Kaukolämmön jakelun teemapäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaukolämmön jakelun teemapäivät 11.-12.2.2015 Sokos Hotel Ilves, Tampere"

Transkriptio

1 Kaukolämmön jakelun teemapäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere

2 Kaukolämmön jakelun teemapäivät Sokos Hotel Ilves, Tampere Kauan odotettu Kaukolämmön jakelun teemapäivät kokoaa kaukolämpöverkon ammattilaiset yhteen helmikuussa Tampereelle. Kahteen päivään on koottu tiivis paketti ajankohtaisia asioita niin verkon suunnitteluun, rakentamiseen kuin myös kunnossapitoon liittyen. Esillä on uusia suosituksia ja ohjeita sekä tutkimus- ja kehityshankkeita. Kuulemme rakentamisen käytännön kokemuksia mm. no dig rakentamisesta ja hitsaussaumojen sekä liitoseristysten ja -saumausten arvioinnista ja tarkastamisesta. Rakennustyön urakka- ja työntekijätietojen ilmoitusvelvollisuuden osalta saamme tilannekatsauksen ja kuulemme mm. työkaluista työmaavelvoitteiden hoitamiseen. Yhä useammassa yrityksessä mietitään, miten verkon perusparannus pitkällä tähtäimellä suunnitellaan, ajoitetaan ja toteutetaan. Mihin kriteereihin suunnittelun ja päätöksenteon tulisi pohjautua. Toisena päivänä paneudummekin verkon perusparannusstrategiaan ja suunnitelmaan kaikkiaan neljän yrityksen case-esimerkkien johdolla. Tule tapaamaan kollegoita sekä keskustelemaan ja verkostoitumaan! Kohderyhmä Teemapäivien ohjelma soveltuu kaukolämpöverkon suunnittelun, rakennuttamisen ja rakentamisen sekä käytön ja kunnossapidon kanssa tekemisissä oleville energiayritysten henkilöille, alan urakoitsijoille, konsulteille sekä tavarantoimittajille. Koulutuspaikka Sokos Hotel Ilves, Hatanpään valtatie 1, Tampere, puh , Majoitusvaraukset mennessä Huom, osa kiintiöstä vapautuu jo joten varaathan huoneesi ajoissa! Varaukset suoraan Sokos Hotel Ilveksestä (puh , tai myyntipalvelusta (puh , Huonetta varatessa mainittava kiintiötunnus ADATO. Huonehinnat (standard-luokka) 129 eur/1hh/vrk ja 149 eur/2hh/vrk. Huoneita on varattu ajalle Osallistumismaksu Tilaisuuden osallistumismaksu on 695 euroa + alv Energiateollisuus ry:n jäsenille. Muille hinta on 865 euroa + alv (ei-jäsen). Hinta sisältää ohjelmaan merkityt tarjoilut sekä sähköisen luentomateriaalin. Peruutusehdot Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdyistä peruutuksista veloitamme 50 % osallistumismaksusta. Mikäli osallistuminen perutaan kaksi arkipäivää ennen tilaisuutta tai sen jälkeen tai osallistuja jää saapumatta, veloitamme koko osallistumismaksun. Peruutustapauksissa voidaan hankkia tilalle toinen osallistuja. Tilaisuuden peruuntuessa osallistuja vastaa itse majoitusvarausten peruutuksista ja kustannuksista. Ilmoittautuminen 4.2. mennessä Adato Energia Oy:n koulutuskalenterin kautta Lisätietoja tilaisuudesta antaa Sanna Kokkonen, Adato Energia Oy, p ja Veli-Pekka Sirola, Energiateollisuus ry, p Tilaisuuden järjestelyjen yhteyshenkilö Paula Peura, Adato Energia Oy, p Tervetuloa!

3 Ohjelma KESKIVIIKKO Puheenjohtajana toimii lämmönjakelutyöryhmän puheenjohtaja Jyrki Parpola, Tampereen Kaukolämpö Oy 9.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 9.50 Tilaisuuden avaus 9.55 Tervetuloa Tampereelle Pasi Muurinen, Tampereen Kaukolämpö Oy Kaukojäähdytys Tampereella Timo Pesonen, Tampereen Kaukolämpö Oy Tutkimus uuden energiatehokkaan alueen liittämisestä pääverkkoon Harri Muukkonen, Pöyry Finland Oy Päivitetty suositus L11 Kaukolämpöverkon suunnittelu ja rakentaminen Janne Arko, Turku Energia Oy Lounas Päivitetty suositus L5 Kaukolämpöverkon rakentamisen urakka-asiakirjat Ossi Hyvärinen, Kuopion Energia Oy No dig rakentaminen N.N., Lännen Alituspalvelu Oy Kaukolämpöjohdon suuntaisporaus, case Kauhava Marko Viljanmaa, Contria Oy Iltapäiväkahvi Putkikaivannot ja RIL:in uusi kaivanto-ohje RIL 263, 2014 Tommi Hakanen, Lemminkäinen Infra Oy Rakennustyön urakka- ja työntekijätietojen ilmoitusvelvollisuus Pirkko Vuori, Verohallinto Työkaluja työmaavelvoitteiden hoitamiseen sekä tilaajavastuulain uudistuskaavailut Antti-Eemeli Mäkinen, Tilaajavastuu.fi Päivän päätös Päivällinen, Sokos Hotel Torni os. Ratapihankatu 43

4 TORSTAI Puheenjohtajana toimii lämmönjakelutyöryhmän puheenjohtaja Jyrki Parpola, Tampereen Kaukolämpö Oy 8.45 Kokemuksia kentältä johtorakentamisesta Jarmo Ahlbom, Turun Asennus ja luokkahitsarit Oy 9.10 Hitsaussaumojen arviointi- ja tarkastuskäytäntö kentällä Kari Latvala, Inspecta 9.30 Liitoseristysten ja saumausten arviointi ja tarkastukset kentällä Samuel Somero, KVL-tekniikka Oy 9.50 Kahvitauko Perusparannuspohjustus Veli-Pekka Sirola, Energiateollisuus ry Verkon perusparannusstrategia ja -suunnitelma, case Heikki Ojansuu, n Energia Oy Verkon perusparannusstrategia ja -suunnitelma, case Fortum Kati Kupila, Fortum Power & Heat Oy Verkon perusparannusstrategia ja -suunnitelma, case Marko Mäkinen, Helen Oy Verkon perusparannusstrategia ja -suunnitelma, case Oulu Arto Kallio, Oulun Energia Oy Hankintalakiuudistus Markus Ukkola, työ- ja elinkeinoministeriö Lounas Turvallisuus yrityksen ykkösprioriteettina case Rudus Kari Lohva, Rudus Oy Rengasjohtoverkko ja asiakkaiden massavirtasäätö Maunu Kuosa, Aalto-yliopisto Tulevaisuuden kaukolämpöasuinalueen energiaratkaisut Tukalen-projekti Miika Rämä, VTT Tilaisuuden päätös ja loppukahvit

5 Vältä vaaran paikat! Kaukolämpöverkon työturvallisuus verkkovalmennus tilattavissa nyt Voit tehostaa työntekijöidesi turvallisuusosaamista Kaukolämpöverkon työturvallisuus verkkovalmennuksen avulla. Tehokas ja innostava verkkovalmennus havainnollistaa työturvallisuutta käytännönläheisesti valokuvien ja videoiden avulla. Visuaaliset elementit tekevät oppimisen houkuttelevaksi. Kaukolämpöverkon työturvallisuus verkkovalmennus on suunnattu kaikille kaukolämpöverkoilla työskenteleville henkilöille. Erityisen hyvin valmennus soveltuu kaukolämpöasentajille. Verkkovalmennuksen avulla asentaja tunnistaa vaaralliset tilanteet ja oppii varautumaan niihin etukäteen. Verkkovalmennus muistuttaa myös turvallisuuteen liittyvistä asenteista. Aina välillä on hyvä tarkastaa omat näin olen aina ennenkin tehnyt työtavat ja kerrata ja päivittää ne. Verkkovalmennuksen voi käydä läpi yksin tai yhdessä. Tämän jälkeen on hyvä keskustella, miten asiat linkittyvät oman yrityksenne toimintaan, Meillä toimitaan näin. Verkkovalmennus sisältää myös sähköisen osaamistestin. Lisätietoja verkkovalmennuksesta, videoesittelyn sekä hinnaston löydät Adaton sivuilta kohdasta koulutus -> verkkovalmennukset. Lisätietoja: Juha Rakkolainen, p Kevät Energiapuun hankinta Ympäristötutkimusseminaari Kaukolämpötietoa energianeuvojille, osa energianeuvonnan peruskurssia Energianeuvonnan peruskurssi Työehtosopimuskoulutus Kaukolämmön jakelun teemapäivät Tampere Energia-alan esimiesvalmennus peruskurssi(osa2) Kaukolämpöyritysten johdon ajankohtaispäivät Jyväskylä Toimihenkilöiden palkkausjärjestelmä Energiateollisuuden ilmastoseminaari Energia-alan ajankohtaispäivät avoin Energiateollisuuden kevätseminaari Lappeenranta Adato Energia Oy Käyntiosoite: Fredrikinkatu B 5. krs, 00100, p Postiosoite: PL 1427, S-posti: Laskutusosoite: PL 380, Lisätiedot ja ilmoittautumiset Energia-alan esimiesvalmennus peruskurssi(osa3) Kaukolämmön Ykkösenä asiakas avoin Työoikeuden perusteet, 9.6. Turvallissuuskoordinaattori energia-alalla, Kaukolämpöpäivät Oulu Energiateollisuuden työmarkkinaseminaari Muutokset ja lisäykset mahdollisia!

Kaukolämmön peruskurssi

Kaukolämmön peruskurssi Kaukolämmön peruskurssi 21.-22.4.2015 Scandic Park, ja 12.5.2015 Rantasipi Airport, Vantaa Kaukolämmön perustiedot haltuun tehokkaasti ja kattavasti. Kaukolämmön peruskurssi 21.-22.4.2015 Scandic Park,

Lisätiedot

Kaukolämmön jakelun teemapäivät Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone

Kaukolämmön jakelun teemapäivät Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone Kaukolämmön jakelun teemapäivät 30.11-1.12.2016 Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone Kaukolämmön jakelun teemapäivät 30.11.-1.12.2016 Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone Kaukolämmön jakelun teemapäivät kokoaa

Lisätiedot

Ykkösenä asiakas Kaukolämmön toimistohenkilöstön ja teknisen asiakastuen päivät 22. 23.5.2014 Tampere Congress & Culture Centre PUISTOTORNI

Ykkösenä asiakas Kaukolämmön toimistohenkilöstön ja teknisen asiakastuen päivät 22. 23.5.2014 Tampere Congress & Culture Centre PUISTOTORNI Ykkösenä asiakas Kaukolämmön toimistohenkilöstön ja teknisen asiakastuen päivät 22. 23.5.2014 Congress & Culture Centre PUISTOTORNI Ykkösenä asiakas Kaukolämmön toimistohenkilöstön ja teknisen asiakastuen

Lisätiedot

Energianeuvonnan peruskurssi

Energianeuvonnan peruskurssi Energianeuvonnan peruskurssi 1. jakso 5. 6.4.2016 2. jakso 21. 22.4.2016 Scandic Park, Energianeuvonnan peruskurssi 1. jakso 5. 6.4. ja 2. jakso 21. 22.4.2016 Scandic Park, Asiantuntevan ja ajankohtaisen

Lisätiedot

Energianeuvonnan peruskurssi

Energianeuvonnan peruskurssi Energianeuvonnan peruskurssi 1. jakso 20. 21.1.2015 2. jakso 10. 11.2.2015 Radisson Blu Royal, Energianeuvonnan peruskurssi 1. jakso 20. 21.1. ja 2. jakso 10. 11.2.2015 Radisson Blu Royal, Asiantuntevan

Lisätiedot

Kaukolämmön Ykkösenä asiakas. 8.-9.6.2016 Solo Sokos Hotel Torni, Tampere

Kaukolämmön Ykkösenä asiakas. 8.-9.6.2016 Solo Sokos Hotel Torni, Tampere Kaukolämmön Ykkösenä asiakas 8.-9.6.2016 Solo Sokos Hotel Torni, Tampere Kaukolämmön Ykkösenä asiakas 8.-9.6.2016 Solo Sokos Hotel Torni, Tampere Kaukolämmön Ykkösenä asiakas on vuotuinen myyntihenkilöstön,

Lisätiedot

Kaukolämmön peruskurssi

Kaukolämmön peruskurssi Kaukolämmön peruskurssi 11.-12.10.2016 Scandic Park, Helsinki ja 8.11.2016 Clarion Hotel Helsinki Airport, Vantaa Kaukolämmön perustiedot haltuun tehokkaasti ja kattavasti. Kaukolämmön peruskurssi 11.-12.10.2016

Lisätiedot

Kaukolämpöpäivät. 28. 29.8.2013 Technopolis Kuopio

Kaukolämpöpäivät. 28. 29.8.2013 Technopolis Kuopio Kaukolämpöpäivät 28. 29.8.2013 Technopolis Kuopio Kaukolämpöpäivät 28. 29.8.2013 Technopolis Kuopio Tämänvuotinen kaukolämpöalan ehdoton päätapahtuma, Kaukolämpöpäivät, pureutuu alan strategisimpiin tulevaisuuden

Lisätiedot

Syysseminaari. 11.11.2008 Helsingin Messukeskus

Syysseminaari. 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Syysseminaari 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Energiateollisuus ry:n syysseminaari 11.11.2008 Helsingin Messukeskus Energia politisoituu Ilmasto-ongelmat ja energian toimitusvarmuus kytkevät energia-asiat

Lisätiedot

Kaukolämmön Ykkösenä asiakas. 27.-28.5.2015 Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone

Kaukolämmön Ykkösenä asiakas. 27.-28.5.2015 Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone Kaukolämmön Ykkösenä asiakas 27.-28.5.2015 Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone Kaukolämmön Ykkösenä asiakas 27.-28.5.2015 Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone Asiakkuuskokemuksella kilpailuetua Asiakkuuskokemus

Lisätiedot

Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. Kaukolämpöpäivät Verkatehdas, Hämeenlinna Kohtaamispaikka keskiviikkona 23.8.

Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. Kaukolämpöpäivät Verkatehdas, Hämeenlinna Kohtaamispaikka keskiviikkona 23.8. Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille Kaukolämpöpäivät 23.-24.8.2017 Verkatehdas, Hämeenlinna Kohtaamispaikka keskiviikkona 23.8.2017 Tule ja ole osa kaukolämpöalan päätapahtumaa! Kaukolämpöpäiville

Lisätiedot

Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti

Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti Sertifioitu sähkökauppias -koulutus 2016 Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti Sähkökaupan ammattilaisten koulutus Sertifioitu sähkökauppias-koulutusohjelma on tarkoitettu sähkökaupan eri tehtävissä

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista. Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009

Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista. Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009 1 Fluorattujen kasvihuonekaasujen talteenotto suurjännitekytkinlaitteista Koulutuspäivät 16.11-18.11.2009 Helsingissä Aiheena: Uudet pätevyysvaatimukset fluorattuja kasvihuonekaasuja nimellisteholtaan

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 1. 5.2.2016, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. 24.8.2016 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Mikkeli

Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille. 24.8.2016 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Mikkeli Kumppaniksi Kaukolämpöpäiville ja Lämpöklubille 24.8.2016 Konsertti- ja kongressitalo Mikaeli, Mikkeli Tule ja ole osa kaukolämpöalan päätapahtumaa! Kaukolämpöpäivät on alan päätapahtuma, joka kokoaa laajasti

Lisätiedot

PAINELAITTEET 2016 VIIMEISTÄ TIETOA: UUSI PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ

PAINELAITTEET 2016 VIIMEISTÄ TIETOA: UUSI PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ AEL INSKO-SEMINAARI PAINELAITTEET 2016 VIIMEISTÄ TIETOA: UUSI PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ 13.4.2016, AEL, Helsinki PAINELAITTEET 2016 PERUSTIETOA 18. 19.5.2016, AEL, Helsinki PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ UUDISTUU

Lisätiedot

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa

8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako. 10.00 Luottamuksen rakentaminen rakennushankkeessa 2. jakso 5 7.10.2010, Sokos Hotel Vantaa, Vantaa PROJEKTIHALLINTA I: 1. jakso 1 2.9.2010 Sokos Hotel Presidentti, Helsinki 1.9.2010: Projektin kokonaishallinta 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin

Lisätiedot

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA

TYÖAIKAMUODON VALINTA TUKEE KUNNAN PALVELUJEN TUOTTAMISTA Henkilöstöhallinnon edustajat Esimiestehtävissä toimivat, työvuorolistojen suunnittelijat ja eri alojen palkanlaskijat Koulutus perehdyttää osallistujan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen

Lisätiedot

ISO 9001/14001:2015 DIS -standardit muuttuvat varaudu ajoissa 6.10.2015, Scandic Tampere City

ISO 9001/14001:2015 DIS -standardit muuttuvat varaudu ajoissa 6.10.2015, Scandic Tampere City ISO 9001/14001:2015 DIS -standardit muuttuvat varaudu ajoissa 6.10.2015, Scandic Tampere City 5S jatkuva parantaminen -workshop 26.11.2015, AEL, Helsinki Lean-perusteet 29.9.2015, AEL, Helsinki AEL INSKO-SEMINAARIT

Lisätiedot

Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä. Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki

Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä. Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki Liikuntalääketiede suunnannäyttäjänä Liikuntalääketieteen päivät 9. 10.11.2011 Biomedicum Helsinki Keskiviikko 9.11.2011 9:30 Ilmoittautuminen ja kahvi 9:45 Tervetuloa Liikuntayksikön johtaja Harri Syväsalmi,

Lisätiedot

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi

Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009. www.pohto.fi Koulutusta 35 vuotta. Laboratorioalan teemapäivät 22. 23.9.2009 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, missä kuullaan,

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi

Työsuojelun peruskurssi Työsuojelun peruskurssi 24. 28.4.2017, Oulu Työsuojelun peruskurssi antaa osallistujalle perustiedot työterveyden ja -turvallisuuden eri aihealueista sekä työturvallisuustoiminnan toteuttamisesta työpaikalla.

Lisätiedot

Kuntotestauspäivät #KTP Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Kunnon testaus on (myös) teknologiaa

Kuntotestauspäivät #KTP Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Kunnon testaus on (myös) teknologiaa www.lts.fi Kuntotestauspäivät 2017 15.-16.3.2017 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Kunnon testaus on (myös) teknologiaa 9.00 Ilmoittautuminen ja kahvi 9.30 Tervetuloa 9.45 Kuntotestin kertomaa totta vai

Lisätiedot

Turvallisen Tekniikan Seminaari Tampereen teknillinen yliopisto

Turvallisen Tekniikan Seminaari Tampereen teknillinen yliopisto Turvallisen Tekniikan Seminaari 2017 7.-8.6.2017 Tampereen teknillinen yliopisto Turvallisen Tekniikan Seminaari 2017 Ohjelma Seminaari keskiviikko 7.6.2017 9.30 Seminaarin avaus Toimitusjohtaja Hanna

Lisätiedot

Laboratorioalan teemapäivät

Laboratorioalan teemapäivät Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 www.pohto.fi Laboratorioalan teemapäivät 23. 24.9.2008 Teemapäivistä on muodostunut laboratorioalan ammattilaisten alkusyksyn kohtaamispaikka, jossa kuullaan,

Lisätiedot

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa

Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011. Forssa Tervetuloa Taloushallinnon päiville! 4. 5.5.2011 Forssa Taloushallinnon koulutus- ja neuvottelupäivät, Forssa Paikka: Scandic Forssa, Hämeentie 7, 30100 Forssa Keskiviikko 4.5.2011 9.30 Ilmoittautuminen

Lisätiedot

Taajuusmuuttajat Vacon 100

Taajuusmuuttajat Vacon 100 Taajuusmuuttajat Vacon 100 13. - 14.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.

Lisätiedot

Kaukolämpöekstra Kaukolämpöekstran työturvallisuusosion kehityshanke

Kaukolämpöekstra Kaukolämpöekstran työturvallisuusosion kehityshanke Kaukolämpöekstra Kaukolämpöekstran työturvallisuusosion kehityshanke Juha Rakkolainen Projekti-insinööri, kaukolämpö Adato Energia Oy p. 09 5305 2704, 040 541 6960 juha.rakkolainen@energia.fi www.kaukolampoekstra.fi

Lisätiedot

tekniikka ja huolto , Oulu

tekniikka ja huolto , Oulu Taajuusmuuttajat ACS880 tekniikka ja huolto 15. - 16.2.2018, Oulu Taajuusmuuttajat ACS880 tekniikka ja huolto kurssilla osallistujat perehdytetään taajuusmuuttajien toimintaperiaatteisiin, käyttökohtaisiin

Lisätiedot

Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti

Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti Sertifioitu sähkökauppias -koulutus 2017 Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti Sähkökaupan ammattilaisten koulutus Sertifioitu sähkökauppias koulutusohjelma on tarkoitettu sähkökaupan eri tehtävissä

Lisätiedot

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO)

ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO) ASUNTOKAUPAN KUNTOTARKASTAJAN KOULUTUS (AKKO), HELSINKI 1. jakso Tiistai 27.8.2013 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.10 Avaus, ohjelman esittely Koulutusjohtaja, DI, KM, emba Pertti Huhtanen

Lisätiedot

KOE- JA KURSSITIEDOTE

KOE- JA KURSSITIEDOTE KOE- JA KURSSITIEDOTE 1.8.2012 Tiedotteen sisältö: Kokeet 1 Öljylämmitysalan kurssi 3 Öljylämmitysalan asennustyöt 4 Säiliöntarkastustyöt 5 Kaasuasennustyöt 6 Lämmityslaitteistojen sähköasennustyöt 7 ASENNUSALAN

Lisätiedot

Aloite 2016 27.1.2016

Aloite 2016 27.1.2016 Aloite 2016 27.1.2016 Tavoite Jokainen organisaatiossa työskentelevä henkilö näkee kehittämiskohteita omalta paikaltaan. Nämä arjen toiminnasta saadut havainnot ovat oikeaa raaka-ainetta kehittämisen lähtötiedoiksi.

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

Vastaavan teräsrakennetyönjohtajan koulutus

Vastaavan teräsrakennetyönjohtajan koulutus Vastaavan teräsrakennetyönjohtajan koulutus Ajankohta: 11. 12.10.2016 ja 18. 19.10.2016 (kesto 4 päivää) Koulutuspaikka: Sokos Hotel Pasila, Helsinki Teräsrakenteiden työnjohdolle suunnattu terärakenteiden

Lisätiedot

MAARAKENNUSPAIVA 2014

MAARAKENNUSPAIVA 2014 Infra nousuun MAARAKENNUSPAIVA 2014 Finlandia-talo, Kongressisiipi 18.9. 2014 Kuvat Liikennevirasto MAARAKENNUSPÄIVÄ 18.9. 2014 Syyskuun Maarakennuspäivässä luodaan katsaus liikenteen ja infran tuleviin

Lisätiedot

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015

HOSPITALITY FORUM. MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 2015 HOSPITALITY FORUM MATKAILU-, MAJOITUS- JA RAVINTOLA-ALAN HUIPPUSEMINAARI Rantasipi Airport Congress Center, Vantaa 19.5.2015 Hospitality Forumin puheenjohtajana toimii MaRan puheen johtaja, matkailu-

Lisätiedot

Apuvälinealan valtakunnalliset koulutus- ja neuvottelupäivät. Lahdessa 7.- 8.10.2015

Apuvälinealan valtakunnalliset koulutus- ja neuvottelupäivät. Lahdessa 7.- 8.10.2015 2015 Apuvälinealan valtakunnalliset koulutus- ja neuvottelupäivät Lahdessa 7.- 8.10.2015 Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista aiheista! Kohderyhmä Sairaanhoitopiirien ja terveyskeskusten

Lisätiedot

Vuokraustoiminnan syventävä koulutussarja 2012

Vuokraustoiminnan syventävä koulutussarja 2012 Vuokraustoiminnan syventävä koulutussarja 2012 Asuinhuoneistojen vuokrasopimukset ja vuokranmääritys 19.9.2012, Helsinki Liikehuoneistojen vuokrasopimukset ja vuokranmääritys 27.9.2012, Helsinki Häiriötilanteiden

Lisätiedot

Taajuusmuuttajat Vacon 100

Taajuusmuuttajat Vacon 100 Taajuusmuuttajat Vacon 100 17.-18.10.2017, Oulu Taajuusmuuttajat Vacon 100 kurssilla osallistujat perehdytetään Vacon 100 taajuusmuuttajan parametrointiin ja siten mahdollistaa taajuusmuuttajan käyttöönoton.

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT

TIIMINVETÄJÄN JA TUTOR-VALMENTAJAN TAIDOT KUTSU ESAVI/1/05.12.01/2018 Etelä-Suomi 5.1.2018 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 5. 6.2.2018

Lisätiedot

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista.

18.8.2010. Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. 18.8.2010 Jakelussa mainituille KUTSU LAPIN KUNTAPÄIVÄÄN 22.9.2010 Arvoisa vastaanottaja, Suomen Kuntaliitto ja Lapin liitto järjestävät Lapin kuntapäivän ajankohtaisista kuntaasioista. Tilaisuus järjestetään

Lisätiedot

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa

Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa Yleissairaalapsykiatrian päivät Oulussa 10. 11.5.2012 Yleissairaalapsykiatrian päivien ohjelma Torstai 10.5.2012 8.15 9.15 Ilmoittautuminen, aamukahvi 9.15 9.30 Yleissairaalapsykiatrian päivien avaus;

Lisätiedot

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus

Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Ravintolapalveluverkoston Hyvää Pataa tapaaminen ja koulutustilaisuus Aika 6. 7.6.2012 Paikka Kainuun ammattiopisto - liikelaitos Osoite Opintie 3, 87100 Kajaani, Artti Antilan sali, rakennus Oppi 4 Teema

Lisätiedot

Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari

Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari 9.2.2016 Kuntien 3D-kaupunkimalli- ja paikkatietoseminaari Ajankohta 9.2.2016-10.2.2016 Paikkakunta Helsinki Miksi osallistua Ilmoittautuminen pidetään edelleen auki. Lisäpaikoille ilmoittautuminen viimeistään

Lisätiedot

Kaukolämpöjohtojen kaivot. Suositus L3/2015. Kaukolämpö

Kaukolämpöjohtojen kaivot. Suositus L3/2015. Kaukolämpö Kaukolämpöjohtojen kaivot Suositus L3/2015 Kaukolämpö Kaukolämpöjohtojen kaivot Energiateollisuus ry 2015 ET-Kaukolämpökansio 2/2 Energiateollisuus ry Suositus L3/2015 Kaukolämpö Tämä suositus koskee

Lisätiedot

Vuokraustoiminnan koulutussarja 2013

Vuokraustoiminnan koulutussarja 2013 Vuokraustoiminnan koulutussarja 2013 Asuinhuoneistojen vuokrasopimukset ja vuokranmääritys 5.2.2013, 19.9.2013, Helsinki Liikehuoneistojen vuokrasopimukset ja vuokranmääritys 12.2.2013, 26.9.2013, Helsinki

Lisätiedot

Rakennuttajan pätevöityskoulutus RAP 24 Talonrakentajille & infrarakentajille

Rakennuttajan pätevöityskoulutus RAP 24 Talonrakentajille & infrarakentajille 1. päivä 9.10.2013 YHTEINEN PÄIVÄ KOKONAISUUDEN HALLINTA Puheenjohtaja: 9.00 Avaus ja rakennuttajan pätevyyden toteaminen 9.30 Rakennuttajan (RAP pätevyyden omaavan) tehtäväkenttä 11.15 Tauko (syötävää

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti

Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti Sertifioitu sähkökauppias -koulutus 2018 Laaja sähkön pörssikaupan koulutuspaketti Sähkökaupan ammattilaisten koulutus Adato, Nord Pool ja Nasdaq tarjoavat yhdessä Sertifioitu sähkökauppias koulutuskokonaisuuden,

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo

Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari. Aika: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo KUTSU 1 (5) Ammatillisen koulutuksen kevätseminaari Aika: 12. 15.3.2012 Paikka: Koulutuskeskus Kuerkievari, Äkäslompolo SAKU ry järjestää koulutuskuntayhtymien luottamushenkilöiden ja johtavien viranhaltijoiden

Lisätiedot

Energianeuvontakysely energiayrityksille. Wattitalkoot - Energianeuvonnan paikallinen yhteistyömalli

Energianeuvontakysely energiayrityksille. Wattitalkoot - Energianeuvonnan paikallinen yhteistyömalli Energianeuvontakysely energiayrityksille Wattitalkoot - Energianeuvonnan paikallinen yhteistyömalli Energiatehokkuusseminaari 9.11.2010 Juhani Kalevi Energianeuvontakysely energiayrityksille Nettikysely

Lisätiedot

Päivien teema: Kunnalliset sairaalat - onnistumme ja menestymme myös tulevaisuudessa

Päivien teema: Kunnalliset sairaalat - onnistumme ja menestymme myös tulevaisuudessa 2.9.2014 Sairaalapäivät 2014 Ajankohta 18.11.2014-19.11.2014 Paikkakunta Seinäjoki Miksi osallistua? Ilmoittautuminen viimeistään 31.10.2014. mennessä. Tervetuloa! Ohjelma Sairaalapäivät 2014 Seinäjoella

Lisätiedot

EUROKOODI SUUNNITTELUN PERUSTEET JA RAKENTEIDEN KUORMITUKSET 1090 MITÄ SUUNNITTELIJAN TULEE TIETÄÄ? LUJUUSOPIN KERTAUSTA SUUNNITTELIJOILLE

EUROKOODI SUUNNITTELUN PERUSTEET JA RAKENTEIDEN KUORMITUKSET 1090 MITÄ SUUNNITTELIJAN TULEE TIETÄÄ? LUJUUSOPIN KERTAUSTA SUUNNITTELIJOILLE EUROKOODI SUUNNITTELUN PERUSTEET JA RAKENTEIDEN KUORMITUKSET 26. 27.11.2015 1090 MITÄ SUUNNITTELIJAN TULEE TIETÄÄ? 3.12.2015 LUJUUSOPIN KERTAUSTA SUUNNITTELIJOILLE 15. 16.12.2015 Skannaa tästä QR-koodi

Lisätiedot

TYÖPAJA: HYVÄ, HUONO OPPIKIRJA

TYÖPAJA: HYVÄ, HUONO OPPIKIRJA Jakelussa mainituille Miten huomioida oppimisvaikeudet oppikirjatyöskentelyssä? Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään kolmeen samansisältöiseen koulutukseen tiistaina 22.3.2011 klo

Lisätiedot

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit

LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 65 VUOTTA LAPPILAISTA HYVINVOINTIA 7.-8.9.2017 LEVILLÄ Kokous- ja kongressikeskus Levi Summit lappilaiset.fi LAPIN SOSIAALI- JA TERVEYSTURVAN SYYSPÄIVÄT 7.-8.9.2017

Lisätiedot

Tervetuloa asiakaspalvelupäiville!

Tervetuloa asiakaspalvelupäiville! Tervetuloa asiakaspalvelupäiville! Eerikkilä / Forssa 18.-19.3.2009 Onnistunut asiakaspalvelu vaatii asennetta ja osaamista! Vielä kun puitteet ovat kunnossa ja asiakaspalvelija vireessä, sujuu hankalammankin

Lisätiedot

1933-2013. Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät

1933-2013. Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät 1933-2013 Voiko kansan kuntoa mitata? Mitä mittarit kertovat? Kuntotestauspäivät 2013 20.-21.3.2013 TAMPERE, UKK-INSTITUUTTI KESKIVIIKKO 20.3.2013 9.00 ILMOITTAUTUMINEN JA KAHVI 9.30 AVAUS VÄESTÖN KUNTOTESTAUS

Lisätiedot

MAARAKENNUSPAIVA 2017

MAARAKENNUSPAIVA 2017 Toimintaympäristö ja hallintorakenteet muuttuvat miten infra vastaa haasteisiin MAARAKENNUSPAIVA 2017 Finlandia-talo, Kongressisiipi 28.9.2017 MAARAKENNUSPÄIVÄ 28.9.2017 Syyskuun Maarakennuspäivässä luodaan

Lisätiedot

1. JAKSO 22.-23.9.2015

1. JAKSO 22.-23.9.2015 1. JAKSO 22.-23.9. Tiistai 22.9. 8.00 Ilmoittautuminen ja kahvi 8.15 Koulutuksen avaus toimitusjohtaja Hannu Järveläinen Rakennusmestarit ja insinöörit AMK RKL 8.30 Talonrakennushankeen kulku - hankkeen

Lisätiedot

Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin

Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin 1 Kutsu Taitaja2015 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Seinäjoelle tuomaroimaan Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuja. Semifinaaliin ilmoittautui 34 kilpailijaa

Lisätiedot

Asuntokaupan kuntotarkastajan koulutus (AKK) 45244 17.11.-15.12.2010 Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Helsinki

Asuntokaupan kuntotarkastajan koulutus (AKK) 45244 17.11.-15.12.2010 Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Helsinki Keskiviikko 17.11.2010 08.30-09.00 Ilmoittautuminen ja aamukahvi 09.00-09.30 Avaus, koulutusohjelman esittely Koulutuspäällikkö, DI Pertti Huhtanen Kiinteistöalan Koulutuskeskus 09.30-10.00 FISE-pätevyysjärjestelmä

Lisätiedot

13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki

13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki HALLINTO- PALVELUT 2013 13. 14.3.2013 Messukeskus, Helsinki KEYNOTE Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen: Ajankohtaista kuntarakenneuudistuksesta. Miten hallinto voi tukea perustoimintaa jatkossa?

Lisätiedot

Lehmälääkärit.com ruokintakurssikokonaisuuden osat I ja II

Lehmälääkärit.com ruokintakurssikokonaisuuden osat I ja II Lehmälääkärit.com ruokintakurssikokonaisuuden osat I ja II UMPIKUJA Aika ja paikka: Seinäjoki 23-24.11.2017 Sokos Hotel Lakeus Kuvaus: Umpikausi on tärkein tuotoskauden vaihe lypsylehmän elämässä. Umpikuja

Lisätiedot

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010

Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Pohjalainen talo Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella 23.-24.9.2010 Valtakunnallinen rakennuskulttuuritapahtuma Kuortaneella Pohjalainen talo Aika torstai-perjantai 23.-24.9.2010 Paikka

Lisätiedot

Työsuojelun peruskurssi , Oulu

Työsuojelun peruskurssi , Oulu Tuotannon palvelut Koulutusta 35 vuotta. Työsuojelun peruskurssi 15. 19.3.2010, Oulu www.pohto.fi Työsuojelun peruskurssi 15.- 19.3.2010, Oulu Koulutuksen tavoite ja osallistujat Kurssin tavoitteena on

Lisätiedot

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin

Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin 1 Kutsu Taitaja2014 semifinaaleihin Vaatteen valmistus Tervetuloa Turun Taitaja2015-kilpailujen vaatteenvalmistuksen semifinaalikilpailuihin. Semifinaalikarsintaan ilmoittautui 36 kilpailijaa ja karsinnat

Lisätiedot

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa?

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? II Pohjois-Suomen Hoitotiedepäivät Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa? 4. - 5.11.2009 Oulun Yliopisto, Lääketieteellisen tiedekunnan päärakennuksen auditorio (Aapistie 5 A)

Lisätiedot

Turvallisuus ihmisten toimintana

Turvallisuus ihmisten toimintana Turvallisuus ihmisten toimintana OHJELMA Aika: Torstai 5.6.2014 klo 9.00-16.00 Paikka Allergiatalo, Paciuksenkatu 19, 00270 Helsinki 08.30 09.00 Aamukahvi ja ilmoittautuminen 09.00 09.05 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Kaukolämmityslaitteiden asennus Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö

Kaukolämmityslaitteiden asennus Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö Kaukolämmityslaitteiden asennus Urakoitsijan ja lämmönmyyjän yhteistyö Raportti K2/1998 Suomen Kaukolämpö ry 1998 ISSN 1238-9250 Viite: Sky-kansio 1/3 SUOMEN KAUKOLÄMPÖ RY SUOSITUS K2/1998 Tässä suosituksessa

Lisätiedot

Kuntotestauspäivät 21. 22.3.2012 MITTAA, KOHTAA JA KUUNTELE TESTAAJA KIPEÄN KEHON JA TUNTOJEN TULKKINA SEMINAARITIEDOT

Kuntotestauspäivät 21. 22.3.2012 MITTAA, KOHTAA JA KUUNTELE TESTAAJA KIPEÄN KEHON JA TUNTOJEN TULKKINA SEMINAARITIEDOT SEMINAARITIEDOT Seminaarin hinta Majoitus Osallistumismaksu 220 LTS:n henkilö- ja yhteisöjäsenet 170 (yhteisöjäseniltä edellytetään yhteisilmoittautumista) LTS:n opiskelijajäsenet (opiskelijakortti tai

Lisätiedot

Terveydenhuollon tietosuojaseminaari Seinäjoki

Terveydenhuollon tietosuojaseminaari Seinäjoki Terveydenhuollon tietosuojaseminaari 18. 19.11.2008 Seinäjoki Seminaarin keskeisiä teemoja ovat: Kansallisten määritysten käyttöönotto earkisto- ja eresepti-hankkeiden tilannekatsaus Kokemuksia sähköisen

Lisätiedot

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008

SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007. Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007. Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 SEKAKUOROLIITTO RY 17.12.2007 Helsinki JÄSENKIRJE 5 / 2007 Sekakuoropäivät Helsingissä 8. 9.3.2008 Sekakuoroliitto järjestää perinteiset Sekakuoropäivät ensi maaliskuussa Helsingissä. Tapahtuma alkaa lauantaina

Lisätiedot

Tilinpäätöksestä veroilmoitukseen käytännönläheinen taloushallinnon valmennuskokonaisuus

Tilinpäätöksestä veroilmoitukseen käytännönläheinen taloushallinnon valmennuskokonaisuus Tilinpäätöksestä veroilmoitukseen käytännönläheinen taloushallinnon valmennuskokonaisuus Jaksot: 17.10.2011 Arvopapereiden käsittely kirjanpidossa ja verotuksessa 17.11.2011 Käyttöomaisuus kirjanpidossa

Lisätiedot

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä

Tukikelpoisuus ja takaisinperintä ALUEKOULUTUS BOREAL SEMINARS 74300 Sonkajärvi Puh. (017) 760 7700 Telefax (017) 760 7721 http://www.aluekehityssaatio.fi Hankeorganisaatioiden johto Hankkeiden vetäjät, projektipäälliköt, talousvastaavat

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 28. 29.9.2017

Lisätiedot

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI

SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Jaakko Herrala/Petra Kokko/Pirjo Häkkinen 6.9.2010 1 (3) SAIRAALOIDEN HOITOTOIMINNAN TUOTTAVUUS- JA VAIKUTTAVUUSSEMINAARI Aika 14.-15.10.2010 Paikka M-talo, iso luentosali, Teiskontie 35, 33520 Tampere

Lisätiedot

Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku

Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku Robottihitsauksen koulutus asiantuntija- ja operaattoritasoille 19.9.2007 8.2.2008, Turku Tule suorittamaan kansainvälisesti hyväksytty robottihitsauksen koulutuskokonaisuus ja tutkinto. Tutkintoa voi

Lisätiedot

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus

Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus Kirjanpito-osaajan valmennuskokonaisuus 21.9. 13.10.2016 Aika: 21.09.2016 klo 08:45-13.10.2016 klo 15:30 Jaksot: Kirjanpidon ajokortti (peruskurssi) 21. 22.9.2016, klo 08:45-15:30 Kirjanpidon ajokortti

Lisätiedot

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu)

Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Haapaveden Opiston lyhytkurssit 2012 (maalis-kesäkuu) Huom! Muutokset mahdollisia. Uusimmat tiedot löydät osoitteesta www.haapop.fi MAALISKUU 2012 SUOMI TUTUKSI -VIIKONLOPPUKURSSI: KIRJALLISUUS 30. 31.3.2012

Lisätiedot

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen?

UUSI OPETUSSUUNNITELMA OPPIVA YHTEISÖ miten teemme sen? KUTSU ESAVI/4699/2015 Etelä-Suomi 28.5.2015 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen 15. 16.9. ja 29.10.2105

Lisätiedot

Päihdelääketieteen Päivät 2015

Päihdelääketieteen Päivät 2015 Päihdelääketieteen Päivät 2015 Alkoholiongelmasta tuli alkoholin käyttöhäiriö - mikä muuttui? 5.-6.3.2015 Sokos Hotel Presidentti Helsinki Päihdelääketieteen päivät 2015 käsittelee jatkuvasti kehittyvää

Lisätiedot

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015

Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Mikkelissä 23. 24.11.2015 KUTSU Kärjet liikkeelle Aluekehittämisen ajankohtaispäivät Hallituksen kärkihankkeet ovat lähdössä liikkeelle. Valtioneuvosto

Lisätiedot

HRO SUUNNITTELUFOORUMIN TEEMAPÄIVÄT 2017

HRO SUUNNITTELUFOORUMIN TEEMAPÄIVÄT 2017 HRO SUUNNITTELUFOORUMIN TEEMAPÄIVÄT 2017 Radisson Blu Marina Palace Hotel, Turku 30.-31.8.2017 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lappeenranta University of Technology PL 20/P.O. Box 20 FI-53851 Lappeenranta

Lisätiedot

20.9. 21.9. 2.11. 3.11. 28.11. 30.11. 29.11. 1.12. 18.1. 19.1. 7.2. 8.2. Yhteinen INFRA INFRA Yhteinen ohjelma: INFRA Yhteinen INFRA Yhteinen ohjelma TALO TALO kaksi eri ryhmää TALO ohjelma TALO ohjelma

Lisätiedot

1. päivä 10.9.2014. 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako

1. päivä 10.9.2014. 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 1. päivä 10.9.2014 8.30 Ilmoittautuminen ja aamukahvi, materiaalin jako 9.00 Koulutusohjelman avaus Tavoitteet Osallistujat Johtaja Anu Karvonen Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL 9.15 Projektipäällikön

Lisätiedot

RISKIANALYYSIEN VETÄJIEN PÄTEVÖITYMISKOULUTUS SEMINAARISARJA

RISKIANALYYSIEN VETÄJIEN PÄTEVÖITYMISKOULUTUS SEMINAARISARJA AEL INSKO-SEMINAARIT RISKIANALYYSIEN VETÄJIEN PÄTEVÖITYMISKOULUTUS SEMINAARISARJA AEL, Helsinki Peruskurssi, 2.9.2015 Jatkokurssi 1, 7. 8.10.2015 Jatkokurssi 2, 4. 5.11.2015 Jatkokurssi 3, 2. 3.12.2015

Lisätiedot

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW

VASTUUTA OTTAVA PAIKALLISYHTEISÖ KYLÄTOIMINNAN JA LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW LEADER-RYHMIEN VALTAKUNNALLISEN OHJELMAN 2008-2013 ROAD SHOW Suomen Kylätoiminta ry, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseudun Sivistysliitto järjestävät syksyn 2008 aikana Vastuuta ottavan paikallisyhteisö

Lisätiedot

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen

Ohjelma. Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen Energiatehokkuuden tuloksellinen johtaminen Energiatehokkuusjärjestelmästä (ETJ) ISO50001-standardiin Aika ja paikka 19.-21.3.2013, Scandic Rosendahl, Tampere Tavoite Tilaisuudessa valmennetaan yrityksiä

Lisätiedot

Asiakaspalvelun 3D uutta ulottuvuutta asiakaspalvelutyöhön

Asiakaspalvelun 3D uutta ulottuvuutta asiakaspalvelutyöhön Asiakaspalvelun 3D uutta ulottuvuutta asiakaspalvelutyöhön 4.9. 20.11.2014 Valmennuskokonaisuus sisältää seuraavat moduulit: moduuli I 4.9.2014 Puhe-Judoa puhelinpalveluun moduuli II 21.10.2014 Kirjallinen

Lisätiedot

HRO SUUNNITTELUFOORUMIN TEEMAPÄIVÄT 2014

HRO SUUNNITTELUFOORUMIN TEEMAPÄIVÄT 2014 HRO SUUNNITTELUFOORUMIN TEEMAPÄIVÄT 2014 Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lappeenranta 20.-21.8.2014 Lappeenrannan teknillinen yliopisto Lappeenranta University of Technology PL 20/P.O. Box 20 FI-53851

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet)

PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) KUTSU LSSAVI/.05.12.01/ 2013 15.02.2013 PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMATYÖN ALOITUSSEMINAARIT (Kick off -tilaisuudet) 04.- 05.04.2013 Tampere, Ahlmanin Kartano, Hallilantie 24 10.-11.04.2013 Ähtäri, Hotelli

Lisätiedot

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI

KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI KUTSU PU 66B Etelä-Suomi 9.1.2012 Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Opetustoimen palvelut Jakelussa mainituille KOULUN JOHTORYHMÄPÄIVÄT VALMENNUSSEMINAARI Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston

Lisätiedot

VALMENTAVA JOHTAMINEN

VALMENTAVA JOHTAMINEN KUTSU ESAVI/103/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 11.5.2017 Opetus ja kulttuuritoimi -vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennukseen torstaina 21.9.2017

Lisätiedot

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT

AINEENOPETTAJAT JA UUDEN OPETUSSUUNNITELMAN TYÖTAVAT KUTSU ESAVI/911/05.12.01/2017 Etelä-Suomi 26.1.2017 Opetus- ja kulttuuritoimi - vastuualue Jakelussa mainituille Tervetuloa Etelä-Suomen aluehallintoviraston järjestämään valmennusseminaariin 2. 3.3.2017

Lisätiedot

Pilates Mestarien käsissä

Pilates Mestarien käsissä CASTREN & SNELLMAN KEHONAHALLINNAN Yhteistyössä METHOD TALVEN PUTKISTO TIETO- JA TAITOPÄIVÄT INSTITUUTTI 2014 Tarjoaa Method Putkisto 3D Luonnollinen kasvoklinikka näytetuntitapahtuman Marja Putkiston

Lisätiedot

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn!

Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! Lisäoppia hallitustyöskentelyyn! KURSSIESITE Tervetuloa mukaan syksyn 2017 HHJ-kurssille! Kurssi soveltuu hallitustyön aktivoimiseen ja kehittämiseen. Se sopii hallitustyötä jo tekeville tai sitä harkitseville.

Lisätiedot