4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus..06 Talousjohtajan virka, vakanssinro ; uusintahaku 7/0.0.00/06 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Talousjohtaja Anne Arvola on irtisanoutunut virastaan siten, että hänen virka suh teen sa päättyy Kunnanhallitus on myöntänyt eron. Hallintosäännön 6 mukaan kunnanhallitus päättää talousjohtajan va linnas ta. Esityksenä on, että kunnanhallitus julistaa talousjohtajan viran haettavaksi. Ta lous joh ta jan viran vakanssitiedot on päivitetty vuonna 00 ja ne on viimek si tarkistetttu vuonna 0. Tiedot ovat ajantasaiset, eikä niitä ole syytä muut taa. Vakanssitiedot: - Talousjohtajan virka, vakanssinumero Palkkahinnoittelukohta: työnantajan edustaja. - Tehtäväkohtainen palkka: enintään kunnassa noudatettavan palkkatason mu kai nen. - Pätevyysvaatimukset: tehtävään soveltuva ylempi korkakoulututkinto ja laaja ko ke mus vaativista taloushallinnon johtotehtävistä. - Työaikamuoto: toimistotyöaika. - Virka kuuluu ryhmään johtavassa tai itsenäisessä asemassa olevat. Valmistelija: hallintojohtaja Anu Karkinen etunimi.sukunimi@kirkkonummi.fi ja puh Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää julistaa talousjohtajan viran haettavaksi..06 klo :00 mennessä ja että talousjohtajan viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi kor kea koulu tut kin to ja laaja kokemus vaativista taloushallinnon johtotehtävistä ja eduksi katsotaan vahva kokemus kunnallishallinnosta tai julkishallinnosta ja mo lem pien kotimaisten kielten hyvä hallinta että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

2 -si vus tol la, Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsbladetissa sekä Kuntalehdessä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän kokouksessa. Päätös Kunnanhallitus: Päätös ehdotuksen mukaisesti. Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua (valmistelua, kuntalaki 9 ) Kunnanhallitus..06 Talousjohtajan virka julistettiin kunnanhallituksen mu kaises ti haettavaksi..06 klo :00 mennessä. Ilmoitus julkaistiin ja -sivustoilla, Helsingin Sanomissa, Huf vud stads bla de tis sa sekä Kuntalehdessä. Määräaikaan mennessä virkaa haki 7 henkilöä. Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja laaja ko ke mus vaativista taloushallinnon johtotehtävistä. Kaikki hakijat täyttivät kel poi suus eh don. Viranhakuilmoituksessa todettiin lisäksi, että eduksi katsotaan vahva ko kemus kunnallishallinnosta tai julkishallinnosta sekä molempien kotimaisten kiel ten hyvä hallinta. Hakijoista viisi täytti tämän ehdon. Edellä mainitun perusteella esityksenä on, että haastatteluihin kutsutaan hen ki löt, joiden kohdalla täyttyvät sekä edellytetyt kelpoisuusehdot että eduksi kat so taan -ehdot. Valmistelijat: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio ja hallintojohtaja Anu Karkinen etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Oheismateriaalit: hakijayhteenveto ja hakijavertailu viedään luottamushenkilöiden verkkopalveluun ja poistetaan järjestelmästä kokouksen jälkeen. Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää että haastatteluihin kutsutaan seuraavat henkilöt:

3 - Karell Mikael, maa- ja metsätieteiden maisteri - Kivilevo Pekka, kauppatieteiden maisteri - Maaninka Rauno, oikeustieteiden maisteri - Tuohimaa Marja, kauppatieteiden maisteri - Tuunainen Vesa, filosofian maisteri että hakijoita haastattelevat kunnanjohtaja ja hallintojohtaja ja että haastattelijat voivat tarvittaessa kutsua haastateltaviksi myös muita virkaa hakeneita, kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä; että haastattelijoiden sopivimmiksi katsomat hakijat ohjataan so vel tu vuusar vioin tiin; että yksi tai kaksi soveltuvinta hakijaa kutsutaan kunnanhallituksen kuultavaksi en nen valintapäätöksen tekemistä ja 6 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Käsittely Päätös Timo Haapaniemi ehdotti, että kunnanjohtaja ja hallintojohtaja valtuutetaan arvionsa mukaan kutsumaan esitettyjen hakijoiden lisäksi kaksi muuta hakijaa haastatteluihin. Matti Kaurila ja Ari Harinen kannattivat ehdotusta, ja se hyväksyttiin yksimielisesti. Matti Kaurila ehdotti, että päätösehdotuksen kohta muutetaan seuraavaan muotoon: "että kaksi soveltuvinta hakijaa kutsutaan kunnanhallituksen kuultaviksi ennen valintapäätöksen tekemistä". Timo Haapaniemi ja Anna-Lotta Wichmann kannattivat ehdotusta, ja se hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus päätti että haastatteluihin kutsutaan seuraavat henkilöt: - Karell Mikael, maa- ja metsätieteiden maisteri - Kivilevo Pekka, kauppatieteiden maisteri - Maaninka Rauno, oikeustieteiden maisteri - Tuohimaa Marja, kauppatieteiden maisteri - Tuunainen Vesa, filosofian maisteri ja että kunnanjohtaja ja hallintojohtaja valtuutetaan kutsumaan arvionsa mukaan haastatteluihin lisäksi kaksi muuta hakijaa

4 että hakijoita haastattelevat kunnanjohtaja ja hallintojohtaja ja että haastattelijat voivat tarvittaessa kutsua haastateltaviksi myös muita virkaa hakeneita, kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä; että haastattelijoiden sopivimmiksi katsomat hakijat ohjataan so vel tu vuusar vioin tiin; että kaksi soveltuvinta hakijaa kutsutaan kunnanhallituksen kuultavaksi ennen valintapäätöksen tekemistä ja 6 tarkastaa pöytäkirjan tämän pykälän osalta kokouksessa. Muutoksenhaku Ei muutoksenhakua Kunnanhallitus Kunnanhallituksen..06 päätöksen mukaisesti haastatteluihin kutsuttiin maa- ja metsätieteiden maisteri Mikael Karell, kauppatieteiden maisteri Pekka Ki vi le vo, oikeustieteiden maisteri Rauno Maaninka, kauppatieteiden maisteri Mar ja Tuohimaa, filosofian maisteri Vesa Tuunainen, kauppatieteiden mais te ri Annika Suorto ja kauppatieteiden maisteri Regina Hellman. Pekka Kivilevo ja Rauno Maaninka vetivät hakemuksensa pois ennen haastattelua. Toistaiseksi otettavaan virkasuhteeseen voidaan ottaa vain henkilö, joka on ha ke nut virkaa hakuajan päättymiseen mennessä ja joka täyttää virkaan ase te tut kelpoisuusvaatimukset. Nimittävä viranomainen voi päättää hakuajan pidentämisestä, kokonaan uu des ta hakumenettelystä tai viran täyttämättä jättämisestä. Virka voidaan ju lis taa uudelleen haettavaksi, jos kelpoisuusvaatimuksia täyttäviä hakijoita ei ole tai hakijoita on vain muutama tai jos kunta muuten katsoo tarpeelliseksi saa da uusia hakijoita. Uusintahaun yhteydessä on mainittava, otetaanko ai kai sem man haun perusteella tulleet hakemukset automaattisesti huomioon. Vir ka voidaan myös jättää täyttämättä, vaikka se on ollut julkisesti haettavana. Esityksenä on, että talousjohtajan virka julistetaan uudelleen haettavaksi,

5 ja et tä aikaisemmin tulleet hakemukset otetaan automaattisesti huomioon. Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää että talousjohtajan virka julistetaan uudelleen haettavaksi..06 klo :00 men nes sä ja aikaisemmassa haussa tulleet hakemukset otetaan huomioon au to maat tisees ti ja hakijoita haastattelevat kunnanjohtaja ja hallintojohtaja ja valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan valitsemaan mahdolliseen sovel tu vuus ar vioin tiin ohjattavat hakijat ja että kaksi soveltuvinta hakijaa kutsutaan kunnanhallituksen kuultaviksi..07 valintapäätöksen tekemistä varten. Valmistelijat: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio ja hallintojohtaja Anu Karkinen etunimi.sukunimi(at)kirkkonummi.fi Käsittely Päätös Timo Haapaniemi ehdotti, että kelpoisuusvaatimuksia muutetaan siten, että pois te taan vaatimus "eduksi katsotaan vahva kokemus kunnallishallinnosta tai julkishallinnosta". Hans Hedberg, Pirkko Lehtinen, Matti Kaurila ja Ari Ha ri nen kannattivat ehdotusta, ja se hyväksyttiin yksimielisesti. Kunnanhallitus: Kunnanhallitus päätti, että talousjohtajan virka julistetaan uudelleen haettavaksi..07 klo :00 men nes sä ja kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja laaja kokemus vaa ti vis ta taloushallinnon johtotehtävistä. Eduksi katsotaan molempien ko ti mais ten kielten hy vä hallinta. Kelpoisuusehtoja muutetaan

6 siten, et tä pois te taan vaatimus "eduksi katsotaan vahva kokemus kun nal lishal lin nos ta tai jul kis hal lin nos ta". Muuttuneiden kelpoisuusvaatimusten vuoksi aikaisemmassa haus sa tulleita hakemuksia ei oteta huomioon automaattisesti ja hakijoita haastattelevat kunnanjohtaja ja hallintojohtaja ja valtuuttaa kunnanjohtajan ja hallintojohtajan valitsemaan mahdolliseen sovel tu vuus ar vioin tiin ohjattavat hakijat ja että kaksi soveltuvinta hakijaa kutsutaan kunnanhallituksen kuultaviksi..07 valintapäätöksen tekemistä varten. Muutoksenhakuohje Ei muutoksenhakua

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Kunnanhallitus 46 05.06.04 Talousjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 0.0.04 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen viimeinen virassaolopäivänsä on

Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen viimeinen virassaolopäivänsä on Kunnanhallitus 60 24.01.2017 Kunnanjohtajan viran täyttäminen / Vaalin vahvistaminen 49/01.01.00/2017 16.08.2016 Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen

Lisätiedot

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää

Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 Valtuusto 62 26.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi alkaen.

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi alkaen. Kaupunginhallitus 62 01.03.2010 Kaupunginhallitus 104 26.04.2010 Kaupunginhallitus 114 19.05.2010 Kaupunginhallitus 124 31.05.2010 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2010 Kaupunginvaltuusto 44 29.06.2010 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

Hallintojohtajan viran täyttäminen

Hallintojohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 35 03.02.2015 Kunnanhallitus 70 10.03.2015 Kunnanhallitus 109 12.05.2015 Kunnanvaltuusto 28 20.05.2015 Kunnanhallitus 143 23.06.2015 Hallintojohtajan viran täyttäminen 268/01.01.04/2014

Lisätiedot

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset

Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset Kunnanhallitus 154 02.05.2017 Kunnanhallitus 173 15.05.2017 Talous-ja henkilöstöhallinnon keskittäminen, vakanssien nimikkeiden muutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 02.05.2017 154 Vuoden 2017 talousarvioon

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/2017 1 (10) Aika 04.09.2017, klo 17:50-18:06 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 101 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 102 Pöytäkirjan

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut

Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut Kunnanhallitus 219 22.08.2016 Kunnanhallitus 263 03.10.2016 Kunnanhallitus 299 08.11.2016 Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut 320/01.01.01.01/2016

Lisätiedot

Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015 147 päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta 1.3.2016 al kaen.

Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015 147 päättänyt myön tää eron Jari Lampiselle kaupunginkamreerin virasta 1.3.2016 al kaen. Kaupunginhallitus 160 17.08.2015 Kaupunginhallitus 192 28.09.2015 Kaupunginhallitus 206 19.10.2015 Kaupunginkamreerin viran täyttäminen 176/01.01.01/2015 KHAL 160 Nurmeksen kaupunginhallitus on 3.8.2015

Lisätiedot

Oheismateriaalina on hakuilmoitus.

Oheismateriaalina on hakuilmoitus. Hallitus 13 26.01.2015 Hallitus 36 30.03.2015 Hallitus 46 28.04.2015 Hallitus 59 18.05.2015 Valtuusto 6 27.05.2015 KUNTAYHTYMÄN TOIMITUSJOHTAJAN VIRKA Hallitus 13 Valmistelu: Toimitusjohtaja 20.1.2015

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanhallitus 201 03.07.2017 Kunnanhallitus 219 21.08.2017 Kunnanhallitus 271 30.10.2017 Kunnanhallitus 305 11.12.2017 Kunnanjohtajan viran täyttömenettely (ohm. 193) Khall 03.07.2017 201 Lumijoen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Lausuntopyynnön materiaalit:

Lausuntopyynnön materiaalit: Perusturvalautakunta 7.0.06 Kunnanhallitus 339 3.0.06 Kunnanhallitus 365 07..06 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi maakuntauudistukseksi, sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisuudistukseksi

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (10) Kunnanhallitus Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/2017 1 (10) Aika 19.06.2017, klo 17:32-17:43 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast Käsitellyt asiat 45 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 46 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

1. Perusturvan toimialan vakanssit

1. Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 380 21.11.2016 Vuoden 2017 talousarvioon sisältyvät vakanssi- ja nimikemuutokset 847/01.01.00/2016 Kunnanhallitus 21.11.2016 380 21.11.2016 Kunnanvaltuusto on kokouksessaan 14.11.2016 hyväksynyt

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 6/ (6) Vihdin vesihuoltolaitos -liikelaitos johtokunta. Aika klo 16:00-16:35

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 6/ (6) Vihdin vesihuoltolaitos -liikelaitos johtokunta. Aika klo 16:00-16:35 Pöytäkirja 6/2016 1 (6) Vihdin vesihuoltolaitos -liikelaitos johtokunta Aika 26.10.2016 klo 16:00-16:35 Paikka kunnanvirasto, kokoushuone 325 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Vesilaitoksen johtajan valinta

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran.

Kunnanvaltuusto päätti 7.9.2015 52 perustaa kunnan tekniseen toimeen kehityspäällikön viran. Kunnanhallitus 198 05.10.2015 Kunnanhallitus 213 26.10.2015 Kunnanhallitus 249 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 14.12.2015 Kehityspäällikön virka - virkavaali (ohm. 27) Khall 05.10.2015 198 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 14.11.2016 klo 16.30 17.05 Puumilan Taitotalo Törmä Tapani Alkkiomäki Jari Annala Tarmo Koivistoinen Hannu

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta.

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta. Kaupunginhallitus 303 25.08.2014 Kaupunginhallitus 420 17.11.2014 Kaupunginvaltuusto 129 08.12.2014 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 414/04.042/2014 KAUPHALL 25.08.2014 303 Seloste Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Kunnanhallitus 85 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 17 13.03.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen 118/00.00.01/2016 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali.

Punkalaitumen kunta Esityslista 8/ (6) Tekninen lautakunta. Aika klo 18:00. Kunnantalon valtuustosali. Punkalaitumen kunta Esityslista 8/2017 1 (6) Tekninen lautakunta Aika 21.11.2017 klo 18:00 Paikka Kunnantalon valtuustosali Käsiteltävät asia Asia Otsikko Sivu Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy liitteenä 1 olevan viran hakuilmoituksen.

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy liitteenä 1 olevan viran hakuilmoituksen. Yhtymähallitus 15 25.01.2017 Yhtymähallitus 33 22.02.2017 Yhtymähallitus 47 14.03.2017 Kuntayhtymän johtaja/ rehtorin viran täyttäminen Yh 25.01.2017 15 Yhtymähallitus on kokouksessaan 17.11.2016 tehnyt

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 15. huhtikuuta 2019 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 5 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen jätelautakuntaan...

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 23/2016 1

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 23/2016 1 Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 23/2016 1 Kunnanhallitus Aika 12.12.2016 klo 17:00-18:38 Paikka Kunnantalo, Ervastintie 2, kokoustila Ervast 1. kerros Läsnäolijat Vahasalo Raija puheenjohtaja Harinen Ari

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107

Espoon kaupunki Pöytäkirja 107 20.09.2016 Sivu 1 / 1 2751/2016 01.01.01 107 Pitkäaikaishoitopäällikön tehtävän (vakanssinumero 333739) vakinainen täyttäminen Vanhusten palvelujen tulosyksikössä, työavain 2-298-16 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Talousjohtajan viran kelpoisuusehtojen ja hakuilmoituksen hyväksyminen/talousjohtajan VIRAN TÄYTTÄMINEN Khall 20.06.2016

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

TL 39 Valmistelija ja esittelijä: Vt. tekninen johtaja Markus Lindroos, puh. 050 382 7550.

TL 39 Valmistelija ja esittelijä: Vt. tekninen johtaja Markus Lindroos, puh. 050 382 7550. Tekninen lautakunta 39 01.03.2011 Henkilöstöjaosto 14 17.03.2011 Kaupunginhallitus 79 28.03.2011 Teknisen johtajan viran täyttäminen 121/01.01.00/2011 TL 39 Valmistelija ja esittelijä: Vt. tekninen johtaja

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja:

Kuntayhtymän johtaja: Kuntayhtymän hallitus 112 19.05.2016 Kuntayhtymän hallitus 143 17.08.2016 Kuntayhtymän hallitus 160 07.09.2016 Kuntayhtymän valtuusto 32 07.09.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 215/01.00.01/2016 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain. Päätös

Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) n avohuollon sosiaalityö/ 2 Sosiaalityöntekijän viransijaisuuden täyttämättä jättäminen, työavain 45-461-17 Päätös Päätöksen perustelu n avohuollon johtava sosiaalityöntekijä

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä.

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä. Kunnanhallitus 61 22.01.2007 Kunnanhallitus 126 19.02.2007 Kunnanhallitus 182 19.03.2007 Kunnanhallitus 219 02.04.2007 Kunnanhallitus 263 16.04.2007 Kunnanhallitus 299 07.05.2007 Valtuusto 80 22.05.2007

Lisätiedot

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh ,

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh , Kaupunginhallitus 192 17.09.2018 Kaupunginhallitus 220 29.10.2018 Kaupunginhallitus 233 12.11.2018 Kaupunginhallitus 7 14.01.2019 Teknisen toimen johtajan viran (120022) täyttäminen 2698/01.01.01/2018

Lisätiedot

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv)

Veikkolan keskustan korttelin 39 asemakaavan muutoksen (piir.nro 3279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) Yhdyskuntatekniikan lautakunta 9 08.2.206 Kunnanhallitus 9 2.0.207 Veikkolan keskustan korttelin 9 asemakaavan muutoksen (piir.nro 279) hyväksyminen MRL 52 :n mukaisesti (kv) 8/0.02.0/206 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen Kaupunginhallitus 5 13.01.2014 Kaupunginhallitus 77 17.02.2014 Kaupunginhallitus 88 24.02.2014 Kaupunginhallitus 95 03.03.2014 Kaupunginhallitus 123 17.03.2014 Kaupunginhallitus 138 24.03.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti. 130 05.11.2012 48 11.02.2013 104 08.04.2013 111 06.05.2013 Perusturvajohtajan virkavaali Khall 05.11.2012 130 On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: 1.2.2012 alkaen. kunnan johtoryhmän jäsen. Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa:

Selvityksen perusteella esitetään seuraavaa: Varhaiskasvatus- ja 25 17.03.2016 koulutuslautakunta Henkilöstö- ja työllisyysjaosto 29 19.04.2016 Virkojen perustaminen ja tuntiopettajien siirtäminen virkoihin 89/01.01.00/2013 VARKOLK 17.03.2016 25

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 256 18.11.2014 Kunnanhallitus 54 17.02.2015 Teknisen johtajan viran täyttäminen KHALL 256 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.09.2014 201 julistaa teknisen johtajan viran

Lisätiedot

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa.

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa. Kunnanhallitus 148 02.05.2016 Kunnanhallitus 244 22.08.2016 Kunnanhallitus 254 05.09.2016 Kunnanhallitus 271 19.09.2016 Valtuusto 76 28.09.2016 Kunnanjohtajan rekrytoinnin käytännön järjestelyt 3940/02.022/2016

Lisätiedot

TL 39 Valmistelija ja esittelijä: Vt. tekninen johtaja Markus Lindroos, puh. 050 382 7550.

TL 39 Valmistelija ja esittelijä: Vt. tekninen johtaja Markus Lindroos, puh. 050 382 7550. Tekninen lautakunta 39 01.03.2011 Henkilöstöjaosto 14 17.03.2011 Kaupunginhallitus 79 28.03.2011 Kaupunginvaltuusto 38 13.04.2011 Teknisen johtajan viran täyttäminen 121/01.01.00/2011 TL 39 Valmistelija

Lisätiedot

Kunnanjohtajan viran täyttäminen

Kunnanjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 271 09.11.2015 Kunnanhallitus 311 21.12.2015 Kunnanhallitus 4 12.01.2016 Kunnanhallitus 25 22.01.2016 Kunnanhallitus 30 26.01.2016 Kunnanhallitus 60 22.02.2016 Kunnanjohtajan viran täyttäminen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 8 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 01. huhtikuu 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 49 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen jätelautakuntaan... 93 50

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

1 Perusturvan toimialan vakanssit

1 Perusturvan toimialan vakanssit Kunnanhallitus 386 30.11.2015 Vuoden 2016 talousarvion vakanssimuutokset 904/01.01.00/2015 Kunnanhallitus 386 Kunnanvaltuusto on 16.11.2015 kokouksessaan hyväksynyt kunnan talousarvion vuodelle 2016. Tehdään

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

Sivistysjohtajan viran ja viransijaisuuden täyttäminen / haastattelut / valinta/ virkavaalin vahvistaminen

Sivistysjohtajan viran ja viransijaisuuden täyttäminen / haastattelut / valinta/ virkavaalin vahvistaminen Kunnanhallitus 218 05.06.2017 Valtuusto 48 15.06.2017 Kunnanhallitus 267 07.08.2017 Kunnanhallitus 279 21.08.2017 Kunnanhallitus 290 04.09.2017 Valtuusto 57 26.09.2017 Kunnanhallitus 346 23.10.2017 Sivistysjohtajan

Lisätiedot

Kh Valmistelija(t): perusturvajohtaja Anu Pihl, puh

Kh Valmistelija(t): perusturvajohtaja Anu Pihl, puh Kunnanhallitus 174 29.08.2016 Kunnanhallitus 192 19.09.2016 Kunnanhallitus 210 03.10.2016 Kunnanhallitus 234 24.10.2016 Teknisen johtajan valinta Kh 29.08.2016 174 Valmistelija(t): perusturvajohtaja Anu

Lisätiedot

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt

tehdä seuraavat vakanssijärjestelyt Kunnanhallitus 76 16.02.2015 Kunnanhallitus 86 02.03.2015 Perusturvan toimialan uudet vakassit ja vakanssijärjestelyt 2015 21/01.01.00/2014 Kunnanhallitus 16.02.2015 76 Kunnanvaltuuston 29.11.2014 hyväksymään

Lisätiedot

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 8 22.01.2018 Kunnanhallitus 51 19.03.2018 Kunnanhallitus 87 16.04.2018 Perusopetuksen rehtorin virka Kh 22.01.2018 8 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen.

Päätös: Johtokunta hyväksyi yksimielisesti elinkeinojohtajan ehdotuksen. Elinkeinot & kehitys Nordican 32 08.04.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 39 26.05.2016 Kunnanhallitus 189 04.07.2016 Valtuusto 23 12.09.2016 Elinkeinot & kehitys Nordican 63 19.09.2016 Elinkeinot & kehitys

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka): Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus päätti 22.2.2016 44 hyväksyä elinvoiman

Lisätiedot

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013. Yhall 29.10.2013 181.

Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013. Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013. Yhall 29.10.2013 181. Yhtymähallitus 181 29.10.2013 Yhtymähallitus 210 26.11.2013 Talousjohtajan viran täyttäminen 445/01.01.01/2013 Yhall 29.10.2013 181 Yhall 173 Valmistelija: Henkilöstöjohtaja Janne Niemeläinen, janne.niemelainen(at)ylasavonsote.fi,

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013.

Tekla 47 3.4.2013 Kiinteistöpäällikkö Matti Vesava on irtisanoutunut virastaan 18.3.2013. Tekninen lautakunta 47 03.04.2013 Kaupunginhallitus 147 15.04.2013 Tekninen lautakunta 74 19.06.2013 Kaupunginhallitus 231 24.06.2013 Tekninen lautakunta 104 25.09.2013 Kaupunginhallitus 321 07.10.2013

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Hallitus 86 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Hoitotyön johtajan viran täyttölupa / viran julistaminen haettavaksi sekä haastatteluryhmän nimeäminen/ hoitotyön johtajan valinta

Hoitotyön johtajan viran täyttölupa / viran julistaminen haettavaksi sekä haastatteluryhmän nimeäminen/ hoitotyön johtajan valinta Perusturvalautakunta 6 26.09.2017 Kaupunginhallitus 10 02.10.2017 Perusturvalautakunta 4 01.11.2017 Perusturvalautakunta 12 01.02.2018 Hoitotyön johtajan viran täyttölupa / viran julistaminen haettavaksi

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 168 09.04.2013 Kaupunginhallitus 217 07.05.2013 Kaupunginhallitus 239 04.06.2013

Kaupunginhallitus 168 09.04.2013 Kaupunginhallitus 217 07.05.2013 Kaupunginhallitus 239 04.06.2013 Kaupunginhallitus 168 09.04.2013 Kaupunginhallitus 217 07.05.2013 Kaupunginhallitus 239 04.06.2013 TALOUSJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 86/3.311/2013 KHALL 168 Lisätietoja antaa kaupunginjohtaja Eila Valtanen

Lisätiedot

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA 03.06.2015 KLO 19.00 ALKAEN.

MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA 03.06.2015 KLO 19.00 ALKAEN. MULTIAN KUNNAN SIVISTYSLAUTAKUNNAN KOKOUS SINERVÄN KOULUKESKUKSESSA 03.06.2015 KLO 19.00 ALKAEN. ASIAT: 44 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 45 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 46 Luokanopettajan

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat

PÖYTÄKIRJA Paikka Pieni seurakuntasali, Koulukatu 26 PROTOKOLL Plats Lilla församlingssalen, Skolhusgatan 26. Ärendet berett av Behandlat VAASAN SEURAKUNTAYHTYMÄ Kokous 31.5.2018 klo 16.00 Sivu 1 / 6 Sisällys Kokouksen avaus ja päätösvaltaisuus... 2 Pöytäkirjantarkastajien valinta... 2 Esityslistan hyväksyminen... 2 Kiinteistöpäällikön viran

Lisätiedot

Kh Valmistelija: kunnanjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen, puh

Kh Valmistelija: kunnanjohtaja Pirkko-Liisa Vesterinen, puh Kunnanhallitus 178 05.09.2016 Kunnanhallitus 220 03.10.2016 Kunnanhallitus 251 07.11.2016 Kunnanhallitus 279 28.11.2016 Kunnanhallitus 308 19.12.2016 Hallintojohtajan viran täyttäminen Kh 05.09.2016 178

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015

Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015 Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015 n viran täyttäminen 312/01.01.01/2014 Yh 11.12.2014 70 Hannu Heikkilä on jäämässä eläkkeelle.

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.

Perusturvalautakunta Kunnanhallitus Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02. Perusturvalautakunta 119 22.09.2016 Kunnanhallitus 324 17.10.2016 Vakanssien perustaminen ikäihmisten kuntoutuksen vahvistamiseksi 339/02.02.00/2016 Perusturvalautakunta 22.09.2016 119 Perusturvan toimialalla

Lisätiedot

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari

Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147 88 Oikaisuvaatimus työpajaohjaajan valintapäätökseen / Laakso Sari Punkalaitumen kunta Pöytäkirja 9/2014 145 Sivistyslautakunta Aika 22.12.2014 klo 18:00-18:40 Paikka Kunnantalo, kahvio Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 87 Otto-oikeuden käyttäminen / viranhaltijapäätös 147

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH Kaupunginhallitus 298 30.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Valtuusto 65 14.12.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH 30.11.2015 298 Kaupunginjohtaja Timo Louna on 31.7.2015 päivätyllä kirjeellään

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 1/2019 1 Sivistys- ja hyvinvointilautakunta AIKA 07.01.2019 klo 17:00 PAIKKA Messi KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjantarkastajat

Lisätiedot

Hakuilmoitukseksi esitetään seuraavaa:

Hakuilmoitukseksi esitetään seuraavaa: Kunnanhallitus 195 18.06.2019 Kunnanhallitus 271 17.09.2019 Kunnanvaltuusto 50 07.10.2019 Kunnanjohtajan viran täyttäminen 1.1.2020 alkaen 225/01.01.01/2019 Khall 18.06.2019 195 (Lisätietoja: Hallintojohtaja

Lisätiedot

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro )

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro ) Ympäristölautakunta 38 25.09.2018 Ympäristölautakunta 48 27.11.2018 Kaupunginhallitus 262 10.12.2018 Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös 27.11.2018 48, Rakennustarkastajan

Lisätiedot

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117

TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117 TYRNÄVÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2015 117 Tekninen lautakunta 13.07.2015 AIKA 13.07.2015 15:30-16:39 PAIKKA Tyrnävän kunnantoimisto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 69 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN 119 70 VIRANHALTIJAPÄÄTÖSTEN

Lisätiedot

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Valmistelu: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 70..05 Kunnanhallitus 80.0.06 Rakennusjärjestyksen uusiminen, väliraportti 605/00.0.0/0 Kunnanhallitus..05 70 Kunnanhallitus päätti..05 6 ehdottaa kunnanvaltuustolle että kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi ) 348/01.01.

Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi ) 348/01.01. Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 29 22.04.2015 Kielikylpyluokanopettajan virka (vakanssi 463314) 348/01.01.01/2014 SOV 29 Lisätiedot: opetuspäällikkö Sari Aarniokoski, puh. 09 5056 265

Lisätiedot