LIEDON KUNNAN KONSERNIOHJE
|
|
- Ari-Pekka Uotila
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIEDON KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa Voimaantulo
2 LIEDON KUNNAN KONSERNIOHJE Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen Konserniohjeen sitovuus Konsernin ohjaus, johtaminen ja toimivallanjako Konserniraportointi Raportoinnin sisältö ja rajoitukset Toiminnan ja talouden suunnittelu sekä ohjaus Kirjanpito-, tilinpäätös- ja konsernitilinpäätösperiaatteet Toiminnan ja talouden raportointi Keskitetyt konsernipalvelut ja keskitetyt toiminnot Keskitetyn toiminnan järjestäminen ja ohjeistus Tavaroiden ja palvelujen hankintoja ja omaisuuden luovutuksia koskevat ohjeet Hankinnat Rahoitusta, sijoituksia ja takausten antamista koskevat ohjeet Maksuliikenne ja rahoitus Sijoitustoiminta Takauksen ja vakuuden antaminen Riskienhallinta Henkilöstöpolitiikka Kuntakonsernin valvonta, tilintarkastus ja tarkastuslautakunnan tehtävät Tytäryhteisöjen sisäinen valvonta Emoyhteisön konsernivalvonta Tytäryhteisön toiminnan seurannassa käytettävät mittarit ja tunnusluvut Tytäryhteisöjen tilintarkastus ja tarkastuslautakunnan tehtävät Tytäryhteisöjen neuvotteluvelvoitteet ja kunnan edustajien ohjeistaminen Konsernia koskevista asioista tiedottaminen Konserniohjeen velvoittavuus ja voimaantulo
3 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän päätöksenteon suunnitelmallisuus, pitkäjänteisyys ja pääoman käytön tehokkuus. Omistajapolitiikalla ohjataan käyttöomaisuuden ja pitkäaikaisten pääomasijoitusten hankintaa, hoitoa ja luovutusta koskevaa päätöksentekoa kunnassa. Omistajapolitiikassa määritetään kunnan strategisesti tärkeät omistukset, asetetaan sitoutuneen pääoman tuottotavoitteet ja muut tavoitteet, määritellään palvelutuotannon tuotantovälineiden hankintaperiaatteet sekä määritetään vastuut omaisuuden käytössä ja omistukseen liittyvässä raportoinnissa. Kunnan omistajapoliittiset tavoitteet määritellään tarvittaessa tarkemmin valtuuston päättämissä omistajapolitiikan linjauksissa, joita täydentävät tarvittaessa toimialakohtaiset linjaukset ja strategiat. 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen tarkoitus on parantaa kunnan omistuksessa olevien yhtiöiden ja liikelaitosten kannattavuutta ja kilpailukykyä, niiden välistä tiedonkulkua ja omistajaohjausta, karsia toimintojen päällekkäisyyttä ja lisätä toimintojen tehokkuutta sekä riskienhallintaa ja näin edistää konsernien kokonaisetua. Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Omistajaohjauksella tarkoitetaan toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön tai muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet liittyvät perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön. Kuntalain 47 :n mukaan omistajaohjauksella on huolehdittava siitä, että kunnan tytäryhteisön toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin kokonaisetu. Kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus. Konserniohjetta sovelletaan kunnan tytäryhteisöjen sekä soveltuvin osin osakkuusyhteisöjen omistajaohjaukseen. Konserniohjeella pyritään lisäksi yhteisöjen ohjauksen yhtenäistämiseen, toiminnan läpinäkyvyyden lisäämiseen, kunnan yhteisöstä saaman tiedon laadun parantamiseen ja tiedonkulun tehostamiseen. Tarkoituksena on, että konserniin kuuluvat yhteisöt toimivat kunnanvaltuuston asettamien konsernitason tavoitteiden toteuttajina ja noudattavat kunnanvaltuuston määrittelemää omistajapolitiikkaa ja toimintalinjausta. Kuntakonsernin yhteisillä ohjeilla 3
4 varmistetaan hyväksytyn omistajapolitiikan ja tavoitteiden toteutus, kustannuksia säästävä toiminta ja palveluiden käyttö sekä helpotetaan yksikkörakenteiden muuttamista ja henkilökunnan liikkumista. Konsernijohdon edustajat käyvät vuosittain tavoite- ja talousarviokeskustelut tytäryhteisön johdon kanssa. Talousarvion käsittelyn ja hyväksymisen yhteydessä määritellään yhteisön tavoitteet sekä toimintaa ja taloutta kuvaavat tunnusluvut. Tavoitteiden tulee olla talousarviokauteen sidottuja ja mitattavia. Tytäryhteisöjen investointi- ja rahoitussuunnitelmat valmistellaan yhteistyössä konsernin johdon kanssa. Tytäryhteisöjen lainajärjestelyt toteutetaan yhteistyössä konsernijohdon kanssa. 4
5 3. Soveltamisala Tässä ohjeessa konsernilla tarkoitetaan Liedon kuntaa ja sen määräysvallassa olevia tytäryhteisöjä. Kirjanpitolain mukaan Liedon kunnalla on määräämisvalta konserniyhteisössä, kun sillä on - enemmän kuin puolet kaikkien osakkeiden tai osuuksien tuottamasta äänimäärästä ja tämä äänten enemmistö perustuu omistukseen, jäsenyyteen, yhtiöjärjestykseen, yhteistyösopimukseen tai niihin verrattaviin sääntöihin tai muuhun sopimukseen. - oikeus nimittää enemmistö yhteisön hallituksen tai siihen verrattavan toimielimen jäsenistä taikka enemmistö sellaisen toimielimen jäsenistä, joka nimittää hallituksen. Jos kunnalla tai tytäryhteisöillä on yksin tai yhdessä kuntakonserniin kuuluvien muiden yhteisöjen kanssa merkittävä omistusosuus ja huomattava vaikutusvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, käsitellään tällaista kirjanpitovelvollista kuntakonsernin osakkuusyhteisönä. Kunnalla on huomattava vaikutusvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, jos kunnalla on yksin tai yhdessä tytäryhteisöjen kanssa vähintään 20 % ja enintään 50 % osakkeiden, jäsenosuuksien tai yhtiöosuuksien tuottamasta äänimäärästä mainitussa kirjanpitovelvollisessa. Näitä konserniohjeita sovelletaan edellä todetun säännöksen mukaisesti määritellystä Liedon konserniyhteisöissä sekä soveltuvien osin osakkuusyhteisöissä ja kuntayhtymissä. 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen Konserniohjeen hyväksyy kunnanvaltuusto. Konserniohje käsitellään ja hyväksytään tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa ja yhtiökokouksissa sekä muiden tytäryhteisöjen vastaavissa toimielimissä. 5. Konserniohjeen sitovuus Konsernissa hyväksyttyä konserniohjetta noudatetaan konserniin kuuluvissa tytäryhteisöissä, jollei niitä koskevasta lainsäädännöstä tai yhtiöjärjestyksessä tai säännöistä muuta johdu. Käyttäessään omistajaohjausta kunta ottaa huomioon kutakin yhteisöä koskevaan lainsäädäntöön sisältyvän yhteisön omistajien yhdenvertaisen kohtelun periaatteet. Omistajaohjausta ei saa käyttää siten, että yhteisön päätös tai toimenpide tuottaa yhteisön toiselle omistajalle tai muulle epäoikeutettua etua tai haittaa yhteisön tai yhteisön toisen omistajan kustannuksella (yhdenvertaisuusperiaate). Konserniohjeeseen perustuvien yksittäisten ohjeiden ollessa ristiriidassa yhteisöä koskevien säännösten, kuten yhteisö- tai kirjanpitolainsäädännön tai muun pakottavan 5
6 lainsäädännön kanssa, noudatetaan voimassa olevaa pakottavaa lainsäädäntöä. Yhteisön johdon on ilmoitettava ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle. Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymän johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta. 6. Konsernin ohjaus, johtaminen ja toimivallanjako Kunnanvaltuusto päättää kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista sekä konserniohjauksen periaatteista hyväksyy koko kuntakonsernin tavoitteet talousarvioissa ja taloussuunnitelmassa hyväksyy konserniohjeen nimeää kunnan edustajat kuntayhtymien valtuustoihin/ yhtymäkokouksiin määrittelee omistajapolitiikan Kunnanhallitus ohjaa kuntakonsernia antamalla konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä konserniohjetta yksityiskohtaisemmat ohjeet. valitsee kunnan edustajat tytär- ja osakkuusyhteisöjen yhtiökokouksiin ja antaa näille ohjeet kunnan edustajien nimeämisestä hallituksiin. Kunnan edustajilta edellytetään tehtävään soveltuvaa osaamista. kuntakonsernia ohjaa ja valvoo kunnanhallitus. Sen tehtävänä on valvoa, että ne yhteisöt, laitokset ja säätiöt, joissa kunnalla on määräysvaltaa, toimivat kunnanvaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisesti. Kunnanhallitus antaa kuntalain 23 :n nojalla tarvittaessa tytäryhteisöjen toimintaa velvoittavia ohjeita. valvoo myös sitä, että näiden yhteisöjen toimintapolitiikat (esimerkiksi henkilöstö- ja ympäristöpolitiikka) ovat kunnan päämäärien mukaiset. antaa ohjeet yhtiökokousten päätöksentekoa varten ja antaa ohjeet kunnan kannan ottamiseksi muiden yhteisöjen, laitosten ja säätiöiden hallintoelimissä kuntaa edustaville henkilöille. antaa toimintakertomuksen yhteydessä kunnanvaltuustolle tiedot tytäryhteisöjen toiminnasta. Tarvittaessa hallitus tekee toimenpide-ehdotukset havaitsemistaan epäkohdista. antaa ohjeet kuntaa edustaville henkilöille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin, jollei ohjeiden antamista ole johtosäännöllä tai toimintasäännöllä annettu kunnan muulle viranomaiselle. Konsernijohto Kunnan konsernijohtoon kuuluvat kunnanhallitus, kunnanjohtaja ja muut hallintosäännössä tai konserniohjeessa määrätyt viranomaiset. Hallintosäännössä määrätään konsernijohdon tehtävistä ja toimivallan jaosta. 6
7 Konsernijohto vastaa kuntakonsernissa omistajaohjauksen toteuttamisesta sekä konsernivalvonnan järjestämisestä, ellei hallintosäännössä toisin määrätä. Lautakunnat Lautakunnat huolehtivat toimialaansa kuuluvien tytäryhteisöjen toiminnan seurannasta ja ilmoittavat havaitsemistaan epäkohdista kunnanhallitukselle. Lautakunnat antavat selvityksen omasta toiminnastaan toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen yhteydessä. Kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena konsernipolitiikkaa. seuraa kunnan omistajapolitiikan toteutumista ja raportoi tarvittaessa kunnanhallitukselle ja yhteisölle. seuraa kuntakonsernin ja konserniohjeen toimivuutta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia konsernin rakenteen ja ohjeiden kehittämisestä kunnanhallitukselle ja yhteisölle. Vastuu konsernin operatiivisesta johtamisesta on kunnanjohtajalla. Hänen tulee myös seurata konserniin kuuluvien yksiköiden toimintaa, huolehtia toiminnan yhteensovittamisesta ja kehittää konsernirakennetta. Toimialajohtaja seuraa toimialallaan kunnan omistajapolitiikan toteutumista ja raportoi tarvittaessa konsernijohdolle. seuraa toimialallaan kuntakonsernin ja konserniohjeiden toimivuutta ja tekee tarvittaessa ehdotuksia konsernin rakenteen ja ohjeiden kehittämisestä konsernijohdolle. huolehtii toimialaansa kuuluvan tytäryhteisön toiminnan seurannasta ja ilmoittavat havaitsemistaan epäkohdista konsernijohdolle Kunnan edustajat toimivat tytäryhteisöjen hallintoelimissä siten, että valtuuston yhteisölle asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan. vastaavat toimialaansa kuuluvien tytär- ja osakkuusyhteisöjen toiminnan seurannasta ja tekevät tarvittaessa toimenpide-ehdotuksia sekä raportoivat tarvittaessa konsernijohdolle. Kunnan edustajien esteellisyydestä säädetään kuntalain 97 :n 4 momentissa. Tilintarkastaja Tarkastaa konsernitilinpäätöksen, joka sisältää seuraavat osat: konsernitase konsernituloslaskelma rahoituslaskelma liitetiedot ja antaa lausunnon, onko konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti. kunnan tilintarkastaja valitaan tytäryhteisöjen tilintarkastajaksi, ellei erikseen muuta sovita. 7
8 7. Konserniraportointi 7.1. Raportoinnin sisältö ja rajoitukset Toiminnan ja talouden suunnittelu sekä ohjaus Osakeyhtiölain mukaan yhtiön hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Tytäryhteisöt neuvottelevat kunnanjohtajan kanssa liikesalaisuuksien piiriin kuuluvista asioista Kirjanpito-, tilinpäätös- ja konsernitilinpäätösperiaatteet Konserniin kuuluvissa yhteisöissä noudatetaan kuntalain ja kirjanpitolain mukaisia kirjanpito- ja tilinpäätösperiaatteita sekä määräyksiä. Konsernitilinpäätökseen kuuluvat konsernituloslaskelma, konsernitase ja konsernin rahoituslaskelma sekä tarvittavat liitteet. Tytäryhteisöllä on oltava kalenterivuotta vastaava tilikausi. Erityisestä syystä kunnanhallitus voi hyväksyä poikkeavan tilikauden tilapäiseksi käytännöksi Toiminnan ja talouden raportointi Kunnan tytäryhteisön ja kuntayhtymän on annettava kunnanhallitukselle kuntakonsernin taloudellisen aseman arvioimiseen ja sen toiminnan tuloksen laskemiseen tarvittavat tiedot. (Kuntalaki 116 ) Osavuosikatsaukset annetaan kunnanhallitukselle ja valtuustolle. Ne laaditaan kunnanhallituksen antamien ohjeiden ja määräämien aikataulujen mukaisesti. Tytäryhteisöjen on toimitettava tilinpäätöksen yhteydessä seuraavat raportit: - talousarvion toteutuminen tuloslaskelman muodossa - selvitys rahoitusasemasta/ sijoitustoiminnasta - selitys vuositavoitteiden toteutumisesta ja toteutusvaiheesta - lähiajan merkittävimmät toiminnalliset ja taloudelliset tapahtumat. Vuosiraportointi tapahtuu tilinpäätöksen yhteydessä. Tilinpäätös ja toimintakertomus on laadittava kirjanpitolain ja osakeyhtiölain säännösten mukaisesti. Merkittävät poikkeamat hyväksytystä suunnitelmasta, talousarviosta ja rahoitusasemasta on raportoitava aina välittömästi konsernijohdolle. Tytäryhtiön on annettava tarvittaessa konserni johdon pyynnöstä erillisiä selvityksiä toiminnastaan ja taloudestaan. 8
9 8. Keskitetyt konsernipalvelut ja keskitetyt toiminnot 8.1. Keskitetyn toiminnan järjestäminen ja ohjeistus Konsernipalveluilla tarkoitetaan palveluja, joita konserniyhteisö tuottaa keskitetysti muille konserniin kuuluville yhteisöille. Konsernipalveluissa on otettava huomioon kohdan 8.2 hankintalainsäädännön asettamat reunaehdot ja rajoitukset. Tytäryhteisön on selvitettävä konsernijohdon kanssa etukäteen konsernipalvelujen käyttö. Keskitettyjä toimintoja ovat mm. maksuliikenne, riskien hallinta, vakuutusten kilpailutus, tilintarkastuksen ja sisäisen valvonnan järjestäminen, vieraan pääoman hallinta sekä tukipalvelut. Päätös keskitettyjen toimintojen käyttämisestä tehdään erikseen kussakin tytäryhteisössä konsernijohdon ohjeistuksen mukaisesti Tavaroiden ja palvelujen hankintoja ja omaisuuden luovutuksia koskevat ohjeet Hankinnat Hankintalainsäädännön mukainen hankintojen kilpailuttamisvelvollisuus koskee kunnan tytäryhteisöjä. Konsernin sisäisiä hankintoja suunniteltaessa hankintasäännösten määräykset on otettava huomioon. Kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen on noudatettava julkisista hankinnoista annettua lakia. Hankintapäätöksiin on liitettävä muutoksenhakuohjaus. Tarkemmat ohjeet sisältyvät kunnan hankintaohjeisiin. Tytäryhteisöjen on noudatettava hankintalainsäädäntöä, mm. hankintojen kilpailuttamisvelvollisuutta. Konsernin sisäisiä hankintoja suunniteltaessa hankintasäännösten asettamat reunaehdot ja rajoitukset tulee ottaa huomioon. Tytäryhteisöjen on noudatettava soveltuvin osin kunnan hankintaohjetta. Konsernijohto voi antaa ohjeita hankintayhteistyöstä. Konserniyhteisöjen tulee selvittää hankintayhteistyön edellytykset ennen merkittävien hankintojen toteuttamista Rahoitusta, sijoituksia ja takausten antamista koskevat ohjeet Maksuliikenne ja rahoitus Konsernitasolla pyritään yhteisöjen yhteistyöllä parhaaseen mahdolliseen tulokseen ja taloudelliseen hyötyyn. Tytäryhteisöllä on velvollisuus hyvissä ajoin aloittaa neuvottelu kunnanjohtajan kanssa rahoitus-, kassavirta-, otto- ja antolainauksia varten. Sopimusajat, tiliehdot tms. saate- 9
10 taan kuntaemon kanssa yhdenmukaisiksi ja kilpailukykyisiksi kaikissa tytäryhteisöissä. Tytäryhteisöt järjestävät rahoituksensa yhteistyössä kunnan kanssa Sijoitustoiminta Kunnan kannalta merkittävien tytäryhteisöjen tulee järjestää sijoitustoimintansa yhteistyössä kunnan kanssa. Tytäryhteisöjen on noudatettava konsernijohdon antamia ohjeita sijoitustoiminnan järjestämisessä. Sijoitusten onnistumisesta vastaa ensisijaisesti tytäryhteisön päätösvaltainen toimielin Takauksen ja vakuuden antaminen Takauksista päättäminen kuuluu kunnanvaltuuston toimivaltaan. Kunta voi taata tytär- tai osakkuusyhteisöjen ottolainoja, mikäli se alentaa lainakustannuksia tai tytäryhteisöllä ei ole muita vakuuksia. Kunta vaatii takaukseen pääsääntöisesti vastavakuuden ja/tai takausprovision. Kunnanhallituksella on perustellusta syystä toimivalta olla vaatimatta vastavakuutta. Tytäryhteisö ei ilman konsernijohdon lupaa voi myöntää takauksia tai käyttää omaisuuttaan vakuutena Riskienhallinta Lieto-konsernin riskienhallinta järjestetään noudattaen yhtenäistä riskienhallintapolitiikkaa ja kunnanhallituksen mahdollisesti antamia ohjeita. Riskienhallinnan avulla pyritään varmistamaan, että yhtiön liiketoimintaan vaikuttavat riskit tunnistetaan ja niitä seurataan. Kuntakonsernissa noudatetaan kunnan ja tytäryhteisöjen kesken yhtenäistä riskienhallintapolitiikkaa. Tytäryhteisöjen on neuvoteltava riittävän ajoissa kunnanjohtajan kanssa riskianalyyseihin ja riskien vakuuttamiseen liittyvistä asioista Henkilöstöpolitiikka Konsernin tytäryhteisöjen on noudatettava toiminnassaan soveltuvin osin kunnan henkilöstöpolitiikan ja henkilöstöstrategian periaatteita. Tytäryhteisöt järjestävät eläkevakuutuksensa Kuntien eläkevakuutuksessa silloin, kun se on kunnan edun mukaista eikä tytäryhteisön etu muuta edellytä. 9. Kuntakonsernin valvonta, tilintarkastus ja tarkastuslautakunnan tehtävät Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoitteena on osaltaan varmistaa, että yhteisön toiminta on tehokasta ja tuloksellista, informaatio on luotettavaa ja että säännöksiä ja toimintaperiaatteita noudatetaan. 10
11 9.1. Tytäryhteisöjen sisäinen valvonta Tytäryhteisöjen sisäinen valvonta järjestetään kunnan sisäisen valvonnan ohjeiden mukaisesti. Tytäryhteisöjen hallitusten ja toimitusjohtajan vastuulla on sisäisen valvonnan rakenteiden luominen omassa organisaatiossaan. Tytäryhteisöjen hallitusten tulee hyväksyä yhtiölle sisäisen valvonnan ohjeet ja pitää ne ajan tasalla. Yhteisön hallituksen on valvottava sisäisen valvonnan toteutumista ja ohjeiden noudattamista Emoyhteisön konsernivalvonta Sisäisen valvonnan toimivuudesta koko kunnassa vastaa kunnanhallitus ja sen valvontavastuu on kunnanjohtajalla ja toteuttamisvastuu tilivelvollisilla. Kunnanjohtajalla tai hänen nimeämällään edustajalla on oikeus osallistua tytäryhteisön hallituksen kokouksiin ja käyttää niissä puheoikeutta. Tytäryhtiöiden yhtiöjärjestyksiin tulee sisällyttää tämän mahdollistava määräys. Toimialajohtajat vastaavat omalla toimialallaan valvonnan toteuttamisen organisoinnista ja siitä, että sisäisen valvonnan menetelmät ovat käytössä ja sisältyvät päivittäisiin toimintarutiineihin. Tulosalueiden johtajat vastaavat omalla tulosalueellaan sisäisen valvonnan toteutumisesta. Konserniohjeen noudattamista valvoo konsernijohto Tytäryhteisön toiminnan seurannassa käytettävät mittarit ja tunnusluvut Tunnusluvut ja mittarit, joilla tytäryhteisöjen toiminnan kannattavuutta, vaikuttavuutta ja talouden tilaa kuntakonsernissa arvioidaan, määritellään vuosittain talousarvion tavoiteasetannan yhteydessä ottaen huomioon kunkin tytäryhteisön toiminnan erityispiirteet Tytäryhteisöjen tilintarkastus ja tarkastuslautakunnan tehtävät Kuntalain 122 :n mukaan valtuusto valitsee hallinnon ja talouden tarkastamista varten tilintarkastusyhteisön, jonka tulee olla julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan hyväksymä yhteisö (JHTT-yhteisö). Yhteisön on määrättävä vastuunalaiseksi tilintarkastajaksi julkishallinnon ja -talouden hyväksytty tilintarkastaja (JHTT- tilintarkastaja). Tilintarkastajat toimivat tehtävissään virkavastuulla. Kunnan tytäryhteisön tilintarkastajaksi on valittava kunnan tilintarkastusyhteisö, jollei tästä poikkeamiseen ole perusteltua tarkastuksen järjestämiseen liittyvää syytä. Tilintarkastajalla on oltava edellytykset riippumattoman ja riittävän laajan tilintarkastuksen toimittamiseen. Jos edellytykset riippumattomaan tarkastukseen puuttuvat, tilintarkastajan on kieltäydyttävä vastaanottamasta tehtävää tai luovuttava siitä. 11
12 10. Tytäryhteisöjen neuvotteluvelvoitteet ja kunnan edustajien ohjeistaminen Kuntakonserniin kuuluvan yhteisön on ennen omaa päätöksentekoaan aina selvitettävä konsernijohdon kannanotto asiaan silloin, kun päätettävä asia merkittävästi vaikuttaa yhteisön tai kunnan toimintaan tai taloudelliseen vastuuseen. Velvollisuus pääomistajan ennakkokäsityksen hankkimiseen on tytäryhteisön toimitusjohtajalla ja isännöitsijällä. Tytäryhteisön hallituksen puheenjohtajan velvollisuus on valvoa, että ennakkokäsitys on tämän ohjeen mukaan hankittu ja että se kirjataan sen kokouksen pöytäkirjaan, jossa tehdään merkittävää asiaa koskeva päätös. Tytäryhteisön johdon tulee toimia huolellisesti ja yhteisön edun mukaisesti. Lopullinen päätösvalta ja vastuu erillistä kannanottoa koskevassa asiassa on aina yhteisön omalla päätöksentekoelimellä, vaikka konsernijohdon kannanotto päätettävään asiaan on hankittu ennen yhteisön päätöstä. Ennakkokäsitys on haettava omistajaohjaustoiminnon kautta kunnanhallitukselta ainakin seuraavissa asioissa: Yhteisön hallituksen on hankittava konsernijohdon kannanotto seuraaviin toimenpiteisiin: - tytäryhtiön perustaminen sekä osakkuus toisessa yhtiössä - liiketoiminnan merkittävä laajentaminen tai merkittävä investointi - liiketoiminnan tai sen osan myynti - osakeanti tai muu pääomarakenteen muuttaminen - yhteisön toiminta-ajatuksen muuttaminen - yhtiöjärjestyksen ja sääntöjen muuttaminen - kiinteistö- ja yrityskaupat - merkittävä lainanotto ja anto tai vakuuden antaminen omasta tai toisen velasta - sulautuminen tai jakautuminen - tytäryhtiön perustaminen tai osakkuus toisessa yhtiössä - periaatteelliset ja taloudellisesti merkittävät sopimukset - yhtiön omaisuuden luovuttaminen konkurssiin tai selvitystilaan taikka saneerausmenettelyyn hakeutuminen - toimitusjohtajan valinta - henkilöpoliittisesti merkittävät asiat - muut periaatteellisesta tai taloudellisesti merkittävät sopimukset Kunnanhallitus evästää yhtiökokouksiin tai vastaaviin kokouksiin nimeämänsä kokousedustajat. Evästyksiin kuuluu edustajien valinta tytäryhteisöjen hallintoeli- miin. Kunnanhallitus antaa tarvittaessa ohjeita kunnan edustajille kunnan kannan ottamisesta käsiteltäviin asioihin. Ohje yksilöidään valtakirjalla tai pöytäkirjanotteella. Liedon kunnan asettamat hallitusten jäsenet ja yhtiökokousedustajat toimivat virkavastuulla ja ovat velvollisia selvittämään Liedon kunnan kannan kulloinkin käsiteltäviin merkittäviin asioihin sekä toimimaan sen mukaisesti. Kunnan edustajiksi yhtiökokoukseen tai hallitukseen valittujen luottamushenkilöiden tehtävästään saamat palkkiot ovat henkilökohtaisia, eikä niitä voi laskuttaa yritykselle. Tarkempia määräyksiä luottamushenkilöiden palkkioista sisältyy hallintosääntöön. 12
13 11. Konsernia koskevista asioista tiedottaminen Kuntalain 29 :n mukaisesti kunnan on sopivin tavoin tiedotettava asukkailleen yhteisön toiminnasta silloin, kun se hoitaa kunnan sille antamaa tehtävää. Yhteisöjä koskevasta tiedotuksesta vastaavat yhteisön puolesta hallitus ja toimitusjohtaja sekä kunnan puolesta kunnanhallitus ja kunnanjohtaja. Yhteisön tiedottamisen on tuettava konsernin asettamia tavoitteita ja toimintapolitiikkaa. Tiedottamisessa on otettava huomioon yleiset tiedotusperiaatteet sekä julkisuus- ja salassapitosäännökset. 12. Konserniohjeen velvoittavuus ja voimaantulo Konserniohje tulee voimaan alkaen ja tällä päätöksellä kumotaan kunnanvaltuuston aikaisemmin hyväksymä Liedon kunnan konserniohje. Konserniohje tulee hyväksyä tytäryhteisön yhtiökokouksessa tai vastaavassa ylimmässä hallintoelimessä sekä jokaisessa ohjeen soveltamisalaan suoraan kuuluvan yhteisön hallituksessa tai vastaavassa toimielimessä. 13
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
Konserniohje 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjännitteinen toiminta ja varmistaa kunnan pääoman käyttöön sekä omaisuuden hankintaan ja hoitoon liittyvän
MERIKARVIAN KUNTA KONSERNIOHJE
1 MERIKARVIAN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 1.2.2010 52 Valtuusto 1.3.2010 8 2 Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka 3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 4 3. Kuntakonserni 4 4. Konserniohjeen
Kunnanhallitus LIITE NRO 78 Valtuusto LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE
Kunnanhallitus 17.11.2008 244 LIITE NRO 78 Valtuusto 1.12.2008 45 LIITE NRO 25 PUUMALAN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty 1.12. 2008 Voimaantulo 1.1.2009 Kunnanhallitus 17.11.2008 244 LIITE NRO 78 Valtuusto
Valtuuston hyväksymä
Konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4 Konserniohjeen sitovuus... 3 5 Kunnan toimielinten toimivallanjako...
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE
Itä-Savon koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 12.4.2017 Yhtymävaltuusto 1.6.2017 1 Sisällysluettelo 1. Itä-Savon koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11. Konserniohje
Kunnanhallitus 10.8.2009 196 LIITE 7 Kunnanvaltuusto 7.9.2009 54 LIITE 11 Konserniohje Valtuusto hyväksynyt 7.9.2009 Voimaantulo 1.1.2010 2 1. Kunnan omistajapolitiikka...3 2. Konserniohjeen tarkoitus
Peimarin koulutuskuntayhtymä
Liite nro 9 Yhtymävaltuusto 19.6.2018 10 Peimarin koulutuskuntayhtymä KONSERNIOHJE Yhtymähallitus 15.5.2018 Yhtymävaltuusto 19.6.2018 1 Sisällys 1. Peimarin koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka... 3
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE. Kh / 222 Kv / 3 Voimaan alkaen
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Kh. 11.12.2017 / 222 Kv. 16.4.2018 / 3 Voimaan 1.5.2018 alkaen Parikkalan kunta Konserniohje 2 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata
LIMINGAN KUNTA Konserniohje
LIMINGAN KUNTA Konserniohje Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Konserniohjeen soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 4 4. Kunnan toimielinten toimivallanjako... 4
7. Konserniraportointi Kirjanpito-, tilinpäätös- ja konsernitilinpäätösperiaatteet Toiminnan ja talouden raportointi 6
1 Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 3. Kuntakonserni 2 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 4 5. Konserniohjeen sitovuus 4 6. Kunnan toimielinten
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
SUONENJOEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.1.2012 8 Voimaan: 1.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Soveltamisala 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen
LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE
Hyväksytty valtuustossa 21.6.2008 20 LESTIJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeessa määritellään Lestijärven kunnan sekä sen omistamien tytäryhteisöjen johtamisesta,
KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto Voimaantulo:
KONSERNIOHJE Hyväksytty: kunnanvaltuusto 16.11.2009 Voimaantulo: 1.1.2010 AURAN KUNNAN KONSERNIOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1 KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA 1 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE 1 3. SOVELTAMISALA
Kuntakonserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
VETELIN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 29.10.2009 81 Voimaantulo: 3.12.2009 Muutettu: Kunnanvaltuusto 14.12.2011 91 Kunnanvaltuusto 30.3.2016 16 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE ALKAEN
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymävaltuuston 3. päivänä kesäkuuta 2019 / 12 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KONSERNIOHJE 1.7.2019 ALKAEN Sisällys 1. Sairaanhoitopiirin
POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET
1(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Hallituksen 20.4.2009 hyväksymät ja 1.7.2009 voimaan tulevat 2(7) POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo
Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kunnalla on kirjapitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
1 LAPINJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJE Kunnanhallitus 24.11.2008 Kunnanvaltuusto 10.12.2008 1. Kunnan omistajapolitiikka Kunnan omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kunnan pitkäjänteinen toiminta ja varmistaa
Sisällysluettelo 2 (15)
Hyväksytty valtuustossa 29.9.2014 65 Voimaantulo 1.12.2014 2 (15) Sisällysluettelo 1. Kunnan omistajapolitiikka... 3 2. Kuntakonsernin määritelmä... 3 3. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 4 4. Soveltamisala...
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE
PARIKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty kvalt. 17.12.2009 / 65 Voimaan 1.1.2010 2 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnanvaltuuston hyväksymän toiminta-ajatuksen mukaan Parikkala on vilkas, vetreä
Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5)
Kaakon kaksikko Konserniohje 1 (5) KONSERNIOHJE Hyväksytty 1. Kuntakonserni Kunnanvaltuustot xx Kuntalain 114 :n mukaan kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää
Haukiputaan kunta. Konserniohjeet
Haukiputaan kunta Konserniohjeet 17.1.2011 2 Sisältö 1 Kuntakonserni... 3 2 Konserniohjeiden soveltamisala... 3 3 Kunnan ohjausvallan käyttäminen... 3 3.1. Hallinnon järjestäminen... 4 3.2. Toiminnan suunnittelu...
TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET
TAMMELAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty Kvalt 15.12.2008 56 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle
EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Voimaantulo Kunnanvaltuusto
1 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.12.2008 Kunnanvaltuusto 3.11.2008 69 2 EVIJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Kunnanvaltuusto 3.11. 2008 69 Voimaantulo 1.12.2008 1. YLEISTÄ 1.1 Konserniohjeen tarkoitus
Kh 18.8.2009 183 Kv 29.10.2009 61 VAALAN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kh 18.8.2009 183 Kv 29.10.2009 61 VAALAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Vaalan kunnan konserniohje 2/10 SISÄLLYSLUETTELO 1 Kunnan omistajapolitiikka... 1 2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 3 Kuntakonserni...
ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET
ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIAN KONSERNIOHJEET Voimaan 1.1.2019 1. Yleistä 1.1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnian konserniohjeella luodaan puitteet konserniin
TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007
TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 2007 Kunnanvaltuusto 18.12.2007 81 1 (7) SISÄLLYSLUETTELO TEUVAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1. Konserniyhteisön määrittely... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala...
Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2
Maalahden kunnan konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.6.2017 91 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4. Konserniohjeen
Valtuusto hyväksyy konserniohjeen.
1 Kh 15.10.2007, liite nro 2 Kv 15.11.2007, liite nro 1 SODANKYLÄN KUNNAN KONSERNIOHJE Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Ohjeen soveltamisala Ohjeen käsittely ja hyväksyminen Johtaminen, ohjaus ja valvonta
1 (5) LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE. Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58. Voimaantulo: 1.1.2009. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite
1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Hyväksytty: Valtuusto 10.11.2008 58 Voimaantulo: 1.1.2009 LUUMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto kunnan ylimpänä päätöksentekijänä määrittelee kunnan tavoitteet ja
Sisällys 1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka Kunta-/kaupunkikonsernin määritelmä Konsernin tarkoitus ja
Sisällys 1. Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka... 2 2. Kunta-/kaupunkikonsernin määritelmä... 2 3. Konsernin tarkoitus ja tavoite... 3 4. Soveltamisala... 3 5. Konserniohjeen käsittely
PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
PAIMION KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Sisällysluettelo 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 2. SOVELTAMISALA...2 3. KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA HYVÄKSYMINEN...3 4. KONSERNIOHJEEN SITOVUUS...3 5. KAUPUNGIN
ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE
1 ENONTEKIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE Hyväksytty: Kunnanvaltuusto 24.6.2009/ 55 Voimaan: 1.8.2009 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
Hallitus Valtuusto HÄMEENKYRÖN KONSERNIOHJE
Hallitus 17.9.2018 Valtuusto 1.10.2018 HÄMEENKYRÖN KONSERNIOHJE 1 Sisällysluettelo 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...2 Hämeenkyrön kuntakonserni...3 Konserniohjeen
HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus , 15 Valtuusto , 3 Voimaan HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE
HÄMEENKYRÖN KUNTA Hallitus 8.2.2010, 15 Valtuusto 22.2.2010, 3 Voimaan 3.3.2010 HÄMEENKYRÖN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala...
POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6
POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNIN KONSERNIOHJE 1/6 2/6 POLVIJÄRVEN KUNTAKONSERNI KONSERNIOHJE 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala
LOVIISAN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa.. 1. Konserniohjeen tarkoitus ja soveltamisala Tällä konserniohjeella luodaan puitteet kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen
Konserniohje. Yhtymävaltuusto hyväksynyt
Konserniohje Yhtymävaltuusto hyväksynyt 28.11.2017 Voimassa alkaen 1.1.2018 Sisällys 1. Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka... 1 2. Kuntakonsernin määritelmä... 1 3. Konsernin tarkoitus
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
YLÖJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuusto 10.11.2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...
PARKANON KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
PARKANON KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 2017 Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 30.10.2017 88 2 Sisällys Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 3 Konserniohjeen sitovuus...
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje
Konserniohje 1 (6) LUONNOS 10.10.2016, tarkennettu kohtaa 22 Hankintatoimi Yhtymähallitus 31.10.2016 190 Yhtymäkokous 31.10.2016 26 Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymän konserniohje Sisällys 1 Konserniohjeen
Kurikan kaupungin konserniohjeet
1 (7) Kurikan kaupungin konserniohjeet 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Soveltamisala Konserniohjeella luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle
Omistajaohjaus kuntakonsernissa
Omistajaohjaus kuntakonsernissa Johtava lakimies, varatuomari Pirkka-Petri Lebedeff Suomen Kuntaliitto Omistajaohjaus ammatillisessa koulutuksessa Kuntamarkkinat Helsinki 14.9.2011 Esityksen pääkohdat
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto POSION KUNNAN KONSERNIOHJE
Kunnanhallitus 3.3.2015 24 Kunnanvaltuusto 27.3.2015 9 POSION KUNNAN KONSERNIOHJE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2. Soveltamisala... 3 3. Konserniohjeen sitovuus... 3 4.
KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE. Sisällys HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN
1 KIHNIÖN KUNNAN KONSERNIOHJE HYVÄKSYTTY KV VOIMAAN 1.1.2018 Sisällys 1 SOVELTAMISALA... 2 2 KONSERNIOHJEEN SITOVUUS... 2 3 KUNTAKONSERNIN TALOUDEN JA INVESTOINTIEN SUUNNITTELU JA OHJAUS... 3 4 KONSERNIVALVONNAN
KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
KEURUUN KAUPUNKI KEURUUN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Keuruun kaupunginvaltuusto 22.5.2017 1 1. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniohjeen tarkoituksena on tukea kaupunkikonsernin johtamisen edellytyksiä
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA KONSERNIOHJE Nakkilan kunta Voimaantulo 1.1.2011 Sisällysluettelo 1. NAKKILAN KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA...2 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE...2 3. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA...2
Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet).
1 RAISION KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginvaltuuston 17.3.2008 hyväksymä, voimaantulo 25.3.2008 (korvaa valtuuston 23.2.1998 hyväksymät konserniohjeet). 1. Kaupungin omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan
YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kh 18.3.2012 53 LIITE 15 YPÄJÄN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Voimaantulo: 1 YLEISTÄ 1.1 Määrittelyt Kuntakonsernilla tarkoitetaan kunnan ja yhden tai useamman muun yhteisön muodostamaa taloudellista
Konserniohje 2010 Taipalsaaren kunta
Kunnan konserniohjeessa luodaan puitteet ensisijaisesti kuntakonserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Ohjetta noudatetaan soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen,
KH pykälä 5 liite 3
1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeen tarkoituksena on varmistaa konsernin kokonaisedun, valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjausten sekä toiminnallisten ja taloudellisten
TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE
TOHOLAMMIN KUNNAN KONSERNIOHJE LIITE KH 4.12.2012 210 LIITE KV 17.12.2012 48 HYVÄKSYTTY KV 17.12.2012 48 VOIMAAN 1.2.2013 1 KUNTAKONSERNIN MÄÄRITELMÄ JA MUUT KONSERNIIN LIITTYVÄT KESKEISET KÄSITTEET Kuntakonserni
PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE
PIRKKALAN KUNTA Voimaan 1.3.2012 PIRKKALAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus...
RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Konserniohjaussääntö 0 04 05
KONSERNIOHJAUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.12.2014 Voimaantulopäivä 1.1.2015 1. KONSERNIOHJAUSSÄÄNNÖN TARKOITUS Konserniohjauksella tarkoitetaan omistajaohjausta ja tytäryhteisöjen valvontaa.
KONSERNIOHJEET. Kuntayhtymän hallitus xx.xx.xxx xx
KONSERNIOHJEET Kuntayhtymän hallitus xx.xx.xxx xx 1 Sisällysluettelo 1. Rovaniemen koulutuskuntayhtymän omistajapolitiikka... 3 2. Kunta-/kaupunkikonsernin määritelmä... 3 3. Konsernin tarkoitus ja tavoite...
Yhteisön johdon on syytä ilmoittaa ristiriidasta välittömästi kirjallisesti kunnanjohtajalle sekä kunnanhallitukselle.
1 HAILUODON KUNNAN KONSERNIOHJEET Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Hailuodon kunnan konserniohjeella luodaan puitteet Hailuoto konserniin kuuluvien yhteisöjen omistajaohjaukselle kunnan
Ohje koskee kuntaa ja sen tytäryhteisöjä. Ohje on käsiteltävä tytäryhteisöjen yhtiökokouksessa ja hallituksessa tai vastaavissa hallintoelimissä.
SODANKYLÄN KUNTA Kunnanhallitus (Kh 10.12.1997) KONSERNIOHJEET KONSERNIOHJEEN TAVOITE Näillä ohjeilla kunnanhallitus antaa konsernitason toimintaohjeet ja -periaatteet sekä täsmentää kunnan ja kunnanhallituksen
KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE
KEMPELEEN KUNNAN KONSERNIOHJE versio 30.11.2016 SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Konserniohjeen soveltamisala 3 3. Konserniohjeen hyväksyminen ja sitovuus 3 4. Konserniohjaus
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan
KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
KIURUVEDEN KAUPUNKI KIURUVEDEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Kaupunginhallitus 5.11.2012 270 Kaupunginvaltuusto 13.11.2012 67 Voimaantulo 1.1.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. KAUPUNKIKONSERNI...3 2. KONSERNIOHJEEN
PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE
Vanha konserniohje PORIN KAUPUNKIKONSERNIN KONSERNIOHJE KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE Konserniin kuuluvat yhteisöt toimivat kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden toteuttajina ja noudattavat
Konserniin kuuluvat tytäryhteisöt, joihin kaupungilla on kirjanpitolain 1 luvun 5 :n tarkoittama määräysvalta.
NURMEKSEN KAUPUNKI Kaupunginvaltuusto 8.5.2008 30 1 (6) NURMEKSEN KAUPUNKIN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Kaupungin konserniohjeella luodaan puitteet Nurmes-konserniin kuuluvien yhteisöjen
KANNUKSEN KAUPUNKI Konserniohje
KANNUKSEN KAUPUNKI Konserniohje Kaupunginvaltuusto 16.11.2009 81 Sivu 2 / 10 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 1. Konserniohjeen tarkoitus.. 3 2. Soveltamisala. 3 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen 3 4. Konserniohjeen
Konserniohje. Voimassa alkaen
Konserniohje Voimassa alkaen 1.6.2018 Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 1 2 Soveltamisala... 1 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 1 4 Konserniohjeen sitovuus... 1 5 Kuntayhtymän
Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET
Sonkajärven kunnan KONSERNIOHJEET Kunnanvaltuusto 12.11.2012 1 SONKAJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty kvalt 12.11.2012 44 Voimaantulo 1.1.2013 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA
KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE
KONTIOLAHDEN KUNNAN KONSERNIOHJE Voimaantulo 1.7.2018 1 Kontiolahden kunnan omistajapolitiikan tavoitteet Kunnanvaltuusto päättää konsernin omistajapolitiikasta ja määrittää kuntakonsernin keskeiset toiminnalliset
Kh Kv VAALAN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kh 16.1.2017 Kv 25.1.2017 VAALAN KUNNAN KONSERNIOHJEET Vaalan kunnan konserniohje 1/16 SISÄLLYSLUETTELO 1 Kunnan omistajapolitiikka...2 2 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite...3 3 Kuntakonserni ja kunnan
SOTKAMON KUNNAN KONS ERNI- OHJE ALKAEN
SOTKAMON KUNNAN KONS ERNI- OHJE 1.8.2019 ALKAEN K O N S E R N I O H J E E N T A R K O I T U S J A T A V O I T E Kuntalain 14 :n mukaan kunnanvaltuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta.
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA
SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄN SÄÄDÖSKOKOELMA Yhtymähallituksen 26. päivänä elokuuta 2013/ 175 hyväksymä 1.10 SATAKUNNAN SAIRAANHOITOPIIRIKONSERNIN KONSERNIOHJEET 1.10.2013 LUKIEN 1 Konserniohjeen
HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE
1 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE Valtuusto 23.6.2008 46 Voimaan 1.8.2008 2 HOLLOLAN KUNNAN KONSERNIOHJE 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2 Konserniohjeen soveltamisala Näillä konserniohjeilla varmistetaan
Konserniohje ei muuta tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen tai kuntayhtymien johdon oikeudellista asemaa tai vastuuta.
1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite Konserniohjeella varmistetaan valtuuston tytäryhteisölle asettamien omistajapoliittisten linjauksien sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutus ja
Eurajoen kunnan konserniohje
1 Eurajoen kunnan konserniohje 2 Sisällys Kuntastrategiasta ja omistajapolitiikasta... 3 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 Soveltamisala... 4 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 Konserniohjeen
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto UTAJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto UTAJÄRVEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Utajärven kunnan konserniohjeet 1 Sisällys 1. Kunnan omistajapolitiikka... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 3. Soveltamisala...
LUONNOS Khall Kittilän kunnan omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohje. Hyväksytty Kvalt x.x.xxxx x, Voimaantulo x.x.
LUONNOS Khall 11.5.2017 Kittilän kunnan omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohje Hyväksytty Kvalt x.x.xxxx x, Voimaantulo x.x.xxxx Sisällysluettelo 1 Omistajaohjauksen tarkoitus... 4 2 Konserniohjeen
Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän
Pohjoi-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän konserniohjeet Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Ohje 2 (8) 369/2018 Hallintokeskus Sisällys 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 2 Soveltamisala... 3 3
Konserniohje JUUAN KUNTA
Konserniohje JUUAN KUNTA KUNNANHALLITUS 27.11.2017 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Kuntakonsernin talouden suunnittelu... 3 3. Konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestäminen... 3 4.
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Konserni- ja elinkeinojaosto 7.2.2018 3 Kaupunginhallitus 4.6.2018 Kaupunginvaltuusto 11.6.2018 40 Voimaantulo 1.8.2018 Sisällys 1. Kaupungin omistajapolitiikka... 2 2.
JUUPAJOEN KUNTA KONSERNIOHJEET LUONNOS
JUUPAJOEN KUNTA KONSERNIOHJEET LUONNOS HYVÄKSYTTY KUNNANVALTUUSTON PÄÄTÖKSELLÄ XX.XX.2017 SISÄLTÖ 1 KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA... 4 2 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE... 6 3 KUNTAKONSERNI JA KUNNAN TOIMINTA...
KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET
KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Hyväksytty: Kh 6.10.2008 245 Kv 10.11.2008 93 2 KÄRSÄMÄEN KUNNAN KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 3 2. Soveltamisala 3 3. Konserniohjeen
Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005
Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden
HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 valtuusto hyväksynyt
HELSINGIN KAUPUNKI Kaupungin 1 HELSINGIN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE 1 Johdanto Kaupunkikonserni on omistus- ja hallintorakenne, jonka tarkoituksena on mahdollistaa siihen kuuluvien yksiköiden välinen yhteensopivuus
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN KONSERNIOHJEET Kaupunginhallitus 23.2.2015 63 Kaupunginvaltuusto 5.3.2015 x 1 1. Kaupungin omistajapolitiikka Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteena on turvata kaupungin pitkäjänteinen
Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.
Uusi kuntalaki: Miten omistajaohjausta vahvistetaan ja yhteistoimintamuotoja selkeytetään Kuntalaki uudistuu -seminaari Kuntatalo 3.6.2014 Johtava lakimies Kirsi Mononen Kuntakonserni ja kunnan toiminta
Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET
Toivakan kunnan KONSERNIOHJEET SISÄLLYSLUETTELO 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2. Konserniohjeen soveltamisala 3. Konserniohjaus ja -johtaminen 4. Taloudenhoitoon ja konsernitilinpäätöksen laadintaan
Konserniohje. Leppävirran kunta. Hyväksytty kunnanvaltuustossa Voimaantulo Leppävirran kunta
Leppävirran kunta Konserniohje Hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.12.2017 Voimaantulo 1.1.2018 Leppävirran kunta Puh (017) 570 911 PL 4, 79101 Leppävirta www.leppavirta.fi SISÄLLYSLUETTELO 1. KONSERNIOHJEEN
KONSERNIOHJE voimaantulo alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx
0 KONSERNIOHJE voimaantulo 1.7.2017 alkaen hyväksytty kvalt xx.xx.2017 xx Isonkyrön kunta ISONKYRÖN KUNTA 1 (6) Sisällys 1. kuntastrategia... 2 2. en tarkoitus ja tavoite... 2 3. Soveltamisala... 2 4.
ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE
ASKOLAN KUNTA KONSERNIOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 3 3. Konserniohjeen soveltamisala... 3 4. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 4 5. Konserniohjeen
URJALAN KUNNAN KONSERNIOHJE... 2
Konserniohje 1 SISÄLLYSLUETTELO URJALAN KUNNAN KONSERNIOHJE... 2 1 Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2 Konserniohjeen soveltamisala... 2 3 Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen... 2 4 Konserniohjeen
Imatran kaupungin konserniohje. Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto
Imatran kaupungin konserniohje Kaupunginhallitus 13.3.2017 Kaupunginvaltuusto 20.3.2017 Sisällysluettelo 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoitteet... 3 2. Soveltamisala... 4 3. Konserniohjeen käsittely
RAAHEN KAUPUNKI. Konserniohje
RAAHEN KAUPUNKI Konserniohje Kaupunginhallitus 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 12.1.2015 Sisällysluettelo 1. Kaupungin omistajapolitiikan tavoitteet... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 3. Konserniohjeen
KONSERNIOHJE KANNONKOSKEN KUNTA. Sisällys
KONSERNIOHJE KANNONKOSKEN KUNTA Kunnanhallitus 27.11.2017 169 Kunnanhallitus 12.02.2018 15 Kunnanhallitus 10.09.2018 84 Kunnanvaltuusto 01.10.2018 17 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite 2.
Ilomantsin kunnan konserniohje
Ilomantsin kunnan konserniohje Kunnanhallitus / 2018 Ilomantsin konserniohje 1. Kunnan omistajaohjauksen tavoitteet Omistajaohjauksella huolehditaan, että tytäryhteisöjen toiminnassa otetaan huomioon kuntakonsernin
VALTIMON KUNNAN KONSERNIOHJEET
Kunnanhallitus 11.6.2018 87 Valtuusto 17.9.2018 36 Arja Tervonen VALTIMON KUNNAN KONSERNIOHJEET Valtimon kunnan konserniohjeet 1 Sisällys 1. Kunnan omistajapolitiikka... 2 2. Konserniohjeen tarkoitus ja
LAPPAJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE. Hyväksytty kunnanvaltuustossa
LAPPAJÄRVEN KUNTA KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 18.06.2018 35 Voimaantulo 01.08.2018 1 Sisällys 1 KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 2 SOVELTAMISALA... 3 3 KONSERNIOHJEEN KÄSITTELY JA
YLITORNION KUNNAN KONSERIOHJE
YLITORNION KUNNAN KONSERIOHJE Kh 1.1.2011 295 Kv 14.11.2011 50 KONSERNIOHJE 1/11 Sisällysluettelo: 1. YLITORNION KUNNAN OMISTAJAPOLITIIKKA... 3 2. KONSERNIOHJEEN TARKOITUS JA TAVOITE... 3 3. KONSERNIOHJEEN
K O N S E R N I O H J E
K O N S ERNIOHJE KEMIÖNSAAREN KUNTA Valtuusto hyväksynyt 7.12.2011 1. KONSERNIOHJEEN TAVOITE JA TARKOITUS Kemiönsaaren kuntakonsernin konserniohjeen tavoite on edistää yhteisen näkemyksen muodostamista
PYHÄJOEN KUNTA PYHÄJOEN KUNNAN KONSERNIOHJEET
PYHÄJOEN KUNTA PYHÄJOEN KUNNAN KONSERNIOHJEET Kunnanhallitus 30.11.2009 Valtuusto 16.12.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1. MÄÄRITELMÄT...1 1.1. KUNTAKONSERNIN MÄÄRITELMÄ...1 1.2. KONSERNIOHJAUS...1 1.3. SIDOSYKSIKKÖ
Joroisten kunta KONSERNIOHJE 1. KONSERNIOHJEEN SOVELTAMISALA. Tällä konserniohjeella Joroisten kunnanvaltuusto antaa konsernitason toimintaohjeet.
Joroisten kunta KONSERNIOHJE Hyväksytty kunnanvaltuustossa 29.9.2003. Ohjeet ovat voimassa toistaiseksi. Kukin konserniyhteisö käsittelee ohjeet hallituksessaan ja yhtiökokouksessaan tai vastaavassa. Ohjeiden
Vehmaan kunnan konserniohje
Vehmaan kunnan konserniohje Kunnan konserniohjeella luodaan puitteet omistajaohjaukselle kunnan tavoitteiden mukaisesti. Konserniohjeen tavoitteena on yhdenmukaistaa ohjauksen menettelytapoja ja tehostaa
Evijärven kunta. Konserniohje Hallitus Valtuusto
Evijärven kunta Konserniohje 1.1.2019 Hallitus 26.11.2018 199 Valtuusto 17.12.2018 60 1 Sisällys 1. Konserniohjeen tarkoitus ja tavoite... 2 2. Soveltamisala... 2 3. Konserniohjeen käsittely ja hyväksyminen...