KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE"

Transkriptio

1 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel COM(2017) 542 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Yhdennetyn valvonnan lisäämisestä pääomamarkkinaunionin ja finanssimarkkinoiden yhdentymisen vahvistamiseksi muuttuvassa ympäristössä FI FI

2 1. Johdanto Finanssimarkkinoiden yhdentyminen on keskeinen tekijä sisämarkkinoiden ja talous- ja rahaliiton kannalta. Siitä saadaan huomattavia taloudellisia etuja euroalueelle ja koko EU:n tasolla. Finanssikriisiä seurasi laskusuhdanne, mutta vuodesta 2011 lähtien finanssimarkkinoilla on taas tapahtunut yhdentymistä Euroopan unionissa 1. EU:n sijoittajat ovat kasvattaneet rajat ylittävää omaisuuttaan. EU:n sisäiset sijoitukset velkaja pääomasalkkuihin kasvoivat 2 biljoonaa euroa vuosina Finanssimarkkinoiden yhdentymisen hintaperusteiset indikaattorit osoittavat, että kokonaisuudessaan lähentyminen lähes tuplaantui tuona aikana 2. Tätä taustaa vasten ja koska EU:n talous elpyy edelleen, on tärkeää hyödyntää tätä nostetta ja toteuttaa tarvittavia toimia EU:n finanssimarkkinoiden yhdentymisen syventämiseksi. Komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker korosti pääomamarkkinaunionin ja vahvempien sisämarkkinoiden merkitystä unionin tilaa koskevassa puheessaan 13. syyskuuta Eurooppa-neuvosto 4 ja Euroopan parlamentti 5 ovat toistuvasti vaatineet pääomamarkkinaunionin toteuttamista. Rahoituspalvelujen sisämarkkinat edistävät työllisyyttä, kasvua ja investointeja kaikissa EU:n jäsenvaltioissa kanavoimalla tehokkaammin säästöjä mahdollisimman tuottaviin käyttötarkoituksiin. Tosiasiallisesti yhdentyneillä markkinoilla säästäjät ja sijoittajat voivat saada suurempaa tuottoa. Kuluttajat ja yritykset taas voivat saada paremmat rahoitusehdot rahoitusvälineiden kattavamman ja kilpailutetumman tarjonnan ansiosta. Finanssimarkkinoiden yhdentyminen voi erityisesti edistää Euroopan investointiohjelmaa täyttämällä EU:n investointivajetta ja samalla helpottamalla siirtymistä vähähiiliseen, resurssitehokkaampaan talouteen. Jatkuva taloudellinen yhdentyminen on olennaisen tärkeää myös talous- ja rahaliiton vahvistamiseksi. Syvät ja likvidit markkinat parantavat häiriöidensietokykyä ja helpottavat huomattavasti yksityistä riskinjakoa yli rajojen. Samalla vähenee julkisen riskinjaon tarve. Tästä syystä viiden puheenjohtajan kertomuksessa Euroopan talous- ja rahaliiton viimeistelystä sekä komission keskusteluasiakirjassa talous- ja rahaliiton syventämisestä peräänkuulutetaan rahoitusunionin toteuttamista sekä pankkiunionin että pääomamarkkinaunionin osalta vuoteen 2019 mennessä. Näin voidaan taata euron eheys ja parantaa euroalueen ja koko EU:n toimintaa. Rahoitusalan uuden teknologian 1 Ks. Euroopan komissio (2017), komission yksiköiden valmisteluasiakirja, tiedonannon Pääomamarkkinaunionia koskevan toimintasuunnitelman väliarvioinnista liitteenä oleva taloudellinen analyysi, 1 luku, s. 11; Euroopan komissio (2017), European Financial Stability and Integration Review (EFSIR), toukokuu, s. 18; Euroopan keskuspankki (2017), Financial Integration in Europe, s. 3 (FinTecHindikaattorit). 2 Lähde: EKP, rahoitusmarkkinoiden yhdentymisen indikaattorit ja 23. kesäkuuta 2017 kokoontuneen Eurooppa-neuvoston päätelmät. 5 Euroopan parlamentin päätöslauselma 9. heinäkuuta 2015 pääomamarkkinaunionin muodostamisesta (2015/2634 (RSP)),

3 tarjoamat mahdollisuudet (rahoitusteknologia eli FinTech) tehostavat kaikkia näitä yhdentymisen etuja. FinTechin uskotaankin muokkaavan olennaisesti EU:n rahoitusalan tulevaisuutta, koska se helpottaa rahoituspalvelujen saatavuutta, tehostaa operatiivisia toimia ja lisää valinnanvaraa. Teknologinen kehitys herättää kuitenkin myös maksuliikenteen turvallisuuteen ja kyberturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä, jotka on otettava huomioon asianmukaisesti. Tätä taustaa vasten yksi Junckerin komission prioriteeteista on toteuttaa pankkiunioni nopeasti ja ottaa käyttöön kaikki vielä puuttuvat osatekijät pääomamarkkinaunionin luomiseksi vuoteen 2019 mennessä. Jotta tämä olisi mahdollista, EU:n on ensisijaisesti pyrittävä vahvistamaan ja yhdentämään finanssivalvontajärjestelmäänsä. Voimakas ja entistä yhdentyneempi finanssivalvonta on keskeisessä asemassa niiden etujen realisoimisessa ja niihin haasteisiin vastaamisessa, jotka liittyvät EU:n finanssimarkkinoiden yhdentymisen lisäämiseen, rahoitusteknologian kehitykseen ja finanssialan merkitykseen kestävän taloudellisen kehityksen tukemisessa. Siksi komissio ilmoitti pääomamarkkinaunionia koskevan toimintasuunnitelman väliarvioinnissa 6 ehdotuksista finanssivalvonnan tiukentamiseksi. Ne ovat uusia ensisijaisia toimia markkinoiden yhdentymisen vauhdittamiseksi. Tämän tiedonannon ohessa esitettävät lainsäädäntöehdotukset sisältävät nämä toimet, jotka EU:n on nyt toteutettava nopeasti finanssivalvontajärjestelmän vahvistamiseksi. 2. Yhtenäisempi finanssivalvonta pääomamarkkinaunionin ja finanssimarkkinoiden yhdentymisen edistäjänä Finanssimarkkinoiden yhdentymisen edistyminen edellyttää yhdenmukaisempaa EU:n finanssivalvontajärjestelmää pääasiassa kahdesta syystä. - Ensinnäkin on helpompi harjoittaa rahoitustoimintaa rajojen yli, jos sitä säännellään ja valvotaan yhdenmukaisesti kaikissa jäsenvaltioissa. Rahoitustuotteiden tarjoajat hyötyvät, kun toimintaedellytykset ovat tasapuoliset kaikkialla sisämarkkinoilla, ja palveluntarjoajat voivat laajentaa tuotetarjontaansa ja hyödyntää mittakaavaetuja. Rahoitustuotteiden ja - palvelujen käyttäjät niin kuluttajat kuin yritykset voivat hyötyä laajemmasta valikoimasta ilman, että kuluttajansuoja tai markkinoiden luotettavuus kyseenalaistetaan. - Toisekseen finanssimarkkinoiden yhdentyminen kaikkine etuineen lisää myös häiriöiden leviämisriskiä jäsenvaltioiden välillä, kuten finanssikriisin aikana näimme. Puutteellinen valvonta jossakin jäsenvaltiossa voi tästä syystä aiheuttaa riskin myös finanssimarkkinoiden toimijoille ja kuluttajille muissa 6 Komission tiedonanto pääomamarkkinaunionia koskevan toimintasuunnitelman väliarvioinnista (COM(2017) 292 final). 3

4 jäsenvaltioissa. Lisäksi on olemassa vaara, että markkinatoimijat hyödyntävät aktiivisesti näitä valvontaeroja kasvattaakseen omaa voittoaan lyhyellä aikavälillä 7. Finanssivalvontaa vahvistettiin huomattavasti, kun Euroopan finanssivalvojien järjestelmä perustettiin vastauksena finanssikriisiin. Euroopan finanssivalvojien järjestelmä käsittää sekä mikrotason vakauden valvonnan, jota koordinoi kolme eurooppalaista valvontaviranomaista, että makrotason vakauden valvonnan, jota koordinoi Euroopan järjestelmäriskikomitea. Marraskuussa 2014 aloitti toimintansa yhteinen valvontamekanismi, joka vastaa nyt suurten ja järjestelmän kannalta merkittävien pankkien valvonnasta pankkiunioniin osallistuvissa maissa. Pankkien kriisinratkaisu pankkiunionissa on uskottu yhteiselle kriisinratkaisuneuvostolle, joka on uusi EU:n elin. Edistys, jota on saavutettu kymmenessä vuodessa siitä, kun pahin sodanjälkeinen finanssikriisi puhkesi, on merkittävää. EU:n finanssivalvontajärjestelmä ei kuitenkaan ole vielä valmis. Sitä on vahvistettava niihin uusiin haasteisiin vastaamiseksi, jotka liittyvät meneillään olevaan finanssimarkkinoiden yhdentymiseen niin EU:n sisällä kuin maailmanlaajuisesti. Erityisesti Yhdistyneen kuningaskunnan päätös erota unionista lisää tarvetta finanssimarkkinoiden yhdentämiseen EU:n 27 jäsenvaltiossa. Myös valvonnalliset suhteet kolmansien maiden kanssa on arvioitava uudelleen, jotta varmistetaan kaikkien finanssialan riskien asianmukainen hallinta. Pankkialalla on jo käytössä yhdenmukainen valvonta, josta vastaa yhteinen valvontamekanismi 19 jäsenvaltion pankkiunionissa. Yhteisen valvontamekanismin maantieteellistä soveltamisalaa laajennetaan sitä mukaa, kun uusia jäsenvaltioita liittyy pankkiunioniin. On kuitenkin tärkeää, että yhteinen valvontamekanismi toimii osana EU:n laajempaa yhdenmukaista valvontakehystä. Näin varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset pankkiunioniin osallistuvissa ja muissa jäsenvaltioissa ja helpotetaan jälkimmäisten liittymistä pankkiunioniin tulevaisuudessa. Tätä varten olisi lujitettava Euroopan pankkiviranomaisen roolia valvontakäytäntöjen lähentymisen edistämisessä EU:n pankkialalla. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta EU:n pääomamarkkinoiden valvonta toteutetaan kansallisella tasolla. Viiden puheenjohtajan raportissa asetettiin yhteisen Euroopan pääomamarkkinavalvojan luominen pidemmän aikavälin tavoitteeksi, ja keskusteluasiakirjassa talous- ja rahaliiton syventämisestä todettiin, että ensimmäiset toimet tämän tavoitteen saavuttamiseksi olisi toteutettava Euroopan finanssivalvojien järjestelmän uudelleentarkastelun yhteydessä. Koska pääomamarkkinaunioni lisää finanssimarkkinoiden yhdentymistä, on ratkaisevan tärkeää lisätä Euroopan valvontaviranomaisten valmiuksia taata johdonmukainen valvonta ja yhteisen sääntökirjan yhdenmukainen täytäntöönpano. Pääomamarkkinoiden toiminta 7 Vaara niin sanotuista sääntelyn katvealueista on erityisen merkittävä nyt, kun Yhdistyneen kuningaskunnan päätös erota unionista johtaa siihen, että finanssiala joutuu järjestelemään uudelleen läsnäoloaan EU:ssa ja siirtämään joitakin toimintojaan. 4

5 sujuvoituu, kun vähennetään esteitä rajat ylittäviltä investoinneilta, yksinkertaistetaan liiketoimintaympäristöä ja alennetaan rajojen yli toimiville yrityksille aiheutuvia noudattamiskustannuksia, jotka johtuvat sääntöjen epäyhdenmukaisesta täytäntöönpanosta. Sijoittajan näkökulmasta johdonmukainen valvonta ja yhdenmukainen sääntöjen täytäntöönpano parantaa sijoittajansuojaa ja lisää luottamusta pääomamarkkinoihin. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen suoralla valvonnalla voitaisiin lisäksi merkittävästi edistää johdonmukaisen valvonnan varmistamista. Se olisi myös ensimmäinen konkreettinen askel kohti yhteisen eurooppalaisen pääomamarkkinavalvojan perustamista. Tässä yhteydessä Euroopan parlamentti on lisäksi painottanut, että lainsäädäntö- ja valvontakehysten olisi oltava ratkaisevassa asemassa, kun pyritään välttämään liiallinen riskinotto ja epävakaus finanssimarkkinoilla. Se on myös korostanut, että vahvaan pääomamarkkinaunionin on liitettävä vahva EU:n laajuinen ja kansallinen valvonta 8. EU:n vakuutus- ja eläkemarkkinoiden avulla EU:n kansalaiset voivat lieventää riskejä, suunnitella eläkkeelle siirtymistään ja kerätä säästöjä vanhuuden varalle. Niillä on myös potentiaalia vauhdittaa rajat ylittäviä investointeja pääomamarkkinaunionissa. Vaikka vaikuttaa siltä, että hiljattain hyväksytyn Solvenssi II -kehyksen mukainen valvonta olisi asianmukaista jättää kansalliselle tasolle tässä vaiheessa, on varmistettava, että valvontakäytännöt lähentyvät edelleen ja että niitä tehostetaan Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen johdolla. Näin voidaan vastata niihin kysymyksiin ja käytännön ongelmiin, jotka johtuvat siitä, että kansalliset valvontaviranomaiset soveltavat sääntöjä eri lailla. Koska EU pyrkii edelleen lisäämään finanssimarkkinoiden yhdentämistä, makrotason vakauden valvonta eli koko finanssijärjestelmän vakauteen kohdistuvien riskien seuranta, on entistäkin tärkeämpää. Euroopan järjestelmäriskikomitealla on laaja jäsenkunta, joka kattaa kansalliset keskuspankit, valvontaelimet ja Euroopan unionin toimielimet. Sen roolin on oltava jatkossa entistä suurempi, ja sen hallintorakennetta on parannettava menettelyjen nopeuttamiseksi. On tärkeää, että vahvempaan finanssivalvontajärjestelmään siirtyminen koskee finanssimarkkinoita kaikissa jäsenvaltioissa, jotta kaikki jäsenvaltiot voivat hyötyä entistä yhtenäisemmistä finanssimarkkinoista ja toimintaedellytykset säilyvät tasapuolisina koko EU:n alueella. Tätä taustaa vasten komissio ehdottaa tänään lainsäädännöllisiä toimenpiteitä, joilla pyritään vahvistamaan Euroopan valvontaviranomaisten ja Euroopan 8 Euroopan parlamentin päätöslauselma 9. heinäkuuta 2015 pääomamarkkinaunionin muodostamisesta (2015/2634 (RSP)),

6 järjestelmäriskikomitean asemaa. Ehdotukset perustuvat yli kuuden toimintavuoden aikana saatuihin kokemuksiin sekä palautteeseen, jota on saatu Euroopan parlamentilta, jäsenvaltioilta, neuvostolta, yli 200 vastausta tuottaneesta julkisesta kuulemisesta ja intensiivisestä vuoropuhelusta kaikkien asianomaisten sidosryhmien kanssa. 3. Vahvistetun finanssivalvontajärjestelmän keskeiset osatekijät Valvontakäytäntöjen lisälähentäminen Vahvistetulla koordinointitoimivallalla varmistetaan kansallisten viranomaisten valvontatapojen lähentyminen finanssialalla ja valmistellaan tietä kohti yhteistä valvontaviranomaista, erityisesti pääomamarkkinoille. Euroopan valvontaviranomaiset ovat jo lähentäneet ja tehostaneet finanssivalvontaa näkyvin tuloksin. Tällaisia tuloksia ovat esimerkiksi kansallisille valvontaviranomaisille annetut suuntaviivat, kansallisten valvontaviranomaisten välisten näkemyserojen sovittelu ja kansallisten viranomaisten vertaisarvioinnit. Tällä alalla tarvitaan kuitenkin parannuksia Euroopan valvontaviranomaisten valmiuksien vahvistamiseksi, jotta varmistetaan valvonnan johdonmukaisuus ja yhteisen sääntökirjan yhdenmukainen täytäntöönpano. Tänään esitetyillä ehdotuksilla vahvistetaan Euroopan valvontaviranomaisten roolia kansallisten viranomaisten toimien koordinoinnissa seuraavasti: - Vahvistetaan Euroopan valvontaviranomaisten nykyistä toimivaltaa valvontakäytäntöjen lähentämisen varmistamiseksi, esimerkiksi kansallisten viranomaisten toimien riippumattomilla arvioinneilla. Lisäksi annetaan Euroopan valvontaviranomaisille uusi rooli EU:n laajuisten valvontaprioriteettien asettamisessa ja valtuudet puuttua varhaisessa vaiheessa mahdolliseen sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttöön. - Markkinatoimijoiden on toimitettava transaktiotietonsa suoraan Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle. Näin arvopaperimarkkinaviranomaisessa voidaan kehittää merkittävää markkina-asiantuntemusta, käyttää paremmin valvontavaltuuksia ja varmistaa tasapuoliset toimintaedellytykset eri puolilla EU:ta. Lisäksi Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen asemaa koordinoinnissa vahvistetaan, jotta siitä kehittyisi markkinoiden väärinkäyttöä tutkiva keskus, jolla on rajat ylittävä ulottuvuus. - Annetaan Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaiselle suurempi koordinointirooli vakuutus- ja jälleenvakuutusyritysten sisäisten riskienmittausmallien hyväksymisessä. Tällä vältetään riski, että valvontastandardeissa ja -tuloksissa olisi eroavaisuuksia. - Komissio ehdottaa, että näiden toimenpiteiden rinnalla parannetaan menettelyjä, joilla Euroopan valvontaviranomaiset antavat ohjeita ja suosituksia, näiden välineiden merkityksen osoittamiseksi. Monet sidosryhmät ovat jo pitkään toivoneet tätä. Tätä varten Euroopan 6

7 valvontaviranomaisten on suoritettava kustannus-hyötyanalyysi. Lisäksi sidosryhmillä on oikeus pyytää komissiota toteuttamaan toimia, jos ne katsovat, että välineillä ylitetään Euroopan valvontaviranomaisille EU:n lainsäädännössä siirretty toimivalta. Vankka perusta Euroopan valvontaviranomaisten hallintorakenteelle ja rahoitukselle Toimeksiantojensa toteuttamiseksi ja valvontakäytäntöjen lähentymisen varmistamiseksi Euroopan valvontaviranomaisilla on oltava vankka hallintorakenne. Toisaalta on aiheellista säilyttää kansallisten valvontaviranomaisten tärkeä tehtävä yleisen suunnan näyttävänä ja sääntelyasioista päättävänä tahona. Toisaalta taas Euroopan valvontaviranomaisilla olisi myös oltava riippumaton hallitus, jossa on kokoaikaiset jäsenet, jotta varmistetaan tehokas, puolueeton ja EU-painotteinen päätöksenteko valvontakäytäntöjen koordinoinnissa. 7

8 Uutta: Hallitus korvaa johtokunnan. Kokoonpano: Kokoaikaiset jäsenet (3 EPV:stä ja EVLEV:stä, 5 EAMV:stä). Euroopan komissio tarkkailijana. Äänestys: Yksinkertainen enemmistö, puheenjohtajalla ratkaiseva ääni. Tehtävät: Valmistelee päätökset, jotka hallintoneuvosto hyväksyy, ja tekee päätöksiä valvonta-asioissa. Sisäiset komiteat Uutta: Sekä hallintoneuvosto että hallitus voivat perustaa komiteoita tiettyjä tehtäviä varten. Hallintoneuvosto Kokoonpano: Puheenjohtajat, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten johto. Tarkkailijat: Euroopan komissio, EJRK, EPV, EVLEV, EAMV, EKP. Uutta: Hallituksen kokoaikaiset jäsenet ovat mukana. Äänestys: Yksinkertainen enemmistö, paitsi sääntelypäätöksissä (määräenemmistöpäätöksenteko) Tehtävät: Ylin päätöksentekoelin Uutta: Jotkut päätökset osoitetaan hallitukselle Osallisryhmä Ehdotettu uusi hallintorakenne Uutta: Hallitus korvaa johtokunnan. Kokoonpano: Kokoaikaiset jäsenet (3 EPV:stä ja EVLEV:stä, 5 EAMV:stä). Euroopan komissio tarkkailijana. Äänestys: Yksinkertainen enemmistö, puheenjohtajalla ratkaiseva ääni. Tehtävät: Valmistelee päätökset, jotka hallintoneuvosto hyväksyy, ja tekee päätöksiä valvonta-asioissa. Hallintoneuvosto Kokoonpano: Puheenjohtajat, kansallisten toimivaltaisten viranomaisten johto. Tarkkailijat: Euroopan komissio, EJRK, EPV, EVLEV, EAMV, EKP. Uutta: Hallituksen kokoaikaiset jäsenet ovat mukana. Äänestys: Yksinkertainen enemmistö, paitsi sääntelypäätöksissä (määräenemmistöpäätöksenteko) Tehtävät: Ylin päätöksentekoelin Uutta: Jotkut päätökset osoitetaan hallitukselle Osallisryhmä Sisäiset komiteat Uutta: Sekä hallintoneuvosto että hallitus voivat perustaa komiteoita tiettyjä tehtäviä varten. Tänään esitetyillä ehdotuksilla varmistetaan myös, että Euroopan parlamentti ja neuvosto voivat antaa Euroopan valvontaviranomaisille uusien tehtävien ja vastuiden edellyttämät talousarviovarat. Vaikka jäsenvaltioissa on saatu kokemusta siitä, että julkinen rahoitusosuus voi sujuvoittaa valvontaviranomaisten toimintaa ja olisi näin ollen säilytettävä, on aiheellista varmistaa, että Euroopan valvontaviranomaisten rahoituslähteet ovat monipuolisemmat. Toimialoilla ja markkinaosapuolilla, jotka hyötyvät suorimmin Euroopan valvontaviranomaisten edistämästä valvontakäytäntöjen lähentymisestä, olisi oltava paljon suurempi vastuu näiden viranomaisten rahoituksesta. Maksujen olisi oltava oikeudenmukaisia ja oikeassa suhteessa hyötyyn, jonka asianomaiset toimialat ja markkinaosapuolet saavat Euroopan valvontaviranomaisten työstä. 8

9 Muutokset Euroopan valvontaviranomaisten rahoitukseen Maksuosuudet + Toimenpidemaksut suorasta valvonnasta Maksuosuudet + Toimenpidemaksut suorasta valvonnasta Menot yleisestä valvonnan lähentämisestä ("välillinen valvonta") EU:n talousarvio Kansallisten toimivaltaisten viranomaisten talousarviot Suoran valvonnan menot (ainoastaan EAMV) Suoraan valvotut yhteisöt Menot yleisestä valvonnan lähentämisestä ("välillinen valvonta") EU:n talousarvio Yksityinen sektori Suoran valvonnan menot (ainoastaan EAMV) Suoraan valvotut yhteisöt EAMV EPV EVLEV EAMV EPV EVLEV Kohti yhteistä pääomamarkkinavalvojaa Suora valvonta EU:n tasolla on monissa tapauksissa tehokkain tapa lähentää valvontakäytäntöjä ja siten poistaa rajatylittävää toimintaa haittaavia esteitä ja mahdollisuuksia sääntelyn katvealueiden hyväksikäyttöön. Tällä hetkellä Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen harjoittama suora valvonta koskee kuitenkin vain muutamia markkinatoimijoita ja -toimintoja eli luottoluokituslaitoksia ja kauppatietorekistereitä. Komissio ehdottikin äskettäin yhdennetympää EU:n valvontamekanismia keskusvastapuolille 9 ja vahvaa roolia Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaiselle lupamenettelyissä, jotka koskevat hiljattain ehdotettuja yleiseurooppalaisia yksilöllisiä eläketuotteita 10. Suoran valvonnan laajentaminen muille alueille voi siksi edistää merkittävällä tavalla pääomamarkkinaunionia. Samalla on otettava huomioon toissijaisuusperiaate ja kansallisten viranomaisten rooli esimerkiksi kuluttajansuojan alalla. Tämän perusteella komissio ehdottaasuoran valvonnan ulottamista valikoiduille pääomamarkkinoiden aloille. Alat on valittu sen perusteella, missä määrin suoralla valvonnalla voidaan vähentää rajatylittävän toiminnan esteitä ja edistää markkinoiden yhdentymistä. Lisäksi otetaan huomioon tehokkuusedut, joita voidaan saada kehittämällä erityisasiantuntemusta EU:n tasolla, ja/tai suoran valvonnan tekninen toteutettavuus (ottaen huomioon esimerkiksi se, missä määrin aloilla sovelletaan suoraan sovellettavaa lainsäädäntöä eli asetuksia direktiivien sijaan). Uudet alat, jotka 9 Ehdotus asetukseksi Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen) perustamisesta annetun asetuksen (EU) N:o 1095/2010 muuttamisesta sekä asetuksen (EU) N:o 648/2012 muuttamisesta keskusvastapuolten toimilupamenettelyjen ja niihin osallistuvien viranomaisten sekä kolmansien maiden keskusvastapuolten tunnustamista koskevien vaatimusten osalta (COM/2017/0331 final). 10 Ehdotus asetukseksi yleiseurooppalaisesta yksilöllisestä eläketuotteesta (COM(2017) 343 final). 9

10 ehdotetaan otettavan Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisen suoran valvonnan piiriin, esitetään jäljempänä olevassa taulukossa kursiivilla: Ala Lainsäädäntö Euroopan arvopaperimarkkinavira nomaisella on suoraa valvontatoimivaltaa EU:n yhteisöihin nähden Pääsy pääomamarkkinoille Pääomamarkkinatoimijat Pääomamarkkinainfrastruktuuri Pääomamarkkinatiedot ja -tiedotus Esitteet Yhdenmukaistetut yhteissijoitusrahastot (EuVECA, EuSEF ja ELTIF) Keskusvastapuolet Luottoluokituslaitokset Kauppatietorekisterit Raportointipalvelujen tarjoajat Viitearvot EU:n liikkeeseenlaskijoiden tiettyjen esitteiden hyväksyminen EU:n tasolla säänneltävien rahastojen hyväksyminen ja valvonta Valvontavalta keskusvastapuoliin nähden (komission ehdotus, kesäkuu 2017) Luottoluokituslaitosten rekisteröinti ja valvonta (jo olemassa) Kauppatietorekisterien rekisteröinti ja valvonta (jo olemassa) Raportointipalvelujen tarjoajien toimiluvan rekisteröinti ja valvonta Kriittisten vertailuarvojen valvonta Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaisella on toimivaltaa kolmansien maiden yhteisöihin nähden Kolmansien maiden liikkeeseenlaskijoiden EU:n sääntöjen mukaan laatimien esitteiden hyväksyminen Ei sovelleta Tunnustamis- ja valvontavalta kolmansien maiden keskusvastapuoliin nähden (komission kesäkuinen ehdotus vahvistaa jo olemassa olevaa valtaa) Kolmannen maan luottoluokituslaitosten hyväksyminen (jo olemassa) Kolmannen maan kauppatietorekisterien tunnustaminen (jo olemassa) Ei sovelleta Kolmansien maiden vertailuarvojen hyväksyntä ja valvonta Näitä ehdotuksia täydennetään komission tulevilla säädösehdotuksilla sijoituspalveluyritysten vakavaraisuuskohtelun arvioimiseksi. Tämän arvioinnin yhteydessä komissio aikoo ehdottaa tiettyjen suurten sijoituspalveluyritysten ja suurten luottolaitosten sääntely- ja valvontakohtelun yhteensovittamista. Näin varmistetaan muun muassa se, että tällaiset pankkiunioniin osallistuviin jäsenvaltioihin sijoittautuneet yritykset voivat kuulua Euroopan keskuspankin valvonnan eli yhteisen valvontamekanismin piiriin. 10

11 Tehokkaampaa makrotason vakauden valvontaa Komissio ehdottaa kohdennettuja muutoksia, joilla tehostetaan Euroopan järjestelmäriskikomitean toimintaa. Näin vahvistetaan makrotason vakauden valvonnan koordinointia ja parannetaan Euroopan järjestelmäriskikomitean mahdollisuuksia täyttää tehtävänsä. Komissio ehdottaa erityisesti, että voimassa oleva järjestely, jossa Euroopan järjestelmäriskikomitean puheenjohtajana toimii Euroopan keskuspankin pääjohtaja, säilytetään sellaisenaan ja sihteeristön päällikön asemaa vahvistetaan. Ehdotuksella muutetaan myös Euroopan järjestelmäriskikomitean organisaatiota, jotta voidaan ottaa huomioon viimeaikaiset muutokset EU:n institutionaalisessa ympäristössä, erityisesti pankkiunionin luomisen osalta. 4. Kestävän rahoitustoiminnan näkökohtien sisällyttäminen finanssivalvontaan EU:n on edelleen vahvistettava maailmanlaajuista johtoasemaansa siinä, että rahoitusala edistää YK:n kestävän kehityksen Agenda toimintaohjelmassa, Pariisin sopimuksessa ja katastrofiriskien vähentämistä koskevassa Sendain kehyksessä asetettujen tavoitteiden saavuttamista. Kun otetaan huomioon niiden investointien laajuus, joita seuraavina vuosikymmeninä tarvitaan EU:n talouden siirtämiseksi kohti vähähiilisiä, resurssitehokkaita ja riskisuojattuja investointeja sekä kestävämpää kasvua, on välttämätöntä saada käyttöön yksityistä pääomaa ja suunnata sitä kestävämpiin investointeihin. Tämä edellyttää nykyisen rahoituskehyksen kattavaa ja perusteellista uudelleenarviointia ja erilaista riski-tuottoanalyysiä pääomamarkkinoilta ja sijoittajilta. Komissio aikoo esittää vuoden 2018 alussa kunnianhimoisen toimintasuunnitelman kestävästä rahoituksesta sääntelytoimenpiteineen. Komission perustama kestävää rahoitusta käsittelevä korkean tason asiantuntijaryhmä totesi väliraportissaan, että sosiaalisia sekä ympäristöön ja hallintotapaan liittyviä riskejä esimerkiksi uusia ja kasvavia ilmastoon liittyviä riskejä ei vielä oteta täysin huomioon taloudellisen riskin arvioinneissa. Lisäksi se totesi, että tämä katsaus Euroopan valvontaviranomaisten toimintaan tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden selkeyttää ja vahvistaa niiden roolia arvioitaessa edellä mainittuja riskejä, jotta voidaan turvata Euroopan rahoitussektorin pitkän aikavälin vakaus ja kestävän talouden edut laajemmin. Euroopan valvontaviranomaisilla onkin mahdollisuus toimia tärkeässä roolissa luomalla sääntely- ja valvontakehys, joka tukee yksityisten pääomavirtojen hankkimista ja suuntaamista kestäviin investointeihin niin, että samalla varmistetaan rahoitusvakaus. Ensimmäisenä askeleena kohti kattavampaa strategiaa tämän tiedonannon liitteenä olevissa ehdotuksissa nimenomaan edellytetään, että Euroopan valvontaviranomaiset ottavat huomioon sosiaaliset sekä ympäristöön ja hallintotapaan liittyvät tekijät toimeksiantonsa puitteissa. Tämän ansiosta Euroopan valvontaviranomaiset voivat 11

12 esimerkiksi seurata, miten rahoituslaitokset kartoittavat sosiaalisia sekä ympäristöön ja hallintotapaan liittyviä riskejä, miten ne raportoivat niistä ja käsittelevät niitä. Tämä vahvistaa myös taloudellista elinkelpoisuutta ja vakautta. Lisäksi Euroopan valvontaviranomaiset voivat antaa ohjeita siitä, miten kestävyysnäkökohdat voidaan sisällyttää tehokkaasti asiaa koskevaan EU:n rahoituslainsäädäntöön, ja edistää tällaisten sääntöjen johdonmukaista täytäntöönpanoa käytännössä. 5. Valvontakehyksen mukauttaminen rahoitusteknologian tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseksi FinTechin uskotaan muokkaavan EU:n rahoitusalan tulevaisuutta olennaisesti, sillä se helpottaa rahoituspalvelujen saatavuutta, avaa yrityksille uusia investointimahdollisuuksia, tehostaa operatiivisia toimia ja laajentaa valinnanvaraa. Digitaalisen teknologian käyttö muuttaa rahoitusalaa, tuottaa etuja kuluttajille, parantaa yritysten mahdollisuuksia saada rahoitusta ja tarjoaa valtavia laajentumismahdollisuuksia FinTech-alan start-up-yrityksille. Innovointi rahoituspalvelujen alalla on vauhdittunut merkittävästi viime vuosina. Rahoitusunionia kehitettäessä on hyödynnettävä kaikkia finanssialan innovointimahdollisuuksia, kuitenkin siten, että hallitaan uudet riskit. Pankkiunionin ja pääomamarkkinaunionin perustana olevan sääntelyn ja valvonnan on oltava teknologianeutraalia ja oikeasuhteista, jotta ne mahdollistavat innovoinnin ja teknologisen kehityksen ja edistävät digitaalisten rahoituspalvelujen yhdennettyjä markkinoita osana EU:n digitaalisia sisämarkkinoita rajoittamatta mittakaava- ja kattavuusetuja. Koska rahoituspalvelut ovat yhä riippuvaisempia teknologiasta ja datasta, sääntely- ja valvontaviranomaisten on perehdyttävä näihin teknologioihin. Näin voidaan soveltaa johdonmukaista lähestymistapaa niin hyötyjen kuin mahdollisten riskien suhteen ja edistää tervettä kilpailua. Uusista lähestymistavoista syntyy valvontaviranomaisille haasteita, koska uudet teknologiat ja vaihtoehtoiset liiketoimintamallit ja palvelut herättävät monimutkaisia sääntely- ja valvontakysymyksiä. On erittäin tärkeää, että valvontaviranomaiset voivat innovatiivisten yritysten kanssa tehtävän yhteistyön kautta päivittää tietojaan ja tutustua uusiin teknologioihin ja liiketoimintamalleihin. Yhtä tärkeää on, että kansalliset sääntely- ja valvontaviranomaiset eri jäsenvaltioissa koordinoivat toimiaan, jotta vältetään luomasta esteitä digitaalisten rahoituspalvelujen yhdennetyille markkinoille. FinTechiä koskenut julkinen kuuleminen 11 on päättynyt, ja komissio esittää vuoden 2018 alussa EU:n toimintasuunnitelman, jossa määritellään, mitä toimia on toteutettava näihin haasteisiin vastaamiseksi ja digitaalisten rahoituspalvelujen yhdentyneiden markkinoiden mahdollistamiseksi

13 Ensimmäisenä askeleena tähän suuntaan EU:n yhdennettyä valvontakehystä on mukautettava uuden kehityksen mukaiseksi. Tämän tiedonannon liitteenä olevissa ehdotuksissa edellytetään, että Euroopan valvontaviranomaiset ottavat tehtäviään suorittaessa huomioon kysymykset, jotka liittyvät innovointiin ja teknologiseen kehitykseen. Toinen ehdotuksissa huomioon otettu haaste koskee kansallisten valvontaviranomaisten luomia teknologisen innovoinnin välineitä ja työkaluja, kuten innovointikeskuksia ja - ympäristöjä. Ehdotuksen mukaan Euroopan valvontaviranomaisten tehtävänä olisi edistää valvontakäytäntöjen lähentymistä vaihtamalla tietoja ja parhaita käytäntöjä sekä antamalla tarvittaessa ohjeita ja suosituksia, ja kiinnittää tässä yhteydessä erityistä huomiota innovointiin ja teknologiaan. Viranomaisia pyydetään esimerkiksi edistämään teknologiaosaamista kaikissa kansallisissa valvontaviranomaisissa ja jakamaan tietoa kyberuhkista, -tapahtumista ja -hyökkäyksistä. Riippuvuus teknologiasta lisää kyberturvallisuuteen liittyviä huolenaiheita. Rahoituspalvelujen ja niiden tarjoajien turvallisuus ja toimintavarmuus ovat alttiita nopeille muutoksille ja edellyttävät koordinoidumpia toimia EU:n sääntelyn ja valvonnan suhteen. Soveltamalla koordinoidumpia lähestymistapoja kyberturvallisuus- ja kriisinratkaisukysymyksiin Euroopan valvontaviranomaiset edistävät myös Euroopan finanssialan turvallisuutta ja eheyttä. Tietojenvaihto- ja analyysikeskuksilla on erityisen tärkeä tehtävä, sillä ne luovat tarvittavan luottamuspohjan tietojen vaihtamiselle verkkoturvallisuusuhkista rahoituspalvelujen ja julkisen sektorin välillä. 6. Päätelmät Koska talouskasvu on nyt Euroopassa vakaampaa, EU:lla on sopiva tilaisuus mukauttaa rakenteitaan, jotta talous- ja rahaliitosta tulee kestävämpi pitkällä aikavälillä ja sisämarkkinoiden toteuttaminen vauhdittuu. Finanssimarkkinoiden vahvempi yhdentyminen on tältä osin avainasemassa, ja siitä saadaan merkittäviä hyötyjä Euroopan unionille, sen kansalaisille ja yrityksille. Yhdentymisprosessin jälkeenkin finanssialan on mukauduttava ja sopeuduttava muutoksiin, jotka liittyvät teknologian kehitykseen ja sen suureen rooliin entistä kestävämmän investoimisen ja talouskehityksen varmistamisessa. Tämän rahoitusalaan liittyvän kehityksen yhteydessä EU:n tason valvonnan laatu ja lähentyminen ovat tärkeä edellytys sille, että edut saadaan hyödynnettyä ja keskeisiin haasteisiin saadaan vastattua. Tämän tiedonannon ohessa tänään esitettyihin säädösehdotuksiin sisältyy konkreettisia toimia, joilla voidaan tehostaa valvontakäytäntöjen lähentymistä kaikilla markkinasegmenteillä ja siirtyä keskitettyyn ja yhteiseen valvontaan pääomamarkkinoilla. Ne ovat myös ensimmäiset 13

14 lainsäädäntötoimet, joilla pyritään vahvistamaan entisestään EU:n johtoasemaa kestävän kehityksen investointien ja rahoituksen alalla sekä tarttumaan rahoitusteknologian tarjoamia mahdollisuuksiin ja haasteisiin. Komissio pyytää Euroopan parlamenttia ja neuvostoa käsittelemään näitä ehdotuksia ja hyväksymään ne mahdollisimman pian, jotta ne tulisivat voimaan ennen nykyisen vaalikauden päättymistä vuonna Samaan aikaan komissio jatkaa tiivistä vuoropuhelua kaikkien asianomaisten sidosryhmien kanssa tällä tärkeällä alalla. 14

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus Talousvaliokunta 24.11.2017 RMO Euroopan finanssivalvontajärjestelmä Kuvan lähde: Finanssivalvonta, http://www.finanssivalvonta.fi/fi/eu-valvonta/pages/default.aspx

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11170/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat EF 162 ECON 638 UEM 230 SURE

Lisätiedot

Bryssel COM(2018) 767 final ANNEX 1 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2018) 767 final ANNEX 1 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11. COM() 767 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN KESKUSPANKILLE, EUROOPAN TALOUS- JA

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.5.2017 COM(2017) 225 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE Rahoitusmarkkinoiden kriittisten infrastruktuurien haasteisiin

Lisätiedot

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp)

Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp) Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistus (U 62/2017 vp UJ 21/2018 vp) Talousvaliokunta 6.11.2018 Rahoitusmarkkinaosasto Syksyn 2017 ehdotus Euroopan finanssivalvontajärjestelmän tarkistuksesta Ehdotuksilla

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.11.2016 COM(2016) 709 final 2016/0355 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS vähittäismarkkinoille tarkoitettuja paketoituja ja vakuutusmuotoisia sijoitustuotteita

Lisätiedot

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi

Asia Euroopan komission tiedonanto - FinTech-toimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden parantamiseksi Valtiovarainministeriö PERUSMUISTIO VM201800220 RMO Kuusinen Miki(VM) 19.04.2018 JULKINEN Asia Euroopan komission tiedonanto FinTechtoimintasuunnitelma Euroopan rahoitusalan kilpailukyvyn ja innovatiivisuuden

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2082 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, delegoidun asetuksen (EU) 2017/1799 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse Kiinan keskuspankin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0313 (NLE) 14254/14 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. lokakuuta 2014 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan

LIITE. Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.5.2017 COM(2017) 228 final ANNEX 1 LIITE Digitaalisten sisämarkkinoiden strategian täytäntöönpano asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille, neuvostolle, Euroopan

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA ARVOPAPERIKAUPAN JÄLKEISIÄ

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. heinäkuuta 2017 (OR. en) 11009/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 29. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: FISC 158 EF 156 ECOFIN 625 SURE 28 SOC 531 Euroopan

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous. Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo

Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS. Kokous. Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo Euroopan parlamentti 2014-2019 Talous- ja raha-asioiden valiokunta ESITYSLISTALUONNOS (2019)0401_1 Kokous Maanantai 1. huhtikuuta 2019 klo 15.00 18.00 Tiistai 2. huhtikuuta 2019 klo 9.00 13.00 Bryssel

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA PANKKI- JA MAKSUPALVELUJA

Lisätiedot

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI

Ohjeet. keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA FI Ohjeet keskusvastapuolten ja kauppapaikkojen tapahtumasyötteiden antamisesta arvopaperikeskusten saataville 08/06/2017 ESMA70-151-298 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 3 2 Määritelmät... 4 3 Tarkoitus...

Lisätiedot

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen

A8-0126/ Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/ /0033(COD)) EUROOPAN PARLAMENTIN TARKISTUKSET * komission ehdotukseen 3.6.2016 A8-0126/ 001-001 TARKISTUKSET 001-001 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Markus Ferber Rahoitusvälineiden markkinat A8-0126/2016 Ehdotus direktiiviksi (COM(2016)0056 C8-0026/2016

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 8000 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 8000 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. lokakuuta 2015 (OR. en) 13374/15 ECOFIN 803 UEM 387 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 22. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.7.2018 C(2018) 4434 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 13.7.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 2016/1011 täydentämisestä niiden perusteiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista. Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp

Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista. Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp Komission vihreä kirja pääomamarkkinaunionista Valtioneuvoston selvitys E 3/2015 vp Pääomamarkkinaunionin tausta - Pääoman vapaa liikkuvuus yksi EU:n perusvapauksista Viime vuosina on luotu pankkiunioni,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön energiainfrastruktuurihankkeiden luettelon hyväksymiseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 3 Lisäys asiakirjaan COM(2016) 456 final Täydennys alkuperäisen menettelyn liitteeeseen 3 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/0009(COD) talous- ja raha-asioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2015/0009(COD) 6.3.2015 LAUSUNTOLUONNOS talous- ja raha-asioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle

Lisätiedot

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B

15466/14 team/hkd/akv 1 DGG 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. marraskuuta 2014 (OR. en) 15466/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 14799/14 FSTR 66 FC 46 REGIO 126 SOC 777 AGRISTR

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0270 (COD) 10460/16 EF 199 ECOFIN 636 CODEC 919 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.3.2017 COM(2017) 134 final ANNEX 1 LIITE KOMISSION TIEDONANTOON EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Eurooppalaiset

Lisätiedot

Ohjeet ja suositukset

Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset Ohjeet ja suositukset CPSS-IOSCOn rahoitusmarkkinainfrastruktuureja koskevien periaatteiden täytäntöönpanosta keskusvastapuolten osalta 4.9.2014 ESMA/2014/1133 Päiväys: 4.9 2014 ESMA/2014/1133

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2015 COM(2015) 98 final 2015/0051 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikan suuntaviivoista FI FI PERUSTELUT Euroopan unionin toiminnasta tehdyssä

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.3.2017 C(2017) 1658 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 16.3.2017, delegoitujen asetusten (EU) 2015/2205, (EU) 2016/592 ja (EU) 2016/1178 muuttamisesta tiettyjen

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS,

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.6.2010 KOM(2010)280 lopullinen 2010/0168 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS, moottoriajoneuvojen hyväksymistä sähköturvallisuuden osalta koskevan Yhdistyneiden Kansakuntien Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 COM(2017) 536 final 2017/0230 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan valvontaviranomaisen (Euroopan pankkiviranomainen) perustamisesta annetun

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A

9645/17 team/tih/km 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9645/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 23. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat ENV

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.11.2017 C(2017) 7684 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.11.2017, rahoitusvälineiden markkinoista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 COM(2017) 538 final 2017/0232 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS finanssijärjestelmän makrotason vakauden valvonnasta Euroopan unionissa ja Euroopan

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0030/12. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0030/12. Tarkistus. Marco Valli, Marco Zanni EFDD-ryhmän puolesta 23.2.2016 A8-0030/12 12 7 a kohta (uusi) 7 a. kehottaa komissiota jäädyttämään meneillään olevat TTIP- ja TISAneuvottelut ja pidättymään markkinatalouden aseman (MES) myöntämisestä Kiinalle, kun otetaan

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.1.2016 COM(2016) 21 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE hyväksyttävän pääoman määritelmän asianmukaisuuden tarkastelusta asetuksen (EU) N:o 575/2013

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.7.2017 COM(2017) 384 final 2017/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Armenian tasavallan välisen viisumien myöntämisen helpottamista koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Sisällys. Esipuhe Tiivistelmä EJRK:n vuosikertomus 2012 Sisällys

Sisällys. Esipuhe Tiivistelmä EJRK:n vuosikertomus 2012 Sisällys Vuosikertomus 2012 Vuosikertomus 2012 Sisällys Esipuhe... 4 Tiivistelmä... 5 EJRK:n vuosikertomus 2012 Sisällys 3 Esipuhe Mario Draghi EJRK:n puheenjohtaja Tämä on Euroopan järjestelmäriskikomitean (EJRK)

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.1.2018 C(2018) 256 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.1.2018, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 täydentämisestä sellaisten menettelyjen

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA OMAISUUDENHOITOA KOSKEVAT

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta 6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO. SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.11.2013 COM(2013) 911 final 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta FI FI 2013/0396 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON LAUSUNTO SLOVENIAn talouskumppanuusohjelmasta

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI 11.11.2009 Euroopan unionin virallinen lehti C 270/1 I (Päätöslauselmat, suositukset ja lausunnot) LAUSUNNOT EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 26 päivänä lokakuuta 2009, ehdotuksesta

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.3.2018 COM(2018) 114 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, EUROOPPPA- NEUVOSTOLLE, NEUVOSTOLLE, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE JA ALUEIDEN KOMITEALLE Toimien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

5581/16 ADD 1 team/sl/si 1 DGE 2B

5581/16 ADD 1 team/sl/si 1 DGE 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0027 (COD) 5581/16 ADD 1 EHDOTUS NEUVOSTON PERUSTELUIKSI Asia: TELECOM 7 DATAPROTECT 6 CYBER 4 MI 37 CSC

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKKI

EUROOPAN KESKUSPANKKI 26.2.2011 Euroopan unionin virallinen lehti C 62/1 I (Päätöslauselmat, suositukset ja lausunnot) LAUSUNNOT EUROOPAN KESKUSPANKKI EUROOPAN KESKUSPANKIN LAUSUNTO, annettu 28 päivänä tammikuuta 2011, ehdotuksesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.7.2016 C(2016) 4407 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.7.2016, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 600/2014 täydentämisestä kolmansien maiden

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle

Ulkoasiainvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 16.9.2011 2010/0273(COD) LAUSUNTOLUONNOS ulkoasiainvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.3.2016 COM(2016) 62 final 2016/0036 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien ilmastonmuutosta koskevan puitesopimuksen nojalla hyväksytyn Pariisin sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 291 final LIITE 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 291 final LIITE 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. kesäkuuta 2017 (OR. en) 9940/17 ADD 2 ECON 491 UEM 185 INST 242 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 1. kesäkuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.4.2017 COM(2017) 166 final 2017/0077 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta omaksuttavasta kannasta muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemista koskevan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.5.2018 COM(2018) 249 final 2018/0117 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen XI (Sähköinen

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.8.2014 COM(2014) 527 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEALLE tullialan riskienhallintaa koskevasta EU:n strategiasta

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2018 C(2018) 6560 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 11.10.2018, valvontamenetelmästä ja jäsenvaltioiden raportointia koskevista järjestelyistä julkisen

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/0257(COD) 19.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Talous- ja raha-asioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 11.10.2013 2013/2166(INI) MIETINTÖLUONNOS suosituksista komissiolle Euroopan finanssivalvojien järjestelmän (EFVJ) tarkistamisesta (2013/2166(INI))

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.8.2012 COM(2012) 439 final 2012/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tehostetun yhteistyön yleistä kehystä koskevan Euroopan unionin ja Euroopan lennonvarmistusjärjestön välisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta 1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 351 final 2016/0162 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) asianomaisissa komiteoissa Euroopan unionin

Lisätiedot

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B

10368/1/19 REV 1 team/rir/mls 1 LIFE.2.B Bryssel, 18. kesäkuuta 2019 (OR. en) 10368/1/19 REV 1 AGRI 306 VETER 36 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 18. kesäkuuta 2019 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704

PUBLIC LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PV CONS 64 ECOFIN 704 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 24. tammikuuta 2012 (26.01) (OR. en) 15915/11 LIMITE PUBLIC PV CONS 64 ECOFIN 704 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston ylimääräinen istunto

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2016 COM(2016) 76 final 2016/0046 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomission (UNECE) asianomaisissa komiteoissa Euroopan unionin puolesta

Lisätiedot

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen

Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET 305 IND 103 Ehdotus neuvoston päätelmiksi EU:n tulevasta teollisuuspolitiikan strategiasta Hyväksyminen Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. toukokuuta 2017 (OR. en) 9110/17 COMPET 336 IND 120 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8944/17 COMPET

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 30.5.2012 2011/0299(COD) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ehdotuksesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0013 (COD) 11197/16 TRANS 296 CODEC 1056 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston ensimmäisessä käsittelyssä

Lisätiedot

7474/16 ADD 1 sj/ma/hmu 1 DGG 1B

7474/16 ADD 1 sj/ma/hmu 1 DGG 1B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0033 (COD) 7474/16 ADD 1 EF 67 ECON 260 CODEC 359 ILMOITUS: I-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Committee / Commission ECON. Meeting of / Réunion du 06/09/2010 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Andreas SCHWAB

Committee / Commission ECON. Meeting of / Réunion du 06/09/2010 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES. Rapporteur: Andreas SCHWAB Committee / Commission ECON Meeting of / Réunion du 06/09/2010 BUDGETARY AMENDMENTS / AMENDEMENTS BUDGÉTAIRES Rapporteur: Andreas SCHWAB FI FI Tarkistusluonnos 6600 === ECON/6600 === Momentti 01 02 02

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.4.2016 COM(2016) 215 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE tiettyjen vaarallisten aineiden käytön rajoittamisesta sähkö- ja elektroniikkalaitteissa

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta

Valtiovarainministeriö E-KIRJE VM2012-00760 12.10.2012. EDUSKUNTA Suuri valiokunta Valtiovarainministeriö EKIRJE VM201200760 12.10.2012 EDUSKUNTA Suuri valiokunta Viite Asia Pankkiunioni osana EMU:n kehittämistä U/Etunnus: EUTORInumero: EU/20121429 Ohessa lähetetään perustuslain 97 :n

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2016 COM(2016) 304 final 2016/0157 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS viisumien myöntämisen helpottamisesta tehdyn Euroopan unionin ja Georgian välisen sopimuksen mukaisesti

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.5.2019 C(2019) 3228 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS (EU) /, annettu 6.5.2019, verkon hallinnoijan nimittämisestä yhtenäisen eurooppalaisen ilmatilan ilmaliikenteen hallinnan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 779 final 2016/0385 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisesti tuettuja vientiluottoja koskevan OECD:n järjestelyn osallistujien työryhmässä esitettävästä markkinaviitearvoihin

Lisätiedot

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

(ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) L 162/14 23.6.2017 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/1111, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2017, seuraamuksia ja toimenpiteitä koskevien tietojen toimittamiseen liittyviä menettelyjä ja muotoja koskevista

Lisätiedot