Vastustamme esitystä, koska opettaja arvioi nytkin tehtävät virkavastuulla annettujen kriteerien perusteella eikä lähtökohtaisesti opiskelijoita toisiinsa verraten. Motivaatio arvioida omien opiskelijoiden vastaukset on suurempi kuin vieraiden opiskelijoiden kohdalla, vaikka omien opiskelijoiden nimet eivät olisikaan tiedossa arviointihetkellä. On inhimillistä haluta nähdä oman koulun tulokset. Samoin, jos opettajalla on jonkinlainen (ainakin moraalinen) velvoite kommentoida omien opiskelijoidensa vastauksia, hänen pitää joka tapauksessa tutustua myös niihin. Näin opettajan työmäärä kasvaisi. Jos teknologiaa halutaan hyödyntää, voitaisiin sellaiselle opettajalle, jolla on vain vähän kokelaita, antaa pääsy katsomaan satunnaisesti valittuja nimettömiä vastauksia muista kouluista ilman arviointivelvoitetta. Tämä voisi helpottaa arviointia jonkin verran. 10 Osiopankki ja adaptiiviset kokeet Kantanne asiaan perusteluineen Emme kannata, koska tämäntapaiset koetehtävät yleensä ovat monivalintatyyppisiä, emmekä halua ylioppilastutkinnon kehittyvän siihen suuntaan. 11 Ryhmäkoe Kantanne asiaan perusteluineen Voi olla ongelmallista toteuttaa. Jos opiskelijoita on vain yksi, mistä saadaan ryhmä. Verkon kauttako? Ryhmätyötaidot ovat tärkeitä, mutta ylioppilaskokeen ei tarvitse mitata kaikkea mahdollista osaamista. Jatko-opintoihin mennään kuitenkin yksilöinä, ei ryhminä. 12 Ylioppilastutkinto ja koulutusvienti Kantanne asiaan perusteluineen Kehittämisen arvoinen ajatus. 13 Ehdotusten kustannusvaikutukset Kantanne asiaan perusteluineen Todennäköisesti kustannusneutraali. Muuta, mitä halautte asiasta lausua. Muuta, mitä haluatte asiasta lausua. Katsomme, että on tärkeää säilyttää ylioppilaskokeen fokus; kaikkea ei voi yhdessä kokeessa mitata, eikä tarvitsekaan. Lausuntopalvelu.fi 7/8

8 Pääkkönen Tuovi Suomen uskonnonopettajain liitto ry Lausuntopalvelu.fi 8/8

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Turun kaupunki Lausunto 23.05.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa

Lisätiedot

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Jyväskylän ammattikorkeakoulu Lausunto 10.08.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä

Lisätiedot

Lausunto. 2.2 Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto. 2.2 Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry Lausunto 22.05.2017 OKM 38/040/2016 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon

Lisätiedot

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 05.05.2017 OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 9.6.2016 työryhmän selvittämään

Lisätiedot

Lausunto Tämä vahvistaisi nykysuuntauksen jatkuvuuden. On syytä pyrkiä entistä enemmän kokonaisuuksien hallintaan myös opetuksessa.

Lausunto Tämä vahvistaisi nykysuuntauksen jatkuvuuden. On syytä pyrkiä entistä enemmän kokonaisuuksien hallintaan myös opetuksessa. Paimion kaupunki Lausunto 31.05.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa

Lisätiedot

Lausunto. On katsottava myös parhaillaan digitalisoituvan ylioppilastutkinnon jälkeiseen aikaan. Ehdotettu valinnaisuus tulee kuitenkin säilyttää.

Lausunto. On katsottava myös parhaillaan digitalisoituvan ylioppilastutkinnon jälkeiseen aikaan. Ehdotettu valinnaisuus tulee kuitenkin säilyttää. Savukosken kunta Lausunto 15.05.2017 00483/2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä

Lisätiedot

Lausunto kahden tutkinnon opiskelijat eivät enää voi kirjoittaa neljää ainetta. on ensin selvitettävä, miten heidän kanssaan tehdään

Lausunto kahden tutkinnon opiskelijat eivät enää voi kirjoittaa neljää ainetta. on ensin selvitettävä, miten heidän kanssaan tehdään Aineopettajaliitto AOL ry Lausunto 30.05.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja

Lisätiedot

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen

Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö Lausuntopyyntö 05.05.2017 OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen Johdanto Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 9.6.2016 työryhmän selvittämään

Lisätiedot

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Muuramen kunta Lausunto 30.05.2017 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä ja kirjallisuudessa

Lisätiedot

Lausunto. Oppiaineiden välinen yhteistyö on merkittävä osa lukion pedagogiikkaa, joten on luontevaa, että se huomioidaan myös ylioppilaskokeissa.

Lausunto. Oppiaineiden välinen yhteistyö on merkittävä osa lukion pedagogiikkaa, joten on luontevaa, että se huomioidaan myös ylioppilaskokeissa. Äidinkielen opettajain liitto ry Lausunto 29.05.2017 OKM 38/040/2016 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava

Lisätiedot

Lausunto. 2.2 Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä.

Lausunto. 2.2 Työryhmä ehdotti, että tulevaisuudessa kokeiden tausta-aineistoihin voisi sisältyä myös materiaalia eri kielillä. Kotimaisten kielten keskus Lausunto 15.06.2017 97/03/17 Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä

Lisätiedot

Osaamisella ei ole parasta ennen -päiväystä Ylioppilaskunnan lausunto ylioppilastutkinnon kehittämisestä

Osaamisella ei ole parasta ennen -päiväystä Ylioppilaskunnan lausunto ylioppilastutkinnon kehittämisestä Osaamisella ei ole parasta ennen -päiväystä Ylioppilaskunnan lausunto ylioppilastutkinnon kehittämisestä Ylioppilaskunta kiittää mahdollisuudesta lausua yliopistolle Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Lausunto Valinnaisuuden säilyttäminen on hyvä asia. Vieraiden kielten kokeista tulee saada lisäpisteitä jatko-opintoihin haettaessa.

Lausunto Valinnaisuuden säilyttäminen on hyvä asia. Vieraiden kielten kokeista tulee saada lisäpisteitä jatko-opintoihin haettaessa. Opetus ja kulttuuriministeriö lausuntopalvelu.fi Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava äidinkielessä

Lisätiedot

JY:n lausunto raporttiin Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen.

JY:n lausunto raporttiin Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen. 498/00.01.05.00/2017 JY:n lausunto raporttiin Gaudeamus igitur ylioppilastutkinnon kehittäminen. 1. Tutkinnon rakenne ja vähimmäisvaatimukset 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava

Lisätiedot

Lausunto 1 (10) Opetus- ja kulttuuriministeriö lausuntopalvelu.fi. Asia: OKM 38/040/2016

Lausunto 1 (10) Opetus- ja kulttuuriministeriö lausuntopalvelu.fi. Asia: OKM 38/040/2016 Lausunto 1 (10) Opetus- ja kulttuuriministeriö lausuntopalvelu.fi Asia: OKM 38/040/2016 Gaudeamus igitur - ylioppilastutkinnon kehittäminen 1.1 Työryhmä ehdotti, että tutkintoon osallistuvan on suoritettava

Lisätiedot

YO-kokeet kevät 2019

YO-kokeet kevät 2019 YO-kokeet kevät 2019 15.11.2018 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne (nyt) Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista:

Lisätiedot

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli

TUTKINNON RAKENNE. Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidin Näistä valittava kolme pakollista koetta: Ruotsi Vieras Matematiikka Reaalikoe TUTKINNON RAKENNE Kaikille

Lisätiedot

YLIOPPILAS KEVÄT 2020

YLIOPPILAS KEVÄT 2020 YLIOPPILAS KEVÄT 2020 LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS) YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (9) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (9) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2018 1 (9) 502 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle ylioppilastutkintoa koskevan lainsäädännön uudistamisesta HEL 2018-007276 T 03 00 00 Päätös antoi seuraavan lausunnon

Lisätiedot

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA.

YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA. YLIOPPILAAKSI, TODISTUKSET TASKUSSA www.ylioppilastutkinto.fi TUTKINNOT JA TODISTUKSET Lukion oppimäärä Ylioppilastutkinto vähintään 75 kurssia, sisältäen ops:in mukaisesti pakolliset ja vähintään 10 syventävää

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö

YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö YLIOPPILASTUTKINTO - nyt voimassa oleva lainsäädäntö 31.10.2019 TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe Näistä valittava kolme pakollista koetta: ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI VIERAS KIELI MATE-

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin

ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin ABI-INFO Ilmoittautuminen syksyn 2019 ylioppilaskirjoituksiin to 25.4.2019, klo 10.00-11.00 Palauta Wilmassa tehtävä yoilmoittautumisesi ALLEKIRJOITETTUNA (paperiversio) viimeistään ma 20.5.2019 kansliaan!!!

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi

YO-info Pertti Tuomi rehtori. kerava.fi YO-info 15.11.2017 Pertti Tuomi rehtori Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi Tervetuloa! 11.4.2018 Illan aiheina: Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Valmistautuminen digitaalisiin ylioppilaskokeisiin Syksyn 2018 tutkintoon ilmoittautuminen ja osallistuminen

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät

Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kevään 2018 yo-kokeiden päivämäärät Kuullunymmärtämiskokeet ke 14.2. venäjä, pitkä ja lyhyt oppimäärä (paperilla) Kirjalliset kokeet ma 12.2. äidinkieli, suomi ja ruotsi, tekstitaidon koe (paperilla) ma

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 14.11.2017 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet

Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Syksyn 2018 ylioppilaskokeet Lue YTL:n tiedote kokelaille https://www.ylioppilastutkinto.fi/maaraykset/tiedote-kokelaille Syksyn 2018 yo-kokeiden päivämäärät ma 17.9. äidinkieli (suomi ja ruotsi), lukutaidon

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio

ABI-INFO I. Älä muuta perustyylidiaa. Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio ABI-INFO I Älä muuta perustyylidiaa Kevään 2018 tutkintoon Tampereen aikuislukio vs. rehtori Elina Karapalo puh. 040 8697 416 elina.karapalo@tampere.fi opinto-ohjaajat: Ritva Lintonen puh. 050 3257 409

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin.

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin. YLIOPPILASTUTKINTO Mitä, Missä, Milloin. Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET

KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET KURSSIVALINNAT & YLIOPPILASKIRJOITUKSET Ohjeita kurssivalintojen tekemiseen ylioppilaskirjoitusten näkökulmasta Tämän koonnin tavoitteena on auttaa Sinua valitsemaan oikeat kurssit oikeaan aikaan suhteessa

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info

YLIOPPILASKIRJOITUKSET. Info YLIOPPILASKIRJOITUKSET Info 15.11.2018 RAKENNE Tutkintoon kuuluu neljä koetta. Äidinkielen koe pakollinen kaikille Lisäksi kolme seuraavista neljästä: * Toinen kotimainen kieli * Matematiikka * Yksi vieras

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

TUTKINTO MUODOSTUU kolme

TUTKINTO MUODOSTUU kolme YLIOPPILASTUTKINTO TUTKINTO MUODOSTUU: 1) PAKOLLISISTA kokeista, joita on NELJÄ Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: - vieras kieli A- tai C-taso - ruotsi A- tai B-taso - matematiikka

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 95/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä. Asia. Valiokuntakäsittely.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 95/2005 vp. Hallituksen esitys laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä. Asia. Valiokuntakäsittely. EDUSKUNNAN VASTAUS 95/2005 vp Hallituksen esitys laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä (HE 31/2005 vp).

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 26.4.2019 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2019 YO-kokeisiin Wilmaan 14.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa 16.5.

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YO-info [Alatunnisteteksti]

YO-info [Alatunnisteteksti] YO-info 7.5.2019 [pvm] [Alatunnisteteksti] Yleistä YO-tutkinnosta suoritettava enintään kolmen perättäisen tutkintokerran aikana esim. S2019, K2020, S2020 tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta: äidinkieli

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2018 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2018 YO-kokeisiin Wilmaan viimeistään 15.5. ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake tarkastetaan ja allekirjoitetaan RO-tuokiossa Suunnitelma

Lisätiedot

Ensimmäiset sähköiset ylioppilaskokeet mukana syksyn ylioppilaskirjoituksissa

Ensimmäiset sähköiset ylioppilaskokeet mukana syksyn ylioppilaskirjoituksissa Lehdistötiedote 6.9.2016 Julkaisuvapaa heti Ensimmäiset sähköiset ylioppilaskokeet mukana syksyn ylioppilaskirjoituksissa Syksyn 2016 ylioppilastutkinto käynnistyy maanantaina 12. syyskuuta vieraan kielen

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

2. vuosikurssi AINEVALINNAT

2. vuosikurssi AINEVALINNAT 2. vuosikurssi AINEVALINNAT JATKO-OPINNOT YO-KIRJOITUKSET 2. vuosikurssi: Painopiste yhä enemmän lukion loppuvaiheeseen ja lukion jälkeiseen aikaan. Miten Klassikassa: opotunnit 1.vsk:n syksy ( Ainevalintojen

Lisätiedot

Uusi lukio tukee ja innostaa!

Uusi lukio tukee ja innostaa! Uusi lukio tukee ja innostaa! Koulutusta kehitetään kokonaisuutena Tavoitteena on osaamis- ja koulutustason nostaminen ja koulutus-järjestelmän kokonaiskehittäminen. Lukiouudistuksen tavoitteena on lisätä

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2018 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

YO-INFO. Alavuden lukio

YO-INFO. Alavuden lukio YO-INFO Alavuden lukio 4.5.2017 Matkalla ylioppilaaksi, ykkönen ja kakkonen 1. Ensimmäinen yo-info ykkösellä 2. Yo-info kakkosella 4.5.2017 > harkinta mitä kirjoittaa syksyllä, miten hajautan, kirjoitussuunnitelma

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2019 Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

Laki. ylioppilastutkinnosta. Ylioppilastutkinto

Laki. ylioppilastutkinnosta. Ylioppilastutkinto Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: ylioppilastutkinnosta 1 Ylioppilastutkinto Lukiolaissa (714/2018) tarkoitetun lukiokoulutuksen päätteeksi suoritetaan ylioppilastutkinto. Tutkinnon suorittanut

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 5.6.2015 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia

OHJELMA. Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto. Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia Tervetuloa Ajankohtaista Muuttuva ylioppilastutkinto rakenne ainereaali hajauttaminen digitaalinen ylioppilaskoe OHJELMA Vanhempien kysymyksiä ja keskustelua Tilaisuus tavata ryhmänohjaajia OPINTOJEN SUUNNITTELU

Lisätiedot

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE

Dia 1. Dia 4. Dia 2. Dia 5. Dia 6. Dia 3 YLIOPPILASKIRJOITUKSET SYKSY YLIOPPILASTUTKINNON RAKENNE 2 3 5 6 Dia 1 Dia 4 4 KAKSOISTUTKINTO Ammatillinen perustutkinto Sisältää lukio-opinnot, joista pitää saada hyväksytty arvosana Ylioppilastutkinto 4 pakollista koetta (äidinkieli/suomi toisena kielenä,

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA

YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA 7.11.2016 HISTORIAN KERTOMAA Alunperin Turun Akatemian pääsykuulustelu Vuodesta 1852 lukion päättökoe Vuosittainen ylioppilaiden määrä kasvanut noin 70:stä lähes 35 000:een

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET.

JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT ELÄMÄSSÄÄN, KOSKA KOHTALO ON NIIN MÄÄRÄNNYT; MUTTA USEIMMAT IHMISET ONNISTUVAT, KOSKA HE OVAT ITSE NIIN PÄÄTTÄNEET. JOTKUT IHMISET ONNISTUVAT DIGITAALISISSA YLIOPPILASKOKEISSA,

Lisätiedot

Vanhempainilta YO-tutkinnosta

Vanhempainilta YO-tutkinnosta Vanhempainilta YO-tutkinnosta Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto Kokeet järjestetään

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 19.4.2017 Toisen vuosikurssin vanhempainilta Yleisiä

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan

Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Tervetuloa Kaurialan lukion vanhempainiltaan Kevään tapahtumia Huoltajakyselyn tuloksia Ylioppilaskirjoitukset ja hajauttaminen Opinto-ohjaajan katsaus Ryhmänohjaajan tapaaminen 16.4.2019 Toisen vuosikurssin

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Tervetuloa!

Tervetuloa! Tervetuloa! 14.11.2017 1. Kevään 2018 korkeakoulujen ja yliopistojen valintaperusteista ja tulevasta valintauudistuksesta Turun yliopiston opintoneuvoja Maria Henninen 2. Abivuosi ja (digitaaliset) ylioppilaskokeet

Lisätiedot

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio

YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut. rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio YO-INFO K2018 ilmoittautuminen ja aikataulut rehtori MIKA STRÖMBERG Imatran yhteislukio KEVÄT 2018? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot

Lisätiedot

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset Jukka Pirttimäki Euran lukio Kysymykset? jos jokin askarruttaa sinua, se saattaa askarruttaa jotakuta ujompaakin on hyvä keskeyttää esitys, jos kysymys käsittelee puheena

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi

Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi 6.2.2018 Tausta Lukiokoulutuksen lainsäädäntöä ei ole vuoden 1998 koulutuslainsäädännön uudistuksen ja vuonna 1999 voimaan tulleiden lukiolain ja lukioasetuksen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINNON KOEVALINNAT

YLIOPPILASTUTKINNON KOEVALINNAT YLIOPPILASTUTKINNON KOEVALINNAT Opetus- ja kulttuuriministeriö Ylioppilastutkintolautakunta 14.12.2010 2 Tutkinnon rakenteesta Lukiokoulutuksen päätteeksi toimeenpantavaan ylioppilastutkintoon kuuluu vähintään

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA

Suomen opinto-ohjaajat ry HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA Suomen opinto-ohjaajat ry LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN lausuntopyyntö luonnoksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle

Lisätiedot

VIERASKIELISET KOKELAAT

VIERASKIELISET KOKELAAT VIERASKIELISET KOKELAAT Ylioppilastutkintolautakunnan määräys rehtoreille ja opettajille 5.6.2015 Määräys sisältää ylioppilastutkinnon järjestämisestä annettuun lakiin perustuvaa tekstiä, lautakunnan määräyksiä

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET TOISEN KOTIMAISEN KIELEN JA VIERAIDEN KIELTEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 28.10.2016 Näitä määräyksiä sovelletaan rinnan paperikokeen määräysten kanssa kevään 2017 tutkinnosta alkaen. Toisen kotimaisen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio

Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot. Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio Oulun seudun ammattiopisto Ammattilukio-opinnot Tarja Mäkipaaso, Oulun aikuislukio OSAOn ammattilukio Yli 500 opiskelee vuosittain lukio-opintoja Voi opiskella kaikissa koulutusohjelmissa (ei Kaukovainion

Lisätiedot

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto

TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto TERVETULOA MÄRSKYYN! Ylioppilastutkinto Lautakunnan ohje sivut kokelaille: https://www.ylioppilastutkinto.fi/ylioppilastutkin to/kokelaille Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen

Lisätiedot

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1

15 Huoltajailta Tapio Karvonen 1 15 Huoltajailta 8.11.2016 Tapio Karvonen 1 Yhteislyseo Kaksi toimipistettä (1.8.-7.2.2016 ) Lyseon toimipiste, Kymen Lukon toimipiste yhteinen opettajakunta yhteinen kurssitarjonta laaja osaaminen Evakkoon

Lisätiedot