SISÄLLYSLUETTELO. Saatteeksi lukijalle...9

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO Saatteeksi lukijalle OSA: TALVISOTA Blenheimit Juvalle Where is the Mannerheimline?...14 Tilanne kiristyy Viipurinlahdella laivueen tulikaste...23 Vihollinen joskus omatkin...27 Ulkomaalaiset vapaaehtoiset...31 Mekaanikot asemiehet muu huolto...34 Ei lyhyttäkään sotaa ilman tappioita maaliskuuta OSA: VÄLIRAUHA Välirauha OSA: JATKOSOTA HYÖKKÄYSVAIHE Rauhallista odottelua sitten mentiin...52 Lähteneet tiedustelulennolle, jolta eivät ole palanneet...58 Osuiko sinuun?...63 Värtsilän syksy...67 Meritaistelu ilmavoimissa...75 Kolmen kohtalotoverin viimeinen lento OSA: JATKOSOTA ASEMASOTAVAIHE Sota toi mukanaan surun aavistus omasta kuolemasta...82 Asemasota toi viihteen...87 Neljäkahden henki...89 Pyykkisanomat...97 Tappioita tuli paljon ei aina vihollistulessa Suursaaressa huono sää Varbenitsassa huono tuuri Suomenlahden kapokki-lentäjät Sekehessä vielä hyvä sää Lavansaaressa ei sitten enää Pieniä ja vähän isompia eläimiä Ilmavalokuvaus Sotavangista vakoilijaksi Sytytystulppia, sytyttimiä, sykloneita ja sähkösanomia Juhannusterveiset omille sisseille

2 Raskas työ raskaat huvit Marsalkka hengiltä partisaaneille turpiin Leningradiin luvalla ja ilman Sauna lämpiää Punatähden rinnalla sininen hakaristi Sussut vastaan kovanaamat Viimeinen tarkastuslento OSA: JATKOSOTA VETÄYTYMISVAIHE Jalkaväki länteen pommittajat itään Hyvästi Värtsilä Vain yksi luoti ja Värtsilässä satoi taas lunta Turisteina sulkutuleen Tuskainen paluulento Nelosrykmenttiläisten keikkalaulu OSA: LAPIN SOTA Sota kun sota, aina pommitetaan Pommit vietävä kohteeseen säästä riippumatta Vänrikin kaamosjoulu kersantin henkiin herääminen Tämä joukko ei tee koskaan kapinaa OSA: SODAN JÄLKEEN Kenties he vielä palaavat? Harmaantunut pää, mutta rinnassa sama lentäjän sydän OSA: LIITTEET Pommituslentolaivue 42:n lentävä henkilökunta Kohtalokkaat lennot Bristol Blenheim Mk I ja Mk IV Laivueen Blenheimit Laivueen kalustona olleet muut konetyypit Laivueen käytössä olleet tukikohdat ja työkentät Lentolaivue 42:ssa saavutetut ilmavoitot Pommituslentolaivue 42:n muistomerkit Lähdeluettelo Henkilöhakemisto

3 12

4 SUURSAARESSA HUONO SÄÄ VARBENITSASSA HUONO TUURI Nimensä mukainen ja strategisesti tärkeäksi tullut Suursaari haluttiin vallata takaisin venäläisiltä maaliskuussa Vihollinen oli sen jo kerran ilman taisteluja tyhjentänyt samanaikaisesti Hankoniemen kanssa. Edellisen vuoden joulukuussa saareen oli noussut joukkueen verran suomalaisia sotilaita todeten jo aikaisemmin tehdyn tiedustelun oikeaksi ja saaren tyhjäksi. Puolustuksen vahvistamiseksi vihollisen vastatoimenpiteiltä jostain syystä viivyteltiin, ja vajaata kuukautta myöhemmin venäläisten maihinnousu pakotti suomalaiset lyhyen taistelun jälkeen vetäytymään saaresta, ja se oli jälleen kerran vihollisen hallussa. Saari sijaitsee lähes keskellä Suomenlahtea 40 kilometriä Kotkasta etelään. Se on korkea, yksitoista kilometriä pitkä ja kolme kilometriä leveimmästä kohdastaan. Sen arvo meriliikenteen turvaamiseksi ja muistakin syistä oli kiistaton, joten sodanjohtomme päätti vallata saaren takaisin, kun vielä jää kantaisi joukot. Tehtävää varten muodostettiin Taisteluosasto Pajari, jonka ko men tajaksi määrättiin kenraalimajuri Aaro Pajari. Alkoi laajamittaisen ja erikoisen operaation valmistelutyöt. Maaliskuun 13. päivänä antoi ilmavoimien komentaja käskynsä, ja hyökkäystä tukemaan määrättiin osia Lentorykment ti 3:sta ja 4:stä. Nelos ryk mentistä 42:nen sai tehtäväksi tukea pommi tuksilla jalkaväen toimintaa kolmella lentueella, joista yksi oli alistettuna LeLv 44:stä. Muita operaation pommituskoneita olivat LeLv 6:n viisi SB-2:sta. Immola määrättiin työkentäksi 42:lle, ja sinne lähti 17. maaliskuuta järjes telykomennuskunta tarkastamaan kiitoradan, järjestämään koneille seison tapaikat, pommi- ja polttoainehuollon, majoitukset miehille ja tiedustelu-upseerin työtilat viestiyh teyk si neen. Varhain 19. päivän aamuna saapui teknillinen henkilökunta autoilla ja kello mennessä laivueen kaksi lentuetta majuri Eskolan johdolla Värtsilästä. Seuraavana päivä- 108

5 nä suoritti Eskola seitsemällä koneella pommituslennon vihollisjoukkojen kokoamispaikalle Laatokan kaakkoisrannalle. Kohteessa ei kuitenkaan havaittu minkäänlaista liikettä. Tehtiinkö lento harjoitus- vai har haut ta mismie lessä, sitä miettivät laivueen miehet. Erkki Katajisto: Tulevan lentotoiminnan suunnasta ei tähän mennessä ollut hiiskuttu sanaakaan. Tosin kotipuolesta oli kantautunut tietoja, että sikäläisiä Pirkka-Hämeen sotureita on Kotkan seudulla harjoittelemassa tasamaan hiihtoa. Tämä ja nimi Pajari antoivat aavistaa, mistä oli kysymys. Päivät kuluivat hiljaisen odottelun merkeissä. Kevätaurinko lämmitti jo mukavasti ja lupaili hyvää lentosäätä tuleviksi päiviksi. Koneiden sei son tapaikkojen lähellä odoteltiinkin lentoturkit päällä lähtökäskyä kasvoja ruskistellen. Se tuli 26. päivä, ja siinä ilmoitettiin osasto Pajarin ryhtyvän hyökkäykseen seuraavana yönä tarkoituksena vallata Suursaari. Osasto ylittäisi rantaviivan meren jäällä kello Pommitusmaalit määrättiin seuraavasti: Lentue Poimio, kolmella koneella, Vähäsomerikonlahden kk-pesäkkeet. Lentue Iisalo samoin kolmella koneella, Majakalliosta itään oleva korsualue. Lentue Lehmus, viisi konetta, Majakallion kaakkoisrinteen kk-pesäk keet. Ensimmäisen koneen oli startattava kello 4.15, ja viimeisenä lähtevän lentueen oltava koossa kello Lentoreitti kulkisi Kotkan kautta, josta suunta otettaisiin Suursaaren länsirannalle. Pommitusaikakynnyksen odottelu tapahtuisi Kotka Pyhtää-alueella. Pommituksen oli tapahduttava täsmälleen klo , ja se ei saisi myöhästyä. Katajisto: Aamupimeässä 27. maaliskuuta koko laivue oli jalkeilla laitellen laitteita kuntoon omalta osaltaan. Minut oli mää rätty lentu eem me päällikön kapteeni Kosti Lehmuksen tä hys tä jäk si johtoko nee seen. Kertailin lentoreittiä ja aikalaskel mia. Saimme säätiedot kello kolmen ja neljän väliltä, joiden mukaan Kotkassa ja Immo las sa kin sää olisi melkein kirkas, pilvien alaraja metriä, näkyvyys 20 km, tuuli 17 m/s luoteesta. Virolahdella ja Rankissa pilvistä, alaraja metriä. Sää oli näin huononemassa, ja muutenkin kaikki lähti alusta asti menemään pieleen. Noin kello 4 jyrähtelivät Mercuryt savuten käyntiin, ja ohjaajat aloittivat niiden koekäytön. Tarkastettiin mag nee tot ja kierrosluvut ym. ennen jarrupukkien irrottamista pyörien edestä. Hitto! Toinen mootto reistamme ei suostunut lähtemään käyntiin. Se yski ja nikotteli, ja pakoputkesta tuprahteli savua, mutta ei käynnistynyt. Ilmavaivoja! Ensimmäisenä kello 4.15 startannut lentue oli jo ilmassa, toinen kiitoradan päässä valmiina lähtöön. Lehmus yritti kiivaasti saada me kaa nikko jen kanssa moottoria käyntiin väännellen vi puja, ja lopulta se lähtikin 109

6 käyntiin. Lentueemme muut koneet olivat jo rul lan neet kiitoradan reunaan ja odottelivat meitä. Lähdimme lopulta rullaamaan, ja vähän ennen kiitoradan reunaa laskutelineen pyörä upposi rul laus tiellä olevaan kuoppaan, ja kone kiepsahti kohti lumivallia. Kovaa noitumista, sillä kello oli jo 4.30, ja olimme jo nyt aikatau lus tam me myöhässä. Samassa Eskola on jo koneen päällä luukulla ja määrää minut toiseen koneeseen tähystäjäksi, ja siitä tulee samalla johtokone. Pimeässä kompu roin karttoineni viereisen koneen BL-154:n ohjaamoon täh tä rin tuolille. Kiinnitän vyöt, kuulokejohtoni sisäiseen puhelinverkkoon, ja aloin tunnistaa keitä koneessa oikein oli. Ohjaajaksi osoittautui kersantti Valto Laurila, minulle aikaisemmilta lennoilta tuttu, iloinen ja rauhallinen hä mä läis nuo ru kai nen. Olin oppinut tuntemaan hänet taitavana ja kylmäpäi senä ohjaajana. Kk-tornissa oli ylikersantti Yrjö Rekola, meitä hieman vanhempi, kokenut ja pidetty toveri laivueessa. Ei siis mitään hätää, mutta aikataulua täytyi saada kiinni. Selostin nopeasti muuttuneen tilanteen, ja että oli välittömästi startattava, ja vasemman kaarron kautta kenttää kiertäen koottava lentue mukaan. Nousimme ilmaan, ja kentälle jäi vain tuo lumivalliin mennyt Lehmuksen kone. Kiersimme kenttää, mutta emme nähneet muita koneita ilmassa. Pimeys ja alkava lumisade estivät näkyvyyden, tai sitten tieto johtokoneen muuttumisesta ei mennyt perille. Everstiluutnantti Somerto oli soittanut Kotkasta kaksikymmentä minuuttia aikaisemmin, että alueella oli yleensä kirkasta, ajoittain pieniä lumikuuroja. Annoin Laurilalle ohjeet seurata Imatralta Lappeenrantaan menevää rautatietä lentäen sen eteläpuolella näköetäisyydellä. Rata ja sen takana oleva Saimaan vaaleampi rantaviiva olivat helposti havaittavissa hiljalleen huononevassa säässä. Lensimme Luumäelle, jossa Kivijärven rantaviiva korvasi Saimaan. Luumäeltä annoin suunnan Hami naan, jonka maastoja tunsin RUK:n ajoilta. Koko lennon ajan oli sää pahentunut näkyvyyden huo no tessa ja lumisateen muuttuessa yhä sakeammaksi, pilvirajan laskiessa aina vaan eteenpäin mentäessä. Ha minasta Kotkaan lensimme vielä helposti 500 metrin korkeudessa. Sieltä otimme ohjaussuunnan suoraan etelään Mussalon eteläkärjen yli. Saras ta vassa aamuvalossa, lumisateessa, alla valkea jääkenttä, yllä paksut harmaat pilvet tuntui kuin itsekin olisimme lentäneet pilvessä. Asetin kartan päälle itse tekemäni lentonopeuteen ja kartanmit ta kaavaan perustuvan minuuttiasteikolla varustetun viivoitti men, josta näin, että noin 40 kilometrin lento Kotkasta Suursaa reen kestäisi kahdeksan minuuttia. Rekola oli tarkkana takana, Laurila seurasi gyro kom passia ja ohjaussuuntaa, minä kelloa, pommitäh täi men kompassia ja etumaastoa. 110

7 Ilmoitin minuutin välein ajan kulun. Seitsemännen minuutin jälkeen tuntui, että jännitys oli huipussaan kaikki ympärillä oli vaan harmaata, harmaata Aikaa on kulunut jo kahdek Siinä se on! Ehdin vain aloittaa ilmoitukseni, kun koneen sisällä kuului yhdestä suusta huuto: Pohjoiskorkia! Siinä tosiaan saaren korkein kohta kohosi tummana merestä etuvasemmalla. Nyt tuli Pelti-Heikkiin eloa! Tottuneesti Laurila aloitti 270 asteen kaarron oikealle sovittua ylilentosuuntaa kohti. Siirryin koneen nokkaan, kytkin sähkövirran pommilaukai si jaan, ja syvennyin Wim pe ris-tähtäimen käsittelyyn. Asetin tähtäimen 450 metrin lentokor keut ta ja nopeut tam me vastaaville arvoille, ja jäin odottamaan ylilentoa. Saari häipyi jo harmauteen, ja aloin pelätä, miten tässä käy, kun nestekompassitkin tuntuivat toimivan hidastettuina. Hienosti kokenut Valto kuitenkin konetta hallitsi, ja pian olikin Vähä so me ri kon lahti edessämme. Seurasin tähtäimen langalta tuulen vaikutusta, annoin suun ta kor jauksia Majakallion pesäkkeitä kohti. Maali lähestyi, istui hyvin lan gal la. Nopea oikean käden kierto pommilaukaisi mella sinne menivät! Ko ne vähän nytkähti, kun siitä irtautui 650 kiloa pommeja. Odottelimme kunnes tunsimme töytäyksen allamme pommien räjähtäessä. Kello oli Laurila painoi koneen loivaan liukuun kohti Suurkylän lahtea, ja sieltä otimme suunnan Haminaan. Paluulento tuloreittiä käyttäen oli leppoisa tehtävä oli suoritettu, mantereella eivät hämärä ja lumisade enää häirinneet. Mieltä vain askarrutti, mitä temperamenttinen, mutta reilu komentaja sanoisi, kun en ollut saanut lentuetta lähdössä kokoon? Kun BL-154 oli ollut jo hyvän matkaa paluulennolla, soitti Somerto uudet säätiedot Kotkasta ja ilmoitti, että sää on huonontunut kohteella. Koneisiin ei tietoja saatu viestitettyä, eikä sitä tarvinnutkaan, sillä säätilanne tiedettiin koneessa jo. Laskeuduimme klo Komentaja Eskola oli vastassa tiukaten missä muut ovat. Totesin ihmeekseni, ettei muita koneita ollut vielä laskeutunut. Kohta kuitenkin alkoi kuulua moottoreiden ääntä, ja pian oli kentällä tungosta. Katajiston kone oli yksi kolmesta, jotka yleensä löysivät kohteen ja pommittivat sitä. Kohteella kävivät kello 5.25 BL-152, luutnantti Ka ri Grundström, vänrikki Martti Koivula ja kersantti Väinö Taivainen ja BL- 159, vänrikki Erkki Peltola, vänrikki Onni Koskimaa ja kersantti Sulo Rikkinen. Muista koneista osa kävi lähellä kohdetta, mutta eivät voineet pudottaa pommeja, koska eivät sitä nähneet. Osa koneista har hai li ek syksissä Kotkan ja Pyhtään alueilla. Yksi koneista eksyi Viron rannikolle. BL-109:n kk-ampuja, alikersantti Tuure Hannula kertoi heidän olleen pahasti eksyksissä jossakin Kotkan länsipuolella. Olivat lopulta löytäneet 111

8 Inkeroisten kylän, jossa lentäneet matalammalla kuin Tampellan tehtaan piippu. Anjalan kunnantalon katolla ollut it-koneki vää ri oli paahtanut heidän peräänsä, kun olivat matalalta pyyhkäisseet yli. Olivat lopulta löytäneet Kouvolasta Imatralle menevän radan ja sitä matalalla seuraten päässeet Im molaan. Oh jai missa oli ollut Railon Veikko ja tähtärinä Tuu lion Pentti. Pommit he olivat pudottaneet jonnekin meren jäälle. Tappioitta ei tämäkään retki mennyt, ja nyt sen aiheutti todella huono sää. Ohjaajat joutuivat lentämään joko pilvessä mit tari len nos sa tai erittäin matalalla säilyttääkseen maanäkyvyyden. Noin kello 5.20 syöksyi LeLv 44:n BL-147 meren jäälle Bois tön lin nakkeesta pohjoiseen. Koneen pommilasti räjähti, ja 80 cm:n pak sui seen jäähän syntyi 25 metrin mittainen avanto. Pirs tou tu nei ta koneen osia löytyi 300 metrin alueelta. Räjähdys oli ollut niin voimakas, että läheisessä Lehtisen saaressa olleen linnakkeen yksi saunan ovista oli avautunut il manpaineesta. Ohjaaja lentomestari Tarmo Hämelä, tähystäjä vänrikki Antti Hiissa ja kk-ampuja kersantti Veikko Pippuri olivat lentäneet viimeisen lentonsa. Hämelä oli joutunut lentämään hyvin matalalla lumisen jään päällä eikä ilmeisesti ollut erottanut valkoista pintaa, johon kone oikealle kallistuneena loivasti iskeytyi. Saman laivueen BL-149 syöksyi ohjaamattomana pystysyök syssä noin metrin korkeudesta Loviisan Valkon satamasta koilliseen Högholmin saaren ja rannan väliin jäälle kello Ilmeisesti ohjaaja oli menettänyt mittarilennossa koneensa hallinnan. Paikalla oli suuri no keen tunut avanto, joten tässäkin tapauksessa pommit olivat räjähtäneet. Koneen osia oli levinnyt laajalle alueelle. Ohjaaja lentomestari Kaarlo Salas, tähystäjä vänrikki Karl-Erik Lång ja kk-ampuja kersantti Tauno Kemppainen olivat siirtyneet hiljaiseen lai vueeseen. Saman päivän alkuillasta piti Suursaarta pommittaa vielä kerran uudestaan, sillä suomalaiset eivät olleet saaneet saarta kokonaan haltuunsa. Venäläiset tekivät sitkeää vastarintaa, ja tilanne pysähtyi asemiin Kiiskinkylän länsipuolelle. Nyt oli pommitusajan takarajaksi annettu klo Vain yksi kone, BL-154 lähti matkaan samalla miehistöllä, kuin aamullakin. Sää oli jo hieman parempi, mutta ei vieläkään mikään hyvä. Kello pyyhälsi kone matkaan Immolasta ja löysi kohteen nyt jo helpommin. Vasta kolmannella ylilennolla pudotettiin pommit 400 metristä kello tähystäjän mielestä siihen paikkaan mihin pitikin. Ne putoilivat itä länsisuun nassa tielle ja sen molemmille puolille sekä Kiis kinkylän länsireunalla ja Laurinsuon itäreunalla oleviin joukkoihin 250 metrin mat- 112

9 kalla. Paluulento sujui rauhallisissa merkeissä. Laskun jälkeen lähti Katajisto hyvillä mielin tekemään suori tus ilmoitusta onnistuneesta lennosta tiedustelu-upseerille esikuntaan. Oltuani vähän aikaa toimistossa soi puhelin, johon vastasi luutnantti Hakala. Hän kuunteli aikansa ja vastasi: Hetkinen, tässä olisi paikalla koneen päällikkö luutnantti Katajisto, hän voi itse kertoa. Luurin toisessa päässä oli nelosrykmentin komentaja everstiluutnantti Somerto, joka kysyi tiukkaan äänensävyyn: Paljonkos luutnantin kello on? Ihmettelin hieman juttua, mutta kerroin oikean ajan. Somerto kysyi seuraavaksi: Mistä tiesitte, että ne olivat vihollisia, joita pommititte. Vastasin: Herra everstiluutnantti, teimme kolme ylilentoa varmis tukseksi. Mihin kellon aikaan pudotitte pommit? Se oli viittä minuuttia vaille seitsemän. Hän sanoi lopuksi sanat, jotka iskivät tajuntaani kuin nyrkki: Niin, pommitus on ollut kyllä tuhoisa, mutta olette pommittaneet omia! Pyysi sitten antamaan puhelimen Hakalalle, ja minuun iski todella masentava tunne. Meni pitkän aikaa, ennen kuin sain taas kootuksi itseni. Näinkö tässä sitten oli käynyt. Koski kovin, sillä tiesin Suursaaren valtausjoukoissa olleen paljon tuttuja Pohjois-Hämäläisiä kavereitani. Ruvettiin tekemään kuulustelupöytäkirjaa asiasta, mutta sen katkaisi kolmosrykmentin komentajan, everstiluutnantti Nuotion puhelu: Olkaa huoleti, kyllä ne pommit meni oikeaan maaliin. Valtava painon tunne putosi harteilta ja sydämestä! Kun Katajistolle myönnettiin 3. luokan vapaudenristi Suursaaren lennoista, niin nelosrykmentin johdolle jaettiin muunlaista ansiota. Everstiluutnantti Somerto siirrettiin pois komentajan tehtävistä Kau ha valle ja tilalle määrättiin everstiluutnantti Sarko. Tuo huono sää oli ollut jäällä olleille valtaajille osin pelastava tekijä, kun taas lentäjille se oli ollut kuoleman leikkiä. Huhtikuun 15. päivänä 1942 Alehovtsinan lähistöllä sijaitsevan Var benit san huoltokeskuksen pommituksessa ei lentoa haitannut sää, vaan siitä tuli laivueen kaikkein tappiollisin retki teknillisten syiden takia. Asiaa tutkittiin aikanaan, mutta yleinen mielipide lentäjien keskuudessa oli toinen kuin virallinen lausunto. Kolme Blenheim-pommittajaa räjähti lähes samanaikaisesti pom mituslinjalla vieden mukanaan yhdeksän lentäjää. Palavia koneen osia sateli 113

10 alas aamuyön hämärässä. Pian epäiltiin omien pommien rä jäh tä neen koneissa heti niiden irrotuksen jälkeen. Edellisen päivän iltana kello oli käskynjako laivueen esikunnassa. Paikalla oli vain seitsemän koneen miehistöt, sillä sodan menetykset olivat jo alkaneet tuntua. Tiedustelu-upseerin kasvoista näki jo etukäteen, että tulossa olisi rankemman puoleinen reissu. Lähtö olisi aamuyöstä neljän aikaan ja kohteena vihollisen huoltokeskus ja divisioonan esikunta Varbenitsan kylässä Lotinanpellosta kaakkoon. Siellä tiedettiin olevan runsaasti ilmatorjuntaa ja hävit tä jäkenttä lähistöllä. Tehtävään valmistauduttiin erittäin huolellisesti, ja tarkkoja laskelmia tehtiin kaikkien mahdollisten olosuhteiden varalta. Tämän jälkeen miehet lähtivät levolle odottamaan päivystäjän herätystä. Eräässä aliupseerituvassa yksi rannalle jäävä ennen nukkumaan menoa laukoi hirtehishumoristisia letkautuksia, kuten tapana oli. Joensuussa oli ollut samana päivänä rykmentin hiihtokilpailut, ja eräs kk-ampuja oli kisan jälkeen maistellut vähän miestä väke väm pää ja pyysi kaveria ottamaan hänen paikkansa, jos hänen olonsa ei tästä paranisi. Mielellänihän minä lähden, jää sinä vain lepäämään. Ei jäänyt, vaan lähti ja sinne jäi. Tähystäjä Pentti Tuulio pyyteli kovin saada vaihtaa paikkaa Hiltusen Sakarin kanssa, ja lopulta Sakari myöntyi ja antoi paikkansa kaverilleen ja jäi siten henkiin. Tällaisia viime hetken vaihtoja, joissa vaih taja sitten jäi matkalle sattui useitakin. Tuurista se oli joskus sota-aikana len täjänkin elämä kiinni. Kunnon uni ei vain tahtonut tulla miesten silmiin, vaan pyö rittiin laverilla jonkinlaisessa horteessa. Pommituskohde oli tehtävänä vaikea, ja ajatukset pyörivät sen ympärillä. Hildénin Edvard nousi jo hyvissä ajoin keittämään teetä, kun ei kerran nukut ta nut. Liikuskeli hiljaa, ettei herättäisi ketään ja ajatteli pyytää kaverit sitten valmiiseen pöytään. Kun kaikki oli valmista, koko kämpän väki heräili samaan aikaan. Teeskentelivät vain nukkuvansa, että saivat valmiit teet. Lähtöhetkellä tuuli puhalteli kohtalaisen voimakkaasti pohjoisen suunnalta. Koneiden seisontapaikat olivat kentän pohjoispään lähettyvillä, joten ohjaajat joutuivat rullaamaan koneensa kiitotien eteläpäähän startatakseen vastatuuleen. Rullaustiet olivat kuop pai sia, koska niihin oli kevätaurinko päivän lämmöllään sulattanut reikiä. Nyt yöpakkasen jäädyttämänä pinta oli kova ja erittäin töyssyinen. Blenheimit rullailivat heilahdellen kohti kentän eteläpäätä. Len toon lähtö kii dossa ne tärähtelivät lisää pyörien osuessa kiitoradan pinnan epä ta saisuuk siin. Koneet oli jaettu kahteen lentueeseen, joista Lentue Poimion johtoko- 114

11 ne starttasi lentovalot päällä matkaan varttia vaille neljä ja kiersi kenttää keräten koneitaan muodos tel maan ampuen valkoisia valoammuksia. Heidän piti olla koko laivueen johdossa tällä reissulla. Johtoko nees sa BL-109:ssä luutnantti Aimo Huhtala, kapteeni Asser Poimio ja kersantti Risto Räty odottelivat muita. Siivelle liittyivät BL-159 (lentomestari Arvo Peltola, vänrikki Pentti Tuu lio ja kersantti Salomon Riut ta), BL-158 (vänrikki Viljo Aflecht, vänrikki Heikki Näsinlinna ja kersantti Edvard Hildén) ja BL-157 (vänrikki Erkki Peltola, vänrikki Jouko Hamari ja ylikersantti Yrjö Rekola). Kun he olivat päässeet muotoon otti johtokone suunnan kohti Syväriä kello Viittä vaille neljä lähti lentue Lehmuksen johtokone odottelemaan muiden mukaan tuloa ampuen punaisia valoammuksia. Johtokoneena oli BL-160 (kapteeni Kosti Lehmus, luutnantti Erkki Katajisto ja kersantti Väinö Taivainen). Sii vel le lensivät BL-154 (kersantti Valto Laurila, vänrikki Martti Koivula ja kersantti Uuno Fennander) ja BL-152 (luutnantti Kari Grundström, luutnantti Keijo Salonen ja alikersantti Tuure Hannula). Kymmenen minuuttia yli neljän lähti tämä porukka edellisen perään vielä lähes pimeään aamuyöhön. Katajisto: Emme nähneet edellä meneviä, mutta aina välillä näkyi heidän ampumia omakonetunnuksia. Ylitimme Nurmoi lan lentokentän, sammutimme lentovalot ja ammuimme viimeisen kerran omakonetunnuk sen. Kun ylitimme Syvärin aikataulun mukaisesti kello 4.46 Loti nan pel lon länsipuolelta näimmekin yllättäen toisen lentueen ampuvan tunnuksen takaoikealla. He olivat todenneet menevänsä liian aikaisin kohteelle, joten olivat kaartaneet Aunuksen kohdalla ylimääräisen lenkin ja tulivat nyt perässämme. Suunnistusvastuu siirtyi nyt minulle, ja lensimme met rissä kymmenisen kilometriä kohti etelää suoalueita hyväksikäyttäen, väis täen yhden kylän Lotinanpellon kaakkoispuolella. Täältä annoin suunnan 80 astetta itään, ja kun kapteeni Lehmus kaartoi koneemme tiukasti vasemmalle oli vieläkin lähes pimeää. BL-154 siirtyi tässä vaiheessa aivan johtokoneen taakse noin sadan metrin päähän ja BL-152 viimeiseksi jonossa. Katajisto jatkaa: Maastosta alla erottuivat vain heikosti peltojen, kevään sulattamien järvien ja soiden reunamat näyttäen kaikki samanlaisilta. Paras kiintopiste oli Lotinanpellosta Var be nitsaan johtava tie, vaikka sekin näkyi heikosti. Suoritin tarvittavat pommitähtäinmit taukset, ja kytkin pommit laukaisu val miik si. Seurasin tarkasti alla olevaa tielinjaa. Näin kaksi kannasta, Savijärven ja Viljärven väliset, joista toisen halki johtavasta tiestä erottui tienhaara luoteeseen. Siinä se on, Varbenitsa! 115

12 Erkki osoitti etuoikealla olevan maalin ohjaajalle, joka kaartoi tiukasti oikealle ja pommituslinjalle. Lähestyimme maalia pohjoiskoillisesta etelälounaan suuntaan. Tunnis tin ilmakuvan perusteella kohteeksemme annetun rakennusryhmän. Muutamia pieniä suuntakorjauksia nyt suoraan siinä se liukui täh täimeen vedin laukaisimesta. Kello 4.58, kaksi 250 kilon miinapommia ja kymmenen pienempää paukkua lähti putoamaan. Miinapommit osuivat suoraan ra ken nus ryhmään, mutta en ehdi nähdä niiden räjähdystä, koska niiden sytytys oli lyhytmekaaninen. Ilmatorjuntaa emme havainneet koko lähestymisvaiheen aikana, vasta nyt kun kaarroimme oikealle heti pommituksen jälkeen alkoi valojuovia ilmestyä taaksemme. Kk-ampujamme huusi: Takana tuleva kone (BL-154) leimahti tulipalloksi ja syöksyy alas. Ja perään: Nyt siellä meni joku toinenkin meikäläinen (BL-159)! huusi Taivainen uuden järkyttävän tiedon. Viimeisenä jonossa tulleen BL-152:n kk-ampuja näki edessään koneen (BL-154) räjähtävän ja samoin takana tulipallon (BL-159) lei mahtavan taivaalla. Mitä ihmettä oikein tapahtui, kun koneita räjähteli ympäri taivasta? Suoraan lännestä lähestyneen Poimion lentueen keulilla tuli ensimmäisenä BL-159, Arvo Peltola, Pentti Tuulio ja Salomon Riutta. Perässä tulevan BL-158:n tähystäjä Heikki Näsinlinna: Lähestyessämme maalia näin sen suunnalla ilmassa syntyvän tulipal lon, joka ha joten putosi alas (BL-154). Olimme maalilta noin 15 kilometriä länteen. It-tulen suuliekkejä näin ainoastaan maalin molemmin puolin itä län sisuunnassa melko laajalla alueella. Räjähdyspilviä en nähnyt ollenkaan. Juuri pommitushetken lähestyessä näin noin 300 metriä edellämme olevan koneen (BL-159) räjähtävän muodostaen tulipallon, joka hajosi kolmeen osaan. Molemmissa äärimmäisissä osissa tuntui tapahtuvan vielä uusia räjähdyksiä. Koneiden moottorit sinkoutuivat palavina ilmassa kuin me te orit eri suuntiin. Osat putosivat palaen alas, ja jäljelle jäi tumma savupilvi. Jokunen sekunti tämän jälkeen juuri pommittaessani kello 5.02 ilmoitti kkampujamme, että noin 50 metriä meidän taka nam me ja meidän alapuolellamme oleva kone (BL-157) myös räjähti kappaleiksi. Viimeisenä kohteella kävi Huhtalan BL-109. Nelosrykmentin kolmen laivueen tulo kohteelle oli ajoitettu niin, että LeLv 46:n yhdeksän uutta Dornieria, jotka olivat vasta muutaman kerran olleet useamman koneen pommitusretkellä, LeLv 44:n kolme Blenhei- 116

13 miä ja 42:n seitsemän Pelti-Heikkiä pommittaisivat muutaman minuutin välein kohdetta. Pyrittiin yllättämään vihollinen, mutta niin ei käynyt. Oliko ajoitus oikein suunniteltu, noudatettiinko käskettyjä aikoja ja sat tui ko vain virhelaskelmia lentoajoissa? Muun muassa Dor nierit olivat joutuneet tekemään ylimääräisen kierroksen Syvärin päällä, koska olisivat tulleet kohteelle viisi minuuttia liian aikaisin. Joka tapauksessa ilmatorjunnan vastaanotto oli kuin valmiiksi viri tetyn orkesterin musiikin avaus, kuten Erkki Katajisto asian ilmaisee. Laivue 44:n yhdessä koneessa nähtiin, kuinka kolme konetta räjähti lähes samanaikaisesti vähän ylempänä. Tämän nähtyään ensimmäisellä sotalennollaan ollut tähystäjävänrikki oli puolittain ääneen ajatellen kysynyt muilta, että voiko tuonne mennä, kun tulee niin sakeasti tulta. Jos toiset uskaltavat kuolla tuolla, niin kyllä mekin lennämme sinne, totesi ohjaajana ollut lentomestari päättäväisenä. Nuoremmasta veljestään oli huolissaan alikersantti Hugo Fennander, joka oli Dor nierissa kk-ampujana ja tiesi velipoikansa Uunon olevan vasta menossa tuohon samaan tulimyrskyyn, josta hän oli juuri äsken selvinnyt. He lensivät jo kotiinpäin, kun Hugo näki takana yhden Blen hei min räjähtävän. Dornierit laskeutuivat Joensuun Linnunlahden jääkentälle, ja miehistöt menivät aamuteelle, kun Rädyn Lassi ja Simanaisen Vaito tulivat Hugolle myöhemmin kertomaan, kuinka 42:n koneille ja velipojalle oli käynyt. Kun laivue 42:n jäljelle jääneet neljä konetta selvisivät it-tu lesta, hyökkäsi hämärästä kolme hävittäjää takaa alhaalta BL-152:n kimppuun. Vain yksi seurasi pintoihin, mutta ei päässyt ampumaetäi syy delle. Koneet laskeutuivat Värtsilään kello 6. Hildén: Mielet matalina laskeuduimme neljän koneen ryhmänä tukikohtaamme. Tällaista menetystä emme aikaisemmin olleet yhdellä kertaa kokeneet. Kentällä oli laivueenkomentaja meitä vastassa tiedustelu-upseerin ja teknillisen henkilöstön kanssa. Käden puristukset olivat äänettömiä, mutta sitä paremmin mieleenpai nu via. Astelin kämppään, jossa yhteinen teenjuontimme oli tapahtunut noin nelisen tuntia aikaisemmin. Herätin vielä nukkuvan toverini, joka heti kysyi, olemmeko kahden tässä kämpässä? Nyökkäsin vastaukseksi. Alkoi heti tutkimus, koska epäiltiin, että omat pommit olivat räjäh tä neet pudotushetkellä. Kello oli jo neuvottelu kapteeni Poimion ja asemestari Keskitalon kanssa koskien varmuutta pommien sytyttimistä. Edel- 117

14 leen jo samana päivänä tarkastettiin asepajassa Pmi Sp 100:n sytytin, Pmi Sp 250:n ja Psi 25 kr:n kärkisytytin, Pmi Sp 250:n peräsytytin ja Psi 12,5 T:n sytytin. Tarkastelussa käytiin läpi sytyttimien rakenne, jolloin selvisi, että muut sytytinlajit ovat käyttövarmoja paitsi Pmi Sp 250 ja Psi 25 kr:n kärkisytytin, jossa varmistintappi irtoaa liian helposti. Lisäksi Pmi Sp 250:n peräsytytin kaipaa lisävarmistukseksi ku mirenkaan. Psi 25 kr:n sytyttimien tarkastelua jatkettiin siten, että ripustettiin kyseinen pommi Blenheim-koneeseen rungon etumai siin ripustimiin. Tällöin todettiin seuraavaa. On todennäköistä, että varmis tin tap pi voi koneen pomppiessa startissa irrota sytyttimessä, huomioiden lisäksi, että ketju, joka vetää varmistintapin pois, voi mas sal laan lisätä jatkuvaisuutta ylöspäin. Kun pommiluukut lennon aikana läpättävät, käy pommi loke rossa ilmavirta, joka voinee pyörittää varmistinpotkurin auki. Pommi ri pus ti met on kytketty laukaisimeen siten, että ensin putoaa sivummainen pommi. Kun luukku sen jälkeen on sulkeutu mas sa, putoaa keskimmäinen pommi, jonka sytytin näyttää voivan lyödä pommiluukkua vasten. Tämän takia ehdotetaan, ettei Psi 25 kr käytetä ennen kuin sen sytytin on saatu varmaksi, ja että Pmi 250 Sp:ssä käytetään vain peräsytytintä, jonka varmistintappi varustetaan lisäksi ku mi var mis ti mella. Lisäselvityksenä nelosrykmentin komentajalle majuri Eskola mainitsee, että koneiden seisontapaikalta on verrattain pitkä matka kiitoradalle ja rullaustiet erittäin kuoppaiset ja vaikeat pyöräko neil le niin kauan kuin nykyistä keliä kestää. Totuutta siihen räjähtivätkö koneet samanaikaisesti kovassa sul ku tu lessa vai omista pommeista ei koskaan saada. Sodassa tulee aina tappioita, mutta näin suurina yhdellä kertaa pienelle porukalle se oli ankara isku. Taistelutahto ei siitä kuitenkaan lan nistunut, vaan nuoret lentäjät, jotka olivat hakeutuneet tehtäviinsä vapaaehtoisesti, tunsivat vastuunsa, ja seuraavana päivänä lensi jo yksi Blenheim kuvaamaan pommitustuloksia Var be nit sassa. Seuraava useamman koneen sotalento oli Äänisen itärannalla olevan Vodlajoen suulla sijaitsevan sahalaitoksen pommitus toukokuun 9. päivänä. Kapteeni Melasniemen johdolla viisi konetta pudotti kahdella eri lennolla palopommeja kohteeseen, joista ensimmäisellä syttyi useita tulipaloja lautatarhassa. Toisella lennolla saatiin täysosuma sahara ken nukseen ja kahteen lotjaan rannalla. Tulipalojen loimotus näkyi kauas. Lentolaivue 118

15 44 oli mukana seitsemällä koneella. LeLv 46:n Dornierit pommittivat samaan aikaan etelämpänä Andoma joen suulla ollutta sahalaitosta. Laivueen Blenheimit käyttivät työkenttänä Äänislinnaa (Solo man nia), josta ne polttoaine- ja pommitäydennyksen jälkeen start ta sivat uudelleen matkaan. 119

16 BL-142 Pyhäselän rantahietikolla heinä elokuussa Kuvassa näkyy kaksi muuta Blenheimiä sekä laivueen yhteyskoneena toiminut Fokker C.V FO-76. (Suomen ilmailumuseo) Vasemmalla ohjaaja lentomestari Adolf Syrjänen ja oikealla tähystäjä vänrikki Vilho Tamminen. He kuolivat samalla lennolla 21. heinäkuuta 1941, kun vihollis hä vittäjä ampui BL- 139:n alas. Kk-ampuja Mauri Rimpivaara hyppäsi laskuvarjolla ja palasi muutaman päivän kuluttua takaisin omalle puolelle. (Aake Syrjänen, Anna-Liisa Lemettinen)

17 Yläkuvassa järvestä nostettu rumpulipas, joka oli kiinni Rimpivaaran Vickers-konekiväärissä, kun hän tulitti I-16bis-hävittäjää. Alakuvassa riutuneen näköinen Rimpivaara palattuaan takaisin yksikköönsä Noljakan kylässä Joensuussa 28. heinäkuuta Miehen kuntoa vasemmalla ihmettelevät Sakari Hiltunen ja Onni Rautava. (Matti Hämäläinen, Mauri Rimpi vaara)

18 Kuvia ohjaajan ja tähystäjän paikoilta Harvinainen kuva Blen heimin kaksois oh jai mis ta, joita käytettiin koulutuksessa. (Paavo Alava) Oikealla puolella oleva tä hystäjä antaa suuntakorjauksia ohjaajalle. Mittaritaulun yläosassa oleva ne liskulmainen mittari on kierroslukumittari molemmille moottoreille, ja sen yläpuolella on kompassi. Ohjaamo oli ahdas, mut ta näkyvyys oli lyhyt nokkaisessa mallissa erinomainen. (Tuure Hannula) Blenheim räi mäisee matalalta yli Linnunlahden jääkentän Joensuun Pyhäselällä. (Jorma Suomalainen)

19 Laivue vietti Värtsilän tukikohdassa lähes kolme vuotta, joiden aikana majoitusolot paranivat koko ajan. Kuvissa on 2. lentueen kolmenlaisia asumuksia. Vasemmalla pahviteltta, joka oli asuntona syksystä 1941 talven yli seuraavan vuoden toukokuuhun. Teltassa tarkeni kunhan kamiina kävi kuumana. Ylhäällä oikealla on lautaparakki elokuussa Niitä pystytettiin innolla teltoissa asumisen jälkeen. Toisessa päässä oli aliupseerien huone ja toisessa upseerien. Keskellä asuivat lentueenpäällikkö ja varapäällikkö. Kesällä 1943 rakennettiin asunnoiksi jo kunnon hirsimökit, joissa miehet ehtivät asua noin vuoden verran. (Tuure Hannula)

20 Paljon ei jäänyt jäljelle BL- 137:stä sen sytyttyä tuleen ja räjähdettyä vi hol lis hä vittäjien hyökkäyksen jäljiltä Värtsilän kentällä 3. syyskuuta Yläkuvassa koneen romut palavat kentän laidalla ja alakuvassa enää vähän höyryävä moottori. (Yrjö Rekola)

21 Lentosuunnitelmaa tehdään BL-140:n siivellä ennen sotalennolle lähtöä Värt si lässä 17. syyskuuta Vasemmalla tähystäjävänrikki Erkki Åkerlund kertoo ohjaaja lentomestari Arvo Peltolalle ja kk-ampuja vänrikki Sauli Saarelle, että edessä on kuvauslento ja laivaliikenteen tiedustelu Äänisellä. (Toini Peltola) Kolme Blenheimiä matkalla Muurmannin radalle 15. lokakuuta Kuvassa koneet Vii tanan yläpuolella ja seuraavan sivun kuvassa Kontupohjan yllä. Blenheimin molempien siipien päissä näkyvät pisteet ovat Morane-suojahävittäjiä ja niistä oikealle on vielä kaksi lisää. (Tuure Hannula)

22 Suomenlahdella kesällä 1942 käytettiin apuna alusten tunnistamisessa tällaisia si lu et ti piir roksia. (Tuure Hannula) Kk-ampuja kersantti Tuure Hannula nähtynä vihollisen silmin tässä tosin Immolan kentällä 14. heinäkuuta Eivät olleet häävit oltavat tornissa yhden pienen aseen takana, varsinkin kun tiesi, että oli ensimmäiseksi hävittäjän tähtäimessä. (Tuure Hannula)

23 Mekaanikot Lars Erlamo ja Mikko Hirvi huoltamassa BL-109:n moottoria Immolassa 14. heinäkuuta 1942 Suomenlahden komennuksen aikana. (Tuure Hannula) Vasemmalla mekaanikko Alpo Savunen ja keskellä ohjaaja luutnantti Kari Grund ström tarkastavat BL-160:n ohjaamon luukulla vielä joitain asioita ennen lähtöä. Oikealla tähystäjä luutnantti Keijo Salonen. Miehistö, johon lisäksi kuului kk-ampuja kersantti Veikko Rinne suoritti Solomanni (Äänislinna) työkenttänä ilmakuvauksia Syvärillä syyskuun lopulla (Alpo Savunen)

24 Ylhäällä: Blenheimit matkalla Ayräpäähän 9. heinäkuuta 1944 tukemaan pom mi tuksin siellä käytäviä kiivaita taisteluita. Alhaalla: Samaiselta lennolta palanneet 2. lentueen miehet kertailevat lennon tapahtumia Naarajärvellä. Vasemmalta: Len tu eenpäällikkö kapteeni Erkki Palosuo on tullut pyörällä tapaamaan palanneita, ylikersantti Tuure Hannula (turkishaalarit), vänrikki Elmer Meilahti (lentopäähine kädessä), tuntematon, luutnantti Pekka Parviainen (polkupyörä), vänrikki Simo Suojanen (käsi taskussa) ja kuvan oikeassa reunassa luutnantti Erkki Rommeli Harju selostaa käsillään hävittäjien hyökkäystä. (Tuure Hannula)