PAKETTIMATKADIREKTIIVIMUUTOSTEN VAIKUTUKSET VALMISMATKALAKIIN
|
|
- Outi Härkönen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 PAKETTIMATKADIREKTIIVIMUUTOSTEN VAIKUTUKSET VALMISMATKALAKIIN Päivi Laatikainen-Mattsson
2 UUSIEN LAKIEN VOIMAANTULO Pakettimatkadirektiiviin pohjaava lainsäädäntö tulee olla säädettynä mennessä ja olla käytössä kaikissa EU-jäsenmaissa heinäkuun alussa Kaksi työryhmää tehnyt rinnakkain työtä Toinen työstänyt valmismatkalakia ja toinen valmismatkaliikelakia Lakien nimet muuttuvat laki matkapalveluyhdistelmistä ja laki matkapalveluyhdistelmien tarjoajista Lainsäädäntömuutosprosessi siinä vaiheessa että sekä valmismatkalakia että valmismatkaliikelakia koskevat muutosehdotus-mietinnöt ovat valmiita ja lausuntokierros on loppunut nyt odotellaan, mitä muutoksia hallituksen esityksiin tulee lausuntojen perusteella lupailtu, että jotain muutoksia tulee 2
3 KESKEISET MUUTTUVAT ASIAT Matkapakettikäsite laajenee useampia toimijoita sopimusvastuiden piiriin Lisäksi vakuuden asettajien määrä kasvaa huomattavasti, koska myös elinkeinonharjoittaja, joka edesauttaa kahden tai useamman erillisen palvelun ostoa, tulevat tietyin edellytyksin uuden lainsäädäännön piiriin, vaikka kokonaisuudesta ei muodostu matkapakettia Vakuuden asettajiin kohdistuvat valvontamaksut nousevat + lisäksi tulee matkapalveluyhdistelmien myynnin liikevaihtoon perustuva maksukyvyttömyyssuojamaksu Laivaristeilyt luokiteltu ehdotuksessa valmismatkoiksi, jos eivät reittimatkoja 3
4 MATKAPAKETIN MÄÄRITELMÄ Laajenee nykyisestä Kuljetus/majoitus/auton tai moottoripyörän vuokraus (kaksi viimeistä uusia) Kaksi näistä matkapalvelusta tai Vähintään yksi näistä + jokin muu matkailupalvelu (hinnaltaan kokonaisuudesta 25 % tai muutoin kokonaisuuden kannalta olennainen matkailupalvelu Soveltamisalan ulkopuolella: Yleiseen sopimukseen perustuva liikematkustus alle 24 tuntia kestävät ei majoitusta sisältävät kokonaisuudet satunnainen, voittoa tavoittelematon, rajoitetulle ryhmälle tapahtuva myynti 4
5 MITKÄ VOIVAT OLLA MERKITYKSELLISIÄ/OLENNAISIA PALVELUJA? Nämä lueteltu direktiivinmuutoksen perusteluosassa soveltuvat nykyäänkin Pääsy konsertteihin, urheilutapahtumiin retkille, teemapuistoihin Opastetut vierailut Rinnepassit Urheiluvälineiden vuokraaminen (sukset, pyörät, kanootit ym.) Kylpylähoidot 5
6 MITKÄ EIVÄT TAAS OLE? Nämä lueteltu direktiivinmuutoksen perusteluosassa soveltuvat nykyäänkin suurimmaksi osaksi Majoitus vaihto-oppilamatkoilla (poikkeaa nykyisestä) Matkavakuutus Kuljetukset hotellin ja aseman välillä tai osana opastettua vierailua Majoituksen osana tarjottavat ateriat, juomat, siivous, pääsy paikan päällä oleviin tiloihin, kuten uima-altaalle, saunaan, kylpylään tai kuntosaliin Yöpyminen kuljetusvälineessä (poissuljettuna risteilyllä-viimeksi mainittu poikkeaa nykyisestä) 6
7 MILLÄ EDELLYTYKSILLÄ PAKETTI MUODOSTUU? Kyseessä on matkapaketti, jos kokonaisuus on vähintään kahden erityyppisen samaa matkaa tai lomaa varten yhdistetyn matkapalvelun yhdistelmä, jos a) palvelut yhdistää yksi elinkeinonharjoittaja (eh) etukäteen tai matkustajan pyynnöstä/valinnan mukaan, ennen kuin kaikki palvelut kattava yksi sopimus tehdään, tai b) riippumatta siitä, tehdäänkö yksittäisten matkapalvelujen tarjoajien kanssa erillisiä sopimuksia, kyseisiä palveluja (uusi) i. ostetaan yhdestä myyntipisteestä ja palvelut valitaan ennen kuin matkustaja sitoutuu maksamaan ii. tarjotaan tai myydään yhteis- tai kokonaishintaan iii. mainostetaan tai myydään matkapakettina tms. nimikkeellä iv. yhdistetään sen jälkeen, kun on tehty sopimus, jolla eh antaa matkustajalle oikeuden tehdä valintoja erityyppisten matkapalvelujen valikoimasta, tai (uusi) v. Kyseessä on ns. click trough-paketti (ostetaan kytketyn verkkovarausjärjestelmän kautta toinen/toisia palveluja 24 tunnin sisällä ensimmäisen varaamisesta, siirryttävä nimi, maksutiedot ja sähköpostiosoite) (uusi) 7
8 MILLÄ EDELLYTYKSILLÄ MUODOSTUU VAKUUDEN PIIRIIN KUULUVA YHDISTETTY MATKAJÄRJESTELY? 1. Jos elinkeinonharjoittaja edesauttaa asiakkaan 1. vähintään kahden erityyppisen matkapalvelun hankintaa, joista olemassa erilliset sopimukset yksittäisten palveluntarjoajien kanssa ja asiakas valitsee ja maksaa palvelut erillisinä yhden myyntipisteessä käynnin tai yhteydenoton aikana, tai 2. yhden tai useamman täydentävän matkapalvelun hankkimista toiselta eh:lta kohdennetusti, jos sopimus jälkimmäisen kanssa tehdään viimeistään 24 tuntia ensimmäisen matkapalvelun varauksen vahvistamisen jälkeen. Esim. lentoyhtiöllä sivuillaan linkki hotellin, autonvuokrausyrityksen sivuille, joista varaus 24 tunnin sisällä jälkimmäisellä eh:lla velvollisuus ilmoittaa järjestelyä helpottaneelle eh:lle sopimuksen tekemisestä (huom. Ei edellytetä matkustajan tietojen siirtoa, kuten clickthrough-tilanteessa) 8
9 MILLÄ EDELLYTYKSILLÄ MUODOSTUU VAKUUDEN PIIRIIN KUULUVA YHDISTETTY MATKAJÄRJESTELY? 2. Jos elinkeinonharjoittajan sivuilla linkit, joiden kautta matkustajalle tiedotetaan yleisellä tasolla muista matkapalveluista Jos esim. hotellin, tapahtumajärjestäjän sivuilla kaikkien kuljetuspalveluja kyseiseen hotelliin, tapahtumaan tarjoavat yritykset ei katsota edesauttamistilanteeksi Jos taas vain muutaman, voidaan katsoa Jos pelkästään yksi perusmatkapalvelu + muu matkailupalvelu, aina olennaisuusarviointi myös tämän osalta Vakuus asetettava vain rahasta, joka kulkee edesauttajan kautta Jos kuljetuksen maksu suoralaskutuksella ja vain majoituksen raha kulkee matkatoimiston kautta vain majoituksen osuudesta vakuus lentoyhtiöllä sivuillaan linkki hotellin, autonvuokrausyrityksen sivuille, joista varaus 24 tunnin sisällä - lentoyhtiö asettaa vakuuden omasta myynnistään 9
10 ESIMERKKEJÄ Junakuljetus Rovaniemi-Helsinki-Rovaniemi (140 euroa) + teatterilippu (30 euroa) ja ostetaan samalla nettikäynnillä ja maksu samaan aikaan ei Mutta jos teatterilippu maksaa 80 euroa kyllä Majoitus Ylläs Jazz Blues -passi 105 euroa Ylläksen Yöpuu- majoitus 300 euroa samalle ajankohdalle, ostoskorimyynti kyllä Majoitus Ylläksen Yöpuussa soutuveneiden, pulkkien, suksien vapaa käyttöoikeus ja siivous kuuluvat hintaan - ei jos kyseiset palvelut hotellin omia erillishintaisia palveluja arvioidaan mm., täyttyykö 25 %:n hintaedellytys ja miten osto tapahtunut (jos esim. ostetaan vasta paikan päällä, ei) sama arviointi myös, jos asiakkaalla mahdollisuus ostaa erillishinnalla esim. kotkien katselu- ja valokuvaussafari Kuljetus Tampereelle Helsingistä ja takaisin 40 euroa/ saman päivän aikana + lippu Särkänniemeen 34 euroa ei Kuljetus Tampereelle Helsingistä maanantai-aamuna ja takaisin tiistai-iltana 40 euroa/ + lippu Särkänniemeen 34 euroa, ostoskorimyynti, asiakas hankkii yöpymisen itse kyllä (voidaan asettaa kyseenalaiseksi) 10
11 MITÄ SEURAA, JOS KYSEESSÄ ON KOKONAISUUS, JOKA EI OLE PAKETTI, MUTTA MUODOSTUU KAHDESTA TAI USEAMMASTA MATKAPALVELUSTA? Jos kyseessä tilanne, jossa elinkeinonharjoittaja edesauttaa vähintään kahden erillisen matkapalvelun valintaa ja maksamista yhden yhteydenoton aikana tai Asiakas ostaa 24 tunnin sisällä ensimmäisen palvelun ostamisesta täydentävän palvelun kohdennetusti Välitystilanne: Ei vastuussa itse välitetyistä palveluista (esim. välittämistään lennosta ja majoituksesta) Vastuu välityspalvelun suorittamisesta Jos edesauttaminen liittyy omien palvelujen myyntiin (esim. lento, majoitus) Vastuu omista palveluista (esim. lentoyhtiö lennosta, mutta ei tämän lain mukaan, vaan ilmakuljetuslainsäädännön mukaisesti) Kummassakin tilanteessa voi joutua asettamaan vakuuden (kalvo 9) 11
12 MITÄ SEURAA, JOS KYSEESSÄ ON PAKETTI (LOPUT KALVOT KOSKEVAT PAKETIN MYYNTIIN LIITTYVIÄ VASTUITA) 1) Vastuu koko paketista Myyjä, joka myy matkapalveluyhdistelmän eli matkapaketin luokitellaan matkanjärjestäjäksi Vastuu kaikista pakettiin kuuluvista palveluista Sopimuskumppanit ovat alihankkijoita Vastuu asiakkaaseen päin kaikista osasista Sopimukset alihankkijoiden kanssa kuntoon! Kummankin osapuolen pitäydyttävä sopimuksessa Muutosvaraumat ehtoihin (joskus pakko muuttaa) Ilmoitettava heti muutoksesta ja annettava määräaika, jonka kuluessa matkustajan ilmoitettava hyväksyykö muutoksen Jos muutos huomattava, annettava matkustajalle myös kuluton peruutusoikeusmahdollisuus (esim. yli 8 %:n hinnankorotus) Tietyillä edellytyksillä (esim. verojen korotus) oikeus korottaa sovittua matkan hintaa 20 vrk asti ennen matkan alkua Vakuuden asettamisvelvollisuus kaikesta asiakkaalta etukäteen veloitetusta rahasta ja paluukuljetusvakuus, jos kokonaisuudessa kuljetus 12
13 2) Laajat tiedoksiantovelvoitteet ennen kuin asiakas sitoutuu matkasopimukseen Mm. tiedot kohteesta/kohteista matkareitistä, oleskelu-, yöpymisajoista, majoituksesta, kuljetuksesta, ateriasuunnitelmasta, retkistä, opastuksen kielestä, matkustusasiakirjoista, matkan hinta ja ehdot, muistutus vakuutuksen ottamisesta, varaumat (muutos-, peruutusoikeus esim. vähäisen osanottajamäärän vuoksi), ilmoitus matkan soveltuvuudesta liikuntarajoitteisille Hyvissä ajoin ennen matkaa myös esim. tarkat kuljetusaikataulut ja vakiomuotoinen lomake, josta näkyy, että kyseessä on paketti Tärkeää, että annetut tiedot ovat oikeita, koska niiden perusteella arvioidaan, onko matka vastannut sovittua 13
14 MATKUSTAJAN OIKEUS MATKAPAKETTISOPIMUKSEN PURKAMISEEN ENNEN MATKAN ALKAMISTA 1. Matkustajalle annettava oikeus purkaa sopimus missä vaiheessa tahansa ennen matkaa ilman syytä Mj:llä oikeus periä peruutusmaksut Vakiomääräiset Matkapaketin hinta kustannussäästöt/vaihtoehtoisesta käytöstä saadut tulot = matkanjärjestäjälle jäävät kulut Koskee myös sairaustapaus- ym. matkustajaa koskevan ylivoimaisen estetilanteen perusteella tapahtuvaa peruutusta TÄMÄ MUUTTUU NS. SAIRAUSTAPAUSEHTOKOHTA POISTUU LAISTA 14
15 MATKUSTAJAN OIKEUS MATKAPAKETTISOPIMUKSEN PURKAMISEEN ENNEN MATKAN ALKAMISTA 2. Jos matkaan joudutaan tekemään merkittäviä muutoksia sovittuun verrattuna eikä matkanjärjestäjä korjaa tai pysty korjaamaan - matkustajalla purkuoikeus Jos purku ennen matkan alkua hinnan palautus Mietinnössä olevia esimerkkejä merkittävistä muutoksista kuljetusaikataulu-muutosten vuoksi syntyvät huomattavat hankaluudet ja kustannukset (kuten kuljetuksen tai majoituksen uudelleen järjestelyjä), päivälennon muuttuminen yölennoksi (iltapäiväpaluu vaihtuu paluuksi puolen yön jälkeen) liikuntarajoitteiselle henkilölle esteettömänä markkinoitu majoitus vaihtuu esteelliseksi, opastettu matka muuttuu omatoimiseksi tai matkan tarkoituksen kannalta olennaiset retket jäävät pois, kun matkanjärjestäjä on hinnoitellut huoneet erihintaisiksi sen perusteella, onko huoneesta merinäköala vai ei ja matkustaja on varannut ja maksanut nimenomaan merinäkymähuoneen vaihtuu katunäkymähuoneeksi Subjektiivisilla seikoilla merkitystä arvioinnissa Voi tulla myös muita hyvityksiä maksettavaksi Lisäksi purkuoikeus, jos kohteessa tai sen välittömässä läheisyydessä vallitsevat sellaiset väistämättömät ja poikkeukselliset olosuhteet, jotka vaikuttavat merkittävästi matkapaketin toteuttamiseen tai matkustajien kuljetukseen kohteeseen Palautettava kaikki asiakkaan paketista maksamat maksut (ei lisäkorvauksen maksuvelvollisuutta) 15
16 MATKANJÄRJESTÄJÄN OIKEUS MATKAPAKETTISOPIMUKSEN PURKAMISEEN ENNEN MATKAN ALKUA 1. Vähäisen osanottajamäärän vuoksi Nyt: Saa peruuttaa, jos varannut siihen oikeuden Ilmoitettava YVEn (yleiset valmismatkaehdot) 11 kohdan mukaan 21 vrk ennen matkan alkua (saa poiketa erityisehdoilla, koska laissa ei määritelty aikaa) Lainmuutoksen jälkeen: Ilmoitettava vähimmäismäärä Saa perua viimeistään: 20 päivää ennen yli 6 päivää, 7 päivää ennen 2-6 päivää ja 48 tuntia ennen alle 2 päivää kestävät matkat Ei tarvitse palauttaa hyödyttömäksi käyneitä kuluja 2. Väistämättömät ja poikkeukselliset olosuhteet estävät toteuttamasta matkaa (luonnonkatastrofit, laiva palanut/ei mahdollista saada uutta tilalle) Maksujen palautukset (viimeistään 14. päivän kuluttua purkamisesta uusi aikaraja) ei lisäkorvausten maksuvelvollisuutta 16
17 VIRHEEN KORJAAMINEN MATKAN AIKANA 1. pitää korjata, paitsi silloin jos se on mahdotonta jos kustannukset korjaamisesta kohtuuttomat jos ei korjaa hinnanalennus/vahingonkorvaus Matkustajan ilmoitettava virheestä uudistuksen myötä matkustaja saa antaa määräajan korjaamiselle (oltava kohtuullinen) Jos mj ei korjaa matkustajan asettamassa määräajassa, matkustaja saa itse korjata ja kulut mj:lle, elleivät yllä olevat poikkeukset sovellu (jälkikäteinen arviointi vahingonkorvauksista) (uusi) 17
18 VIRHEEN KORJAAMINEN MATKAN AIKANA 2. Jos merkittävä osa palveluista ei sovitun mukaisia, tarjottava vaihtoehtoisia järjestelyjä (vähintään saman tasoiset) ilman lisäkustannuksia matkustajalle Koskee myös tilannetta, jossa matka pitenee (13 art. 5 kohta uusi) Majoitukset koko viivästyksen kestoajaksi/ja paluukuljetus (tiettyjä rajoitusmahdollisuuksia, jos paketissa kuljetus) Matkustaja saa kieltäytyä näistä ainoastaan silloin, jos uusi vaihtoehto ei verrannollinen alkuperäiseen tai hinnanalennus on riittämätön Hinnanalennus, vahingonkorvaus, jos mj:lle ei ole mahdollista tarjota vaihtoehtoisia järjestelyjä tai matkustajalla ollut perusteltu syy kieltäytyä niistä Myös purku matkan aikana mahdollinen esim. matkan päätarkoitus ei toteudu/keskeisen osuuden muodostavaa laivaristeilyä ei voida tehdä hinnanalennus-, vahingonkorvauksen saamisoikeus ei tarvitse palauttaa sitä osuutta, minkä matkustaja saanut hyväkseen 18
19 HINNANALENNUS/VAHINGONKORVAUS Hinnanalennusvelvollisuus virheen johdosta aina ellei syy virheeseen matkustajassa Vahingonkorvausvelvollisuus laiminlyönnin perusteella Kattaa myös aineettomat vahingot (matka- ja lomanautinnon menettämisestä (ns. mielipahakorvaus), jos johtunut merkittävistä puutteista paketin palveluissa - uusi) Ei, jos laiminlyönti johtuu Matkustajasta Kolmannesta matkapakettisopimuksen ulkopuolisesta tahosta Väistämättömistä ja poikkeuksellisista olosuhteista (uusi ei perustu enää tuottamukseen) Vastaavat rajoitukset kuin kuljetusyhtiöillä (määritelty eri tavoin kuin nykyisin - voiko sisältyä myös muita palveluntuottajia onko sellaisia kansainvälisiä sopimuksia, joiden nojalla vastuu voisi rajoittua) Matkapakettisopimuksella saadaan rajoittaa korvauksia edellyttäen, että Ei rajoiteta henkilö- tai tahallaan tai tuottamuksella aiheutettuja vahinkoja koskevia korvauksia ja että Rajoitettu korvaus on vähintään kolminkertainen matkapaketin hintaan verrattuna (uusi) 19
20 MATKUSTAJAN OIKEUS HAKEA KORVAUSTA/OTTAA YHTEYTTÄ Saa hakea korvauksia mj:ltä, palveluntuottajilta (meillä kuljetusyhtiöiltä) Matkustajalla ei oikeutta saada hyötyä Oikeus reklamoida kohtuullisessa ajassa Yleinen vanhentumisaika (nykyään yleisissä valmismatkaehdoissa kaksi kuukautta, yritettävä saada uuteenkin kohtuullinen aika) uusi Edellytys, että valittanut jo kohteessa ollessaan mj:lle, jos virheen laatu sitä edellyttää Matkustajalla pitää olla mahdollisuus ottaa yhteyttä myös matkapaketin välittäjään määräaika lasketaan siitä, kun yhteys otettu välittäjään (uusi) Nykyisessä laissa reklamaation kohteessa saa tehdä myös palveluntuottajalle, jos mj:llä ei kohteessa edustajaa (uusi) 20
21 AVUSTAMISVELVOLLISUUS Annettava tietoja esim. lääkäreistä, sairaaloista, paikallisviranomaisista ja konsuliavusta Annettava mahdollisuus etäviestintään ja autettava esim. vaihtoehtoisten matkajärjestelyjen löytämisessä HUOM! Jos matkustaja itse aiheuttanut avuntarpeen tahallisesti ja huolimattomuuttaan saa periä maksun myös yllä olevista (uusi, nykyään pitää antaa perusopaspalvelu maksutta näissäkin tilanteissa) Tieto (esim. taulukko) asiakkaalle veloitettavista kuluista 21
22 MATKAPAKETTISOPIMUKSEN SIIRTÄMINEN Matkustajalla oikeus siirtää (kuten nytkin) Siirron saajan oltava matkalle sopiva henkilö Mj saa veloittaa siirrosta aiheutuneet kustannukset (kuten nytkin) Mj:n esitettävä matkustajalle todisteet aiheutuneista kustannuksista ja lisämaksuista (uusi) Kustannusselvitys siirron tekijälle ennen kuin hän päättää siirtämisestä 22
23 YHTEENVETO MUUTOKSISTA I. Mj:n asemaa heikentävät/lisäävät muutokset (1.) Valmismatkamääritelmä laajenee (nykyistä useammat kokonaisuudet valmismatkoja jatkossa) Vakuuden piiriin kuuluvat kokonaisuudet lisääntyvät (kalvo 27) Matkapaketin siirtämistilanteessa mj:n esitettävä todisteet aiheutuneista kustannuksista ja lisämaksuista Matkustajan oikeus peruuttaa matka 8 %:n hinnankorotuksen perusteella (nykyään 10 %) Matkustajan oikeus asettaa määräaika (kohtuullinen virheen korjaamiselle ja oikeus korjata tietyin edellytyksin itse virhe, ellei matkanjärjestäjä ole korjannut tuossa ajassa Vaihtoehtoisten järjestelyjen tarjoamisvelvoite esim. pidentyneen matkan osalta yövyttämisvelvoite jatkuu 23
24 Mj:n asemaa heikentävät muutokset 2. Vahingonkorvausvastuu ei jatkossa pääsääntöisesti tuottamusperusteinen (voi rajoittaa kuljetusyhtiön vastuiden mukaiseksi, mahdollisesti myös muiden palveluntuottajien osalta - katso kalvo 21 ja muiden osalta tuottamusperusteisesti, jos ei rajoitus ei pienempi kuin kolme kertaa matkan hinta ) kattaa myös aineettomat vahingot (loma/matkanautinnon menettäminen- tätä esitetty kuluttaja- ja ministeriöedustajien taholta korvattavaksi myös tilanteissa, jossa matkustaja peruuttaa matkan mj:n tekemien olennaisten muutosten vuoksi korvaus siis siitä, että matkanautinto on menetetty) Lisää tiedoksiantovelvoitteita (kalvot 9-10) Valitusaika vähintään 2 vuotta 24
25 YHTEENVETO MUUTOKSISTA II. Matkanjärjestäjän eduksi tulevat muutokset sairaustapausperuutusoikeus poistuu normaalit peruutuskulut oikeus veloittaa myös tällöin peruutusturvaoikeuden myymismahdollisuus? Vähäisen osanottajamäärän vuoksi tapahtuva peruuttaminen Matkan kestoon pohjautuva aikataulukko Ei tarvitse palauttaa hyödyttömäksi käyneitä kuluja (nykyään palautettava nämäkin) Avustamisesta saa periä korvauksen, jos tarve avustamiseen matkustajan itsensä tahallaan/tuottamuksesta aiheuttama esim. teloo itsensä humalassa, täytyy huolehtia, että pääsee sairaalaan (nykyisin tarjottava mj:n kustannuksella aina perusavustaminen ) Matkustajan ilmoitettava virheestä matkanjärjestäjälle tai välittäjälle säilyttääkseen paluun jälkeisen reklamaatiooikeuden (ei riitä enää jatkossa, että ilmoittaa mj:n alihankkija-palveluntuottajalle) 25
Pakettimatkadirektiivimuutosten vaikutukset valmismatkalakiin ja valmismatkaliikelakiin
1 Pakettimatkadirektiivimuutosten vaikutukset valmismatkalakiin ja valmismatkaliikelakiin HELI MÄKI-FRÄNTI KOULUTUSMATERIAALIA EI SAA OSITTAINKAAN JAKAA ILMAN SUOMEN MATKATOIMISTOALAN LIITON LUPAA Uusien
PAKETTIMATKADIREKTIIVIMUUTOSTEN VAIKUTUKSET VALMISMATKALAKIIN
1 PAKETTIMATKADIREKTIIVIMUUTOSTEN VAIKUTUKSET VALMISMATKALAKIIN Päivi Laatikainen-Mattsson 2017 UUSIEN LAKIEN VOIMAANTULO Pakettimatkadirektiiviin pohjaava lainsäädäntö tulee olla säädettynä 1.1.2018 mennessä
Valmismatkalain uudistaminen uuden matkapakettidirektiivin johdosta. Lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen oikeusministeriö
Valmismatkalain uudistaminen uuden matkapakettidirektiivin johdosta Lainsäädäntöneuvos Katri Kummoinen oikeusministeriö Matkamessut 20.1.2017 1 Taustaa Korvaa direktiivin 1990/314/ETY Tarve ajantasaistaa
Matkapakettilainsäädäntö muuttuu mikä muuttuu yritysten arjessa?
KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Matkapakettilainsäädäntö muuttuu mikä muuttuu yritysten arjessa? Keski-Suomen XXVI Matkailuparlamentti 2017 15.11.2017,
Matkailuyrityksen sähköiset jakelukanavat. Kirsi Mikkola GoSaimaa. Löydät materiaalit päivän jälkeen
10.5.2017 SIVU 1 Matkailuyrityksen sähköiset jakelukanavat Kirsi Mikkola 10.5.2017 GoSaimaa Löydät materiaalit päivän jälkeen www.liiketoiminta.info/gosaimaa Ohjelmassa 10.5.2017 SIVU 2 klo 9 10:00 Mitä
Lausunto Tulisiko lakiin sisällyttää peruuttamisoikeutta koskeva optio? Perustelkaa vastauksenne tähän.
Kilpailu ja kuluttajavirasto Lausunto 01.06.2017 Asia: OM 1/471/2016 Matkapakettityöryhmän mietintö 1. Yleistä Onko teillä yleisiä kommentteja ehdotuksesta? KKV pitää matkapakettityöryhmän esitystä, jossa
Muuttuva matkailulainsäädäntö. Linda Nystedt kkv.fi. kkv.fi
Muuttuva matkailulainsäädäntö Linda Nystedt 21.3.2018 Valmismatkalaki 1079/1994 Perustuu komission direktiiviin 90/314 vuodelta 1990 Valmismatkalakia sovelletaan valmismatkan markkinointiin ja valmismatkaa
Uusi matkapakettilaki. Linda Nystedt kkv.fi. kkv.fi
Uusi matkapakettilaki Linda Nystedt 27.9.2018 Sisältö 1. Uusi direktiivi ja sen tarkoitus 2. Soveltamisala ja määritelmät 3. Matkapaketti ja yhdistetty matkajärjestely 4. Matkanjärjestäjän velvoitteet
Uusi matkapakettilaki. Tom Vihonen kkv.fi. kkv.fi
Uusi matkapakettilaki Tom Vihonen Sisältö 1. Uusi direktiivi ja sen tarkoitus 2. Soveltamisala ja määritelmät 3. Matkapaketti ja yhdistetty matkajärjestely 4. Matkanjärjestäjän velvoitteet ja matkapakettisopimus
Uusi matkapakettilaki 2018
Uusi matkapakettilaki 2018 Lähde: https://www.kkv.fi/tietoa-ja-ohjeita/matkustaminen-ja-matkan-jarjestaminen/ohjeetmatkatoimistoille/uusi-matkapakettilaki-2018/ Valmismatkalain korvaava laki matkapalveluyhdistelmistä
KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.6.2019 COM(2019) 270 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE matkapaketeista ja yhdistetyistä matkajärjestelyistä 25 päivänä marraskuuta 2015 annetun
Uudet lakiehdotukset lisäävät matkailupalveluyritysten kustannuksia
KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) HE 120/2017 vp ja HE 105/2017 vp Uudet lakiehdotukset lisäävät matkailupalveluyritysten kustannuksia Eduskunnan talousvaliokunta
Mirja Rautiainen, Mika Siiskonen: Hotellivaraukset HARJOITUSTEHTÄVIÄ. LUKU 9: Hotellivarausten välittäjät ja myyntikanavat
Mirja Rautiainen, Mika Siiskonen: Hotellivaraukset HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 9: Hotellivarausten välittäjät ja myyntikanavat TEHTÄVIÄ KIRJASTA: 1. Mitä hotellin verkkopalveluilla tarkoitetaan? 2. Mainitse
PAKETTIMATKADIREKTIIVIN TUOMAT MUUTOKSET VAKUUSJÄRJESTELMÄÄN MITEN VALMISMATKALAINSÄÄDÄNTÖ TULEE MUUTTUMAAN ELOKUU 2017 HELI MÄKI-FRÄNTI
PAKETTIMATKADIREKTIIVIN TUOMAT MUUTOKSET VAKUUSJÄRJESTELMÄÄN MITEN VALMISMATKALAINSÄÄDÄNTÖ TULEE MUUTTUMAAN ELOKUU 2017 HELI MÄKI-FRÄNTI VAKUUSJÄRJESTELMÄN MUUTOKSEN TAUSTA Uusi EU:n pakettimatkadirektiivi
Majoitustoiminta ja palveluosaaminen
Mirja Rautiainen, Mika Siiskonen: Majoitustoiminta ja palveluosaaminen HARJOITUSTEHTÄVIÄ LUKU 7: Varausten tekijät ja myyntikanavat TEHTÄVIÄ KIRJASTA: 1. Mainitse tärkeimmät huonevarauksia tekevät asiakasryhmät
Matkailutoimiala digitaalisessa murroksessa, EY. Finnish Lapland Tourist Board, kevätseminaari Kirsi Putkonen, Partner, VT
Matkailutoimiala digitaalisessa murroksessa, EY Finnish Lapland Tourist Board, kevätseminaari 22.5.2017 Kirsi Putkonen, Partner, VT Sisältö Matkapakettiuudistus Matkapakettiuudistuksen aikataulu Mikä muuttuu
WonderCruises Lisä- ja erityisehdot
WonderCruises Lisä- ja erityisehdot 1. Yleistä WonderCruises myy ja välittää risteilypaketteja ja pelkkiä risteilyjä, jotka kuuluvat valmismatkalain piiriin ja niihin sovelletaan Yleisiä valmismatkaehtoja
Matkapakettilainsäädännön tuomat muutokset vakuusjärjestelmään
Matkapakettilainsäädännön tuomat muutokset vakuusjärjestelmään Heli Mäki-Fränti KOULUTUSMATERIAALIA EI SAA OSITTAINKAAN JAKAA ILMAN SUOMEN MATKATOIMISTOALAN LIITON LUPAA Matkapakettilainsäädännön tuomat
Pakettimatka ehdot. Valmismatkalaki on muuttumassa matkapalveluyhdistelmälaiksi , joten laitan tähän molemmat tiedoksi.
Pakettimatka ehdot Valmismatkalaki on muuttumassa matkapalveluyhdistelmälaiksi 1.7.2018, joten laitan tähän molemmat tiedoksi. Lopussa on tiivistettynä peruutusehdot. Yleiset valmismatkaehdot Nämä 30.6.2009
Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa
1 Porkkalankatu 1 00180 Helsinki Puh (09) 6850 120 www.fine.fi Korvaukset matkavakuutuksesta matkan Vakuutus- ja rahoitusneuvonta, Hanna Salo 2012 Tässä oppaassa kerrotaan niistä korvauksista, joita matkavakuutuksesta
Uudistuvan matkapaketti- ja tietosuojalainsäädännön tuomat vastuut ja velvollisuudet digitalisoituvassa toimintaympäristössä
ESISELVITYS Laki ja oikeus matkailuyrittäjän arjessa -hanke Uudistuvan matkapaketti- ja tietosuojalainsäädännön tuomat vastuut ja velvollisuudet digitalisoituvassa toimintaympäristössä 2.5.2017 [julkaisematon
YLEISET VALMISMATKAEHDOT 1. SOVELTAMISALA
YLEISET VALMISMATKAEHDOT 1. SOVELTAMISALA 1.1. Yleiset valmismatkaehdot Näitä sopimusehtoja sovelletaan sellaisiin yli kolme vuorokautta kestäviin valmismatkoihin, jotka on hankittu pääasiassa yksityiseen
Yleiset valmismatkaehdot Nämä 30.6.2009 hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. 1. Soveltamisala 1.1. Yleiset valmismatkaehdot Näitä sopimusehtoja
OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli)
LIITE 5 1 KITEEN KAUPUNKI Sivistyskeskus OSTOLIIKENNESOPIMUS PALVELU- JA ASIOINTILIIKENNE (malli) 1. Sopijapuolet Tilaaja: Yhteyshenkilö: Kiteen kaupunki Sivistyskeskus Kiteentie 25 82500 KITEE Perusopetuksen
Talousvaliokunta Sari Alho
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi matkapalveluyhdistelmien tarjoajista, matkapalveluyhdistelmien tarjoajan valvonta- ja maksukyvyttömyyssuojamaksusta, Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetun 6
Asiakas voi varata Erottajan Kasinon käyttöönsä internet-osoitteessa
EROTTAJAN KASINON YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT (VOIMASSA 1.8.2012 ALKAEN) 1. Soveltamisala Näitä Erottajan Kasinon yleisiä varaus- ja peruutusehtoja ( Yleiset Ehdot ) ja Erottajan Kasinon käyttösääntöjä
Yhteenveto matkustajien oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä koskevista säännöksistä 1
Yhteenveto matkustajien oikeuksia meri- ja sisävesiliikenteessä koskevista säännöksistä 1 Matkustajien oikeuksista meri- ja sisävesiliikenteessä annettua asetusta (EU) N:o 1177/2010 ryhdytään soveltamaan
Uudistuvan matkapaketti- ja tietosuojalainsäädännön tuomat vastuut ja velvollisuudet digitalisoituvassa toimintaympäristössä
ESISELVITYS Laki ja oikeus matkailuyrittäjän arjessa -hanke Uudistuvan matkapaketti- ja tietosuojalainsäädännön tuomat vastuut ja velvollisuudet digitalisoituvassa toimintaympäristössä 2.5.2017 SISÄLLYSLUETTELO
HE 105/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi matkapalveluyhdistelmistä ja kuluttajansuojalain muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi matkapalveluyhdistelmistä ja kuluttajansuojalain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki matkapalveluyhdistelmistä,
YLEISET VALMISMATKAEHDOT
YLEISET VALMISMATKAEHDOT Yleiset valmismatkaehdot Nämä 30.6.2009 hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja- asiamiehen neuvottelemat. 1. SOVELTAMISALA 1.1. Yleiset
YLEISET VALMISMATKAEHDOT
YLEISET VALMISMATKAEHDOT Kun olet lähdössä yli 3 vuorokautta kestävälle valmismatkalle, kannattaa tutustua yleisiin valmismatkaehtoihin sekä matkanjärjestäjäsi erityisehtoihin. Yleiset valmismatkaehdot
Kuluttajansuojalain vaatimuksia elintarvikkeiden etämyynnille. Lakimies Kristiina Vainio 30.11.2015. kkv.fi. kkv.fi
Kuluttajansuojalain vaatimuksia elintarvikkeiden etämyynnille Lakimies Kristiina Vainio 30.11.2015 Etämyynnin määritelmiä (KSL 6:7) Etämyyntisopimus: etämyyntiä varten luodussa myynti- tai palveluntarjontajärjestelmässä
Yleiset valmismatkaehdot
Yleiset valmismatkaehdot Nämä 30.6.2009 hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. 1. Soveltamisala 1.1. Yleiset valmismatkaehdot Näitä sopimusehtoja
OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET
KOULULAISKULJETUKSET Ostoliikennesopimuksen LIITE OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULULAISKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen
Pakettimatkadirektiivin tuomat muutokset vakuusjärjestelmään. Heli Mäki-Fränti Matkatieto-koulutusohjelma Matka messut 20.1.
Pakettimatkadirektiivin tuomat muutokset vakuusjärjestelmään Heli Mäki-Fränti Matkatieto-koulutusohjelma Matka 2017 -messut 20.1.2017 Pakettimatkadirektiivin mukaiset vakuudet - Taustaa Vakuusjärjestelmän
Liite 3. Puitesopimusmalli
PUITESOPIMUS 1. PUITESOPIMUSTOIMITTAJA Pankkiyhteys: Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: 2. TILAAJA Oy Helsingin Asuntohankinta Ab Yhteyshenkilö: Yhteystiedot: Tukholmankatu 2, 3. kerros, 00250 Helsinki 3. SOPIMUKSEN
Lippu-verkostokokous
Lippu-verkostokokous 10.5.2017 12.00 Lippu-hankkeen yleistilanne, Timo Leppinen Viestintävirasto 12.15 Lainsäädäntökatsaus (Liikennekaari I ja II sekä asetus liikkumispalveluita koskevista olennaisista
Matkapakettityöryhmän mietintö. 1. Yleistä. Finnish Lapland Tourist Board ry. Lausunto Asia: OM 1/471/2016
Finnish Lapland Tourist Board ry Lausunto 06.06.2017 Asia: OM 1/471/2016 Matkapakettityöryhmän mietintö 1. Yleistä Onko teillä yleisiä kommentteja ehdotuksesta? Finnish Lapland Tourist Board ry (Lapin
Georg Mayer, Gilles Lebreton, Marie-Christine Arnautu, Mylène Troszczynski ENF-ryhmän puolesta
24.3.2019 A8-0447/129 129 6 artikla 3 kohta b alakohta b) kuluttajat ovat kärsineet vähäisen vahingon, ja olisi kohtuutonta jakaa hyvitys heille. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava,
Peruutusten, viivästymisten, matkustusluokan alempaan luokkaan muuttamisen tai koneeseen pääsyn äämisen johdosta
Apu ja hyvitys Peruutusten, viivästymisten, matkustusluokan alempaan luokkaan muuttamisen tai koneeseen pääsyn äämisen johdosta Tämä ilmoitus on pakollinen Euroopan parlamentin ja Euroopan unionin neuvoston
Nämä allekirjoitetut sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat.
YLEISET VALMISMATKAEHDOT Nämä 30.6.2009 allekirjoitetut sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. 1. Soveltamisala 1.1. Yleiset valmismatkaehdot Näitä
Majoitusmyynti. Varaus- ja peruutusehdot
Majoitusmyynti Varaus- ja peruutusehdot Asiakkaan tekemä varaus on sekä hotellia että asiakasta sitova hotellin vahvistettua varauksen. Tämä varaus voidaan tehdä suullisesti tai kirjallisesti. Puhelintilauksissa
MATKAEHDOT - ABIRISTEILYT 2018
MATKAEHDOT - ABIRISTEILYT 2018 Kaikilla Abiristeilyillä - IKÄRAJA RISTEILYLLÄ ON 18 VUOTTA. - Risteilyillä tulee olla valvoja jokaista 30 abia kohden (Tallinnan hotellipaketissa ei tarvitse valvojia) -
Matkapakettityöryhmän mietintö. 1. Yleistä. Suomen matkatoimistoalan liitto ry SMAL. Lausunto Asia: OM 1/471/2016
Suomen matkatoimistoalan liitto ry SMAL Lausunto 13.06.2017 Asia: OM 1/471/2016 Matkapakettityöryhmän mietintö 1. Yleistä Onko teillä yleisiä kommentteja ehdotuksesta? Suomen matkatoimistoalan liitto ry
Nämä hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat.
Yritykselle Yleiset valmismatkaehdot Nämä 30.6.2009 hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. 1. Soveltamisala 1.1. Yleiset valmismatkaehdot
Yleiset Valmismatkaehdot
Yleiset Valmismatkaehdot Yleiset valmismatkaehdot Lisäksi noudatamme erityisehtoja! Nämä 30.6.2009 hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat.
Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet. Aino Still
Liikenteen palveluista annettuun lainsäädäntöön liittyvät Trafin määräyksenantovaltuudet Aino Still 23.8.2017 Vastuullinen liikenne. Rohkeasti yhdessä. Viranomaisen valtuudesta antaa määräyksiä Perustuslain
YLEISET MATKAPAKETTIEHDOT
YLEISET MATKAPAKETTIEHDOT 1.7.2018 ALKAEN TEHTYIHIN MATKAPAKETTISOPIMUKSIIN Nämä sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018
2. Valmismatkasopimus ja vastuu sopimuksen toteuttamisesta
Yleiset matkapakettiehdot Nämä sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018 alkaen tehtyihin sopimuksiin. Ehdot on laadittu
Yleiset matkapakettiehdot (5)
Yleiset matkapakettiehdot 1.7.2018 1 (5) Nämä sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018 alkaen tehtyihin sopimuksiin. Ehdot
SAIMAAN LAIVAMATKAT OY KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT LUOSTARIRISTEILYT HOTELLIRISTEILY
RISTEILYT SINISELLÄ SAIMAALLA KAHDEN PÄIVÄN RISTEILYT Lähtö Kuopiosta (ti, to, la) tai Savonlinnasta (ma, ke, pe) klo 9.00. Risteily Heinäveden reittiä pitkin neljän sulkukanavan ja kahden avokanavan kautta
Nämä hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttajaasiamiehen
Yleiset valmismatkaehdot Nämä 30.6.2009 hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttajaasiamiehen neuvottelemat. 1. Soveltamisala 1.1. Yleiset valmismatkaehdot Näitä sopimusehtoja
Yleiset matkapakettiehdot ja Matkari Oy:n lisä- ja erityisehdot
Yleiset matkapakettiehdot ja Matkari Oy:n lisä- ja erityisehdot Nämä sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018 alkaen tehtyihin
STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010
YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja
xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus Nimi,osoite, y-tunnus, tehtävä Nimi, osoite, y-tunnus, tehtävä
1 SOPIMUSLUONNOS, AULAPALVELUT 1.1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Ympäristökeskus PL 500, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Käyntiosoite: Viikinkaari 2 a, 00790 Helsinki Y-tunnus: 0201256-6
Yhteyshenkilö sopimusasioissa: hankinta- ja taloussuunnittelija puh. muissa asioissa: sosiaaliohjaaja puh.
OSTOPALVELUSOPIMUSLUONNOS ERITYISOPPILAIDEN KULJETUKSET 1. Sopijapuolet Ostaja: JIK-peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä Ytunnus 2220682-7 Yhteyshenkilö sopimusasioissa: hankinta- ja taloussuunnittelija
SATO HOTELLIKOTI OY:N MAJOITUSSOPIMUKSIIN SOVELLETTAVAT YLEISET SOPIMUSEHDOT
SATO HOTELLIKOTI OY:N MAJOITUSSOPIMUKSIIN SOVELLETTAVAT YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 Sopimuksen synty ja soveltamisala Kun asiakas varaa :ltä huoneiston majoittumista varten ja vahvistaa varauksen, syntyy osapuolten
Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6)
Vaalan kunta Ostoliikennesopimuksen liite 3 1 (6) KULJETUSPALVELUT OSTOLIIKENTEEN EHDOT Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Sopimuksessa voidaan poiketa näistä ehdoista. Hoidettaessa sopimussuhteeseen
Ostajan ja liikennöitsijän välisen sopimussuhteen sisältö määräytyy tämän sopimuksen sekä siihen liittyvien seuraavien asiakirjojen perusteella:
KOULULAISKULJETUKSET OSTOLIIKENNESOPIMUS 1. Sopijapuolet Ostaja: Kunta............................................... Yhteystiedot:......................................... Ostajan edustaja:......................................
Helsingin kaupunki Hankintasopimusluonnos Liite1
xx.xx.20xx 1 1 Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) PL 6000 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 Palveluntuottaja Yrityksen nimi Osoite: xxxx Y-tunnus 2 Yhteyshenkilöt Tilaaja: Sopimusasiat:
TALLINK SILJA OY:N MATKAPAKETTIEHDOT ERIKOISMATKOILLE
TALLINK SILJA OY:N MATKAPAKETTIEHDOT ERIKOISMATKOILLE Nämä matkapakettiehdot erikoismatkoille koskevat Tallink Silja Oy:tä 1. helmikuuta 2019 alkaen. Ehdot on laadittu ottaen huomioon matkapaketteja ja
on oikeus lunastaa Vuokrauskohde omistukseensa. Normaalitapauksessa
Solo International OY:N KULKUVÄLINEIDEN VUOKRAUS- PALVELUIDEN EHDOT 1. OSAPUOLET JA SOVELTAMISALA Näitä sopimusehtoja sovelletaan Solo International Oy:n, jäljempänä Solo ja asiakkaan, jäljempänä Vuokralleottaja
Korvaukset matkavakuutuksesta matkan peruuntuessa
Korvaukset matkavakuutuksesta matkan 2017 Hanna Salo FINE FINE 2017 Työryhmä: Lotta Penttilä, Hanna Salo Sisällys 1 Johdanto 3 2 Matkavakuutukset 3 3 Matkan peruuntuminen 4 3.1 Valmismatka ja erityisehtoinen
Yleiset valmismatkaehdot Nämä hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat.
Yleiset valmismatkaehdot Nämä 30.6.2009 hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. 1. Soveltamisala 1.1. Yleiset valmismatkaehdot Näitä sopimusehtoja
NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET
NURMEKSEN KAUPUNKI OSTOLIIKENNESOPIMUS VANHUSTEN PÄIVÄKUNTOUTUSKULJETUKSET Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei ostoliikennesopimuksessa
Matkapaketteihin sovellettavat ehdot. Näitä ehtoja sovelletaan kaikkiin Suomen Tilausmatkat Oy:n varauksiin.
Matkapaketteihin sovellettavat ehdot Näitä ehtoja sovelletaan kaikkiin Suomen Tilausmatkat Oy:n varauksiin. Kaikki matkat jotka kestävät yli 24 tuntia ja ovat hankittu yksityiseen tarkoitukseen, ovat matkapaketteja
***I MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 26.11.2013 2013/0246(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi matkapaketeista ja
Nämä hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttajaasiamiehen
Nämä 30.6.2009 hyväksytyt sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttajaasiamiehen neuvottelemat. 1. Soveltamisala 1.1. Yleiset valmismatkaehdot Näitä sopimusehtoja sovelletaan sellaisiin
Yleiset matkapakettiehdot ja Visit Turun lisä- ja erityisehdot
Yleiset matkapakettiehdot ja Visit Turun lisä- ja erityisehdot Nämä sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018 alkaen tehtyihin
1. Soveltamisala Yleiset matkapakettiehdot Lisäehdot Erityisehdot
Yleiset matkapakettiehdot sekä Tjäreborgin lisä- ja erityisehdot ryhmille Yleiset matkapakettiehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018
Yleiset matkapakettiehdot sekä Tjäreborgin lisä- ja erityisehdot
Yleiset matkapakettiehdot sekä Tjäreborgin lisä- ja erityisehdot Yleiset matkapakettiehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018 alkaen
Käyttöehdot, videokoulutukset
Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä
Matkustaja voi täyttää näiden sopimusehtojen mukaisen ilmoitusvelvollisuutensa ottamalla yhteyttä joko matkanjärjestäjään tai matkanvälittäjään.
Yleiset matkapakettiehdot ja Matkari Oy:n lisä- ja erityisehdot Nämä sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018 alkaen tehtyihin
LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5
LIEKSAN KAUPUNKI TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 5 OSTOLIIKENTEEN EHDOT ASIOINTILIIKENNE / KIMPPAKYYTI Nämä ehdot liitetään ostoliikennesopimukseen. Ehtoja noudatetaan ostoliikenteen järjestämisessä, jollei
aquablue charter kuluttaja-asiakkaiden purjehdusten lisä- ja erityisehdot
aquablue charter kuluttaja-asiakkaiden purjehdusten lisä- ja erityisehdot Järjestäjä kehottaa asiakasta erityisesti tutustumaan huolella peruutusehtoihin, kohta 7, ja kohdan 5 asiakkaan vastuu kohtiin,
Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta (jäljempänä Tilaaja ) Tilaajan yhteyshenkilö sopimusasioissa: XXX
Hankinta: USB-muistitikut sähköiseen ylioppilaskokeeseen, dnro 1/221/2016 TARJOUSPYYNNÖN LIITE 1, SOPIMUSEHDOT SOPIMUS USB-MUISTITIKKUJEN TOIMITTAMISESTA 1. OSAPUOLET JA YHTEYSHENKILÖT Tilaaja: Ylioppilastutkintolautakunta
U 65/2013 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson
U 65/2013 vp Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi (matkapakettidirektiivi) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään eduskunnalle
Matkustajien oikeudet EU 392/2009
Home > Hyvä tietää > Ehdot ja säännöt > Matkustajien oikeudet EU 392/2009 Matkustajien oikeudet EU 392/2009 Tiivistelmä merimatkustajien oikeuksia onnettomuustapauksessa koskevista säännöksistä 1 Merten
RASTIRETKI OY:n matkaehdot
RASTIRETKI OY:n matkaehdot RASTIRETKI Oy:n järjestämillä matkoilla ovat voimassa Kuluttajaviraston laatimat YLEISET VALMISMATKAEHDOT. Voit lukea ne kokonaisuudessaan tämän dokumentin alaosassa tai tilata
SEUTUKESKUS OY HÄME POIKKEAMAT JULKISEN HALLINNON IT-HANKINTOJEN YLEISIIN SOPIMUSEHTOIHIN (JIT 2007)
SEUTUKESKUS OY HÄME POIKKEAMAT JULKISEN HALLINNON IT-HANKINTOJEN YLEISIIN SOPIMUSEHTOIHIN (JIT 2007) 1 (5) Yleistä Tämän dokumentin numerointi noudattaa JIT 2007 -ehtojen numerointia ja viittaa näin ollen
Hoidettaessa sopimussuhteeseen liittyviä asioita yhteydenotot on osoitettava ostoliikennesopimuksessa mainitulle sopijapuolen edustajalle.
Akaan kaupungin kuljetuksia koskeva tarjouspyyntö 23.1.2015 Liite 4 OSTOLIIKENTEEN EHDOT KOULUKULJETUKSET LINJA-AUTOLLA Nämä ehdot otetaan osaksi erikseen tehtävää ostoliikennesopimusta. Ehtoja noudatetaan
Matkapakettityöryhmän mietintö
Lausuntopyyntö 20.04.2017 OM 1/471/2016 Matkapakettityöryhmän mietintö Johdanto Matkapakettityöryhmän mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki matkapalveluyhdistelmistä, joka koskisi matkapaketteja
PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010
PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 Leena Juusela Palvelujen arvonlisäverotuksen muutokset Elinkeinonharjoittajille myytävien palvelujen yleissääntö päinvastainen nykyiseen verrattuna: Palvelut l verotetaan
Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 3.12.2013 2013/0246(COD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan
aquablue purjehdusten yleiset toimitusehdot yksittäisille asiakkaille
aquablue purjehdusten yleiset toimitusehdot yksittäisille asiakkaille Järjestäjä kehottaa asiakasta erityisesti tutustumaan huolella asiakkaan vastuu kohtiin, jotka käsittelevät kapteenin oikeutta keskeyttää
Varausvahvistus/lasku 03.02.2016. Tuotteet. Erikoishinta urheiluryhmille MOBERG TOMI. Varaus nimellä: HYPO POJAT 02
Sivu MOBERG TOMI Varausvahvistus/lasku 03.02.206 Varausnumero 5075095 Turvanumero 4395 Teitä palveli Henriikka T. Pakettialennukset Meno-paluu Tuotteet Erikoishinta urheiluryhmille Varaus nimellä: HYPO
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)
Kappale kauneinta Suomea
Kappale kauneinta Suomea Kapeat mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät ja vanhat kanavat tekevät Heinäveden reitistä ainutlaatuisen elämyksen, joka kaikkien pitäisi ainakin kerran elämässään kokea.
Laskutussopimusasiakkaisiin soveltuvat maksu-, muutos ja peruutusehdot löydät tämän dokumentin lopusta erillisen otsikon alta.
RYHMÄMATKOJEN MAKSU-, MUUTOS- JA PERUUTUSEHDOT Näitä ryhmämatkojen maksu-, muutos- ja ja peruutusehtoja sovelletaan Tallink Silja Oy:n myymiin laivamatkoihin ja muihin ryhmien matkapalveluihin sekä sen
Lin-Car Oy:n erityisehdot
Lin-Car Oy:n erityisehdot Valmismatkan peruutusehdot Näitä peruutusehtoja sovelletaan kaikkiin Lin-Car Oy:n järjestämiin valmismatkoihin. Ehdot ovat voimassa myös yritys- ja yhteisöasiakkaille, ellei etukäteen
PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki. ja xxxxxxx (jäljempänä Palveluntuottaja) Osoite: xxxxxxxxxxxx y-tunnus
1 SUUN TERVEYDENHUOLLON ANESTESIAPALVELUN HANKINTA 1. Sopijapuolet Helsingin kaupunki (jäljempänä Tilaaja) Osoite: Helsingin kaupungin terveyskeskus PL 6000, 00099 Helsingin kaupunki ja xxxxxxx (jäljempänä
Nowenen ja online-myyntijärjestelmän kautta välitetyt palvelut: Yleiset varaus- ja peruutusehdot
Nowenen ja online-myyntijärjestelmän kautta välitetyt palvelut: Yleiset varaus- ja peruutusehdot Nowene noudattaa omien ja välittämiensä majoitus-, kuljetus- ja aktiviteettijärjestelyiden ja lisäpalveluiden
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS
ASUNTO-OSAKEHUONEISTOSSA TEHTÄVÄSTÄ KUNNOSSAPITO- JA MUUTOSTYÖSTÄ ILMOITUS Sivu 1/2 TALOYHTIÖ Asunto-osakeyhtiön nimi ja osoite Huoneiston numero OSAKAS Huoneiston osakkeenomistajan nimi ja puhelinnumero
2. Valmismatkasopimus ja vastuu sopimuksen toteuttamisesta
Nämä ovat yleiset valmismatka ehdot, joissa on täydennyksiä ja täsmennyksiä kohdissa: 1.1, 2.8, 4.1, 8.3. Lisäehdot nähtävissä ilmoittautumisen yhteydessä ja tiedoston alapuolella 1. Soveltamisala 1.1.
Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen Waltti- nettilatauspalvelun käyttöehdot
Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen Waltti- nettilatauspalvelun käyttöehdot 1. Yleistä Näitä verkkopalvelun käyttöehtoja sovelletaan Kajaanin kaupungin joukkoliikenteen (jäljempänä Palveluntarjoaja) tuottamaan
Yleiset matkapakettiehdot sekä Kristina Cruises Oy:n lisä- ja erityisehdot
Yleiset matkapakettiehdot sekä Kristina Cruises Oy:n lisä- ja erityisehdot Nämä sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 20.3.2019
Palvelusopimus. Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä. Kemin kaupunki
Palvelusopimus Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymä Kemin kaupunki 1.8.2014 ATERIAPALVELUSOPIMUS 2 (8) Sisällysluettelo: 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN KOHDE... 3 3 SOPIMUSASIAKIRJAT
MAJOITUSLIIKKEIDEN YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT
27.1.2011 MAJOITUSLIIKKEIDEN YLEISET VARAUS- JA PERUUTUSEHDOT Nämä 1.3.2011 voimaan tulevat sopimusehdot ovat Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n laatimat ja kuluttaja-asiamiehen tarkistamat. 1. Soveltamisala
Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen
Käyttöoikeussopimukset eli konsessiot ja niiden kilpailuttaminen Lakimies Jonna Törnroos Hankintalain sopimustyypit Hankintasopimukset Käyttöoikeussopimukset Tavarahankintasopimukset Palveluhankintasopimukset
Yleiset matkapakettiehdot ja Visit Turun lisä- ja erityisehdot
Yleiset matkapakettiehdot ja Visit Turun lisä- ja erityisehdot Nämä sopimusehdot ovat Suomen matkatoimistoalan liitto ry:n ja kuluttaja-asiamiehen neuvottelemat. Ehtoja sovelletaan 1.7.2018 alkaen tehtyihin