NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän Toreenin korttelia 2203 koskeva asemakaavan muutos
|
|
- Tapani Hovinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän Toreenin korttelia 2203 koskeva asemakaavan muutos 562/ /2016 ASRA 49 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen asemakaavan muuttamiseksi Kir kon ky län keskustan korttelissa Asemakaavan muutoksen tar koi tuk se na on tutkia vähittäiskaupan suuryksikön sijoittamista Raa lan tien ja Rajamäentien risteyksen pohjoispuolelle, lähinnä terveys kes kuk sen eteläpuoleiselle nurmi- ja pallokentän alueelle. Asema kaa va tek ni sis tä syistä kaavamuutos käsittää koko korttelialueen, eli nykyisen terveyskeskuksen ympäristöineen. Alue on pääosin Nurmi jär ven kunnan omistuksessa. Kunnanhallitus on kokouksessaan myöntänyt Lidl Suomi Ky:n esittämän suunnitteluvarauksen noin m² määräalalle alu eel la. Määräalalle on tarkoitus rakentaa Lidlin päi vit täis ta va ramyy mä lä ja sitä palvelevat huolto- ja pysäköintijärjestelyt. Alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Uudenmaan 2. vai hemaa kun ta kaa vas sa vuodelta 2014 alue on tiivistettävää keskusta- ja taa ja ma toi min to jen aluetta. Nurmijärven kunnan maankäytön ke hitys ku vas sa 2040 alue on Kirkonkylän taajama-aluetta. Voimassa olevassa asemakaavassa vuodelta 1996 alue on so si aa litoin ta ja terveydenhuoltoa palvelevien rakennusten korttelialuetta (YS) ja yleiselle jalankululle ja polkupyöräilylle varattu alueen osaa, pp. Lisäksi kaava-alueeseen kuuluu katualuetta ja liikennealuetta, LT (Kauttakulku-, sisääntulo- ja ohitustie tie-, vieri-, suoja- ja nä kemä aluei neen). Korttelialueen käyttämätöntä rakennusoikeutta on run saas ti jäljellä. Alueella sijaitsee julkisia rakennuksia kuten terveyskeskus, päiväkoti ja palvelutaloja. Alue on osittain puustoista ja osittain avointa nurmitai paikoituskenttää. Alueella, johon korttelialueen käyttötarkoituksen muu tos ta kaavaillaan, sijaitsee pallokenttä, kevyen liikenteen väylä ja yhdyskuntateknisiä asennuksia. MRL 5 :n mukaan alueiden käytön suunnittelun tavoitteen on edistää elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä ja toimivan kilpailun ke hit tymis tä. Kirkonkylän keskustan laajentuessa pohjoiseen, uusien kaava hank kei den myötä, on keskustan Toreenin puoleisten palvelujen ke hit tä mi nen perusteltua niin palvelujen saatavuuden kuin kilpailun ke hit tä mi sen kin näkökulmasta. Yleis- ja asemakaavoitus ovat tut kineet vähittäiskaupan suuryksiköiden sijoittumisvaihtoehtoja Kir konky län keskustan alueella keskustan elinvoimaisuuden, liikenteen
2 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 2 saa vu tet ta vuu den, autopaikoituksen riittävyyden sekä liiketilojen toteu tet ta vuu den ja näkyvyyden kannalta tarkasteltuna. Yleiskaavoitus on laatinut alustavan osayleiskaavatasoisen karttatarkastelun täl laisis ta suuryksiköille soveltuvista alueista. Nyt suunniteltavana oleva alue sisältyy edellä mainittuun aluerajaukseen. Kaupalliset palvelut ovat jo nykytilanteessa toiminnan luonteen vuoksi sijoittuneet keskus tas sa pääosin Rajamäentien-Helsingintien varteen ja osittain torin ympäristöön. Asemakaavan muutoksella myös eheytetään taa jama ku vaa Rajamäentien ja Raalantien risteyksessä. Asemakaavan muutoksessa tarkastellaan alueen käyttötarkoituksen muu tok sen vaikutuksia liittyvillä katualueilla sekä huomioidaan Raalan tien ja Rajamäentien risteyksen kiertoliittymän tilavaraus. Asemakaava on vaikutuksiltaan merkittävä ja sen hyväksyy val tuusto. Perustelut päätöksen taloudellisille vaikutuksille sekä vaikutukset ym pä ris töön ja ilmastonmuutokseen: Asemakaavalla tiivistetään taaja ma ra ken net ta keskustassa ole mas sa olevien yhdyskuntateknisten asen nus ten ja jouk ko lii ken ne yh teyk sien äärellä. Lisäksi parannetaan pal ve lu tar jon taa, sen saa vu tet ta vuut ta myös kevyen liikenteen keinoin sekä edistetään pal ve lu tar jon nan kilpailua alueella. Yritysvaikutusten arviointi: Asemakaavan muutoksella tuetaan pal velu jen tuottamista ja uusien työ paik ko jen syntymistä. Teknisen johtajan esitys: päättää ilmoittaa Kir kon kylän Toreenin korttelin 2203 asemakaavan muutoksen vireille tul leeksi. Lisätietoja: asemakaavapäällikkö Anne Kangasniemi-Kuikka puh , kaa voi tus ark ki teh ti Katri Peltoniemi p Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 3. ASRA 3 Toreenikulman asemakaavan muutosluonnos oli nähtävillä välisen ajan. Tänä aikana siitä esitettiin viisi lausuntoa ja kolme mielipidettä.
3 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 3 Uudenmaan liitto esittää lausunnossaan, että asemakaavan muutoksen luonnoksessa on osoitettu 3000 k-m2:n seudullisesti merkittävä vähittäiskaupan suuryksikkö ja todettu, että alue on maakuntakaavassa tiivistettävää keskusta- ja taajamatoimintojen aluetta. Voimassa olevassa maakuntakaavassa on suunnittelualueen läheisyydessä kuntakeskuksen kohdemerkintä. Nurmijärven kunnan yksityiskohtaisessa kaavoituksessa ei kuitenkaan ole määritelty maakuntakaavan keskustatoimintojen alueen suunnittelumääräysten mukaisesti Kirkonkylän keskustatoimintojen alueen sijaintia ja laajuutta. Lisäksi keskusta-alueen yhtenäinen, keskustahakuisiin toimintoihin painottuva toiminnallinen kokonaisuus on osoittamatta. Kehityskuva ei ole juridinen asiakirja. Tämän vuoksi Uudenmaan liiton toimiston lausunnon perusteena on maakuntakaavan taajamatoimintojen alueen merkintä. Kaupan palveluverkkoselvityksessä on tutkittu palveluiden suuntaamista ja sen mukaan Kirkonkylän päivittäistavarakaupan liiketilan lisätarve on vuoteen 2025 mennessä 2900 k-m2 ja vuoteen 2035 mennessä 3900 k-m2. Laadittavana olevassa kaavassa ollaan lisätarpeesta käyttämässä suurin osa yhteen suuryksikköön. Onko se palvelurakenteen kannalta paras vaihtoehto? Asemakaavan muutoksen luonnoksessa osoitettu vähittäiskaupan rakennusoikeus ylittää taajamatoimintojen alueelle osoitetun merkitykseltään seudullisen vähittäiskaupan suuryksikön alarajan. Kaavan jatkosuunnittelussa tulee osoittaa selvityksin, että alueelle sijoittuva vähittäiskauppa on merkitykseltään paikallinen. Vastine: Nurmijärven kaupan palveluverkkoselvitystä on täydennetty Kirkonkylän osalta laaditulla päivityksellä (WSP, 2016). Selvityksessä on esitetty Kirkonkylän liiketilan lisärakentamisen tarve ostovoiman kehityksen sekä kilpailun edistämisen näkökulmasta ja asemakaavan muutoksen mukaisen kaupan hankkeen vaikutukset. Selvityksen mukaan tulevaa liiketilan lisätarvetta Nurmijärvellä ja erityisesti Kirkonkylän markkina-alueella arvioidaan ostovoiman kasvun pohjalta. Todellisuudessa osa lisätarpeesta tulee suuntautumaan mm. Rajamäelle sekä monipuolisiin keskuksiin pääkaupunkiseudulla ja Hyvinkäällä. Tarve on Kirkonkylän asukkaiden ostovoiman kasvun pohjalta laskettuna yhteensä lähes k-m2 ja koko markkina-alueella k-m2.
4 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 4 Liiketilan lisätarve ei ole suoraan kaavallinen mitoitus. Kaavallisen mitoituksen tulisi olla suurempi kuin liiketilan lisätarve, koska kaavat jäävät osin toteutumatta. Kilpailun toimivuuden kannalta kaupalla tulee olla myös vaihto-ehtoisia sijaintipaikkoja ja uusille toimijoille tulee luoda mahdollisuuksia markkinoille tuloon. Mikäli kaavat tehdään liian tiukalla mitoituksella, osa kysyntää vastaavasta liiketilasta saattaa jäädä toteutumatta. Päivittäistavarakaupan lisäliiketilan tarve Kirkonkylällä on selvityksen mukaan vuosina k-m2. Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaavassa Kirkonkylän keskusta on osoitettu keskustamerkinnällä. Vähittäiskaupan suuryksiköiden enimmäismitoitus Kirkonkylän keskusta-alueella on maakuntakaavan mukaan k-m2. Keskusta-alueen enimmäismitoitukseen lasketaan mukaan ainoastaan vähittäiskaupan suuryksiköt. Olemassa olevat suuryksiköt on esitetty kaavaselostuksessa. Kirkonkylän alueella ei ole oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Nurmijärven kunnan yleiskaavoituksessa on kuitenkin laadittu karttatarkastelu alueista, joille vähittäiskaupan suuryksiköt voivat niiden toiminnan luonteen vuoksi sijoittua. Tarkastelussa on huomioitu alueiden sijainti, saavutettavuus, olemassa oleva rakennuskanta sekä taajaman laajenemissuunta luoteeseen. Osa keskustan olemassa olevista liiketiloista tulee rakennuksen kunnon tai heikon kysynnän vuoksi korvautumaan muulla rakentamisella. Karttatarkastelu on elinkeino- ja kuntakehityskeskuksen näkemys siitä miten keskusta-aluetta tulisi kehittää kaupallisten toimintojen sijoittumisen näkökulmasta katsottuna. Tarkastelu on esitetty kaavaselostuksessa. Kaupan palveluverkkoselvityksen päivityksessä todetaan, että Kirkonkylän kaupan tarjonta vastaa lähtökohtaisesti paikalliseen kysyntään. Uudenmaan 2.vaihemaakuntakaavan Kaupan palveluverkon mitoittaminen ja vaikutusten arviointi selvityksessä arvioitiin seudullisuuden alarajoja lähialueen ostovoiman riittävyydellä. Samasta aineistosta laskettuna 3000 k-m2:n suuruinen päivittäistavarakauppa tarvitsee noin 6800 asukasta, jotta näiden ostovoima riittää myymälän laskennalliseen myyntiin. Kirkonkylässä asukkaita on lähes 8200 ja koko Kirkonkylän paikallisella markkina-alueella yli asukasta. Näin ollen alueella riittää paikallista ostovoimaa Lidlin myymälälle. Selvityksen mukaan Kirkonkylän kaupan hankkeita voidaan pitää palveluverkossa merkitykseltään paikallisena, sillä ne saavat pääosan ostovoimastaan Kirkonkylästä ja sen lähialueelta.
5 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 5 Myymälät eivät vedä asiointia ylikunnallisesti eivätkä ne ole niin vetovoimaisia, että ne houkuttelisivat merkittävästi asiakkaita paikallisen markkina-alueen ulkopuolelta. Suunnitellut myymälät mahdollistavat paikallisen ostovoiman pysyvän paikallisella markkina-alueella. Lisäksi todetaan, että Lidl täydentää keskustan tarjontaa sellaisella tarjonnalla, jota ei tällä hetkellä keskustassa ole. Suuryksikköhankkeet lisäävät asiointia Kirkonkylällä, mikä edistää keskustan kehittämistä. Vanhassa keskustassa ei ole tilaa eikä edellytyksiä vähittäiskaupan suuryksiköille. Kaupallinen keskusta-alue laajenee suuryksikköhankkeiden myötä. Lisäksi kaupan painopiste nykyisessä ydinkeskustassa vahvistuu suhteessa Kauppanummen alueeseen, mikä vahvistaa ydinkeskustaa. Vaikutus on asukaslähtökohdista tarkasteltuna positiivinen, koska myös asutuksen painopiste on ydinkeskustan lähellä. Näin ollen myös päivittäistavarakaupan saavutettavuus paranee. Selvityksessä esitetään myös, että Lidlin tulo Kirkonkylään edistää päivittäistavarakaupan kilpailua sekä Kirkonkylässä että Kirkonkylän ja Rajamäen välillä. Jotta markkina-osuuskilpailuun pystyisi kunnolla vastaamaan, on uuden toimijan tultava markkinoille riittävän suurella yksiköllä. Uusi myymälä tulee myös pystyä sijoittamaan hyvin saavutettavissa olevaan paikkaan, jonka lähialueella on riittävä asiakaskunta. Riittävien alueiden varaaminen kaupan käyttöön, myös kaupan suuryksiköille, edistää kilpailun toimivuutta ja mahdollistaa uusien toimijoiden tulon markkinoille sekä myös vanhojen toimijoiden uudelleen sijoittumista ja kasvua. Uudenmaan ELY-keskus katsoo, että lausunnolla oleva asemakaavan muutosluonnos huomioi rakennussuojelun tavoitteet ansiokkaasti. Asemakaavaluonnoksen laadinnan yhteydessä on tehty liikenneselvitys, jossa on esitetty vaihtoehtoja liikenneympäristön parantamiselle. Asemakaavaehdotusta valmisteltaessa tulee esittää, mitä liikennejärjestelyjen parantamistoimia esitetään toteutettavaksi asemakaavan mukaisen rakentamisen toteuttamisen yhteydessä. Uudenmaan ELY-keskus toteaa, että ratkaisuja valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota etenkin kävelyn ja pyöräilyn turvallisuuteen. Asemakaava-alueeseen on sisällytetty etelässä osuus Raalantietä, joka on osoitettu asemakaavassa katualueena. Katualueeksi osoittaminen vastaa Uudenmaan ELY-keskuksen käsitystä väylän luonteesta. Keski-Uudenmaan maakuntamuseo toteaa, että Nurmijärven rakennusperintöselvityksen mukaan alueella on kaksi rakennussuojelun kannalta merkittävää kohdetta. Rakennukset ovat
6 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 6 vanhoja Heikkarinmäen palvelu- ja kunnalliskodin rakennuksia. Maakuntamuseo katsoo, että kaavaselostuksessa olisi hyvä tuoda esiin alueen muukin rakennuskanta ja sen mahdolliset arvot. Heikkarinmäki osoitteessa Rajamäentie 9b on entinen kunnalliskoti. Rakennus valmistui vuonna 1928 arkkitehti Martti Paalasen suunnitelmien mukaan. Heikkarinmäen nk. sairasosasto on vuonna 1954 rakennettu kunnalliskodin laajennusosa, jonka suunnittelijana toimi myös arkkitehti Paalanen. Rakennukset esitetään suojeltaviksi asemakaavassa merkinnöillä sr-1 ja sr-2. Vanhempi rakennus suojellaan sr-1-merkinnällä, ja 1950-luvun rakennus sr-2-merkinnällä. Suojelumääräyksiä tulisi muokata ainakin siltä osin, että sr-2-määräyksessä mainitaan suojeltava rakennus. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos esittää lausunnossaan, että rakennus on sijoitettava tontille siten, että pelastuslaitoksen raskailla ajoneuvoilla on mahdollisuus päästä rakennuksen läheisyyteen. Katujen ja tonttiliittymien suunnittelun yhteydessä on huomioitava osoitteiden selkeys ja loogisuus. Tonttiliittymän tulee sijaita osoitteen mukaisessa kohdassa. Nurmijärven Sähköverkko Oy on esittänyt alueelle kahta muuntamopaikkavarausta. Mielipiteessä 1 todetaan, että toteutuessaan suunnitelma aiheuttaisi liikennemäärien ja sen seurauksena liikenteen aiheuttaman melun ja päästöjen merkittävää lisääntymistä Raalantiellä Helsingintien risteyksestä lähtien. Kyseinen rakennus aiheuttaisi varsin riittämättömälle vaikuttavalle Toreenintielle suuria liikennevirtoja. Liikenteen lisääntyminen ei vaikuttaisi positiivisesti Toreenintien päiväkotiin eikä Raalantien toisella puolella sijaitsevan pientaloalueen asuinmukavuuteen. Vähittäiskaupan suuryksikölle suunnitteilla oleva tontin osa ei ole paras mahdollinen. Sen sijoittaminen Raalantien varteen olisi parempi ratkaisu, jolloin sisäänmenoliikenne voitaisiin ohjata Rajamäentien kautta. Suunnitelman toteutuessa esitetyllä tavalla olisi erittäin suotavaa saada melueste Raalantien eteläpuolelle, pientaloalueen suojaksi. Vastine: 1) Asemakaavan toteutuessa aiheutuisi liikennemäärien kasvu ja sen seurauksena liikennemelua sekä päästöjen merkittävää lisääntymistä - Asemakaavan vaikutuksia on arvioitu erillisellä liikennetarkastelulla. Selvityksessä on laadittu eri hahmotelmia alueen kehittymisestä päivittäistavarakaupan sekä mahdollisen tulevan muun maakäytön osalta. Hahmotelmat on laadittu vuoden
7 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA iltaruuhkan ennustettujen ajoneuvomäärien perustella. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että nykyisen Rajamäentien-Raalantien liikennevaloristeyksen kehittäminen on välttämätöntä. Tulevaisuudessa liikenneverkkoa tulee kehittää toteuttamalla kiertoliittymä Rajamäentien-Raalantien risteykseen noin vuonna Selvityksen mukaan Raalantien ja Toreenintien risteysalueen liikennejärjestelyt toimivat kaavaehdotuksen mukaisilla liikennemäärillä. Tulevan maankäytön yhteydessä liittymän kaista- ja suojatiejärjestelyjä tulee kuitenkin viimeistään kehittää. Suunnittelun edetessä tulee harkita liittymän perusparantamista jo ensimmäisessä rakentamisvaiheessa tulevaisuuden tarpeita vastaavaksi. Asemakaavaluonnoksen jälkeen selvityksiä on täydennetty meluselvityksellä. Selvityksessä todetaan, että tehtyjen mallinnusten mukaan kaavamuutoksen mahdollistama päivittäistavarakaupan sijoittuminen Toreeninkulman kaava-alueen eteläosaan nostaa Raalantien, Helsingintien ja Toreenintien liikennemääriä ja siten aiheuttaa melutason nousua ko. teiden varressa olevien asuintalojen kohdalla. Muutos on suurin Toreenintien alkupäässä ja Raalantiellä Helsingintien ja Toreenintien välisellä osuudella. Melutasot Raalantien eteläpuolella olevien asuintalojen piha-alueilla nousevat nykyisestä joka tapauksessa johtuen ennustetusta liikennemäärän kasvusta. Päivittäistavarakaupan vaikutus liikenteen meluun on niiden osalta pienempi, sillä päiväajan ohjearvo ylittyy mallinnusten mukaan ainakin osassa oleskelupihaa jo ilman päivittäistavarakaupan tuomaa lisäystäkin. Mallinnuksen mukaan melutaso ei kuitenkaan ylitä Valtioneuvoston periaatepäätöksen (2006) mukaisia melun tavoitearvoja jo rakennetuilla alueilla, joten periaatepäätöksen mukaisesti harkittavaksi jää mahdollisilla meluntorjuntatoimenpiteillä saavutettava hyöty niiden aiheuttamiin kustannuksiin nähden. Katualueille voi kaavan estämättä sijoittaa melunsuojausrakenteita ja niille voidaan osoittaa tarvittavat tilavaraukset. Mahdolliset rakenteet ja niiden sijainti määritellään katusuunnitelmissa, jotka hyväksytään erikseen. Kaupan aiheuttama liikenteen muutos on suurin Toreenintiellä ja Raalantiellä. Muualla kaupan liikennettä lisäävä vaikutus on alle 15 %. Sekä Toreenintiellä että Raalantiellä liikennemäärä on kuitenkin alle ajon./vrk ja kun verrataan liikennemääriä HSY:n ilmanlaadun suositusetäisyyksiin, voidaan todeta, että suositusetäisyydet täyttyvät myös kaavamuutoksen jälkeen. 2) Toreenintien riittämättömyys lisääntyvälle liikenteelle - Asemakaavan laadinnan yhteydessä on varmistettu katualueen riittävät tilavaraukset tarvittaville kaduille, kevyenliikenteenväylille,
8 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 8 rakenteille ja laitteille. Asemakaavassa osoitetuille katualueille laaditaan asemakaavan hyväksymisen jälkeen katusuunnitelmat. 3) Päiväkodin huomioiminen - Liikennetarkastelussa on huomioitu kokonaisuudessaan liikenneverkon toimivuus. Päiväkodin aiheuttama saattoliikenne on osa tätä. 4) Pientaloalueen asumisviihtyvyys - Rakentamista ohjataan kaavamääräyksin ja viitesuunnitelmin taajamakuvallisesti harkittuun lopputulokseen. Myös voimassaoleva asemakaava mahdollistaa kolmikerroksisten terveydenhuoltoa ja sosiaalitointa palvelevien rakennusten rakentamisen alueelle. Keskustamainen rakentaminen on alueen sijainti huomioon ottaen perusteltua. 5) Vähittäiskaupan suuryksikön sijoittumispaikka ja liikenteen toimivuus, Rajamäentie/Toreenintie - Liikennetarkastelun yhteydessä on laadittu herkkyystarkastelu, jossa päivittäistavarakaupan liikenne ohjautuisi Rajamäentien-Sairaalatien risteykseen. Tarkastelu osoittaa, että liikenteen siirtäminen Rajamäentielle edellyttäisi merkittäviä rakentamistoimenpiteitä (kuten mm. valo-ohjaus) Rajamäentielle ja Sairaalatielle. Päivittäistavarakaupan aiheuttaman lisäliikenteen ohjaamiselle Rajamäentielle ei nähdä toiminnallisia eikä taloudellisia perusteluita. 6) Pientaloalueen suojaksi melueste - Melu kts. mielipide 1 kohta 1. Mielipiteessä 2 todetaan, että sisäänkäynti Toreenikulmaan ja kaavailtuun Lidlin pihaan on suunniteltu pienen Toreenintien puolelta, jossa on pientaloja ja päiväkoti. Parempi vaihtoehto olisi Rajamäentieltä, liikenneympyrästä suoraan tai terveyskeskuksen puolelta. Suunniteltuja kiinteistöjä tulisi siirtää lähemmäs Rajamäentien ja Raalantien kulmaa, lähemmäs toisiaan, alueelle joka nyt näyttää piirroksissa tyhjältä. Terveyskeskus on jo valmiiksi julkista rakentamista, Toreeninkulman hankkeita tulisi lähteä rakentamaan siltä suunnalta jättäen Toreenintien omakotiasumisen rauhaan. Pelkäämme kiinteistömme arvona laskua, asumismukavuuden heikkenemistä, maiseman, saasteiden, melun, kaupan tuoman epäsiisteyden, raskaan liikenteen ja rakennusaikaisten talomme rakenteisiin kohdistuvien vaikutusten takia. Pelkäämme yleisen turvallisuuden takia. Kaksikerroksinen rakennus tulee muuttamaan maisemaa erittäin oleellisesti kielteiseen suuntaan.
9 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 9 Vastine: 1) Kulku kauppaan Toreenintien kautta ja rakennus lähemmäs Rajamäentietä - kts. asukkaiden mielipide 1 kohta 5. 2) Maiseman, saasteet, melu, kaupan tuoma epäsiisteys ja raskaan-liikenteen määrät - Asemakaavan selvityksiä on täydennetty luonnosvaiheen jälkeen. Kaupan toimijalta on saatu tontinkäyttösuunnitelma, jossa on kuvattu mm. rakennuksen kaupunkikuvallinen vaikutus taajamakuvaan. Melu kts. mielipide 1 kohta 1. Mitä tulee liikerakennuksen epäsiisteyteen, on kiinteistön haltijan asia pitää kiinteistönsä piha-alueet asiallisessa kunnossa. Valvova viranomainen voi tarvittaessa puuttua epäsiisteyteen. Viitesuunnitelman mukaan suora näkymä lastauslaiturille on estetty rakenteellisesti. Liikennetarkastelu osoittaa Toreenintien ja liittymän toimivan asemakaavan muutoksen mukaisella liikennemäärien lisäyksellä. Liittymän toimivuuden takaamiseksi on liittymäalueen kaista- ja linja-autopysäkki- ja suojatiejärjestelyitä uudistettava Raalantien-Toreenintien risteysalueella. Mielipiteessä 3 esitetään, että uudessa kaavaehdotuksessa on kaksi asiaa jotka huonontavat ja jopa vaarantavat liikkumisen Toreenintiellä; suojatie suhteellisen jyrkän alamäen alapäähän ja Raalantieltä poistuva pysäkki. Toreenintien ylistys on ajoittain haasteellista. Pitkää suhteellisen jyrkkää alamäkeä tulevat ajavat usein suurta ylinopeutta, joista pysähtyminen talvikelillä suojatien eteen tuskin aina onnistuu niin kuin pitää. Raskaalle liikenteelle pysähtyminen talvikelillä alhaisillakin nopeuksilla on haasteellista. Liikenne tulee tälläkin tieosuudella lisääntymään. Raalantien pysäkillä autot odottavat tällä hetkellä aikataulun mukaista lähtöaikaa. Uusi ajoratapysäkki ei ole tarkoitettu siihen tarkoitukseen. Talvikelillä uudelta pysäkiltä lähteminen oin haasteellista, koska vauhdin saanti jyrkkään mäkeen on olematon ja suunnitelmissa oleva suojatie on kuljettajan tarkkailukohteen ja kulun esteenä. Liukkaalla kelillä usein linja-auto tai muu raskas liikenne joutuvat ottamaan mäennousun uusiksi ja välillä se ei onnistu ollenkaan. Myös jäteautoille ja hälytysautoille iso mäki on ilmeisesti haasteellinen. Uusi suunnitelma ei lisää joukkoliikenteen sujuvuutta vaan päinvastoin. Tulisi tutkia voisiko uudelle kaavoitusalueelle rakentaa liittymän sairaalantien kautta. Alueella ei ole pintavesiviemäriverkostoa, joten Toreenintien avo-ojaa ei voi täyttää lisätilan saamiseksi ajoradalle. Tulisi tutkia voisiko Toreenintietä lännemmäksi jalkakäytävän verran ja rakentaa
10 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 10 uusi jalkakäytävä tien eteläpuolelle Raalantieltä Toreenintien mäen päälle. Asemakaavan muutoksessa on keskitytty ainoastaan mahdollisen tulevan vähittäiskaupan tarpeisiin ja unohdettu kokonaan alueella jo asuville liikenteen lisäyksestä aiheutuvat ongelmat. Vastine: 1) Toreenintien liittymän vaarallisuus - Asemakaavan yhteydessä laaditussa liikenneselvityksessä on otettu kantaa liikenneverkon toimivuuteen, huomioiden mm. liikenneturvallisuus. Liittymän toimivuuden takaamiseksi on liittymäalueen kaistajärjestelyitä, linja-autopysäkkijärjestelyitä ja suojatiejärjestelyitä uudistettava Raalantien-Toreenintien risteysalueella laaditun selvityksen mukaisesti. Lisäksi kunta on laatinut selvityksen kiertoliittymän toteuttamiseksi Rajamäentien-Raalantien risteykseen. Kiertoliittymän toteutuksen yhteydessä on tarkoitus kehittää kevyen liikenteen turvallisuutta rakentamalla alikulkukäytävä Raalantien alitse. Mahdollisiin nopeusrajoitusten rikkomisiin puuttuu tarvittaessa valvova viranomainen. 2) Raalantieltä poistuva pysäkki - Joukkoliikenteen pysäkkijärjestelyiden suunnittelu on osa liikenteen toimivuutta. Nurmijärven kunta on ollut yhteydessä joukkoliikennettä järjestävään yritykseen. Pysäkkien paikat ja tarvittavat tilavaraukset katualueille suunnitellaan yhteistyössä toimijan kanssa. 3) Jätehuoltoajoneuvot ja hälytysajoneuvot - Toreenintien pituuskaltevuuden osalta ei ole näillä näkymin tulossa muutosta, nykytila siis säilyy. Ongelmatilanteissa kunnan on mahdollista muuttaa kadun hoitoluokitusta, jolla on vaikutusta talvikunnossapidon laatuun. Liikennemäärät tulevat alueella kasvamaan, mutta laaditun selvityksen mukaan katuverkon toimivuus on hyvällä tasolla (palvelutaso A) liikennemäärien kasvusta huolimatta. 4) Pintaviemäriverkosto ja lumet - Katusuunnitelman yhteydessä laaditaan tarvittaessa hulevesisuunnitelma. Tällä suunnitelmalla ratkaistaan olemassa olevien kiinteistöjen hulevesien johtamisen lisäksi katujärjestelyjen hulevesiratkaisut. Suunnitelma ei heikennä kiinteistöjen hulevesien hallintaa. Kunta ei missään tilanteessa tule ohjaamaan katualueen lumia kiinteistölle, vaan hoitaa ne lainmukaisesti. 5) Sairaalatien yhteys - kts. mielipide 2 kohta 1.
11 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 11 Luonnoksen nähtävillä olon jälkeen kaava-aineistoon on lisätty Nurmijärven palveluverkkoselvityksen päivitys Nurmijärven kirkonkylän osalta (WSP, 2016). Selvityksessä on esitetty Kirkonkylän liiketilan lisärakentamisen tarve ostovoiman kehityksen sekä kilpailun edistämisen näkökulmasta ja asemakaavan muutoksen mukaisen kaupan hankkeen vaikutukset. Selvityksen keskeinen sisältö on täydennetty kaavaselostukseen ja referoitu laadittuun vastineeseen. Nurmijärven sähköverkko Oy:n lausunnon johdosta kaavakarttaan on lisätty kaksi rakennusalaa puistomuuntamolle, yksi Toreenintien ja toinen Sairaalantien varteen. Saapuneiden mielipiteiden johdosta kaava-aineistoon on lisätty asemakaavakohtainen meluselvitys. Selvityksessä todetaan, että tehtyjen mallinnusten mukaan kaavamuutoksen mahdollistama päivittäistavarakaupan sijoittuminen Toreeninkulman kaava-alueen eteläosaan nostaa Raalantien, Helsingintien ja Toreenintien liikennemääriä ja siten aiheuttaa melutason nousua ko. teiden varressa olevien asuintalojen kohdalla. Meluselvityksessä todetaan, että mallinnuksen mukaan melutaso ei kuitenkaan ylitä Valtioneuvoston periaatepäätöksen (2006) mukaisia melun tavoitearvoja jo rakennetuilla alueilla. Katualueiden mitoitus ja kaavaan lisätty EV-alue mahdollistaa meluesteiden rakentamisen. Toreenintien katualuetta on tarkistettu hieman länteen KM-2-korttelialueen suuntaan siten, että tarvittavat tilavaraukset voidaan osoittaa katualueelle. Kaavaratkaisun vaikutuksista liikenteeseen, sen aiheuttamaan meluun ja päästöihin sekä katualueisiin on laadittu erillinen vastine. Tonttijako hyväksytään asemakaavan yhteydessä. Teknisen johtajan esitys: päättää esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy asemakaavan muutosehdotuksen ja tonttijakoehdotuksen ja asettaa ne MRA 27 :n mukaisesti nähtäville 30 päiväksi. Lisätietoja: kaavoitus- ja lupa-arkkitehti Katri Peltoniemi p Päätös: päätti yksimielisesti, että asemakaavamerkintöihin ja -määräyksiin lisätään kohtaan sr-2 maininta "suojeltava rakennus". Sen lisäksi lautakunta päätti, että
12 NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 12 KH 33 julkisivuja koskeviin määräyksiin lisätään maininta siitä, että lastausja huoltotila ei saa näkyä häiritsevästi Raalantielle ja Toreenintielle. Muilta osin esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 2. Esitys: Kunnanhallitus käsittelee nähtävillä ollutta asemakaavan muu tosluon nos ta, siitä annettuja mielipiteitä ja lausuntoja sekä ase ma kaavoi tus- ja ra ken nus lau ta kun nan käsittelyä niiden johdosta. Kunnanhallitus päättää asettaa asemakaavan muutosehdotuksen ja tont ti ja ko eh do tuk sen MRA 27 :n mukaisesti nähtäville 30 päivän ajaksi ase ma kaa voi tus- ja rakennuslautakunnan esittämässä muodossa. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Päätökseen kuuluu liite nro 1. Asianmukaisesti allekirjoitetusta ja tarkastetusta sekä edeltäpäin ilmoitettuna aikana.201 yleisesti nähtävänä olleesta pöytäkirjasta kirjoitetun otteen oikeaksi, sekä sen ett ei pöytäkirjasta ole säädetyn ajan kuluessa tältä osin tehty oikaisuvaatimusta / valitusta, todistaa: Nurmijärvellä
Asemakaavoitus- ja rakennuslautakunta Asemakaavoitus- ja
Asemakaavoitus- ja 49 14.06.2016 rakennuslautakunta Asemakaavoitus- ja 3 31.01.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 33 13.02.2017 Asemakaavoitus- ja 61 18.05.2017 rakennuslautakunta Kunnanhallitus 167
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan
Lausunto 1 (4) Dnro 148/05.01/2017. Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen. Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta. Elina Kurjenkatu 11 B
Lausunto 1 (4) 8.3.2017 Dnro 148/05.01/2017 Aluesuunnittelu/ Heli Vauhkonen Raaseporin kaupunki/kaavoituslautakunta Elina Kurjenkatu 11 B 10300 Karjaa Lausuntopyyntö 7.2.2017 Lepin liikealue, itäisen osan
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1
NURMIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Kunnanhallitus 13.02.2017 KÄSITELLYT ASIAT Sivu 33 Kirkonkylän Toreenin korttelia 2203 koskeva asemakaavan muutos 34 Asemakaavan muuttaminen Alhonniitun VU-alueella
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Luhtajoentien-Havumäentien asemakaava ja asemakaavamuutos 34/10.02.03/2018 ASRA 3 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalassa asemakaavan sekä asemakaavamuutoksen laatimisen
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan muutos Klaukkalassa 464/10.02.03/2014 ASRA 57 Nurmijärven kunta aloittaa Klaukkalan korttelin 3325 puistoalueen asemakaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Laadittu 1.11.2014 Tarkistettu 06.10.2015 Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: 144/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.10.2014 Suunnittelualueen
Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto
Lausunto UUDELY/12124/2017 02.04.2019 Julkinen Lohjan kaupunki kaavapalaute/a)lohja.fi Viite: lausuntopyyntö 15.1.2019 Lausunto asemakaavaehdotuksesta, L65 Lempolan kauppapuisto Lohjan kaupunki on pyytänyt
Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys Page 1
Kainuun kaupan palveluverkkoselvitys 31.3.2014 Page 1 Kaupan palveluverkkoselvityksessä: Selvitettiin Kainuun kaupan palvelurakenteen ja yhdyskuntarakenteen kehitys, nykytilanne ja kehitysnäkymät Laadittiin
RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila
Kaavatunnus 1/6 1-153 Asianumero RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Rajamäki, Urttila Asemakaavan muutos koskee tiloja 543-414-1-219 ja -220 Asemakaavan muutoksella muodostuvat korttelin 1130 tontit
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti
Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 12.05.2015 06.10.2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, kortteli 2061 tontti t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. makaavan
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49 Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi
OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA
OTSIKKO: LAUSUNTO RAASEPORIN KAUPUNGILLE KARJAAN LÄNTISEN TAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOKSESTA 1. Valmistelun tulokset Uudenmaan liiton mukaan Karjaan kaavaluonnoksen ei tule ylittää seudullisesti merkittävän
Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää
Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 kaupan ratkaisut perustuvat
Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta
Asemakaavan muutos Rajamäki, Kylänpää Lausunto Rajamäen kaupan mitoituksesta 29.9.2015 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Johdanto... 3 2. Kaupan nykytilanne Rajamäellä... 4 3. Kaupan liiketilatarve
ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja
Kaavatunnus: 3-331 Asianumero: 507/10.2.03/2012 ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Klaukkala, Kiikkaistenkuja Asemakaavanmuutos koskee korttelin 3086 tonttia 2 Asemakaavanmuutoksella muodostuu osa korttelista
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1
Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat
Kauppa. Yleisötilaisuus Karviassa Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti
Kauppa Yleisötilaisuus Karviassa 8.2.2017 Susanna Roslöf, maakunta-arkkitehti Satakunnan kokonaismaakuntakaava - Hyväksyttiin 2009 - YM vahvistuspäätöksellä voimaan 30.11.2011 - KHO: 13.3.2013 -kaupan
Asemakaavan muutoksen selostus Kirkonkylä, Toreeni, kortteli 2203
Kaavatunnus: 2-239 Asianumero: 562/010.02.03/16 ASRA.ltk.: 14.06.2016 tiedoksi 06.09.2016 31.01.2017 Nurmijärven kunta /Ympäristötoimiala/Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 4. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen osayleiskaava 17.12.2014 Kaavaehdotus oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaehdotuksesta saatiin 7 lausuntoa ja 1 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan
Vähittäiskaupan ohjaus
Vähittäiskaupan ohjaus Kaavoituksen ja rakentamisen lupien sujuvoittaminen -työryhmä 25.11.2015 Pekka Normo Ympäristöministeriö Vähittäiskaupan ohjaus, nykytilanne MRL -muutos 2011, keskeinen sisältö Kauppaa
Kauppa. Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää
Kauppa Alueiden käytön johtaja Päivi Liuska-Kankaanpää Satakunnan aluerakenne ja keskusverkko 2009, tarkistetun palvelurakennetilaston mukaan Satakunnan vaihemaakuntakaavan 2 tavoitteet - maakunnan tarkoituksenmukainen
Lausunnot Kaakkois-Suomen ELY-keskus Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Liikennevirasto 5. 5.
Parikkalan kunta Koirniemen asemakaava 17.12.2014 Kaavaluonnos oli nähtävillä 26.6.2014 28.7.2014. Kaavaluonnoksesta saatiin 7 lausuntoa ja 2 muistutusta. Seuraavassa on lausunnot sekä kaavoittajan niihin
Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn
Muutokset vähittäiskaupan sääntelyyn Touko Linjama Alueidenkäytönasiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus POPELY / Touko Linjama / 21.9.2017 MRL 1.5.2017 saakka MRL 9 a luku: Vähittäiskauppaa koskevat
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 17.2.2015 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KOTAKENNÄÄNTIEN LIIKENNEYMPYRÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä
Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.
Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus
Elinkeino-, liikenne- ja ym päristökeskus LAUSUNTO 16.1.2018 LAPELY/3392/201 6 Kittilän kunta Valtatie 15 99100 KITTILÄ Lausuntopyyntö 29.12.2017 Akanvuoma/Taivaanvalkeat ranta-asemakaavaehdotus, Kittilä
LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark )
LÄNSIVÄYLÄN KAUPALLISTEN PALVELUJEN NYKYTILAN SELVITYS Liite 3 (tark. 7.12.2016) Lähtökohdat Pieksämäen merkittävin tilaa vaativan kaupan alue on kehittynyt Pieksämäen kantakaupungin ja Naarajärven taajamakeskusten
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
Asemakaavaa muutetaan, jotta Kirkonkylän liikuntapuistoon tulee mahdolliseksi rakentaa monitoimi- ja harjoitusjäähallit.
49 22.05.2013 166 16.12.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 70 18.08.2015 Kunnanhallitus 199 07.09.2015 130 08.12.2015 Asemakaavan muuttaminen Kirkonkylän liikuntapuiston alueella 563/10.02.03/2013 ASRA 49
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELISSA 8216 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2019 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa itä-suomun
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista
Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2017 Sivu 1 / 1 1332/2016 10.02.03 Kaupunkisuunnittelulautakunta 235 14.12.2016 46 Hannuksenpelto II, asemakaavan muutosehdotuksen hyväksyminen, alue 442101, 31. kaupunginosa
KIVISILLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Kemiönsaaren kunta KIVISILLAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16107 1 (10) Perttula Sampo Sisällysluettelo 1 Yleistä... 2 2 Kaavaratkaisu... 2
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) MÄNNIKKÖ III ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 251 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue
LIITE 3 B LAUSUNNOT JA MIELIPITEET
LIITE 3 B LAUSUNNOT JA MIELIPITEET LAUSUNTO KASELY/531/2018 14.5.2018 Lappeenrannan kaupunki Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala PL 11, 53101 Lappeenranta kirjaamo@lappeenranta.fi Viite: Lausuntopyyntö
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI. Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus
ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI Kaupunginhallitus 50 02.03.2015 Kaupunginhallitus 84 30.03.2015 Kaupunginhallitus 178 22.06.2015 Kotakennääntien liikenneympyrän asemakaavan muutos KH 02.03.2015 50 Metsä Groupin suunnitteilla
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 18 Jurvakk. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jurvan kirkonkylän korttelia 612. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 2-225 Asianro Nurmijärven kunta /Ympäristötoimialue/Asemakaavoitus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 19.06.2012 Asemakaavan muutos, Kirkonkylä, Alhonniitty, kortteli 2604, tontti 2 1. Suunnittelualueen
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
Merikarvia Sata aurinkoista päivää enemmän
Sata aurinkoista päivää enemmän OSALLISUTMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Kirkonkylän asemakaavan muutos Oloneuvoksentie MERIKARVIAN KUNTA 29.5.2017 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen
Lausunto luonnokseen kunnantalon tontin asemakaavan muutokseksi, Nousiainen
Lausunto 1.2.2019 / wepdwukmtcw 136480C1 ASIA VARELY/228/2019 Nousiaisten kunnanhallitus nousiaisten.kunta@nousiainen.fi Viite: Nousiaisten kunnan lausuntopyyntö 7.1.2019 Lausunto luonnokseen kunnantalon
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; KORTTELIT 79 JA 80 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 15.2.2017 Yleistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 326 ja 327. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS
Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus KLå 18.06.2015 3 Valmisteluvaihe L47 ORTHEX 29. KAUPUNGINOSA IMMULA KORTTELIN 1 JA SEN LÄHIYMPÄRISTÖN ASEMAKAAVA, ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 2 VALMISTELUVAIHE
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)
Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-
SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS
SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014
Kirkonkylän asemakaavan muutos korttelissa 2061 Kaavatunnus: 2-237 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.11.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KORTTELIT 1200 OSA JA 1229 ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 234 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS
1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos
Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016
22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA
Jussi Jääoja, Tuomo Sirkiä KÄSITTELYVERSIO 10042012 18 (33) LAUSUNNOT 1. Rakennuslautakunta 16.3.2012 Dnro HAMINA: 393 /2011 22 LAUSUNTO SUMMAN RISTEYSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA Kaupunkisuunnittelu
Asemakaavan muutoksen selostus Kirkonkylä, Toreeni, kortteli 2203
Kaavatunnus: 3-290 Asianumero: 712/010.02.03/16 ASRA.ltk.: 14.06.2016 tiedoksi 06.09.2016 Nurmijärven kunta /Ympäristötoimiala/Asemakaavoitus ja tekninen suunnittelu Asemakaavan muutoksen selostus Kirkonkylä,
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
Kemijärven kaupunki 1 (7)
Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten
HAKAMETSÄN PÄIVÄKODIN LIIKENNEJÄRJESTELYT
OAS, AK0435 1 (5) HAKAMETSÄN PÄIVÄKODIN LIIKENNEJÄRJESTELYT IV KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 17 JA OSAN KORTTELIA 18 SEKÄ PUISTO- JA KATUALUEITA SEKÄ PALLOILUKENTTÄÄ KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1
RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(5) KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2011 PROJ.NRO 211 Asemakaavan muutos korttelit 304 ja 306, sekä niihin liittyvät puistoliikenne-,
alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella
MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016
Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta
Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.
Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016
YLÖJÄRVI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Suunnittelualue
YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK.10.6.2014 Dnro 270/51.512/2014 Asemakaavan muutos Kirkonseudun Kuruntien liikennealueiden sekä korttelin 8 tontin 6 ja korttelin 282 tontin 2 muutos välillä Soppeenmäki - Viljakkalantie
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI / 6 VASTINE
1 / 6 VASTINE MYNÄMÄEN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 180 Keskustan asemakaavan muutos, kortteli 180 on ollut kaavaluonnoksena nähtävillä 8.4. 7.5.2013 Mynämäen kunnassa. Luonnoksesta on
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSA Korttelit 3063 Uimahallin ja Jyvälänpuiston päiväkodin alueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2018 Suunnittelualue Suunnittelun kohteena on noin 1,5
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.
Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta
INARIN KUNTA. Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus. Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen
INARIN KUNTA Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus Inarin kirkonkylän asemakaavan muutos; Menesjärvenpolku ja kadun nimeäminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS 7.12.2016 Yleistä osallistumis-
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
GOLFKLUBIN asemakaavamuutos
GOLFKLUBIN asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä asiakirja on osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS), joka on kunnan esitys yhteistyöstä osallisille. Se määrittelee asemakaavan
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
Asemakaava koskee kiinteistöä Aloitteen kaavoituksesta on tehnyt Siuron Metallirakenne Oy.
1 NOKIAN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HANKE Nokian kaupunki, asemakaava ja asemakaavan muutos Asemakaava koskee kiinteistöä 536-418-4-198. Asemakaavan muutos koskee 11. kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
Oulun kaupungin tekninen keskus
Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos
HEIKKILÄNTIE KORTTELI Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sivu 1/6 Kaavatunnus: 2-179 Asia n:o: 884/10.02.03/2018 20.11.2018 HEIKKILÄNTIE KORTTELI 2344 Korttelin 344 tonttia 3 koskeva asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Sivu 2/6 Suunnittelualueen
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A
Päiväys 15.10.2013 PORNAINEN KIRKKOTIE KESKUSTAJAKSOLLA, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS O S A L L I S T U M I S J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A Kirkkotie Kirkkotie 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen
Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-