Kuukausiposti Huhtikuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuukausiposti Huhtikuu"

Transkriptio

1 Kuukausiposti Huhtikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen. Huhtikuussa teemana oli Ylösnousemuksen, Uusiutumisen, Ikuisen elämän ja Henkisen heräämisen kuukausi. Tähän teemaan yhdistyen käsittelemme uutiskirjeissä mm. Sielun Pimeää Yötä, Sydämen avautumista ja Akatemiassa lähdemme tutkimaan vihkimyksiä seuraavien viiden postin ajaksi. Sain vastaanottaa aivan kuukauden alussa mielenkiintoista uutta tietoa vihkimyksistä, joista uskon olevan itselleni paljon hyötyä tässä vaiheessa omaa polkua. Tunnen sydämen kutsun jakaa kanavoimani asiat myös Sinulle, jos vaikka löydät niistä samanlaista sydämeen resonoivaa asiaa, mitä itse löysin. Kuka haluaa tulla mukaan, voi ilmoittautua Akatemiaan vielä tämän alkavan viikon ajan ja saa tietysti sitten alkuvuoden postit ja loppuvuoden opinnot itselleen. Yhdistyksen jäsenille Akatemiamaksu on 60 eur/vuosi. Vihkimysteemaan kuuluu tällä kertaa ajan rajoituksista luopumisen käsitteen. Ajan rajoituksista luopuminen liittyy sydäntietoisuuden laajenemiseen. Mielestäni sydämen kehittyminen on tärkeä osa vihkimyksiä ja siksi käsittelemme huhtikuussa myös viikottaisissa uutiskirjeissä sydämen avautumisen teemaa. Katsotaan, mitä kaikkea kuukausi tuo eteemme. Henkisen heräämisen kuukausi tuntuu jo heti alkumetreillä voimakkaana lisääntyvänä valona ja mieleen tulee, että varmasti kesän mittaan meillä on luvassa melkoisen korkeat värähtelyt. Tuntuu siltä, kuin koko planeetta olisi liukumassa nyt suureen ja korkeampaan ulottuvuuteen ja se tuntuu erityisesti henkisten ihmisten sielurakenteessa, vauhdittaa avautumisen prosesseja ja herättää yhä enemmän uinuvia ihmisiä havaitsemaan henkimaailmaa jokapäiväisessä elämässä. Henget tuntuvat olevan todella lähellä meitä, joten tästä onkin hyvä lähteä tarkastelemaan alkanutta kuukautta kuukalenterin puolesta!

2 Valon Alkemia, Valkoista Magiaa Toimi näin: Lue lause ja sitten suljet silmäsi ja otat vastaan hiljaisuudessa ~sydämesi kautta, enkeleittesi välityksellä ~ hoidon, joka viesiin sisältyy! Huhtikuun Valon alkemian lause: Inkarnaatiomme täällä elämien ketjussa on kuin yksi päivä viikossa. Niinkuin kahden päivän välissä on yö ja yöllinen uni, on kahden elämän välissä kuolema ja matka sielun tasoilla henkimaailmassa. Uni ja kuolema ovat olemukseltaan hyvin samanlaisia. Kuten muistamme eilisen päivän tai suunnittelemme tulevaa, niin meidän tulisi suhtautua muihin elämiimme. Pohdintaa: Tämä lause liittyy läheisesti vihkimysteemaan, jota sain vastaanottaa kuukauden alussa. Mitä korkeammalle nousemme, sen laajempia vastaavia rakenteita pystymme havaitsemaan. On tärkeää muistaa välillä irrottaa itsensä arkisesta näkökulmasta ihmisyyden harhan keskeltä ja siirtyä tarkastelemaan tätä matkaa Sielun näkökulmasta. Se kypsyttää sydäntä hiljalleen erottamaan maalliset asiat ikuisista asioista ja saamme syvän ymmärryksen siitä, mihin suuntaan meidän kannattaa työskennellä. Tällainen näkökulma auttaa kohtaamaan arjen ja maailman haasteet aivan uudelta tasolta. Se sisältää laajemman tietoisuuden ja asettaa elämässä tapahtuvat asiat levollisempaan mittakaavaan. Saatamme huomata, että meidän ei tarvitsekaan samastua niin paljon kipeisiin asioihin, joita kohtaamme elämässä. Kun elämme vain tätä elämää, emmekä muista, että olimme olemassa aikaisemmin ja tulemme olemaan vielä joskus tämän jälkeenkin, olemme vankeina kuin laatikon sisällä ja maailma voi tuntua erittäin ahdistavalta. Sillä hetkellä, kun sydäntietoisuus vapautuu muistamaan, tuntemaan ja ymmärtämään sielullista suurempaa polkua, maailman paineet helpottavat. Saamme kyvyn ymmärtää, miten ohimeneviä lopulta ovat monet maailmamme haasteet, joista puhutaan kovasti ihmisten keskuudessa ja ahdistutaan ja menetetään yönunetkin. Minulle tuli tässä muutama päivä sitten henkimaailmasta valon olento muistuttamaan omasta ikuisesta olemuksestani. He puhuivat tämänhetkisen maailman tilanteesta ja kun kysyin, että mitä ihmettä minä olen täällä tekemässä tässä hetkessä ja miksi valotyöntekijät ovat olemassa, jos maailman tilanne on se, mikä se on? Valo-olento sanoi, että meidät on sieluina kylvetty tänne kuin siemenet multaan ja nyt elämme sitä aikaa, kun siemenet alkavat itää. Itäminen on sielullinen tapahtuma ja se ei tapahdu välttämättä kaikille siemenille, mutta kaikki taimet tullaan siirtämään uusille tasoille. Että se itäminen on välttämätöntä, jotta meidät voidaan siirtää uusille valon tasoille henkimaailmassa. Ja siksi olemme tulleet tänne haastavaan aikaan elämään ja näkemään kaikkea hämmennystä, mitä maailmalla nyt on. Mutta valotyöntekijöinä emme ole välttämättä oman itämisemme puolesta täällä, vaan se on saattanut tapahtua jo joskus kauan aikaa sitten jossakin muualla. Ja nyt oletkin kuin puutarhuri hoivaamassa kasvimaata, jossa on tuhansia, miljoonia, miljardeja siemeniä kylvettynä ja meidän tehtävämme on vahvistaa taimiston kasvua. Siksi olemme täällä ja tämä aika kaikkine sekavuuksineen on juuri oikeanlainen sillä se kypsyttää sydämen syvimpiä olemuspuolia. Kaikki hulluus ympärillämme auttaa sielua havahtumaan.

3 Shamanistinen Kuukalenteri Tämä kuukalenteri on kerätty keskustelemalla Äiti-Kuun, maan, tähtien ja auringon energian kanssa sekä peilaamalla saatua tietoa olemassaolevaan tietoon kuunkierrosta ja sen vaiheista. Kuuntele tietoa sydämessäsi. Kuukalenterissa tärkeänä asiana tarkkaillaan kuun vaiheita, jotka vaikuttavat paljon siihen, minkälaisia henkisiä prosesseja on menossa. Kuun ratataso tarkoittaa sitä, kuinka korkealla kuu näkyy taivaalla ja myös missä horoskooppimerkissä se sijaitsee astrologisella kartalla. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista horoskooppien tutkimista tai astrologiaa, vaan kuuntelen kuun liikkeitä kirjoittaessani kirjettä Sinulle ja otan vastaan henkimaailman näkyjä tulevalle kuukaudelle. Välttämättä kaikkia kuun kierron vaiheita ei huomioida sillä kuuntelen nyt henkimaailman antamia teemoja ja keskustelen planeettojen sisäisen tietoisuuden kanssa. Huhtkikuun parannukset ja hoidot: Huhtikuussa Äiti-maa matkustaa syvälle valon maailmaan ja sieltä virtaa meille olemukseltaan lämmintä ja syleilevää Universaalia Rakkautta. Olet varmaan lukenut monista kanavoinneista, että Äiti-maan sisäinen tietoisuus on aktivoitunut jälleen uusille tasoille kuluneen kuukauden aikana ja se näkyy mm. siinä, että tänne inkarnoituneet sielut voivat ottaa vastaan entistä syvempää tietoisuutta tulevina kuukausina. Huhtikuun hoidoissa keskitymme erityisesti sielun valon herättämiseen ja sydämen elävöittämiseen voimakkaissa uuden ajan energioissa. Joka viikon keskiviikko kaukohoitoa klo 21 alkaen Viikko 15 täyden kuun aikaa, solar pleksus ja kakkos chakra puhdistuvat Viikko 16 intuitiivisesti saan viestin, että tästä alkaa kaikesta vanhasta luopumisen aika Viikko 17 uuden kuun päivänä erittäin mystinen, voimakas ja maaginen hoitopäivä Viikko 18 viestinä saan, että tästä alkaa voimakas arkisen työskentelyn jakso Maailmanpalvelukset ma, to ja la klo 21 alkaen Perjantaisin kurssihoitoja ja Sunnuntaisin verkkokaupan kautta ladattavien aktivointiejn hoidot. Yleiskatsaus kuukauden energiaan: Meille on tulossa henkisesti erittäin voimakas Huhtikuu. Ensimmäisenä kuukaudesta kiinnittää huomiota tällä kertaa Kristallivalon päivät, joista toinen sattuu hetkeen, jolloin kuu on kauimpana maasta ja toinen uuden kuun aikaan, kääntöpäivälle, jolloin kuu on vielä erityisen lähellä maata. Nämä kaksi päivää muodostavat henkisessä työskentelyssä ikäänkuin kaksi poolia, jotka avaavat ovia syvälle kosmiseen rakkauden ja valon maailmaan. Nyt henkimaailma neuvoo meitä keskittämään kaikki voimat valoon ja vain valoon. Meitä ollaan nostamassa korkealle niillä uusilla siivillä ja ominaisuuksilla, mitä aktivoitiin viimekuussa. Mitä todennäköisimmin nyt ei ole luvassa niin voimakkaan puhdistavaa kuukautta, kuin muutama aikaisempi kuukausi on ollut. Minulla on tunne, kuin suuressa parannuksen kirjassa olisi käännetty uusi sivu ja nyt on vuorossa voimakas

4 työskentely henkimaailman kanssa. Yhä korkeampia energioita, yhä voimakkaampia valon olentoja tulee keskuuteemme ja herkät näkijät voivat heidät aistia ensimmäisenä. Nämä olennot tulevat uniimme, meditaatioihin ja kanavointeihin ensimmäisenä. He ovat täällä nyt parantamassa ja toivovat, että ottaisimme heidät ilolla ja rakkaudella vastaan ja niinhän me tietysti teemmekin. Kuun vaikutus uuden kuun aikana on voimakas sillä kuu on silloin lähimpänä maata. Uusi kuu tarjoaa meille kuin lempeän Jumalattaren kämmenen ja kuiskaa sydämiimme, että nyt meidän on mahdollista matkustaa korkealle kosmiseen taikamaailmaan kuunsirpin kauniin neitseellisen voiman avulla. Tätä kirjoittaessani saan yhteyden poikkeuksellisen voimakkaisiin valon tasoihin ja sydämeni resonoi näiden olentojen kanssa vahvasti. On tulossa toiveikas kuukausi on täyden kuun päivä, jolloin tunnen hieman odottavaa energiaa. Täysikuu toimii kuin maagisena porttina pääsiäisen kauniisiin energioihin. Jos viimekuu oli vihkimyksien kuukausi ja kuu veti meistä esille uusia henkisiä ominaisuuksia, niin nyt vaellamme kuin uudessa valon maailmassa tutustumassa uusiin valo-olentoihin. Kristallista säkenöivää energiaa tulee tähän kaiken aikaa, kun kirjoitan tämän kertaista kuukalenteriamme Shamanistinen parannuspäivä antaa tällä kertaa mahdollilsuuden virtauttaa valoa syvälle puhdistettaviin ja parannettaviin asioihin. Täyden kuun läheisenä päivänä kuun loitotessa hiljalleen planeetastamme ja näin vaikuttaen heikommin tietosiuuteemme, voimme yhdistyä korkeampiin valon taajuuksiin ja ehkä tuoda joitakin aivan uusia parantavia virtauksia arjen keskelle. Lähestyvän pääsiäisen energiat vaikuttavat voimakkaasti ja minulle tulee tunne, että parannuspäivänä meidän on mahdollista ottaa vastaan harvinaisia valon parantajia ja kaikki pitkäaikaiset ja hankalat jutut kannattaakin nyt pyytää omasta elämästä valon tasoille parannettavaksi. Saan jo nyt kuvan monimutkaisista parannuskoneista, joissa on monivärisiä kuin peilimäisiä rakenteita. Meitä halutaan kuljettaa universumin äärimmäisen rakkaudellisille tasoille ottamaan vastaan syvää parannusta, jota ehkä ei ole edes ollut mahdollista aikaisemmin meille virtauttaa, mutta nyt Äiti-maan uusiutuneen tietoisuuden kautta nämä energiat viimein tavoittavat myös sielun syvyyksiämme Kristallivalon päivä tulee pääsiäiselle. Pääsiäisenä on perinteisesti aina voimakkaat henkisen syventymisen energiat läsnä ja nyt tänä vuonna energiat tuntuvat jo kuukauden alussa niinkuin Joulun energiat ovat aikaisemmin syksyllä olleet voimakkaat jo syyslokakuun vaiheessa. Kuu on kauimpana maa-planeetasta, joten sen vaikutus on nyt vähäisimmillään. Tuleekin intuitiivinen näky, että se sallii muiden kaukaisten planeettojen ja galaksien energian vaikuttaa voimakkaasti päivän hoitoihin. Nyt kannattaa kaivaa esille mm. Timanttisäde -rukousnauhat ja keskittyä työskentelemään ihan toisten galaksien valoolentojen kanssa. Saan kuvan, kuin olisimme siirtymässä valtavaan Universumin läpi virttaavaan valopyörteeseen tämän kuukauden aikana ja nyt on se päivä, jolloin astumme virtauksiin sisään. Nyt on mahdollista saada tietoa omasta kotiuniversumista. Tuntuu, kuin meille olisi avautumassa harvinainen ovi toisiin maailmoihin, kun kuu ikäänkuin väistyy henkimaailman kaukaisten värähtelyjen edestä. Minulle selitetään, että normaalisti kuun voima on niin suuri, että sen värähtelyn alta on vaikea erottaa kuitenkin aina läsnä olevia kaukaisia galaksien ja ulkoavaruuden värähtelyjä, mutta nyt meillä on erityinen mahdollisuus tunnustella niitä, kun kuun vaikutus on heikko keskiviikkona alkaa eräänlainen luopumisen jakso, jolloin meille luvataan, että nyt on tarkoitus lempeästi päästää irti kaikesta turhasta energiasta omassa elämässämme. Tulee tunne, että luvassa ei niinkään ole voimakasta rytinää, kuin armollinen lupa päästää irti ja puhdistua. Tämä ajanjakso kestää aina uuden kuun päivään 26.4 saakka.

5 21.4 Rakkaudentähti kokoontuu Oulussa. Ohjelmassa on voimarinki Soman vetämänä. Päivä on ratatasossaan nousevan kuun aikaa ja 19.4 jälkeen tulevana päivänä voimaringistä voidaan odottaa lempeän parantavaa, jossa Sinulla on mahdollista puhdistua ja päästää irti rakkaudellisen taivaallisen syleilyn ympäröimänä kaikista niistä asioista, jotka painavat elämääsi. Nyt ei ole tarkoitus kärsimyksellä katsoa ja kohdata sisäisiä tasoja, vaan päästää irti ja hyvästellä matkalle niitä asioita, joihin olet elämässäsi väsynyt tai jotka vievät muutoin energiaasi. Henkimaailma lupaa yhä uudelleen lempeää parantavaa valoa ja tuntuu, että lempeitä luonnonhenkiä ja ihania enkeleitä on paljon tässä tapahtumassa mukana. 5 päivää ennen uuden kuun aikaa... Aika ennen uutta kuuta on aikaa, jolloin energia ikäänkuin seisoo ja tunnelma voi tuntua välillä voimmakkaalta. Kuu lupaa meille Huhtikuussa voimakkaan apunsa ja tukensa irtipäästämiseen tällä kertaa. Kuu lipuu kuin hitaasti maan läheisyyteen. Kuu on kuin vahva ystävä tällä kertaa rinnallamme ja Hänen sanomansa on, että on tullut aika matkustaa uusiin maailmoihin. Nyt on mahdollista ottaa rakkaudelliset valon suojaukset omaan elämään. Kannattaakin polttaa paljon mieleisiä suistukkeita ja tehdä tästä ajasta eräänlainen hiljaisuuden retriitti. Kuu antaa vinkin, että nyt on erityisen otollinen aika vetäytyä sisään päin etsimään sielun hiljaisuutta. Se voi tottumattomalle olla hieman pelottava, yksinäinen ja voimallinen juttu ja saattaa sisältää hieman omien pelkojen kohtaamistakin, mutta samalla Kuu sanoo, että hän on opettamassa meille kaikille nyt mystistä matkaa sisäisille hiljaisuuden tasoille. Hän avaa tasot ja samalla tuo rakkaudellisen suojauksen. Enkeleitä on nyt paljon lähellä maan kollektiivista tietoisuutta, kun valo lisääntyy kulkiessamme kesää kohti ja luontokin herää uuteen kasvukauteen. On välttämätöntä välillä matkustaa sisäisille tasoille ja olla aivan hiljaa, jotta voi huomata, missä kohtaa aukenevat ovet uuteen maailmaan. Uusi kuu alkaa ja tällä kertaa meille luvataan erittäin voimakasta aikaa, kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Kuun on nyt erityisen lähellä maata ja siksi sen vaikutus tuntuu niin voimakkaana, joskin nyt vaikutuksen voi tuntea erityisen rakastavana, lempeänä, pehmeänä ja pyhänä. Se on myös ratatasossaan kohoamassa, joten siitä tulee kaksinkertainen nostattava vaikutus kuun viimeisille päiville. Saan intuitiivisen kuvan, että kertaa uusi kuu edustaa neitseellistä valoa erityisen voimakkaastija tuo feminiinisen aspektin elämäämme. Uusi kuu kuiskaa minulle, että se on omimmillaan kevään heräävissä voimissa sillä se edustaa feminiinistä uutta voimaa siinä missä Äiti-maa herättää kaikki kasvit syntymään uudelleen kevään myötä Kristallivalon päivä tulee kuun kääntöpäivälle. Nyt tulee tunne, että tämä päivä keskittyy voimakkaasti oman planeettamme sydäntietoisuuteen ja eräänlaisen Pyhän Planeetan herättämisen energioihin myös vuodenajan puolesta. Aivan yhtä lailla, kun aikaisemmassa kristallivalon päivässä ylsimme kauas, nyt on tarkoitus olla lähempääkin lähempänä, oman sydämen kätköissä ja tutkia omaa energiarakennetta ja tuntea läheisyyttä omassa sydämessään kaikkeen olemassa olevaan. Tämä on hyvä päivä herättää sydämen valon tietoisuuksia. Päivä on energioiltaan kuin tyhjyydessä leijumista sillä kuu vaihtaa silloin ratatasossaan nousevasta linjauksesta laskevaan linjaan. Ei kannata ponnistella kovasti ylös eikä alas, mutta sisimpään sen sijaan ovet ovat voimakkaasti avoinna. 8.5 valoon saattamisen seremoniassa sinun on mahdollista ilmoittaa edemenneet läheiset mukaan, jolloin viemme kaikille Rakkaudelliset terveiset ja saattelemme heitä eteenpäin matkallaan valon tasoille. Seuraava yhdistyksen posti julkaistaan viikolla 19! Siihen saakka voit täydentää tämän kirjeen sanomaa lukemalla muita Rakkaudentähden posteja.

Kuukausiposti Kesäkuu

Kuukausiposti Kesäkuu Kuukausiposti Kesäkuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.

Lisätiedot

Kuukausiposti Heinäkuu

Kuukausiposti Heinäkuu Kuukausiposti Heinäkuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.

Lisätiedot

Kuukausiposti Maaliskuu

Kuukausiposti Maaliskuu Kuukausiposti Maaliskuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.

Lisätiedot

Kuukausiposti Tammikuu

Kuukausiposti Tammikuu Kuukausiposti Tammikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.

Lisätiedot

Kuukausiposti Toukokuu

Kuukausiposti Toukokuu Kuukausiposti Toukokuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.

Lisätiedot

Kuukausiposti Helmikuu

Kuukausiposti Helmikuu Kuukausiposti Helmikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.

Lisätiedot

Kuukausiposti Syyskuu

Kuukausiposti Syyskuu Kuukausiposti Syyskuu Rakkaudentähti Ry 2017 Uutiset: Kuukausiposti muuttuu, kun menemme 2018 vuoden alkua kohti. Kuten monena vuonna aikaisemminkin, sain syyskuun alussa voimallisia viestejä suunnasta,

Lisätiedot

Kuukausiposti Maaliskuu

Kuukausiposti Maaliskuu Kuukausiposti Maaliskuu Rakkaudentähti Ry 2018 Ilmottaudu ajoissa mukaan lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen enkelikristallit@rakkaudentahti.net! Ilmottautuminen muuttuu sitovaksi sitten, kun

Lisätiedot

Kuukausiposti Tammikuu

Kuukausiposti Tammikuu Kuukausiposti Tammikuu Rakkaudentähti Ry 2018 Ilmottaudu viimeistään NYT mukaan: https://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/rakkaudentahtiauttaa/osallistun-anun-syntymapaivan-juhlaan/ Tammikuun

Lisätiedot

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa

Lisätiedot

Uni ja minuuden ydin. Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015

Uni ja minuuden ydin. Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015 Uni ja minuuden ydin Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015 Sinä elät tätä elämää, joka on Sinun oma yksityinen unesi. Näet muut ihmiset, näet paikat, näet fyysisen ja kohtaat tapahtumia unessasi.

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito!

Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito! Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito! Ensimmäinen hoito 10.1.2013 klo 22 Toinen hoito 11.1.2013 klo 22 Kolmas hoito 22.1.2013 klo 22 Hoidon maksutiedot: Kaukohoito on veloitukseton 12 Kristallin Akatemian jäsenille.

Lisätiedot

Yksisarviset kanssamme

Yksisarviset kanssamme Yksisarviset kanssamme Kanavointi Anu Markoff Yksisarviset alkoivat ilmentyä minulle erään voimallisen auttajan kautta. Hän on kirjoittamassa myös kurssia, joka toivottavasti tulee Rakkaudentähteenkin

Lisätiedot

Shamanistinen meediokoulu

Shamanistinen meediokoulu Shamanistinen meediokoulu Rakkaudentähti Ry Tärkeää tietoa toiminnastamme: Tulkinnat toimitetaan nyt jopa alle viikon odotusajalla! Valikoimassa on uusia tulkintoja. Tulkintamittarista voit vertailla Henkistä

Lisätiedot

Rakkaudentähden erikoiskurssiposti: Kodin magiaa... uuden kuun aikaan...

Rakkaudentähden erikoiskurssiposti: Kodin magiaa... uuden kuun aikaan... Rakkaudentähden erikoiskurssiposti: Kodin magiaa... uuden kuun aikaan... Valkoista magiaa kotona: Tämä on erikoiskurssiposti tälle viikonlopulle sillä aamulla herätessä henkioppaani oli vieressäni ja alkoi

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Kristalliakatemian kurssiposti!

Kristalliakatemian kurssiposti! Kristalliakatemian kurssiposti! Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Viikon kurssitehtävä Sinulle Tämän viikon posti annetaa minulle ikäänkuin ylimääräisenä tähän kurssille. Huomaan vaan viikon mittaan, että

Lisätiedot

Shamanistinen meediokoulu

Shamanistinen meediokoulu Shamanistinen meediokoulu Rakkaudentähti Ry 2017 Anu Markoff ja Jorma Marjanen www.rakkaudentahti.fi enkelikristallit@rakkaudentahti.net Suojaukset osa 2 Sain muutamia kysymyksiä ja kirjeitä koskien vuoden

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen. Rakkaudentähti Ry

Syvän Itsen Löytäminen. Rakkaudentähti Ry Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry Henkiset identiteetit Tässä postissa menemme aiheeseen, joka tuntuu muuttuvan monimutkaisemmaksi, mitä syvemmälle siihen sukeltaa. Henkimaailma voi tuntua aluksi

Lisätiedot

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Kirjailija: Anna Kauppila ISBN: 9789526767406 Formaatti: PDF Tiedoston koko:

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys. Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata

Lisätiedot

UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016

UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016 UNIKURSSI 2 Rakkaudentähti Ry 2016 Unimaailma on koulutuspaketti unien jännittävästä maailmasta. Tämä on koulutuksen osa nro 2. Ensimmäinen osa löytyy Rakkaudentähden verkkokaupasta http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/alet

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

The Love & Return of Unicorns. Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu. E i l e e n B r o o k s

The Love & Return of Unicorns. Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu. E i l e e n B r o o k s The Love & Return of Unicorns Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu E i l e e n B r o o k s Yksisarviset ovat puhtaita, taivaallisia ja mitä suurimmassa määrin pyhiä energiassaan. He ovat uskomattoman voimakkaita,

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia

12 Kristallin Akatemia 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry 2017 12 viikon meditaatio-ohjelma Elämän valon kanava Tälle viikolle lähdetään sulattamaan sydäntietoisuutta ja kytkeytymään ykseyden tasoille. Minulle nousi vanha

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Menninkäisen majatalo

Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry Kaksinaisuuden harhaa? Kun ihminen inkarnoituu tänne ensimmäisiä kertoja, on hänen kehojärjestelmänsä ja alimmat energiakehot hyvin kehittymättömiä. Sielu ohjaa

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Korkeat Valon Olennot

Korkeat Valon Olennot Korkeat Valon Olennot Rakkaus on kaikessa aina Korkeat Valon Olennot, Ylösnousseet mestarit ja Korkeampien ulottuvuuksien Jumaluudet ovat voimakasvärähteisiä ja erittäin laajoja valon olentoja, jotka ilmestyvät

Lisätiedot

Shamanistinen Meediokoulu

Shamanistinen Meediokoulu Shamanistinen Meediokoulu Rakkaudentähti Ry Tervehdys! Nyt sain viestiksi kertoa vähän Rakkaudesta ja selvänäköisyyden herättämisestä. Pian meille tulee meediokoulussa taas uusi posti, jossa puhutaan henkimaailman

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia

12 Kristallin Akatemia 12 Kristallin Akatemia 2016 Rakkaudentähti Ry Unien kulkijan Blogi Tällä viikolla aloittaesani kirjoittamaan aivan yhtäkkiä tunsin voimakkaan valon virtauksen ja tunsin innostuksen voimakkaan aallon tulevan.

Lisätiedot

Handmade by Marika Soinio 925 hopea

Handmade by Marika Soinio 925 hopea Handmade by Marika Soinio 925 hopea Mari korvikset aventuriini helmillä, 27. Aventuriini hoitaa sydänchakraa. Se näkyy rakastavien ominaisuuksien kehittymisenä. Tunnemme myötätuntoa, olemme läsnä ja tasapaino

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

Esoteerinen Astrologia 7

Esoteerinen Astrologia 7 Esoteerinen Astrologia 7 VAAKA 1 I choose the way that leads between the two great lines of force. Minä valitsen tien, joka johtaa kahden (lain) voimalinjan väliin. Säde: Kolmio: Väri: Risti: Elementti:

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia

12 Kristallin Akatemia 12 Kristallin Akatemia Lupasin kirjoittaa Sinulle Akatemian kirjeen tästä prosessista, mikä on ollut menossa. Todellakin viimeisen valoseremonian jälkeen en pystynyt kanavoimaan Sinulle Akatemiakirjettä

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys: Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi

Lisätiedot

Lataa Liekeissä! - Maalaislääkärin elämänkipinät - Tapani Kiminkinen

Lataa Liekeissä! - Maalaislääkärin elämänkipinät - Tapani Kiminkinen Lataa Liekeissä! - Maalaislääkärin elämänkipinät - Tapani Kiminkinen Lataa Kirjailija: Tapani Kiminkinen ISBN: 9789513160128 Sivumäärä: 94 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.25 Mb Maalaislääkärin

Lisätiedot

Minua opastaa sydämeni ääni. Tasapainoa luo kykyni jakaa sisäinen tietoni. Luomisvoimani ovat herkät aistimukset ja elämän ilo.

Minua opastaa sydämeni ääni. Tasapainoa luo kykyni jakaa sisäinen tietoni. Luomisvoimani ovat herkät aistimukset ja elämän ilo. Päivä 74 29.9 Valkoinen Solaarinen Taikuri Solaarinen sointu tuo päivään tekemisen meininkiä mutta tekeminen saattaa tapahtua enemmän omassa sisäisessä maailmassa, oman pään sisäisissä ajatelmissa. Hiljaisena

Lisätiedot

Ihmisenä verkostoissa

Ihmisenä verkostoissa Ihmisenä verkostoissa Merja Niemi-Pynttäri TE-ERKKERI Työvoimaopisto Taustaa.. ihmisen suuri vahvuus on taipumus saada toiset mukaan omiin projekteihinsa ja kyky sijoittaa itsensä tavoitteita tukeviin

Lisätiedot

Tevetuloa Atlantislaisten sisäpiiriin ja valon neuvostoon!

Tevetuloa Atlantislaisten sisäpiiriin ja valon neuvostoon! IHANAA! Nyt se alkaa. Olen odottanut ja valmistellut tätä koulutusta todella kovasti. Tevetuloa Atlantislaisten sisäpiiriin ja valon neuvostoon! Olet ilmottautunut joko Atlantiksen Kristallimagiaa- kurssille

Lisätiedot

Sosiaaliset suhteet - ohje

Sosiaaliset suhteet - ohje Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.

KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n. KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa

Lily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus

Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus Tutustu itsemyötätuntoon - verkkokoulutus 18.10.2016 Emilia Kujala Sosiaalipsykologi (VTM), mindfulness-kouluttaja, sertifioitu jooganopettaja, KKT-psykoterapeuttiopiskelija Jos joku ystävistäsi puhuisi

Lisätiedot

Anni sydäntutkimuksissa

Anni sydäntutkimuksissa Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Kuukausiposti Lokakuu

Kuukausiposti Lokakuu Kuukausiposti Lokakuu Rakkaudentähti Ry 2017 Lokakuun kirje Sinulle! Yhdistyksen kuukausikirje uusiutuu ja minusta tuntuu, että tästä lähtien kirjeessä tulee olemaan minun henkilökohtainen kirjeeni Sinulle.

Lisätiedot

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski Wisdom of Merlin Dragon Sky Manual Merlinin Viisaus Andrea Chisara Baginski Merlinin Viisaus Alku Merlinin Viisaus-energian perusti Andrea Chisara Baginski, huhtikuun 25. Päivä, 2006. Andrea on monen eri

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Mytre ja Kepier, osa 4: Tien löytäminen kotiin - tietoisuustilat ja todellisuuteen kiinnittyminen

Mytre ja Kepier, osa 4: Tien löytäminen kotiin - tietoisuustilat ja todellisuuteen kiinnittyminen MYTRE JA ARCTURUSLAISET: MATKA EMÄALUKSELLE, OSA 12 Kanavoinut Suzanne Lie ( suzanneliephd.blogspot.com ) 20.11.2012 Energiaa välittäen suomentanut Pirjo Laine Mytre ja Kepier, osa 4: Tien löytäminen kotiin

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

Unikurssi 2. Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016

Unikurssi 2. Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016 Unikurssi 2 Rakkaudentähti Ry Anu Markoff 2016 Unimaailma on koulutuspaketti unien jännittävästä maailmasta. Tämä on koulutuksen osa nro 2. Ensimmäinen osa löytyy Rakkaudentähden verkkokaupasta http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/aletuotteet/uni

Lisätiedot

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Aloita oppitunti tavalliseen tapaan lausumalla ensin itse rukous ja anna sitten muutaman lapsen lausua ulkoa oppimansa rukous. Muista, että kullekin lapselle

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry. Vihkimysteema

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry. Vihkimysteema 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry Vihkimysteema Sielun pimeä yö Vihkimykset alkavat usein Sielun Pimeästä yöstä. Joskus sielun pimeän yön tarkoitus on opettaa meidät kuuntelemaan Jumalaa ihmisten

Lisätiedot

Selitystä Sairastumisesta

Selitystä Sairastumisesta Selitystä Sairastumisesta Kanavoinut Anu Markoff Olemme työstäneet itseämme, opetelleet asioita, valaistuneet, valostuneet ja saaneet uusia arvoja elämään. Mutta sitten tulee sairastuminen? Mistä ihmeestä

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

Ajan osasia, päivien palasia

Ajan osasia, päivien palasia Ajan osasia, päivien palasia Ajan mittaamiseen tarvitaan liikettä. Elleivät taivaankappaleet olisi määrätyssä liikkeessä keskenään, ajan mittausta ei välttämättä olisi syntynyt. Säännöllinen, yhtäjaksoinen

Lisätiedot

Kosmologia: Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Tapio Hansson

Kosmologia: Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Tapio Hansson Kosmologia: Miten maailmankaikkeudesta tuli tällainen? Tapio Hansson Kosmologia Kosmologiaa tutkii maailmankaikkeuden rakennetta ja historiaa Yhdistää havaitsevaa tähtitiedettä ja fysiikkaa Tämän hetken

Lisätiedot

Puhetta elämästä -kortit

Puhetta elämästä -kortit Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Harjoitus: Harjoitus sielun maailmasta. Istu hyvässä asennossa ja kiinnitä huomiosi sydämesi alueelle. Pyydä enkeleitä avuksi. Anna sydämesi herkistyä

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Yhden Elämän Lähde -meditaatio 1. Kuvittele, että olet tyhjässä tilassa 2. Tässä tilassa ei ole aikaa 3. Tässä tilassa ei ole ilmaa 4. Ei ole

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje

KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje KOKEILE KOUTSAUSTA! Ratkaisukeskeinen coaching-ohje Miniopas Mitä koutsaus on? Coaching - tai suomalaisittain koutsaus - on tehokas työkalu. Se on tulostavoitteista ja konkreettiseen toimintaan tähtäävää.

Lisätiedot

Maagiset Voimaolennot

Maagiset Voimaolennot Maagiset Voimaolennot voita itsellesi luottamus Tällä kertaa meidän oli tarkoitus puhua mm. yksisarvisista. Sanon näitä itse maagisiksi voimaolennoiksi. Itse en oikein parempaa sanaa näille osannut antaa

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry Tänän kertaisessa kurssipostissa esittelen artikkeleita koskien itsetuntemusta ja omaa henkistä matkaa. Seuraavan viikon posti on viimeinen tällä kurssilla ja silloin

Lisätiedot

Sielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen

Sielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Sielun tie Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Gnostilaiset uskovat, että ihmisen sielu on osa jumalallista henkeä, joka ihmisen kuoltua palaa takaisin Jumalan yhteyteen Ihminen Ruumis Henki

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari

Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari Duodecim- Osaamisen kehittämisen seminaari 26.4.2018 Laura Ihamuotila SUOMEN MENTORIT RY Perustettu 2013 TEHTÄVÄMME: Työtä korkeakoulutetuille ja raikasta uudistusta työelämään yhdistämällä koulutetut

Lisätiedot

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno

Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Projekti Sydäntietoisuus

Projekti Sydäntietoisuus Projekti Sydäntietoisuus Rakkaudentähti Ry Tärkeää tietoa toiminnastamme: Tulkinnat toimitetaan nyt noin viikon toimitusajalla. Valikoimassa on uusia tulkintoja. Tulkintamittarista voit vertailla Henkistä

Lisätiedot

Valokehostasi. Tule tietoiseksi. Orin & DaBen. (Awakening Your Light Body)

Valokehostasi. Tule tietoiseksi. Orin & DaBen. (Awakening Your Light Body) Orin & DaBen Tule tietoiseksi Valokehostasi (Awakening Your Light Body) Tule tietoiseksi valokehostasi (Awakening Your Light Body) -kurssin ovat luoneet valoolennot DaBen ja Orin, joita kanavoivat Duane

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot