12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry. Vihkimysteema

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry. Vihkimysteema"

Transkriptio

1 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry Vihkimysteema

2 Sielun pimeä yö Vihkimykset alkavat usein Sielun Pimeästä yöstä. Joskus sielun pimeän yön tarkoitus on opettaa meidät kuuntelemaan Jumalaa ihmisten mielen sijaan. Nojaamaan Jumalaan maallisen sijaan. Kun siitä on menty läpi, on ihminen oppinut kuulemaan sieluaan uudella lailla. Oppiminen on usein aloitettava pohjalta, sieltä missä ei vielä ole mitään rakennettu ja siksi se on rankkaa. Jokaiselle päivälle on oma askelmansa voitettavana. Tavallaan päivitymme uuden laiseksi persoonassamme. Lakkaamme yrittämästä yksin ja opimme ottamaan vastaan Jumalan valoa. Jumala on sama toisessa ihmisessä, valossa ja sinussa itsessäsi. Sielun pimeän yön aikana voi tuntua siltä, kuin kaikki valo ja rakkaus olisi kadonnut elämästä. Eräänlainen pimeän kaivon pohjalla- kokemus. Toivottomuus, edessä olevien haasteiden raskaus, väsymys ja ihmisen tunnemaailman myllerrys tuntuvat todella konkreettisesti siellä pimeydessä. Monadi ja korkeampi Jumaluus ei jaa valoaan ihmisyyteen asti. Tavallaan ne on lukittu ihmiseltä pois, koska silloin alemman itsen on tarkoitus tunnistaa syvemmin OMAN SIELUN ääni ja värähtely ja oppia ottamaan vastaan impulsseja sielustaan. Ryhmävihkimyksessä oleellista on ryhmän jäsenten saavuttama ykseyden tila. Ryhmän tehtävä on synnyttää sisäinen ykseysrakkauden atomi, joka on samalla ovi ihmiskunnasta Jumalan maailmaan ja logoksen hierarkian maanpäällinen ilmentymä. Sielun pimeän yön tärkein päämäärä tällöin on hajottaa kaikki maallinen rakenne ja saattaa ryhmän jäsenet Jumalallisesti ryhmässä oikeille paikoilleen. Samalla tehtävä on poistaa oman yksilöllisen sielun valon ääni ja kytkeä meidät tunnistamaan ryhmän yhden olennon paljon suuremman sielun valon ja rakkauden ääntä. Jäsenissä oleva ihmisyys ja persoonan rakenteet ovat laadultaan sellaisia, että niitä ei kyetä omin voimin ratkaisemaan, mutta ryhmäsielusta tuleva Jumalallinen tuli voi muuntaa rakenteet valoksi. Ryhmän ydin on valoa ja sitä johtaa korkeamman tason henkiolento. Tässä tapahtuu polariteetin vaihdos, jossa ryhmän jäsenten heikkoidet eivät enää niinkään projisoidu muihin jäseniin. Vaan enemmänkin ne sulkevat yksilön itsensä valosta pois. Toisin sanoen: Ryhmä ei sinällään sulje ketään ulkopuolelle, mutta siinä ei ole ykseydessä sijaa omistavalle ajattelulle. Kaikki egosta tuleva omistaminen ja halu hallita muita kuin omaa itseään kääntyy yksilöä itseään vastaan ja sulkee yksilön valosta kauemmas tiettyä kasvutehtävää varten. Omistautumisen on oltava itsensä omistamista ryhmän tehtävän

3 palvelemiselle. Itsensä avaamista ryhmän ykseydelle valon luomista varten. Toisaalta syvemmän ykseyden avautumisen myötä ryhmän kautta virtaava tulivärähtely polttaa niitä sisäisiä rakenteita tehden elämän helpommaksi. Ryhmän vihkimyksen aste ei synny sen jäsenten kokemasta pyhyydestä vaan sen kyvystä nostaa ja johdattaa myös muita kokemaan Jumalan rakkaus ja ykseysvalo jokaiselle omalla tavallaan. Sen luonne on syleilevä rakkaus, mutta se voi aktivoitua vasta, kun ryhmän jäsenet ovat kytkeytyneet ryhmäsielun ykseysrakkauden valon virtaukseen ja kehitetäneet sydämessä kolmannen silmän kautta kyvyn pysyä sen valon turvassa. Silloin vihkimys todella voi tapahtua ja se tulee valollaan nostattamaan monia ihmisiä ja olentoja tietoisen elämän alueella ja sen ulkopuolella. Palveleminen on kahden suuntaista, ykseysrakenteen vahvistamista mutta myös jatkuvaa itsensä antamista ryhmän jäsenten kasvun avustamiseksi. Ryhmän sisäisen atomin voimaa ja palvelemisen kykyä nostattaa sen kyky omaksua tehtävänsä tarkoitus. Ryhmän palveleminen on elämänkokemuksellisen myötätunnon jakamista läheisille. Ryhmän sisäisen atomin olemus ei ole ylivertaisuus vaan tasavertaisuus. Sen palvelemisen muoto ei ole mestaroiminen vaan inhimillisyys. Palveleminen on koko elämänalueen avustamista oman koetun viisauden kautta. Ryhmäläisten omat elämänkokemukset muovautuvat rakkaus-viisaudeksi ja siksi pääomaksi, joita levitetään Jumalalliselta tasolta ryhmän rakenteisiin. Olemme menossa koko ihmiskuntana läpi tätä vihkimystä jokainen oman tasonsa mukaan. Tässä tapauksessa ryhmän sisäinen atomi on ihmiskunnan sydänkeskus, mutta myös pienemmillä tasoilla meille läheisten sielujen ykseys. Tänään aktivoidumme ihmiskunnan sydämeen mutta jälleen kerran myös meille läheisten sielujen yhteyteen samalla muodostaen juuret syvälle äitimaan sydämeen Jumalalliselle tasolle. Lisää Sielun pimeästä yöstä Enemmän tietoa ja kirjoituksia Sielun pimeästä yöstä ja sen prosesseista löydät Anun Sielupäiväkirjasta

4 Mitä vihkimys on? Minulle vihkimys tarkoittaa sitä, että meissä oleva kokonaisuus saavuttaa uusia tietoisuuksien tasoja. Henki integroituu vihkimysten myötä yhä suuremmalla voimalla ihmisen persoonallisuuteen ja samalla menetämme ego-sielutietoisuutta pala palalta hengen ja aineen yhdentyessä toisiinsa. Sielu-Ego tietoisuudella tarkoitan sitä, että tietyltä kannalta katsottuna Ego on uinuvaa persoonallisuutta siinä missä sielutietoisuus on uinuvaa Jumaluutta. Jaottelen itse olemuksemme neljään osaan: tietoinen persoona - uinuva ego - sielutietoisuus - Jumaluus, joskin jaotteluja on kirjallisuudessa myös toisenlaisia ja tästä minunkin jaottelusta voi jaotella vielä pienempiin osasiin niin halutessaan. Itselle tämä on tullut tutuimmaksi tutkimusmatkallani intuitiiviseen tietoon ja perustuu muun muassa siihen havaintoon, että tunnemme sielun omaksi identiteetiksi niin kauan aikaa, kunnes se on täysin aktivoitunut ja sielutietoisuuden korvaa ykseyden kokemus. Vihkimykset ovat sitä, että olemme omalla kovalla työllä kipupisteitämme työstäen, suuriin elämän kysymyksiin vastauksia hakien saavuttaneet sydämen tasolla uutta kypsyyttä ja osoittaneet valon oppaillemme, että olemme valmiit ymmärtämään ja tiedostamaan yhä enemmän totuutta valon maailmoista. Vihkimykset ovat kuin meissä avattaisiin uusia energian kanavia aina suuremmalla ja suuremmalla voimalla. Ne ovat pieniä valaistumisia ja niitä on sekä pieniä arjen vihkimyksiä, sielun kehityksessä näkyviä suurempia vihkimyksiä aina universaaleihin suuren suuriin muutoksiin ja nolla pisteisiin, joita saavutamme vain ehkä sadan miljardin vuoden välein. Vihkimyksen tunnistaa yleensä siitä, että sen jälkeen elämä muuttuu jollain tapaa. Kaikissa vihkimyksissä on selkeästi erotettavissa aika ennen vihkimystä eli opiskelun ja valmistumisen aika, vihkimys itsessään eli aktiivisen energiatyöskentelyn ja avautumisen aika ja vihkimyksen jälkeinen aika, jolloin uusi tieto sulautuu meihin ja uusi identiteetti integroituu vanhan identiteetin tilalle. Vihkimyksiin kuuluu luonnollisena osana draamaa ihmisen elämässä ja syviä perustavanlaatuisia kysymyksiä aktivoituu sydämessä. Niihin kuuluu kipua siitä, että on sisäinen pakko ymmärtää enemmän ja samalla niihin kuuluu luopumista. Palkintona

5 vihkimyksistä on korkeampi värähtelytaso, lisääntyvä rakkaudellisuus ja sisäinen rauha sekä kyky ymmärtää yhä laajemmalta alueelta elämää ja sen syntymistä. Vihkimyksissä meille paljastetaan monesti tietoa, jollaista emme olisi edes kuvitelleet saavuttavamme. Esimerkiksi voit avautua äkkiä ymmärtämään pyhää geometriaa, numerologiaa, värioppia, ääniaaltoja tai valo-oppia ikäänkuin tyhjästä. Tämä kaikki on sitä, että Sinut on integroitu suuremmassa määrin ottamaan vastaan värähtelyjä korkeilta mentaalisilta olennoilta. Vihkimyksissä saavutamme myös kyvyn mennä syvälle valon maailmoihin ja kommunikoida valon olentojen kanssa. Ne kuulostavat monesti hyvin sadun omaisilta, mutta kuka kerran käy läpi vihkimyksen prosessin ja ymmärtää sen sisäisen maailman aktivoivan luonteen, ei enää koskaan voi väittää, etteikö valon maailmoja olisi todella olemassa. Jossakin vaiheessa elämämme kulussa, kun olemme kylliksi harjoittaneet valotyötä ja henkisiä harjoituksia, olemme tulleet kypsäksi avautumiselle. Avautuminen, jota kutsun itse vihkimysprosessiksi, tapahtuu sielulle vain sen ollessa täysin valmis ja avoin. Joka ikisen elämän pienen yksityiskohdan on oltava harmoniassa ja tätä tilaa ei voi mielellä päättää, milloin sen tahtoo kokea. Yleensä vihkimysportille saavutaan vastentahtoisesti. Ihminen kokee elämässään paljon vastoinkäymisiä ja tulee heitetyksi monin tavoin täysin yksinäisyyteen. Vain henkisen harjoituksen tuoma valo estää ihmistä suistumasta kyynisyyteen, katkeroitumiseen ja kovettumiseen, joskaan nekään vaihtoehdot eivät ole prosessissa kaukana. Jopa sielu itse ei tiedä, yltääkö se vihkimysprosessin toiselle puollelle sillä on kyse täysin Pyhästä ja Alkemistisesta tapahtumasta, jossa onnistumisen mahdollisuus on vain karvan verran voimakkaampi, kuin epäonnistumisen. Elämä on johdattanut sielun nyt tilaan, jossa kaikki vanha hajoaa ympäriltä. Käsityksemme elämästä, itsestämme, elämän tehtävästä, arvoista, Jumalasta, henkisyydestä, valosta, henkiolennoista ja kaikesta olevasta osoittautuvat yksi kerrallaan mielen tuotteeksi. Pettyneenä, kipeänä, särkevänä ja vihaisenakin joudumme näkemään, että olemme luottaneet johonkin, joka olikin epätodellinen mielen asettama selitys jollekin, josta ei voi todellisuudessa sanoa mitään.

6 Hyvin usein tässä tilassa vihkimykseen astuja kokee notkahduksen syvään ahdistuksen, masennuksen ja jopa itse tuhoisuuden maailmaan. Suuntaa elämälle ei löydy edes ponnistelemalla. Ennen vihkimysprosessia ihmisen elämässä ovat kyseenalaisia parisuhteen, työn ja jopa elämän itsensä jatkuminen. Ihminen kokee syvimmällä mahdollisella tavalla, ettei elä omaa elämäänsä. Tämä eksistentiaalinen kriisi on johtanut monen vihkimyksen etsijän itse tuhoisuuteen ja erityisesti tässä vaiheessa persoonan rakenteet ovat erittäin kovilla. Ominaisia tälle prosessille ovat kokemukset, joissa ihminen kieltää valon olemassa olon. Usko, luottamus ja Jumala tuntuvat mielen höpinöiltä. Vanha persoona tuntuu aikansa eläneeltä. Se, mistä nautit vielä hetki sitten, ei tuota täyttymystä enää millään tasolla. Tämä vaihe on voimakas ja syvä, joskin se myös on sitä nopeampi, mitä syvemmin pystyt siihen heittäytymään. Monesti sielu sallii ihmiselle tässä prosessissa vain päivittäisten asioiden välttämättömimpien toimien tekemisen. Jos olet prosessin ulkopuolinen seuraaja, voit vain päästää irti. On raskasta elää sellaisen sielun rinnalla, joka käy vihkimystä läpi koska sielu itsekään ei voi vähäisessäkään määrin aavistaa, mistä löytää itsensä, jos pääsee prosessin toiselle puolelle. Kaiken prosessin kiteyttää hetki, kun ihminen toteaa olevansa täysin tietämätön valosta. Hän toteaa erehtyneensä ja uskoneensa ihmisen maailman luomiin kuviin. Todellisuudessa hänestä vain tuntuu tältä ja mitä hän joutuu hylkäämään, ovat hänen omat sisäiset käsityksensä elämästä, jotka ovat osoittautuneet puutteellisiksi. Nyt kun tiedän, mitä Jumala ja Valo minussa ei ole, voin sallia jonkin selittämättömän, näkymättömän ja täysin järkeni käsittämättömän voiman astua elämääni ja tehdä minussa muutoksia. Kun tiedän, miten minä olen ihmisen käsityksellä kyennyt Jumalan käsittämään, voin löytää myös sillan Jumalan todelliseen olemukseen. Se on jotakin, josta emme voi sanoa yhtään mitään. Emme voi todella kokea sen läsnäoloa tai nähdä sitä väreinä tai saada siitä minkäänlaista aistimusta. Mutta voimme ilmaista oman tahdon ilmaisun, puhtaana ja paljaana rukouksena kohdistettuna tietoisuuteemme syntyneen käsityksen kautta jonnekin sinne, mistä emme tiedä mitään. Ei ole väliä uskommeko tai luotammeko tuohon voimaan. Ainoa, millä on väliä, teemmekö tämän eleen vai emme. Jos meissä kuitenkin on kaiken ahdistuksen alla jäljellä seikkailumieltä ja halua ymmärtää jotakin uutta, voimme tarttua siihen mahdollisuuteen, että EHKÄ ulkopuolellamme on jokin meitä korkeampi ja voimakkaampi suuruus ja EHKÄ tuo voima on halukas meidät herättämään ja elävöittämään. Tämä on kaikki, mitä meissä on, vain heikko toive.

7 Sen toiveen kautta voimme lausua ääneen sanat jotka joko osoittautuvat elämämme muuttavaksi voimaksi, tai joksikin muuksi. Voimme lausua hiljaa sanat: Minä annan elämäni itseäni suuremman kuljetettavaksi. Annan sydämeni itseäni väkevämmän käsiin. Annan sieluni itseäni korkeamman käsityksen ohjattavaksi. Saammeko vastauksia, siitä ei ole olemassa mitään takeita, mutta mihin maailma joutuisi ilman hulluja pioneereja, jotka uskaltavat ottaa riskin? Lamaannus Lamaannus tuntuu olevan energiaa tai ilmiö, joka liittyy vihkimyksiin ja sielulliseen avautumiseen. Elämme aikaa, jolloin tietoa kaikenlaisista järisyttävistä tapahtumista ja uhkakuvista on ulottuvillamme niin uutisissa, lehdissä kuin astraalitasollakin. Epätoivon aallot kiirivät usein yhteisessä alitajunnassamme ja saavuttavat meitä joskus päivittäin tai viikoittain eri hetkissä tehden olomme raskaaksi, lamaantuneeksi, väsyneeksi ja joskus sangen toivottomaksi. Vihkimyksiä edeltävänä aikana saatat saada niin näkyinä, unina kuin päivittäisinä tietoisuuden hetkinä kuvia maailman lamaannuttavista energioista. Meille paljastetaan maailman raadollisuus, ihmisen rakenteen pimeimmät puolet ja elämän kivut, koska niiden kanssa painiskeleminen synnyttää vihkimykseen tarvittavan lopullisen oven valon maailmaan. Meille tarjotaan mielellään kuvaa siitä, että kaikki on menetetty. Ihmiskunnan hulluus ja valinnat pelottavat ja mietimme, onko elämää vielä sadan vuoden kuluttua? Mitä joudummekaan näkemään omin silmin oman elämämme aikana? Entä mitä joutuvat lapsemme näkemään? Mikä on oikea suunta, mistä löytyvät ne oikeat valinnat? Jälleen keskitymme sydäntietoisuuteen ja läsnäolon voimaan. Sitä tarvitaan vihkimyksissä enemmän kuin koskaan. Läsnäolon tilassa kykenemme näkemään myrskynkin silmässä valon askelmat uuteen maailmaan ja siitä syntyy äärimmäisen tärkeää viisautta ja osaamista. Väistämättä joudumme menemään läpi melkoisen ravistelun ja hirmuisan myrskyn sillä nyt tahdotaan herättää ei vain yksi ihminen tai kansakunta vaan koko ihmiskunta uuteen tietoisuuteen. Ihminenkin elämässään kokee valtavia myrskyjä heräämisensä tiellä, nyt ollaan aktivoimassa kokonaisen planeetan tietoisuutta uudelle tasolle! Se ei voi tietää muuta, kuin myrskyä. Tässä kohtaa on hyvä sanoa, että vihkimysteeman mukaisesti myrky voi ilmentyä erilailla. Joskus se ilmenee suurena kipuna, joskus taas ammottavana tyhyytenä. Se voi olla riuhtova ja raju tai uuvuttavan pitkä, tukahduttava ja rauhallinen sekä kaikkea muutakin näiden väliltä ja lisäksi.

8 Tärkeintä on kuitenkin nähdä, että elämme täysin Pyhän suunnitelman alaisena. Ihminen meissä joutuu luovuttamaan ja se saa meidät lamaantumaan. Se on se osa, joka ihmiskunnassa aktivoidaan uudelle tasolle. Se osa on sinussa ja minussa myös. Mutta meissä on jotain paljon vahvempaakin. Meissä on sydäntietoisuus ja läsnäolon voima, joka toimii siltana pimeästä ja sortuvasta maasta valoon. En kirjoita näitä kirjeitä Sinulle tuhon ja vaikeuksien ennustuksena. Vihkimysvaikeuksia ei tarvitse kutsua tai rakentaa luokseen, ne löytävät valmiin sielun. Tärkein tehtävämme on herättää ja ylläpitää sydäntietoisuutta sekä läsnäolon voimaa näinä aikoina. Voimme heittäytyä epätoivon aalloille ja on hyväkin olla tietoisena siitä, mitä maalmassamme tapahtuu. Joskus jopa kylmän tietoisena raa'asta maailmasta ympärillämme. Se auttaa meitä suuntaamaan valomme oikein. Se auttaa meitä löytämään sydämen sisäiseen turvasatamaan, jossa voimme rauhassa tutkiskella maailmankaikkeuden kauniita energioita, ihastella valoa ja tuntea mitä suurinta olemassaolon merkityksellisyyttä, rakkautta, myötätuntoa sekä kaikkia muita sydämen energioita. Kaikkien näiden kuvien keskellä meille kuitenkin nostetaan esille valo. Olemme vuosien ajan tehneet tuttavuutta valon kanssa ja opetelleet sen merkityksiä. Nyt on tullut aika olla yhtä tuon valon kanssa ja samalla elää tässä maailmassa. Koulutuksessa Sinulle on annettu esimerkkejä valosta, nyt on Sinun vuorosi sytyttää oma sisäinen valo OLLA oma sisäinen valosi. Se voi tuntua siltä, että valo on kadonnut elämästä. Se voi tuntua myös erillisyyden tunteena tai kokemuksina, että hukut tähän maailmaan. Enkö päässytkään valoon? Tätä olen kuullut kysyttävän ympärillämme. Kyllä. Me olemme valossa ja valo virtaa meidän kauttamme. Mutta jos meidät nostettiin vuosia sitten itse valoon eheytymään, nyt meidät lähetetään olemaan valona maailmassa. Kun olemme valon tasoilla, voimme aistia valon YMPÄRILLÄMME ja se on konkreettista siellä. Olemme kuitenkin sokeita näkemään itsemme. Luota nyt siihen, että Sinussa on nyt valo ja tehtäväsi on vain löytää kuin sisäinen silmä, jolla voit oman valosi havaita. Lupaan Sinulle, että se valo on kauniimpi, vahvempi ja todellisempi, mitä ikinä olet voinut kuvitella. Ehkä vihkimyksestä voisi sanoa yksinkertaisimmillaan, että se tapahtuu sinä hetkenä, kun näet oman valosi tällä sisäisellä silmällä. Eri vihkimyksissä valon näkemisen taso on aina eri ja uusi. Yhtä aikaa meitä herätellään läsnäolon tietoisuuteen näkemään, missä olemme milläkin hetkellä. Aivan niin yksinkertaisesti, että ahdistuksen hetkellä herätä itsesi näkemään, mitä ympärilläsi todella on. Uhkaako joku sinua NYT? Onko tapahtunut jotakin pahaa NYT?

9 Harjoita elämässäsi joka päivä tämän hetken näkemistä. Missä olet fyysisesti? Mitä on ympärilläsi? Mikä on hyvin ja kaunista NYT? Tämä on läsnäolon voimaa, mutta sitten siirrymme sydäntietoisuuteen, joka on monelle paljon kipeämpi asia. Sydäntietoisuus kytkeytyy koko maailman sydämeen. Sinun läsnäolosi hetkessä ei todennäköisesti tapahdu juuri nyt mitään raakuuksia, mutta jonkun toisen sielun hetkessä juuri NYT niitä on meneillään. Sieltä virtaa sydäntietoisuuden kautta myös meihin tuntemuksia ja energiaa. Erillisyyden rajat hämärtyvät ja hetkessä voit nähdä, että olemme kaikki yksi olento. Ei ole olemassa kuin yksi ihminen ja miljardeja kehoja. Siispä se, mikä tapahtuu yhdessä miljardeista kehoista on merkityksellistä myös sinulle, eikö vain. Tässä on sydäntietoisuuden kipeä hetki ja polttava piste, jolle on vaikea avautua. Tässä on se piste joka saa meidät tuntemaan, että olemme itsekin poissa valosta! Otamme avuksemme läsnäolon voiman ja pyydämme sekoitukseen lopulta myös universaalin rakkauden ja valon. Silloin olemme todella syvällä valotyössämme, johon meidät lähtettiin korkeuksista takaisin maan päälle. Sinä ja Minä, maailman ylösnousemuksen lähettiläät. NYT läsnäolevina ja sydäntietoisina. Olemme nyt valon kanavina ja auttajina tiedostaen koko maailman tilanteen sydämessämme. Läsnäolon voima on kuin jalat allamme. Se kytkee meidät materiaan, että voisimme olla tietoisia kaikesta. Se myöskin kytkee meidät valoon, että voisimme pestä valovirtauksella koko maailmaa uudeksi. Vihkimysten vaikutuksia Elämme energiavuodatusten ajassa ja vihkimysten ajassa. Henkimaailma on lähempänä meitä, kuin koskaan ja tahtoo antaa tukensa aivan kaikille, jotka suinkaan ovat kiinnostuneita kehittämään itseään henkisesti. Virityksiä ja vihkimyksiä suorastaan sataa ilmassa ja niistä myös puhutaan paljon. Mistä sitten vihkimyksen tai virityksen tunnistaa ja mistä tietää, että se on tullut perille? Vihkimys tai viritys on korkeaa valoa, joka nostaa meitä päivätietoisuudessa korkeammalle tasolle hetkellisesti ja antaa mahdollisuuden nähdä asioita jopa päivätajuntaamme nähden useita portaita ylemmältä tasolta. Voimme saada laajoja kuvia ja välähdyksiä tasoilta, millaisia emme ole edes kuvitelleet olevan olemassa. Usein vihkimys on sellainen tila, johon liittyy kokemus innostuksesta, ilosta ja pursuavista ideoista.

10 On olemassa pieniä vihkimyksiä ja suuria vihkimyksiä. Pienet vihkimykset toimivat hyvin päivätietoisella tasolla ja ovat enemmän oivalluksen kaltaisia hetkiä. Suuret vihkimykset taas muuttavat lopullisesti jotakin elämässämme ja niiden kokemisen hetki jää pysyvästi mieleen. Sitä hetkeä muistelemalla voimme yhä kokea, että energiaa virtaa meille ja tietoisuutemme tietyllä tavalla kohoaa energian pyörteessä, vaikka vihkimys itsessään onkin mennyt jo ohi. Vihkimysten jälkeen seuraa aika, jolloin aktivoitu asia herää sisimmässäsi eloon. Alkuun et välttämättä saa muuttuneeseen itseesi mitään kontaktia ja Sinusta saattaa tuntua voimakkaan valonkokemuksen jälkeen, että kaikki palautui ennalleen, mutta henkimaailma muistuttaa, että koska olemme läsnä vain tässä hetkessä, emme kykene muistamaan täysin, millainen oli eilisen itse ja hänen kokemuksensa. Laajentunut uusi itse vain kuvittelee olevansa eilisen kaltainen. Vihkimys on samalla kuin siemen, joka kylvetään sisimpääsi itämään. Voit tuntea siemenen syvällä itsessäsi, mutta nyt sinun on odotettava, että se kasvaa ajan kanssa ensin juuria ja sitten alkaa versoa uutta tietämystä. Tämä kaikki syntyy arjen keskellä, kun kohtaat elämässä tilanteita, joissa voit käyttää uutta tietoisuuttasi. Ilman arjen tapahtumia vihkimyksen siemen ei pääsisi kasvamaan eläväksi. Viritykset taas menevät sisäisille tasoille. Niihin ei liity itsessään oivalluksia, mutta ne muuttavat meitä alitajunnan kautta sisäisesti. Virityksen jälkeen huomaat toimivasi yhdessä tai useammassa asiassa toisin. Hyvä esimerkki on asiakkaaltani, joka kertoi vapautuneensa vaikeasta jännittämisestä virityksen myötä. Virityksen mukana voi myös tulla oivalluksia tuova pieni taikka suuri vihkimys. Monesti virityksiin ja vihkimyksiin liittyy tiettyjä kehollisia kokemuksia, joista niitä voi tunnistaa. Energiatason kohotessa meitä voi palella tai väsyttää ilman järkevää syytä. Joskus tunnet itsesi hyvin janoiseksi tai joudut kulkemaan vessassa usein. Värähtelyt saavat aikaan sen, että keho toimii ikäänkuin ylikierroksilla. Monesti voimakkaat energiat saavat aikaan sen, että käsistä ja jalkapohjista tihkuu hikeä pitkin päivää, hiukset rasvoittuvat helpommin ja posket voivat palaa punaisena. Toiset saavat myöskin sydänalaan rytmihäiriö tuntemuksia ja joillekin tulee aivan fyysistä ripulia, pahoinvointia, huimausta tai ihottumaa. Monenlaisia tuntemuksia siis voi olla. Viritykset ja vihkimykset yleensä herkistävät myös selväaisteja ja näinä aikoina on hyvin luonnollista nähdä normaalia enemmän valovilahduksia, ihan kunnon näkyjä tai kuulla ääniä ilman fyysistä syytä. Yleensä kaikki

11 tuntemukset kuitenkin laantuvat muutamassa päivässä, joskin jääden aina hieman edeltävää korkeammalle tasolle. Virityksiä voi ottaa vastaan fyysisiltä ihmisiltä esimerkiksi kaukohoidon yhteydessä. Vihkimykset tulevat aina henkimaailmasta henkisen kypsymisen seurauksena. Joskus virityksiä kutsutaan vihkimyksiksi, mutta se ei ole haitallista. Pääasia on, että idea on selvillä. Voi myös olla, että henkimaailma antaa fyysiselle ihmiselle valtuudet tehdä virityksiä ja samalla solmii sopimuksen olla paikalla antamassa vihkimyksiä kaikille nille sieluille, jotka osallistuvat virityksien vastaanottamiseen. Viritykset tehdään yleensä virtauttamalla esimerkiksi jotakin master-tason energiaa kuten Reiki Master tai muita hyvin voimakkaita henkimaailmasta kanavoituja energioita. Vihkimyksissä vihkijöillä on aivan erityisiä energiasauvoja, joilla vihkimykset toteutetaan ja yksin ylösnousseilla mestareilla tai sitä korkeammilla olennoilla on valtuudet aukaista näin voimakkaita tietoisuuden portteja. Yleensä sekä virityksissä että vihkimyksissä vastaanottaja ottaa vastaan uusia taitoja, energioita tai ominaisuuksia. Tärkeää on tiedostaa, että meistä jokainen voi ottaa kaikki nämä vastaan myöskin oman Minä Olen läsnäolon kautta. Meillä kaikilla on synnynnäinen yhteys henkimaailmaan ja sitä kautta pystymme saamaan opetusta ja opastusta aivan mihin tahansa asiaan suoraan oman hengen tiedon kautta. Kuitenkin paljon nopeampi ja helpompi tie on ottaa osaa ryhmiin, kursseihin, meditaatioihin ja hoitoihin, jotka edistävät avautumista. Silti aina muistaen, että onnemme avaimet eivät ole kenenkään toisen ihmisen käsissä! Sielun vaihdoksia Olen useamman vuoden ajan tutustunut aiheeseen sielun vaihdokset ja inkarnaatiovaihdoksen elämän aikana. Nyt aivan kaksi viikkoa sitten aloin saada tietoa henkimaailmasta, että on useamman laisia sielun vaihdoksia ja vaihtoehtoja. On olemassa niin sanottu vihkmys, jossa hengen tasolta ohjataan elämään niin suurta valon energiaa, että se muuttaa meissä jotakin lopullisesti. Se aukaisee meitä tietoisuudelle, aukaisee sydäntä ja voi muuttaa energiajärjestelmäämme. Tällainen vihkimys voi muuttaa esimerkiksi sielun ominaissäteitä, joita olemme valinneet elämäämme. Se voi päättää karmaa ja toisaalta avata joitakin uusia oppiläksyjä osaksemme. Suurin osa henkisistä ihmisistä on läpikäynyt isompia ja pienempiä vihkimyksi. Esimerkiksi Reikikurssilla meille

12 annetaan viritykset/vihkimykset, jotka muuttavat energistä rakennettamme niin, että pystymme sen jälkeen olemaan ja toimimaan Universaalin Rakkauden kanavina. Tällainen vikimys on ilmeisesti se tutuin ja yleisin muoto, mitä meille näissä vaihdoksissa voi tapahtua. Sitten toinen, mistä olen kuullut, on sielunvaihdos. Tämä voi tapahtua ihan konkreettisesti sillä tavalla, että vanha sielu poistuu kehosta ja uusi tulee tilalle. En tiedä, enkä osaa sanoa, voiko tällainen tapahtua ihan keskellä päivätietoisuutta. Ehkä yöllä unen aikana kuitenkin. Klassisimpia tapauksia olen kuullut, että pieni lapsi kuolee autokolarissa ja silloin sielunvaihtaja-sielu tulee pienen lapsen kehoon ja jatkaa elämää. Lapsen persoonallisuus muuttuu ja hän ei enää muista aiemmasta elämästä kovinkaan paljoa. Tiedän ainakin yhden ihmisen, joka on kertonut muistavansa edelliset kehonsa ja myös sen, miten hän päätyi viimeisimpään kehoonsa. Tällaisissa tapauksissa kehosta lähtevä sielu olisi poistunut inkarnaatiosta jokatapauksessa ja vaihdoksessa sisään tuleva sielu on erittäin korkeaa valoa. Olen myös kuullut inkanraation vaihdoksesta eläen. Tällöin sama sielu vaihtaa inkarnaatiota käymättä kuoleman porttien läpi. Tällainen vaihdos kuitenkin muuttaa elämää jo erittäin radikaalisti. Silloin säilyvät ihmisellä yleensä kuitenkin tietyt ominaiset persoonan piirteet, mutta useat suuret suuntaukset muuttuvat. Inkarnaatioiden vaihto eläessä on sitä yleisempää, mitä pidemmällä on henkisessä kehityksessä. Tällöin yleensä käydään läpi suuri keskustelu henkimaailman mestareiden kanssa siitä, mikä on sielun palvelustehtävä. Seuraava vaihdos taas on sekoitus näistä kaikista edellä mainituista. Joskus tarvitaan iso muutos joka on välttämätöntä palvelemiselle. Tällöin sielu on yleensä tehnyt jo työtä ihmiskunnan parissa ja henkimaailmasta halutaan antaa hänelle isompaa apua ja valoa. Vaihdos on yleensä ennalta suunniteltu ja tulee Korkeammasta Itsestä. Tällöin tapahtuu vihkimys, inkarnaation vaihdos ja walk-in yhtä aikaa. Vaihtoehtoisesti näitä voi tapahtua yhdistettynä toisiinsa ja eri mittakaavoissa. Tämä tarkoittaa sitä, että korkeampi itse on valmis vihkimykseen, jonka aikana tapahtuu inkarnaation vaihto. Inkarnaation vaihto menee kuitenkin tavallista syvemmälle, eli sielu käy läpi kuolemanraja kokemuksen joko unessa, kuoleman lähellä käydessä tai jonkun erittäin voimakkaan henkisen harjoituksen myötä. Kuolemanraja kokemuksessa sielu hajoaa ja rakentuu uudelleen, niinkuin tapahtuisi oikeasti kahden inkarnaation välillä.

13 Tämän uudelleen rakentumisen aikana sielu ottaa mukaansa korkeamman itsen tasolta paljon aiempaa suurempaa valoa, jolloin osa sielusta säilyy samankaltaisena, osa päivittyy aivan uudeksi. Tällaiset vaihdokset ovat yleistyneet viimeaikoina maailmassamme. Pääsiäisteemassa syntynyt parantamislaulu: Kuuntele melodia täältä: Kun laulunsa on pohjoinen, se tähtien puolelta kantaa, Kun huutonsa on valkoinen, se suunnasta saa opastaa Kun laulunsa on luoteinen, se syyvydet allensa peittää, Kun huutonsa on kultainen, se nöyryyden palaamaan saa Kun tanssinsa on kirkkauden, se tähdistöt kolmesti kiertää, Kun aikansa on eilinen, se unissa täyttyä saa Kun matkansa on rakkauden, se allensa vaaroja peittää, Kun aikansa on sininen, se voimassa saa parantaa Kun rukous on nöyryyden, se ympyrän loppuun saa kiertää, vain teoista voi ihminen, huomisen koin ammentaa

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen ELÄMÄN HALLINTA & HYVÄ ARKI ITSEVARMA URHEILIJA MYÖNTEINEN ASENNE MOTIVAATIO & TAVOITTEEN ASETTAMINEN Myönteinen asenne Pidä hyvää huolta sisäisestä lapsestasi,

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY?

ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS SEURAUS VAI SYY? ONKO ONNELLISUUS JOTAKIN, JONKA VOIMME SAAVUTTAA SAAMALLA ITSELLEMME SEN, MIKÄ TEKISI MEISTÄ ONNELLISIA? TUTKITTUANI ITSEÄNI JA ELÄMÄÄNI OLEN TULLUT TODISTANEEKSI ITSELLENI,

Lisätiedot

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila

Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Kirjailija: Anna Kauppila ISBN: 9789526767406 Formaatti: PDF Tiedoston koko:

Lisätiedot

Ihmisen chakrajärjestelmä

Ihmisen chakrajärjestelmä Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;

Lisätiedot

Ilolla uuteen vuoteen!

Ilolla uuteen vuoteen! Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,

Lisätiedot

Sielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen

Sielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Sielun tie Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Gnostilaiset uskovat, että ihmisen sielu on osa jumalallista henkeä, joka ihmisen kuoltua palaa takaisin Jumalan yhteyteen Ihminen Ruumis Henki

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa

Lisätiedot

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation

Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis

Lisätiedot

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934

Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen

Syvän Itsen Löytäminen Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia

12 Kristallin Akatemia 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry 2017 12 viikon meditaatio-ohjelma Elämän valon kanava Tälle viikolle lähdetään sulattamaan sydäntietoisuutta ja kytkeytymään ykseyden tasoille. Minulle nousi vanha

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry

12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry 12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry Kaksinaisuuden harhaa? Kun ihminen inkarnoituu tänne ensimmäisiä kertoja, on hänen kehojärjestelmänsä ja alimmat energiakehot hyvin kehittymättömiä. Sielu ohjaa

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.

MAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6. MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten

Lisätiedot

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski Wisdom of Merlin Dragon Sky Manual Merlinin Viisaus Andrea Chisara Baginski Merlinin Viisaus Alku Merlinin Viisaus-energian perusti Andrea Chisara Baginski, huhtikuun 25. Päivä, 2006. Andrea on monen eri

Lisätiedot

Nainen ja seksuaalisuus

Nainen ja seksuaalisuus Nainen ja seksuaalisuus Kun syntyy tyttönä on Kela-kortissa naisen henkilötunnus. Onko hän nainen? Millaista on olla nainen? Naisen keho Kun tytöstä tulee nainen, naiseus näkyy monella tavalla. Ulospäin

Lisätiedot

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )

Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p ) Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen

Lisätiedot

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.

Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.

Lisätiedot

Kleopas, muukalainen me toivoimme

Kleopas, muukalainen me toivoimme Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ

LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LAPSI JA PERHE KRIISISSÄ LASTENOHJAAJIEN NEUVOTTELUPÄIVÄT 15.- 16.9.2011, Lahti Jouko Vesala (lähteinä Bent Falk, Pirjo Tuhkasaari, Jukka Mäkelä, Soili Poijula) Johdanto Lapsi/ nuori kehittyy vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN

MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN www.flow.fi MINÄ MATKA LÖYTÄMINEN Joka tahtoo matkalle kohti uutta, hänen on lähdettävä. Miten matkalle voi lähteä? Omin jaloin, ottamalla ensimmäinen askel. Mitä sitten tapahtuu? Kyllä se selviää, askel

Lisätiedot

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.

OSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin

Lisätiedot

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon.

ääripäistä Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. ääripäistä tasapainoon Ajatuksia suorittamisesta, hellittämisestä ja tiestä tasapainoon. Tekemisestä saa nauttia. Oikeasti. mutta jos rentoutuminen ja "vain oleminen" ahdistaa, voi olla että suorittamisen

Lisätiedot

Arvojen tunnistaminen

Arvojen tunnistaminen Arvojen tunnistaminen Viikko 2 Arvojen tunnistamisen neljä ilmansuuntaa ovat työ, ihmissuhteet, vapaa-aika, terveys. Näiden isojen otsakkeiden alle alat jäsentää tarkentavia huomioita. Arvoja ei voi tunnistaa

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.

Minua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys. Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata

Lisätiedot

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN.

UUSI AIKA. Sisällys NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. UUSI AIKA NYT ON AIKA VALITA HYVÄ ELÄMÄ JA TULEVAISUUS, JOKA ON MAHDOLLINEN. Me voimme päästä irti nykyisestä kestämättömästä elämäntavastamme ja maailmastamme ja luoda uuden maailman, joka ei ole enää

Lisätiedot

Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R

Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R Itsemyötätunto S O N J A K U M L A N D E R 4. 1 2. 2 0 1 8 HARJOITUS 1: VAIKEA HETKI, OSA 1/3 Tuo mieleesi jokin sellainen hetki, jolloin sinun on ollut vaikea olla. Millaista sisäinen puheesi on tällaisena

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin

Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Oma ääni kuuluviin omat taidot näkyviin Hyvää Ikää Kaikille seminaari Seinäjoella 18.9.2014 Marjut Mäki-Torkko Vammaispalvelujen johtaja, KM Mitä ajattelet ja sanot minusta Sitä luulet minusta Sinä olet

Lisätiedot

Paranemisesta postia. Rakkaudentähti Ry

Paranemisesta postia. Rakkaudentähti Ry Paranemisesta postia Rakkaudentähti Ry 2016 Aluksi Meille kanavoitiin hoitotapahtumassa viesti, jossa minusta puhutaan yhdestä henkisestä kutsusta. Meidät on kutsuttu uudelle ajalle, meidät on kutsuttu

Lisätiedot

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit.

ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa. Aistit. ETNIMU-projektin, aivoterveyttä edistävän kurssin 5.osa Aistit. Aistien maailma Ympäristön havainnointi tapahtuu aistien välityksellä. Tarkkailemme aistien avulla jatkuvasti enemmän tai vähemmän tietoisesti

Lisätiedot

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,

ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa, V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin

Lisätiedot

Omat rajat ja turvaohjeet

Omat rajat ja turvaohjeet Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa

Lisätiedot

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto

Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto Timo Tavast Hiippakuntadekaani Porin seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto 7.11.2012 Kirkko- ja seurakuntakäsitys, jossa sekä salatulla että näkyvällä on paikkansa Kaksinaisuus kirkon / seurakunnan

Lisätiedot

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista

Lisätiedot

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011

Susanna Anglé. PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 Susanna Anglé PsT, psykoterapeutti Psykologikeskus ProMente, Turku 20.1.2011 I Toiveikkuuden määritelmästä ja merkityksestä Mitä toiveikkuus, toivo, on? Miksi toivo on tärkeää? II Toiveikkuuden ylläpitämisestä

Lisätiedot

Luopumisen taito. Riikka Koivisto Sosiaalipsykologi

Luopumisen taito. Riikka Koivisto Sosiaalipsykologi Luopumisen taito Riikka Koivisto Sosiaalipsykologi Luopuminen Luopuminen vaatii enemmän ja vähemmän mielen työtä, vaikka jokainen tiedämme sen olevan välttämätöntä Minkälaisia luopumistarinoita olet nähnyt

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

Kristuksen kaksiluonto-oppi

Kristuksen kaksiluonto-oppi Kristuksen kaksiluonto-oppi Katolinen kirkko muotoili kolminaisuusopin 300- ja 400-luvuilla ja täydensi sitä Kristuksen kaksiluonto-opilla Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451. Kirkolla on ollut

Lisätiedot

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! UUSI AIKA ON TIE ETEENPÄIN

HYVÄ ELÄMÄ KAIKILLE! UUSI AIKA ON TIE ETEENPÄIN UUSI AIKA ON TIE ETEENPÄIN Nykyinen kapitalistinen taloudellinen ja poliittinen järjestelmämme ei ole enää kestävällä pohjalla Se on ajamassa meidät kohti taloudellista ja sosiaalista kaaosta sekä ekologista

Lisätiedot

Millainen maailmani pitäisi olla?

Millainen maailmani pitäisi olla? Millainen maailmani pitäisi olla? Luomme itsellemme huomaamattamme paineita keräämällä mieleen asioita joiden pitäisi olla toisin kuin ne ovat. Tällä aiheutamme itsellemme paitsi tyytymättömyyttä mutta

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Muutoksen yksilöllinen kokeminen ja voimavaroja muutokseen. Anne-Mari Paakkari, Jani Terho ja Tuukka Hämäläinen

Muutoksen yksilöllinen kokeminen ja voimavaroja muutokseen. Anne-Mari Paakkari, Jani Terho ja Tuukka Hämäläinen Muutoksen yksilöllinen kokeminen ja voimavaroja muutokseen Anne-Mari Paakkari, Jani Terho ja Tuukka Hämäläinen Mitä muutokseen liittyviä kieli-, mieli- tai vertauskuvia muistat kuulleesi tai käyttäneesi?

Lisätiedot

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää

JUMALAN OLEMASSAOLOA. En voinut enää kieltää Aikamedia 2 En voinut enää kieltää JUMALAN OLEMASSAOLOA n Vuosia sitten ajattelin, että elämässä ei ole mitään järkeä. Identiteettiongelmien keskellä minulla ei ollut hajuakaan siitä, kuka minä olen, mistä

Lisätiedot

uudenvuoden kirjoittamishaaste

uudenvuoden kirjoittamishaaste uudenvuoden kirjoittamishaaste Unelmointi on yksi suosikkiasioistani. Toki tässä hetkessäkin on ihana ja hyvä olla. Elämä on nyt. Mutta tämä hetki pohjustaa seuraavaa. Se mitä ajattelet nyt, se mihin uskot

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

Ylösnousemuksen Pyhän Yhden Elämän tulispiraali

Ylösnousemuksen Pyhän Yhden Elämän tulispiraali Ylösnousemuksen Pyhän Yhden Elämän tulispiraali 10.4.2014 Anu Markoff, Rakkaudentähti Maksutiedot: Summa: 11, 22 tai 33 euroa oman tilanteesi mukaan Tilille: FI28 5744 7720 0322 47 Saaja: Rakkaudentähti

Lisätiedot

Minua opastaa sydämeni ääni. Tasapainoa luo kykyni jakaa sisäinen tietoni. Luomisvoimani ovat herkät aistimukset ja elämän ilo.

Minua opastaa sydämeni ääni. Tasapainoa luo kykyni jakaa sisäinen tietoni. Luomisvoimani ovat herkät aistimukset ja elämän ilo. Päivä 74 29.9 Valkoinen Solaarinen Taikuri Solaarinen sointu tuo päivään tekemisen meininkiä mutta tekeminen saattaa tapahtua enemmän omassa sisäisessä maailmassa, oman pään sisäisissä ajatelmissa. Hiljaisena

Lisätiedot

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä

Kouluttajien täydennys Pia Yli-Pirilä Kouluttajien täydennys 20.1.18 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 1 Pia Yli-Pirilä 20.1.2018 2 VAPAAEHTOISTYÖNTEKIJÖIDEN HYVINVOINTI JA JOHTAMISEN HAASTEET PIRKANMAAN HOITOKODISSA Tampereen yliopisto/ Terveystieteiden

Lisätiedot

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu

Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Harjoite 2: Oman kilpailuvireen ja kilpailujännityksen tarkastelu Tavoitteet 30-60 minuuttia, käy kotitehtäväksi Harjoituslomake ja kynä Aiempien valmistautumiseen liittyvien harjoitteiden lomakkeet Harjoitteen

Lisätiedot

Kuukausiposti Huhtikuu

Kuukausiposti Huhtikuu Kuukausiposti Huhtikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.

Lisätiedot

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen

Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015. Paula Viljanen Johda omaa elämääsi! Voi hyvin työssä 2015 20.4.-23.4.2015 Paula Viljanen Valmentaja Paula Viljanen Ekonomi LCF Life Coach Mindfulness Tunnetaitovalmentaja NLP Practitioner (NLP Master opiskelija) 10 vuoden

Lisätiedot

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto:

DES. Ohjeet: Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: 1 DES Nimi: Henkilötunnus: Täyttö-pvm: Osasto: / 200 Ohjeet: Tässä kyselylomakkeessa on 28 kysymystä kokemuksista, joita Sinulla saattaa ilmetä arkielämässäsi. Me olemme kiinnostuneita siitä, onko Sinulla,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu

2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu 2. JAKSO - MYÖNTEINEN MINÄKUVA Itsenäisyys, turvallisuus, itseluottamus, itseilmaisu Jokaisella lapsella tulisi olla itsestään kuva yksilönä joka ei tarvitse ulkopuolista hyväksyntää ympäristöstään. Heillä

Lisätiedot

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta.

Parisuhteen vaiheet. Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet Yleensä ajatellaan, että parisuhteessa on kolme vaihetta. Parisuhteen vaiheet ovat seurusteluvaihe, itsenäistymisvaihe ja rakkausvaihe. Seuraavaksi saat tietoa näistä vaiheista. 1.

Lisätiedot

SEITSEMÄN ERILAISTA OPPILUUDEN ASTETTA. Aslak Larjo

SEITSEMÄN ERILAISTA OPPILUUDEN ASTETTA. Aslak Larjo SEITSEMÄN ERILAISTA OPPILUUDEN ASTETTA. Aslak Larjo Vihkimys on ihmisen sisäinen prosessi ja tapahtuma, jossa hänen tietoisuutensa nousee ja tajunta laajenee. Se on valaistumisen tila, jossa oppilas voi

Lisätiedot

Pikkuisten Mindfulness-kortit

Pikkuisten Mindfulness-kortit Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen

Lisätiedot

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma

Dalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani

Lisätiedot

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen

Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riitänkö sinulle - riitänkö minulle? 06.02.2010 Majakka Markku ja Virve Pellinen Riittämättömyys Se kääntyy usein itseämme ja läheisiämme vastaan En riitä heille He eivät riitä minulle Suorittaminen, vertailu

Lisätiedot

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.

Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan. KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 osa 7 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askeleen 6. askel kuuluu:

Lisätiedot

Uni ja minuuden ydin. Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015

Uni ja minuuden ydin. Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015 Uni ja minuuden ydin Kanavoinut; Anu Markoff Rakkaudentähti 2015 Sinä elät tätä elämää, joka on Sinun oma yksityinen unesi. Näet muut ihmiset, näet paikat, näet fyysisen ja kohtaat tapahtumia unessasi.

Lisätiedot

Stressi ja sen selättäminen lukiossa. Psykologi Päivi-Marjatta Marjo

Stressi ja sen selättäminen lukiossa. Psykologi Päivi-Marjatta Marjo Stressi ja sen selättäminen lukiossa Psykologi Päivi-Marjatta Marjo Stressin eri muodot Optimaalinen stressi lisää hyvää suoritusta ja on tarpeellista lukiossakin Haitallisessa, pitkittyneessä stressissä

Lisätiedot

Mies ja seksuaalisuus

Mies ja seksuaalisuus Mies ja seksuaalisuus Kun syntyy poikana on Kela-kortissa miehen henkilötunnus. Onko hän mies? Millaista on olla mies? Miehen keho eli vartalo Kehon kehittyminen miehen kehoksi alkaa, kun pojan vartalo

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä?

EETTISIÄ ONGELMIA. v 1.2. 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? Auktoriteetin hyvä EETTISIÄ ONGELMIA v 1.2 1. Jos auktoriteetti sanoo, että jokin asia on hyvä, onko se aina sitä? 2. Jos auktoriteetti on jumalolento, onko senkään hyvä aina hyvä? 3. Olet saanut tehtäväksesi

Lisätiedot

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi

Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Viisi tapaa tuoda mindfulness työpäivääsi Mindfulness eli tietoinen hyväksyvä läsnäolo on kokemuksen ja oman olotilan havainnointia. Läsnäoloharjoituksessa tarkoitus ei ole muuttaa kokemusta: olennaista

Lisätiedot

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista

5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista 5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:

Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: 1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"

Lisätiedot

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä

Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Päihde- ja mielenterveystyön ammatillinen ja vertaiskokemus yhdessä - Kokemus yhdistävänä tekijänä ammattilaisen ja asiakkaan välillä Valtakunnalliset päihde- ja mielenterveyspäivät 10.10.2013 Tiina Saarinen

Lisätiedot

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin

Videointerventioiden eettistä pohdintaa. Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin Videointerventioiden eettistä pohdintaa Jukka Mäkelä Lastenpsykiatri, lasten psykoterapian, Theraplay-terapian ja MIMvuorovaikutusvideoinnin kouluttaja Eettiset lähtökohdat Ensimmäinen eettinen periaate:

Lisätiedot

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23

Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit. duration ca. 23 Maija Hynninen: Orlando-fragmentit (2010) 1. Unelma Sormiharjoitus 1 2. Tammipuu Sormiharjoitus 2 3. suunnit duration ca. 23 Työskentelimme Henriikka Tavin kanssa löyhässä symbioosissa, keskustelimme ja

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Kristalliakatemian kurssiposti!

Kristalliakatemian kurssiposti! Kristalliakatemian kurssiposti! Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Viikon kurssitehtävä Sinulle Tutki omaa unipäiväkirjaasi. Löydätkö toistuvia elementtejä sieltä? Mikä on kirkastunut, mihin kaipaat ymmärrystä?

Lisätiedot

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo

Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon

Lisätiedot

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA

TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA TUNNE ITSESI TYÖNHAKIJANA Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Omien taitojen tunnistaminen 3. Omista taidoista kertominen 4. Työnhaun viidakko 5. Miten ylläpitää motivaatiota? 6. Työntekijöiden terveisiä

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Ajatukset - avain onnellisuuteen?

Ajatukset - avain onnellisuuteen? Ajatukset - avain onnellisuuteen? Minna Immonen / Suomen CP-liiton syyspäivät 26.10.2013, Kajaani Mistä hyvinvointi syntyy? Fyysinen hyvinvointi Henkinen hyvinvointi ja henkisyys Emotionaalinen hyvinvointi

Lisätiedot

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus

Tehtävät. tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8. Tunteet kehossani. ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Tehtävät tunteisiin liittyvät tehtävät 1 8 1 Tunteet kehossani Kirjoita tai piirrä, missä seuraavassa listatut tunteet tuntuvat kehossasi ilo viha jännitys häpeä ahdistus onnellisuus Mukailtu lähde: mielenterveystalo.fi

Lisätiedot

Esoteerinen Astrologia 7

Esoteerinen Astrologia 7 Esoteerinen Astrologia 7 VAAKA 1 I choose the way that leads between the two great lines of force. Minä valitsen tien, joka johtaa kahden (lain) voimalinjan väliin. Säde: Kolmio: Väri: Risti: Elementti:

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

Syvän Itsen Löytäminen. Rakkaudentähti Ry

Syvän Itsen Löytäminen. Rakkaudentähti Ry Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry Henkiset identiteetit Tässä postissa menemme aiheeseen, joka tuntuu muuttuvan monimutkaisemmaksi, mitä syvemmälle siihen sukeltaa. Henkimaailma voi tuntua aluksi

Lisätiedot

Nyt haluaisimme käsitellä enemmän sitä kuinka ihminen saavuttaa tämän kaiken, sen matkan jolloin hänen on mahdollista avata monia ovia, jotka

Nyt haluaisimme käsitellä enemmän sitä kuinka ihminen saavuttaa tämän kaiken, sen matkan jolloin hänen on mahdollista avata monia ovia, jotka Oman elämän luominen Ihmiselle luominen on vahvasti yhdistynyt älyyn, mutta tällä luomisella jota haluamme teidän oppivan tarkoitetaan rakkaudesta luomista eli rakkausenergian käyttämistä luomiseen eli

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot