1. Kuntalaisaloite / Uimahalli Mäntsälään kansanäänestys

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Kuntalaisaloite / Uimahalli Mäntsälään kansanäänestys"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Vuoden 2016 aikana tehdyt kuntalaisaloitteet 9/03.03/2017 Kunnanhallitus Kuntalain ( /410) 23 :n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos 1 momentissa tarkoitetun aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia kunnan asukkaista, asia on otettava käsiteltäväksi kuuden kuukauden kuluessa asian vireille tulosta. Lisäksi palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. 1. Kuntalaisaloite / Uimahalli Mäntsälään kansanäänestys Mäntsälän kuntaan on saapunut kuntalaisaloite koskien uimahallin rakentamista kuntaan. Aloitteen on kirjoittanut 2289 kuntalaista, joka on 15 % kunnan äänestysikäisistä. Aloitteessa toivotaan asiasta kunnallista kansanäänestystä. Kunnanhallitus käsitteli aloitetta ja valtuusto ja totesivat, että kunnallista kansanäänestystä ei tarvita, koska hankkeen on tarkoitus edetä taloussuunnitelman mukaan. Uimahalli on kunnan taloussuunnitelmassa vuodelle 2019 suunnitteluvarauksena. 2. Kuntalaisaloite tekonurmikentästä FC Kapina ry haluaa edistää paikallista jalkapalloharrastusta ja seuran jäsenien määrän on ennustettu kasvavan. Määrän kasvun myötä jalkapalloilijat tarvitsevat lisää tekonurmialueita. FC Kapina ry haluaa tekonurmikentät Hepolan ja Kirkonkylän koulujen yhteyteen ja yhdistys kustantaisi tekonurmien hankinnat, asennukset sekä huolehtivat vanhan nurmen jatkokäsittelystä, kun ne aikanaan poistetaan jalkapallokäytöstä. Asiaa käsiteltiin teknisessä lautakunnassa, joka pyysi sivistyslautakunnan lausuntoa asiassa. Tekninen lautakunta antoi vastauksen Sen mukaiseseti lautakunta hyväksyi tekonurmikenttien asentamisen Hepolan ja Kirkonkylän koulujen kentille. Tekonurmikenttien rakentamisesta, kunnossapidosta ja tekonurmen poistamisesta ja hävittämisestä sovitaan erikseen ylläpitosopimuksella. Kentän tulee soveltua talvisin jäädytettävksi luistinkentäksi. 3. Nopeusrajoitus maantie 55:den ja Porvoontien risteykseen

2 Maija Niesniemi jätti aloitteen maantie 55 nopeusrajoituksen laskemisesta Jokihuhdantien risteyksen kohdalla nykyisen 80 km/h sijaan 60 km/h nopeuteen. Liikenne on risteyksen kohdalla erittäin vilkasta eikä maantie 55:ltä ole kääntyvää kaistaa Jokihuhdantielle. Lisäksi maantie 55:llä kulkee paljon raskasta liikennettä. Tekninen lautakunta siirsi aloitteen käsittelyn ja päätöksenteon Uudenmaan ELY-keskukselle, jonka vastuualueeseen maantie 55 kuuluu. 4. Isonniityntien jättömaa-alueen hyötykäyttö Meri Winter-Saraste ehdottaa, että Isonniityntielle kaavoitetun päiväkodin tilalle kunnostettaisiin pelikenttä alueen lapsille. Winter-Sarasteen mukaan kiinteistöltä purettujen talojen tilalle on saatu jättömaa-alue epämääräisine multakasoineen ja lammikkoineen. Tekninen lautakunta antoi aloitteeseen vastineen , jonka mukaisesti Isonniityntien päiväkodin tontilla tehdyn maaperätutkimuksen tulosten perusteella on todettu, että maaperän kantavuus on heikko ja pohjaveden pinta on hyvin lähellä maapintaa. Leikkipaikkojen ja kenttien rakentaminen on kyseisellä tontilla haastavaa. Maaperän heikko kantavuus johtaa korkeampiin investointikuluihin ja ylläpito vaatii normaalia enemmän resursseja. Teknisen palvelun asiantuntijat tulevat tutkimaan pallokentän rakentamismahdollisuuksia saadun aloitteen mukaisesti. 5. Suojatie Koivistolaisentielle Mäntsälän kunnan teknisille palveluille on jätetty kaksi kuntalaisaloitetta suojatien rakentamiseksi Koivistolaistentielle. Ensimmäisen aloitteen jättänyt Erno Siljanto esittää korotetun suojatien rakentamista Koivistolaistentielle kohtaan, jossa on alikulkukäytävä (Lahden moottoritien ja junaradan alittava) Riihenmäen asuinalueelle. Toisen aloitteen jätti Pia Aaltonen, joka esitti Anttilan alueelta Kalsolantielle kulkevien jalankulkijoiden turvallisuuden lisäämiseksi ja onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseksi Koivistolaistentien ajoväylälle hidasteita, suojatien rakentamista välille Koivistolaistentie Kalsolantie, Hietastenojan varren aitaamista kauttaaltaan kulkuväylän varressa, valaistuksen lisäämistä hiihtotunnelin läheisyydessä, esteitä (esim. betoniporsaita) hiihtotunnelin suille moottoriajoneuvoliikenteen poistamiseksi kulkuväylältä. A Tekninen lautakunta totesi lausuntonaan, että Koivistolaistentien ja Kalsolantien väliselle kevyen liikenteen väylälle rakennetaan suojatie vuoden 2016 aikana. Hidastetöyssyt eivät sovellu Koivistolaistentielle sen kokoojakatu -ajorataluokituksen vuoksi. Kokoojakadun tehtävänä on välittää liikennettä sujuvasti ja esteettömästi eikä raskaan kaluston ja pelastusliikenteen kulku saa heikentyä.

3 Aloitteiden ehdotukset otetaan käsittelyyn Mäntsälän kunnan liikenneturvallisuustyöryhmässä, joka esittää mahdolliset toimenpiteet kevyen liikenteen väylän olosuhteiden parantamiseksi. 6. Kevyen liikenteen väylä Koulupolulle Susanna Laaksonen ehdottaa kevyen liikenteen väylän rakentamista Maja-kioskin viereen Koulupolulle, joka on aloitteentekijän mukaan vaarallinen niin jalankulkijoille kuin pyöräilijöille. Kyseiselle tielle tulisi aloitteentekijän mukaan rakentaa kävely-/pyörätie. Maja -ravintolan asiakkaat käyttävät Koulupolkua paikoitusalueenaan ja pienimmät jalankulkijat ovat vaarassa jäädä autojen alle. Aloitteentekijä toivoo samalla myös oja-alueen siistimistä viihtyisämmäksi ja roska-astioiden lisäämistä Koulupolun varrelle. Laaksosen mielestä nykyinen oja pientareineen toimii kaatopaikkana. Tekninen lautakunta päätti toteuttaa Koulupolun kevyen liikenteen väylän parantamisen voimassa olevan kaavan mukaisesti ja päätti, että tulevassa investointisuunnitelmassa huomioidaan määräraha hankkeelle. 7. Aloite liikenneturvallisuuden parantamisesta Hyökännummen asuinalueella Hyökännummen Asukasyhdistys ry haluaa parantaa liikenneturvallisuutta Hyökänummen asuinalueella. Hyökännummen asuinalueilla ajetaan huomattavaa ylinopeutta, vaikka alueella on ala-koulu ja pääosin lapsiperheitä. Lisäksi aloitteen tekijän mukaan Nummelantiellä näkyvyydet on huonot, talojen pensasaidat rajoittavat näkyvyyksiä ja Nummelantien ja Niittykujan risteyksestä puuttuu suojatie. Tekninen lautakunta totesi lausuntonaan Hyökännummen Asukasyhdistys ry aloitteeseen liikenneturvallisuuden parantamisesta Hyökännummen asuinalueella, että Niittykujan risteykseen rakennetaan puuttuva suojatie. Muut aloitteen asiat viedään Mäntsälän kunnan liikenneturvallisuustyöryhmän käsittelyyn. 8. Asunto Oy Pionirivin autopaikkojen rakentaminen Asunto Oy Pionirivi on toivonut ajoyhteyttä tontilleen autopaikkojen rakentamiseksi. Asuntoyhtiö anoo neljän autopaikan rakentamista siten että kulku autopaikoille tulisi Pikkumäentieltä Ohrapolulle johtavan kevyen liikenteen väylän kautta. Tekninen lautakunta totesi vastauksenaan Asunto Oy Pionirivin aloitteeseen autopaikkojen rakentamiseksi, että Asunto Oy Pioniriville ei myönnetä lupaa kulkuun kevyen liikenteen väylältä, koska

4 kevyen liikenteen väylän rakennekerrokset on suunniteltu pelkästään jalankulkuun ja pyöräilyyn ja henkilöautojen liikennöinti yhdessä kevyen liikenteen kanssa heikentää liikenneturvallisuutta. 9. Koulupolun ja Lukkarinpolun liikenneturvallisuus Koulupolun ja Lukkarinpolun varren asukkaat ovat lähettäneet kuntalaisaloitteen, missä he ovat huolissaan em. katujen liikennejärjestelyistä sekä liikenneturvallisuudesta. Tekninen lautakunta päätti , että Koulupolku suunnitellaan ulkonäöltään kevytliikenneväyläksi ja samalla suunnitellaan kulkuyhteys ruokaravintolan pysäköintialueelle Nordenskiöldintieltä. Suunnitelmat tuodaan teknisen lautakunnan päätettäväksi niiden valmistuttua. Lukkarinpolun liikennenopeuksien hillitsemiseksi asia tullaan käsittelemään liikenneturvallisuustyöryhmässä. Asia annettiin myös tiedoksi nopeutta valvovalle viranomaiselle. 10. Hidastusesteen rakentaminen Koskenrannantielle As. Oy Mäntsälän Koskihaka, As. Oy Mäntsälän Matinpiha sekä Asunto Oy Matinniitty ovat tehneet esityksen ajoneuvohidasteen rakentamiseksi Koskenrannantielle kohtaan, jossa Puukkomäenraitti ylittää kyseisen kadun. Tekninen lautakunta päätti , että Koskenrannantielle Puukkomäenraitin kohdalle suunnitellaan ja rakennetaan nykystandardien mukainen korotettu suojatie ajoneuvoliikenteen nopeuksien hidastamiseksi. 11. Esittävän taiteen keskus Esittävän taiteen yhdistykset haluavat saattaa teknisen lautakunnan tietoon esityksensä esittävän taiteen keskuksesta Mäntsälään työnimellä "Meijeristä kulttuurin kehto". Ryhmä esittää, että historiallisesti arvokkaaseen paikkaan ns. Meijerin mäkeen perustetaan kulttuurin keskus. Tekninen lautakunta merkitsi asian tiedoksi ja totesi, että meijerin alue tulee käsitellä kaavallisesti maankäyttölautakunnassa. Lautakunta toteaa, että meijerin rakennukseen on tehty 27 vuotta sitten (1989) kuntoselvitys ja 15 vuotta sitten (2001) kosteustekninen kuntotutkimus, jotka tulee huomioida kiinteistön jatkokäytössä. Lautakunta ehdottaa että, rakennukselle tulee tehdä uusi kuntotutkimus. 12. Toive Ehnroosin koulun alueen vanhojen petäjien säilyttämisestä

5 Leila Sillanpää on jättänyt kuntalaistoiveen tekniselle lautakunnalle ym. koskien Ehnroosin koulun piha-alueella sijaitsevien vanhojen kaarnakuorimäntyjen säilyttämiseksi. Tekninen lautakunta merkitsi asian tiedokseen kokouksessaan Aloite, pulkkamäki Hyökännummelle Hyökännummen asukasyhdistys ry on tehnyt aloitteen pulkkamäen rakentamisesta Hyökännummelle. Aloitetta on käsitelty maankäyttölautakunnassa , 155. Maankäyttölautakunta toteaa päätöksessään, että Hyökännummen koulun ympäristön peltoalueilla ei ole voimassa olevaa asemakaavaa eikä siten alueen tulevaa käyttötarkoitusta ole ratkaistu, joten pintamaiden läjitys pulkkamäkeä varten Hyökännummen koulun läheisyyteen ei ole tässä tilanteeessa perusteltua. 14. Aloite, koirapuisto Hyökännummelle Hyökännummen asukasyhdistys ry on tehnyt aloitteen koirapuiston rakentamisesta Hyökännummelle. Aloitetta on käsitelty maankäyttölautakunnassa , 156. Tekniset palvelut / puistojaos on laatinut asiasta lausunnon, jossa on laskettu Hyökännummen ja myös Kellokosken asukaslukua suhteutettuna laskennalliseen koirien määrään. Lausunnon mukaisesti vaikka koirien määrä ylittäisi laskennallisen luvun, jää määrä yleisten kriteerien mukaan vähäiseksi koirapuiston käyttöä ajatellen ja suhteutettuna sen vaatimiin investointeihin. Maankäyttölautakunta toteaa päätöksessään, että Hyökännummen asuinalueella olevien koirien lukumäärä ei puistojaoksen lausunnossa olevien mitoituslaskelmien perusteella edellytä varausta koirapuistolle. 15. Kuntalaisaloite: Lasten kotihoidon tuen kuntalisä takaisin Roberta Fabritius, Outi Tähkäpää ja Tuuli Särkijärvi tekivät aloitteen, että Mustijoen perusturvan alueella otetaan uudestaan käyttöön kotihoidon tuen kuntalisä. Kuntalisän hakeminen ja päätöksenteko tapahtuu Kelan kautta. Perusturvalautakunta käsitteli aloitetta kokouksessaan Lautakunta päätti, että tilataan ulkopuoliselta toimijalta eri näkökulmista tehtävä selvitys ja arviointi lasten kotihoidon tuen kuntalisästä ja että kuntalaisaloitteeseen vastataan selvityksen valmistuttua. Tarjouspyyntö selvityksen hankintaan on valmisteluvaiheessa.

6 Kunnanjohtajan päätösesitys: Kunnanhallitus toteaa esittelytekstin mukaiset kuntalaisaloitteet ja niiden käsittelyvaiheet ja lähettää edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi. Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan.

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 100 Tekninen lautakunta 17.05.2016 Aika 17.05.2016 klo 17:00-18:31 Paikka Kunnantalo, Neuvotteluhuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 56 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tekninen lautakunta 31.01.2017 Aika 31.01.2017 klo 17:03-19:59 Paikka Kunnantalo, Heikinkuja 4, neuvotteluhuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti 2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010

Lisätiedot

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN KÄÄRMENIEMENTIE LÄPIAJOLIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN 1. Lähtökohdat 2. Liikenteen rauhoittaminen 2 LÄHTÖKOHDAT Vetovoimakeskuksen kaavaluonnoksesta saadussa Liikenneviraston ja asukkaiden palautteessa on tuotu

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 849/10.03.01.00/2013 390 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista/kv historia Kaupunginvaltuusto 2.9.2013

Lisätiedot

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista

Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 390 15.12.2014 Asianro 849/10.03.01.00/2013 9 Valtuutettu Veera Köpsin ym. valtuutettujen aloite koskien Iiroisentien turvallisuuden parantamista historia

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8046/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 13/2017 1 (1) 81 Asianro 8046/10.03.01.01/2016 Kuntalaisaloite / alikulkutunnelin rakentaminen Suurmäentien väestönsuojan eteen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Kaupunkisuunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/ MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2016 119 Tekninen lautakunta 16.06.2016 Aika 16.06.2016 klo 17:00-17:58 Paikka Kunnantalo, Neuvotteluhuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 69 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS

ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ALOITE LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISESTA TIELLÄ NRO 314 VÄLILLÄ KANAVATIEN RISTEYS- KOLAVANTIEN RISTEYS ASIKKALAN KUNTA KUNNAN VALTUUSTO Rusthollistie 2 17200 VÄÄKSY 28.9.2015 ALOITE: LIIKENNETURVALLISUUDEN

Lisätiedot

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY)

Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien verkoston kehittämissuunnitelma (KÄPY) Tekninen lautakunta 102 13.08.2015 Kunnanhallitus 205 24.08.2015 Kunnanvaltuusto 83 31.08.2015 Kunnanhallitus 254 19.10.2015 Maankäyttölautakunta 125 28.10.2015 Mäntsälän jalankulku-, pyöräily- ja ulkoilureittien

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 4/ Läsnä Brännare Mika puheenjohtaja. Rauhala Pirkko M. Särkijärvi Juha

Muonion kunta Esityslista/ 4/ Läsnä Brännare Mika puheenjohtaja. Rauhala Pirkko M. Särkijärvi Juha Muonion kunta Esityslista/ 4/2019 32 Teknisen lautakunnan kokous Aika 19.3.2019 klo 18:00 Paikka Kunnan valtuustosali Läsnä Brännare Mika puheenjohtaja Veisto Pekka Muotka Katja varapuheenjohtaja Jauhojärvi

Lisätiedot

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project

Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project Cross-Border Road Traffic Safety (CBRTS) Project South-East Finland Russia ENPI CBC (European Neigbourhood and Partnership Instrument, Cross-Border Cooperation), 2007-2013 Päiväkotipilotti Vanhempien kysely

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 8759/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 12.4.2017 144 Asianro 8759/10.03.01.02/2016 Liikennevalot Kellolahdentien ja Sisustajantien risteykseen sekä Kallantien ja Inkilänmäenkadun

Lisätiedot

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet

Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Valtuusto- ja kuntalaisaloitteiden käsittelyperiaatteet Hyväksytty kunnanvaltuustossa 27.9.2018 48 Sisältö 1. Tausta... 3 2. Valtuustoaloitteiden jättäminen... 3 3. Kuntalaisten aloiteoikeus... 3 3.1 Kuntalain

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI

LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN SOKERITEHTAANTIELLÄ KIRKKONUMMI Pilvi Lesch 29.8.2018 TARKASTELUN LÄHTÖKOHDAT Sokeritehtaantie on Kantvikin asuinalueen pääkatu. Sokeritehtaantiellä kulkee nykyisin

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Suojatie päättyy nurmikolle

Suojatie päättyy nurmikolle 1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-

Lisätiedot

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153

AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 AHLMANIN KOULUN SÄÄTIÖN PIENTEOLLISUUSALUEEN JA PUISTOALUEIDEN OSIEN MUUTTAMINEN PIENTALOALUEEKSI ASEMAKAAVA 8153 LIIKENTEELLISET VAIKUTUKSET EHDOTUSVAIHEEN TARKASTELU (päivitetty 23.3.2007) 1. NYKYINEN

Lisätiedot

Kuntalaisaloite liikennejärjestelyistä Fagerkullassa Kevät 2018

Kuntalaisaloite liikennejärjestelyistä Fagerkullassa Kevät 2018 Kuntalaisaloite liikennejärjestelyistä Fagerkullassa Kevät 2018 Kuntalaisaloite Kuntalain mukaan asukkailla on oikeus tehdä aloite kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Asia tulee käsitellä 6 kuukauden

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2016 109 Sivistyslautakunta 14.06.2016 Aika 14.06.2016 klo 17:30-20:50 Paikka Kunnantalo, kokoustila 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 60 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

ALOITE KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄN RAKENTAMISEKSI KITTILÄN KESKUSTASTA PAKATTIIN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI

ALOITE KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄN RAKENTAMISEKSI KITTILÄN KESKUSTASTA PAKATTIIN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI ALOITE KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄN RAKENTAMISEKSI KITTILÄN KESKUSTASTA PAKATTIIN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMISEKSI Kittilän kunnanhallitus/ tekninen ja rakennuslautakunta / ELY-keskus Vaadimme kevyen

Lisätiedot

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin TAMPEREEN KAUPUNKI 7.5.2018 PETSAMO, Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet

Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2012 1 (5) 304 Viilarintie välillä Viikintie - Holkkitie, nro 29955/1-3 ja Viikintie Viilarintien kiertoliittymän kohdalla, nro 29956/1, katusuunnitelmien hyväksyminen,

Lisätiedot

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama 23.2.2003 Ramboll / Erkki Sarjanoja Esteettömyyden mahdollisuudet Missä ja milloin fyysisen ympäristön esteettömyys

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 58 09.03.2015 Kunnanhallitus 48 07.03.2016 Kunnanhallitus 95 02.05.2017 Kuntalaisaloitteet 2016 Kuntalain (410/2015) 23 :n mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007

HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b KAUPUNKISUUNNITTELULAUTAKUNTA 26.4.2007 HELSINGIN KAUPUNKI ESITYSLISTA Lsp/4 1 b 4 LAUSUNTO JOKERI-LINJAN PYSÄKKIJÄRJESTELYISTÄ ESPOON MÄKKYLÄSSÄ Kslk 2007-646, Khs 2007-914/662 5.4.2007 Lausuntopyyntö Pääkaupunkiseudun yhteistyövaltuuskunnan

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 /

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / LAPPEENRANNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1 / 2018 1 AIKA Ke klo 17:30 19:00 PAIKKA Voisalmen koulu, lasiluokka Voisalmentie 19, Lappeenranta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asianro Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Kunnan katuverkolla sijaitsevat maastokäyntikohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = liittymä kyselyn K = asukaskysely

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013

VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄ. asiakaskysely tehty helmikuussa 2013 1 LOIMAAN KAUPUNKI VALTUUSTOALOITTEET H:/Kv Loimaa/2015 Loimaan valtuustoaloitteet syyskuu 2015 Asianumero Aloite ja tehdyt toimenpiteet Käsittely jatkuu/ Keskustan 5.3.2012 1025/0.01.016/12 (907/0.01.016/11

Lisätiedot

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty

Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Pituus noin 480 metriä. Asemakaava on hyväksytty Leppämaantien kevytväylä Rakentaminen mahdollisesti omana työnä? Aikataulu: 2016. Budjetti: Ts 120 000. Uusi kevyen liikenteen väylä ajoradan viereen reunatuella erotettuna. Pituus noin 480 metriä. Yhteyshenkilöt/

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS

KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA SALPAUSSELKÄ KONEHARJUN ASEMAKAAVA LIIKENNESELVITYS KUNNALLISTEKNIIKKA 1 SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUKOHDE... 2 Taustaa... 2 Kaavatilanne... 2 2. LIIKENNEVERKKO... 3 Autoliikenne... 3 Jalankulku

Lisätiedot

Valtuustoaloitteet 2018

Valtuustoaloitteet 2018 Valtuustoaloitteet 2018 Aloitteen tekijä Aloite Toimenpiteet Käsittelyvaihe Kvalt 5.2.2018 6 Mauri Tenkula Kaupungin osallistumisesta liukkauden torjunnasta aiheutuviin kustannuksiin rahoittamalla kaupunkilaisten

Lisätiedot

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti

Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Linnainmaan asuinalue - Linnainmaankadun päiväkoti Asemakaavan 8559 yleisötilaisuus, 04.05.2016 04.05.2016 Katri Jokela Henkilö- ja autopaikkamäärät sekä vertailu Määrät Linnainmaankatu 120 28 12-15 14

Lisätiedot

ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1: PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1: PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 2 MÄNTSÄLÄ ORAVATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 1:1000 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 25. päivänä marraskuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa. Alueen määrittely:

Lisätiedot

Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä

Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä Poliisin rooli paikallisessa liikenneturvallisuussuunnittelussa ja liikennejärjestelyissä Karhukuntien liikenneturvallisuus- ja koulukuljetusseminaari 4.10.2012 Tuomo Katajisto komisario Satakunnan poliisilaitos

Lisätiedot

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos

HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA. Luonnos HATANPÄÄN LIIKENNESELVITYS LIIKENTEELLISET MUUTOKSET ASEMAKAAVAN 8578 ALUEELLA Luonnos 9.6.2017 LIIKENNEVERKKO - AUTOLIIKENNE Nopeusrajoitusta alennetaan 1 Tavoitetilanteen katuverkko Hatanpään valtatie

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala

Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Sorkkalan kylän liikenneturvallisuustarkastelu, Pirkkala Maantie 13783 eli Sorkkalantie Ominaisuustiedot Pituus yhteensä 4,2 km (mt 3022 / Anian rantatie - mt 308 / Lentoasemantie) Kevyen liikenteen väylä

Lisätiedot

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:05-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116

ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Vanhusneuvosto. AIKA kello 10:05-11:20. PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Vanhusneuvosto AIKA 27.11.2018 kello 10:05-11:20 PAIKKA Äänekosken kaupungintalo, H 116 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 22 Kokouksen avaaminen 3 23

Lisätiedot

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014

Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos 754/10.02.03/2014, 341/10.03.02.00/2014 Kaupunginhallitus 328 03.11.2014 Kaupunginhallitus 344 17.11.2014 Kaupunginhallitus 7 19.01.2015 Kaupunginhallitus 49 02.03.2015 Kaupunginvaltuusto 10 09.03.2015 Korttelin 2023 (osa) asemakaavan muutos

Lisätiedot

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130)

Takumäentie Takumäenkuja Pälkäneentie (Kt 57) Tölkkimäentie Vt 3. Wartiamäentie (mt 130) Takumäenkuja asemakaavamuutos 2523, Pullerinmäki, liikennetarkastelu 30.12.2015 Liikennetarkastelu on tehty Takumäenkujan asemakaavan muutosta varten (kohteen sijainti liitteessä 1). Kaavan tarkoituksena

Lisätiedot

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto

HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS Johdanto HOLLOLA RAIKKOSEN ALUEEN ASEMAKAAVA LIIKENTEELLINEN KUVAUS 9.5.2014 Kuva 1. Alueen sijainti. Johdanto Tämä raportti on laadittu Hollolan kunnan Teknisellä toimialalla Raikkosen asemakaavatyön tueksi. Raportissa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT

MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT MATHILDEDALIN JALANKULUN JA PYÖRÄILYN PERUSRATKAISUT 1 SISÄLTÖ Nykytilanneanalyysi 3-8 Suunnitelmavaihtoehdot ja niiden toimivuus 9-16 LIITTEET Vaihtoehtojen suunnitelmakartat ja tyyppipoikkileikkaukset

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

Valolla miellyttävään tulevaisuuteen

Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Valolla miellyttävään tulevaisuuteen Autojen liikenneturvallisuus paranee tarvitaanko tie- ja katuvalaistusta tulevaisuudessa? 2.3.2017 Aleksanteri Ekrias Suomen tieverkko käsittää maantiet, kunnalliset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 270. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 05.09.2016 Sivu 1 / 1 4941/2015 10.02.03 270 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Puustellinmäki, asemakaavan muutos 110517, hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat

Lisätiedot

KEMPELEEN JA LUMIJOEN LIIKEN- NETURVALLLISSUUNNITELMA TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERIAATTEET

KEMPELEEN JA LUMIJOEN LIIKEN- NETURVALLLISSUUNNITELMA TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERIAATTEET KEMPELEEN JA LUMIJOEN LIIKEN- NETURVALLLISSUUNNITELMA TAVOITTEET JA SUUNNITTELUPERIAATTEET 13.6.2013 LIIKENNETURVALLISUUSVISIO Tieliikennejärjestelmä on suunniteltava siten, ettei kenenkään tarvitse kuolla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4310/10.00.00/2014 107 Tiedonanto Turuntien aluevaraus- ja maankäyttösuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Pauliina Kuronen, puh. 046 877 3006 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet

Nopeudet ja niiden hallinta -workshop. Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Nopeudet ja niiden hallinta -workshop Miten nopeuksiin vaikutetaan? Nopeusrajoitusohjeet Ohjaavia säädöksiä Tieliikennelaki: (25, ote) Nopeusrajoitukset. Liikenneministeriö voi antaa määräyksiä yleisestä

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Kaakkois-Suomen ELY - keskuksen maanteiden hallinnollinen luokittelu ja kehittäminen asemakaava-alueilla Lähtökohdat Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan liikennealue

Lisätiedot

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie

Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie 1 Maantien 3051 (Hattulantie) parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Männistöntie - Parolannummentie Tiesuunnitelman esittelytilaisuus 11.2.2013 2013 klo 15.00 16.00. 2 Maantien 3051

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 218 20.11.2013. 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2013 1 (1) 218 Asianro 6530/10.03.01/2013 Sammonkadun katusuunnitelman välillä Aallonmurtajankatu - Hyrräkatu ja Hyrräkadun katusuunnitelman hyväksyminen Suunnittelujohtaja

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa

Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa Kävelyn ja pyöräilyn sääntövisa OIKEAT VASTAUKSET JALANKULKIJA: jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuva ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus

Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus Nousiaisten kunnantalon tontti Liikennejärjestelyiden yleissuunnitelmaselostus 26.02.2019 2(4) SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 2 NYKYTILANNE... 3 2.1 Liikennejärjestely nykytilanteessa 3 3 YLEISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys

Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Raamikadun päiväkodin liikenteellinen selvitys Asemakaava 8496, Niemenranta III 1 1.6.2018 Raamikadun yksityisen päiväkodin hanke Suunnitelmissa uusi yksityinen päiväkoti Niemenranta III:n uudelle alueelle

Lisätiedot

PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU

PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU PAIMION KAUPUNKI TEKNISET- JA YMPÄRISTÖPALVELUT APILATIEN KATU- JA RAKENNUSSUUNNITTELU SUUNNITELMASELOSTUS 20.6.2018 SUUNNITELMASELOSTUS 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. HANKKEEN PERUSTIEDOT 3 1.1. Yleistä 3 1.2.

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 23.03.2015 Sivu 1 / 1 399/10.02.03/2015 Kaupunginhallitus 88 2.3.2015 46 Högnäs, asemakaavan kumoaminen ja palauttaminen uudelleen valmisteltavaksi oikaisukehotuksen johdosta, alue 633000, 65.

Lisätiedot

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie

Yksityinen Kiireellisimmät 6 Pirkkalankylä: Anian rantatie välillä Reipintie-Kierikantie TOIMENPIDEOHJELMA, PIRKKALA Nro Kohdekuvaus Toimenpidekuvaus Kust. ( ) HEVAvähpidelk. Koivisto: Varuskunnantie Nopeusrajoituksen alentaminen 80 => 60 40 0,02 68 3003//0 - /700 km/h myös Lempäälän suuntaan,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 127. Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 19.09.2012 Sivu 1 / 1 2658/10.03.01/2012 127 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle tiesuunnitelmasta Vihdintien (mt 120) parantaminen Mariannantien ja Juvanmalmintien kohdalla

Lisätiedot

Niittyrannantien liikenneturvallisuus. Liikenneturvallisuusselvitys

Niittyrannantien liikenneturvallisuus. Liikenneturvallisuusselvitys Niittyrannantien liikenneturvallisuus Liikenneturvallisuusselvitys MUISTIO 3.4.2017 Niittyrannantien liikenneturvallisuus 3.4.2017 1 (12) SISÄLTÖ ALKUSANAT... 2 1 KADUN NYKYTILANNE JA TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU

NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Yleissuunnitelma Päivämäärä xx.xx.2015 Luonnos Viite 1510019205 NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN KUNNALLISTEK- NIIKAN YLEISSUUNNITTELU NURMIJÄRVEN KUNTA HEINOJAN

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 132 29.03.2016 Luettelo vuonna 2015 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 27/00.02.00/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 132 Valmistelu: kansliajohtaja

Lisätiedot

VEIKKOLANPURO II Asemakaavaehdotus ja asemakaavan muutosehdotus

VEIKKOLANPURO II Asemakaavaehdotus ja asemakaavan muutosehdotus Liikenneturvallisuuslausunto Miettinen Tuomas VEIKKOLANPURO II Asemakaavaehdotus ja asemakaavan muutosehdotus Liikenneturvallisuuslausunto FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.6.2018 FCG DESIGN AND ENGINEERING

Lisätiedot

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä

Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Kuolemanriski tavanomaisessa liikenteessä Marko Kelkka Uudenmaan ELY-keskus LINTU-seminaari 2.2.2011 Helsinki Lähtökohdat Liikennejärjestelmä on suunniteltava siten, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai

Lisätiedot

Hakija: Pasila Petteri ja Minna

Hakija: Pasila Petteri ja Minna Rakennuslautakunta 14 04.02.2015 Kaavoitustoimikunta 15 02.03.2015 Kunnanhallitus 50 09.03.2015 Poikkeamislupa, Pasila Petteri ja Minna 495/10.03.00.02/2015 Rakennuslautakunta 04.02.2015 14 Hakija: Pasila

Lisätiedot

Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen )

Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Liikennejärjestelyt ja investoinnit (aiemmassa selvityksessä Koulumatkat ja liikkuminen ) Tarkennuksia palveluverkkoselvitykseen 26.8.2016 Kaupungininsinööri Lassi Nurmi Riskienhallintapäällikkö Aki Pihlaja

Lisätiedot

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2.

Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 23 Kuva 38. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 1. Kuva 39. Otaniementie Otakaari Luolamiehentie, vaihtoehto 2. 24 Kuva 40. Otaniementie Vuorimiehentie. 25 Kuva 41. Otaniementie Vuorimiehentie,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma

Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen / lisämääräraha / hankesuunnitelma Tekninen lautakunta 65 15.04.2014 Kunnanhallitus 118 22.04.2014 Kunnanvaltuusto 48 28.04.2014 Tekninen lautakunta 176 28.10.2014 Kunnanhallitus 294 03.11.2014 Ehnroosin koulun suunnittelun käynnistäminen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Nilsiä-neuvottelukunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Nilsiä-neuvottelukunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (13) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 15:00-17:45 Paikka Nilsiän virastotalo, kokoushuone 1 Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Jukka Savolainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä Kaupunginhallitus 91 13.03.2017 Kaupunginvaltuusto 37 20.03.2017 Luettelo vuonna 2016 kunnan asukkaiden tekemien aloitteiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä 22/00.02.00/2017 Kaupunginhallitus 13.03.2017

Lisätiedot

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä

Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä Kävelyn ja pyöräilyn sääntöjä 7.5.2015, Helsinki Mikko Karhunen, Liikenne- ja viestintäministeriö Määritelmiä TLL 2 Määritelmiä Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan: 5) suojatiellä jalankulkijoiden

Lisätiedot

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen

INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot