Ehdotus neuvoston direktiiviksi koskien rajat ylittävien järjestelyjen ilmoittamista

Transkriptio

1 Ella Lammi/Virpi Pasanen Valtiovarainministeriö Vero-osasto Lausunto 1 (6) Lausuntopyyntönne VM/1426/ /2017 Ehdotus neuvoston direktiiviksi koskien rajat ylittävien järjestelyjen ilmoittamista Yleistä Valtiovarainministeriö on pyytänyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK:lta lausuntoa komission direktiiviehdotuksesta koskien direktiivin 2011/16/EU muuttamista siltä osin kuin on kyse raportoitavia rajat ylittäviä järjestelyjä koskevasta pakollisesta automaattisesta tietojenvaihdosta verotuksen alalla. Komissio on esittänyt viime vuosina useita aloitteita oikeudenmukaisemman verojärjestelmän edistämiseksi. Komission mukaan avoimuuden lisääminen on yksi tärkeimmistä yksittäisistä keinoista, joilla pyritään suojaamaan kansallisia veropohjia sekä ehkäisemään voitonsiirtoja matalamman verotuksen maihin. Direktiiviehdotuksen perustelujen mukaan viimeaikaisten tietovuotojen myötä on ilmennyt viitteitä siitä, että jotkin välittäjätahot ovat auttaneet asiakkaitaan käyttämään aggressiivisen verosuunnittelun keinoja hyödyntäviä järjestelyjä pienentääkseen verotaakkaansa. Nyt kyseessä oleva direktiiviehdotus velvoittaisi veroneuvonantajat (välittäjät) ja verovelvolliset raportoimaan tämän tyyppiset, rajat ylittävät järjestelyt, jolloin kansalliset viranomaiset pystyisivät arvioimaan niiden riskejä ja puuttumaan nopeasti mahdollisiin väärinkäytöksiin. Direktiiviehdotuksen tavoite ehkäistä aggressiivista verosuunnittelua EU:n sisämarkkinoilla on perusteltu, mutta toteutukseen sisältyy useita ongelmakohtia. Aggressiivisen verosuunnittelun ehkäisemiseksi on EU:ssa tehty jo paljon työtä. Automaattista tietojenvaihtoa verotuksen alalla on lisätty muun muassa rajat ylittäviä tilanteita koskevien ennakkopäätösten ja ennakkohinnoittelusopimusten sekä maakohtaisten raporttien osalta. EU:n veronkiertodirektiivi hyväksyttiin kesällä 2016 ja on parhaillaan implementointivaiheessa. Sen seurauksena kansallisiin lainsäädäntöihin on sisällytettävä säännöksiä koskien viittä eri aggressiivisen vero- Elinkeinoelämän keskusliitto EK PL 30 Eteläranta 10, Helsinki Puhelin etunimi.sukunimi@ek.fi Y-tunnus Kotipaikka Helsinki

2 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 2 (6) suunnittelun vastaista toimenpidettä, joita ovat korkovähennysrajoitukset, maastapoistumisverotus, yleinen väärinkäytössäännös sekä väliyhteisö- ja hybridisäännökset. Kaikkien näiden hankkeiden yhteinen tavoite suojata kansallisia veropohjia ja ehkäistä aggressiivista verosuunnittelua on hyvä, mutta tässä kohtaa tulisi hetkeksi pysähtyä ja tarkastella kokonaisuutta laajemmassa mittakaavassa. Osa hankkeista on vasta saatettu loppuun ja osa on vielä valmisteluasteella. Esimerkiksi automaattinen verotietojenvaihto alkaa vasta tänä vuonna ja ensimmäiset veronkiertodirektiivin säännökset tulevat voimaan vuoden 2019 alusta. Näiden hankkeiden vaikutukset tulisi analysoida huolellisesti ennen kuin verovelvollisten raportointivelvollisuutta entisestään laajennetaan. Direktiiviehdotuksen soveltamisalasta ei ole tehty minkäänlaisia rajauksia. Ehdotus koskisi kaikkia verojärjestelyitä riippumatta siitä, käsittävätkö ne yhteisö- tai arvonlisäveroa taikka muita verolajeja. Myöskään luonnollisia henkilöitä tai pieniä yrityksiä ei ole rajattu soveltamisalan ulkopuolelle. Näin on kuitenkin tehty esimerkiksi EU:n direktiivissä 2015/2376, jossa verotuspäätösten automaattinen tietojenvaihto ei koske tapauksia, joissa osapuolina ovat luonnolliset henkilöt tai jos yhtiön vuosittainen konserniliikevaihto on alle 40 miljoonaa euroa. Vastaavanlainen rajaus tulisi sisällyttää myös nyt kyseessä olevaan direktiiviehdotukseen. Seuraavassa on direktiiviehdotuksen yksityiskohtia kommentoitu eräiltä osin. Raportointivelvollisuuden aiheuttavat tunnusmerkit Aggressiivista verosuunnittelua on vaikea määritellä sen jatkuvasti muuttuvan luonteen takia, joten direktiiviehdotuksessa on päädytty listaan tunnusmerkeistä, jotka viittaavat vahvasti verojen kiertämiseen tai väärinkäyttöön. Liitteen IV lista tunnusmerkeistä on direktiiviehdotuksen kriittisin osa. Tunnusmerkit on määritelty niin laveasti ja osittain tulkinnanvaraisesti, että raportointivelvoitteen piiriin näyttäisi päätyvän paljon täysin tavanomaisia liiketoimia. Alla on kommentoitu joitakin tunnusmerkkejä tarkemmin: Pääasiallista hyötyä mittaava testi, jonka järjestelyn tulee läpäistä raportointivelvollisuuden syntymiseksi, mikäli se täyttää jonkun A tai B luokissa luetelluista tunnusmerkeistä, on itsessään jo erittäin tulkinnanvarainen. Miten tulkitaan, mikä on järjestelyn pääasiallinen hyöty? Miten käytännössä määritellään verotuksellinen etu? Monilla järjestelyillä on verovaikutus, vaikka ne tehdään ensisijaisesti liiketoiminnallisista syistä.

3 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 3 (6) A luokan yleisistä tunnusmerkeistä ensimmäinen sisältää sellaisen järjestelyn, jonka yhteydessä verovelvollinen sitoutuu noudattamaan luottamuksellisuuden ehtoa, jonka nojalla se ei saa paljastaa muille välittäjille tai veroviranomaisille, kuinka järjestelystä voi saada verotuksellista etua. Suuri osa välittäjien kuten asianajajien ja konsulttien kanssa tehdyistä sopimuksista pitävät sisällään salassapitolausekkeen, joten pääasiallista hyötyä mittaavan testin tulkinnasta riippuen pelkästään tämä tunnusmerkki saattaisi aiheuttaa erittäin laajaa raportointivelvollisuutta. Myös B luokan ensimmäinen tunnusmerkki tappioiden vähentämisestä aiheuttaisi laajan raportointivelvoitteen. Aiempina vuosina syntyneiden tappioiden käyttö on aivan normaali tuloksentasauksen keino ja osa nykyistä verolainsäädäntöä. Tappioiden käytön tulisi jatkossakin olla sallittua lain rajoitusten puitteissa. Tältä osin direktiiviehdotuksen raportointivelvoite on liian laaja. Listat erityisistä tunnusmerkeistä (liitteen luokat C-E) ovat sisällöltään laajoja ja kattavat kyllä monia tyypillisiä aggressiivisen verosuunnittelun keinoja, mutta ne johtaisivat osaltaan myös useiden tavanomaisten liiketoimien raportoimiseen esimerkiksi silloin, kun järjestelyn toinen osapuoli sijaitsee lainkäyttöalueella, jossa on matala yhteisöverokanta. Näiden tunnusmerkkien täyttyminen ei myöskään edellyttäisi pääasiallista hyötyä mittaavan testin läpäisyä. Raportointivelvollisuuden määräaika Direktiiviehdotuksessa raportoinnin aikarajaksi on ehdotettu viittä työpäivää. Viiden työpäivän määräaika raportointivelvoitteen täyttämiselle on täysin riittämätön. Se ei huomioi lainkaan yhtiöiden vaihtelevia olosuhteita. Toisaalta ehdotuksesta puuttuu kokonaan määräaika viranomaisten reagoinnille: kun välittäjä tai verovelvollinen raportoi järjestelystä, tulisi sen saada nopeasti tietoonsa, mikäli viranomaisella on jotakin huomautettavaa. On myös ehdottoman tärkeää, ettei jää epäselvyyttä siitä, mistä hetkestä raportointivelvollisuuden katsotaan alkavan. Ehdotetun 8 aaa artiklan 1 kohdan mukaan välittäjien on ilmoitettava raportoitavista järjestelyistä viiden työpäivän kuluessa siitä päivästä, jona järjestelyt ovat verovelvollisten käytettävissä ja toteutettavissa tai jona järjestely taikka järjestelyjen sarjan ensimmäinen vaihe on jo toteutettu. Kuitenkin direktiiviehdotuksen lisätiedot-osion mukaan jälkimmäinen vaihtoehto olisi mahdollinen vain silloin, kun verovelvollinen on itse vastuussa raportoinnista. Automaattinen tietojenvaihto viranomaisten kesken tehtäisiin ehdotuksen mukaan neljännesvuosittain. Aikataulu on kohtuullinen, mutta sii-

4 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 4 (6) Raportoitavat tiedot hen verrattuna välittäjien ja verovelvollisten vain viiden työpäivän raportointiaika vaikuttaa entistä tiukemmalta. Ei liene estettä, mikseivät myös välittäjät ja verovelvolliset voisi raportoida saman aikataulun puitteissa. Esimerkiksi maakohtaisen raportin tekemiseen on verovelvollisille annettu aikaa 12 kuukautta tilikauden loppumisesta. Ehdotetun 8 aaa artiklan 6 kohdassa on luettelo tiedoista, jotka tulee raportoida viranomaisille. Verovelvollisen ja välittäjän tunnistetietojen lisäksi tulisi esimerkiksi antaa c alakohdan mukaisesti tiivistelmä raportoitavan järjestelyn sisällöstä ja yleinen kuvaus olennaisista liiketoimista kuitenkin niin, ettei se johda liike-, elinkeino- tai ammattisalaisuuden tai kaupallisen menettelyn paljastamiseen. Tässäkin jälleen herää kysymys siitä, miten rajanveto tulkitaan ja mikä taho lopulta päättää, mitkä toimet määritellään liikesalaisuuksiksi ja missä vaiheessa tämä määrittely tehdään. On välttämätöntä, että liikesalaisuudet turvataan kaikissa tilanteissa. Lisäksi direktiiviehdotus jättää epäselväksi, tuleeko myös sellaiset järjestelyt tai järjestelyjen sarjat raportoida, jotka välittäjä on suunnitellut, mutta joita verovelvollinen ei ole päätynyt toteuttamaan. Yritysten näkökulmasta voi olla ongelmallista, jos rekisteriin päätyisi tällaisia järjestelymahdollisuuksia, joita yritys ei ole itse edes käyttänyt. Myös esimerkiksi f alakohdassa vaadittu tieto järjestelyn arvosta (the value of the transaction) on hyvin tulkinnanvarainen. On epäselvää, mitä arvolla tarkoitetaan, ja siten myös tämä kohta vaatisi täsmentämistä. Onko kyseessä esimerkiksi järjestelyn kautta saavutettujen veroetujen määrä? Vai tarkoitetaanko tällä järjestelystä välittäjälle maksettua palkkiota ja mitä tehdään, jos järjestelyn on suunnitellut verovelvollinen itse? Alakohtien g ja h mukaan tulisi myös ilmoittaa sellaiset mahdolliset jäsenvaltiot sekä muissa jäsenvaltioissa olevat henkilöt, joita järjestely todennäköisesti koskettaa. Tällaisten tietojen arviointi ja selvittäminen voi olla varsinkin verovelvolliselle erittäin hankalaa. Lisäksi kohdat on muotoiltu hyvin avoimeen muotoon. Hallinnollisen taakan lisääntyminen Direktiiviehdotuksen väite siitä, että raportoinnista aiheutuvien kustannusten pitäisi olla vähäisiä, on optimistinen arvio. Ehdotuksesta puuttuu ensinnäkin kokonaan vertailu siitä, millainen hallinnollinen lisätaakka normaalien liiketoiminnan muutosten raportoinnista ja ennen kaikkea raportointivelvoitteen täyttymisen arvioinnista aiheutuisi suhteessa hyötyyn, joka saataisiin raportoitujen aggressiivisten järjestelyjen mahdollisesta verottamisesta.

5 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 5 (6) Vaikka välittäjien voisikin olla melko vaivatonta kerätä tarvittavat tiedot, tulee tämä näkymään lisääntyneenä ajankäyttönä ja sitä myöten asiakkaan laskulla. Myös esimerkiksi asianajotoimistojen (jotka ovat salassapitosäännösten takia vapautettu raportointivelvollisuudesta) asiakkaat sekä yhä yleistyneet yritysten omat, sisäiset vero-osastot joutuvat hoitamaan raportoinnin itse. Direktiiviehdotuksen väite siitä, että raportointivelvoite olisi verovelvollisen vastuulla vain harvoissa tapauksissa, ei pidä paikkaansa. Kustannukset tulevat joka tapauksessa yritysten kannettavaksi. Direktiiviehdotuksen mukaisen raportointivelvoitteen ollessa niin laaja, sekä välittäjille että verovelvollisille syntyy merkittävä lisätaakka pelkästään raportointivelvollisuuden syntymisen analysoinnista. Esimerkiksi veroneuvontaa tarjoavilla välittäjillä on paljon jatkuvia asiakkuussuhteita, jolloin voi olla epäselvää, milloin voidaan katsoa tietyn järjestelyn olevan verovelvollisen käytettävissä. Varsinainen raportointi tai päätös olla raportoimatta edellyttävät monessa tapauksessa erillistä arviointia ja selvitystä, mikä aiheuttaa turhaa lisäkitkaa yritystoiminnalle. Lisääntyvä hallinnollinen taakka olisi merkittävä. Erityisesti direktiiviehdotus vaikeuttaisi pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa, sillä niillä ei välttämättä ole resursseja tehdä jatkuvia selvityksiä puhumattakaan mahdollisista riidoista viranomaisten kanssa. Konsulttitalojen ja asianajotoimistojen lisäksi myös yksittäisissä yrityksissä tulisi jatkuvasti seurata muun muassa eri valtioiden verotuksen tasoa, EU-sopimusten osapuolia ja niin kutsutun mustan listan sisältöä (luettelo kolmansien maiden lainkäyttöalueista, jotka on arvioitu haitallisia verojärjestelyjä hyödyntäviksi). Seuraamukset raportointivelvollisuuden laiminlyönnistä Seuraamusten olisi ehdotuksen mukaan oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. Mielestämme seuraamus raportoimatta jättämisestä tulisi ensisijaisesti olla huomautus, ja välittäjälle tai verovelvolliselle tulisi antaa mahdollisuus raportoida puuttuvat tiedot järjestelystä jälkikäteen. Pelkästä raportin puuttumisesta ei tulisi rangaista, vaan itse järjestelyt tulisi arvioida kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön ja verosopimusten mukaisesti. Niiden perusteella tehdään järjestelyn verotuksellinen arvio ja esimerkiksi päätös veronkiertosäännöksen soveltamisesta. Ehdotettu sääntely on monin paikoin tulkinnanvarainen ja nyt riski siitä, että verovelvollinen ja viranomainen tulkitsevat raportointivaatimukset eri tavalla, on erittäin suuri. Seuraamuksen määrittäminen on jäsenvaltioiden omassa harkinnassa ja tulisikin huolehtia siitä, että tulkintaerimielisyyksistä ei koidu yrityksille ylimääräisiä kustannuksia.

6 ELINKEINOELÄMÄN KESKUSLIITTO EK LAUSUNTO 6 (6) Lopuksi Direktiiviehdotus ei tällaisenaan lisää verotuksen ennakoitavuutta, joka on yleisesti kannatettu toimivan verojärjestelmän tunnusmerkki. Nyt on epäselvää esimerkiksi, mikä taho arvioi, täyttääkö tietty järjestely tunnusmerkistön tai pääasiallisen hyödyn testin. Mitä tapahtuu, jos eri tahot ovat asiasta eri mieltä? Kenen tulee osoittaa, että järjestelystä voidaan odottaa saatavan verotuksellista etua ja miten voidaan osoittaa sen olevan järjestelyn pääasiallinen hyöty? Entä minkälaisia toimia jäsenvaltioiden viranomaiset voivat tehdä raportoitujen järjestelyiden perusteella ja millä aikataululla? Direktiiviehdotus näyttää herättävän enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Edellä esitettyjen direktiiviehdotuksen ongelmakohtien sekä käytännön näkökulmien johdosta komission ehdotusta ei tulisi tässä vaiheessa viedä eteenpäin. EU:n ja OECD:n toimesta on jo tehty valtava määrä veropohjan rapautumista estäviä uudistuksia, joiden vaikutuksista ei vielä tiedetä. Käsityksemme mukaan käytännössä likimain kaikki tiedossa olevat veronkiertomahdollisuudet on lähitulevaisuudessa voimaantulevilla muutoksilla jo tilkitty, joten arvio ehdotetun raportointivelvoitteen tarpeesta tulisi tehdä myöhemmin uudestaan. Toissijaisesti, jos direktiiviehdotus etenee, raportointivelvoitteen laajuutta tulisi rajata ja täsmentää huomattavasti. Direktiiviin tulisi lisäksi sisällyttää riittävän tiukka aikaraja, jonka puitteissa asianosaisten jäsenvaltioiden veroviranomaisten on suoritettava raportoituja järjestelyjä koskeva toimenpideharkinta. Kunnioittavasti Elinkeinoelämän keskusliitto EK Talouspolitiikka Jussi Mustonen Johtaja