TOIMINTASUUNNITELMA 2017

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA 2017"

Transkriptio

1 TOIMINTASUUNNITELMA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA Toiminnan tarkoitus ja strateginen päämäärä Lakeudenportin Ratsastajat ry:n toiminnan tarkoituksena on järjestää jäsenistölleen toimintaa, johon on mahdollisimman matala kynnys osallistua, kukin halujensa ja kykyjensä mukaan. Seura tarjoaa kunto- ja terveysliikuntaa, kilpailutoimintaa, harjoitus- ja valmennustoimintaa eri ikäryhmille, molemmille sukupuolille ja toimintakyvyltään erilaisille ryhmille. Tarkoituksena on mm. järjestää harjoituskilpailuja Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin ja Hillevi Åttmanin tiloissa, erilaisia retkiä, tapahtumia, koulutuksia ja kursseja ja tarjota jäsenille mielekästä toimintaa niin hevosten ja ratsastuksen kuin muunkin liikunnan parissa. Seuralle on tehty vuonna 2013 toimintalinja, jossa esitellään strategiset valinnat. Toimintalinjaa on tarkistettu hallituksen päätöksen (kokous ) mukaan alkuvuonna 2014, 2015 ja Toimintalinjaan ei ole ollut tarvetta tehdä muutoksia. Seuraavan kerran toimintalinja tarkistetaan 2017, jolloin seuran uusi hallitus käy toimintalinjan läpi vuoden ensimmäisessä kokouksessa ja tarkistaa, miten toimintalinja sopii senhetkiseen tilanteeseen. 2. Toimintaa ohjaavat arvot hevosen ja luonnon kunnioittaminen, hevosmiestaidot omaehtoisuus: jokaisella mahdollisuus osallistua toimintaan omien kykyjen ja halujen mukaan yhteisöllisyys ja vapaaehtoisuus: tallilla on hyvä ja hauskaa olla yhdessä hyvät käytöstavat kunniaan turvallisuus on yhteinen asia avoimuus 3. Avaintavoitteet vuodelle Seuran toiminnan edelleen kehittäminen. 2. Yhdessä olemme enemmän - seuratyö mielekkääksi 3. Uusien toimintatapojen kartoittaminen.

2 TOIMINTASUUNNITELMA (2/5) 4. Nollatoleranssi kiusaamiseen ja netiketti 4. Hallinto Lakeudenportin Ratsastajat ry toimii Suomen Ratsastajainliitto ry:n alaisuudessa. Seuran toimintaa ja taloutta hoitaa johtokunta, johon kuuluu kahdeksi toimintavuodeksi valittu puheenjohtaja ja kahdeksi toimintavuodeksi valitut 5-10 jäsentä ja 0-2 varajäsentä. Johtokunnan jäsenistä ja varajäsenistä puolet on erovuorossa vuosittain. Johtokunta valitaan syyskokouksessa. Johtokunta valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin, taloudenhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt, jotka voidaan valita myös johtokunnan ulkopuolelta. Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on saapuvilla. Syyskokouksessa valitaan yksi toiminnantarkastaja, jonka toimikausi on yksi vuosi. Syyskokouksessa hyväksytään toimintasuunnitelma ja talousarvio. Kevätkokous hyväksyy toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen ja myöntää vastuuvapauden hallitukselle. Johtokunnan tehtävänä on erityisesti toteuttaa seuran kokousten päätökset, johtaa ja kehittää seuran toimintaa, valita tarvittavat työryhmät, vastata seuran taloudesta, pitää jäsenluetteloa, tehdä seuran toimintakertomus ja tilinpäätös sekä toiminta- ja taloussuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten sekä hoitaa seuran tiedotustoimintaa. Johtokunta kokoontuu vuoden aikana tarpeen mukaan. Johtokuntaan nimetään vuosittain 2 nuorisojäsentä, jotka nuoret valitsevat keskuudestaan. Jokaiselle jäsenelle halutaan taata mahdollisuus vaikuttaa seuran toimintaan. Päätöksenteko halutaan pitää avoimena ja julkisena ja kokoukset ovat aina avoimia kaikille jäsenille. Kokouksista ilmoitetaan Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin ilmoitustaululla sekä sähköpostitiedotteella. 5. Varainhankinta Seura saa varoja toimintaansa jäsenmaksusta sekä kilpailujen, koulutusten ja yleisötilaisuuksien järjestämisestä. Jäsenmaksut vuodelle 2017 ovat: seniorit 52, juniorit 45, perhejäsenet/seniori 26, perhejäsenet/juniori 23 ja kannatusjäsenet 10 SRL:n osuus jäsenmaksuista vuodelle 2017 ovat: seniorit 52, juniorit 45, perhejäsen (perheen 2.jäsen) 26 /sen ja 22,50 /jun.

3 TOIMINTASUUNNITELMA (3/5) 6. Tiedotus Lakeudenportin Ratsastajat pyrkii panostamaan toimivaan tiedotukseen. Seura nimeää tiedottamiseen oman vastuuhenkilön. Tarkoituksena on käyttää pääasiallisina tiedotuskanavina sähköpostitiedotetta, sosiaalista mediaa (Facebook), nettisivuja sekä seuran ilmoitustaulua (Etelä- Pohjanmaan Valmennustallilla). Seuralla on omat nettisivut, jotka toimivat osoitteessa Seura julkaisee sähköpostitiedotteita tarpeen mukaan. Sähköpostilistalle voivat kaikki halukkaat ilmoittautua (myös ei-jäsenet). Seuran kokousten pöytäkirjat ja muut tiedotteet ovat kaikkien luettavissa sekä seuran nettisivuilla että Etelä-Pohjanmaan Valmennustallilla, missä niitä arkistoidaan paperiversioina mapissa. 6. Yhteistyö Seura toimii yhteistyössä ja yhteisissä tiloissa Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin kanssa. Yhteistyötä muiden yritysten ja yhdistysten kanssa tehdään mahdollisuuksien mukaan tilannekohtaisesti Yhteistyö Alavuden Ratsastajien kanssa 2017 Alavuden Ratsastuskoulun lopettaessa toimintansa vuodenvaihteessa 2016/2017 myös Alavuden Ratsastajat ry alkaa valmistella toiminnasta vetäytymistään. AR on tehnyt LpR:n kanssa suullisen sopimuksen siitä, että seurat toimivat AR:n viimeisen toimintavuoden (2017) tiiviissä yhteistyössä. Vuonna 2017 seurojen jäsenmaksut ovat saman suuruiset ja useimmat molempien seurojen edut ovat kummankin seuran jäsenten käytössä riippumatta siitä, kumpaa seuraa ratsastaja edustaa / kumman jäsen hän on. Yhteistyövuodella pohjustetaan vuodenvaihdetta 2017/18, jolloin Alavuden Ratsastajat ry. päättää toimintansa. Voimavarojen yhdistämisellä pyritään jatkossakin takaamaan Alavudelle ja lähialueelle laadukasta harraste- ja kilpailutoimintaa. 7. Kilpailutoiminta ja valmennus Kilpailuharjoituksia järjestetään noin kerran kuukaudessa. Vuonna 2016 käytiin neljättä kertaa seuran omaa sisäistä cup-kilpailua kategorioina pikkujuniorit, harrasteratsastajat ja aktiivikilpailijat. Sekä cup-kilpailua että seuran omaa rankingia kilpaileville ratsastajille (kategoriat: aktiivikilpailijat/seurakilpailijat)

4 TOIMINTASUUNNITELMA (4/5) jatketaan myös vuonna Seuracupin sääntöjä tarkistetaan alkuvuonna Aikuisratsastajille ja pikkujunioreille tarjotaan omia luokkia. Seuran mestaruuskilpailut (koulu- ja esteratsastus) järjestetään syksyllä Yhdessä Alavuden Ratsastajat ry:n kanssa järjestetään Alavuden mestaruuskisat (koulu- ja esteratsastus) myös syksyllä tason kilpailujen ja kilpailuharjoitusten osallistumismaksut vuonna 2017 ovat 5 /luokka (sis. maneesin vuokran) seuran jäseniltä, ei-jäseniltä 10 /luokka. Alavuden Ratsastajat ry:n jäseniltä osallistumismaksut ovat samat kuin LpR:n jäseniltä. Palkintoina seurakilpailuissa ja kilpailuharjoituksissa on tilanteen mukaan ruusukkeet tai tavarapalkinnot, mestaruuksissa pokaalit tai mitalit. Seura hakee kilpaileville jäsenilleen D- tai A-kilpailuluvan hakuehtojen mukaisesti. Ratsastaja anoo kilpailuluvan seuralta vuosittain ilmoitettuun viimeiseen hakupäivään mennessä. Kaudella 2017 kilpailija maksaa luvan itse. Luvanhakijoiden on osallistuttava vuosittain aluelupakoulutukseen, joka järjestetään tammihelmikuussa Lupakoulutus on avoin myös muiden seurojen jäsenille pientä materiaalimaksua vastaan. Valmennustoimintaa järjestetään koulu-, este- ja kenttäratsastuksessa mahdollisuuksien mukaan. 8. Koulutustoiminta Seuratoimijoiden kouluttaminen ja tukeminen on ensiarvoisen tärkeää, sillä samalla vahvistetaan vapaaehtoisuutta ja yhteisöllisyyttä. Lakeudenportin Ratsastajat ry pyrkii kouluttamaan jäseniään monipuolisesti ja jäsenten tarpeen ja halukkuuden mukaan. Koulutusta järjestetään seuran toimesta ja pyritään osallistumaan myös alueen ja liiton järjestämiin koulutuksiin. Vuonna 2017 järjestetään kilpailija- ja aluelupakoulutus, joka on pakollinen kilpailulupaa anoville. 10. Harrastus- ja virkistystoiminta, tapahtumat Lapsille tarjotaan maksutonta hevoskerhotoimintaa. Kerhossa on aina paikalla vähintään yksi täysi-ikäinen ohjaaja. Lapsia kannustetaan harraste- ja hoitomerkkien suorittamiseen. Nuoret valitsevat keskuudestaan 2 edustajaa hallituksen kokouksiin. Seuran toimintaa nuorille pyritään käynnistämään ja kehittämään. Valitaan oma vastuuhenkilö.

5 TOIMINTASUUNNITELMA (5/5) Aikuisille järjestetään omia koulutuksia ja tarjotaan aikuisratsastajille sopivia kilpailuluokkia. Aikuisten hevosmiestaitoja halutaan myös kehittää (vrt. lasten heppakerho) kurssittamalla ja opastamalla heitä tilanteen ja tarpeiden mukaan. Järjestetään seuran jäsenille erilaisia retkiä ja tutustumismatkoja, saunailtoja ja illanviettoja niin lapsille, nuorille kuin aikuisille yhdessä ja erikseen. Järjestetään kaikille avoin talvirieha kevättalvella 2017 yhteistyössä Etelä- Pohjanmaan Valmennustallin kanssa (säävaraus). Järjestetään retki Tampereen hevosmessuille huhtikuussa 2017 yhteistyössä Etelä- Pohjanmaan Valmennustallin ja Alavuden Ratsastajat ry:n kanssa. Järjestetään valtakunnallinen Nouse Ratsaille-päivä syyskuussa 2017 yhteistyössä Etelä-Pohjanmaan Valmennustallin kanssa. Valitaan vuoden tallikaveri ja vuoden hevonen (joulukuussa 2017) yhteistyössä Etelä- Pohjanmaan Valmennustallin kanssa. 11. Palkitsemiset Vuosittain myönnetään erilaisia kunniamainintoja ja palkintoja, jotka jaetaan tallin ja seuran yhteisissä tapahtumissa.

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry

TOIMINTALINJA Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA (1/5) Lakeudenportin Ratsastajat ry TOIMINTALINJA 2017 1. Visio Lakeudenportin Ratsastajat ryn visiona on tarjota koko perheelle mahdollisuus harrastaa hevosten parissa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA

ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA ALAVUDEN RATSASTAJAT RY:N TOIMINTALINJA Alavuden Ratsastajat ry 2013 STRATEGISTEN VALINTOJEN LÄHTÖKOHDAT TOIMINTAAMME OHJAAVAT ARVOT Perinteiden kunnioittaminen: Historian tunteminen antaa näkökulmaa sekä

Lisätiedot

TOIMINTALINJA RATSUTEAM

TOIMINTALINJA RATSUTEAM TOIMINTALINJA RATSUTEAM 3. joulukuuta 2014 SISÄLLYSLUETTELO RATSASTUSSEURAN VISIO... 1 Ratsastusseuran arvot ja eettiset linjaukset... 1 Ratsastusseuratoiminnan tavoitteet... 2 Käytännön toiminta ja periaatteet...

Lisätiedot

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ

KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ KYRÖ SJÄ RVEN RÄTSÄSTÄJÄT RY TÖIMINTÄLINJÄ 5.2.2017 Sisältö JOHDANTO... 3 RATSASTUSSEURAN VISIO...4 RATSASTUSSEURAN ARVOT JA EETTISET LINJAUKSET... 5 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET...6 Lyhyen aikavälin

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta.

Lippukunta on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Lippukunta voi harjoittaa julkaisutoimintaa voittoa tavoittelematta. 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä säännöissä yhdistystä kutsutaan

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Edustus STPS - Savonlinnan Seudun Palloseura ry

Edustus STPS - Savonlinnan Seudun Palloseura ry Sivu 1/7 1. Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Edustus STPS Savonlinnan Seudun Palloseura ry Kotipaikka: Savonlinna Seuran kieli: suomi Seura kuuluu

Lisätiedot

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi

JOHDANTO. Suvi Nieminen / suvin.kuvat.fi 1 SISÄLTÖ JOHDANTO. 3 RATSASTUSSEURAN VISIO... 4 RATSASTUSSEURAN ARVOT... 4 RATSASTUSSEURATOIMINNAN TAVOITTEET... 5 KÄYTÄNNÖN TOIMINTA JA PERIAATTEET... 5 Vakiintunut vuosittainen toiminta... 5 Seuran

Lisätiedot

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa.

3 Seuran tunnuksena on merenkulkuhallituksen vahvistama lippu. Sen käyttämisestä määrätään tarkemmin lippuohjeissa. 1 Yhdistyksen nimi on Kaarinan Veneseura ja kotipaikka Kaarinan kunta. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Työväen Urheiluliitto TUL ry:n jäsenseurana. 2 Seuran tarkoituksena

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt

Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry:n säännöt Hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2015 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Lapin Kiehiset ja Kivekkäät ry. Yhdistyksen kotipaikka on Sodankylän kunta

Lisätiedot

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka KERAVAN TAIDEMUSEON YSTÄVÄT ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keravan Taidemuseon ystävät ry. ja sen kotipaikka on Kerava. Yhdistyksen toimialue on Keravan kaupunki ja sen lähialueella

Lisätiedot

Pallokissat, Kuopio ry

Pallokissat, Kuopio ry Pallokissat, Kuopio ry SÄÄNNOT 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Pallokissat, Kuopio ry. Kotipaikka Kuopio Seuran kieli Suomi Seura kuuluu jäsenenä

Lisätiedot

Kymin Nikkarit säännöt

Kymin Nikkarit säännöt Kymin Nikkarit SÄÄNNÖT 1(6) Kymin Nikkarit säännöt Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 1 Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja tarkoitus 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Yhdistyksen toiminta Yhdistyksen nimi

Lisätiedot

Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 Yhdistyksen Säännöt

Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 Yhdistyksen Säännöt Real Inferno Club de Fútbol ry 1 / 5 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Real Inferno Club de Fútbol ry. Seuran kotipaikka on Helsinki ja sen kielenä

Lisätiedot

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä.

Yhdistys toimii Suomen Musiikinopettajien liitto ry:n alaisena valtakunnallisena jäsenyhdistyksenä. VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän musiikinopettajat ry, Småbarns Musiklärare rf. Yhdistyksen nimistä

Lisätiedot

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017

SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 1. SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan ratsastajat ry on Suomen ratsastajainliiton jäsenseura, joka toimii tiiviissä yhteistyössä ratsastuskoulu

Lisätiedot

Toimintalinja. Sivu 1

Toimintalinja. Sivu 1 Toimintalinja Sivu 1 Tämä toimintalinja on tehty palvelemaan Mäntän Ratsastajien seuratoimintaa, tukemaan seuratoiminnan raameja, antamaan seuratoiminnalle suuntaa sekä laatua. Toimintalinjaa päivitetään

Lisätiedot

Seuran toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen edun hankkiminen sille tai sen jäsenille.

Seuran toiminnan tarkoituksena ei ole voiton tai muun taloudellisen edun hankkiminen sille tai sen jäsenille. SÄÄNNÖT Jyvässeudun Ratsukot ry SEURAN TIEDOT 1 Yhdistyksen nimi on Jyvässeudun ratsukot ry. Yhdistyksen toimialueena on Jyvässeutu ja siitä käytetään nimitystä seura. Seura on perustettu syyskuun 18.

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE

POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE POHJOIS-SUOMEN PELASTUSLIITTO RY:N NAISTYÖN TOIMINTAOHJE 1. PALOKUNTANAISTYÖ Palokuntanaistyö on palokunnissa tehtävää harrastustoimintaa. Palokuntanaisosasto on palokunnan jäsenistä muodostettu alajaosto

Lisätiedot

HELSINGIN FREELANCENÄYTTELIJÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN FREELANCENÄYTTELIJÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN FREELANCENÄYTTELIJÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1.1 Yhdistyksen nimi on Helsingin freelancenäyttelijäyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

POHJOIS-ESPOON PONSI RY:N SÄÄNNÖT

POHJOIS-ESPOON PONSI RY:N SÄÄNNÖT POHJOIS-ESPOON PONSI RY:N SÄÄNNÖT (Hyväksytty seuran vuosikokouksessa 20.3.2014) 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Pohjois-Espoon Ponsi ry. Seuran kotipaikka

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt

Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 12.3.2012 1(5) Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry:n säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pienoisvenekerho Hydro-Kilta ry ja sen kotipaikka on Masku 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Pienoisvenekerho

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty

AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty AISAPARI RY:N SÄÄNNÖT hyväksytty 23.10.2013 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on AISAPARI ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kauhava ja sen toimialueen muodostavat seuraavat kunnat: Alajärvi, Evijärvi,

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki.

SEURAN SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka. Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ski Jyväskylä ry ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura. Seura toimii Suomen Hiihtoliitto ry:n, Suomen Ampumahiihtoliitto

Lisätiedot

Lauttasaaren Kisa- Siskot ry:n säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Lauttasaaren Kisa- Siskot ry:n säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Lauttasaaren Kisa- Siskot ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lauttasaaren Kisa- Siskot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksestä käytetään jäljempänä

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku.

Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 1 Yhdistyksen nimi on Haarlan koulun vanhempainyhdistys. Yhdistys toimii Haarlan koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Turku. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on -edistää oppilaiden vanhempien ja koulun välistä

Lisätiedot

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt

Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt 1 / 5 Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry, ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa )

(hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa ) VARHAISIÄN MUSIIKINOPETTAJAT ry SMÅBARNS MUSIKLÄRARE rf SÄÄNNÖT (hyväksytty Varhaisiän musiikinopettajat ry:n syyskokouksessa 13.11.2015) YHDISTYKSEN NIMI TARKOITUS JA TOIMINTA 1 Yhdistyksen nimi on Varhaisiän

Lisätiedot

Toimintalinja 2014 Sivu 1 / 12

Toimintalinja 2014 Sivu 1 / 12 Toimintalinja 2014 Sivu 1 / 12 TOIMINTALINJA 2014 H C GRANN ry H C GRANN rf 31.1.2014 Toimintalinja 2014 Sivu 2 / 12 Johdanto Tämä toimintalinja on laadittu osana Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisvalmennusta,

Lisätiedot

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry.

Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry. 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA KIELI Yhdistyksen nimi on Partiopoikalippukunta Lappeenrannan Walliveljet ry. Yhdistyksen nimi lyhennetään epäviralliseen muotoon LW ry. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio

Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2011 Kokouskutsu/esityslista Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Talousarvio vuodelle 2012 Valtakirja SRL-HÄME ratsastusjaosto Tervetuloa

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna.

Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. Aulangon Golfklubi ry SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Aulangon Golfklubi ry ja kotipaikka Hämeenlinna. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja edistää golfpelin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1. PERUSARVOT Hevosen ja luonnon kunnioittaminen, hevosen hyvinvointi Jokainen jäsen on tärkeä Monipuolinen, suvaitsevainen ja tasa-arvoinen harrastus Jäsenen koskemattomuuden

Lisätiedot

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT PIIKKIÖN YHTENÄISKOULUN VANHEMPAINYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 27.9.2011 1 Yhdistyksen nimi on Yy-Kaa-Koo ry (Yhteinen Kasvatus Koulussa), ja se toimii Piikkiön yhtenäiskoulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Kaarinan

Lisätiedot

Vuorelan Kunto ry:n SÄÄNNÖT (luonnos 4, 22.9.2014)

Vuorelan Kunto ry:n SÄÄNNÖT (luonnos 4, 22.9.2014) Ennakkotarkastetut Yhdistysrekisterissä tammikuussa 2010 Suomen Voimisteluliitto Svoli ry. Vuorelan Kunto ry:n SÄÄNNÖT (luonnos 4, 22.9.2014) 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vuorelan

Lisätiedot

5 Seuran jäsenyys muissa järjestöissä Seura noudattaa niiden liittojen, järjestöjen ja yhdistysten sääntöjä, joiden jäsenenä se on.

5 Seuran jäsenyys muissa järjestöissä Seura noudattaa niiden liittojen, järjestöjen ja yhdistysten sääntöjä, joiden jäsenenä se on. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan seuraksi, nimi on Tuusulan Uimaseura ry. Seuran kotipaikka on Tuusulan kunta. Seura on perustettu 27.11.2003. Seuran

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka SÄÄNNÖT Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry ja sitä kutsutaan näissä säännöissä yhdistykseksi.

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki.

1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. Rek.nro 149.234 Ensirek.pvm 13.6.1988 PIRKKA-HÄMEEN MEHILÄISHOITAJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Pirkka-Hämeen Mehiläishoitajat ry. ja sen kotipaikka

Lisätiedot

Syyskokousmateriaali 2010

Syyskokousmateriaali 2010 Suomen Ratsastajainliitto ry Hämeen ratsastusjaosto Syyskokousmateriaali 2010 Kokouskutsu/esityslista Hämeen hallitus 2010, erovuoroiset Toimintasuunnitelma vuodelle 2011 Talousarvio vuodelle 2011 Valtakirja

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä

Yhdistyksen tarkoituksena on suorittaa ohjaus- ja tiedotustyötä ikääntyvien, yksinäisten ja perheiden arkeen liittyvissä kysymyksissä KOTIEN PUOLESTA RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE 1. Yhdistyksen nimi on.. Kotien Puolesta ry 2. Yhdistyksen kotipaikka on kaupunki/kunta 3. Yhdistystä kutsutaan näissä säännöissä jäljempänä

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. PERUSARVOT Hevosen ja luonnon kunnioittaminen Jokainen jäsen on tärkeä Monipuolinen, suvaitsevainen ja tasa arvoinen harrastus Jäsenen koskemattomuuden turvaaminen

Lisätiedot

SUOMEN PALLOLIITTO ry:n, FINLANDS BOLLFÖRBUND rf:n JÄSENSEURAN MALLISÄÄNNÖT

SUOMEN PALLOLIITTO ry:n, FINLANDS BOLLFÖRBUND rf:n JÄSENSEURAN MALLISÄÄNNÖT Suomen Palloliitto 1 SUOMEN PALLOLIITTO ry:n, FINLANDS BOLLFÖRBUND rf:n JÄSENSEURAN MALLISÄÄNNÖT ry Seuran nimi 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY

SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY SÄÄNNÖT, REKISTERÖITY 22.3.2011 1/5 1 Nimi ja kotipaikka Suomen Saunaseura ry, kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus Seuran tarkoituksena on suomalaisten saunaperinteiden vaaliminen, saunan tuntemuksen syventäminen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt

Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt Jyväskylän historiallisen miekkailun seuran säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän historiallisen miekkailun seura ja siitä voidaan käyttää myös epävirallista lyhennettä JHMS. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsingin Melojat ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Helsingin Melojat ry on aatteellinen melontaseura, jonka tarkoituksena on melontaharrastuksen

Lisätiedot

Kangasalan Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

Kangasalan Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Kangasalan Ratsastajat ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Perusarvot - Hevosen ja luonnon kunnioittaminen - Jokainen jäsen on tärkeä - Monipuolinen, suvaitsevainen ja tasa-arvoinen harrastus - Jäsenen

Lisätiedot

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 (4) SUOMEN LAMMASYHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Lammasyhdistys r.y., ruotsiksi Finlands Fårförening r.f. ja kotipaikka Helsingin kaupunki. 2 Yhdistyksen tarkoitus on edistää maamme

Lisätiedot

Aluekokous käyttää päätösvaltaa niissä asioissa, jotka näissä säännöissä on nimenomaan määrätty aluekokouksen päätettäväksi.

Aluekokous käyttää päätösvaltaa niissä asioissa, jotka näissä säännöissä on nimenomaan määrätty aluekokouksen päätettäväksi. SUOMEN AMPUMAURHEILULIITTO ry:n ALUETOIMINNAN SÄÄNNÖT 1 TARKOITUS Aluetoiminnan tarkoituksena on edistää ja kehittää ampumaurheilua omilla SAL:n alueillaan sekä toimia SAL:n organisaation osana yhdyssiteenä

Lisätiedot

HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT HÄMEEN NAISVOIMISTELIJAT RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Hämeen Naisvoimistelijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampereen kaupunki. Yhdistyksen kieli on suomi. Yhdistyksestä

Lisätiedot

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja.

Liitto voi hankkia ja omistaa kiinteää omaisuutta sekä vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja. 1 SÄÄNNÖT 11.8.2010 NAISTEN VALMIUSLIITTO RY Nimi 1 Yhdistyksen nimi on Naisten Valmiusliitto ry, Kvinnornas Beredskapsförbund rf, josta jäljempänä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015)

Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015. (päivitetty 13.4.2015) Lounais-Suomen Aluemestaruussäännöt 2015 (päivitetty 13.4.2015) 1 10 Yleinen osa Lounais-Suomen alueen mestaruuskilpailut ovat avoimia Lounais-Suomen alueen seuroja sekä Lounais-Suomen alueella asuville

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliitto ry 1/5 Aluejaostojen ohjesääntö

Suomen Ratsastajainliitto ry 1/5 Aluejaostojen ohjesääntö Suomen Ratsastajainliitto ry 1/5 ALUEJAOSTOJEN OHJESÄÄNTÖ Käsitelty AVK:ssa 25.4.2008 Käsitelty ja hyväksytty SRL:n hallituksessa 16.11.2008 Käsitelty ja hyväksytty Keski-Suomen aluejaoston hallituksessa

Lisätiedot

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä

- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka

TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Nimi ja kotipaikka TOURULAN-KEIHÄSKOSKEN KYLÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tourulan-Keihäskosken kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Pöytyän kunta. Yhdistyksen toiminta-alueena on Tourulan

Lisätiedot

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi.

Yhdistyksen ulkojäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen toiminnasta kiinnostunut henkilö, joka ei voi liittyä varsinaiseksi tai seniorijäseneksi. Synop ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Synop ry ja kotipaikka Helsinki. 2 Yhdistyksen tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on 1. toimia Helsingin yliopiston meteorologian

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen

Yhdistyksen säännöt. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Tarkoitus ja toiminnan laatu. Jäsenet. Jäsenen eroaminen ja erottaminen Yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on suomeksi Helsingin miekkailijat ry, ruotsiksi Helsingfors fäktare rf ja sen virallinen lyhenne on HFM. Siitä käytetään näissä säännöissä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Tarkoituksen toteuttaminen

SÄÄNNÖT. 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli. 2 Seuran tarkoitus ja toimintamuodot. 3 Tarkoituksen toteuttaminen SÄÄNNÖT 1 Nimi, kotipaikka, perustamisaika ja kieli Yhdistyksen nimi on Kangasalan Ratsastajat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kangasalan kunta Länsi-Suomen läänissä. Yhdistys on perustettu joulukuun 19.

Lisätiedot

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005.

Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt. Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. Lappeenrannan Taideyhdistys r.y.:n säännöt Hyväksytty yhdistyksen kokouksissa 15.11. ja 17.12. 2004. Merkitty yhdistysrekisteriin 12.1.2005. 1. Yhdistyksen nimi on Lappeenrannan Taideyhdistys r.y., sen

Lisätiedot

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa!

- JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! - JUHLAVUOSI 2014 PRS 30v. - Tervetuloa! TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄSENTALLIT: 1) Talli Satumaa ; Satu Koivisto 0400-878739 http://www.freewebs.com/tallisatumaa 2) Kotalan Tila ; Annika Mattila 050-5742630

Lisätiedot

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT

OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry. CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT OPINTOTOIMINNAN KESKUSLIITTO ry CENTRALFÖRBUNDET FÖR STUDIEVERKSAMHET rf SÄÄNNÖT ------- Nämä säännöt on hyväksytty Opintotoiminnan Keskusliitto OK ry:n sääntömääräisessä kevätkokouksessa 21.5.2003 ja

Lisätiedot

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet

1 Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Nimi, kotipaikka ja kieli 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu 3 Jäsenet 3 Jäsenet Uudet säännöt Vanhat säännöt 1 Nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Partiolippukunta Susiveikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki, ja yhdistyksen kielenä on suomi. Jäljempänä näissä

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT

SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1 (5) SOUTH WEST KARTING FIN RY YHDISTYSSÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on South West Karting Fin ry ja sen kotipaikkana on Raision kaupunki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö:

2. Tarkoituksensa toteuttamiseksi aluejärjestö: Aluejärjestön säännöt 1 (5) 21. liittokokouksen hyväksymät säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Aluejärjestön tarkoitus ja tehtävät 1. Yhdistyksen nimi on Metallityöväen... aluejärjestö ry ja sitä nimitetään

Lisätiedot

Seura luo edellytykset juniori-, aikuis- ja seniorijoukkueiden harrastus- ja kilpailutoiminnalle.

Seura luo edellytykset juniori-, aikuis- ja seniorijoukkueiden harrastus- ja kilpailutoiminnalle. TPS Salibandy ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen, jota jäljempänä kutsutaan seuraksi, nimi on TPS Salibandy ry. Seuran kotipaikka on Turku. 2 Seuran toiminnan tarkoitus Seura on Turun Palloseura

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue.

1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. Lahden Formula K-kerhon säännöt Lahden Formula K-kerho r.y. 1 Yhdistyksen nimi on Lahden Formula K-kerho. Yhdistyksen kotipaikka on Lahden kaupunki ja toiminta-alue Lahden talousalue. 2 Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt

ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt ETELÄ-SUOMEN SYÖPÄYHDISTYS SÖDRA FINLANDS CANCERFÖRENING R.Y. Säännöt YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi Kotipaikka Etelä-Suomen Syöpäyhdistys Södra Finlands Cancerförening r.y. Helsinki Osoite Liisankatu 21 B

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HUOLTOUPSEERIYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Huoltoupseeriyhdistys ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toimintaalueeseen kuuluu Suomen

Lisätiedot

Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt

Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen opiskelijain Yhdistys SYNAPSI ry:n säännöt Yleiset määräykset Nimi ja kotipaikka Kieli 1 Yhdistyksen nimi on Turun Yliopiston Biologian ja Maantieteen Opiskelijain

Lisätiedot

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT

LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI 1 Yhdistyksen nimi on Logistiikkaupseerit ry. KOTIPAIKKA 2 Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. Yhdistyksen toiminta-alueeseen kuuluu Suomen valtakunnan

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

Helsinki Outsiders ry:n säännöt

Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Helsinki Outsiders ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Helsinki Outsiders Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistys on perustettu toukokuun 28. päivänä vuonna 2011 ja siitä käytetään

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

TOIMINTALINJA

TOIMINTALINJA TOIMINTALINJA 2017-2018 TOIMINTALINJA Toimintalinjan käsikirjassa kuvataan seuran toiminnan periaatteita ja tavoitteita. Tämän asiakirjan tavoitteena on kehittää laadukasta toimintaa jäsenten toiveiden

Lisätiedot

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT

SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 SAVONLINNAN MOTORISTIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Savonlinnan Motoristit ry Sen kotipaikka on Savonlinna Yhdistyksen kieli Suomi 2 Toiminnan tarkoitus Tämä yhdistys, jota näissä

Lisätiedot

SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa.

SÄÄNNÖT 31.05.2005 YLEISTÄ. 1 Nimi. 2 Kieli. 3 Toiminta. Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan harrastustoimintaa. 1(5) YLEISTÄ 1 Nimi Yhdistyksen nimi on Nuoli-Haukat r.y. ja sen kotipaikka on. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Kieli 3 Toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja edistää jousiammunnan

Lisätiedot