Vuorovaikutustaidot. Marjo Toivonen, KK, PsM Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri, Psykologian palveluyksikkö

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuorovaikutustaidot. Marjo Toivonen, KK, PsM Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri, Psykologian palveluyksikkö"

Transkriptio

1 Vuorovaikutustaidot Marjo Toivonen, KK, PsM Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiiri, Psykologian palveluyksikkö

2 Virittäviä ajatuksia aiheesta, mitä kaikkea vuorovaikutus voi olla? Vaikuttamista ja vaikuttumista Rakentuu suhteessa toiseen/toisiin ja erityisesti itseen Itsetuntemusta ja itsensä hyväksymistä Omien ennakkokäsitysten havaitsemista Itseilmaisua, keskustelutaitoa Ongelmanratkaisutaitoa Kykyä havainnoida ja ymmärtää toisia Toisten hyväksymistä

3 Sanallista ja sanatonta Kykyä olla kannustava, rohkaiseva ja rakentava Empatiaa, myötäelämistä Kykyä luoda turvallisuutta Vuorovaikutustaidot ovat opittuja, ei synnynnäistä taituruutta tai taitamattomuutta Omien vahvuuksien tunnistaminen Omien kehityskohteiden tunnistamista

4 Temperamentti Persoonallisuuden biologinen ydin, johon ympäristö voi vaikuttaa ja joka vaikuttaa siihen, miten ympäristö koetaan Kasvatus, kulttuuri yms. Erilaisuutta, ei siis hyvää tai huonoa Piirteet asettuvat jatkumolle ja muodostavat erilaisina yhdistelminä erilaisia kokonaisuuksia

5 Temperamentin osa-alueita Sopeutuvuus Joustavuus Intensiivisyys eli millä voimakkuudella ilmaisee tunteitaan Suhtautuminen uuteen tilanteeseen Sensitiivisyys Mielialan negatiivisuus ja positiivisuus Häiriintyvyys Rytmisyys Aktiivisuus Ujous Sosiaalisuus Huom! Eri asia kuin sosiaaliset taidot Sosiaaliset taidot ovat opittuja

6

7 Miksi temperamenttia on tärkeä ymmärtää osana vuorovaikutusta? Synnymme yksilöiksi, mutta yksilöllisyyttä pyritään vähentämään niin, että voi elää muiden kanssa ja muut yksilön kanssa Temperamenttia ei voi muokata, mutta omaa käyttäytymistä voi Esim. jos ujous hankaloittaa elämään, voi harjoitella uskaltamista

8 Oman ja toisten temperamentin tunteminen helpottaa vuorovaikutusta Miksi toisten kanssa synkkaa heti ja toisten ei? Miksi toiset reagoivat minuun tietyllä tavalla? Väärinymmärrysten syntyminen Kyky tulkita ja arvioida tilanteita paranee

9 Tunteet ja (elämän-)kokemukset vuorovaikutuksen taustalla Oman sisäisen maailman tunnistaminen, hyväksyminen ja ilmaiseminen Omien tunteiden tunnistaminen auttaa tunnistamaan muidenkin tunteita > empatia Kasvatus ja kodin mallit liittyvät usein siihen, miten ilmaisemme ja tunnistamme tunteita Jotkut tunteet voivat olla kiellettyjä Syntyy tunnetulppia, jotka hankaloittavat vuorovaikutusta

10 Esim. kun voi kohdata pelon ja häpeän, joka liittyy väärässä olemiseen, niin eri mieltä oleminen ja palautteen saaminen ei ole enää uhka Esim. kun oppii sietämään omaa aggressiota, on helpompi sietää, ymmärtää ja ehkä auttaa toisen aggressiota Omat odotukset muokkaavat kokemusta (mieliala, aiemmat kokemukset jne.) Mitä lähimenneisyyden tilanteita ja tapahtumia on vuorovaikutuksen alla? Myös omien rajojen tunnistaminen ja pitäminen on tärkeää

11 Mentalisaatio näkemistä toisen mieleen, kykyä pohtia asioita ja tilanteita toisen näkökulmasta Toisen toiminnan/mielialojen ymmärtämistä Oman toiminnan vaikutusten ennakointi Toisen reaktioiden ennustaminen Välttämätöntä sujuvassa vuorovaikutuksessa Mentalisaation vaara: Kyse on aina tulkinnasta, ennakoinnista ja arvioinnista Mahdollisuus mennä metsään Ei tarkoita, että pitäisi olla ajatustenlukija!

12 Mistä todellisuus rakentuu? Sosiaalinen maailma ja todellisuus rakentuvat vuorovaikutuksessa Kieli rakennusaineena Myös sisäinen puhe rakentaa todellisuutta ja voi aktivoida tiettyjä toimintamalleja jotka ovat opittuja ja joista voi myös oppia pois Tarinallisuus Mitä tämä tarkoittaa esim. oikeassa olemisen näkökulmasta?

13 Onko täydellistä yhteisymmärrystä mahdollista saavuttaa? Mikä on riittävän hyvä yhteisymmärrys? Yhteinen/jaettu kokemus Sinun kokemuksesi Minun kokemukseni

14 Hiihtäminen sujui alokkailta Hiihtäminen sujuikin alokkailta Hiihtäminen sujui naisalokkailtakin Sillä miten asiat sanotaan, on väliä mahdollisuuksia avaavat ja sulkevat lauseet petollinen mutta Yleistäminen (aina, taas, ikinä) sinä -kommunikointi vai minä -kommunikointi arvottaminen ennakko-oletukset

15 Miten nämä asiat voisi ilmaista/ajatella rakentavasti ja mahdollisuuksia avaavasti: Tästä ei tule kyllä mitään, kun et hoida omaa osuuttasi! Et taida nyt oikein kuunnella, olet ihan omissa ajatuksissasi. Olet taas jättänyt kengät keskelle eteistä. Aina näihin kompastuu! Tämä tekemäsi ehdotus on todella hyvä, mutta ei sitä tällaisenaan voi toteuttaa. Apua, en osaa. Jos kysyn, vaikutan varmasti tyhmältä Minulla on todella kiire, mutta tätä hommaa ei voi antaa kenenkään muun tehtäväksi

16 Turvallisuus mahdollistaa vuorovaikutusta Turvallisessa ihmissuhteessa on turvallista toimia Antaa palautetta Olla eri mieltä Ilmaista toiveita ja tavoitteita Ilmaista omia mielipiteitä Keksiä uutta Voi luottaa saavansa tukea ja ymmärrystä Inhimillisyydelle on sijaa

17 Turvallisuuden luominen Luottamus Avoimuus Haavoittuvuuden näyttäminen Hyväksyntä Tuen antaminen Sitoutuminen

18 Käytännössä Osoita arvostusta Osoita kiinnostusta Huomioi tasapuolisesti Opettele luottamaan ja ole luottamuksen arvoinen Kuuntele avoimin mielin Aktiivinen kuuntelu Ole valmis auttamaan ja tukemaan Anna huumorille tilaa Anna ja vastaanota positiivista sekä rakentavaa palautetta

19 Myönnä omat puutteesi tai virheesi Kannusta ja rohkaise Jaa iloa ja onnistumista, mutta myös huolesi Älä etsi syyllisiä, ongelmista ja mokista voidaan selvitä paremmin yhdessä, ymmärtävässä ilmapiirissä Anna ja pyydä anteeksi Osoita, että välität, validoi toisen kokemus Jos ihmissuhteen laatu sen sallii, kosketa

20 Validointi Toisen tunteiden ja niihin liittyvien reaktioiden hyväksyminen Vahvistetaan toisen kokemus oikeaksi, ei siis vahvisteta esim. virheellisiä tulkintamalleja Voi olla selkeää ja sanallistettua Voi ilmetä sanattomasti tai rivien välistä Kykyä asettua toisen asemaan ja ymmärtää empatia

21 Kun vuorovaikutuksessa ilmenee haasteita

22 Erimielisyydet eivät ole pahasta Negatiivisia asioita ei voi välttää, rytyt kuuluvat ihmiseloon Valmiutta kohdata haastavia asioita ja tilanteita voi kasvattaa ja taitoja harjoitella Väliä on siis sillä, miten riidellään tai ollaan eri mieltä ja sillä, miten erimielisyydet ratkaistaan Usein ollaan jumissa tietyssä tavassa riidellä Huomioi oman perheen malli Erimielisyyksien ratkaiseminen kasvattaa itseä ja parantaa ihmissuhteita

23 Miksi erimielisyydet jäävät ratkaisematta Puheeksi ottamisen pelko > pelko tilanteen pahenemisesta, tulee uudestaan loukatuksi, loukkaakin toista jne.. Vetäytyminen, väitämme ettemme ole pahastuneita Yritämme vain unohtaa, mitä tapahtui Puretaan asiaa muiden kuin asianosaisen kanssa

24 Haasteista selviäminen Loukkauksia sattuu parhaimmillekin vuorovaikuttajille Valitse sopiva ajankohta asian selvittämiseen Ota asia rakentavasti puheeksi, ei hyökkäävästi Kuule toisen kanta, näkökulma ja kokemus tapahtuneesta Asetu toisen asemaan, validoi, vaikka oma kokemus olisikin eri Kiitä, että toinen uskaltaa kertoa tunteistaan tai ottaa hankalaa asiaa puheeksi

25 Ota vastuuta Vuorovaikutus on aina vuorovaikutusta Sovi jatkosta Anna asioille aikaa Anna anteeksi itselle ja muille Joskus on helpompi lähestyä haastavia tilanteita toiveiden ja tavoitteiden näkökulmasta Varsinaisiin ongelmiin keskittyminen voi aiheuttaa tarpeen etsiä syyllistä ja edelleen puolustautua jne. Huomaa ero positiivisen ja negatiivisen ilmaisun välillä

26 Metakommunikaatio Vuorovaikutusta vuorovaikutuksesta Oman kokemuksen/havaintojen sanoittamista Sen pohtimista yhdessä, mitä vuorovaikutuksessa juuri nyt tapahtuu tai tapahtui Sanattoman viestinnän sanoittamista Vähentää tai selvittää väärinymmärryksiä Opitaan tuntemaan toisen ajatusmaailmaa, toimintaa, näkökulmia, kokemusta jne.

27 Ketjuanalyysi Käyttäytyminen ja toiminta on monen sisäisen asian summa ja niiden näkyvä ilmiasu Mitä kaikkea on sen takana, mitä tapahtuu hetkessä ja mikä näkyy? Ulkoisia ja sisäisiä tekijöitä Tiedonkäsittely (miten ja minkä verran havainnoi ympäristöä) Selviytymisen keinot (coping) Vuorovaikutus Elämänhistoria: kasvatus, oppiminen, aiemmat kokemukset Tunteet ja olotila Temperamentti Haavoittuvuustekijät Arvot Jne.

28 Tilanteiden arviointi > mitä toimintakeinoja ja ratkaisuja on? Arviointia voi harjoitella, esim. purkamalla erilaisia tilanteita

29 Lähteet Aalto, M. (2002): Parjaavasta kolautteesta korjaavaan palautteeseen. Furman, B. & Ahola, T. (2007): Työpaikan hyvä henki ja kuinka se tehdään. Keltikengas-Järvinen, L. (2016): Hyvät tyypit. Temperamentti ja työelämä. Keltikangas-Järvinen, L. (2008): Temperamentti, stressi ja elämänhallinta Kivinummi, J. (2016): Kun ei suju. Selviytymisopas haastaviin asiakastilanteisiin Mönkkönen, K. & Roos, S. (2010): Työyhteisötaidot

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet

ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet ERTO / YSTEA Työhyvinvointi osana toimivaa työyhteisöä Vaativat asiakaspalvelutilanteet.0.0 JS Partners Oy Toimiva työyhteisö selkeät tavoitteet ja yhteiset pelisäännöt tarkoituksenmukaiset työvälineet

Lisätiedot

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit

Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,

Lisätiedot

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute

Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute Vuorovaikutusta arjessa näkökulmana palaute 28.5.2013 Minna Lappalainen, TtM, TRO, työnohjaaja minna.lappalainen@apropoo.fi Tavoitteena: Erilaisten näkökulmien ja työvälineiden löytäminen arjen vuorovaikutustilanteisiin:

Lisätiedot

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana

Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Millaiseen kouluun mahtuvat kaikki? Opettajan kommunikaatiosuhde ja ymmärrys vuorovaikutuksen voimasta Kaikkien Koulun mahdollistajana Dosentti Elina Kontu Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos,

Lisätiedot

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat

Lisätiedot

Toimiva työyhteisö DEMO

Toimiva työyhteisö DEMO Toimiva työyhteisö DEMO 7.9.6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Toimiva työyhteisö DEMO Sivu / 8 TOIMIVA TYÖYHTEISÖ Toimiva työyhteisö raportti muodostuu kahdesta osa alueesta:

Lisätiedot

Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri

Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri Millainen olen? Miten reagoin uusiin asioihin? Teemailta 11.3.2009 Helena Partinen ja Kaisa Tuuteri 1 Mitä on temperamentti? Ihmiselle tyypillisiä käyttäytymispiirteitä, jotka erottavat hänet muista Yksilöllinen

Lisätiedot

Joustavuus ja luottamus 360 DEMO

Joustavuus ja luottamus 360 DEMO Joustavuus ja luottamus 6 DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 8..6 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Joustavuus ja luottamus 6 DEMO Sivu / 8 JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS Raporttisi

Lisätiedot

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi

Ryhmän kehittyminen. Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi Ryhmän kehittyminen Opintokeskus Kansalaisfoorumi Avaintoimijafoorumi Ryhmän toiminta Ryhmän toiminnassa on lainalaisuuksia ja kehitysvaiheita, joita kaikki ryhmät joutuvat työskentelynsä aikana käymään

Lisätiedot

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen

Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa. Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisesssa Merja Turunen Työyhteisötaidot tulevaisuuden johtamisessa Työntekijän oma vastuu Rooli työyhteisössä Työyhteisön voima Tulevaisuuden haasteet Minäminäminäminäminäminäminäminä

Lisätiedot

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06

Leikki interventiona. Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa. Eira Suhonen 6.6.06 Leikki interventiona Aikuisen kannustava puuttuminen vuorovaikutustaitojen harjaannuttamisessa Eira Suhonen 6.6.06 Erityispedagogiikka Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Interventio laaja-alainen systemaattinen

Lisätiedot

JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET

JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET JS PARTNERS OY:N VALMENNUKSET Palaute Ajankäyttö Työhyvinvointi Myynti Yhteistyö Työyhteisötaidot Kehityskeskustelu Esimiestaidot Asiakaspalvelu Vuorovaikutus Rekrytointi Tutkimukset ja kartoitukset Vaativat

Lisätiedot

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt

Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt Voi hyvin työssä! Hyvän mielen työpaikan pelisäännöt 24.4.2013 Hilkka Myllymäki Hollolan kunta Hyvä mieli on osa työhyvinvointia. Mistä se rakentuu ja kuka siihen voi vaikuttaa? HOLLOLA ON HALUTTU Henkilöstöohjelma

Lisätiedot

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen

Aloitusseminaari Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön. Kaarina Salonen Aloitusseminaari 10.5.2011 Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön Kaarina Salonen Periaatteet toimintasuunnitelma ja perustehtävä ovat kaikilla lähtökohtana jokin sellainen asia, joka tulisi kehittää toiminnassa

Lisätiedot

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen

Yhdessä elämään. Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen Yhdessä elämään Lapsen ystävyyssuhteiden ja arkisen ryhmätoiminnan tukeminen. Ystävyys ja toimeen tuleminen Aikuisten tehtävä on auttaa lapsia ymmärtämään ystävyyden erilaisuutta, ja sitä että kaikkien

Lisätiedot

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemuksen ja oman olotilan havainnointia. Läsnäoloharjoituksessa tarkoitus ei ole muuttaa kokemusta: olennaista

Lisätiedot

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen

Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Vaikeiden asioiden puheeksiottaminen Työterveyspsykologi Hanna Wikman- Heinonen KKT-keskus Arvo Esityksen tavoite Antaa perustietoa puheeksiottamisesta ja siinä huomioitavista tekijöistä Antaa käytännön

Lisätiedot

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~

~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ~YHDESSÄ -YHDESSÄ ETEENPÄIN~ ETEENPÄIN- EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN EVÄITÄ TYÖYHTEISÖN HYVINVOINTIIN Melina Kivioja Anneliina Peltomaa SISÄLLYS 1 LUKIJALLE 2 ARVOSTA JA TUE 3 ANNA HYVÄN KIERTÄÄ 4

Lisätiedot

Vuorovaikutus - arvostelemisesta arvostamisen

Vuorovaikutus - arvostelemisesta arvostamisen Lions Clubs International MD 107 Finland Vuorovaikutus - arvostelemisesta arvostamisen JOVA II 3.3.2012 Valmennuksen tavoite Ymmärrätte vuorovaikutukseen vaikuttavia tekijöitä Opitte vuorovaikutustaitoja

Lisätiedot

Opetuksen tavoite: T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua

Opetuksen tavoite: T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua Elämänkatsomustiedon opetuksen tavoitteet ja sisällöt T1 ohjata oppilasta kuuntelemaan toisten oppilaiden mielipiteitä ja ajattelua Oppilas harjoittelee tulemaan toimeen toisten lasten kanssa ja kuuntelemaan

Lisätiedot

Mahtispalautteen antaminen

Mahtispalautteen antaminen Opettajan vinkit Tekniset asiat 1. Luo luokkasi oman ope-tilisi kautta, täyttämällä luokan tiedot ja lisäämällä oppilaat yksitellen. Paina save and lock settings. Huomaathan, että sen ja tulosta QR-koodit.

Lisätiedot

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen

POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen POTILAS- JA ASIAKASTURVALLISUUSSTRATEGIA 2017 2021 Potilaan ja asiakkaan aktiivinen osallistuminen Tavoitteet vuoteen 2021 mennessä Potilas- ja asiakasturvallisuus näkyy rakenteissa ja käytännön toiminnassa.

Lisätiedot

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi

Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Kohtaamiset nuoren vahvuuksiksi ja voimavaroiksi Valtakunnalliset lastensuojelupäivät 30.9.2014 Hämeenlinna Pixabay Minna Rytkönen TtT, TH, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, hoitotieteen laitos minna.rytkonen@uef.fi

Lisätiedot

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn

Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Työkaluja haastavien tunteiden käsittelyyn Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset,

Lisätiedot

Mo@voiva voimaannudava ohjaus II

Mo@voiva voimaannudava ohjaus II Mo@voiva voimaannudava ohjaus II Neuvokkaasta voimaa - hanke Pilvikki Absetz, Dos. (terveyden edistäminen), PsT pilvikki.absetz@gmail.com www.collabora@vecaresystemsfinland.com Yhdessä parempaa Mitä jäi

Lisätiedot

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä

Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lapset puheeksi -keskustelu lapsesta, perheestä ja kouluympäristöstä Lomake annetaan etukäteen huoltajille mietittäväksi. Lomakkeen lopussa on lapsen kehitystä suojaavia tekijöitä kotona ja koulussa, ja

Lisätiedot

Tunnetaitojen merkitys mielenterveydelle

Tunnetaitojen merkitys mielenterveydelle Valtakunnallinen nuorisotyön koulutus Tampereella 22.-23.4.2013 Tunnetaitojen merkitys mielenterveydelle Psykologi, psykoterapeutti, YET Tiina Röning Rokua 28.10.2015 Mitä on tunne? Erilaisia selitystapoja

Lisätiedot

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara

MATKALLA TÖIHIN TYÖELÄMÄVALMIUDET. & iida. saara MATKALLA TÖIHIN MITEN RAKENNAN OMAN POLKUNI? MISTÄ MOTIVAATIOTA? OSAANKO MINÄ? SUOMEN KIELEN TAITO JA VIESTINTÄ? VERKOSTOITUMINEN? MIHIN VOIN VAIKUTTAA? MIHIN KAIKKEEN KANNATTAA OSALLISTUA? OLENKO MINÄ

Lisätiedot

JOHTORYHMÄN MITTARI, lomake A

JOHTORYHMÄN MITTARI, lomake A Karl-Magnus Spiik 1 JOHTORYHMÄN MITTARI, lomake A Tämän mittarin avulla johtoryhmä voi seurata ja kehittää suunnitelmallisesti työskentelyään. Täydellisyyttä tai ehdottomia totuuksia ei etsitä, koska sellaisia

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa

Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Johtaminen ja työyhteisön dynamiikka muutoksessa Muutoksen johtaminen -koulutuspäivä Jaana Piippo 30.9.2014 Mitä työyhteisön dynamiikka tarkoittaa? Termi dynamiikka tulee kreikan sanasta dynamis, joka

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO

KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO Karl-Magnus Spiik Ky KK-itsearvio 1 KEHITYSKESKUSTELUTAITOJEN ITSEARVIO KYSYMYKSET Lomakkeessa on 35 kohtaa. Rengasta se vaihtoehto, joka kuvaa toimintatapaasi parhaiten. 1. Tuen avainhenkilöitteni ammatillista

Lisätiedot

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014

Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Miten työyhteisökokemus synnyttää asiakaskokemuksen? Merja Fischer Merja@posemotions.com Seinäjoki 8.5.2014 Ihmiset haluavat olla synny0ämässä jotain itseään suurempaa. Työelämän arvot vastuu on jokaisella

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

Isän kohtaamisen periaatteita

Isän kohtaamisen periaatteita TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,

Lisätiedot

TERVETULOA! yhteistä elämää

TERVETULOA! yhteistä elämää TERVETULOA! Vuoroin vaikuttamassa Parisuhdekouluttajat Liisa Välilä ja Sari Liljeström Parisuhdetyytyväisyys Miten perustarpeeni suhteessa täyttyvät? Tarpeiden ja tunteiden tiedostaminen lisää ymmärrystä

Lisätiedot

Yksilöt opetuksessa. Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä. Humanistinen tiedekunta

Yksilöt opetuksessa. Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä. Humanistinen tiedekunta Yksilöt opetuksessa Mustikat: Marja Jalava, Sanna Nyqvist, Elina Paukkunen ja Anssi Yli-Jyrä Humanistinen tiedekunta Johdanto Opiskelijat yksilöinä voiko opiskelijoita tyypitellä? Lackner: tyypittelyn

Lisätiedot

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki

Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla. Yhteen ääneen lasten asialla! Helsinki Myönteisiä muutoksia saadaan aikaan vain myönteisillä keinoilla Yhteen ääneen lasten asialla! 7.-8.2.2017 Helsinki Adhd-keskus Barnavårdsföreningen Silve Serenius-Sirve Kannusta minut vahvaksi! hanke Ensi-ja

Lisätiedot

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula

Iloa yhteistyöstä. Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus. Kati Kuula Iloa yhteistyöstä Mielekäs ja tuloksekas koiraharrastus Kati Kuula 8.10.2016 Koirilla on oikeus hyvään elämään Meillä kaikilla on oikeus hyvään elämään Mitä kaikkea hyvää koiraharrastustoimintaan osallistumisesta

Lisätiedot

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja)

Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) Onnellisen kohtaaminen millainen hän on? Outi Reinola-Kuusisto Emäntä Kitinojalta (Psykologi, teologi, toimittaja) HARJOITUS: MIKÄ SINULLE ON ONNEA? Johtopäätös: Onnen hetket ovat hyvin henkilökohtainen

Lisätiedot

1 Aikuistumista ja arjen arvoja

1 Aikuistumista ja arjen arvoja 1 Aikuistumista ja arjen arvoja Mikä on parasta nuoruudessa? aikuisuudessa? 1.1 Aikuistuminen Viime vuosikymmenien muutos: - Lapsuus on lyhentynyt ja lasten fyysinen kehitys nopeutunut. - Aikuisuuteen

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS

JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS JOUSTAVUUS JA LUOTTAMUS -MITTAUS Joustavuus ja luottamus -mittaristo selvittää, miten yrityksenne esimiestoiminta koetaan. 1 Tutkimusten mukaan organisaatiot kokevat suurimpina haasteina esimiestaitojen

Lisätiedot

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013

VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA. Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 VALMENTAUTUMISEN PSYKOLOGIA Kilpaileminen ja loukkaantuminen keskiössä 9.10.2013 SISÄLTÖÄ Yleistä valmistautumisesta kilpailuihin Paineensieto Ihannesuorituksesta Muutama sana loukkaantumisista ja epäonnistumisesta

Lisätiedot

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus

Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Elintapaohjaus mikä toimii, mikä motivoi Neuvokas perhe kortin käyttöharjoitus Vaikuttava elintapaohjaus Neuvokas perhe työvälineillä 1/2 Tutkimusnäytön mukaan vaikuttavan elintapaohjuksen elementtejä

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

Kuraattorityön helmet ja helvetit

Kuraattorityön helmet ja helvetit Kuraattorityön helmet ja helvetit Vuokatti 8.10.2010 Katariina Ylä-Rautio-Vaittinen katariina.yla-rautio@sci.fi Nykyajan nuoret rakastavat ylellisyyttä. Heillä on huonot tavat, he pilkkaavat auktoriteetteja

Lisätiedot

Jäsen keskiössä jäsenkokemuksen jäljillä

Jäsen keskiössä jäsenkokemuksen jäljillä Jäsen keskiössä jäsenkokemuksen jäljillä 4.2.2017 Marketta Rusi-Karlsson Netgain Oy marketta.rusi-karlsson@netgain.fi p. 0400 404885 www.netgain.fi JÄSENLUPAUS ARVO, jota jäsen voi odottaa MIELIKUVAT ODOTUKSET

Lisätiedot

Vuorovaikutustyylit. Lähde: Kauppila Vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot. PS-kustannus.

Vuorovaikutustyylit. Lähde: Kauppila Vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot. PS-kustannus. Vuorovaikutustyylit Lähde: Kauppila 2011. Vuorovaikutus- ja sosiaaliset taidot. PS-kustannus. Vuorovaikutuksen perusmuotoja Ystävällinen vuorovaikutustyyli Vuorovaikutus on kohteliasta ja ymmärtävää. Tyylin

Lisätiedot

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN

2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. KUUNTELEMINEN 1. Katso henkilöä, joka puhuu 2. Mieti, mitä hän sanoo 3. Odota omaa vuoroasi 4. Sano, mitä haluat sanoa 2. KESKUSTELUN ALOITTAMINEN 1. Tervehdi 2. Jutustele 3. Päättele, kuunteleeko toinen

Lisätiedot

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk

9.12 Terveystieto. Espoon kaupungin opetussuunnitelmalinjaukset VUOSILUOKAT 7-9. 7. lk 9.12 Oppiaineen opetussuunnitelmaan on merkitty oppiaineen opiskelun yhteydessä toteutuva aihekokonaisuuksien ( = AK) käsittely seuraavin lyhentein: AK 1 = Ihmisenä kasvaminen AK 2 = Kulttuuri-identiteetti

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA 1 Lapsen nimi: Pvm: Keskusteluun osallistujat: LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Lapsen vasun tekeminen perustuu varhaiskasvatuslakiin. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Iloa vanhemmuuteen. Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä

Iloa vanhemmuuteen. Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä Iloa vanhemmuuteen Myönteinen vuorovaikutus pikkulapsiperheessä Avoin vanhempainilta Kaakkurin yhtenäiskoululla 27.2.2013 klo:18-19.30. Tilaisuuden järjestää Nuorten Ystävien Vanhempien Akatemia yhdessä

Lisätiedot

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki

MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY. Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki MAUSTE PROJEKTI KATAJA RY Kouluttaja Helka Silventoinen Pari-ja Seksuaaliterapeutti Kulttuuritulkki Monikulttuurisuus ja ihmissuhteet Ihmissuhteisiin ja parisuhteeseen liittyviä kysymyksiä on hyvä ottaa

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI

YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI YHDESSÄ LAPSEN PARHAAKSI Paula Loukkola Oulun yliopisto Varhaiskasvatus Yhdessä lapsen parhaaksi - seminaari 3.2.2011 Haapajärvi PUHEENVUORON SUUNTAVIIVOJA varhaiskasvattajien ja vanhempien välinen yhteistyö

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Koti, koulu ja lapsen paras. Kari Uusikylä MLL -seminaari

Koti, koulu ja lapsen paras. Kari Uusikylä MLL -seminaari Koti, koulu ja lapsen paras Kari Uusikylä MLL -seminaari 30.09.2016 Miksi yhteistyötä? Siksi, että se on lapsen etu Opiskelu tehostuu Ongelmat tunnistetaan Muodostuu aito kouluyhteisö, turvallinen, välittävä,

Lisätiedot

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tunteista ja empatiasta.

TU-A Itsensä tunteminen ja johtaminen Tunteista ja empatiasta. TU-A1140 - Itsensä tunteminen ja johtaminen Tunteista ja empatiasta. 3.3. 2016 Eerikki Mäki eerikki.maki@aalto.fi Tunteisiin liittyvä harjoitustyö Osa 1 Vaihtoehto 1: tunnista ja rekisteröi omia tunteitasi

Lisätiedot

Luottamuksesta osallisuutta nuorille. Eija Raatikainen, KT Twitter:

Luottamuksesta osallisuutta nuorille. Eija Raatikainen, KT Twitter: Luottamuksesta osallisuutta nuorille Eija Raatikainen, KT Twitter: raatikaineneij1@ Esityksen rakenne Luottamus mitä se on? Epäluottamus miten se ilmenee vuorovaikutuksessa? Luotettava ihminen mistä hänet

Lisätiedot

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015

Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 Prososiaalisen käyttäymisen vahvistaminen leikissä VKK-Metro 3.3.2015 FT, yliopistonlehtori Eira Suhonen Erityispedagogiikka Luennon teemat Turvallisessa ympäristössä on hyvä leikkiä Leikki vuorovaikutuksellisena

Lisätiedot

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA

AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA AJATUKSIA TYÖPAIKKAOHJAAJALLE PARTURI- KAMPAAJA OPISKELIJAN OHJAAMISESTA JA MOTIVOINNISTA TYÖPAIKALLA OPISKELIJAN OHJAAMINEN - Työssäoppijalle määritellään henkilökohtainen työpaikkaohjaaja, joka on vastuussa

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv )

TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Karl-Magnus Spiik Ky Tiimityöskentely / sivu 1 TIIMITYÖSKENTELY ( 1 + 1 + 1 pv ) Asiakas: Ryhmä: Uusi päiväkoti Koko henkilöstö Tämän kolmiosaisen valmennuksen päätavoitteena on tiimityöskentelyn kehittäminen.

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana

Mielenterveys voimavarana Hyvinvoiva oppilaitos - Tietoa ja hyviä käytänteitä opetukseen Mielenterveys voimavarana Psykologi Psykoterapeutti, YET Tiina Röning Yhteistyössä: Mielen hyvinvoinnin opettajakoulutukset, SMS Mielen terveys

Lisätiedot

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen

Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen Esikoulunopettajan ja huoltajan välinen LAPSET PUHEEKSI keskustelu Muokattu työversio 19.8.2015 LAPSET PUHEEKSI KESKUSTELU 1. Esittely, tutustuminen, menetelmän tarkoituksen ja keskustelun kulun selvittäminen

Lisätiedot

Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri

Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri Inhimillisesti Tehokas Sairaala -hanke 2009-2011 Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri Valtuustoseminaari 14.6.2011 Heidi Lehtopuu, tutkija, KTM, HTM Marika Pitkänen,

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja

Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria. Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Kohti yhdessä tekemisen kulttuuria Merja Mäkisalo-Ropponen SH, TtT, kansanedustaja Yhdessä tekemisen hyödyt Perustehtävän laadukas toteutuminen Toimijoiden hyvinvointi Toimijoiden hyvinvoinnin vaikutus

Lisätiedot

ITSETUNTO JA PÄIHDE. Jukka Oksanen 2014

ITSETUNTO JA PÄIHDE. Jukka Oksanen 2014 ITSETUNTO JA PÄIHDE Jukka Oksanen 2014 Mitä päihteestä haetaan? Mukana tekemisen kokemusta. Seurustelun helpottumista. Mielihyväkokemusta. Tajunnan laajentamisen kokemusta. Psyykkisten olojen helpottumista.

Lisätiedot

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia

Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Win Win Win Työkyvyn kokonaishallinta avaa monia mahdollisuuksia Satu Huber 17.11.2011 17.11.2011 1 Kysymys Jos yrityksenne palkkasumma on > 30mio 30 vuotias henkilö jää työkyvyttömyyseläkkeelle; palkka

Lisätiedot

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja

Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja Mikä lähiruoassa koukuttaa? Lyhyet läheiset ketjut lähiruoka ja sosiaalinen pääoma -selvityksen tuloksia ja jakamistalouden malleja 2.6.2017 Leena Erälinna leena.eralinna@utu.fi Sosiaalinen pääoma Ihmisten

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009

TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN. Jyväskylä 20.10.2009 TYÖYHTEISÖTAIDOILLA JAKSAMISTA ELÄMÄÄN Jyväskylä 20.10.2009 Jaksaisimmeko työelämässä pidempään, jos osaisimme olla ihmisiksi keskenämme? Löytyykö apu työssä jaksamiseen ja jatkamiseen työyhteisötaidoista?

Lisätiedot

Vinkkejä valmennukseen

Vinkkejä valmennukseen Vinkkejä valmennukseen Seuraaville sivuille on koottu erilaisia valmennuksen vinkkejä, joita voi hyödyntää havainnointilomakkeita käytettäessä. Vinkkilista ei ole täydellinen, mutta toivomme, että sen

Lisätiedot

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS

VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS VUOROVAIKUTUS JA LAPSUUSIÄN TUNNE- ELÄMÄN KEHITYS 6.11.2017 1 VUOROVAIKUTUS VOI OLLA Suojaavana tekijänä tunne-elämän suotuisalle kehitykselle myös korjaavaa, hoitavaa (sekä hoito- ja terapiasuhteet että

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi

TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN. Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi TUKEA VARHAISEEN VANHEMMUUTEEN Äitiyshuollon alueellinen koulutuspäivä 16.4.2015 Anne Murtojärvi Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea lapsen ja vanhempien yhdessä olemista, kokemista ja

Lisätiedot

Perhearviointi. Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä

Perhearviointi. Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä Perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä 31.10.2017 Suomen Mielenterveysseuran Koulutuskeskus Marjukka Laukkanen, Psykoterapeutti VET 1 Perheen toimintamalli Perhejärjestelmän

Lisätiedot

Miten edistää resilienssiä? Karolina Olin Potilasturvallisuuspäällikkö VSSHP

Miten edistää resilienssiä? Karolina Olin Potilasturvallisuuspäällikkö VSSHP Miten edistää resilienssiä? Karolina Olin Potilasturvallisuuspäällikkö VSSHP Mitä on resilienssi? Ei suoraa, yksiselitteistä määritelmää Tausta psykologiassa Viittaa dynaamiseen prosessiin Resilienssi

Lisätiedot

Ristiriidoista ratkaisuihin

Ristiriidoista ratkaisuihin Ristiriidoista ratkaisuihin Tarja Räty Asiantuntija (työelämän kehittäminen, työhyvinvointi) Työturvallisuuskeskus TTK 19.3.2015 Erilaisia näkemyksiä ja ristiriitoja Ristiriitoihin ihmisten välillä vaikuttavat

Lisätiedot

Toimiva vuorovaikutus: yhteinen vastuu

Toimiva vuorovaikutus: yhteinen vastuu Tervetuloa! Toimiva vuorovaikutus: yhteinen vastuu Parisuhdekouluttaja Sari Liljeström, Kataja Parisuhdekeskus ry sari.liljestrom@parisuhdekeskus.fi Vuorovaikutus = vaikuttaminen+ vaikuttuminen + vuorot

Lisätiedot

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa

Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Palaute oppimisessa ja ohjaamisessa Kirsi Viitanen Palautteen merkitys oppijalle Oppimisen edistäminen Osaamisen tunnistaminen Ongelmanratkaisun kehittäminen Ryhmässä toimiminen vuorovaikutustaidot Itsetuntemuksen

Lisätiedot

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014

Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Strategian tekeminen yhdessä 14.5.2014 Suvi von Becker Miksi yhdessä tekeminen? Johtoporras: Ymmärrys valuu kuin vesi hanhen selästä Ovat niin hankalia, asennevamma. Eikö sana kuulu vai eikö se mene perille?

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

ERILAISET OPPIJAT. Harrastusmahdollisuudet ja heille suunnattavissa oleva toiminta Haapavesi Raija Näppä ja Kalle Tolonen

ERILAISET OPPIJAT. Harrastusmahdollisuudet ja heille suunnattavissa oleva toiminta Haapavesi Raija Näppä ja Kalle Tolonen ERILAISET OPPIJAT Harrastusmahdollisuudet ja heille suunnattavissa oleva toiminta 20.9.2013 Haapavesi Raija Näppä ja Kalle Tolonen Perustana aito kohtaaminen Nuoren tulee kokea toiminta itselleen merkitykselliseksi

Lisätiedot

Stressi ja mielenterveys

Stressi ja mielenterveys Stressi ja mielenterveys Jokainen ihminen sietää tietyn määrän stressiä. Kun sietokyvyn raja ylittyy, stressi alkaa haitata elämää. Se voi aiheuttaa esimerkiksi unettomuutta. Voit vaikuttaa omaan mielenterveyteesi,

Lisätiedot

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa

Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät

Lisätiedot

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ:

1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: PALOTARUS SUURLEIRI 2010 / PADASJOKI MINILUENNOT /Taru Laurén / 5.-9.7.2010 1. DIAGNOSOIDUT OPPIMISEN VAIKEUDET PALOKUNTA- NUORELLA AD/HD = TARKKAAVAISUUS- JA YLIVILKKAUSHÄIRIÖ: A = ATTENTION = HUOMIO

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi

Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Etelä-Pohjanmaan Kotiosoiteprojekti 2005-2008 Projektivastaava Anne Mäki Projektityöntekijä Tarja Kuhalampi Kokeilu- ja kehittämisprojekti Omaiset mielenterveystyön tukena Etelä- Pohjanmaa ry Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri

Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää. Anna Viipuri Toimintakyvyn edistäminen osana kotihoidon perustehtävää Anna Viipuri 30.9.2014 Toimintakyky Ihminen on kokonaisuus, toimintakyvyn tukeminen on kokonaisvaltaista. Se on haastavaa, mikä edellyttää hoitajalta

Lisätiedot

Työhyvinvoinnin kehittäminen

Työhyvinvoinnin kehittäminen Työhyvinvoinnin kehittäminen Marja-Liisa Manka Alueseminaari 1. Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos HyWin- Työhyvinvointi Työhyvinvointi on strateginen menestystekijä Yksilön terveys 1900-luvun alku =

Lisätiedot

Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino. Vanhempien Akatemia, Oulu Liisa Keltikangas-Järvinen

Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino. Vanhempien Akatemia, Oulu Liisa Keltikangas-Järvinen Lapsen aggressiivisuus kehityshäiriö vai selviytymiskeino Vanhempien Akatemia, Oulu 2.4.-17 Liisa Keltikangas-Järvinen Käyttäytymistieteiden laitos, Helsingin yliopisto Erilaiset lähestymiset Aggressio

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS

PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS PIENEN LAPSEN SOSIAALISUUS Liisa Keltikangas-Järvinen Helsingin yliopiston psykologian professori Vanhempien Akatemian luentotilaisuus Oulussa 16.10.2013 Ajan kuva: Kun vanhempi haluaa antaa hyvän kuvan

Lisätiedot

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012

Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa. Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Vuorovaikutus koulun työyhteisössä ja oppilaiden vanhempien kanssa Hannele Cantell ja Ria Kataja Educa Helsinki 27.1.2012 Mihin työaika hupenee? Mikä opettajan työssä stressaa? Miten ratkoa hankalia tilanteita?

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 HIRVENSALMEN KUNTA VARHAISKASVATUS 1 LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA / 20 Lapsen nimi syntymäaika Kasvatuskumppanit: Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma (Lapsen vasu) on varhaiskasvatuksen henkilöstön

Lisätiedot

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen

2.12.2015 KOKO TOTUUS. Sisäilmahankkeen tiedottaminen. 2.12.2015 Toimitusjohtaja Miika Natunen KOKO TOTUUS Sisäilmahankkeen tiedottaminen Toimitusjohtaja 1 Viestintä Mitä? Oikean tiedon välittäminen, oikea-aikaisesti, oikeaan paikkaan. Tärkeät kysymykset: 1. MITÄ? ( oleellinen tieto, aikataulut

Lisätiedot