Asemanrannan asemakaava. Ehdotusvaiheesta hyväksymisvaiheeseen Asemanrannan kehittämisaamu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Asemanrannan asemakaava. Ehdotusvaiheesta hyväksymisvaiheeseen Asemanrannan kehittämisaamu"

Transkriptio

1

2 Asemanrannan asemakaava Ehdotusvaiheesta hyväksymisvaiheeseen Asemanrannan kehittämisaamu

3 Tilannekatsaus Kaavaehdotus yhdyskuntalautakunnassa Julkisesti nähtävillä : kolme muistutusta Lausuntoja 9 kpl eniten huomautettavaa Museovirastolla (puuttuu lyhennelmä ympäristöministeriön lausunnosta) Vastineet laaditaan ja harkitaan mahdolliset muutokset kaavaehdotukseen Ehdotusvaiheen viranomaisneuvottelu Tavoitteena yhdyskuntalautakunta syys-lokakuussa 2016

4 Muistutukset

5 Muistutukset Muistutuksen sisältö punaisella tekstillä Suora kevyen liikenteen yhteys Liikenteelliset vaikutukset/ Asemantaka+Hätilä Pikkujärventiestä kevyen liikenteen yhteys

6 Muistutukset Muistutuksen sisältö punaisella tekstillä Ei ole huomioitu vähenevää ja harvenevaa junaliikennettä, jolla on vaikutus kaavan lähtötietoihin ja perusteluihin. Kaavoituksella nimenomaan voidaan vaikuttaa palveluiden säilymiseen. Liian suuri ja korkeita rakennusmassoja sopeuduttava ympäröivään puustoon, virkistyskäyttöön ja erityisiin luontoarvoihin, osana kansallista kaupunkipuistoa Radan itäpuolen omistussuhteet+ kunnossapito? Myös LiVi nyt edellyttänyt rataalueen kaventamista.

7 Pinta-alat 22 uutta AL-tonttia, joille 10 yhteistä piha-aluetta k-m 2 asuinrakentamista k-m 2 liike- ja toimistorakentamista ( +l,to 190 ) Pysäköintilaitos myymälätiloineen k-m 2 Käyttötark. Pintaala/m2 Osuus kokonaispinta-alasta Pääkäyttötark. yht. hehtaareina Pääkäyttötark. osuus yht. AO 746 0,23 % AL ,47 % AL ,48 % 4,28 13,18 % P ,91 % P ,07 % K ,41 % 0,78 2,39 % VP ,44 % VL ,05 % 5,68 17,50 % LR ,68 % LV ,39 % 5,54 17,07 % LPY ,57 % LPA ,39 % 0,96 2,97 % SM ,86 % 11,97 36,86 % kadut ,04 % 3,26 10,04 % YHT ,00 % 32,48 100,00 % Rakentamiseen n. 18,5% sis. LPY- ja LPA-4-alueet Virkistykseen n. 54,5 % sis. SM-1-alueen Liikennealueisiin n. 27 %

8 Muistutukset Muistutuksen sisältö punaisella tekstillä Pelätään 8-10-kerroksisten rakennusten maisemavaikutuksia. Maisemavaikutuksia ja vaikutuksia kulttuuriympäristöön arvioitu kattavasti (kaavaselostuksen liite 5) tehdään vielä tarkistuksia ja täydennyksiä. Kaavan sisäinen rakenne asetettu historiallisten arvojen edelle. Nykyinen pysäköintialue irrotetaan ympäristöstään ja sitä pidetään vapaasti käytettävänä hiekkakenttänä. Pysäköintilaitoksen suunnitteluun kiinnitetään erityistä huomiota kaavamääräyksissä ja rakentamistapaohjeessa.

9 Muistutukset Muistutuksen sisältö punaisella tekstillä Lisää rakennusoikeutta k-m2, rakennusalan rajan poisto tutkitaan 20 ap LPA-4-alueelle ei mahd. Saattoliikenne voi hyödyntää myös Varikonniementien varteen tulevia lyhytaikaisia pysäköintipaikkoja Pyöräpysäköintiä Varikonniemen puistoon tutkitaan

10 Lausunnot mm. yleismääräyksiä ja rakentamistapaohjetta täydennettävä

11 Lausunnot /ehdotusvaihe/ ELY-keskus LAUSUNTO Lähiympäristön suunnittelu- ja rakentamistapaohjeet tulee hyväksyä kaavan hyväksymisen yhteydessä. Hulevesien määrä ja laatu oltava hallinnassa myös tulvatilanteessa. Hulevesisuunnitelma asianmukainen. MUUTOSEHDOTUKSET KAAVAAN Hyväksytään KH:ssa ja edelleen KV:ssa. Varmistetaan hulevesisuunnittelijalta Radan varressa olevalle P-alueelle ei ole osoitettu kulkuyhteyttä. Lisätään ajoyhteydet. SM-1 alueelle ei ole osoitettu ajoyhteyttä. Polkupyöräily ehdotettu sijoitettavaksi Pikkujärventien hidaskadulle ja puistoon vain jalankulku. Melun ohjearvot koskevat myös lähivirkistysalueita ja puistoja. Lisättävä, että Asemanpuiston alueilla melun ohjearvot voivat ylittyä. Kadunvarsipysäköinnin vuoksi pyöräily mielellään puistoon. Lisätään yleismääräyksiin viheralueita koskevaan kohtaan.

12 Lausunnot /ehdotusvaihe/ Hämeen liitto LAUSUNTO Asemanrannan asemakaavahankkeen monipuoliset tavoitteet ja tarkoitus tukevat erinomaisella tavalla Hämeenlinnan vetovoimaisuutta, Suomen kasvukäytävän konkreettista kehittämistä ja maakuntakaavan toteutumista. Asemakaavahankkeen ehdotus on maakuntakaavan mukainen. Rautatieaseman valtakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristön arvot, asemarakennusten arkkitehtuurin vaikuttavuus ja ympäristön historian läsnäolo eivät vaarannu keskustamaisen kaupunkirakenteen täydentyessä ja tiivistyessä rautatieaseman lähiympäristön ja Vanajaveden rannan välisellä alueella. Hämeenlinnan kaupungin tulisi välttää kaikin mahdollisin tavoin työmatkailun hankaloittamista Houkutteleva ja toimiva henkilöautojen liityntäpaikoitus ml. polkupyörien säilytys rautatieaseman ympäristössä on seudun vetovoiman kannalta erittäin tärkeää. MUUTOSEHDOTUKSET KAAVAAN Ei muutoksia. Hinnoittelu on täysin auki. Tarkoituksena on sijoittaa pyöräpysäköintiä myös pysäköintilaitokseen aseman pyörätelineiden lisäksi.

13 Lausunnot /ehdotusvaihe/ Museovirasto LAUSUNTO Historian tuntemuksen tulee olla lähtökohtana aluetta kehitettäessä, jotta rautatieympäristön perinteistä ilmettä ja siihen liittyvää puistokulttuuria voidaan vaalia. Tämä tulee todeta kaavaaineistossa (esimerkiksi yleismääräysten 5 :ssä), DIVEanalyysissä ja rakennustapaohjeissa. Asemapuiston nykytila tulee inventoida ja alueen historiallista kehitystä tutkia esimerkiksi vanhojen karttojen, asemapiirrosten, valokuvien ja muiden dokumenttien pohjalta. VIII-kerroksinen rakennus vie huomioita maamerkiksi tarkoitetulta asemarakennukselta. MUUTOSEHDOTUKSET KAAVAAN Harkitaan määräysten täydennystä (on jo useita suojelua koskevia merkintöjä ja yleismääräyksiä). Lisätään tietoa DIVEanalyysiin ja Lähiympäristön suunnittelu- ja rakentamistapaohjeisiin. Harkitaan puistoinventoinnin tekemistä jo nyt, todennäköisesti edellytetään sen laatimista kaavamääräyksellä. Asemarakennus aukion toisessa päässä, eikä maamerkki heikennä sen asemaa, vaan korostaa aukiota rajaamalla sitä. Symmetria ei ole puistojenkaan osalta täydellinen!

14 Lausunnot /ehdotusvaihe/ Museovirasto LAUSUNTO Pysäköintilaitosta on kuitenkin syytä madaltaa porrastetusti asema-aukion suuntaan. LPY-korttelialueen osalta tulee lisäksi kaavamääräyksin ja -merkinnöin osoittaa, että pysäköintilaitos tulee jakaa osiin. Pikkujärventien lähistölle suunnitellulle puistomuuntamolle tulee etsiä sijoituspaikka, jossa ympäristön arvot ovat vähäisemmät. Mikäli muuntamo tullaan sijoittamaan näkyvälle paikalle tai arvokkaaseen ympäristöön, se tulee toteuttaa ulkoasultaan ympäristöön sovitettuna ja tästä tulee määrätä kaavassa. Puukuja Possentien varrella on suotavaa säilyttää, vaikka puut jouduttaisiinkin uusimaan ja sijoittamaan toisin. MUUTOSEHDOTUKSET KAAVAAN Tutkitaan, onko kerroslukuja mahdollista muuttaa autopaikkamäärää vähentämättä. Täydennetään kaavamääräyksiä osiin jakamisen osalta. Kyse on olemassa olevasta muuntamosta, ei suunnitellusta. Muuntamoista laaditaan määräys yleismääräyksiin 5 Viheralueet. Halutaan avata näkymää keskustan suuntaan, tutkitaan, onko mahdollista sijoittaa puurivi toisin.

15 Lausunnot /ehdotusvaihe/ Museovirasto LAUSUNTO Muinaisjäännösten osalta kaavamääräykset eivät vastaa muinaismuistolain 13 :n mukaisessa neuvottelussa yksiselitteisesti sovittua ja neuvottelumuistioon kirjattua. Kaavaselostuksesta puuttuu kokonaan muinaismuistolain 13 :n mukaisessa neuvottelussa yksiselitteisesti sovittu ja neuvottelumuistioon kirjattu kohta Kaavaselostukseen merkintä Lausunnossa muutamia muita täydennys-/korjausehdotuksia kaavaselostukseen, rakentamistapaohjeisiin ja kulttuuriympäristöanalyysiin ja maisema- ja kulttuuriympäristövaikutusten arviointiin. Maisemallisesti arvokkaan ma-alueen kaavamääräyksestä tulee käydä ilmi, että kyseessä on valtakunnallisesti merkittävä maisemaalue. Ehdotusvaiheessa /s on pudonnut kaavakartalta pois Asemanpuistoista. MUUTOSEHDOTUKSET KAAVAAN Tarkistetaan, mikä on eri tavalla, tahtotila on yhteisesti sovittu ja sitä noudatetaan. Museovirastosta on käytetty nimitystä museoviranomainen. Lisätään selostukseen ko. merkintä. Muut täydennykset harkinnan mukaan, ei ole vielä ehditty perehtyä. Ilmenee yleismääräysten alussa. Tekninen virhe tulostuksessa, on tarkoitus olla edelleen mukana, lisätään.

16 Lausunnot /ehdotusvaihe/ Liikennevirasto LAUSUNTO Liikennevirasto on antanut lausunnon kaavaluonnoksesta , joka on huomioitu kaavatyössä. Aiemman lausunnon lisäksi Liikennevirasto huomauttaa, että radan pohjoispuolella laajaa rautatiealuetta on mahdollista kaavassa kaventaa nykyiseen nähden ja alueen kunnossapitovastuita selkeyttää. Radan pohjoispuolelle rautatiealueen raja voidaan kaventaa nykyisen aidan kohdalle ja rajautumaan alikulkuun johtavaan katettuun kevyen liikenteen yhteyteen, siten että kaavakartalla osoitetut pyöräpysäköintialueen ja kevyen liikenteen yhteydet jäävät rautatiealueen ulkopuolelle. MUUTOSEHDOTUKSET KAAVAAN Mahdollisesti muutetaan rautatiealueen rajausta, selvitettävä infran suunnittelun kanssa.

17 Lausunnot /ehdotusvaihe/ Muut LAUSUNTO Kanta-Hämeen pelastuslaitos: ei huomautettavaa HS Vesi Oy: ei huomautettavaa kaavaehdotukseen, sis. ohjeita jatkosuunnitteluun Elenia Lämpö Oy: ei huomautettavaa, mutta tavoittelevat alueelle optimoituja energiaratkaisuja, joita varten pitäisi huolehtia tilavarauksista putkistoille ja tekniselle tilalle. MUUTOSEHDOTUKSET KAAVAAN Suunnittelu kesken, huomioidaan uusiutuvien energiamuotojen tilatarpeet. VR Yhtymä Oy: ei ole huomautettavaa asemanseudun kaavamerkintöihin. Asema-aukio on kaavassa osoitettu katuaukioksi/toriksi. Aukion liikennesuunnittelua tulee jatkaa ja tarkentaa yhteistyössä VR-Yhtymän kanssa. Väliaikaisen pysäköinnin toteuttaminen Keinusaareen kaavoitetulle K-alueelle on maanomistajan erillistä suostumusta vastaan mahdollista (esitettävä kaavaselostuksen liitteessä 8 selkeästi väliaikaisena).

18 Havainnekuvat

19 Kaavaehdotuksen mukainen ratkaisu

20 Kaavaehdotuksen mukainen ratkaisu

21 Maamerkkirakennuksen siirto asemaaukion symmetrian saavuttamiseksi

22 Maamerkkirakennuksen siirto asemaaukion symmetrian saavuttamiseksi

23

24 Arvoalueet Varikonniemi Hämeen linna Rautatieasema Koilliskulman puutalokorttelit ja koulut Lääninsairaala, kruununmakasiinit ja Verkatehdas Kirkko ja tori

25 Sijainti Vanajaveden maisemassa Taajamarakenteen laajuus Linnan maisemassa, kun Asemanranta on toteutettu Vanajaveden laakson perusselvitykset, Linnan maisema

26 Muinaismuistoalue SM-1 Muinaisjäännösrekisterin mukainen aluevaraus sm-1 Lisätutkimuksia ennen kaavan toteuttamista

27 Suojellut rakennukset ja säilytettävät rakenteet Muinaismuistoalue (SM-1) ja valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY) SM-1 RKY

28

29

30

31 Näkymä Linnanpuistosta

32 Näkymä Satamasta

33 Keskusta linnamaisema Kansallinen kaupunkipuisto järvimaisema rantareitti Kulttuuripalvelut Verkatehtaalla palvelut Tre 40 min joukkoliikenne Hki 1h 3 min

34 Asemakaavan tavoiteaikataulu Aloitusvaihe 12/ /2015 Viranomaisneuvottelu OAS nähtävillä Yleisötilaisuus Luonnosvaihe 03-10/2015 YHLA 08/2015 Nähtävillä 09/2015 Yleisötilaisuus Palaute koossa 11/2015 Ehdotusvaihe 12/ /2016 YHLA 04/2016 Nähtävillä 05/2016 Lausunnot 06/2016 Palaute koossa 08/2016 Hyväksymisvaihe 08-10/2016 Viranomaisneuvottelu YHLA (deadline 7.9.) KH / (maankäyttösopimukset?) KV

35 Kansallisen kaupunkipuiston rajausmuutos Kansallisen kaupunkipuiston maapinta-ala on noin 738 ha. Rajausmuutoksessa liitettäisiin muinaismuistoaluetta noin +1,92 ha kansalliseen kaupunkipuistoon ja poistettaisiin pääasiassa liikennealueita noin -1,52 ha.

36 Kansallisen kaupunkipuiston rajausmuutos Nykyinen raja Liitettävä alue Poisrajattava alue

37 Hämeentie ja viheralue: Asemanrannan asemakaavan korttelialueiden pysäköinnin järjestäminen ja liikenteen määrän kasvu Hämeentiellä edellyttää kansallisen kaupunkipuiston rajauksen muutosta, ei MRL 68 :n mukaisia erityisiä arvoja Varikonniemen muinaisjäännösalue: Kansallisen kaupunkipuiston rajausmuutos ei välttämätön, mutta rajausta muuttamalla Varikonniemen muinaisjäännösalue saadaan kokonaan osaksi kansallista kaupunkipuistoa, on historiallista arvoa, joten täyttää kansallisen kaupunkipuiston perustamiseksi edellytetyt MRL 68 :n erityiset arvot Rata-alue: Kansallisen kaupunkipuiston rajausmuutos ei välttämätön Mensanpuisto: kansallisen kaupunkipuiston rajauksen teknisestä tarkistuksesta Asemanrannan asemakaavan korttelirakennetta vastaavasti Kiistalantie: Katualuetta, ei MRL 68 :n mukaisia erityisiä arvoja, poistetaan rajauksesta kuten Hämeentien katualuekin Kiistalantie kaakko: Rajausta ei muuteta, puistomainen ympäristö

Asemanrannan yleinen taidekilpailu Esittelytilaisuus Kaavoitus / Johanna Närhi, arkkitehti

Asemanrannan yleinen taidekilpailu Esittelytilaisuus Kaavoitus / Johanna Närhi, arkkitehti Asemanrannan yleinen taidekilpailu Esittelytilaisuus 24.10.2017 Kaavoitus / Johanna Närhi, arkkitehti Asema sisäänkäynti kaupunkiin Aulanko 3,3 km Hämeen Linna 1,7 km Keskusta 1 km Kulttuurikeskus erkatehdas

Lisätiedot

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo,

Tervanokantie. Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, Tervanokantie Kaavaehdotuksen vuorovaikutustilaisuus Seutulantalo, 9.3.2017 9.3.2017 Ohjelma Aloitus Suunnittelutilanne lyhyesti Kaavaluonnos Kaavaehdotuksen esittely Jatkovaiheet Keskustelua Lopetus 9.3.2017

Lisätiedot

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5. Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi

A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment

Lisätiedot

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/

A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/ OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OAS A-2666 - D/3466/10.02.03.00.04/2015 1(5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2666, Ajokatu 197 (Sulonkuja 4) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan

Lisätiedot

Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut

Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Hämeenlinnan kaupunki, Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Katumantie 2 asemakaavamuutos, kaavaselostuksen liite 2. Kooste valmistelu- ja ehdotusvaiheessa saadusta palautteesta sekä ehdotusvaiheessa laaditut vastineet saatuun palautteeseen Valmisteluvaiheessa

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : 12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla

Lisätiedot

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 24 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 28.2.2017 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT:.. 2017 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 28. PÄIVÄNÄ HELMIKUUTA 2017 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1 PERUS-

Lisätiedot

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA

KREULANRANNAN ASEMAKAAVA KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti

A Asemakaavan muutos. Kurenojantie pää, Villähde. Lahti.fi OAS A (6) D/1080/ /2017. Askonkatu Lahti OAS A-2716 1 (6) A-2716 22.5.2017 Asemakaavan muutos Kurenojantie pää, Villähde Lahti.fi OAS A-2716 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS

Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys

RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys Tilaaja Raahen kaupunki Päiväys 14.1.2019 RAAHEN KAUPUNKI AKM 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavanlaatijan vastineet 10.9.2018 9.10.2018 nähtävillä olleeseen kaavaehdotukseen 1 1 LAUSUNNOT

Lisätiedot

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

ASIKKALAN kunta. Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN kunta Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 12.11.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi 12112015.doc Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI)

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KESKI-SUOMEN OPISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS (SUOLAHTI) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 2.2.2015 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee noin 1,5 kilometrin etäisyydellä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Dnro 1029/2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 3:58 Puistikko ALOITE/HAKIJA Asemakaavan muutos laaditaan kaupungin ja yksityisen toimijan käymien neuvottelujen tuloksena. Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:

Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus

Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Kosken koulukeskus 9.3.2018 Kaavallinen tilanne, Kosken koulukeskus Maakuntakaava Alueella on voimassa Ympäristöministeriön 21.12.2011 vahvistama Etelä-Karjalan maakuntakaava. Kosken koulun alue on maakuntakaavassa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS VIISTOKUVA ALUEELTA vuodelta 2009 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavamuutoksen tarkoitus Maakuntakaava Asemakaavan muutos Dnro: Linikkala IV: Linikkalan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

HOLMANTIEN GRILLIKIOSKI:

HOLMANTIEN GRILLIKIOSKI: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaupunkirakenne 29.5.2013 LIITE 6 1(6) HOLMANTIEN GRILLIKIOSKI: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin

Lisätiedot

Valtuusto S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/ /2014

Valtuusto S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/ /2014 Valtuusto 135 07.11.2016 S24 Sipoonlahden ranta, asemakaavamuutos 895/10.02.03/2014 MAAJAOS 31 Maankäyttöjaosto 15.4.2015 Valmistelija: kaavoituskoordinaattori Pilvi Nummi-Sund, pilvi.nummi-sund(at)sipoo.fi,

Lisätiedot

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) 22.10.2015 THUREVIKIN PAPPILA: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 12. Palosaaren

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NEITSYTMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.8.2011 tarkistettu 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 650-600 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta Suunnittelualueen

Lisätiedot

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lauttaniemen ranta-asemakaava ja. Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ASIKKALAN KUNTA Lauttaniemen ranta-asemakaava ja Ali-Marttilan ranta-asemakaavan muutos 21.03.2014 Päivitetty 14.02.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Lauttaniemi14022015.doc Osallistumis-

Lisätiedot

Sahantien asemakaavan muutos

Sahantien asemakaavan muutos JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1901 MYNÄMÄEN KUNTA KORTTELI 1201 ASEMAKAAVAMUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2019 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa kaavamuutoksen

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Kärpäsen koulun tontti Kärpänen. Lahti.fi OAS A (5) D/757/ /2017. Puh. OAS A-2705 1 (5) A-2705 Asemakaavan muutos 28.3.2017 Kärpäsen koulun tontti Kärpänen Lahti.fi OAS A-2705 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaavan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: HIMOSLEHTELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 40. kaupunginosan katu-

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER

KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER KOKKOLAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS KAAVOITUSPALVELUT KARLEBY STAD TEKNISKA SERVICECENTRET PLANLÄGGNINGSTJÄNSTER ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TONTTI 272-2-1-10, ASUNTO

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUS/1610/2015 VP 44/3.9.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TOEJOKI 52. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 16 TONTTI 1001 (KESKIKATU 26) JA PUISTON RIITAVIIKIN AUKION (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 1668 Maankäyttö-

Lisätiedot

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA

JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA ORIMATTILA JOUTSENSUVAN ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Virenojan kylässä vanhan tiilitehtaan alue ja tien toisella puolella Ritalan tila 1 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI JA KUVAUS Tehtävänä on

Lisätiedot

ASEMANSEUTU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2313)

ASEMANSEUTU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A. A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2313) 7.11.2017 ASEMANSEUTU O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a m u u t o s ( 2313) Asemakaavan muutos koskee 4. Keskustan kaupunginosan korttelia 225 sekä

Lisätiedot

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi

päivitetty A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 päivitetty 9.6.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-

Lisätiedot

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS

LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 07.11.2018 1(5) LAPPARI2018, ASEMAKAAVAMUUTOS 07.11.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja rakennuslain

Lisätiedot

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.

Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5. Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin

Lisätiedot

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Pysäkkikatu 11, Kunnas. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Pysäkkikatu 11, Kunnas. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue OAS A-2749 1 (7) A-2749 Asemakaava ja asemakaavan muutos 11.10.2018 Pysäkkikatu 11, Kunnas Lahti.fi OAS A-2749 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:

LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 21.10.2015 1(6) LAPPIA 2: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 8. Suensaaren kaupunginosan

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4)

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 30.4.2019 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 30.4.2019 muutos: suunnittelualueen rajaus muuttunut, saman korttelin

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

GREENLINE: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) Kaavoituksen kohde:

GREENLINE: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 1(6) Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 15.10.2014 1(6) GREENLINE: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan muutos koskee Tornion kaupungin 1. Suensaaren kaupunginosan

Lisätiedot

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos

Taajama-alueen osayleiskaavan muutos S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A HARTOLAN KUNTA Taajama-alueen osayleiskaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P21427 annettuihin lausuntoihin I (I) Reinikainen Kuisma Sisällysluettelo 1 Hämeen

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos: Isolukkarintie 2b. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Maankäytön suunnitteluyksikkö / 12.5.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos: Isolukkarintie 2b. HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Maankäytön suunnitteluyksikkö / 12.5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos: Isolukkarintie 2b HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Maankäytön suunnitteluyksikkö 20.4.2016 / 12.5.2016 KOHDE Asemakaavan muutos Työnumero: 2541 Dnro: Yhla

Lisätiedot

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS

RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.

A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh. OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.11.2013 Vähä-Väkkärän ranta-asemakaavan osittainen muutos Porin kaupunki Rankun kylä Sopukka RN:o 6:68 Svälsö RN:o 6:70 (osa) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Lisätiedot

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe

KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN. Kaavaselostus, ehdotusvaihe KIVIJÄRVEN KUNTA PENTTILÄN YHTEISMETSÄN RANTA-ASEMA- KAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P31477 1 (8) S. Paananen, T. Järvinen Sisällysluettelo 1 Tiivistelmä... 1 1.1 Kaavaprosessin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta)

Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) LAUSUNTO VARELY/93/07.01/2013 7.11.2018 Porin kaupunki kaupunkisuunnittelu@pori.fi risto.reipas@pori.fi Porin Jokikeskuksen asemakaavaehdotus (Eteläranta) Hanke ja suunnittelutilanne Kaavamuutoksen tarkoituksena

Lisätiedot

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA

1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 4.6.2015 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu punaisella ympyrällä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Dnro LH/485/2019 31.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos 4:46 Vanha paloasema ALOITE/HAKIJA Vanhan paloaseman asemakaavamuutos on kaavoitusohjelman 2019 kohde A14. Asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite

Lisätiedot

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK

A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS KEURUUN KAUPUNKI KIPPAVUOREN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.10.2015 Kaava-alueen ohjeellinen sijainti, kaava-alue rajattu punaisella. Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 51 14.4.2015 Tekninen lautakunta 97 7.6.2016 Asianro 957/10.02.03/2014 253 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) kortteleita 502 (osa), 517

Lisätiedot

O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO:

O A S. Ak 347. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Naavakuja asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO: Ympäristövirasto maankäyttöosasto kaavoitus 5.3.2015 sivu 1/7 O A S Ak 347 Naavakuja asemakaavamuutos eli OAS on kooste kaavoitushankkeen keskeisistä tiedoista, josta käy ilmi kaavoitushankkeen peruslähtökohdat

Lisätiedot

RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE

RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE KOSKI TL KUNTA RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE Näkymä 10-tieltä itään ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2017 Kosken Tl Ritarin alueen asemakaava / Ritarin alue Osallistumis- ja

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä

Lisätiedot

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/

A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A (6) D/132/ OAS A-2712 1 (6) A-2712 17.5.2017 Asemakaava ja asemakaavan muutos Eteläinen kehätie; Launeen liittymän ympäristö OAS A-2712 2 (6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS FCG Finnish Consulting Group Oy Rantasalmen kunta SUSIMÄEN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Vastineet / luonnosvaihe P14011 30.5.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Vastineet / luonnosvaihe

Lisätiedot

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE

SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Liite C MUISTUTUKSET:

Liite C MUISTUTUKSET: Liite C MORSIUSSAAREN OSAYLEISKAAVA 2015 - KAAVAEHDOTUS Kaavaehdotuksen nähtävillä olon aikana 21.9. - 23.10.2015 saadut muistutukset ja lausunnot sekä näiden vastineet MUISTUTUKSET: Muistutus: 1. saapunut

Lisätiedot

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus

Kailon asemakaavamuutos AK-364. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Sisällys. Suunnittelualueen rajaus Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/6 Kailon asemakaavamuutos AK-364 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja

Lisätiedot

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS

KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/ /2017 ASEMAKAAVA (4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS HML/1617/10.02.03.00/2017 ASEMAKAAVA 2557 10.10.2018 1(4) KANAKOULUNTIE 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kankaantaustan (kaupunginosa 20) korttelin

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO

KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO 1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-

Lisätiedot

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos

Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos 1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta

JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI

Lisätiedot

HALLITUSKATU 11: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde:

HALLITUSKATU 11: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus Kaavoituksen kohde: TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 18.5.2016 HALLITUSKATU 11: Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Asemakaavan laatiminen koskee Tornion kaupungin 1. Suensaaren

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA

ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY ASIKKALA, PÄIJÄNNE RISTIKALLION RANTA-ASEMAKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2019 Kaava-alueen rajaus Insinööritoimisto Poutanen Oy Linnankatu 9 13100 Hämeenlinna

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA päivitetty 1.6.2015 hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI PELTOLA, PIENNARTIEN JA KUOKKATIEN KULMAUS, ASEMAKAAVAMUUTOKSEN Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin

Lisätiedot

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta

KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta KEVÄTKUMMUN KOULU JA PALVELUKESKUS Kortteli 901 ja kortteli 902 sekä puistoaluetta Asemakaava 506 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma PORVOON KAUPUNKISUUNNITTELU Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot