EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta TYÖASIAKIRJA eräiden syyttömyysolettamaan liittyvien näkökohtien ja läsnäoloa oikeudenkäynnissä koskevan oikeuden lujittamisesta rikosoikeudellisissa menettelyissä Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta Esittelijä: Renate Weber DT\ doc PE v01-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 I. Perusoikeuskirjassa vahvistettu syyttömyysolettama ja perusoikeuksien taso Syyttömyysolettama on yksi demokraattisten ja perusoikeuksien kunnioittamiseen perustuvien nykyisten rikosoikeudellisten menettelyjen tukipylväistä. Sen kehityksen taustalla ovat inkvisitio ja 1900-luvun totalitaariset järjestelmät, jotka perustuivat syyllisyysolettamaan ja joissa sallittiin epäillyn pakottaminen. Sen asemaa uhkaavat valitettavasti vielä nykyäänkin muun muassa niin sanotun ennalta ehkäisevän valtion käyttämät välineet (tietojen massatallennus ja profiilien luominen väestöstä) sekä rikosoikeudellisten menettelyjen kanssa rinnakkaisten sellaisten yksityisoikeudellisten ja hallinnollisten menettelyjen käyttöönotto, joihin ei sovelleta syyttömyysolettamaa. Syyttömyysolettamalla on periaatteessa kolme välittömästi epäillyn oikeuksiin rikosoikeudellisessa menettelyssä kohdistuvaa vaikutusta: (a) oikeus vaieta; (b) todistustaakka on syyttäjällä ja (c) syyllisyyteen kohdistuva epäily on luettava epäillyn eduksi (in dubio pro reo). Esittelijä suhtautuu syyttömyysolettaman keskeisen merkityksen vuoksi myönteisesti EU:n yhteiseen yhdenmukaistamissäädökseen. Säädöksellä on kuitenkin otettava käyttöön erittäin tiukat yhteiset vaatimukset eikä siinä saa tyytyä vain Euroopan ihmisoikeussopimukseen perustuvaan pienimpään yhteiseen nimittäjään. Esittelijä korostaa tältä osin, että Euroopan unionin perusoikeuskirjan 52 artiklan 3 kohdassa selitetään perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen välistä suhdetta ja todetaan, että Siltä osin kuin tämän perusoikeuskirjan oikeudet vastaavat ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyssä yleissopimuksessa taattuja oikeuksia, niiden merkitys ja ulottuvuus ovat samat kuin mainitussa yleissopimuksessa. Tämä määräys ei estä unionia myöntämästä tätä laajempaa suojaa. Perusoikeuskirjassa sallitaan siis Euroopan ihmisoikeussopimukseen nähden paljon tiukempien perusoikeuksia koskevien vaatimusten käyttöönotto. Esittelijä viittaa tässä yhteydessä unionin tuomioistuimen asiassa Melloni (C-399/11) antamaan tuomioon, jossa unionin tuomioistuin katsoi perusoikeuskirjan 53 artiklan tulkinnan osalta, että yhteisten EU:n vaatimusten soveltaminen rikosoikeudenkäynnissä estää tiukempien kansallisten perustuslaillisten vaatimusten noudattamisen, koska se olisi tunnustamatta jättämisen peruste tuomioiden vastavuoroisessa tunnustamisessa. Jotta rikosprosessioikeuden alalla vältettäisiin ristiriitaisuudet yhtäältä Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaisia vähimmäisvaatimuksia tiukempien kansallisten perustuslaillisten vaatimusten ja toisaalta perusoikeuskirjan ja EU:n yhdenmukaistamissääntöjen välillä (ja estettäisiin Solange-tapauksen kaltainen EU:n oikeuden ja kansallisen perustuslaillisen oikeuden välinen perusoikeuksia koskeva ristiriita), perusoikeuskirjaan perustuvat oikeudet olisi tulkittava mahdollisimman tiukasti ja EU:n yhdenmukaistamisessa olisi otettava käyttöön korkeatasoinen suoja. Korkeatasoisen suojan käyttäminen prosessuaalisten oikeuksien yhdenmukaistamista koskevissa EU:n säädöksissä on myös välttämätöntä, jotta EU:n rikosoikeuden alan toimivallalle saadaan asianmukainen perusta toissijaisuusperiaatteen mukaisesti. II. Komission ehdotuksen alustava arviointi Nykyinen komission ehdotus täyttää edellä mainitun tehtävän vain osittain. On myönteistä, että komissio on sisällyttänyt ehdotukseen säännöksen, jolla kielletään viranomaisten ennen tuomion antamista esittämät syyllisyyteen viittaavat julkiset lausumat (4 artikla). Tämä on ollut ilmeisen vakiintunut käytäntö Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Allenet de PE v /6 DT\ doc

3 Ribemont vastaan Ranska vuonna 1995 antaman tuomion jälkeen. Samalla mainitaan selvästi, ettei sitä, että epäilty tai syytetty käyttää oikeuttaan olla todistamatta itseään vastaan tai oikeuttaan vaieta, saa käyttää häntä vastaan myöhemmässä vaiheessa eikä sen saa katsoa vahvistavan tosiseikkoja (6 artiklan 3 kohta ja 7 artiklan 3 kohta). Tältä osin komissio on ottanut huomioon kritiikin, jota on kohdistettu sen vuonna 2006 antamaan vihreään kirjaan syyttömyysolettamasta. Vihreässä kirjassa sallittiin syytetyn vaikenemisesta tehtävät epäedulliset päätelmät Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa John Murray vastaan Yhdistynyt kuningaskunta vuonna 1996 antaman tuomion perusteella. Esittelijä on tyytyväinen, että vaikenemisoikeuden suojaa on parannettu ja että se katsotaan epäillyn tai syytetyn henkilön ehdottomaksi oikeudeksi muiden EU:n yhdenmukaistamisen oikeusvälineiden, kuten tiedonsaantioikeudesta rikosoikeudellisissa menettelyissä annetun direktiivin 2012/13/EU, mukaisesti. Direktiiviin sisältyy eräänlainen EU:n Mirandavaroitusjärjestelmä, jossa viranomaisten on annettava jokaiselle epäillylle ennakkovaroitus ja kerrottava oikeudesta vaieta. Kyseessä on ennalta ehkäisevä säännös, jolla suojataan oikeutta vaieta (ks. tältä osin myös Yhdysvaltain korkeimman oikeuden vuonna 1966 asiassa Miranda vastaan Arizona antaman tuomion perustelut). Suojan parantamisessa on otettu huomioon myös Euroopan ihmisoikeustuomion asiassa John Murray antamaan tuomioon liittyvä eriävä mielipide, jossa todetaan muun muassa, että: Oikeus vaieta on tärkeä periaate. Tätä periaatetta rikotaan kaikilla rajoituksilla, joilla rangaistaan tämän oikeuden käyttämisestä tekemällä syytetylle epäedullisia päätelmiä. Samaan korkeatasoiseen suojaan ei valitettavasti täysin pyritä muissa osissa komission ehdotusta. Esimerkkinä tästä ovat painostamista (johdanto-osan 17 kappale) ja todistustaakan siirtymistä koskevia olettamia (5 artikla) koskevat osuudet sekä todisteiden hyväksyttävyyttä koskevien vaatimusten lievyys (6 artiklan 4 kohta, 7 artiklan 4 kohta ja 10 artikla). (a) Painostuksen käytön selkeä kieltäminen Komissio on ehdottanut seuraavaa johdanto-osan 17 kappaleen tekstiä: Painostusta, jonka avulla epäilty tai syytetty yritetään pakottaa antamaan tietoja, olisi rajoitettava. Sen varmistamiseksi, että painostus ei ole loukannut kyseisiä oikeuksia, olisi tarkasteltava seuraavia tekijöitä kaikkien asiaan liittyvien olosuhteiden valossa: todisteiden saamiseksi käytetyn painostuksen luonne ja aste, tutkintaan kohdistuvan yleisen edun painoarvo ja kyseisestä rikoksesta mahdollisesti määrättävä rangaistus, mahdolliset asiaan vaikuttavat menettelytakeet ja tarkoitus, johon tällä tavoin saatua aineistoa käytetään. Sellaisen epäiltyyn tai syytettyyn kohdistuvan painostuksen oikeutus, jonka tarkoituksena on pakottaa hänet antamaan tietoa, ei edes yleiseen turvallisuuteen ja järjestykseen liittyvistä syistä voi mennä hänen olennaisten oikeuksiensa oikeus olla todistamatta itseään vastaan ja oikeus vaieta edelle. Tästä sanamuodosta olisi luovuttava, koska se on epäselvä ja voi johtaa väärinkäyttöön. Tekstistä olisi käytävä ilmi, että kaikki syytettyyn henkilöön kohdistuvan fyysisen tai psyykkisen väkivallan tai uhkailun käyttö, kidutus ja epäinhimillinen ja halventava kohtelu kielletään, koska niillä loukataan ihmisarvoa ja oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Terrorismin torjunta ja vakavan rikollisuuden torjunta ovat valitettavasti osoittaneet, etteivät nykyaikaiset demokratiatkaan ole turvassa taantumiselta sellaisten menetelmien käyttöön, jotka juontavat juurensa varsin erilaisesta menneisyydestä (ks. esim. DT\ doc 3/6 PE v01-00

4 Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomiot asioissa Irlanti vastaan Yhdistynyt kuningaskunta, nro 5310/71, jossa oli kyse erityisten kuulustelutekniikkojen käytöstä, Gäfgen vastaan Saksa, 2005, joka koski fyysistä uhkaa poliisin taholta, El-Masri vastaan Makedonia, 2012, jossa oli kyse poikkeuksellisista luovutuksista tai El-Haski vastaan Belgia, 2012, joka koski kiduttamalla hankitun näytön kieltämistä). Esittelijä haluaa tässä yhteydessä korostaa, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artikla, joka koskee kidutuksen ja epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltoa, merkitsee ehdotonta oikeutta, josta ei voida poiketa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan mukaisesti, koska 3 artiklassa kielletään ehdottomasti kidutus ja epäinhimillinen tai halventava kohtelu tai rangaistus ja vahvistetaan yksi demokraattisten yhteiskuntien perusarvoista. Tähän määräykseen ei sallita rajoituksia, toisin kuin useimpiin ihmisoikeussopimuksen normatiivisiin lausekkeisiin ja sen lisäpöytäkirjoihin nro 1 ja 4, ja ihmisoikeussopimuksen 15 artiklan mukaan tästä määräyksestä ei voida poiketa edes sellaisen hätätilan aikana, joka uhkaa kansakunnan elämää (Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio asiassa Saadi vastaan Italia, 2008, 127 kohta). Tällaisen kohtelun avulla saatu näyttö ei näin ollen myöskään voi olla hyväksyttävä, koska aiemmat kokemukset rikosoikeuden alalla ovat osoittaneet selvästi, että pelkät kurinpidolliset menettelyt virkamiehiä vastaan eivät voi korvata tehokasta poissulkemisjärjestelmää oikeussuojakeinojen varmistamiseksi jäljempänä esitetyllä tavalla. Komission tekstistä (ks. johdanto-osan 18 kappale) käy myös jo riittävän selvästi esille, että muiden kuin kirjallisten todisteiden (muun muassa veri- ja virtsanäytteiden, DNA:n sormenjälkien, valokuvien tai tunnistustarkoituksessa käytettävien käsiala- tai puhenäytteiden) ottaminen ja käyttö sallitaan. Ne eivät loukkaa oikeutta olla todistamatta itseään vastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Saunders vastaan Yhdistynyt kuningaskunta, 1996, antaman tuomion mukaan. Tuomion mukaan kyseistä oikeutta ei pitäisi soveltaa rikosoikeudellisissa menettelyissä sellaisen aineiston käyttöön, joka voidaan saada syytetyltä pakkokeinoja käyttäen, mutta joka on olemassa epäillyn tahdosta riippumatta, kuten muun muassa kotietsintäluvan perusteella saatavat asiakirjat sekä puhallus-, veri- ja virtsanäytteet ja DNA-testauksissa käytettävät kehon kudokset. Nämä menetelmät olisivat kuitenkin laittomia, jos niissä käytettäisiin esimerkiksi yksityisyyttä loukkaavia lääketieteellisiä toimintatapoja tai jos testauksen tuloksia käytettäisiin olennaisina todisteina. Tältä osin esimerkiksi Yhdysvaltojen korkein oikeus on tehnyt selväksi jo vuonna 1966 asiassa Schmerber vastaan Kalifornia antamassaan tuomiossa (384 U.S. 757), että henkilön pakottaminen testaukseen, jossa pyritään määrittelemään hänen syyllisyytensä tai syyttömyytensä tahdosta riippumattomien fysiologisten reaktioiden perusteella, tuo mieleen Yhdysvaltojen perustuslain viidennen lisäyksen hengen ja historian ja valheenpaljastinten pakollisen käytön maininnut esimerkkinä tästä. Tältä osin myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, ettei menettely ollut oikeudenmukainen, kun todisteita otettiin epäillyn kehosta käyttämällä voimakasta oksennuslääkettä (Jalloh vastaan Saksa, 2006). (b) Todistustaakan kääntäminen Komission tekstin 5 artiklan 2 kohdassa sallitaan olettamat, joiden perusteella todistustaakka siirtyy. Todistustaakan kääntäminen perustuu Euroopan ihmistuomioistuimen asioissa Salabiaku, 1988, Telfner, 2001 ja O'Halloran ja Francis vastaan Yhdistynyt kuningaskunta, 2007, antamiin tuomioihin. Esittelijä on kuitenkin sitä mieltä, että 5 artiklan 2 kohdan sisällyttämisessä direktiiviin ei oteta huomioon mainittujen oikeusasioiden erityispiirteitä. PE v /6 DT\ doc

5 Asiassa Salabiaku oli kyse kiellettyjen tavaroiden hallussapidosta, asiassa Telfner (jossa todettiin rikkominen) asian saattamisesta tuomioistuinten vapaasti arvioitavaksi ja alustavasta näytöstä ja asiassa O'Halloran ja Francis olettamasta, että auton kuljettaja on auton omistaja. Kyseisen kohdan sisällyttämisessä säädöstekstiin ei yhtäältä oteta riittävästi huomioon edellä mainittua Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä eikä toisaalta vaaraa, joka liittyy todistustaakan kääntämiseen käytettävän olettamalausekkeen sisällyttämiseen säädöstekstin operatiiviseen osaan. Tässä yhteydessä olisi otettava huomioon äskettäin annetusta direktiivistä 2013/48/EU esitetyt huomautukset. Direktiivi koskee oikeutta käyttää avustajaa. Huomautuksissa on kyse varsin laajojen yleisten poikkeusten sisällyttämisestä oikeuteen käyttää avustajaa (mainitun direktiivin 3 artiklan 6 kohta) 1. Poikkeukset perustuvat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tiettyyn oikeuskäytäntöön. Huomautuksissa väitettiin, että lainsäädännön mukaisessa laajassa poikkeuksessa ei oteta huomioon tiettyä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä ja saatetaan myös jättää huomioon ottamatta ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön tulevat muutokset. Tämä johtaa huomautusten mukaan EU:n lainsäädännön ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön väliseen epäjohdonmukaisuuteen, jolloin EU:n lainsäädännön mukaiset vaatimukset voisivat olla lievemmät kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaiset vähimmäisvaatimukset. Samanaikaisesti hyvin erityisen oikeuskäytännön (kuten asiassa Salabiaku) muuttaminen yleiseksi lainsäädännölliseksi olettamaksi aiheuttaa yhtäältä riskin, joka liittyy kielteisen kehitykseen tiukempia vaatimuksia soveltavissa jäsenvaltioissa (taannehtivuuskiellosta huolimatta), sekä toisaalta niiden vaatimusten pitämisen mahdollisimman lievinä, jotka koskevat kyseisiä oikeuksia EU:n jäsenehdokasvaltioissa tai tulevissa jäsenehdokasvaltioissa. Näin ollen 5 artiklan 2 kohta olisi poistettava tekstistä tai kirjoitettava kokonaan uudelleen. (c) Todisteiden hyväksyttävyys Komission ehdotuksessa on monia hyväksyttävyyttä koskevia säännöksiä (6 artiklan 4 kohta, 7 artiklan 4 kohta ja 10 artikla). Hyväksyttävyyttä koskeva EU:n yhteinen lainsäädäntö on yleisesti ottaen myönteinen asia ja välitön seuraus prosessuaalisten oikeuksien yhdenmukaistamisesta. Jos prosessuaalisia oikeuksia yhdenmukaistetaan puuttumatta niiden rikkomisen seurauksiin, on tuloksena säädöksen epätäydellistys (lex imperfecta). EU:n yhteinen hyväksyttävyyttä koskeva sääntö on jo direktiivin 2013/48/EU 12 artiklan 2 kohdassa, joka koskee oikeutta käyttää avustajaa. Sovellettavien vaatimusten on myös tältä osin kuitenkin oltava erittäin tiukkoja ja vähimmäistasona on noudatettava Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntöä. Komissio viittaa ehdotuksessaan todisteiden kelpaamattomuuteen siksi, että niiden hankkimisessa on loukattu oikeutta vaieta tai oikeutta olla todistamatta itseään vastaan, paitsi 1 6. Jäsenvaltiot voivat poikkeuksellisissa olosuhteissa ja vain oikeudenkäyntiä edeltävässä vaiheessa väliaikaisesti poiketa 3 kohdassa säädettyjen oikeuksien soveltamisesta siltä osin kuin tämä on tapauksen erityisolosuhteet huomioon ottaen perusteltua jommastakummasta seuraavasta pakottavasta syystä: (a) jos on kiireellinen tarve ehkäistä henkilön henkeen, vapauteen tai fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvat vakavat haitalliset seuraukset; tai (b) jos tutkintaviranomaisten on välttämätöntä toteuttaa välittömiä toimia, jotta estetään rikosoikeudellisten menettelyjen merkittävä vaarantuminen. DT\ doc 5/6 PE v01-00

6 jos tällaisten todisteiden käyttö ei vaikuta menettelyjen oikeudenmukaisuuteen kokonaisuutena. Tässä määritelmässä ei kuitenkaan oteta huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen varsin selkeää oikeuskäytäntöä tapauksissa, joissa on kyse todisteista, joiden hankkimisessa on rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa (kidutus, epäinhimillinen ja halventava kohtelu). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (ja myös sen suuri jaosto) on esimerkiksi asiassa Gäfgen vastaan Saksa määritellyt hyvin selkeän teorian, joka koskee ehdotonta kelpaamattomuutta ja poissulkemissääntöä tapauksissa, joissa suorien lausumien hankkimisessa on rikottu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa tai joissa epäsuoran näytön hankkimisessa on käytetty kidutusta. Teoriasta on hiljattain tehty yhteenveto asiassa El-Haski vastaan Belgia annetussa tuomiossa. Siinä todetaan (85 kohdassa), että sellaisen näytön hyödyntäminen rikosoikeudellisessa menettelyssä, jonka hankkimisessa on rikottu 3 artiklaa riippumatta siitä luokitellaanko rikkominen kidutukseksi tai epäinhimilliseksi tai halventavaksi kohteluksi johtaa siihen, että koko menettely on automaattisesti 6 artiklan mukaisen oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteen vastainen. Lisäksi siinä todetaan, että sama pätee myös todelliseen näyttöön, joka on hankittu kiduttamalla (173 artikla); 3 artiklan vastaiseksi epäinhimilliseksi kohteluksi mutta ei kidutukseksi luokiteltavan teon tuloksena hankitun näytön hyväksyminen on yksinomaan 6 artiklan vastaista, jos kuitenkin on osoitettu, että 3 artiklan rikkominen on vaikuttanut vastaajan vastaisen menettelyn tulokseen eli vaikuttanut tälle annettuun tuomioon. Jos oikeutta vaieta tai oikeutta olla todistamatta itseään vastaan on loukattu rikkomalla Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa, näyttö on ehdottomasti hylättävä eikä sen hyväksymistä enää voi harkita (eli verrata näytön laittomuutta sen oikeudenmukaisuuteen kohdistuvaan vaikutukseen), kuten komissio ehdottaa (paitsi jos tällaisten todisteiden käyttö ei vaikuta menettelyjen oikeudenmukaisuuteen kokonaisuutena). Komission ehdotus ei siis tältä osin ole Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön vähimmäisvaatimusten mukainen. Koska EU:n lainsäädännön olisi kuitenkin oltava erittäin tiukkaa lainsäädäntöä, olisi aiheellista ottaa käyttöön tiukempia vaatimuksia kuin edellä kuvatut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön mukaiset vähimmäisvaatimukset. Esittelijä haluaa tässä yhteydessä korostaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen useiden tuomareiden asiassa Gäfgen esittämää osittain eriävää mielipidettä, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan rikkomisen on aina johdettava koko (suoran ja välillisen) näytön hylkäämiseen (tekemättä eroa yhtäältä kidutuksen ja toisaalta epäinhimillisen ja halventavan kohtelun välille suoran näytön yhteydessä). Samoihin aikoihin vähemmistöön jääneet ehdottivat samaa lähestymistapaa myös muiden Euroopan ihmisoikeussopimuksen rikkomisten, kuten 8 artiklan (oikeus yksityisyyteen) rikkomisen yhteydessä. Ks. tuomari Loucaidesin eriävä mielipide asiassa Khan vastaan Yhdistynyt kuningaskunta, Tätä lähestymistapaa sovelletaan jo nyt eräissä EU:n jäsenvaltioissa. Yhteenveto Syyttömyysolettamaa koskeva direktiiviehdotus on yksi EU:n nykyaikaisen rikosoikeudellisia menettelyjä koskevan ja perusoikeuksien kunnioittamisen korkeaan tasoon perustuvan lainsäädännön kulmakivistä. Nykyiseen alustavaan komission ehdotukseen on esittelijän mielestä kuitenkin tehtävä tiettyjä tärkeitä muutoksia edellä esitettyjen seikkojen vuoksi. PE v /6 DT\ doc