YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA"

Transkriptio

1 YLIOPPILASTUTKINTO VANHEMPAINILTA

2 HISTORIAN KERTOMAA Alunperin Turun Akatemian pääsykuulustelu Vuodesta 1852 lukion päättökoe Vuosittainen ylioppilaiden määrä kasvanut noin 70:stä lähes :een 1994 suurin uudistus: sallittiin tutkinnon suorittaminen useampana koekertana (kokeet syksyisin ja keväisin) Keväästä 2006 alkaen reaalikoe jaettu yksittäisten reaaliaineiden kokeiksi (ainereaali) Keväästä 2007 äidinkielen koe jaettiin tekstitaidon ja esseekokeeseen vanhempainilta (TKA) 2

3 AJANKOHTAISTA Arvosanojen vertailtavuuden parantaminen Standardoitujen yhteispisteiden keskiarvoista saadaan vertailukelpoinen indikaattori kunkin aineen ja kirjoituskerran kirjoittaneille. Arvosanat jaetaan normaalijakauman mukaisesti mutta ei aineittain vaan koko kirjoittajapopulaatiossa. Matematiikan koe uudistui keväällä 2016 Digitalisointi (syksy 2016 kevät 2019) Siirrytään vaiheittain tieto- ja viestintätekniikan käyttöön Kaikki kielitaidon osa-alueet samana päivänä (suullinen aikaisintaan 2019) vanhempainilta (TKA) 3

4 AJANKOHTAISTA: SÄHKÖISTÄMISEN VAIHEET

5

6 MATEMATIIKAN KOE Keväästä 2016 lähtien: OSA TEHTÄVIÄ ANNETAAN KOKELAS VASTAA VASTAUS- AIKA max 6 h APUVÄLINEET A 4 4 < 3 h Taulukkokirja B1 5 3 Laskin, taulukkokirja B2 4 3 > 3 h Laskin, taulukkokirja Laskin B-osassa saa käyttää yhtä tai useampaa laskinta Kaikki funktio-, graafiset ja symboliset laskimet ovat sallittuja Kokelaan on tyhjennettävä laskimen muisti ennen koetta Kokeessa ei saa olla mukana käyttöohjeita tai lisämuisteja vanhempainilta (TKA) 6

7 SUORITTAMINEN JA OSALLISTUMISOIKEUS Ylioppilastutkinto tulee suorittaa enintään kolmena peräkkäisenä tutkintokertana (esim. kevät 2017, syksy 2017, kevät 2018) Hyväksytyn kokeen saa uusia yhden kerran ilman aikarajaa Hylätyn pakollisen kokeen saa uusia kaksi kertaa kokeen tutkintokertaa välittömästi seuraavien kolmen tutkintokerran aikana Hylätyn ylimääräisen kokeen saa uusia kaksi kertaa ilman aikarajaa (samoin hylätyn pakollisen kompensoidun kokeen) Oppiaineen pakolliset kurssit on opiskeltu ennen kirjallista koetta Vieras kieli, jossa ei ole pakollisia kursseja: vähintään kolme lukiokurssia opiskeltu vanhempainilta (TKA) 7

8 TUTKINNON RAKENNE Vähintään neljä koetta, joista vähintään yksi on vaativamman A-tason koe Äidinkieli kaikille pakollinen Tekstitaidon koe ja esseekoe Lisäksi kolme seuraavista: Toinen kotimainen kieli (A tai B) Vieras kieli (A tai C) Matematiikka (A tai B) Reaalikoe (vain yksi reaalikoe) Ylimääräisiä kokeita voi suorittaa yhden tai useampia vanhempainilta (TKA) 8

9 SUORITUSSUUNNITELMA Pakolliset kokeet Ylimääräiset kokeet Kevät 2017 Terveystieto Syksy 2017 A-englanti Yhteiskuntaoppi Kevät 2018 Äidinkieli Lyhyt matematiikka Psykologia vanhempainilta (TKA) 9

10 SUORITUSSUUNNITELMA MITEN HAJAUTAN? Syksyn 2017 koepäivät Kuullunymmärtämiskokeet Kirjalliset kokeet jakso päättyy syys-lokakuun vaihteessa Koeviikko yhtä aikaa yo-kirjoitusten kanssa Jos on paljon opiskeltavia kursseja ja monta kirjoitusainetta, molemmat kärsivät. Mahdollisimman vähän kursseja 1. jaksoon Hajauta harkiten! vanhempainilta (TKA) 10

11 ARVOSTELU Oma opettaja arvioi alustavasti YTL:n sensorit suorittavat varsinaisen arvioinnin Anonyymius sähköisen kokeen myötä Tarkistusarviointi mahdollista (50 /koe) Arvosana ei voi laskea. Maksun saa takaisin, jos arviointi muuttuu vanhempainilta (TKA) 11

12 KOMPENSAATIO Hyväksytystä kokeesta saa kompensaatiopisteitä: l 7p, e 6p, m 5p, c 4p, b 3p, a 2p Pakollisesta kokeesta annettu hylätty arvosana kompensoituu seuraavasti: I+ 12 pistettä I 14 pistettä I- 16 pistettä I= 18 pistettä Kompensaatio tehdään automaattisesti, ellei kokelas toisin ilmoita (kirjallinen ilmoitus) vanhempainilta (TKA) 12

13 ILMOITTAUTUMINEN Tutkintoon ilmoittautuminen on sitova Sähköinen ilmoittautuminen wilmassa Paperinen tuloste palautettava allekirjoitettuna koululle Kevään tutkintoon viimeistään , syksyn tutkintoon viimeistään 5.6. Päivämäärissä voi olla pientä vuosittaista vaihtelua Kokeen valinta pakolliseksi tai ylimääräiseksi on sitova koko tutkinnon osalta Vaativuustason voi vaihtaa, jos saa pakollisesta A-tason kokeesta hylätyn (yksi A-tason koe oltava) Rehtorin on lähetettävä erityisjärjestelyhakemukset viimeistään ja vanhempainilta (TKA) 13

14 LUKU- JA KIRJOITUSHÄIRIÖ Arvosanan korotus (enintään yksi aine) tai erityisjärjestelyt Keskivaikea tai vaikea luki-häiriö: ensisijaisesti koetilanteen erityisjärjestelyt sähköinen hakemus (lausunto eron kanssa, hakemus rehtorin kanssa) haetaan kun 1. kerran ilmoittaudutaan tutkintoon myös arvosanan korotus, jos ei erityisjärjestelyjä Lausunnot: opiskelijan hakemus (yhdessä rehtorin kanssa) lukihäiriöön perehtynyt ero, psykologi tai puheterapeutti opettajien lausunnot vanhempainilta (TKA) 14

15 MUISTETTAVAA Ohjeisiin perehtyminen välttämätöntä (www.ylioppilastutkinto.fi) Kokeisiin pitää tulla ajoissa Sairastumisesta ja muusta esteestä ilmoitettava rehtorille välittömästi Eväät läpinäkyviin ja etikettömiin astioihin Huolellisuus laitteiden kanssa Oman läppärin kanssa harjoittelu tärkeää Jos aikoo valmistua keväällä, lukion oppimäärä (75 kurssia) tulee olla suoritettuna huhtikuun loppuun mennessä, syksyllä marraskuun alussa vanhempainilta (TKA) 15

16 VILPPI JA RIKKOMUKSET Matkapuhelimen, älykellojen ja muiden kuin sallittujen apuvälineiden tuonti koetiloihin on kielletty Kokeesta ei saa poistua ennen sallittua aikaa Seuraamukset vilpistä, sen yrittämisestä ja muusta rikkomuksesta: kokelas menettää oikeuden osallistua kyseisen tutkintokerran kokeisiin tutkintokerran kaikki kokeet hylätään vanhempainilta (TKA) 16

17 TUTKINTOMAKSUT alkaen Perusmaksu 14 Koekohtainen maksu 28 Tarkistusarvostelu / koe 50 Posti tuo laskut kotiosoitteeseen vanhempainilta (TKA) 17

18 YHTEYSTIEDOT Rehtori Timo Kärkkäinen vanhempainilta (TKA) 18

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta Äidinkieli Äidinkielen koe

Lisätiedot

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN!

TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! TERVETULOA KAKKOSTEN VANHEMPAINILTAAN! 1160 62+3 4 JOKAINEN LUKIOLAINEN ON OMAN ELÄMÄNSÄ SUBJEKTI Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin.

YLIOPPILASTUTKINTO. Mitä, Missä, Milloin. YLIOPPILASTUTKINTO Mitä, Missä, Milloin. Ylioppilastutkinnon rakenne Kaikille yhteisenä pakollisena kokeena on äidinkielen koe ja lisäksi pakolliseksi on valittava kolme seuraavista kokeista: toisen kotimaisen

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015

YO-tutkinto. YO-info 5.5.2015 YO-tutkinto YO-info 5.5.2015 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa

Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Tervetuloa! Musiikkiesitys lukio-opinnoista ylioppilastutkinnosta opettajien tapaaminen 2. vsk ryhmänohjaajat luokissa 3. vsk jatko-opinnoista ala-aulassa Ylioppilas Lukion oppimäärä min. 75 kurssia (pakolliset,

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa

Ylioppilastutkinto. Älä muuta perustyylidiaa Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Kokelaan tulee itse olla tietoinen ylioppilaskokeiden määräyksistä

Lisätiedot

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014

YO-tutkinto. YO-info 13.11.2014 YO-tutkinto YO-info 13.11.2014 1 YLEISESTI O Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa Ylioppilastutkintolautakunta (YTL) O Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto O Ylioppilastutkintotodistukseen

Lisätiedot

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen

Yleisesti. Siirtyminen sähköiseen YO-kokeeseen Vanhempainilta YO-tutkinnosta 26.1.2016 Yleisesti Ylioppilastutkinnon toimeenpanosta vastaa ylioppilastutkintolautakunta (YTL) ylioppilastutkinto.fi Ylioppilastutkinto on valtakunnallinen päättötutkinto

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ilmoittautuminen kevään 2017 tutkintoon alkaa pe 4.11. ja päättyy pe 18.11. Mikäli osallistuit syksyn yo-kirjoituksiin, voit odottaa niiden lopulliset tulokset ja ilmoittautua

Lisätiedot

Abien vanhempainilta Tervetuloa!

Abien vanhempainilta Tervetuloa! Abien vanhempainilta 27.8.2013 Tervetuloa! Lukuvuoden tapahtumia/abit Syksyn yo-kokeet 9.9. 27.9.2013 1. jakson koeviikko 25.9. 1.10.2013 Retkiä oppilaitoksiin Syysloma 21.10-27.10.2013 2. jakson koeviikko

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus

Älä muuta perustyylidiaa. Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Älä Tutkinnon muuta perustyylidiaa rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN / rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2017 ILMOITTAUTUMINEN 9.11.2016 / 10.11.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016

Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto yleisohjeita syksy 2016 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras kieli

Lisätiedot

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen

Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Ylioppilaskokeisiin ilmoittautuminen Sitova ilmoittautuminen syksyn 2017 tutkintoon ti 2.5. - ma 29.5. Wilmassa. Ilmoittautumisen allekirjoittaminen kansliassa viim. ma 29.5. Kevään tutkintoon ilmoittautuminen

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 6.5.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 6.5.2015 Rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2016?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET (YLIOPPILASTUTKINTOTODISTUS)

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2014 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO K2016 ILMOITTAUTUMINEN 2.11.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS Lukio-opinnot yhteensä vähintään 75

Lisätiedot

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja.

Abin aikataulua. YTL:n yleisohjeessa ilmoittautumisen takarajana aina 5.6. ja sama päivä on myös kirjallisen peruuttamisen takaraja. Abin aikataulua Syksyn 2016 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti. Ohjeet annetaan yo-infossa 17.5. Ilmoittautumiset pitää tehdä 25.5. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen jälkeen

Lisätiedot

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio

Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset. Jukka Pirttimäki Euran lukio Kevään 2013 ylioppilaskirjoitukset Jukka Pirttimäki Euran lukio Kysymykset? jos jokin askarruttaa sinua, se saattaa askarruttaa jotakuta ujompaakin on hyvä keskeyttää esitys, jos kysymys käsittelee puheena

Lisätiedot

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4.

Abin vuosi Syyskuu Marraskuu Helmikuu pakolliset kurssit äi tekstitaidon koe ja kielten kuullunymmärtämiskokeet jo 4. Abin vuosi 2015-2016 Syyskuu Yo-kirjoitukset (lukuloma = kesäloma) Syksyllä kirjoitettavien aineiden pakolliset kurssit suoritettava viim. 1. jaksossa. Marraskuu Ilmoittautuminen kevään yo-kirjoituksiin

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan!

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan! yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto ensi lukuvuoden kurssivalinnat opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen Missä mennään? Nyt arvioituna 9 jaksoa

Lisätiedot

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista

YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE. Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Abi- info YLIOPPILASKOE ON KYPSYYSKOE Vastuu on Sinulla tutkinnon ajoituksesta ja valinnoista Käytännön vinkkejä Ajoissa paikalle Ongelmatilanteissa yhteys rehtoriin ja kouluun YTL:n www-sivuihin on linkki

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016

Ylioppilastutkinto. Mäntsälän lukio Syksy 2016 Ylioppilastutkinto Mäntsälän lukio Syksy 2016 1 Ylioppilastutkinnon rakenne Valittava neljä pakollista ainetta: äidinkieli kaikille pakollinen loput kolme pakollista (vähintään yksi pitkä) valittava seuraavista:

Lisätiedot

TERVETULOA!

TERVETULOA! TERVETULOA! 4.5.2017 ILMOITTAUTUMINEN (1/2) Sitova ilmoittautuminen vain syksyn 2017 YO-kokeisiin Wilmaan 19.5. mennessä ILMOITTAUTUMINEN (2/2) Lomake jaetaan RO-tuokiossa allekirjoitettavaksi Suunnitelma

Lisätiedot

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan

Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan Tervetuloa 2. vuositason infoiltaan yleistä 2. vuositason opiskelijoista yo-tutkinto abivuosi opinto-ohjaus ja jatko-opintoihin pyrkiminen mahdollisuus tutustua sähköisiin kokeisiin luokassa 2O Missä mennään?

Lisätiedot

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta

Yo-infoa ykkösille tammikuussa Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta Yo-infoa ykkösille tammikuussa 2015 Lisätietoa yo-kirjoituksista löydät sivulta www.ylioppilastutkinto.fi Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli / suomi toisena kielenä Näistä valittava kolme pakollista koetta:

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014

YO-INFO 13.5.2014 KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO. Rehtori Mika Strömberg 14.5.2014 YO-INFO 13.5.2014 Rehtori Mika Strömberg KIERTOTUNTIKAAVIO KOEVIIKKO - ensi lukuvuonna: valmistelu + koe + palautus - järjestys: 7 1 2 3 4 5 6 1 lv. 2014-2015 VALINNAT - kurssitarjottimen eka versio valmistui

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio

YLIOPPILASTUTKINTO. -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen. Hämeenllinnan lyseon lukio YLIOPPILASTUTKINTO -Tutkinnon rakenne - edellytykset - ilmoittautuminen TUTKINNON RAKENNE (1) Neljä pakollista ainetta, äidinkieli ja kolme seuraavista: Ruotsi Matematiikka Yksi reaaliaine Vieras kieli

Lisätiedot

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg

YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN rehtori Mika Strömberg YO-INFO S2017 ILMOITTAUTUMINEN 8.5.2017 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILAS (KEVÄT 2018?) LUKION KURSSIT (LUKION PÄÄTTÖTODISTUS) AMMATTIOPISTON KURSSIT (AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO) YLIOPPILASKIRJOITUKSET

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 26.4.2012 Tervetuloa! Ylioppilastutkinnon yleiset käytännöt Syksyn 2012 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautuminen ja osallistuminen rehtori Satu Nokelainen Opiskeltavien aineiden

Lisätiedot

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa!

Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014. Tervetuloa! Ylioppilaskirjoitukset tutuksi 24.4.2014 Tervetuloa! Illan aikana seuraavista aiheista: Ylioppilastutkinnon yleisistä käytännöistä Syksyn 2014 ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisesta ja osallistumisesta

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017

Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto yleisohjeita kevät 2017 Ylioppilastutkinto Neljä pakollista ainetta on tehtävä valmiiksi kolmen (3) peräkkäisen tutkintokerran aikana. Jokaisella ilmoittautumiskerralla ilmoittaudut

Lisätiedot

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg

YO-INFO 4.5.2016. Rehtori Mika Strömberg YO-INFO 4.5.2016 Rehtori Mika Strömberg KURSSITARJOTIN lv. 2016-2017 - opiskelijat ovat tehneet esivalinnat, joiden pohjalta on - päätetty toteutettavat kurssit - päätetty kurssien jakoryhmien määrä -

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen kevään 2014 kirjoituksiin viimeistään pe 22.11.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE

Lisätiedot

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013

SAVONLINNAN TAIDELUKIO. Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 Ylioppilaskokeen rakenne infoa huoltajille 22.1.2013 TUTKINNON RAKENNE SAVONLINNAN TAIDELUKIO Kaikille pakollinen koe: Äidinkieli Näistä valittava kolme pakollista koetta: Toinen kotimainen kieli Vieras

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa.

ILMOITTAUTUMINEN. Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke henkilökohtaisesti lukion kansliassa. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen syksyn 2013 kirjoituksiin viimeistään ke 22.5.2013 henkilökohtaisesti lukion kansliassa www.ylioppilastutkinto.fi RAKENNE ÄIDINKIELI ON AINOA KAIKILLE PAKOLLINEN KOE +

Lisätiedot

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015. Rehtori Mika Strömberg

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015. Rehtori Mika Strömberg II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 22.4.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi

Lisätiedot

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg

YO-info K2016 25.1.2016. rehtori Mika Strömberg YO-info K2016 25.1.2016 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2016? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

Kuka saa osallistua yo-kokeeseen?

Kuka saa osallistua yo-kokeeseen? Kuka saa osallistua yo-kokeeseen? pakolliset kurssit kirjoitusaineessa suoritettu ennen kirjallisten kokeiden alkamista (vain sallittu määrä nelosia) ja opinnot etenevät niin, että lukion päättötod. ja

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta

YLIOPPILASTUTKINTO. Vanhempainilta YLIOPPILASTUTKINTO Vanhempainilta 15.11.2016 YO-TUTKINTO MUODOSTUU 1) PAKOLLISISTA kokeista (4 kpl): Äidinkieli / suomi toisena kielenä JA kolme seuraavista: -vieras kieli - ruotsi - matematiikka - reaaliaine

Lisätiedot

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2015 26.8.2015. rehtori Mika Strömberg YO-info S2015 26.8.2015 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

Syyskuu Marraskuu mennessä (jatkajat ) Tammikuu Helmikuu

Syyskuu Marraskuu mennessä (jatkajat ) Tammikuu Helmikuu Abin aikataulua Kevään 2017 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 6.10. Ilmoittautumiset pitää tehdä ke 16.11. mennessä koulu tarkistaa, mutta allekirjoituksen

Lisätiedot

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg

YO-info S2014 3.9.2014. rehtori Mika Strömberg YO-info S2014 3.9.2014 rehtori Mika Strömberg YLIOPPILASTUTKINTO NELJÄ PAKOLLISTA KOETTA VIERAS KIELI ÄIDINKIELI TOINEN KOTIMAINEN KIELI MATEMATIIKKA AINEREAALI HUOM! * yksi vaativampi koe (A-kieli/pitkä

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa)

Lisätiedot

ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille

ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille ks. Ylioppilastutkintolautakunnan kirje syksyn 2017 kokelaille Abin aikataulua Syksyn 2017 yo-kokeisiin opiskelijat ilmoittautuvat sähköisesti Wilmassa. Ohjeet annetaan yo-infossa 9.5.17 Ilmoittautumiset

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista

Lisätiedot

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 20.4.2016 Rehtori Mika Strömberg VANHEMPAINILLAN ASIAT - kahvit - ryhmänohjaajien osuus - ylioppilaskirjoitukset - lukion tilaratkaisut S2016 -> - opojen osuus tuesta opiskelujen

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012

Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Kirjoittajainfo KYL 11.5.2012 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 20.4.2016 Rehtori Mika Strömberg VANHEMPAINILLAN ASIAT - kahvit - ryhmänohjaajien osuus - ylioppilaskirjoitukset - lukion tilaratkaisut S2016 -> - opojen osuus tuesta opiskelujen

Lisätiedot

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo

2015-2016. Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015. Kouvolan Yhteislyseo Kirjoittajainfo KYL 11.5.2015 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg

YO-info K2015 19.1.2015. Rehtori Mika Strömberg YO-info K2015 19.1.2015 Rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan suorittamissa opinto-ohjelmansa mukaisissa pakollisissa ja valtakunnallisissa

Lisätiedot

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus

Ylioppilastutkinto. Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi n päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä pakollista koetta

Lisätiedot

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014

Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Kirjoittajainfo KYL 13.5.2014 Lukio-opinnoista Lukion päättötodistus Minimi 75 kurssia Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi ylioppilastutkinto

Lisätiedot

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015

KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 KOUVOLAN ILTALUKIO ABIN OPAS SYKSY 2015 SISÄLLYSLUETTELO MILLOIN ALOITAN KIRJOITUKSET?... 3 SYKSYN 2015 KOEPÄIVÄT... 4 YLIOPPILASTUTKINTO..... 5 Tutkinnon rakenne.... 5 Osallistumisoikeus... 5 Ilmoittautuminen...

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN. Info abeille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio

ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN. Info abeille/ Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio ILMOITTAUTUMINEN SYKSYN 2016 YO-KIRJOITUKSIIN Info abeille/9.5.2016 Toni Uusimäki rehtori, Kauhavan lukio 1 YLIOPPILASTUTKINTO 5 REAALIAINEEN KOKEESEEN ILMOITTAUTUMINEN Kokelas ilmoittautuu reaaliaineen

Lisätiedot

Lukio-opinnoistaopinnoista

Lukio-opinnoistaopinnoista Kirjoittajainfo KYL 6.5.2010 Lukio-opinnoistaopinnoista Lukion päättötodistus» Minimi 75 kurssia» Pakolliset kurssit ja vähintään 10 valtakunnallista syventävää kurssia suoritettuina Lukiokoulutuksen päätteeksi

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) Kuuntelukokeet Iltalukiossa (Eskelinkatu 4) Turun ammatti-instituutin

Lisätiedot

Tuusulan lukio Hyrylän toimipiste. Vanhempainilta 5.11.2014

Tuusulan lukio Hyrylän toimipiste. Vanhempainilta 5.11.2014 Tuusulan lukio Hyrylän toimipiste Vanhempainilta 5.11.2014 Yhteystiedot Oltava AINA kunnossa! Muutokset ilmoitetaan kansliaan koulusihteerille. Wilmassa: pikaviesti koulusihteeri Sari Aalto Tietoa ylioppilastutkinnosta

Lisätiedot

LII vanhempainilta 7.5.2013

LII vanhempainilta 7.5.2013 LII vanhempainilta 7.5.2013 Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkinnon hajauttaminen Tutkinto

Lisätiedot

Yo-info kevät Käytännön järjestelyjä

Yo-info kevät Käytännön järjestelyjä Yo-info kevät 2016 Käytännön järjestelyjä Ennen koetta Saavu koululle kirjoituspäivinä hyvissä ajoin: kuuntelut klo 8.15, kirjalliset kokeet klo 8.30. Mikäli myöhästyt kokeesta, on mahdollista, että et

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTOON ILMOITTAUTUMINEN Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjalliset kokeet pidetään VPK:n talolla Kuuntelut pidetään Iltalukiossa (kielistudio ja suurluokka pohjakerroksessa). Keväällä

Lisätiedot

Oulun aikuislukio. Tarja Mäkipaaso. Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset

Oulun aikuislukio. Tarja Mäkipaaso. Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset Oulun aikuislukio Tarja Mäkipaaso Kevään 2016 ylioppilaskirjoitukset Ylioppilastutkinnon rakenne Äidinkieli tai suomi toisena kielenä Kaikille pakollinen Toinen kotimainen kieli (keskipitkä, pitkä) Vieras

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA!

VANHEMPAINILTA 12A - 12G TERVETULOA! VANHEMPAINILTA 12A - 12G 21.1.2015 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 384 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua.

Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Pakolliset kurssit yo-kirjoitusaineesta tulee olla suoritettuna ennen kirjallisen kokeen alkua. Koetilaisuuksiin on saavuttava puoli tuntia ennen kokeen alkua puhelinnumero! Kokeista ei saa myöhästyä.

Lisätiedot

Jyväskylän Lyseon lukio ABI-INFO Osmo Polas

Jyväskylän Lyseon lukio ABI-INFO Osmo Polas ABI-INFO 15.11.2016 Osmo Polas Ylioppilastutkinto Ylioppilastutkintotodistukseen vaaditaan yo-kirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus tai ammatillisen tutkinnon todistus Tutkintoon kuuluu vähintään

Lisätiedot

KEVÄT 2015. Jarkko Koponen/ VYK 31.8.2015 1

KEVÄT 2015. Jarkko Koponen/ VYK 31.8.2015 1 KEVÄT 2015 31.8.2015 1 Lukion opiskelija kokeen pakolliset kurssit opiskeltu jos vieraassa kielessä ei ole pakollisia kursseja, riittää 3 kurssia Tehtävät perustuvat lukion pakollisiin ja syventäviin kursseihin

Lisätiedot

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg

II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA Rehtori Mika Strömberg II VUOSIKURSSIN VANHEMPAINILTA 23.4.2014 Rehtori Mika Strömberg LUKIOKOULUTUKSEN TAVOITTEET Lukiokoulutuksen tavoi7eena on tukea opiskelijoiden kasvamista hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi

Lisätiedot

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! LÄMPIMÄSTI TERVETULOA! ABIEN VANHEMPAINILTA SYKSY 2016 ABIEN TILANNE NYT Pian 2 ½ vuotta lähiopetusta takana Toiseksi viimeinen koeviikko lähestyy Kolmannessa jaksossa pidetään kertauskursseja Viimeinen

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. Turun iltalukio

YLIOPPILASTUTKINTO. Turun iltalukio YLIOPPILASTUTKINTO Turun iltalukio Kokeiden pitopaikat 2 Kirjallisia kokeita ja sähköisiä kokeita pidetään Turun VPK:n talolla (Eskelinkatu 5) ja iltalukiossa (Eskelinkatu 4) Kuuntelukokeet Iltalukiossa

Lisätiedot

VANHEMPAINILTA 13A - 12G TERVETULOA!

VANHEMPAINILTA 13A - 12G TERVETULOA! VANHEMPAINILTA 13A - 12G 3.2.2016 TERVETULOA! ILLAN AIHEET: * ajankohtaista, ylioppilaskirjoitukset, jatko-opinnot * keskustelua IMATRAN YHTEISLUKIO NUORTEN LUKIOKOULUTUS PÄIVÄLUKIO 350 opiskelijaa IB-LUKIO

Lisätiedot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot

Lukion vanhempainilta 16. Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Lukion vanhempainilta 16 Yo-kirjoitukset ja jatko-opinnot Ylioppilastutkinto Ylioppilaaksi tuloon vaaditaan yokirjoitusten lisäksi lukion päättötodistus Tutkinnon rakenne Tutkintoon kuuluu vähintään neljä

Lisätiedot

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45 20.1.2012 Ylioppilaskirjoitukset, 2012K 1. YO-tutkinnosta lyhyesti Hajautus Tutkinnon voi suorittaa kerralla tai hajauttaa enintään kolmeen peräkkäiseen suorituskertaan, esim. S2011, K2012, S2012. Oikeus

Lisätiedot

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO

T A M P E R E E N A IKUISLUKIO T A M P E R E E N A IKUISLUKIO ABIN OPAS SYKSY 2016 ilmoittautuminen toukokuu tutkintomaksu kesäkuu abi-info II ke 7.9. ylioppilaskirjoitukset ma 12.9. alkaen syksyn yhteishaku syyskuu korotustentit kirjoitusten

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Helsingin medialukio ABIN OHJEISTO. Kevät 2016. Lisätietoja: www.ylioppilastutkinto.fi

Helsingin medialukio ABIN OHJEISTO. Kevät 2016. Lisätietoja: www.ylioppilastutkinto.fi Helsingin medialukio ABIN OHJEISTO Kevät 2016 Lisätietoja: www.ylioppilastutkinto.fi Marraskuu ABIN AIKATAULU Ilmoittautuminen kevään 2016 kirjoituksiin: Keväällä tutkinnon aloittavat ilmoittautuvat Wilmassa

Lisätiedot

Helsingin medialukio ABIN OHJEISTO. Syksy 2015. Lisätietoja: www.ylioppilastutkinto.fi

Helsingin medialukio ABIN OHJEISTO. Syksy 2015. Lisätietoja: www.ylioppilastutkinto.fi Helsingin medialukio ABIN OHJEISTO Syksy 2015 Lisätietoja: www.ylioppilastutkinto.fi Toukokuu ABIN AIKATAULU Ilmoittautuminen syksyn 2015 kirjoituksiin: Syksyllä tutkinnon aloittavat ilmoittautuvat Wilmassa

Lisätiedot

ABI-INFO Teklu, Tredu

ABI-INFO Teklu, Tredu ABI-INFO Teklu, Tredu HATANPÄÄN LUKIO SAMMON KESKUSLUKIO TAMMERKOSKEN LUKIO TAMPEREEN KLASSILLINEN LUKIO TAMPEREEN LYSEON LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN AIKUISLUKIO Tietoa ylioppilaskirjoituksista

Lisätiedot

Avaussanat Vs. rehtori Sirpa Risteelä Yo-kirjoitukset ja lukio-opintojen loppuvaihe Opinto-ohjaaja Leena Knihtilä-Manninen Opettajien puheenvuoro

Avaussanat Vs. rehtori Sirpa Risteelä Yo-kirjoitukset ja lukio-opintojen loppuvaihe Opinto-ohjaaja Leena Knihtilä-Manninen Opettajien puheenvuoro KARJASILLAN LUKIO Ohjelma: Avaussanat Vs. rehtori Sirpa Risteelä Yo-kirjoitukset ja lukio-opintojen loppuvaihe Opinto-ohjaaja Leena Knihtilä-Manninen Opettajien puheenvuoro Wanhojen tanssiesitys TERVETULOA!

Lisätiedot

Kouvolan iltalukio. Yo-kirjoitukset kevät Anna-Leena Ollikainen p

Kouvolan iltalukio. Yo-kirjoitukset kevät Anna-Leena Ollikainen p Kouvolan iltalukio Yo-kirjoitukset kevät 2017 1 Varmista osallistumisoikeutesi Kirjoitettavissa aineissa vähintään pakolliset kurssit suoritettu. Jos osallistumisoikeus evätään, sinuun otetaan yhteyttä.

Lisätiedot

YO-kokelaan muistilista kevät

YO-kokelaan muistilista kevät YO-kokelaan muistilista kevät 2017 www.ylioppilastutkinto.fi PRELIMINÄÄRIT JA TENTIT Prelit ovat kurssikokeita ja/tai kenraaliharjoituksia yokokeisiin. Ilmoittaudu kurssin opettajalle, jos et ole kurssilla

Lisätiedot

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016

Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016 Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat

Lisätiedot

ABI-INFO I - kevät 2016: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855 Koetilaisuudet järjestetään Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa, Urheilukatu 10 12.

ABI-INFO I - kevät 2016: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855 Koetilaisuudet järjestetään Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa, Urheilukatu 10 12. ABI-INFO I - kevät 2016: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855 Koetilaisuudet järjestetään Töölön yhteiskoulun aikuislukiossa, Urheilukatu 10 12. HUOMAATHAN, että kokelas on itse vastuussa, että on selvillä

Lisätiedot

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN PERUSTIETOJA YLIOPPILASTUTKINNOSTA TORSTAINA

TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN PERUSTIETOJA YLIOPPILASTUTKINNOSTA TORSTAINA TERVETULOA VANHEMPAINILTAAN PERUSTIETOJA YLIOPPILASTUTKINNOSTA TORSTAINA 19.1.2017 1 PERUSTIETOJA YLIOPPILASTUTKINNOSTA (1/4): Valtakunnallinen kypsyyskoe, järjestetään kaikissa Suomen lukioissa samanaikaisesti.

Lisätiedot

Erityisen tuen tarpeessa olevat ylioppilaskokelaat suomalaisessa ylioppilastutkinnossa. Terminologiasta

Erityisen tuen tarpeessa olevat ylioppilaskokelaat suomalaisessa ylioppilastutkinnossa. Terminologiasta Erityisen tuen tarpeessa olevat ylioppilaskokelaat suomalaisessa ylioppilastutkinnossa Pohjoismainen erityiskasvatuksen konferenssi Turku 21.9.2013 Anneli Sihvo Ylioppilastutkintolautakunta opiskelija

Lisätiedot

YLIOPPILASTUTKINTO. - rautaisannos abien vanhemmille

YLIOPPILASTUTKINTO. - rautaisannos abien vanhemmille TERVETULOA YLIOPPILASTUTKINTO - rautaisannos abien vanhemmille YO-KOKEIDEN AIKATAULU, KEVÄT 2017 Pe 10.2.2017 äidinkieli, tekstitaidon koe 13. 15.2.2017 kuullunymmärtämiskokeet 13.3. 27.3.2017 kirjalliset

Lisätiedot

YO-info K rehtori Mika Strömberg

YO-info K rehtori Mika Strömberg YO-info K2017 19.1.2017 rehtori Mika Strömberg LUKION PÄÄTTÖTODISTUS AMMATILLINEN PERUSTUTKINTO YLIOPPILASTODISTUS KEVÄT 2017? LUKION PÄÄTTÖTODISTUS LUKIO-OPINNOT YHTEENSÄ VÄHINTÄÄN 75 KRS - opiskelijan

Lisätiedot

ABI-INFO I - kevät 2013: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855

ABI-INFO I - kevät 2013: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855 ABI-INFO I - kevät 2013: Töölön yhteiskoulun aikuislukio 1855 HUOMAATHAN, että kokelas on itse vastuussa, että on selvillä ylioppilastutkintoon liittyvistä määräyksistä, ylioppilastutkintokokeiden määräyksistä,

Lisätiedot

Menettelytapa vertailtavuuden parantamiseksi

Menettelytapa vertailtavuuden parantamiseksi Menettelytapa vertailtavuuden parantamiseksi Standardoitujen yhteispisteiden keskiarvoista saadaan vertailukelpoinen indikaattori kunkin aineen ja kirjoituskerran kirjoittaneille. Arvosanat jaetaan normaalijakauman

Lisätiedot

YLIOPPILASKIRJOITUKSET KAUHAJOEN LUKIOSSA Syksy 2017 Kevät 2018

YLIOPPILASKIRJOITUKSET KAUHAJOEN LUKIOSSA Syksy 2017 Kevät 2018 YLIOPPILASKIRJOITUKSET KAUHAJOEN LUKIOSSA Syksy 2017 Kevät 2018 KOKELAAN ON PEREHDYTTÄVÄ HUOLELLISESTI YLIOPPILASTUTKINNON RAKENTEESEEN JA VAA- TIMUKSIIN SEKÄ SUORITUSOHJEISIIN. KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA

Lisätiedot

OHJEITA TSYKIN LUKION ABEILLE

OHJEITA TSYKIN LUKION ABEILLE OHJEITA TSYKIN LUKION ABEILLE Ylioppilastutkinto Yleiset määräykset ja ohjeet Yo-kokeet järjestetään samaan aikaan koko maassa, syksyllä ja keväällä Tutkinto on suoritettava enintään kolmen perättäisen

Lisätiedot

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET

REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET REAALIAINEIDEN SÄHKÖISTEN KOKEIDEN MÄÄRÄYKSET 6.9.2016 Näitä määräyksiä täydennetään myöhemmin sähköisen kokeen toteuttamisen yksityiskohtien osalta. Reaaliaineiden sähköisten kokeiden määräykset sisältävät

Lisätiedot

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA

syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA syksy 2015 ja kevät 2016 ABIN OHJEISTO YLIOPPILAS- KIRJOITUKSET LYSEON LUKION AIKUISLINJALLA KOKELAS ON ITSE VASTUUSSA OMASTA OSUUDESTAAN SIITÄ, ETTÄ ON SELVILLÄ OHJEISTA JA NOUDATTAA NIITÄ YLEISTÄ Ylioppilastutkinto

Lisätiedot

OHJEET SYKSYN 2015 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN

OHJEET SYKSYN 2015 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN OHJEET SYKSYN 2015 YLIOPPILASKIRJOITUKSIIN Ylioppilaskokeeseen tulevalle opiskelijalle Tutustu näihin ohjeisiin, jotta kokeessa osaat toimia tarkoituksenmukaisella tavalla. Ylioppilastutkinnon kokeet ovat

Lisätiedot

Tampereen aikuislukio

Tampereen aikuislukio Tampereen aikuislukio Abin opas kevät 2017 ilmoittautuminen marraskuu tutkintomaksu tammikuu abi-info II helmikuu ylioppilaskirjoitukset pe 10.2. alkaen kevään yhteishaku maaliskuu korotustentit huhtikuu

Lisätiedot