Leipurin ammattitutkinto
|
|
- Ritva Hanna-Mari Mikkonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Leipurin ammattitutkinto
2 Leipurin ammattitutkinto Tutkinnon suorittanut hallitsee taikinan valmistuksen ja ylöslyönnin valmistusohjelman mukaisesti erilaisia koneita ja laitteita käyttäen tuntee raaka-aineet ja valmistusmenetelmät sekä on perehtynyt erikoisruokavaliotuotteisiin osaa tehdä pintakäsittelyn ja lisätä täytteen sekä aikatauluttaa työn vaiheet oikein hallitsee valmistusohjelman mukaisen kylmäja pakastusleivonnan osaa toimia hygieenisesti, turvallisesti ja ergonomisesti ymmärtää omavalvonnan, vastuullisuuden ja kannattavan toiminnan merkityksen osaa valmistusohjelman mukaisen nostatuksen ja paiston osaa uppopaistaa osaa jäähdyttää, viimeistellä ja pakata tuotteet ohjeiden mukaisesti leipurin taitotyö -osan valinnut suunnittelee, hinnoittelee, valmistaa ja pakkaa oikein asiakkaan toiveiden mukaisia koristeita tai taitotöitä erilaisista taikinoista ja niiden yhdistelmistä. kielitaito leipurin työssä -osan valinnut hallitsee leipomoalan sanastoa ja osaa kääntää leipomotuotteiden ohjeita. Hän selviää käytännön työtilanteista yhdellä vieraalla kielellä. Hän osaa esitellä työtään ja yritystään vieraalla kielellä. yritystoiminta-osan valinnut on perehtynyt alansa yritysmahdollisuuksiin. Hän tuntee yrityksen perustamien ja yritystoiminnan keskeiset periaatteet. Tutkinnon suorittaneet voivat työskennellä leipureina erikokoisissa leipomoissa, kahviloissa, suurkeittiöissä tai ravintoloissa. Hän voi toimia myös itsenäisenä yrittäjänä. Perusteen nimi Leipurin ammattitutkinto Määräyksen diaarinumero 11/011/2008 Koulutuskoodit Leipurin ammattitutkinto (355102) Voimaantulo Voimassaolon päättyminen
3 SISÄLTÖ 1. Tutkinnon muodostuminen Taikinanteko ja ylöslyönti Kylmäleivonta ja pakastaminen Paistaminen Viimeistely ja pakkaaminen Leipurin taitotyö Kielitaito leipurin työssä Yritystoiminta Näyttötutkinnot Näyttötutkintojen järjestäminen Näyttötutkinnon suorittaminen Näyttötutkinnon perusteet Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnossa Ammattitaidon arviointi näyttötutkinnossa Arvioijat Arvioinnin oikaisu Todistukset Näyttötutkintoon valmistava koulutus Leipurin ammattitutkinnossa vaadittava ammattitaito ja arvioinnin perusteet Leipurin ammatin kuvaus
4
5 1. Tutkinnon muodostuminen Leipurin ammattitutkinto muodostuu neljästä pakollisesta osasta sekä yhdestä valinnaisesta tutkinnon osasta. Tutkinto on valmis, kun osat on suoritettu hyväksytysti. Taikinanteko ja ylöslyönti, P Kylmäleivonta ja pakastaminen, P Paistaminen, P Viimeistely ja pakkaaminen, P Leipurin taitotyö Kielitaito leipurin työssä Yritystoiminta PAKOLLISET TUTKINNON OSAT 4 KPL VALINNAISET TUTKINNON OSAT 1 KPL valitaan 1 Tutkinnon osa toisesta ammattitutkinnosta 1 kpl Leipurin ammattitutkintoon voidaan edelllä lueteltujen valinnaisten osien tilalle valita ja sisällyttää yksi leipurin ammattiosaamista laajentava tutkinnon osa jostakin toisesta ammattitutkinnosta. 1 Tutkinnon muodostuminen
6 Taikinanteko ja ylöslyönti Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon osa suoritetaan aidossa leipomoympäristössä toteuttaen kyseisen yrityksen tuotannon mukaista taikinoiden valmistusta ja muotoilua niin, että erilaisten tuotteiden tuntemus ja taikinoiden valmistuksen osaaminen tulee riittävän monipuolisesti osoitetuksi. Tutkintotilaisuudessa tutkinnon suorittaja valmistaa raskitettua ruisleipää ja vaaleaa ruokaleipää, kahta erilaista kahvileipää (täytteellinen ja koristeltu pikkupulla tai munkki ja pitko) ja jonkin kaulittavan tuotteen. Yhden tuotteista on oltava erityisruokavaliotuote. Osaaminen näytetään aidoissa työprosesseissa ja ammattilaiselta edellytettävällä joutuisuudella. Arviointimenetelmänä käytetään ainakin valmistustoiminnan tarkkailua ja dokumentointia sekä täydentäviä kyselyjä ja keskusteluja. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII VALMISTUSOHJELMAN MUKAISESTI. HÄN TULKITSEE TILAUSMÄÄRIEN MUKAISIA RAAKA-AINELISTOJA SITEN, ETTÄ VALMISTAA TAIKINAT, MYÖS ERITYISRUOKAVALIOTUOTTEEN TAIKINAT, NIIDEN MUKAAN. TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE KÄYTTÄMÄNSÄ RAAKA-AINEET JA NIIDEN ESIKÄSITTELYN. TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE TAIKINOIDEN VALMISTUKSEN ERI MENETELMILLÄ SEKÄ ESIKÄSITTELYILLÄ. HÄN TIETÄÄ VALMISTETTAVAN TAIKINAN OMINAISUUDET JA KÄYTTÄYTYMISEN VALMISTUKSEN ERI VAIHEISSA. HÄN TIETÄÄ VASTUUNSA TASALAATUISEN TUOTTEEN VALMISTAJANA. TUTKINNON SUORITTAJA TEKEE TAIKINOITA NORMAALIJOUTUISUUDELLA AMMATTIMAISESTI LEIPOMOYMPÄRISTÖSSÄ. HÄN HALLITSEE TAIKINAN VALMISTUKSEN ERI VAIHEET KÄYTTÄEN ERILAISIA PIENLEIPOMON KONEITA JA LAITTEITA. HÄNELLÄ ON SELKEÄ KUVA TUOTANNON ERI TYÖVAIHEISSA ERILAISTEN TAIKINOIDEN JA MASSOJEN VALMISTUKSESTA JA TEKEMÄNSÄ VAIHEEN VAIKUTUKSISTA TUOTTEEN JATKOPROSESSISSA. Taikinan valmistus 2 suunnittelee työpäivän tuotannon mukaan punnitsee ja valitsee ohjeiden mukaiset raaka-aineet valmistamiinsa taikinoihin hallitsee raaka-aineiden esikäsittelyn (esim. liotus ja temperointi) tietää raaka-aineiden ja lisäaineiden vaikutuksen lopputulokseen tekee taikinoita eri menetelmillä, kuten suora leivonta, raskileivonta (ruis tai vehnä), imellys, esikypsennys tai liotus, kylmäleivonta tietää hyvän taikinan ominaisuudet tekee taikinat asianmukaisilla koneilla, laitteilla ja välineillä puhdistaa koneet, laitteet ja välineet asianmukaisesti toimii siten, että taikinat ovat tasalaatuisia, vaikka ympäristötekijät, esim. lämpötila tai raaka-aineet, muuttuvat.
7 TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII YLÖSLYÖNNISSÄ VALMISTUSOHJELMAN MUKAISESTI. Ylöslyönti hallitsee eri lopputuotteiden ylöslyöntimenetelmät paloittelee ja muotoilee taikinan sen ominaisuuksien mukaan ja tarkkailee tuotepainoja osaa muotoilla käsin säätää käyttämänsä koneen tuotteen mukaisesti (kaulauskone, paloittelukone, riivari jne.) varmistaa moitteettoman tuotteen muodostumisen toimii taloudellisesti, esim. jauhojen käyttö ja kantit aikatauluttaa työnsä muihin vaiheisiin sopivaksi varmistaa edellytykset seuraavan työvaiheen suorittamiseen. TUTKINNON SUORITTAJA TEKEE TUOTTEELLE TARVITTAVAN PINTAKÄSITTELYN. Tutkinnon suorittaja tekee tarvittaessa tuotantoprosessin mukaisen pintakäsittelyn ennen paistoa: tuntee tuotteen valitsee, käyttää ja säilyttää pintakäsittelyyn tarvittavia raakaaineita oikein käyttää pintakäsittelylaitteita ja välineitä oikein toimii niin, että pintakäsittely on tasalaatuista. TUTKINNON SUORITTAJA LISÄÄ TUOTTEISIIN KUULUVAT TÄYTTEET. Tutkinnon osan suorittaja tekee tarvittaessa tuotantoprosessin mukaisen täytteen lisäämisen ennen paistoa: tuntee ja tietää kunkin tuotteen täytteet osaa täytteen käsittelyn ja täyttämisen esim. säilytyksen, lämpötilan, päiväyksen ja hygienian huomioon ottaen osaa säätää käytössä olevaa laitteistoa niin, että täytettä tulee sovittu määrä tuotteen oikeaan kohtaan toimii taloudellisesti, esim. täytteiden määrä suhteessa taikinan määrään osaa käyttää massapussia oikein. TUTKINNON SUORITTAJA HUOLEHTII TYÖTURVALLISUUDESTAAN, TYÖERGONOMIASTA JA OMASTA TYÖKUNNOSTAAN. Turvallinen ja ergonominen työskentely huolehtii työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä niin, että ei aiheudu vaaratilanteita siellä työskenteleville käyttää koneita ja laitteita työturvallisuusvaatimukset huomioiden tunnistaa laitteiden toimintahäiriöt ja toimii tilanteessa yrityksen toimintaohjeiden mukaisesti käyttää asianmukaisesti erilaisia tarpeellisia suojaimia työskentelee ergonomisesti. 3
8 TUTKINNON SUORITTAJA YMMÄRTÄÄ HYGIENIAN JA OMAVALVONNAN MERKITYKSEN JA TYÖSKENTELEE HYGIEENISESTI JA VASTUUNTUNTOISESTI. HÄN TOIMII ELINTARVIKELAIN JA SÄÄDÖSTEN MUKAISESTI. Omavalvonta ja hygieeninen työskentely noudattaa yrityksen omavalvontaohjelmaa noudattaa hyvää työskentelyhygieniaa tuotteiden valmistuksessa huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja erityisesti käsihygieniasta lajittelee jätteet omavalvontaohjelman mukaisesti. TUTKINNON SUORITTAJA TIETÄÄ KESKEISET ASIAT TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ JA YMMÄRTÄÄ OMAN TYÖNSÄ MERKITYKSEN YRITYKSEN KANNATTAVUUSTEKIJÄNÄ SEKÄ OMAN PANOKSENSA VAIKUTUKSEN TALOUDELLISEEN TULOKSEEN. HÄN TOIMII TYÖRYHMÄN JÄSENENÄ. Oman toiminnan arvioiminen toimii itsenäisesti työtehtävässään pystyy työskentelemään työryhmän jäsenenä on tietoinen työnsä kannalta keskeisestä työlainsäädännöstä noudattaa talokohtaista työjärjestystä on yhteistyökykyinen valmistaa ohjeiden mukaisia tuotteita taloudellisesti Kylmäleivonta ja pakastaminen Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon osa suoritetaan aidossa leipomon työympäristössä toteuttaen kyseisen yrityksen tuotannon mukaista kylmäleivontaa niin, että erilaisten tuotteiden tuntemus ja niiden kylmäleivonnan osaaminen tulee riittävän monipuolisesti osoitetuksi. Tutkintotilaisuudessa tutkinnon suorittaja valmistaa raskitettua ruisleipää ja vaaleaa ruokaleipää, kahta erilaista kahvileipää (täytteellinen ja koristeltu pikkupulla tai munkki ja pitko) ja jonkin kaulittavan tuotteen. Yhden tuotteista on oltava erityisruokavaliotuote. Osaaminen näytetään aidoissa työprosesseissa ja ammattilaiselta edellytettävällä joutuisuudella. Arviointimenetelmänä käytetään ainakin valmistustoiminnan tarkkailua ja dokumentointia sekä täydentäviä kyselyjä ja keskusteluja. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE VALMISTUSPROSESSIN VAIHEET NIIN, ETTÄ HÄN TOIMII VALMISTUSOHJELMAN MUKAISESTI KYLMÄLEIVONNASSA JA PAKASTUSLEIVONNASSA. Kylmäleivonta 4 tekee taikinan jääkaappileivonnan mukaiseksi muotoilee ylöslyöntituotteet kylmiöön temperoi tuotteet yrityksen toimintatavan mukaisesti tuntee tuotteen säilyvyyden kyseisessä lämpötilassa varastoi tuotteet yrityksen toimintatavan mukaisesti, esim. huputus.
9 Pakastaminen tekee taikinan pakasteleivontatuotteen mukaiseksi muotoilee ylöslyöntituotteet pakasteeseen toimii talokohtaisten ohjeiden mukaisesti tuntee tuotteen säilyvyyden kyseisessä lämpötilassa varastoi tuotteet yrityksen toimintatavan mukaisesti, esim. huputus. TUTKINNON SUORITTAJA HUOLEHTII TYÖTURVALLISUUDESTAAN, TYÖERGONOMIASTA JA OMASTA TYÖKUNNOSTAAN. Turvallinen ja ergonominen työskentely huolehtii työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä niin, että vaaratilanteita ei aiheudu siellä työskenteleville käyttää koneita ja laitteita ottaen huomioon työturvallisuusvaatimukset tunnistaa laitteiden toimintahäiriöt ja toimii tilanteessa yrityksen toimintaohjeiden mukaisesti käyttää asianmukaisesti erilaisia tarpeellisia suojaimia työskentelee ergonomisesti. TUTKINNON SUORITTAJA YMMÄRTÄÄ HYGIENIAN JA OMAVALVONNAN MERKITYKSEN JA TYÖSKENTELEE HYGIEENISESTI JA VASTUUNTUNTOISESTI. HÄN TOIMII ELINTARVIKELAIN JA SÄÄDÖSTEN MUKAISESTI. Omavalvonta ja hygieeninen työskentely noudattaa yrityksen omavalvontaohjelmaa noudattaa hyvää työskentelyhygieniaa tuotteiden valmistuksessa huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja erityisesti käsihygieniasta lajittelee jätteet omavalvontaohjelman mukaisesti. TUTKINNON SUORITTAJA TIETÄÄ KESKEISET ASIAT TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ JA YMMÄRTÄÄ OMAN TYÖNSÄ MERKITYKSEN YRITYKSEN KANNATTAVUUSTEKIJÄNÄ SEKÄ OMAN PANOKSENSA VAIKUTUKSEN TALOUDELLISEEN TULOKSEEN. HÄN TOIMII TYÖRYHMÄN JÄSENENÄ. Oman toiminnan arvioiminen toimii itsenäisesti työtehtävässään pystyy työskentelemään työryhmän jäsenenä on tietoinen työnsä kannalta keskeisestä työlainsäädännöstä noudattaa talokohtaista työjärjestystä on yhteistyökykyinen valmistaa ohjeiden mukaisia tuotteita taloudellisesti Paistaminen Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon osa suoritetaan aidossa leipomoympäristössä nostattaen ja paistaen yrityksen tuotannon mukaisia tuotteita. Tutkintotilaisuudessa tutkinnon suorittaja valmistaa raskitettua ruisleipää ja vaaleaa ruokaleipää, kahta erilaista kahvileipää (täytteellinen ja koristeltu pikkupulla tai munkki ja pitko) ja jonkin kaulittavan tuotteen. Yhden tuotteista on oltava erityisruokavaliotuote. 5
10 Osaaminen näytetään aidoissa työprosesseissa ja ammattilaiselta edellytettävällä joutuisuudella. Arviointimenetelmänä käytetään ainakin valmistustoiminnan tarkkailua ja dokumentointia sekä täydentäviä kyselyjä ja keskusteluja. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE VALMISTUSPROSESSIN VAIHEET NIIN, ETTÄ HÄN TOIMII VALMISTUSOHJELMAN MUKAISESTI NOSTATUS- JA PAISTOVAIHEESSA. Nostatus on tutustunut valmistusohjelmaan ja tietää tehtävänsä tarkistaa nostatuskaapin lämpötilan ja kosteuden jatkaa valmistusprosessissa varmistaen tuotteiden kohotusvaiheen sovitunlaisen toteutumisen tekee muut tarvittavat tuotekohtaiset toimenpiteet (esim. leikkaus, voitelu) ennen paistoa tietää suora-, kylmiö- ja pakasteleivonnan vaatimukset nostatuksessa. TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE NOSTATUKSEN JA PAISTON VAIKUTUKSEN JA MAHDOLLISET VIRHEET JA NIIDEN VAIKUTUKSEN. HÄN TIETÄÄ TUOTTEIDEN LAATUVAATIMUKSET JA OSAA KORJATA TILANNETTA TARPEEN MUKAAN. Paistaminen säätää uunin lämpötilan paistettavan tuotteen mukaiseksi tuntee paistoon tulevan tuotteen ominaisuudet ja osaa paistaa tuotteen huomioiden tuotteen vaatiman paistoajan ja lämpötilat hallitsee höyrytyksen ja höyrypeltien käytön tunnistaa uunin häiriötilanteet ja toimii ohjeiden mukaisesti varmistaa jäähdytyksen. TUTKINNON SUORITTAJA KYPSENTÄÄ UPPOPAISTOTUOTTEET YRITYKSEN KÄYTÄNNÖN MUKAISESTI. HÄN TIETÄÄ RASVASSA KYPSENTÄMISEEN LIITTYVÄT OMAVALVONTAOHJEET. Uppopaisto säätää paistolaitteen rasvan lämpötilan ottaen huomioon rasvan laadun ja paistettavan tuotteen arvioi rasvan laadun paistaa tuotteet yrityksen laatuvaatimuksien ja omavalvontaohjeiden mukaisesti. TUTKINNON SUORITTAJA HUOLEHTII TYÖTURVALLISUUDESTAAN, TYÖERGONOMIASTA JA OMASTA TYÖKUNNOSTAAN. Turvallinen ja ergonominen työskentely 6 huolehtii työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä niin, että vaaratilanteita ei aiheudu siellä työskenteleville käyttää koneita ja laitteita toimintaohjeiden mukaisesti käyttää asianmukaisesti erilaisia tarpeellisia suojaimia työskentelee ergonomisesti.
11 TUTKINNON SUORITTAJA YMMÄRTÄÄ HYGIENIAN JA OMAVALVONNAN MERKITYKSEN JA TYÖSKENTELEE HYGIEENISESTI JA VASTUUNTUNTOISESTI. HÄN TOIMII ELINTARVIKELAIN JA SÄÄDÖSTEN MUKAISESTI. Omavalvonta ja hygieeninen työskentely noudattaa yrityksen omavalvontaohjelmaa noudattaa hyvää työskentelyhygieniaa tuotteiden valmistuksessa huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja erityisesti käsihygieniasta lajittelee jätteet omavalvontaohjelman mukaisesti. TUTKINNON SUORITTAJA TIETÄÄ KESKEISET ASIAT TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ JA YMMÄRTÄÄ OMAN TYÖNSÄ MERKITYKSEN YRITYKSEN KANNATTAVUUSTEKIJÄNÄ SEKÄ OMAN PANOKSENSA VAIKUTUKSEN TALOUDELLISEEN TULOKSEEN. HÄN TOIMII TYÖRYHMÄN JÄSENENÄ. Oman toiminnan arvioiminen toimii itsenäisesti työtehtävässään pystyy työskentelemään työryhmän jäsenenä on tietoinen työnsä kannalta keskeisestä työlainsäädännöstä noudattaa talokohtaista työjärjestystä on yhteistyökykyinen valmistaa ohjeiden mukaisia tuotteita taloudellisesti Viimeistely ja pakkaaminen Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon osa suoritetaan aidossa leipomon työympäristössä toteuttaen kyseisen yrityksen tuotannon mukaista tuotteiden viimeistelyä ja pakkaamista monipuolisesti. Tutkintotilaisuuden pakkaamisosassa tutkinnon osan suorittaja pakkaa joko tekemiänsä tuotteita tai tuotannossa olevia vastaavanlaisia erilaisia tuotteita. Osaaminen näytetään aidoissa työprosesseissa ja ammattilaiselta edellytettävällä joutuisuudella. Arviointimenetelmänä käytetään ainakin valmistustoiminnan tarkkailua ja dokumentointia sekä täydentäviä kyselyjä ja keskusteluja. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA JÄÄHDYTTÄÄ, VIIMEISTELEE JA PAKKAA TUOTTEET YRITYSKOHTAISTEN OHJEIDEN MUKAISESTI. Tuotteen jäähdytys jäähdyttää tuotteen sopivaksi jatkokäsittelyä varten. Tuotteen viimeistely tuntee viimeistelyssä käytettävät raaka-aineet ja valmistaa ne käyttöä varten, esim. pomada, kuorrutteet, hyytelöt, vaniljakreemi, marjat ja hedelmät viimeistelee tuotteen yrityksen toimintatavan mukaisesti välivarastoi viimeistellyn tuotteen yrityksen toimintatavan mukaan. 7
12 TUTKINNON SUORITTAJA TIETÄÄ PAKKAAMISEEN KUULUVAT TOIMENPITEET JA TOIMII NIIDEN MUKAISESTI. TUTKINNON SUORITTAJA TUNNISTAA PAKKAUSMATERIAALIT, KUNKIN TUOTTEEN PAKKAUSTAVAN JA PAKKAUSMERKINNÄT. HÄN VARMISTAA PAKATESSAAN TUOTTEEN LAADUN. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ YRITYKSEN PAKKAUSLAITTEITA JA -KONEITA JOUTUISASTI. Pakkaaminen tuntee yrityksen pakkausohjeet niin, että pystyy pakkaamaan tuotteet sovitulla tavalla tuntee tuotteen ulkonäön ja ominaisuudet ja mm. tuotteen lämpötilavaatimuksen ennen pakkaukseen menoa tuntee käytettävät pakkausmateriaalit ja osaa valita tuotteelle oikean pakkauksen varmistaa pakkausmerkintöjen oikeellisuuden tietää yrityksen tilauskäytännön ja pakkaa tuotteet tilausten mukaan varastoi pakatut tuotteet yrityksen toimintaohjeiden mukaisesti. TUTKINNON SUORITTAJA HUOLEHTII TYÖTURVALLISUUDESTAAN, TYÖERGONOMIASTA JA OMASTA TYÖKUNNOSTAAN. Turvallinen ja ergonominen työskentely huolehtii työympäristönsä siisteydestä ja järjestyksestä niin, että vaaratilanteita ei aiheudu siellä työskenteleville käyttää koneita ja laitteita ottaen huomioon työturvallisuusvaatimukset tunnistaa laitteiden toimintahäiriöt ja toimii tilanteessa yrityksen toimintaohjeiden mukaisesti käyttää asianmukaisesti erilaisia tarpeellisia suojaimia työskentelee ergonomisesti. TUTKINNON OSAN SUORITTAJA YMMÄRTÄÄ HYGIENIAN JA OMAVALVONNAN MERKITYKSEN JA TYÖSKENTELEE HYGIEENISESTI JA VASTUUNTUNTOISESTI. HÄN TOIMII ELINTARVIKELAIN JA SÄÄDÖSTEN MUKAISESTI. Omavalvonta ja hygieeninen työskentely noudattaa yrityksen omavalvontaohjelmaa noudattaa hyvää työskentelyhygieniaa tuotteiden valmistuksessa huolehtii henkilökohtaisesta hygieniastaan ja erityisesti käsihygieniasta lajittelee jätteet omavalvontaohjelman mukaisesti. TUTKINNON SUORITTAJA TIETÄÄ KESKEISET ASIAT TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ JA YMMÄRTÄÄ OMAN TYÖNSÄ MERKITYKSEN YRITYKSEN KANNATTAVUUSTEKIJÄNÄ 8
13 SEKÄ OMAN PANOKSENSA VAIKUTUKSEN TALOUDELLISEEN TULOKSEEN. HÄN TOIMII TYÖRYHMÄN JÄSENENÄ. Oman toiminnan arvioiminen toimii itsenäisesti työtehtävässään pystyy työskentelemään työryhmän jäsenenä on tietoinen työnsä kannalta keskeisestä työlainsäädännöstä noudattaa talokohtaista työjärjestystä on yhteistyökykyinen valmistaa ohjeiden mukaisia tuotteita taloudellisesti Leipurin taitotyö Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon osan suorittaja suunnittelee ja valmistaa asiakaslähtöisen taitotyön koristetaikinoista tai niiden yhdistelmistä. Taitotyöstä on tehtävä työsuunnitelma, jossa esitetään taitotyön laajuus ja kustannusarvio. Työsuunnitelma hyväksytetään ennakolta arvioijilla. Arviointimenetelmänä käytetään valmistustoiminnan tarkkailua ja dokumentointia, valmiin tuotteen dokumentointia sekä täydentäviä kyselyjä. Myös työn lopputulos ja valmiin taitotyön näyttävyys arvioidaan. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA SUUNNITTELEE JA HINNOITTELEE ASIAKASLÄHTÖISEN TUOTTEEN TAITOTYÖKSI. Taitotyön suunnittelu ideoi ja suunnittelee erilaisista taikinoista myyntikelpoisen taitotyön, jossa ilmenee luovuutta, taiteellisuutta, tasapainoisuutta ja laatua tuntee taitotyön hinnan muodostuksen. TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE JA HALLITSEE HYGIEENISEN TOIMINTATAVAN TAITOTYÖN VALMISTUKSESSA. Tuotantohygienia huolehtii omatoimisesti henkilökohtaisesta ja työympäristönsä siisteydestä ja hygieniasta tietää paistamattomien ja paistettujen tuotteiden valmistuksen riskit tuntee omavalvonnan säädökset ja ohjeet ja noudattaa omavalvontaohjelmaa. TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE JA KÄSITTELEE OIKEIN JA TALOUDELLISESTI KORISTEELLISTEN TUOTTEIDEN VALMISTUKSESSA KÄYTETTÄVIÄ RAAKA-AINEITA. HÄN TIETÄÄ RAAKA-AINEIDEN OMAVALVONTAAN LIITTYVÄT MÄÄRÄYKSET. Raaka-aineiden käsittely ja säilytys säilyttää raaka-aineet oikein ja taloudellisesti tietää raaka-aineiden käsittelystä annetut omavalvontaohjeet ja noudattaa niitä käyttää raaka-aineita taloudellisesti. 9
14 TUTKINNON SUORITTAJA VALMISTAA KORISTEITA JA TAITOTÖITÄ ERILAISISTA TAIKINOISTA TAI NIIDEN YHDISTELMISTÄ. Taitotyön valmistaminen valmistaa erilaisia taikinoita koristetuotteille tuntee taikinoiden ominaisuudet muotoilussa ja viimeistelyssä muotoilee taitotyönsä suunnitelman mukaisesti tuntee käyttämiensä taikinoiden kypsymiseen ja säilyvyyteen liittyvät ongelmat viimeistelee työnsä valmistaa tuotteen siten, että lopputulos on ammatillisesti näyttävä ja viimeistelty. TUTKINNON SUORITTAJA KÄYTTÄÄ JA PUHDISTAA KONEITA, LAITTEITA JA PIENTYÖVÄLINEITÄ TAITOTYÖN VALMISTUKSESSA. Työvälineiden ja laitteiden käyttö käyttää koneita, laitteita ja pientyövälineitä puhdistaa ja huoltaa käyttämänsä koneet, laitteet ja pientyövälineet tuntee työturvallisuuteen vaikuttavat tekijät ja noudattaa niitä työskentelee normaalijoutuisuudella. TUTKINNON SUORITTAJA TYÖSKENTELEE TYÖTURVALLISESTI JA ERGONOMISESTI TAITOTYÖN VALMISTUKSESSA. TUTKINNON SUORITTAJA TIETÄÄ KESKEISET ASIAT TYÖLAINSÄÄDÄNNÖSTÄ. Työturvallisuus ja ergonomia huolehtii työympäristön siisteydestä ja järjestyksestä toimii työturvallisesti työskentelee ergonomisesti huolehtii työpisteen työturvallisuudesta. TUTKINNON SUORITTAJA PAKKAA VALMISTAMANSA TAITOTYÖN. Taitotyön pakkaaminen valitsee tarkoituksenmukaisen pakkausmateriaalin ja pakkauskoon pakattavalle taitotyölle huolehtii, että pakkaus on siisti ja hygieeninen kiinnittää huomiota pakkauksen ulkonäköön ja myyvyyteen. TUTKINNON SUORITTAJA YMMÄRTÄÄ OMAN TYÖNSÄ MERKITYKSEN YRITYKSEN KANNATTAVUUSTEKIJÄNÄ SEKÄ OMAN PANOKSENSA VAIKUTUKSEN TALOUDELLISEEN TULOKSEEN. HÄN TOIMII TYÖRYHMÄN JÄSENENÄ. Oman toiminnan arvioiminen 10 toimii itsenäisesti työtehtävässään pystyy työskentelemään työryhmän jäsenenä noudattaa talokohtaista työjärjestystä on yhteistyökykyinen valmistaa ohjeiden mukaisia tuotteita taloudellisesti.
15 2.6. Kielitaito leipurin työssä Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon osassa arvioidaan erityisesti ammattikielen hallintaa, mutta myös sosiaalisen kanssakäymisten edellyttämää kielitaitoa. Arviointi tapahtuu käytännön vuorovaikutus- ja työtilanteissa. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJA OSAA LEIPOMOALAN SANASTOA. HÄN KÄÄNTÄÄ VIERASKIELISIÄ LEIPOMOTUOTTEIDEN OHJEITA SUOMEN KIELELLE JA PÄINVASTOIN. Ammattialan sanaston osaaminen hallitsee leipomoalan sanastoa tuotteista, raaka-aineista ja valmistusvälineistöstä esittelee työtään yhdellä vieraalla kielellä kuvaa ammattiaan ja yritystään esittelee kotiseutuaan ja alueelle tyypillisiä elinkeinoja kääntää omaan ammattialaansa liittyviä ohjeita ja valmistusohjeita hallitsee kohteliaisuudet. TUTKINNON SUORITTAJA PYSTYY TOIMIMAAN TYÖELÄMÄN VUOROVAIKUTUSTILANTEISSA YHDELLÄ VIERAALLA KIELELLÄ. TUTKINNON SUORITTAJA ESITTELEE ITSENSÄ SEKÄ OMAA AMMATTIAAN JA YRITYSTÄÄN YHDELLÄ VIERAALLA KIELELLÄ. TUTKINNON SUORITTAJA OSAA ESITTÄÄ YKSINKERTAISIA KYSYMYKSIÄ. Toiminta vieraan kielen käyttöä vaativissa vuorovaikutustilanteissa hallitsee joko suomen tai ruotsin kielen selviytyy yhdellä vieraalla kielellä asiakaspalvelutilanteissa ja yksityis- ja työelämän vuorovaikutustilanteissa ymmärtää yksinkertaisia lauseita ja sanontoja sisältäviä ohjeita ja lauseita, luetteloita ja mainoksia, jotka liittyvät sekä yksityiselämään että omaan työelämään osaa kirjoittaa lyhyitä lauseita, henkilökohtaisia viestejä ja täyttää erilaisia lomakkeita ja työhön liittyviä kaavakkeita vastaanottaa työhön liittyviä suullisia ja kirjallisia viestejä toimii itsenäisesti tilanteen vaatimalla tavalla pystyy toimimaan ohjeiden mukaisesti tilanteen vaatimalla tavalla itsenäisesti tai toisten avustuksella hallitsee kohteliaisuudet esittää yksinkertaisia kysymyksiä ja vastaa kysymyksiin käsiteltäessä välitöntä, konkreettista ympäristöä ja häntä itseään, kun puhekumppani puhuu selkeästi ja hitaasti Yritystoiminta Ammattitaidon osoittamistavat Tutkinnon yrittäjyysosan suorittajan valmiuksien arvioinnissa on kaksi näkökulmaa. Arvioidaan a) yksilön arvoja ja henkilökohtaisia yrittäjävalmiuksia b) yksilön yrittämisen tietoja ja taitoja. Yksilöllisten tekijöiden arvioinnissa on tärkeä kyky arvioida omia valmiuksia toimia yrittäjänä. Arviointi perustuu itsearviointiin, ryhmässä tapahtuvaan arviointiin ja asiantuntijakeskusteluun. 11
16 Tavoitteena on muodostaa henkilön yrittäjyysprofiili, jota tulkitsemalla hän osaa tuottaa oman kehittämissuunnitelmansa. Tämän osan arvioijilta edellytetään yrittäjyyden ja sen kehittämisen asiantuntemusta. Yrittämisen tiedot ja taidot arvioidaan aitona yrittäjyyteen liittyvänä toimintana. Keskeinen osa tutkinnon suoritusta on pitkäjänteinen hanke, jossa henkilö työstää yritysideansa liikeideaksi. Tutkinnon suorittaja käy keskusteluja asiantuntijoiden kanssa. Tutkinnon suorittaja laatii keskeiset suunnitelmat ja arvioi toimivuutta liiketoiminnassa. Hän pystyy tarkastelemaan yrityksensä resurssitarvetta. Tutkintosuoritusta voidaan täydentää selvityksien, laskelmien ja muiden kirjallisten tuotosten sekä suullisten keskustelujen ja haastattelujen avulla. Arviointi TUTKINNON SUORITTAJALLA ON KÄSITYS YRITTÄJYYDESTÄ. Yrittäjyys määrittelee käsitteet yrittäjyys ja sisäinen yrittäjyys soveltaa ammattitutkinnon eri osioissa yrittäjyyttä. TUTKINNON SUORITTAJA TARKASTELEE OMAA AMMATTITAITOAAN JA VALMIUKSIAAN TOIMIA YRITTÄJÄMÄISESTI. HÄN KEHITTÄÄ ITSEÄÄN AMMATILLISESTI JA TARVITTAESSA KÄYTTÄÄ ASIANTUNTIJAPALVELUA TAITOJENSA SYVENTÄMISESSÄ. Ammattitaito arvioi omaa ammattitaitoaan ottaa vastuun omasta ammatillisesta kehittymisestään hyödyntää tietotekniikkaa itsensä kehittämisessä käyttää asiantuntijapalveluja tarvittaessa. TUTKINNON SUORITTAJA POHTII OMIA TYÖHÖN LIITTYVIÄ ARVOJAAN. HÄN PERUSTELEE TOIMINTAANSA JA KEHITTÄÄ SITÄ. Arvot ja arviointi tietää, mitkä valmiudet edistävät yrittäjämäisen toiminnan toteutumista arvioi kriittisesti itseään ja toimintaansa tekee yhteistyössä asiantuntijoiden kanssa itsensä kehittämistä koskevia päätöksiä hakee tietoa eri tietolähteitä hyväksi käyttäen. TUTKINNON SUORITTAJA ARVOSTAA OMAA AMMATTIAAN JA TYÖTÄÄN. HÄN HYÖDYNTÄÄ OMAA OSAAMISTAAN TYÖSSÄÄN JA MUODOSTAA KÄSITYKSEN OMASTA ROOLISTAAN SEKÄ KANTAA VASTUUTA ORGANISAATION TOIMINNASSA. Toiminta työyhteisössä kykenee tekemään työhön liittyviä ratkaisuja ottaa vastuun omassa työssään onnistumisesta kehittää omaa työtään ja osaamistaan pyrkii laadukkaisiin työsuorituksiin tuntee ammattiylpeyttä. TUTKINNON SUORITTAJA TARKASTELEE YRITYSTOIMINNAN KESKEISIÄ PERIAATTEITA JA TOIMINTAAN VAIKUTTAVIA TEKIJÖITÄ. TUTKINNON SUORITTAJA TOIMII YHTEISTYÖKYKYISESTI JA PALVELUHENKISESTI NIIN ULKOISTEN KUIN 12
17 SISÄISTEN ASIAKKAIDEN KANSSA JA OTTAA HUOMIOON ORGANISAATION ARVOT JA LIIKEIDEAN SEKÄ TOIMINNAN TAVOITTEET. Yritystoiminta tietää työpanoksensa merkityksen organisaation toiminnalle tuntee yrityksen keskeiset toimintaperiaatteet toimii yrittäjämäisesti ymmärtää yritystoiminnan yhteiskunnallisen merkityksen ja tehtävät tietää yrityksen liike-idean tuntee toiminnan motiivit ja tavoitteet toimii palveluhenkisesti ja yhteistyökykyisesti tuntee yrityksen keskeisen organisaation. TUTKINNON SUORITTAJA PEREHTYY TALOUDELLISEEN TOIMINTAAN JA SOVELTAA TALOUDELLISEN TOIMINNAN KESKEISIÄ PERIAATTEITA. Taloudellisuus tuntee taloudellisen toiminnan keskeiset periaatteet tietää, mistä organisaation kustannukset muodostuvat tietää, miten kustannusrakenteeseen voidaan vaikuttaa tietää, mikä on kate toimii minimoimalla hävikkiä käyttää raaka-aineita taloudellisesti. TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE TYÖTEHTÄVÄNSÄ KANNALTA KESKEISEN TYÖLAINSÄÄDÄNNÖN JA TYÖTURVALLISUUSMÄÄRÄYKSET SEKÄ HUOLEHTII TYÖYMPÄRISTÖSTÄÄN JA TYÖKYVYSTÄÄN. Työlainsäädäntö tietää työntekijän ja työnantajan vastuut ja velvollisuudet sekä työnsä kannalta keskeiset työlain säädökset ja osaa toimia työssään niiden edellyttämällä tavalla toimii työturvallisuusmääräysten mukaisesti ja osaa huolehtia työkyvystään. TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE TYÖNANTAJAN JA TYÖNTEKIJÄN VASTUUT JA VELVOLLISUUDET. Työntekijän vastuu ja velvollisuus tuntee työntekijän vastuun ja velvollisuudet tietää työnantajan vastuun ja velvollisuudet. TUTKINNON SUORITTAJA YMMÄRTÄÄ YRITYKSEN KÄYTÖSSÄ OLEVAT TUNNUSLUVUT JA KANNATTAVUUSLASKELMAT. HÄN PYSTYY ASIANTUNTIJAN 13
18 AVUSTAMANA TEKEMÄÄN KUSTANNUSLASKELMIA JA LASKEMAAN YRITYKSEN RAHOITUSTARPEEN. Laskentatoimi ymmärtää kannattavan toiminnan periaatteet ja pyrkii vaikuttamaan yrityksen kannattavuuteen omalla toiminnallaan tulkitsee yrityksensä tilinpäätöstä mm. pääomien, varallisuuden, maksukyvyn ja tuloksen suhteen ymmärtää kustannuslaskennan periaatteet hinnoittelee tuotteensa markkinalähtöisesti laatii karkean meno- ja tuloarvion hankkii tietoa ja asiantuntijapalvelua yritystoiminnan verotuksellisten kysymysten ratkaisemiseen pystyy minimoimaan sekä laskelmissa että toiminnoissaan hävikin. TUTKINNON SUORITTAJA TUNTEE MARKKINOINNIN MERKITYKSEN YRITYKSESSÄ JA MARKKINOI YRITYSTÄ JA SEN TUOTTEITA. Markkinointi ymmärtää oman roolin yrityksen menestystekijänä määrittelee tuotteille ja palveluille oikeat kohderyhmät ja sopivat markkinointikeinot palvelee asiakkaita asiakaslähtöisesti ja saa asiakkaat tyytyväisiksi. 14
19 3. Näyttötutkinnot 3.1. Näyttötutkintojen järjestäminen Opetushallituksen asettamat, työnantajien, työntekijöiden, opettajien ja tarvittaessa itsenäisten ammatinharjoittajien edustajista koostuvat tutkintotoimikunnat vastaavat näyttötutkintojen järjestämisestä ja valvonnasta sekä antavat tutkintotodistukset. Tutkintotoimikunnat tekevät sopimuksen näyttötutkintojen järjestämisestä koulutuksen järjestäjien ja tarvittaessa muiden yhteisöjen ja säätiöiden kanssa. Näyttötutkintoja ei saa järjestää ilman voimassa olevaa, tutkintotoimikunnan kanssa solmittua järjestämissopimusta Näyttötutkinnon suorittaminen Näyttötutkinto suoritetaan osoittamalla hyväksytysti tutkinnon perusteissa vaadittu osaaminen tutkintotilaisuuksissa käytännön työssä ja toiminnassa. Jokainen tutkinnon osa on arvioitava erikseen. Arvioinnin tekevät työnantajien, työntekijöiden ja opetusalan edustajat yhdessä. Aloilla, joilla itsenäinen ammatinharjoittaminen on tyypillistä, myös tämä taho otetaan huomioon arvioijien valinnassa. Lopullisen päätöksen arvioinnista tekee tutkintotoimikunta. Tutkintotodistus voidaan antaa, kun kaikki tutkinnon suorittamiseksi määrätyt tutkinnon osat on suoritettu hyväksytysti Näyttötutkinnon perusteet Tutkinnon perusteissa määritellään tutkintoon kuuluvat osat ja mahdollisesti niistä muodostuvat osaamisalat, tutkinnon muodostuminen, kussakin tutkinnon osassa vaadittava ammattitaito, arvioinnin perusteet (arvioinnin kohteet ja kriteerit) ja ammattitaidon osoittamistavat. Tutkinnon osa muodostaa ammatin osa-alueen, joka voidaan erottaa luonnollisesta työprosessista itsenäiseksi arvioitavaksi kokonaisuudeksi. Tutkinnon osissa määritellyissä ammattitaitovaatimuksissa keskitytään ammatin ydintoimintoihin, toimintaprosessien hallintaan ja kyseessä olevan alan ammattikäytäntöihin. Niihin sisältyvät myös työelämässä yleisesti tarvittavat taidot, esimerkiksi sosiaaliset valmiudet. Arvioinnin kohteet ja kriteerit on johdettu ammattitaitovaatimuksista. Arvioinnin kohteilla ilmaistaan ne osaamisen alueet, joihin arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota. Kohteiden määrittäminen helpottaa myös ammattitaidon arviointia asianomaisesta työtoiminnasta. Arvioinnin tulee kattaa kaikki tutkinnon perusteissa määritellyt arvioinnin kohteet. Arvioinnin kriteerit määrittelevät hyväksyttävän suorituksen laadullisen ja määrällisen tason. Ammattitaidon osoittamistavat sisältävät tutkinnon suorittamiseen liittyviä tarkentavia ohjeita. Ammattitaito osoitetaan pääsääntöisesti todellisissa työtehtävissä ja toimissa. Ammattitaidon osoittamistavat voivat sisältää mm. ohjeita siitä, kuinka tutkintosuoritusta voidaan tarvittaessa täydentää, jotta kaikki ammattitaitovaatimukset tulevat kattavasti osoitetuiksi Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnossa Henkilökohtaistamisesta Opetushallitus on antanut erillisen määräyksen Ammattitaidon arviointi näyttötutkinnossa Ammattitaidon arvioinnissa tulee perusteellisesti ja huolellisesti tarkastella sitä, miten tutkinnon suorittaja on osoittanut osaavansa sen, mitä tutkinnon perusteissa ko. tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksissa edellytetään. Arvioinnissa käytetään tutkinnon perusteissa määriteltyjä 15 Näyttötutkinnot
20 arviointikriteerejä. Arvioinnissa tulee käyttää monipuolisesti erilaisia ja ensisijaisesti laadullisia arviointimenetelmiä. Vain yhden menetelmän käytöllä ei välttämättä saada luotettavaa tulosta. Arvioinnissa otetaan huomioon ala- ja tutkintokohtaiset erityispiirteet tutkinnon perusteiden mukaisesti. Mikäli tutkinnon suorittajalla on luotettavia selvityksiä aikaisemmin osoitetusta osaamisesta, arvioijat arvioivat niiden vastaavuuden näyttötutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksiin. Arvioijat ehdottavat dokumentin tutkintotoimikunnalle tunnustettavaksi osaksi näyttötutkinnon suoritusta. Lopullisen päätöksen aiemmin osoitetun ja luotettavasti selvitetyn osaamisen tunnustamisesta tekee tutkintotoimikunta. Ammattitaidon arviointi on prosessi, jossa arviointiaineiston keräämisellä ja arvioinnin dokumentoinnilla on keskeinen merkitys. Työelämän sekä opettajien edustajat tekevät kolmikantaisesti huolellisen ja monipuolisen arvioinnin. Tutkinnon suorittajan tulee selvästi saada tietoonsa arviointiperusteiden soveltaminen omalta kohdaltaan. Tutkinnon suorittajalle on annettava mahdollisuus suoritustensa itsearviointiin. Näyttötutkinnon järjestäjä laatii arvioinnin kohteena olevan tutkinnon osan suorittamisesta arviointipöytäkirjan, jonka arvioijat allekirjoittavat. Tutkinnon suorittajalle tämän jälkeen annettava palaute on osa hyvää arviointiprosessia. Lopullisen päätöksen arvioinnista tekee tutkintotoimikunta Arvioijat Tutkinnon suorittajan ammattitaitoa arvioivilla henkilöillä tulee olla hyvä ammattitaito ko. näyttötutkinnon alalta. Tutkintotoimikunta ja näyttötutkinnon järjestäjä sopivat arvioijista näyttötutkintojen järjestämissopimuksessa Arvioinnin oikaisu Tutkinnon suorittaja voi lainsäädännön mukaisen määräajan puitteissa pyytää arvioinnin oikaisua tutkintotoimikunnalta, jonka toimialaan ja -alueeseen kyseessä oleva tutkinto kuuluu. Kirjallinen oikaisupyyntö osoitetaan tutkintotoimikunnalle. Tutkintotoimikunta voi arvioijia kuultuaan velvoittaa toimittamaan uuden arvioinnin. Arviointia koskevasta oikaisuvaatimuksesta annettuun tutkintotoimikunnan päätökseen ei voi hakea muutosta valittamalla Todistukset Tutkintotodistuksen ja todistuksen tutkinnon osan tai osien suorittamisesta antaa tutkintotoimikunta. Todistuksen valmistavaan koulutukseen osallistumisesta antaa koulutuksen järjestäjä. Opetushallitus on antanut määräyksen näyttötutkinnoista, näyttötutkintoon valmistavasta koulutuksesta ja oppisopimuskoulutuksesta annettaviin todistuksiin merkittävistä tiedoista. Näyttötutkinnon osan tai osien suorittamisesta annetaan todistus silloin, kun näyttötutkintoon osallistuva sitä pyytää. Tutkintotodistuksen ja myös todistuksen tutkinnon osan tai osien suorittamisesta allekirjoittavat tutkintotoimikunnan edustaja ja näyttötutkinnon järjestäjän edustaja. Opetushallituksen hyväksymään ammattikirjaan tehty merkintä näyttötutkinnon suorittamisesta on tutkintotodistukseen rinnastettava todistus näyttötutkinnon suorittamisesta. Näyttötutkinnon järjestäjä hankkii ja allekirjoittaa ammattikirjan. Ammattikirja on näyttötutkinnon suorittajalle maksullinen. Näyttötutkinnot 3.7. Näyttötutkintoon valmistava koulutus Näyttötutkintoihin osallistumiselle ei voida asettaa koulutukseen osallistumista koskevia ennakkoehtoja. Pääsääntöisesti tutkinnot suoritetaan kuitenkin valmistavan koulutuksen yhteydessä. 16
21 Valmistava koulutus tulee järjestää tutkintojen perusteiden mukaisesti. Koulutus ja tutkintotilaisuudet on jäsennettävä tutkinnon osien mukaisesti. Näyttötutkintoon valmistavaan koulutukseen osallistuvalle tulee osana koulutusta järjestää mahdollisuus osallistua tutkintotilaisuuksiin ja suorittaa näyttötutkinto. 17 Näyttötutkinnot
22 4. Leipurin ammattitutkinnossa vaadittava ammattitaito ja arvioinnin perusteet Näyttötutkintotoiminta perustuu tutkinnon järjestäjän tutkinnon perusteiden mukaisesti laatimaan ja tutkintotoimikunnan hyväksymään näyttötutkinnon järjestämissuunnitelmaan. Ammattitaitovaatimuksista johdettu tutkintotilaisuuksien työtoiminta näyttötutkintoa suoritettaessa tulee suunnitella sellaiseksi, että se on ammatinhallinnan kannalta keskeistä, ja siihen on sisällytettävä arviointikohteet kattavasti. Näyttötutkinnossa tulee ilmetä tutkinnon suorittajan valmiudet ja kyky muuntaa sekä soveltaa tietojaan ja taitojaan oikein suoritetuksi työksi vaihtelevissa tilanteissa. Kunkin tutkinnon osan näyttöpaikan on oltava sellainen, missä tutkinnon suorittaja pystyy tekemään tehtäviä, joista pystytään kattavasti toteamaan tutkinnon osan arviointikriteereissä määritelty suoritustason saavuttaminen. Leipurin ammattitutkinnossa vaadittava ammattitaito ja arvioinnin perusteet Ammattitaidon osoittamista varten on kunkin tutkinnon suorittajan kohdalla huolehdittava henkilökohtaistamisen toteuttamisesta laissa määritellyllä kolmiportaisella tavalla. Henkilökohtaistaminen on toteutettava leipurin ammattitutkinnon perusteita noudattaen. Leipurin ammattitutkinnossa arvioidaan tutkinnon osa kerrallaan niin, että tutkinnon suorittajan ammattitaitoa verrataan tutkinnon osan ammattitaitovaatimuksiin ja arviointikriteereissä määriteltyyn suoritustasoon. Näyttötutkintoa arvioitaessa kerätään riittävä arviointiaineisto, ja se dokumentoidaan arviointipäätöksen perusteluksi. Arviointiaineisto kerätään näyttötutkinnossa tutkinnon suorittajan ammatillisista ja työtoimintavalmiuksista järjestelmällisesti ja ensisijaisesti laadullisin menetelmin. Esitys siitä, onko suoritus hyväksytty vai hylätty, tehdään arviointiaineiston perusteella arviointikokouksessa kolmikantaisesti (työnantajan, työntekijän tai itsenäisen ammatinharjoittajan ja opettajien edustajat). Kussakin tutkinnon osassa hyväksytään arviointikriteereissä määritelty suoritustaso. Arvioinnin yhtenäistämiseksi tutkintotoimikunta ohjaa, valvoo ja konsultoi tutkinnon järjestäjiä näyttötutkinnon järjestelyihin liittyvissä kysymyksissä. Se ei kuitenkaan saa muuttaa arvioinnin perusteita. Tutkintojen valtakunnallisen laatutason varmistusta varten näyttötutkinnon järjestäjä on velvollinen toimittamaan näyttötutkinnon järjestämissuunnitelman tutkintotoimikunnalle hyväksyttäväksi ennen näyttötutkinnon järjestämistä. Tutkintotoimikunta päättää tutkinnon perusteissa tietyissä rajoissa tulkintakysymyksistä, kuten esimerkiksi tutkinnon järjestäjän kolmikantaiselta pohjalta ehdottamien näyttöympäristöjen soveltuvuudesta kyseisen tutkinnon osan suorittamiseen, asiakasryhmien soveltuvuudesta näyttötutkinnon toteuttamiseen, näytön riittävyydestä sekä arvioijien pätevyydestä. Suoritus keskeytetään, jos tutkinnon suorittajan toiminta vaarantaa asiakkaiden turvallisuutta tai jos hän vakavasti lyö laimin omaa tai työyhteisön turvallisuutta. Suoritus voidaan keskeyttää myös muusta arvioijien päättämästä syystä. 18
23 5. Leipurin ammatin kuvaus Leipurin ammatin hallinta vaatii leipomoiden ja niiden toiminnan tuntemista. Pienissä leipomoissa leipuri tekee kaiken taikinasta valmiiksi tuotteiksi. Suuremmissa leipomoissa apuna tarvitaan muitakin ammatti-ihmisiä. Taikinantekijä punnitsee raaka-aineet ja valmistaa taikinat. Ylöslyöjä muotoilee tai riivaa taikinapalat tuotteiksi. Paistaja huolehtii, että tuotteet menevät uuniin sopivasti nousseina ja paistuvat oikeissa lämpötiloissa tarpeellisen ajan. Pakkaajat siirtävät tuotteet kääreisiin ja pusseihin kauppoja varten ja lähettäjät kokoavat tuotteet kunkin asiakkaan tilausten perusteella. Leipomot voivat erikoistua tuoteryhmittäin esim. gluteenittomaan leivontaan tai toimia alihankintayrityksenä toiselle leipomolle. Vaatimuksena leipurin työssä ovat leipomoalan raaka-aineiden ja tuotteiden tuntemus, erilaisten taikinoiden valmistaminen, taikinoiden leipominen ruoka- ja kahvileiviksi sekä leipomoeineksiksi, erityisruokavaliotuotteiden ja luomutuotteiden valmistus sekä laadukas ja tuloksellinen toiminta. Leipuri hallitsee leipomoalan työmenetelmät, koneet ja laitteet sekä niiden puhdistuksen, ja hänen työskentelynsä on joustavaa, sujuvaa ja hygieenistä. Leipuri huolehtii myös oman työympäristönsä siisteydestä ja puhtaudesta. Työssään hän noudattaa elintarvikelainsäädäntöä sekä työturvallisuus- ja ergonomiaohjeita ja -suosituksia. Leipomoiden henkilökunnan menestystekijöinä ovat laaja-alainen osaaminen, joustavuus, tehokkuus, innovatiivisuus ja markkinointiosaaminen. Leipuri tarvitsee kykyä oppia uutta, hahmottaa kokonaisuuksia ja kykyä työskennellä yhdessä toisten kanssa sekä toiminnan kehittämisvalmiuksia. Tekniikan kehittyessä edellytetään henkilökunnalta monipuolista ja teknistä ammattitaitoa ja tietoa sekä tietotekniikan asiantuntemusta. Omavalvonnan osaaminen ja toteuttaminen takaa leipomotuotteiden turvallisuuden ja hyvän laadun sekä maun ja terveellisyyden kansainvälisissä kilpailutilanteissa. Leipuri voi työskennellä itsenäisenä ammatinharjoittajana, yrittäjänä tai työntekijänä erikokoisissa leipomoissa. Henkilökohtainen erikoisosaaminen mahdollistaa toimimisen palvelualoilla mm. kahviloissa, suurkeittiöissä ja ravintoloissa. 19 Leipurin ammatin kuvaus
Leipurin ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Leipurin ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Leipurin ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Tutkinnon suorittanut hallitsee taikinan valmistuksen ja ylöslyönnin valmistusohjelman
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet LEIPURIN AMMATTITUTKINTO 2008 MÄÄRÄYS 11/011/2008 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3648 5 (nid.) ISBN 978 952 13 3649 2 (pdf) 1 Dno 11/011/2008 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Leipurin ammattitutkinto 2016
Leipurin ammattitutkinto 2016 Leipurin ammattitutkinto 2016 Leipurin ammattitutkinnon suorittanut toimii pienissä leipomoissa valmistaen tuotteita taikinasta valmiiksi tuotteiksi. Suurissa leipomoissa
LEIPURIN AMMATTITUTKINTO, LEIPURIKISÄLLI TUTKINNON PERUSTEET
LEIPURIN AMMATTITUTKINTO, LEIPURIKISÄLLI TUTKINNON PERUSTEET 1 S I S Ä L T Ö I Leipurin ammattitutkinnon osat ja muodostuminen ---------------------------------------------------- 3 II Leipurin ammattitutkinnon
Leipurin ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Leipurin ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Leipurin ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Leipurin ammattitutkinnon suorittanut toimii pienissä leipomoissa valmistaen
MUISTIO X LENTOKONEASENNUKSEN PERUSTUTKINNON PERUSTEET
MUISTIO X.4.2014 LENTOKONEASENNUKSEN PERUSTUTKINNON Voimassa olevat lentokoneasennuksen perustutkinnon perusteet ovat tulleet voimaan 1.8.2010. Perusteiden luku kolme on muokattu Euroopan lentoturvallisuusviraston
Kondiittorin ammattitutkinto
Kondiittorin ammattitutkinto Kondiittorin ammattitutkinto Ammattitaitoinen kondiittori hallitsee sekä alan käsityömenetelmät että koneiden ja laitteiden käytön ja puhdistuksen. Laitteiden ja menetelmien
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet KONDIITTORIN AMMATTITUTKINTO 2008 MÄÄRÄYS 10/011/2008 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3644 7 (nid.) ISBN 978 952 13 3645 4 (pdf) 1 Dno 10/011/2008 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi
Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 40 Massan valmistus Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 9/2009 1(10) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
Näyttötutkinnon perusteet KIINTEISTÖNHOITAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2012
Näyttötutkinnon perusteet KIINTEISTÖNHOITAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2012 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2012 Sisältö KIINTEISTÖNHOITAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2012... 1 Sisältö... 2 1 NÄYTTÖTUTKINNOT...
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot
Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Hämeen ammattikorkeakoulu 2015 Lähde: www.minedu.fi, Suomen koulutus- ja tutkintojärjestelmä 1 Tutkintorakenne Tutkintorakenteessa yli 370 ammatillista tutkintoa
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.7 Moottoripyörän rengas- ja huoltotyöt OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.7 Moottoripyörän rengas- ja huoltotyöt OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.1 Henkilö- ja pakettiautojen rengastyöt OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.1 Henkilö- ja pakettiautojen rengastyöt OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 41 Muottien käsittely Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(10) 2 Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA
Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.5 Renkaan pinnoitus OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.5 Renkaan pinnoitus OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat... 3 2 Ennen
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 24 Karkaisu ja jäähdytys Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 45 Leikkaus tai työstö Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 9/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.2 Kuorma-autojen, linja-autojen, työkoneiden ja teollisuuskoneiden rengastyöt OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 26 Pakkaus ja tuotevalvonta Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2008 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen 2 1 Arvioitsijat
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 27 Puhallusvillan valmistus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön
Matkatoimistovirkailijan ammattitutkinto
Matkatoimistovirkailijan ammattitutkinto Matkatoimistovirkailijan ammattitutkinto Matkatoimistovirkailija tuntee matkailualan rakenteen, siihen kuuluvat toimijat ja sidosryhmät. Hän on innostunut ja motivoitunut
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet KULTAAJAKISÄLLIN AMMATTITUTKINTO 2008 MÄÄRÄYS 35/011/2008 OPETUSHALLITUS 1 Opetushallitus 2008 Taitto: Pirjo Hilkku Painopaikka: Edita Prima Oy Helsinki, 2008 ISBN 978 952 13
KONDIITTORIN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa 1.8.2015 alkaen
KONDIITTORIN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 SISÄLLYS 1 KONDIITTORIN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...
Näyttötutkinnon arvioinnin opas
Näyttötutkinnon arvioinnin opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkinnonsuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 25 Pinnoitus ja leikkaus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon näytön suorittamiseen
KONDIITTORIN AMMATTITUTKINTO, KONDIITTORIKISÄLLI TUTKINNON PERUSTEET
KONDIITTORIN AMMATTITUTKINTO, KONDIITTORIKISÄLLI TUTKINNON PERUSTEET 1 S I S Ä L T Ö I Kondiittorin ammattitutkinnon osat ja muodostuminen ----------------------------------------------- 3 II Kondiittorin
Tutkintosuoritusten arviointi
Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä
Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi
Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kuka arvioi ammattitaidon? Kolmikanta (työnantaja, työntekijä, opetusala
Lausuntopyyntö leipomoalan ammattitutkinnon ja leipomoalan erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksista
LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (3) 30.10.2017 OPH-2358-2017 Jakelussa mainitut Lausuntopyyntö leipomoalan ammattitutkinnon ja leipomoalan erikoisammattitutkinnon perusteiden luonnoksista Opetushallitus pyytää lausuntoanne
Kondiittorin ammattitutkinto
Kondiittorin ammattitutkinto Kondiittorin ammattitutkinto Kondiittorin ammattitutkinnon suorittanut toimii pienissä leipomoissa ja konditorioissa valmistaen konditoria-alan tuotteita. Tutkinnon suorittanut
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu
Yrittäjän ammattitutkinto 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Dnro 53/011/2012 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 1 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 A. Yritystoiminnan suunnittelu...
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.4 Tekninen myynti rengastyössä OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.4 Tekninen myynti rengastyössä OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2010
Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2010 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto 2010 Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen ammattitutkinto on tarkoitettu henkilöille, jotka toimivat
Matkatoimistovirkailijan ammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Matkatoimistovirkailijan ammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Matkatoimistovirkailijan ammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Matkatoimistovirkailija tuntee matkailualan
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet LEIPOMOTEOLLISUUDEN AMMATTITUTKINTO 2004 MÄÄRÄYS 25/011/2004 OPETUSHALLITUS ISBN 952 13 2213 6 (nid.) ISBN 952 13 2214 4 (pdf) 1 DNO 25/011/2004 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Tutkintosuoritusten arviointi
Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä
Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta
Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Näyttötutkinnon järjestämissopimuksen hakeminen Päivi Kuivalainen Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen erikoisammattitutkinto Tutkinnon
Laadukas arvionti. On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys.
Laadukas arvionti On jotakin paljon harvinaisempaa, jotakin arvokkaampaa kuin kyvykkyys. Se on kyky tunnistaa kyvykkyys. (E.Hubbar) Pirkko Huuhka Tutkintotoimikunnan puheenjohtaja 29.9.2015 Erikoisammattitutkinnon
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu
Ammattiosaamisen näytöt / tutkintotilaisuudet ammattillisessa koulutuksessa osa 2. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Ammatilliset tutkinnot Yhteensä yli 350 kpl erilaisia tutkintoja
Ammattiosaamisen näytöt
Työpaikkaohjaaja kouluttajakoulutus Veijo Kykkänen Ammattiosaamisen näytöt Ammattiosaamisen näytöt ovat ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmaperusteisessa koulutuksessa osa opiskelijan arviointia.
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 28 Rakennuseristeiden laadunvalvonta Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen 2 1. Arvioijat Tutkinnon
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Näyttötutkintoaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 48 Materiaalien tai tuotteiden siirrot Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2008 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa
Ammatilliseen koulutukseen liittyvää sanastoa Ammatillinen aikuiskoulutus Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia
KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma. Voimassa alkaen
KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 3 1.1. JOHDANTO... 3 1.2. VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET...
Markkinointiviestinnän ammattitutkinto
Markkinointiviestinnän ammattitutkinto Markkinointiviestinnän ammattitutkinto Markkinointiviestinnän ammattitutkinnon suorittaneet henkilöt työskentelevät monipuolisesti erilaisten yritysten ja organisaatioiden
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov
Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia
Ilmastointiasentajan erikoisammattitutkinto
Ilmastointiasentajan erikoisammattitutkinto Ilmastointiasentajan erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittanut osaa johtaa ja organisoida IV-asentajaryhmän töitä osaa hoitaa käytännön järjestelyt ja materiaalivirrat
Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen
TURVALLISUUSALAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8332) OHJE Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen Hyväksytty turvallisuusalan tutkintotoimikunnan kokouksessa 20.11.2012 Tämä ohje on
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 30 Massan valmistus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen
KOKIN OSAAMISALA 2. Yrittäjän ammattitutkinto, opetussuunnitelma. Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala
www.ahlman.fi 1 KOKIN OSAAMISALA 2 Yrittäjän ammattitutkinto, opetussuunnitelma Yritystoiminnan suunnittelun ja käynnistämisen osaamisala YRITTÄJÄ 3 1. YRITTÄJÄN AMMATTITUTKINNON MUODOSTUMINEN... 4 1.1
Leipomoteollisuuden ammattitutkinto
Leipomoteollisuuden ammattitutkinto Leipomoteollisuuden ammattitutkinto Leipomoteollisuuden ammattitutkinnon pakollisia tutkinnon osia ovat taikinan valmistus ja massan valmistus. Valinnaisia tutkinnon
ILMASTOINTIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2011
Näyttötutkinnon perusteet ILMASTOINTIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2011 Määräys 19/011/2011 Määräykset ja ohjeet 2011:28 Määräykset ja ohjeet 2011:28 Näyttötutkinnon perusteet ILMASTOINTIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1
SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella on yrityksen johtajalta edellytettävä yrityksen strategisen johtamisen
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet YRITTÄJÄN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2007 MÄÄRÄYS 23/011/2007 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3416 0 (nid.) ISBN 978 952 13 3417 7 (pdf) 1 Dno 23/011/2007 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
Oppilaitoksen tarjonta leipurin ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen
Oppilaitoksen tarjonta leipurin ammattitutkintoon valmistavaan koulutukseen Mallinnus rakenteesta, tuotekortteina kuvatusta sisällöstä ja toteutuksen vuosikellosta Henkilökohtaistamisen ja osaamisen arvioinnin
MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN
MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN ARVIOIDA, Tero Hotanen, Turun Aikuiskoulutuskeskus 1. Hakeutumisvaihe verkossa 2. Valmistavan koulutuksen arviointi ja ohjaaminen tutkintotilaisuuteen 3. Tutkintotilaisuuden
SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI
1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet
Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp. Ammattitaitovaatimukset. Opiskelija osaa
Kodin siivous erityistilanteissa 20 osp Ammattitaitovaatimukset Opiskelija osaa suunnitella kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa tehdä kodin siivouksen erityistilanteessa asiakaskohteessa
Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen ammattitutkinto
Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen ammattitutkinto Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen ammattitutkinto Viestinvälitys ja logistiikkapalvelujen ammattitutkinnossa tarkastellaan kokonaispalveluprosessia,
Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena
Axxell Utbildning Ab Opiskelu aikuisena 1. YLEISTÄ VALMISTAVASTA KOULUTUKSESTA JA NÄYTTÖTUTKINNOISTA Näyttötutkintojärjestelmä perustuu läheiseen yhteistyöhön työelämän kanssa ja tarjoaa etenkin aikuisille
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto. Ammatillisen näyttötutkinnon peruste
Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto: Ammatillisen näyttötutkinnon peruste Yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon suorittaneella
Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta
Yrittäjän ammattitutkinto 3.10 Tuotannon hallinta Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotannon hallinta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
Putkiasentajan erikoisammattitutkinto
Putkiasentajan erikoisammattitutkinto Putkiasentajan erikoisammattitutkinto Tutkinnon suorittanut osaa suunnitella ja organisoida putkiasennusurakan työt osaa hoitaa käytännön järjestelyt ja materiaalivirrat
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.3 Ajoneuvohuolto rengasliikkeessä OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.3 Ajoneuvohuolto rengasliikkeessä OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet YRITTÄJÄN AMMATTITUTKINTO 2007 MÄÄRÄYS 22/011/2007 OPETUSHALLITUS ISBN 978 952 13 3414 6 (nid.) ISBN 978 952 13 3415 3 (pdf) 1 Dno 22/011/2007 MÄÄRÄYS Velvoittavana noudatettava
MATKATOIMISTOVIRKAILIJAN AMMATTITUTKINTO 2011
Näyttötutkinnon perusteet MATKATOIMISTOVIRKAILIJAN AMMATTITUTKINTO 2011 Määräys 14/011/2011 Määräykset ja ohjeet 2011:23 Määräykset ja ohjeet 2011:23 Näyttötutkinnon perusteet MATKATOIMISTOVIRKAILIJAN
PUTKIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2011
Näyttötutkinnon perusteet PUTKIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO 2011 Määräys 20/011/2011 Määräykset ja ohjeet 2011:26 Määräykset ja ohjeet 2011:26 Näyttötutkinnon perusteet PUTKIASENTAJAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO
Ohjeet tutkintojen järjestäjille
Ohjeet tutkintojen järjestäjille 2.6.2008 Leipomoalan tutkintotoimikunta nro 8086 Leipomoalan tutkintotoimikunnan toimialaan kuuluvat tutkinnot: elintarvikealan perustutkinto; leipomoalan osaamisala, leipuri-kondiittori
Näyttötutkinnon perusteet
Näyttötutkinnon perusteet DIGITAALIPAINAJAN AMMATTITUTKINTO 2009 MÄÄRÄYS 47/011/2009 OPETUSHALLITUS 1 MÄÄRÄYS 47/011/2009 Näyttötutkinnon perusteet DIGITAALIPAINAJAN AMMATTITUTKINTO 2009 Opetushallitus
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015. HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi 2015 HUIPPUOSAAJANA TOIMIMINEN HUTO 15 osp Määräyksen diaarinumero 59/011/2014 Huippuosaajana toimiminen, 15 osp (vain ammatillisessa peruskoulutuksessa) Ammattitaitovaatimukset
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen 1. Arvioijat Tutkinnon
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto. RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.6 Rengasalan varastopalvelut OPH 37/011/2012
Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RENGASALAN AMMATTITUTKINTO 3.6 Rengasalan varastopalvelut OPH 37/011/2012 Suorittaja: Järjestäjä: Sisällys Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen... 3 1 Arvioijat...
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan käynnistäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi...
Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto
Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinto Kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnossa osoitetaan laaja-alaisia taitoja työskennellä kaupan esimiestehtävissä sekä ylläpitää
Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus
Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO
Näyttötutkinnon perusteet ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN AMMATTITUTKINTO 2010 MÄÄRÄYS 48/011/2010. Määräykset ja ohjeet 2010:9
Näyttötutkinnon perusteet ASIAKIRJAHALLINNON JA ARKISTOTOIMEN AMMATTITUTKINTO 2010 MÄÄRÄYS 48/011/2010 Määräykset ja ohjeet 2010:9 Määräykset ja ohjeet 2010:9 Näyttötutkinnon perusteet ASIAKIRJAHALLINNON
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.8 Sähköinen liiketoiminta
Yrittäjän ammattitutkinto 3.8 Sähköinen liiketoiminta Dnro 53/011/2012 1 A. Sähköinen liiketoiminta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon
OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO
OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA YLEISTÄ Tämä opas on tarkoitettu - tutkintotilaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja
OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI LÄHIHOITAJA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO
OPAS TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITTELU JA NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTI SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA YLEISTÄ Tämä opas on tarkoitettu - tutkintotilaisuuden suunnitteluun, toteutukseen ja
Yrittäjän ammattitutkinto. 3.4 Tuotteistaminen
Yrittäjän ammattitutkinto 3.4 Tuotteistaminen Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotteistaminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan arvioinnin
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta
Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Työnantajien edustajat: Camilla Herlin ja Kristiina Holopainen (Kunnallinen työmarkkinalaitos) Työntekijöiden edustajat: Päivi Bragge (Jyty ry) ja Marjut
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet:
TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Huippuosaajana toimiminen 15 osp Tavoitteet: alan vaativissa tehtävissä. Hän hallitsee alan työt ja työtehtäväkokonaisuudet sekä laajan materiaalivalikoiman.
KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Nivalan ammattiopisto
KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma Nivalan ammattiopisto 2 Sisällys 1. KIVIMIEHEN AMMATTITUTKINTO... 4 1.1 NÄYTTÖTUTKINTOON VALMISTAVA KOULUTUS... 4 1.2 VALMISTAVAN
Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen
Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus
ARVIOIJAKOULUTUS. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja
ARVIOIJAKOULUTUS Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja SISÄLTÖ 1. YLEISTÄ NÄYTTÖTUTKINNOISTA 2. TUTKINTORAKENNE 3. AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN 1. Tutkintotilaisuuden suorittamissuunnitelma
RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO
1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 29 Seulonta, murskaus ja jauhatus Suorittaja: Järjestäjä Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(9) Ohjeet tutkinnon osan
Tutkinnon perusteet Tekstiili- ja muotialan perustutkinto
Tutkinnon perusteet Tekstiili- ja muotialan perustutkinto 1 Vaatteen valmistaminen vaatturityönä, 45 osp Ammattitaitovaatimukset osaa suunnitella vaatteen ja sen valmistuksen vaatturityönä kaavoittaa ja
TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto. Opetusministeriön virallinen
TULISIELUT = Yrittäjän ammattitutkinto TULISOIHDUT =Yrittäjän erikoisammattitutkinto Opetusministeriön virallinen ja sertifioima ammatillinen näyttötutkintö Aikuisten ammatti- ja erikoisammattitutkintoon
5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN
Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon
Näyttötutkinnon arvioijan opas
Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus