Keskiviikko klo Vanhusten palvelukeskus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskiviikko 28.1.2015 klo 16.00 16.40. Vanhusten palvelukeskus"

Transkriptio

1 Viranomainen No 1 / 2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 01 KOKOUSAIKA Keskiviikko klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Vanhusten palvelukeskus puheenjohtaja jäsenet Riitta Sianoja Leena Karilainen Katriina Koho Jari Laaksonen Ari Liukko-Sipi Antero Nieminen Päivi Toikander MUUT SAAPUVILLA OLLEET kunnanhallituksen pj Mika Männistö, poissa kunnanjohtaja Seppo Saarinen, poissa esittelijä-sihteeri Ritva Vainio vanhustyön ohjaaja Kalevi Suhonen LAILLISUUS JA PÄÄTÖS- VALTAISUUS Todettiin 1 ASIAT :t 1-11 PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Puheenjohtaja Riitta Sianoja Tarkastusaika Allekirjoitukset Pöytäkirjanpitäjä Ritva Vainio PÖYTÄKIRJA ON PIDETTY YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Leena Karilainen Katriina Koho Aika ja paikka klo sosiaaliosasto Virka-asema Allekirjoitus Todistaa perusturvajohtaja Ritva Vainio

2 SISÄLTÖ KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN PERUSTURVALAUTAKUNNAN KOKOUKSET VUONNA PERUSTURVALAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSISTÄ TIEDOTTAMINEN JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVÄNÄPITO VUONNA VUOTTA 2015 KOSKEVAN TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN VAHVISTAMINEN SEKÄ PERUSTURVAN TEHTÄVÄALUEILLA OLEVIEN KUSTANNUSPAIKKOJEN VASTUUHENKILÖIDEN JA LASKUJEN HYVÄKSYJIEN NIMEÄMINEN KUSTANNUSPAIKOISTA VASTAAVIEN VIRANHALTIJOIDEN HANKINTARAJAT VUONNA KOTIHOIDON OMAVALVONTASUUNNITELMA OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU PERHEHOIDON HOITOPALKKIOT JA KULUKORVAUKSET ILMOITUSASIAT... 11

3 Perusturvalautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Perusturvaltk 1 Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN Perusturvaltk 2 Tarkastusvuorossa lautakunnan jäsenet Leena Karilainen ja Katriina Koho. Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Leena Karilainen ja Katriina Koho..

4 Perusturvalautakunta PERUSTURVALAUTAKUNNAN KOKOUKSET VUONNA 2015 Perusturvaltk 3 Kunnan hallintosäännön 6 :ssä määritellään, että toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa. Lisäksi mainitaan, että kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä. Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta keskustelee kokousten pitämisen aikataulusta vuonna 2015 ja päättää asiasta keskustelun pohjalta. Jäsenille ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan kokouspäivä ennakkoon sähköpostitse. Päätös: Perusturvalautakunta kokoontuu vuonna 2015 tarvittaessa ja pääsääntöisesti kokouspäivä on keskiviikko. Jäsenille ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan kokouspäivä ennakkoon sähköpostitse.

5 Perusturvalautakunta PERUSTURVALAUTAKUNNAN PÄÄTÖKSISTÄ TIEDOTTAMINEN JA PÖYTÄKIRJOJEN NÄHTÄVÄNÄPITO VUONNA 2015 Perusturvaltk 4 Kuntalaissa on yleiset säädökset pöytäkirjojen nähtävänä pidosta. Lautakunnan pöytäkirjat on pidettävä yleisesti nähtävinä ja siitä on edeltäpäin ilmoitettava kuntalaisille. Nähtävänä pito ei koske niitä asioita, jotka ovat lain mukaan salassa pidettäviä. Kun osa asiakirjaa on pidettävä salassa, asiakirjan tulee olla virastossa tai viranomaisen luona nähtäväksi saatavana siten, että salassa pidettävää osaa ei anneta julkisuuteen. Perusturvalautakunnan asiat ovat nykyisin suurimmaksi osaksi sellaisia, joita salassapitomääräykset eivät koske. Viranhaltijapäätösten osalta tilanne on yleensä päinvastainen. Perusturvalautakunnan pöytäkirjat ovat vuonna 2014 olleet nähtävinä salassa pidettäviä yksilöpäätöksiä lukuun ottamatta perusturvaosastolla lautakunnan kokousta seuraavan viikon ensimmäisenä arkipäivänä kello Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat ovat salassa pidettäviä yksilökohtaisia päätöksiä lukuun ottamatta olleet nähtävinä päätöksen tekemistä seuraavan viikon ensimmäisenä arkipäivänä kello 9 12 kunkin viranhaltijan työpisteessä. Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta päättää, että vuonna 2015 lautakunnan pöytäkirjat pidetään salassa pidettäviä yksilöpäätöksiä lukuun ottamatta nähtävinä perusturvaosastolla lautakunnan kokousta seuraavan viikon ensimmäisenä arkipäivänä kello Viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat pidetään salassa pidettäviä yksilöpäätöksiä lukuun ottamatta nähtävinä kunkin viranhaltijan työpisteessä päätöksen tekemistä seuraavan viikon ensimmäisenä arkipäivänä kello Kuntalaisille ilmoitetaan nähtävänä pidosta kunnan yhteisellä ilmoituksella. Perusturvalautakunnan esityslistat lukuun ottamatta yksilöön kohdistuvia salassa pidettäviä asioita lähetetään Alasatakuntapaikallislehdelle sähköisesti.

6 Perusturvalautakunta VUOTTA 2015 KOSKEVAN TALOUSARVION KÄYTTÖSUUNNITELMAN VAHVISTAMINEN SEKÄ PERUSTURVAN TEHTÄVÄALUEILLA OLEVIEN KUSTANNUSPAIKKOJEN VASTUUHENKILÖIDEN JA LASKUJEN HYVÄKSYJIEN NIMEÄMINEN Perusturvaltk 5 Valtuusto on kokouksessaan hyväksynyt Köyliön kunnan talousarvion vuodelle 2015 sekä taloussuunnitelman vuosille Hallintokuntien on omalta osaltaan hyväksyttävä talousarvioon perustuvat käyttösuunnitelmat omilla tehtäväalueillaan. Käyttösuunnitelmilla toimielimet jakavat määrärahat ja tuloarviot kustannuspaikoille sekä asettavat samalla valtuuston määrittelemien tavoitteiden kanssa yhdenmukaiset, tarkennetut tulostavoitteet kustannuspaikoille. Hallintokunnat voivat siirtää käyttösuunnitelmien hyväksymiseen liittyvää toimivaltaa edelleen alaisilleen viranhaltijoille. Lautakunta nimeää vuosittain henkilöt, jotka hyväksyvät laskutositteet. Laskun hyväksyjä vastaa mm. laskun oikeellisuudesta ja siitä, että määrärahaa ei ylitetä. Laskun hyväksyjän vastuualue määritellään talousarvioasetelman ja tilikartan mukaisesti. Esityslistan liitteenä 1 on ehdotus perusturvalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelmaksi kustannuspaikkatasolla. Liitteenä 1a on ehdotus tehtäväalueiden kustannuspaikkojen vastuuhenkilöistä, jotka vahvistavat oman vastuualueensa käyttösuunnitelman ja ovat laskujen hyväksyjiä. Myös laskujen vastaanottajat on esitetty samassa liitteessä. Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta vahvistaa perusturvan päävastuualueen käyttösuunnitelman vuodelle 2015 kustannuspaikkatasolla liitteen 1 mukaisesti. Kustannuspaikkojen vastuuhenkilöt vahvistavat omien vastuualueidensa käyttösuunnitelmat tilitasolla. Samalla lautakunta päättää laskujen vastaanottajat ja hyväksyjät liitteen 1a mukaisesti.

7 Perusturvalautakunta KUSTANNUSPAIKOISTA VASTAAVIEN VIRANHALTIJOIDEN HANKINTARAJAT VUONNA 2015 Perusturvaltk 6 Kunnassa kunkin tehtäväalueen ja kustannuspaikan hankinnoista päättää asianomainen hallintokunta, ellei se ole siirtänyt päätösvaltaa alaiselleen viranhaltijalle. Perusturvan päävastuualueen johtosäännössä on määrätty, että perusturvajohtaja, sosiaalityöntekijä ja vanhustyön ohjaaja päättävät tavarahankinnoista omilla vastuualueillaan perusturvalautakunnan vahvistamien euromäärien (yksikköhinta) rajoissa. Lautakunta on vahvistanut rajat vuosittain. Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta vahvistaa vuodeksi 2015 viranhaltijoille seuraavat hankintarajat: perusturvajohtaja 5000 euroa sosiaalityöntekijä 3000 euroa vanhustyön ohjaaja 3000 euroa

8 Perusturvalautakunta KOTIHOIDON OMAVALVONTASUUNNITELMA Perusturvaltk 7 Vuonna 2013 voimaan tulleen ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain 23 edellyttää, että toimintayksikössä järjestetään omavalvonta palvelujen laadun, turvallisuuden ja asianmukaisuuden varmistamiseksi. Omavalvontaa varten on laadittava omavalvontasuunnitelma, joka on pidettävä julkisesti nähtävänä. Suunnitelman toteutumista on seurattava ja palveluja kehitettävä toimintayksikön palveluja saavilta iäkkäiltä henkilöiltä, heidän omaisiltaan ja läheisiltään sekä toimintayksikön henkilöstöltä säännöllisesti kerättävän palautteen perusteella. Köyliön ja Säkylän kotihoitojen esimiehet ovat yhdessä laatineet kuntiin omavalvontasuunnitelmat. Köyliön kotihoidon omavalvontasuunnitelma on esityslistan liitteenä 2. Asian valmistelu ja lisätiedot: Vanhustyön ohjaaja Kalevi Suhonen Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta hyväksyy liitteenä 2 olevan kotihoidon omavalvontasuunnitelman.

9 Perusturvalautakunta OMAISHOIDONTUEN TOIMINTAOHJE Perusturvaltk 8 Omaishoidontuesta annetun lain ( / 937) 4 :n ensimmäisen momentin mukaan omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin. Sidonnaisuus katsotaan ympärivuorokautiseksi siitä huolimatta, että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaali- ja terveyspalveluja taikka saaden kuntoutusta tai opetusta. Köyliössä omaishoitajilla on ollut mahdollisuus valita seuraavista omaishoidon vapaiden toteuttamistavoista hoidettavalle ja hoitajalle sopivin vaihtoehto: 1. Lyhytaikainen ympärivuorokautinen hoito (intervallihoito) 2. Sijaishoito toimeksiantosopimuksella 3. Yksityisen palveluntuottajan sijaishoidon ostaminen kunnan myöntämällä palvelusetelillä Palvelusetelijärjestelmä aloitettiin vuosia sitten yhteiskäytäntönä Euran ja Säkylän kuntien kanssa. Eura ja Säkylä ovat jo luopuneet käytännöstä. Köyliössäkin on tarkoituksenmukaista luopua ko. palvelusetelikäytännöstä. Ainakin vuoden 2015 ajan kunta voi järjestää omaishoidon vapaiden sijaishoitoa kotihoitoon palkatun määräaikaisen hoitajan avulla. Esityslistan liitteenä 3 on päivitetty omaishoidontuen toimintaohje. Asian valmistelu ja lisätiedot: Vanhustyön ohjaaja Kalevi Suhonen Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta hyväksyy liitteenä 3 olevan päivitetyn omaishoidontuen toimintaohjeen. Palvelusetelikäytännöstä omaishoidontuen vapaissa luovutaan alkaen.

10 Perusturvalautakunta LAPSIPERHEIDEN KOTIPALVELU Perusturvaltk 9 Perusturvalautakunta on käsitellyt lapsiperheiden tilapäisen kotiavun järjestämistä kokouksessaan Tällöin päätettiin, että lapsiperheiden kotiapu pyritään järjestämään ensisijaisesti kotihoitoyksikön kautta. Kuitenkin jos tilanne on sellainen, että kotihoitoyksikkö ei pysty avun tarpeeseen vastaamaan, perusturvatoimisto voi hankkia avun ostopalveluna naapurikunnasta tai yksityiseltä palveluntuottajalta. Lapsiperheet ovat kysyneet kotipalvelua hyvin harvoin. Uusi sosiaalihuoltolaki on tulossa voimaan vuoden 2015 aikana. Siihen sisältyy monia muutoksia nykyiseen nähden. Useimmat muutokset koskevat nykyisten palvelujen toimintakäytäntöjen uudistamista. Merkittävänä muutoksena kuntien nykyisen toiminnan kannalta on uudessa sosiaalihuoltolaissa lapsiperheiden kotipalvelua koskeva määräys, joka tuli voimaan jo Uuden säädöksen mukaan lapsiperheillä on oikeus saada kotipalvelua, kun se on välttämätöntä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Kotipalvelua annetaan toimintakykyä alentavan syyn, kuten sairauden, synnytyksen, vamman tai uupumuksen vuoksi, tai erityisen perhe- tai elämäntilanteen perusteella. Erityisellä perhetilanteella tarkoitetaan esimerkiksi perheenjäsenen kuolemaa, vanhempien eroa tai tilannetta, jossa toinen vanhemmista on vankilassa. Erityinen perhetilanne voi olla myös perheessä, jossa on kaksoset tai omainen hoidettavana. (Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 319/2014) Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta päättää, että 1) Lapsiperheiden kotipalvelu pyritään edelleen järjestämään ensisijaisesti kotihoitoyksikön kautta. 2) Lapsiperheiden tilapäisestä kotipalvelusta peritään asiakasmaksuna 8,70 euroa alkavalta tunnilta. 3)Jos kotipalvelu jatkuu säännöllisenä vähintään kerran viikossa yli kolme kuukautta, peritään asiakasmaksu kotihoidon säännöllisen kuukausimaksutaulukon mukaan. 4) Erityistapauksessa perusturvajohtaja voi harkinnan mukaan alentaa tai poistaa asiakasmaksun. Tällainen erityistapaus voi olla esim. riski lastensuojeluasiakkuuden alkamisesta, toimeentulotukiasiakkuus tai riski toimeentulotukiasiakkuuden alkamisesta.

11 Perusturvalautakunta PERHEHOIDON HOITOPALKKIOT JA KULUKORVAUKSET Perusturvaltk 10 Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikkö on vuoden 2014 aikana uudistanut perhehoidon maksusuosituksia. Uudistamistyössä on selvitetty laajasti maan eri puolilla vallitsevia käytäntöjä. Uusien suositusten tarkoituksena on yhtenäistää maksukäytännöt Satakunnan alueella. Tavoitteena on, että perhehoito säilyy kilpailukykyisenä vaihtoehtona, kunnan ja perhehoitajan välisenä toimeksiantosopimuksena. Palkkioiden tasot ovat vaihdelleet kunnittain Satakunnassa, vaikka maakunnan yhteinen lastensuojelun kehittämisyksikkö rekrytoi perhehoitajia sekä valmentaa ja ohjaa perhehoitajia kuntien käyttöön. Valmentajina toimii nykyisin myös yksityisiä palveluntuottajia. Uudet Satakunnan lastensuojelun kehittämisyksikön laatimat suositukset perhehoidon maksukäytännöiksi alkaen ovat esityslistan liitteenä 4. Perusturvajohtaja: Perusturvalautakunta päättää, että 1) Liitteen 4 mukaiset perhehoidon hoitopalkkiot ja kulukorvaukset otetaan käyttöön alkaen. 2) Uuden suosituksen mukaiset korotetut hoitopalkkiot otetaan käyttöön uusissa perhehoidon toimeksiantosopimuksissa. 3) Nykyiset hoidon vaativuudesta tai muista erityisjärjestelyistä johtuvat %-korotukset neuvotellaan sijaisvanhempien kanssa erikseen. 4)Jälkihuollossa olevien nuorten osalta nyt voimassa oleviin määräaikaisiin sopimuksiin tehdään sosiaali- ja terveysministeriön ohjeistama indeksikorotus alkaen.

12 Perusturvalautakunta ILMOITUSASIAT Perusturvaltk 11 Perusturvalautakunnalle esitellään seuraavat ilmoitusasiat: Sosiaali- ja terveysministeriö Kuntainfo 7/ 2014 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset vuonna 2015 Kuntainfo 8/ 2014 Laki valtion varoista maksettavasta korvauksesta turvakotipalvelun tuottajalle Kuntainfo 9/ 2014 Kuntouttavan työtoiminnan järjestäminen sekä voimaan tulevat kuntouttavan työtoiminnan lain muutokset Aluehallintovirasto Valtakunnallinen lastensuojelun henkilöstöselvitys 2013 Perustoimeentulotuen kustannuksiin maksettavat valtionosuuden ennakot vuonna 2015 Ilmoitus yksityisten sosiaalipalvelujen vastuuhenkilön muutoksesta Kansaneläkelaitos Tiedote työttömyysturvalain 1 luvun 3a :n muutoksesta Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Satakunnan työllisyyskatsaus 11/ 2014 Taksilupien enimmäismäärien vahvistaminen Satakunnan maakunnassa Valtiovarainministeriö Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja päätös kunnan verotuloihin perustuvan valtionosuuksien tasauksen vahvistamisesta kunnille vuonna 2015 Päätös kunnan peruspalvelujen valtionosuuden muutoksista vuodelle 2014 Päätös kuntien kotikuntakorvauksen perusosasta vuodelle 2015 Tilastokeskus Kuntien talous- ja toimintatietojen tiedonantajapalaute vuodelta 2013 Akson hoivapalvelut Hinnasto vuodelle 2015

13 Perusturvalautakunta Eurajoen sosiaalilautakunta Pk.ote Eurajoen toimintakeskuksessa järjestettävästä kehitysvammahuollon työtoiminnasta perittävä korvaus Satakunnan sairaanhoitopiiri Ensihoidon ja päivystyksen toimialue/ toteutunut laskutus aj Yhtymähallitus Pk.ote Huittisten sairaanhoidon ostopalvelut Pirkanmaan sairaanhoitopiiriltä; kauttalaskutus Satshp:n kautta lukien Pk.ote Suun terveydenhuollon virka-ajan ulkopuolinen päivystys Pk.ote Yksityisen ensihoitopalvelun kilpailutus Pk.ote Satakunnan sairaanhoitopiirin palveluhinnasto vuodelle 2015 Säkylän ja Köyliön terveydenhuollon ky, yhtymähallitus Pk.ote Jäsenkuntalaskutuksen suoritehintojen vahvistaminen vuodelle 2015 Pk.ote Talousarvion toteutuminen Pk.ote Asiakasmaksujen tarkistukset Pk.ote Wanhalan toiminnan päättyminen ja tilojen tuleva käyttö Pk.ote Talousarvion toteutuminen Pk.ote Vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Pk.ote Säkylän kunnan ohje kuntayhtymälle menojen leikkauksesta Pk.ote Suun terveydenhuollon yhteispäivystykseen osallistuminen

14 Perusturvalautakunta Köyliön kunta, kunnanvaltuusto Pk.ote Perusturvalautakunnan valitseminen toimikaudeksi Pk.ote kattamiseksi Talouden vakauttamisohjelma alijäämän Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Köyliön kunta, kunnanhallitus Pk.ote Kunnanhallituksen kokoukset vuonna 2015 ja pöytäkirjojen nähtävänäpito Perusturvajohtaja: Lautakunta päättää merkitä edellä luetellut asiat tietoonsa saatetuiksi.

Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen

Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen Viranomainen No 2/ 2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 17 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 9/ 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 79 KOKOUSAIKA Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.00 17.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00 17.10. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00 17.10. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 4/ 2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 33 KOKOUSAIKA Keskiviikko 16.9.2015 klo 16.00 17.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 13.2.2013 klo 17.00 18.45. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 13.2.2013 klo 17.00 18.45. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 1 /2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 01 KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.2.2013 klo 17.00 18.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 11.11.2015 klo 16.00 17.10. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 11.11.2015 klo 16.00 17.10. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 5/ 2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 40 KOKOUSAIKA Keskiviikko 11.11.2015 klo 16.00 17.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 4.9.2013 klo 16.00-17.30. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 4.9.2013 klo 16.00-17.30. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 6 /2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 56 KOKOUSAIKA Keskiviikko 4.9.2013 klo 16.00-17.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 18.6.2014 klo 16.00 17.15. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen

Keskiviikko 18.6.2014 klo 16.00 17.15. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen Viranomainen No 3/ 2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 17 KOKOUSAIKA Keskiviikko 18.6.2014 klo 16.00 17.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 6.3.2013 klo 16.00 17.40. Vanhusten palvelukeskus. Ari Liukko-sipi. kunnanhallituksen pj Mika Männistö, poissa

Keskiviikko 6.3.2013 klo 16.00 17.40. Vanhusten palvelukeskus. Ari Liukko-sipi. kunnanhallituksen pj Mika Männistö, poissa Viranomainen No 2 /2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 14 KOKOUSAIKA Keskiviikko 6.3.2013 klo 16.00 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 17.9.2014 klo 16.00 16.45. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 17.9.2014 klo 16.00 16.45. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 4/ 2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 38 KOKOUSAIKA Keskiviikko 17.9.2014 klo 16.00 16.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 29.5.2013 klo 16.00 17.30. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 29.5.2013 klo 16.00 17.30. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 4 /2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 39 KOKOUSAIKA Keskiviikko 29.5.2013 klo 16.00 17.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 15.1.2014 klo 16.00 17.40. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 15.1.2014 klo 16.00 17.40. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 1/ 2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 1 KOKOUSAIKA Keskiviikko 15.1.2014 klo 16.00 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Keskiviikko 03.12.2014 klo 16.00 17.45. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen

Keskiviikko 03.12.2014 klo 16.00 17.45. Vanhusten palvelukeskus. Jorma Lintunen Viranomainen No 5/ 2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 49 KOKOUSAIKA Keskiviikko 03.12.2014 klo 16.00 17.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2011. Perusturvalautakunta. 18.01.2011 klo 17.30 18.10

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2011. Perusturvalautakunta. 18.01.2011 klo 17.30 18.10 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet 18.01.2011 klo 17.30 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi

Lisätiedot

Keskiviikko 20.5.2015 klo 16.00 16.50. Vanhusten palvelukeskus

Keskiviikko 20.5.2015 klo 16.00 16.50. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 3/ 2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 20.5.2015 klo 16.00 16.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015. Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2015 Sivistyslautakunta 10.02.2015 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Tiistai 10.02.2015 klo 18.00 18.55 Kunnanviraston kokoushuone Pystykoski Tero

Lisätiedot

Kunnanvirasto 20.3.2014 klo 9-12

Kunnanvirasto 20.3.2014 klo 9-12 Viranomainen No 2/2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 22 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.3.2014 18.00 19.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnanvirasto,

Lisätiedot

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Perusturvalautakunta

TÖYSÄN KUNTA Pöytäkirja Nro 1/2012 Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 23.01.2012 KOKOUSAIKA 23.01.2012 klo 17.00-18.10 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT PYKÄLÄ SIVU 1 ITSENÄISTYMISVAROJEN MÄÄRÄ 2 2 PERUSTURVATOIMEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2012 3

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 Sivistyslautakunta 26.01.2010 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 26.01.2010 klo 18.00 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009. Sivistyslautakunta Tiistai klo ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2009 Sivistyslautakunta 27.01.2009 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 27.01.2009 klo 18.00 18.40 Kunnanviraston kokoushuone Hietala Ritva Mattila

Lisätiedot

22.4.2013. Perusturvalautakunta Sivu 29. Vanhusten palvelukeskus

22.4.2013. Perusturvalautakunta Sivu 29. Vanhusten palvelukeskus Viranomainen No 3 /2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvalautakunta Sivu 29 KOKOUSAIKA Keskiviikko 17.4.2013 klo 16.00 16.50 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2015

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2015 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 29.1.2015 klo 17.00-18.00 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / Sosiaali- ja terveyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / Sosiaali- ja terveyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 21.01.2010 klo 17.30 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2012 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 24.01.2012 klo 17.30 18.25 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 6/2015 49 Kokousaika 7.10.2015 kello 18.00-19.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka

Lisätiedot

Maanantai 15.02.2010 klo 10.00 11.35.

Maanantai 15.02.2010 klo 10.00 11.35. Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 1/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 15.02.2010 klo 10.00 11.35. KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015. 07.09.2015 klo 17.00 17.55

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015. 07.09.2015 klo 17.00 17.55 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 07.09.2015 klo 17.00 17.55 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Kohtala Paavo

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016. Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2016 Sivistyslautakunta 28.01.2016 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Torstai 28.01.2016 klo 18.00 18.25 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen Annika

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012. Sivistyslautakunta 17.01.2012 1. Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2012 Sivistyslautakunta 17.01.2012 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Tiistai 17.01.2012 klo 18.00 18.40 Puumilan Taitotalo Inkinen Anneli Räsänen Jesse

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 2/2014 1. Tiistai 18.3.2014 klo 17.30-19.30. Kunnantoimiston uusi kokoushuone

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta 2/2014 1. Tiistai 18.3.2014 klo 17.30-19.30. Kunnantoimiston uusi kokoushuone Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 2/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Tiistai 18.3.2014 klo 17.30-19.30 Kunnantoimiston uusi kokoushuone

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 12 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.11.2013 klo 17.00 18.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2012. Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2012. Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5/2012 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 29.5.2012 klo 17.30 18.05 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Haveri

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 / 2011. Perusturvalautakunta. 15.02.2011 klo 17.30 19.15

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 / 2011. Perusturvalautakunta. 15.02.2011 klo 17.30 19.15 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 15.02.2011 klo 17.30 19.15 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo Heinilä

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 / klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 / klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet 17.03.2015 klo 17.00 17.40 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 1/ KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 1/7.3.2012 Kokousaika 7.3.2012 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Kinnulan kunta, valtuustosali Jäsenet Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2014. 01.10.2014 klo 17.00 18.00

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2014. 01.10.2014 klo 17.00 18.00 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 01.10.2014 klo 17.00 18.00 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Kohtala

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 07.09.2015 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi Helena

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2014. 20.05.2014 klo 17.00 18.55

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2014. 20.05.2014 klo 17.00 18.55 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 20.05.2014 klo 17.00 18.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Aittoniemi Helena Haveri

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2018 Sivistyslautakunta 24.01.2018 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 24.01.2018 klo 17.30 Kunnanhallituksen kokoushuone Törmä Leila Jokioja

Lisätiedot

ESITYSLISTA/ KOKOUSKUTSU

ESITYSLISTA/ KOKOUSKUTSU Perusturvalautakunta ESITYSLISTA/ KOKOUSKUTSU Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 25.4.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x)

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo. (x) (-) (x) (x) (x) (-) (-) (x) (x) KINNULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19-20.25 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 7 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 26.08.2014 klo 17.00 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2015

KIHNIÖN KUNTA Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2015 Esityslista KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2015 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 12.5.2015 klo 17.00 Kunnanviraston kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi Helena

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 06.04.2011 klo 17.30 18.10 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Heinilä Päivi Koivisto

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 02.06.2014 klo 17.00 17.35 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2011 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 14.12.2011 klo 16.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 4.3.2013 klo 10.00 10.41 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 7/2015 55 Kokousaika 11.11.2015 kello 18.00 19.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali, Koulutie 2 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/2017 41 Kokousaika 24.8.2017 kello 18.00 18.50 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Eija-Liisa Suisto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () ()

Henkilökohtaiset varajäsenet: Linna Ilpo Kinnunen Virve Vasalampi Maija Suominen Antti Voutila Reijo () () () () () () () () () KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA Sivu Nro 4 5.7.2017 26 Kokousaika 5.7.2017 klo 19- Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä

Lisätiedot

Maanantai klo

Maanantai klo Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 2/2015 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 16.03.2015 klo 10.00 11.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo

Vanhusneuvoston kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina klo MULTIAN KUNTA 3/2017 PÖYTÄKIRJA n kokous Multian Palvelukeskus Poukama maanantaina 27.11.2017 klo 13.00 15.00 ASIAT 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 19 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 20 Työjärjestyksen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU klo Viranomainen VESANNON KUNTA. Perusturvalautakunta 4/2017. Kokousaika

KOKOUSKUTSU klo Viranomainen VESANNON KUNTA. Perusturvalautakunta 4/2017. Kokousaika Viranomainen KOKOUSKUTSU Perusturvalautakunta 4/2017 Kokousaika 31.8.2017 klo 13.00- Kokouspaikka Simolan palvelukeskus, Hoivayksikön neuvotteluhuone Käsiteltävät asiat Asia Liite 31 1, 2 Perusturvan osavuosiraportti

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet: ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio

Henkilökohtaiset varajäsenet: ( ) ( ) ( ) ( ) ( ) Pauli Salonpää Hannu Oksanen Raili Laitinen Eeva-Liisa Puranen Hillevi Kanervio KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Perusturvajaos Nro 9/2017 23.11.2017 Kokousaika Torstaina 23.11.2017 klo 16.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, neuvotteluhuone Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Perusturvalautakunta 18.2.2016 19

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä sivu Perusturvalautakunta 18.2.2016 19 Perusturvalautakunta 19 Kokousaika Torstai Kokouspaikka Kunnanvirasto klo 18.00 Käsiteltävät asiat 19 20 21 22 23 24 25 26 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä

tiistai klo Isonkyrön kunnanvirasto, kokoushuone I toimistosihteeri, pöytäkirjanpitäjä ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 6/2017 Tarkastuslautakunta 2017-2021 Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) tiistai 15.8.2017 klo 18.00

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017. Sivistyslautakunta ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 Sivistyslautakunta 01.02.2017 1 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Keskiviikko 01.02.2017 klo 17.30 Kunnanviraston kokoushuone Inkinen Anneli Oksanen

Lisätiedot

Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/ (6) Sosiaalilautakunta. Julkinen. Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone

Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/ (6) Sosiaalilautakunta. Julkinen. Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 16.11.2017 Klo 17.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 / Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 / Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 13 / 2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et Muut saapuvilla olleet Laillisuus ja päätösvaltaisuus 03.11.2011 klo 17.30 19.00 Terveys- ja palvelukeskuksen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2018 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 21.3.2018 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Liite Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 / Sosiaali- ja terveyslautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 10 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 09.09.2010 klo 17.30 19.05 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2016 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 27.4.2016 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali

PYHÄRANNAN KUNTA ESITYSLISTA 1 /2019 Sivu. Kunnanvaltuusto Kunnantalo, valtuustosali Kunnanvaltuusto 11.2.2019 1 Kokousaika Kokouspaikka Kutsutut 11.2.2019 klo 18.00- Kunnantalo, valtuustosali Puonti, Mervi Lisäksi 18 valtuutettua puheenjohtaja Muut osallistujat Hiitiö, Harri Haapala,

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Perusturvalautakunta 4/ klo Simolan palvelukeskuksen kokoushuone

KOKOUSKUTSU Perusturvalautakunta 4/ klo Simolan palvelukeskuksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSKUTSU Perusturvalautakunta 4/2019 Kokousaika 2.5.2019 klo 13.00 Kokouspaikka Simolan palvelukeskuksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Liite 29 30 31 1, 2, 3, 4 32 33 Sairaanhoitajan

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2016 Perusturvalautakunta. Keskiviikko klo Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 9/2016 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 21.12.2016 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta

Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/ ( 12) Perusturvalautakunta Rautalammin kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 12) Aika 20.02.2019, klo 17:04-17:20 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 9 Kokouksen

Lisätiedot

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-)

Henkilökohtaiset varajäsenet. (x) (x) (x) (-) (x) (x) (-) KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 20/15.10.2012 299 Kokousaika 15.10.2012 klo 17.00 20.24 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45

keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 0 ASIALISTA Asiat 10 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 11 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 12 Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen 13 Sosiaalilautakunnalle tiedoksi 14

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2014. 27.11.2014 klo 17.00 19.25

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2014. 27.11.2014 klo 17.00 19.25 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 11 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 27.11.2014 klo 17.00 19.25 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna

Lisätiedot

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa

Haapamäki Arsi. Nevanperä Mikko Pietikäinen Petteri. Kortesluoma Sirpa 30.1.2019 1 (12) Kokousaika ke 30.1.2019 kello 17:30-18:08 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone Osallistujat Jokioja Tiina Puheenjohtaja Annala Hanna Haapamäki Arsi Kortesluoma Sirpa Kuusisto Kosti

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Perusturvalautakunta klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011. Perusturvalautakunta klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 17.3.2011 klo 17.30 18.30 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Heinilä Päivi Koivisto Sini

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10. Kunnantalon takkahuone 1 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA 1/2013 Sivu 1( ) VAPAA-AIKAJAOSTO Keskiviikko 13.3.2013 klo 18.00-19.10 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi

Lisätiedot

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen..

1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.. Tekninen lautakunta 21.1.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 1 / 2015 Kokousaika 21.1.2015 klo 15.00 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone ASIAT 1. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus..2 2.

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 10/2010 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 9.12.2010 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Perusturvalautakunta. Kokousnumero 8 / 2008 Aika To 18.12.2008 klo 18.00-19.00

KIVIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. Perusturvalautakunta. Kokousnumero 8 / 2008 Aika To 18.12.2008 klo 18.00-19.00 PÖYTÄKIRJA Kokousnumero 8 / 2008 Aika To klo 18.00-19.00 Paikka Palvelukeskus KOKOUSKUTSU Torstaina klo 18.00- Palvelukeskus Nro 8/2008 ASIA LIITE 58 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 59 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

(x) esittelijä, pöytäkirjanpitäjä. Osastonhoitaja Leena Viinikainen klo 18-18.40 kuultavana henkilöstöasioista ja Kotipihan tilanteesta

(x) esittelijä, pöytäkirjanpitäjä. Osastonhoitaja Leena Viinikainen klo 18-18.40 kuultavana henkilöstöasioista ja Kotipihan tilanteesta KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 6/2008 64 Kokousaika Tiistai 24.06.2008 klo 18.00 19.05 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/ SISÄLLYSLUETTELO LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 2/2016 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 7 TILINPÄÄTÖKSEN 2015 ESITTELY 3 8 KUNNANHALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN KATSAUS 3 9 EDELLISEN KOKOUKSEN

Lisätiedot

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

klo ja Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2 / 2017 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) 10.4.2017 klo 9.00

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2013. Perusturvalautakunta. 18.03.2013 klo 17.00 17.55

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2013. Perusturvalautakunta. 18.03.2013 klo 17.00 17.55 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 / 2013 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 18.03.2013 klo 17.00 17.55 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 8/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 8/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 8/2017 76 Kokousaika 7.12.2017 kello 18.00 18.42 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Kyllikki Kalsi vj. Ritva Lammela Tarmo Kankare Helena

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 3/2014 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 7.4.2014 klo 17.00- KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Paikka Kokkatoiminta, Tallivirrantie 4 Pöytäkirjan Sivu 31 32 33 34

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010. Sosiaali- ja terveyslautakunta. 29.06.2010 klo 17.30 18.15 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8 / 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 29.06.2010 klo 17.30 18.15 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Kohtala Paavo

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivu 42. Yttilän Otta Lahti Sirpa Pelttari Marko Kotiranta Anna-Maija Ojala Jouni Saarinen Heikki Ilola Anne.

Sivistyslautakunta Sivu 42. Yttilän Otta Lahti Sirpa Pelttari Marko Kotiranta Anna-Maija Ojala Jouni Saarinen Heikki Ilola Anne. Viranomainen No 4/2013 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 42 KOKOUSAIKA Tiistai 18.6.2013 klo 17.30 18.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Yttilän

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1. Tekninen lautakunta 19.1.2011 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 Tekninen lautakunta 19.1.2011 Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 19.1.2011 klo 16.30 17.25 Kunnanviraston kokoushuone Keskinen Irja Vierikko Jussi Silvennoinen

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/ ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 5/2016 30 Kokousaika 12.5.2016 kello 18.03 18.51 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Anne-Mari Kaarto, puheenjohtaja Ilkka Tuomisto Pekka

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo

Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus. Maanantai klo Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 01/2010 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 11.01.2010 klo 17.00 19.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 /

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kansalaisopiston johtokunta Nro 2 /4.4.2011 Kokousaika 4.4.2011 klo 15.00 17.05 Kokouspaikka Saapuvilla olleet enet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) x = läsnä - = poissa Toholammin

Lisätiedot

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen

Pauli Salonpää Aulis Hämäläinen Raili Linna Kari-Pekka Urpilainen Anita Urpilainen. Virpi Piispanen Manu Toikkanen Juha Urpilainen KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 5/2013 1 Kokousaika Ti 9.4.2013 klo 16.00-17.44. Kokouspaikka Kinnulan kunnantalon valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Perusturvalautakunta. Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 7/2015 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Tiistai 15.12.2015 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki

KOKOUSPÖYTÄKIRJA. TERVON KUNTA Perusturvalautakunta. Jääskeläinen Tanja, varapj. Kekkonen Kyllikki Perusturvalautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro/vuosi Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET MUUT SAAPUVILLA OLLEET Jäsen Paikalla Varajäsen Paikalla Tarvainen Maarit, pj. Huttunen Tuula Jääskeläinen

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 27.8.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 71 Kokousaika 25.8.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Merihelmi, Laitakari Käsiteltävät asiat 61 62 63 64 65 66 67 68 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA. Perusturvalautakunta 14.01.2014 2 ASIALUETTELO

KIHNIÖN KUNTA. Perusturvalautakunta 14.01.2014 2 ASIALUETTELO KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 1 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet 14.01.2014 klo 17.00 17.45 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivu 47. Yttilän Otta Lahti Sirpa Pelttari Marko Eskola Tanja Kotiranta Anna-Maija Ojala Jouni Saarinen Heikki.

Sivistyslautakunta Sivu 47. Yttilän Otta Lahti Sirpa Pelttari Marko Eskola Tanja Kotiranta Anna-Maija Ojala Jouni Saarinen Heikki. Viranomainen No 4/2014 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivistyslautakunta Sivu 47 KOKOUSAIKA Keskiviikko 12.6.2014 17.00 17.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Yttilän

Lisätiedot

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2018 1

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2018 1 ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Sosiaalilautakunta 1/2018 1 Kokousaika 25.1.2018 kello 18.00 18.30 Kokouspaikka Palvelutalo, Turuntie 8 Läsnä Kyllikki Kalsi Tarmo Kankare Helena Kelkka Satu Ketonen,

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / klo

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / klo KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 6 / 2014 Perusturvalautakunta Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet et 25.6.2014 klo 17.00 18.50 Terveys- ja palvelukeskuksen kokoushuone Kärkelä Pilvi Yli-Kujala Minna Aittoniemi

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET

klo Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2 Sivistyslautakunta Sivu 21 KOKOUSAIKA 28.2.2012 klo 17.00-19.00 KOKOUSPAIKKA Kuntala SAAPUVILLA OLLEET Korvenranta Arja puheenjohtaja JÄSENET Korpela Heljä Mäkinen

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38. Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 4/2012 SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Sivu 38 KOKOUSAIKA 14.08.2012 klo 18.00 - KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone JÄSEN: Aino Savolainen, pj Teemu Pakarinen,

Lisätiedot