TEM-analyyseja 20/2010

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEM-analyyseja 20/2010"

Transkriptio

1 TEM-analyyseja 20/2010 Maakuntien suhdannekehitys Anssi Kaarna Ilkka Mella ISSN ISBN

2 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS Anssi Kaarna Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö Ministry of Employment and the Economy Eteläesplanadi 4, Helsinki, Finland Helsinki, maaliskuu 2010

3 ANSSI KAARNA ILKKA MELLA: MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS Tiivistelmä: Raportissa tarkastellaan maakuntien viimeaikaista kehitystä. Keskeisinä selvityskohteina ovat väestö, muuttoliike, työvoima, työllisyys ja yritystoiminnan liikevaihto. Tarkasteluajankohtana ovat vuodet , mutta tehtyjen ennusteiden pohjalta on kuvattu myös ennakoitua kehitystä vuoteen 2013 saakka. Aluetasona on pääasiassa maakunta. Seutukuntakohtaisia tarkasteluja on esitetty pääasiassa liiteosassa, jossa jokaista maakuntaa tarkastellaan erikseen. Suomen hyvä talouskasvu vuodesta 2004 aina vuoden 2008 kevääseen asti toteutui alueellisesti laajalla rintamalla. Useimpien maakuntien keskusalueet olivat kohtuullisen hyvässä vedossa ja tuotanto ja työllisyys ovat parantuneet merkittävästi. Myös maassamuutto on tasoittunut maakuntien välillä, vaikka nopea talouskasvu hieman lisäsi muuttoa suuriin keskuksiin. Työllisten määrä kasvoi koko maassa vuosina noin ja työvoiman määrä 000 henkeä. Samanaikaisesti työttömien määrä laski henkeä. Talouden nousukausi kääntyi laskuun kaikkialla maailmassa vuoden 2008 aikana. Suomen kansantalouden tuotannon arvioidaan vähenevän vuonna 2009 noin 7 prosenttia, mikä heikentää kaikkien alueiden kehitysmahdollisuuksia. Tuotannon ja viennin väheneminen ja kulutuskysynnän heikkeneminen vaikuttavat alueiden yritystoimintaan ja työllisyyteen. Työttömyyden arvioidaan nousevan vuosina yli 10%:n tason. Samaan aikaan voimistuva työvoiman siirtyminen eläkkeelle vähentää alueiden työvoimaresursseja ja hidastaa osaltaan mahdollisuuksia elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Jo nyt useilla alueilla työikäisen väestön määrä on kääntynyt laskuun ikääntymisen ja muuttotappioiden vuoksi ja tämä kehityssuunta voimistuu 2010-luvulla. Tällä hetkellä työikäisten määrä kasvaa noin 25 seutukunnassa ja väestöennusteen mukaan vuonna 2020 enää 15 seutukunnassa. Alueiden kyky ottaa vastaan hidastuvan talouskasvun ja voimistuvan rakennemuutoksen haasteet vaihtelee voimakkaasti. Heikoimmilla ovat väestö- ja työvoimaresursseiltaan vähäiset sekä elinkeinorakenteeltaan yksipuoliset alueet. Asiasanat: alueellinen kehitys, väestön muutos, työllisyys, ikääntyminen, tuotanto

4 Abstract: This paper analyses the recent economic development and population changes in the regions of Finland. The focus is in population, migration, labour force, employment and production. The analysis addresses the years but it also presents forecasts until The analysis is mainly presented in the region level. The fast economic growth in the years affected the regions positively. The production and the employment grew mainly in the central areas of provinces but the unemployment declined also in the rural areas. The migration between regions has balanced though the fast economic growth somewhat boosted the migration to central areas. The number of employed increased by 150,000 and the labour force grew by,000 people during At the same time, the number of unemployed decreased by 60,000. The global economy turned down in In 2009, the Finnish domestic production is estimated to decrease by 7 %, which deteriorates the development possibilities in all regions. The regional entrepreneurship and employment are affected by the decreasing production and export as well as by the weakening consumer demand. The level of unemployment is estimated to cross 10 % in The growing number of pensioners decreases the labour force resources in the regions, which in turn weakens the possibilities to advance business activity. Even by now, aging and migration losses have decreased the number of working-aged population in many regions and this development will continue in the 2010 s. The number of working-aged population is, at the moment, growing in 25 subregions but, according to population forecasts, in will grow only in 15 subregions by The regional capability to face the challenges caused by the weak economic growth and strong structural change is diverse. The situation is worse in the regions with small population and labour force resources and biased industrial structure. Key words: regional development, population change, employment, aging, production

5 SISÄLTÖ 1. YHTEENVETO TUOTANNON JA TYÖLLISYYDEN KEHITYS KOKO MAASSA ALUEELLINEN KEHITYS Tuotanto ja työllisyys maakunnittain Yritysten liikevaihto ja vienti Alueiden väestönkehitys ja muuttoliike...26 LÄHTEET...30 LIITE: Maakuntakohtaiset tarkastelut...31 Etelä-Karjala...31 Etelä-Pohjanmaa...33 Etelä-Savo...35 Itä-Uusimaa...37 Kainuu...39 Kanta-Häme...41 Keski-Pohjanmaa...43 Keski-Suomi...45 Kymenlaakso...47 Lappi...49 Pirkanmaa...51 Pohjanmaa...53 Pohjois-Karjala...55 Pohjois-Pohjanmaa...57 Pohjois-Savo...59 Päijät-Häme...61 Satakunta...63 Uusimaa...65 Varsinais-Suomi...67 TEM-analyyseja verkkojulkaisusarjassa aiemmin ilmestynyt...69

6 1 1. YHTEENVETO TYÖTTÖMYYS KASVAA NOPEIMMIN LÄNSI- JA ETELÄ-SUOMESSA Vuoden 2008 aikana puhjennut talouden maailmanlaajuinen taantuma on koetellut täydellä voimallaan eri maita ja niiden alueita. Tuotannon voimakas lasku ja työttömyyden kasvu ovat kertaheitolla heikentäneet kaikkien alueiden kehitysnäkymiä myös Suomessa. Muutos nousukaudesta taantumaan tapahtui nopeasti, sillä vielä alkuvuodesta 2008 voitiin nauttia pitkän talouskasvun tuloksista useimmilla alueilla. Erityisesti maakuntien keskusalueet olivat aina vuoden 2008 alkupuolelle saakka hyvässä vedossa ja tuotanto ja työllisyys parantuivat merkittävästi. Työllisten määrä kasvoi koko maassa vuosina yli henkeä ja työvoima lähes 000 henkeä. Samanaikaisesti työttömien määrä laski noin henkeä. Taantuman myötä on palattu lähtöruutuun vuoden 2005 tasolle, sillä työllisten määrä on pudonnut syksystä 2008 lähtien lähes 000 henkeä ja työttömien määrä on kasvanut noin henkeä. Viime kuukausina on ollut merkkejä siitä, että taantuman pohja on saavutettu ja tuotannon odotetaan kääntyvän nousuun. Työttömyyden arvioidaan kuitenkin edelleen kasvavan ja hellittävän vasta vuoden 2011 aikana. Työttömyys on kasvanut nopeimmin Länsi-Suomen seutukunnissa Talouden laskusuhdanteen myötä työttömyys on noussut syksystä 2008 lähtien jatkuvasti kaikissa maakunnissa ja kaikissa seutukunnissa, mikä johtuu yritysten tuotannon kääntymisestä laskuun varsinkin vientiin suuntautuneilla aloilla. Myös julkisen sektorin talousongelmat erityisesti kuntatalouden osalta vaikeuttavat työllisyyden nopeaa paranemista. n tasolla työttömyyden arvioidaan nousevan yli 10 %:n vuosina , jolloin työttömiä olisi lähes Maakunnittain tarkasteltuna työttömyysaste olisi korkeimmillaan Pohjois-Karjalassa noin 15 % ja alimmillaan Uudenmaan, Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa vajaa 10 % luvun alun lamajakson kaltaista työttömyyttä ei siten alueilla koettaisi, jolloin työttömyys nousi koko maassa 16 %:n tasolle ja Pohjois- ja Itä-Suomessa yli 20 %:n. Kuvio 1. Työttömyysaste suuralueittain *) ja **) 20 % 18 % 16 % 14 % 12 % 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 0 % Itä-Suomi Etelä-Suomi Länsi-Suomi Pohjois-Suomi Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus ; Etla:n maakunnittainen ennuste

7 2 Työttömien työnhakijoiden määrä on eri maakunnissa ja seutukunnissa kasvanut viime kuukausina nopeasti ja kasvu on ollut suurinta useissa suhteellisen matalan työttömyysasteen maakunnissa kuten Etelä-Pohjanmaa, Varsinais-Suomi, Kanta-Häme, Pirkanmaa ja Pohjanmaa. Hitaampaa kasvu on ollut korkean työttömyyden alueilla kuten Kainuu, Lappi ja Etelä-Savo. Työttömien määrä kasvoi kaikissa seutukunnissa viimeisen vuoden aikana ja kasvu on ollut nopeinta (yli 50 %) monissa Länsi-Suomen seutukunnissa kuten Lounais-Pirkanmaa, Pietarsaari, Salo, Sydösterbotten, Seinäjoki ja Raasepori. Vähiten työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi (alle 10 %) Oulunkaaren ja Pielisen-Karjalan seutukunnissa. Erot johtuvat osaltaan maakuntien yritysrakenteesta ja erityisesti vientiyritysten merkityksestä alueen elinkeinotoiminnalle. Vientipainotteisilla alueilla työttömyys nousee nopeasti, mutta alkaa myös laskea nopeasti kun tuotanto kääntyy kasvuun ja vienti vetää jälleen. Neljässä seutukunnassa - Kajaani, Pielisen-Karjala, Kuusiokunnat ja Oulunkaari työttömien määrä on viime kuukausina kääntynyt hienoiseen laskuun. Kuvio 2. Työttömien määrän muutos (%) seutukunnittain , joulukuu Karttakeskus, lupa NO360 Erityisen paljon on kasvanut nuorten alle 25-vuotiaiden työttömyys, joka on monissa maakunnissa yli kaksinkertaistunut ja kohdistuu lähinnä miespuolisiin työnhakijoihin. Sen sijaan pitkäaikaistyöttömien määrä ei ole juurikaan noussut, mikä johtunee eläkkeelle siirtymisen kasvusta. Taantuman voimistuessa on työttömien työnhakijoiden rinnalla tarkasteltava nopeasti kasvanutta lomautettujen määrää, joista ns. ryhmälomautetut eivät ole mukana työttömien työnhakijoiden tilastossa. Joulukuussa 2009 työttömiä työnhakijoita oli koko maassa noin ja ryhmälomautettuja oli noin eli yhteensä määrä on henkilöä. Vuotta aikaisemmin lomautettuja ei vielä juurikaan ollut, joten työttömien ja lomautettujen yhteismäärä on kasvanut yli 000 henkeä viimeisen vuoden aikana. Lomautettujen mukaan ottaminen nostaa työttömyysastetta keskimäärin lähes kaksi prosenttiyksikköä eri alueilla.

8 3 Kuvio 3. Työttömyysaste (%) maakunnittain Pohjanmaa Itä -Uusimaa Uusimaa Etelä -Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Kainuu Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, 4. neljänneksen tiedot Työllisten määrä vähenee ja työllisyysaste laskee Pohjois-Karjala Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Satakunta Kymen la akso Päijät-Häme Etelä -Savo Pirkanmaa Pohjois-Savo Etelä-Karjala Keski-Suomi Lappi Tuotannon laskiessa työvoiman kysyntä heikkenee ja työllisen työvoiman määrä vähenee. Vuoden 2009 neljännellä neljänneksellä työllisiä oli tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan noin 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Tästä johtuen työllisyysaste laski 70 %:n tasolta 67 %:n tasolle ja lasku oli selvästi suurinta nuorten miesten ryhmässä. Alueellisesti työllisten määrä on vähentynyt vuoden 2009 aikana suhteellisesti eniten Kymenlaaksossa, Satakunnassa ja Etelä- Savossa. Sen sijaan Kainuun, Keski-Suomen ja Lapin työllisten määrä väheni hitaammin kuin koko maassa keskimäärin. Työttömyyden kasvun lisäksi työllisten määrää vähentää kasvanut poistuma suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle. Toimialoittain tarkasteltuna työllisten määrä on vähentynyt lähes kaikilla sektoreilla, eniten teollisuudessa ja informaatio- ja viestintäalalla. Pientä kasvua oli vielä alkuvuodesta terveys- ja sosiaalipalveluissa sekä kuljetus- ja varastointipalveluissa. Etla:n ennusteen mukaan tuotannon ja työllisyyden laskun arvioidaan tapahtuvan eri maakunnissa vuosina samansuuntaisesti, jolloin työllisyysaste putoaisi eri maakunnissa vuosien tasolle ja olisi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa noin 60 %. Ainoastaan Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa työllisyysaste olisi yli 70 %

9 4 Kuvio 4. Työllisten määrän muutos (%) maakunnittain 2008 ja 2009 *) Kainuu Keski-Suomi Uusimaa Pohjanmaa Kymenlaakso Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Karjala Varsinais-Suomi Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Lappi Päijät-Häme Etelä-Savo Etelä-Karjala Keski-Pohjanmaa Itä-Uusimaa -8 % -6 % -4 % -2 % 0 % 2 % 4 % 6 % 8 % Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, *) muutos laskettu vuosikeskiarvon mukaan Kuvio 5. Työllisyysaste maakunnittain 2005, 2009 ja 2013*) Pohjois-Karjala Kainuu Lappi Pohjois-Savo Etelä-Savo Keski-Suomi Kymenlaakso Pohjois-Pohjanmaa Päijät-Häme Etelä-Karjala Pirkanmaa Etelä-Pohjanmaa Satakunta Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Varsinais-Suomi Pohjanmaa Uusimaa Itä-Uusimaa Lähde:Tilastokeskus, *) 2013 arvio ETLA:n ennuste

10 5 Yritystoiminnan liikevaihdon lasku voimistui vuoden 2009 aikana Yritystoiminnan liikevaihto kasvoi kaikissa maakunnissa vielä vuoden 2008 kolmannelle neljännekselle saakka, mutta kääntyi vuoden lopussa laskuun. Syöksy kiihtyi vuoden 2009 alussa ja pohjalukemat saavutettiin vuoden toisella neljänneksellä. Nopeinta pudotus on ollut Itä-Uudellamaalla, Kainuussa ja Varsinais-Suomessa, hitainta puolestaan Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa. Kuvio 6. Kokonaisliikevaihdon muutos maakunnittain, neljännesvuosittain % 30 % 20 % 10 % 0 % -10 % -20 % -30 % -40 % -50 % Lähde: Tilastokeskus Itä-Uusimaa Kainuu Varsinais-Suomi Lappi Keski-Pohjanmaa Etelä-Karjala Pohjois-Karjala Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Uusimaa Pohjois-Savo Kymenlaakso Päijät-Häme Kanta-Häme Satakunta Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Pohjanmaa III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/2009 Aloittaneita yrityksiä oli kaikissa maakunnissa vuonna 2009 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Sen sijaan lopettaneiden yritysten osuus ei useimmissa maakunnissa enää noussut vuoden 2009 toisella neljänneksellä verrattuna vastaavana ajankohtaan vuonna Kuitenkin konkurssien määrä on edelleen kasvanut vuoden 2009 aikana lähes kaikissa maakunnissa ja suhteellinen osuus yrityskannasta oli suurin Keski-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Alueiden välinen muuttoliike hidastuu Suomen väkiluvun kasvunopeus on ollut viime vuosina Euroopan kärkitasoa. Luonnollisen kasvun ohella yhä merkittävämpi tekijä on lisääntyvä maahanmuutto, joka oli yli henkeä vuonna Maahanmuutto kuitenkin väheni edelliseen vuoteen verrattuna ja muuttovoitto oli lähes 2000 henkeä pienempi. Määrällisesti väestönkasvu on suurinta Uudellamaalla, jossa luonnollinen kasvu, maassamuutto ja maahanmuutto kasvattivat väkilukua yli henkilöä. Pirkanmaalla, Itä- Uudellamaalla ja Kanta-Hämeessä väestö kasvaa pääasiassa maassamuuton ja Pohjois- Pohjanmaalla korkean syntyvyyden ansiosta. Taantuma on hidastanut työvoiman kysyntää ja liikkuvuutta, joten maassamuuttajien määrä on vähentynyt. Lähes puolet seutukunnista sai vuonna 2009 muuttovoittoa, kun osuus oli 1990-luvun lopulla noin neljännes. Maakuntien sisällä muuttoliike kohdistuu voimakkaimmin maakuntien keskuksiin ja suuret keskukset kuten Helsingin, Tampereen, Turun ja Oulun seutu kasvavat edelleen nopeasti.

11 6 Kuvio 7. Maan sisäisen muuttoliikkeen nettomäärä maakunnittain Lappi Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Etelä-Savo Kymenlaakso Etelä-Pohjanmaa Satakunta Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Suomi Itä-Uusimaa Päijät-Häme Varsinais-Suomi Kanta-Häme Pirkanmaa Uusimaa Lähde: Tilastokeskus Talous taantuu ja alueiden rakennemuutos voimistuu samanaikaisesti Talouden taantuma ja työttömyyden kasvu heikentävät alueiden kehitysmahdollisuuksia tulevina vuosina, vaikka tuotannon ja työttömyysasteen ennustetaankin paranevan. Samaan aikaan voimistuva suurten ikäluokkien kasvava siirtyminen työvoimasta eläkkeelle vähentää alueiden työvoimaresursseja ja hidastaa mahdollisuuksia elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Jo nyt useilla alueilla työikäisen väestön määrä on kääntynyt laskuun ikääntymisen ja muuttotappioiden vuoksi ja tämä kehityssuunta voimistuu 2010-luvulla. Tällä hetkellä työikäisten määrä kasvaa ainoastaan Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla. Alueiden kyky ottaa vastaan talouden taantuman ja voimistuvan rakennemuutoksen haasteet vaihtelee voimakkaasti. Heikoimmilla ovat väestö- ja työvoimaresursseiltaan vähäiset sekä elinkeinorakenteeltaan yksipuoliset alueet. Kuvio 8. Työikäisten (15 64 v.) määrän muutos maakunnittain vuosijaksoilla , ja *) 6 % 4 % 2 % 0 % -2 % -4 % -6 % -8 % Etelä-Savo Kainuun Satakunta Kymenlaakso Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Lappi Pohjois-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Päijät-Häme Keski-Suomi Varsinais-Suomi Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Itä-Uusimaa Uusimaa Lähde: Tilastokeskus

12 7 2. TUOTANNON JA TYÖLLISYYDEN KEHITYS KOKO MAASSA Talouden kasvun odotetaan hiljalleen käynnistyvän eri maissa talouskriisin hellittäessä otettaan. Elpyminen on ollut mahdollista poikkeuksellisten suurien kysyntää elvyttävien toimenpiteiden ansiosta. Vaikka tuotannon kasvuarviot ovat vuosille 2010 ja 2011 useimmissa maissa positiiviset, ei talouden toipuminen näytä pysäyttävän työttömyyden kasvua vielä tänä vuonna. OECD:n uusimman ennusteen mukaan vuonna 2010 tuotanto nousee keskimäärin muutaman prosentin verran eri puolilla maailmaa. Suomessa nousun ennustetaan jäävän alle euroalueen keskiarvon ja se olisi noin puoli prosenttia vuonna 2010 ja 2,4 % vuonna Työttömyyden nousun ennustetaan taittuvan vasta vuonna 2011, vaikkakin euroalueella se jatkaisi vielä hiukan kasvuaan. Suomen työttömyysasteen arvioidaan nousevan, mutta jäävän hiukan 10 prosentin alapuolelle. Taulukko 1. Kansainväliset tuotannon kasvuarviot (%) ja työttömyysaste Tuotannon kasvu Työttömyysaste Venäjä 5,6-8,7 4,9 4,2 Kiina 9,0 8,3 10,2 9,3 Euroalue 0,5-4,0 0,9 1,7 7,5 9,4 10,6 10,8 Yhdysvallat 0,4-2,5 2,5 2,8 5,8 9,2 9,9 9,1 Japani -0,7-5,3 1,8 2,0 4,0 5,2 5,6 5,4 OECD 0,6-3,5 1,9 2,5 5,9 8,2 9,0 8,8 Suomi 0,8-6,9 0,4 2,4 6,4 8,3 9,7 9,7 Lähde: OECD, Economic outlook 86, marraskuu 2009 Verrattuna OECD:n ennusteeseen suomalaiset tutkimuslaitokset arvioivat tuotannon kasvavan myönteisemmin, mutta työttömyyden olevan suurempaa vuosina Taulukko 2. Tuotannon kasvuarviot (%) ja työttömyysaste Suomessa Tuotannon kasvu Työttömyysaste VM 12/2009 1,0-7,6 0,7 2,4 6,4 8,5 10,5 9,6 Pellervon tl 9/2009 1,0-6,0 1,5 6,4 9,3 10,8 Palkansaajien tl 9/2009 1,0-5,5 1,8 6,4 8,9 11,1 Nordea 1/2010 1,0-7,0 2,7 2,5 6,4 8,3 9,8 9,4 Aktia 1/2010 0,9-7,5 2,0 2,0 6,4 8,4 10,0 9,5 Sampo Pankki 12/2009 1,0-7,2 1,5 2,5 6,4 8,4 10,2 9,2 Etlan maakunnittaisen ennusteen mukaan tuotanto kääntyisi lievään kasvuun vuonna 2010 kaikissa maakunnissa Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta. Suurinta kasvu olisi Pohjois-Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen maakunnissa. Kasvun ennustetaan edelleen nopeutuvan seuraavien vuosien aikana.

13 8 Kuvio 9. Tuotannon kasvuarvio (%) maakunnittain % 6 % 4 % 2 % 0 % -2 % -4 % -6 % -8 % -10 % -12 % Etelä-Karjala Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Kainuu Päijät-Häme Lappi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Kanta-Häme Satakunta Kymenlaakso Itä-Uusimaa Keski-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjanmaa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Lähde: Etla:n maakunnittain ennuste Talouden laskusuhdanteen myötä työllisten määrä alkoi vähentyä viimeisen vuoden aikana lähes kaikilla toimialoilla. Eniten työllisten määrä on laskenut teollisuuden, kaupan ja rakentamisen sektoreilla. Tilastokeskuksen mukaan työllisten määrä on kasvanut ainoastaan julkisessa hallinnossa. Vuoden 2009 aikana arvioidaan vähenevän noin 000 ja vuonna 2010 noin työpaikkaa. Vastaavasti työttömien määrä kasvaa ja oli vuonna 2009 noin ja olisi vuonna 2010 lähes työtöntä. Kuvio 10. Työllisten lukumäärän muutos (%) toimialoittain *) 10 % 8 % 6 % 4 % 2 % 0 % -2 % -4 % -6 % -8 % -10 % Teollisuus Kauppa Rakentaminen Rahoitus- ja vakuutus Tieteellinen ja tekninen Hallinto- ja tukipalvelut Toimialat yhteensä Majoitus- ja ravitsemis Lähde: Tilastokeskus, *) neljänneksen tiedot Muu palvelutoiminta Maa- ja metsä, kaivos Terveys- ja sosiaalipalvelut Kuljetus ja varastointi Koulutus Informaatio ja viestintä Taiteet, viihde ja virkistys Julkinen hallinto

14 9 Työllisten määrä laski lähes kaikissa ikäryhmissä vuosien aikana. Nopeinta se oli vuotiaiden miesten kohdalla. Miehillä työllisyysasteen lasku oli naisia nopeampaa. Kuvio 11. Työllisyysaste ikäryhmittäin ja sukupuolittain vuosina 2000, 2008 ja 2009 *) Miehet Naiset Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus *) Vuosikeskiarvo Työttömyysaste nousi 2009 eniten nuorten miesten ikäryhmissä, erityisesti alle 25-vuotiaiden osalta. Myös naisten kohdalla nuorten työttömyys kasvoi muita ryhmiä nopeammin. Kuvio 12. Työttömyysaste ikäryhmittäin ja sukupuolittain vuosina 2000, 2008, 2009 *) Miehet Naiset Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus *) Vuosikeskiarvo

15 10 3. ALUEELLINEN KEHITYS 3.1. Tuotanto ja työllisyys maakunnittain Ajanjakso vuoden 2004 alusta aina vuoden 2008 kevääseen saakka oli Suomessa nopean talouskasvun aikaa myös useimmissa maakunnissa. Maakuntien väliset erot kasvunopeudessa olivat suhteellisen pieniä ja työllisten määrä oli vuoden 2008 kesällä kaikissa maakunnissa suurempi kuin vuonna ssa työllisten määrä kasvoi vuosina noin henkeä eli yli 6 %:n verran. Suhteellisesti eniten työllisten määrä kasvoi Pohjanmaalla (11 %), Keski-Suomessa (10 %) ja Pirkanmaalla (10 %). Hitaimmin työllisten määrä kasvoi Lapissa, Etelä-Savossa ja Kymenlaaksossa (alle 2 %), joissa ikääntymisen aiheuttaman eläkkeelle poistuman vaikutus on suhteellisen suuri. Vuoden 2008 lopulla työllisten määrän kasvu pysähtyi tuotannon kasvun hidastuessa ja kääntyi laskuun useimmissa maakunnissa. Taantuman voimistuessa työllisten määrä jatkoi laskuaan kaikissa maakunnissa. Nopeinta väheneminen on ollut Itä-Uudellamaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Etelä-Karjalassa sekä hitainta Kainuussa, Keski-Suomessa ja Uudellamaalla. Kuvio 13. Työllisten määrän muutos (%) maakunnittain 2008 ja 2009 *) Kainuu Keski-Suomi Uusimaa Pohjanmaa Kymenlaakso Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Karjala Varsinais-Suomi Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Lappi Päijät-Häme Etelä-Savo Etelä-Karjala Keski-Pohjanmaa Itä-Uusimaa -8 % -6 % -4 % -2 % 0 % 2 % 4 % 6 % 8 % Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, *) muutos laskettu vuosikeskiarvon mukaan Työllisten määrän voimakas kasvu vuosina helpotti työttömyyttä kaikissa maakunnissa ja työttömien määrä väheni noin henkeä vuosina Tuotannon ja työllisten määrän kääntyessä laskuun työttömyys on noussut lähes kaikilla alueilla syksystä 2008 lähtien ja kehitys on voimistunut vuoden 2009 aikana. Nopeimmin työttömien määrä on kasvanut Varsinais- Suomessa, Uudellamaalla ja Pirkanmaalla ja hitaimmin Pohjois-Karjalassa ja Lapissa. Kainuussa työttömien määrä on hieman vähentynyt, mikä johtuu osaltaan ikääntyneen työvoiman siirtymisestä eläkkeelle. Nuorisotyöttömyyden kasvu on ollut erittäin voimakasta kaikissa maakunnissa. Koko maan tasolla määrä on kasvanut noin 45 %. Maakunnittain tarkasteltuna kasvu on ollut nopeinta Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Myös pitkäaikaistyöttömien määrä on kääntynyt jälleen kasvuun lähes kaikissa maakunnissa. Nopeinta sen kasvu on Etelä-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa.

16 11 Kuvio 14. Työttömien työnhakijoiden, alle 25-vuotiaiden ja pitkäaikaistyöttömien määrän muutos (%) *) Varsinais-Suomi Uusimaa Pirkanmaa Häme Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Satakunta Kaakkois-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Keski-Suomi Pohjois-Savo Etelä-Savo Lappi Pohjois-Karjala Kainuu -10 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % Lähde: TEM työnvälitystilastot, *)vertailukohtana joulukuun tiedot Työttömät Alle 25-v. Pitkäaikais Vaikka Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntien työttömyys ei ole juurikaan noussut taantuman aikana, on työttömyysaste silti edelleen korkein Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Kainuussa työttömyysaste on laskenut voimakkaasti viime vuosien aikana työvoiman poistuessa eläkkeelle. Vuonna 2009 keskimääräinen työttömyysaste oli alhaisin Pohjanmaan, Uudenmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa. Työttömyysaste on vuoden aikana noussut erityisen nopeasti Pohjois-Pohjanmaan, Etelä- Karjalan, Keski-Suomen sekä Pirkanmaan maakunnissa. Kuvio 15. Työttömyysaste maakunnittain vuosina *) Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Itä-Uusimaa Kanta-Häme Varsinais-Suomi Satakunta Kymenlaakso Etelä-Pohjanmaa Päijät-Häme Kainuu Etelä-Savo Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Karjala Pohjois-Savo Keski-Suomi Lappi Pohjois-Karjala Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus *) Vuosikeskiarvo

17 12 Jos otetaan huomioon työttömien lisäksi lomautetut ja palkkaperustein työllistetyt, nousee yhteenlaskettu osuus työvoimasta Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Keski-Suomessa 22-23%:n tasolle. Kuvio 16. Työttömät, lomautetut ja palkkaperustein työllistetyt Ely-keskuksittain, joulukuu 2009, osuus työvoimasta (%) 25 % 23 % 21 % 19 % 17 % 15 % 13 % 11 % 9 % 7 % 5 % Uusimaa Pohjanmaa Varsinais-Suomi Etelä-Pohjanmaa Satakunta Häme Etelä-Savo Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Kaakkois-Suomi Keski-Suomi Lappi Kainuu Pohjois-Karjala Työttömät Palkkaperustein Ryhmälomautetut Lomautetut Lähde: TEM, työnvälitystilastot Kuvio 17. Työttömyysaste 2009, joulukuu Kuvio 18. Työttömien määrän muutos (%) , joulukuu Karttakeskus, lupa NO360 Karttakeskus, lupa NO360

18 13 Työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut viimeisen vuoden aikana nopeimmin alueilla, jossa työttömyysaste on perinteisesti ollut maan keskitason alapuolella. Tällaisia alueita ovat monet Länsi-Suomen seutukunnat kuten Lounais-Pirkanmaa, Pietarsaari, Salo, Sydösterbotten, Seinäjoki ja Raasepori. Vähiten työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi Oulunkaaren ja Pielisen-Karjalan seutukunnissa. Erot johtuvat osaltaan maakuntien yritysrakenteesta ja erityisesti vientiyritysten merkityksestä alueen elinkeinotoiminalle. Etlan ennusteen mukaan työllisten määrän väheneminen hidastuu vähitellen ja kääntyy kaikissa maakunnissa lievään kasvuun vuosina Sen sijaan työvoiman määrä ei enää kasvaisi kuin Uudellamaalla, mikä johtuu työvoiman ikärakenteesta ja kasvavasta poistumasta eläkkeelle. Kuvio 19. Työllisten määrän muutos (%) maakunnittain , ja % 3 % 2 % 1 % 0 % -1 % -2 % -3 % -4 % -5 % Etelä-Karjala Satakunta Päijät-Häme Etelä-Savo Pohjois-Karjala Itä-Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kymenlaakso Keski-Pohjanmaa Lappi Keski-Suomi Pohjois-Savo Pirkanmaa Varsinais-Suomi Kainuu Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme Lähde: Etla, maakunnittain ennuste

19 14 Kuvio 20. Työvoiman määrän muutos (%) maakunnittain , ja % 2 % 1 % 0 % -1 % -2 % -3 % Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Etelä -Savo Satakunta Kymenlaakso Etelä -Pohjanmaa Kainuu Pohjanmaa Pohjois-Savo Keski-Pohjanmaa Lappi Varsinais-Suomi Keski-Suomi Päijät-Häme Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Itä-Uusimaa Kanta-Häme Uusimaa Lähde: Etla, maakunnittain ennuste Etla:n arvion mukaan työttömien määrä kasvaa eniten Uudellamaalla, Kanta-Hämeessä sekä Itä- Uudellamaalla. Suhteellisesti vähiten työttömien määrä kasvaa Itä-Suomen maakunnissa, koska työvoiman siirtyminen eläkkeelle hillitsee työttömyyden kasvua. Vuosina työttömien määrän ennustetaan laskevan kaikissa maakunnissa. Kuvio 21. Työttömien määrän muutos (%) maakunnittain ja % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % -10 % -20 % -30 % -40 % Pohjois-Karjala Kainuu Etelä-Savo Kymenlaakso Keski-Suomi Lappi Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Savo Satakunta Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa Päijät-Häme Etelä-Karjala Kanta-Häme Uusimaa Itä-Uusimaa Lähde: Etla, maakunnittain ennuste Työttömyysaste nousee Etla:n ennusteen mukaan koko maassa vuonna 2010 yli 10 % tason ja korkein se olisi Pohjois-Karjalassa (15 %) ja matalin Itä-Uudellamaalla (9 %). Nopeaa muutosta parempaan ei ennakoida tapahtuvan vielä vuonna 2011, mutta seuraavina vuosina työttömyyden odotetaan laskevan selvästi kaikissa maakunnissa. Työllisyysasteen ennustetaan alenevan koko maassa

20 15 vuonna %:n tasolle, jolloin pudotusta on muutaman vuoden aikana tapahtunut lähes 3 prosenttiyksikköä. Korkein työllisyysaste olisi vuonna 2010 Uudellamaalla, noin 72 % ja matalin Pohjois-Karjalassa, noin 58 %. Työttömyyden ennakoitu lasku vuosina merkitsee työllisyysasteen nousua kaikissa maakunnissa. Kuvio 22. Työttömyysaste eräissä maakunnissa ja *) 25 Uusimaa 20 Varsinais-Suomi Pirkanmaa 15 Kymenlaakso Etelä-Savo 10 Pohjois-Karjala Etelä-Pohjanmaa 5 Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi e 2012e Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, *) Etla, maakunnittain ennuste Kuvio 23. Työllisyysaste eräissä maakunnissa ja *) Uusimaa Varsinais-Suomi Pirkanmaa Kymenlaakso 65 Etelä-Savo Pohjois-Karjala 60 Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa 55 Kainuu Lappi e 2012e Lähde: Tilastokeskus, työvoimatutkimus, *) Etla, maakunnittain ennuste Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien työnhakijoiden määrä oli vuoden 2009 lokakuussa noin henkeä, kun se oli vuotta aikaisemmin Suhteellisesti eniten määrä on noussut Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Uudenmaan, Hämeen ja Varsinais-Suomen ely-keskusten alueilla. Muita alueita hitaampaa kasvu oli Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Lapissa ja Etelä-Savossa.

21 16 Kuvio 24. Korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien työnhakijoiden määrän muutos (%) ely-keskuksittain , lokakuun tiedot Lähde: TEM, työnvälitystilastot POHJOIS-KARJALA KAINUU ETELÄ-SAVO LAPPI KESKI-SUOMI SATAKUNTA POHJOIS-SAVO KAAKKOIS-SUOMI POHJANMAA POHJOIS-POHJANMAA VARSINAIS-SUOMI HÄME UUSIMAA PIRKANMAA ETELÄ-POHJANMAA 3.2. Yritysten liikevaihto ja vienti Yritystoiminnan liikevaihto ja palkkasumma kasvoivat päätoimialoilla tasaisesti vuosina Kasvu jatkui vuoden 2008 alkupuolelle saakka, jonka jälkeen kasvu hidastui ja vuoden lopulla tapahtui kaikilla toimialoilla jyrkkä käänne alaspäin. Erityisesti teollisuuden liikevaihdon ja viennin pudotus oli nopea ja syvä. Liikevaihdon syöksy alas pysähtyi varsin nopeasti, mutta uusi kasvu oli vielä vuoden 2009 loppukuukausina lähes olematonta.

22 17 Kuvio 25. Liikevaihdon kehitys (trendi) toimialoittain vuosina Rakentaminen 125 Teollisuus, liikevaihto 115 Teollisuus, vienti 105 Palvelut 95 Kauppa 85 01/ / / / / / / / /2009 Lähde: Tilastokeskus Palkkasumma kääntyi useimmilla toimialoilla laskuun vuoden 2009 aikana. Erityisesti teollisuuden kohdalla lasku oli erittäin voimakasta. Sen sijaan julkisella sektorilla ei vielä koettu palkkasumman vähenemistä. Kuvio 26. Palkkasumman muutos toimialoittain *) Koko talous Teollisuus Rakentaminen Kauppa Rahoitus- ja vakuutustoiminta Julkiset toimialat Koulutus (ei julk.) Terveys- ja sos.palv. (ei julk.) Muut palvelut Lähde: Tilastokeskus, *) vertailukohtana marraskuun tiedot Yritystoiminnan kokonaisliikevaihto jatkoi vuoden 2008 viimeisellä neljänneksellä alkanutta laskuaan. Liikevaihdon määrä pieneni kaikissa maakunnissa ja nopeinta pudotus oli Itä-Uudellamaalla, Kainuussa, Varsinais-Suomessa ja Lapissa. Aallonpohja saavutettiin kesällä 2009 ja syksyllä 2009 liikevaihdon lasku on hidastunut hieman.

23 18 Kuvio 27. Kokonaisliikevaihdon muutos maakunnittain, neljännesvuosittain % 30 % 20 % 10 % 0 % -10 % -20 % III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/ % -40 % -50 % Itä-Uusimaa Kainuu Varsinais-Suomi Lappi Keski-Pohjanmaa Etelä-Karjala Pohjois-Karjala Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Uusimaa Pohjois-Savo Kymenlaakso Päijät-Häme Kanta-Häme Satakunta Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Pohjanmaa Lähde: Tilastokeskus Myös yritysten henkilökunnan määrä jatkoi laskuaan vuoden 2009 aikana. Kasvu kääntyi negatiiviseksi kaikissa maakunnissa viimeistään vuoden 2009 ensimmäisen neljänneksen aikana eikä laskuvauhti juurikaan hidastunut vuoden loppuun mennessä. Suurinta pudotus oli Kymenlaakson, Pirkanmaan ja Etelä-Karjalan maakunnissa. Kuvio 28. Henkilökunnan määrän muutos maakunnittain, neljännesvuosittain % 4 % 2 % 0 % -2 % -4 % III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/ % -8 % -10 % Kymenlaakso Pirkanmaa Etelä-Karjala Päijät-Häme Pohjois-Savo Itä-Uusimaa Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Keski-Suomi Kainuu Varsinais-Suomi Pohjanmaa Lappi Satakunta Pohjois-Karjala Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Savo Lähde: Tilastokeskus Aloittaneita yrityksiä oli kaikissa maakunnissa vuonna 2009 vähemmän kuin edellisenä vuonna. Sen sijaan lopettaneiden yritysten osuus ei useimmissa maakunnissa enää noussut vuoden 2009 toisella neljänneksellä verrattuna vastaavaan ajankohtaan vuonna Kuitenkin konkurssien määrä

24 19 on edelleen kasvanut vuoden 2009 aikana lähes kaikissa maakunnissa ja suhteellinen osuus yrityskannasta oli suurin Keski-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Kuvio 28. Aloittaneiden yritysten %-osuus maakunnan yrityskannasta 3,5 % 3,0 % 2,5 % 2,0 % 1,5 % 1,0 % Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kainuun Kymenlaakso Pohjanmaa Päijät-Häme Pohjois-Karjala Satakunta Kanta-Häme Itä-Uusimaa Lappi Varsinais-Suomi Pohjois-Savo Etelä-Savo Etelä-Karjala Pirkanmaa Pohjois-Pohjanmaa Keski-Suomi Uusimaa Lähde: Tilastokeskus II/2007 II/2008 II/2009 Kuvio 29. Lopettaneiden yritysten %-osuus maakunnan yrityskannasta 2,5 % 2,0 % 1,5 % 1,0 % 0,5 % Pohjanmaa Ete lä-karjala Lähde: Tilastokeskus Ete lä-pohjanmaa Kanta-Häme Lappi Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Savo Itä-Uusimaa Kymenlaakso Keski-Pohjanmaa Kainuun Pohjois-Savo Pirkanmaa Keski-Suomi Satakunta Uusimaa Pohjois-Karjala Päijät-Häme Varsinais-Suomi II/2007 II/2008 II/2009

25 20 Kuvio 30. Konkurssiin joutuneiden yritysten %-osuus maakunnan yrityskannasta 1,5 % 1,0 % 0,5 % 0,0 % Pohjois-Karjala Itä-Uusimaa Pohjanmaa Etelä-Savo Pohjois-Savo Keski-Suomi Lappi Pirkanmaa Kainuun Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Päijät-Häme Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Satakunta Uusimaa Etelä-Karjala Kymenlaakso Keski-Pohjanmaa Lähde: Tilastokeskus Teollisuuden ja viennin liikevaihto alkoivat supistua vuoden 2008 aikana ja varsinainen romahdus tapahtui vuoden 2009 alussa. Suurinta pudotus on ollut sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, metalliteollisuudessa sekä kemianteollisuudessa. Kuvio 31. Teollisuuden liikevaihdon muutos (trendi) sektoreittain Teollisuus yhteensä Elintarviketeollisuus Tekstiiliteollisuus Puu-ja paperiteollisuus Kemianteollisuus Sähkö- ja elektroniikka Metalliteollisuus 80 1/2007 5/2007 9/2007 1/2008 5/2008 9/2008 1/2009 5/2009 9/2009 Lähde: Tilastokeskus

26 21 Teollisuuden liikevaihto väheni vuoden 2009 aikana kaikissa maakunnissa. Nopeinta pudotus oli Kainuussa, Itä-Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa. Parhaiten on pärjännyt Pohjanmaa, jossa liikevaihto vielä hieman kasvoi vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä. Kuvio 32. Teollisuuden liikevaihdon muutos maakunnittain, neljännesvuosittain % 30 % 20 % 10 % 0 % -10 % -20 % -30 % -40 % -50 % -60 % Lähde: Tilastokeskus Kainuu Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Karjala Lappi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Kanta-Häme Keski-Suomi Etelä-Karjala Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Etelä-Savo Satakunta Päijät-Häme Kymenlaakso Pohjanmaa III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/2009

27 22 Kuvio 33. Teollisuuden viennin muutos (trendi) sektoreittain Teollisuus yhteensä Elintarviketeollisuus Tekstiiliteollisuus Puu-ja paperiteollisuus Kemianteollisuus Sähkö- ja elektroniikka Metalliteollisuus /2007 5/2007 9/2007 1/2008 5/2008 9/2008 1/2009 5/2009 9/2009 Lähde: Tilastokeskus, viennin liikevaihto Kuvio 34. Teollisuuden viennin vuosimuutos maakunnittain, neljännesvuosittain % 40 % 20 % 0 % -20 % -40 % III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/ % -80 % Kainuu Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Karjala Lappi Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Pirkanmaa Kanta-Häme Keski-Suomi Päijät-Häme Uusimaa Etelä-Karjala Satakunta Pohjois-Savo Kymenlaakso Etelä-Savo Pohjanmaa Lähde: Tilastokeskus, viennin liikevaihto Rakentamisen sektorilla yritysten liikevaihto kasvoi voimakkaasti useamman vuoden ajan aina vuoden 2008 puoliväliin saakka. Talouden taantuessa myös rakennussektorin kasvu pysähtyi ja kääntyi voimakkaaseen laskuun vuoden 2008 lopulla ja pudotus jatkui aina vuoden 2009 viimeiselle neljän-

28 23 nekselle asti. Syöksy oli erittäin jyrkkä erityisesti talonrakentamisen kohdalla. Rakentamisen liikevaihto laski vuoden 2009 aikana kaikissa maakunnissa. Nopeinta pudotus oli Lapissa, Satakunnassa ja Uudellamaalla, hitain Keski-Pohjanmaalla. Kuvio 35. Rakentamisen liikevaihdon muutos (trendi) sektoreittain Talonrakentaminen Maa ja vesirakentaminen 130 Erikoistunut rakennustoiminta Rakentaminen yhteensä /2007 5/2007 9/2007 1/2008 5/2008 9/2008 1/2009 5/2009 9/2009 Lähde: Tilastokeskus Kuvio 36. Rakentamisen liikevaihdon muutos maakunnittain, neljännesvuosittain % 30 % 20 % 10 % 0 % -10 % III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/ % -30 % -40 % Lappi Satakunta Etelä-Karjala Uusimaa Päijät-Häme Itä-Uusimaa Etelä-Savo Pohjois-Savo Keski-Suomi Pohjois-Karjala Kymenlaakso Koko Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Kainuu Pirkanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Lähde: Tilastokeskus Kaupan liikevaihdon pitkään jatkunut myönteinen kehitys pysähtyi vuoden 2008 puolivälissä ja kääntyi laskuun vuoden lopussa. Erityisen nopeaa pudotus oli moottoriajoneuvojen kaupassa. Sen

29 24 sijaa vähittäiskauppa on selvinnyt kohtuullisen hyvin ja liikevaihto on pysynyt lähes ennallaan vuoden 2009 aikana. Liikevaihto oli negatiivista kaikissa maakunnissa vuoden 2009 aikana. Pudotus oli suurin Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Pirkanmaalla. Kuvio 37. Kaupan liikevaihdon muutos (trendi) sektoreittain Moottoriajoneuvojen kauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Kauppa yhteensä /2007 5/2007 9/2007 1/2008 5/2008 9/2008 1/2009 5/2009 9/2009 Lähde: Tilastokeskus Kuvio 38. Kaupan liikevaihdon muutos maakunnittain, neljännesvuosittain % 10 % 5 % 0 % -5 % -10 % III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/ % -20 % -25 % Uusimaa Etelä-Karjala Pirkanmaa Päijät-Häme Keski-Pohjanmaa Kymenlaakso Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Satakunta Varsinais-Suomi Pohjanmaa Pohjois-Karjala Keski-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Savo Kainuu Etelä-Savo Lappi Itä-Uusimaa Lähde: Tilastokeskus Palvelusektorin liikevaihto kehittyi myönteisesti koko ajan vuosien aikana ja kasvu pysyi keskimäärin 5 % - 10 %:n tasolla myös vuoden 2008 alkupuolella. Vuoden lopulla voimistunut

30 25 liikevaihdon väheneminen näkyy erityisesti kuljetuksen ja varastoinnin sektoreilla, mutta myös muut toimialat kääntyivät laskuun taide- ja virkistyspalveluita lukuun ottamatta. Laskusuunta on jatkunut vuoden 2009 loppuun saakka. Palvelujen liikevaihto on laskenut vuoden 2009 aikana kaikissa maakunnissa. Nopeinta pudotus on ollut Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Itä-Suomessa. Hitainta se oli Keski-Pohjanmaalla, jossa laskusuunta lähes taittui vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kuvio 39. Palvelujen liikevaihdon muutos (trendi) sektoreittain Palvelut yhteensä Kuljetus ja varastointi Majoitus- ja ravitsemis Informaatio ja viestintä Ammatillinen, tieteellinen ja tekninen Hallinto- ja tukipalvelu Taiteet, viihde ja virkistys 1/2007 5/2007 9/2007 1/2008 5/2008 9/2008 1/2009 5/2009 9/2009 Lähde: Tilastokeskus Kuvio 40. Palvelujen liikevaihdon muutos maakunnittain, neljännesvuosittain % 15 % 10 % 5 % 0 % -5 % -10 % III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/ % -20 % -25 % Kymenlaakso Etelä-Karjala Itä-Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Pohjanmaa Uusimaa Pohjois-Karjala Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Savo Päijät-Häme Kanta-Häme Lappi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Kainuu Keski-Suomi Etelä-Savo Keski-Pohjanmaa Lähde: Tilastokeskus

31 Alueiden väestönkehitys ja muuttoliike Maassamuutto on yleensä voimistunut talouskasvun nopeutuessa ja alueelliset erot kasvaneet siten, että muutaman vahvan maakunnan muuttovoitto lisääntyy ja muiden tappiot kasvavat. Viime vuosien nopeasta talouskasvusta huolimatta maakuntien välinen muuttoliike kuitenkin on pysynyt suhteellisen tasapainoisena, vaikkakin keskittyminen alueiden keskuksiin on jatkunut. Talouden taantuessa on jo nähtävissä maassamuuton hidastumista sekä kuntien välisen, seutukuntien välisen että maakuntien välisen muuttoliikkeen osalta. Myös maahanmuutto on hidastunut vuoden 2009 alussa. Kuvio 41. Alueiden välinen muuttoliike ja maahanmuutto kuntien seutukuntien maakuntien maahanmuutto maastamuutto e Lähde: Tilastokeskus Uudenmaan osalta maan sisäisen muuttoliikkeen muuttovoitto on viime vuosina pysytellyt alle 3000 hengen, kun se oli huippuvuonna 1998 lähes henkeä. Muuttovoitot jakautuivat vuosina useammalle maakunnalle kuin aikaisemmin. Erityisesti Pirkanmaan muuttovoitto kasvoi ja Kanta-Häme sekä Päijät-Häme muuttuivat selkeästi muuttovoittoa saaviksi maakunniksi. Suurimpien tappioalueiden kuten Kainuu, Lappi ja Pohjois-Savo muuttotappiot ovat vaihdelleet viime vuosina, mutta pysyneet selvästi pienempinä kuin 1990-luvun lopulla. Maahanmuuton nettovoitto hidastui vuonna 2009 ja oli henkeä, mistä Uudenmaan osuus oli lähes 40% eli 5000 henkeä.

32 27 Kuvio 42. Maan sisäisen muuttoliikkeen nettomuutto vuosina eräissä maakunnissa Uusimaa Varsinais-Suomi Pirkanmaa Etelä-Karjala Pohjois-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Kuvio 43. Siirtolaisuuden nettomuutto koko maassa ja eräissä maakunnissa Varsinais-Suomi Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Uusimaa Lähde: Tilastokeskus Vuonna 2009 väestönkasvu pysyi suurin piirtein edellisen vuoden tasolla, vaikka maahanmuutto hieman hidastui niin luonnollinen kasvu kehittyi myönteisesti. n väestönkasvu oli vuonna 2009 lähes henkeä. Maakunnista väestönkasvu oli suhteellisesti suurinta Uudellamaalla, joissa kaikki kasvun osatekijät olivat positiivisia. Pohjois-Pohjanmaa on korkean syntyvyyden ja nuoren ikärakenteen ansiosta luonnollisen väestönkasvun kärkimaakunta. Uusimaa on puolestaan kärjessä maahanmuuton osalta ja Pirkanmaa ja Kanta-Häme maassamuuton osalta. Useimmissa väestötappiomaakunnissa väestön väheneminen on hieman hidastunut, mutta ikääntymisen vuoksi luonnollinen kasvu heikkenee jatkuvasti ja väestön kasvua on enää vaikea saavuttaa. Etelä-Savo,

33 28 Kainuu, Pohjois-Karjala, Satakunta ja Pohjois-Savo ovat muuttotappiomaakuntia, joissa myös luonnollinen väestönkasvu on ollut negatiivista jo useiden vuosien ajan. Kymenlaakso ja Etelä- Karjala saavat suhteellisen paljon maahanmuuttajia, mikä ei kuitenkaan riitä korvaamaan luonnollisen kasvun ja maassamuuton aiheuttamaa väestön vähenemistä. Vuoden 2009 aikana maahanmuutto ja maassamuutto hidastuivat. Vaikutukset maakuntien nettomuuttoon ja väestönkasvuun eivät olleet kovin suuria. Maakuntien sisällä muuttoliike on kohdistunut viime vuosina yhä voimakkaammin maakuntien keskuksiin. Erityisesti pääkaupunkiseudun, Tampereen, Turun ja Oulun seutu kasvavat nopeasti. Monilla alueilla työikäinen väestö on vähentynyt ja vanhusväestö kasvanut jo usean vuoden ajan. Eläkkeelle siirtyminen voimistuu koko ajan ja saavuttaa huippunsa 2010-luvun alkupuolella suurten ikäluokkien tullessa eläkeikään. Työikäisen väestön väheneminen merkitsee yleensä myös työvoiman määrän vähenemistä, mikä heikentää työvoiman saatavuutta ja hidastaa talouskasvua. Yli 64- vuotiaiden määrän kasvunopeus kiihtyy kaksinkertaiseksi kaikissa maakunnissa seuraavan neljän vuoden aikana. Erityisen voimakasta kasvu on alueilla, joissa osuus on ollut alhainen kuten Uusimaa ja Pohjois-Pohjanmaa. Itä-Suomen maakunnissa vanhusten osuus väestöstä on jo tällä hetkellä niin korkea, että määrän kasvu on puolet hitaampaa kuin Uudellamaalla. Korkeimmillaan yli 64- vuotiaiden osuus väestöstä on yli 25 % useissa Itä-Suomen seutukunnissa ja alimmillaan noin 12 % Oulun seutukunnassa. Kuvio 44. Väkiluvun muutos osatekijöittäin (%) maakunnissa vuonna 2009 Pohjois-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Itä-Uusimaa Pirkanmaa Keski-Suomi Varsinais-Suomi Kanta-Häme Etelä-Pohjanmaa Lappi Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Päijät-Häme Satakunta Kainuu Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo -0,01-0, ,005 0,01 0,015 Lähde: Tilastokeskus Luonnollinen kasvu Maassamuutto Maahanmuutto

34 29 Kuvio 45. Työikäisten (15 64 v.) määrän muutos maakunnittain vuosijaksoilla , ja *) 6 % 4 % 2 % 0 % -2 % -4 % -6 % -8 % Etelä-Savo Kainuun Satakunta Kymenlaakso Pohjois-Karjala Etelä-Karjala Lappi Pohjois-Savo Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Päijät-Häme Keski-Suomi Varsinais-Suomi Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Itä-Uusimaa Uusimaa Kuvio 46. Yli 64-vuotiaiden määrän muutos maakunnittain vuosijaksoilla , ja *) 25 % 20 % 15 % 10 % 5 % 0 % Kainuun Etelä-Savo Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Karjala Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Satakunta Kymenlaakso Keski-Suomi Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pirkanmaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Päijät-Häme Itä-Uusimaa Uusimaa

35 30 Kuvio 47: Muuttotase seutukunnittain 2009 Kuvio 48: Luonnollinen väestönkasvu seutukunnittain 2009 Karttakeskus, lupa NO360 Karttakeskus, lupa NO360 LÄHTEET: Aluebarometri 1-2/ 2009, Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, alueiden kehittäminen 2/2010 Alueelliset talousnäkymät kesällä 2009, TEM (2009) Economic Outlook, November 2009, OECD Liiketoiminnan kuukausikuvaajat, aikasarjat , Tilastokeskus Lyhyen aikavälin talous- ja työmarkkinaennuste, syksy 2009, Työ- ja elinkeinoministeriö Maakuntien suhdannekatsaus (2009), Työ- ja elinkeinoministeriö PTT-katsaus 3/ 2009, Suhdannekuva, PTT (2009) Rakennemuutoskatsaus 1/2010 Kuntaliitto (2010) Suhdanne 2009/2, ETLA Suhdannekatsaus 2009/ 4, Valtiovarainministeriö (2009) Suhdannebarometri (2010), Elinkeinoelämän keskusliitto Tuotannon ja työllisyyden ennuste maakunnittain (2009), ETLA Työllisyys- ja työttömyystilastot maakunnittain, Työvoimatutkimus, Tilastokeskus Työttömyystilastot alueittain, Työ- ja elinkeinoministeriö Väestö- ja muuttoliiketilastot, Tilastokeskus

36 31 LIITE: Maakuntakohtaiset tarkastelut Etelä-Karjala Etelä-Karjalan maakunnan talouden ja työllisyyden kehitys on ollut viime vuosina melko ongelmallista paperi- ja massateollisuuden supistumisen vaikutuksesta. Väkiluku on ikääntymisen myötä alkanut laskea ja erityisesti työikäisen väestön määrä vähenee maan keskiarvoa nopeammin. Nettomuutto on maakunnassa hiukan positiivista ja on kasvanut Lappeenrannan seutukunnassa vuoteen 2008 verrattuna. Liikevaihdon syöksy on hidastunut vuoden 2009 loppua kohti. Työttömyysaste on maan keskiarvoa korkeampi. Kuvio 1. Työttömyysaste seutukunnittain Etelä-Karjala 10 8 Lappeenranta Imatra Kuvio 2. Työikäiset (15 64 v.) seutukunnittain , 2008= Etelä-Karjalan maakunta Imatran seutukunta 80 Lappeenrannan seutukunta

37 32 Kuvio 3. Väkiluku, työvoima ja työlliset ja ennuste , 2000= Työvoima Työlliset Väkiluku 15-64v Kuvio 4. Päätoimialojen liikevaihdon muutos neljännesvuosittain % 10 % 5 % 0 % -5 % -10 % -15 % -20 % -25 % -30 % -35 % Yhteensä Teollisuus Rakentaminen Kauppa Muut III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/2009 Kuvio 5. Nettomuutot seutukunnittain vuosina ,3 0,2 0,1 0-0,1-0,2-0,3-0,4-0,5-0,6 Etelä-Karjalan mk Imatran sk Lappeenrannan sk

38 33 Etelä-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaan maakunnan kehitys on ollut viime vuosina myönteistä erityisesti työllisyyden ja talouden suhteen, mutta nyt laskusuhdanteen myötä on työttömyys maakunnan eri seutukunnissa noussut nopeammin kuin koko maassa keskimäärin. Maakunnan kehitys on kaksijakoista siten, että väestö ja työvoima kasvavat enää Seinäjoen seutukunnassa, jossa nettomuutto kasvoi edellisvuoteen verrattuna. Muissa seutukunnissa muuttoliike on tappiollista ja työikäisen väestön määrä vähenee voimakkaasti. Yritystoiminnan liikevaihdon pudotus on hidastunut vuoden 2009 lopulla, mutta on yhä nopeaa. Kuvio 1. Työttömyysaste seutukunnittain Etelä-Pohjanmaa 9 Suupohja Pohjoiset seinänaapurit Kuusiokunnat Järviseutu Kuvio 2. Työikäiset (15 64 v.) seutukunnittain , 2008= Etelä-Pohjanmaan maakunta Järviseudun seutukunta 85 Kuusiokuntien seutukunta 80 Seinäjoen seutukunta 75 Suupohjan seutukunta

39 34 Kuvio 3. Väkiluku, työvoima ja työlliset ja ennuste , 2000= Työvoima Työlliset Väkiluku 15-64v Kuvio 4. Päätoimialojen liikevaihdon muutos neljännesvuosittain % 10 % 5 % 0 % -5 % -10 % -15 % -20 % -25 % -30 % Yhteensä Teollisuus Rakentaminen Kauppa Muut III/2008 IV/2008 I/2009 II/2009 III/2009 Kuvio 5. Nettomuutot seutukunnittain vuosina ,6 0,4 0,2 0-0,2-0,4-0,6-0,8-1 -1,2 Etelä-Pohjanmaan mk Järviseudun sk Kuusiokuntien sk Seinäjoen sk Suupohjan sk

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg

TEM-alueosasto Maakuntien suhdannekehitys yhteenveto, elokuu Ilkka Mella Matti Sahlberg TEM-alueosasto 2013 Maakuntien suhdannekehitys 2011 2013 - yhteenveto, elokuu 2013 Ilkka Mella Matti Sahlberg TALOUDEN TAANTUMA KOETTELEE KAIKKIA ALUEITA Vuoden 2008 aikana puhjenneen maailmanlaajuisen

Lisätiedot

TEM analyyseja 15 / 2009

TEM analyyseja 15 / 2009 - 1 - TEM analyyseja 15 / 29 Maakuntien suhdannekehitys 27-29 Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-2-227-238-6 - 2 - - 3 - Maakuntien suhdannekehitys 27-29 Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö Ministry

Lisätiedot

TEM-analyyseja 29/2011

TEM-analyyseja 29/2011 TEM-analyyseja 29/2011 Maakuntien suhdannekehitys - 2011 Anssi Kaarna Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-459-5 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS - 2011 Anssi Kaarna Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

TEM-analyyseja 23/2010

TEM-analyyseja 23/2010 TEM-analyyseja 23/21 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 28 21 / syksy Anssi Kaarna Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-265-2 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 28-21 Anssi Kaarna Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot

Maakuntien suhdannekehitys Kuviot Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Kuviot TEM/ Alueosasto Ilkka Mella, Laura Pouru TEM-analyyseja 48/2013 www.tem.fi/julkaisut Työttömyysaste maakunnittain 1990-2012 ja 2013-2016 Lähde: Tilastokeskus,

Lisätiedot

Maakuntien suhdannekehitys Alueiden kehittäminen

Maakuntien suhdannekehitys Alueiden kehittäminen Maakuntien suhdannekehitys 23-27 Alueiden kehittäminen SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 44/27 2 SISÄASIAINMINISTERIÖ KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä 6.9.27 Tekijät (toimielimestä, toimielimen nimi, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

TEM-analyyseja 48 /2013

TEM-analyyseja 48 /2013 TEM-analyyseja 48 /2013 Maakuntien suhdannekehitys 2011-2013 Ilkka Mella Laura Pouru ISSN 1797-5271 ISBN 978-953-227-707-7 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 2011-2013 Ilkka Mella Laura Pouru Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

TEM analyyseja 7 / 2008

TEM analyyseja 7 / 2008 TEM analyyseja 7 / 2008 Maakuntien suhdannekehitys 2004-2008 Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-069-6 Maakuntien suhdannekehitys 2004-2008 Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö Ministry of

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE

TIEDOTE 3/2014 KUOPION MUUTTOLIIKE KUOPION KAUPUNKI Konsernipalvelu Talous- ja strategiapalvelu Elokuu 214 TIEDOTE 3/214 KUOPION MUUTTOLIIKE Kuopion tulomuutto kasvussa Tilastokeskuksen keväällä julkistettujen muuttajatietojen mukaan Kuopion

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019

Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-1/2019 20 18 16 14 12 11,9 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Tammikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TEM-analyyseja 39 /2012

TEM-analyyseja 39 /2012 TEM-analyyseja 39 /212 Maakuntien suhdannekehitys 21-212 Ilkka Mella ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-527-1 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 21-212 Ilkka Mella Työ- ja elinkeinoministeriö Ministry of Employment

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan heinäkuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Kesäkuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

TEM-analyyseja 56 /2014

TEM-analyyseja 56 /2014 TEM-analyyseja 56 /2014 Maakuntien suhdannekehitys 2012-2014 Ilkka Mella Hanna Urjankangas ISSN 1797-5271 ISBN 978-952-227-774-9 MAAKUNTIEN SUHDANNEKEHITYS 2012-2014 Ilkka Mella Hanna Urjankangas Työ-

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Elokuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan elokuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys jatkoi laskuaan syyskuussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa

Lisätiedot

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa. Yritystieto-seminaari Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Missä mennään? - Suhdanteet koko maassa ja maakunnissa Yritystieto-seminaari 18.02.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin 46000 44000 42000 40000 38000

Lisätiedot

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen

Pienyritykset taantumassa. Ville Koskinen Pienyritykset taantumassa Suomalaiset yritykset vuosiliikevaihdon mukaan Kumulatiivinen osuus 100,00 % 90,00 % 80,00 % 70,00 % 60,00 % 50,00 % 40,0000 % 30,00 % 20,00 % 10,00 % 0,00 % Noin 95:llä prosentilla

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019

Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-4/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Työttömyyskatsaus Huhtikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Työttömyyskatsaus Huhtikuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ja Turun seutukunnan työttömyys nopeassa laskussa Työttömyyden nopea laskutrendi jatkui Turussa ja Turun

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 2016 OSA 1 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, TAMMIKUU 216 OSA 1 Osa 1: Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuoden 215 ensimmäisellä puoliskolla. Heinä-syyskuussa liikevaihdon väheneminen oli 1,2

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset? Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Helsingissä 11.9.2012 Satu Elho Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia. 2016, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 207 Työvoimatutkimus 206, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 7,9 prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 206 joulukuussa 207 000,

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Lokakuu 2016 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Koko yritysliikevaihdon trendit Q1/15-Q1/16 Vuosi 2010=100 115 110 105 100 95 90 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 Q2

Lisätiedot

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet

Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Maakuntien ja seutukuntien suhdanteet Huhtikuu 2017 Tilastokeskuksen aineistoja Meeri Koski Pohjanmaan ELY-keskus Koko yritysliikevaihdon trendit Vuosi 2010=100 115,0 110,0 105,0 100,0 95,0 90,0 85,0 Q1

Lisätiedot

Miten väestöennuste toteutettiin?

Miten väestöennuste toteutettiin? Miten väestöennuste toteutettiin? Väestöennusteen laatiminen perustui kolmeen eri väestökehityksen osatekijään: 1) luonnollinen väestönlisäykseen (syntyvyys ja kuolleisuus, 2) kuntien väliseen nettomuuttoon

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Työllisyys

Toimintaympäristö: Työllisyys Toimintaympäristö: Työllisyys Tampere 24.3.2009 Jenni Kallio Prosenttia 31.12. 14,0-19,4 (13) 11,0-13,9 (25) 8,0-10,9 (32) 6,0-7,9 (20) 3,6-5,9 (13) Työllisyys 2008 % 25,0 22,5 Työttömyys kääntyi nousuun

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 4. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 4. vuosineljännes 2006 www.tek.fi Tutkimus/ES Työllisyyden kasvu jatkuu suhdannenousun vauhdittamana Palkansaajien tutkimuslaitoksen (PT)

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Työpaikat Vaasassa

Työpaikat Vaasassa Työpaikat Vaasassa 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasassa vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa 2017.

Lisätiedot

Yritykset, työpaikat, työttömyys

Yritykset, työpaikat, työttömyys Yritykset, työpaikat, työttömyys Lähteet: Tilastokeskus, Työ- ja elinkeinoministeriö, Kaupunkitutkimus TA Oy Yritykset, työpaikat, työttömyys Sisällys: Yritykset ja työpaikat Työllisyys ja työttömyys 2

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien. Työllisyyskatsaus. 1. vuosineljännes Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien Työllisyyskatsaus 1. vuosineljännes 2006 www.tek.fi Eero Siljander Diplomi-insinööri ja arkkitehtikunnan työllisyys on kasvanut ja työttömyys vähentynyt 0,2

Lisätiedot

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus

ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä Pekka Myrskylä Tilastokeskus ALUEIDEN RAKENNEMUUTOS VOIMISTUU 2010 LUVULLA Seminaari alueiden kehitysnäkymistä 2.2.2010 Pekka Myrskylä Tilastokeskus 4.2.2010 2 200 Kuvio 5.2 Ikärakenteen muutos 2009-2060 (2009=100) Ikärakenteen muutos

Lisätiedot

TILASTOKATSAUS 4:2017

TILASTOKATSAUS 4:2017 Tilastokatsaus 6:2012 TILASTOKATSAUS 4:201 1.10.201 TYÖTTÖMÄT VANTAALLA 200 2016 Työttömyysaste oli Vantaalla 11, prosenttia vuoden 2016 lopussa. Laskua edellisvuoteen oli 0,5 prosenttiyksikköä, mikä johtui

Lisätiedot

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi

Työvoimatutkimus. Joulukuun työttömyysaste 8,4 prosenttia. 2017, joulukuu, 4. neljännes ja vuosi Työmarkkinat 2018 Työvoimatutkimus 2017, joulukuu,. neljännes ja vuosi Joulukuun työttömyysaste 8, prosenttia Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2017 joulukuussa 227 000,

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2015 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 21 Koko kaupunki laisten yritysten liikevaihto pieneni,2 prosenttia vuonna 214. Vuotta aiemmin liikevaihdon väheneminen oli,3 prosenttia. Koko Helsingin seudulla liikevaihto

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-7/2019 20 18 16 14 12 13,0 2016 2017 2018 2019 10 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011

Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 Lappeenrannan toimialakatsaus 2011 21.10.2011 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2011 viimeisellä neljänneksellä 73,6 prosenttia, eli samalla tasolla kuin vuotta aiemmin. Työllisten

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013

Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 Lappeenrannan toimialakatsaus 2013 14.10.2013 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Suomen kansantalous kasvoi viime vuonna 0,5 prosenttia kolmen taantumavuoden jälkeen. Vaimean kasvun lähteinä olivat viime vuoden alussa vienti ja kulutus ja loppuvuodesta

Lisätiedot

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun

Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Pienyritysten suhdanneindikaattori Uusi työkalu mikroyritysten suhdannekehityksen tarkasteluun Tiina Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai alueiden kehitystä

Lisätiedot

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA

MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA Kuva: Antero Saari MUUTOKSEN SUUNNAT PORISSA I neljännes (tammi-maaliskuu) 2014 Kuva: Antero Saari Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Sisäinen ja ulkoinen elinvoima Kuva: Jan Virtanen 1. Työllisyyskehitys

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset?

Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset? Suhdanteet vaihtelevat - miten pärjäävät pienet yritykset? Tilastotiedon hyödyntäminen -seminaari Vaasassa 25.03.2010 Tilastopäällikkö Bruttokansantuote, neljännesvuosittain Viitevuoden 2000 hintoihin

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesä-/heinäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesä-/heinäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 367-447 TYÖTTÖMYYS-

Lisätiedot

Kuopion työpaikat 2017

Kuopion työpaikat 2017 Kuopion työpaikat 2017 Tilastokeskuksen julkistus 10/2019 Tilastotiedote 18/2019, 18.10.2019 Kuopion kaupunki, talous- ja omistajaohjaus KUOPION TYÖPAIKAT 2017 Kuopiossa oli vuoden 2017 lopussa noin 51

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista ja lopettaneista yrityksistä, II/2013 Julkaisuvapaa 26.11.2013 Aloittaneiden yritysten määrä jatkaa laskuaan Tilastokeskuksen

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen

TILANNEKATSAUS. Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset. kesäkuu Salo / Salon seutukunta. Tommi Virtanen TILANNEKATSAUS Työllisyyskatsaus/perustetut yritykset kesäkuu 2017 Salo / Salon seutukunta Tommi Virtanen TYÖMARKKINAT TILANNE VERRATTUNA VUODENTAKAISEEN KESÄKUU 2017 VÄKILUKU 53 418-391 TYÖTTÖMYYS- PROSENTTI

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh ja Julkistettavissa klo 9.00 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2012 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 22.1.2013 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA

KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA KYMENLAAKSON ALUEELLINEN POSITIO ALUEKEHITYKSEN TUNNUSLUVUILLA 100 % 80 % 60 % 40 % 8% 9% 10% 12% 10% 10% 11% 15% 66% 65% 64% 59% Väestörakenne ja väestönkehitys 20 % 0 % 16% 16% 15% 14% 2000 2005 2010

Lisätiedot

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa

Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa Päätoimialojen kehitys ja työpaikkojen muutos Satakunnassa "AVAA SATAKUNNAN OPINOVI" AIKUISOHJAUS TYÖELÄMÄN VOIMAVARANA -SEMINAARI 19.1.2010 Projektitutkija Saku Vähäsantanen Turun kauppakorkeakoulu, Porin

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019

Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-3/2019 20 18 16 14 12 10 11,0 2016 2017 2018 2019 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa

Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa 1 Kaikkien toimialojen (A-X) liikevaihdon ja henkilöstömäärän kehitys Kainuun kunnissa Hyrynsalmi Vuonna 2013 Hyrynsalmen kunnan alueella kaikkien toimialojen liikevaihto nousi 6,8 prosenttia edellisvuoteen

Lisätiedot

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2013 2014 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.12.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty

Työpaikka- ja elinkeinorakenne. Päivitetty Työpaikka- ja elinkeinorakenne Päivitetty 23.9.2013 Työpaikat Helsingin seudun kunnissa v 2000-2010 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Helsinki 372 352 372 101 370 342 364 981 365 597

Lisätiedot

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto)

Väestön muutos oli 228 henkeä (ennakkotieto) YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2016 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen mukaani 17 294. Asukasmäärä kasvoi edellisvuodesta 228 henkilöä eli 1,3 %. Muuttoliike

Lisätiedot

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla

Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Toimialojen kehitysennusteet Pirkanmaalla Maakuntakorkeakoulufoorumi 25.2.2010 Emmi Karjalainen Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) Työsuojelupiirit (8) Ympäristölupavirastot (3) TE-keskukset (15)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2011 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 24.1.2012 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 300 '000 250 200 (1)

Lisätiedot

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla

Väestö lisääntyi 178 asukkaalla 1/2015 2/2015 3/2015 4/2015 5/2015 6/2015 7/2015 8/2015 9/2015 10/2015 11/2015 12/2015 YLEINEN JA OMAN ALUEEN TALOUDELLINEN KEHITYS Väestönmuutokset Vuoden 2015 lopussa kempeleläisiä oli ennakkotietojen

Lisätiedot

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä)

Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 2007 2013 (heinä) Maakunnan tila 1 Työttömyysasteen kehitys (12 kk liukuva keskiarvo) suurimmissa maakunnissa ajalla 27 213 (heinä) 14,5 14, 13,5 13, 12,5 12, 11,5 11, 1,5 1, 9,5 9, 8,5 8, 7,5 7, 6,5 6, 5,5 5, Luku alueen

Lisätiedot

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto

yrityskatsaus y 2013 Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto n maakunnan yrityskatsaus y 2013 Lähde: Tilastokeskus, Alueellinen yritystoimintatilasto Yritystoimipaikat Maakuntien % osuudet koko maan yritystoimipaikoista vuonna 2013 Uusimaa 28,0 Varsinais Suomi 9,5

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA

MUUTAMA HUOMIO LASKELMISTA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA VÄESTÖNKASVUA TUOREIN TRENDILASKELMA POVAA MAAKUNTAAN AIEMPAA HITAAM- PAA Tilastokeskus laatii noin kolme vuoden välein ns. trendilaskelman. Laskelmassa arvioidaan väestönkehitystä noin 30 vuotta eteenpäin. Tuoreimman

Lisätiedot

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja

Kauppa luo kasvua Jaana Kurjenoja Kauppa luo kasvua Kauppa luo varallisuutta yhteiskuntaan Osuus arvonlisäyksestä 2016 Kauppa 20% 9% Metalli- ja elektroniikkateollisuus Muu jalostus 9% Ammatillinen ja tieteellinen toiminta, hallinto- ja

Lisätiedot

Työttömien insinöörien määrä laskenut tasaisesti alkuvuonna

Työttömien insinöörien määrä laskenut tasaisesti alkuvuonna INSINÖÖRILIITTO Tutkimus/Paula Pesonen 4.6.2018 Työttömien insinöörien määrä laskenut tasaisesti alkuvuonna Insinöörien työttömyystietoja huhtikuussa 2018 * Huhtikuussa työttömien insinöörien määrä oli

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016

Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 Lappeenrannan toimialakatsaus 2016 30.9.2016 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008

TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 6 TAMPEREEEN TYÖLLISYYS TAMMI KESÄKUUSSA 2008 Tampereen työllisyyden kehitys jatkoi hidastumistaan Työnvälitysrekisteritietojen mukaan Tampereella oli tämän vuoden puolivälissä

Lisätiedot

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017

Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 Lappeenrannan toimialakatsaus 2017 10.10.2017 Tilaaja: Lappeenrannan kaupunki Toimittaja: Kaupunkitutkimus TA Oy Tietolähde: Tilastokeskus, asiakaskohtainen suhdannepalvelu Kuvaajat: Yhteyshenkilöt: Yritysten

Lisätiedot

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016

VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 VANTAAN SUHDANNEKATSAUS, KESÄKUU 2016 Kaupungin osa-alueet 1) Liikevaihdon kehitys kaupungin eri osissa on ollut erilainen. Kasvu vuoden 2010 alkupuoliskolla oli kaikilla alueilla hyvin samanlainen, mutta

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 25.1.2011 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09

TYÖLLISYYSKATSAUS (1) 2001 '02 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 22.12.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 25.1.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10

TYÖLLISYYSKATSAUS 2002 '03 '04 '05 '06 '07 '08 '09 '10 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2010 puh. 010 604 8050 ja 010 604 8051 Julkistettavissa 23.2.2010 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes 2004

Tutkimus. Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus. 2. vuosineljännes 2004 Tutkimus Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien työllisyyskatsaus 2. vuosineljännes 2004 Tutkimus/PP KESÄKUU 2004 Rakennusalalla tilanne edelleen paranee, muilla aloilla ei Työttömien diplomi-insinöörien

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen

- Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Suhdanteet t vaihtelevat t - Miten pärjäävät pienet yritykset? Turussa 23.11.2010 Tilastopäällikkö Reetta Moilanen Yleisesti Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat talouden eri osatekijöiden tai

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-9/2019 20 18 16 14 12 2016 2017 2018 2019 10 10,5 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Syyskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11

TYÖLLISYYSKATSAUS 2006 '07 '08 '09 '10 '11 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 211 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 2.9.211 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1. Työttömät

Lisätiedot

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät

Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Pohjanmaan talouden tila ja lähivuosien näkymät Lähteet: Tilastokeskus (TK) Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA) Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) Yritysharavahaastattelut Pohjanmaan työllisten päätoimialarakenne

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MARRASKUU 212 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 21.12.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Hanna Heikinheimo (09) 1734 2978 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Lahti 11.5.2011 11.5.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12

TYÖLLISYYSKATSAUS 2007 '08 '09 '10 '11 '12 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: MAALISKUU 212 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.4.212 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 3 ' 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen

Jyväskylän seudun suhdannetiedot Q2/2016. Olli Patrikainen suhdannetiedot Q2/2016 Olli Patrikainen 27.9.2016 Tuoteseloste Tietojen lähteenä on Tilastokeskuksen asiakaskohtainen suhdannepalvelu. Liikevaihto lasketaan ilman arvonlisäveroa. Kuvattava liikevaihto

Lisätiedot

Työpaikat Vaasan seudulla

Työpaikat Vaasan seudulla Työpaikat Vaasan seudulla 2000 2014 Erityissuunnittelija Teemu Saarinen, Kaupunkikehitys, 29.9.2016 Työpaikat Vaasan seudulla vuosina 2000 2014* *) Tilastokeskus julkaisee vuoden 2015 työpaikkatiedot lokakuussa

Lisätiedot