KOTIMAISEN KILPAILUN ILMOITTAUTUMISLOMAKE 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOTIMAISEN KILPAILUN ILMOITTAUTUMISLOMAKE 2013"

Transkriptio

1 KOTIMAISEN KILPAILUN ILMOITTAUTUMISLOMAKE 2013 PLIIS! Täytä kaikki kohdat huolellisesti ja toimi ohjeiden mukaisesti. Jos täytät lomakkeen käsin, kirjoita selvällä käsialalla! Videon/kappaleen nimi Yhtye/artisti Ohjaaja Syntymävuosi Levy-yhtiö Tuotantoyhtiö Asiakassopimus tekijänoikeusjärjestön kanssa (sekä videon että audion käyttö) Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Gramex ry. Teosto ry. muu, mikä ei ole Muu työryhmä Kuvaaja Leikkaaja Tuottaja

2 Videon tiedot - Hyväksytyt nauhaformaatit: HDV(Sony/1080i), DVCAM, MiniDV(DVSP), DVCPRO ja BETACAM SP. - Videot voi toimitaa myös QuickTime-tiedostoina USB/CF/SD-muisteilla tai DVD(-R)- levyillä. Ohjeet tiedostojen muodosta tämän lomakkeen viimeisellä sivulla. - Nauhalla toimitettavan videon alussa on oltava vähintään 1 min. palkkia ja vinkua tai mustaa ennen kappaleen alkamista yhtenäisellä aikakoodilla. - Emme vastaanota videoita BluRay- tai VideoDVD-levyinä! Esityskopion formaatti Tarkka kesto ilman alku- ja lopputekstejä Tuotantovuosi min sek Videon kuvasuhde/resoluutio SD(PAL) 4:3 SD(PAL) 16:9 Anam. HD 720P HD 1080i/P Videon kuvataajuus (frame rate) 50i (PAL) 25P 24P Videon tyyppi (valitse lähin vaihtoehto) Animaatio Kokeellinen Juonellinen Soittovideo Videon kuvausmaa Kappaleen tiedot Sävellys Sanoitus Sovitus Musiikin tyylilaji (valitse lähin vaihtoehto) Pop Rock Metalli Punk/HC/Emo HipHop/Rap/R n B Dance/Electro Iskelmä Klassinen Nykymusiikki Jazz Etno/Kansanmusiikki Kokeellinen/Experimental Ääniraidan tallennusmaa Lähetä still-kuva (max 2kpl/video; painokelpoinen resoluutio) videostasi sähköpostitse kuvat@omvf.net. Muista ilmoittaa kuvaajan nimi! Merkitse videon nimi selkeästi sähköpostin otsikkokenttään. Kuvien käyttötarkoitus: festivaalin käsiohjelma, www-sivut ja lehdistö. Emme vastaanota kuvia videonteosta.

3 Ohjaajan esittely (tai esim. CV liitteenä) Yhtyeen/artistin esittely (esim. liitteinä) Yhteyshenkilö (jos esityskopion kanssa ongelmia, tms) (rasti ruutuun) Ohjaaja Levy-yhtiö Tuotantoyhtiö Muu: Videon esityskopio palautetaan festivaalien jälkeen (rasti ruutuun) Ohjaajalle Levy-yhtiölle Tuotantoyhtiölle Muualle, osoite: HUOM! Videot palautetaan syyskuun 2013 aikana. Jos palautusosoite muuttuu tällä välin, ole hyvä ja ilmoita osoitteenmuutoksesta! Emme palauta CD/DVD-levyjä. Musiikkivideot siirretään festivaaliesityksiä varten esityskoosteille ja niistä jää kopio OMVF ry:n arkistoon tutkijoita sekä Oulun Musiikkivideofestivaalien tulevia esityksiä varten. VIDEON DIGITOINTI, JULKINEN ESITTÄMINEN JA MUU HYVÄKSYTTÄVÄ KÄYTTÖ 1. DIGITOINTI: Tällä lomakkeella annan Oulun Musiikkivideofestivaaleille luvan digitoida videoni ja siirtää se tietokantaan, joka mahdollistaa videon selailukatselun, esittämisen ja välittämisen. Oulun Musiikkivideofestivaaleilla on oikeus käyttää videotani osana tietokantaa omassa sisäisessä käytössään. Oulun Musiikkivideofestivaaleilla on lisäksi oikeus ilman eri korvausta antaa tutkijoiden tutustua videooni osana tietokannan sisältöä. 2. VIDEON ESITYS YLEISÖNÄYTÖKSISSÄ: Tällä lomakkeella annan luvan esittää lomakkeessa yksilöityä videotani korvauksetta Oulun Musiikkivideofestivaalien järjestämissä näytöksissä. Tämä lupa kattaa festivaalin, joissa video on osallistunut kilpailuun sekä muut tulevat yleisönäytökset, joiden järjestäjänä toimii Oulun Musiikkivideofestivaalit. Lisäksi annan luvan esittää lomakkeessa yksilöidystä videosta 30 sekunnin mittaisen otteen korvauksetta festivaalin www-sivuilla ja muissa tiedotustarkoituksissa. Annan Oulun Musiikkivideofestivaaleille luvan digitoida videosta 30 sekunnin mittaisen otteen ja siirtää se tietokantaan, joka mahdollistaa otteen selailukatselun, esittämisen ja välittämisen. 3. VIDEON MUU JULKINEN ESITYS: Mikäli videoni palkitaan festivaaleilla, annan lisäksi luvan esittää videoni Oulun Musiikkivideofestivaaleista raportoivassa TV-ohjelmassa, josta maksetaan asianmukaiset tekijänoikeuskorvaukset. Annan myös luvan levittää videota kansainvälisiin eikaupallisiin tapahtumiin osana Oulun Musiikkivideofestivaalien tekemää koostetta. Videostani

4 saa tätä tarkoitusta varten valmistaa tallenteen ja siirtää tallenne järjestäjän laitteelle, jolta esittäminen tai yleisölle välittäminen ko. kansainvälisillä festivaaleilla tapahtuu. 4. VIDEON JULKINEN LEVITTÄMINEN: Oulun Musiikkivideofestivaalit tai sen osoittama taho on oikeutettu tarjoamaan videotani julkisesti verkkopohjaisen palvelun kautta siten, että palvelun käyttäjällä on oikeus korvausta vastaan katsella videota tai kopioida video koneelleen. Edellytyksenä videon julkiselle levittämiselle on, että Oulun Musiikkivideofestivaalit tai sen osoittama taho sopii erikseen videon tuottajan tai muun oikeudenomistajan kanssa tekijänoikeudellisista korvauksista. Vakuutan, että minulla on tuottajan lupa ilmoittaa video kilpailuun/ olen itse tuottaja/ tuottajan edustaja. Vakuutan myös, että edellä antamani tiedot ovat oikeita ja vastaan teosten (sekä video että audio) tekijänoikeudellisista korvauksista ja velvoitteista. Päiväys Allekirjoitus Nimenselvennys Haluan liittyä OMVF ry:n jäseneksi (maksuton) Yhteystiedot jäsenrekisteriin (osoite, ja puh. nro) LOMAKKEEN PALAUTUS: Videon esityskopion kanssa osoitteeseen Oulun Musiikkivideofestivaalit ry. Kulttuuritalo Valve, PL 42, Oulun kaupunki. DEADLINE: HUOM! Kotimaisessa kisassa on vain yksi deadline!

5 OULUN MUSIIKKIVIDEOFESTIVAALIEN KOTIMAISEN KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHTÖKOHDAT: Oulun Musiikkivideofestivaalien järjestämän musiikkivideokilpailun lähtökohdat ovat musiikin visuaalisessa toteutuksessa. Musiikkivideo nähdään omana genrenään: musiikkikappaleeseen tehtynä kuvateoksena, jolla on kiistaton merkitys musiikin markkinoinnissa. 2 OSALLISTUMINEN: Kotimaiseen kilpailuun voivat ilmoittautua kaikki suomalaisten ohjaajien suomalaisille artisteille ja yhtyeille ohjaamat musiikkivideot, joita ei ole aiemmin esitetty Oulun Musiikkivideofestivaaleilla. 3 PALKINNOT: Kilpailun pääpalkinnoista pääsevät kilpailemaan esiraadin kilpailusarjaan hyväksymät videot. Kilpailuvideoista voittajat valitsee Oulun Musiikkivideofestivaalit ry:n kutsuma, vuosittain vaihtuva ulkopuolinen ja riippumaton asiantuntija- ja kuluttajaraati. Yleisöpalkinnosta pääsevät kilpailemaan myös kilpailusarjojen ulkopuolelle jääneet videot. 4 ESITYKSET: Kaikki festivaalille hyväksytyt musiikkivideot esitetään joko festivaalin kotimaisessa kilpailusarjassa tai vuosittaisessa musiikkivideokatselmuksessa. Oulun Musiikkivideofestivaalit ry. ei tarkista kilpailijoiden lähettämän aineiston sisältöä, eikä ole siitä vastuussa. Oulun Musiikkivideofestivaalit ry. ei vastaa kilpailuteoksen tietojen oikeellisuudesta tai omistus- ja tekijänoikeuksista. Oulun Musiikkivideofestivaalit ry. pidättää oikeuden jättää esittämättä esitettäväksi tarjottu teos. Päätöksistä ei voi valittaa. VIDEON TOIMITTAMINEN TIEDOSTONA Nauhakopioiden lisäksi hyväksymme myös broadcast-laatuisia tiedostoja alla olevissa formaateissa. HD-videot Tiedostomuoto: QuickTime (.mov) Video codec: Apple ProRes, Avid DNxHD, tai HDV Resoluutio: 1280x720 (720P) tai 1920x1080 (1080P/i) Audio: 16-bit Stereo PCM (Uncompressed) SD-videot Tiedostomuoto: QuickTime (.mov) Video codec: Uncompressed 8-bit, Apple ProRes, DV, DVCPRO, tai DVCPRO50 Resoluutio: 720x576 (PAL DV) Audio: 16-bit Stereo PCM (Uncompressed) Tiedostot toimitetaan DVD-R/+R levyillä tai muistikortilla (USB/SD/CF) Emme vastaanota videoita MPEG(1/2/4) tai AVC(H264)-tiedostoina, BluRay-levyinä, tai VideoDVDlevyinä!

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Rakkautta & Anarkiaa festivaalilla, Helsinki, 17. 27.9.2009 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä

Lisätiedot

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE

ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI ILMOITTAUTUMISLOMAKE ANIMATRICKS ANIMAATIOFESTIVAALI Helsinki, 4.-7.9.2008 UUDET KOTIMAISET ANIMAATIOELOKUVAT KILPASARJA ILMOITTAUTUMISLOMAKE Täytä lomake selkeästi tikkukirjaimin ja lähetä se liitteineen lomakkeen lopussa

Lisätiedot

Mainoselokuvakilpailu 2009. Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS

Mainoselokuvakilpailu 2009. Valitse sopimuksen laji(t) laittamalla rasti ruutuun [ x ] Allekirjoitus: 1 [ ] ESIINTYMISEN KÄYTTÖOIKEUSSOPIMUS Esiintymisen ja kuvauspaikan käyttöoikeussopimus Jokaisen mainoselokuvassa pelkällä äänellään tai kasvoillaan tunnistettavasti esiintyvän henkilön tulee allekirjoittaa esiintyjäsopimus. Jokaisesta valmiissa

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Teosto ja Gramex 27.11.2014 Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Teosto ja Gramex 27.11.2014 Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Teosto on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö.

Lisätiedot

Kilpailun säännöt. Aihe. Palkinnot. Ehdot ja lomakkeet. Mainoksen teemana on ajankäyttö (esim. ennen ja jälkeen Tuntinetin käyttöönoton).

Kilpailun säännöt. Aihe. Palkinnot. Ehdot ja lomakkeet. Mainoksen teemana on ajankäyttö (esim. ennen ja jälkeen Tuntinetin käyttöönoton). Mainoselok uvak ilpailu 2009 Kilpailun säännöt Aihe Mainoksen teemana on ajankäyttö (esim. ennen ja jälkeen Tuntinetin käyttöönoton). Monissa yrityksissä pidetään heikosti kirjaa työtunneista. Tehdyt tunnit

Lisätiedot

Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille

Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille Käyttöluvan myöntäminen elävän musiikin tilaisuudessa tai tapahtumassa esitettäville teoksille Teosten oikeudenomistajat (säveltäjä, sanoittaja, kustantaja) voivat myöntää itse käyttöluvan omien teostensa

Lisätiedot

Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti

Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti Käyttöluvan myöntäminen: pitkä elokuva, mainos, kaupallinen lyhytelokuva tai dokumentti Teoksen oikeudenomistajat voivat halutessaan myöntää käyttöluvan teostensa käyttämiseen avtuotannoissa. Pitkissä

Lisätiedot

YKS, KAKS, HYPPY! -KILPAILUN SÄÄNNÖT

YKS, KAKS, HYPPY! -KILPAILUN SÄÄNNÖT YKS, KAKS, HYPPY! -KILPAILUN SÄÄNNÖT Jotta video voi virallisesti mukana kilpailussa, se on tehtävä alla olevia sääntöjä noudattaen. Kaikki sääntöjen mukaan toteutetut, ajoissa palautetut videot osallistuvat

Lisätiedot

SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020:

SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020: SÄÄNNÖT ELOKUVAN ILMOITTAMISEEN DOCPOINT HELSINGIN DOKUMENTTIELOKUVAFESTIVAALILLE 2020: KOTIMAINEN ESITYSSARJA & UUSIN SILMIN -OPISKELIJASARJA KOTIMAISEN ESITYSSARJAN VALINNAT: DocPoint - Helsingin dokumenttielokuvafestivaalin

Lisätiedot

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE

KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N 1/6 KOPIOINTILUPAHAKEMUS ÄÄNITALLENNE 1. LUVAN HAKIJA (Yritys / henkilö, joka suorittaa kopioimisen) Yritys: Yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille

Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Tekijänoikeuksien alaisten teosten käyttöä koskevat suositussopimukset kunnille Kopiosto Teosto Gramex Kuntamarkkinat 2018, 13.9.2018 Joonas Jännäri Tekijänoikeusjärjestöt Kuntaliitto on neuvotellut suositussopimukset

Lisätiedot

Tekijänoikeus opetuksessa. Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä

Tekijänoikeus opetuksessa. Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä Tekijänoikeus opetuksessa Hallitusneuvos Marco Grönroos Opettajien tekijänoikeuspäivä 23.11.2016 Tekijänoikeuden perusteet Syntyy, kun ihminen itsenäisillä luovilla valinnoillaan saa aikaan jotain ilmaisumuodoltaan

Lisätiedot

Mitä on tekijänoikeus?

Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeudet Elina Ulpovaara 21.9.2009 2009 Mitä on tekijänoikeus? Tekijänoikeuslaki 8.7.1961/404 Tekijänoikeuden kohde ja sisällys 1 Sillä, joka on luonut kirjallisen tai taiteellisen teoksen, on tekijänoikeus

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT. 1. Kilpailun järjestäjät

KILPAILUN SÄÄNNÖT. 1. Kilpailun järjestäjät KILPAILUN SÄÄNNÖT 1. Kilpailun järjestäjät Lasten ja nuorten nettivideoskaban järjestävät yhteistyössä Ole rohkea ja reilu uskalla välittää! - kampanja (Yhteiset Lapsemme) ja Etnisten suhteiden neuvottelukunta

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014

JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014 1/5 JYVÄSKYLÄN SEUDUN RYHMÄMATKAESITE 2013 2014 SOPIMUS ILMOITUSTILASTA Jyväskylän Seudun Matkailu toteuttaa jälleen keväällä 2013 ryhmämatkojen järjestäjille suunnatun esitteen. Esite toimii yhtenä päämarkkinointivälineistä

Lisätiedot

Musiikin esittäminen tapahtumassa

Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tapahtumassa Musiikin esittäminen tilaisuuksissa ja tapahtumissa edellyttää usein sekä Teosto (tekijäkorvaukset) että Gramex (esittäjäkorvaukset) -korvausten maksamista. Teosto r.y.

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA. Annukka Havas 12.05.2011 1

TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA. Annukka Havas 12.05.2011 1 TEKIJÄNOIKEUDET VERKOSSA Annukka Havas 12.05.2011 1 HAASTEITA JA RAJAPINTOJA -AVOIMET OPPIMISYMPÄRISTÖT JA TIETOVERKOT -SOSIAALINEN MEDIA: YHTEISÖPALVELUT, BLOGIT, KUVIEN JA VIDEOIDEN JAKOPALVELUT -KUKA

Lisätiedot

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti

Musiikkituottajat - IFPI Finland ry. Vuoden 2018 äänitemyynti Musiikkituottajat - IFPI Finland ry Vuoden 2018 äänitemyynti 2.4.2019 MUSIIKKITUOTTAJAT SIIRTYY KANSAINVÄLISEN IFPIN GMR:N LUKUIHIN Musiikkituottajat on aiempina vuosia julkaissut äänitemyynnin markkinaluvut

Lisätiedot

Valokopiointija digiluvat

Valokopiointija digiluvat Valokopiointija digiluvat Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: digilupa, valokopiointi, digitaalisten aineistojen kopiointi, Kopioston luvat, tekijänoikeus, taloudelliset oikeudet,

Lisätiedot

Paikka ja päiväys. Allekirjoitus ja nimenselvennys

Paikka ja päiväys. Allekirjoitus ja nimenselvennys Palvelusetelituottajaksi hakeudutaan tällä hakulomakkeella. Hakeminen on mahdollista ympäri vuoden. Kaikki sääntökirjan edellytyksiin sitoutuneet sekä pyydetyt, asianmukaiset ja kriteerit täyttävät liitteet

Lisätiedot

Ohjeita nauhaformaattien digitointiin D I G I W I K I - S E M I N A A R I 2 7. 4. 2 0 11

Ohjeita nauhaformaattien digitointiin D I G I W I K I - S E M I N A A R I 2 7. 4. 2 0 11 Ohjeita nauhaformaattien digitointiin D I G I W I K I - S E M I N A A R I 2 7. 4. 2 0 11 Ketkä puhuvat? Leo Backman, Tekniikan Maailma -lehti Huoltopäällikkö Videotohtorit-yrittäjä Tekniikan Maailman ja

Lisätiedot

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat

Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Tekijänoikeus, miten käytän toisen työtä, Digilupa ja koulun muut käyttöluvat Juha Kallanranta Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto ry Turku 11.10.2014 Juha Kallanranta 2003 Tekijänoikeuden sisältö Tekijänoikeuden

Lisätiedot

Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu

Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu Päivitetty 25.3.2011 Kilpailusäännöt Pirkanmaan kansainvälinen brändi - Video- ja valokuvakilpailu 1 Kilpailun järjestäjä Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy 2 Kilpailun voimassaoloaika

Lisätiedot

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut

Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16. Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Sopimukset musiikin julkisesta esittämisestä 2015-16 Riikka Lahti Valo, Jäsenjärjestöpalvelut Teosto Musiikinesitysoikeussopimus Sopimusnumero 125 21991, voimassa 31.12.2016 asti Teosto on säveltäjien,

Lisätiedot

Verkkotallennuspalvelut

Verkkotallennuspalvelut Verkkotallennuspalvelut PIDÄ KIINNI LOMPAKOSTASI! Infotilaisuus av-tekijöille 23.3.2017 Rainer Vallius & Sami Kokljuschkin Verkkotallennuspalvelut mitä ne ovat? Uusi helppo tapa kuluttajille tallentaa

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

4.3.2010 1. Videoiden digitointi Nuorisoasiainkeskuksessa

4.3.2010 1. Videoiden digitointi Nuorisoasiainkeskuksessa 4.3.2010 1 Videoiden digitointi Nuorisoasiainkeskuksessa Myötätuulessa nuorten digitaaliset oppimisympäristöt Myötätuulessa on vuonna 2009 alkanut Euroopan sosiaalirahaston tukema hanke. Sen tavoitteena

Lisätiedot

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja

Se ei synny itsestään, jokaisella levyllä on monien ihmisten. Työstä kuuluu saada palkka: kun käyttää toisen työn ja Suomen suurin musiikin tekijänoikeusjärjestö Jotta musiikki soi huomennakin Reilu peli: palkkaa työstä tä Musiikissa on taikaa, se saa ihmiset ja asiakkaat viihtymään Se ei synny itsestään, jokaisella

Lisätiedot

o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta

o alkukarsinnoista pääsee jatkoon 1 8 henkilöä riippuen kilpailijoiden määrästä ja tasosta KARAOKEN MAAILMANMESTARUUSKILPAILUJEN LYHYT ESITTELY Karaoken MM-kilpailut on järjestetty yhtenätoista vuotena, vuodesta 2003 alkaen. Karaoke World Championships tapahtuman ja sen oikeudet omistaa suomalainen

Lisätiedot

KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE

KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE KOPIOINTILUPA YLIOPISTOILLE JA AMMATTIKORKEAKOULUILLE YLIOPISTOJEN JA AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOPIOINTILUPA Tekijänoikeuden suojaaman aineiston kopiointiin opetuksessa, tutkimuksessa ja organisaation hallinnollisessa

Lisätiedot

KUVAJOURNALISMIKILPAILU OSALLISTUMISOHJEET

KUVAJOURNALISMIKILPAILU OSALLISTUMISOHJEET KUVAJOURNALISMIKILPAILU 2017 -OSALLISTUMISOHJEET Kuvajournalismikilpailu 2017 juhlistaa suomalaista kuvajournalismia ja dokumentaarista kuvaa. Vuodesta 1962 järjestetty kilpailu tunnettiin aikaisemmin

Lisätiedot

JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT

JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT 2018 2019 JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN SÄÄNNÖT Mikä on johtajakoulutuksen apurahaohjelma? Tämän apurahaohjelman puitteissa on haettavissa rahoitusta vahvistettujen ensimmäisten ja toisten varapiirikuvernöörien

Lisätiedot

Nuorten videokilpailu

Nuorten videokilpailu Nuorten videokilpailu Videokilpailun teemana on Minun Juva. Kilpailussa kuvataan, miltä Juva näyttää nyt (vuonna 2017) nuorten silmin. Kilpailulla tarjotaan nuorille nykyaikainen kanava ilmaista itseään

Lisätiedot

KUVAJOURNALISMI OSALLISTUMISOHJEET

KUVAJOURNALISMI OSALLISTUMISOHJEET KUVAJOURNALISMI 2018 -OSALLISTUMISOHJEET Kuvajournalismikilpailu 2018 juhlistaa suomalaista kuvajournalismia ja dokumentaarista kuvaa. Vuodesta 1962 järjestetty kilpailu tunnettiin aikaisemmin Vuoden Lehtikuvat

Lisätiedot

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa.

ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA. Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. ELOKUVATYÖKALUN KÄYTTÖ ANIMAATION LEIKKAAMISESSA Kun aloitetaan uusi projekti, on se ensimmäisenä syytä tallentaa. Projekti kannattaa tallentaa muutenkin aina sillöin tällöin, jos käy niin ikävästi että

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE

TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE TEKIJÄNOIKEUSOPAS NÄYTTELYNJÄRJESTÄJILLE Seuraa Kuvastoa: www.fb.com/kuvasto www.twitter.com/kuvasto www.kuvasto.fi Graafinen suunnittelu: Fanni Perälä Kuvat: Sanna Peurakoski TAIDETEOSTEN KÄYTTÖ NÄYTTELYIDEN

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 12.6.2015 Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajaasiakkaille 15,5 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetaan Kotimaasta vuonna 2014 kerättyjä esityskorvauksia

Lisätiedot

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO

GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO GRAMEX- OIKEUKSIEN SIIRTO SOPIMUS ÄÄNITTEEN TUOTTAJAN GRAMEX-OIKEUKSIEN SIIRROSTA I Sopimuksen tausta Tällä sopimuksella sovitaan äänitteen tuottajalle kuuluvien Gramex-oikeuksien siirrosta äänitekohtaisesti

Lisätiedot

Videon tallentaminen Virtual Mapista

Videon tallentaminen Virtual Mapista Videon tallentaminen Virtual Mapista Kamera-ajon tekeminen Karkean kamera ajon teko onnistuu nopeammin Katseluohjelmassa (Navigointi > Näkymät > Tallenna polku). Liikeradan ja nopeuden tarkka hallinta

Lisätiedot

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016

Sopimus. Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016 Sopimus Näkyvyys visit.jyvaskyla.fi -sivustolla vuodelle 2016 Rastita valitsemasi näkyvyystaso ja täytä ilmoittajan tiedot sivulta 6. I-TASON näkyvyys kpl Otsikot: Näkyvyys on voimassa 12 kk visit.jyvaskyla.fi

Lisätiedot

StarT-projektien ja hyvien käytänteiden ilmoittaminen verkkolomakkeella

StarT-projektien ja hyvien käytänteiden ilmoittaminen verkkolomakkeella StarT-projektien ja hyvien käytänteiden ilmoittaminen verkkolomakkeella Luethan nämä ohjeet huolella ennen lomakkeen täyttämistä. Sisällysluettelo: yleistietoa lomakkeen täyttäminen videoiden linkittäminen

Lisätiedot

AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni. KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen

AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni. KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen AV-muotojen migraatiotyöpaja - ääni KDK-pitkäaikaissäilytys 2013 -seminaari 6.5.2013 / Juha Lehtonen Äänimuodot Ääneen vaikuttavia asioita Taajuudet Äänen voimakkuus Kanavien määrä Näytteistys Bittisyvyys

Lisätiedot

Case YLE D-keskus. Digiwiki-työpaja 5.3.2010 Kiasmassa: Videoiden digitoinnin perusteet ja prosessit

Case YLE D-keskus. Digiwiki-työpaja 5.3.2010 Kiasmassa: Videoiden digitoinnin perusteet ja prosessit Case YLE D-keskus Digiwiki-työpaja 5.3.2010 Kiasmassa: Videoiden digitoinnin perusteet ja prosessit Katri Vänttinen YLE ARMI Arkisto-, medianhallinta- ja informaatiopalvelut 5.3.2010 YLEn D-keskusprojekti

Lisätiedot

TUOTANNON KUSTANNUSARVIO 12.1.2005

TUOTANNON KUSTANNUSARVIO 12.1.2005 TUOTANNON KUSTANNUSARVIO Tuotantoyhtiö: Elokuvan nimi: Saamifilmi Oy How to dance with bears 12.1.25 YHTEENVETO KUSTANNUKSISTA % 1. Käsikirjoitus 7.5 3,32 2. Elokuvahenkilökunta 67.636 29,9 3. Esiintyjät

Lisätiedot

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007

SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 SUOMALAISEN MUSIIKKIVIENNIN MARKKINA-ARVO JA RAKENNE VUONNA 2007 Tutkimusraportti ja tiedotteet: TUTKIMUKSEN TAUSTA Tutkimusmalli Kim Forss/Andante Consultants. Samaa mallia on käytetty Ruotsin, Tanskan

Lisätiedot

GRAMEX. Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. (Jäljempänä Gramex)

GRAMEX. Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien tekijänoikeusyhdistys Gramex ry. (Jäljempänä Gramex) T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö GRAMEX U P P H O V S R A T T S O R G A N I S A T I O N 1 (5) Sopimus 1. Osapuolet Sopimuksen osapuolet ovat Esittävien taiteilijoiden ja äänitteiden tuottajien

Lisätiedot

Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa O250,O125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10, GT15, GT30, OSY.

Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa O250,O125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10, GT15, GT30, OSY. Tammelan Veneseura ry KUIVAJÄRVI RACE KILPAILUKUTSU Avoimet suomenmestaruus -osakilpailut luokissa,o125. Avoimet Tammelan mestaruuskilpailut luokissa SJ10,,, OSY. TAMMELA 29 30.6.2019 1.JÄRJESTÄJÄ 2.PAIKKA

Lisätiedot

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin

ARVO - verkkomateriaalien arviointiin ARVO - verkkomateriaalien arviointiin Arvioitava kohde: Jenni Rikala: Aloittavan yrityksen suunnittelu, Arvioija: Heli Viinikainen, Arviointipäivämäärä: 12.3.2010 Osa-alue 5/8: Mediaelementit Edellinen

Lisätiedot

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon

Osallistumislupahakemus ja ilmoittautuminen tilintarkastajatutkintoon Hakemusta voi tarvittaessa täydentää erillisillä liitteillä Haen osallistumislupaa (Ohje 1) HT-tutkintoon KHT- tutkintoon JHT- tutkintoon Ilmoittaudun tutkintokokeeseen HT-tutkinto KHT-tutkinto JHT-tutkinto

Lisätiedot

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä.

Mikä tekijänoikeus? 1/10. Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Mikä tekijänoikeus? 1/10 Sivut vaihtuvat nuolinäppäimillä. Sovelluksesta pääset pois Esc näppäimellä. Tekijänoikeus ja piratismi toinen oppitunti Mikä tekijänoikeus? 1/10 Tekijänoikeus ja piratismi Jokaisella

Lisätiedot

TEKIJÄNOIKEUDET HALTUUN

TEKIJÄNOIKEUDET HALTUUN TEKIJÄNOIKEUDET HALTUUN ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä tekijänoikeus on? Miten voin hyödyntää aineistoja opetuksessa? Miten opetan tekijänoikeuksia? Mitä tekijänoikeus on? Luovan työn suojaa Laissa annettu oikeus

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri

EAKR-hankkeiden aloituspalaveri EAKR-hankkeiden aloituspalaveri Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli - EAKR 14.6.2016 Tosiasiallisesti aiheutuneiden suorien kustannusten malli Toteutetaan kokonaan investointina tai

Lisätiedot

1. Yleistä ohjeistusta

1. Yleistä ohjeistusta Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5

Lisätiedot

Piirustusten toimittaminen rakennusvalvontaan. Ohje rakennusvalvonnan asiakkaille

Piirustusten toimittaminen rakennusvalvontaan. Ohje rakennusvalvonnan asiakkaille Piirustusten toimittaminen rakennusvalvontaan Ohje rakennusvalvonnan asiakkaille Yleistä, Ohjeen tarkoitus Tämä ohje on suunnattu etupäässä rakennushankkeesta vastuussa olevalle pääsuunnittelijalle Rakennuslautakunta

Lisätiedot

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN

1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN 1 (6) ESITYS IHMISKAUPAN UHRIEN AUTTAMISJÄRJESTELMÄÄN Ota aina yhteyttä auttamisjärjestelmään myös puhelimitse, kiireellistä palvelua vaativassa tapauksessa jo ennen esityksen lähettämistä. (Puh. 02954

Lisätiedot

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa.

Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Säännöt Kilpailu on tarkoitettu parturi-kampaamoalan opiskelijoille sekä julkisissa että yksityisissä oppilaitoksissa. Teema: Cutrin Pohjoisen luonnon taika Suunnittele ja toteuta oma näkemyksesi: Mihin

Lisätiedot

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa

Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa Kesäkuun tilityksessä oikeudenomistajille 16,0 miljoonaa euroa 13.6.2013 Kesäkuun tilityksessä kotimaisille oikeudenomistajille maksetaan kaikkiaan Kotimaasta kerättyjä esityskorvauksia 12,4 miljoonaa

Lisätiedot

Miksi liittyisin Teostoon?

Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? Miksi liittyisin Teostoon? TEOSTON asiakkaana saat kauttamme korvauksia, kun säveltämääsi, sanoittamaasi, sovittamaasi tai kustantamaasi musiikkia tallennetaan äänitteille tai

Lisätiedot

Gramex ja Kuntaliitto ovat sopineet kuntasopimuksen uudistamisesta. Kuntaliitto suosittelee sopimuksen päivittämistä.

Gramex ja Kuntaliitto ovat sopineet kuntasopimuksen uudistamisesta. Kuntaliitto suosittelee sopimuksen päivittämistä. T E K I J Ä N O I K E U S J Ä R J E S T Ö U P P H O V S R Ä T T S O R G A N I S A T I O N Syyskuu 2015 Arvoisa asiakkaamme Gramex ja Kuntaliitto ovat sopineet kuntasopimuksen uudistamisesta. Kuntaliitto

Lisätiedot

E-KANDIT LATURI TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET. KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna

E-KANDIT LATURI TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET. KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna 1 E-KANDIT LATURI TEKIJÄNOIKEUDELLISET KYSYMYKSET KIRJASTO/Anna-Kaarina Linna 2 OPINNÄYTTEEN PALAUTUSPROSESSI Ohjaaja toimittaa opintosihteerille tutkielman pohjatiedot. Ohjaaja lataa tutkielman Laturista

Lisätiedot

Adobe Premiere 6.0 ohjelmasta

Adobe Premiere 6.0 ohjelmasta 1 Adobe Premiere 6.0 ohjelmasta 1. Ohjelman käynnistys...2 2 Ohjelman näkymän esittely...3 Työskentelytila...3 3 VIDEON KAAPPAUS:...6 3.1. Tallennuspaikka valitaan valitsemalla...6 3. 2. Kaappaus aloitetaan

Lisätiedot

Windows Liven elokuvatyo kalun ka ytto ohje

Windows Liven elokuvatyo kalun ka ytto ohje Windows Liven elokuvatyo kalun ka ytto ohje Aloittaminen Hae video kansiosta, johon se on tallennettu painamalla Lisää videoita ja valokuvia painiketta. Kun video on tuotu elokuvatyökaluun sitä voi esikatsella

Lisätiedot

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012

Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5. Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012 Tunnuslukuja ja tutkimuksia 5 Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo ja rakenne 2011-2012 Janne Silvonen Media Clever Lokakuu 2013 I H A L U A T T K A I K K I M I T Ä I S T A I K M U S I E T Ä Ä I S

Lisätiedot

Operatiiviset päivät Ohjeita luennoitsijoille AV-tekniikasta

Operatiiviset päivät Ohjeita luennoitsijoille AV-tekniikasta Operatiiviset päivät 15.-17.11.2017 Ohjeita luennoitsijoille AV-tekniikasta 1. Luentosalin AV-tekniikka ja esityksen valmistelu Helsingin Messukeskuksen luentotilojen varustukseen kuuluu verkkoliittymä

Lisätiedot

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019

Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Ylä-Savon Veturi ry Tapahtumatonni 2019 - teemahanke Maksuinfo kevät 2019 Yleistä hankkeesta Toimenpiteen toteuttaja vastaa siitä, että toimenpide toteutetaan allekirjoitetun sopimuksen mukaisesti Hankintojen

Lisätiedot

Sydänmerkin hakeminen

Sydänmerkin hakeminen Sydänmerkin hakeminen ravintolalle Näin toimit extranetissa syyskuu 2017 Uusi toimija: näin aloitat 1) Rekisteröi toimipaikkasi extranetissa: https://kilta.sydanliitto.fi/sydanmerkkiextranet/kirjaudu.aspx?returnurl=%2fsy

Lisätiedot

Lisätiedot ja ilmoittautumiset netissä osoitteessa: www.kulttuurivalve.fi/elokuvakoulu. Yhteystiedot

Lisätiedot ja ilmoittautumiset netissä osoitteessa: www.kulttuurivalve.fi/elokuvakoulu. Yhteystiedot ELOKUVATYÖPAJAT JA -TOIMINTA OULUN ALUEEN KOULUJEN OPPILAILLE JA OPETTAJILLE SYKSYLLÄ 2011 Valveen elokuvakoulu on elokuva- ja mediakasvatuksen monipuolinen osaaja. Elokuvakoulu järjestää kerhoja, kursseja,

Lisätiedot

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHDEN MARKKINOINTIREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE

LIIKUNTAKESKUS PAJULAHDEN MARKKINOINTIREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE LIIKUNTAKESKUS PAJULAHDEN MARKKINOINTIREKISTERIN TIETOSUOJASELOSTE SISÄLLYS 1 REKISTERINPITÄJÄ... 3 2 YHTEYSHENKILÖ REKISTERIÄ KOSKEVISSA ASIOISSA... 3 3 TIETOSUOJAVASTAAVA... 3 4 REKISTERIN NIMI... 3

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Vuonna 2012 perustettu Filmex on näyttelijöiden oma tekijänoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on näyttelijöiden tekijänoikeudellisen tilanteen parantaminen. Filmex neuvottelee näyttelijöiden

Lisätiedot

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen

LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY. Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen LUUPPI RY: VAATIMUSMÄÄRITTELY Toiminnot Sivu / Osio Sisältö / Huomioita Peruskäyttäjä Ylläpito Vastuullinen Etusivu Etusivu Lukee ja saa tietoa Voi kirjautua sisään omilla tunnuksillaan (muillakin sivuilla

Lisätiedot

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still

Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja. Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallinen digitaalinen kirjasto - toiminnan säädöspohja Tekijänoikeusneuvos Viveca Still Kansallisen digitaalisen kirjaston säädöspohjasta yleisesti Ei erillistä säädöspohjaa Tulevaisuuden tarve? Organisatoriset,

Lisätiedot

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry

Teosto. Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry Teosto Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry 1 Mikä Teosto on? Musiikin tekijöiden järjestö Aatteellinen voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka säveltäjät ja musiikinkustantajat perustivat vuonna

Lisätiedot

DIGIZONE UNDERGROUND AINEISTO-OHJEET

DIGIZONE UNDERGROUND AINEISTO-OHJEET DIGIZONE UNDERGROUND AINEISTO-OHJEET JCDecaux Digizone Underground aineisto-ohjeet: Tee aineisto alla olevien ohjeiden mukaan. TAI Toimita meille materiaali ja idea - meillä on alihankintaverkosto. Yleiset

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN. Teosten hyödyntäminen omassa työssä PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden käyttö Kunhan

Lisätiedot

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009

Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna. Hämeenlinna 7.11.2009 Liikesarjan SM-liiga Hämeenlinna Hämeenlinna 7.11.2009. Järjestäjä: Hämeenlinnan Taekwondoseura ry Kilpailukutsu Liikesarjakilpailut Hämeenlinnan Taekwondoseura järjestää liikesarjojen SM-liigan kilpailun

Lisätiedot

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry.

Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. LOHJAN TENORIKILPAILUT 2003 13. 15.8. Lohjan Tenoripäivien yhteydessä järjestetään II Lohjan Tenorikilpailut. Kilpailujen järjestäjinä toimivat Lohjan kaupunki ja Lohjan Kesä ry. Kilpailussa ei ole ikärajaa.

Lisätiedot

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018

KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018 KROMBACHER POURFECTION 2018 Kansainvälisen Facebook kilpailun säännöt Suomessa asuville osallistujille Tammi - Helmikuu 2018 1. Yleiset säännöt ja ehdot 1.1 Krombacher International GmbH, Hagener Strasse

Lisätiedot

MONINKERTAISPIIRIN JA PIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS

MONINKERTAISPIIRIN JA PIIRIN JOHTAJAKOULUTUKSEN APURAHAOHJELMAN HAKEMUS Mikä on ja piirin johtajakoulutuksen apurahaohjelma? Tämän apurahaohjelman puitteissa on haettavissa rahoitusta vahvistettujen ensimmäisten ja toisten varapiirikuvernöörien koulutusta varten moninkertaispiirin

Lisätiedot

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET

BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET 12.11.2015 BOX BIKE HELSINKI-HANKE HAKEMUSOHJEET Hakemuksen täytyy sisältää seuraavat asiat ja tiedot: 1. Esitelkää itsenne. Kertokaa nimenne, ikänne ja missä päin Helsinkiä asutte. Joukkueessa täytyy

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet

Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Kuvausluvat ja tekijänoikeudet Ira Helkamäki Mediatekniikan seminaari 24.1.2012 Sisältö Kuvaaminen Julkisella paikalla ja muualla Tekijänoikeudet Valokuvat, musiikki, elokuvat Tekijänoikeusrikkomus Tekijänoikeusyhdistykset

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.

Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla. Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12. Valtioneuvoston kirjelmä U 63/2016 vp Direktiiviehdotus tekijänoikeudesta digitaalisilla sisämarkkinoilla Liikenne- ja viestintävaliokunta 9.12.2016 Toiminnanjohtaja Antti Kotilainen Lainsäädännön lähtötilanne

Lisätiedot

Järjestäjä Oy Gustav Paulig Ab

Järjestäjä Oy Gustav Paulig Ab Järjestäjä Oy Gustav Paulig Ab Osallistuminen Voit osallistua kampanjaan ottamalla Elvis-selfien Frezza Limited Edition -pullon kanssa, tägäämällä kuvan #ABCFREZZA ja jakamalla sen Instagramissa. Kampanjaan

Lisätiedot

RAAHEN SHT SM-RALLISPRINT KLO KISAINFO

RAAHEN SHT SM-RALLISPRINT KLO KISAINFO RAAHEN SHT SM-RALLISPRINT 6.5.2017 KLO 14.00 KISAINFO Tervetuloa Raaheen! Raahen SHT SM-Rallisprint kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 133 kuljettajaa, jotka kaikki hyväksyttiin mukaan. Kisapäivän

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2/2013 KAMPPAILUAREENA 30.3.2013 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 Taekwondo Lahti ry järjestää liigakauden toisen

Lisätiedot

3D-TEHTÄVÄ C Hiomakone 201 - CAD-suunnittelu Finaali

3D-TEHTÄVÄ C Hiomakone 201 - CAD-suunnittelu Finaali 1 3D-tehtävä: Kestoaika: Annettu: Tehtävä: Erittely: Hiomakoneen osien mallinnus, kokoonpano ja visualisointi. 6 tuntia. Paperikopiot hiomakoneen osista, kokoonpanosta ja osaluettelosta, osa osista tiedostoina

Lisätiedot

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN

PROJEKTITYÖN TEKEMINEN KOPIRAITTILAN KOULU PROJEKTITYÖN TEKEMINEN Teosten hyödyntäminen omassa työssä TEOSTEN KÄYTTÖ Toisten tekemän teoksen käyttöön tarvitaan yleensä tekijän lupa. Lupaa ei tarvita: 1. Tiedon, ideoiden, periaatteiden

Lisätiedot

Videon tallentaminen Virtual Mapista

Videon tallentaminen Virtual Mapista Videon tallentaminen Virtual Mapista Kamera-ajon tekeminen Karkean kamera ajon teko onnistuu nopeimmin Katseluohjelmassa (Navigointi > Näkymät > Tallenna polku). Liikeradan ja nopeuden tarkka hallinta

Lisätiedot

Äänitteet ja tallenteet

Äänitteet ja tallenteet Äänitteet ja tallenteet Tekijänoikeudet ammatin opetuksessa Opentekoa.fi Avainsanat: video, elokuva, tekijänoikeus, YouTube, lähioikeudet, TV-ohjelma, kuvauslupa, Creative Commons, CC, avoimet aineistot,

Lisätiedot

Äänitteitä lainaava asiakaskunta

Äänitteitä lainaava asiakaskunta Äänitteitä lainaava asiakaskunta 0 Äänitteiden lainaajat muodostavat musiikkiosaston suurimman asiakasryhmän (noin 70 %) 0 Musiikin suurkuluttajat käyttävät musiikkikirjastoa yhtenä musiikin hankintakanavana

Lisätiedot

Kuva: Ilpo Okkonen

Kuva: Ilpo Okkonen OodiHOPS OHJAAJAN OHJE 14.2.2017 Kuva: Ilpo Okkonen OodiHOPS Oulun yliopistossa Oulun yliopiston koulutusneuvosto on päättänyt, että OodiHOPS-toiminto otetaan käyttöön vähintään aloittavilla opiskelijoilla

Lisätiedot

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp.

Talousvaliokunta Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. Talousvaliokunta 18.2.2016 Suomen kanta komission suunnitelmiin tekijänoikeuksien modernisoinniksi E 1/2016 vp. EU ja Digitaaliset sisämarkkinat Musiikkituottajien näkemyksiä 1. Sopimusvapaus ja oikeuksien

Lisätiedot

TAI. FullHD tarkkuus 1080 x 1920 px

TAI. FullHD tarkkuus 1080 x 1920 px JCDecaux Digizone aineisto-ohjeet: Tee aineisto alla olevien ohjeiden mukaan. TAI Toimita meille materiaali ja idea - meillä on alihankintaverkosto. Yleiset ohjeet: Tiedoston koko max. 26MB Mainoksen kesto

Lisätiedot

Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009

Kansallinen radio- ja televisioarkisto. Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Kansallinen radio- ja televisioarkisto Tietoisku Radioinsinööriseuran senioreille 14.1.2009 Lasse Vihonen 29.12.2008 Uusi kulttuuriaineistolaki Laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä

Lisätiedot

Älä luule, ota selvää!

Älä luule, ota selvää! Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan

Lisätiedot

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018

SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018 1 SUKELLUSKUVAUKSEN POHJOISMAISTEN MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 2018 Nämä säännöt on käännetty suomeksi alkuperäisistä ruotsinkielisistä säännöistä. Mahdollisessa ristiriitatilanteessa sääntöjen alkuperäinen

Lisätiedot

Mikä muuttuu musiikin kuvailussa? (äänitteet ja nuottijulkaisut)

Mikä muuttuu musiikin kuvailussa? (äänitteet ja nuottijulkaisut) (äänitteet ja nuottijulkaisut) Kuvailupäivä 5.3.21012 Katerina Sornova Kansalliskirjasto katerina.sornova[ät]helsinki.fi Yleistä säännöistä Ennen: Audiovisuaalisen aineiston kuvailu ja Nuottijulkaisujen

Lisätiedot

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ).

Järjestäjä järjestää kilpailun yhteistyössä GoGreenin/Lantmännen Cerealian kanssa (jäljempänä Yhteistyökumppani ). Parempi ruoka syyskuun kilpailu Kilpailun nimi, paikka ja ajankohta: Parempi ruoka syyskuun arvonta, kilpailu 1.9.2014. 30.9.2014. Palkinto ja sen arvo:3 kpl smoothie-tuotepakettia, arvo noin 45 euroa

Lisätiedot

Yleistä säännöistä 6.3.2012. Mikä muuttuu musiikin kuvailussa? (äänitteet ja nuottijulkaisut) 0-alue: Sisältö- ja mediatyyppi Sisältötyyppi

Yleistä säännöistä 6.3.2012. Mikä muuttuu musiikin kuvailussa? (äänitteet ja nuottijulkaisut) 0-alue: Sisältö- ja mediatyyppi Sisältötyyppi (äänitteet ja nuottijulkaisut) Kuvailupäivä 5.3.21012 Katerina Sornova Kansalliskirjasto katerina.sornova[ät]helsinki.fi Yleistä säännöistä Ennen: Audiovisuaalisen aineiston kuvailu ja Nuottijulkaisujen

Lisätiedot