Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää"

Transkriptio

1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/ /2017 Kh Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi alkaen nykyisen kau pungin joh ta jan irtisanoutumisen johdosta. Virka on tarkoitus täyttää mah dol lisim man nopeasti. Kuntalain 24 :n (1995/365, voimassa saakka) mukaan kun nan johta ja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muu ta toimintaa. Kuntalain 24 :n mukaan kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi. Kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Harjavallan kaupungin hallintosäännön 20 :n mukaan valtuuston va lit seman viranhaltijan osalta viran haettavaksi julistamisesta päättää kau pun ginhal li tus. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 6 :n mukaan virkasuhteeseen otet ta val la on lisäksi oltava erikseen säädetty tai kunnan päättämä erityinen kel poi suus. Voimassa olevan valtuuston hyväksymän Harjavallan kau pungin henkilöstön kelpoisuusehtojen mukaan kaupunginjohtajan kel poi suus ehto na on virkaan soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, hyvä käytännön pereh ty nei syys kunnallishallintoon ja kokemusta johtotehtävistä. Kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 5 :n mukaan kunnanjohtajan virkaan voidaan suostumuksensa nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole ha ke nut sitä, ja jonka kelpoisuudesta on esitetty selvitys. Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää 1) julistaa Harjavallan kaupunginjohtajan viran haettavaksi lähtien siten, että hakuaika päättyy klo 15.00; 2) hyväksyy hakuilmoituksen sisällön liitteen mukaisena, joka julkaistaan ko ko nai suu des saan Kunta-lehdessä, kunnallisten kuulutusten il moi tustau lul la, kaupungin kotisivuilla ja kuntarekry.fi- palvelussa sekä ly hennet ty nä sanomalehdissä Helsingin Sanomat ja Satakunnan Kansa; 3) valtuuttaa talousjohtajan hankkimaan ulkopuolisen toimijan mahdollista soveltuvuusarviointia varten.

2 Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kh Täytäntöönpano: Kuntalehti, kuntarekry.fi-palvelu, Helsingin Sanomat, Sa ta kun nan Kansa, kuulutusilmoitus ja kaupungin kotisivut Määräaikaan mennessä kaupunginjohtajan virkaan haki 19 hakijaa. Hallintojohtaja Olli Luoma on antanut suostumuksensa kaupunginjohtajan virkavalintaa varten. Kaikki hakijat täyttävät kelpoisuusehdot. Tässä vaiheessa hakuprosessia tavoitteena on, että valtuusto voisi suorittaa kaupunginjohtajan viran vaalin kokouksessaan Hakemusasiakirjoihin voi etukäteen tutustua kaupungintalolla sekä kaupunginhallituksen kokouksessa. Esityslistan liitteenä: Yhdistelmä kaupunginjohtajan virkaan määräaikaan mennessä hakeneista Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää 1) merkitä tietoonsa saatetuksi kaupunginjohtajan virkaan määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset liitteineen; 2) todeta, että kaikki hakijat täyttävät viran kelpoisuusehdot; 3) päättää haastatteluun kutsuttavista; 4) haastattelutyöryhmän kokoonpanosta; 5) haastattelujen ajankohdasta Käsittely: Käsittelyn aikana vs. kaupunginjohtaja muutti pää tös eh do tus taan. Vs. kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää hyväksyä päätösehdotuksen kohdat 1 ja 2 sekä samalla kaupunginhallitus päättää julistaa kaupunginjohtajan viran uudelleen haettavaksi klo mennessä. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

3

4 Kh Määräaikaan mennessä kaupunginjohtajan virkaan haki 5 hakijaa. Ki vi järven kunnanjohtaja Pekka Helppikangas on antanut suos tu muksen sa kaupunginjohtajan virkavalintaa varten. Kaikki hakijat täyttävät kelpoi suusehdot. Myös aiemmin jätetyt hakemukset (19 kpl) ja suostumus otetaan huomioon kaupunginjohtajan virkaa täytettäessä. Tässä vaiheessa hakuprosessia tavoitteena on, että valtuusto voisi suorittaa kaupunginjohtajan viran vaalin kokouksessaan Hakemusasiakirjoihin voi etukäteen tutustua kaupungintalolla sekä kaupunginhallituksen kokouksessa. Esityslistan liitteenä: Yhdistelmä kaupunginjohtajan virkaan määräaikaan mennessä hakeneista Talousjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää 6) merkitä tietoonsa saatetuksi kaupunginjohtajan virkaan määräaikaan mennessä saapuneet hakemukset ja suostumukset liitteineen sekä määräajan jälkeen tulleet (2) suostumusta; 7) todeta, että kaikki hakijat täyttävät viran kelpoisuusehdot; 8) päättää haastatteluun kutsuttavista; 9) haastattelutyöryhmän kokoonpanosta; 10) haastattelujen ajankohdasta Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus päätti kutsua hakijoista haastateltaviksi seuraavat: insinööri YAMK Andersson Tiina oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Helppikangas Pekka filosofian maisteri, valtiotieteen kandidaatti Hirvola Matti

5 filosofian maisteri Koskinen Ari hallintotieteiden maisteri Kuusela Hannu kasvatustieteen maisteri Lintonen Minna hallintotieteiden maisteri Luoma Olli valtiotieteiden maisteri Vuolanne Antti Haastattelut suorittaa kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, kaupunginhallitus kokonaisuudessaan, valtuustoryhmien ehdottamat uudet kaupunginhallituksen jäsenet (Kuusisto-Länsineva Maija, Luotola Teuvo, Rimmistö Jukka, Ollila Hanna, Mäkinen Kimmo, Tuomi Jenni, Kause Birgitta) ja viranhaltijoista talousjohtaja Anu Ikonen-Kullberg sekä RP-People Oy:n edustaja. Haastattelun ajankohdat ovat perjantai ja maanantai kello alkaen. Haastatteluryhmällä on oikeus päättää soveltuvuusarviointiin lähetettävät. Kh Merkittiin pöytäkirjaan, että va. kaupunginjohtaja, hallintojohtaja Olli Luoma poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo (osallisuusjäävi). --- Hakemusasiakirjoihin kaikkine liitteineen voi tutustua kaupungintalolla ennen kaupunginhallituksen ja valtuuston kokouksia sekä myös kokouksissa. Oikeustieteen kandidaatti, varatuomari Pekka Helppikangas on peruuttanut suos tu muk sen sa Haastattelut on suoritettu perjantaina ja maanantaina Talousjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus ehdottaa valtuustolle, että valtuus to päättää suorittaa Harjavallan kaupungin kaupunginjohtajan viran vaalin. Vaali suoritetaan ehdollisena. Kysymys vaalin vahvistamisesta ratkaistaan sen jälkeen, kun virkaan valittu henkilö antaa kaupungille tehtävän hoidon ter vey del li siä edellytyksiä koskevat tiedot 20 päivän kuluessa vaalia kos kevan päätöksen tiedoksisaannista. Yksityiskohtaisen ehdotuksensa kaupunginhallitus tekee ko koukses saan. Esityslistan liitteenä: Yhdistelmä kaupunginjohtajan virkaan hakeneista. Lisätietojen antaja: Talousjohtaja Anu Ikonen-Kullberg, puh

6 5203. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Merkittiin pöytäkirjaan, että va. kaupunginjohtaja, hallintojohtaja Olli Luoma poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osalli suus jäävi). Täytäntöönpano: Valtuustoon päätettäväksi Valt Esityslistan liitteenä: Yhdistelmä kaupunginjohtajan virkaan hakeneista. Kaupunginhallituksen ehdotus: Val tuus to päättää suorittaa Harjavallan kau pun gin kaupunginjohtajan viran vaa lin. Vaali suoritetaan ehdollisena. Kysymys vaalin vahvistamisesta ratkaistaan sen jälkeen, kun virkaan valittu henkilö antaa kaupungille tehtävän hoidon ter vey del li siä edellytyksiä koskevat tiedot 20 päivän kuluessa vaalia kos kevan päätöksen tiedoksisaannista. Yksityiskohtaisen ehdotuksensa kaupunginhallitus tekee ko koukses saan. "Kaupunginhallitus / 178: Talousjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päättää tehdä ehdotuksen valtuus tol le kaupunginjohtajan valinnasta. Käsittely: Keskustelun kuluessa tuli kaksi ehdotusta. Jäsen Pirjo-Riitta Tuo me la ehdotti Matti Hirvolan valitsemista kaupunginjohtajan virkaan. Jäsen Sari Lukka kannatti Tuomelan ehdotusta. Jäsen Jarmo Tuovinen ehdotti Han nu Kuuselan valitsemista kaupunginjohtajan virkaan. Jäsen Leila Mä kinen kannatti Tuovisen ehdotusta. Koska tuli kaksi ehdotusta valittavaksi, suo ri tet tiin kädennostoäänestys. Äänestyksen tuloksena Hirvolaa kannatti 4 jä sen tä ja Kuuselaa 5 jäsentä. Päätös: Kaupunginhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että se valitsee kau pun gin joh ta jan virkaan Hannu Kuuselan. Merkittiin pöytäkirjaan, että va. kaupunginjohtaja, hallintojohtaja Olli Luoma poistui esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi (osalli suus jäävi)." ----

7 Käsittely: Valtuutettu Markku Raudan ehdotuksesta puheenjohtaja esitti suoritettavaksi kaupunginjohtajan viran vaalin suljetuin lipuin. Päätettiin suorittaa suljettu lippuäänestys. Äänestysliput annettiin valtuuston puheenjohtajalle ni men huu don määräämässä järjestyksessä. Valtuutetut Maaria Juvela ja Vesa Ha ka la toimivat ääntenlaskijoina. Puheenjohtaja keskeytti kokouksen ääntenlaskun ajaksi. Vaalissa annettiin ääniä seuraavasti: - hallintotieteen maisteri, valtiotieteen kandidaatti, tutkija Matti Hirvola - kasvatustieteen maisteri, hallintotieteen maisteri Hannu Kuusela Yhteensä 13 ääntä 14 ääntä 27 ääntä Puheenjohtaja julisti vaalin tuloksen. Päätös: Valtuusto päätti valita Harjavallan kaupunginjohtajan virkaan kasvatustieteen maisteri, hallintotieteen maisteri Hannu Kuuselan Oulusta. Vaali suoritettiin ehdollisena ja kysymys vaalin vahvistamisesta ratkaistaan sen jälkeen, kun virkaan valittu on esittänyt tehtävän hoidon terveydellisiä edellytyksiä koskevat tiedot. Merkittiin pöytäkirjaan, että va. kaupunginjohtaja, hallintojohtaja Olli Luoma (osallisuusjäävi )ja valtuutettu Jussi Holmi (osallisuusjäävi) poistuivat esteellisinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Merkittiin pöytäkirjaan, että varavaltuutettu Maarit Jaakkola oli kutsuttuna valtuutettu Jussi Holmin esteellisyyden vuoksi tämän pykälän käsittelyn ja päätöksenteon ajan.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan virka jää avoimeksi

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esityslistan liitteenä: Hakuilmoitus. Vs. kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus päät tää. Päätös: Päätösehdotus hyväksyttiin. Kaupunginhallitus 86 18.04.2017 Kaupunginhallitus 121 15.05.2017 Kaupunginhallitus 157 05.06.2017 Kaupunginhallitus 167 12.06.2017 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN VAALI 171/00.02.022/2017 Kh 18.04.2017 86 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi alkaen.

Kaupunginjohtajan virka tulee avoimeksi alkaen. Kaupunginhallitus 62 01.03.2010 Kaupunginhallitus 104 26.04.2010 Kaupunginhallitus 114 19.05.2010 Kaupunginhallitus 124 31.05.2010 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2010 Kaupunginvaltuusto 44 29.06.2010 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan valitsee kaupunginvaltuusto. Viran julistaa haettavaksi kaupunginhallitus. Kaupunginhallitus 140 11.05.2015 Kaupunginhallitus 154 01.06.2015 Kaupunginhallitus 213 17.08.2015 Kaupunginvaltuusto 58 24.08.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 344/01.01.01.00/2015 KH 11.05.2015

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Talousjohtajan viran täyttäminen 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 8..0 talousjohtajan viran

Lisätiedot

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio

Hakemukset liitteineen ovat nähtävillä kokouksessa. Valmistelija: kunnanjohtaja Tarmo Aarnio Kunnanhallitus 0.0.04 Kunnanhallitus 56 4.0.04 Kunnanhallitus 4.04.04 Kunnanhallitus 46 05.06.04 Talousjohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 0.0.04 797/0.0.00/0 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta.

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta. Kaupunginhallitus 303 25.08.2014 Kaupunginhallitus 420 17.11.2014 Kaupunginvaltuusto 129 08.12.2014 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 414/04.042/2014 KAUPHALL 25.08.2014 303 Seloste Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa.

Sivistystoimenjohtaja-hallintojohtajan viran hakuilmoitus jaetuissa asiakirjoissa. Kunnanhallitus 308 10.11.2014 Kunnanvaltuusto 60 10.11.2014 Kunnanhallitus 333 01.12.2014 Kunnanhallitus 341 08.12.2014 Kunnanhallitus 348 15.12.2014 Kunnanhallitus 26 26.01.2015 Kunnanhallitus 51 09.02.2015

Lisätiedot

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat:

1 kutsua virkaa hakeneista haastateltaviksi seuraavat hakijat: Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus 9 0..05 Henkilöstöjohtajan viran, vakanssinumero 00000089, täyttäminen 68/0.0.00/05 Kunnanhallitus 8.09.05 Kunnanhallitus julisti kokouksessaan 0.8.05 henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p

KH Valmistelija ja lisätiedot: henkilöstöjohtaja Anu Kalliosaari, p Kaupunginhallitus 146 09.05.2016 Kaupunginhallitus 177 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.06.2016 Kaupunginhallitus 218 08.08.2016 Kaupunginhallitus 248 22.08.2016 SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJAN VIRKA 442/22/2016

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen 776/01.01.04/2016

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta.

Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti sa nou tu van sa virastaan 1.4.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen joh dos ta. Kaupunginhallitus 303 25.08.2014 Kaupunginhallitus 420 17.11.2014 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 414/04.042/2014 KAUPHALL 25.08.2014 303 Seloste Kaupunginjohtaja Pentti Sivunen on ilmoittanut ir ti

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

4 että hakuilmoitus julkaistaan -sivustolla,

4 että hakuilmoitus julkaistaan  -sivustolla, Kunnanhallitus 8..06 Kunnanhallitus..06 Talousjohtajan virka, vakanssinro 0000000; uusintahaku 7/0.0.00/06 Kunnanhallitus..06 8 Kunnanhallitus 7.0.06 Talousjohtaja Anne Arvola on irtisanoutunut virastaan

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen Kaupunginhallitus 5 13.01.2014 Kaupunginhallitus 77 17.02.2014 Kaupunginhallitus 88 24.02.2014 Kaupunginhallitus 95 03.03.2014 Kaupunginhallitus 123 17.03.2014 Kaupunginhallitus 138 24.03.2014 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi.

Kunnanhallitus on edellä myöntänyt eron kunnanjohtaja Tytti Määtälle ja virka on siten tullut avoimeksi. Kunnanhallitus 9 09.01.2018 Kunnanhallitus 40 23.01.2018 Kunnanhallitus 45 06.02.2018 Kunnanvaltuusto 11 15.02.2018 Kunnanjohtajan viran aukijulistaminen/viran täyttäminen 31.10.2017 254 Kunnanhallitus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus. Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 20/2010 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Perjantai 8.10.2010 klo 17.00 17.30 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Valtuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH Kaupunginhallitus 298 30.11.2015 Kaupunginhallitus 315 07.12.2015 Valtuusto 65 14.12.2015 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen KH 30.11.2015 298 Kaupunginjohtaja Timo Louna on 31.7.2015 päivätyllä kirjeellään

Lisätiedot

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen

Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen ja viran täyttäminen Kunnanhallitus 219 28.11.2016 Kunnanhallitus 235 19.12.2016 Kunnanhallitus 10 23.01.2017 Kunnanvaltuusto 1 30.01.2017 Kunnanhallitus 58 20.03.2017 Hallinto- ja talousjohtajan viran haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/ Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.11.2017 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 45 Teknisen toimen johtajan kuuleminen 3 46 Rekrytointiyksikön palvelupäällikön kuuleminen 4 47 Vuoden

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Pöytäkirja Johtokunta

Pöytäkirja Johtokunta Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Pöytäkirja Johtokunta N:o 2 / 2008 Paikka Kauhajoen kaupungintalo, kaupunginhallituksen huone Aika 1.7.2008 klo 8.30 14.46 Saapuvilla olleet et Lasse Hautala

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS 17/2016. Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN Aika: Tiistai klo Paikka: Kunnantalo, valtuustosali

KUNNANHALLITUS 17/2016. Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN Aika: Tiistai klo Paikka: Kunnantalo, valtuustosali REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 17/2016 ASIALISTA Aika: Tiistai 8.11.2016 klo 20.45 20.50 Paikka: Kunnantalo, valtuustosali Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muuttola Markus, 1. vpja Muhonen Kirsi, 2. vpja Järvelä

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 6/ (6) Vihdin vesihuoltolaitos -liikelaitos johtokunta. Aika klo 16:00-16:35

VIHDIN KUNTA. Pöytäkirja 6/ (6) Vihdin vesihuoltolaitos -liikelaitos johtokunta. Aika klo 16:00-16:35 Pöytäkirja 6/2016 1 (6) Vihdin vesihuoltolaitos -liikelaitos johtokunta Aika 26.10.2016 klo 16:00-16:35 Paikka kunnanvirasto, kokoushuone 325 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 16 Vesilaitoksen johtajan valinta

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen / Viran haettavaksi julistaminen

Kaupunginjohtajan viran täyttäminen / Viran haettavaksi julistaminen Kaupunginhallitus 570 09.11.2015 Kaupunginhallitus 13 11.01.2016 Kaupunginhallitus 89 22.02.2016 Kaupunginhallitus 176 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 43 02.05.2016 n viran täyttäminen / Viran haettavaksi

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Valtuusto 19 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu 388 389

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa, Koulutie 2 B (Raharinne), maanantaina 5.8.2019 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 33 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017. Torstai klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 24/2017 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 2.11.2017 klo 17.00 17.45 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu

Lisätiedot

-3, KH 27.8.2015 18:30. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 27.8.2015

-3, KH 27.8.2015 18:30. Nivalan kaupunki. Kaupunginhallitus 27.8.2015 -3, KH 27.8.2015 18:30 Nivalan kaupunki Kaupunginhallitus 27.8.2015 Esityslista 15/2015 -2, KH 27.8.2015 18:30 Kokousaika Maanantai 27.8.2015 klo 18.30 Kokouspaikka Kaupunginhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 Kaupunginhallitus 129 23.4.2018 35 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 466/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (1) Tarkastuslautakunta 46 17.4.2018 129 Asianro 466/01.01.01.01/2018 Tarkastuspäällikön viran täyttäminen Päätöshistoria Tarkastuslautakunta 17.4.2018 46 Koulutus-

Lisätiedot

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan.

Hakijoista Vesa Toikka ilmoitti peruuttavansa hakemuksensa virkaan. Kaupunginhallitus 201 18.04.2017 Kaupunginvaltuusto 43 24.04.2017 Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtajan viran täyttäminen 136/01.01.01.00/2017 KH 201 Valmistelija/lisätiedot: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta.

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta. Kunnanhallitus 95 02.03.2015 Kunnanhallitus 151 20.04.2015 Kunnanhallitus 158 27.04.2015 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 1921/01.01.01.01/2015 KHAL 02.03.2015 95 Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut

Lisätiedot

Prosessissa on tarpeen hyödyntää ulkopuolista osaamista hakijoiden etsinnässä, analysoinnissa ja testaamisessa.

Prosessissa on tarpeen hyödyntää ulkopuolista osaamista hakijoiden etsinnässä, analysoinnissa ja testaamisessa. Kunnanhallitus 165 05.06.2018 Kunnanjohtajan virantäytön hakuprosessi Kunnanjohtajan virantäytön hakuprosessi KH 28.11.2016 290 Kunnanjohtajan valinta kuuluu valtuuston toimivaltaan. Kunnan hallintosäännön

Lisätiedot

Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen viimeinen virassaolopäivänsä on

Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen viimeinen virassaolopäivänsä on Kunnanhallitus 60 24.01.2017 Kunnanjohtajan viran täyttäminen / Vaalin vahvistaminen 49/01.01.00/2017 16.08.2016 Yhdhall 57 Eurajoen kunnanjohtaja Harri Hiitiö on irtisanoutunut virastaan niin, et tä hänen

Lisätiedot

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala

valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus 8 22.01.2018 Kunnanhallitus 51 19.03.2018 Kunnanhallitus 87 16.04.2018 Perusopetuksen rehtorin virka Kh 22.01.2018 8 valmistelija: hallintojohtaja Päivi Huhtala Kunnanhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa.

1. Hakuaikaa jatketaan klo saakka samoin kelpoisuusehdoin kuin varsinaisessa viranhakuilmoituksessa. Kunnanhallitus 148 02.05.2016 Kunnanhallitus 244 22.08.2016 Kunnanhallitus 254 05.09.2016 Kunnanhallitus 271 19.09.2016 Valtuusto 76 28.09.2016 Kunnanjohtajan rekrytoinnin käytännön järjestelyt 3940/02.022/2016

Lisätiedot

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali

Teknisen johtajan virka / Irtisanoutuminen / Saapuneet hakemukset / Julistetaan uudelleen haettavaksi / Saapuneet hakemukset / Virkavaali Kunnanhallitus 281 20.06.2016 Kunnanhallitus 335 05.09.2016 Kunnanhallitus 433 14.11.2016 Kunnanhallitus 479 12.12.2016 Kunnanhallitus 20 16.01.2017 Valtuusto 3 25.01.2017 Tekninen lautakunta 4 16.02.2017

Lisätiedot

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Perusturvalautakunta LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA PARKANON KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2015 48 Perusturvalautakunta 13.05.2015 LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Sivu 25 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN TOTEAMINEN 50 26 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA 51 27 JOHTAVAN SOSIAALITYÖNTEKIJÄN

Lisätiedot

Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 2 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 5 KUNNANHALLITUS 11/2016

Sisällys KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 2 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN... 5 KUNNANHALLITUS 11/2016 REISJÄRVEN KUNTA KUNNANHALLITUS 11/2016 ASIALISTA Aika: Keskiviikko 29.6.2016 klo 19.30 19.45 Paikka: Kunnantalo, kokoushuone 2 Läsnä: Nyman Teuvo, pja Muhonen Kirsi, 2. vpja Järvelä Eila, j Mäntypuro

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN

Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 Kaupunginhallitus 153 30.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oheismateriaalina on hakuilmoitus.

Oheismateriaalina on hakuilmoitus. Hallitus 13 26.01.2015 Hallitus 36 30.03.2015 Hallitus 46 28.04.2015 Hallitus 59 18.05.2015 Valtuusto 6 27.05.2015 KUNTAYHTYMÄN TOIMITUSJOHTAJAN VIRKA Hallitus 13 Valmistelu: Toimitusjohtaja 20.1.2015

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012 julistaa hallintojohtajan viran

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 23.05.2016 klo 16:00-18:34 Paikka Kiteen kaupungintalo, kokoushuone Sopukka Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Halttunen Sanna 16:00-18:34

Lisätiedot

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015

TERVEYDENHUOLLON KY. Yhtymävaltuusto 29.10.2015 MUONION-ENONTEKIÖN ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Kokousaika To 29.10.2015 klo 19.00 19.32 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Muonion kunnasta: Hietala Kosti, I vpj. Kangosjärvi Ulla-Maija

Lisätiedot

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI

REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN JA VIRAN VAALI Sivistyslautakunta 8 18.02.2015 Kunnanhallitus 42 16.03.2015 Kunnanhallitus 58 20.04.2015 Kunnanhallitus 65 27.04.2015 REHTORI-SIVISTYSTOIMENJOHTAJAN IRTISANOUTUMINEN VIRASTA, VIRAN HAETTAVAKSI JULISTAMINEN

Lisätiedot

Kuntayhtymän johtaja:

Kuntayhtymän johtaja: Kuntayhtymän hallitus 112 19.05.2016 Kuntayhtymän hallitus 143 17.08.2016 Kuntayhtymän hallitus 160 07.09.2016 Kuntayhtymän valtuusto 32 07.09.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 215/01.00.01/2016 Kuntayhtymän

Lisätiedot

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta.

Kunnanjohtaja Olli Viitasaari on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan 1.8.2015 lukien eläkkeelle siirtymisen johdosta. Kunnanhallitus 95 02.03.2015 Kunnanhallitus 151 20.04.2015 Kunnanhallitus 158 27.04.2015 Kunnanvaltuusto 41 29.04.2015 KUNNANJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 1921/01.01.01.01/2015 KHAL 02.03.2015 95 Kunnanjohtaja

Lisätiedot

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä.

Virka on ollut haettavana klo mennessä. Määräaikana on tullut 11 hakemusta. Yksi hakemus tuli myöhästyneenä. Kunnanhallitus 61 22.01.2007 Kunnanhallitus 126 19.02.2007 Kunnanhallitus 182 19.03.2007 Kunnanhallitus 219 02.04.2007 Kunnanhallitus 263 16.04.2007 Kunnanhallitus 299 07.05.2007 Valtuusto 80 22.05.2007

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 3/2018 1 (8) Aika 22.01.2018, klo 16:34-17:27 Paikka Järvenpää -talo Käsitellyt asiat 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 17 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut

Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut Kunnanhallitus 219 22.08.2016 Kunnanhallitus 263 03.10.2016 Kunnanhallitus 299 08.11.2016 Kunnanjohtajan irtisanoutuminen ja viran haettavaksi julistaminen / virkaa hakeneet / haastattelut 320/01.01.01.01/2016

Lisätiedot

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa

Lisätietoja tästä asiasta antaa hallituksen puheenjohtaja Elisa Hallitus 24 25.02.2016 Hallitus 63 30.03.2016 Hallitus 72 26.04.2016 Hallitus 86 12.05.2016 Kuntayhtymän johtajan virka 60/31.312/2016 Hallitus 25.02.2016 24 Hallituksen puheenjohtaja: Etelä-Savon sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16

KIHNIÖN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 16 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 14.11.2016 klo 16.30 17.05 Puumilan Taitotalo Törmä Tapani Alkkiomäki Jari Annala Tarmo Koivistoinen Hannu

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 154 19.06.2012 Kunnanhallitus 177 07.08.2012 Kunnanvaltuusto 57 27.08.2012 Hallintojohtajan viran täyttäminen // KHALL 154 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 17.04.2012

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Aika 01.02.2018 klo 09:00-11:10 Paikka Orimattilan kaupungintalo, 2. krs. kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Lisätiedot Saarikko Eino pj. Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 48 02.02.2015 Kaupunginhallitus 93 23.03.2015 Kaupunginhallitus 126 27.04.2015 Kaupunginhallitus 149 18.05.2015 KAUPUNGINJOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN 96/01.01.01/2015 KH 02.02.2015 48 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt:

Hakuajan päättymiseen mennessä virkaa hakivat seuraavat henkilöt: Kunnanhallitus 256 18.11.2014 Kunnanhallitus 54 17.02.2015 Teknisen johtajan viran täyttäminen KHALL 256 Hallintojohtaja Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 15.09.2014 201 julistaa teknisen johtajan viran

Lisätiedot

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka):

Määräaikaan mennessä elinvoimapäällikön määräaikaisen työsuhteen ha kijat olivat (nimi, ikä, kotipaikkakunta, tutkinto, nykyinen työpaikka): Kaupunginhallitus 114 25.04.2016 Kaupunginhallitus 135 23.05.2016 ELINVOIMAPÄÄLLIKÖN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN Kaupunginhallitus 25.04.2016 114 Oriveden kaupunginhallitus päätti 22.2.2016 44 hyväksyä elinvoiman

Lisätiedot

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh ,

Khall Valmistelija: henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen, puh , Kaupunginhallitus 192 17.09.2018 Kaupunginhallitus 220 29.10.2018 Kaupunginhallitus 233 12.11.2018 Kaupunginhallitus 7 14.01.2019 Teknisen toimen johtajan viran (120022) täyttäminen 2698/01.01.01/2018

Lisätiedot

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

Muut Toivanen Pentti kunnanjohtaja palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä Iitin kunta Pöytäkirja 10/2013 258 Kunnanvaltuusto 30.12.2013 Aika Maanantai 30.12.2013 klo 18:00-19:30 Paikka Saapuvilla Poissa Kunnantalo, valtuustosali Aalto Janne Alestalo Riitta Drockila Leif Heinonen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (7) Tarkastuslautakunta Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2018 1 (7) Julkinen Kokoustiedot Aika tiistai klo 16:00-16:45 Paikka Kaupungintalo, kabinetti, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka Kontiainen, puheenjohtaja

Lisätiedot

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro )

Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös , Rakennustarkastajan virkavaali (vakanssinro ) Ympäristölautakunta 38 25.09.2018 Ympäristölautakunta 48 27.11.2018 Kaupunginhallitus 262 10.12.2018 Asian ottaminen ylemmän toimielimen käsiteltäväksi /Ympäristölautakunnan päätös 27.11.2018 48, Rakennustarkastajan

Lisätiedot

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy liitteenä 1 olevan viran hakuilmoituksen.

Yhtymähallitus merkitsee tiedoksi ja hyväksyy liitteenä 1 olevan viran hakuilmoituksen. Yhtymähallitus 15 25.01.2017 Yhtymähallitus 33 22.02.2017 Yhtymähallitus 47 14.03.2017 Kuntayhtymän johtaja/ rehtorin viran täyttäminen Yh 25.01.2017 15 Yhtymähallitus on kokouksessaan 17.11.2016 tehnyt

Lisätiedot

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen.

Talousjohtaja on kunnan johtoryhmän jäsen. Kunnanhallitus 159 20.06.2016 Kunnanhallitus 191 22.08.2016 Kunnanhallitus 198 31.08.2016 Talousjohtajan viran kelpoisuusehtojen ja hakuilmoituksen hyväksyminen/talousjohtajan VIRAN TÄYTTÄMINEN Khall 20.06.2016

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 2 / 2019 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 15. huhtikuuta 2019 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 5 Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen Päijät-Hämeen jätelautakuntaan...

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginjohtajan ehdotus: Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 13/ (7) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus

Järvenpää Pöytäkirja 13/ (7) Kaupunginhallitus Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus Järvenpää Pöytäkirja 13/2017 1 (7) Aika 13.11.2017, klo 16:35-16:56 Paikka Järvenpää-talo, Venny-kabinetti Käsitellyt asiat 134 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus 135 Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan valinta 265/ /2017. Kh

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan valinta 265/ /2017. Kh Kaupunginhallitus 6 12.12.2017 Kaupunginvaltuusto 3 18.12.2017 Kaupunginjohtajan valinta 265/01.01.01/2017 Kh 12.12.2017 6 Valmistelija: Hallintojohtaja, vs. henkilöstöpäällikkö Toni Leppänen, puh. 06

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/ /2016 KHALL Kaupunginhallitus 311 07.10.2016 Kaupunginvaltuusto 72 31.10.2016 Kaupunginjohtajan viran täyttäminen 1804/01.01.01/2016 KHALL 07.10.2016 311 Kaupunginjohtajan virka on tullut avoimeksi, kun kau pun gin

Lisätiedot

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto.

Hallintosäännön 41 :n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanhallitus 201 03.07.2017 Kunnanhallitus 219 21.08.2017 Kunnanhallitus 271 30.10.2017 Kunnanhallitus 305 11.12.2017 Kunnanjohtajan viran täyttömenettely (ohm. 193) Khall 03.07.2017 201 Lumijoen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015

1/ /2013, 3/ /2013, 9/ /2013, 10/ /2013, 110/ /2015 Kaupunginhallitus 144 15.06.2015 Kaupunginvaltuusto 54 15.06.2015 Markku Ahjoniemen eronpyyntö Karkkilan kaupungin luottamustehtävistä 1/00.00.01/2013, 3/00.00.01/2013, 9/00.00.01/2013, 10/00.00.01/2013,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 39 26.02.2018 Kunnanhallitus 71 29.03.2018 Kunnanhallitus 86 16.04.2018 Kunnanvaltuusto 21 23.04.2018 Hyvinvointi/sivistysjohtajan valinta Khall 26.02.2018 39 Savukosken kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Hallintojohtajan viran täyttäminen

Hallintojohtajan viran täyttäminen Kunnanhallitus 35 03.02.2015 Kunnanhallitus 70 10.03.2015 Kunnanhallitus 109 12.05.2015 Kunnanvaltuusto 28 20.05.2015 Kunnanhallitus 143 23.06.2015 Hallintojohtajan viran täyttäminen 268/01.01.04/2014

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3

Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/ Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 Heinolan kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 Tarkastuslautakunta (2013-2016) Aika 22.08.2016 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen 3 33 Teknisen toimen johtajan

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 7/2016 1 Aluejohtokunta Aika 15.12.2016 klo 17:35-17:55 Paikka Kesälahti-talo, Puruvesi-sali Osallistujat Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Lipsanen Pentti 17:35-17:55 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Järvenpää Pöytäkirja 18/ ( 11) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Järvenpää Pöytäkirja 18/ ( 11) Henkilöstöasiainjaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen Järvenpää Pöytäkirja 18/2018 1 ( 11) Aika 06.10.2018, klo 09:01-10:06 Paikka Herkkupaja, Emalikatu 9 Käsitellyt asiat 86 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen 87 Henkilöstöjohtajan

Lisätiedot

Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015

Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015 Yhtymähallitus 70 11.12.2014 Yhtymähallitus 13 11.02.2015 Yhtymähallitus 19 19.03.2015 Yhtymähallitus 22 23.04.2015 n viran täyttäminen 312/01.01.01/2014 Yh 11.12.2014 70 Hannu Heikkilä on jäämässä eläkkeelle.

Lisätiedot

KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO Kaupunginjohtajan valinta

KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINHALLITUS KAUPUNGINVALTUUSTO Kaupunginjohtajan valinta KAUPUNGINHALLITUS 432 07.11.2016 KAUPUNGINHALLITUS 509 12.12.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 171 19.12.2016 Kaupunginjohtajan valinta 1355/01.0101.010101/2016 KH 432 Raahen kaupunginjohtajan virka oli haettavana

Lisätiedot

Ympäristösihteerin valinta

Ympäristösihteerin valinta Ympäristölautakunta 5 18.01.2017 Ympäristölautakunta 8 15.03.2017 Kaupunginhallitus 79 10.04.2017 Ympäristösihteerin valinta 76/1.11.110/2017 Ympäristölautakunta 18.01.2017 5 Valmistelija: Vastaava rakennustarkastaja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta.

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän tarkastuslautakunta. ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 Aika 25.10.2018 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Saarikko Eino pj. Karinen Jussi vpj. poissa Laatunen Kirsti j.

Lisätiedot

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti

Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti Kaupunginhallitus 41 21.01.2013 Kaupunginvaltuusto 23 28.01.2013 Kaupunginhallitus 151 22.04.2013 Kaupunginvaltuuston päätöksen 28.1.2013 23 Jäsenten valitseminen Perusturvakuntayhtymä Karviaisen yhtymähallitukseen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 48 02.02.2015 Kaupunginhallitus 93 23.03.2015 Kaupunginhallitus 126 27.04.2015 Kaupunginhallitus 149 18.05.2015 Kaupunginhallitus 164 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 48 15.06.2015 KAUPUNGINJOHTAJAN

Lisätiedot

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen.

Vanhuspalvelujen ja hoitotyön johtajan perustehtävä on vanhuspalvelujen johtaminen ja kehittäminen sekä muutosprosessien läpivieminen. Perusturvalautakunta 88 22.10.2014 Perusturvalautakunta 75 03.09.2015 Perusturvalautakunta 110 21.10.2015 Perusturvalautakunta 143 16.12.2015 ASUMISPALVELUJEN- JA HOITOTYÖN ESIMIEHEN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) 142 Helsingin Satama -liikelaitoksen satamajohtajan viran täyttäminen HEL 2011-000171 T 01 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan valinta / valintaprosessin keskeyttäminen / jatkotoimista päättäminen

Kaupunginjohtajan valinta / valintaprosessin keskeyttäminen / jatkotoimista päättäminen Kaupunginhallitus 3 23.01.2017 Kaupunginvaltuusto 3 30.01.2017 Kaupunginhallitus 3 06.02.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.02.2017 Kaupunginjohtajan valinta / valintaprosessin keskeyttäminen / jatkotoimista

Lisätiedot

Kh Valmistelija(t): perusturvajohtaja Anu Pihl, puh

Kh Valmistelija(t): perusturvajohtaja Anu Pihl, puh Kunnanhallitus 174 29.08.2016 Kunnanhallitus 192 19.09.2016 Kunnanhallitus 210 03.10.2016 Kunnanhallitus 234 24.10.2016 Teknisen johtajan valinta Kh 29.08.2016 174 Valmistelija(t): perusturvajohtaja Anu

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi.

Koska tehtäväjärjestelyjä ei voi enää jatkaa, tulee käynnistää teknisen johtajan viran täyttöprosessi. Kaupunginhallitus 255 29.08.2017 Kaupunginhallitus 319 09.10.2017 Kaupunginhallitus 341 24.10.2017 Teknisen johtajan virka 1405/03.05/2017, 1029/03.05/2016 KH 29.08.2017 255 Kaupunginhallitus on kokouksessaan

Lisätiedot

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä.

Selitykset esityslistan ja pöytäkirjan liitteenä. Kunnanhallitus 162 26.05.2016 Kunnanvaltuusto 40 20.06.2016 Kunnanhallitus 237 16.08.2016 Kunnanvaltuusto 54 29.08.2016 Korkeimman hallinto-oikeuden tiedoksianto kunnanvaltuustolle Anna Mäkelän ja Inkeri

Lisätiedot

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus. Maanantai klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone ENONTEKIÖN KUNTA ESITYSLISTA 5. Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Maanantai 15.2.2016 klo 9.00 (kj haastattelut) Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Saapuvilla Sari Keskitalo pj olleet jäsenet

Lisätiedot

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen yksimielisesti. Kunnanhallitus 53 18.02.2013 Kunnanhallitus 99 08.04.2013 Kunnanhallitus 120 06.05.2013 Kunnanhallitus 150 10.06.2013 Kunnanhallitus 174 01.07.2013 Sivistystoimenjohtajan viran vaali, lausunto hallinto-oikeudelle

Lisätiedot

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti.

On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: Virka täytetään vakituisesti. 130 05.11.2012 48 11.02.2013 104 08.04.2013 111 06.05.2013 Perusturvajohtajan virkavaali Khall 05.11.2012 130 On laadittu seuraavanlainen hakuilmoitus: 1.2.2012 alkaen. kunnan johtoryhmän jäsen. Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin

Keskiviikko klo Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Viranomainen KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA Nro 11/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Keskiviikko 26.10.2016

Lisätiedot

Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 5/2017 Kunnanjohtajan valintatoimikunta Sivu 23 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA keskiviikko 20.9.2017 klo 17.45 17.49 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone SAAPUVILLA

Lisätiedot