Ben Hogan ( )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ben Hogan (1912 1997)"

Transkriptio

1 Antti Mäihäniemi Ben Hogan ( ) MYYTTINEN AMERIKKALAISPELAA- JA, JOTA PIDETÄÄN KAIKKIEN AI- KOJEN PARHAANA PALLONLYÖJÄ- NÄ. Tarina kertoo, että Hogan olisi keksinyt golfsvingin salaisuuden yöllä nukkuessaan. Kirjoitti kirjan Five Lessons, joka on opetuskirjallisuuden klassikoita. Golfarin voimanlähde on vartalon liike, jossa voimaa siirtyy pelaajan vartalosta ensin käsivarsiin ja käsivarsista sitten käsiin. Liike-energian määrä kertaantuu merkittävästi jokaisessa siirtymässä vartalonosasta toiseen. Hogan kuvailee golfsvingin kinetiikkaa, jossa svingin maksimitehoon pyritään mahdollisimman vähällä vaivalla. Tämä on ollut kautta aikain useimpien maailman kärkipelaajien pyrkimys. Jos svingiin haetaan voimaa käsillä, menetetään tehokkaan liikejärjestyksen tuomat edut. Liike kannattaakin aloittaa lantiosta, josta liike-energia siirtyy hartioiden kautta käsivarsille ja käsiin sekä aivan viimeisenä mailanlapaan. Kädet ja käsivarret toimivat svingissä vain voimanvälittäjänä. Mitä enemmän kineettisiä linkkejä on liikkeessä, sitä enemmän se tuottaa tehoa. Kineettinen linkki on esimerkki lantion suhde hartioihin. 90 prosenttia klubipelaajista eivät käytä tätä potentiaaliaa hyväksi, vaan liikuttavat mailaa käsillään. 52

2 Antti Mäihäniemi opettaa Master Golfissa ja talvisin Golfin Balancessa. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti 15 vuoden ajan. Mäihäniemi on oppinut, että vain kyseenalaistamalla asioita pelaaja voi oppia ajattelemaan itsenäisesti, löytämään seurausten perimmäisiä syitä ja parantamaan golflyöntiään. Kaikkien aikojen svingivinkit Golfsvingiä ei ole keskitty uudelleen 2000-luvulla, sillä jo yli 300 vuotta sitten tiedettiin, miten golfpalloa on fiksuinta lyödä. Antti Mäihäniemi valitsi historian parhaat svingivinkit. Mitä golfin suurmiehet ovat vinkeillään halunneet sanoa? TOIMITTANUT JUSSI MIETTINEN KUVAT: GETTY IMAGES Thomas Kincaid ( ) THOMAS KINCAID OLI LÄÄKÄRI, JOKA PITI AH- KERASTI PÄIVÄKIRJAA PYRKIESSÄÄN OPISKELE- MAAN KIRURGIAA. Hänen merkintänsä eivät rajoittunut pelkästään lääketieteeseen, sillä Kincaidin kirjoitukset koskivat myös golflyönnin tekniikkaa. Liike pitää suorittaa vartaloa kääntämällä. Modernin golfsvingin johtoajatuksena pidetään sitä, että golflyönti pitäisi suorittaa vartaloa kiertämällä. Kertokaa minulle jotain uutta, voisi Thomas Kincaid sanoa. Jos siis vielä eläisi. Jo yli 300 vuotta sitten Thomas Kincaid kirjoitti päiväkirjoihinsa, että golflyönti pitää suorittaa vartaloa kiertämällä. Hänen toinen kuningasajatuksensa oli, että svingissä voi olla vain yksi keskus. Tällöin lyönti saa tehoa keskipakoisvoimasta. Amatöörien svingeissä on usein liian monta liikekeskusta lyönjohtuen eri vartalonosien itsenäisistä liikkeistä. Ne johtavat usein usein myös huonoihin osumiin. Horace Hutchinson ( ) HORACE HUTCHINSON OLI ARVOSTETTU GOLF- TOIMITTAJA, JOKA KIRJOITTI TIETTÄVÄSTI EN- SIMMÄISEN GOLFOPETUSKIRJAN: The Badminton Library of Sports & Pastimes: Golf. Anna svingin keskipakoisvoiman kasvaa luonnollisesti ilman, että lihaksesi tekisivät töitä. Kun lihakset ovat rentoina, ne keskustelevat keskenään paremmin ja toimivat nopeimmin edellyttäen, että liikejärjestys on kunnossa. Optimaalisessa liikejärjestyksessä, svingi etenee isoista lihaksista pieniin, jolloin liike-energia kasvaa ja tällöin saada vaivaton tehontuotto. Pelaajan parhaimmat ystävät ovat maanvetovoima ja keskipakoisvoima. Näitä hyödyntämällä lihaksien tietoisen käytön voi jättää minimiin. Ajatus ei ole siinä, mitä yksittäiset lihakset tekevät svingin aikana, vaan liikkeen kokonaisuudessa. 53

3 Antti Mäihäniemi Bobby Jones ( ) KAIKKIEN AIKOJEN PARAS AMATÖÖ- RIPELAAJA, JOKA VOITTI GRAND SLA- MIN AIKANA, jolloin hänen perustamaansa Masters Tournamentia ei vielä pelattu. Usein ihminen ei itse asiassa tee sitä, mitä ajattelee tekevänsä. Tärkeämpää on keksiä sellainen svingiajatus, joka saa liikkeen tapahtumaan oikein käytännössä. Hyvillä mielikuvilla saadaan usein haluttu liike vartalosta ulos. Mielikuvan ei välttämättä tarvitse vastata sitä tavoitetta, jota pelaaja on oikeasti hakemassa.

4 John Duncan Dunn ( ) Eroon lintujen jätöksistä Laitureilta, terasseilta, veneistä VUOSISADAN ALKUPUOLELLA VAIKUTTANUT GOLFOPETTAJA JA KENTÄNSUUNNITTELIJA, joka kirjoitti vuonna 1931 kirjan Natural Golf. Myöhemmin hän yhdisti golfin ja Alexander-tekniikan. Tasapaino on tuiki tärkeää, koska tällöin pallo saa kaiken voiman, eikä energiaa kulu turhaan tasapainotilan ylläpitämiseen. MITÄ TÄLLÄ TARKOITTI? Jos vartalon tasapaino häiriintyy, tasapainottaminen menee kehon toiminnassa kaiken muun edelle. Varsinkin uusien liikemallien harjoittelussa tasapaino säilyttäminen on vaikeaa, koska vartalo joutuu sellaisiin asentoihin, joihin se ei ole tottunut. Kun uutta svingiä on harjoiteltu niin pitkälle, että liike tuntuu turvallisesta, vartalon ei tarvitse käyttää lihasvoimaa tasapainon pitämiseen. Tällöin pelaaja pääsee hyödyntämään koko käytettävissä olevaan kapasiteettiinsa. Douglas Edgar ( ) ENGLANTILAINEN AMMATTILAISPELAAJA JA GOLF OPETTAJA, joka kirjoitti kirjan The Gate to Golf. Mailan lavan muodostama linja on kaartuu vinosti osuman läpi. Se ei siis muodosta suoraa linjaa. Pelaaja seisoo tähtäyslinjan sisäpuolella, minkä vuoksi tehokkain liike on rotaatio. Mailalavan on pakko mennä sisältä sisälle, eikä sitä voi liikuttaa suoralla linjalla. Elektroninen linnunkarkoittaja Ei enää vaivaa lintujen jätösten kanssa. Karkoittaja lähettää korkeataajuista ääntä KHz. Toimii 3:lla ladattavalla AAparistolla, jotka latautuvat integroidulla aurinkokennopaneelilla. Aktivoituu liiketutkalla, jonka toimintasäde on 0 10m. Helppo asentaa. Takuu 2 vuotta. Tilausnumero: SVH: 69,- Maahantuoja: Myynti: hyvin varustetut autoalan liikkeet. Lisätietoja:

5 Antti Mäihäniemi Sam Snead ( ) BEN HOGANIN KOVIMPIA KILPA- KUMPPANEITA, JOKA PELASI GOLFIN HUIPULLA NELJÄLLÄ VUOSIKYMME- NELLÄ. Voitti urallaan 82 pga Tourin osakilpailua, enemmän kuin kukaan muu vieläkään. Kukaan ei vippaa käsillään. Golfia ei kannata nähdä rannepelinä. Mailan kehästä tulee suppea eikä lapa ei pysy planella, kun kädet osallistuvat tietoisesti liikkeeseen. Seurauksena voi olla esimerkiksi liian jyrkkä tulokulma pallolle, mikä varsinkin pidemmillä mailoilla johtaa ongelmiin, kun pelaaja menettää keskipakoisvoiman tuomat hyödyt. Kontrolli, teho ja liikkeen vapaus katoavat. 56

6 Harry Vardon ( ) KUUSINKERTAINEN BRITISH OPEN -VOITTAJA, JOKA SAIRASTUTTUAAN TUBERKULOOSIIN AL- KOI KIRJOITTAA OPETUSARTIKKELEITA JA -KIR- JOJA. Kehitti overlap-otteen mailasta, jota myös Vardonin gripiksi kutsutaan. Sinun pitää kunnioittaa sitä, mitä maila haluaa tehdä ja antaa tuloksen olevan luonnollinen. Kääntyvä vetokoukku pelastaa autosi linjat Mailan pitää liikkua koko golfsvingissä ja erityisesti osumaalueella vapaasti. Tule osumaan grippi edellä läpi, jolloin maila on siinä asennossa, kuin se oli alkuasennossa. Suurin osa svingeistä tuhoutuu osumaan tultaessa, kun mailaa pyritään siirtämään väkisin johonkin tietty asentoon, eikä sen anneta tapahtua luonnollisesti. Lee Trevino (1939 ) PIDETÄÄN YHTENÄ MAAILMAN PARHAISTA RAUTAPELAAJISTA, JOKA VALLOITTI KUUSI KERTAA MAJOR-TURNAUKSEN. Jokaisella hyvällä golfarilla vasen käsi johtaa liikettä. Vasen käsi svingaa ja oikea tukee liikettä. Ylempi käsi pitää svingin rakenteen kasassa. Alemman käden roolina on tukea svingia taakseviennissä pysymällä vasemman käden päällä. Downswingissä noin 70 prosenttia vauhdista tulee vartalon oikean puolen kautta. Liike on hyvin lähellä tenniksen kahden käden rystylyöntiä. Golfsvingi on ladattuna silloin, kun vasen käsi on vaakatasossa ja mailan varsi osoittaa maata vasten. Hanki todella helppo, kääntyvä vetokoukku Euroopan suurimmalta valmistajalta Thule Brinkiltä. Voit piilottaa koukun puskurin taakse näkymättömiin, kun et käytä sitä. Asentaminen käy helposti puskuria vahingoittamatta ja käyttö on täysin luotettavaa. Jack Nicklaus (1940 ) Vartalo vetää mailan lavan osumasta läpi. Hyvällä downsvingilla, jossa vartalo vetää mailaa läpi, pystytään pelastamaan heikompikin taaksevienti. Käsien ja mailan massa keskittyy vedettävään linjaan, jolloin liike tulee toistettavana osuma-alueelle. Irrota lukitus. Vedä koukku esiin. Lukitse painamalla alas, siinä kaikki. Maahantuoja: Myynti: Hyvin varustetut autoalan liikkeet. Lisätietoja: Soveltuu seuraaviin automalleihin: Audi A4 Avant ja Sedan 04-08, Audi A4 Avant ja Sedan 08-, Audi A6 Avant ja Sedan 04-, BMW 3-sarja Sedan ja Touring 05-, BMW 5-sarja Sedan ja Touring 05-, Citroën C5 Break 08-, Ford Galaxy 2006-, Ford Mondeo Hatchback ja Sedan 2007-, Ford Kuga 2008-, Mazda 6 Farmari 08-, Mercedes C-sarja Farmari ja Sedan 07-, Mercedes E-sarja Farmari 57ja Sedan 02-, Renault Laguna Hatchback 07-, Toyota Auris Hatchback 07-, Volkswagen Passat Sedan ja Variant 05-, Volkswagen Tiquan 07-, Volvo V

SVINGIN KIINNITYSKOHDAT

SVINGIN KIINNITYSKOHDAT Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti yli kymmenen vuoden ajan. Hän on oppinut, että vain kyseenalaistamalla

Lisätiedot

MUISTA: GOLFSVINGIN HARJOITTELU EI OLE PALAPELIN KOKOAMISTA.

MUISTA: GOLFSVINGIN HARJOITTELU EI OLE PALAPELIN KOKOAMISTA. MUISTA: GOLFSVINGIN HARJOITTELU EI OLE PALAPELIN KOKOAMISTA. 46 Opetus Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golf-svingiä omatoimisesti

Lisätiedot

Esittelen nyt BEN HOGANIN kehittämän harjoitteen, Opetus

Esittelen nyt BEN HOGANIN kehittämän harjoitteen, Opetus Opetus Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti yli kymmenen vuoden ajan. Mäihäniemi on oppinut, että vain kyseenalaistamalla

Lisätiedot

Opetus ANTTI MÄIHÄNIEMI GOLFARIN BIO MEKANIIKKA. Lyhyt oppimäärä. Toimittanut: Jussi Miettinen Kuvat: Antti Luukkonen

Opetus ANTTI MÄIHÄNIEMI GOLFARIN BIO MEKANIIKKA. Lyhyt oppimäärä. Toimittanut: Jussi Miettinen Kuvat: Antti Luukkonen GOLFARIN BIO MEKANIIKKA Lyhyt oppimäärä Toimittanut: Jussi Miettinen Kuvat: Antti Luukkonen 52 Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä

Lisätiedot

HARHA- LUULOA. Gkus sijaitsee keskivartalon alueella. SVINGISTA. ja kuinka pääset niistä eroon

HARHA- LUULOA. Gkus sijaitsee keskivartalon alueella. SVINGISTA. ja kuinka pääset niistä eroon pro Opetus ANTTI MÄIHÄNIEMI Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti yli kymmenen vuoden ajan. Hän on oppinut,

Lisätiedot

KUINKA HE LYÖVÄT PALLOA

KUINKA HE LYÖVÄT PALLOA Opetus Antti Mäihäniemi opettaa kesäisin Master Golfissa ja talvisin Golfin Vermon House Prona. Hän on tutkinut golfsvingiä omatoimisesti yli kymmenen vuoden ajan. Hän on oppinut, että vain kyseenalaistamalla

Lisätiedot

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02

LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 LIHASKUNTO-OHJELMA KPV TYTÖT 02 OHJELMAN TARKOITUS ON PARANTAA: TASAPAINOA POLVIKONTROLLIA KESKIVARTALON HALLINTAA ALARAAJOJEN LIHASVOIMAA NIVELLIIKKUVUUTTA KOORDINAATIOTA HYPYN ALASTULOTEKNIIKKAA SEKÄ

Lisätiedot

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.

Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti. POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn

Lisätiedot

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset

MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT. Lähde: A-Katsastus Oy:ssä 1.1. - 31.12.2008 suoritetut henkilöautojen määräaikaiskatsastukset Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2005) Mazda 3 1,3 48 Volkswagen Golf 1,9 59 OBD renkaat Toyota Yaris 2,1 41 Volvo V50 2,1 68 OBD Toyota Corolla Verso 2,3 73 renkaat Audi A4 2,4 71

Lisätiedot

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20

www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 www.gains.fi/kotijumppa 1. Etukyykky 2-4 x 10-20 Ota isompi vesikanisteri tai vaikka matkalaukku syliin. Jalat hartianlevyiseen haaraasentoon, jalkaterät suoraan eteenpäin. Polven tulee ehdottomasti mennä

Lisätiedot

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI!

HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! Miesten jumppaopas HANKI KESTÄVÄ KESKIVARTALO SELKÄSI TUEKSI! TÄSMÄLIIKUNTAA KESKIVARTALOON 2-3 kertaa viikossa 15 min. päivässä HARJOITTELE KEHOLLESI HYVÄ PERUSTA rankasi pysyy hyvässä ryhdissä ja löydät

Lisätiedot

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA

LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella

Lisätiedot

Saksan GTÜ -katsastustilasto

Saksan GTÜ -katsastustilasto Timo Turkula 3.10.2012 Saksan GTÜ -katsastustilasto Pikkuautot 1. Toyota Yaris 13,9 2. Ford Fiesta / Fusion 18,4 3. Mazda 2 18,6 4. Opel Agila / Suzuki Splash 20,9 5. Honda Jazz 21,5 6. Mini Clubman 21,6

Lisätiedot

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA

D -IKÄISTEN HARJOITTELUA D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä

Lisätiedot

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007)

Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Julkaisuvapaa 15.3. klo 10:00 MALLI- JA MERKKIKOHTAISET HYLKÄÄMISEEN JOHTANEET SYYT Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2007) Merkki Malli Hylkäys% Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä

Lisätiedot

Liikuntaohjelma: viikot 1-6

Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle

Lisätiedot

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport

Taso 4: Kuntosaliharjoitteet InnoSport 1 / 7 8.10.2009 20:38 Taso 4: Kuntosaliharjoitteet Taso 4: Kuntosaliharjoitteet 4. taso koostuu harjoitteista, jotka tehdään kuntosaliharjoitteluna ja toiminnallisena harjoitteluna. Kuntosaliharjoittelussa

Lisätiedot

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA

BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA BONUSOHJELMAT TREENINAUaHOILLA Pysy lomalla ja matkoillakin teräskunnossa, tekemällä 5 tehokasta ja nopeaa treeniohjelmaa Seuraavassa 2 bonustreeniohjelmaa artikkelista Treenaa kotona Muscle&Fitness Hers-lehden

Lisätiedot

Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00

Julkaisuvapaa 13.3.2012 klo 10.00 Ryhmä: 3 vuotta vanhat henkilöautot (otettu käyttöön 2008) Merkki Malli Hylkäysprosentti Matkamittarilukema/1000 Kaikki yhteensä 5,33 % 67 1 FORD KUGA 0,00% 77 2 TOYOTA LAND CRUISER 0,00% 88 3 PEUGEOT

Lisätiedot

FORD MONDEO MON_2012.75_V9_MASTER_COVER_AW.indd 1 20/04/2012 11:27

FORD MONDEO MON_2012.75_V9_MASTER_COVER_AW.indd 1 20/04/2012 11:27 FORD MONDEO 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 14 16 17 18 19 8 10 14 2 5 1 3 4 11 12 13 6 7 9 11 12 13 20 22 23 24 25 26 27 28 29 30 32 34 36 37 38 38 38 40 41 2 1 3 5 11 6 8 10 7 4 9 9 42 43 44 45 46 47 48 49

Lisätiedot

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA

LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.

Lisätiedot

TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE!

TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! TEHOKAS KOTIJUMPPA JOULUTAUOLLE! Pysy kunnossa Tapiolan Voimistelijoiden ryhmäliikunnan joulutauon aikana. Helpot ja tehokkaat kotijumppaohjeet, ovat tauon aikana motivoimassa sinua liikkumaan. Kotijumppa

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2010 ENSIREKISTERÖINNIT 1/2010 1(12) 2.2.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Hard Core Keskivartalo

Hard Core Keskivartalo Hard Core Keskivartalo Keskivartalo kuntopiiri kestävyysurheilijalle Keskity jokaisessa liikkeessä keskivartaloon ja siihen että paketti pysyy kasassa. Staattisissa liikkeissä lankkupito toimii perusasentona.

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014

Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ensirekisteröinnit 12/2014 7.1.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 12/2014 12/2013 (%) (%) 1-12/2014 1-12/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 091 5 927 19,6

Lisätiedot

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille

AKTIVOI KESKIVARTALO. Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille AKTIVOI KESKIVARTALO Keskivartalolihasten hallinta ja vahvistaminen Opas yläkouluikäisten tyttöjen lentopallovalmentajille VALMENTAJALLE Lentopallo vaatii pelaajalta monipuolista kehonhallintaa ja vakautta.

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014

Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ensirekisteröinnit 9/2014 1.10.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2014 09/2013 (%) (%) 1-09/2014 1-09/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 8 219 2,2

Lisätiedot

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä

Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä Kirjalliset ohjeet Kulkureiden jumppaliikkeistä 1. Hartiat ja yläselkä Olkapäiden pyörittely. Pyörittele olkapäitä rennosti eteenja taaksepäin. Varo, ettet jännitä liikaa hartioita. Hartioiden pyörittelyjen

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2012 01/2011 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 14 263 13 788 3,4 89,9 joista matkailuautoja 105 87 20,7 0,7 joista

Lisätiedot

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman

VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman sisäänpäin kääntyneenä polvet hieman koukussa, paino molemmilla

Lisätiedot

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus

1. Alkulämmittely kuntopyörällä 15min, josta viimeinen 5min aerobisen kynnyksen. 2. Keskivartalojumppa 15min jumppa kiertävänä, 30 työtä/ 1 palautus Pyöräilyvoimaa Lihaskunto- ohjelma pyöräilijälle Harjoituksilla on tarkoitus parantaa liikkuvuutta, nostaa jalkojen voimatasoa, harjoittaa tukilihaksia sekä parantaa keskivartalon lihaskestävyyttä. Keskity

Lisätiedot

Opas omatoimiseen harjoitteluun

Opas omatoimiseen harjoitteluun Opas omatoimiseen harjoitteluun Muista myös taitopassi ja kuperkeikkapassi Tämä on opas omatoimiseen jalkapallotaitojen harjoitteluun. Oppaasta saat vinkkejä eri tekniikoiden opetteluun. Katso ja opi videolta

Lisätiedot

Elev - Övre kroppen 1

Elev - Övre kroppen 1 Elev - Övre kroppen 1 Kirjoita ohje tähän 1. Polkupyöräergometri Säädä penkin korkeus niin että polvi on ala-asennossa pienessä koukussa Käynnistä laite ja säädä vastus laitteen ohjeiden mukaan Aloita

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3

Lisätiedot

Testivoitot - Škoda Octavia

Testivoitot - Škoda Octavia Testivoitot - Škoda Octavia Autobild, Suomi 2/2008 Tyyliä ja tilaa - vertailussa kuusi bensiinikäyttöistä farmaria. "Skodassa on matkustajille mukavasti tilaa, ja tavaroita mahtuu mukaan runsaasti. Sehän

Lisätiedot

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja

Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi videon liitemateriaali (Saat ilmaisen kopion videosta: www.taichi18.com) Voit vapaasti jakaa ohjekirjan niiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä,

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014

Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014 Ensirekisteröinnit 3/2014 1.4.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2014 03/2013 (%) (%) 1-03/2014 1-03/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 626 9 499 1,3

Lisätiedot

Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA

Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA Kenttäpäällikön liikuntavinkki HELMIKUUSSA PILATEKSELLA VAHVA KESKUSTA Helmikuussa hiihto- ja ulkoilukelit ovat parhaimmillaan ja lunta riittää koko Suomessa. Innokkaat ulkoilijat täyttävät hiihtokeskukset

Lisätiedot

GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012

GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012 GOLFIN PERUSTEET Tuusulan Golfklubi 2012 ALUSTAVA AIKATAULU 1. päivä 18.00 Kurssin avaus 18.30 Putin perusteet 19.15 Chipin perusteet 19.45 Svingin perusteet 20.30 Päivän päätös 2. päivä 18.00 Päivän aloitus

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 04/2014 04/2013 (%) (%) 1-04/2014 1-04/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 9 317 9 865-5,6 89,3 39 820 37 513 6,1 joista matkailuautoja

Lisätiedot

3. Koordinaatioharjoittelu:

3. Koordinaatioharjoittelu: 55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 2/2015 2.3.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2015 02/2014 (%) (%) 1-02/2015 1-02/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 7 989 8 180-2,3

Lisätiedot

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6

1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 AUTOALAN TIEDOTUSKESKUS ENSIREKISTERÖINNIT 4/07 1(9) AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HUHTIKUU 2007 Sisältö: Ensirekisteröinnit ajoneuvolajeittain 2 Haltijan maakunnan ja ajoneuvolajin mukaan 2 Haltijan kunnan

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3

Lisätiedot

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET

KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET REIDEN LÄHENTÄJÄT PAKARALIHAKSET KOTIVENYTTELYOHJELMA REIDEN TAKAOSAN LIHAKSET Ojenna toinen jalka suoraksi eteen ja pidä toinen jalka koukistettuna vieressä. Nojaa ylävartaloa eteen kohti venytettävää jalkaa. Pidä selkä suorana.tunne

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2014 01/2013 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 12 696 10 258 23,8 91,0 joista matkailuautoja 52 81-35,8 0,4 joista muita henkilöautoja

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys

Loppuverryttelyn yhteydessä venytysten kesto 15-30 sekuntia per jalka/puoli. *Keskipitkä venytys Johdanto Tässä oppaassa on kuvattu ja esitetty jalkapalloilijan tärkeimpiin lihasryhmiin kohdistuvat venytykset. Tavoitteena on selkeyttää pelaajille ja valmentajille sekä pelaajien vanhemmille mitä venytyksiä

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2015 08/2014 (%) (%) 1-08/2015 1-08/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 7 525 11,7 86,4

Lisätiedot

MUOTOVESILETKUT 1075

MUOTOVESILETKUT 1075 1075 SISÄLLYSLUETTELO 107 5 AUDI... 4 BMW... 5 CITROEN... 6 DATSUN... 7 FIAT...8-10 FORD... 11-13 LADA... 14 MAZDA... 15 MERCEDES...16-17 OPEL...18-20 PEUGEOT... 21 SAAB... 22 SKODA... 23 TALBOT... 24

Lisätiedot

RINTA Penkkipunnerrus (Chest Press) Vinopenkkipunnerrus (Incline Press) Rintalihasharjoite (Pectoral Fly) Yhden käden taljaveto (Cable Crossover)

RINTA Penkkipunnerrus (Chest Press) Vinopenkkipunnerrus (Incline Press) Rintalihasharjoite (Pectoral Fly) Yhden käden taljaveto (Cable Crossover) RINTA Penkkipunnerrus (Chest Press) 2. Säädä istuinosan korkeus niin, että istuessasi punnerruskahvat ovat rinnan yläosan korkeudella. Selkänoja on pystyasennossa (asento:chest Press 4). 3. Istu tukevasti,

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012 Ensirekisteröinnit 2/2012 1.3.2012 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT HELMIKUU 2012 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 02/2012 02/2011 (%) (%) 1-02/2012 1-02/2011 (%) Henkilöautot yhteensä 10 616 9 304 14,1

Lisätiedot

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157

Erotus 1 904 Erotus 2 075 259 157 Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Renault Clio-3-ov 1,2 16V 75hv 5MT Authentique Volkswagen Polo -Trendline 1,2 Opel Corsa- 1.2 TWINPORT Advantage 3-ov Toyota Yaris -1,0 VVT-i Linea Terra

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 114 10 114-9,9

Lisätiedot

Henkilöautonrenkaiden ilmanpainetaulukko / Lufttryckstabellen för bilar

Henkilöautonrenkaiden ilmanpainetaulukko / Lufttryckstabellen för bilar Audi Audi 80 2.0 E 195/65R15 180 / 180 220 / 250 200 / 220 220 / 250 Audi A4 2.0 vm.2001 205/55R16 230 / 230 270 / 270 230 / 230 270 / 270 Audi A4 1,8-95 195/65R15 200 / 200 230 / 260 240 / 240 260 / 300

Lisätiedot

Liikuntakoneiston huolto

Liikuntakoneiston huolto Liikuntakoneiston huolto Lihakset kaipaavat vahvistamisen lisäksi myös huoltoa. Huolla liikuntakoneistoasi säännöllisin venytyksin ja liikkuvuusharjoituksin. Sisällytä huoltoa jokaiseen harjoitukseesi

Lisätiedot

TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA!

TSEMPPIÄ KESÄÄN JA MUISTA, ETTÄ VASTUU ON NYT SINULLA! MITÄ ENEMMÄN JAKSAT TEHDÄ TÖITÄ KESÄLLÄ, SITÄ HELPOMPAA PELAAMINEN ON ITSE PELIKAUDEN AIKANA! - Alla omatoimisen jakson harjoitteet ja ohjeet harjoitteiden suorittamiselle. - Sinulle tarjotaan avaimet kehittymiseen ja sinulla on avaimet lunastaa peliaikaa! - Sinä valitset haluatko tehdä kesällä

Lisätiedot

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE

FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE FOCUS 650 KÄYTTÖOHJE Oikeus teknisiin muutoksiin pidätetään Z oom työtelineet ovat paljon enemmän kuin pelkkä työteline. Telineen kiinniytspaloja voidaan liikuttaa portaattomasti pöytäurissa ja pöydän

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015

Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ensirekisteröinnit 6/2015 1.7.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT KESÄKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 06/2015 06/2014 (%) (%) 1-06/2015 1-06/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 976 9 209-2,5 87,4

Lisätiedot

KEPPIJUMPAN PERUSLIIKKEITÄ "Keppijumpan isän" Juhani Salakan ohjeita oikeisiin liikesuorituksiin. Perusohje: Aluksi suurin huomio oikeaan suoritustekniikkaan (opetellaan ensin "uimaan" ja mennään vasta

Lisätiedot

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne!

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne! TAITOKOULU OSA 7 Tässä syntyy Teemu Selänteen NHL-uran maali numero 667. St. Louisin maalivahti Brian Elliott seuraa Anaheimin 42-vuotiaan hyökkääjän virheetöntä suoritusta. Tässä Teemu on mestari Lisää

Lisätiedot

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport

Taso 3: Liikkeet pienvälineillä InnoSport 1 / 16 8.10.2009 19:41 Taso 3: Liikkeet pienvälineillä Taso 3: Liikkeet pienvälineillä 3. taso sisältää kehonhallinta harjoitteita erilaisia pienvälineitä hyödyntäen. Mukana harjoitteissa käytetään mm.

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

Idesco EPC. Ajoneuvontunnistus. 12.1.2015 Idesco Oy C00442F 1.01

Idesco EPC. Ajoneuvontunnistus. 12.1.2015 Idesco Oy C00442F 1.01 Idesco EPC Ajoneuvontunnistus C00442F 1.01 Sisältö Yleistä tunnisteiden ja lukijan toiminnasta 3 Lukijan ja tunnisteiden antennien säteilykuviot 4 Idesco EPC-lukijan asennus 5 Erikoistuulilasit 8 Ajoneuvojen

Lisätiedot

19.4.2009 PERUSTEKNIIKAT

19.4.2009 PERUSTEKNIIKAT 19.4.2009 PERUSTEKNIIKAT Perustekniikkaharjoittelun pääsyyt ovat vahvan asennon kehittäminen ja tekniikan maadoittaminen omien kehonmekanismien tarkastelu suurten liikkeiden avulla. Perustekniikan harjoittelulla

Lisätiedot

Pesäpallon perustekniikat. Eero Pitkänen Aineseminaari 2ov Liikunnan sivuaineopinnot Joensuun yliopisto kevät 2003

Pesäpallon perustekniikat. Eero Pitkänen Aineseminaari 2ov Liikunnan sivuaineopinnot Joensuun yliopisto kevät 2003 Pesäpallon perustekniikat Eero Pitkänen Aineseminaari 2ov Liikunnan sivuaineopinnot Joensuun yliopisto kevät 2003 Pesäpallon perustekniikoita ovat heitto kiinniotto syöttö lyönti peruslyönti näpäys Heitto

Lisätiedot

Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy

Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy PS&V-MM 2011 Kyynärvarren ja ranteen vahvistaminen sekä vammojen ennaltaehkäisy Tärkein yksittäinen tekijä sulkapalloilijan kyynärvarren sekä ranteen vammojen ennaltaehkäisyssä on oikea mailaote. Muista

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS

TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015

Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015 Ensirekisteröinnit 9/2015 1.10.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT SYYSKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 09/2015 09/2014 (%) (%) 1-09/2015 1-09/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 513 8 402 1,3

Lisätiedot

Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia

Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia 1 Selkärangan ja lonkan liikkuvuusharjoituksia 1. Lantion rullaus Asetu selällesi ja vie polvet koukkuun. Jalkaterät ovat lantion leveydellä ja suoraan eteenpäin, kädet vartalon vierellä. Oikaise itsesi

Lisätiedot

NÄIN JUOSTAAN OIKEIN. Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa

NÄIN JUOSTAAN OIKEIN. Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa NÄIN JUOSTAAN OIKEIN Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa NÄIN JUOSTAAN OIKEIN Virheitä korjaamalla kohti parempaa juoksutekniikkaa Juoksutekniikan suhteen urheilija toimii kuin kone: vahvasta

Lisätiedot

ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN

ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN ENSIAPUA NISKA-HARTIAKIPUUN 1 Hyvä Nuori! Niska on kipeä, selkää särkee, päätä jomottaa Kuulostaako tutulta? Et ole yksin näiden ongelmien kanssa. Nuorten niska-hartiakivut ja päänsärky ovat yleistyneet

Lisätiedot

Liiketaitotestit ja tuloskortti

Liiketaitotestit ja tuloskortti Liiketaitotestit ja tuloskortti 1 taso Perus liiketaidot Syväkyykky 1 - integroitu liikkuvuus käsivarret vaakatasossa edessä - suorita kyykkyliike niin alas kuin sujuvasti liike on mahdollista - lantiotason

Lisätiedot

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat,

Varustetiedot: Lukkiutumattomat jarrut (ABS), Turvatyynyt, Ohjaustehostin, Keskuslukitus, Sähkökäyttöiset ikkunat, Automaa Espoo Sijainti kartalta www.automaa.fi Näytä autot: Merkki Malli Hinta alkaen Hinta päättyen Näytä tulokset 67» Nettiauto.com» Automaa Espoo Meiltä saat : Päivitetty 21.10.2013 Vierailijoita 37749

Lisätiedot

Henkilökohtainen harjoitusohjelma

Henkilökohtainen harjoitusohjelma Henkilökohtainen harjoitusohjelma Fysio-MM Oy - Laadukasta kuntoutusta asiakkaan parhaaksi Kinesiocenter Bomba Laatija Mika Mustonen Asiakas Leppoisasti liikkeelle PHT Tabata-kahvakuulalla 25.7.2012 Tabata-sarja

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN HARJOITTELU LAJIHARJOITTELUN PERUSTANA. Pajulahti, 27.1.2007 Nuorten maajoukkue

TOIMINNALLINEN HARJOITTELU LAJIHARJOITTELUN PERUSTANA. Pajulahti, 27.1.2007 Nuorten maajoukkue TOIMINNALLINEN HARJOITTELU LAJIHARJOITTELUN PERUSTANA Pajulahti, 27.1.2007 Nuorten maajoukkue Toiminnallinen =suunniteltu/kehittynyt/mukautunut tiettyä tarkoitusta varten. Toiminnallisen voimaharjoittelun

Lisätiedot

1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ

1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ 1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ Yhtä aikainen käsillä lyönti lantioille. Käsimerkki on sama kaikissa kolmessa rangaistuksessa. Kun on kyseessä

Lisätiedot

( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D

( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D Joon-Gun ( 32 LIIKETTÄ / 4.GUP / SININEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D On nimetty isänmaallisen Ahn Joong-Gun:in mukaan. Hän salamurhasi Hiro-Bumi Iton, ensimmäisen

Lisätiedot

Sandokai Aikido Jo-katat

Sandokai Aikido Jo-katat Sandokai Aikido Jo-katat Kirjoittaja: Virpi Jylhä Tässä ovat nuotit Jo-katoihin 6, 8, 13, 22 ja 31. Muista kuitenkin, että katoja voi tehdä myös eri tavoilla ja on tärkeää opetella ne siten, kuin oma opettaja

Lisätiedot

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen

Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa

Lisätiedot

HAKEMISTO. LUETTELON SELITYKSET Kaikkien merkkien, symbolien ja piirrosten selitykset löydät luettelon takakannessa olevasta lisälehdestä

HAKEMISTO. LUETTELON SELITYKSET Kaikkien merkkien, symbolien ja piirrosten selitykset löydät luettelon takakannessa olevasta lisälehdestä HAKEMISTO Sivu 1 Luettelon selitykset Sivu 2 Yleistä Sivu 3 Vetokoukut Sivu 5 Johtosarjat Sivu 9 BrinkKit Sivu 10 Osat Sivu 13 Markkinointituotteet Sivu 14 Usein kysytyt kysymykset Sivu 16 Tuotteet LUETTELON

Lisätiedot

LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9).

LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET. 1 Painoindeksi BMI. Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). LIHASKUNTOTESTIEN SUORITUSOHJEET 1 Painoindeksi BMI Painoindeksi lasketaan paino jaettuna pituuden neliöllä (65 kg :1,72 m 2 = 21,9). Painoindeksi kuvaa painon sopivuutta ja myös rasvakudoksen määrää.

Lisätiedot

MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI

MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI MITEN AVUSTAN JA SIIRRÄN OMAISTANI Koulutuspäivä omaishoitajille 26.3. 2009 OULA / sosiaali- ja terveysalan yksikkö Opettaja Pia Koistinen MITÄ? siirrot terveellisesti ja turvallisesti sekä omaisen toimintakykyä

Lisätiedot

Käyttöohje. Tasapainolauta

Käyttöohje. Tasapainolauta Käyttöohje Tasapainolauta Kiitos kun ostit tasapainolaudan.! VAROITUS! Opettele ajamaan laitteella turvallisesti, huomioi muu liikenne ja säännöt. Käytä lisäksi säädösten mukaisia turvavarusteita. Älä

Lisätiedot

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!

Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla! Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään

Lisätiedot

LIPPUPALLODEMO 90min 1

LIPPUPALLODEMO 90min 1 LIPPUPALLODEMO 90min 1 1.TUTUSTUMINEN PALLOON pareittain heittoharjoittelua kahdessa rivissä huomioi turvallisuusseikat - rauhallisia, tarkkoja heittoja 2 2.OPETUSKESKUSTELU a) OTE PALLOSTA HEITOSSA etusormi

Lisätiedot

6:2 6:3 6:4 6:5 7:1 7:2

6:2 6:3 6:4 6:5 7:1 7:2 Manuaali Zitzi Flipper Pro FI1101-1 TM Zitzi Flipper Pro Kaasujousi Zitzi Flipper Pro Sähköinen Sisällysluettelo Zitzi Flipper Pro Alue nr 1 Manufaturer: 2010-03-26 2:1 Korkeussäätö - Kaasujousi 6:2 Yhteenveto

Lisätiedot

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE

ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE ULKOKUNTOLAITEOPAS IKÄÄNTYNEILLE LIHASVOIMA Lihaksen suurin mahdollinen kyky tuottaa voimaa laskee 50 ikävuoden jälkeen noin 1,5 % vuosittain. Edistettäessä aktiivista ja energistä ikääntymistä lihasvoiman

Lisätiedot

EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 1.-4.8.2013

EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 1.-4.8.2013 EUROPEAN CHALLENGE TOUR KYTÄJÄ, HYVINKÄÄ 1.-4.8.2013 KANSAINVÄLISTÄ HUIPPUGOLFIA SUOMESSA OLE MUKANA LUOMASSA SUOMALAISEN GOLFIN OLYMPIATARINAA! Suomen Golfliitto, Radiokatu 20, 00240 Helsinki, www.golf.fi

Lisätiedot

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari

GOLFIN ETIKETTI 1. Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista. b) Olen oman pelini tuomari GOLFIN ETIKETTI 1 Mitä on golfpelin henki? a) Pelaan omaa peliäni välittämättä muista pelikavereista b) Olen oman pelini tuomari c)huomioin toiset pelaajat GOLFIN ETIKETTI 2 Mitä seuraavista asioista teet

Lisätiedot

25.5.2010 Harri Kallberg Autotuojat ry AUTOMALLIKOHTAISET E10 SOVELTUVUUSTIEDOT HENKILÖAUTOIHIN

25.5.2010 Harri Kallberg Autotuojat ry AUTOMALLIKOHTAISET E10 SOVELTUVUUSTIEDOT HENKILÖAUTOIHIN 1 25.5.2010 Harri Kallberg Autotuojat ry AUTOMALLIKOHTAISET E10 SOVELTUVUUSTIEDOT HENKILÖAUTOIHIN Sisältö Luettelon tarkoitus... 2 Alfa Romeo... 2 Audi... 2 BMW... 2 Chevrolet ja Daewoo... 3 Chrysler...

Lisätiedot

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN

TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN TAKLAAMINEN BLOKKAAMINEN HUOMIOI TURVASEIKAT harjoitteissa valmentajan selkeät komennot - pilli hammassuojat käyttöön harjoituksissa niska kiinni hartiasuojiin, jolloin katse on eteenpäin. Mahdollinen

Lisätiedot

KUNTOSALILLA TEHTÄVÄ LIHASKUNTOHARJOITUS ENSIMMÄISET 12 VIIKKOA

KUNTOSALILLA TEHTÄVÄ LIHASKUNTOHARJOITUS ENSIMMÄISET 12 VIIKKOA KUNTOSALI -OHJELMA KUNTOSALILLA TEHTÄVÄ LIHASKUNTOHARJOITUS ENSIMMÄISET 12 VIIKKOA Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä

Lisätiedot