Ympäristöministeriö LIITE 2 Kestävän kehityksen verkkosihteeristö SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNNAN UUDELLEEN ASETTAMINEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ympäristöministeriö LIITE 2 Kestävän kehityksen verkkosihteeristö SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNNAN UUDELLEEN ASETTAMINEN"

Transkriptio

1 Ympäristöministeriö LIITE 2 Kestävän kehityksen verkkosihteeristö TAUSTAMUISTIO SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNNAN UUDELLEEN ASETTAMINEN Suomen kestävän kehityksen toimikunta asetettiin ensimmäisen kerran vuonna Toimikunnan kokoonpano tarkistetaan ministeri- ja kansanedustajajäsenten osalta aina eduskuntavaalien jälkeen. Edellisen kerran valtioneuvosto asetti Suomen kestävän kehityksen toimikunnan Uudet ministeri- ja kansanedustajajäsenet nimitettiin toimikuntaan vaalien jälkeen Toimikausi päättyi asettamiskirjeen mukaisesti Laajapohjainen, avoimeen vuoropuheluun perustuva toimikunta on nostanut kansalliseen keskusteluun useita tärkeitä kestävän kehityksen teemoja, vaikuttanut hallitusohjelmien sisältöön, tukenut eri tahojen työtä sekä toiminut arvokkaana koherenssin rakentajana kestävän kehityksen kysymyksissä. Kesäkuussa 2006 hyväksytyn Kansallisen kestävän kehityksen strategian (Kohti kestäviä valintoja. Kansallisesti ja globaalisti kestävä Suomi) mukaisesti tavoitteena on, että kestävän kehityksen politiikan jatkuvuus Suomessa taataan ja toimikunnan toiminta laajapohjaisena keskustelufoorumina turvataan. Strategiasta on laadittu myös valtioneuvoston periaatepäätös (joulukuu 2006). Useita strategian linjauksia on konkretisoitu Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa (huhtikuu 2007). Kansainvälinen viitekehys YK:n ympäristö- ja kehityskokouksessa (UNCED) Rio de Janeirossa vuonna 1992 kestävän kehityksen ajatus tunnustettiin ensimmäistä kertaa korkealla poliittisella tasolla, ja maailman hallitukset sitoutuivat edistämään kestävää kehitystä kansallisessa toiminnassaan ja kansainvälisessä yhteistyössä. Rion kokouksessa annettiin myös merkittävä signaali kansallisten kestävän kehityksen toimikuntien perustamiseksi. Toimintaohjelma Agenda 21:n mukaan valtioiden tulee mm. edistää ympäristö- ja kehityskysymysten kokonaisvaltaista integrointia päätöksentekojärjestelmään vahvistamalla institutionaalisia rakenteita sekä kehittää kansalaisten, kansalaisryhmien ja järjestöjen osallistumista päätöksentekoon kaikilla tasoilla. Vuonna 1993 perustettu Suomen kansallinen kestävän kehityksen toimikunta oli yksi ensimmäisistä kansallisista toimikunnista maailmassa, ja 1990-luvulla toimikunnan työ oli tiiviisti kytköksissä Rion päätösten kansalliseen toimeenpanoon ja seurantaan. Rion ympäristö- ja kehityksenkokouksen sekä vuoden 1997 YK:n yleiskokouksen kestävän kehityksen erityisistunnon (UNGASS) sitoumukset vahvistettiin vuonna 2002 pidetyssä mittavassa YK:n kestävän kehityksen huippukokouksessa Johannesburgissa. Kokouksessa hyväksytyn Johannesburgin toimintaohjelman pääpainotukset olivat käytännön toimenpiteissä, joilla haluttiin tukea YK:n köyhyyden poistamiseen tähtääviä vuosituhattavoitteita, luonnonvarojen parempaa hallintaa ja käyttöä koskevia toimenpiteitä sekä tuotanto- ja kulutustapojen muuttamista koskevia sitoumuksia. Johannesburgin sitoumukset vaikuttivat merkittävästi myös Kansallisen kestävän kehityksen strategian painopisteiden valintaan. Eurooppa-neuvosto hyväksyi Göteborgissa 2001 Kestävää kehitystä koskevan Euroopan unionin strategian, joka täydentää ja tukee EU:n ns. Lissabonin kilpailukykystrategiaa. Kestävän kehityksen strategian tarkistus hyväksyttiin Eurooppa-neuvostossa kesäkuussa

2 Myös tarkistetussa EU:n strategiassa korostetaan laajapohjaisten kestävän kehityksen toimikuntien perustamista tai vahvistamista. Rion hengen mukainen kestävän kehityksen toimikunta toimii tällä hetkellä kahdeksassa EU:n jäsenmaassa, Suomi yhtenä niistä. Kuudessa EU-maassa toimii ympäristöneuvostoja ja joissain maissa hallituksen koordinaatioelimiä, joissa kestävän kehityksen kysymyksiä käsitellään vaihtelevasti ja hallinnon ulkopuolisten toimijoiden osallistuminen ei ole säännönmukaista. Kansallisten toimikuntien rinnalle on joissain maissa perustettu myös alueellisia toimikuntia, kuten Espanjassa ja Belgiassa. Kansainvälisessä katsannossa Suomen toimikunta on pitkäikäinen, ja se on toiminut vakaalla pohjalla poliittisista muutoksista riippumatta. Rakenteeltaan sitä pidetään ainutlaatuisena hybridimallina, joka perustuu institutionaaliseen oppimiseen sekä hallituksen, hallinnon, elinkeinoelämän ja kansalaisyhteiskunnan vuorovaikutteiseen dialogiin kansallisen kestävän kehityksen politiikan suunnasta. Myös pääministerin 14-vuotista puheenjohtajuutta on pidetty Suomen mallille ominaisena. Suurin osa EU:n alueella toimivista toimikunnista on Suomen mallista poiketen hallituksista riippumattomia, kansalaisyhteiskunnan toimijoista pelkästään koostuvia neuvostoja, jotka toimivat hallituksen neuvonantajina tai painostusryhminä. Tavoitteet ja tehtävät Suomen kestävän kehityksen toimikunnan uudelleen asettaminen on koettu tarpeelliseksi toimikunnan jäsenistössä sekä keskeisissä ministeriöissä. Kestävän kehityksen valtavirtaistaminen kaikkeen politiikkaan sekä Kansallisen kestävän kehityksen strategian toimeenpanon edistäminen, arviointi ja seuranta vaativat tuekseen kansallisen koordinoivan elimen. Uuden toimikunnan tavoitteeksi onkin asetettu kestävän kehityksen strategisten tavoitteiden sisällyttäminen kansalliseen politiikkaan, yhteiskunnan eri toimijatahojen kestävän kehityksen työn, vuoropuhelun ja verkottumisen tukeminen sekä aloitteellisuus kansainvälisessä kestävän kehityksen yhteistyössä. Strategian tavoitteiden edistäminen, arviointi ja seuranta sekä toimeenpanon tuloksista tiedottaminen tulevat olemaan keskeisiä toimikunnan uuden mandaattikauden tehtäviä. Toimikunta huolehtii, että eri toimijatahot yhteistyössä ja omilla tahoillaan vievät eteenpäin strategian ehdotuksia. Toimikunnan tehtävänä on tällä kaudella vahvistaa vuoropuhelua erityisesti eduskunnan valiokuntien kanssa kansallisen kestävän kehityksen politiikan suunnasta. Kestävän kehityksen politiikan tuloksellisuutta seurataan edelleen kansallisen indikaattorityön kautta. Hallinnonalojen välinen kestävän kehityksen indikaattoriverkko kehittää ja päivittää kansallisia kestävän kehityksen indikaattoreita yhteistyössä toimikunnan kanssa. Lisäksi kansallisen kestävän kehityksen strategian jatkotyönä kehitetään systemaattinen malli, jonka avulla voidaan arvioida strategian vaikutuksia valtakunnan, alueellisella ja paikallisella tasolla. Toimikunta osallistuu arviointimallia koskevaan keskusteluun ja edistää kestävän kehityksen integroidun vaikutusarvioinnin käyttöönottoa strategian pohjalta laadittavissa ohjelmissa. Toimikunnan tärkeänä tehtävänä on edelleen sitouttaa mahdollisimman moni yhteiskunnan toimijataho edistämään kestävän kehityksen politiikkatavoitteita omassa toiminnassaan. Hallituksen suuntaan toimikunta toimii laajapohjaisena ja asiantuntevana korkean tason kestävän kehityksen kumppanuusverkostona. Sen roolia kestävän kehityksen koordinaatioelimenä suhteessa muuhun valtioneuvoston yhteydessä tehtävään työhön ja strategiaprosesseihin vahvistetaan. Toimikunta tukee kansallisen kestävän kehityksen politiikan tii-

3 Kokoonpano Toimikausi 3 viimpää kytkentää Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan unionin sekä alueellisiin kestävän kehityksen prosesseihin ja seuraa niitä sekä osallistuu yhteistyöhön eurooppalaisten kestävän kehityksen verkostojen (European Sustainable Development Network, ESDN ja European Environment and Sustainable Development Advisory Councils / Sustainable Development Working Group, EEAC/SDWG) kanssa. Toimikunnan kokoonpano pidetään edelleen laajana (ks. ehdotus liitteenä), millä turvataan mahdollisimman edustava kansallinen sitoutuminen. Toimikunnan keskeiset tehtävät kulminoituvat kansallisen kestävän kehityksen strategian toimeenpanoon ja seurantaan. Strategian linjaukset käsittelevät kestävän kehityksen haasteita laajasti korostaen kestävän kehityksen taloudellisten, sosiaalisten ja ympäristövaikutusten tasapainoista huomioimista. Tästä syystä on tärkeää, että kestävän kehityksen kaikki ulottuvuudet ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen ovat edustettuina toimikunnassa. Myös kytkentä globaalille sekä alue- ja paikallistasolle tulee näkyä kokoonpanoa tarkistettaessa. Varsinainen ja varajäsen valitaan joko samasta organisaatiosta tai samalla alalla toimivasta organisaatiosta. Jäsenistön tulee täyttää myös tasa-arvolain ( /232) 4 a :n asettamat vaatimukset. Toimikunta voi asettaa jaostoja ja työryhmiä. Jaostoihin ja työryhmiin voidaan kutsua myös toimikuntaan kuulumattomia jäseniä. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan helmikuussa 2007 perustama alue- ja paikallisjaosto (Apaja) jatkaa toimintaansa myös uuden toimikunnan alaisuudessa. Jaoston toimikausi alkoi , ja mandaatin mukaan se jatkuu toimikunnan toimikauden loppuun saakka, mikäli uusi kestävän kehityksen toimikunta asetetaan kaudeksi Toimikunnan pääsihteerinä toimii ympäristöneuvos Sauli Rouhinen ja apulaispääsihteerinä ylitarkastaja Annika Lindblom ympäristöministeriöstä. Toimikunnan sihteerin tehtävät tehdään virkatyönä. Toimikunnan työn valmistelusta vastaa edelleen ympäristöministeriössä sijaitsevan sihteeristön lisäksi ministeriöiden välinen verkkosihteeristö, jonka ympäristöministeriö asettaa. Toimikunta voi kutsua asiantuntijoiksi toimintansa kannalta tärkeitä henkilöitä. Asiantuntijajäsenet nimetään, kun toimikunta on päättänyt työohjelmansa. Kansallisen kestävän kehityksen strategian (2006) tavoitteiden aikajänteeksi on määritelty noin 25 vuotta, ulottuen vuoteen Johannesburgin huippukokouksen tavoitteiden toteuttamisen aikataulut jatkuvat monen tavoitteen osalta vuoteen Tarkistetun EU:n kestävän kehityksen strategian mukaan Eurooppa-neuvosto päättää viimeistään vuoteen 2011 mennessä milloin EU:n kestävän kehityksen strategian kattava tarkistus on aloitettava. Kestävän kehityksen työ vaatii pitkäjänteisyyttä, tavoitteiden asettamista ylisukupolvisesti ja johdonmukaisuutta eri politiikkalohkojen kesken. Tästä syystä on pidetty tärkeänä, että kestävän kehityksen toimikunnan toimikausi ei noudata eduskuntavaalien nelivuotissykliä, vaan menee tämän kanssa lomittain. Näin varmistetaan, että toimikunnan tehtävät eivät ole liian sidottuja hallituksien ohjelmiin ja kokoonpanoihin ja että toimikunta voi käsitellä kestävän kehityksen kannalta tärkeitä kysymyksiä pidemmällä tähtäimellä. Toisaalta toiminta-

4 4 tapojen ja kokoonpanon tarkistaminen säännöllisin väliajoin on tarpeellista työn dynamiikan ja vaikuttavuuden turvaamiseksi. Toimikunnan toimikausi on ollut perinteisesti 5-vuotinen ja tätä käytäntöä on syytä jatkaa. Uuden toimikunnan toimikaudeksi esitetään siten XX.XX Toimikauden alkamisajankohta riippuu valtioneuvoston istunnon ajankohdasta, joka on vielä auki. Työ ja työskentelytapa Suomen kestävän kehityksen toimikunnan toimikausi teemoitettiin erityisesti vuosina tehdyn kansallisen kestävän kehityksen kokonaisarvioinnin ja vuonna 2002 hyväksytyn Johannesburgin kestävän kehityksen toimintaohjelman pohjalta. Kokouksissa käsitellyt teemakokonaisuudet ovat siten pyrkineet heijastamaan sekä globaaleja trendejä ja ongelmia että kansallisessa politiikassa havaittuja haasteita. Tätä lähestymistapaa on pidetty hyvänä. Kansallisen kestävän kehityksen strategian toimeenpanon edistäminen, arviointi ja seuranta sekä toimeenpanon tuloksista tiedottaminen tulevat olemaan keskeisiä tehtäviä uuden toimikunnan työohjelmassa. Strategiassa esitetyn mukaisesti Suomen kestävän kehityksen toimikunnan puitteissa käynnistetään prosessi, jossa eri tahot yhteistyössä ja omilla tahoillaan vievät eteenpäin strategian ehdotuksia. Toimikunta laatii toimikaudelleen työohjelman, joka tukee ja konkretisoi strategian linjausten toimeenpanoa. Työohjelma toimii näin ollen strategian toimeenpanon toimintasuunnitelman raamina ja toimikunta toimeenpanon fasilitaattorina ja prosessinhoitajana. Myös toimikunnan mahdollisesti asettamien jaostojen ja ad hoc työryhmien työ kiinnitetään osaksi työohjelman toteuttamista. Toimikunnalle laaditaan myös viestintäsuunnitelma. Toimikunta kokoontuu lähtökohtaisesti neljä kertaa vuodessa. Lisäksi toimikunta voi järjestää yleisiä seminaareja ja yhteistapaamisia eri toimijatahojen kanssa. Ministeriöihin nimetään kestävän kehityksen yhteyshenkilöt/koordinaattorit, jotka huolehtivat kestävää kehitystä koskevien asioiden koordinaatiosta oman hallinnonalansa sisällä. Yhteyshenkilöt osallistuvat Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokouksia valmistelevan verkkosihteeristön työhön, mikä sitouttaa eri sektorit valmistelutyöhön ja takaa tiedonsaannin ja vaihdon eri hallinnonalojen kesken. Esitetään, että ministeriöihin perustettaisiin myös sisäisiä kestävän kehityksen virkamiestyöryhmiä tai -verkostoja, jotka tukevat yhteyshenkilöiden työtä. Myös verkkosihteeristön kokoonpanoa tarkistetaan. Näin pyritään varmistamaan, että verkkosihteeristössä on jatkossakin edustettuna virkamiehiä kaikista kestävän kehityksen kannalta keskeisistä ministeriöistä. Verkkosihteeristölle laaditaan oma mandaatti. Rooli kansallisesti Koska Suomen toimikunta on hallitusvetoinen, toimikunnan jäsenillä on suora yhteys poliittisiin päättäjiin. Toimikunnan roolia hallituksen laajapohjaisena kestävän kehityksen intressiryhmänä ja asiantuntijaverkostona voidaan näin ollen vahvistaa. Toimikunta päätti lokakuun 2007 kokouksessa seurata hallitusohjelman linjauksen "valtionhallinto velvoitetaan ja kuntia kannustetaan laatimaan toimintaansa liittyvät kestävän kehityksen ohjelmat" toimeenpanoa. Toimeenpanon tueksi toimikunta laati ohjeiston, joka on toimitettu valtion- ja aluehallinnon organisaatioille. Se toimitetaan myös kunnille. Toimi-

5 5 kunta tulee selvittämään, minkälaisiin toimiin asianomaiset tahot ovat ryhtyneet. Toimeenpanon edistymistä tullaan tarpeelliseksi katsotuin keinoin fasilitoimaan ja tukemaan. Ensimmäinen toimeenpanon väliarvio käsitellään toimikunnan kokouksessa syksyllä Myös kuntien kehitystä seurataan. Myöhemmin myös arvioidaan, minkälaisia vaikutuksia toimeenpanosta on ollut ja minkälaisia lisäkustannuksia tai taloudellisia säästöjä toimenpiteistä mahdollisesti on syntynyt. Toimikunnalla voi olla aktiivinen rooli myös muiden hallitusohjelman linjausten toimeenpanon edistämisessä edellyttäen, että ne tukevat kansallisen kestävän kehityksen strategian tavoitteita. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan yhteistyötä valtioneuvoston kanslian yhteydessä tehdyn poikkihallinnollisen työn, kuten talousneuvoston ja ennakointiverkoston, sekä tulevaisuusselontekojen valmistelun kanssa lisätään. Näillä kaikilla on työssään kytkentä kestävän kehityksen politiikkaan, joten synergiaetuja voidaan löytää. Yhteistyöllä voidaan edistää suomalaisen politiikan johdonmukaisuutta ja näkyvyyttä kestävän kehityksen kysymyksissä. Myös yhteistyötä ministeriöiden välisen sektoritutkimusohjelman ja erityisesti sen kestävän kehityksen jaoston kanssa ehdotetaan. Toimikunta eurooppalaisena toimijana Resursointi Tärkeänä haasteena on myös pidetty kansallisen toimeenpanon ja seurannan kytkemistä tiiviimmin EU-tason kestävän kehityksen työhön synergiaetujen ja asiantuntijaresurssien maksimoimiseksi. Tästä syystä verkkosihteeristön toimenkuvaa laajennettiin keväällä 2007 käsittämään myös EU:n kestävän kehityksen strategian toimeenpanoa ja seurantaa sekä eurooppalaista yhteistyötä koskevia kysymyksiä. Suomi on osallistunut aktiivisesti sekä Euroopan kestävän kehityksen verkoston (ESDN) että Euroopan ympäristöneuvostojen ja kestävän kehityksen toimikuntien verkoston (EEAC) työskentelyyn. Toimintaa ja tavoitteita kehitetään edelleen. Verkostot seuraavat kaikkien Euroopan kestävän kehityksen toimikuntien kestävän kehityksen politiikkaa ja strategioiden toimeenpanoa. ESDN toimii lisäksi EU:n kestävän kehityksen strategian tukiverkkona. Verkostot antavat mahdollisuuden vertailla eri maiden käytäntöjä ja malleja sekä yleistää parhaita/hyviä käytäntöjä. Suomi on toiminut aktiivisesti UM:n johtaman työryhmän johdolla YK:n kestävän kehityksen työssä (CSD) sekä EU- että YK-tasolla. Eri tahojen edustus työryhmässä on riippunut siitä, mitä teemoja kussakin syklissä on käsitelty. Kestävän kehityksen toimikunnan puheenjohtaja on esitellyt CSD:n istuntojen tuloksia, ja jäsenillä on ollut mahdollisuus esittää kysymyksiä neuvotteluissa mukana olleille virkamiehille. Jatkossa ko. työryhmän ja toimikunnan yhteistyötä voidaan kehittää. Suomen toimikunnan työn kytkeminen myös muihin globaaleihin kestävän kehityksen prosesseihin tulee varmistaa tiivistämällä yhteistyötä ja vuorovaikutusta kansainvälisiä prosesseja seuraavien kansallisten valmistelu- ja seurantatyöryhmien ja neuvostojen kanssa (esim. Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön kansallisen strategian ja toimintaohjelman toteutusta ja seurantaa edistävä työryhmä). Toimikunnan menot maksetaan ympäristöministeriön ympäristönsuojeluosaston toimintamäärärahoista ( ). Toimikunnan jäsentahoja pyydetään kartoittamaan mahdolli-

6 6 suuksiaan toimikunnan työn yhteydessä käynnistettävien kärkihankkeiden taloudelliseen tai muuhun resursointiin. Toimikunnan sihteeritehtävät tehdään virkatyönä. Toimikunnan työn valmistelusta vastaa edelleen ympäristöministeriöön sijoittuvan operationaalisen sihteeristön lisäksi ministeriöiden välinen verkkosihteeristö. Eri ministeriöiden virkamiesten rooli ja työpanos korostuu kokousteemasta riippuen. +++

TYÖOHJELMA. Kestävän kehityksen verkkosihteeristö Esitys SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNTA TOIMIKAUSI

TYÖOHJELMA. Kestävän kehityksen verkkosihteeristö Esitys SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNTA TOIMIKAUSI Kestävän kehityksen verkkosihteeristö 17.4.2008 Esitys SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNTA TOIMIKAUSI 2008-2012 TYÖOHJELMA 1. Taustaa Valtioneuvosto päätti yksimielisesti 28.2.2008 pidetyssä istunnossaan

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Sauli Rouhinen, pääsihteeri Ympäristöministeriö, Suomen kestävän kehityksen toimikunta

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Sauli Rouhinen, pääsihteeri Ympäristöministeriö, Suomen kestävän kehityksen toimikunta Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, pääsihteeri Ympäristöministeriö, Suomen kestävän kehityksen toimikunta Kestävä kehitys on metapolitiikkaa ohjeistaa muiden politiikkojen kehittämistä

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

Suomen kestävän kehityksen toimikunta

Suomen kestävän kehityksen toimikunta JOULUKUU/2008 Suomen kestävän kehityksen toimikunta Kohti globaalisti ja kansallisesti kestävää Suomea Kestävän kehityksen politiikan pitkä linja Kestävän kehityksen juuret ulottuvat 1980-luvulle. Laaja

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta

Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta Selonteko Agenda2030- toimeenpanosuunnitelmasta Kestävän kehityksen Suomi pitkäjänteisesti, johdonmukaisesti ja osallistavasti Taina Kulmala Yksikön päällikkö, Politiikka-analyysi yksikkö Valtioneuvoston

Lisätiedot

Kestävän kehityksen toimikunnan työohjelma

Kestävän kehityksen toimikunnan työohjelma Kestävän kehityksen toimikunnan työohjelma 2016-2019 Kestävän kehityksen toimikunta on suomalaisen yhteiskunnan merkittävät toimijat kokoava kestävän kehityksen vaikuttajafoorumi. Toimikunta on asetettu

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen. 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus haaste myös ammatilliseen koulutukseen 21.11.2012 Annika Lindblom Ympäristöministeriö Kestävä kehitys on yhteiskuntapolitiikkaa Ekologinen kestävyys;

Lisätiedot

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012

Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008-2012 Kestävän kehityksen toimikunnan rooli ja työ kaudella 2008- Sauli Rouhinen Ympäristöministeriö / kestävän kehityksen sihteeristö Smolna 24.4.2008 1 Kestävä kehitys mahdollisuuksien luomisena Kestävä kehitys

Lisätiedot

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta

Annika Lindblom, pääsihteeri. Kestävän kehityksen toimikunta Annika Lindblom, pääsihteeri Kestävän kehityksen toimikunta Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen päivitys KIITOS OSALLISTUMISESTA! Kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Yhteiskuntasitoumuksen päivitys:

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen

OIKEUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies Kaisa Tiusanen VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUS- JA IHMISOIKEUSYHTEYSHENKILÖIDEN VERKOSTOSTA 1 Yleistä Valtioneuvosto hyväksyi 22.3.2012 kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman, jonka perusteella oikeusministeriö

Lisätiedot

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A

6082/17 ht/msu/jk 1 DG E 1A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. helmikuuta 2017 (OR. en) 6082/17 ENV 111 DEVGEN 19 ONU 24 RELEX 109 FIN 89 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Terve Kunta -verkosto tukee kuntia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä 20.5.2019 thl.fi/tervekunta 1 Mikä on Terve Kunta verkosto? Kokoaa yhteen kuntia, jotka painottavat hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

JÄSENEN NIMEÄMINEN KANSALLISEEN INDIKAATTORIVERKOSTOON

JÄSENEN NIMEÄMINEN KANSALLISEEN INDIKAATTORIVERKOSTOON 29.12.2011 VNK1792/05/2011 Jakelussa mainituille Asia JÄSENEN NIMEÄMINEN KANSALLISEEN INDIKAATTORIVERKOSTOON Valtioneuvoston kanslia asettaa uuden kansallisen indikaattoriverkoston korvaamaan kestävän

Lisätiedot

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous

Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus. Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous Kansallinen kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 20.12.2012 Taustaa Hallitusohjelman mukaisesti pääministeri Kataisen hallitus uudistaa kansallisen kestävän

Lisätiedot

Kestävän kehityksen verkkosihteeristö Esitys

Kestävän kehityksen verkkosihteeristö Esitys Kestävän kehityksen verkkosihteeristö 17.4.2008 Esitys SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNTA TOIMIKAUSI 2008-2012 VIESTINTÄSUUNNITELMA 1. Tavoitteet 2. Periaatteet Toimikunnan viestinnän tavoitteena on

Lisätiedot

Digitalisaation hyödyntäminen kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa

Digitalisaation hyödyntäminen kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa Digitalisaation hyödyntäminen kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa Osastopäällikkö Juha S. Niemelä, maa- ja metsätalousministeriö, Digitalisaatiotyöpaja 7.6.2018, Elinkeinoelämän keskusliitto EK 6.6.2018

Lisätiedot

Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 1/2008

Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 1/2008 PÖYTÄKIRJA 28.5.2008 Suomen kestävän kehityksen toimikunnan kokous 1/2008 Aika: torstai 24.4.2008 klo 10.00-12.00 Paikka: Valtioneuvoston juhlahuoneisto Smolna, Eteläesplanadi 6 Läsnä: Osanottajaluettelo

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue

VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) Nuorisotyön ja politiikan vastuualue VALTAKUNNALLINEN NUORISOTYÖN JA POLITIIKAN OHJELMA (VANUPO) 2017-2019 Nuorisotyön ja politiikan vastuualue Lain 5 mukaan: Uusi nuorisolaki tuli voimaan 1.1.2017 Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi

Lisätiedot

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen

Ihmisoikeuskeskus. Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen Ihmisoikeuskeskus Tehtävänä ihmisoikeuksien edistäminen 1 Kansallinen ihmisoikeusinstituutio (NHRI) YK:n yleiskokouksen 1993 hyväksymien ns. Pariisin periaatteiden mukainen hallituksen lailla perustama

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNTA TOIMIKAUSI Tavoitteet

VIESTINTÄSUUNNITELMA SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNTA TOIMIKAUSI Tavoitteet 3.6.2008 SUOMEN KESTÄVÄN KEHITYKSEN TOIMIKUNTA TOIMIKAUSI 2008-2012 VIESTINTÄSUUNNITELMA 1. Tavoitteet 2. Periaatteet Toimikunnan viestinnän tavoitteena on tehdä toimikuntaa ja sen työtä tunnetuksi kotimaassa

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK)

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2018-00236 VNEUS Jokelainen Jaana(VNK) 20.03.2018 Asia Suomen EU-puheenjohtajakausi 2019; kansallinen puheenjohtajuusohjelma; parlamentaarinen prosessi Kokous

Lisätiedot

Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus

Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus Kansallinen luonnonvarastrategia: Strategiaprosessin tavoitteet ja toteutus Eeva Hellström Kestävän kehityksen toimikunnan ja Luonnonvarainneuvoston kokoukset 24.4.2008 Strategiprosessin asemointi Kansainvälinen

Lisätiedot

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7

neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta (RONK) Esitteitä 2002:7 Romaniasiain neuvottelukunta Romaniasian neuvottelukunnan tehtävänä on edistää romaniväestön tasavertaisia yhteiskunnallisia osallistumismahdollisuuksia

Lisätiedot

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja. kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma. Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen

Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja. kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma. Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma Luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen Tavoitteena CBD:n 10. osapuolikokouksen päätösten kansallinen tulkinta ja toimeenpano

Lisätiedot

Vaihtoehtoja uudeksi kestävän kehityksen toimikunnan toimintamalliksi

Vaihtoehtoja uudeksi kestävän kehityksen toimikunnan toimintamalliksi Vaihtoehtoja uudeksi kestävän kehityksen toimikunnan toimintamalliksi 13.12.2012 Gaia Consulting Oy Sanna Ahvenharju, Mikko Halonen, Erkka Ryynänen, Alina Pathan Sisältö Taustoja mallien kehitykselle -

Lisätiedot

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen

Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Sosiaalisen vuoropuhelun elvyttäminen Eurooppalaisten työmarkkinaosapuolten, Euroopan komission ja Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajavaltion lausuma Työmarkkinaosapuolten välisen vuoropuhelun edistäminen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen

Lisätiedot

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka

MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja #maaseutupolitiikka MAASEUTUPOLITIIKAN NEUVOSTO ja sen laaja verkosto @Maaseutupolitiikka #maaseutupolitiikka VUODESTA 1988 NYKYPÄIVÄÄN 1988-1991 Maaseudun kehittämisprojekti 1992-1994 Maaseutupolitiikan neuvottelukunta 1995-2015

Lisätiedot

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1

15083/15 team/mba/kkr 1 DG C 1 Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2015 (OR. en) 15083/15 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 14. joulukuuta 2015 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS

KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS KESTÄVÄ KEHITYKSEN YHTEISKUNTASITOUMUS Keskustelutilaisuus kestävän kehityksen edistämisestä korkeakouluissa 4.11.2013 Ilkka Turunen Neuvotteleva virkamies Kestävä kehitys valtioneuvoston strategioissa

Lisätiedot

PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia:

PUBLIC 16890/14 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto. (OR. en) 16890/14 LIMITE PV/CONS 71 RELEX EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. joulukuuta 2014 (OR. en) 16890/14 LIMITE PUBLIC PV/CONS 71 RELEX 1065 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3359. istunto (ULKOASIAT),

Lisätiedot

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari

Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari Näkökulmia hallitusohjelmaan, digitalisaatioon ja toimintamme kehittämiseen TIETOKEKOn ja JUHTAn seminaari 9.6.2015 Kehittämisneuvos Harri Martikainen Keskeinen toimintaympäristö SM:n tulevaisuuskatsaus

Lisätiedot

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM

Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM Työministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ TM2005-00146 MP Vattulainen Eeva 21.10.2005 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Komission tiedonanto neuvostolle, parlamentille ja sosiaalikomitealle

Lisätiedot

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö

Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut. Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Valtioneuvoston demokratiapolitiikka ja sähköiset demokratiapalvelut Niklas Wilhelmsson Neuvotteleva virkamies Oikeusministeriö Demokratian kehittäminen: taustaa Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma

Lisätiedot

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö

Osastopäällikön sijainen, apulaisosastopäällikkö Sosiaali- ja terveysministeriö E-KIRJE STM2008-00114 PSO Eriksson Anne 07.04.2008 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EU/Eurooppalainen köyhyyden ja syrjäytymisen teemavuosi 2010 U/E-tunnus: EUTORI-numero:

Lisätiedot

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi

1. Johtaminen ja riskienhallinta 2. Toiminnan jatkuvuuden hallinta 3. Turvallisuus kehittämisessä 4. Turvallisuuden ylläpito 5. Seuranta ja arviointi Nimeämispyyntö 1 (2) VM/2155/00.01.00.01/2016 Liite 1 Liite 2 25.01.2017 Julkinen JulkICT Kimmo Rousku Nimeämispyyntö Julkisen hallinnon digitaalisen turvallisuuden johtoryhmän sihteeristöön (VAHTIsihteeristö)

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) 6424/01 DCL 1 PROBA 7 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 6424/01 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 22. helmikuuta 2001 Muuttunut jakelu:

Lisätiedot

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty

Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä

Lisätiedot

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi

Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategia ja toimintaohjelma; väliarviointi Luonnonsuojeluvalvoja Ilkka Heikkinen Eduskunnan ympäristövaliokunta ja Suomen Biodiversiteettityöryhmä

Lisätiedot

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5.

EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen. Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5. EU:n kiertotalouden toimintasuunnitelma, neuvottelutilanne ja kytkentä biotalouteen Merja Saarnilehto, YM Eduskunnan suuri valiokunta 25.5.2016 Käsittelyvaihe Komission ehdotus, kiertotalouspaketti 2.12.2015

Lisätiedot

8361/17 eho/paf/hmu 1 DG B 2B

8361/17 eho/paf/hmu 1 DG B 2B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 25. huhtikuuta 2017 (OR. en) 8361/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 25. huhtikuuta 2017 Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed.

Lisätiedot

KESTÄVÄN KEHITYKSEN TIEKARTTA

KESTÄVÄN KEHITYKSEN TIEKARTTA KESTÄVÄN KEHITYKSEN TIEKARTTA Kestävän kehityksen tavoitteet ja toimintaohjelma ohjaavat kestävän kehityksen edistämistä vuoteen 2030 saakka kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. YK:n jäsenmaiden uusien

Lisätiedot

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano

Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma toimeenpano Kansallinen ilmastonmuutoksen sopeutumissuunnitelma 2022 - toimeenpano Kuntien ilmastokampanjan tapaaminen 23.4.2015 24.4.2015 1 Ilmastonmuutokseen sopeutumissuunnitelma 2022 24.4.2015 2 Tausta IPCC II,

Lisätiedot

Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus

Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus Kehityspoliittisen ohjelman toiminnallistaminen - metsälinjaus Jussi Viitanen, metsäalan neuvonantaja, kehityspoliittinen osasto, toimialapolitiikan yksikkö, ulkoasiainministeriö Ympäristö ja luonnonvarat

Lisätiedot

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen!

Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta. Tervetuloa kauden aloituskokoukseen! Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Tervetuloa kauden 2017-2018 aloituskokoukseen! 1. Tausta: Miten maahanmuuttaja- ja vähemmistöjen asiaa kehitetään Vantaalla? (Monikulttuurisuusaisain yksikön rooli)

Lisätiedot

Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle

Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle Eväitä kestävän kehityksen toimikunnan uudelle kaudelle Ryhmätöiden tulokset / Kestävän kehityksen kohtaamo 1.2.2016 Ryhmätöiden aiheet 1. Työtavat kokouksissa ja niiden ulkopuolella 2. Kestävä kehitys

Lisätiedot

Suomen kehityspolitiikan tila 2018 tarkastelussa sukupuolten tasa arvo

Suomen kehityspolitiikan tila 2018 tarkastelussa sukupuolten tasa arvo Suomen kehityspolitiikan tila 2018 tarkastelussa sukupuolten tasa arvo KPT:n arvio: kiitokset ja kritiikki Pääviestit seuraavalla hallituskaudelle 1. Kehitysrahoitus ja sen kohdentuminen kuntoon 2. Suomen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten.

Valtuuskunnille toimitetaan ohessa edellä mainittu sosiaalisen suojelun komitean lausunto kokoontuvaa EPSCO-neuvostoa varten. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. helmikuuta 2011 (18.02) (OR. en) 6491/11 SOC 124 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Sosiaalisen suojelun komitea Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) / Neuvosto

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan. päivitetty

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan. päivitetty VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Agenda 2030:n ja kestävän kehityksen tavoitteiden seuranta ja tilanne

HYVÄKSYTYT TEKSTIT. Agenda 2030:n ja kestävän kehityksen tavoitteiden seuranta ja tilanne Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2016)0224 Agenda 2030:n ja kestävän kehityksen tavoitteiden seuranta ja tilanne Euroopan parlamentin päätöslauselma 12. toukokuuta 2016 Agenda 2030:n

Lisätiedot

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta

8. Miten EU toimii? III EU:n tavoitteet ja toiminta 8. Miten EU toimii? EU:n toimielimet EU:n tärkeimmät toimielimet ovat: 1) Ministerineuvosto eli Euroopan unionin neuvosto 2) Eurooppa-neuvosto eli huippukokous 3) Euroopan parlamentti 4) Euroopan komissio.

Lisätiedot

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C

9635/17 team/pmm/jk 1 DGE 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. toukokuuta 2017 (OR. en) 9635/17 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 24. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Ed. asiak. nro:

Lisätiedot

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.

Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen. Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1. Ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian arviointi ja uudistaminen Metsäneuvos Heikki Granholm, maa- ja metsätalousministeriö 30.1.2014 Helsingin seudun ilmastoseminaari 2014 Päästöjen odotetaan

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan marraskuuta 2016 hyväksymät päätelmät urheiludiplomatiasta.

Valtuuskunnille toimitetaan liitteessä neuvoston istunnossaan marraskuuta 2016 hyväksymät päätelmät urheiludiplomatiasta. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 14279/16 SPORT 79 FREMP 180 RELEX 932 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Päivämäärä: 22. marraskuuta 2016

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa

Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Suomen vaikuttaminen muuttuvassa Euroopan unionissa Eduskunnan suuri valiokunta 28.9.2016 Juhana Aunesluoma Tutkimusjohtaja, Eurooppa-tutkimuksen verkosto Helsingin yliopisto Network for European Studies

Lisätiedot

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI

EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO JA NEUVOSTO LYHYESTI EUROOPPA-NEUVOSTO EU:N STRATEGIAELIN Eurooppa-neuvosto on Euroopan unionin liikkeellepaneva voima. Se määrittelee EU:n toiminnan suuntaviivat ja poliittiset painopisteet.

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet

Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet Yhteiskunnan turvallisuusstrategian perusteet 1 Sisältö 10:30-11.00 YTS2017: Yhteiskunnan elintärkeät toiminnot Strategiset tehtävät Keskustelu n 5-10 min 11.30-12.00 Hybridiuhat ja informaatiovaikuttaminen

Lisätiedot

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen

Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun. Kehittämisneuvos Harri Martikainen Johdanto sisäisen turvallisuuden strategian valmisteluun Kehittämisneuvos Harri Martikainen Sisäisen turvallisuuden strategian laadinta Hankkeen toimikausi jakautuu kahteen osaan: 20.1.2015-31.3.2015,

Lisätiedot

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä ilmastopolitiikan suunnitelmat ilmastolain valossa. Professori Kai Kokko Helsingin yliopisto

Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä ilmastopolitiikan suunnitelmat ilmastolain valossa. Professori Kai Kokko Helsingin yliopisto Kansallinen energia- ja ilmastostrategia sekä ilmastopolitiikan suunnitelmat ilmastolain valossa Professori Kai Kokko Helsingin yliopisto Sisältö Ilmastolain suunnittelujärjestelmä ja sen tavoitteet Kansallinen

Lisätiedot

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

Yhteinen savotta, yhteinen strategia Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017 Hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätöksenä 2.11.2017 1 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIAN PERUSTEET Yhteiskunnan turvallisuusstrategia (YTS) valtioneuvoston

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys

VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN. Väestön elinmahdollisuudet. Yhteiskunnan turvallisuus. Valtion itsenäisyys Valtioneuvoston periaatepäätös 16.12.2010 VISIO YHTEISKUNNAN ELINTÄRKEIDEN TOIMINTOJEN TURVAAMINEN Väestön elinmahdollisuudet Yhteiskunnan turvallisuus Valtion itsenäisyys Talouden ja infrastruktuurin

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 20. kesäkuuta 2011 (24.06) (OR. en) 11844/11 SOC 586 EDUC 207 ILMOITUS Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak. nro: 10535/11 SOC 422

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2011

Toimintasuunnitelma 2011 Toimintasuunnitelma 2011 1 Sitoumus Itämeren tilan parantamiseksi Itämerihaaste on Turun ja Helsingin kaupunkien yhteinen aloite Itämeren tilan parantamiseksi. Itämerihaaste julkistettiin kesäkuussa 2007.

Lisätiedot

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu

Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman valmistelu Merja Turunen, Ympäristöministeriö 12.2.2016 Hallitusohjelma BIOTALOUS JA PUHTAAT RATKAISUT 1. Hiilettömään puhtaaseen ja uusiutuvaan energiaan kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. marraskuuta 2016 (OR. en) 13645/1/16 REV 1 SPORT 72 FREMP 170 RELEX 884 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen YK:n kestävän kehityksen tavoitteet ja niitä kuvaavat indikaattorit: sosiaalinen kestävyys, sukupuolten tasa-arvo ja eriarvoisuuden vähentäminen KUNTIEN JA MAAKUNTIEN TASA-ARVO- JA 10.4.2019 YHDENVERTAISUUSVERKOSTON

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

Kansallinen tutkintojen viitekehys ja sen suhde eurooppalaiseen tutkintojen viitekehykseen

Kansallinen tutkintojen viitekehys ja sen suhde eurooppalaiseen tutkintojen viitekehykseen Kansallinen tutkintojen viitekehys ja sen suhde eurooppalaiseen tutkintojen viitekehykseen Kansallinen Bologna-seurantaseminaari 25.5.2009 Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Tutkintojen tunnustaminen

Lisätiedot

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen

Yritykset & ihmisoikeudet. 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Yritykset & ihmisoikeudet 2.6.2014 Työministeri Lauri Ihalainen Valtioneuvosto, yhteiskuntavastuu ja ihmisoikeudet mistä on kyse? Valtioneuvoston yhteiskuntavastuupolitiikan isoimpia kysymyksiä tällä hetkellä

Lisätiedot

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN

Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS VNEUS Hulkko Johanna(VNK) JULKINEN Valtioneuvoston kanslia PERUSMUISTIO VNEUS2015-00446 VNEUS Hulkko Johanna(VNK) 29.06.2015 JULKINEN Asia Talous- ja sosiaalikomitean kokoonpanon vahvistaminen Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe ja jatkokäsittelyn

Lisätiedot

EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä

EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä EU:n tasa-arvoinstituutti tasa-arvon edistäjänä Eeva Raevaara, tasa-arvoyksikkö EU:n tasa-arvoinstituutti European Institute for Gender Equality (EIGE) 1990-luvun lopulla Ruotsi teki aloitteen instituutin

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan. päivitetty

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan. päivitetty VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA 3.4 SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA PUHEENJOHTAJAKOKOUKSEN PÄÄTÖS 16. JOULUKUUTA 1999 1 1 artikla Laajennetut työryhmät eivät ole parlamentin elimiä, eivätkä ne näin ollen voi esittää

Lisätiedot

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia

Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastot digitalisoituvassa maailmassa: haasteita, linjauksia ja olennaisuuksia Kirjastoverkkopäivät 2012 Minna Karvonen 23.10.2012 Mistä tässä on oikein kysymys? Tieto- ja viestintätekniikkaan kiinnittyvän

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.9.2016 COM(2016) 621 final 2016/0301 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU ICAO-sekakomiteassa omaksuttavasta Euroopan unionin kannasta, joka koskee päätöstä ilmaliikenteen hallintaa

Lisätiedot

KAARINAN KAUPUNKI. Osallistuminen ravinneneutraali toiminta kunnan käytännöksi (RANKU 3) -hankkeeseen KNA/56/ /2019

KAARINAN KAUPUNKI. Osallistuminen ravinneneutraali toiminta kunnan käytännöksi (RANKU 3) -hankkeeseen KNA/56/ /2019 Osallistuminen ravinneneutraali toiminta kunnan käytännöksi (RANKU 3) -hankkeeseen Diaarinumero KNA/56/11.00.05/2019 Tiivistelmä - Ympäristölautakunta 23.10.2018 Valmistelija Ympäristöinsinööri Pasi Saario

Lisätiedot

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset

Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin

Lisätiedot

04/2019. ENERGIAA JA HYVINVOINTIA MONIMUOTOISUUDESTA kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ( )

04/2019. ENERGIAA JA HYVINVOINTIA MONIMUOTOISUUDESTA kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ( ) ENERGIAA JA HYVINVOINTIA MONIMUOTOISUUDESTA kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma (2017-2018) 04/2019 MARJO HANNU-JAMA Kehittämissuunnittelija Kaupunkikehitys Väestö 67 600 asukasta - 70%

Lisätiedot

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta

Valtion lupa- ja valvontaviraston toimeenpanohanke. Sidosryhmätilaisuus Hankepäällikkö Jaska Siikavirta Valtion lupa ja valvontaviraston toimeenpanohanke Sidosryhmätilaisuus 12.10.2017 Hankepäällikkö Jaska Siikavirta 1 13.10.2017 Etunimi Sukunimi Organisaatiomalli Ihmiset Yhteisöt Yritykset Maakunnat Kunnat

Lisätiedot

Paikkatietoverkosto. Strategia-kärkihanke

Paikkatietoverkosto. Strategia-kärkihanke Paikkatietoverkosto Strategia-kärkihanke Kansallinen paikkatietostrategia "Sijainti yhdistää" päivitettiin vuonna 2013. Tarkistettu strategia julkaistaan keväällä 2014. Tarkistetun strategian luonnos Taustamuistio

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.

EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille. Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys. EU-rahoitus järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeille Hanna Lauha, EU-hankeneuvoja, Kehys ry Kansalaisjärjestöseminaari 5.3.2008 hanna.lauha@kehys.fi Kaksi rahoituslähdettä Yhteisön kehitysyhteistyön rahoitus

Lisätiedot

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo

Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä. Salo Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä Salo 4.9.2014 Esityksen sisältö 1. Paikkaperustaisuus lähtökohtana maaseudun kehittämisessä 2. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, YTR:n verkosto,

Lisätiedot

PERUSTIETOVARANTOJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS Eero Mantere

PERUSTIETOVARANTOJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS Eero Mantere 1 PERUSTIETOVARANTOJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2013 2016 Eero Mantere 2.2.2016 Oheisena on perustietovarantojaoston puheenjohtajan yhteenveto jaoston toiminnasta: 1. Perustietovarantojaoston asettaminen Julkisen

Lisätiedot

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö

CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö CAP27 Rahoituskauden valmistelu Anna Schulman Maa- ja metsätalousministeriö MMM 16.5.2019 Esityksen sisältö CAP-uudistuksen ilmasto- ja ympäristötavoitteet Vihreä arkkitehtuuri: Ehdollisuus I pilarin ekojärjestelmä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Ote pöytäkirjasta Työvaliokunta 55 15.05.2009 Kaupunginhallitus 248 01.06.2009 Vakka-Suomen KOKO-ohjelma vuosille 2010-2013 5369/06/062/2009 TVK 15.05.2009 55 Liite 5 Ohjelmaluonnos

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 2.2.2017 COM(2017) 51 final 2017/0016 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS otsonikerrosta heikentävistä aineista tehdyn Montrealin pöytäkirjan muuttamista koskevan Kigalissa hyväksytyn

Lisätiedot

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C

8987/15 paf/sj/pt 1 DG G 3 C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. toukokuuta 2015 (OR. en) 8987/15 RECH 143 COMPET 230 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto Ed. asiak. nro: 8562/15 RECH

Lisätiedot