SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt"

Transkriptio

1 Ylä-Savossa käynnissä rakennemuutos LVI-alalla LVI-alan nuorten ammattilaisten puuttuminen on selvästi näkyvissä Ylä- Savon yrityksien henkilökunnassa sekä Ylä-Savon LVI-yhdistyksen jäsenistössä. Ammattitaitoisten asentajien keskiikä oli muutama vuosi sitten lähelle 40: ntä. Ehkä tämän päivän alalla työskentelevien keski-ikä lienee noin 35 vuotta, kiitos siitä LVI-koulutuksen alkamiselle uudelleen Ylä-Savossa. Kunnollisen koulutuksen kautta saamme uutta yritteliäisyyttä alueelle, vanhojen jäärien tilalle. Muutaman viime vuoden aikana on Ylä-Savosta kadonnut teollisia työpaikkoja yritysten lopettamisen vuoksi. Uudisrakentamisen tarve on pienentynyt niin teollisuudessa kuin yksityispuolella. Jäljelle jääneet LVI-urakoitsijat yrittävät sinnitellä odottaen parempia päiviä. Teollisuuteen ei ole tullut uusia työpaikkoja vaan pikemminkin työpaikkoja on vähentynyt uudistusten ja automaation sekä yritysten lopettamisen myötä. Suurien yritysten saneerauksessa tai jopa lopettaessa toimintansa tilalle tulee yleensä useampi pieni yksityinen yrittäjä. Näistä yrittäjistä on saatu toimiva alihankintaverkosto teollisuudelle. Näin onkin LVI-alalla odotettavissa jonkinmoinen rakennemuutos, suurten kohteiden koko kasvaa, määrien pienetessä ja pienten kohteiden määrä nousee sekä yksittäisten työsuoritusten tekeminen lisääntyy, esim. huoltopalvelut ja korjaukset. Elinkeinoelämän kasvu on pysynyt, kaikesta huolimatta, valtakunnan keskiarvon alapuolella. Aluekehitystoimintaa vetää Ylä-Savon Kehitys Oy. Päävastuu kehitystoiminnassa on maito-, metsä-, metalli- ja matkailu-kehittämiskeskuksilla eli näillä alueilla on odotettavissa jatkossakin lisääntyvää yritystoimintaa. LVI-alan olisi tuettava toimillaan ja ratkaisuillaan yritysten kilpailukykyä ja pärjäämistä markkinoilla. Iisalmen alueella yhteistoiminta muiden rakentamiseen liittyvien järjestöjen kanssa on rajoittunut perinteiseen Messumatkaan. Messujen ajankohdan siirtyessä syksyyn on sekin yhteistoiminta hiipunut. Parina viime vuotena on Ylä-Savon LVI yhdistys mukana keväisessä rakennusnäyttelyssä näytteille asettajana sekä julkaissut LVI-henkisen lehden. Viimekeväinen rakennusnäyttely Iisalmessa oli pienoinen piristysruiske alkavien uudisrakentajien joukossa, kun etsitään mahdollisimman hyvää ja kestävää ratkaisua rakentamisen eri osa-alueille. Usealle rakentajalle on näyttelystä löytynyt erilaisia vaihtoehtoja sekä lopulta valmiit ratkaisut tekijöineen. Luultavaa onkin että, messujen kävijämäärät nousevat edustajien laadukkaiden tuotteiden ja tietotaidon johdosta. Onhan rakentajilla oiva tilaisuus tutustua laitteiden teknisiin hienouksiin ja toimintaan tehtaiden edustajien opastamana. Uutena haasteena tulee uusien rakentamismääräysten ja sääntöjen valistaminen messukävijöille, jotta rakentamisen laatu pysyy korkeana. Tämän päivän rakentajilla on halu ottaa selvää rakentamismääräyksistä, ettei tule tehtyä vääriä ratkaisuja rakentamisprojektissa. Kuitenkin kaikesta huolimatta on peräänkuulutettava laatua, usein asiakas valitsee halvimman vaihtoehdon joka ei välttämättä ole paras ja kestävä ratkaisu. Tähän tarvitaan messujen ohella neuvonta- ja infotilaisuuksia rakentajien keskuudessa. Pekka Pääkkö SuLVIn hallituksen jäsen SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, HELSINKI Puh. (09) Faksi (09) toiminnanjohtaja Pekka Kontturi Puh. (09) tiedottaja Timo Merensilta Suomen LVI-liitto, SuLVI ry Puh. (09) , Jäsentoimikunta Kimmo Tevaluoto Saint-Gobain Pipe Systems Oy Nuijamiestentie 3 A HELSINKI kimmo.tevaluoto@saint-gobain.com Puh. (09) Faksi (09) Koulutustoimikunta Jorma Säteri Sisäilmayhdistys ry. PL ESPOO jorma.sateri@sisailmayhdistys.fi Puh. (09) Faksi (09) Tekninen toimikunta Kim Hagström Halton Oy Haltonintie Kausala Puh. (05) Faksi (05) kim.hagstrom@haltongroup.com Ovatko sinun jäsentietosi ajan tasalla? Ensi keväänä ilmestyy SuLVIn 75-vuotisjuhlamatrikkeli. Toivomme voivamme julkaista kaikkien jäsenten tiedot oikein. Käy täyttämässä SuLVIn jäsentietojen muutoslomake liiton nettisivuilla osoitteessa niin keväällä ei harmita. Lomakkeen löydät Jäsenpalvelut-sivulta. 61

2 SuLVIn koulutus SuLVIn koulutusohjelma 2005 Hintoihin lisätään arvonlisävero 22% KIINTEISTÖKOHTAISTEN JÄTEVESIJÄRJESTELMIEN SUUNNITTELUKOULUTUS Toukokuu ja syyskuu 2005, 3 päivän koulutus KOHDERYHMÄ: Suunnittelijat ja urakoitsijat, jotka haluavat pätevöityä jätevesijärjestelmien suunnittelijoina ja toteuttajina. JÄTEVESIJÄRJESTELMÄT JA SUUNNITELMAT Mitä uudet säädökset ( ) vaikuttavat kiinteistöjen jätevesien käsittelyyn ja mitä tämä asia merkitsee käytännössä jokaiselle kiinteistön omistajalle? Tilaisuudessa esitellään malleja jätevesijärjestelmien suunnitelmista. Tämä tilaisuus helpottaa suunnittelijoiden, rakentajien, rakennustyön valvojien, kiinteistönvälittäjien ja asukkaiden yhteistyötä. KOHDERYHMÄ: Suunnittelijat, urakoitsijat, rakennuttajat, kuntien viranomaiset, kiinteistönvälittäjät ja muut asiasta kiinnostuneet henkilöt. OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 100 euroa, ei-jäsenille 150 euroa, mikä sisältää puolen päivän koulutuksen, aineiston, kahvin ja tutustumisen kohteeseen. ILMANVAIHDON TOIMINTA JA SÄÄTÖ Lappeenranta 2.3. Helsinki Orivesi Koulutus toteutetaan käytännönläheisesti, soveltuu hyvin syventäväksi koulutukseksi. Ilmamäärät, lämmön talteenotto, äänitaso, sähkötehokkuus, työmenetelmät ja työvälineet. Tilaajan puhtausvaatimukset ovat kasvaneet. Miten varmistetaan ilmanvaihtourakoinnin hyvä maine? KOHDERYHMÄ: Ilmanvaihtoasentajat, IV-työnjohtajat ja urakoinnin henkilöstö. OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 180 euroa, ei-jäsenille 250 euroa, mikä sisältää yhden päivän koulutuksen, aineiston, lounaan ja kahvitarjoilut sekä kurssitodistuksen TÄYDENNYSKOULUTUKSET JA FISE-PÄTEVYYSTENTTIIN VALMENTAVAT KOULUTUKSET IV- JA KVV-SUUNNITTELIJAKOULUTUS Himos Helsinki OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 320 euroa, ei-jäsenille 420 euroa, mikä sisältää yhden päivän koulutuksen, aineiston, lounaan, kahvitarjoilut sekä IV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (IVTY) Turku ja Lappeenranta ja 5.4. Lahti ja Helsinki ja Tampere ja Helsinki KVV-TYÖNJOHTAJAKOULUTUS (KVVTY) Turku ja Lappeenranta 15.3.ja 6.4. Lahti ja Helsinki ja Tampere ja Helsinki OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 450 euroa, ei-jäsenille 580 euroa, mikä sisältää. kahden päivän koulutuksen, aineiston, lounaat, kahvitarjoilut sekä IV- JA KVV-SUUNNITTELIJOIDEN JA -TYÖNJOHTAJIEN FISE- PÄTEVYYSTENTIT ja PAIKKA: Helsinki, Lahti, Lappeenranta, Tampere ja Turku. IVSU-, IVTY-, KVVSU- ja KVVTY-tentit järjestetään samaan aikaan niillä paikkakunnilla, joihin tulee tarpeeksi ilmoittautuneita. Kirjallisuus saa olla mukana. Tentin läpäisseet voivat hakea FISE-pätevyyttä erillisellä hakulomakkeella, jonka voi tulostaa SuLVIn sivuilta. OSALLISTUMISMAKSU: 190 euroa, mikä sisältää tentin ja vastausten arvostelun, läpäisseille tenttitodistuksen, pätevyysluokittelun, LVI-pätevyyden arviointilautakunnan ja FISE Oy:n käsittelyn, FISE-pätevyystodistuksen sekä rekisteröinnin SuLVIn ja FISEn www-sivuilla. E7-OPAS, ILMANVAIHDON PALOTURVALLISUUS, SOVELTAMINEN Tampere Oulu Syventävä koulutus, sovellusesimerkein. KOHDERYHMÄ: LVI-alan suunnittelijat ja urakoitsijat, rakennusvalvonta- ja paloviranomaiset, LVI-valvojat, rakennuttajat, opettajat, tuotekaupan edustajat, kiinteistön LVI-laitteiden kunnossapidosta vastaavat, iv-laitteita puhdistavat henkilöt sekä nuohoojat. OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 250 euroa, ei-jäsenille 300 euroa, mikä sisältää päivän koulutuksen, aineiston, lounas- ja kahvitarjoilut. Syventävää E7-jatkokoulutusta tulossa vuonna 2005 useille paikkakunnille! VESI-, VIEMÄRI- JA LÄMMITYSLAITTEISTOJEN KUNTOTUTKIMUS- KOULUTUSOHJELMA Huhtikuu 2005 Helsinki KOHDERYHMÄ: Suunnittelijat, urakoitsijat ja tekniset isännöitsijät, jotka osaavat perusasiat tältä kuntotutkimusalueelta. OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 790 euroa, ei-jäsenille 840 euroa, mikä sisältää kolmen päivän koulutuksen, aineiston, ohjelman mukaiset tarjoilut ja osallistumistodistuksen ILMANVAIHTO- JA ILMASTOINTIJÄRJESTELMÄN KUNTOTUTKIMUSKOULUTUS Marraskuu 2005 Helsinki Kuntotutkimuksella selvitetään lähtötiedot mahdollisiin korjauksiin. Järjestelmän tekninen kunto ja toimivuus tutkitaan, saadaan selville vauriot ja ongelmat, niiden syyt, laajuus ja vaikutus. Lisäksi voidaan ennakoida tulevaisuudessa mahdollisesti syntyviä vaurioita, vaikka niistä ei tutkimushetkellä olisikaan näkyviä merkkejä olemassa. Kuntotutkimus on erinomainen työväline järjestelmien perussäätöön ja puhdistuksen tarpeisiin sekä kiireellisiin teknisten vikojen korjaustoimenpiteisiin. KOHDERYHMÄ: Suunnittelijat, urakoitsijat ja tekniset isännöitsijät, jotka osaavat ilmastointitekniikan perusasiat. OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 790 euroa, ei-jäsenille 840 euroa, mikä sisältää kolmen päivän koulutuksen, aineiston, ohjelman mukaiset tarjoilut ja LVIA-VASTAANOTTOPROSESSI Lokakuu 2005 Pori Talotekniikan valvonta- ja vastaanottoprosessi. Valvontaprosessi erilaisissa urakkamuodoissa. Valvonnan ja vastaanoton huomioiminen urakka-asiakirjoissa. Toimintakokeiden ja vastaanoton edellytykset. Tarkastusviranomaisen näkökulma työmaavalvontaan. Tilaajan/rakennuttajan kokemukset valvonnasta ja vastaanoton onnistumisesta. 62

3 LVI-pätevyystentti 16. joulukuuta ÄÄNENERISTYS JA MELUNTORJUNTA RAKENNUKSESSA Syventävä koulutus. Äänitekninen suunnittelu ja asennus sekä äänenvaimennus. Putkistojen ja laitteiden valinta ääniteknisesti. Huonetilan melunhallinta uudis- ja korjausrakentamisessa. Äänitekniset mittaukset ja mittarit. OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 250 euroa ja ei-jäsenille 300 euroa, mikä sisältää yhden päivän koulutuksen, aineiston, ohjelman mukaiset tarjoilut ja osallistumistodistuksen LÄMMÖNERISTYSMÄÄRÄYSTEN TÄYTTÄMINEN Syventävä koulutus. Miten lämmöneristysmääräykset voidaan täyttää. Kurssilla käydään niihin tarvittavia laskelmia ja erillisselvityksiä. Kuka suorittaa nämä tarkastelut? OSALLISTUMISMAKSU: Jäsenille 250 euroa ja ei-jäsenille 300 euroa, mikä sisältää yhden päivän koulutuksen, aineiston ja taulukkotyökalun tasauslaskentaan, LTO:n vuosihyötysuhteen laskentaan sekä ominaissähkötehon laskentaan sekä ohjelman mukaiset tarjoilut ja LÄPIVIENNIT, ERISTYKSET JA KIINNITYKSET 1.3. Helsinki Vedeneristettyjen tilojen LVI-kiinnitykset. Märkätilat. Höyry- ja ilmasulkujen toiminnan varmistaminen. Vesikatteen ja asennusten liittäminen kestämään pitkäaikaista käyttöä. KIINTEISTÖN ENERGIANSÄÄSTÖ Kiinteistöhoitajien syventävä koulutus. KOHDERYHMÄ: Kiinteistönhoitajien energiansäästöpäivään tai vastaavaan koulutukseen aiemmin osallistuneet henkilöt, huoltomiehet, talonmiehet ja laitosmiehet. Koulutus sopii myös kiinteistönhoidon esimiehille, ylläpidon LVI-teknikoille ja teknisille isännöitsijöille. Jäsenhintoihin ovat oikeutetut SuLVIn, VSF:n ja LVI-TU:n jäsenet. Kaikkiin hintoihin lisätään 22 %:n arvonlisävero. Seuraava FISE-pätevyystentti järjestetään samanaikaisesti Helsingissä, Jyväskylässä, Lahdessa, Seinäjoella ja Turussa. Tilaisuuksissa voi suorittaa IV- suunnittelijan ja -työnjohtajan sekä KVV-suunnittelijan ja -työnjohtajan henkilösertifikaatin edellyttämän pätevyystentin. Pätevyystentin läpäiseminen on edellytyksenä LVI-pätevyyden hakemiselle. Ilmoittautumiset lähetetään SuLVIn koulutussihteeri Jonna Hoikalle viimeistään kaksi viikkoa ennen tenttiä. Sulvin nettisivulta, voit imuroida ja tulostaa itsellesi ilmoittautumislomakkeen ja tarvittavat kirjallisuusluettelot. Liiton nettiosoitteesta löydät runsaasti myös tietoa pätevyysjärjestelmästä Pätevyydet-sivulle pääset klikkaamalla linkkiä etusivun vasemmasta laidasta. Rastor ja SuLVI yhteistyöhön Suomen LVI-liitto on aloittanut koulutusyhteistyön Rastorin kanssa. Rastor on koulutus-, valmennus- ja konsultointiyritys. Ensimmäisenä yhteistyöhankkeena järjestetään 8. joulukuuta Helsingissä Rastorilta valmistuneille työteknikoille räätälöity valmennuskurssi FISE-tenttiin. Koulutus tähtää siis kiinteistöjen vesi- ja viemärilaitteistojen asennustyön valvonnasta vastaavan työnjohtajan FISE-pätevyyteen. Rahoitusta tarjolla yritysten koulutusmenoihin LVI-alan yrityksillä on mahdollista saada julkista rahoitusta henkilöstönsä koulutukseen. Uudellamaalla käynnistetty ELMO ja Pirkanmaalla pyörivä PIREL ovat projekteja, joiden puitteissa yritys voi saada varoja työntekijöidensä osaamisen kehittämiseen. Näiden maakunnallisten hankkeiden lisäksi muihin alueellisiin koulutuksiin on tarjolla yhteishankinta rahoitusta. Rahoitusta voi hakea sekä SuLVIn että muiden koulutusorganisaatioiden järjestämiin opintoihin. Jos yrityksessäsi on kiinnostusta tarttua tilaisuuteen, kysy lisää SuLVIn koulutuspäällikkö Hilkka Peltoharjulta, sähköposti niin järjestelmän yksityiskohdat selviävät. ILMOITTAUTUMINEN JA LISÄTIETOA Ilmoittautumiset viimeistään kaksi viikkoa ennen kurssin alkua Jonna Hoikalle sähköpostitse osoitteeseen tai faxilla numeroon (09) Peruutukset on tehtävä viikko ennen kurssin alkua, myöhemmin tehdyistä peruutuksista perimme 30% osallistumismaksusta. Lisätietoja kursseista antaa koulutuspäällikkö Hilkka Peltoharju (09) Viimeisimmät tiedot koulutusohjelmistamme löydät internetistä: Kirjatilaus uudistui netissä SuLVIn kirjojen ja muiden julkaisujen tilaaminen onnistuu nyt entistä kätevämmin internetissä. Uudistimme tilauslomakkeen ja korjasimme joitain hintoja edullisemmiksi. Kirjat ja tilauslomake löytyvät osoitteesta sivulta Julkaisut. Tänä vuonna ilmestynyt Olli Seppäsen Ilmastoinnin suunnittelun jäsenhinta on 43,20, opiskelijahinta 35,10. Muille tilaajille tämän 427 sivuisen tietopaketin hinta on

4 Kentältä Tammisaaressa porauduttiin uuteen talousvesiasetukseen Tammisaaressa pidettiin marraskuussa kurssi uuden asetuksen mukaisista jätevesijärjestelmistä ja -suunnitelmista. Poikkeukselliseksi tämän koulutustapahtuman teki se, että opetus- ja keskustelukielenä oli ruotsi. SuLVI toteutti päivän yhteistyössä sisarjärjestönsä VSF:n kanssa. Koulutuspaikkana oli kaunis Bromarf, jonne kokoontui lähes 80 kurssilaista. Luennoitsijat olivat Inkoon kunnan, Uudenmaan ympäristökeskuksen ja Länsi-Uudenmaan vesiensuojeluyhdistyksen edustajia. Lisäksi ohjelmaan sisältyi tutustuminen kahteen esimerkkikohteeseen. Toinen näistä oli Bromarfin marttayhdistyksen mielenkiintoinen ekokylä. Kuvassa Stefan Sandbacka Oy KWH-Pipe Ab:sta selostaa ekokylän pienpuhdistamon toimintaa. Uusi asetus sälyttää vastuun päästöistä jätevesien laskijalle ja aiheuttaa lähivuosina mittavia investointeja haja-asetusalueilla sekä uudisrakentajille että vanhojen kiinteistöjen omistajille. Asetus vaatii perehtymistä niin ammattilaisilta kuin asukkailta itseltäänkin. Kurssin tavoitteena on selvittää vuoden alusta voimaan tulleen asetuksen käytännön vaikutukset kiinteistöjen jätevesien käsittelyyn. Kurssit asetuksen soveltamisesta jatkuvat suomeksi ensi vuonna. SuLVI selvittää ruotsinkielisen koulutuksen jatkamisen tarvetta ja mahdollisuuksia. Kuva: Magnus Hallberg Jäsenyhdistykset voivat käyttää SuLVIn logoa Sulvin logo on myös jäsenyhdistysten käytössä. Yhdistykset voivat käyttää logoa, tai tarkemmin sanottuna logon merkkiä, kaikissa julkaisuissaan, mainoksissaan ja tietysti myös nettisivuillaan. Merkkiin voi yhdistää yhdistyksen nimen samaan tyyliin kuin viereisessä kuvassa. Logon teksti on musta. Itse merkin väri on Suomen lipun sininen eli PMS 300 tai CMYK 100/46/0/0. Nämä arvot pitää ilmoittaa kirjapainolle tai asettaa käytettävään tietokoneohjelmaa. Netissä ja PowerPointissa voi käyttää RGB-arvoa 37/120/203. Logon voi tilata kätevästi SULVIn tiedottajalta Timo merensillalta jpeg-, gif- tai eps-tiedostona. Tiedottajan sähköposti on ja puhelin SuLVIn logon perusideana on selosteissa käytetty teknisen putken poikkipiirros. Sitä on tyylitelty niin, että muodot ovat ylöshakeutuvia lämpötermejä ja vaakasuoraan katsottuna vettä kuvaavia laineita. Tampereen LVI-tekninen yhdistys eli TaLVI viettää 19. marraskuuta 50-vuotissyntymäpäiviä. TaLVI perustettiin vuonna 1954 Pirkanmaan talousalueen LVI-alalla toimivien henkilöiden ammatilliseksi yhdyssiteeksi. Juhlapäivän ohjelmaan kuuluu mm. vastaanotto kaupungintalolla ja juhlaillallinen hotelli Ilveksessä. Yhdessä juhlivien manselaisten kanssa SuLVI järjestää liittovaltuuston syyskokouksen Tampereella kuluvaa kuuta. SuLVI onnittelee! 64

5 Ilmoitustaulu Säätiö L.V.Y.:n apurahat haettavana Säätiö L.V.Y.:n hallitus julistaa haettavaksi apurahaa vuosille Säätiön hallitus päättää yksittäisten apurahojen suuruudesta ja jakotavasta. Apurahoilla tuetaan säätiön säädekirjan mukaisesti LVI-alan teknillis-tieteellistä ja taloudellista tutkimus- ja kehitystyötä. Säätiön hallitukselle osoitetut vapaamuotoiset hakemukset, joista käy selville hakija taustatietoineen, hankkeen tarkoitus, aikataulu ja rahoitussuunnitelma on toimitettava klo mennessä osoitteella Säätiö L.V.Y. / Suomen LVI-liitto, Sitratori 5, Helsinki. Apurahojen saajat julkistetaan Suomen LVI-liiton 75- vuotisjuhlan yhteydessä järjestettävässä tilaisuudessa. Lisätietoja antaa tarvittaessa säätiön hallituksen sihteeri, toiminnanjohtaja Pekka Kontturi, puhelin (09) Säätiö L.V.Y. on perustettu K.V. Lindholmin lahjoituksen turvin tukemaan ja edistämään lämmitys-, ilmastointi- ja saniteettiteknisiä kysymyksiä sekä niihin liittyviä tehtäviä käsittelevää teknillis-tieteellistä tutkimustyötä. Factory Blues SuLVIn nettisivuilla Katso netistä uutiset ja kuvat tämän vuoden Factory Bluesista. Vakka-Suomen LVI-yhdistyksen järjestämä tapahtuma tietysti osoitteessa Muista Wanted-luettelo ilmestyy alkuvuodesta SuLVIn vuoden 2005 toimihenkilöluettelo eli Wanted-vihkonen ilmestyy alkuvuonna. Jotta luettelo saataisiin kivuttomasti painettua, pyydetään jäsenyhdistyksiä toimittamaan toimihenkilötiedot SuLVIin mahdollisimman pian. Nimien lisäksi tarvitsemme toimihenkilöiden yhteystiedot, myös sähköpostiosoitteet, ja uusista toimihenkilöistä valokuvat. Myös vanhoilla konkareillakin on nyt tilaisuus päivittää omansa. Pistä jäsentietosi kuntoon! SuLVIn 75-vuotisjuhlat lähestyvät. Toimistossa kootaan jäsentietoja 75-vuotisjuhlamatrikkelia varten. Ovatko omat tietosi ajan tasalla? Oletko ilmoittanut sähköpostiosoitteesi jäsenrekisteriin? Käy tekemässä muutokset liiton nettisivuilla osoitteessa Jäsentietojen muutoslomakkeen löydät Jäsenpalvelut-sivulta. Tai soita, kunhan toimit. Jäsentietojen saattaminen ajantasalle on tärkeää juuri nyt, kirja painetaan hyvissä ajoin ennen juhlaa. SuLVIn 75-vuotisjuhla huhtikuussa Suomen LVI-liitto viettää 75-vuotisjuhlia Helsingissä 8. huhtikuuta Juhla järjestetään liittovaltuuston kevätkokouksen yhteydessä. Päivän ohjelmaan sisältyy juhlaseminaari ja iltajuhla Ravintola Pörssissä. 65

Mitä odotat SuLVIlta?

Mitä odotat SuLVIlta? Mitä odotat SuLVIlta? Tämän kysymyksen olen esittänyt monelle aloitettuani koulutuspäällikkönä SuLVIssa. Vastaukset olen kirjannut muistioissani sanan odotukset alle. Odotusten täyttäminen on SuLVIn toiminnan

Lisätiedot

SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset

SuLVIn tavoitettava kaikki LVI-alan ammattilaiset SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi

Lisätiedot

Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin

Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin Pätevyyden toteaminen, LVI-alan mahdollisuus SuLVI oli yhtenä kymmenestä rakennusklusteriin kuuluvasta järjestöstä perustamassa FISE Oy:tä, yhteistä sertifiointijärjestelmää, joka toteaa rakennus- LVI-

Lisätiedot

Kokonaisvaltaisempi ote LVI-alan kehittämiseen

Kokonaisvaltaisempi ote LVI-alan kehittämiseen Kokonaisvaltaisempi ote LVI-alan kehittämiseen Rakennus-, kiinteistö- ja LVI-ala hakee lisää arvostusta ja luotettavuutta pätevöitymisjärjestelmällä. Tämä järjestelmä oikein käytettynä on todellinen mahdollisuus

Lisätiedot

Nyt on syytä ryhtyä tallettamaan muistoja jäsenyhdistysten

Nyt on syytä ryhtyä tallettamaan muistoja jäsenyhdistysten SuLVIn sivut On kiitoksen aika SuLVIn 75-vuotisjuhlat ovat onnellisesti ohitse. Kiitos teille kaikille, jotka muistitte lahjoin ja tervehdyksin SuLVIa ja lahjoituksin Säätiö L.V.Y.:tä. Kiitos myös juhlavieraille,

Lisätiedot

Vesi on voimaa. SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt. Suomalainen kesä vähine lumineen ja hyttysineen alkaa vähitellen siirtyä eteläiselle

Vesi on voimaa. SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt. Suomalainen kesä vähine lumineen ja hyttysineen alkaa vähitellen siirtyä eteläiselle Vesi on voimaa Suomalainen kesä vähine lumineen ja hyttysineen alkaa vähitellen siirtyä eteläiselle pallonpuoliskolle. Säätietieteilijöiden monimutkaiset tietokoneohjelmat eivät tänä kesänä ole paljastaneet

Lisätiedot

Palvelua asiakkaalle

Palvelua asiakkaalle SuLVIn sivut Palvelua asiakkaalle SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi

Lisätiedot

LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa?

LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa? LVI-yhdistystoiminnan rooli ajan haasteissa? SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Lisää yhteistyötä suunnitteluun

Lisää yhteistyötä suunnitteluun Lisää yhteistyötä suunnitteluun SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi

Lisätiedot

SuLVIn koulutus on peruspalvelua jäsenille SuLVI on LVI-alan johtava täydennyskoulutusorganisaatio,

SuLVIn koulutus on peruspalvelua jäsenille SuLVI on LVI-alan johtava täydennyskoulutusorganisaatio, SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi

Lisätiedot

Vesi vanhin voitehista ja kiinteistön pahin vihollinen

Vesi vanhin voitehista ja kiinteistön pahin vihollinen SuLVIn sivut Vesi vanhin voitehista ja kiinteistön pahin vihollinen SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyyttä koulutukseen

Asiakaslähtöisyyttä koulutukseen Asiakaslähtöisyyttä koulutukseen Koulutus on Suomen LVI-liiton ammatillinen ja taloudellinen tukijalka. Ammatillisesti tavoitteena on nostaa LVIalan osaamista ja pätevyyttä. Taloudellisessa mielessä koulutustoiminta

Lisätiedot

Yhteinen tehtävä. SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt

Yhteinen tehtävä. SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Yhteinen tehtävä SuLVIn toimintasuunnitelmassa pyritään jäsenyhdistysten henkilöjäsenmäärän nettolisäykseen, mutta miten siihen päästään onkin tuhannen taalan kysymys. On selvää, että ilman paikallisyhdistysten

Lisätiedot

SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa

SuLVI mukana EU:n energiahankkeissa SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi Puh.

Lisätiedot

Toiseksi halvin kannattaa

Toiseksi halvin kannattaa Toiseksi halvin kannattaa SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka

Lisätiedot

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö,

Maaliskuun ensimmäisellä viikolla vietettiin Helsingissä juhlallisesti Säätiö L.V.Y:n 60-vuotisjuhlia. Säätiö, SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Tervetuloa Suomen LVI-liittoon!

Tervetuloa Suomen LVI-liittoon! Tervetuloa Suomen LVI-liittoon! Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö, ja meillä on 30 jäsenyhdistystä ympäri Suomen. 2 Alueelliset jäsenyhdistykset, valtakunnallinen liitto Jäsenyhdistyksen

Lisätiedot

Tällä hetkellä LVI-alan keskiikä

Tällä hetkellä LVI-alan keskiikä SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi

Lisätiedot

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011

SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 Jäsentiedote 4/2011 Internet osoitteemme www.talvi.info SYKSYN LVI-MESSUMATKA 21.-25.9.2011 TaLVI järjestää jäsenilleen matkan Brysselin LVI-messuille. Samalla reissulla on mahdollisuus päästä tutustumaan

Lisätiedot

Teemmekö oikeita asioita?

Teemmekö oikeita asioita? Teemmekö oikeita asioita? SuLVIn sivut LVI-alan historia on upea ja sen juuret ulottuvat kauas. Keskitettyjä vedenjakelu- ja jätevesijärjestelmiä on ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Roomassa saamme vieläkin

Lisätiedot

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys

SuLVI kouluttaa FISE-pätevyys FISE-pätevyys FISE-Pätevyys = - vapaaehtoinen rakennusalan suunnittelijoiden ja työnjohdon sertifiointi www.fise.fi FISE-pätevyysjärjestelmä FISE toteaa rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet

Lisätiedot

Vesi- ja viemärilaitteistot. FISE:stä uutta. FISE-lyhenteen käyttöoikeus

Vesi- ja viemärilaitteistot. FISE:stä uutta. FISE-lyhenteen käyttöoikeus Haasteita riittää vuodelle 2007! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja

Lisätiedot

kehittämistarpeista. - edistämään toimialalla toimivien verkostoitumista vuoksi kukaan ei pärjää yksin ja hallitse kaikkea!

kehittämistarpeista. - edistämään toimialalla toimivien verkostoitumista vuoksi kukaan ei pärjää yksin ja hallitse kaikkea! SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi

Lisätiedot

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina. lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta

Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Haja-asutuksen talousjätevesiasetuksen 542/2003 toimeenpanosta Ympäristönsuojeluviranhaltijat ry:n järjestämät ympäristönsuojelupäivät 2003 2.10.2003 Lammin biologinen asema yli-insinööri Jorma Kaloinen

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto

Jäsentiedote 2/2015. Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Jäsentiedote 2/2015 Sääntömääräinen syyskokous 19.11.2015 Tays / E-siipi / dialyysi ja infektio-osasto Sääntömääräisen syyskokouksen ohjelma 19.11.2015 Paikkana on Tays, Teiskontie 35, 33100 Tampere Klo

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Liittokokous Kokkola

Liittokokous Kokkola Liittokokous 23.11.2018 Kokkola Tapahtuman aikataulu klo 13.00 SuLVI-Info, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 14.00-16.00 Liittokokous, Kokkolan kaupungintalon valtuustosali klo 15.00 Majoittuminen

Lisätiedot

Oppiiko vanha koira istumaan

Oppiiko vanha koira istumaan Oppiiko vanha koira istumaan SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi

Lisätiedot

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen

LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen LVI-alan ammattilaisten pätevöityminen FISE FISE on rakennus- ja kiinteistöalan järjestöjen toimesta vuonna 2003 perustettu voittoa tavoittelematon yritys, jonka tavoitteena on rakentamisen laadun parantaminen,

Lisätiedot

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy

Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy Energiatodistuksen laatijoiden verkostoitumistilaisuus 11.5.2017 Ajankohtaista pätevyyksistä Antti Heinonen Suomen LVI-liitto SuLVI ry FISE Oy AJANKOHTAISTA PÄTEVYYKSISTÄ UUDET PÄTEVYYDET, PÄTEVYYDEN UUSIMINEN

Lisätiedot

Aiheita. Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät

Aiheita. Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät Mihin kvv-työnjohtajaa työmaalla tarvitaan? Vesa Arvonen 20.11.2009 Aiheita Kvv-työnjohtaja Asennusten valvonta / jätevesijärjestelmät Uudiskohteet Saneeraukset Laitepuhdistamot Maaperäkäsittely 1 Kiinteistön

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan

Lisätiedot

Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014

Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden Sisäilmastoseminaari 2014 13.3.2014 Markku Rantama Rantama Consulting Kuvat: Awillas Oy Airix Talotekniikka oy Kuvat: Awillas Oy Mistä syntyy tarve

Lisätiedot

Kokemuksia ja kuulumisia kuvernööritoiminnasta

Kokemuksia ja kuulumisia kuvernööritoiminnasta SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

LVV-KUNTOTUTKIMUKSEN YHTEISET LAATUVAATIMUKSET, OPAS KUNTOTUTKIMUKSEN SUORITTAMISEEN

LVV-KUNTOTUTKIMUKSEN YHTEISET LAATUVAATIMUKSET, OPAS KUNTOTUTKIMUKSEN SUORITTAMISEEN LVV-KUNTOTUTKIMUKSEN YHTEISET LAATUVAATIMUKSET, OPAS KUNTOTUTKIMUKSEN SUORITTAMISEEN 01.02.2012 / ML YLEISTÄ HANKKEEN KÄYNNISTÄJÄNÄ TOIMINUT SUOMEN LVI-LIITTO RY TUTKIMUSOPAS ON OSA KOSTEUS- JA HOMETALKOOT

Lisätiedot

SuLVI koulutus oikealla uralla

SuLVI koulutus oikealla uralla SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi

Lisätiedot

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry

Hallituspartnerit Itä-Suomi ry. Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä. 30.10.2014 Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Hallituspartnerit Itä-Suomi ry Itäsuomalainen hallitustyön kehittäjä Hallituspartnerit ry:n toiminta alkoi Tampereella vuonna 2003. Alueellisia yhdistyksiä on sen jälkeen perustettu mm. Turkuun, Ouluun,

Lisätiedot

Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö

Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö Olemme LVI-alan ammattilaisten koulutus- ja yhteistyöjärjestö Toimintaajatus ja tavoite Suomen LVI-liitto SuLVI ry edistää ja ylläpitää jäsentensä ammattitaitoa. Olemme Luotettava Puolueeton Avoin toimija

Lisätiedot

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011

Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA

Lisätiedot

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET

TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET TYÖPAIKKA- TOIMINNAN OHJEET Toimintasäännöt hyväksytty 23.9.2006 hallituksen kokouksessa. TYÖPAIKKATOIMINNAN OHJE Mitä on työpaikkatoiminta? Työpaikkaosaston tehtävänä on yhdessä henkilöstöedustajien kanssa

Lisätiedot

SuLVIssa on uudistumisen aika

SuLVIssa on uudistumisen aika SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Pekka Kontturi pekka.kontturi@sulvi.fi

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä

Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä Rakennuksen kuntoarvioija PKA ajankohtaispäivä, HELSINKI Torstai 14.6.2012 Sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 08.45-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus Koulutuspäivien puheenjohtaja,

Lisätiedot

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen

TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnan vakiinnuttamiseen Työpaikkatoiminnan määritelmä Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa, joka kattaa saman yrityksen kaikissa Suomen toimipisteissä työskentelevät

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere

Jäsentiedote 2/2017. Sääntömääräinen syyskokous Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, Tampere Jäsentiedote 2/2017 Sääntömääräinen syyskokous 29.11.2017 Tesoman Jäähalli Tuomarinkatu 7, 33310 Tampere Lähde: http://www.tampere.fi/tilakeskus/rakennuttaminen/kaynnissaolevatrakennushankkeet/tesomanjaahalli.html

Lisätiedot

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere

Jäsentiedote 2/2018. Sääntömääräinen syyskokous TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs Tampere Jäsentiedote 2/2018 Sääntömääräinen syyskokous 27.11.2018 TAYS Kokoustila Kauppi/Finn- Medi 2, Biokatu 8, 7. krs 33520 Tampere Lähde: http://perheklinikka.fi/ota-yhteytta/ 17.10.2018 Sääntömääräisen syyskokouksen

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Infrastruktuurin tuottamisen johtaminen (12) (RAPS)

Infrastruktuurin tuottamisen johtaminen (12) (RAPS) Infrastruktuurin tuottamisen johtaminen (12) (RAPS) Koulutusohjelma 2014 Käyttäjälähtöinen infrastruktuuri Kestävä kehitys infrarakennuttamisessa Elinkaaren hallinta RAKLI ry ja Kiinteistöalan Koulutussäätiö

Lisätiedot

Energiaa ja ympäristöoppia

Energiaa ja ympäristöoppia Energiaa ja ympäristöoppia SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä

Lisätiedot

Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä

Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä Asuntokaupan kuntotarkastajan AKK ajankohtaispäivä 14.-15.6.2012, HELSINKI Torstai 14.6.2012 Sisäilmaongelmat ja niiden hallinta 08.45-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.20 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200

UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200 UUDEN MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUKAISIA PÄTEVYYKSIÄ YLI 1200 Tiedote 25.8.2016 Julkaisuvapaa FISEssä on tähän mennessä todettu MRL-muutoksen mukaisia uusia suunnittelijapätevyyksiä 974 ja työnjohtajapätevyyksiä

Lisätiedot

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010

JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu

Lisätiedot

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous

Vaalivaliokunnan esitykset. Liittokokous Vaalivaliokunnan esitykset Liittokokous Todettiin liittovaltuustossa Hämeenlinnassa käytävät vaalit 3 Arvotaan vaalivaliokuntaan 2015 kuuluvat yhdistykset Vaalivaliokuntaan 2015 arvottavat yhdistykset

Lisätiedot

On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia,

On mielenkiintoista, mutta tosin myös haasteellista, joskus palata taaksepäin lähelle hommia, Pitkästä aikaa tällä palstalla. SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt, sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä Puh. (09) 5660 0918 040 556

Lisätiedot

Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen

Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen KORJAUSRAKENTAMINEN 2012 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen Markku Rantama Rantama Consulting 28.2.2012 Mistä syntyy tarve tehdä IV-kuntotukimus?

Lisätiedot

SuLVI kasvua ja kehitystä

SuLVI kasvua ja kehitystä SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/?

Ohjelman muutokset mahdollisia. Ilmoittautumiset viimeistään 1.4. Ilmoittautumislomake: http://www.sinfoniaorkesterit.fi/fi/tapahtuma/? 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa Suomen Sinfoniaorkesterit ry 51. Valtakunnalliset orkesteripäivät Turussa 22.-24.4.2016 Original Sokos Hotel Hamburger Börs, Kauppiaskatu 6, puh (02) 337 3800

Lisätiedot

Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja

Onks tietoo? Vauhdikasta syksyä toivottaen! Jarmo Kuitunen SuLVI Hallituksen puheenjohtaja SuLVIn sivut SuLVIn sivujen yhteyshenkilöt Suomen LVI-liitto Sitratori 5, 00420 HELSINKI sulvi@sulvi.fi www.sulvi.fi Puh. (09) 566 0090 Faksi (09) 5660 0956 toiminnanjohtaja Hannu Sipilä hannu.sipila@sulvi.fi

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin

Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Taloyhtiöiden ennakointi ja varautuminen korjauksiin Hissi- ja esteettömyysseminaari Oulu 17.11.2016 Pekka Luoto toiminnanjohtaja Kiinteistöliitto Pohjois-Suomi Kiinteistöyhdistykset yhdessä Kiinteistöliiton

Lisätiedot

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen Energiatehokkuusjärjestelmästä (ETJ) ISO50001-standardiin Aika ja paikka 19.-21.3.2013, Scandic Rosendahl, Tampere Tavoite Tilaisuudessa valmennetaan yrityksiä

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto

Sisäilmapaja5 12.-13.11.2014 Nurmes Pohjois-Karjalan tulevaisuusrahasto Olen Janne Korhonen ja toimin Joensuun kaupungin Teknisen keskuksen kiinteistöpalvelut yksikössä kiinteistönhoitopäällikkönä. Kiinteistöpalvelut yksikköön kuuluu vastuualueina kiinteistönhoito, rakennustekniikan

Lisätiedot

Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa

Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa Kohti yhtenäisempää säädöstulkintaa rakenteellisen paloturvallisuuden ohjauksessa Jan Meszka 8.11.2017 Rakenteellisen paloturvallisuuden ohjaus ja neuvonta osana pelastuslaitoksen työtä Pelastuslaki: 27

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN

POHJOIS-SUOMEN TALOKESKUS OY VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN VALMISTAUTUMINEN KORJAUSHANKKEESEEN Pekka Seppänen Oulu 2.9.2010 Oulu Pekka Seppänen LVI- Insinööri Kuntoarvioija, PKA Pätevöitynyt energiatodistuksen antaja, PETA MITÄ ON HANKESUUNNITTELU - Korjaustarpeen

Lisätiedot

Asuntokaupan kuntotarkastajan koulutus (AKK) 45244 17.11.-15.12.2010 Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Helsinki

Asuntokaupan kuntotarkastajan koulutus (AKK) 45244 17.11.-15.12.2010 Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Helsinki Keskiviikko 17.11.2010 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.30 Avaus, koulutusohjelman esittely Koulutuspäällikkö, DI Pertti Huhtanen Kiinteistöalan Koulutuskeskus 09.30-10.00 FISE-pätevyysjärjestelmä

Lisätiedot

KOE- JA KURSSITIEDOTE

KOE- JA KURSSITIEDOTE KOE- JA KURSSITIEDOTE 1.8.2012 Tiedotteen sisältö: Kokeet 1 Öljylämmitysalan kurssi 3 Öljylämmitysalan asennustyöt 4 Säiliöntarkastustyöt 5 Kaasuasennustyöt 6 Lämmityslaitteistojen sähköasennustyöt 7 ASENNUSALAN

Lisätiedot

VAETS yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015

VAETS yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden kuntotutkimusmenettelyn kehittäminen jatkohanke VAETS yhdyshenkilöpäivä 11.3.2015 Markku Rantama Rantama Consulting Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki

Rakennuksen kuntoarvioijan koulutus (KUNA) 442070 15.10.-29.11.2012 Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Helsinki Sivu 1/5 Maanantai 15.10.2012 08.45-09.00 Koulutuksen avaus, tavoitteet ja pätevyydentoteamisjärjestelmän esittely 09.00-10.00 Kuntoarvion tekeminen Yleinen toimintamalli, KH-kortti Peruskuntoarvio, käsitteet

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 1. Yleistä seurasta Hallinnon Tutkimuksen Seura ry. on tieteellinen yhdistys, jonka tarkoitus on edistää hallinnon tutkimusta Suomessa ja osallistua alan kansainväliseen

Lisätiedot

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND

STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND STRATEGIC PARTNER PROGRAM MPI FINLAND MPI:n tavoite on tarjota jäsenilleen mahdollisuus ammatilliseen kehitykseen ja koulutukseen sekä kokemusten vaihtoon muiden alan ammattilaisten kanssa. Pyrimme toiminnallamme

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen

Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen Yrjö Määttänen Kokemuksia SuLVInetin käytön aloituksen yrjo.maattanen@phnet.fi helpottamiseksi puh. 050 413 0820 4.11.2009 1. Yleistä SuLVInet on SuLVI:n aloitteesta avattu sivusto LVI-alan kehittäjäfoorumiksi.

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille

Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi:n palvelut sivuston käyttäjille Koulutus.fi mahdollistaa sopivan työelämän koulutuksen löytämisen. Se ylläpitää Suomen kattavinta ja täysin maksutonta hakupalvelua työelämän täydennyskoulutuksia

Lisätiedot

Anita Johansson. Käyttöönotto. Koulutukset ja koulutuskalenteri, Info-päivä , Anita Johansson

Anita Johansson. Käyttöönotto. Koulutukset ja koulutuskalenteri, Info-päivä , Anita Johansson Anita Johansson Käyttöönotto Koulutukset ja koulutuskalenteri, Info-päivä 22.3.2013, Anita Johansson Käyttöönoton periaatteet Palveluiden käyttöönotto tehdään kahdessa eri vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa

Lisätiedot

Päihdelääketieteen Päivät 2015

Päihdelääketieteen Päivät 2015 Päihdelääketieteen Päivät 2015 Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö - mikä muuttui? 5.-6.3.2015 Sokos Hotel Presidentti Helsinki Päihdelääketieteen päivät 2015 käsittelee jatkuvasti kehittyvää

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 www.rkl.fi JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:n TIEDOTUSLEHTI helmikuu 2018 Yhdistyksen hallitus 2018: Tommi Rautjärvi, puheenjohtaja 0400 543 587 Alpo Ilmarinen 0440 224 482 Veikko Järvinen

Lisätiedot

Icopal Huoltopalvelut - Kattokuntotarkastus - Kattokuntotutkimus - Huoltosopimus. ICOPAL HUOLTOPALVELUT Tekniset tarkastukset kaikille kattopinnoille

Icopal Huoltopalvelut - Kattokuntotarkastus - Kattokuntotutkimus - Huoltosopimus. ICOPAL HUOLTOPALVELUT Tekniset tarkastukset kaikille kattopinnoille Icopal Huoltopalvelut - Kattokuntotarkastus - Kattokuntotutkimus - Huoltosopimus ICOPAL HUOLTOPALVELUT Tekniset tarkastukset kaikille kattopinnoille Icopal Huoltopalvelut pitää katon käyttökuntoisena pidempään

Lisätiedot

Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari 19.12.2013

Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari 19.12.2013 Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien ja laitteiden Ilmastointijärjestelmät kuntoon II seminaari 19.12.2013 Markku Rantama Rantama Consulting Mistä syntyy tarve tehdä IV-kuntotukimus? Sisäilmaongelma

Lisätiedot

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Hyvät Castrén-suvun jäsenet Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan

Lisätiedot

Syysseminaari. 11.11.2008 Helsingin Messukeskus

Syysseminaari. 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Syysseminaari 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Energiateollisuus ry:n syysseminaari 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Energia politisoituu Ilmasto-ongelmat ja energian toimitusvarmuus kytkevät energia-asiat

Lisätiedot

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO)

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO) ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO), HELSINKI 1. jakso Tiistai 27.8.2013 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.10 Avaus, ohjelman esittely Koulutusjohtaja, DI, KM, emba Pertti Huhtanen

Lisätiedot