Vuonna 2015 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuonna 2015 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn"

Transkriptio

1 Vuonna 2015 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn Vuosi 2015 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely Valtuutettu Erkki Aho Tuulivoiman rakentamisessa on hyvä noudattaa lääkäriliiton suosituksia, tuulivoiman suojarajaksi asutuksesta 2 kilometriä sekä tuulivoimalan purkukustannukset eivät saa jäädä maanomistajan vastuulle. Kaavasuunnittelija Kaupunginhallitus Tuulivoiman osalta ei tullut esiin sellaisia seikkoja, joiden vuoksi aikaisemmin tuulivoiman 2 kilometrin suojaetäisyyttä koskevaa tehtyä päätöstä olisi muutettava. Maankäyttö- ja rakennuslaki, niin sanottu asumisterveysasetus, valtioneuvoston asetus tuulivoimaloiden ulkomelutason ohjearvoista sekä ympäristöministeriön oppaat sekä muu viranomaisohjeistus tuulivoimarakentamisesta ja -kaavoituksesta riittävällä tavalla ohjaavat yleiskaavoitusta. Osallisilla on mahdollisuus antaa palautetta YVA- ja kaavaprosessien aikana. Tuulivoimaloiden mahdolliset sijoittelupaikat ja etäisyydet asuin- sekä loma-asuinrakennuksista tutkitaan hankekohtai-

2 sesti eri vaiheissa (YVA, yleiskaava, mahdollinen ympäristölupa ja rakennuslupa). Lain mukaan kunnalla ei ole mahdollisuutta vaatia vakuuksia tuulivoimaloiden purkamistoimenpiteitä varten kaavoituksen, rakennusluvituksen tai ympäristölupaprosessin yhteydessä. Vakuuksia voi edellyttää vain maanomistaja yksityisoikeudellisilla sopimuksilla. Kalajoen kaupunki pitää vakuuksien maksamista voimaloiden purkamista varten suositeltavana käytäntönä Valtuutettu Erkki Aho Rikosylikomisarion rikolliseksi epäiltävä toiminta. Valtuutettu Erkki Aho vaatii, että valtuusto ryhtyy toimenpiteisiin rikosylikomisarion toiminnan johdosta. Hän on toistuvasti toiminut tavalla, jota on syytä epäillä rikolliseksi: rikoslaki 15 luku ja 40 luku. Kaupunginsihteeri Kaupunginhallitus Pohjois- Suomen hallin- Kaupunginhallitus totesi päätöksenään, että valtuutettu Erkki Ahon aloite ei kuulu kunnan toimialaan. Aloitetta ei oteta valmisteluun. Erkki Aho on tehnyt valituksen kaupungin-

3 to-oikeus nro 15/0359/2 Korkein hallinto-oikeus nro 2000/3/15 hallituksen päätöksestä Hallinto-oikeus on jättänyt valituksen, kantelun ja vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta. Hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen asian siirtämisestä valtakunnansyyttäjänviraston käsiteltäväksi. Erkki Aho on tehnyt valituksen Pohjois- Suomen hallintooikeuden päätöksestä nro 15/0359/2. Erkki Aho on vaatinut, hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja asia siirtämistä toimivaltaiselle viranomaiselle. Lisäksi Aho on vaatinut ulosottotoimenpiteiden keskeyttämistä ja suullisen käsittelyn järjestämistä. Korkein hallinto-oikeus ei tutki ulosoton keskeytystä koskevaa vaatimusta. Korkein hallinto-oikeus hylkää vaatimuksen suullisen kä-

4 Valtuutettu Jouko Arvo Jouko Arvo esittää hankittavaksi kaupunkiin 4 5 kappaletta defibrillaattoreita, joista osa sijoitetaan pysyvästi kaupungin suurimpien taajamien, eli Kalajoen keskus taajaman, Raution ja Himangan sellaisiin kaupungin joko täysin tai osittain hallinnoimiin julkisiin rakennuksiin, joissa järjestetään erityyppisiä kokouksia ja muita julkisia yleisötilaisuuksia. Yksi defibrillaattori suunnattaisiin nuorisotoimen käyttöön lähinnä nuorisoleirien ja retkien ensiaputarpeet huomioiden Valtuutettu Eija Pahkala sekä valtuutetut Riitta A. Tilus, Miika Heikkilä, Laura Kaattari, Aulis Vuotila, Eero Kinare Valtuutettu Kullervo Niemelä Vapaa-aika ja kulttuuripalvelujen lisäämiseksi Himangalla, Rautiossa ja koko Kalajoen alueella Liikenneturvallisuuden puolesta esitettiin, että Kalajoen kaupungin tekniset palvelut päävastuualue julkinen käyttöomaisuus, varaisi määrärahan ensi vuo- Hyvinvointipalvelujohtaja/terveyspalvelujoht aja Hyvinvointipalvelujohtaja /Akatemia Tekninen johtaja/yhdyskuntatekniik an insinööri Peruturvalautakunta Sivistyslautakunta Tekninen lautakunta sittelyn toimittamisesta. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut valituksen. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta. Perusturvalautakunta on päättänyt, että defibrilaattoreita ei hankita kaupungin kiinteistöihin. Kylpylä Sanin toimijalle esitetään, että se hankkisi laitteen kylpylään. Kalajoki Akatemian vuoden 2016 talousarvioon on varattu toimintamäärärahat joiden jakautuminen koko kunnan alueelle otetaan huomioon toiminnan suunnittelussa Tekninen lautakunta esitti varattavaksi määrärahan vuoden 2016 talousarvioon kevyen liikenteen väylän suun-

5 den talousarvioon kevyenliikenteen väylän rakentamiseen välille Kaupunginmäki (Kati Oy) Pöllän risteys. Väylän pituus on m Sievintien itäpuolella. Kevyenliikenteen väylä toteutettaisiin leventämällä Sievintietä noin 3 metriä. nitteluun välille Alapää Kaupunkimäki ja rakentaminen toteutetaan talousarvion puitteissa. Hankkeelle tulee saada ulkopuolista rahoitusta. VUOSI 2015 KUNTALAISALOI- TE Ilkka Myllylä Kuntalaisaloite Esitys jätevesiviemärin liittymismaksun yhtenäistämisestä jokivarren alueella Yhdyskuntatekniikan insinööri Annukka Takalo Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Valtuusto Vuoden 2016 talousarviossa on varattu euron määräraha suunnitteluun Raution kevyenliikenteen väylään Alapää- Kaupunkimäki keskustasta Sievin suuntaan sekä rakentamiseen vuosille Aloitetta ei ole vielä käsitelty. Valtuusto hyväksyi, että Himangan ja Kalajoen käytännöt viemäriverkoston liittymämaksuperusteista yhdenmukaistettiin Kalajoen käytännön mukaisiksi. Liittymämaksun yksikköhinnoiksi vahvistettiin Keskustaajaman alueella 9,50 /k-

6 Ohto Syrjänen Kuntalaisaloite Esitys, että kansalaisopiston kurssimaksut laskutetaan erikseen syys- ja kevälukukausien osalta Siirilä/ Akatemian Sivistyslautakunta m2 ja Hiekkasärkkien aluella 10,50 /k-m2. Lisäksi valtuusto hyväksyi jätevesitaksataulukon maksut ja maksuperusteet. Aloitetta ei ole vielä käsitelty. VUOSI Perussuomalaisten valtuustoryhmä Perussuomalaisten valtuustoryhmä Ekologinen kehittämiskeskus Rautioon Hiihtotunneliselvitys ja paikan varaaminen kaavoituksessa hiihtotunnelille Elinkeinojohtaja Miia Himanka, maaseutujohtaja Antti Pulkkinen Kaavoituspäällikkö Aleksiin Paakki Tekninen johtaja Prosessissa. Aloitteeseen liittyen Rautiossa on järjestetty Uusiutuva energia kyläkeskuksissa -te tapäivä sekä uusiutuvan energian opintomatka Alpuan kylän voimalaitokseen, Kempeleen ekokortteliin sekä Lumituulen tuulivoimayhtiöön. Prosessissa, liittyy laajempaan Matkailun kasvuohjelmasuunni-

7 Perussuomalaisten valtuustoryhmä Täysimittainen liikuntahalli Kalajoelle Marko Raiman Siirilä/Akatemian Tekninen johtaja Marko Raiman Siirilä/ Akatemian telmaan Prosessissa, osa laajempaan Matkailun kasvuohjelmasuunnitelmaan Perussuomalaisten valtuustoryhmä Urheiluseurojen tukeminen Siirilä/ Akatemian Sivistyslautakunta, ja Sivistyslautakunta on nimennyt työryhmän valmistelemaan ja yhtenäistämään urheiluseurojen avustus- ja sponsorointisopimuksia Sivistyslautakunta ( ) luopuu omista erillisistä avustusohjeistaan ja käyttää Kalajoen kaupungin hyväksyttyä avustusohjetta Valtuutettu Sirkka Alho Skeittauksen sisäharjoittelutilojen saamiseksi Kalajoelle. Kaavoituspäällikkö Aleksiin Paakki Tekninen johtaja Siirilä/Akatemian Prosessissa, osa laajempaa Matkailun kasvuohjelmasuunnitelmaa

8 Perussuomalaisten valtuustoryhmä Leirikoulutoiminnan tehostaminen ja Rahjan koulun erikoistuminen Akatemian kulttuurija vapaa-aikajohtaja Aloitetta ei ole vielä käsitelty.

Vuosi 2016 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely

Vuosi 2016 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely Vuonna 2016 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn Vuosi 2016 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely 25.1.2016 Valtuuston I varapuheenjohtaja Miika Heikkilä Kalajoen ydinkeskustassa

Lisätiedot

Vuosi 2014 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely 28.1.2014 Valtuutettu Alpo Murtoniemi ja varavaltuutettu Ossi Rautakoski

Vuosi 2014 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely 28.1.2014 Valtuutettu Alpo Murtoniemi ja varavaltuutettu Ossi Rautakoski Vuonna 2014 saapuneet aloitteet, jotka on lähetetty valmisteluun/käsittelyyn Vuosi 2014 Pvm Tekijä Asiasisältö Valmistelu Käsittely 28.1.2014 Valtuutettu Alpo Murtoniemi ja varavaltuutettu Ossi Rautakoski

Lisätiedot

Kalajoen Hiekkasärkät Oy Kaupungin edustajat Osoite

Kalajoen Hiekkasärkät Oy Kaupungin edustajat Osoite KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2018 1 Osakeyhtiöissä ja osuuskunnissa kunnan äänivaltaa edustava henkilö on merkitty merkinnällä "äv", mikäli ko. yhteisöön on valittu useampia kunnan edustajia.

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Tekninen lautakunta Aika 31.05.2017 klo 18:00-18:16 Paikka Lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 26 Kylpylä SaniFanin puku-, pesu-, ja entisen kuntoutusosaston

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/2017 1 Kaupunginhallitus Aika 13.06.2017 klo 17:30-17:40 Paikka Kaupungintalo kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 206 Valtuuston puheenjohtajiston

Lisätiedot

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

RAUTION ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KALAJOENKAUPUNKI RAUTIONASEMAKAAVAN MUUTOSJALAAJENNUS OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMA(OAS) 11.1.2012/18.2.2019 OSALLISTUMIS JAARVIOINTISUUNNITELMANTARKOITUS MRL63 :nmukaankaavaalaadittaessatuleelaatiasuunnitelmaosallistumis

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2015

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2015 1 KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2015 Osakeyhtiöt Kaupungin edustaja Osoite Vestia Oy Raili Myllylä Kalajoentie 420 PL 66 84101 YLIVIESKA Vestia Oy Kaupunginhallitus evästää kaupungin edustajaa,

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2016

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2016 1 KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2016 Osakeyhtiöissä ja osuuskunnissa kunnan äänivaltaa edustava henkilö on merkitty merkinnällä "äv", mikäli ko. yhteisöön on valittu useampia kunnan edustajia.

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2014

KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2014 1 KALAJOEN KAUPUNGIN EDUSTAJAT ERI YHTEISÖISSÄ 2014 Osakeyhtiöt Kaupungin edustaja Osoite Vestia Oy Jukka Puoskari Kalajoentie 5 PL 66 851000 KALAJOKI 84101 YLIVIESKA Vestia Oy Kaupunginhallitus evästää

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/ KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 10/2016 176 Sivistyslautakunta Aika 07.12.2016 klo 15:00-15:35 Paikka Kalajoen kaupungintalo, lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 86 Merenojan yhtenäiskoulun

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 15/2016 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 7.9.2016 Kokoustiedot Aika Maanantaina 12.9.2016 kello 18.30 Käsiteltävät asiat Paikka Jämijärven keskuskoulu, taideluokka 191 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Nurmesniemi I) Kuva 1: Sijainti Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 91

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 91 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2013 91 Tekninen lautakunta Aika 19.12.2013 klo 20:00-21:20 Paikka Lautakuntien kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 53 Kalajoen jätevedenpuhdistamon lopettaminen 94

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja

Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja Rovaniemen kaupunki Vikajärven osayleiskaavan muutos Tilojen RN:o 6:46, 6:26 ja 5:108 alueilla sekä moottorikelkkareitin osalta Valtatie 4:n ja kantatie 82:n risteysalueella. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta

Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta TV-KY 30.6.2016 Valittaminen suunnittelutarveratkaisusta Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 193 :n mukaan kunnan viranomaisen suunnittelutarveasiassa tekemästä 137 :n mukaisesta päätöksestä valitusoikeus

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.1.2017 Asemakaavan muutos 3. kaupunginosa, kortteli 130 tontti 11, Koskikatu OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava

SEPÄNKYLÄ Vanhankaupungintien asemakaava O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a n k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 Päivitetty 10.4.2017

Lisätiedot

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA

TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA TUULIVOIMAHANKKEIDEN VIRANOMAISPROSESSEISTA Pirkanmaan tuulivoimaseminaari Tampere, Komediateatteri Pirkanmaan ELY-keskus, yks.pääll. Hannu Wirola Viranomaisprosesseihin vaikuttavia seikkoja Suurten tuulivoimalayksiköiden

Lisätiedot

Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA

Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Loppuunkäsitelty 590/ /14 TORI ELÄVÄKSI KEHITTÄMISSUUNNITELMA 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET L:\hallintopk\hallinto\KV LOIMAA\2017 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Vasemmistoliiton 16.06.2014 Kokoomuksen ja Kristillisdemokraattien

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Kaupunginvaltuusto Aika 28.04.2015 klo 18:00-18:10 Paikka Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston kokoussali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Tuulivoimatuotantoalueen melu

Tuulivoimatuotantoalueen melu Tuulivoimatuotantoalueen melu John Öst Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.3.2017 Tuulivoiman keskeiset vaikutukset Keskeisiä vaikutuksia ovat muun muassa vaikutukset maisemaan, linnustoon ja turvallisuuteen

Lisätiedot

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu

Sivu 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 12.9.2016 TUOVILA Asemakaavan muutos Tuovilan koulu Sivu 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee

Lisätiedot

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien asemakaava

SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien asemakaava O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, V a n h a k a u p u n g i n t i e Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 21.3.2016 SEPÄNKYLÄ Vanhakaupungintien

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Kaupunginvaltuusto Aika 26.03.2018 klo 18:00-18:45 Paikka Kaupungintalo, kokoussali Kaljaasi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE

ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI VENTUKSENTIE 2 ASEMAKAAVAN (RAKENNUSKAAVAN) MUUTOKSEN SELOSTUS KOIRIEN KOULUTUSHALLI, VENTUKSENTIE 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos

SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 25.8.2014, tarkistettu 5.10.2015 SEPÄNKYLÄ Korttelin 401 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23

kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 Rovaniemen kaupunki Yleiskaavan muutos kortteli 516, tontti 22 Yliopistonkatu 23 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.04.2013 ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ 2013 2 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston kokoussali. Kokouksen jälkeen valtuustoseminaari.

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston kokoussali. Kokouksen jälkeen valtuustoseminaari. KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2016 1 Kaupunginvaltuusto Aika 04.04.2016 klo 10:00-11:25 Paikka Kaupungintalo, kaupunginvaltuuston kokoussali. Kokouksen jälkeen valtuustoseminaari. Käsitellyt asiat Otsikko

Lisätiedot

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215

KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 KAUNISPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; ETELÄRINNE II: KORTTELIT 214 JA 215 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Inarin kunta Tekninen osasto Pekka Junttila kaavoitusinsinööri 24.9.2014, 17.5.2017 Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Koivuranta) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS KUUSAMON KAUPUNKI 1 Dnr:o 714/2018 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Selostus liittyy 25.10.2018 päivättyyn kaavakarttaan Rukan asemakaavan vähäisen osan kumoamisessa käsitellään Moisasensuontien ja Huttulammentien

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 144-RAK1401 SÄKYLÄN KUNTA KIVIRANNNAN RANTA-ASEMAKAAVA Koskee tilaa: Pyhäjoen kylässä: Kiviranta RN:o 1:7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.3.2014 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (6) OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42

BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42 S i v u 1 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 2.9.2013 Päivitetty 16.11.2015 BÖLE Sveden, asemakaavan muutos korttelissa 42 S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS MARTINJÄRVENTIEN TEOLLISUUSALUE LOHTAJA KOKKOLAN KAUPUNKI KAAVOITUSPALVELUT 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee 340. kaupunginosan kortteleita

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit

SEPÄNKYLÄ, Gäddan alue Asemakaavan laajennus, korttelit O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i t 6 6 1-665 S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 11.12.2015 Täydennetty 3.5.2016

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA)

RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) RAISION KAUPUNKI RAISIOKANJONIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. KAUPUNGINOSA (MAHITTULA) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANK YTT PALVELUT 10.9.2013 Osallistumis-

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero

SUUNNITTELUTARVERATKAISU. Kuhmon kaupunki. Sivu Hakemusnumero Hakija Nimi Pappila Ari-Pekka Pulkkinen Minna Elisa Postitoimipaikka Lähiosoite 88900 KUHMO Lylykuja 2 Rakennuspaikka Kunta Kuhmo Kaupunginosa / kylä Korpisalmi RN:o 220:4 X-koordinaatti Y-koordinaatti

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Vihtorila ja Koivula) Kuva 1: Sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nurmeksen kaupunki Lieksan ja Nurmeksen

Lisätiedot

Kunnan asukkaiden aloitteet 2015

Kunnan asukkaiden aloitteet 2015 Kunnan asukkaiden aloitteet 2015 1/7 päivä Otsikko Läh./vastaanottaja Asianumero 10.3.2015 Uudenkaupungin Omakotiyhdistys ry:n kunnan asukkaan aloite katuvalaistuksen lisärakentamisesta välille Hiuntie

Lisätiedot

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa.

Lausunnon antamisen määräaika on 15.1.2016. Lausuntopyyntö ja valitus ovat kokonaisuudessaan nähtävänä kaupunginhallituksen kokouksessa. Kaupunginhallitus 10 11.01.2016 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valitukseen koskien valtuuston päätöstä vuoden 2016 talousarvion hyväksymisestä Poikeluksen päiväkodin sulkemisen osalta / Koskela

Lisätiedot

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124).

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124). Kunnanhallitus 73 10.03.2014 Valtuusto 18 19.03.2014 Kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asutukseen 3385/01.016/2014 KHALL 73 Kunnanjohtajalle jätettiin 3.3.2014 nimilistoilla kerätty kuntalaisaloite

Lisätiedot

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala)

Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) LIEKSAN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen Tekninen virasto Pielisen rantaosayleiskaavan (Lieksa/ etelä) osittainen muutos (Ala-Rantala) Kaava-alueen sijainti Maankäyttö- ja rakennuslain 63 sekä -asetuksen

Lisätiedot

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8

Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus- ja ympäristölautakunta 74 15.04.2015 Juoksevan uhkasakon asettaminen luvatonta rakentamista/laajentamista sekä ennallistamismääräystä koskevassa asiassa/osmo Roukala, Morsiussaarentie 8 Rakennus-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 06.11.2016 KAAVA Merikarvian Ylikylä rantayleiskaavan muutos koskien Riispyyn kylän tiloja Riihimäki 484-414-2-156, Halkoplassi 484-414-2-199 ja Heikkilä 484-414-1-122 OSALLISTUMIS- JA

Lisätiedot

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI

Lisätiedot

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)

Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) 1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta

Lisätiedot

RAISION KAUPUNKI TUOTEKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE

RAISION KAUPUNKI TUOTEKATU ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE 2. KAAVATILANNE RAISION KAUPUNKI TUOTEKATU 14-16 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1. SUUNNITTELUALUE Kaavanmuutosalue sijaitsee Raision 4. kaupunginosassa (Mahittula) Haunisten teollisuus-

Lisätiedot

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI

H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI H 72 VIEMÄRÖINNIN TOTEUTUSTAPA TOIMINTA-ALUEEN OSALLA SASI - MAHNALA - KYRÖSPOHJA - HEINIJÄRVI Tekninen lautakunta 29.6.2016, 46 Vs. tekninen johtaja Hannu Niemelä: Kunta on perustanut toiminta-alueen

Lisätiedot

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus

Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus Nurmeksen kaupungin Pielisen - Kuokkastenjärven rantaosayleiskaavan osittainen muutos (Siimes) Kuva 1: Sijainti LUONNOS Rantaosayleiskaavamuutoksen selostus NURMEKSEN KAUPUNKI Lieksan ja Nurmeksen tekninen

Lisätiedot

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi:

Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: Sandsundin teollisuusalueen asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599406201501 1. Innehåll SANDSUNDIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS... 1 1. SUUNNITTELUALUE...

Lisätiedot

VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ. - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin

VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ. - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin VAASAN HALLINTO-OIKEUDEN RATKAISUKÄYTÄNTÖÄ - ja vähän korkeimman hallinto-oikeudenkin Rakennetun ympäristön neuvottelupäivä 30.11.2016 1 Yleistä hallinto-oikeudesta rakentamis- ja maankäyttöasiat 3. jaostolla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos ja -laajennus 16. kaupunginosan korttelin 6285 tontti 2 sekä viereinen asemakaavaton alue, Nikkarinkuja 5 Ilmakuva suunnittelualueesta Pictometry,

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma

ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3.KAUPUNGINOSA KORTTELI 126 TONTTIT 1 JA 2, KOSKIKATU 40 JA 42 Suunnittelualue sijaitsee 3. kaupunginosan korttelin 126 tontilla

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/317/2017 VP 2/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORMESTARINLUODON 53. KAUPUNGINOSAN MESSIPOJANPUISTOA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1692 ISOSANNAN PÄIVÄKOTI www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.1.2017 Asemakaavan muutos 5. kaupunginosa, kortteli 560 tontti 18 Väinämöisentie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Ylitarkastaja Jukka Timperi Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 28.11.2013 1 Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) Laki ympäristövaikutusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN KUNTA KAAVOITUKSEN TULOSYKSIKKÖ OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.11.2008 KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS VIHILUODON YRITYSALUEEN LIIKENNEJÄRJESTELYJÄ VARTEN VIHILUODON OSA-ALUE

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella

Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella Rovaniemen kaupunki Norvajärven yleiskaavan muutos Tilan Rantakuja 45:18 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelut 2010 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Norvajärven

Lisätiedot

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Inari MIELGNJARGAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 02.12.2013 Seitap Oy 2013-2014 Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA-ALUEELLA 5 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMA 10.6.2019 OSALLISTUMIS- ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.9.2015 Asemakaavan muutos 7. kaupunginosa, kortteli 708 tontti 9 Myllärintie 17 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ilmakuva suunnittelualueesta, suunnittelualue rajattu punaisella viivalla. Pictometry,

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella

Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella Rovaniemen kaupunki Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaavan muutos Tilojen 57:30, 57:33, 57:54, 57:56 ja 57:86 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelupalvelukeskus 2010 SUUNNITTELUALUE:

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteli 27 tontit 6 ja 7, kortteli 20 tontti 1, kortteli 21 sekä katu ja VL -alueet Ylikyläntie - Pihkaporintie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 132-AK1302c NAKKILAN KUNTA SÄKKIMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.6.2013 Nosto Consulting Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma NURMEKSEN KAUPUNKI Hyvärilän 123 kaupunginosan korttelin nro 6 sekä rautatie- ja katualueen asemakaavamuutos (Nurmeksen Työstö ja Tarvike Oy) Kuva 1:Kaavamuutoksen tarkastelualue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET

TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 1/7 Maankäyttö- ja rakennuslain 63. :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoitusosasto 23.1.2013, 5.1.2015 TÖLBY, NORRSKOGENIN ASEMAKAAVA JA SIIHEN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA TIEALUEET 2/7

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku. Kuva: Blom Kartta Oy

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku. Kuva: Blom Kartta Oy Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 17. kaupunginosa, Nivavaara virkistysalue SusihukantieMatkavaaranpolku Kuva: Blom Kartta Oy KAAVASELOSTUS 11.4.2018, luonnos KAAVOITUS 2018 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/97/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARTANO (41.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 TONTTI 10 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1657 www.pori.fi/kaupunkisuunnittelu etunimi.sukunimi@pori.fi puh. 02 621 1600

Lisätiedot

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3

SEPÄNKYLÄ, RÅSTIN ALUE Asemakaavan muutos korttelin 721 tontilla 3 O s a l l i s t u m i s - j a a r v i o i n t i s u u n n i t e l m a, k o r t t e l i 7 2 1 S e p ä n k y l ä s s ä Sivu 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 7.4.2015 SEPÄNKYLÄ,

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 11. KAUPUNGINOSA KATU JA VIRKISTYSALUE Savottaranta, Venemiehentie OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVELUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT

Lisätiedot

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA

Kirkkovaltuusto / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA KALAJOEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kirkkovaltuusto 11.1.2017 1 / 2017 Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.1.2017 klo 19-19:57 KOKOUSPAIKKA Kalajoen seurakuntakoti, Ikhtys-Sali, Seurakuntatie 1, Kalajoki

Lisätiedot

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4

HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA ALUEELLA 4 KALAJOEN KAUPUNKI HIEKKASÄRKKIEN VAIHEITTAINEN ASEMA MUUTOS OSA ALUEELLA 4 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMA 15.4.2019 OSALLISTUMIS ARVIOINTISUUNNITELMAN (OAS) TARKOITUS 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Drno 20/2016) RUKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELEISSA 140, 141 JA 142, YLEISELLÄ PYSÄKÖINTIALUEELLA JA NIIHIN LIITTYVILLÄ KATU-, URHEILU-, JA VIRKISTYS-, VESI- SEKÄ RETKEILY- JA ULKOILUALUEILLA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2011 3(15) Helsingin satama -liikelaitoksen jk Saj/2 09.08.2011

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2011 3(15) Helsingin satama -liikelaitoksen jk Saj/2 09.08.2011 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2011 3(15) 2 Ilmoitusasiat Päätösehdotus Tiivistelmä Helsingin Satama -liikelaitoksen jk päättänee merkitä tiedoksi 1 Kaupunginvaltuuston päätösluettelot nro 9/2011 ja

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1

KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 KALAJOEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2018 1 Kaupunginvaltuusto Aika 26.02.2018 klo 18:00-18:35 Paikka Kaupungintalo, kokoustila Kaljaasi Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31

ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 ROVANIEMEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. KAUPUNGINOSA KORTTELI 13, tontti 6 Rovakatu 31 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANMITTAUS JA SUUNNITTELUPALVEUKESKUS SUUNNITTELUPALVELUT 2008 2 Suunnittelualue:

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella

Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella Rovaniemen kaupunki Rautiosaaren yleiskaavan muutos Tilan Eskola RN:o 127:6 alueella OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2007 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA Rovaniemen kaupunki, Rautiosaaren

Lisätiedot

Talousjohtaja: Kaupunginhallitus merkitsee esittelyt tietoonsa saatetuksi.

Talousjohtaja: Kaupunginhallitus merkitsee esittelyt tietoonsa saatetuksi. Kaupunginhallitus 264 16.11.2015 Kaupunginhallitus 267 23.11.2015 Kaupunginhallitus 272 30.11.2015 Kaupunginvaltuusto 103 15.12.2015 Talousarvio vuodelle 2016 ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2018 sekä

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 Tekninen lautakunta 6.3.2014 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 6.3.2014 klo 16.30 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Petteri Wiinamäki Päivi Heinilä Irja Keskinen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 MERIKARVIAN KUNTA 04.12.2016 KAAVA Merikarvian Malskerin ranta-asemakaavan muutos koskien Riispyyn kylän tilaa Kivikari 484-414-2-122 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 Aluearkkitehti Ilmari

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS 4. kaupunginosa kortteli 422 ja virkistysalueet, Hiihtomajantie Rovaniemen kaupunki Tekniset palvelut/kaavoitus Päivitetty 16.1.2018 1 Osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORI/2409/2015 VP 16/12.5.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HYVELÄNVIIKIN 54. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 54 ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1676 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma,

Lisätiedot