KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa"

Transkriptio

1 KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa VUOSIKERTOMUS 2016

2 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS 3 TALOUSKATSAUS 4 KIINTEISTÖLIITTO-YHTEISÖ JA OSAKKUUDET 5 VAIKUTTAMINEN JA VIESTINTÄ 5 Sisäinen tiedotus 5 Ulkoinen tiedottaminen 6 JÄSENISTÖ 7 KOULUTUS- SEKÄ MUUT TILAISUUDET 8 2 JÄSENPALVELUT 10 Lakipalvelut 10 Rakennus- ja lvi-palvelut 11 Talous ja verotus 12 Työsuhdeasiat 12 Muut palvelut ja jäsenedut 12 YHTEISTOIMINTA JA EDUSTUKSET 13 Yhteistoimintayhdistykset 14 TALOUS 15 TULOSLASKELMA 16 TASE 17 HENKILÖKUNTA 18 HALLINTO 18 Hallitus 18 Edustukset 19

3 KIINTEISTÖLIITTO UUSIMAA RY TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Kiinteistöliitto Uusimaa ry on 17 kunnan alueella toimivan, neljän kiinteistöyhdistyksen palvelukeskus. Uudenmaan omille jäsenille tuotettujen palvelujen lisäksi Porvoon Kiinteistöyhdistys, Hyvinkään Riihimäen Mäntsälän Kiinteistöyhdistys ja Finlands Svenska Fastighetsförening hankkivat jäsenpalvelunsa Annankadun toimistolta. Kiinteistöliitto Uusimaan vuosi 2016 oli pääosin asetettujen tavoitteiden mukainen. Jäsenmäärä kasvoi 246 jäsenellä. Kiinteistöliitto Uusimaan hallinnoimien yhdistysten kokonaisjäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa Uusjäsenhankintaa tehtiin eri tilaisuuksissa ja tapahtumissa. Tutkimusten mukaan keskeinen liittymissyy on yhdistyksen tarjoamat kattavat ja tarpeelliset jäsenpalvelut. Yhdistyksen puhelinneuvontaan soittaneille tehdystä tyytyväisyyskyselystä saatiin erinomaista palautetta, asteikolla 1 7 keskiarvo oli peräti 6,75. Järjestettyjen tilaisuuksien osalta palautekeskiarvo asteikolla 1 5 oli 4,19. Suosituimpia olivat jälleen korjaustoimintaan sekä tilinpäätökseen liittyvät tilaisuudet. Yhdistyksen toiminnanjohtaja vaihtui syyskuussa, kun pitkäaikainen toiminnanjohtaja Kai Haarma siirtyi asianajotoimintaan. Lokakuussa yhdistyksen uutena toiminnanjohtajana aloitti varatuomari Mika Heikkilä. Hallitus hyväksyi joulukuun kokouksessaan yhdistykselle päivitetyn strategian, jonka lähtökohtana on yhdistyksen toiminnan parantaminen kehittämällä jäsenpalveluita ja lisäämällä edunvalvontaa. Yhdistyksen toiminta on vakaalla pohjalla. Henkilökunta on osaava ja motivoitunut, talous on kunnossa ja jäsenet ovat tyytyväisiä toimintaan. Tästä on hyvä jatkaa jäsenkunnan laajentamista ja toiminnan kehittämistä yhteistyössä jäsenten sekä keskeisten sidosryhmien kanssa. 3 Mika Heikkilä toiminnanjohtaja

4 HALLITUKSEN KERTOMUS YHDISTYKSEN TOIMINNASTA VUODELTA 2016 TALOUSKATSAUS 4 Suomen taloudessa lievää kasvua Rakentaminen veturin roolissa Suomen kokonaistuotannon kasvu kiihtyi vuonna 2016 selvästi yli 1 prosenttiin. Kasvun tekijöinä olivat eritoten yksityinen kulutus ja uudisrakentaminen. Näissä lukemissa kasvun ennustetaan jatkuvan myös vuonna Vanhojen asuntojen keskihinnat nousivat ennakkoarvioiden mukaan hieman runsaan prosentin vuonna Pk-seudulla hinnat nousivat miltei kaksi prosenttia, mutta sen sijaan muualla Suomessa keskihinta pysyi käytännössä ennallaan. Asuntolainojen keskikorko laski edelleen vuonna 2016 ohjauskorkojen ja markkinakorkojen laskun jatkuessa. Vuoden lopulla oltiin 1,1 prosentissa. Asuntolainojen kokonaismäärässä vuoden lopulla kasvua oli noin 2,5 prosenttia. Kotitalouksien velkaantuminen on jatkunut edelleen. Vuoden kolmannella neljänneksellä kokonaisvelkojen määrä oli 142 mrd. euroa, joka oli 3,8 prosenttia edellisvuotta korkeampi lukema. Erityisen nopeasti kasvaa asunto-osakeyhtiöiden yhtiölainojen kanta, sillä nousua oli kolmannella neljänneksellä 11 prosenttia edellisvuodesta. Yhtiölainojen osuus kotitalouksien kokonaisveloista on noussut 11,5 prosenttiin. Yhtiölainaosuuksien kasvua aiheuttaa uusien yhtiöiden isot velkaosuudet ja korjauslainojen vilkas nostaminen taloyhtiöihin. Pankkien korjauslainojen saatavuus jatkui keskimäärin hyvänä, ja korkomarginaali edelleen keskimäärin laski. Syksyn 2016 Korjausrakentamisbarometrin mukaan korjauslainojen keskimarginaali oli 1,1 prosenttiyksikköä. Asumisen ja rakentamisen kustannusnousu maltillista vuonna 2016 Rakennuskustannusten keskimääräinen vuosinousu pysyi noin puolessa prosentissa vuonna Jätekustannukset nousivat vuoden lopulla runsaat neljä prosenttia, joka luultavasti aiheutuu asbestiin liittyvien töiden kasvaneesta kysynnästä. Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi nousi vuonna 2016 arviolta noin prosentin, mikä on hitainta kasvua koko 2000-luvulla. Tämä vauhti on pitkästä aikaa yhtä hidasta kuin keskimääräinen tulojen kasvu, mutta nopeampaa kuin kuluttajahintojen nousu. Kiinteistöjen kustannustaso on noussut vuonna 2016 eritoten vedessä, kiinteistöveroissa, tontinvuokrissa ja vakuutuksissa. Kaukolämmön hinnat ovat Kiinteistöliiton Indeksitalo-vertailussa laskeneet keskiarvona tarkastellen. Sähkön siirtomaksut nousivat vuonna 2016 keskimäärin kuusi prosenttia, mutta sähkön markkinahintojen lasku piti vastaavasti sähkön kokonaiskustannukset vuoden 2015 tasolla. Verotuksen painopistettä hivutetaan kohti välillisiä veroja ja kiinteistöveroa Vuoden 2017 valtion talousarviossa keskeisiä päätöksiä kiinteistönpidon kannalta olivat lämmitystä ja liikennepolttoaineita koskeneet hiilidioksidiveron korotukset sekä kiinteistöveron prosenttirajoja korotukset. Hallitusohjelmassa päätettiin, että kiinteistöverotusta korotetaan yhteensä 100 milj. euroa vuodessa vaalikauden aikana. Vuoden 2017 budjettiesityksessä tähän lisättiin 50 milj. euroa. Vuonna 2017 tuleva lisäkorotus kohdistuu 60-prosenttisesti Helsinkiin ja Espooseen. Kiinteistöveron korotuksia jatketaan vuonna Kiinteistöveron verotusarvoihin on suunnitteilla iso uudistus, jonka pitäisi tulla voimaan vuonna Hankkeen yksityiskohdat ovat vielä päättämättä. Asuinkiinteistöt maksavat vuonna 2017 tontin kiinteistöveroa 16 % ja rakennuksen kiinteistöveroa 11 % edellisvuotta enem-

5 män, mikäli kunnan kiinteistöveroprosentit olivat aiempien prosenttirajojen alarajoilla. Tämä tarkoittaa Indeksitalon mukaisessa keskustakiinteistössä Helsingissä yhteensä noin 10 sentin korotusta kiinteistöverossa per neliö (90 neliön huoneistossa 111 euroa vuodessa). Edullisimmassa päässä esimerkiksi Raumalla korotus tekee 2,5 snt/ m2/kk (90 neliön huoneistossa noin 27 euroa vuodessa) KIINTEISTÖLIITTO-YHTEISÖ JA OSAKKUUDET Suomen Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö Suomen Vuokranantajat ry. Liitto edustaa kaikkiaan noin taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä. Liittoon kuulutaan aina alueyhdistyksen tai toimialajärjestön kautta. Kiinteistöliitto-yhteisöön kuuluvat myös liiton osakkuusyhtiöt Kiinteistöalan Kustannus Oy, Kiinteistöalan Koulutuskeskus Oy, Kiinteistöalan Koulutussäätiö rs, Talokeskus Yhtiöt Oy, Kiinteistö Oy Anna-Kaleva sekä KTI Kiinteistötieto Oy. Kiinteistöliitto Uusimaa ry on myös suoraan Koulutuskeskuksen, Talokeskuksen ja Anna-Kalevan osakkaana. VAIKUTTAMINEN JA VIESTINTÄ Yhdistys on aktiivisesti osallistunut keskusteluun lisä- ja täydennysrakentamisen edistämisestä ja tavannut Uudenmaan Liiton johtoa asiassa sekä osallistunut asiaa käsitteleviin tilaisuuksiin. Yhdistys on ottanut kantaa mm. tupakkalain uudistukseen ja edellyttänyt, että se, joka aiheuttaa tupakoinnillaan haittoja, vastaa myös siitä aiheutuvista korjaus- ja muista kustannuksista. KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa 5 Yhdistyksen edustaja on osallistunut taloyhtiöiden Hyvä Hallintotapa -suositusta päivittävään työryhmään, metropolialueen hissityöryhmän toimintaan sekä Isännöinnin auktorisointi ry:n toimintaan. Yhdistyksen hallituksen edustajat ovat olleet Kiinteistöliiton hallintoelimissä ja työryhmissä vaikuttamassa yhdistyksen ja sen jäsenyhtiöiden ja niiden osakkaiden edunvalvontaan. Yhdistyksen viestintää ohjaa vuosittainen jäsenhankinta- ja viestintäsuunnitelma, jonka toteutumista seurataan erillisellä vuosikellolla. Sisäinen tiedotus Yhdistys on jäsentiedottamisessa käyttänyt perinteisiä kanavia, joista sähköinen jäsentiedote (6 kpl) ja uutiskirje olivat tärkeimmät. Jäsentiedotteen julkaisemista avoimilla sivuilla testattiin loppuvuodesta. Lisäksi jäsenet saivat ajankohtaista tietoa jäsenyyteen sisältyvän Suomen Kiinteistölehden sekä yhdistyksen kotisivujen ja jäsensivujen (Taloyhtio.net) kautta.

6 Kaupunkitoimittajat kävivät tutustumassa yhdistyksen toimintaan. 6 Ulkoinen tiedottaminen Yhdistys on näkynyt julkisuudessa merkittävästi aiempaa enemmän. STT:n tiedotejakelun kautta on lähetetty lehdistötiedotteita ja Kiinteistöalan Kustannuksen kahdesti julkaisemassa Taloyhtiö.Nyt -lehdessä yhdistys on näkynyt useassa artikkelissa. Yhdistyksen asiantuntijat ovat myös vastanneet Helsingin Sanomien sunnuntailiitteen lukijakysymyksiin sekä antaneet haastatteluja usealle eri toimittajalle. Yhdistyksen asiantuntijat olivat mukana kirjoittamassa Autopaikat taloyhtiössä -kirjaa sekä uusittua vastuunjakotaulukkoa sekä Hyvää hallintotapa -opasta. Nämä sai- vat mediassa paljon valtakunnallista näkyvyyttä. Yhdistyksen vastaava lakimies nähtiin myös aamu-tv:ssä vastuunjakoasioissa. Lisäksi yhdistys oli mukana Kaupunkitoimittajien vuosikokouksessa ja kolmessa lehdistötilaisuudessa. Yhdistyksellä on sosiaalisen median viestintästrategia. Twitter-tili avattiin vuonna 2014 ja Facebook-profiili luotiin vuonna Näitä some-kanavia on käytetty ja seurattu aktiivisesti.

7 JÄSENISTÖ Kiinteistöliitto Uusimaan jäsenmäärä, mukaan lukien Porvoon ja Hyvinkään Riihimäen Mäntsälän Kiinteistöyhdistykset sekä Finlands Svenska Fastighetsförening, oli vuoden lopussa Nettokasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 2,3 prosenttia. Uusimaan alueen asuntokuntien keskikoko on 2,1 henkeä. Yhdistyksen jäsentaloissa on arvion mukaan 35 huoneistoa, jolloin niissä asuu jo lähes asukasta. Yhdistyksen jäsenistä 97 prosenttia oli asunto-osakeyhtiöitä ja 3 prosenttia muita kiinteistöyhtiötä. Jäsenistä 63 prosenttia on kerrostaloja, 31 prosenttia rivi- tai paritaloja ja 6 prosenttia muita. Jäsenhankintaa yhdistys teki vuoden aikana muun muassa mainostamalla paikallisissa ilmaisjakelulehdissä sekä esiintymällä useassa alueellisessa tilaisuudessa kutsuttuna puhujana. Omat avoimet koulutustilaisuudet ja niiden mainostaminen olivat tärkeä tuki jäsenhankinnassa. Yhdistyksen kyselyssä edellisenä vuonna liittyneille selvisi mm. keskeisenä liittymissyynä edelleen kattavat jäsenpalvelut ja pikainen tiedontarve. Liittymisestä päätettiin yleensä hallituksessa. Jäsenmäärän kehitys

8 KOULUTUS- SEKÄ MUUT TILAISUUDET Toimintavuoden aikana yhdistys järjesti sekä oli mukana järjestämässä lukuisia eri tilaisuuksia. Vain jäsenkiinteistöjen edustajille suunnattuja koulutuksia järjestettiin 7 kappaletta. Avoimia koulutustilaisuuksia yhdistys järjesti 4 kertaa ja oli lisäksi mukana yhteistyötahojen kanssa 5 tilaisuudessa. Tilaisuudet Talous- ja tilinpäätösiltapäivä Helsingissä. Koulutustilaisuuden aiheina olivat tilinpäätöksen laatiminen, talouden näkymiä ja uusi kirjanpitolaki. Yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa järjestettiin Lähiöforum-tilaisuudet Viherlaakso Karakallio -alueella Espoonlahti Iivisniemi -alueella Kylppärit kuntoon -koulutusiltoja järjestettiin vuoden aikana kaksi Helsingissä Vantaalla Tietopäivä tietoiskuja ja lupapistekoulutusta yhteistyössä Helsingin rakennusvalvonnan kanssa Täydennysrakentamisilta 3.3. Espoossa. Taloyhtiön hallituksen koulutusiltoja järjestettiin Helsingissä, yhtiökokoukset Espoossa, kunnossapitovastuu käytännössä Helsingissä, ajankohtaista taloyhtiön juridiikkaa mm. uusi tupakkalaki ja sähköautot Yhdessä Vantaan Energian kanssa järjestettiin isännöitsijöille tutustumiskäynti Vantaan jätevoimalaan 5.4. Jokavuotinen Taloyhtiötapahtuma 6.4. Helsingin Messukeskuksen Kokoustamossa. Kokopäiväinen tilaisuus sisälsi monipuolisia seminaareja, neuvontapisteen ja laajan näyttelyn (yli 100 näytteilleasettajaa). Tilaisuuden yhteistyökumppanit olivat Kiinteistöliitto, Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Kiinteistöalan Kustannus ja Suomen Kiinteistölehti. Yhdessä Helsingin Pelastusliiton kanssa järjestettiin Asukasturvallisuusilta Helsingissä. 8 Täysi sali taloyhtiötapahtumassa kuuntelemassa johtavaa lakimiestä Mia Pujalsia.

9 Kysyjiä riitti koko päiväksi taloyhtiötapahtuman neuvontapisteessä. Putkiremontti-ilta Scandic Park Helsingin tiloissa Helsingissä. Koulutusillan aiheina olivat mm. putkiremonttiin valmistautuminen, putkiremontin juridiikkaa, taloyhtiön velvoitteet ja riskien hallinta, luvanvaraisuus putkiremonteissa, putkiremontin uusia menetelmiä sekä kaukojäähdytys. Luento-osuuden lisäksi tilaisuuden yhteyteen oli järjestetty alan näyttely, jossa näytteilleasettajia oli 12. Tilaisuuden tarkoituksena oli tukea jäsenhankintaa ja se oli kaikille avoin ja maksuton. Kunnossapitovastuut ja osakkaan muutostyöt taloyhtiössä -koulutusilta Espoossa. Taloyhtiön energiailta Helsingissä. Hyvinkään Riihimäen Mäntsälän Kiinteistöyhdistys järjesti jäsenilleen bussimatkan Taloyhtiötapahtumaan Lisäksi yhdistys järjesti avoimen koulutusillan yhtiökokousteemasta Riihimäellä sekä jäsenten kiinteistöillan Hyvinkäällä aiheena asbesti- ja tupakkalaki. Porvoon Kiinteistöyhdistys järjesti avoimen koulutusillan Porvoossa hallituksen toiminnasta ja jäsenille suunnatun koulutusillan Loviisassa aiheena jätteet ja haitta-aineet. Finlands Svenska Fastighetsförening järjesti jäsenille perinteisen golfkilpailun Kulloossa Porvoossa Tutustumismatka Koneen tehtaalle syksyllä jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Kaikkiaan koulutustilaisuuksissa oli osallistujia yli Taloyhtiötapahtumassa oli tämän lisäksi lähes kävijää. Kaikki tilaisuudet ja tapahtumat olivat jäsenille maksuttomia. 9

10 JÄSENPALVELUT Neuvontatehtävissä oli vuonna 2016 kahdeksan omaa toimihenkilöä. Neuvontaa täydensivät Suomen Kiinteistöliiton neuvontapalvelut sekä Hyvinkään Riihimäen Mäntsälän ja Porvoon yhdistysten vapaaehtoispohjalta toimivat asiamiehet. Puhelinneuvonta-aika oli kello Maalishuhtikuun aikana tehdyn puheluseurannan mukaan pelkästään Uusimaan lakineuvontaan tuli noin puhelua. Neuvontaa annettiin puhelimitse vain jäsentaloyhtiöiden hallituksen jäsenille ja isännöitsijöille. Ei-jäsenet ja osakkaat ohjattiin Suomen Kiinteistöliiton maksulliseen puhelinneuvontaan. Maksullisia toimeksiantoja, kuten kirjallisia lausuntoja, yhtiöjärjestyksien muutoksia, asiantuntija- ja puheenjohtajapalveluita annettiin aikaisempien vuosien tapaan. Lausuntojen aiheet ja niihin sisältyvät oikeuskysymykset ovat usein hyvin haasteellisia. Nämä maksulliset palvelut ovat kiinteä osa neuvontatyötä ja ne on suunnattu vain jäsenille. Kirjallisilla lausunnoilla on merkittävä rooli erimielisyyksien tai tulkintakysymysten ratkaisemisessa. Lakipalvelut Yhdistyksessä on vuonna 2016 toiminut yhteensä 6 lakimiestä, joiden keskeinen työtehtävä on ollut juridinen neuvonta yhdistyksen jäsenille. Pääosa neuvonnasta on tapahtunut puhelinneuvontana, joka on edelleen kysytyin juridinen palvelu. Puhelinneuvonnassa on päivittäin keskimäärin 2,5 omaa lakimiestä sekä lisäksi Suomen Kiinteistöliiton lakimiehet. Puhelinneuvonnan lisäksi neuvontaa on annettu laatimalla kirjallisia lausuntoja. Sekä puhelinneuvonnassa että kirjallisissa lausunnoissa kysymykset ovat koskeneet pääosin asunto-osakeyhtiölain tulkintaa erilaisissa tilanteissa. Määrällisesti eniten on kysytty taloyhtiön ja osakkeenomistajan välistä korjaus- ja kunnossapitovastuun jakoa, vahingonkorvausvastuita, osakkeenomistajan kunnossapito- ja muutostöitä, urakoitsijan ja rakennuttajan vastuita sekä yhtiökokousmenettelyjä ja yhtiön päätöksentekomenettelyä yleisesti. Kysymyksiä ovat myös aiheuttaneet harmaan talouden torjuntaan liittyvät velvoitteet kuten tilaajavastuulaki ja rakentamiseen liittyvä tiedonantovelvollisuus. Ajankohtaisista asioista voidaan mainita erityisesti muuttunut asbestilainsäädäntö sekä uusi tupakkalaki, jotka ovat aiheutta- 10

11 neet paljon kysymyksiä. Asbestilainsäädännön osalta yhdistyksen rakennustekninen asiantuntija on yhdessä Suomen Kiinteistöliiton asiantuntijoiden kanssa työstänyt ohjeistuksia ja kannanottoja esiintyviin kysymyksiin. Tupakkalain muutos ja sen tarjoamat mahdollisuudet taloyhtiöille tupakoinnin kieltämiseen ovat olleet neuvonnassa esillä etenkin loppuvuodesta. Myös lisä- ja täydennysrakentamiseen liittyvät kysymykset ovat säilyneet ajankohtaisina. Tekniikan kehittyminen on näkynyt myös neuvontakysymyksissä. Näistä esimerkkeinä ovat sähköautojen latauspisteiden, keskitetyn jäähdytysjärjestelmän sekä aurinkopaneelien hankkiminen taloyhtiöön ja näihin hankkeisiin liittyvä päätöksentekomenettely. Puhelinneuvonnassa on käytössä neuvontapuheluiden rekisteröinti yhtiön tietoihin jäsentietojärjestelmässä. Tämä on osoittautunut hyväksi, sillä sen avulla voidaan seurata saapuneita yhteydenottoja ja tarvittaessa ohjata puhelu kyseisen yhtiön asiaan jo perehtyneelle ja asiassa aiemmin neuvoneelle lakimiehelle. Rekisteröinti palvelee myös puheluiden määrällistä seurantaa. Yhdistyksen järjestämissä koulutusilloissa lakimiehet ovat toimineet kouluttajina. Koulutusaiheet ovat liittyneet yleisimpiin asunto-osakeyhtiölain kysymyksiin, kuten korjaus- ja kunnossapitovastuuseen, osakkeenomistajan muutostyöoikeuteen, hallituksen toimintaan ja vastuisiin sekä korjaushankkeisiin. Kylppärit kuntoon -koulutus, jossa kouluttajina toimivat lakimies ja rakennusinsinööri yhdessä, on edelleen ollut erittäin suosittu. Osa lakimiehistä on myös mahdollisuuksiensa mukaan osallistunut jäsenyhtiöiden yhtiökokouksiin asiantuntijoina tai puheenjohtajina sekä hallituksen kokouksiin asiantuntijoina. Lakimiehet osallistuvat lisäksi erilaisiin neuvottelutilaisuuksiin jäsenyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kanssa. Edelleenkin laki- ja teknisiä asiantuntijapalveluita on käytetty runsaasti putkiremontin ja märkätilasaneerausten suunnitteluun ja toteutukseen liittyen. Kiinteistöliiton ja yhdistyksen lakimiesten yhteistyö on ollut tiivistä. Viikoittaisessa juristipalaverissa on käyty läpi ajankohtaisia kysymyksiä, ratkottu hankalia neuvontatapauksia ja muodostettu yhteisiä tulkintalinjoja. Rakennus- ja lvi-palvelut Rakennustekninen neuvonta keskittyi pääosin peruskorjaus- sekä perusparannusprojekteihin. Paljon neuvontaa annettiin myös huoneistokohtaisten ilmalämpöpumppujen asennustöistä sekä niiden vaatimuksista. 11

12 Rakennustekninen neuvonta oli myös monissa tapauksissa läsnä jäsenyhtiöiden yhtiö- sekä hallituksien kokousten infotilaisuuksissa koskien erilaisia ikääntyvien kiinteistöjen korjaushankkeita. Rakennus- ja lvi-teknisen neuvonnan kattavuutta lisättiin yhdessä Kiinteistöalan Kustannuksen kanssa julkaistuissa oppaissa: Kylppärit kuntoon sekä Kodin remontit plus, opas osakkaalle ja taloyhtiölle. Uudemman kiinteistökannan takuuajan puitteissa löytyneiden virheiden selvittämiset ovat kasvaneet ja lvi-teknisiä selvityksiä virheellisistä suorituksista on tehty useita. Lvi-tekninen neuvonta on ollut usein mukana selvittämässä ongelmia myös yhdessä juridisen neuvonnan kanssa, jolloin jäsenyhtiössä on saatu vaikeitakin tapauksia hyvään lopputulokseen. Lvi-tekninen neuvonta on ollut paikalla hallitusten kokouksissa sekä infotilaisuuksissa antaen puolueetonta näkökantaa putkiremonttiprojektin eteenpäin viemiseksi. Kuluneen vuoden aikana on oltu mukana muun muassa LVV-kuntotutkimus pätevyystoimikunnassa. Työsuhdeasiat Jäsenkiinteistöjen työsuhdeneuvonnasta vastasi Kiinteistötyönantajat ry, jonka jäsen yhdistys on. Työsuhdeasiat koskivat lähinnä taloyhtiöiden palkkalistoilla olevia talonmiehiä ja siivoojia. Muut palvelut ja jäsenedut Tärkeä osa jäsenpalveluita ovat yhdistyksen sekä liiton tarjoamat muut palvelut ja jäsenedut. 1. Jäsenyyteen sisältyvän Suomen Kiinteistölehden lisävuosikerrat edullisesti. 2. Kiinteistöalan Kustannuksen 10 % alennus normaalihintaisista kirjoista, lomakkeista sekä e-kursseista. 3. Kiinteistöalan Koulutuskeskuksen 10 % alennus hallitus- ja luottamushenkilöstön koulutuksesta. 4. Talokeskus Yhtiöiden 15 % jäsenetu kulutusseurantapalvelun vuosimaksusta. 5. Kiinteistöliiton tarjoamat maksuttomat yhtiökohtaiset nettisivut sekä muut heidän neuvottelemansa jäsenalennukset. 12 Talous ja verotus Suomen Kiinteistöliiton kustantamana ostopalveluna annettiin kirjanpitokysymyksiin ja verotukseen liittyvää neuvontaa jäsenkiinteistöjen isännöitsijöille, hallituksen jäsenille sekä tilin- ja toiminnantarkastajille maanantaista torstaihin kello Talous- ja veroneuvonnan aiheet pysyvät vuodesta toiseen hyvin samanlaisina: suuriin korjaushankkeisiin, esimerkiksi putkija julkisivuremontteihin liittyviä rahoitus-, kirjanpito- ja verotuskysymyksiä, muita tilinpäätöksen suunnitteluun ja sisältöön liittyviä asioita sekä toiminnantarkastajan toimintaa asunto-osakeyhtiössä. Lvi-tekninen neuvonta on ollut usein mukana selvittämässä ongelmia myös yhdessä juridisen neuvonnan kanssa, jolloin jäsenyhtiössä on saatu vaikeitakin tapauksia hyvään lopputulokseen.

13 YHTEISTOIMINTA JA EDUSTUKSET Yhteistyö eri tahojen kanssa on jatkunut tiiviinä. Yhdistyksen tärkeimmät yhteistyökumppanit olivat Suomen Kiinteistöliiton lisäksi liittokonsernin muut yhtiöt: Kiinteistöalan Koulutuskeskus, Kiinteistöalan Kustannus, Suomen Kiinteistölehti ja Talokeskus Yhtiöt. Yhdistyksen lakimiehet ja insinöörit ovat toimineet kouluttajina Kiinteistöalan Koulutuskeskuksen ja Kiinteistöalan Koulutussäätiön järjestämillä, pääasiassa isännöintiin ja asumiseen liittyvillä kursseilla. He ovat myös osallistuneet Kiinteistöalan Kustannuksen julkaisujen kirjoittamiseen, avustamiseen sekä toimineet Suomen Kiinteistölehden kirjoittajina. Yhteistyö isännöitsijöiden edustajien kanssa on toiminut hyvin. Hallituksen yhteistoimintatyöryhmä on vuoden aikana tavannut Uudenmaan isännöitsijäyhdistysten edustajia. Yhdistyksellä on edustus sekä Isännöinnin Auktorisointi ISA ry:n hallituksessa että auktorisointitoimikunnassa. Yhteistyökumppanina on ollut jo toista vuotta Helsingin Pelastusliitto HELPE ry, jonka kanssa järjestettiin kaksi erinomaisesti onnistunutta turvallisuusaiheista koulutusiltaa. 13

14 Yhteistoimintayhdistykset Porvoon ja Hyvinkään Riihimäen Mäntsälän Kiinteistöyhdistykset sekä Finlands Svenska Fastighetsförening saavat palvelunsa Kiinteistöliitto Uusimaalta yhteistoimintasopimusten perusteella. Näiden yhdistysten toiminnanjohtajana on toiminut asiakkuuspäällikkö Marika Sipilä. Porvoon Kiinteistöyhdistys järjesti toiminta-alueellaan jo seitsemännentoista kerran korjausrakentamiskilpailun. Palkintojenjakotilaisuus sai paikallisissa joukkotiedotusvälineissä hyvin näkyvyyttä. Hyvinkään Riihimäen Mäntsälän Kiinteistöyhdistys julkaisi kaksi numeroa Kiinteistöviesti -lehteä laajennetulla jakelualueella. Kaikki yhteistoimintayhdistykset ovat saaneet näkyvyyttä vakituisen Kiinteistövinkki -palstan kautta Uusimaa, Sipoon Sanomat, Viikkouutiset ja Mäntsälän Uutiset -lehdissä sekä Västra Nylandin asuntoliitteessä. Porvoon korjausrakentamiskilpailun tyytyväiset voittajat. 14 FSF:n golfkisan voittaja Mika Blomerus (oik.) sekä puheenjohtaja Peter Estlander.

15 TALOUS Jäsenmaksutuottojen osuus yhdistyksen toiminnan tuotosta oli aivan keskeinen. Jäsenmaksutuotot kasvoivat edellisvuodesta 2,2 % yhteensä euroon. Jäsenmaksu- ja toimeksiantotuotot kattoivat merkittävän osan kaikista yhdistyksen kuluista. Yhdistyksen varsinaisen toiminnan kokonaiskulut lisääntyivät edellisvuoteen verrattuna 1,1 % ollen euroa. Tästä henkilöstökulut olivat euroa ja Suomen Kiinteistöliiton jäsenmaksu euroa. Kiinteistöliiton jäsenmaksu sisältää Suomen Kiinteistölehden tilausmaksun, joka muodostaa merkittävän osan kyseisestä kuluerästä. Yhdistyksen tilinpäätös näyttää voittoa ennen veroja euroa, mikä on enemmän kuin talousarviossa. Keskeisenä tekijänä tähän ovat budjetoitua paremmat osinkotuotot. Yhdistyksen sijoitustoiminta perustuu hallituksen hyväksymiin omaisuudenhoito- ja sijoitusperiaatteisiin. Yhdistyksen sijoitukset käsittävät pörssiosakkeiden ja -sijoitusten lisäksi osakkeita Kiinteistöliittoyhteisön yhtiöissä: Kiinteistö Oy Anna- Kaleva, Talokeskus Yhtiöt ja Kiinteistöalan Koulutuskeskus. Suorien osakesijoitusten hajauttamista jatkettiin kurssiriskien pienentämiseksi. Yhdistys on yhdessä Kiinteistöliiton, Talokeskuksen ja Kiinteistöalan Koulutuskeskuksen kanssa vakuutusmeklari Howden Finlandin asiakkaana. Edellisvuonna tehdyn kilpailutuksen seurauksena on saatu samalla kustannustasolla aiempaa kattavampaa vakuutusturvaa. 15 Toimitalossamme Kiinteistö Oy Anna-Kalevassa tehtiin suuri julkisivuremontti vuonna 2016.

16 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT , ,62 KULUT Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Henkilöstökulut yhteensä , , , , , , , ,51 Poistot ja arvonalentumiset Suunnitelman mukaiset poistot Poistot ja arvonalentumiset yhteensä , , , ,18 Muut kulut , ,40 VARSINAISEN TOIMINNAN KULUT YHT , ,09 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , ,47 VARAINHANKINTA TUOTOT , ,83 KULUT 0,00 0,00 16 VARAINHANKINTA YHTEENSÄ , ,83 TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ , ,64 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA TUOTOT , ,10 KULUT , ,63 SIJOITUS- JA RAHOITUSTOIMINTA YHT , ,47 TILIKAUDEN TULOS , ,83 TULOVEROT , ,86 TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ , ,97

17 TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot Aineettomat hyödykkeet yhteensä Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet yhteensä Sijoitukset Muut osakkeet ja osuudet Sijoitukset yhteensä , , , , , , , , , , , , , ,49 PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,12 VAIHTUVAT VASTAAVAT Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut lyhytaikaiset saamiset Siirtosaamiset Lyhytaikaiset saamiset yhteensä Rahat ja pankkisaamiset , , , , , , , , , ,65 VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ , ,13 VASTAAVAA YHTEENSÄ , ,25 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA Tukirahaston oma pääoma Muut rahastot Käyttörahasto Muut rahastot yhteensä Edellisten tilikausien voitto (tappio) Tilikauden voitto (tappio) OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ , , , , , , , , , , , ,81 17 VIERAS PÄÄOMA Lyhytaikainen vieras pääoma Ostovelat Muut velat Siirtovelat Lyhytaikainen vieras pääoma yhteensä VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ , , , , , , , , , ,44 VASTATTAVAA YHTEENSÄ , ,25

18 HENKILÖKUNTA JOHTO Kai Haarma ( saakka) Mika Heikkilä ( alkaen) VIESTINTÄ, MARKKINOINTI JA YHTEISTOIMINTAYHDISTYKSET Marika Sipilä Paula Hellman ASSISTENTIT Marja Tirronen Ritva Erbismann Kiitämme edellistä toiminnanjohtajaamme Kai Haarmaa yhteisistä vuosista. LAKIPALVELUT Mia Pujals (vuorotteluvapaalla saakka) Maria Forsblom Kirsi Ruutu Katriina Sarekoski Tiia Tukiainen ( alkaen) Anne Vatanen ( saakka) Simo Vihemäki Heidi Vitikainen TEKNISET PALVELUT Jari Hännikäinen Arto Kemppainen HALLINTO 18 Yhdistyksen vuosikokous pidettiin Kokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat. Yhdistyksen hallitus kokoontui toimintavuoden aikana kymmenen kertaa. Hallitus on perustanut asioiden valmistelua varten useita työryhmiä: työvaliokunta, vaalivaliokunta, taloustyöryhmä, edunvalvontatyöryhmä, yhteistoimintatyöryhmä, jäsenhankinta- ja viestintätyöryhmä sekä Top-10 projektityöryhmä, joka on pyrkinyt etsimään toimivaa järjestelmää isännöintitoimistojen ja kiinteistöpalveluyritysten toiminnan arviointiin. Hallitus kiittää jäsenyhtiöitään ja yhteistyökumppaneita yhteistyöstä ja henkilöstöä tuloksellisesta ja asiantuntevasta työskentelystä. Hallitus HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA Olavi Merikanto VARAPUHEENJOHTAJA Pentti Vähäkuopus HALLITUKSEN JÄSENET Lauri Cantell Juhana Heikonen Kari Iho Olavi Kailari Petri Laine Ulla Maija Lehtonen Asko Mäkelä Matti Niiranen Paul Nouro Hannu Sjöblom Martti Suomela Mika Vesterinen

19 Hallitus HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJA Olavi Merikanto VARAPUHEENJOHTAJA Pentti Vähäkuopus HALLITUKSEN JÄSENET Lauri Cantell Juhana Heikonen Olli-Veikko Kurvinen Petri Laine Ulla Maija Lehtonen Matti Niiranen Paul Nouro Pertti Selkälä Hannu Sjöblom Martti Suomela Pertti Vesanto Mika Vesterinen VAALIVALIOKUNNAN PUHEENJOHTAJA Raimo Vaherno TILINTARKASTAJAT Tilintarkastusyhteisö BDO, vastuullisena tilintarkastajana André Kumlander Edustukset SUOMEN KIINTEISTÖLIITON LIITTOHALLITUS Olavi Merikanto, vpj. Juhana Heikonen Ulla Maija Lehtonen Paul Nouro Hannu Sjöblom Pertti Selkälä Mika Vesterinen SUOMEN KIINTEISTÖLIITON TYÖVALIOKUNTA Olavi Merikanto SUOMEN KIINTEISTÖLIITON VAALITOIMIKUNTA Pentti Vähäkuopus SUOMEN KIINTEISTÖLIITON ASUNTO-OSAKEYHTIÖTOIMIKUNTA Ulla Maija Lehtonen Pertti Vesanto SUOMEN KIINTEISTÖLIITON ISÄNNÖINTIPALVELUT -toimikunta Pentti Vähäkuopus SUOMEN KIINTEISTÖLIITON KORJAUSRAKENTAMISTOIMIKUNTA Juhana Heikonen Jari Hännikäinen Martti Suomela SUOMEN KIINTEISTÖLIITON VEROASIOIDEN TOIMIKUNTA Ulla Maija Lehtonen KIINTEISTÖ OY ANNA-KALEVAN HALLITUS Olavi Merikanto (pj.) ISÄNNÖINNIN AUKTORISOINTI ISA RY HALLITUS Olavi Merikanto (vpj.) Paul Nouro ISÄNNÖINNIN AUKTORISOINTI ISA RY AUKTORISOINTITOIMIKUNTA Mika Heikkilä KIINTEISTÖALAN KOULUTUSKESKUS/ SÄÄTIÖ HALLITUS Olavi Merikanto (pj.) TALOKESKUS YHTIÖT OY HALLITUS Mika Vesterinen HELSINGIN PELASTUSLIITTO RY HELPE NEUVOTTELUKUNTA Mika Heikkilä 19 Helsingissä Kiinteistöliitto Uusimaa ry HALLITUS

20 KIINTEISTÖLIITTO UUSIMAA RY Annankatu 24, HELSINKI p

21 KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa VUOSIKERTOMUS 2016

TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS

TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS 1 TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Kiinteistöliitto Uusimaa ry on 17 kunnan alueella toimivan, neljän kiinteistöyhdistyksen palvelukeskus. Uudenmaan omille jäsenille tuotettujen palvelujen lisäksi Porvoon Kiinteistöyhdistys,

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa

KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa VUOSIKERTOMUS 2017 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS 3 TALOUSKATSAUS 4 KIINTEISTÖLIITTO-YHTEISÖ JA OSAKKUUDET 5 VAIKUTTAMINEN JA VIESTINTÄ 5 Sisäinen tiedottaminen 5 Ulkoinen

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa VUOSIKERTOMUS 2018

KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa VUOSIKERTOMUS 2018 KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa VUOSIKERTOMUS 2018 SISÄLLYSLUETTELO TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS 3 TALOUSKATSAUS 4 KIINTEISTÖLIITTO-YHTEISÖ JA OSAKKUUDET 5 VAIKUTTAMINEN JA VIESTINTÄ 5 Sisäinen tiedottaminen 5 Ulkoinen

Lisätiedot

TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS

TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS 1 TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Kiinteistöliitto Uusimaa ry toimii Kiinteistöliitto Uusimaa -nimellä alueellisena palvelukeskuksena vastaten myös Porvoon Kiinteistöyhdistyksen, Hyvinkään - Riihimäen - Mäntsälän

Lisätiedot

Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari. Arto Kemppainen LVI-asiantuntija

Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari. Arto Kemppainen LVI-asiantuntija Kirsi Ruutu Lakimies, varatuomari Arto Kemppainen LVI-asiantuntija Kiinteistöliitto Uusimaa ry NEUVONTAPALVELUT JÄSENILLE TEKNINEN NEUVONTA Puh. (09) 1667 6333 ma ti ja to klo 9.00 15.00 ke ja pe klo 10.00

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa

KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa KIINTEISTÖLIITTO Uusimaa SISÄLLYSLUETTELO TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS 3 TALOUSKATSAUS 4 KIINTEISTÖLIITTO-YHTEISÖ JA OSAKKUUDET 5 VAIKUTTAMINEN JA VIESTINTÄ 5 Sisäinen tiedotus 5 Ulkoinen tiedottaminen 5

Lisätiedot

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja

Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Paikallinen Palveleva Vaikuttaja Akseli Kiinteistöpalvelut Oy Turun Isännöintikeskus Oy 23.11.2016 Toiminnanjohtaja Juuso Kallio Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli

Yhdistys ry Asteri kirjanpito-ohjelman tulostusmalli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

YH Asteri yhdistys YH14

YH Asteri yhdistys YH14 TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Pitkäaikaiset Myyntisaamiset pitkäaik. Muut pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (yh11) TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset Tilikauden tulos

Lisätiedot

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013

Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Directors' Institute of Finland - Hallitusammattilaiset ry Aleksanterinkatu 48 A 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1831814-8 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 Tilikausi 1.1.31.12.2017 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13)

Yhdistys - Asteri mallitilikartta (Yh13) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVI KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Urheiluseura U TULOSLASKELMA. VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot. Kulut. TUOTTO-/KULUJÄÄMÄ Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

1(5) Kiinteistöliitto Uusimaa ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE YLEISTÄ

1(5) Kiinteistöliitto Uusimaa ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE YLEISTÄ 1(5) Kiinteistöliitto Uusimaa ry TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 12.12.2012 YLEISTÄ Kiinteistöliitto Uusimaa ry:n (jäljempänä yhdistys) uusittujen sääntöjen mukaan yhdistyksen tarkoituksena on alueensa

Lisätiedot

SUOMEN JUDOLIITTO RY

SUOMEN JUDOLIITTO RY SUOMEN JUDOLIITTO RY Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 SUOMEN JUDOLIITTO RY Radiokatu 20 00240 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202136-6 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00

Yhdistys YH TULOSLASKELMA. Varsinainen toiminta Tuotot. Kulut. Tuotto-/Kulujäämä. Varainhankinta 0,00 0,00 0,00 0,00 TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Tuotto-/Kulujäämä Varainhankinta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Tuotto-/Kulujäämä Yleisavustukset

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (u111) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus

Suomen LVI-liitto SuLVI ry Y-tunnus Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Suomen LVIliitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2016 Suomen LVIliitto SuLVI ry Ytunnus 01169633 Tilikausi 1.1.31.12.2016 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XVIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113)

Urheiluseura - Asteri mallitilikartta (U113) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset ja rakennelmat 1120 Koneet ja kalusto Sijoitukset 1200

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi I KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi I -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi V KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi V -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut

Valmennuksen tuotot. Kansainväliset tuotot. Känsainväliset kulut. Liiketoiminnan tuotot Muut varainhank. tuotot Liiketoiminnan kulut TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi III KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi III -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 10.00

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIV KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 10.00 Tampereen

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi X KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi X -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry

TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Suomen Muinaismuistoyhdistys ry Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XI KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XI -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY. Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 Y-tunnus 2526928-4 TILINPÄÄTÖS 2013 TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2013 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma 2 Tase 3 Tilinpäätöksen liitetiedot 4 Tuloslaskelma toimialoittain 5 Budjettivertailu 6 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Osakeyhtiö Lapinniemi XIX KUTSU 8.6.2017 Osakeyhtiö Lapinniemi XIX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00 Tampereen

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IX KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IX -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.6.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli

U1 - Urheiluseura (yhdistyksen kaava) - Asterin malli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset TILIKAUDEN TULOS Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Veroperust. varausten

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VIII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 11.00

Lisätiedot

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto

Urheiluseura - Asteri Kirjanpidon mallitilipuitteisto TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Kulut Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Kulut Sijoitus- ja rahoitustoiminta Kulut Satunnaiset erät Satunnaiset tuotot Satunnaiset kulut Yleisavustukset

Lisätiedot

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut

Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS PATENT- OCH REGISTERSTYRELSEN Tilinpäätöksen rekisteröinti Registrering av bokslut Kaupparekisteri Handelsregistret Verohallinnosta saapuneet tiedot Uppgifter inkomna från

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi IV KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi IV -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 16.30 Tampereen

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto ry Fredrikinkatu 33 A 4 krs 00120 Helsinki Y-tunnus: 1897609-5 Tilinpäätös 1.1.2008 31.12.2008 Tase 1 Tuloslaskelma 2-3 Liitetiedot 4 Hallituksen allekirjoitukset

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi II KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi II -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 27.06.2017 alkaen klo 13.30 Tampereen

Lisätiedot

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Urheiluseura ry - kaava 3 - Asteri kirjanpidon tulostusmalli TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim. tuotot

Lisätiedot

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain)

U3 - Urheiluseura (ensin tuotot toiminnanaloittain, sitten kulut toiminnanaloittain) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

- toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä etuja

- toimia jäsentensä yhdyssiteenä ja valvoa niiden yleisiä ja yhteisiä etuja Kiinteistöliitto Uusimaa ry TOIMINNANJOHTAJAN KATSAUS Yhdistys on sääntömuutoksen seurauksena viralliseltakin nimeltään Kiinteistöliitto Uusimaa ry. Se toimii Kiinteistöliitto Uusimaa -nimellä alueellisena

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Kalevankatu 30 00100 Helsinki Kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 0288699-2 TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti Tilinpäätöksen toteutti:

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi XII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi XII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 1.1-31.12.2015 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry

TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry 1 / 9 TASEKIRJA Suomen Lähetysneuvosto ry Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 9 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry

TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry 1 / 14 TILINPÄÄTÖS Joensuun Jääkarhut ry Ytunnus: 01.01.2016 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 14 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016 31.12.2016 Sisällysluettelo Vuosikertomus

Lisätiedot

Kuvasto ry:n avoimuusraportti

Kuvasto ry:n avoimuusraportti :n avoimuusraportti 2017 Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Iso Roobertinkatu 3-5 A 22, 00120 Helsinki p. 09 272 4022 kuvasto@kuvasto.fi www.kuvasto.fi y-tunnus: 06909952 2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2013 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2013 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry

Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Suomen Pesäpalloliitto PPL ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-001 1 SUOMEN PESÄPALLOLIITTO PPL RY Robert Huberin tie 2 01510 VANTAA Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 0202255-3 Sisällys

Lisätiedot

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli

Yh16 - Aatteellinen yhdistys - Asterin malli TULOSLASKELMA Varsinainen toiminta Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Varainhankinta Sijoitus- ja rahoitustoiminta Yleisavustukset Tilikauden tulos Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Verotusper. varausten

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u311) TULOSLASKELMA VARSINAINEN TOIMINTA Tuotot Koulutuksen tuotot Valmennuksen tuotot Kilpailutuotot Nuorison tuotot Tiedotuksen tulot Julkaisujen tuotot Kansainväliset tuotot Hallinnon tuotot Muut vars. toim.

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry

Suomen Shakkiliitto ry, Tilinpäätös Suomen Shakkiliitto ry Suomen Shakkiliitto ry Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 1 SUOMEN SHAKKILIITTO RY Hiomotie 10 00380 HELSINKI Kotipaikka HELSINKI Y-tunnus 1106880-1 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 6 Liitetiedot 8

Lisätiedot

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat.

Kokouksessa käsitellään yhtiöjärjestyksen varsinaisen yhtiökokouksen käsiteltäväksi määrätyt asiat. Kiinteistö Oy Lapinniemi VII KUTSU 8.6.2017 Kiinteistö Oy Lapinniemi VII -nimisen yhtiön osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28.6.2017 alkaen klo 13.30

Lisätiedot

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009

TULOSLASKELMA 10. Helsingin Vihreät ry. Y-tunnus 0832062-3 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 TULOSLASKELMA 10 01.01.2010 01.01.2009-31.12.2010-31.12.2009 VARSINAINEN TOIMINTA Yleinen järjestötoiminta 3000 Avustukset 1 147,90 821,70 3005 Kohdeavustukset, Vihreä liitto 12 456,72 11 475,00 3006 Saadut

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA

Suomen Biljardiliitto ry. Radiokatu 20 00093 SLU. Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TASEKIRJA 1.1.-31.12.2013 Suomen liitto ry Radiokatu 20 00093 SLU Y-tunnus 0839243-2 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 3-12

Lisätiedot

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012

MAANOMISTAJAIN LIITTO - JORDÄGARNAS FÖRBUND RY T A S E K I R J A. Tilinpäätös 31.12.2012 MAANOMISTAJAIN LIITTO - T A S E K I R J A Tilinpäätös 31.12.2012 Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Kirjanpitokirjat Allekirjoitukset MAANOMISTAJAIN LIITTO - : y-tunnus 0201663-9 Tuloslaskelma

Lisätiedot

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR

RI Riistanhoitoyhdistys RI13.WTR RI RI13.WTR TASE VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet Sijoitukset VAIHTUVAT VASTAAVAT Saamiset Rahat ja pankkisaamiset 31.12.2013 31.12.2012 VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI

TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI TOIMINTAKERTOMUS TILIKAUSI 1.1.2013-31.12.2013 Yleistä yhtiöstä Yhtiö on 18.12.1998 allekirjoittanut maanvuokrasopimuksen, jolla yhtiö vuokraa Suomen valtiolta Inarin kunnan Laanilan valtionmaasta Kaunispään

Lisätiedot

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös

Hyvinkään Tennisseura ry. Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2016 Hyvinkään Tennisseura ry Torikatu 12 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0825800-6 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 Sisällys TULOSLASKELMA... 1 TASE... 2 LIITETIEDOT... 4 TILINPÄÄTÖKSEN

Lisätiedot

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry

ProCom Viestinnän ammattilaiset ry ProCom Viestinnän ammattilaiset ry Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-003 1 PROCOM VIESTINNÄN AMMATTILAISET RY Kalevankatu 30 00100 Helsinki

Lisätiedot

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Pyöräliitto r.y. T A S E K I R J A TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA T A S E K I R J A 31.12.2015 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 21.10.2014-31.12.2015 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2025 asti Talouskonsultointi Mertaoja Oy TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313)

Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) Urheiluseura - kaava 3 - Asteri mallitilikartta (u313) TASE Vastaavaa PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet 1000 Aineettomat hyödykkeet Aineelliset hyödykkeet 1100 Maa- ja vesialueet 1110 Rakennukset

Lisätiedot

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY

IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY IMATRAN VUOKRA-ASUNNOT OY 1. Toimiala Imatran Vuokra-asunnot Oy omistaa n. 1600 vuokra-, opiskelija- ja ryhmäkotiasuntoa. Yhtiö huolehtii asuntojen ylläpidosta, peruskorjauksesta ja tarvittaessa myös uudisrakentamisesta.

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO

T U L O S L A S K E L M A Rahayksikkö EURO Eestinmäen Palvelukeskus Oy T U L O S L A S K E L M A Y-tunnus 0315218-1 1.1.2016 1.1.2015 Rahayksikkö EURO - 31.3.2016-31.3.2015 Vastikkeet 13 621,92 13 621,92 Kiinteistön tuotoista suoritettava arvonlisävero

Lisätiedot

Kokouskutsu. Varsinainen yhtiökokous

Kokouskutsu. Varsinainen yhtiökokous Kokouskutsu Kiinteistö Oy Tirrolampi c/o Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere puh. 0306 870 200, fax 0306 870 227 email: isannointi@holidayclub.fi www. holidayclub.fi/isannointi -----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT

KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT KIRJANPITOASETUKSEN 1:3 :N AATTEELLISEN YHTEISÖN JA SÄÄTIÖN TULOSLASKELMA JA TASE -KAAVAT Aatteellisen yhteisön ja säätiön tuloslaskelma laaditaan seuraavan kaavan mukaan: Varsinainen toiminta a) Henkilöstökulut

Lisätiedot