NAMIBIA Elämää kuivuuden keskellä

Transkriptio

1 NAMIBIA Elämää kuivuuden keskellä

2

3 TURUN MAANTIETEELLISEN SEURAN JULKAISUJA 1. NAMIBIA Elämää kuivuuden keskellä Toim. Maria Pikkarainen Teemu Ranta Taimi Sitari Antti Vasanen Julkaisun tuottamiseen on saatu ulkoasiainministeriön kansalaisjärjestöille suunnattua tiedotustukea. Julkaisussa esitetyt näkemykset eivät välttämättä edusta ulkoasiainministeriön virallista kantaa.

4 Kannen graafinen suunnittelu: Riitta-Liisa Virtanen Kannen kuvat: Teemu Ranta 2004 kirjoittajat ja kuvaajat Kartta-aineistot: 2002 Atlas of Namibia Project Directorate of Environmental Affairs Ministery of Environment and Tourism Julkaisija: Turun maantieteellinen seura Painopaikka: Newprint, Raisio ISBN: X ISSN:

5 Sisällysluettelo Saatteeksi... 9 Johdanto (Taimi Sitari) Kuiva maa, haavoittuva luonto (Veera Miettinen) Lämmintä ja aurinkoista Monimuotoinen kallioperä Niukka kasvillisuus Vähäiset vesivarat Ympäristöuhat haastavat toimintaan Lähteet Sata vuotta luonnonsuojelua (Teemu Ranta) Maan erityispiirteet suojelun taustalla Suojelualueiden ja -ajatusten kehityksestä Namibin aavikko on kattavassa suojelussa Pohjoisosan Etosha tunnetaan eläimistään Koillisessa suojellaan myös kosteikkoja Virkistysalueita pääkaupungin tuntumassa Etelän mahtava kanjoni Kaokolandin suojelu odottaa toteutumistaan Lähteet Namibian historia kivikaudelta nykyaikaan (Mika Orjala) Esihistorialliset namibialaiset Varhainen asutushistoria ja ensimmäiset löytöretket Eurooppalaiset asettuvat Namibiaan Siirtomaakilpailun aikakausi Saksalaisten siirtomaasta Etelä-Afrikan mandaattialueeksi Kylmän sodan taistelutantereiden kautta kohti itsenäisyyttä Lähteet Windhoekin kaupunkikehitys 1900-luvulla: kolonialismista nopeaan kaupungistumiseen (Antti Vasanen) Kaupunkikehitys Etelä-Afrikan hallinnon alla Itsenäisen Namibian pääkaupunki Yhteenveto Lähteet

6 Pieni mutta monipuolinen väestö (Maria Pikkarainen) Harvaanasuttu maa Väestön pääryhmät ja heidän perinteensä Tavoitteena väestön tasapainoinen kehitys Lähteet Tuulahdus vanhaa Afrikkaa Kaokon Himbat (Niko Humalisto) Kaokon yleisiä piirteitä Sotainen historia Uskonto aina läsnä Himbojen yhteiskunnallinen järjestys Luonnon käyttö Tulevaisuus Lähteet Eriarvoistavasta koulujärjestelmästä yhtäläiseen valinnanvapauteen (Taimi Sitari) Koulutus eriarvoistamisen välineenä Kaikille oikeus koulutukseen Tutkintojärjestelmä antaa luottamusta opetuksen tasoon Korkeakouluopetus laajaa ja monipuolista Lähteet Siirtomaataloudesta itsenäiseen suunnitteluun (Verna Mustonen) Maatalouden kaksijakoisuus Hyvät kalavedet Kaivosteollisuus talouden veturina Vähäinen teollisuus ja kasvavat palvelut Talouden kehittäminen Lähteet Ongelmalliset maanomistusolot odottavat ratkaisua (Verna Mustonen) Maan omistus ja käyttö Maanjako 1900-luvun vaihteesta itsenäisyyteen Maareformi itsenäistymisen jälkeen Maareformilaki Maanhankinta vuoden 1995 jälkeen Uudistusta hidastavia tekijöitä Lähteet

7 Kehittyvä terveydenhuolto ongelmien keskellä (Hanna Lauha) Terveydenhuollon varhaisemmat vaiheet Tämän hetken terveyspalvelut Terveydenhuollon resurssit Suurimmat terveysongelmat Palvelujen saavutettavuus ja käyttö Haasteet Lähteet HIV/aids-ongelma koskettaa koko yhteiskuntaa (Maria Pikkarainen) Namibian HIV/aids-epidemian laajeneminen HIV/aidsin vaikutuksia on nähtävissä koko yhteiskunnassa HIV/aids-ongelman ratkaiseminen vaatii kaikkien osallistumista Lähteet

8

9 Saatteeksi Namibia on Afrikan maista suomalaisille läheisin. Sen ovat tunteneet monet meidän isovanhemmistamme ja jo heidänkin vanhempansa, ja se on vaikuttanut syvästi suomalaisten Afrikka-kuvaan. Sama pätee myös toisin päin. Suomi tunnetaan Namibiassa paremmin kuin missään muussa Afrikan maassa ja tämäkin tunnettuus ulottuu useita sukupolvia taaksepäin. Suomalaiset seurasivat tarkasti Namibian itsenäistymistaistelua, ja kun se viimein saavutti itsenäisyyden maaliskuun 21. päivänä 1990, oli kuin mekin olisimme saavuttaneet jotain. Monet suomalaiset, niin valtio, järjestöt kuin yksityiset ihmisetkin, olivat osallistuneet sitä edeltäneisiin vaiheisiin antamalla sekä taloudellista että henkistä tukea. Yhteyttä vahvistivat vielä monet tuona aikana namibialaisten ja suomalaisten välille syntyneet henkilökohtaiset ystävyyssuhteet. Itsenäistymisen jälkeen namibialaiset ovat halunneet luoda maahansa avoimen yhteiskunnan, johon myös vierailijat ovat tervetulleita. Maahantulomuodollisuudet ovat vähäiset ja liikkuminen sekä tiedonhankinta vapaata ja helppoa. Näin Namibia sopii erittäin hyvin sekä loma- että opintomatkan kohteeksi. Matkailu onkin kohonnut nopeasti tärkeäksi elinkeinoksi. Maan avara ja karu mutta kaunis luonto yhdessä hyväkuntoisen maantieverkoston ja toimivien palvelujen kanssa ovat luoneet sille hyvät edellytykset. Perinteisen turismin lisäksi Namibia on kunnostautunut paikallisyhteisöjen pyörittämän ekomatkailun kehittämisessä. Namibia ei kuitenkaan ole säästynyt ongelmilta. Yhteiskunnassa vanhastaan vallinneen taloudellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden poistaminen on osoittautunut erittäin vaikeaksi ja on edelleen keskeisin kehityshaaste. Lisäksi maata rasittaa korkea HIV/aids-tartuntojen määrä. Myös herkän ympäristön hoito ja sen monimuotoisuuden säilyttäminen vaatii huolellista suunnittelua. Namibia on itsenäistymisestään lähtien ollut poliittisesti vakaa, mikä antaa edellytyksiä ongelmien myönteiselle käsittelylle. Turun yliopiston maantieteen opiskelijat tekivät lokakuussa vuonna 2003 kolmiviikkoisen opintomatkan Namibiaan maassa aikaisemmin työskennelleen dosentti Taimi Sitarin opastuksella. Tämä kirja muodostuu pääosin hankkeen aikana kerääntyneestä aineistosta. Kirjan kuvat ovat myös matkan satoa. Matkaan saatiin avustusta Turun yliopistosäätiöltä, ja tähän kirjaan on saatu avustusta Suomen ulkoasiainministeriöltä, mistä molemmille parhaat kiitokset. Kiitämme yhteistyöstä myös Turun maantieteellistä seuraa, jonka toimesta kirja on tuotettu, sekä Siirtolaisuusinstituuttia, joka oli mahdollistamassa taittoprosessia. 9

10 Kirja pyrkii antamaan tietoa Namibiasta, sen luonnosta, yhteiskunnasta ja kehityksestä. Siinä luodaan myös varsin perusteellinen katsaus maan monivaiheiseen historiaan, jossa suomalaiset ovat olleet mukana toistasataa vuotta. Kirjaa toimittaessamme olemme ajatelleet erityisesti lukiolaisia ja kansan- ja kansalaisopistojen oppilaita. Kirja soveltuu oheislukemistoksi kehitystä, kehitysmaita tai Afrikkaa käsitteleville kursseille. Toivomme myös, että lukijat innostuvat joskus suuntaamaan matkansa Namibiaan joko yksittäin tai ryhminä. Turussa lokakuussa 2004 Maria Pikkarainen Teemu Ranta Taimi Sitari Antti Vasanen 10

11 Johdanto Taimi Sitari Namibia on Saharan eteläpuolisen Afrikan kehittyneimpiä maita ja kuuluu Yhdistyneitten kansakuntien kehitysohjelman tekemässä luokituksessa keskituloisiin maihin. Se sijaitsee Afrikan lounaisosassa eteläisen Atlantin rannikolla. Sen sijainti Kauriin kääntöpiirin korkeapainevyöhykkeellä ja Benguelan kylmän merivirran viilentämällä Atlantin rannikolla on paljolti luonut ne karut luonnonolot, joihin sopeutuen maata on kehitetty. Namibian historiaa ja yhteiskunnallisia oloja taas on muokannut sen poliittinen sijainti rotuerottelua harrastaneen Etelä-Afrikan ja pitkään sisällissotaa käyneen Angolan välissä. Etelä-Afrikan läheisyys ja sen yli seitsemänkymmentä vuotta jatkunut siirtomaahallinto loivat taloudellisesti ja sosiaalisesti jakaantuneen yhteiskunnan. Angolasta päin Etelä-Afrikkaa uhanneen sosialismin pelko taas pitkitti Namibian itsenäistymistä. Kun Namibia lopulta maaliskuun 21. päivänä vuonna 1990 itsenäistyi, voitiin siirtomaavallan katsoa lopullisesti väistyneen Afrikasta. Namibia itsenäistyi erilaiseen maailmanpoliittiseen tilanteeseen kuin muut Afrikan maat. Kylmä sota ja kilpavarustelu olivat päättyneet, kommunismi oli romahtanut ja yksipuoluejärjestelmät olivat kadonneet. Samaan aikaan kun namibialaiset kirjoittivat ensimmäistä perustuslakiaan, useat muut Afrikan maat ahersivat vanhojen perustuslakiensa muuttamiseksi uuteen poliittiseen ilmapiiriin sopivaksi. Niinpä Namibiaan luotiin heti avoin yhteiskunta, johon kuuluu oikeus harjoittaa poliittista toimintaa, ilmaista mielipiteensä ja muodostaa yhdistyksiä. Afrikkaa kuvataan usein mantereeksi, jossa on paljon pieniä maita, kaikkiaan viitisenkymmentä. Kuitenkin Euroopan maihin verrattuna monet niistä ovat valtavan suuria. Namibia on kaksi ja puoli kertaa Suomen kokoinen, mutta vielä paljon harvempaan asuttu. Namibiassa asuu vain kolmasosa Suomen asukkaitten määrästä. Tämä vähäinen väestö on epätasaisesti jakaantunut, noin puolet väestöstä asuu maan pohjoisosissa 200 kilometrin vyöhykkeellä rajasta etelään. Suomen yhteys Namibiaan on pidempi kuin mihinkään muuhun Afrikan osaan. Sen voidaan katsoa syntyneen vuonna 1870, jolloin ensimmäiset suomalaiset saapuivat työskentelemään nykyisen Namibian alueen pohjoisosiin. He olivat lähetystyöntekijöitä, jotka runsaan kymmenen vuotta aikaisemmin perustettu Suomen lähetysseura oli lähettänyt. Aluevalinnan taustalla oli saksalainen Reinin lähetysseura, joka oli työskennellyt Namibian 11

12 Taimi Sitari keski- ja eteläosissa 1840-luvulta lähtien ja jonka puoleen suomalaiset olivat kääntyneet etsiessään sopivaa kohdetta maassa virinneelle kristilliselle lähetysharrastukselle. Saksalaiset olivat vierailleet pohjoisessa Ambomaalla, kuten aluetta siellä asuvan väestön mukaan kutsuttiin, mutta heillä ei tuolloin riittänyt voimavaroja työn aloittamiseen. Namibiaa, sen paremmin kuin sen edeltäjää Lounais-Afrikkaakaan, ei tuolloin vielä tunnettu alueellisena yksikkönä. Alueisiin viitattiin siellä asuvan väestön mukaan, ja alueita hallinnoivat heimopäälliköt tai heimokuninkaat. Pohjoisessa asuivat amboheimot, joista jokaisella oli oma kuninkaansa ja alueensa. Suomalaisten saapuessa väkimäärä oli vielä niin vähäinen, että heimoalueiden välillä oli laajoja asumattomia seutuja. Eteläisimmän heimon, Ndongan, kuningas salli ensimmäisenä suomalaisten asettua asumaan ja työskentelemään valtakunnassaan, ja näin heistä tuli suomalaisten pitkäaikaisin namibialaiskumppani. Työ laajeni muille alueille sitä mukaa kun heimokuninkaat antoivat siihen luvan. Kaiken kaikkiaan työ rajoittui Ambomaan ja Kavangon alueille Pohjois-Namibiassa. Suomalaisten työn tuloksena Pohjois-Namibiaan kehittyivät kirkon lisäksi koulu- ja terveydenhoitojärjestelmät. Vasta yhdeksänkymmentä vuotta myöhemmin 1960-luvulla hallitus alkoi ottaa päävastuun näistä palveluista. Sen sijaan yritykset parantaa ja monipuolistaa alueen taloutta eivät tuottaneet merkittäviä tuloksia. On mielenkiintoista, että taloudellisen tuotannon parantaminen on myöhemmässäkin kehitysyhteistyössä osoittautunut ongelmalliseksi, varsinkin Afrikassa. Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon kiristyessä ja koulutustason ja siten yhteiskunnallisten kysymysten tiedostamisen kohotessa alkoi alueella luvulla poliittinen liikehdintä. Namibian itsenäisyyttä ajaneen pääpuolueen Swapon (South-West African People s Organization) jäsenistä laaja enemmistö oli amboja. Ilmeisesti Etelä-Afrikka näki myös suomalaisten läsnäolon poliittisena uhkana, sillä monien viisumit peruttiin ja uusien saaminen kävi lähes mahdottomaksi. Kun suomalaisten työntekijöiden määrä oli luvulla ollut toista sataa, oli heitä 1980-luvun lopulla enää neljätoista. Namibian itsenäistymispyrkimyksten voimistuessa 1960-luvulla suomalaisten ja namibialaisten kumppanuus sai lisää ulottuvuuksia monenlaisen ystävyys- ja solidaarisuustyön muodossa. Myös Suomen valtio antoi tukea namibialaisille sekä suoraan humanitaarisena apuna Namibian vapausliikkeelle että tukena kansalaisjärjestöjen toiminnalle. Yhdistyneet kansakunnat teki 1970-luvulla useita Namibian itsenäistymistä ajavia päätöksiä ja vuonna 1978 se nimitti suomalaisen Martti Ahtisaaren valvomaan tähän liittyvien vaalien järjestelyjä. Tarvittiin kuitenkin vielä toistakymmentä vuotta ja maailman poliittisen ilmapiirin muutos, ennen kuin tämä tehtävä saatiin päätökseen vuonna

13 Johdanto Namibian itsenäistymisen jälkeen kumppanuuteen tuli luonnollisesti voimakkaana myös virallinen valtioiden välinen ulottuvuus. Maiden välille solmittiin diplomaattisuhteet ja Windhoekiin perustettiin suurlähetystö. Taloudellinen tuki Namibialle lisääntyi ja siitä tuli yksi Suomen kehitysyhteistyön pääkumppaneista. Suomi antoi kahdenvälistä apua erityisesti vesi- ja terveyssektoreille, mutta mukana oli myös geologiseen kartoitukseen, metsänhoitoon ja koulutukseen liittyneitä hankkeita. Kun Namibian hallintoa alettiin myöhemmin hajauttaa, tuli tämän edistäminen kehitysyhteistyön piiriin. Suomi on jatkanut lisäksi perusterveydenhuollon, vesihuollon ja metsänhoidon avustamista, mutta tuki on suunnattu erityisesti juuri niiden hallinnon kehittämiseen ja alueellistamiseen. Itsenäistyminen avasi myös suomalaisille kansalaisjärjestöille pääsyn maahan. Järjestöt, jotka olivat tukeneet namibialaisia itsenäisyystaistelun aikana maan rajojen ulkopuolella, saattoivat nyt jatkaa työtään itsenäisen maan rakentamiseksi sekä sodan fyysisten ja henkisten vaurioiden korjaamiseksi. Namibiaan syntyi nopeasti parisenkymmentä kansalaisjärjestöprojektia. Niissä painottuivat erityisesti paikallisten vammaisjärjestöjen kehittäminen sekä monenlainen koulutus ja ympäristönhoito. Vastaitsenäistyneessä maassa ei ollut heti vahvoja kansalaisjärjestöjä, mikä aluksi vaikeutti toimintaa. Kuitenkin, ja ehkä osittain juuri kansalaisjärjestöjen aktiivisuuden ansiosta, Namibiaan syntyi nopeasti järjestöjä, jotka ovat osaltaan vahvistaneet kansalaisyhteiskunnan muodostumista. Itsenäinen Namibia on kehittynyt suotuisasti. Tälle on antanut hyvän perustan sen maailman parhaaksi luonnehdittu perustuslaki. Maan sosiaalisen kehittämisen johtoajatuksena on ollut kaikenlaisen eriarvoisuuden vähentäminen. Tämä on merkinnyt panostamista koululaitoksen ja terveydenhuollon parantamiseen erityisesti aikaisemmin syrjityillä alueilla sekä tieto- ja kuljetusliikenteen kehittämistä kaikille seuduille maan sisäisen integraation parantamiseksi. Kehityksen taloudellisen pohjan luomiseksi maa on pyrkinyt luomaan sellaiset olosuhteet, jotka houkuttelisivat investointeja. Vaikka tässä ei olekaan täysin onnistuttu, on bruttokansantuote kuitenkin jatkuvasti kasvanut laskettiinpa se sitten kokonaisuutena tai asukasta kohden. Suotuisasta taloudellisesta kehityksestä ja sen mahdollistavasta toimivasta hallinnosta johtuen Suomen ja Namibian välisissä suhteissa on alettu irtaantua avustaja vastaanottaja-mallisesta yhteistyöstä ja siirtyä tasavertaiseen kumppanuuteen. Suomen lähetysseura on nähnyt, että sen tehtävä siellä on päättymässä ja alkanut korostaa itsenäisten kirkkojen välisen ystävyyden merkitystä. Suomen valtio puolestaan on todennut Namibian kehittyneen niin suotuisasti, että on aika siirtyä lahja-avusta monipuolisempaan yhteistyöhön. Täs- 13

14 Taimi Sitari sä yhteistyössä hyödynnetään monenlaisia välineitä, kuten kaupan, investointien ja yksityisen sektorin yhteistyön edistämistä sekä kulttuurivaihtoa ja muita vaihto-ohjelmia. Näin Namibian ja Suomen välinen pitkä kumppanuus jatkuu molemmat yhteiskunnat laajasti käsittävänä toimintana. Tässä teoksessa luodaan monipuolinen katsaus tämän Suomen pitkäaikaisen kumppanimaan luontoon, yhteiskuntaan ja joihinkin kehityskysymyksiin. Namibian karu luonto on hyvin haavoittuva, ja maassa onkin ryhdytty toimiin sen suojelemiseksi. Tämä tapahtuu sekä yleisen ympäristöpolitiikan, että erityisten suojelualueiden muodossa. Tätä aihepiiriä käsittelevät Veera Miettinen (Kuiva maa, haavoittuva luonto) ja Teemu Ranta (Sata vuotta luonnonsuojelua). Mika Orjala antaa kattavan kuvan Namibian alueen esihistoriasta ja historiasta (Namibian historia kivikaudesta nykyaikaan). Kehitystä seurataan aina ihmiskunnan alkuhämärästä toisen vuosituhannen loppuun. Nämä vaiheet heijastuvat myös pääkaupungin, Windhoekin, kehityksessä, mitä tarkastelee kirjoituksessaan Antti Vasanen (Windhoekin kaupunkikehitys luvulla: Kolonialismista nopeaan kaupungistumiseen). Namibian väestö on kulttuurisesti hajanainen ja saapunut alueelle eri suunnista. Maria Pikkarainen käsittelee kirjoituksessaan sekä väestön demografisia piirteitä että eri väestöryhmien kulttuurisia eroja (Pieni mutta monipuolinen väestö). Namibian keskeisimpiä kehitystehtäviä on tämän siirtomaavallan aikana hajanaisena pidetyn väestön integroiminen yhtenäiseksi kansaksi. Niko Humalisto taas tutustuttaa lukijan lähemmin yhteen Namibian väestöryhmistä, himboihin, jotka sitkeimmin ovat pitäytyneet omaan perinteiseen kulttuuriinsa (Tuulahdus vanhaa Afrikkaa Kaokon himbat). Namibian kansantaloutta leimaa palveluiden ja alkutuotannon suuri osuus kokonaiskansantuotteesta. Vaikka talous onkin kasvussa ja siten kehittynyt suotuisasti, ei sen perusrakenne ole itsenäisyyden jälkeen muuttunut. Jalostettujen tuotteiden osuus on edelleen vähäinen. Taloutta ja siihen liittyviä kehityskysymyksiä tarkastelee kirjoituksessaan Verna Mustonen (Siirtomaataloudesta itsenäiseen suunnitteluun). Hän käsittelee myös Namibian hankalaa maakysymystä (Ongelmalliset maanomistusolot odottavat ratkaisua). Namibia peri siirtomaakaudelta kaksijakoisen etnisyyteen perustuvan maahallinnon, missä kaupallisessa maatalouskäytössä olevaa maata saattoivat omistaa vain valkoiset. Tämän järjestelmän oikeudenmukainen purkaminen on käynnissä, mutta edistyy hitaasti. Opetusjärjestelmä on Namibiassa avainasemassa pyrittäessä luomaan yhtenäinen ja valveutunut yhteiskunta. Namibia pyrkii kaikin tavoin avaamaan kansalaisille yhtäläiset opiskelumahdollisuudet ja käyttää tähän vuosittain noin neljäsosan valtion budjetista. Tämän järjestelmän kehityksen vaiheita 14

15 Johdanto tarkastelee Taimi Sitari (Eriarvoistavasta koulujärjestelmästä yhtäläiseen valinnanvapauteen). Terveyspalveluja tarkastele Hanna Lauha (Kehittyvä terveydenhuolto ongelmien keskellä). Terveydenhuollon verkostoa pyritään vahvistamaan ja samalla siirretään painopistettä entistä enemmän perusterveydenhuoltoon. Terveydenhuolto on kuitenkin tavattomien haasteiden edessä, suurimpana niistä HI-virus, jonka kantajia on aikuisesta väestöstä jo noin 20 prosenttia. Tätä erityiskysymystä ja sen sosiaalisia, taloudellisia ja inhimillisiä vaikutuksia käsittelee Maria Pikkarainen (HIV/aids-ongelma koskettaa koko yhteiskuntaa). 15

16 TEEMU RANTA Kuva 16. Keihäsantilooppi on Namibian kansalliseläin. Kuvan yksilö on turvassa Etoshan kansallispuistossa, mutta heti puistoa ympäröivillä yksityisillä riistafarmeilla laji joutuu luvallisen metsästyksen kohteeksi, salametsästyksestä puhumattakaan. 16

17 Kartta 17. Namibia yleiskartta 17

18 18

19 Kuiva maa, haavoittuva luonto Veera Miettinen Namibian luonnon ja ympäristön vallitsevin piirre on kuivuus. Suuri osa maasta on aavikkoa tai puoliaavikkoa. Namibia voidaankin jakaa karkeasti kolmeen osaan ilmaston ja luonnonolosuhteiden mukaan: lännessä Atlantin rannikolla sijaitsee Namibin autiomaa, idässä Kalaharin puoliautiomaa ja niiden väliin jää keskiylänkö. Jokaiselle alueelle ilmasto, maa- ja kallioperä, topografia ja kasvillisuus luovat omat piirteensä. Karu luonto on haavoittuva ja siksi ympäristöongelmat ovat nousseet Namibiassa suureksi huolenaiheeksi. Ympäristöongelmat on tiedostettu erityisesti itsenäistymisen jälkeen. Namibiaa uhkaa aavikoituminen, jota vastaan maa on alkanut toimia perustamalla sitä hidastavia ja sen vaikutuksia vähentäviä ympäristöohjelmia. Lämmintä ja aurinkoista Namibian ilmasto on kuiva ja kuuma. Lämpötilat vaihtelevat suuresti eri alueiden välillä ja vaikuttavat siten myös näiden kasvillisuuteen ja eläimistöön. Lämpötilat saattavat vaihdella myös samalla alueella vuotuisesti ja vuorokautisesti aina nollan ja viidenkymmenen asteen välillä. Suurimmat päivittäiset lämpötilan vaihtelut esiintyvät kaikista kuivimmilla alueilla, joissa kasvillisuus ei tasoita lämpötilan vaihteluita. Aavikolla päivä- ja yölämpötilojen ero voi olla erittäin suuri. Kun lämpötila päivällä saattaa kohota neljäänkymmeneen asteeseen, voi se yöllä laskea alle nollan. Rannikolla ilmastoa viilentävät kylmä merituuli ja sen mukanaan tuoma kosteus sekä sumu. Namibia sijaitsee eteläisellä pallonpuoliskolla, joten sen lämpimimmät kuukaudet ovat tammi- ja helmikuu. Lämpötiloiltaan eurooppalaiselle miellyttävimmät vuodenajat ovat huhti- ja toukokuu sekä elo- ja syyskuu. Tällöin ilma on miellyttävä erityisesti keskiylängöllä, jossa korkeus merenpinnasta viilentää ilmastoa. Namibian pinta-alasta noin 16 prosenttia on kuivaa ja lähes 70 prosenttia puolikuivaa aluetta. Sateettomia päiviä on vuodessa yli 300, joten kuivuuden lisäksi Namibiaa leimaa lähes jatkuva auringonpaiste. Suurin osa sateista saadaan sadekautena, joka kestää marraskuusta maaliskuuhun. Tällöin voi sataa päivittäin useidenkin viikkojen ajan, mutta yleisesti helmikuuhun mennessä runsaimmat sateet ovat jo sataneet. Sateet tulevat enim- 19

20 Veera Miettinen Kartta 20. Namibian keskimääräinen vuotuinen sademäärä (Koivisto ym. 1990, 18). NIKO HUMALISTO Kuva 20. Epupan putoukset sijaitsevat Angolan vastaisella rajalla virtaavassa Kunenejoessa, maan luoteisosassa. Joessa virtaa vettä ympäri vuoden, toisin kuin Namibian sisäosien vain sadekausina virtaavissa joissa. 20

21 Kuiva maa, haavoittuva luonto TEEMU RANTA Kuva 21. Sossusvlein ympäristössä Namibin dyynit kohoavat jopa yli 200 metrin korkeuteen ympäristöstään ja ovat näin maailman korkeimpien joukossa. Etualan allas täyttyy runsaiden sateiden jälkeen joen kauempaa kuljettamalla vedellä, joka imeytyy maaperään jättäen jälkeensä vaaleaa savea. 21

22 Veera Miettinen mäkseen ukkoskuuroina. Vuotuinen keskimääräinen sademäärä Namibiassa on 250 mm, mutta sademäärät vaihtelevat huomattavasti maan eri osien välillä. Runsaimmat sateet ovat Kaprivilla, keskimäärin noin 700 mm vuodessa, ja niukimmat rannikolla, missä ne jäävät alle 50 millimetriin. Sademäärät vaihtelevat huomattavasti myös eri vuosina, joten sateiden määrää on hankala ennustaa. Namibin autiomaassa sataa erittäin vähän, joillain seuduilla keskimäärin vain alle 20 millimetriä vuodessa. Tämän erittäin kuivan ja vähäsateisen ilmaston aiheuttaa rannikon tuntumassa virtaava kylmä Benguelan merivirta, mikä aiheuttaa sen, että merituulten kosteus sataa jo merellä, eikä siten saavuta rannikkoa. Kosteutta kulkeutuu kuitenkin mereltä Namibin aavikolle sumuna. Sumut yltävät ainoastaan kapealle rannikkovyöhykkeelle, harvoin kauemmaksi kuin kilometrin päähän rannikosta. Sumun tuoman kosteuden määrä on huomattava. Neliömetrin suuruiseen pystyyn asetettuun verkkoon voi tiivistyä jopa useita litroja vettä vuorokaudessa. Tämän kosteuden ansiosta aavikolla esiintyy monenlaista elämää. Aavikon kasvit ja eläimet ovatkin sopeutuneet äärimmäiseen kuivuuteen hyvin eri tavoin. Monet eläimet kaivautuvat päivällä maan sisään vähentääkseen haihtumista. Toisilla kasveilla on pohjaveteen ulottuvat juuret ja toiset ottavat vettä lehdille tiivistyvästä kosteudesta. On myös eläimiä, jotka keräävät vartalollaan ilman kosteutta, joka sitten tiivistyy vedeksi. Sademäärät kasvavat rannikolta koilliseenpäin mentäessä. Keskusylängön alueella vuotuiset sademäärät vaihtelevat 100 ja 350 mm:n välillä. Ai- ANTTI VASANEN Kuva 22. Head-standing beetle eli ns. päällään seisova kovakuoriainen on saanut nimensä taidostaan hyödyntää yöllä mereltä aavikolle työntyvää sumukosteutta antamalla sen tiivistyä dyynin harjalla ylös nostettuun takaruumiiseensa pisaroiksi, jotka sitten valuvat kohti suuta. Gobabeb. 22

23 Kuiva maa, haavoittuva luonto van Namibian koillisosissa sademäärät voivat olla jopa yli 700 mm vuodessa. Maan pohjoisosissa sademäärät ovat riittävät maanviljelyn harjoittamiseen. Korkeat lämpötilat aiheuttavat myös suuren haihdunnan. Arvioiden mukaan jopa yli 80 prosenttia sateesta haihtuu suoraan ja kasvit haihduttavat 14 prosenttia. Näin ollen ainoastaan kaksi prosenttia sataneesta vedestä joko imeytyy maahan tai päätyy vesistöihin. Monimuotoinen kallioperä Namibian kallioperä on monimuotoinen ja melko hyvin tunnettu. Namibian geologiaan on vaikuttanut suuresti niin jääkausi kuin tulivuoren purkauksetkin. Vanhimmat kivilajit Namibiassa ovat yli miljoonaa vuotta vanhoja. Kuva 23. Hoba-meteoriitti on suurin tunnettu maahan iskeytynyt ja yhtenäisenä säilynyt kappale. Se painaa 60 tonnia ja koostuu pääasiassa raudasta (82,4 %), nikkelistä (16,4 %) ja koboltista (0,76 %). Iskusta on aikaa noin vuotta, joten kappale ehti peittyä kokonaaan sedimentteihin ennen kuin se löydettiin ja kaivettiin esiin. MIKA ORJALA 23

24 Veera Miettinen TAIMI SITARI GLOBAL LAND COVER FACILITY, KUVA

25 Kuiva maa, haavoittuva luonto TEEMU RANTA Kuva 24a (vas. ylh.). Namibian ja Etelä-Afrikan rajalla virtaavaan Oranjejokeen pohjoisesta laskeva Fish River on kuluttanut alajuoksulla meanderoivan uomansa syvälle laajemman jokilaakson pohjaan mahtavaksi kanjoniksi. Kuva 24b (vas. alh.). Landsat TM - satelliittikuva Namibin aavikolta näkyvän valon aallonpituusalueella. Kuisebjoen uoma erottuu selkeästi kuvan alaosassa. Se estää ajoittaisten tulviensa ja jokilaakson puuston avulla eteläpuolisen hiekka-aavikon hiekan leviämisen pohjoispuoliselle soraaavikolle (vertaa kuva 51a). Kuvat 25a (oik. ylh.) ja 25b (oik. alh.). Swakopjoessa sijaitsee Moon landscape eli Kuumaisema, joka lienee saanut nimensä harmaasta ja elottomasta yleisvaikutelmastaan. Kulutusta kestänyt tummasävyinen harjanteen ydin on doleriittia. TEEMU RANTA 25

26 Veera Miettinen Vaikka alueen geologia on hyvin monimuotoinen, voidaan Namibian alue jakaa geologisilta piirteiltään karkeasti neljään osaan. 1. Rannikkotasanko ja Namibin aavikko 2. Namibian jyrkänteet (escarpment) 3. Keskiylänkö 4. Kalaharin puoliautiomaa Namibin aavikko, joka käsittää 15 prosenttia Namibian pinta-alasta, sijaitsee Atlantin rannikolla ulottuen noin km sisämaahan. Se on yksi vanhimmista nykyisin maapallolla esiintyvistä aavikkoalueista. Pohjois-eteläsuunnassa autiomaa ulottuu aina Oranjejoelta pohjoisen Kunenejoelle asti eli autiomaa on pituudeltaan lähes km ja se jatkuu vielä pitkälle molempien naapurimaiden alueille. Alueen eteläosissa Kuisebjoelle saakkaesiintyy laajoja hiekkadyynialueita, jotka houkuttelevat paikalle vuosittain paljon turisteja. Korkeimmat hiekkadyynit ulottuvat yli kahdensadan metrin korkeuteen. Hiekkadyynit muodostuvat pääasiassa kvartsijyvistä. Sossusvlein alueella aavikon ja hiekkadyynien keltainen hiekka on peräisin Namibin aavikolta, mutta syvänpunainen hiekka on peräisin Kalaharin alueelta, josta se on kulkeutunut etelään Oranjejoen seudulle. Sieltä etelästä puhaltavat tuulet ovat kuljettaneet hiekkaa pohjoiseen Namibin aavikolle muodostaen siitä monenlaisia dyynejä. Dyynit liikkuvat tuulen mukana etenemisvauhdin vaihdellessa muutamasta metristä aina 50 metriin vuodessa. Etelän hiekkadyyni-alue päättyy Kuisebjokeen ja sen muodostamaan kanjoniin. Tuuli kuljettaa hiekkaa kanjoniin, mutta siinä ajoittain virtaava vesi kuljettaa hiekan merelle, joten hiekka ei pääse kulkeutumaan joen pohjoispuolelle. Kuisebjoen pohjoispuolella autiomaa on karua ja kivistä tasankoa. Rannikon ja keskiylängön välillä on jyrkännevyöhyke, jossa maasto kohoaa melko jyrkästi noin 200 metrin korkeudesta noin metrin korkeuteen. Jyrkänne ei ole yhtenäinen seinämä, vaan se on eroosion ja ajoittain virtaavien jokien halkoma ja kuluttama sekä paikoitellen vaikeasti havaittava. Jyrkännealueen luonto on monimuotoisena erittäin tärkeä suojelukohde. Namibian korkeimmat vuoret ja vuoristot sijaitsevat tällä vyöhykkeellä tai aivan sen välittömässä läheisyydessä. Korkein vuori on metriin kohoava Brandberg. Keskiylänkö sijaitsee jyrkännevyöhykkeestä itään. Se käsittää melkein puolet maan koko pinta-alasta. Suurin osa Namibian alueella virtaavien jokien latvoista sijaitsee tällä keskiylängön alueella. Keskiylänkö ulottuu metrin korkeuteen ja on pinnanmuodoiltaan hyvin vaihteleva. Toisaalla ylänkö on hyvinkin tasaista, ja toisaalla on taas vuoristoista. Keskiylängön luoteisosassa sijaitsevat monimuotoiset Kaokovuoret. Keskiosat ovat lä- 26

27 Kuiva maa, haavoittuva luonto hes tasankoa, johon kuitenkin maisemallista vaihtelua antavat monet jäännösvuoret. Eteläosa on tasaista ja hiekkaista aluetta, jolle ovat leimaa antavia laajat matalahkot pöytävuoret. Idässä sijaitsee Kalahari, jota luonnehtii kallioperän peittävä paksu, enimmäkseen punertava hiekkakerros. Se on kasvillisuudeltaan puu- ja pensasaroa. Kalaharissa sataa hieman runsaammin kuin Namibin aavikolla, mutta sateet ovat sielläkin hyvin epäsäännöllisiä. Maaperän ravinteiden niukkuus kuitenkin estää esimerkiksi maanviljelyn, vaikka sademäärä paikoitellen olisikin siihen riittävä. Niukka kasvillisuus Namibian koillinen länsi-suunnassa muuttuvat ilmasto-olosuhteet ja erilaiset maannokset ovat vaikuttaneet kasvillisuusvyöhykkeiden muodostumiseen. Vuotuisen sademäärän perusteella maa voidaan jakaa kolmeen eri kasvillisuusvyöhykkeeseen: aavikkoon, savanniin ja metsäalueeseen. Vaihettumisvyöhykkeet ovat kuitenkin leveät. Namibin aavikon lisäksi maassa on toinen aavikkoalue, Etoshan allas, joka on suola-aavikkoa. Alueen ympäristö on rauhoitettu Etoshan kansallispuistoksi. Jos Pohjois-Namibiassa ja Etelä-Angolassa sataa runsaasti, saattaa Etoshan altaaseen valua vettä. Tämä ei kuitenkaan tapahdu läheskään joka vuosi, joten allas erottuu ympäristöstään valkoisena suola-aavikkona, joka voidaan erottaa selvästi jopa satelliittikuvissa. Suurin osa Namibian kasvillisuusalueista on ruoho- tai puusavannia. Pohjois- ja koillisosissa, joissa on riittävä vuotuinen sademäärä, esiintyy metsiä. Myös pohjoisrajalla ympäri vuoden virtaavien jokien vesi mahdollistaa niiden varsilla niin kutsuttujen galleriametsien esiintymisen. Aavikon ja keskiylängön alueilla kasvillisuus on runsainta ajoittain virtaavien jokien läheisyydessä. Joen uomissa kasvaa kasvillisuutta, joka saa riittävästi kosteutta myös kuivana kautena suhteellisen lähelle pintaa kohoavasta pohjavedestä. Uutta pohjavettä muodostuu sateiden aikaan osan vedestä vajotessa joen pohjaan. Vähäiset vesivarat Vesi on epäilemättä Namibian niukin luonnonvara. Vesivarojen vähäisyys ja niiden paikallisuus on kautta aikojen vaikuttanut maan asuttamiseen ja ihmisen toimintaan. Jokia, joissa virtaa vettä vuoden ympäri, sijaitsee ainoastaan rajoilla sekä etelässä että pohjoisessa. Oranjejoki virtaa rajajokena 27

28 Veera Miettinen TEEMU RANTA Kuva 28a. Namibin aavikon reunalla voi geologista historiaa tulkita kalliosta helposti, koska peittävä kasvillisuus on vähäistä. Kulutus ja kasautuminen ovat vaihdelleet eri aikoina ja eri olosuhteissa, joista viimeisin kuiva kausi on vain yksi esimerkki. TEEMU RANTA Kuva 28b. Remhoogten solassa voi nähdä kiehtovia poimuja vuorten seinämillä, kun aikoinaan vaakasuoraan kerrostuneet sedimentit ovat joutuneet taipumaan tässä siirrosvyöhykkeessä ja paljastuneet eroosion myötä. Kasvillisuus muodostuu lähinnä ruohoista ja matalista pensaista. 28

29 Kuiva maa, haavoittuva luonto TEEMU RANTA Kuva 29a. Keskiylängöllä maisemaa täplittävät mm. siellä täällä kohoavat vuoret ja kukkulat. Kasvillisuus on melko karua ruoho- ja pensassavannia tässä Rehobothista länteen sijaitsevassa paikassa. Isot puut ovat todella harvinaisia, joten ne ovat kutojalintuyhdyskuntien haluttuja pesäpaikkoja. TEEMU RANTA Kuva 29b. Khorixaksen eteläpuolella ruohostoja täplittävät harvassa kasvavat puut. Autot nostattavat huomattavan pölypilven ajettaessa kuivaa soratietä. 29

30 Veera Miettinen Namibian ja Etelä-Afrikan välillä, ja pohjoisessa virtaavat Kunene-, Kavango-, Kwando- ja Zambesijoet Angolan, Botswanan ja Sambian vastaisilla rajoilla. Tärkeän vesivaran kuivilla alueilla muodostavat myös ajoittain virtaavat joet. Osissa jokia saattaa virrata vettä ainoastaan muutamana päivänä vuodessa sateiden jälkeen ja osa joista on kuivina jopa useana vuotena peräkkäin. Ajoittain virtaavilla joilla on kuitenkin merkitystä pohjaveden muodostumiselle. Joen uomaan kaivetuista kuopista saadaan vettä silloinkin, kun joen pinta on jo kuivunut. Niinpä asutus on keskittynyt näiden jokiuomien läheisyyteen. Namibiassa on vain muutamia pieniä järviä. Jotkin niistä ovat muodostuneet karstialueille maanalaisten luolien romahtaessa. Tällaiset järvet ovat pienialaisia mutta syviä. Tunnetuin näistä on Otjikotojärvi, joka sijaitsee maan pohjoisosassa noin 24 kilometriä Tsumebin kaupungista länteen. Järvi on halkaisijaltaan noin satametrinen ja se on ainakin 55 metriä syvä. Järvi löydettiin vuonna 1851 ja ensimmäisen maailmansodan aikana saksalaiset upottivat sinne suuria määriä aseita ja muita sotatarvikkeita, jotteivät ne joutuisi eteläafrikkalaisten käsiin. Otjikotojärvessä ja läheisessä Guinasjärvessä elää harvinainen kirjoahvenlaji (Pseudocrenilabrus philander), jota ei ole tavattu missään muualla. Osa Namibian järvistä on suurempia ja matalampia suolajärviä. Ajoittain virtaavissa joissa on tasankoja, joihin muodostuu järviä sateiden aikaan. Nämä järvet kuitenkin kuivuvat nopeasti sateiden lakattua. Vesivaroiksi voidaan laskea myös ihmisen tekemät padot ja niiden tekoaltaat. Namibiassa on 12 valtion rakennuttamaa suurta patoa, jotka sijaitsevat ajoittain virtaavissa joissa. Namibia onkin yksi harvoista maista, joka rakentaa patoja jokiin, joissa virtaa vettä vain sadeaikana. Ne ovat rakennettu vesivarastoiksi, joista monet kaupungit saavat makeaa vettä. Suuri määrä vettä haihtuu patoaltaista ja vettä käytetään myös kasteluun. Lisäksi Namibiassa on lukemattomia pieniä, maatalouteen käytettäviä yksityisiä patoja. Namibiassa esiintyy myös lähteitä, joista on historian aikana muodostunut tärkeitä vedenhankintapaikkoja. Pääkaupunki Windhoekkin syntyi nykyiselle paikalleen osaksi sieltä löytyneiden kuumien lähteiden ansioista. Etoshan kansallispuistossa sijaitsee useita luonnonlähteitä, joista on muodostunut tärkeitä villieläinten juomapaikkoja. Kaokovuorilla lähteet ovat pääasiallisin vesivara sekä karjan että ihmisen tarpeisiin. Vesivarojen niukkuuden vuoksi pääkaupungissa on jo pitkään pyritty kierrättämään vettä. Nykyisin Windhoekissa on uusi vedenpuhdistamo, joka tuottaa juomavettä jätevedestä ja Goreangab-padosta saatavasta raakavedestä. Windhoekin jätevesi kierrätetään sataprosenttisesti. Kierrätetyn veden 30

31 Kuiva maa, haavoittuva luonto osuus pääkaupungin talousvedestä on noin kolmasosa. Windhoek on tässä ollut edelläkävijä koko maailmassa. Ympäristöuhat haastavat toimintaan Namibian ympäristöhallinto kuuluu ympäristö- ja matkailuministeriölle. Itsenäistymisen jälkeen on alettu kiinnittää entistä enemmän huomiota kestävään kehitykseen. Vuonna 2001 pidetyssä konferenssissa ympäristöalan ja kestävän kehityksen asiantuntijat pyrkivät määrittelemään Namibian tärkeimmät ympäristökysymykset. Esille tuli seuraavanlaisia asioita: Aavikoituminen on Namibian suurin ympäristöongelma. Jo nykyisin maasta suurin osa on aavikkoa tai puoliaavikkoa. Aavikoituminen tarkoittaa maaperän laadun huononemista ja hedelmällisen maan muuttumista aavikoksi. Aavikoitumisen perimmäisiä syitä Namibiassa kuten myös muualla kuivilla alueilla ovat ihmisten köyhyys ja maan epäreilut omistusoikeudet, mitkä pakottavat ihmisiä ottamaan maanviljelykseen myös siihen sopimattomia reuna-alueita. Vuonna 1994 Namibiassa perustettiin kansallinen aavikoitumisen estämisohjelma. Ohjelman tarkoitus on edistää maan luonnonvarojen kestävää ja tasapuolista käyttöä. Aikaisemmin ympäristöongelmissa on pyritty asiantuntijoiden ja tieteen tarjoamiin ratkaisuihin ja unohdettu paikallinen osaaminen täysin. Nyt perustetun ohjelman tarkoituksena on sen sijaan edistää ja tukea paikallisia yhteisöjä ja viljelijöitä aavikoitumisen torjumisessa. Ohjelman tarkoituksena onkin yhdistää paikallinen osaaminen sekä tiede ja sitä kautta saada aikaan parempia tuloksia. Ohjelman tärkeimmät tavoitteet yleisellä tasolla ovat kansallisten ja paikallisten valvontasysteemien perustaminen aavikoitumisen kartoittamiseksi, valittujen paikallisten organisaatioiden tukeminen niiden toiminnassa sekä luonnonvarojen hoidossa ja kestävässä käytössä, ja ohjelman tuomien kokemuksien antaminen paikallisten tahojen ja muiden aavikoitumisesta kärsivien valtioiden käyttöön. Ohjelma keskittyy muun muassa lisäämään alueiden kuivuuden sietokykyä ja vähentämään paikallisten ihmisten riippuvuutta haavoittuvista luonnonvaroista. Heitä autetaan ja rohkaistaan hankkimaan vaihtoehtoisia tulonlähteitä. Ohjelma kuuluu Yhdistyneitten kansakuntien aavikoitumisen ehkäisysopimukseen liittyviin toimenpiteisiin, ja Saksa ja Suomi tukevat sitä taloudellisesti. Makeaa vettä on hyvin niukasti saatavilla Namibian alueella. Makea vesi on yksi maan kriittisimmistä luonnonvaroista. Vesivarojen niukkuus johtuu erittäin kuivasta ilmastosta ja epäsäännöllisistä sateista. Namibian valtio onkin ryhtynyt toimiin selvittääkseen makean veden johtamista pohjoisen 31

32 Veera Miettinen ANTTI VASANEN Kuva 32a. Waterberg, maan pohjoisosassa on pöytävuori, joka on syntynyt eroosion kulutettua vuorta ympäröiviä sedimenttejä huomattavasti nopeammin kuin sen lakialuetta. Akaasiat peittävät maata paikoin tiheänäkin pensaikkona. TAIMI SITARI Kuva 32b. Caprivin kaistaleella ja sen länsipuolella kasvillisuus muodostaa jo harvahkoa metsää. Tämä on mahdollista, koska alueen vuotuinen sademäärä on Namibian korkeimpia. Vuodenaikaisvaihtelu näkyy kuitenkin selkeästi, sillä useimmat puut pudottavat lehtensä kuivan kauden ajaksi. Ihminen hyödyntää voimakkaasti metsien puustoa, joten ne eivät ole alkuperiäsessä tilassa. 32

33 Kuiva maa, haavoittuva luonto MIKA ORJALA Kuva 33a. Otjikotojärvi sijaitsee Tsumebin kaupungin lähettyvillä. Tämä halkaisijaltaan noin satametrinen järvi on syntynyt karstialueille tyypillisten luolien tai maanalaisten onkaloitten katon romahdettua, jolloin pohjavesi on tullut esiin. Namibiassa tällaiset ja muutkin luonnolliset järvet ovat kuitenkin harvinaisuus. TAIMI SITARI Kuva 33b. Keetmanshoopin lähellä kasvaa maan eteläosalle tyypillisiä, joskaan ei kovin yleisiä, viinipuita (quiver tree). Puun nimi johtuu siitä, että sen tuppena irtoavasta kuoresta valmistetaan nuolikoteloita eli viinejä. 33

34 Veera Miettinen joista maan kuivempaan keskiosaan. Veden laadun heikkeneminen, mikä johtuu veden suolaantumisesta, rehevöitymisestä ja saastumisesta, antaa myös aihetta huoleen. Luonnonvaroja käytetään tehottomasti ja tuhlailevasti, mikä näkyy esimerkiksi kasvaneena jäteongelmana ja ympäristökuormituksen lisääntymisenä. Ekosysteemien, lajien ja geneettisen monimuotoisuuden väheneminen johtuu maankäytön muutoksista ja ihmisen toiminnasta kuten maanviljelyn laajentumisesta, saastumisesta ja salametsästyksestä. Biodiversiteettiä pyritään suojelemaan perustamalla suojelualueita ja -ohjelmia, tehostamalla lainsäädäntöä ja lisäämällä paikallisten asukkaiden osuutta biodiversiteetin suojelemisessa. Väestön kasvu ja kaupungistuminen ovat tärkeimmät syyt saasteongelman lisääntymiseen. Saastuttamisen seurantaa on tiukennettu Namibiassa. Ministeriö pyrki puuttumaan kontrolloimattomaan saastuttamiseen ja jätteiden hävittämiseen siihen suunnatun erityisen ohjelman avulla. Ohjelma kesti vuodesta 1999 vuoteen 2001, ja sen yhtenä tärkeimmistä tavoitteista oli tehokkaan lainsäädännön luominen. Ilman saastuminen on pienempi ongelma Namibiassa kuin monissa muissa maissa. Ilman saastuminen on kuitenkin muodostumassa merkittäväksi paikalliseksi ympäristöja terveysongelmaksi suurimmissa kaupungeissa. Ympäristön roskaantu- Kuva 34. Termiittikeko Waterbergin lähistöllä. Termiittikeko on eräittäin kovaa ainesta, jonka vuoksi sitä käytetään myös rakennusaineena ANTTI VASANEN 34

35 Kuiva maa, haavoittuva luonto minen ja jätteet aiheuttavat uhkaa ekosysteemeille ja vähentävät muun muassa ympäristön maisema-arvoja ja luonnonkauneutta. Kasvihuoneilmiö tarkoittaa tässä yhteydessä ihmistoiminnasta johtuvaa niin sanottujen kasvihuonekaasujen, joista tärkeimpinä hiilidioksidi ja metaani, lisääntymistä ilmakehässä, mikä johtaa maapallon ilmasto-olosuhteiden muuttumiseen. Namibia on yksi Afrikan kuivimmista valtioista ja erittäin altis kasvihuoneilmiön mahdollisesti tuomille ilmastomuutoksille. Namibian keskilämpötilan on ennustettu nousevan 0,8 1,7 asteen verran vuoteen 2030 mennessä. Tämä aiheuttanee esimerkiksi makeanveden saannin vaikeutumista, kasvistollisia muutoksia ja biodiversiteetin vähenemistä. Otsonikato lisää vahingollisen ultraviolettisäteilyn määrää maanpinnalla. Tämä aiheuttaa vahinkoa kasveille, eläimille ja ihmisille. Happamoituminen aiheuttaa muutoksia vesistöissä ja maaperässä. Happamoituminen johtuu ihmisperäisestä happamoittavien kaasujen pääsystä ilmakehään, josta se laskeutuu vesiin ja maanpinnalle kuiva- tai märkälaskeumana. Namibiassa koetaan siis samoja ympäristöuhkia kuin muuallakin maailmassa. Vaikka Namibian valtio on ottanut useita askeleita kestävän kehityksen suuntaan ja kiinnittänyt entistä enemmän huomiota ympäristökysymyksiin, paljon on silti vielä tehtävänä. Erityisesti ympäristölainsäädäntöä pyritään entisestään tehostamaan ympäristö kuormituksen vähentämiseksi. Lähteet Barnard, P. (toim., 1998). Biological diversity in Namibia - a country study. 325 s. ABC Press, Cape town, South Africa. Conservation and the Environment in Namibia (2002). Bottom-up strategy pays dividends. Erkkilä, A. (2001). Living on the land: change in forest cover in north-central Namibia s. Gummerus, Jyväskylä. Koivisto, J., H. Nuotio & M. Rastas (1990). Namibia, maa kahden autiomaan välissä. 20 s. Yliopistopaino, Helsinki. Ministry of Environment and Tourism (2003) < env_issues/env_issues.htm> Swaney, D. (1999). Zimbabwe, Botswana & Namibia. 3.p. 817 s. Lonely Planet Publications. U.S. Geological Survey (1992). Landsat TM Scene, WRS-1 Path 179, Row 76, Level Orbit oriented. Sioux Falls, South Dakota: USGS. 35

36 TEEMU RANTA Kuva 36a. Welwitschia (Welwitschia mirabilis) on kasvimaailman erikoisuus, jota tavataan vain Namibin aavikolta. Kasvi luetaan paljassiemenisiin koska sillä on mm. käpyä muistuttavat hede- ja emikukinnot. Lähisukuisia lajeja ei kuitenkaan tunneta. Sen kaksi lehteä kasvavat tyvestään koko kasvin elinajan repeillen liuskoiksi ja kuihtuen toisesta päästä. TEEMU RANTA Kuva 36b. Tsammameloni (Citrullus lanatas) selviytyy Namibin kuivissa olosuhteissa ja pystyy tuottamaan kasvien kokoon nähden suhteellisen isoja hedelmiä. Se on tärkeä ravinnon ja veden lähde monille eläimille ja ihmisillekin. 36

37 MIKA ORJALA Kuva 37a. Namibiassa etäisyydet ovat pitkiä ja maisemat avaria. Suhteellisen hyväkuntoinen tieverkosto palvelee hyvin turisteja. Kuvan tie vie Sossusvleihin, Namibin aavikolle. MIKA ORJALA Kuva 37b. Namibin aavikolla riittää dyynejä myös turistien käveltäväksi, ilman vaaraa koko dyynialueen tuhoutumisesta. Kuvassa Dyyni 45 Sossusvlein tien varressa. Suuret turistivirrat saattavat kuitenkin aiheuttaa paikallista haittaa, kuten jäteongelman. 37

38 38

39 Sata vuotta luonnonsuojelua Teemu Ranta Maan erityispiirteet suojelun taustalla Nojatuolimatkailijan mielessä Namibian luonnosta syntyviä ensimmäisiä mielikuvia ovat mitä luultavimmin kuivuus ja karuus, ja tällaisiin hätiköityihin johtopäätöksiin saattaa ajautua myös maahan saapuessaan, varsinkin jos ajoittaa matkansa kuivan kauden loppupuolelle. Namibian luonto on kuitenkin omalla tavallaan vaihteleva sekä vuodenaikojen että maantieteellisen sijainnin mukaisesti, joten kuivuus, vaikka onkin usein läsnä, on liian yksioikoinen määritelmä tästä laajasta maasta. Vaikka aavikkoalueet näyttävätkin ensisilmäyksellä täysin kuolleilta, paljastaa lähempi tarkastelu, että elämää on näilläkin alueilla, joskin harvakseltaan ja yleensä maan alla piilossa polttavalta auringolta. Aavikot ovat kuitenkin vain osa (16 %) Namibian monimuotoisista elinympäristöistä, sillä suurin osa maasta on savannia ja pohjoisessa sekä koillisessa on metsäsavannia sekä metsämaata. Ihminen on ollut alueella läsnä jo tuhansia vuosia, sopeutunut karuun ympäristöön ja elänyt sen ehdoilla. Kivikaudelta peräisin olevat tuhannet luolamaalaukset kertovat osaltaan muinaisten metsästäjä-keräilijöiden vaiheista. Monet alkuperäiskansat ovat jo kauan harjoittaneet pienimittakaavaista karjankasvatusta ja joutuneet siksi vaeltamaan karjansa mukana laidunmaalta toiselle. Luonnon ehdoilla jatkunut kulttuuri on kuitenkin häviämässä kokonaan, ja tilalle on tulossa modernin länsimaisen ihmisen mukanaan tuoma kulttuuri, joka on leviämässä myös viimeisten Namibiassa alkuperäisten traditioiden mukaisesti elävien himbojen keskuuteen. Siirtomaaisännät Saksa ja Etelä-Afrikka uudistivat maata perusteellisesti tehostamalla karjataloutta, rakentamalla patoaltaita vesivarastoiksi, sähkön tuottamiseksi ja peltojen keinokastelun perustaksi sekä ottamalla maan kaivannaiset käyttöön. Maan pinta-alaan nähden pieni väestö on keskittynyt voimakkaasti pohjoiseen, joten laajat alueet varsinkin etelässä ja lännessä ovat lähes asumattomia suurten karjatilojen tilakeskuksia lukuun ottamatta. Oltuaan itsenäinen vasta reilut kymmenen vuotta on suorastaan hämmästyttävää, miten määrätietoisesti ja pitkäjänteisesti siirtomaaisännät ja namibialaiset ovat halunneet ja pystyneet suojelemaan maan herkkää luontoa 39

40 Teemu Ranta TEEMU RANTA Kuva 40a. Cape Crossin kallioilla elää tuhansien, parhaimpina lisääntymiskausina jopa yli yksilön hyljepopulaatio, joka saa ravintonsa kalaisasta merestä. Paikka on kyseisen lajin pohjoisimpia lisääntymisalueita. TEEMU RANTA Kuva 40b. Sisiliskot viihtyvät kuumassa ja kivisessä maastossa. Kuva Namibian korkeimmalta vuorelta, Brandbergilta. 40

41 Sata vuotta luononsuojelua TEEMU RANTA Kuva 41a. Etoshan kansallispuisto on suosittu turistikohde, mutta vähintään yhtä tärkeää on alueen tuhansille eläimille tarjoama turvapaikka ihmisten uhkaa, salametsästystä ja elintilan kaventumista vastaan. Aidatun puiston portilla peritään pääsymaksu ja samalla voidaan valvoa keitä alueella liikkuu. TEEMU RANTA Kuva 41b. Norsut ovat tavallinen näky Etoshan lukuisilla luonnollisilla tai keinotekoisesti synnytetyillä juomapaikoilla. Taustan mopaanipuussa on jo lehdet, sillä kevät on lokakuussa tuloillaan, vaikka sateet eivät vielä olekaan alkaneet. 41

42 Teemu Ranta jo 1900-luvun alkupuolelta lähtien monien muidenkin tavoitteiden luodessa omia paineitaan maankäytölle. Takaiskuilta ei ole tietenkään kokonaan vältytty, mutta nykyään (vuoden 2002 tilanne) valtion mailla sijaitsevat erilaiset suojelualueet kattavat yhteensä noin 14,1 % ja muut, yksityiset ja yhteisöjen omistamat, suojelualueet noin 9,6 % maan pinta-alasta, josta on täten kokonaisuudessaan suojeltu peräti neljäsosa. Tämä kaikki luonnon eteen tehty työ yhdessä luonnon omaleimaisuuden kanssa on kehittänyt maasta luonnosta kiinnostuneiden turistien suosiman matkakohteen, mistä seuraa taloudellisten kannustinten avulla myös mahdollisuus entistä kattavampaan luonnonsuojeluun mikäli myös turismin aiheuttamat luontohaitat minimoidaan. Suojelualueiden ja -ajatusten kehityksestä Alkuperäisasukkaat eivät luonnollisesti tunteneet suojelualueen käsitettä, mutta saksalaisten tuotua alueelle hallintonsa ja yhteiskuntamallinsa, päättivät he myös varsin pian rauhoittaa osan maasta niin sanotuiksi riistapuistoiksi (Game Parks). Tämä tapahtui niinkin varhain kuin vuonna 1907, jolloin perustettiin kolme puistoa eli Riistapuisto 1, 2 ja 3 (Game Parks 1-3). Puisto numero 1 käsitti alueen maan pohjoisosassa, Grootfonteinin koillispuolella, numero 2 tunnetaan paremmin nykyisenä Etoshan kansallispuistona ja numero 3 käsitti Swakop- ja Kuisebjokien välin maan länsirannikolla. Etelä-Afrikan saatua maan hallintaansa vuonna 1915 suojelualueisiin ei tehty muutoksia vuosikymmeniin, mutta vuonna 1947 Etoshan puiston kokoa pienennettiin merkittävästi muodostamalla alueen luoteisosasta etnisiä kotimaita (ethnic homelands) Etelä-Afrikan harjoittaman apartheid-politiikan mukaisesti. Vuonna 1955 perustettiin Riista- ja riista-aluehallinto (Game and Game Reserve Section), ja vuonna 1956 erillinen tutkimuskomissio suositteli Puisto numero 3:n laajentamista. Näin myös tapahtui ja laajennettu puisto sai nimekseen Namibin autiomaapuisto (Namib Desert Park). Puisto numero 1:n suojelustatus poistettiin kokonaan 1958, jolloin toisaalta Etoshan puisto sai kansallispuiston statuksen, vaikka siitä vielä tämän jälkeenkin poistettiin laajoja alueita etnisiksi kotimaiksi. Lukuisia uusia suojelualueita perustettiin 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun aikana (taulukko 1). Suojelualueet pyrittiin luomaan yhteisömaiden (communal land) ulkopuolelle, mutta vuonna 1983 luotiin Capriville maan koillisosassa ensimmäiset yhteisömailla sijaitsevat suojelualueet. Alueet olivat bushmannien asuttamia, ja he saivat jatkaa siellä elämäänsä. Vastaavat suojelusuunnitelmat Bushmannimaassa kuitenkin kaatuivat pelkoon alueen asukkaitten toimeentulon menetyksestä ja Damaramaassa (entinen Riistapuisto 2:n osa) asukkaitten yleiseen vastustukseen. 42

43 Sata vuotta luononsuojelua Suojelutaroituksen mukaisesti puistot voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: puistoon (Park), suojelualueeseen (Reserve) ja virkistysalueeseen (Recreation Area). Puisto tarkoittaa yleisölle avoimia alueita, joissa saattaa silti olla suljettuja suojelualueita (Reserve). Nämä vastannevat suomalaisen luokittelun mukaisia luonnonpuistoja. Myös virkistysalueet lasketaan suojelualueiksi, vaikka niiden pääasiallinen tarkoitus ei olekaan luonnon suojeleminen, vaan sen käyttö vapaa-ajan viettoon. Kotimaan- ja ulkomaanmatkailun sekä luonnonsuojelun tiiviistä yhteydestä kertoo se, että puistojen hallinta on ympäristö- ja matkailuministeriön (Ministry of Environment and Tourism, MET) käsissä. Salametsästys uhkaa edelleen monen lajin tulevaisuutta niin puistojen ulkopuolella kuin niiden sisälläkin. Niinpä tästä tai muista syistä, kuten elinalueiden pienentymisestä, johtuen puistoja perustettaessa osa niiden luontaisesta eläimistöstä oli jo saattanut hävitä. Lajien palauttamiseksi ja kantojen vahvistamiseksi perustettiin vuonna 1966 erityinen riistanpyyntiyksikkö, joka suoritti onnistuneesti muun muassa suippohuulisarvikuonon ja mustakasvoisen (black-faced) impalan palautuksen Etoshan puistoon 1970-luvun alussa. Salametsästyksen aiheuttamaan ongelmaan on yritetty etsiä ratkaisua säätämällä tuntuvat sakko- ja jopa vankeusrangaistukset norsun ja sarvikuonon salakaadosta. Damaramaan suojelemattomalla alueella on salametsästystä yritetty vähentää poistamalla suippohuulisarvikuonojen sarvet ja tekemällä niistä siten vähemmän kiinnostavia metsästyskohteita. Sarvien poistosta on seurannut kuitenkin se, että salametsästäjät ovat kiinnostuneet entistä enemmän Etoshan alueen sarvikuonoista, minkä seurauksena puolestaan alueelle on perustettu erityinen salametsästyksen vastainen yksikkö. Lisäksi varotoimenpiteenä osa alueen sarvikuonoista on siirretty keskeisemmälle paikalle puiston alueelle tai muille suojelualueille. Erikoisena suojelupiirteenä voidaan mainita yksityisten maanomistajien osuus suojelussa. Vuonna 1967 valtio siirsi yksityisellä maalla olevan rauhoittamattoman riistan omistusoikeuden kyseiselle maanomistajalle, mikä mahdollisti yksityisten suojelualueiden ja riistafarmien perustamisen matkailijoita varten. Itsenäistymisen jälkeen yksityisiä suojelualueita on perustettu erityisen nopeaan tahtiin. Vaikka kantoja harvennetaan metsästyksellä, on metsästyksen ja lajien lisääntymisen välinen tasapaino kuitenkin maanomistajan etu ja ehkä siten myös lajin säilymisen tae kyseisellä alueella. Namibiassa sijaitsee kaksi maailmanlaajuisesti tunnettua tutkimuslaitosta, Etoshan ekologinen instituutti (Etosha Ecological Institute) Etoshan kansallispuistossa ja Autiomaan ekologinen tutkimusuksikkö (The Desert Ecological Research Unit) Gobabebissa. Ensin mainittu on keskittynyt Etoshan puiston kasvillisuuden, eläintautien, eläinten vaellusreittien ja käyttäytymisen tutkimiseen. Jälkimmäisessä yksikössä tutkitaan puolestaan 43