Peurungan asemakaavan muutos
|
|
- Anja Melasniemi
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 RAKENTAMISTAPAOHJE USP0065 Peurungan asemakaavan muutos KAAVATUNNUS 410-AK-KIR / /2011 1
2 2 Ohjeen tilaajana on toiminut Kuntoutussäätiö Peurunka sekä Laukaan kunta. Ohjeen suunnittelu: Pöyry Finland Oy / Kimmo Kautto, Suunnittelupäällikkö, arkkitehti SAFA
3 3 PEURUNGAN ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus Nämä rakentamistapaohjeet koskevat Peurungan asemakaava-aluetta. Ohjeet täydentävät asemakaavaa ja pyrkivät edistämään yhtenäisen, omaleimaisen ja laadukkaan rakennetun ympäristön muodostumista sekä alueen käyttäjien viihtyisyyttä. Rakentamistapaohjeiden sisältö Alueen perusrakenne ja rakennusten sijoittelu on määrätty asemakaavassa. Esimerkki rakennusten sijoittelusta on esitetty myös havainnepiirroksessa. Rakentamistapaohjeet määrittelevät maaston ja kasvillisuuden käsittelyä sekä rakennusten ja piha-alueiden ulkoista ilmeettä. Huomioitavaa on, että rakennusluvassa on esitettävä myös pihajärjestelyt. Maisemaa muuttavissa toimenpiteissä edellytetään maisematyölupaa. Rakentamistapaohjeista voidaan rakennusvalvonnan suostumuksella perustelluista syistä poiketa. Ennakkoneuvottelu rakennusvalvonnan kanssa Ohjaustoiminnasta vastaa kunnan rakennusvalvonta. Neuvottelut rakennushankkeesta ja rakennusten ulkoasua koskevista vaatimuksista kannattaa aloittaa mahdollisimman varhain Laukaan kunnan rakennusvalvonnan kanssa. Tällöin rakennusluvan hakemisen yhteydessä ei enää tule yllätyksiä, jotka voisivat viivyttää rakentamisen aikataulua. Suunnittelijan pätevyys Rakennus- ja erityissuunnitelmien laatijalla tulee olla rakennushankkeen laadun ja tehtävän vaativuuden edellyttämä koulutus ja kokemus (Maankäyttö- ja rakennuslaki 123 ). Rakennusvalvontaviranomainen toteaa suunnittelutehtävän vaativuuden suhteessa rakennushankkeen ominaisuuksiin ja ympäristön asettamiin vaatimuksiin. Pää- ja rakennussuunnittelijat ilmoitetaan rakennuslupahakemuksessa. TONTTIEN SUUNNITTELU Yleisperiaatteet Tontin ominaisuuksiin on hyvä tutustua huolellisesti eri vuorokauden- ja vuodenaikoina. Huomioitavia seikkoja ovat esimerkiksi pienilmasto (ilmansuunnat, auringonvalo, tuulen suunnat), maastonmuodot, kasvillisuus, puusto, maaperä, kivet sekä muut suunnitteluun vaikuttavat elementit. Alueen maasto ja maaperä Maastonmuodoiltaan alue on pienipiirteisen vaihtelevaa ja kumpareista. Alueen itäosassa oleva harjualue muodostaa selväpiirteisen selänteen. Maalajipeitteeltään suunnittelualue on vaihteleva. Etelä- ja itäosan selännealueet ovat harjuainesta (pääosin soraa), keskiosat humuspitoista vanhaa peltoaluetta
4 Tonttien korkeusasemat Rakennustyyppi valitaan tontin maaston mukaan; tasamaa- vai rinneratkaisu. Tarpeettomia maanmuokkauksia tulee välttää. Rakennuksen kerrosluku on määrätty kaavassa. Mahdollisesti tarvittavien täyttöjen ja luiskien tulee pysyä tontin puolella. Ajoyhteyden kadulle on oltava riittävän loiva; kallistus enintään suhteessa 1:8. Tontin rajalta sekä autopaikalta asuntoon johtava kulkuyhteys ja sisäänkäynti rakennetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osan G1 mukaisesti myös liikkumisesteiselle soveltuvaksi, jos se maaston muoto ja korkeuserot huomioon ottaen on mahdollista. 4 Asemapiirros Rakennusluvan asemapiirroksessa tulee Suomen rakentamismääräyskokoelman osan A2 ohjeen mukaisesti esittää rakennuksien lisäksi mm. tontin korkeusasemat, pintarakenteet, istutukset, olemassa olevat säilytettävät puut sekä lähiympäristö tontin rajojen ulkopuolelta vähintään 10 metrin etäisyydeltä Tontin rajaus aidalla tai istutuksilla RM alueilla aitaamista ei sallita poikkeuksena Kangastien varsi, jossa rakentaminen tulee niin lähelle katua, että aitaaminen joissakin tapauksissa voi olla perusteltua. Tontin rajaus yleisistä alueista Kuva 1. Esimerkkikuva osoittaa rakennuksen sijoitusperiaatteet rinteeseen pientalon (lomarakennus) tapauksessa. Tontilla tulee inventoida luonnonolosuhteet ja korkeusasemat. Rinteen täyttämistä ja leikkaamista tulee välttää. Luonnontilaiseen metsään rajoittuvat tontin rajat tulisi olla häilyviä siten, että tontin loppumista ja virkistysalueen tai luonnontilaisen metsän alkamista ei juuri huomaa. Mäntykankaalla korttelin 901 tontin 13 ja korttelin 902 alueilla nurmen istuttamista pihamaalle tulisi välttää. Mikäli RM, KTY tai RM-1 alueilla Kangastien varteen rakennetaan aitoja, tulee niiden olla matalia (h= n. 1,2 m) ja puurakenteisia, joissa voidaan käyttää myös vähäisessä määrin muurattuja osuuksia. Puupinnat tulee peittomaalata tummanruskeaksi. Puupintojen (pois lukien tukirakenteet) tulee olla vaakasuuntaisia. Aitarakenne on tilaa rajaava elementti, vaikka se ei olisi kokonaan umpinainen. Aidassa suositellaan käytettävän jäsentäviä elementtejä rytmittämään pitkiä yhtenäisiä osuuksia. Pitkillä aitaosuuksilla on suositeltavaa yhdistellä vaihtelevasti aidan, vapaasti kasvavan pensasaidanteen ja puu- ja pensasryhmien yhdistelmiä. Muu piha-alue Rakennusten, istutusten sekä liikenne- ja kulkuväylien ulkopuoliset alueet nurmetetaan tai istutetaan. Tämä ei koske Korttelin 901 tonttia 13 eikä korttelia 902. RAKENNUKSET Rakennussuunnitelmat tulee luonnosvaiheessa hyväksyttää rakennusvalvonnassa.
5 Suunnittelussa tulee huomioida Suomen rakentamismääräyskokoelman osan G1 liikkumisesteisiä koskevat vaatimukset. RM alueilla liikkumisesteisiä koskevasta vaatimuksesta voidaan perustelluista syistä poiketa, jolloin asia mainitaan rakennusluvan ehdoissa. 5 Rakennuksen sijoittaminen Rakennus tulee sijoittaa asemakaavassa määritellylle rakennusalalle. Havainnepiirros esittää esimerkin rakennusten sijoitteluperiaatteesta. Rakennuksen sijainti määräytyy aina tontin omien olosuhteiden mukaan. Sijoittelussa tulee pyrkiä mukauttamaan rakennus maastoon siten, ettei keinotekoista maaston muokkausta tarvita. Rakennuksien sijoituksessa tulee pyrkiä avaamaan pihoja lämpimiin ilmansuuntiin; etelään ja länteen. Rakennusten sijoittelulla voidaan suojata pihaa kylmiltä pohjois- ja luoteistuulilta. Tontin pohjois- ja itäsivulle voidaan sijoittaa suojaksi istutuksia, keveitä rakennelmia tai piharakennuksia. Rakenteiden tulee tyylillisesti ja väritykseltään sopia päärakennukseen. Piharakennukset Tontille voidaan sijoittaa myös piharakennuksia, kuten autotalli tai -katos tai varastorakennuksia. Piharakennus sijoitetaan vähintään 4 m etäisyydelle tontin rajasta ja mikäli se sijoitetaan lähemmäs tai rakennusalan ulkopuolelle, tulee siitä sopia kirjallisesti naapuritontin omistajan kanssa. Tontille sijoitettavien katosten tulee olla rankarakenteisia ja puuverhoiltuja. Niiden tulee tyylillisesti ja väritykseltään sopia päärakennukseen. Katoksen, vajan tai muun vastaavan rakennelman rakentamiseksi on haettava lupa kunnan rakennusvalvonnalta. RM alueen kattorakenteet (koskee korttelin 901 tonttia 2, 12 ja 13 sekä korttelia 902) Päärakennuksessa sekä muissa rakennuksissa tulee olla harjakatto. Katteen tulee olla heijastamatonta materiaalia kuten mattapintaista muovipinnoitettua peltikatetta tai huopakatetta ja väriltään musta tai tummanharmaa. Kattokaltevuudet ja -materiaali tulee olla tonteittain yhtenevät. Katot tulee toteuttaa avoräystäillä (koteloimaton). Räystäät tulee kulkuväylien ja ovien kohdilla varustaa lumiesteillä. Kuva 2. Räystäiden tulee olla avoimia. Koteloituja räystäitä ei sallita (koskee korttelin 901 tonttia 2, 12 ja 13 sekä korttelia 902). Kuva 3. Esimerkki massoittelusta esim. korttelin 902 osalla. Rakennusten massoittelu RM alueilla (koskee korttelin 900 tontteja 1 ja 3, korttelin 901 tonttia 1, 2, 4, 12 ja 13 sekä korttelia 902) Huonejärjestelyissä on jokaisen tontin erikoisluonne otettava huomioon. Ilmansuunnat, tonttiliittymän sijainti, olemassa oleva kasvillisuus, mahdolliset kalliokohdat, maaston kaltevuus ja viettosuunta vaikuttavat talotyyppiin ja huonetilojen sijoitukseen. (koskee korttelin 901 tonttia 2, 12 ja 13 sekä korttelia 902) Rakennuksen perusmassan tulee olla suorakaide. Siihen voidaan lisätä esimerkiksi kuisti, viherhuone, katos, uloke tai perkola. Sisätilojen valaistukselle ja toimivuudelle on eduksi, kun rakennusmassa on riittävän kapea ja suhteellisen pitkänomainen. Asuinrakennuksen perusrungon leveys ei saa ylittää 10 metriä. Enimmäisleveys voi ylittyä kuitenkin lisäosissa.
6 Materiaalit ja värit RM alueella (koskee korttelin 900 tontteja 1 ja 3, korttelin 901 tonttia 1, 2, 4, 12 ja 13 sekä korttelia 902) sekä alueen muuntamorakennukset Julkisivumateriaalin tulee olla tumman ruskeaksi maalattua puuta (kuva). Päädyissä sama materiaali on ulotettava räystääseen saakka. Samassa rakennuksessa ei tule käyttää usean suuntaista laudoitusta Rinnetaloissa julkisivuverhous toteutetaan porrastamalla siten, ettei synny ylikorkeita sokkeleita (seuraavan sivun kuva). Piharakennuksissa tulee olla päärakennusta pienempi runkosyvyys ja korkeus. Piharakennuksen pintamateriaalit ja värit tulee olla samat kuin päärakennuksessa. Alueen rakennuksiin ei suositella kapeita metalliritilöityjä tuuletusluukkuikkunoita tai vuorilautoja. 6 Kuva 4. Tummanruskea selkeä suorakaiteen muotoinen lomarakennus. Levi Spirit. Materiaalit ja värit korttelin 901 tonttien 9-11 alueella Rakennusten väritys tulee olla pääosin tummanruskea. Julkisivumateriaali tulee olla pääosin puuta (puukerrostalo) tai julkisivun tulee jäljitellä puupintaa kuten alla olevassa kuvassa. Vinyyliverhousta tai metallisia puujäljitelmiä ei sallita. Katemateriaali tulee olla väritykseltään musta tai tummanharmaa ja heijastamatonta materiaalia kuten mattapintaista muovipinnoitettua peltikatetta. Kuva 5. Kuvassa esimerkki kerrostalosta, jossa betonielementissä on onnistuneesti löydetty tummanruskea puuverhouksen yleisilme. Myös rakennuksen muotokieli on selkeä ja ilmentää lomarakentamista.
7 7 Massoittelu RM alueella korttelin 900 tontin 1 ja 3 sekä korttelin 901 tontin 4 alueilla Rakennusten väritys tulee olla pääosin tummanruskea. Julkisivumateriaali tulee olla puuta. Katemateriaali tulee olla väritykseltään musta tai tummanharmaa ja heijastamatonta materiaalia kuten mattapintaista muovipinnoiettua peltikatetta. Rakennukset voivat massoittelultaan edustaa modernia rakennusperinnettä (kuva). Kuva 6. Esimerkki modernista lomarakentamisesta ja puun käytöstä julkisivuverhouksena Peurungan rakentamistapaohjeen tavoittelemalla tavalla. Anttolanhovi. Kuva 7. Julkisivuverhous tulee ulottaa yhtenäisenä vesikaton ja julkisivun leikkauskohtaan asti ja rinneratkaisussa porrastaa siten, ettei synny liian korkeita betonisokkeleita. Istutukset Tontilla jo olemassa olevaa kasvillisuutta tulee hyödyntää myös pihakasveina. Pihaa suunniteltaessa on lähtökohtana pidettävä olemassa olevaa maaston muotoa, kasvupaikkaolosuhteita ja kasvillisuutta. Maaston käsittely Maanpintaa ei saa täyttämällä korottaa ja pengertää tarpeettomasti ympäröivää maanpintaa korkeammaksi siten, että siitä aiheutuu haittaa taajamakuvalle tai maisemalle. Sijoitettaessa rakennus mahdollisimman tarkasti maastoa myötäilevästi, voidaan välttyä monilta haitallisilta vaikutuksilta maisemaan ja vesitasapainoon ja säästetään kustannuksia. Tontilta mahdollisesti kaivettavat maamassat tulisi voida käyttää samalla tontilla.
8 VIRKISTYSALUEIDEN RAKENNUKSET JA RAKENNELMAT Peurungan alueen virkistysalueille rakennettavien rakennusten ja rakennelmien tulee noudattaa yhtenäistä rakentamistapaa. Rakennukset ja rakennelmat tulee olla pääosin puurakenteisia ja rakennusten puuverhoiltuja. Puuverhouksen tulee olla pääosin vaakasuuntainen. Rakennusten ja rakennelmien pääväri tulee olla tummanruskea. 8 Kuva 8. Kaksi esimerkkikuvaa Peurungan alueen tämänhetkisestä kirjavasta virkistysalueen rakentamistavasta. Kuvissa harjakattoa, pulpettikattoa valkoisin koristelaudoituksin sekä harmaa kotarakennus. Rakentamistapaohjeen tavoitteena on yhtenäistää myös virkistysalueille tulevien rakennusten ja rakenteiden rakennustapa. OPASTEET Peurungan alueen virkistysalueille rakennettavien opasteiden tulee sopeutua materiaaleiltaan ja väritykseltään virkistysalueiden rakentamistapaan.
9 9 Kuva 9. Mikäli aitaamista käytetään Peurungan alueella tulisi sen sopeutua muuhun rakentamistapaan. Esimerkki hyvästä aitatyypistä joka sopii Peurungan alueen ympäristörakentamiseen. Aita tosin tulisi olla matalampi. Kuva 10. Esimerkki Peurungan alueen opastuksesta. Kuvassa kolme vierekkäistä opastetta, jotka kaikki ovat hyvin erityylisiä ja lisäävät alueen ympäristön kirjavaa yleisilmettä.
10 Kuva 11. Esimerkki Persoonallisesta alueopasteesta, joka soveltuu matkailuympäristöön. 10 EKOLOGISUUS, ENERGIATALOUS JA KESTÄVÄ RAKENTAMINEN Energiatehokkaan, taloudellisen sekä samalla ekologisen rakennuksen perustekijöitä ovat: Rakennuksen sijoittelu tontille ottaen huomioon mm. ilmansuunnat, aurinko, tuuli ja suojapuusto Ilmansuuntien huomioiminen pienilmaston luomiseksi, tilasuuntauksissa ja aukotuksissa Rakennuksen pelkistetty muoto Kestävät suunnitteluratkaisut ja materiaalit Rakennusosien hyvä lämmöneristävyys (katto, alapohja, seinät, ikkunat, ovet) Rakennuksen ulkovaipan ilmanpitävyys Lämmön talteenotto ilmanvaihdon poistoilmasta hyvällä hyötysuhteella Vettä säästävät käyttövesilaitteet. Energiatehokas rakennus on ekologinen ja usein kokonaistaloudellisesti edullinen ratkaisu. Rakennuksen ulkomuodon tu- Kuva 8. Rakennus tulee sijoittaa siten, että se on Kuva 10. Rakennusten sijoittelu hyvän pienilmaston mukaan.
11 lee olla yksinkertainen; monimuotoisuus kasvattaa ulkovaipan pinta-alaa ja ulkonurkkien ilmanvuotomäärää. Mikäli rakennus on vähänkin suurempi, on energiatehokkaampaa rakentaa se kahteen kerrokseen. Samalla säästyy tonttimaata. Hyvä ja huolellinen suunnittelu palvelee myös ympäristön kestävää kehitystä. Hyvällä suunnittelulla, oikeilla materiaalivalinnoilla ja rakennustavoilla voidaan vaikuttaa myös asumisen terveellisyyteen, hyvään sisäilmaan ja käyttöturvallisuuteen. Matalaenergia- tai passiivienergiatalon rakennuskustannukset saattavat olla jonkin verran korkeammat kuin tavallisen talon, mutta parannetun lämmöneristyksen lisäkustannukset voidaan säästää esim. kevyemmässä lämmitysjärjestelmässä ja lämmitysenergian säästössä. Oleskelutilat suurempine ikkunoineen tulee pyrkiä sijoittamaan talon eteläpuolelle. Auringon lämpöenergia varastoituu seinä- ja lattiamateriaaleihin ja luovuttaa sitä yöllä. 11 ASEMAKAAVAN KERROSLUKUMERKINNÄT Asemakaavassa on määrätty rakennusten kerrosluvut. Ne on merkitty korttelikohtaisesti kaavakarttaan. Oheisessa kuvassa on havainnollistettu, miten kerrosalaan laskettavat tilat määräytyvät. Kuva 11. Kerroslukuja havainnollistava kaaviokuva. Lisäksi on esitetty, mitä rinteeseen rakentamiseen käytännössä merkitsee. PYSÄKÖINTI JA HUOLTO Autopaikoitus Autotalli tai katos tulee sijoittaa erilliseen rakennukseen, jolloin sitä voidaan hyödyntää pihatilan rajaamisessa. Autotallien- ja katosten tulee sijaita kaavassa määrätyn rakennusalan sisällä. Autotallin tai katoksen tulee olla korkeudeltaan ja runkomitoiltaan huomattavasti pienempi kuin päärakennus. Autopaikkojen määrästä on säädetty kaavamääräyksillä. Jätehuolto Roskien säilytyspaikka ja ulkovarastointi on suojattava aitauksella ja se voidaan sijoittaa autotallin/ katoksen ja ajoneuvoliittymän yhteyteen. Jäteauton on päästävä vähintään kolmen metrin päähän siirrettävistä jäteastioista. Jäteastioiden siirtämiseen käytettävien alueiden ja väylien tulee olla riittävän kovapintaisia ja tasaisia ja kaltevuuden enintään 1:10.
Niskanmäen asemakaavan muutos
RAKENTAMISTAPAOHJE 23.11.2012 Niskanmäen asemakaavan muutos 2 NISKANMÄEN ALUEEN RAKEN- TAMISTAPAOHJEET Ohjeen tilaajana on toiminut Pyhäjoen kunta. Ohjeen suunnittelu: Pöyry Finland Oy / Kaupunki ja aluesuunnittelu
Niskanmäen asemakaavan muutos
RAKENTAMISTAPAOHJE 22.11.2012 Niskanmäen asemakaavan muutos 2 Ohjeen tilaajana on toiminut Pyhäjoen kunta. Ohjeen suunnittelu: Pöyry Finland Oy / Kimmo Kautto, Suunnittelupäällikkö, arkkitehti SAFA 3 NISKANMÄEN
Hourunkosken puiston asemakaavan muutos
RAKENTAMISTAPAOHJE 22.6.2015 Hourunkosken puiston asemakaavan muutos 2 HOURUNKOSKEN PUISTON ALUEEN RAKENTAMIST A- PAOHJE Ohjeen tilaajana on toiminut Pyhäjoen kunta. Ohjeen suunnittelu: Ramboll Finland
Aatosvainion asemakaavan muutos ja laajennus
RAKENTAMISTAPAOHJE 17.3.2014 Aatosvainion asemakaavan muutos ja laajennus 2 Ilmakuvaan on punaisella viivalla likimääräisesti osoitettu asemakaava-alue. Kuvasta käy selkeästi ilmi alueen maisemarakenne
RAKENTAMISTAPAOHJE 22.6.2015. Vanhatien korttelit 191-194 PYHÄJOEN KUNTA
RAKENTAMISTAPAOHJE 22.6.2015 Vanhatien korttelit 191-194 2 VANHATIEN KORTTELIEN 191-194 RAKENTAMISTAPAOHJEET Ohjeen tilaajana on toiminut Pyhäjoen kunta. Ohjeen suunnittelu: Ramboll Finland Oy 3 Sisältö
Lappeenrannan kaupunki Rauhan sataman alue Asemakaava, asemakaavan muutos
Liite 7 Lappeenrannan kaupunki Rauhan sataman alue Asemakaava, asemakaavan muutos RAKENTAMISTAPAOHJEET 3.7.2013 1 Rauhan sataman alue; asemakaava, asemakaavan muutos Rakentamistapaohjeet 3.7.2013 YLEISTÄ
Saaren alueen asemakaavan muutos
RAKENTAMISTAPAOHJE 23.9.2013 Saaren alueen asemakaavan muutos 2 SAAREN ASEMAKAAVAN MUUTOSALUEEN RAKENTA- MISTAPAOHJEET Ohjeen tilaajana on toiminut Pyhäjoen kunta. Ohjeen suunnittelu: Pöyry Finland Oy
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus
Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla
KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.
PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.
KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella
KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO
Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.
YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa
Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet
Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat
KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI
26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.
Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:
SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET
1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET
ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304
Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen
RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö 29.11.2017 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan määräyksiä. Ohjeistus sisältää
TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA
VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan
m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset
Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat
Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa
Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).
ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla
ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360
1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,
Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.
Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,
KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
KOUVOLA MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2001, 2005, 2064, 2066 KOUVOLAN KAUPUNKI Kaava 124:2 KUNTATEKNIIKAN TOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU 22.11.2007 Nro 0020002 1 MUSEOKORTTELIEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 2 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KALLIOIMARTEENTIE 251. kaupunginosan osat kortteleista 16 ja 17 sekä korttelit 18,19 ja 20. SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ...
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963
ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p ,
IITTI Kirkonkylä SORRONNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJE 12.9.2011. K 35 korjattu 3.11.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Sorronniemen
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET
KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET
NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)
Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002
PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET
INFOTILAISUUS TONTIN SAAJILLE 9.6.2011 PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Aila Virtanen Kaavoitus JAETUT TONTIT KEVÄÄLLÄ 2011 Kevään 2011 tonttijaossa olleet tontit on väritetty punaisiksi. Muut
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283
Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806
RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN:
ROVANIEMEN KAUPUNKI YLIKYLÄ-VENNIVAARA 04.05.20 11 RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELEIHIN: 10154, 10155, 10156, 10157, 10218, 10153, 10220, 10151, 10222,10219, 10152, 10221, 10150, 10147, 10148, 10224, 10140,
RUOHOLAMMEN V- ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
Tekninen toimi Rakennusvalvonta Kaupungintalo 2. krs Villimiehenkatu 1 PL 38, 53101 Lappeenranta Puhelin (05) 6161 teke.kirjaamo@lappeenranta.fi www.lappeenranta.fi RUOHOLAMMEN V- ALUEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET
SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat
Asemakaava 517 Tarmolankatu 2. Rakennustapaohje
Liite 6 Bilaga 6 Asemakaava 517 Tarmolankatu 2 Rakennustapaohje Rakennettuympäristö alueella edustaa eri aikakausia ja rakennustyylejä. Tällä rakennustapaohjeella pyritään luomaan sen luonteeseen sopivat
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033
KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE
Korttelisuunnitelman liite Rakentamistapaohjeet KAANAANMAAN PIENTALOALUEEN POHJOISOSA, II VAIHE, VIINITARHANTIE 110. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 1-12. 5.10.2015 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3.
LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ
1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot
NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET
13.6.2013 NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 6. SAVION KAUPUNGINOSAN KORTTELEILLE 1728, 1729, 1730 JA 1731 YLEISTÄ Asemakaavan ja sitä täydentävien rakentamisohjeiden tavoitteena on laadukas asuinympäristö
RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä
SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015
SANTALANTIEN RAKENNUSTAPAOHJEET 14.04.2015 2015-04-14.doc P:\1500-1599\1565\Santalantie\Selostus\1565-Santalantie rakennustapaohjeet 2 SANTALANTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKENNUSTAPAOHJEET:
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17
Rakentamistapaohjeet MUSTIKKAMÄKI, 1 VAIHE: OSA MUSTIKKAMÄENTIESTÄ JA KETUNLEIVÄNTIE 251. kaupunginosan korttelit 14, 15, OSA 16 JA OSA 17 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1.
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet
Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.
ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.
NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
430 Lintulan lisätontit. Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja päivättyyn kaavakarttaan.
430 Lintulan lisätontit Sivu 1/5 430 LINTULAN LISÄTONTIT Asemakaavamuutos Rakennustapaohje 14.6.2010 Tämä rakennustapaohje liittyy Lintulan lisätonttien asemakaavamuutokseen nro 430 ja 14.6.2010. päivättyyn
RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163
RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163 Tekniset palvelut, kaavoitustoimi 2003 korjattu 8.1.2004 Yleistä Rakennustapaohjeet koskevat Kuivatjärven Golfpuiston alueen kortteleita 133-163.
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.
Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625
Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa
1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS
LOPPI, LAAKASALO. Rakennustapaohjeet 31.5.2007. Salonnummi Rn:o 1:1202 Ranta-asemakaava-alue Korttelit 1-7
LOPPI, LAAKASALO Rakennustapaohjeet 31.5.2007 Salonnummi Rn:o 1:1202 Ranta-asemakaava-alue Korttelit 1-7 INSINÖÖRITOIMISTO JUHA POUTANEN Puusepänkatu 5 13110 Hämeenlinna puh/fax 03-6122552 juha.poutanen(at)kolumbus.fi
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti.
Laukaan kunta KATAANMÄEN ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 1148 1159 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3 3.2 Värit...3
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen
AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET
Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen
Nro 0520004 Kaavatunnus 52/001. 1 Johdanto. 1.1 Ohjeiden tarkoitus
Nro 0520004 Kaavatunnus 52/001 Koria, Marttilan alue RAKENTAMISTAPAOHJE Tämä ohje liittyy Korian Marttilan asemakaavaan (kv hyv. 29.9.2008). Ohje perustuu Airix-Ympäristön laatimaan ohjeluonnokseen vuodelta
RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34, 37801 Toijala Kaavoitus ja maankäyttö Lasse Majuri vs. Kaavoituspäällikkö Terhi Bärling Insinööriharjoittelija 19.6.2012 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ Rakentamistapaohjeet
PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO
PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO Infotilaisuus tontinsaajille 31.8.2010 Lisäys 3.9.2010 Aila Virtanen RAKENTAMISTAPAOHJEET selittävät ja täydentävät asemakaavaa erityisesti tontin
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:
Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)
UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten
PORVOO. Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218. Ölstens, Uppstens. 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209
PORVOO Asemakaava 426 RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus- ja rakennuslautakunta 29.5.2008 218 Ölstens, Uppstens 31. kaupunginosa, korttelit 3207-3209 1 Porvoon kaupunki kaupunkisuunnitteluosasto YLEISTÄ Uppstensin
JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE
RAKENTAMISTAPAOHJE JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 9.6.2014 Ilmari Mattila RAKENTAMISTAPAOHJE HARJMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 Sijaintikartta LUONNONLÄHEISTÄ
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue.
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU kaupunginosan KORTTELIT 11-16
Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, II VAIHE: ULKOMETSÄNTIE JA ULKOMETSÄNPOLKU 111. kaupunginosan KORTTELIT 11-16 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 4 1. TARKOITUS Näillä
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01
RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
RAKENTAMISTAPAOHJEET
LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on
RAKENTAMISTAPAOHJEET Laivurintien ja Helkarannantien korttelit 501-506
Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34, 37801 Toijala Kaavoitus ja maankäyttö 13.12.2012 Lasse Majuri vs. kaavoituspäällikkö RAKENTAMISTAPAOHJEET Laivurintien ja Helkarannantien korttelit 501-506 Rakentamistapaohjeet
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE
KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy
RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ
RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170
ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KATAJARINNE 17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 5569,
1 ROVANIEMI KATAJARINNE RAKENTAMISTAPAOHJEET 17. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 5569, 5574-5584 liittyy asemakaavaan kv *.*.2017 24.1.2017 Tekniset palvelut/kaavoitus 2 ROVANIEMI KAAVOITUS KATAJARINTEEN ALUEEN
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN
RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:
1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle
3 M SEN KAAVA-ALUEEN ULKOPUOLELLA OLEVA VIIVA, JOTA VAHVISTAMINEN KOSKEE.
ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖ SÄILYTETÄÄN. ALUEELLA ON OTETTAVA HUOMIOON, ETTÄ KULTTUURIHISTORIAN JA KAUPUNKIKUVAN KANNALTA MERKITTÄVÄT VANHAT RAKENNUKSET SÄILYVÄT. UUDISRAKENNETTAESSA
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727
KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen
ULVILA HORMISTO ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO P. 02-6774511
ULVILA HORMISTO ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO P. 02-6774511 1 HORMISTON ASEMAKAAVAN OMAKOTIRAKENNUSTEN KORTTELEITA 701-708 JA OSAA KORTTELEITA 707, 710, 711 ja 714 KOSKEVAT RAKENTAMISOHJEET Rakentamisohjeet
RAKENTAMISTAPAOHJE
VESILAHDEN KUNTA, KIRKONKYLÄ KALALAHDEN ASEMAKAAVA RAKENTAMISTAPAOHJE 07.01.2019 Tämä rakentamistapaohje koskee Kalalahden asemakaavan erillispientalojen korttelialueita 301-307. Arkkitehtitoimisto Helena
RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE
IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 11/2007 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Hyv. Ymp./rak.valv.ltk 9.10.2007 151 RAKENTAMISOHJE TINTTIKALLIO II PIENTALOALUEELLE (TUULIKALLIO KORTTELIT 59 61) TAVOITTEET