SIMPPUPOSTI. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 4/2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SIMPPUPOSTI. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 4/2014"

Transkriptio

1 SIMPPUPOSTI Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 4/2014

2 PUHEENJOHTAJALTA Sukelluskesä on lähtenyt jälleen vauhdikkaasti käyntiin. Kevättalvella on vietetty aikaa erityisesti koulutusten parissa, mutta myös ensimmäiset reissut Agonuksella on saatu tehtyä. Samalla, kun kesää vietetään veden äärellä ja välillä myös pinnan alla, suunnitellaan kovalla vauhdilla syksyn juhlallisuuksia. Pienen kaveriporukan innostuksesta liikkeelle lähtenyt Sukellusseura Simppu täyttää tänä vuonna pyöreät 40 vuotta. Tähän lehteen on koottu melkoinen kokoelma kuvia ja tekstiä vuosien varrelta. Varsinaisen juhlan aika on syksyllä, kun avovesikausi alkaa jälleen päättyä ja Agonus on saatu telakoitua tutulle paikalleen Salojoen rantapenkereelle. Juhlia on luvassa niin aikuisille simpuille kuin norpillekin. Muutoin hyvää juhlatunnelmaa varjostaa ainoastaan suunnitellun hylkyjen poijutuksen kokema takaisku. Museovirastolle viime syksynä lähettämämme apuraha anomus on mystisesti kadonnut. Sitä ei etsinnöistä huolimatta löydy Museovirastosta, eli ilmeisesti syyttävä sormi kääntyy kohti Itellaa, jonka tehtäväksi anomuksen perille toimittaminen jäi. Muutoin seura voi hyvin. Toimintaa on paljon ja talouskin on hyvällä tolalla. Tästä on hyvä jatkaa seuraavat neljäkymmentä vuotta. Toivottavasti vanha kunnon Itämeri jaksaa vauhdissa mukana ja säilyy sukelluskelpoisena pitkälle tulevaisuuteen. SIMPPUPOSTI: Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti Julkaisija: Päätoimittaja: Olli Pekka Juhantila Puheenjohtaja: Jarkko Nieminen Sukellusseura Simppu ry olli Kansikuva: Agonuksen nimikyltit ovat saaneet kiiltävän lakkapinnan (kuva Tuomas Juhantila). HALLITUKSEN PÄÄTÖKSIÄ Seuran nettisivuissa on jo pitkään ollut erilaisia toiminnallisia ongelmia. Päätettiin, että nettisivut uudistetaan ja siirretään toisen palveluntarjoajan hallintaan. Hylkyjen poijutusta varten Museovirastolle tehty avustusanomus on kadonnut postissa. Päätettiin, että avustusta haetaan uudelleen ensi kesäksi. Syksyllä järjestetään laitesukelluksen jatkokurssi, sukellusturvallisuuskurssi sekä nitrox kurssi. Vanhentuneet sukelluskortit voidaan uusia, jos kortin uusijan koulutus vastaa sen hetkisiä Sukeltajaliiton kyseisen kortin vaatimuksia. UUSIA JÄSENIÄ Edellisen Simppupostin ilmestymisen jälkeen ovat seuraan liittyneet Jaakko Uotila ja Konsta Hannonen. Molemmilla on jo useamman vuoden laitesukelluskokemus. UIMAHALLIVUOROT SYKSYLLÄ Torstain uimahallivuorot alkavat Hyppy ja terapia allas sekä kuntosali ovat käytettävissä klo 20:35 21:45. Puku ja pesutilat eivät ole käytettävissä klo 21:00 21:45. Hallille on saavuttava 20:15 mennessä ja poistuttava viimeistään 22:00. Sunnuntaivuorot alkavat Hyppyallas on käytettävissä klo 19:00 19:45, kuntosali klo 17:35 19:45. Uimahallilta on poistuttava klo 20:00 mennessä. Norppien ja kuuttien hallikausi alkaa sunnuntaina Ryhmäjaosta ja harjoitusvuoroista tulee tarkempaa tietoa sähköpostilla, nettisivuille ja Facebookiin elokuun aikana.

3 NETTISIVUT UUDISTUIVAT Seuran nettisivuissa on ollut jo pitemmän aikaa erilaisia ongelmia. Milloin sivut ovat kadonneet kokonaan, milloin kuvat ovat hävinneet, milloin päivitykset eivät ole toimineet jne. Vastoinkäymisten innoittamina tehtiin päätös siirtää sivut kokonaan uudelle alustalle ja uuden palveluntuottajan hallintaan. Toukokuun lopussa käynnistynyt hanke on edennyt siihen pisteeseen, että uudet sivut ovat pääsääntöisesti käyttökunnossa ja sieltä löytyy ajantasaista tietoa seurasta ja sen toiminnasta. Sen lisäksi, että sivut ovat saaneet uuden ulkoasun, on sivuilta löytyvän tiedon määrää lisätty ja tiedon löytäminen on tehty helpommaksi. Myös sivujen päivittäminen saatu yksinkertaisemmaksi, mikä tarkoittaa, että ne on helpompi pitää jatkuvasti ajan tasalla. Toistaiseksi uudet sivut löytyvät vanhoille sivuille tehdystä linkistä tai suoraan osoitteesta Simppujen oma domain siirretään osoittamaan uusille sivuille niin pian kuin se suinkin on mahdollista, eli jatkossa sivut toimivat vanhalla tutulla osoitteella LÄHIAJAN TAPAHTUMIA Kesän norppaleirit lähestyvät. Norpille järjestetään jälleen kaksi leiriä sen varmistamiseksi, että kaikki mahtuvat varmasti mukaan. Ensimmäinen leiri on keskiviikko torstai ja toinen torstai perjantai Hylkeiden laitesukellusleiri järjestetään heti norppaleirien jälkeisenä viikonloppuna. Leiri alkaa lauantaina ja päättyy sunnuntaina Lisätietoa leireistä löytyy lehden takakannesta. Lost Divers ry yhteistyökumppaneineen järjestää Tahko Dive sukellustapahtuman Tapahtumapaikka on Tahkon louhosareena. Lisätietoja osoitteesta Norppien snorklausretki Nummijärvelle järjestetään keskiviikkona Kokoontuminen Kuusjoella, Nummijärven uimarannalla klo 17. Mukaan kannattaa varata saunamaksun verran pikkurahaa. Laitesukelluksen peruskurssilaiset ovat samaan aikaan tekemässä ensimmäistä avovesisukellustaan, joten norpat pääsevät seuraamaan kurssilaisten toimintaa. Lisätietoja Jannelta TULEVIA KOULUTUKSIA Laitesukelluksen jatkokurssi järjestetään elosyyskuussa. Avovesiviikonloppu on Kurssin pääsyvaatimuksena on CMAS P1 tai NAUI Scuba Diver kortti, tai muun vastaavan koulutusjärjestön perustason laitesukelluskortti. Kurssi koostuu noin 10 tunnista teoriaa ja vähintään kuusi avovesisukelluksesta. Kurssilla syvennetään peruskurssilla opittuja tietoja ja harjoitellaan taitoja niin, että sukeltaja pystyy turvallisesti suunnittelemaan ja tekemään sukelluksia metrin syvyyteen. Sukellusturvallisuuskurssi järjestetään elosyyskuussa. Kurssilla opitaan valmiuksia riskienhallintaan, yleisimpien vedessä ilmenevien ongelmien ratkaisuun ja vedenalaisten hätätilanteiden hallintaan. Kurssi antaa valmiudet mm. sekä itsensä että sukellusparin pelastamiseen. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Mika Böös, tai puhelimitse

4 SUKELLUSSEURA SIMPPU 40 VUOTTA Sukellusseura Simppu ry:n perustamiskirja on allekirjoitettu Allekirjoittajina perustamisasiakirjassa, joka samalla toimi seuran sääntöinä ensimmäiset 38 vuotta, olivat Lauri Achren, Matti Bergroth, Jan Fagerström, Liisa Jännäri, Riitta Laajasuo, Lassi Liljavirta, Pekka Paatero, Harri Parhio, Pertti Vuorinen ja Kauko Yrttiranta. Yli puolet tuosta joukosta on seuran aktiivisia jäseniä edelleenkin. Sääntöihin kirjattiin toiminnan tarkoitukseksi: Kerhon tarkoituksena on jäsentensä uima ja hengenpelastustaidon kohottaminen, urheilusukellustaidon ja tekniikan, erilaisten vedenalaisten toimintamuotojen kehittäminen, meripelastus ja etsintäpalveluun osallistuminen sekä vedenalaisen luonnon ja esineiden vaaliminen. Noiden periaatteiden mukaisesti seura on toiminut koko olemassaolonsa ajan ja samoilla linjoilla toiminta jatkuu myös tulevaisuudessa. Toki toiminnan painopisteet vaihtelevat, mutta kaikki alkuperäiset tarkoitukset näkyvät edelleen toiminnassamme. Kun Sukellusseura Simppu täytti 20 vuotta, järjestettiin suuret juhlat, joissa Simppujen lisäksi mukana oli niin muiden sukellusseurojen kuin Suomen urheilusukeltajain liiton edustajiakin. Juhlan kunniaksi Mauri hylky Hirvonen kirjoitti kuluneita vuosia käsittelevän kronikan, joka kuuluu seuraavasti: Alkujaan Salossa oli muutaman kaveruksen muodostama sukelluskärpäsen pureman saanut porukka, joista mainittakoon Bergroth, Parhio ja Piiroinen. Tätä joukkoa täydensi pikkuinen ns. Vänön ryhmä, Ulf Bergen ja mökkiläiset Matti ja Mikko Jännäri, hekin samanhenkistä väkeä. Porukka puhkui nuoruuden intoa ja sai eräässä vaiheessa vauhtia Turusta, jossa harrastus urheilusukellukseen oli jo kehittynyt järjestäytyneisiin muotoihin. Turussa URSUK:n järjestämällä sukelluskurssilla kymmenkunta kaverusta sai koulutuksen urheilusukeltajiksi. Yhteydet Upinniemen sotilaskouluttajiinkin olivat erinomaiset. Kaivon Manusta Simpuissa puhutaan edelleenkin suurta kunnioitusta ja arvostusta tuntien. Hänen osuutensa Simppujen syntyhistoriassa on kiistaton. Oli aivan luonnollista, että hyvät yhteydet Turkuun kiinteytyivät ennestään, sillä nyt jo 13 henkinen alkuporukka sai järjestäytymistukea Kale Niemelältä ja Raikka Likitalolta. Perustamiskokouksessa Matti Jännäri rykäisi, että nimeksi pannaan SUKELLUSSEURA SIMPPU. Ehdotuksesta oltiin yhtä mieltä ja näin lähti käyntiin toiminta muutaman kaveruksen porukasta nykyiset jo huomattavat mittasuhteet saavut taneelle seuratoiminnalle. Keväällä 1974 pää timme liittyä Salon Meripelastusyhdistyksen alajaostoksi, josta omaksi itsenäiseksi seuraksi rekisteröidyimme kesällä Kesällä 1974 meidät hyväksyttiin Suomen urheilusukeltajain liitto ry:n jäseneksi. Ensimmäisen kymmenvuotiskauden aikana seuran jäsenmäärä pidettiin varsin pienenä. Sukellusretkiä tehtiin aivan alkuun vieraana Raimo Likitalon Mariana troolarin mukana. Nämä avovesiretket olivat tavallaan käytännöllistä jatkoa kurssilla opituille taidoille ja etenkin hyvin rikkaan saaristomme tuntemuksen kehittäjänä. Luonnollisena jatkona aloimme kulkea jäsenistömme omilla veneillä. Sukellusretkien kannalta olemme erittäin edullisessa asemassa sijaintimme ansiosta, koska toisaalta onnettomien sattumien kautta varsinainen retkeilyalueemme on rikkinäisessä saaristossamme todellista laivojen hautausmaata. Kohteita ja tutkimista riittää kaikelta siltä ajalta, jona Itämerellä on merenkulkua harrastettu. Ulkosaaristoalue Hangon ja Utön välillä kirkkaine vesineen on tarjonnut valtavasti haasteellisia kohteita tutkittavaksemme. Vielä 70 luvun puolella käynnistimme kolme omaa sukelluskurssia, joissa suojelijoina oli ensin URSUK ja kahdella Manu Kaivo. Tultaessa 80 luvulle oli seuran omia jäseniä suorittanut vaativan sukelluskouluttajatutkinnon, jotenka saatoimme

5 aloittaa omatoimisen sukelluksesta kiinnostuneiden henkilöiden kouluttamisen. Tässä vaiheessa seuramme oli vaurastunut siinä määrin, että pystyimme panostamaan jo omaan kalustoonkin. Aluksi hankimme kompressorin, jolla saatoimme retkillämme täyttää tyhjentyneet ilma pullot. Hankittiin kumivene ja perämoottori. Seuraavaksi oli hapenantolaite välttämätön hankinta. Troolari Claus oli 80 luvun merkittävin investointi, sitten vielä nostopussi. Claus laitettiin perusremonttiin talkootyönä. Runko kuidutettiin ja rakennettiin uusi ajohytti. Ostettiin tutka ja uusittiin kaiku luotain. Oman kiinteän kompressorin hankinta mahdollisti Simppujen pumppuhuoneen perusta misen. Ei tarvinnut enää käydä hankkimassa paineilmaa palolaitokselta. Nyt meillä oli hyvää kalustoa ja sukelluskurssit tuottivat jatkuvasti uusia jäsenyysehdot täyttäviä sukeltajia. Joukkoomme ilmestyi useita aktiivisia naisiakin osallistuen myös sukellusretkille. Pienellä seuralla oli nyt vastinetta tarjota uusille jäsenilleen, jotenka muutimme jäsenpolitiikkaamme siirtyessämme uudelle vuosikymmenelle kasvun merkeissä. Tänään jäsenmäärämme ylittää jo sadan laitesukeltajapuolella. Uusien tuulien myötä aloimme panostaa myös nuorisokoulutukseen. Laitesukelluskurssille pääsemiseksi alaikäraja on 16 vuotta. Tätä nuoremmat voivat aloittaa harrastuksensa osallistumalla ns. norppatoimintaan. Suomen urheilusukeltajain liitto (SUSL) suunnitteli lähinnä nuorille tarkoitettua vapaasukellustoimintaa laitekurssien rinnalle. Junioreille annettiin vanhojen sukeltaja mursujen vastapainoksi nimi NORPPA, joka ilmentää vedessä ketterästi liikkuvaa nuorta sukellusharrastajaa. Vapasukelluksella tarkoitetaan ilman sukelluslaitteita tapahtuvaa sukellusta. Varusteisiin kuuluu yleensä maski, snorkkeli ja räpylät. Norppakautenaan nuori hankkii erin omaisen vapaasukellustaidon, josta on suuri hyöty siirryttäessä laitesukelluskurssille. Norppia on nyt nelisenkymmentä. 3/ , Mauri Hirvonen Seuran ensimmäisten kahdenkymmenen toimintavuoden jälkeen on tapahtunut paljon. Tukialus Claus on vaihtunut suurempaan Agonukseen. Uusia upeita sukelluskohteita on löydetty. Jäsen määrä on kasvanut lähes 250:een, joista 90 on norppia ja kuutteja. Tunnustuksena laadukkaasta nuorisotoiminnasta on vuonna 2013 saatu Nuori Suomi sinetti. Vuosittain järjestetään lähes yhtä monta erilaista koulutustilaisuutta kuin ensimmäisten 20 vuoden aikana yhteensä. Kuluneiden neljänkymmenen vuoden kuluessa olemme kasvaneet yhdeksi Suomen suurimmista sukellusseuroista. Paljon on myös ennallaan. Simput on tiivis joukko merellä kulkemisesta ja sen salaisuuksien tutkimisesta innostuneita ihmisiä. Talkoita tehdään ja ennen kaikkea harrastetaan sukeltamista. Seuran 40 vuotista taivalta juhlitaan lauantaina Salon VPK:n talolla. Luvassa on perinteiset pöytäjuhlat, joiden ohjelmassa on juhlapäivällisen lisäksi niin ansioituneiden Simppujen palkitsemisia, vanhojen muistelua kuin tanssiakin. Illalliskortteja juhliin saa maksamalla 30 euroa seuran tilille FI ja laittamalla maksun viestikenttään juhlat ja oman nimensä. Pöytäjuhla on tarkoitettu aikuisille yli 18 vuotiaille Simpuille. Kuuteille, norpille, hylkeille ja muille nuoremmille Simpuille on luvassa oma juhlavuoden tapahtuma, josta tulee tarkempaa tietoa kun syksyn harjoittelukausi on jälleen alkanut.

6 MUISTOJA MENNEILTÄ VUOSILTA Kuluneiden neljän simppuvuosikymmenen aikana on ehditty olla monessa mukana. Seuraavilla sivuilla on muistoja ja tunnelmia niin sukellusretkiltä, talkoista, norppatoiminnasta kuin seuran kalustostakin. Tuttuja kasvoja ja tapahtumia löytää niistä varmasti jokainen. Ennen nykyistä tukialustamme, Agonusta, reissuja tehtiin troolari Clausilla, joka nykyisin on tammisaarelaisen sukellusseura Pirayan käytössä. Seuraavilla sivuilla olevat kuvat ovat Ilpo Syväperän, Jarkko Niemisen, Lasse Pekkisen ja Olli Pekka Juhantilan arkistoista. Kaluston hankinnan ja ylläpidon rahoittamiseksi on toteutettu monenlaisia talkoita. Osa niistä on muodostunut perinteiksi. Edelleen talkoita järjestetään varojen hankkimiseksi, mutta työtä tehdään myös vesistöjen ja ympäristön hyväksi.

7

8 Talkootyön ansiosta seuralle on saatu tukialus Agonus, joka on purjehtinut Simppujen väreissä vuodesta Niin rungon kuin ylähytinkin väri on vaihtunut matkan varrella useaan otteeseen. Kuten kuvista näkyy, myös aluksen keulan rakenteita, sisustusta ja varustelua on muutettu.

9 Norppatoiminta on jo vuosia ollut iso osa seuran toimintaa. Harjoittelu uimahallilla, retket ja leirit muodostavat nuorten toiminnan rungon Merkiksi laadukkaasta nuorisotyöstä seuralle myönnettiin Nuori Suomi sinetti keväällä 2013.

10 Tärkeintä on kuitenkin jo seuran sääntöjenkin mukaan sukeltaminen ja sukelluskoulutus. Takavuosina merestä on nostettu ankkureita ja tykkejä muidenkin ihailtavaksi, nykyisin tyydytään ihailemaan kohteita pinnan alla.

11

12 SIMPPUILUA SILLOIN ENNEN Tämänkertaiset lokikirjamerkinnät ovat seuran historian alkupuolelta, eli vuodelta Tuolloin reissuja ei tehty lainkaan samanlaista tahtia kuin nykyään. Kesän aikana tehtiin kaikkiaan yhdeksän reissua. Niistä kaikilla ei teemana ollut sukeltaminen. Mukaan mahtui niin Vilppaan koripalloilijoiden retki, seurakunnan isä ja poikaleiri, Förby Racen turvaaminen kuin juhannuksenviettokin. Elokuun viimeisenä päivänä viikonlopun teemana oli jälleen laitesukellus. Viikonlopun ohjelma tosin oli aika erinäköinen kuin nykyiset reissut. Matkaan lähdettiin perjantaina Salosta ja sinen myös palattiin sunnuntaina. Matkaan kuluikin melkoinen osa viikonlopusta. Säiliöiden täyttöön meni oma aikansa ja muutoinkin olosuhteet olivat nykyistä askeettisemmat. Silti reissuilla oli hyvä tunnelma. pe Lähtö syysleirille erittäin epävakaisen sään vallitessa. Köydet irti klo (ensimmäisen kerran). Sitten paikalle pyrhälsi herra Nyman ja lähtö viivästyi parisen minuuttia. Mukana matkassa Kari Ahlsten, Jan Fagerström, Pertti Vuorinen, Hannu Retva, Harry Nyman, Pasi Paakkonen ja Liisa Jännäri, klo lähdettiin miinapaikalle, sukellus sysimustaan ja kylmään veteen. ei nähty miinoja. Örössä klo Yö Örössä Idefix:in seurana. su 2.9. Aamulla uimassa olivat P. Vuorinen, Retku, Prinsessa Ruusunen ja Liisa. Lähtö lähtivät Janne, Pekka, Retku ja Prinsessa Ruusunen Ladogalle. klo lähtö Ladogalta tykkipaikalle päin. klo tykkipaikalla klo lähtö tykkipaikalta klo ankkuroimme Ådskääriin ja söimme siellä. klo lähtö Saloon (Retku on taas ennättänyt asioiden edelle) tykkipaikalla sukelsivat P.Vuorinen, L.Jännäri ja P.Paakkonen. Ådskärissä Retku mittasi ankkurin hyvin tuli mitattua. klo Salossa. Matka meni mukavasti Sputnikkeja tarkkaillessa. klo rantauduimme yöksi Glovhalmiin, la 1.9. klo lähtö klo sukellus Ingalle Paikalta pois klo Sitten syötiin ja otettiin torkut. Kuva ei ole samalta reissulta, jolla nämä lokikirjamerkinnät on tehty, mutta samalta aikakaudelta (kuva Ilpo Syväperä)

13 MERENKULUN KNOPPITIETOA Rekisteritonni on alusten kokoa määrittelevä tilavuusmitta. Vaikka kyse onkin tonneista, ei mitalla ole mitään tekemistä painon kanssa. Rekisteritonni on tilavuusmitta, joka ilmaisee laivan vetoisuuden, eli sisätilavuuden. Yksi rekisteritonni on 100 Englannin kuutiojalkaa, eli noin 2,83 m 2. Bruttorekisteritonnit (brt), englanniksi gross register tonnage (grt) tarkoittavat aluksen kokonaissisätilavuutta. Nettorekisteritonnit kuvaavat laivan lastinottokykyä, eli bruttorekisteritonneista on vähennetty ne tilat, joissa ei voida kuljettaa lastia. Näitä ovat miehistön tilat, konehuone, polttoainetankit jne. Rekisteritonnien käytöstä mittayksikköinä luovuttiin Sen jälkeen tilavuus on ilmaistu brutto ja nettovetoisuutena, joka on laskettu laivan tilavuudesta. Vetoisuudella ei ole yksikköä. Se lasketaan kertomalla aluksen kokonaistilavuus (m 3 ) kertoimella, joka saadaan kaavasta: [log 10 (kokonaistilavuus) x 0,02 + 0,2] Esimerkiksi Turusta Tukholmaan liikennöivän Viking Gracen bruttovetoisuus on Bruttorekisteritonneina aluksen koko on n brt. Viking Grace matkalla kohti Tukholmaa. MIKSI AINA SÄHKÖPOSTIA? Miksi kokouskutsut ja jäsenmaksulaskut lähetetään aina sähköpostilla? Yksinkertaisesti siksi, että sähköpostilla lähettäminen on vaivatonta. Sähköpostijakelu koko seuralle pystytään hoitamaan noin 5 minuutissa. Jokaiselle jäsenelle kirjeen tulostaminen, kuoreen laitto, postimerkin liimaaminen ja postiin vienti vie kolmenhengen ryhmältä aikaa pari tuntia, eli yhteensä kuusi työtuntia, jotka voi käyttää johonkin mielekkäämpäänkin tekemiseen, esi merkiksi Agonuksen kevätkunnostukseen. Lisäksi sähköpostitus on edullista. Toisin kuin kirjeiden lähettäminen, se ei käytännössä maksa mitään. Kevätkokouskutsujen ja jäsenmaksulaskujen sekä jäsenmaksujen karhukirjeiden lähettäminen maksaa vuodessa noin 500 euroa. Kun siihen lisätään syyskokouskutsujen lähettäminen, on summa jo lähes 800 euroa. Nämäkin rahat kannattaa mieluummin käyttää varsinaiseen toimintaan. Niillä saadaan hankittua joka vuosi koulutuskäyttöön laitepaketti, lähetettyä norpat norpparalliin tai kustannettua norppatoiminnan kolmen vuoden materiaali ja tarvikehankinnat, tai Agonuksen polttoaineet kolmelle sukellusreissulle. On väitetty, että esimerkiksi jäsenmaksulasku jää helposti maksamatta, kun se tulee sähköpostilla paperilasku olisi parempi. Tämä ei ihan pidä paikkaansa. Edelleenkin osa kokouskutsuista ja laskuista lähtee kirjepostina, koska kaikkien sähköpostiosoitetta ei ole tiedossamme. Tänä keväänä jäsenmaksun karhukirjeitä lähti joka kolmannelle jäsenelle. Osuus oli yhtä suuri niistä, jotka olivat saaneet alkuperäisen laskun sähköpostissa ja niistä jotka saivat sen kirjeenä. Jos Simppuposti jaeltaisiin paperisena lehtenä, olisi sen postituksen vuosikustannus noin 1500 euroa.

14 CALYPSO Moni Simppu on saanut kipinän lähteä tutkimaan saaristomeren pohjamutia Jacques Cousteaun Hiljainen maailma tai Elävä meri elokuvan nähtyään; katsottuaan Meren Salaisuudet televisiosarjaa; tai luettuaan Meren Salaisuudet lehtiä. Niille, jotka eivät tunne elokuvia, tv sarjaa tai niiden tekijää, kerrottakoon, että Jacques Cousteau yhdessä Émile Gagnanin kanssa olivat laitesukelluksen pioneereja, jotka yhdessä kehittivät ensimmäisen nykyisen kaltaisen sukelluslaitteen. Cousteau oli mukana muutaman Ranskan merivoimien sukeltajan 1944 perustamassa tutkimusryhmässä Groupement de Recherches Sousmarines. Ryhmän toiminta oli alku laajamittaiselle merien tutkimukselle, jota jatkoi vuonna 1973 perustettu the Cousteau Society säätiö. Ryhmän tukialukseksi hankittiin vuonna 1950 maailman tunnetuin sukellustukialus, Calypso. Puurunkoinen Calypso rakennettiin Ballard Marine Railway Companyn telakalla Seattlessa Yhdysvalloissa Iso Britannian kuninkaallisen laivaston miinanraivaajaksi. Nimekseen laiva sai yksinkertaisesti HMS J 826. Välittömästi tilaajalle luovutuksen jälkeen, helmikuussa 1943, se siirtyi aktiivipalvelukseen Välimerelle. Palvelusaika päättyi jo seuraavana vuonna, jolloin laiva jäi ankkuroiduksi Maltalle odottamaan kalustorekisteristä poistamista. Tämä tapahtui 1947, jolloin laiva siirtyi toimimaan lauttana Maltan ja Gozon saarten välisessä salmessa. Silloin se sai nykyisen nimensä, Calypso, nymfi Kalypson mukaan. Merentutkimusalukseksi laiva varusteltiin vuonna 1950, mistä lähtien se toimi Cousteaun ryhmän tukialuksena ympäri maailmaa suuntautuneilla merentutkimus ja elokuvausmatkoilla. Calypso loistonsa päivinä (kuva Nautical Log) Calypso nykykunnossaan (kuva Massecot) Calypso alkuperäisessä asussaan (kuva Cousteau Society) m/s Calypso, tekniset tiedot: Pituus 42 m Leveys 7,6 m Syväys 3 m Vetoisuus 294 BRT Moottorit 2 x 430 kw Nopeus 10 kn Valtamerillä käytettäväksi tutkimusalukseksi Calypso on melko pieni, suorastaan mitättömän kokoinen. Tosin miinanraivaajana laiva oli mitoiltaan hyvinkin tavanomainen. Samoin puu raaka

15 aineena oli alustyypille tavallinen, koska sillä voitiin minimoida aluksen magneettiset herätteet, jotka saattaisivat aiheuttaa miinan räjähdyksen. Koko sinä aikana, kun Cousteau purjehti Calypsolla, hän ei omistanut alusta. Sen todellinen omistaja oli irlantilainen Thomas Guinness, joka oli vuokrannut laivan Cousteaulle nimellisestä yhden Ranskan frangin vuosivuokrasta kahdella ehdolla: Cousteau ei koskaan pyytäisi häneltä rahaa ja aluksen omistajan nimeä ei kerrottaisi julkisuuteen. Omistajuusjärjestely tulikin julkiseksi vasta Cousteaun kuoltua. Lopulta Guinness myi laivan vuonna 2006 Cousteau Societylle yhdellä eurolla. Laivan sukellusvarustus oli aivan omaa luok kaansa. Sukelluslaitteet olivat sen ajan huippua. Syvempien merialueiden tutkimiseen laivalla oli yhden ja kahden hengen sukellusveneet sukellus lautaset, joilla pystyi laskeutumaan jopa 400 metrin syvyyteen, tosin syvemmällä kuin vain 300 metriä niillä ei käyty. Vedessä liikkumista nopeuttamaan oli erilaisia skoottereita. Tammikuussa 1996 Calypso oli lähdössä matkalle keltaiselle joelle. Lähtöä alus odotti ankkuroituna Singaporen satamaan, jossa siihen törmäsi proomu upottaen laivan. Alus nostettiin ja hinattiin korjattavaksi ja museoitavaksi Ranskaan. Omistajan ja korjausta tekevän yrityksen välisten riitojen vuoksi sen kunnostus on edelleen kesken. Cousteaun käytössä ollut alus on vain yksi monista Calypso nimisistä aluksista, jotka ovat kyntäneet maailman meriä. Ilmeisesti nimen alkuperästä johtuen se on päätynyt usean hyvinkin erinäköisen ja kokoisen aluksen nimeksi. Calypsosta on useampikin valmistaja tehnyt pienoismallirakennussarjoja, joten halutessaan sellaisen voi näppäräsorminen sukeltaja koota koristamaan kirjahyllynsä reunaa. Tarinaa merentutkimuksen pioneerista Jacques Cousteausta itsestään on luvassa seuraavassa Simppupostin numerossa. Sukelluslautanen (kuva Rolex) Lisäksi aluksella oli merentutkimuslaboratorio, helikopterin laskeutumisalusta. Luonnollisesti myös itse helikopteri kuului kalustoon. Aluksen keulassa sijaitsi lasinen vedenalainen tarkkailu kammio, joka näkyy selvästi, kun vertaa kuvia laivasta alkuperäisessä ja nykyasussaan. SYKSYLLÄ JUHLITAAN! SUKELLUSSEURA SIMPPU 40 V

16 UUTTA KOULUTUSTARJONTAA Sukeltajaliiton kouluttajapäiviltä tarttui mukaan ajatus koulutuksista, joilla madalletaan kynnystä palata harrastuksen pariin pitemmän tauon jälkeen. Samaan yhteyteen päätettiin tarjota etelän lämpimissä vesissä kurssin suorittaneille sukeltajille, mahdollisuutta tutustua sukeltamiseen Suomessa ja sitä kautta päästä mukaan myös seuran toimintaan. Koulutusten nimiksi valikoituivat niiden sisältöä ja tavoitteita hyvin kuvaavat takaisin veteen ja diving in Finland. Toukokuisena tiistai iltana kokoontui neljä oppilasta kuuntelemaan Markon pitämää teoriajaksoa. Läpi käytiin keskeisimmät laitesukelluksen peruskurssin aiheet sisältävä teoriakertauspaketti, jota täydennettiin esityksellä meille tyypillisistä sukelluskohteista. Kertauksen lomassa käytiin vilkasta keskustelua sukeltamisen rutiineista, seuran toiminnasta sekä sukelluskohteista. Tuhdin tietopaketin jälkeen katsotut videot vain lisäsivät oppilaiden intoa päästä itse katsomaan miltä pinnan alla näyttää. Perjantaina kurssilaiset, kouluttaja ja Agonukselle miehistöksi lähteneet ottivat suunnan kohti Kasnäsissä odottavaa Agonusta. Sukelluskohteet valittiin kurssilaisia ajatellen siten, että kaikilla oli mahdollisuus sukeltaa rinteitä pitkin ja valita sukellussyvyydet mielensä mukaan. Osalla kohteita oli myös mahdollisuus nousu köyden käyttöön. Koska sukelluksia tehtiin sekä Agonukselta että kumiveneestä, päästiin kokeilemaan myös erilaisia veteenmenotekniikoita. Osa ryhmästä halusi veteen jo perjantaina, joten ennen pimeän tuloa otettiin tuntumaa saaristomereen Hiittisten itäpään laiturin läheisyydessä olevan luodon kupeessa. Jo ensimmäisellä sukelluksella saatiin selville joitain ongelmakohtia painojen kanssa. Ne tosin saatiin korjattua seuraa

17 vien päivien sukelluksille. Tulevia vastaavia kursseja ajatellen voisi tehdä jonkinlaisen 'tsekkisukelluksen' ennen reissua. Silloin saisi varmistettua, että kaikki todellakin tarkastavat varusteensa ennen Agonukselle tuloa. Se antaisi myös mahdollisuuden kerrata perustaitoja ja säätää varustusta kohdalleen viikonlopun sukelluksia ajatellen. Nyt yhdellä oli jäänyt räpylät kotiin ja toisella oli tietokoneesta loppunut paristo. Ne eivät onneksi aiheuttaneet isompia ongelmia. Ensimmäistä kertaa Suomessa sukeltavalle kohteiden vaihtelevuus tuntui olevan parasta antia. Pääsimme kokeilemaan sukellusta myös eri näkyvyyksissä sekä sitä, miten pohjan laatu vaikuttaa näkyvyyteen, jos potku ja tasapainotustekniikka eivät ole kohdallaan. Pidemmän tauon pitäneiden sukeltajien kohdalla haasteet kohdistuivat ehkä enemmänkin siihen, että aiemmin tehdyistä useammista sukelluksista huolimatta perusasiat eivät olleet aivan kohdillaan. Eli oli sukellettu, mutta ei ehkä koskaan muutettu mitään vaikka painotus tai sukellusasento olisivatkin vaatineet säätöä. Aistittavissa oli, että vähemmän seuran sukellustapahtumissa ja toiminnassa mukana olevat eivät välttämättä uskalla kysyä kokeneemmilta apua. Voisi olla hyvä ajatus järjestää keväisin tilaisuus käydä läpi sukelluksille valmistautumista ja sukeltamisen perusasioita. Siten viikonloppureissut olisivat sujuvampia ja mukavampia. Yhdistetyllä koulutus ja viikonloppureissulla niin miehistöllä kuin kouluttajillakin on suuri vaikutus reissun onnistumiseen. Tällä kertaa mukana ollut porukka oli samanhenkistä, ilmapiiri leppoisa ja kaikki innokkaita auttamaan toisiaan. Varsinkin seuran ulkopuolelta tuleville kurssilaisille ensivaikutelma seuran toiminnasta vaikuttaa päätökseen tulla mukaan toimintaamme. Viikonloppu on lyhyt aika. Kun tavoitteena oli tarjota kurssilaisille mahdollisuus miellyttäviin sukelluksiin, niin tässä tapauksessa aiemmin opittujen perustaitojen harjoittelu jätettiin kaikkien omille harteille. Perustaitojenkin harjoittelua voisi ehkä ajatella osaksi tulevia kursseja. Tosin, koska kyseessä voi olla hyvinkin eritasoisia sukeltajia, niin tuo vaatisi todennäköisesti jokaiselle kurssilaiselle erikseen räätälöidyn ohjelman jotta viikonlopusta saataisiin kaikille mielekäs. Kuvat koulutusviikonlopusta Päivi Liuska Kankaanpää

18 RAHAA TULEE JA RAHAA MENEE, MUTTA MISTÄ JA MINNE? Seuran tärkein tulonlähde on jäsen ja liittymismaksuista vuosittain kertyvä summa. Lisäksi tuloja kertyy reissujen ja muiden tapahtumien osallistumismaksuista, kurssimaksuista sekä erilaisista talkoilla tehtävistä työsuorituksista. Tämän vuoden talousarvioon on suunniteltu tuloja seuraavasti: Jäsen ja liittymismaksut , Reissu ja tapahtumamaksut 7 850, Talkootyöt 5 000, Kurssimaksut 6 120, Muut tulot 500, Yhteensä , Vaikka äkkiä katsottuna tulot näyttävät melko muhkeilta, ovat myös toiminnan kustannukset korkeita. Tärkeimpiä rahanreikiä ovat kaluston ylläpito, vakuutukset, norppatoiminta, Sukeltajaliiton jäsenmaksut sekä reissujen ja sukellustapahtumien kulut. Talousarvion mukaisesti rahaa kuluu tänä vuonna: TALKOOVÄKEÄ TARVITAAN Talkootyöllä on suuri merkitys seuran toiminnan pyöritämisessä. Yksinomaan Agonuksen kevätkunnostus vaati tänä keväänä reilut sata työtuntia. Jos nuo huollot ja korjaukset teetettäisiin huoltoliikkeessä, olisi työn hinnaksi tullut noin euroa. Ilman seuran jäsenten talkootyötä jäisi vuosittain saamatta reilut 5000 euroa tuloja. Lisäksi menot kasvaisivat vähintään saman summan, kun veneiden kevät ja syyskunnostukset toteutettaisiin ulkopuolisilla. Summan kokoon saamiseksi pitäisi joko jäsenmaksu kaksinkertaistaa tai reissujen hintaa nostaa 55 eurolla eli lähes 125 %. Kevään talkootapahtumissa veneiden kunnostuksessa, uimarantojen tarkastuksissa ja joen paalutuksessa on ollut mukavasti Simppuja mukana, seuraavissa talkoissa toivottavasti vielä useampi. Sukeltajaliiton jäsenmaksut 5 590, Kaluston ylläpito ja poistot , Reissujen ja tapahtumien kulut 9 450, Kurssien kulut 3 420, Norppatoiminnan kulut 2 000, Vakuutukset 1 250, Muut kulut 1 120, Yhteensä , Jos suunnitelma toteutuu, pitäisi tänä vuonna jäädä pari tuhatta euroa ylijäämää käytettäväksi tulevien vuosien toimintaan. Niin menot kuin tulotkin vaihtelevat vuosittain hieman. Toisina vuosina jää ylijäämää, toisina tulos on vähän pakkasella. Lopputulos on kuitenkin se, että näillä tuloilla ja menoilla toiminta pyörii aika mukavasti ja harrastaminen säilyy edullisena. Agonuksen kevätkunnostus tehdään talkoilla. Mika Böös, Janne Torkkel ja Timo Karjalainen (jossain konehuoneen syövereissä) tekemässä moottorin ja potkuriakselin huoltoa.

19 UUSIA MERENKULKIJOITA Toukokuussa järjestetyltä merenkulkukurssilta saatiin Agonukselle joukko uusia kippareita. Ensimmäisellä koulutusjaksolla heti vapun jälkeen keskityttiin merenkulun teoriaan, eli käytiin läpi meriteiden sääntöjä, navigointia ja kaikkea muuta merillä liikkumiseen liittyvää olennaista tietoa. Viikkoa myöhemmin järjestetty koulutuksen toinen jakso aloitettiin perusteellisella tutustumisella Agonukseen ja sen toimintaan. Tarkastukset ja muut lähtörutiinit sekä köysien käsittely tulivat tutuiksi jo ennen kuin keula käännettiin Salonjoesta kohti merta. Perjantai illan etappina oli siirtyminen Salosta Matildedaliin, jossa päästiin jo illalla tekemään ensimmäinen rantautumisharjoitus, kun Teijo peruutti Agonuksen varsin tyylikkäästi laituriin. Aamulla rantautumisharjoitukset jatkuivat. Kaikki kurssilaiset ajoivat Agonuksen laituriin toiset etuperin, toiset takaperin. Samaan aikaan, kun osa kurssilaisista harjoitteli Agonuksella, kävi jokainen vuorollaan harjoittelemassa kumiveneen käsittelyä. Loppumatka Kasnäsiin tehtiin erilaisia navigointiharjoituksia. Ennen reissun loppua harjoiteltiin vielä ankkurointia ja ehdittiin tehdä lyhyt sukellus Affulle. Reissun päätteeksi Agonus oli saatu tutulle paikalleen Kasnäsin kalatehtaan laituriin. Aivan kaikkea ei vielä ehditty harjoitella, joten koulutus jatkuu syksyllä toteutettavalla pimeä ja tutkanavigointi moduulilla. Se toteutetaan samassa yhteydessä, kun Agonus tuodaan takaisin Saloon telakoitavaksi Tässä vielä päivitetty lista Agonuksen kippareista: Kipparit: Mika Böös Tuomas Juhantila Seppo Laine Päivi Liuska Kankaanpää Retu Niemi Marko Niinistö Veli Pekka Paatero Teijo Reunanen Pekka Saarinen Mika Säde Tuukka Virtanen Olli Pekka Juhantila Timo Karjalainen Jarmo Laulunen Erkki Niemi Jarkko Nieminen Esa Oksanen Hannu Retva Vesa Reunanen Kari Salminen Janne Torkkel Tiia Åkerfelt Ei kippari, mutta tarvittaessa pystyy operoimaan alusta ja voi toimia varakipparina: Jesse Böös Kimmo Nurkse Arvi Sarmiala Satu Leino Marko Saarinen Tero Tuomarmäki Agonus Matildedalin laiturissa. Vaikka päivät ovatkin jo lämpimiä, oli yöllä sen verran kylmää, että päätettiin perehtyä Kabolan käyttöön.

20

SIMPPUPOSTI. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 5/2014

SIMPPUPOSTI. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 5/2014 SIMPPUPOSTI Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 5/2014 PUHEENJOHTAJALTA Kesän sukelluskausi on ollut aika erilainen kuin mihin olemme viime vuosien aikana tottuneet. Alkukesän viileät ilmat pitivät myös

Lisätiedot

kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin

kurssille: se- ko- Koulutus turvamääräyksiä Kurssille hinta on Kurssin HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2016 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

Sukella suomalaiseen. seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila

Sukella suomalaiseen. seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila Sukella suomalaiseen seikkailuun! Kuva: Mikko Saareila 2 Suomalainen Suomalaisen pinnan alla elää ainutlaatuinen, vilkas ja kaunis maailma, joka tarjoaa sukeltajalle unohtumattomia elämyksiä ja seikkailuja.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2015 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Alaikäisellä kurssilaisella oltava,

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2019 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: ikä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Alaikäisellä kurssilaisella oltava

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN URHEILUSUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma YLEISTÄ Koulutus on Sukeltajaliitto ry:n koulutusohjelman mukainen Pääsyvaatimukset: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin

Lisätiedot

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja

Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja Pieksämäen Urheilusukeltajat ry Toimintalinja 2014 PiSu:n VISIO Toimintamme tärkeimpänä lähtökohtana on koota Pieksämäen talousalueen sukelluksesta kiinnostuneet henkilöt seuraamme. Seura pyrkii ottamaan

Lisätiedot

CMAS Introductory SCUBA Experience

CMAS Introductory SCUBA Experience CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Introductory SCUBA Experience Laitesukelluskokeilu Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, päivitetty 15.12.2018 Sisällys

Lisätiedot

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!

TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa

Lisätiedot

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

8.2.2015. Paikka - teorialuennot Tuottajantie 5, Savonlinna - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Valkiajärvi, Kitee

8.2.2015. Paikka - teorialuennot Tuottajantie 5, Savonlinna - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Valkiajärvi, Kitee YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan hieman :n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten on itse hankittava. Samalla

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2017 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys. Koulutus koostuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs

Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala

Lisätiedot

YLEISTÄ. turvamääräyksiä

YLEISTÄ. turvamääräyksiä HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin ohjelma 2014 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen

5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo

Lisätiedot

YLEISTÄ. turvamääräyksiä

YLEISTÄ. turvamääräyksiä HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma 2013 YLEISTÄ Pääsyvaatimukset kurssille: täytettävä 12 vuotta ennen kurssin alkua, normaali terveys Koulutus koostuuu 10 teoriatunnista,

Lisätiedot

SEURASSA TAPAHTUU- TULE MUKAAN!

SEURASSA TAPAHTUU- TULE MUKAAN! 2/2015 SEURASSA TAPAHTUU- TULE MUKAAN! SYKSYN HALLIVUOROT ALKOIVAT JA VÄHÄN MUUTTUIVAT Perinteinen seuran tiistain hallivuoro on siirretty kaupungin toimesta keskustan uimahalliin! Hyvänä puolena saamme

Lisätiedot

Paikka - teorialuennot Savonlinnan lyseon lukio - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Enonkoski

Paikka - teorialuennot Savonlinnan lyseon lukio - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Enonkoski YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan hieman :n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten on itse hankittava. Samalla

Lisätiedot

Rouva Maria. Rallimateriaalit: Sari Koivuniemi, Midnight Divers ry

Rouva Maria. Rallimateriaalit: Sari Koivuniemi, Midnight Divers ry Rouva Maria Vrouw Maria (Rouva Maria) oli hollantilainen kauppa-alus. Alus oli matkalla Amsterdamista Pietariin, kun se törmäsi 3. lokakuuta 1771 Itämerellä kahteen kariin Nauvon ulkosaaristossa. Vrouw

Lisätiedot

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio

Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Paikka - lähiopetus Savonlinnan lyseon lukio (Kirkkokatu) - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Savonlinna

Paikka - lähiopetus Savonlinnan lyseon lukio (Kirkkokatu) - allasharjoitukset Savonlinnan uimahalli - avovesileiri Hälvälä, Savonlinna YHTEENVETO 1 (8) Kurssin infotilaisuus Infotilaisuudessa kerrotaan Savonlinnan Urheilusukeltajat ry:n toiminnasta, kurssin aikataulusta, käytännön järjestelyistä ja sukellusvarusteita, jotka kurssilaisten

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Takaisin veteen -pa ivitys

Takaisin veteen -pa ivitys Takaisin veteen -pa ivitys Järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje... 3 1.1 Päivityksen tavoite... 3 1.2 Päivityksen suorittaneen sukeltajan osaamistaso... 3 1.3 Päivitykseen

Lisätiedot

SIMPPUPOSTI 2/2013. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti

SIMPPUPOSTI 2/2013. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti SIMPPUPOSTI 2/2013 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti SINETTISEURA SIMPPU parhaan edistämiselle lapsen kasvun ja kehityksen tukemiselle sekä lapsuuden kunnioittamiselle. Toimintaa määrittelevät Sinettikriteerit.

Lisätiedot

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014

2015 Loviisalainen sterstjernan Pa P kettijahti Österstjerna www.osterstjernan.fi Ö2STERSTJERNAN V00 UOTTA 18 ÅR 14 2014 Loviisalainen 2015 Österstjernan Pakettijahti www.osterstjernan.fi 200 ÖSTERSTJERNAN VUOTTA ÅR 1814 2014 Purjehdukset 2015 TILAUSPURJEHDUKSET Tilauspurjehduksilla alus miehistöineen on tilaajan käytössä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 Rauma-Repola Diving Club ry 3.12.2011 VS TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 RAUMA-REPOLA DIVING CLUB RY Yhteensä jäseniä on nykyisellään (2.12.2011) 187 kpl. Lisäystä edellisvuodesta on 2 kpl.. rekisterissä

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen.

Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen. 1. YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS Seuran missio Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen. Seuran visio Seuran tavoitteena

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3 / 2016

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3 / 2016 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3 / 2016 Puheenjohtajan kynästä Moro, Sukeltajaliitto on valinnut Simput vuoden Norppaseuraksi! Palkinto seuran pitkäjänteisestä ja kehittyvästä nuorisotoiminnasta.

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,

JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) , JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin

Lisätiedot

TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday

TROGIR DIVING CENTER - a recipe for the good holiday Vain 4 km päässä Trogirista ja 12 km Splitin lentokentältä löydät TROGIR DIVING CENTERin (Trogirin sukelluskeskus). Sijantimme on loistava, meren äärellä pienen Okrug Gornjin turistialueen keskellä. Ajamukaiset

Lisätiedot

Sukellusta Um El Faroud -hylyllä

Sukellusta Um El Faroud -hylyllä Sukellusta Um El Faroud -hylyllä Hylyn sijainti: Wied iz-zurrieq, Malta Sukelluksen tyyppi: Hylkysukellus Sukellusten vaikeusaste: Edistyneet/kokeneet, hylkyihin erikoistuneet Maksimisyvyys: 34 metriä

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

Seura tarjoaa edelleenkouluttautumismahdollisuuksia ja kannustaa jäsenistöään kehittämään taitojaan sekä ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja.

Seura tarjoaa edelleenkouluttautumismahdollisuuksia ja kannustaa jäsenistöään kehittämään taitojaan sekä ylläpitämään terveellisiä elämäntapoja. TOIMINTALINJA 1. YHTEISÖLLISYYS JA YKSILÖLLISYYS Seuran missio Seuran tarkoituksena on tarjota jäsenilleen turvalliset ja monipuoliset mahdollisuudet eri sukelluslajien harrastamiseen ja edelleenkouluttautumiseen.

Lisätiedot

Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013

Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013 Sukellus; näkökulmia lajin pedagogisiin sovelluksiin nuorten ja kuntoutujien kanssa Petrea, turku 24.1.2013 Valtteri Kivelä KM Seikkailuohjaaja Projektisuunnittelija KOTA ry Kota lasten ja nuorten hyvinvointi

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

TURVALLISUUSSUUNNITELMA

TURVALLISUUSSUUNNITELMA TURVALLISUUSSUUNNITELMA 1. JOHDANTO Sukellusseura Simpun turvallisuussuunnitelman tarkoituksena on edistää sukeltamisen ja siihen liittyvien tapahtumien turvallisuutta sekä ennaltaehkäistä onnettomuuksien

Lisätiedot

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee

ISSN 0784-2503 1/2007. 100. Monirunkovenelehti. Otteita vuosien varrelta. proaprojekti etenee ISSN 0784-2503 6 1/2007 Kaikkien aikojen 100. Otteita vuosien varrelta proaprojekti etenee Martin Hildebrand PUHEENJOHTAJAN P A L S T A Monirunkovenelehdellä alkaa olla ikää. Käsissänne on lehtemme tasan

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Partiolippukunta Vihterä ry Toimintasuunnitelma 2016 Mahdollistamme alueen lapsille ja nuorille laadukasta ja mielekästä partiotoimintaa Yleistä toiminnasta Partiolippukunta Vihterä ry:n tarkoituksena

Lisätiedot

Vesiposti. Kesäkuu 2/2003. Puheenjohtajalta. kumiveneemme korvannut uusi muovivene.

Vesiposti. Kesäkuu 2/2003. Puheenjohtajalta. kumiveneemme korvannut uusi muovivene. Vesiposti Kesäkuu 2/2003 Puheenjohtajalta Taas on yksi P1-kurssi valmistunut ja joukkomme on vahvistunut uusilla sukeltajilla. Onnea kurssin suorittaneille ja kiitos kouluttajille. Toivotamme uudet sukeltajat

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY

HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY HÄMEENLINNAN SUKELTAJAT RY Laitesukelluksen peruskurssin kurssisuunnitelma YLEISTÄ Koulutus on Sukeltajaliitto ry:n koulutusohjelman mukainen. Kurssin hinta on 395. Pääsyvaatimukset: täytettävä 12 vuotta

Lisätiedot

Fridan matkassa 2005. Kippari voi antaa ruorimiehen tehtävät vuorollaan kullekin aluksella olijalle.

Fridan matkassa 2005. Kippari voi antaa ruorimiehen tehtävät vuorollaan kullekin aluksella olijalle. 1 saa merkitä asioita joita ei ole tapahtunut. Toisaalta kannattaa pitää mahdollisimman tarkkaa kirjaa aluksen tapahtumista jo senkin takia että jälkeenpäin on mukava lueskella menneistä retkistä. Lokikirja

Lisätiedot

Kulttisukellus: Thistlegorm

Kulttisukellus: Thistlegorm Kulttisukellus: Thistlegorm Sukelluksen tyyppi: hylkysukellus Sukelluksen taso: edistyneet, kokeneet sukeltajat Hylyn sijainti: 27 48? 51? N, 33 55? 12? E Hylyn pituus: 146 metriä Hylyn uppoamispäivä:

Lisätiedot

SUKELLUSSEURA SIMPPU RY, SÄÄNNÖT Versio 2.01

SUKELLUSSEURA SIMPPU RY, SÄÄNNÖT Versio 2.01 SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sukellusseura Simppu r.y. ja sen kotipaikka on Salon kaupunki. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on jäsentensä uima ja hengenpelastustaidon

Lisätiedot

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi

ja sekä Artjärven kappeliseurakunta Kirkkotie 23 16200 Artjärvi Pappi: Mira Vorne 0401259503 mira.vorne@evl.fi YHTEYSTIETOJA: Orimattilan seurakunnan nuorisotoimisto Pappilantie 1, 2KRS 16300 Orimattila Pappi: Tuomas Niskanen 050 5546531 kouluikäisten parissa toimivat nuorisotyönohaajat: Marja Salo 050 33 99 128

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014

Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Saaristomeren Melojat ry / Nuorisojaosto TIEDOTE loka- marraskuu 2014 Ajankohtaista loka- marraskuussa: Ilmoittaudu mukaan ratanuorten syysleirille! Sileän veden melonnan kilpalajien seuratoiminnan ja

Lisätiedot

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012.

Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Janne-Pekka Nurmen ja Kari Nurmen matkakertomus Salomon 4Trailsiin 2012. Vuorijuoksujen ja erilaisten extreme-kisojen suosio on lisääntynyt huimasti viime vuosien aikana. Siispä olihan sitä lähdettävä

Lisätiedot

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 5/2015

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 5/2015 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 5/2015 PUHEENJOHTAJALTA Tervehdys Simppu, Siivo hylky on ollut muutaman vuoden ajan yleisesti sukeltajien tiedossa. Myös Simput ovat sukeltaneet hylyllä useampaan kertaan

Lisätiedot

Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta

Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta Sukeltajaliittoa tarvitaan, jotta - Suomessa on taho, joka edustaa sukellusta valtakunnallisesti - saadaan sukeltajien ääntä kattavasti kuuluville aina kun se on tarpeen - pystytään järjestelmällisesti

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus) Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina.

1898-1929 Suomen luotsi- ja majakkalaitos (1918-1929 Merenkulkuhallitus) Alus palveli Viipurin luotsipiirin Pitkäpaaden luotsiaseman luotsikutterina. Luotsikutteri Pitkäpaasi Legendaarisen Colin Archerin suunnittelema luotsikutteri Pitkäpaasi palasi Suomeen 4. syyskuuta 2000 purjehdittuaan maailman merillä 66 vuotta. Suomen merimuseon tuki ry osti aluksen

Lisätiedot

SIMPPUPOSTI 3/2013. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti

SIMPPUPOSTI 3/2013. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti SIMPPUPOSTI 3/2013 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti PUHEENJOHTAJAN KYNÄSTÄ Laitesukelluskouluttajakurssille on päätetty lähettää Mika Böös, Olli Pekka Juhantila ja Jarkko Nieminen. Koulutusvastaavalle,

Lisätiedot

Snorkkelisukelluksen turvaohje 2017

Snorkkelisukelluksen turvaohje 2017 Snorkkelisukelluksen turvaohje 2017 Sisällys JOHDANTO... 3 Alle 18-vuotiaat sukeltajat... 3 SNORKKELISUKELLUKSEN TURVAOHJEET... 4 1. Kouluttaudu ja harjoittele.... 4 2. Huolehdi varusteista.... 4 3. Sukella

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI

KAUSI 2013 KURSSIKALENTERI PÄIVITETTY 16.1.201 KAUSI 201 KURSSIKALENTERI Purjehduskoulu Kesäpurje KURSSIMME KAUDELLA 201 Auktorisoitua koulutusta vuodesta 1999 Auktorisoidut kouluttajat Katsastetut veneet Laajin kurssitarjonta Laadukas

Lisätiedot

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2016

Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2016 Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 1/ 2016 Puheenjohtajan kynästä Luet vuoden 2016 ensimmäistä Simppupostia. Löydät varmasti mielenkiintoisia juttuja, hyviä lukuhetkiä. Vuoden 2016 hallitus on täysillä

Lisätiedot

Yhdistystiedote 3/2015

Yhdistystiedote 3/2015 Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille

Lisätiedot

RL Nuorisotyöryhmän avoinkokous 3/12

RL Nuorisotyöryhmän avoinkokous 3/12 Aika 27.05.12 klo: 09:30 Paikka Siikaranta Käsiteltävät asiat Asia Otsikko 1. Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2. Työjärjestyksen hyväksyminen 3. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen 4. Osastojen

Lisätiedot

SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet

SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet SBY Turku 40 vuotta 1965-2005: Bokseriaatetta ja railakkaita retkiä SBY Turun alkuvuodet Taina Saarinen (Bokseri 4/2005) Suomen Bokseriyhdistys toimi ensimmäiset pari vuosikymmentään pääyhdistyksen kautta,

Lisätiedot

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry

Luova lava lapsille-leirit. Järjestäjän opas. Suomen Nuorisoseurat ry Luova lava lapsille-leirit Järjestäjän opas Suomen Nuorisoseurat ry Sisällys Nuorisoseuratoiminta... 3 Luova lava lapsille -päiväleirit... 4 Hetki Taiteilijana-esitykset... 5 Leirien ohjaajat... 6 Leirien

Lisätiedot

TOIMINTALINJA. Sukellusseura Sammakot ry

TOIMINTALINJA. Sukellusseura Sammakot ry TOIMINTALINJA Sukellusseura Sammakot ry JOHDANTO Sammakot ry on vuonna 1968 perustettu sukellusseura. Seuramme toimintaa ohjaavat seuran säännöt sekä Sukeltajaliiton säännöt ja turvamääräykset. Toimintalinjassa

Lisätiedot

Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja.

Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja. Suomen Yrittäjät Vaikuttaja - Yhteisten etujen valvoja. Yrittäjillä on tärkeä rooli yhteiskunnan rattaiden pyörittämisessä. Suomen 250 000 yrityksestä alle 10 työntekijän yrityksiä on 93,2 % ja alle 250

Lisätiedot

m/s Sally Albatross m/s Silja Opera 1992-1994 2002 -

m/s Sally Albatross m/s Silja Opera 1992-1994 2002 - m/s Sally Albatross m/s Silja Opera 1992-1994 2002 - Matkustajaristeilylaiva Rakennettu: 1992, Finnyards Oy, Rauma (#309) Bruttovetoisuus: 25 076 Brt Nettovetoisuus: 12 407 Nrt Kantavuus: 1 707 dwt Pituus:

Lisätiedot

TOP-jakso Isle of Wight saarella

TOP-jakso Isle of Wight saarella TOP-jakso Isle of Wight saarella Matkamme alkoi torstaina 6.10, jolloin lähdimme yöjunalla Helsingin lentokenttää kohti. Lentomme lähti klo 8.10 ja perillä Lontoossa olimme klo 9.15. Gatwickin lentokentältä

Lisätiedot

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen

Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1 Nurmijärven uimaseurojen yhdistyminen 1.1.2015 Swimming Team Nurmijärvi Kevään aikaansaannoksia Seurojen yhdistämistoimikunta on käynyt neuvotteluja vuoden 2014 alusta lähtien Timo Koivuniemi, Mauri

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU

SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus

Inner Wheel. Finland. Vuosikertomus Finland Inner Wheel Unique&United Ainutlaatuiset Yhdessä Vuosikertomus 1.7.2015-30.6.2016 Kansallisen neuvoston toiminta käynnistyi huomaamattomasti, koska sama henkilö jatkoi vielä presidenttinä ja kansallisena

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

SIMPPUPOSTI. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3/2014

SIMPPUPOSTI. Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3/2014 SIMPPUPOSTI Sukellusseura Simppu ry:n jäsenlehti 3/2014 PUHEENJOHTAJALTA Mennyt talvi ei ollut paras mahdollinen sen paremmin hiihtäjille kuin avantosukelluksillekaan. Hyvää oli toki se, että avovesikausi

Lisätiedot

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com

1/3 Syyskokous 8.12.2013. Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com Willimiehen Discgolf ry Osoite: Nettisivut: www.willimiehendiscgolf.com 1/3 Willimiehen Disc Golf ry:n sääntömääräinen syyskokous 2013 Aika:!! klo 17.00 Paikka:! Skinnarilankatu 34, huone 7531, Lappeenranta

Lisätiedot

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40.

1. Puheenjohtaja Markku Riuttala avasi kokouksen ja totesi sen lailliseksi klo: 17:40. Paikka: Satakunnan ammattikorkeakoulun tekniikan Porin yksikön luokkahuone Aika: 8.1.2013 Klo: 17:40-18:00 Läsnä: Markku Riuttala, Esa Halminen, Mikko Rahi, Pekka Aarne,. 1. Puheenjohtaja Markku Riuttala

Lisätiedot

1/2015. Huomaathan, että NorppaPosti ilmestyy vain sähköisessä muodossa. Voit tulostaa sen nettisivuilta kohdasta Info -> Norppaposti.

1/2015. Huomaathan, että NorppaPosti ilmestyy vain sähköisessä muodossa. Voit tulostaa sen nettisivuilta kohdasta Info -> Norppaposti. 1/2015 HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2015! Hallikausi on meneillään ja moni odottaa jo sulia vesiä tai on ottanut varaslähdön lämpimissä vesissä. Tutustu tässä tiedotteessa uuteen hallitukseen, seuran uuteen

Lisätiedot

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE

KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE KILPARYHMÄ 9-19 VUOTIAILLE TAMMELAN URHEILUKENTÄLLÄ Tiistaisin ja torstaina 24.5 alkaen klo 17.30-19.00 Ilmoittautuminen joka kerralla klo 17.25 valmentajalle HUOM! omatoiminen alkuverkka ennen ilmoittautumista!

Lisätiedot

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi

Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee

Lisätiedot

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan!

Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Tervetuloa Yrittäjänaispäiville Kotkaan! Saapuminen Kotkaan ja majoittuminen Majoitumme Kotkan Original Sokos Hotel Seurahuoneella (Keskuskatu 21, 48100 Kotka, puh: +358 10 7821 000, kotka.seurahuone@sokoshotels.fi)

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa

UIMARIN POLKU AURAJOEN UINTI. Vesitaituriksi Turussa AURAJOEN UINTI Vesitaituriksi Turussa UIMARIN POLKU Uimarin polun tarkoituksena on selvittää uimarille ja vanhemmille uintiharrastuksen kulkua uimakoulusta aina kilpauintiin asti. Aurajoen Uinti ry haluaa

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen esikuvansa

Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen esikuvansa 2016 Loviisalainen Pakettijahti Österstjernan www.osterstjernan.fi Pakettijahti Österstjernan purjehti vuosina 1815 1848 reitillä Loviisa - Tukholma kuljettaen sekä matkustajia että rahtia. Historiallisen

Lisätiedot

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan

Herää joka aamu säännöllisesti samaan aikaan Pieni uniopas Konstit on monet! Hyvän yön perusta rakennetaan jo aamulla edellisen yön unilta herätessä. Sen jälkeen päivän mittaan voi tehdä monta asiaa sen eteen, että seuraavana yönä unestaan saisi

Lisätiedot

Heippa. Jari Vanhakylä

Heippa. Jari Vanhakylä 1 2 Heippa Kevät on tullut taas siihen pisteeseen, että on aika aloitella kalastuskausi. Kohta jäät sulavat ja mm. siikaonginta kevätauringossa kutsuu. Kun kahden kilon siika on saatu vuorossa on yli kolmen

Lisätiedot

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017

Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Puumalan saaristoreitti Menestystarina 2017 Riitta Viialainen, Nestorinranta 15.11.2017 Puumalan saaristoreitti 300 km Helsingistä 260 km Pietarista Aikataulu, hinnat, kapasiteetti, matka-aika Klo 14

Lisätiedot

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut Sudenpentujen päiväretki Korkeasaareen Kaikki TaMen sudenpennut tekevät päiväretken Korkeasaareen 9.4. Lisätietoa tapahtumakirjeliitteessä.

Lisätiedot

CMAS Ice Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Jääsukelluskurssi. Suomenkielinen järjestämisohje

CMAS Ice Diver. CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual. Jääsukelluskurssi. Suomenkielinen järjestämisohje CMAS International Diver Training Standards and Procedures Manual CMAS Ice Diver Jääsukelluskurssi Suomenkielinen järjestämisohje Sukeltajaliitto ry, 17.10.2018 Sisällys 1. Järjestämisohje... 3 1.1 Tavoitteet...

Lisätiedot

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14

kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.

Lisätiedot

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu)

metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) metsämatikkaa Sata käpyä Lukuja metsästä Laskutarina Mittaaminen punaisella narulla Päin mäntyä (metsän yleisin puu) Vinkki! MAPPAsta www.mappa.fi löytyy haulla matematiikkaa ulkona valmiita tuntisuunnitelmia

Lisätiedot

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY

SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta

Lisätiedot

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin.

nykyisyydestä ja kenties tulevastakin. Tervepä teille! Kesä, syksy ja kohta jo talvikin on takana. Eli onko nyt tallikausi? Kaipa niin sitten. Pitänee yrittää sitäkin, mutta mutta Lienee tässä hieman muutakin asiaa kuin noista saamattomuuksistani

Lisätiedot

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN

pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 1:2008 pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 2 3 4 !" ; ; : ; :! * ; 8 ; :; 5 #!$ % 8:. C@@DDD 9 @0 D ;; 8:!! 8: " $ D $, +E $, -E $ 8:! /& /5 +, @! $ 6 7 8 9 10 11 12 IIRO SAIRANEN http://personal.inet.fi/surf/deepsky

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine

Alkuaikoina kilpailuluokkia oli kirjava määrä. Pienimmät veneet olivat autotallirakentajien itse valmistamia vanerimäkäriä 14-hevosvoimaisine 14.7.2018 L r nt HISTORIAA Suur-Saimaan Ajojen historia alkoi Puumalassa vuonna 1968 järjestetyistä matkavenekilpailuista. Ensimmäisinä vuosina kilpailureitti kulki Puumalasta Anttolan kautta Mikkeliin

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot