Tanssipedagogiikka 2/käytäntö

Transkriptio

1 Itsearviointi Terttu Vallin Tanssipedagogiikka 2/käytäntö Ikäryhmäharjoittelu Monikulttuurikeskus Kompassilla 10x60 minuuttia eri ikäsille naisille eri kulttuuritaustoista Mitä asetetuista oppimistavoitteista pääsin työstämään? Itselleni tärkeimmät oppimistavoitteet jaksolle merkitsin harjoittelusuunnitelmaani seuraavasti: itsevarmuus & rauha opetustilanteessa (johon liitin myös sen, että on ok huomata jälkeenpäin, että asiat olisi voinut tehdä paremmin), uskallus dialogisuuteen oppilaiden kanssa, ja tavoitteiden sekä sisältöjen rajaaminen olennaiseen. Näistä parhaiten pääsin työstämään itsevarmuutta ja rauhaa. Alussa olo ei ollut ollenkaan itsevarma eikä rauhallinen, mutta se ei silti näkynyt opetuksessa dramaattisesti. Loppua kohti itsevarmuus lisääntyi, ja vaikka tunneilla välillä oli opettajan epävarmuudesta johtuvaa epäselkeyttä, pystyin mielestäni kokonaisuutena säilyttämään tunneilla rauhan melko hyvin. Opin hyväksymään ideani, suunnitelmani ja toimintani, jolloin suunnittelukin sujui nopeammin ja reflektointi kivuttomammin. Seisoin päätösteni takana opetustilanteissa aina silloin, kun tein päätöksiä. Toisaalta välillä hämmennyin, jos oppilaat eivät esimerkiksi oppineetkaan niin nopeasti, kuin olin olettanut, ja menin sanoissani sekaisin. Siksi tarvitsisin vielä lisää itsevarmuutta ja kokemusta siihen, kun kaikki ei menekään suunnitelman mukaan: esimerkiksi jos suunnitelma on kohderyhmälle liian vaikea tai helppo, tai jos osallistujia on paljon suunniteltua vähemmän. Pyrin työstämään tunneilla hyvää dialogisuutta oppilaiden kanssa kysymällä usein, onko oppilailla kysymyksiä, tai miltä tunneilla on tuntunut olla, tai mitä he tahtoisivat tehdä. Kehollisesti huomasin seuraa johtajaa tyyppiset harjoitteet, joissa johtaja vaihtuu, hauskoiksi ja toimivaksi tavaksi luoda kontaktia ryhmän sisällä. Myös lyhyet vapaat jammailupätkät ja piirimuodostelma loivat hyvää vuorovaikutusta ja yhdessä tekemisen meininkiä ryhmässä. Olisin kuitenkin voinut rohkeasti työstää dialogisuutta paljon enemmänkin: olisin voinut kysyä tarkempia kysymyksiä, joihin on helpompi vastata. Välillä jokainen olisi voinut sanoa vuorollaan, miltä tekeminen tuntuu. Olisin voinut teettää enemmän harjoitteita ryhmissä tai pareittain, sekä enemmän matalan kynnyksen improvisaatiota esimerkiksi siten, että myös osallistujat saavat heittää ideoita. Toisaalta koen, että uskallus dialogisuuteen liittyy vahvasti itsevarmuuteen. Epävarmana on helppo tehdä suunnitelmat yksin ja päättää itse mitä tehdään, milloin ja miten, kysymättä mitään oppilailta, ettei tarvitsisi kohdata näiden vastauksia. Itsevarma opettaja uskaltaa kohdata ryhmän palautteen ja kokemukset, antaa heille päätösvaltaa, vaikka joutuisikin muuttamaan suunnitelmiaan, ja osallistaa heidät. Siksi minun on tärkeää edelleen tuntea itsetuntoni ja sen tuomat haasteet, ja haastaa itseäni dialogisuuteen ja yhdessä tekemiseen epäonnistumisenkin uhalla.

2 Tavoitteiden ja sisältöjen rajaaminen olennaiseen aiheutti minulle haasteita, ja se tulee olemaan tärkeä oppimistavoite myös tulevissa harjoitteluissa. Kaikessa olennaisin tavoite oli tanssin ilo, mutta niin abstraktia asiaa oli välillä hankala hakea. Mistä tulee tanssin ilo? Mistä tiedän, pitävätkö oppilaat tunneista vai eivät? Yleinen ilmapiiri oli kyllä positiivinen, mutta jos kunnianhimoisena tavoitteenani on sytyttää rakkaus tanssiin, positiivisuus ei riitä. Toisaalta uskon, että on paljon pidempi matka kuin yksi kevät selvittää, mikä sytyttää kipinän joka kestää. Jatkossa minun on siis alkeisryhmien kanssa uskallettava kokeilla erilaisia asioita selvittääkseni mitä on tanssin ilo, ja mistä se syntyy. Tällä kertaa pyrin luomaan tanssin iloa pitämällä mahdollisimman monipuolisia tunteja, pyrkimällä luomaan yhteisöllisyyden tuntua ja tarjoamalla onnistumisen kokemuksia tarpeeksi yksinkertaisilla sisällöillä ja antamalla paljon positiivista palautetta. Kehollisten tavoitteiden kohdalla taas en aina yksinkertaisesti tiennyt, mikä ns. kehollisista tavoitteista oikeasti on olennaisinta, ja tavoitteet ja sisällöt lähtivät välillä käsistä. Toisaalta usein tajusin myöhemmin, jos tavoite ei olekaan olennainen, ja aloin keskittyä muihin asioihin. Joka tapauksessa minun on erittäin tärkeää opetella jatkossa kirkastamaan MIKÄ on kehollinen tavoite ja MITEN sinne päästään. Selkeimmät oppimiskokemukseni tällä jaksolla Sain jakson aikana monia pieniä ja suuria oppimiskokemuksia, mutta missään en kuitenkaan tullut valmiiksi, enkä varmaan ikinä tulekaan, opettaminen kun ikuista oppimista. Kahdessa asiassa koen erityisesti kehittyneeni: selkeydessä ja tunnin hahmottamisessa kokonaisuutena, jotka toki myös liittyvät toisiinsa. Ennen kuin opin selkeyttämään, minun oli opittava ymmärtämään mitä tarkoittaa aikuisalkeet: se on ihan oikeasti ALKEET ja hyvä niin (tällä tarkoitan kuntotasoa, koordinaatiota, musikaalisuutta ja tanssitunnin tapakulttuurin tuntemuksen puutetta opin, että jälkimmäinen kannattaa ihan oikeasti opettaa!). Opin, millaiset asiat auttavat alkeisryhmiä hahmottamaan liikkeen: esimerkiksi piste liikelauseen perään vaikkapa taputuksella, alkuasento ja loppuasento, sekä tietenkin asioiden opettelu osioissa. Sisältöjen selkeyttämiseksi minun oli siis opeteltava pilkkomaan opetettavia asioita osiin/alkeistasolle: mitä kaikkia elementtejä tässä liikkeessä on? Miten niitä voi harjoittaa ennen viimeistä versiota? Mitä täytyy osata, ennen kuin voi oppia tämän seuraavan asian? Kyky pilkkoa liike atomeiksi auttaa myös havainnoimaan, sopiiko liike tunnin tavoitteisiin. Minua auttoi keskustelu ohjaavan opettajan kanssa ja tämän vertaus siihen, kun lapset opettelevat taitoja. Jos jokin ei onnistu, palataan perusasioihin, ja opetellaan asioita samassa järjestyksessä kuin lapsi opettelisi. Nyt kuitenkin ymmärrän pilkkoa asiat vasta sen jälkeen, kun huomaan, että liike on oppilaille liian vaikea, enkä silloinkaan välttämättä tarpeeksi pieniin osiin. Sitten vasta tajuan, että liikkeessä on monta osa-aluetta, joita voi harjoittaa erikseen. Jatkossa tavoitteenani on siis jo suunnittelu vaiheessa hahmottaa harjoitteen osa-alueet, ja pohtia kohderyhmän tasoon verraten, kuinka montaa niistä voi harjoittaa samaan aikaan. Samalla kun tajusin, miten asioita voi pilkkoa, opin myös olemaan selkeämpi. Asioita on helpompi ymmärtää, kun opetetaan yhtä eikä kolmea asiaa kerrallaan. Selkeyteen liittyen opin myös uusia tapoja antaa verbaalisia ohjeita (esim. mistä liike

3 lähtee) ja kehityin siinä, että annan ohjeet ennen kuin asia tapahtuu. Tosin minun täytyy edelleen keskittyä siihen, että ohjeeni pysyvät ymmärrettävinä, eikä niitä tule liikaa. Minulle selkeyteen liittyy myös kyky tehdä nopeita, intuitiivisia päätöksiä: vaikka en juuri tasan tietäisi, miksi päätin juuri niin siinä hetkessä, huonokin päätös on parempi kuin ei päätöstä ollenkaan! Minulla usein juuri valintojen puute johtaa puuromaisiin ohjeisiin tai niiden puuttumiseen. Jakson aikana opin myös tarkastelemaan ja suunnittelemaan tuntia kokonaisuutena. Opin paljon paremmin ymmärtämään lämmittelyn ja alkutunnin merkitystä oppimiskyvylle: Mitä kaikkea pitää lämmittää ottaen huomioon kaiken, mitä lopputunnista tehdään? Miten valmistaa keho ja mieli juuri niiden sisältöjen oppimiselle, joita tunnilla tehdään? Loppua kohti olin paljon tietoisempi siitä, mitä lämmitetään ja miksi, ja olin huomaavinani, että lopputuntiin oikeasti valmistava lämmittely auttoi myös oppilaita oppimaan nopeammin. Opin huomioimaan kehon tunneilla kokonaisvaltaisemmin, tai ainakin reflektoimaan jälkeenpäin, jos koko kehoa ei oltu huomioitu tarpeeksi tunnin jossain vaiheessa. Tarkastelin sitä, miten tunnista saa monipuolisen kokonaisuuden. Pyrin monipuolisuuteen käyttämällä erilaisia äänensävyjä, musiikkeja, liikelaatuja ja tilallisia ratkaisuja. Loppua kohti tunneista tuli dynaamisesti monipuolisempia. Silti edelleen tahtoisin tuntieni olevan vaihtelevampia, ilman että niissä kuitenkaan olisi liikaa tavaraa ja kaikki hajoaisi käsiin. Jatkossa voisin käyttää rohkeammin ainakin pareittain ja ryhmissä tekemisen mahdollisuuksia, tilaa, liikelaatuja ja oppilaiden omasta liikkeestä käsin tekemistä. Etenkin alkeistasolla pidän tärkeänä sitä, että tunnissa on selkeä, dynaaminen kaari, joten sellainen minun on löydettävä. Hahmottaessani tunnin kokonaisuutena opin pikkuhiljaa hallitsemaan aikaa paremmin. Alussa ei meinannut ikinä riittää aikaa lopputunnin harjoitteille, ja siihen, minkä piti olla alkutunti, kului aivan liikaa aikaa. Lopulta opin hahmottamaan ajan kulua jo suunnitteluvaiheessa siten, että sain tunneista monipuolisempia ja ei niin kiireisiä. Havaitsin, että loppusarjalle on lähes mahdoton jättää liikaa aikaa: sarjassa on tanssimisen tuntua, liikettä ja iloa, eikä sen merkitystä siis pidä väheksyä. Opin myös käyttämään aikaa monipuolisemmin harjoitteiden sisällä: rauhalliset asiat selkeästi hitaammin ja tunnustellen, reippaampia sen sijaan ei välttämättä tarvitse toistaa miljoonaa kertaa. Nyt kun jälkeenpäin tarkastelen jaksoa, hahmotan myös kaikki kymmenen kertaa paremmin kokonaisuutena. Opin hahmottamaan sitä, kuinka nopeasti aikuiset oppivat, ja mihin kannattaa kiinnittää huomiota oppimisen missäkin vaiheessa. Esimerkiksi ensimmäisillä kerroilla en juurikaan tehnyt korjauksia, vaan lähinnä esittelin materiaalin oppilaille. Myöhemmin saatoin jopa lisätä toistojen määrää, jotta kaikki varmasti ovat mukana, ja heitellä kehiin myös dynaamisia tai tyylillisiä asioita: isosti, pienesti, hitaasti nopeasti ja niin edelleen. Lopuksi, kun materiaali oli tuttua, saatoin edetä nopeastikin viimeisillä tunneilla huomasin, että olisin välillä varmasti voinut edetä vieläkin nopeammin. Olin huomaavinani, että välillä, jos tunnilla edetään nopeasti, keskittyminen lisääntyy ja oppilaat omaksuvat hyvinkin paljon materiaalia lyhyessä ajassa. Se lienee myös palkitsevaa tekijöille.

4 Pienempiä ja yksittäisiä oppimiskokemuksia tuli myös paljon: ajan myötä rohkaistuin antamaan palautetta, ja huomasin, että palautteeseen suhtaudutaan positiivisesti, joskus jopa riemulla. Toisaalta taito nähdä, miksi jokin liike on haastava ja antaa palautetta sen perusteella, on edelleen suuri kehityskohde minulle. Minulla on nyt hiukan enemmän kokemusta siitä, miten improvisaatiomaiset asiat kannattaa syöttää vaivihkaa ja pienissä paloissa, kunnes oppilaat tottuvat niihin. Opin suunnittelemaan tunteja vaivattomammin: ensimmäinenkin idea voi olla hyvä, eikä kaikesta ehkä tarvitse tietää nanotasolla miksi sitä tehdään. Opin edelleen reflektoimaan omaa toimintaani ja pohtimaan, mikä toimi ja mikä ei, miksi toimi tai miksi ei. Tarkastelin myös sitä, miten tunti pysyisi tanssillisena eikä aerobicina, vaikka mukana oli myös kuntotekijöihin liittyviä tavoitteita. Hyödynsin tähän tarkoitukseen eri dynamiikkoja ja tuttuja, selkeästi tanssiliikkeinä pidettyjä liikkeitä, mutta etenkin lämmittelysarjojen tanssillisena pitämisen koin haastavaksi. Tietenkin myös tärkeä oppimiskokemus on yksinkertaisesti opetuskokemus ja sen kautta varmuuden lisääntyminen. Mitä kysymyksiä jakso herätti? Suurimpana kysymyksenä jaksolta mielen päälle jäi se, miten luoda hyvä ja dialoginen ryhmähenki ja tekemisen meininki, TANSSIN ILO? Vaikka tunneilla olikin tanssin iloa ja ryhmähenkeä, en koe, että olin tarpeeksi tiedostava sitä luodessani. Seuraavana tavoitteenani on tiedostavammin ymmärtää, mistä ryhmähenki ja tanssin ilo rakentuu, ja toimia sen perusteella. Minulle tanssin iloon liittyy myös kysymys siitä, miten saada liike tulemaan oppilaasta itsestään, sisältäpäin myös alkeistasolla? Voiko jo alkeistasolla luoda hyvin omakohtaisen suhteen tanssiin? Muitakin suuria kysymyksiä jäin pohtimaan, sellaisiakin, joita jo työstin jakson aikana: mikä on se kaikista tärkein kehollinen tavoite kullekin kohderyhmälle (tätä kysymystä pohtiessani olen mennyt niinkin pitkälle kuin mitä on tanssi ja mikä on tanssissa tärkeintä)? Miten pitää tunti monipuolisena tai alun perin suunnitella se monipuoliseksi? Kuinka ottaa huomioon hyvinkin erilaiset (eri kuntotaso, taitotaso, eri ikä ) liikkujat suvaitsevaisena, mutta kuitenkin niin että jokainen saa jotakin? Miten pitää tunti tanssillisena, ei aerobicina myös alkeistasolla (kokeilin dynamiikkoja ja se toimikin, mutta etenkin lämmittelyt ovat tällä saralla edelleen haaste )? Miten varautua ja myös hyödyntää sitä, että peilejä ei ole, ja kaikki palaute on joko opettajalta tai kehon tuntemuksia? Miten nostaa tunnin dynamiikkaa silloin, kun osallistujia on vain vähän? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin toivon saavani edes puolikkaita vastauksia kokemuksen myötä. Opintojakson opetussuunnitelman tavoitteet & kokemukseni niiden toteutumisesta Opintojakson opetussuunnitelmassa oli tavoitteeksi asetettu, että Opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa lyhyen tanssinopetusperiodin eri ikä- ja tasoryhmille sekä orientoituu oman urapolun rakentamiseen. Näihin tavoitteisiin nähden koen saaneeni lisää kokemusta siitä, mitä ehtii tehdä ja kuinka pitkässä ajassa, ja kuinka suuria tavoitteita on järkevää asettaa. Lisäksi urapolkuun liittyen oma tanssikäsitys alkaa muodostua, vaikka se varmasti muodostuu koko elämän ajan. Kuitenkin tuli olo siitä, että haluan pitää

5 yhteisöllisyyden mukana tanssissa, oli se sitten millä tasolla, kohderyhmällä ja tavoitteilla tahansa. Tanssi on itseisarvo, mutta toivon, että se tukee myös ihmisyyttä ja ns. muuta elämää. Tavoitteisiin nähden kehitettävää on siinä, miten ottaa huomioon eri ikäiset ja tasoiset oppilaat samassa ryhmässä? Toivon, että kaikki, myös ne jotka oppivat nopeammin, voisivat saada opetuksestani jotakin. Nuorten opettaminen on minulle edelleen melko vierasta, kuten vanhustenkin. Nuorten kohdalla mietityttä erityisesti se, osaanko hyödyntää heidän ikäkautensa erityspiirteet, ja miten osaan ottaa huomioon sen roolin, joka tanssilla on eri nuorten elämässä. Seuraavat tavoitteeni ovat todennäköisesti lähellä tämän opintojakson tavoitteita: kirkkaat ja perustellut tavoitteet ja sisällöt; oppia tiedostamaan oppilaan oman tanssin ilon ja yhteisöllisyyden osa-alueet ja toimia niitä edistäen sekä uutena ehkä rohkeus kokeilla rajoja ja soveltaa opetustilanteessa. Kirjoittaessani tätä tajuan, kuinka tärkeää oli että oivalsin, kuinka suuri asia yhteisöllisyys ja toisaalta omakohtaisuus tanssissa minulle on. Nyt on (ehkä) helpompi asettaa tavoitteita ja sisältöjä tulevaan opetustyöhöni, sekä perustella, mikä minulle on tärkeää. Oman opetussuunnitelmani tavoitteet & kokemukseni niiden toteutumisesta Päätavoitteena on edistää tanssin iloa ja luoda tunneille postiviinen tekemisen meininki (muun muassa tarjoamalla onnistumisen ja oppimisen kokemuksia sekä luomalla yhteisöllisyyden tuntua). Palautelomakkeiden mukaan useimmat kokivat, että kurssilla oli hyvä tunnelma, yksi oppilas ei kokenut sitä hyväksi eikä huonoksi. Itselläni oli ollut romanttisia kuvia siitä, kuinka tunnelma olisi aivan katossa ja ihmiset nauraisivat ja svengaisivat vapautuneesti joka kerta ihan siihen ei päästy, mutta en tiedä oliko toive ylipäätään kovin realistinen. Ilmapiiri oli ohjaavan opettajani mukaan hyvä eikä se omasta mielestänikään ollut huono, mutta jotain siinä olisi voinut olla enemmän. Tekemisen meininkiä? Svengiä? Ryhmähenkeä? Revittelyä? Oppilaiden omaa vapautta? Välillä tunnelma oli hiukan levoton ja poissaoleva. Tulkitsin sen johtuvan siitä, että sisällöt olivat joko liian vaikeita tai eivät olleet tarpeeksi kiinnostavia. Kumpaankaan ongelmaan en onnistunut löytämään itseäni tyydyttävää ratkaisua. Mistä tiedän, mikä on oppilaiden mielestä kiinnostavaa? Jos kysyin heiltä, he eivät osanneet vastata (mikä on mielestäni alkeisryhmässä hyvin ymmärrettävää). Tyydyin siis olemaan itse päättäväisempi ja napakampi tunnin kulussa, josta ehkä syntyisi suurempi tarve pysyä alusta lähtien mukana, ja usein haasteet vaikuttivatkin motivoivan osallistujia. Myös silloin, kun osallistujia oli erityisen vähän, tunnelmaa oli välillä haastava nostaa. Silti saatoimme juuri

6 silloin päästä todella hyvään tekemisen makuun, kun pystyin antamaan henkilökohtaista palautetta ja etenemään nopeammin. Kaikesta huolimatta yleisfiilis tunneilla oli positiivinen. Pikkuhiljaa uskalsin antaa enemmän henkilökohtaista palautetta ja kannustusta, mikä ainakin osittain kohotti tunnelmaa. Piirimuodostelma oli alusta alkaen osoittautunut hyväksi ja hymyjä kirvoittavaksi. Kannustin oppilaita kyllä ahkerasti, mutta en tiedä uskoivatko he minun olevan tosissani ainakin välillä oppilaiden onnistumisen kokemuksen tuoma riemu oli kuitenkin silmin nähtävää. Mielestäni hyvään tekemiseen meininkiin sisältyy kuntotekijöiden (erityisesti kestävyyden) harjoittaminen. Kuntotekijöitä harjoitin paljon enemmän loppua kohden, kun tunsin oppilaat paremmin ja uskalsin tehdä rankempia sarjoja. Koin tavoitteen sinänsä haastavana, että minun oli vaikea miettiä, miten voin haastaa alkeistason tanssijoiden kuntotekijöitä niin, että meno silti pysyisi tanssillisena. Sen takia tämä tavoite jäikin hiukan sivuun. Näin jälkeenpäin ajatellen olisin ehkä lisännyt toistuvia, nopeita aksentteja eri kehonosille, ja jos oma osaaminen riittäisi myös jotain hypähtelevää katutanssia kuten Housea, tai vaikka Jivea. Myös alkutunnin venytyksiin olisi alusta asti voinut kiinnittää enemmän huomiota. Lopputunnin venytyksiä varten tunnin pitäisi olla kymmenisen minuuttia pidempi. Tanssillisia tavoitteita ovat erityisesti kehittää oppilaiden kehon hahmottamista (ylös alas, ristiin auki, koukku suora, lähellä keskustaa, kaukana keskustasta jne.), sekä musiikin hahmottamista. Koen, että näissä asioissa oppilaat erityisesti kehittyivät. Aluksi hahmotus oli hyvin haastavaa, ja tunnilla oli pakko edetä hitaasti. Kurssin loppuvaiheessa huomasin, että oppilaat pystyvät oikeastaan hahmottamaan liikettä nopeammin kuin olin tajunnutkaan, ja teimme paljon uuttakin materiaalia. Toki jotkin asiat tuottivat edelleen vaikeuksia, mutta se johtui osin siitä, etten itse osannut opettaa niitä oikeassa järjestyksessä. Sen sijaan musiikin hahmottamista en lopulta pitänyt olennaisena tavoitteena. Laskin joko itse oppilaille musiikkiin tai annoin heidän liikkua omaan tahtiin. Musiikkiin tai ei, kunhan on kivaa.