Syömishäiriöt. Mistä on kyse? Tunnista, kohtaa ja puutu.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syömishäiriöt. Mistä on kyse? Tunnista, kohtaa ja puutu."

Transkriptio

1 Syömishäiriöt Mistä on kyse? Tunnista, kohtaa ja puutu.

2 Syömishäiriöt Psyykkisiä sairauksia, joiden oireet vaikuttavat kokonaisvaltaisesti sairastuneen terveyteen ja hyvinvointiin Käyttäytyminen ja ajattelu on poikkeavaa erityisesti suhteessa ruokaan, painoon, omaan kehoon ja liikkumiseen Suhtautuminen itseen ja erityisesti omaan kehoon on vaativaa tai epärealistista Syömishäiriö on usein sairastuneelle keino välttää tai siirtää psyykkistä pahaa oloa Syömisen ja oman kehon kontrollointi voi tuottaa tunteen itsen ja elämän hallinnasta Sairastunut kokee tarvitsevansa oireilua johonkin, se ei ole valinta! Syömishäiriö ei mene pois itsestään

3 Syömishäiriöiden kirjo on moninainen Laihuushäiriö eli anoreksia (F50): Rajoittava / Ahmimistyhjentäytymistyyppinen Elämää hallitsee lihomisen pelko, laihtuminen on itseaiheutettua, paino on usein normaalin alapuolella, sairastuneella aluksi voimakas sairaudentunnottomuus Ahmimishäiriö eli bulimia (F50.2) Elämää hallitsee ahmimisen ja rajoittamisen / tyhjentäytymisen / lääkkeiden käytön kierre, sairastuneella voimakas lihomisen pelko, paino voi olla täysin normaali) Ahmintahäiriö eli BED (F50.8) Elämää hallitsevat toistuvat ahmimiskohtaukset, jolloin sairastunut syö poikkeavan suuria määriä eikä pysty lopettamaan. Ahmimista seuraa voimakas ahdistus ja syyllisyys. Paino usein nousee nopeasti Ortoreksia Pakkomielteenomainen ravinnon terveellisyyden tarkkailu, johon liittyy tiettyjen ruoka-aineiden karsiminen ruokavaliosta ja usein myös pakonomainen liikunta. Henkilö kokee olevansa muita parempi ruokavalionsa takia. EDNOS (F50.1 ja F50.3) Epätyypillisissä syömishäiriöissä on piirteitä monesta eri syömishäiriötyypistä, mutta viralliset diagnostiset kriteerit (esim. painokriteeri) eivät välttämättä täyty.

4 Miksi syömishäiriöön sairastutaan? Geneettinen alttius: % sairastumisriskistä estrogeeni /naissukupuoli androgeenien puutos Psyykkiset paineet elämäntapahtumista johtuvat traumat ja menetykset tunne-elämän vaikeudet, erityispiirteet Syömishäiriön puhkeaminen Persoonallisuus ja psykologinen kehitys Täydellisyyden tavoittelu herkkyys itsekriittisyys minäkuva Itsetunto ongelmanratkaisukyky Sosiokulttuuriset paineet ulkonäköpaineet laihuuden ihannointi laihdutusmyönteisyys kannustus painontarkkailuun paine elää terveellisesti vertailu ja kommentointi kilpailuhenkisyys tehokkuuden ihannointi suorituskeskeisyys vuorovaikutustaidot

5 Pakko jaksaa enemmän kuin muut Syömishäiriöille tyypillistä: Negatiivinen, arvosteleva tai vaativa suhde omaan kehoon, epärealistiset odotukset Voimakas ristiriita sairauden mukana tulleiden ja omien ajatusten välillä Negatiivinen tai epärealistinen kehonkuva, kehon piilottelu tai ylikorostunut ulkonäön huomioiminen älyllisyys, kyky analysoida, ajattelun monimutkaisuus, joustamattomuus syyllisyyden ja häpeän tunteet sekä omaan itseen liittyen että myöhemmin sairastumiseen ja oireiluun liittyen Sitten kun laihdun Oireilu voidaan kokea vahvasti osana omaa identiteettiä En ole ansainnut Purkassakin on kaloreita, se voi lihottaa Vaativuus tai tyytymättömyys itseen, negatiivinen minäkuva, huonommuuden tunne, riittämättömyyden tunne, itsearvostuksen puute, armottomuus itseä kohtaan Kun olen kevyempi, pystyn parempaan suoritukseen Olen epäonnistunut, huono ja häpeäksi muille kiltteys, reippaus, tunnollisuus, suorituskeskeisyys, ylivastuuntuntoisuus vaikuttaa hallitsevasti kaikkiin elämän osa-alueisiin ja arkeen Pakko jaksaa olla parempi perfektionismi, täydellisyyden tavoittelu: mikään ei ole tarpeeksi hyvä

6 Miten syömishäiriö näkyy: Fysiologia laihtuminen, painon vaihtelu turvotus kuukautisten poisjääminen tai epäsäännöllisyys lihasmassan väheneminen palelu väsyminen huimaus tai heikotus, pyörtyily lanugo-karvoitus hiusten oheneminen ihon kuivuminen ja halkeilu kehon ääreisosien heikentynyt verenkierto, sinerrys silmien punoitus ja turvotus, katkenneet verisuonet (oksentelu) hampaiden kiillevauriot Kuva: Jenni Littow

7 Miten syömishäiriö näkyy: Suhde ruokaan ja syömiseen Ruoka ja ruokailut hallitsevat ajattelua läpi vuorokauden Ruoka pitää ansaita esim. liikkumalla Vahvat rituaalit, kaavamaisuus ja säännöt ruokailuihin ja ruoka-aineisiin liittyen, esim. ruokaajat, tietty syömisjärjestys, samojen turvallisten ruokien syöminen, tietyt astiat Tarpeettoman runsas veden juonti Vähäkaloristen ruoka-aineiden ja vaihtoehtojen suosiminen ja ruokailujen korvaaminen niillä: esim. kevytjuomat, purkan syönti, pelkät hedelmät tai vihannekset Nälän ja kylläisyyden tunteiden sekoittuminen Sairastunut pyrkii peittämään, kuinka vähän/paljon todellisuudessa syö Sairastunut kieltäytyy syömästä mielestään epäterveellistä ruokaa Sairastuneen ruokavalio ja ruokailutavat ovat hyvin joustamattomia Ruokaa katoaa ja henkilö kieltää jyrkästi olevansa siihen syyllinen Sairastunut on erittäin kiinnostunut ruuan sisältämistä kaloreista, ravintoaineista ja sisällöstä Tekee mielellään herkkuja toisille, muttei itse syö niitä Ruokailee usein yksin esim. omassa huoneessa tai sanoo jo syöneensä Ruokaa löytyy roskiksesta tai sotattuja astioita on näkyvästi esillä Sairastunut katoaa säännönmukaisesti ruokailun jälkeen vessaan tai omaan huoneeseen Ruokamäärien rajoittaminen saattaa päättyä ahmimiseen, joka aiheuttaa voimakkaan syyllisyydentunnon

8 Miten syömishäiriö näkyy: Muu käyttäytyminen sairastunut voi vaikuttaa energiseltä ja pontevalta, suorituskeskeisyys korostuu ja aikaan saaminen tai esim. parantunut koulu- tai liikuntamenestys voi tuntua euforiselta pienetkin epäonnistumiset ovat maailmanloppuja pikku hiljaa eristäytyminen ja sosiaalisten suhteiden haasteet alkavat näkyä myöhemmin tulee ahdistuneisuus, masennus ja väsymys ajattelu on mustavalkoista, joustamatonta, ankaraa itseä kohtaan käytös muuttuu: sairastunut valehtelee ja saattaa vaikuttaa ilkeältä tai tunteettomalta suhtautuminen liikkumiseen on täysin joustamatonta liikkuminen tai kalorien kulutus on pakonomaista (esim. seisominen, motorinen levottomuus) jumppaaminen tai liikkuminen on jatkuvaa ja sitä tehdään vaikka salaa, esim. kipua, väsymystä tai terveydentilaa ei kunnioiteta liikkumiseen puuttuminen tai sen rajaaminen aiheuttaa riitaa ja/tai ahdistusta liikkuminen on massiivista vielä esim. oman liikuntaharrastuksen lisäksi. lepääminen on haastavaa tai kiellettyä, se on turhaa tai se pitää ansaita päivittäisiin toimiin liittyvät rituaalit ovat hyvin tarkkoja ja poikkeukset normaaleissa arkirutiineissa saavat aikaan ylimitoitettuja reaktioita sosiaaliset tilanteet pelottavat tai ahdistavat, jos niihin liittyy ruokailu (esim. koulu, juhlat) aiemmat kiinnostuksen kohteet ja sosiaalinen elämä menettävät merkityksensä Sairastunut ei itse tunnista tai myönnä poikkeavaa käyttäytymistään!

9 Tärkeintä ennaltaehkäisyä on terveen minäkuvan ja kehonkuvan tukeminen Kehuja ei kannata säästellä Mieti, MITÄ kehut: suoritusta vai suorittajaa? Onnistumista vai yrittämistä? Kenenkään ulkonäköä tai esim. kehoa ei kommentoida, ainakaan muiden kuullen (HUOM! Myös ns. positiivinen kommentti voi olla sairastuttava tai kääntyä sairastuneen mielessä oireilua tukevaksi!) Jokaisen kehoa kohdellaan arvostavasti ja yksilöä kunnioittaen Arvostelu tai negatiivinen kommentointi ei hyödytä, edes kilpaurheilussa Paras tulos kannustavalla ja positiivisella otteella ei kepillä, vaan porkkanalla! Tavoite: Jokainen kokee itsensä hyväksi sellaisenaan

10 Esimerkin voima: Miten puhumme itsestämme? Miten puhumme toisistamme muille? Miten puhumme toiselle hänestä itsestään? Millaista esimerkkiä aikuisena näytämme omalla suhtautumisellamme, puheillamme ja toiminnallamme? suorituskeskeisyys ja vaativuus? joustavuus? levon ja palautumisen painottaminen? terve ja joustava suhde ruokaan? oman itsen ja oman kehon arvostus? Kuva: Jenni Littow

11 Jos huoli herää, miten ottaa se puheeksi? Olisiko hyvä puhua ensin toisen aikuisen kanssa (vanhempi, kollega, terveydenhuollon ammattilainen ) ja miettiä yhdessä, onko huoleen syytä? Turvallisuudentunne on edellytys rehellisyydelle ja avoimuudelle: Ota puheeksi lempeästi ja ymmärtävästi. Tee selväksi, että sairastuminen ei ole kenenkään syy, vähiten sairastuneen. Kerro, että olet huolissasi ja haluat auttaa Pysy jämäkkänä. Huolen herättyä lähimmäisen (valmentajan, ammattilaisen ) tehtävä on puuttua asiaan. Sairastunut ei itse usein ymmärrä omaa parastaan. Esimerkiksi harjoittelun määrän rajaaminen jää usein valmentajan tehtäväksi. Suhtaudu oireilevaan lempeästi, mutta itse asiaan jämäkästi!

12 Miten ja minne hoitoon? Varhainen puuttuminen on jokaisen velvollisuus ja myös merkittävää toipumisennusteen kannalta! Alaikäisen kohdalla yhteydenotto ensimmäiseksi vanhempiin Sitten esim. kouluterveydenhuolto, opiskelijaterveydenhuolto, omalääkäri tms. Hakeudutaan heti hoitoon, kuten muissakin terveyspulmissa. Lääkäri tekee arvion ja lähetteen alueen erikoistuneeseen yksikköön. Avohoito yleensä: painon seuranta, somaattisen tilan seuranta, keskusteluapu, ravitsemusterapeutti, psykofyysinen fysioterapia Tarvittaessa osastohoito ravitsemustilan korjaamiseksi (esim. nenä-mahaletku) tai psyykkisen selviämisen tueksi Hoidon järjestämisessä voi olla alueellisia eroja, joten paras tieto hoidosta on saatavilla paikallisesti.

13 Yhteystiedot ja tukipalvelut Syömishäiriöliitto SYLI -ry edustaa syömishäiriöön sairastuneita ja heidän läheisiään tehtävänä on lisätä kokemukseen perustuvaa syömishäiriötietoutta ja osaamista neuvontapuhelin ma klo Facebook-sivu: Info p: keskustoimisto Turussa, aluetoimisto Oulussa, SYLI-keskukset Tampereella ja Kuopiossa Alueelliset jäsenyhdistykset tarjoavat vertaistukea ja neuvontaa: Etelän-SYLI ry Lounais-Suomen-SYLI ry Sisä-Suomen SYLI ry Itä-Suomen-SYLI ry Kaakkois-Suomen Syömishäiriöperheet ry Pohjanmaan syömishäiriöperheet ry Pohjois-Suomen SYLI ry

Tunnista, kohtaa ja puutu! Syömishäiriötietoisuuspäivä

Tunnista, kohtaa ja puutu! Syömishäiriötietoisuuspäivä Tunnista, kohtaa ja puutu! Syömishäiriötietoisuuspäivä 16.5.2017 Tampereen SYLI-keskus Kaikille avoimet kahvihetket kaksi kertaa viikossa Tuettu ruokailu Perjantailounas (omat eväät mukaan) Tuki- ja ohjaustapaamiset

Lisätiedot

(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy. Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry

(Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy. Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry (Lasten ja nuorten) syömishäiriöt ja niiden ennaltaehkäisy Katri Mikkilä kehittämiskoordinaattori Syömishäiriöliitto - SYLI ry Syömishäiriö... ei ole pelkästään tyttöjen/nuorten naisten sairaus. ei ole

Lisätiedot

Mitä pinnan. alla? Tunnista läheisesi syömishäiriö. Tiia-Maria Hahtola. Mitä on. Häiriintynyt. syöminen?

Mitä pinnan. alla? Tunnista läheisesi syömishäiriö. Tiia-Maria Hahtola. Mitä on. Häiriintynyt. syöminen? Mitä pinnan alla? Tunnista läheisesi syömishäiriö Tiia-Maria Hahtola Mitä on Häiriintynyt syöminen? 1 Häiriintynyt syöminen Oireesta muodostuu häiriö, kun se alkaa joko omissa tai lähiympäristön silmissä

Lisätiedot

Nuorten syömishäiriöt ajatuksia tunnistamisesta ja puuttumisesta. Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry koordinaattori Kirsi Broström

Nuorten syömishäiriöt ajatuksia tunnistamisesta ja puuttumisesta. Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry koordinaattori Kirsi Broström Nuorten syömishäiriöt ajatuksia tunnistamisesta ja puuttumisesta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry koordinaattori Kirsi Broström ESITYKSEN SISÄLTÖ Mitä syömishäiriöt ovat ja miten ne ilmenevät

Lisätiedot

PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖSTÄ

PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖSTÄ PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖSTÄ Lounais-Suomen SYLI ry Toiminnanohjaaja Sami Heimo Turun kaupunki Nuoriso-ohjaaja Sanna Viitamaa LOUNAIS-SUOMEN-SYLI RY KESKUSTELUAPUA KAIKILLE, JOITA SYÖMISHÄIRIÖ TAVALLA TAI

Lisätiedot

PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖISTÄ. Lounais-Suomen SYLI ry Toiminnanohjaaja Sami Heimo

PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖISTÄ. Lounais-Suomen SYLI ry Toiminnanohjaaja Sami Heimo PARI SANAA SYÖMISHÄIRIÖISTÄ Lounais-Suomen SYLI ry Toiminnanohjaaja Sami Heimo Lounais-Suomen SYLI ry www.syliin.fi 040 5958 542 Maariankatu 8 D 104, Turku Mitä syömishäiriöt ovat ja miten ne ilmenevät?

Lisätiedot

SYÖMISHÄIRIÖIDEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN JA HOIDON YLEISET PERIAATTEET

SYÖMISHÄIRIÖIDEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN JA HOIDON YLEISET PERIAATTEET SYÖMISHÄIRIÖIDEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN JA HOIDON YLEISET PERIAATTEET JAANA SUOKAS LT, DOSENTTI, PSYKIATRIAN ERIKOISLÄÄKÄRI PSYKOTERAPEUTTI, NUORISOLÄÄKETIETEEN ERITYISPÄTEVYYS OYL, HUS/HYKS SYÖMISHÄIRIÖYKSIKKÖ

Lisätiedot

Sairauden taustatekijät, eteneminen ja hoidon saatavuus T.V.

Sairauden taustatekijät, eteneminen ja hoidon saatavuus T.V. Sairauden taustatekijät, eteneminen ja hoidon saatavuus 1 Yhteiskunta / kulttuuri nais-/miesihanne, tehokkuus, kilpailu, arvotyhjiö, valinnan mahdollisuudet Biologia perinnölliset tekijät, ruumiinrakenne,

Lisätiedot

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme

Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme Epävakaa persoonallisuus näkyvä, mutta näkymätön Seminaari Espoossa 16.10.2013 Psykologi Hanna Böhme pitää sinua välillä joko erittäin hyvänä tai erittäin pahana 0n sinulle ajoittain syyttä vihainen tai

Lisätiedot

Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015. Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka

Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015. Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Miten hoidon onnistumista mitataan? Syömishäiriöpäivät 2015 Marjo Sandvik Psykiatrinen sairaanhoitaja Toiminnanjohtaja Syömishäiriöklinikka Hoitosuunnitelma Hoidon aloituksessa tapahtunut moniammatillinen

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue

Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet. Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue Syömishäiriöiden hoitopolun haasteet Jaana Ruuska, LT, osastonylilääkäri TAYS, nuorisopsyk. vastuualue 1 Alkavat yleensä nuoruusiässä Suurin osa sairastuu ennen 25v ikää Laihuushäiriö on kolmanneksi yleisin

Lisätiedot

URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT

URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT URHEILIJOIDEN SYÖMISONGELMAT Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi VARHAINEN TUNNISTAMINEN Osattava epäillä, koska harvoin kertovat itse! MILLOIN PITÄISI SEULOA Terveystarkastukset

Lisätiedot

Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka

Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka Jaana Ruuska LT, psykiatrian- ja nuorisopsykiatrian el TAYS, nuorisopsykiatrian klinikka 1. anoreksia nervosa (laihuushäiriö) 2. bulimia nervosa (ahmimishäiriö) 3. binge eating disorder (BED) 4. ED-NOS

Lisätiedot

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi

Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ravitsemusterapeutin palveluiden tarve Pohjois- ja Tunturi- Lappi Ammattisi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - avohoidon johtaja Työalueesi Avoimet vastaukset: muu, mikä? - kehitysvammahuolto - kotihoito

Lisätiedot

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena

Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Salliva syöminen opiskelukyvyn ja hyvinvoinnin tukena Jonna Kekäläinen, terveydenhoitaja yamk 14.03.2019 Mitä on hyvä ja salliva syöminen? Terveyttä edistävää + Hyvää vireystilaa ylläpitävää + Sosiaalista

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt

Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt Mielenterveyskuntoutuksen kysymyksiä järjestönäkökulmasta - erityiskysymyksenä syömishäiriöt Kirsi Broström, toiminnanjohtaja, Syömishäiriöliitto SYLI ry KUVE 19.3.2019 Mielenterveyskuntoutus mistä on

Lisätiedot

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria

Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot. Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Lasten ja nuorten syo misha irio iden esiintyvyys ja hoitokeinot Veli Matti Tainio HYKS Nuorisopsykiatria Esityksen keskiössä Voivat olla vakavia sairauksia. Kuolema, kehityksen pysähdys ja perheen ongelmat.

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

NUORTEN SYÖMISHÄIRIÖT TIETOA TUNNISTAMISESTA JA VARHAISESTA PUUTTUMISESTA

NUORTEN SYÖMISHÄIRIÖT TIETOA TUNNISTAMISESTA JA VARHAISESTA PUUTTUMISESTA NUORTEN SYÖMISHÄIRIÖT TIETOA TUNNISTAMISESTA JA VARHAISESTA PUUTTUMISESTA Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry Projektikoordinaattori Sami Heimo 28.11.2013 Eväitä vanhemmuuteen ESITYKSEN SISÄLTÖ Lounais-Suomen

Lisätiedot

Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen

Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen 11.4.19 Koulupsykologin puheenvuoro Meri Lindholm Opiskeluhuollon psykologien tiimivastaava, Eksote Opiskeluhuollon psykologityö Eksoten alueella 15

Lisätiedot

VAIKEAVAMMAISUUDEN MÄÄRITTELYSTÄ PSYYKKISISSÄ SAIRAUKSISSA

VAIKEAVAMMAISUUDEN MÄÄRITTELYSTÄ PSYYKKISISSÄ SAIRAUKSISSA VAIKEAVAMMAISUUDEN MÄÄRITTELYSTÄ PSYYKKISISSÄ SAIRAUKSISSA Vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden johdosta välttämättä ja toistuvasti toisen

Lisätiedot

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS

Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus. 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Tupakkariippuvuus fyysinen riippuvuus 9.9.2015 Annamari Rouhos LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Sydän- ja keuhkokeskus HYKS Riippuvuuden tunnusmerkkejä voimakas halu tai pakonomainen tarve käyttää

Lisätiedot

Nuori urheilija. Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta. Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen

Nuori urheilija. Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta. Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen Nuori urheilija Terveys ja kasvu Ravinto Levon ja unentarve Harjoittelu ja liikunta Harjoittelu + ravinto + lepo = kehittyminen Ei mitään absoluuttisia totuuksia eikäsuuria viisauksia, vaan ajatuksia ja

Lisätiedot

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA

LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA LUKIOLAINEN - HUOLEHDITHAN JAKSAMISESTASI JA MIELESI HYVINVOINNISTA Lisa Salonen MIELEN HYVINVOINTI Mielen hyvinvointi tarkoittaa hyvää mielenterveyttä. Omat kokemuksemme vaikuttavat sen muovautumiseen.

Lisätiedot

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille

Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Itsesäätelykyvyn kehittämisestä tukea terveellisille ruokailutottumuksille Hanna Ollila Pilvikki Absetz 21.10.2012 www.tempestproject.eu 1 Terveelliset ruokailutottumukset perustana hyvinvoinnille Lapsuuden

Lisätiedot

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia

Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Tiina Röning Psykologi, Psykoterapeutti Tampereen urheiluakatemia Kuormitus vs lepo Kuormituksen kokonaisuus aina yksilöllinen, fyysistä ja psyykkistä mahdoton tarkasti erottaa (stressi, kehon reaktiot,

Lisätiedot

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava

Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Hyvinvointia syömällä Järkeä välipalaan! Tampereen Ateria Susanna Järvinen asiakasvastaava Järkipala hanke Järkipala hanke Tampereella vuonna 2007 2008 Hankkeessa keskityttiin terveelliseen välipalaan

Lisätiedot

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 11.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Tervetuloa koulutukseen! Kolmen

Lisätiedot

Kontrolloida vai eikö kontrolloida? Kas siinä kysymys?

Kontrolloida vai eikö kontrolloida? Kas siinä kysymys? Kontrolloida vai eikö kontrolloida? Kas siinä kysymys? PATRIK BORG Helsingin Urheilulääkäriasema, ex-syömishäiriökeskus pj, Suomen Lihavuustutkijat ry Some: Pöperöproffa Kontrollin kahdet kasvot KONTROLLIA

Lisätiedot

Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala

Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen. fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala Kun syömishäiriön taustalla on traumatisoituminen fysioterapeutit Anna Hasan ja Tuija Luhtala Tässä esityksessä puhumme traumasta, joka on varhaisessa lapsuudessa tai nuoruudessa koettu emotionaalinen

Lisätiedot

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN

VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN VANHEMMAN ALKOHOLINKÄYTÖSTÄ KÄRSIVÄN LAPSEN TUKEMINEN PÄIHDEPÄIVÄT 11.10.2011 TAMPERE Annikka Taitto 1 A-KLINIKKASAATIÖ LAPSI JA VANHEMPIEN ALKOHOLINKÄYTTÖ OPAS VARHAISKASVATUKSEN TYÖNTEKIJÖILLE Maritta

Lisätiedot

Kyky ja halu selviytyä erilaisista elämäntilanteista

Kyky ja halu selviytyä erilaisista elämäntilanteista Terveys Antakaa esimerkkejä a. terveyden eri ulottuvuuksista b. siitä, kuinka eri ulottuvuudet vaikuttavat toisiinsa. c. Minkälaisia kykyjä ja/tai taitoja yksilö tarvitsee terveyden ylläpitoon 1 Terveys

Lisätiedot

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto

Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Miten nuoret oireilevat? Tiia Huhto Nuorten psyykkiset häiriöt Mielialahäiriöt Ahdistuneisuushäiriöt Tarkkaavaisuushäiriöt Käytöshäiriöt Todellisuudentajun häiriöt Syömishäiriöt Päihdeongelmat Mielialahäiriöt

Lisätiedot

Millaista apua urheilija tarvitsee? Miten hoitoketjun pitäisi toimia? Toimintamalli pääkaupunkiseudulla. Tampere 27.8.2015

Millaista apua urheilija tarvitsee? Miten hoitoketjun pitäisi toimia? Toimintamalli pääkaupunkiseudulla. Tampere 27.8.2015 Millaista apua urheilija tarvitsee? Tampere 27.8.2015 Miten hoitoketjun pitäisi toimia? Toimintamalli pääkaupunkiseudulla Pia Charpentier Psykologi Kognitiivinen psykoterapeutti, VET Toiminnanjohtaja Syömishäiriökeskus,

Lisätiedot

Syömishäiriöt ovat sairauksia, johon liittyy kehon ja mielen häiriöt. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toiminta poikkeaa normaalista.

Syömishäiriöt ovat sairauksia, johon liittyy kehon ja mielen häiriöt. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toiminta poikkeaa normaalista. MATERIAALIA DECIBEL.FI -SIVUSTOLLE SYÖMISHÄIRIÖT Syömishäiriöt ovat sairauksia, johon liittyy kehon ja mielen häiriöt. Psyykkinen, fyysinen ja sosiaalinen toiminta poikkeaa normaalista. Erityisesti nuoret

Lisätiedot

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan

Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan Tervetuloa CrossFit Kidsvanhempainiltaan 8.9.2014 Aiheet Mitä on CrossFit valmennettavien terveyteen liittyvät asiat, jotka valmentajan tulisi tietää/ ottaa huomioon harjoituksissa ja leireillä urheilevan

Lisätiedot

VESOTE-Pirkanmaa. VESOTE-Pirkanmaan ravitsemustyöryhmä AVOHOITO Haastattelu- ja havainnointilomake mielenterveysasiakkaan ruokailussa

VESOTE-Pirkanmaa. VESOTE-Pirkanmaan ravitsemustyöryhmä AVOHOITO Haastattelu- ja havainnointilomake mielenterveysasiakkaan ruokailussa 1 (5) AVOHOITO Haastattelu- ja havainnointilomake mielenterveysasiakkaan ruokailussa Ohjeistus Lomake on tarkoitettu nuoren ja aikuisen psykiatrisen asiakkaan ruokailun ja ravitsemuspulmien tunnistamiseen,

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma

Asiakkaan oma arvio kotihoidon tarpeesta. Palvelutarpeen arvion pohjalta on laadittu yksilöllinen hoito ja palvelusuunnitelma 1(5) FYYSINEN TOIMINTAKYKY Asiakkaalla on koettu kotihoidon tarve. Asiakas ei selviydy päivittäisistä toiminnoista itsenäisesti koska hänen toimintakykynsä on selkeästi alentunut. Palveluntarve MAPLe_5

Lisätiedot

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ?

MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? MITEN SYKKEESTÄ ANALYSOIDAAN STRESSIÄ? SYDÄMEN SYKEVÄLIANALYYSI: IKKUNA KEHOON Sydän sopeutuu autonomisen hermoston välityksellä jatkuvastimuuttuviin tilanteisiin aiheuttamalla vaihtelua peräkkäisten sydämenlyöntien

Lisätiedot

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja

Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 13.11.2017 Päivi Penttilä, toiminnanjohtaja Tähän otsikko. Tähän kuvateksti. Tunnista omainen! Ota omaisasia puheeksi: Jos lähipiirissäsi on henkilö, jonka päihteidenkäyttö

Lisätiedot

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.

Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2. Sota syöttötuolissa vai satu salaattikulhossa? Ringa Nenonen Laillistettu ravitsemusterapeutti Pohjois-Karjalan Martat ry 21.2.2018 Sisältö Ruokakasvatus mitä ja miksi? Lapsen ruokaportaat Terveyttä ruoasta

Lisätiedot

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA

ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA ELÄMÄÄ VUORISTORADALLA Nuoren itsetuhoisuusomaisen kokemuksia Pirkko Haikola Omaiset mielenterveystyön tukena Tampere ry Kokemusasiantuntijuus Omaisena vuodesta 1998. Kaksi lasta sairastunut psyykkisesti

Lisätiedot

SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA

SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA SYÖMISONGELMIEN HOITO URHEILIJOILLA Urheilijalle enemmän terveitä harjoituspäiviä www.terveurheilija.fi HOITO Erityisen tärkeää on varhainen puuttuminen ja aktiivisen hoito-otteen luominen MITÄ TEHDÄÄN

Lisätiedot

Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys. Ferdinand Garoff, psykologi

Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys. Ferdinand Garoff, psykologi Kohtaaminen ja kulttuurisensitiivisyys Ferdinand Garoff, psykologi Ajatuksia auttamisesta Kerro kokemus autetuksi tulemisesta Kerro hyvä auttamiskokemus Miksi auttaminen ja vapaaehtoistyö on tärkeää? Onko

Lisätiedot

SYÖMISHÄIRIÖT. kun ruoka on ongelma J Y V Ä S K Y L Ä P a v i l j o n k i L I N D A T A A K A L A

SYÖMISHÄIRIÖT. kun ruoka on ongelma J Y V Ä S K Y L Ä P a v i l j o n k i L I N D A T A A K A L A kun ruoka on ongelma SYÖMISHÄIRIÖT 1 1. 1. 2 0 1 2 J Y V Ä S K Y L Ä P a v i l j o n k i L I N D A T A A K A L A LINDAMARIA SYÖMISHÄIRIÖTUKIPALVELUT www.lindamaria.fi Sisältö M I L L A I N E N M I E L

Lisätiedot

Olemme koonneet tähän neljä asiakokonaisuutta, joiden toivomme tulevan huomioiduksi työskentelyssä. Kokonaisuudet eivät ole tärkeysjärjestyksessä.

Olemme koonneet tähän neljä asiakokonaisuutta, joiden toivomme tulevan huomioiduksi työskentelyssä. Kokonaisuudet eivät ole tärkeysjärjestyksessä. Sivu 1 / 6 Kommentit Käypä hoito-suositus työryhmälle 26.4.2013 Uutta syömishäiriöiden Käypä hoito-suositusta varten perustettu työryhmä pyysi Syömishäiriöliiton mielipidettä siitä, mitkä ovat 5-10 tärkeintä

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

VARHAINEN PUUTTUMINEN

VARHAINEN PUUTTUMINEN VARHAINEN PUUTTUMINEN www.tasapainoa.fi MITÄ VARHAINEN PUUTTUMINEN ON? Varhaisella puuttumisella tarkoitetaan yksinkertaisesti sitä, että autetaan kaveria tai ystävää jo silloin kun mitään vakavaa ei vielä

Lisätiedot

Syömishäiriötä sairastavan hoitotyö E L I S A P A R T A N E N O P I N N Ä Y T E T Y Ö M A A L I S K U U 2 0 1 4

Syömishäiriötä sairastavan hoitotyö E L I S A P A R T A N E N O P I N N Ä Y T E T Y Ö M A A L I S K U U 2 0 1 4 Syömishäiriötä sairastavan hoitotyö E L I S A P A R T A N E N O P I N N Ä Y T E T Y Ö M A A L I S K U U 2 0 1 4 Syömishäiriöt Psykosomaattisia sairauksia; lähtöisin psyyken häiriintymisestä, aiheuttavat

Lisätiedot

SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTAA

SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTAA SYÖMISHÄIRIÖN TAUSTAA www.tasapainoa.fi MISTÄ SYÖMISHÄIRIÖ JOHTUU? Syömishäiriö on mielenterveyden häiriö eikä siihen ole vain yhtä syytä. On paljon erilaisia asioita, joiden YHDISTYESSÄ sairaus voi kehittyä.

Lisätiedot

Nuorten syömishäiriöt - puuttuminen ja hoitoon ohjaaminen

Nuorten syömishäiriöt - puuttuminen ja hoitoon ohjaaminen Nuorten syömishäiriöt - puuttuminen ja hoitoon ohjaaminen 29.9.2017 Minna Aaltonen Lastentautien erikoislääkäri, LT Lasten ja nuorten klinikka TYKS VSSHP Puuttuminen kun havaitset sairastuneen lapsen/nuoren,

Lisätiedot

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa

Suolisto ja vastustuskyky. Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suolisto ja vastustuskyky Lapin urheiluakatemia koonnut: Kristi Loukusa Suoliston vaikutus terveyteen Vatsa ja suolisto ovat terveyden kulmakiviä -> niiden hyvinvointi heijastuu sekä fyysiseen että psyykkiseen

Lisätiedot

Lainattuja hetkiä kalenteri 2014

Lainattuja hetkiä kalenteri 2014 Lainattuja hetkiä kalenteri 2014 Osa tuotoista lahjoitetaan Syömishäiriöliitto - SYLI ry:lle Tilaukset: Hinta 23 https://www.facebook.com/lainattujahetkia/info 22.10.2013 Marja-Leena Laiho-Lehto Toiminnanjohtaja

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen

SISÄLTÖ. Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Seksuaalisuus SISÄLTÖ Keho ja seksuaalisuus Tunteet ja seksuaalisuus Tytöksi ja pojaksi Isä ja lapset Äiti ja lapset Mallioppiminen Lapsen kysymykset Lapsen häiritty seksuaalisuus Suojele lasta ja nuorta

Lisätiedot

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry

KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011. Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry KAKSIN ET OLE YKSIN Kivitippu 18.10.2011 Aluevastaava Sari Havela Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry Minun tieni Siksi tahtoisin sanoa sinulle, joka hoidat omaistasi. Rakasta häntä Niin paljon, että rakastat

Lisätiedot

Ylipainoisen lapsen vanhempien kokemuksia. Sydänliitto Terhi Koivumäki

Ylipainoisen lapsen vanhempien kokemuksia. Sydänliitto Terhi Koivumäki Ylipainoisen lapsen vanhempien kokemuksia Sydänliitto Terhi Koivumäki 2015 1 Mistä perheen ääni - Reijo Laatikainen. 2013. Lasten ylipaino. Laadullinen tutkimus. - Ryhmissä saadut palautteet eri puolilta

Lisätiedot

Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa

Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa Elämänmakuista! Ruoan merkitys muistisairaan ihmisen elämänlaadussa Maaret Meriläinen Toimintaterapeutti Oulun Seudun Muistiyhdistys ry Ruoan merkitys ihmiselle Elämän aikana kaikille ihmisille syntyy

Lisätiedot

Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut

Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut Tunnistamisen ja puheeksioton välineet, hoitopolut Lasten ja nuorten liikapelaaminen ja pelihaittojen ehkäisy koulutus 1 Lähteet ja tukimateriaali 2 1 Pelihaittojen ehkäisy Aikuisen vastuu Vanhempien roolin

Lisätiedot

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista

Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista Tuloksia ja tunnelmia ENSISYLI -projektista 2008-2013 Tea Viljanen Projektivastaava Syömishäiriöliitto-SYLI ry ENSISYLI -projekti 1 Projektin toimialue Liiton jäsenyhdistykset 2013: Pohjois-Suomen syömishäiriöperheet

Lisätiedot

Syömishäiriöt. Tietoisuuspäivä Tampereen kaupunki, Tipotien sosiaali- ja terveysasema Juha-Matti Väänänen Vastaamo.

Syömishäiriöt. Tietoisuuspäivä Tampereen kaupunki, Tipotien sosiaali- ja terveysasema Juha-Matti Väänänen Vastaamo. Syömishäiriöt Tietoisuuspäivä Tampereen kaupunki, Tipotien sosiaali- ja terveysasema 16.5.2017 24.7.2017 Juha-Matti Väänänen Vastaamo.fi 1 Sisältö Syömishäiriöt Anoreksia Nervosa Bulimia Nervosa Ahmimishäiriö

Lisätiedot

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI

VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI VÄRITÄ ITSESI HYVINVOIVAKSI ESITTELYN YLEISKATSAUS Carl Rehnborg ja NUTRIWAYn tarina Tasapainoisen ruokavalion haasteet Lisää väriä ruokavalioosi Tasapainoinen ruokavalio. Tasapainoinen

Lisätiedot

Miten oppia syömään monipuolisesti? Case: anoreksia

Miten oppia syömään monipuolisesti? Case: anoreksia Miten oppia syömään monipuolisesti? Case: anoreksia [Tedy ry: Ravitsemushoidon IV strategiaseminaari 20.5.2015, Kuopio] PsT, dos (terveyspsykologia), yliopistonlehtori Sanna Sinikallio, Kansanterveystieteen

Lisätiedot

Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa:

Hylätyksi tulemisen pelko. Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Hylätyksi tulemisen pelko 9.osio. HALLINTAKEINOMME Esimerkkejä siitä, miten ajatukset itsestä voivat vaikuttaa: Ajatus -Olen surkea äiti -Olen huono työssäni, pakenemista Käytös Suorittamista syyllisyyden

Lisätiedot

Voimavarat vähissä mikä avuksi?

Voimavarat vähissä mikä avuksi? Voimavarat vähissä mikä avuksi? Nordling Esa PsT, kehittämispäällikkö Mielenterveysyksikkö 3.11.2017 Esityksen nimi / Tekijä 1 Tärkeimmät asiat, joita käsiteltiin omaisneuvonnassa Tampereella vuonna 2013

Lisätiedot

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi

Lapsen ja vanhempien tuen tarpeen arviointi 1.4.2016 ja vanhempien tuen tarpeen arviointi Hyvä asiakas! Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa on käytössä yhdenmukainen arviointimalli, jonka avulla arvioidaan yhdessä lapsen ja vanhempien kanssa

Lisätiedot

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja

Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Sirke Salmela toiminnanjohtaja Toiminta-ajatus Lihastautiliitto (ja sen yhdistykset) on valtakunnallinen vammaisjärjestö, joka tukee ja palvelee jäsenyhdistystensä

Lisätiedot

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen

Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Lapsen vahvuuksien ja terveen kehoitsetunnon tukeminen Erityisopettaja Anne Kuusisto Neuvokas perhe Syömisen ja liikkumisen tavat lapsiperheen arjessa Tämän hetken lapset kuulevat paljon ruoka- ja liikkumiskeskustelua

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

Tiloista on luovuttava mistä askelmerkit onnistuneeseen uudenlaiseen toimintaan? Oppilaitospastori Aila Orsila Hiippakuntadekaani Kai Jantunen

Tiloista on luovuttava mistä askelmerkit onnistuneeseen uudenlaiseen toimintaan? Oppilaitospastori Aila Orsila Hiippakuntadekaani Kai Jantunen Tiloista on luovuttava mistä askelmerkit onnistuneeseen uudenlaiseen toimintaan? Oppilaitospastori Aila Orsila Hiippakuntadekaani Kai Jantunen Mitä se uudenlainen toiminta on ja miten sitä tavoitellaan?

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI

ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI ETSIVÄ OMAISTYÖ MALLI Huoli puheeksi ikääntyvän omaisasia sanoiksi OPAS AMMATTILAISILLE Sain toivoa tulevaan. Oli helpottavaa, kun sai purkaa pahaa oloa. Vahvistui ajatus, että itsestä täytyy pitää huolta.

Lisätiedot

Loikkien ketteräksi. Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen

Loikkien ketteräksi. Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen Loikkien ketteräksi Motoriikan kehittämisestä tukea tulevaisuuteen Helena Viholainen, Tutkijatohtori, KT, elto Jyväskylän yliopisto, Erityispedagogiikka MIKSI TUKEA MOTORISTA KEHITYSTÄ? 26.10.2011 Tampere

Lisätiedot

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen

Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN. 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Kirsi Englund RATKAISUJA ARKIRUOKAAN 4 askelta helppoon hyvinsyömiseen Osa 2: ASKELEET PAREMPAAN ARKIRUOKAAN Panosta oikeisiin asioihin, ruokavalion perusteet kuntoon Arkiruoka kuntoon mikä on oleellista

Lisätiedot

Miten hoidetaan, kun traumaterapeuttinen työskentely ei ole mahdollinen vaihtoehto? Psykologi, Psykoterapeutti Tiina Röning TAYS/ NUPS/ Terapiatiimi

Miten hoidetaan, kun traumaterapeuttinen työskentely ei ole mahdollinen vaihtoehto? Psykologi, Psykoterapeutti Tiina Röning TAYS/ NUPS/ Terapiatiimi Miten hoidetaan, kun traumaterapeuttinen työskentely ei ole mahdollinen vaihtoehto? Psykologi, Psykoterapeutti Tiina Röning TAYS/ NUPS/ Terapiatiimi Step one: Miksi traumahoito ei tule kymykseen (esim.

Lisätiedot

TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopisto

TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen Tampereen yliopisto Lasten kaltoinkohtelun riskin tunnistaminen terveydenhuollossa. Riskinarviointityökalun käyttöönotto, moniammatillinen tuki ja koulutus hanke (2016 2018) TtM Heidi Reunanen ja Professori Eija Paavilainen

Lisätiedot

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä

Tavoitteet. Painonhallinta tukee terveyttä Tavoitteet Sopivan painon pohtiminen Elintapojen vaikutus painonhallintaan terveyttä 3 terveyttä Normaalipaino on suositus paitsi fyysisen myös psyykkisen ja sosiaalisen terveyden kannalta. Pieni yli-

Lisätiedot

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala

MASENNUS. Terveystieto. Anne Partala MASENNUS Terveystieto Anne Partala MITÄ ON MASENNUS? Masennus on sairaus Sairaus, joka voi tulla kenen tahansa kohdalle Sairaus, josta voi parantua Masennus eroaa normaalista tunteiden vaihtelusta Kannattaa

Lisätiedot

Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko?

Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko? Miten työnantaja voi tunnistaa ongelman vai voiko? Juuri tänään Kohtaa sairaus nimeltä alkoholismi Riippuvuussairauden käsite Sairauden eteneminen ihmisen käytöksenä Tunnistamisen mahdollisuudet ja mahdottomuudet

Lisätiedot

Minun roolini uudessa työyhteisössä miten selviän muutoksessa. TEHY edunvalvontakiertue 2017 OTK, HM, Minea Pyykönen

Minun roolini uudessa työyhteisössä miten selviän muutoksessa. TEHY edunvalvontakiertue 2017 OTK, HM, Minea Pyykönen Minun roolini uudessa työyhteisössä miten selviän muutoksessa TEHY edunvalvontakiertue 2017 OTK, HM, Minea Pyykönen Minea Pyykönen (os. Ahlroth) Kokemus: 20 vuotta esimies- ja johtamistyössä (nyk. Ammattiliitto

Lisätiedot

Nokian Palloseura. Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet

Nokian Palloseura. Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet Nokian Palloseura Joukkueiden yhtenäiset säännöt ja periaatteet Mistä on kyse Jokainen seuran pelaaja ja toimihenkilö edustaa oman itsensä lisäksi mitä suuremmissa määrin seuraa ja ikäluokkaa. Pelaajilta

Lisätiedot

Rintasyöpä ja sen ehkäisy. Jaana Kolin

Rintasyöpä ja sen ehkäisy. Jaana Kolin Rintasyöpä ja sen ehkäisy Jaana Kolin Syöpä sairautena Uusia syöpiä todetaan maassamme vuosittain noin 29.000 Miehillä ja naisilla syöpiä todetaan suurin piirtein yhtä paljon Vuoteen 2020 mennessä uusien

Lisätiedot

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA

Mielenterveys voimavarana. Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mielenterveys voimavarana Psykologi, psykoterapeutti YET Tiina Röning TAYS/ EVA Mitä mielenterveys tarkoittaa Mielen terveys vs. mielen sairaus? Mielen kokemus hyvinvoinnista ja tasapainosta Sisäisiä,

Lisätiedot

AUTTAMISEN JA YHTEISTYÖN AVAIMIA

AUTTAMISEN JA YHTEISTYÖN AVAIMIA AUTTAMISEN JA YHTEISTYÖN AVAIMIA Lindamaria Syömishäiriötukipalvelut Linda Taakala Syömishäiriöpaivät 20.1.2011 Turku www.lindamaria.fi (Kertausta sh-päivät Oulu 2009) Voimaannuttaminen - yksilön näkeminen

Lisätiedot

Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema

Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema Arja Uusitalo, erikoislääkäri, LT, Dosentti, HUSLAB, Helsingin urheilulääkäriasema LIIKUNNASTA ON SYNTYNYT NEGATIIVINEN RIIPPUVAISUUS, JOHON LIITYY TERVEYDELLISIÄ, USEIN SOSIAALISIA JA MAHDOLLISESTI MYÖS

Lisätiedot

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika

Neuvokas perhe. Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Neuvokas perhe Ideoita lapsiperheen arkeen: Syöminen, liikkuminen ja ruutuaika Sisältö: Ruoka ja syöminen lapsiperheessä. Liikkuminen lapsiperheessä. Ruutuaika ja sen mukanaan tuomat haasteet. Lapset opettelevat

Lisätiedot

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry. Takana 20 vuotta toimintaa

Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry. Takana 20 vuotta toimintaa + Lounais-Suomen syömishäiriöperheet ry Takana 20 vuotta toimintaa + Miten kaikki alkoi? 1993 Syömishäiriöisten lasten vanhempien tukiyhdistys perustettiin Turussa 31.3.1993. Valtakunnallinen yhdistys,

Lisätiedot

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? Yhdessä parempi miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi-

Lisätiedot

Mielenterveyden häiriöt

Mielenterveyden häiriöt Masennus Mielenterveyden häiriöt Ahdistuneisuushäiriöt pakkoajatukset ja -toiminnot paniikkihäiriöt kammot sosiaalinen ahdistuneisuus trauman jälkeiset stressireaktiot Psykoosit varsinaiset mielisairaudet

Lisätiedot

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle

Varhainen tukihyvinvoinnin. lapselle Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen tutkimus ja kehittäminen 1 Varhainen tukihyvinvoinnin edellytys lapselle KT, erikoistutkija Liisa Heinämäki Stakes Liisa Heinämäki Tiedosta hyvinvointia Varhaisen tuen

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

Omaishoitajan voimavarat. Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö

Omaishoitajan voimavarat. Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö Omaishoitajan voimavarat Alustus Vantaalla 3.4.2014 Esa Nordling PsT Kehittämispäällikkö 1 Omaishoitajan karikot * Byrokratia * Velvoittava sitoutuminen * Avun vastaanottamisen vaikeus * Ammattilaisten

Lisätiedot

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99

9 Painonhallinta. Oppikirjan sivut 92-99 9 Painonhallinta Oppikirjan sivut 92-99 Nykyaikaa Ulkonäön ja fyysisyyden korostaminen Median kauneuskäsitykset Jatkuva painontarkkailu, laihduttaminen ja erityisruokavaliot Monet murrosikäiset tyytymättömiä

Lisätiedot

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus

Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Lapsen levottomuus ja aggressiivisuus Terveydenhoitajapäivät 2015 Kuntoutussuunnittelija, sh (AMK), TtM Kaisa Parviainen, Projektipäällikkö, th, psykoterapeutti Kaisa Humaljoki 10.2.2015 ADHD-liitto ry

Lisätiedot

Tyypin 2 diabetes ja keho

Tyypin 2 diabetes ja keho ROB TAUB Robilla on tyypin 2 diabetes Tyypin 2 diabetes ja keho Miten diabetes vaikuttaa kehoosi DENISE TROUTMAN Denisellä on tyypin 2 diabetes ROGÉRIO SILVA Rogériolla on tyypin 2 diabetes PORTUGAL tyypin

Lisätiedot

VIERELLÄSI. Opas muistisairaan omaisille selkokielellä. Inkeri Vyyryläinen (toim.)

VIERELLÄSI. Opas muistisairaan omaisille selkokielellä. Inkeri Vyyryläinen (toim.) VIERELLÄSI Opas muistisairaan omaisille selkokielellä 2014 Inkeri Vyyryläinen (toim.) Opas muistisairaan omaisille selkokielellä Inkeri Vyyryläinen (toim.) Lähde: Muutosta lähellä opas dementoituneen läheiselle.

Lisätiedot

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä

AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä AHDISTUSTA, MASENNUSTA VAI KRIISIREAKTIOITA? Jarmo Supponen psykoterapeutti kriisityöntekijä Sopeutumisprosessin vaiheet ovat Sokkivaihe Reaktiovaihe Työstämis- ja käsittelyvaihe Uudelleen suuntautumisen

Lisätiedot

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti,

Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö. Rajat ry - www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Poikien seksuaalinen hyväksikäyttö Rajat ry www.rajat.fi Heidi Valasti, traumaterapeutti, vaativan erityistason psykoterapeutti, Myyttejä poikien kokemasta seksuaalisesta väkivallasta Myytti I stereotyyppiset

Lisätiedot