Syvän Itsen Löytäminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Syvän Itsen Löytäminen"

Transkriptio

1 Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa oivallus, että kukaan ei pysty 100% sanomaan, että joku asia on näin tai noin. On kyse korkeamman älyn alueella olevista asioista, joita voi ihmisen mielen alueella ymmärtää vain symbolisesti. Hyvin suuri osa tietoa on tuntemuksia ja käsitystä, jota et voi sanoin kuvata. Tärkeintä onkin, että muodostat itse käsitteet omille tuntemuksillesi ja löydät Sinulle läheisimmän tavan selittää energiaa. Ota kurssilta itsellesi kaikki se, mikä Sinusta tuntuu sydämessä oikealta. Lopun voit jättää hautumaan ja miettiä, voisiko se kenties joskus olla osa omaa ymmärrystäsi tai minkä Sinä käsität sittenkin toisella tavalla.. Pyhä Portti Kuvittele, että kävelet porteista läpi. Olet ensin ihmisen maailmassa ja sitten lähdet kävelemään esimmäistä porttia kohti. Kävelet portin läpi ja jatkat toista kohti. Jatka niin pitkälle, kun tunnet, että portteja on tulossa lisää. Havainnoi aina jokaisen portin jälkeen, miten energiat muuttuvat! Lopuksi kuvittele, että lennät takaisin ihmisen kehoon ja pyri tuntemaan oma kehosi mahdollisimman syvästi.

2 Henkinen identiteettisi? Mistä lähteestä olet lähtöisin? Meitä on monenlaisia sieluja täällä ja monta on sielun polkuakin. Voit olla esimerkiksi tähteläinen, walk-in, maa-ihminen, enkeli-ihminen tai deevakunnasta. Käsittelemme näissä posteissa jonkin verran erinlaisia identiteettejä! Lisäksi voi olla, että olet vaeltanut täällä vain vähän, mutta ollut ihmisen olemuksessa jossakin toisella planeetalla, toisella galaksilla... Oman koti-universumin löytäminen on tärkeä hetki sielun elämässä. Se palauttaa valtavan paljon sielun kapasiteettia ja aktivoi syvällä henkisessä DNA:ssa olevat tiedostot. Koti-universumisi valo on syvällä sinussa ja ehkä olet jo saanutkin siihen yhteyden. Matka ei kuitenkaan pääty siihen, että yhyttää tuohon valoon, vaan sieltä on mahdollista tuoda aivan uudenlainen syvempi olemus itseen, ottaa käyttöön oman koti-universumin tietynlainen vanhojen viisauksien varasto. Minulle näytetään tätä kuin omana Pyhänä veljeskuntana jokaisen omassa koti-univerumissa. Siellä on siis sinun kaikki henkiset ominaisuudet ja kaikki tieto siitä, kuka sinä olet. Mutta siellä on jotakin syvempääkin, joka on uinunut sinun mustissasi hyvin kauan aikaa. Olet lähtöisin sieltä ja kaikki sinun alkuperäisestä tarkoituksesta on talletettu noihin ulottuvuuksiin. On kyse Jumalallisesta ulottuvuudesta, jolloin tietopankki on äärettömän laaja. Usein tyydymme tiedostamaan sen, keitä me olemme, mutta oikeastaan siinä on vasta avain omalle itselle avautumiseen. Olemme matkalla täällä. Meissä on alempi itse ja korkeampi itse, joista toinen toimii voimakkaammin maallisessa olemuksessamme. Alempi itse on sokea ja usein se luulee olevansa korkeamman Itsen tietoisuutta. Näitä kahta on hyvin vaikea erottaa toisistaan! Aluksi meissä on ehkä 90% alempaa ja 10 % ylempää olemusta ja ajan kanssa suhde muuttuu. En osaa sanoa, missä vaiheessa syntyy yhteys omaan koti-universumiin, joskus olen ajatellut, että se syntyisi silloin kun olemukset ovat aika lailla 50% ja 50%. Jokatapauksessa yhteyden syntyessä

3 matkaa on vielä jäljellä kuljettavana. Ja se loppumatka kuljetaan tutkien omia alkuperäisiä arkistoja ja etsien sieltä kautta virtausta, joka kulkee läpi ihan jokaisen Sinun inkarnaatiosi ja sitä alkuperäistä polkua. Itselleni tämä on ollut mielenkiintoinen polku. Olen käynyt paljon Karma-terapiaa läpi sekä itse tehtynä, että autettuna. Olen nostanut monia menneitä elämiä ja niiden traumoja ylös itsessäni kunnes oma Monadinen tuleni alkoi ottaa minuun yhteyttä! Monadinen tuli on ikäänkuin syvempi ja vanhempi tietoisuus Koti-Universumistasi. Se on täynnä pehmeää ja vahvaa tietoisuutta, ymmärrystä ja sisältää kaiken tiedon kaikesta oppimastasi mutta myös tiedon niiltä omilta henksiltä mestareiltasi jotka työskentelevät kenties sielusi säteiden kanssa sekä omassa Koti-Universumissasi ja sen veljeskunnan hierarkiassa. Minulle sanotaan, että aivan kuin maan päällä on Pyhä Valkoinen Veljeskunta, niin meidän jokaisen koti-universumissa on omat sisar- ja veljeskuntansa, joista meidän olisi hyvä tulla tietoiseksi. Niillä on aina oma väri, oma energia ja omanlaiset tuntemukset laaduista sekä energioista, joilla siellä työskennellään. MUTTA mikä tärkeintä siellä on aina ne omat Syvemmän Tason Mestarit, suuret omat opettajasi, joihin sinulla ei ehkä ole tässä elämässä ollut yhteyttä. Kun siis löydät oman koti-universumisi, löydät oman todellisen Syvän Itsesi, mutta myös samalla yhytät siihen hyvin syvään Pyhään alkuperäiseen oppikouluusi, jonka polkua olet kulkenut aivan jokaisessa elämässäsi. Se on hyvin perimmäisen olemassaolon ja tarkoituksen löytämistä mutta myös kytkeytymistä sellaisen henkisen opetuksen pariin sisäisillä tasoilla, joka vastaa täysin 100% omaa värähtelyäsi ja on sinulle kaikista helpoten omaksuttavissa. Se on ollut useamman vuoden prosessi. Aluksi tiedostin, minkälainen energia se on, mutta sitten tuo olento alkoi ottaa minuun yhä enemmän yhteyttä uudelleen ja uudelleen kunnes erään kerran meditaatiossa sain nähdä oman sielun kultaisen polun läpi kaikkien maallisten inkarnaatioiden. Se oli parantava hetki. Huomasin, että aivan kaikki entisiksi elämiksi luulemani muistot eivät olleekaan minua, vaan toisten sielujen energiajälkiä kehossani, mutta sieltä keskeltä löysin sen todellisen Itseni ja sen voiman avulla on sitten elämääni avautunut valtavasti lempeyttä, pehmeyttä ja ihan uudenlaista valoa. Ja nyt tätä viestiä kirjoittaessa jotakin sieltä hyvin syvältä aktivoituu jälleen. Uskon, että näissä posteissa säilyy nyt sellainen energia, joka voi avata meille jokaiselle oman hyvin syvän tietoisuuden ainakin tunnetasolla, aavistuksen tasolla jne. Itse olen usein puhunut sille tietoisuudelle, että saat muuttaa minun elämäni, niinkuin SINÄ näet parhaaksi. Se tietoisuus tuntuu niin kaikkivoipaiselta ja parantavalta oman elämäni kannalta, etten voi kuin luottaa sen hyvään viestiin. Nyt se viesti on, että meillä kaikilla on mahdollisuus avautua oman Kotiuniversumimme syvimmille virtauksille. Mitä paremmin tunnet jo omaa korkeampaa itseäsi, sitä

4 syvemmin pystyt ottamaan hyötyä irti tästä kurssista. Ja mikä parasta, kurssin sanoma on niin vanhaa ja ikiaikaista, ettei se taida vanheta meidän elinaikanamme, joten voit käyttää tätä matkallasi yhä uudelleen ja uudelleen! Mitä vanhempi sielu on, sitä useammanlaisia identiteettejä voit löytää itsestäsi. "Sinä synnyit taivaan kodissa, Kaukana kaukana täältä. tänne tulit toisen tähden päältä. Kaukana kaukana täältä." Syvän Itsen Löytäminen Ihminen koostuu kahdesta persoonallisuudesta; ihmisen alemmasta itsestä ja korkeammasta, hengen ITSESTÄ. Tavallaan nämä kaksi ovat kuitenkin yhden ja saman asian kaksi ääripäätä. Mikäli tarkastelet hengen todellisen ITSEN tahtoa ja vertaat sitä persoonallisuuden haluihin, voit huomata, että lopulta pyrkimykset ovat samat, mutta tapa katsoa ja selittää asioita on eri. Syvä itse on osa, jossa meillä on tietoisuus siitä, että olemme ikuisia olentoja. Se on osa, jonka avulla saamme yhteyden Jumalaan ja kykenemme aistimaan Jumalallisuuden olemassaolon. Syvä itse yltää tasolle, joka on kaiken takana. ON todistettu, että kaikki maailmassa on värähtelyä, mutta MIKÄ värähtelee? Edes tiedemiehet eivät ole löytäneet vastausta. Kyseessä on henki, jota myös Syvä Itse on. Me olemme erinlaisista lähde-energioista, vaikka olemmekin tulleet kaikki suoraan Jumalan yhden elämän lähteestä, suuren Jumalan sydämestä. Voit löytää Syvän itsen kipinän sydämestäsi. Se on kipinä, joka laskee suoraan alas sinuun Jumalan sydänkeskuksesta Monadisi kautta. Se sisältää kaiken informaation Sinusta aina siitä lähtien kun Sinut on luotu. Se sisältää myös tulevien päiviesi muistikuvia ikäänkuin hologrammina, joka on heijastumaa yhtä aikaa menneisyydestäsi, tulevaisuudestasi ja siitä Korkeammasta suunnitelmasta, jossa Sinä olet läsnä. Henki jakautuu suuresta ykseydestä lähemmäs fyysistä tasoa

5 laskeutuessaan yhä pienemmiksi hengen yksiköiksi. Pienin tunnettu yksikkö on sielu. Suurin omaa minuutta tai identieettiä koskettava käsitys on monadi. Monadin käsitteen teki tutuksi ensimmäisenä Alice A Bailey. Jotkut lähteet sanovat, että monadi sisältää 12 sielua. Toiset taas, että se sisältää vain yhden sielun, oman itsen Jumalallisen persoonallisuuden. Itse olen ajatellut asian näin: Monadissa persoonallisuutemme on kokonainen Jumalallinen henkisen 12 DNA:n ilmentymä, mutta se jakautuu 12 sieluyksikköön, jotka ovat kaikki "Minä" mutta vaikuttavat esimerkiksi eri ulottuuksissa. Näin olemme inkarnoituneina yhtä aikaa maahan, eri valon ulottuvuuksiin ja myös muille planeetoille. Olemme pirstaloituneet useammaksi tietoiseksi yksiköksi tai olennoksi ja tehtävämme on kutsua kaikki osaset kotiin ja tulla jälleen kokonaiseksi. Monadin tasolla ei ole minuutta, niinkuin se on olemassa kehoelämässä. Monadin tasolla emme oikein pysty erottamaan itseämme Jumalan hengestä ja Yhdestä Elämästä joten jää vähän kyseenalaiseksi, onko sitä monadista rakennetta sitten ollenkaan, jos se sekoittuu yhdeksi muun Jumalallisuuden kanssa? Tätä on vaikea käsittää, koska emme hahmota asiaa monadin tasolta, vaan se tietoisuus, jonka olet tottunut, alempi itse, ymmärtää asian vain tämän yhden pirstaloituneen pikkuruisen olennon kautta. Meiltä on suljettu pääsy 100%: lle monadiselle tasolle ainakin niin kauan aikaa, kun olemme inkarnoituneena aineeseen. Pienemmissä osissa pystymme kyllä siellä vierailemaan... Päivätietoisuudessa olemme yleensä tietoisia vain tästä yhdestä kehosta, mutta meditaatiossa voimme kutsua myös muut itsen osaset kokoon. Tavallaan meillä on ne 12 alempaa tietoisuutta, joilla on kaikilla tietyt omat olemuksensa. Minä en voi vaikuttaa esimerkiksi Siriuksen itseeni, koska siellä Siriuksella minulla on kokonaan oma keho, joka on osa erillisyyttä ja sitä alempaa Siriuksen minuuttani. Mutta voin olla yhteydessä hengen kautta tähän olemukseen ja toimia sen kanssa yhdessä. Tässä tullaan myös nk. kaksoisliekki ja kaksoisissäde sekä sielunkumppaniteorioihin. Se kaikki on kuin toisiinsa sekoittuvien värien sinfonia. Emme ole hengessä täysin selkeästi erillämme toisistamme ja lopulta noustessamme todella korkeaan tietoisuteen voimme ymmärtää ja kokea, että emme ole itsessämme oikeastaan yhtään mitään. On vain YKSI PYHÄ ELÄMÄ, joka elää itseään kaikessa kaiken läpi ja erillisyys ja itsellisyys ovat tietynlaista unen kaltaista kokemusta, joskin ne mahdollistavat hyvin monenlaisia kokemuksen laatuja tuon Pyhän Elämän sisällä. Erkaantuessamme yhden elämän lähteestä, olimme suurempi joukko olentoja, joka jakautui yhä pienemmäksi ja pienemmäksi. Osa hajautui muille planeetoille, osa tuli tänne maan päälle ihmiseksi. Ihmisen yksikössä et ole enää kokonainen Itse ja voit kokea kaipausta oman sielun perheesi joukkoon. Sanotaan, että se osa sielua, joka on inkarnoituneena kehoomme on myös vain puolikas sielua ja että meillä olisi yksi täysin meihin vastaava osa, jota kutsutaan myös kaksoissäteeksi. Tämä kaksoissäde on monesti olemassa korkeammissa ulottuvuuksissa ja pitää yllä sielun energian tasapainoa. Kaksoisliekkejä meillä sanotaan olevan seitsemän, joista yksi on myös

6 oma kaksoissäteemme. Kuitenkin oman käsitykseni mukaan monadisella tasolla olemme vasta kokonainen ja yksi. Tulemme monadikseksi itsen mestariksi sielun polun vihkimyksissä. Monadisen Itsen Mestariuden huipulla on olemassa vielä yksi Jumallallinen peilikuva itsestämme. Se on toinen osa kaikkea alempaa kaikkeuttamme ja sen nimi on Eternal Flame. Näinä aikoina hyvin moni yhdistyy omaan kaksoisliekkiin tai siis kohtaa ainakin yhden heistä. Osa heistä yhdistyy myös omaan kaksoissäteeseensä ja hyvin pieni promillen osa saa yhteyden omaan Eternal Flameensa, joka on hengen tasolla. Kuvaillakseni tätä asiaa voin kertoa, että jopa osa ylösnousseista mestareista odottaa yhä yhdentymistä omaan kaksoissäteensä kanssa. Edelleen käsitykseni on, että monadinen itse on lähin tuntemamme mestari, jonka asuinsija on Buddhisella tasolla. Korkeamman tason valo-olennot, suuret ei-fyysiset olennot vaikuttavat lähinnä monadimme kanssa. Olen kokenut, että monadi jatkaa valon tasolla työtään ja jonkinlainen pysyvä tietoisuuden kipinä tai atomi on monadin keskuksessa. Vain osanen, pikkuinen hitunen tuosta kipinästä on inkarnoituneena mukaamme ihmiseksi sydänkeskuksessamme. Itse suuri kipinä jatkaa työtään korkeammissa ulotuvuuksissa ja se tuntuu aluksi meistä erilliseltä olennolta, mutta mitä enemmän avaamme sielun tietoisuutta ja kehitymme, sitä selkeämmin voimme havaita että tuo suuri, jopa avataran kaltainen olento onkin se todellinen ITSE jota olemme aina kaivanneet. Meillä on alemmalla mentaalisella tasolla (joka on siis taso, joka käsittää itsensä päivätietoisena olentona) 12 chakraa, energiakeskusta,joiden kautta olemme yhteydessä buddhiselle tasolle. Noiden 12 chakran kautta voit saada tietoa ja yhteyden omalle buddhiselle tasollesi. Vasta korkeimmissa vihkimyksissä luovumme sielusta, jonka kautta aiemmin olemme olleet yhteydessä valomaailmoihin ja silloin monadi alkaa sulautua yhdeksi alemman itsen ja noiden 12 chakran kanssa. Sanon korkeimmissa vihkimyksissä sillä eri sieluilla on monia vihkimyspolkuja, joissa nämä tietyt asiat tapahtuvat eri kohdissa. Näillä vihkimyspoluilla on yhteneväisyyksiä, mutta myös omia erityisiä ominaispiirteitään. Voitaisiin myös sanoa, että Monadisella tasolla Sinä olet jo valaistunut mestari, mutta monadi lähettää itsensä fyysiseen aineeseen, jotta tulisi tietoiseksi itsestään ja valaistuminen tapahtuisi myös fyysisessä aineessa. Tavallaan, vaikka buddhisella taolla monadisi on todellinen itse, tulet todella todelliseksi itseksesi vasta, kun fyysinen päivätietoinen olento sinussa ymmärtää ja avautuu omalle suuruudelleen ja korkeammille älyllisille prosesseille. Kun valaistuminen tapahtuu, katoaa sielun tietoisuus Sinun ja monadisi todellisen itsen väliltä ja monadista ja alemmasta ihmisyydestä tulee yksi ja sama olento. Jos kaikki 12 jakaunutta osaa tulevat valaistuneiksi, voi heidän yhteinen tietoisuutensa olla melkoisen huikea ja sitä on varmaan ihmisen yksilöllisyydessä aika vaikea käsittää... Tällöin monadi voi myös laskea vain yhden tai kaksi olentoa esimerkiksi maan päälle ja loput jäävät hengen tasolle.

7 Tavallaan kaikki, mitä sinä olet, on olemassa sinussa Monadin tasolla hengen ykseydessä. Mutta hengen tasolla kaikki on myös tyhjää ja uinuvaa. Monadi lähettää itsensä aineeseen, koska vasta sitten, kun aineessa oleva itse herää ja tulee tietoiseksi olemuksestaan esimerkiksi elämän kivuliaiden kokemusten jälkeen, Jumala todella herää eloon ja tulee todeksi. Sanotaan, että Jumala loi ihmisen, jotta Hän voisi kokea itsensä ja sen, mitä hän on. Olet ehkä saanut kokemuksia tästä todellisesta itsestä ja sen tavasta kokea oivalluksissa, joissa olet ehkä tuntenut "minä olen ikuinen", "minä olen Jumala" tai "minä olen puhdas valo ja rakkaus". Nämä kokemukset ovat kuitenkin vain sadas osa siitä voimasta, jolla monadi lopulta laskeutuu meihin, syntyy meissä uudelleen. Vihkimyksen polulla on käsitykseni mukaan kysymys juuri siitä että vähän kerrassaan saamme oivalluksia omasta jumalallisuudestamme ja ikuisesta olemuksestamme. Syvän itsen löytäminen on yksi tärkeimmistä matkoista, joita voit tehdä henkisen kehityksen polulla. Siihen liittyy oivallus siitä, kuka sinä todella olet. Saat yhteyden siihen pieneen kipinään, joka olet ollut joskus kauan aikaa sitten. Syvän itsesi löydettyäsi olet vahvempi ja pysyt paremmin omassa valossasi. Tulevien viiden viikon aikana harjoittelemme tekniikoita, että muistaisit jälleen, missä SInä olet ollut, mistä Sinä olet tullut, minne olet kenties menossa ja millaisia tehtäviä olet lupautunut tekemään! Universaali Elämä Nyt lähdemme matkalle Valon maailmaan. Tapaamme suuria Valon oppaita ja mestareita. Menemme tasoille, missä on Universaali tietoisuus, Universaali Rakkaus, Universaali elämä. Kuuntele sydäntäsi, teemme matkan valokehojesi kautta. Irroita otteesi maan kaksinaisuuden kentästä. Anna itsellesi lupa tulla kevyeksi ja huomaa, miten paljon laajempi valon olento oletkaan. Olet paljon laajempi, kuin olet osannut kuvitella. Anna ajattomuuden koodin aktivoitua solutason muistissa ja pue yllesi oma Universaalin Elämän vaatteesi, joka säkenöi valoa. Se on Valokehosi, joka kuljettaa Sinut tutta reittiä läpi maailmojen niille tasoille, missä on olentoja, joiden kieltä Sinun on mahdollista ottaa vastaan. Menemme tasolle, jossa Elämä Värähtelee sanoinkuvaamattomalla tavalla. Sinä oikeastaan enemmänkin aavistat kuin tiedät, että täällä kaikki on Pyhän tulen yhden elämän kaunista värähtelyä. Olemme sellaisilla tasoilla, että on miltei vaikeaa ajatella, kaikki viestit tulevat kuvina, musiikkina ja suurempina aistihavaintoina. Ovatko ne yliaistillisia? Mitä korkeammalle valoon kohoamme, sitä tutummaksi Sinun olosi käy. Yhden Pyhän Elämän

8 sylissä on sielumme syntykoti ja sinne palaamme uudelleen elämä elämän jälkeen. Täällä on tuttua ja rauhallista, täällä on paljon helpompaa olla, kuin maan raskaassa värähtelyssä. Anna kehojesi tulla täyteen värillistä valoa. Anna kehojesi täyttyä Kosmisella musiikilla ja anna Valon valua yllesi. Tunne, miten chakroistasi lähtee paljon raskasta maan elämän energiaa pois ja ne täyttyvät Universaalilla voimalla. Anna itsesi virittyä Siihen olomuotoon, Joka Sinä Olet, niin suuresti ja syvästi, kuin on tällä kertaa mahdollista. Tiedä, että Universaali Elämä kutsuu meitä. Se tahtoo aktivoitua Sinussa ja Minussa, jokaisessa meidän solussamme. Elämme tarun hohtoisia aikoja, jolloin meidän on mahdollista kasvattaa tietoisuutta yhä korkeampaan valoon. Ensimmäisenä kurssin viikonloppuna otamme vastaan uusia aktivointeja ja hoitoa. Ne on tarkoitettu kaikille ihmiskunnassa. Voit ottaa aktivoinnit vastaan omassa kotonasi silloin ja niinkuin on Sinulle sopivaa ja tuttua. Tämä kanavointi on merkiksi, että uusi Universaali aika, Valkoisen Valon Aika on alkanut. Olemme matkalla kohti todellista olomuotoamme ja tuo muutos on tuleva tulevina päivinä, tulevina aikoina todeksi päivätietoisella tasolla. Muutos on niin hidas, että et välttämättä sitä huomaa, siksi ehdotammekin Sinulle nyt, että pidät päiväkirjaa havainnoistasi. Näin voit päivä toisen jälkeen huomata, miten hiljalleen koko maailmankuvasi muuttuu. Valosta on monesti muistutettu Sinua, miten Sinä olet kasvanut ja kehittynyt. Olet löytänyt itsestäsi uusia puolia ja sitä tulet tekemään yhä enemmässä määrin. Tulet huomaamaan, miten sisäinen valosi tasapainottuu ja miten tulet vahvemmaksi omassa valossasi. Olet säteilevä valkoinen valo, joka loistaa omaan maailmaasi Rakkautta ja Hyvyyttä. Sinä olet Rakkaus, Valo ja Hyvyys! Valon mestarit kulkevat kanssasi tämän matkan, rinnallasi aina päivien loppuun saakka. Valon mestarit ovat tehneet liiton maailmasi kanssa ja he ovat täällä auttaaksensa Sinua ja Sinun rakkaitasi ja lupaus kuuluu, että kukaan heistä ei lepää ennenkuin jokainen sielu on täydellisen valossa. Kiitos Kiitos Kiitos!

Ihmisen chakrajärjestelmä

Ihmisen chakrajärjestelmä Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry Kaksinaisuuden harhaa? Kun ihminen inkarnoituu tänne ensimmäisiä kertoja, on hänen kehojärjestelmänsä ja alimmat energiakehot hyvin kehittymättömiä. Sielu ohjaa

Lisätiedot

Intuition Vahvistaminen. Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry

Intuition Vahvistaminen. Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Intuition Vahvistaminen Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry VIELÄ EHTII KAIKKI NOPEAT MUKAAN! ~Enkeleiden Valoa, Universaalia rakkautta, Kristallivoimaa~ * Opiskellaan selvätietoisuutta * Meditaatioita, hoitoa,

Lisätiedot

The Love & Return of Unicorns. Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu. E i l e e n B r o o k s

The Love & Return of Unicorns. Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu. E i l e e n B r o o k s The Love & Return of Unicorns Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu E i l e e n B r o o k s Yksisarviset ovat puhtaita, taivaallisia ja mitä suurimmassa määrin pyhiä energiassaan. He ovat uskomattoman voimakkaita,

Lisätiedot

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Kirjailija: Anna Kauppila ISBN: 9789526767406 Formaatti: PDF Tiedoston koko:

Lisätiedot

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia

12 Kristallin Akatemia 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry 2017 12 viikon meditaatio-ohjelma Elämän valon kanava Tälle viikolle lähdetään sulattamaan sydäntietoisuutta ja kytkeytymään ykseyden tasoille. Minulle nousi vanha

Lisätiedot

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p ) Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen

Lisätiedot

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen

Lisätiedot

Yksisarviset kanssamme

Yksisarviset kanssamme Yksisarviset kanssamme Kanavointi Anu Markoff Yksisarviset alkoivat ilmentyä minulle erään voimallisen auttajan kautta. Hän on kirjoittamassa myös kurssia, joka toivottavasti tulee Rakkaudentähteenkin

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen. Rakkaudentähti Ry

Syvän Itsen Löytäminen. Rakkaudentähti Ry Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry Henkiset identiteetit Tässä postissa menemme aiheeseen, joka tuntuu muuttuvan monimutkaisemmaksi, mitä syvemmälle siihen sukeltaa. Henkimaailma voi tuntua aluksi

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Yhden Elämän Lähde -meditaatio 1. Kuvittele, että olet tyhjässä tilassa 2. Tässä tilassa ei ole aikaa 3. Tässä tilassa ei ole ilmaa 4. Ei ole

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis

Lisätiedot

Nyt haluaisimme käsitellä enemmän sitä kuinka ihminen saavuttaa tämän kaiken, sen matkan jolloin hänen on mahdollista avata monia ovia, jotka

Nyt haluaisimme käsitellä enemmän sitä kuinka ihminen saavuttaa tämän kaiken, sen matkan jolloin hänen on mahdollista avata monia ovia, jotka Oman elämän luominen Ihmiselle luominen on vahvasti yhdistynyt älyyn, mutta tällä luomisella jota haluamme teidän oppivan tarkoitetaan rakkaudesta luomista eli rakkausenergian käyttämistä luomiseen eli

Lisätiedot

SEITSEMÄN ERILAISTA OPPILUUDEN ASTETTA. Aslak Larjo

SEITSEMÄN ERILAISTA OPPILUUDEN ASTETTA. Aslak Larjo SEITSEMÄN ERILAISTA OPPILUUDEN ASTETTA. Aslak Larjo Vihkimys on ihmisen sisäinen prosessi ja tapahtuma, jossa hänen tietoisuutensa nousee ja tajunta laajenee. Se on valaistumisen tila, jossa oppilas voi

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito!

Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito! Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito! Ensimmäinen hoito 10.1.2013 klo 22 Toinen hoito 11.1.2013 klo 22 Kolmas hoito 22.1.2013 klo 22 Hoidon maksutiedot: Kaukohoito on veloitukseton 12 Kristallin Akatemian jäsenille.

Lisätiedot

Uni ja minuuden ydin. Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015

Uni ja minuuden ydin. Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015 Uni ja minuuden ydin Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015 Sinä elät tätä elämää, joka on Sinun oma yksityinen unesi. Näet muut ihmiset, näet paikat, näet fyysisen ja kohtaat tapahtumia unessasi.

Lisätiedot

Sielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen

Sielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Sielun tie Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Gnostilaiset uskovat, että ihmisen sielu on osa jumalallista henkeä, joka ihmisen kuoltua palaa takaisin Jumalan yhteyteen Ihminen Ruumis Henki

Lisätiedot

Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R

Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R 4. 1 2. 2 0 1 8 HARJOITUS 1: VAIKEA HETKI, OSA 1/3 Tuo mieleesi jokin sellainen hetki, jolloin sinun on ollut vaikea olla. Millaista sisäinen puheesi on tällaisena

Lisätiedot

HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö

HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö 1 HAMSA-Meditaatio-ohjaajakoulutus Opetuksen sisältö Perinteinen opetusmenetelmä Lähiopetusjaksojen aika on rajallinen joten tämän vuoksi HAMSA-Meditaatioohjaajakoulutuksessa on vain tarvittava määrä teoreettista

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

Selitystä Sairastumisesta

Selitystä Sairastumisesta Selitystä Sairastumisesta Kanavoinut Anu Markoff Olemme työstäneet itseämme, opetelleet asioita, valaistuneet, valostuneet ja saaneet uusia arvoja elämään. Mutta sitten tulee sairastuminen? Mistä ihmeestä

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen

Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN

Lisätiedot

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY?

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS JOTAKIN, JONKA VOIMME SAAVUTTAA SAAMALLA ITSELLEMME SEN, MIKÄ TEKISI MEISTÄ ONNELLISIA? TUTKITTUANI ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI OLEN TULLUT TODISTANEEKSI ITSELLENI,

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Aslak Larjo ANTAHKARANAN RAKENTAMINEN

Aslak Larjo ANTAHKARANAN RAKENTAMINEN Aslak Larjo ANTAHKARANAN RAKENTAMINEN Antahkarana on silta, jonka ihminen rakentaa eettisen puhtaan elämän ja meditaation avulla sielun ja persoonallisuuden väliin (ylemmän ja alemman mentaalin/ ylemmän

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

Naturalistinen ihmiskäsitys

Naturalistinen ihmiskäsitys IHMISKÄSITYKSET Naturalistinen ihmiskäsitys Ihminen on olento, joka ei poikkea kovin paljon eläimistä: ajattelulle ja toiminnalle on olemassa aina jokin syy, joka voidaan saada selville. Ihminen ei ole

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

Kuukausiposti Huhtikuu

Kuukausiposti Huhtikuu Kuukausiposti Huhtikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.

Lisätiedot

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!

Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä.

Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Valkoisen Veljeskunnan toimesta tapahtunut ja yhä tapahtuva ihmiskunnan kasvatustyö on uskontojen avulla suoritettavaa valistustyötä. Veljeskunta lähettää keskuudestaan viisaan ihmisen, joka julistuksellaan

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

VIHKIMYKSEN POLKU. Vihkimyskäsite on noussut viime aikoina yleiseen tietoisuuteen

VIHKIMYKSEN POLKU. Vihkimyskäsite on noussut viime aikoina yleiseen tietoisuuteen 1 VIHKIMYKSEN POLKU Vihkimyskäsite on noussut viime aikoina yleiseen tietoisuuteen mm. sen johdosta, että tämä henkinen kehitysprosessi on yleistynyt aikakausien vaihtuessa kalojen kaudesta vesimieskauteen-

Lisätiedot

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY

FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016

UNIKURSSI 2. Rakkaudentähti Ry 2016 UNIKURSSI 2 Rakkaudentähti Ry 2016 Unimaailma on koulutuspaketti unien jännittävästä maailmasta. Tämä on koulutuksen osa nro 2. Ensimmäinen osa löytyy Rakkaudentähden verkkokaupasta http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/alet

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta

Kristus-keskeinen elämä. Osa 4: Majakka-ilta Kristus-keskeinen elämä Osa 4: Majakka-ilta 17.10.2009 Antti.Ronkainen@majakka.net Room. 8:29 (KR92) Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi, niin

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

DEEVAT JA ELEMENTAALIT KESKUUDESSAMME. Aslak Larjo

DEEVAT JA ELEMENTAALIT KESKUUDESSAMME. Aslak Larjo DEEVAT JA ELEMENTAALIT KESKUUDESSAMME. Aslak Larjo Deevojen merkitys ihmisten ja ihmiskunnan kehitykselle tulevaisuudessa Vesimieskaudella tulee olemaan tärkeä. Siksi niistä on hyvä tietää mitä ne ovat,

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

Esoteerinen Astrologia 7

Esoteerinen Astrologia 7 Esoteerinen Astrologia 7 VAAKA 1 I choose the way that leads between the two great lines of force. Minä valitsen tien, joka johtaa kahden (lain) voimalinjan väliin. Säde: Kolmio: Väri: Risti: Elementti:

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Pyhän Äänen Papitar -KOULUTUS

Pyhän Äänen Papitar -KOULUTUS Pyhän Äänen Papitar -KOULUTUS 30.08-13.12.2019 Kouluttajana Deepthi Mantralaulaja & meditaatio-ohjaaja Laulupedagogi & äänihoitaja Pyhä Nainen Akatemian perustaja "Sing from the depths of your heart. Let

Lisätiedot

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti

Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Stressinhallintaa itsensä johtamisen ja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin avulla Anne Karilahti Valmennuksen sisältö Mitä stressi on? Mielen ja tunteiden johtaminen Itsensä johtaminen stressin hallinnan työkaluna

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Harjoitus: Harjoitus sielun maailmasta. Istu hyvässä asennossa ja kiinnitä huomiosi sydämesi alueelle. Pyydä enkeleitä avuksi. Anna sydämesi herkistyä

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

MIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET?

MIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET? Karl-Magnus Spiik Ky Itseluottamus / sivu 1 MIKSI OLET SELLAINEN KUIN OLET? Itseluottamus on ihmisen sisäinen mielikuva (uskomus) itsestään. Ihminen on sellainen kuin uskoo olevansa. Itseluottamus ei siis

Lisätiedot

MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA

MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA MIELEN HYVINVOINTIA TIETOISUUSTAIDOILLA ELI MINDFULNESSILLA MINDFULNESS ON TIETOISTA LÄSNÄOLOA Mindfulness on valintaa ja tietoinen päätös kohdistaa huomio nykyhetkeen. Tavoitteena on luoda uudenlainen

Lisätiedot

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski Wisdom of Merlin Dragon Sky Manual Merlinin Viisaus Andrea Chisara Baginski Merlinin Viisaus Alku Merlinin Viisaus-energian perusti Andrea Chisara Baginski, huhtikuun 25. Päivä, 2006. Andrea on monen eri

Lisätiedot

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus

Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Yksintulleiden nuorten perhe ja arjen turvallisuus Johanna Hiitola, YTT, Erikoistutkija, Siirtolaisuusinstituutti Suomen Akatemian hanke: Perheen erossaolo, maahanmuuttostatus ja arjen turvallisuus Kuka

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna 12.10.2008 Ari Puonti JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa Saarna 12.10.2008 Ari Puonti Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään (abad) ja varjelemaan (shamar) sitä.

Lisätiedot

Ristiäiset. Lapsen kaste

Ristiäiset. Lapsen kaste Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry. Vihkimysteema

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry. Vihkimysteema 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry Vihkimysteema Sielun pimeä yö Vihkimykset alkavat usein Sielun Pimeästä yöstä. Joskus sielun pimeän yön tarkoitus on opettaa meidät kuuntelemaan Jumalaa ihmisten

Lisätiedot

Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen. Pekka Ervastin esitelmä 25/ Teosofisen Seuran vuosijuhlassa

Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen. Pekka Ervastin esitelmä 25/ Teosofisen Seuran vuosijuhlassa Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen Pekka Ervastin esitelmä 25/6 1916 Teosofisen Seuran vuosijuhlassa En aio ilman muuta antaa käytännöllisiä neuvoja tähän itsekasvatukseen, sillä jos meillä

Lisätiedot

Pekka Ervastin esitelmä 1/

Pekka Ervastin esitelmä 1/ Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT

Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio. Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Vapaaehtoiskysely - HelsinkiMissio Tampereen teknillinen yliopisto Tiedonhallinnan ja logistiikan laitos/mittaritiimi Harri Laihonen, FT Esityksen sisältö 1. Aineeton pääoma 2. Miksi vapaaehtoiskysely?

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005

Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön?

Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön? Finnclean-messut 11.5.2017 Miten voin itse luoda mielekkään työyhteisön? Luennon aiheet Millaisia keinoja meillä on vaikuttaa itse oman työyhteisön hyvinvointiin? Millaisessa työilmapiirissä viihdyt ja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen

Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Shamanistinen Meediokoulu

Shamanistinen Meediokoulu Shamanistinen Meediokoulu Rakkaudentähti Ry Tervehdys! Nyt sain viestiksi kertoa vähän Rakkaudesta ja selvänäköisyyden herättämisestä. Pian meille tulee meediokoulussa taas uusi posti, jossa puhutaan henkimaailman

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

SISÄLLYS 11 ALKUSANAT 13 I AAMU, JOKA MUUTTI KAIKEN 15 II EHTYMÄTÖN ENERGIA

SISÄLLYS 11 ALKUSANAT 13 I AAMU, JOKA MUUTTI KAIKEN 15 II EHTYMÄTÖN ENERGIA SISÄLLYS 11 ALKUSANAT 13 I AAMU, JOKA MUUTTI KAIKEN 15 II EHTYMÄTÖN ENERGIA 18 Onko energisoinnista jotain hyötyäkin? 20 Tahdonvoima on avain ehtymättömään energia-arkkuun 21 Harjoitus 23 Sinkkuelämää

Lisätiedot

Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä?

Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Syntyikö maa luomalla vai räjähtämällä? Tätä kirjoittaessani nousi mieleeni eräs tuntemani insinööri T. Palosaari. Hän oli aikansa lahjakkuus. Hän oli todellinen nörtti. Hän teki heti tietokoneiden tultua

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys:

tuleva vuosi allekirjoitus Tuleva vuosi Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. Tuleva vuosi Päiväys: Uskon, että tänä vuonna kaikki on mahdollista. tuleva Päiväys: vuosi allekirjoitus Tehnyt YearCompassin vapaaehtoiset sekä Invisible University International. Kääntäjät: Laura Koskela http://yearcompass.com/fi

Lisätiedot