Kuukausiposti Maaliskuu
|
|
- Sakari Penttilä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuukausiposti Maaliskuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen. Näitä lauseita mietiskelemällä voimme muuttaa sitä, mikä häiritsee elämäämme ja tuoda paljon valoa arkeen. Maaliskuussa teemana oli Kodin, tämän inkarnaation sekä elämän- ja sielutehtävän kuukausi. Tähän teemaan sopivasti aloitimme Vaurauskurssin, jossa varmasti nämä eri aspektit toteutuvat. Vaurauskurssin teema syvenee seuraamalla kuukalenteria, jolloin pystyt löytämään sopivat hetket tehdä erinlaisia harjoituksia. Itselleni on tullut vuosi vuodelta tärkeämmäksi oman kodin ja lähipiirin huomioiminen. Olenkin jo useamman vuoden ajan seremonioissa ja rukouksissani pyytänyt, että saisin käsitellä sitä karmaa, mitä liittyy perheeseen ja sukulaisiin. Nyt aivan viimeaikoina on alkanut tulla paljon tuloksia sillä osa-alueella elämässä. Tulokset ovat olleet ällistyttävämpiä, mitä olisin osannut odottaakaan. Minulle henkimaailma on paljon puhunut siitä, että lähipiirimme, oma perhe, lapset, ystävät ja sukulaiset ovat kuin juuret maailmaan. Jos emme keskity lähettämään värähtelyä heille ja työskentelemään heidän kanssaan, niin emme voi myöskään tehokkaasti auttaa niitä ihmisiä, ketkä ovat meistä kaukana. Perhekarma näyttäytyy minulle tänä vuonna mielenkiintoisella tavalla. Jos esimerkiksi välilläsi on karmaa vaikka serkkutytön kanssa ja ette tule toimeen ollenkaan, sinun kannattaa keskittyä työstämään nyt asioita molempien puolesta. Nimittäin jos yrität karkuun serkkutyttöä katkaisten negatiiviset välit ja kieltäydyt työskentelemästä, kiristyy karman silmukka omassa nilkassasi samanaikaisesti ja elämässä lukuisat tekemättömästä työstä muistuttavat vastoinkäymiset seuraavat kintereillä kunnes pysähdyt ja aloitat työn. Täytyy muistaa, että karma ei tule yksistään meistä ulkopuolisista ihmisistä. Se tulee meistä itsestämme, vaikkemme muistaisi, mikä sen synnytti.
2 Valon Alkemia, Valkoista Magiaa Lauseet sinänsä ovat universaalia totuutta, johon voit törmätä lukiessasi monenlaista elämäntaidon kirjallisuutta, mutta oleellista näissä lauseissa on se, että ne on annettu henkimaailmasta ja ne ovat vain suuremman ilmoituksen maallinen ilmentymä. Sillä hetkellä, kun lause annettiin, siihen liitettiin voimallinen energiatietopankki, joka on henkimaailman EnkeliKristalli. Kristallille ei ole olemassa maallista vastinetta, vaan jokainen lause sisältää kaukohoidon, jota voit ottaa vastaan uudelleen ja uudelleen ensin luettuasi lauseen. EnkeliKristalli on myös ikäänkuin alus henkimaailman olennolle, joka laskeutuu kristallin kautta Sinua opettamaan. Meditaatiossa voit siis vastaanottaa oivalluksia henkimaailman opettajalta. Toimi näin: Lue lause ja sitten suljet silmäsi ja otat vastaan hiljaisuudessa ~sydämesi kautta, enkeleittesi välityksellä ~ hoidon, joka viesiin sisältyy! Maaliskuun Valon alkemian lause: Kaikki, minkä Sinä tiedostat, on näkyvissä silmillesi. Valon maailman ovet (Jumaluus) aukevat niille, ketkä muistavat oman Jumalallisuutensa. Pohdintaa: Oman tai toisen ihmisen Jumalallisuuden aukaisee todella uudelle tasolle elämässä. Tuossa ylempänä kirjoitin perhekarmasta, johon usein myös kuukauden teema Vauraus liittyy. Perhekarma on usein saattanut yhteen sieluja, kenellä on jotakin käsittelemätöntä tehtävää keskenänsä. Olemme olleet vihamiehiä tai rakkaita toisillemme jo monta kertaa aikaisemmin. Olemme eläneet yhdessä ihmisinä ja erehtyneet, pettyneet, pettäneet, uskoneet ja luottaneet inhimillisellä tavalla toisiimme. Siitä syntyvät jännitteet näkyvät usein jo siinä vaiheessa, kun uusi vauva syntyy perheeseen. Toiset tunnistavat toisensa jo ensihetkestä lähtien ja joskus saattaa olla syvä inho perheenjästenten tai sukulaisten välillä jo ennenkuin ensimmäistäkään sanaa on lausuttu ääneen. Mikäli huomaat olevasi tällaisessa tilanteessa, oman Jumalallisuuden muistaminen helpottaa. Esimerkiksi, kun oikein suututtaa, voit sanoa itsellesi, että vihasi on Pyhää. Sinun ei tarvitse välttämättä ymmärtää asiaa sen kummemmin. Voit sanoa ylipäänsä kaikille tunteillesi, että ne ovat Jumalallisia. Heikkona hetkenä toista sitä itsellesi useammankin kerran. Tulokset voivat yllättää. Joskus tunne muuttuu ymmärrykseksi ja tietoisuudeksi, joka aukaisee tilanteen täysin odottamattomalla tavalla. Kun vastapeluri ärsyttää, voit pyrkiä näkemään hänen Jumalallisuutensa. Silloin pystyt näkemään, miten se toinenkin on epätäydellinen ihminen, mutta myös sielu oppimassa omia läksyjään. Oikein vaikeiden ihmisten kohdalla Jumalallisuuden muistaminen voi olla esimerkiksi sitä, että äkkiä ymmärrät heidän olevan opettamassa Sinulle tärkeitä asioita elämässä. Olet sieluna vahvistanut heidän kanssaan ennen tänne syntymää, että he toimivat kuin sparrausvastustajina sinulle, jotta jokin tietty Jumalallisuus Sinussa voisi herätä kukoistamaan ja eloon. Tämän lauseen harjoittaminen aukaisee meille myös sitä Vaurautta, josta olemme puhuneet. Mikä onkaan sen suurempaa vaurautta, kuin ymmärrys kaiken elämän Jumalallisuudesta!
3 Shamanistinen Kuukalenteri Tämä kuukalenteri on kerätty keskustelemalla Äiti-Kuun, maan, tähtien ja auringon energian kanssa sekä peilaamalla saatua tietoa olemassaolevaan tietoon kuunkierrosta ja sen vaiheista. Kuuntele tietoa sydämessäsi. Kuukalenterissa tärkeänä asiana tarkkaillaan kuun vaiheita, jotka vaikuttavat paljon siihen, minkälaisia henkisiä prosesseja on menossa. Kuun ratataso tarkoittaa sitä, kuinka korkealla kuu näkyy taivaalla ja myös missä horoskooppimerkissä se sijaitsee astrologisella kartalla. Tämä ei kuitenkaan ole varsinaista horoskooppien tutkimista tai astrologiaa, vaan kuuntelen kuun liikkeitä kirjoittaessani kirjettä Sinulle ja otan vastaan henkimaailman näkyjä tulevalle kuukaudelle. Välttämättä kaikkia kuun kierron vaiheita eri huomioida sillä kuuntelen nyt henkimaailman antamia teemoja ja kyllä näyttää siltä, että aika paljon aiheita on tulossa. Milkäli tahdot käsitellä kuukalenteria vielä syvällisemmin, voit googletella kuun kierron vaikutuksista esimerkiksi hiustenleikkuuseen, kukkien kylvöön jne. Maaliskuun parannukset ja hoidot: Maaliskuun hoidoissa meillä on mahdollista avautua entistä syvemmälle valolle. Tämä kuukausi on nopeaa henkisen avautumisen aikaa ja jopa vihkimyksiä voi olla tulossa. Nyt on aika ottaa vastaan pitkän talven henkisen työn tuloksia. Kun kirjoitin vuodelle 2017 Tarot -tulkintoja, niin hyvin monelle tälle kuukaudelle nousi kortteja, jotka kertoivat, että on paljon valoa tulossa. Voit tarkastella näitä teemoja viikottaisissa kaukohoidoissa ja keskitämme nyt kuukauden teeman mukaisesti myös kuukalenterin tarkastelemaan, miten voisimme yhdessä aukaista näitä tärkeitä elementtejä hoitojen aikana. Joka viikon keskiviikko kaukohoitoa klo 21 alkaen Viikko 10 rintakehä ja veden elementti vaikuttaa hoidossa, kuljemme täyden kuun energiaa kohti Viikko 11 lonkan alue ja ilman elementti + Kristallivalon päivä Viikko 12 polvet, jälleen voimakasta puhdistumisen aikaa Viikko 13 pään alue, uuden kuun aikaa Viikko 14 sydämen alue, uusien päätösten ja sopimusten tekemisen aikaa Maailmanpalvelukset ma, to ja la klo 21 alkaen Perjantaisin kurssihoitoja ja Sunnuntaisin verkkokaupan kautta ladattavien aktivointiejn hoidot Kristallivalon päivä sattuu keskiviikolle, joten luvassa on voimakas energiahoito. Energia liikkuu ilman elementissä ja lonkan alueella. Jälleen päivä on ratatasossaan alenevan kuun aikaa, jolloin tuodaan saatua tietoa voimakkaasti käytäntöön. Aika kylvää valoa syvälle juuriin saakka ja ikäänkuin painaa nappia, että seuraavat muutokset saavat alkunsa. Henkisen avautumisen kuukautena luvassa voi olla voimakasta inspiraatiota henkimaailmasta, joka kannattaa kirjoittaa ylös heti verekseltään, kun tietoa annetaan. Intuitiiviesti tulee mieleen, että nyt voi olla tulossa vihkimyksiä ja uutta energiaa aivan konkreettisella tavalla. Uusi maasto tuntuu niin uudelta, että siinä saattaa olla jopa hieman haparoivaa vielä kävellä ja toimia. Arkkienkeleitä on läsnä kaikessa työskentelyssä.
4 18.3 Shamanistinen parannuspäivä antaa tällä kertaa lempeän mahdollisuuden rakkaudelliselle parantumiselle ja valmistelee meidät 20.3 kevätpäiväntasaukselle, valovihkimykselle sekä sitä seuraavalle olevalle voimakkaalle lepopäivälle. Kuu on nyt kauimpana maan piiristä, jolloin sen voima ei ole aivan vahvimmillaan maassa. Se sallii entistä lempeämpien valon taajuuksien virtaamisen maahan ja myös suo meille pienen levähdyksen henkisessä työskentelyssä, joka oli viimekuussa perin voimakasta. Hoidosta on tulossa lempeän hellivä ja parantava ja rakkaudellinen. Veloituksettoman shamanistisen puhdistuksen voi tilata tästä: Olemme messuilla Nivalassa, jolloin vietämme viimeisiä päiviä ennen uuden kuun syntymää. Elämme suojaamisen aikaa. Tällä kertaa suojat tehdään rakkaudella ja lempeydellä syleillen. Saamme jakaa sielun pohjille saakka ikäänkuin uutta parantamisen voimaa Kristallivalon päivä vietetään pian uuden kuun jälkeen, jolloin kuu myös on lähimpänä maata. Voimakas uusi kuu tuo ikäänkuin valon portaat joita pitkin kulkemalla voimme karistaa kaiken vanhan kannoiltamme. Veloituksettoman shamanistisen valoaktivoinnin voi tilata tästä Muistathan laittaa tilaukseen mukaan, minkä päivän valoaktivointiin aiot osallistua Valoon saattamisen päivä pidetään päivänä, jolloin kuu on ratatasossaan korkeimmillaan. Tällaisena päivänä energia on tavallaan seisovaa, mutta ollessaan siellä korkeimmassa lakipisteessään tulee minulle mielikuva kuin ikuisesti ylös ylös ylös säteilevästä valosta. Tämä on mainio päivä pyytää valoon myös niitä edesmenneitä sukulaisia, jotka ovat jättäneet maaelämänsä jo kauan aikaa sitten. Lisää valoon saattamisen päivästä kirjeen lopussa. Yleiskatsaus kuukauden energiaan: Maaliskuukuu alkaa ratatasossaan kohoavan kuun voimilla. Minulle tulee kuukaudesta mieleen, että nyt mennään läpi joku henkinen avautuminen. Uuden kuun jälkeen ensimmäisen neljänneksen täytyttyä kuu on lähellä maata ja 7.3 kuu on vielä ratatasossaan korkeimmassa lakipisteessä, jonka jälkeen se lähtee jälleen laskeutumaan. Minulle tulee tästä kombinaatiosta intuitiivinen tunne, että viikko 10 on uusien ideoitten ja uusien alkujen voimakasta työstämisen aikaa, johon saamme kaiken valon avun 12.3 olevasta täydestä kuusta. Tavallaan meille kuin ladataan tulevien viikkojen henkisiä aktivointeja jo rakenteeseen ja saamme kaikuja tulevasta valosta. Täyden kuun tuoma valo ja ratasasossaan laskevan kuun voima auttavat tuomaan uudet ideat ja Helmikuussa tehdyt henkiset työt näkyväksi arjessa. Mikäli osallistuit Helmikuussa paastoten ja puhdistaen, niin nyt varmasti kiittelet tehtyjä päätöksiä mutta saatatpa myös hämmestellä kuun kanssa työskentelemisen voimia! Nyt onkin eräänlainen sadonkorjuun aika ja saat nähdä, miten asiat lähtevät luistamaan uusiin suuntiin. Henkimaailman neuvo on, että pidä hatusta kiinni ja hillitse tunteet, kun vastaukset tulevat. Myhäile sen sijaan sisäistä hymyä ja tiedä kaikessa hiljaisuudessa, että nyt valon ovia aukaistaan elämässäsi. Meitä ikäänkuin valmistellaan loppukuun vihkimyksille. Siihen kuuluu kyky olla hiljaa ja sisäisesti tarkastella niitä asioita, joita tuodaan näkyväksi. Liiallinen puhuminen tai asioiden ulospäin jakaminen ikäänkuin vuotaa kannetun valon ulos. Anna siis valolääkkeen vaikuttaa sisimmässä ja tiedosta, että menemme eteenpäin yhtenä suurena joukkona ja tapaamme toisemme keskiviikkoisin valon puolella valomaailmassa yhteisissä hoitohetkissämme! Anna henkimaailman asioiden olla henkimaailmassa, se on yksi tärkeä taito henkisellä polulla.
5 20.3. on kevätpäivän tasaus ja sen jälkeen 21.3 ratatasossaan alimmillaan sukeltavan kuun vaikutuksesta tärkeä lepopäivä. Minulle tulee mieleen, että voi tässä kuussa olla varsin maagista ja mystistä aikaa henkisille ihmisille. Päivät muodostavat voimakkaan valon portin, jonka kautta voimme kulkea henkimaailmassa symbolisesti omissa mielikuvissamme Shamanistisen parannusseremonian vaikutukset tuntuvat voimakkaimmillaan aina 3 päivää hoidon jälkeen, jolloin on mahdollista vastaanottaa itselle tärkeitä viestejä esimerkiksi unissa. Tällä kertaa viestit voivat liittyä henkiseen tehtävään sekä uuteen ymmärrykseen omasta henkisestä identiteetistä. Saatat saada ymmärrystä tietyistä henkisistä salaisuuksista tai uusia tasoja aukenee oivalluksen kaltaisen tilan kautta. Henkimaailmaa saattaa vierailla paljon ja tuntuu, että tuossa kohtaa taivaalliset mestarit ovat lähellämme. Onnistuminen on kuukauden teema samalla lailla kuin avautuminen. Minulle tulee mielikuva, että 20.3 meille annetaan valon lahjoja, vihkimyksiä ja virityksiä, joista on tarkoitus nauttia kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa Lempeä kuin samettinen valo virtaa elämään sielun syvyyksiä myöten ja enkeleiden läsnäolon saattaa aistia voimakkaammin, kuin koskaan ennen. Vihkimyksistä alkaa mystinen parin viikon aika, jolloin uusi sisälle tullut valo ikäänkuin irrottaa jotakin vanhaa, joka on nyt palvellut aikansa. Henkimaailma alleviivaa tässä kohtaa, että kyseessä on erityisesti useita elämiä kestänyt prosessi. 5 päivää ennen uuden kuun aikaa: Aika ennen uutta kuuta on aikaa, jolloin energia ikäänkuin seisoo ja tunnelma voi tuntua välillä todella vaikealta. Minulle tulee mieleen, että voimakkaan valon jälkeen tulee voimakas tunnepuhdistus. Energia ikäänkuin keinuttaa sisäisiä tasoja ja tekee irrottavaa työtään alitajunnassa. Se on kuin koettelemus ja integroimisen aika, jolloin saattaa olla maadoituksenkin kanssa hieman tekemistä. Vähenevä kuuvanhus matkaa viimeiset päivät kalojen merkeissä ja ennustaa tunnemaailman purkautumista sekä vanhojen sisäisten alitajuisten maailmojen syvää puhdistumista. Uusi kuu oinaan merkissä taas kertoo lempeästä sitkeydestä ja päättäviäisyydestä, mikä tarjoutuu meille kuin avuksi, jotta voisimme ikäänkuin syntyä uudeksi kuun mukana. Uusi kuu alkaa sarvipäiden merkeissä. Sarvelliset horoskooppimerkit on yleisesti tunnettu itsepäisyyden voimistaan ja sitä ehkä joskus tarvitaan voimakkaan uudistumisen hetkellä. Jos on kyse vihkimyksistä, niin tässä nyt minulle tulee vielä yksi voimallinen kuva kuun lopusta tai oikeastaan jo seuraavan kuun alusta. Uuden kuun aika päättyy kaksosten merkkiin ja kuun ensimmäinen neljännes on täysi päivän, jolloin meillä on valoonsaattamisen seremonia. Samana päivän kuu on myös deklinaatiossaan korkeimmillaan. Henkimaailma kertoo, että kaksosten voima vetää meistä oman varjopuolemme esille ja erottaa sielun ja maallisen minuuden hetkellisesti, jotta suuret muutokset ovat mahdollisia. Se ikäänkuin vetää meistä ulos sen egon hahmon, jota olemme työstäneet esimerkiksi Helmikuun aikana. Monella on varmasti ollut nyt kokemuksia, että on pytynyt näkemään omat egon voimat paremmin ja selkeämmin, kuin aikaisemmin. Kaksoset lupaavat meille erottaa sen puolen nyt aivan omaksi olennokseen, jonka pystymme saattelemaan valoon 3.4 Valoonsaattamisen seremonian turvin. Se, että kuu on tuolloin deklinaatiossan korkeimmillaan jotenkin aukaisee henkimaailman ovet ja portit sekä ikäänkuin purkaa sisimmästä sielutasolta tärkeät salvat. 3.4 on hyvä aika myös purkaa vanhoja valoja ja lupauksia, jolloin Vaurauskoulutuksessakin voi keskittyä tekemään esimerkiksi Luomisen työn meditaatioita. Seuraava yhdistyksen posti julkaistaan viikolla 14! Siihen saakka voit täydentää tämän kirjeen sanomaa lukemalla muita Rakkaudentähden posteja.
Kuukausiposti Helmikuu
Kuukausiposti Helmikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.
LisätiedotKuukausiposti Kesäkuu
Kuukausiposti Kesäkuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.
LisätiedotKuukausiposti Heinäkuu
Kuukausiposti Heinäkuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.
LisätiedotKuukausiposti Huhtikuu
Kuukausiposti Huhtikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.
LisätiedotKuukausiposti Tammikuu
Kuukausiposti Tammikuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.
LisätiedotKuukausiposti Toukokuu
Kuukausiposti Toukokuu Rakkaudentähti Ry 2017 Vuonna 2017 aiheenamme on Valkoinen Valon Magia. Sain aikoinaan vastaanottaa lauseita, joita ajattelemalla voimme vaikuttaa omaan ympäröivään todellisuuteen.
LisätiedotKuukausiposti Maaliskuu
Kuukausiposti Maaliskuu Rakkaudentähti Ry 2018 Ilmottaudu ajoissa mukaan lähettämällä meille sähköpostia osoitteeseen enkelikristallit@rakkaudentahti.net! Ilmottautuminen muuttuu sitovaksi sitten, kun
LisätiedotKuukausiposti Syyskuu
Kuukausiposti Syyskuu Rakkaudentähti Ry 2017 Uutiset: Kuukausiposti muuttuu, kun menemme 2018 vuoden alkua kohti. Kuten monena vuonna aikaisemminkin, sain syyskuun alussa voimallisia viestejä suunnasta,
LisätiedotTYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta
TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.
LisätiedotKuukausiposti Tammikuu
Kuukausiposti Tammikuu Rakkaudentähti Ry 2018 Ilmottaudu viimeistään NYT mukaan: https://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/rakkaudentahtiauttaa/osallistun-anun-syntymapaivan-juhlaan/ Tammikuun
LisätiedotAlkukartoitus Opiskeluvalmiudet
Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan
LisätiedotJOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
LisätiedotSharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
LisätiedotRakkaudentähden Ryhmäkaukohoito!
Rakkaudentähden Ryhmäkaukohoito! Ensimmäinen hoito 10.1.2013 klo 22 Toinen hoito 11.1.2013 klo 22 Kolmas hoito 22.1.2013 klo 22 Hoidon maksutiedot: Kaukohoito on veloitukseton 12 Kristallin Akatemian jäsenille.
LisätiedotYllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely
Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa
LisätiedotTyökirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon
Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla
LisätiedotPohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry
Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta
LisätiedotJuttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi
JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,
LisätiedotRakkaudentähden erikoiskurssiposti: Kodin magiaa... uuden kuun aikaan...
Rakkaudentähden erikoiskurssiposti: Kodin magiaa... uuden kuun aikaan... Valkoista magiaa kotona: Tämä on erikoiskurssiposti tälle viikonlopulle sillä aamulla herätessä henkioppaani oli vieressäni ja alkoi
LisätiedotKultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )
Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen
LisätiedotKESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS. (Loppi n.
KESÄRETRIITTI 2012 JOOGA & CHI KUNG TIETOISUUS, SYDÄN JA VAHVAT JUURET ABHAYALOKA BUDDHALAINEN RETRIITTIKESKUS (Loppi n.70km Helsingistä) TO-SU 28.6.-1.7.2012 RETRIITIN TEEMAT JA HARJOITUKSET TORSTAI on
LisätiedotMenninkäisen majatalo
Ari Ruokola Menninkäisen majatalo runoja Menninkäisen majatalo Ari Ruokola Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-224-8 Menninkäisen majatalohon, ovi auki aina on. Pääsee sinne
LisätiedotOSA 1 SISÄINEN VOIMA. Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden.
OSA 1 SISÄINEN VOIMA Oma mieli on ihmisen vallassa ei se mitä ympärillä tapahtuu. Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden. Marcus Aurelius HERÄÄT TUNTEESEEN, ETTÄ TEHTÄVÄÄ ON LIIKAA. Et jaksa uskoa omiin
LisätiedotKohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset : Kokemusasiantuntijoiden viestit
Kohtaamisen taito lastensuojelussa/ Lasse-koulutukset 2014-2015: Kokemusasiantuntijoiden viestit Kohtaamisessa tärkeää: Katse, ääni, kehon kieli Älä pelkää ottaa vaikeita asioita puheeksi: puhu suoraan,
LisätiedotOnnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen. vikaan.
KYLLÄ, JA Onnistut yrittämässäsi ja saavutat enemmän kuin odotit, enemmän kuin kukaan osasi odottaa. KYLLÄ, MUTTA Onnistut yrittämässäsi, mutta jokin täysin epäolennainen asia menee vikaan. EI, MUTTA Et
LisätiedotPERKELE KIUSAA JEESUSTA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin
LisätiedotKristalliakatemian kurssiposti!
Kristalliakatemian kurssiposti! Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Viikon kurssitehtävä Sinulle Tämän viikon posti annetaa minulle ikäänkuin ylimääräisenä tähän kurssille. Huomaan vaan viikon mittaan, että
LisätiedotFellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation
Fellmannian kulma 5.10.2013 Virpi Koskela LUT/Lahti School of Innovation Jokaisessa uudessa kohtaamisessa kannamme mukanamme kehoissamme kaikkien edellisten kohtaamisten historiaa. Jako kahteen! - Ruumis
LisätiedotMinua opastaa sydämeni ääni. Tasapainoa luo kykyni jakaa sisäinen tietoni. Luomisvoimani ovat herkät aistimukset ja elämän ilo.
Päivä 74 29.9 Valkoinen Solaarinen Taikuri Solaarinen sointu tuo päivään tekemisen meininkiä mutta tekeminen saattaa tapahtua enemmän omassa sisäisessä maailmassa, oman pään sisäisissä ajatelmissa. Hiljaisena
Lisätiedot12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry
12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry Kaksinaisuuden harhaa? Kun ihminen inkarnoituu tänne ensimmäisiä kertoja, on hänen kehojärjestelmänsä ja alimmat energiakehot hyvin kehittymättömiä. Sielu ohjaa
LisätiedotESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi
ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys
LisätiedotKuolinilmoitukset ja surukiitokset
Ylä-Savon asialla. Kuolinilmoitukset ja surukiitokset (veroton pmm-hinta 1,88 ) Yksipalstaiset mm á yht. sis. 1 x 70 1 x 75 1 x 80 1 x 85 1 x 90 1 x 95 1 x 100 1 x 105 1 x 110 1 x 115 1 x 120 1 x 125 1
LisätiedotKuolinilmoitukset ja surukiitokset
Ylä-Savon asialla. Kuolinilmoitukset ja surukiitokset (veroton pmm-hinta 1,88 ) Yksipalstaiset mm á yht. sis. 1 x 70 1 x 75 1 x 80 1 x 85 1 x 90 1 x 95 1 x 100 1 x 105 1 x 110 1 x 115 1 x 120 1 x 125 1
LisätiedotLapsiperheen arjen voimavarat
Lapsiperheen arjen voimavarat Hyvät vanhemmat! Lapsiperheen elämään sisältyy monenlaisia ilonaiheita, mutta välillä arki voi olla melko rankkaa. Vanhemmat voivat hyötyä siitä, että he joskus kiireenkin
LisätiedotVarissuon koulun joulujuhla Tervetuloa!
Varissuon koulun joulujuhla 2015 Tervetuloa! Pieni liekki tänään syttyy talven synkkään pimeyteen. Pieni liekki valon antaa, toivon tuikkeen sydämeen. Pieni liekki pimeydessä nyt voi olla jokainen. Pieni
LisätiedotLataa Liekeissä! - Tapani Kiminkinen. Lataa
Lataa Liekeissä! - Tapani Kiminkinen Lataa Kirjailija: Tapani Kiminkinen ISBN: 9789513160555 Sivumäärä: 141 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 13.77 Mb Meillä jokaisella on omat sytyttäjänsä ja sammuttajansa.
LisätiedotSISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain
Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi
LisätiedotSyvän Itsen Löytäminen
Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa
LisätiedotShamanistinen meediokoulu
Shamanistinen meediokoulu Rakkaudentähti Ry 2017 Anu Markoff ja Jorma Marjanen www.rakkaudentahti.fi enkelikristallit@rakkaudentahti.net Suojaukset osa 2 Sain muutamia kysymyksiä ja kirjeitä koskien vuoden
LisätiedotThe Love & Return of Unicorns. Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu. E i l e e n B r o o k s
The Love & Return of Unicorns Yksisarvisten Rakkaus ja Paluu E i l e e n B r o o k s Yksisarviset ovat puhtaita, taivaallisia ja mitä suurimmassa määrin pyhiä energiassaan. He ovat uskomattoman voimakkaita,
LisätiedotLataa Liekeissä! - Maalaislääkärin elämänkipinät - Tapani Kiminkinen
Lataa Liekeissä! - Maalaislääkärin elämänkipinät - Tapani Kiminkinen Lataa Kirjailija: Tapani Kiminkinen ISBN: 9789513160128 Sivumäärä: 94 sivua Formaatti: PDF Tiedoston koko: 17.25 Mb Maalaislääkärin
Lisätiedot5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista
5 asiaa, jotka sinun on hyvä tietää sinun aivoista VILMA HEISKANEN 26.11.2014 Lähde: http://powerofpositivity.com/5-things-must-know-mind/ Puhu parin kanssa Lue parin kanssa aivoista Mitä ajattelet? Oletko
LisätiedotAnni sydäntutkimuksissa
Anni sydäntutkimuksissa Tietopaketti vanhemmalle Lapsenne on saanut kutsun lasten sydäntautien poliklinikalle. Käynnille tullessanne lapsella olisi hyvä olla yllään helposti riisuttavat vaatteet niin,
LisätiedotPekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen
Lisätiedot12 Kristallin Akatemia
12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry 2017 12 viikon meditaatio-ohjelma Elämän valon kanava Tälle viikolle lähdetään sulattamaan sydäntietoisuutta ja kytkeytymään ykseyden tasoille. Minulle nousi vanha
LisätiedotVAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
LisätiedotHandmade by Marika Soinio 925 hopea
Handmade by Marika Soinio 925 hopea Vuorikiteellä on useita parantavia vaikutuksia esimerkiksi mielen puhdistaminen ja kirkastaminen - vuorikide on kiviterapiassa mestariparantaja. Vuorikide on horoskooppimerkki
LisätiedotLily Murray. Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa
NÄYTESIVUT Lily Murray Ei hätää! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus ahdistaa tai stressaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme
LisätiedotYksisarviset kanssamme
Yksisarviset kanssamme Kanavointi Anu Markoff Yksisarviset alkoivat ilmentyä minulle erään voimallisen auttajan kautta. Hän on kirjoittamassa myös kurssia, joka toivottavasti tulee Rakkaudentähteenkin
LisätiedotKuukausiposti Lokakuu
Kuukausiposti Lokakuu Rakkaudentähti Ry 2017 Lokakuun kirje Sinulle! Yhdistyksen kuukausikirje uusiutuu ja minusta tuntuu, että tästä lähtien kirjeessä tulee olemaan minun henkilökohtainen kirjeeni Sinulle.
LisätiedotSelitystä Sairastumisesta
Selitystä Sairastumisesta Kanavoinut Anu Markoff Olemme työstäneet itseämme, opetelleet asioita, valaistuneet, valostuneet ja saaneet uusia arvoja elämään. Mutta sitten tulee sairastuminen? Mistä ihmeestä
LisätiedotKristalliakatemian kurssiposti!
Kristalliakatemian kurssiposti! Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Viikon kurssitehtävä Sinulle Tutki omaa unipäiväkirjaasi. Löydätkö toistuvia elementtejä sieltä? Mikä on kirkastunut, mihin kaipaat ymmärrystä?
LisätiedotLataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila
Lataa Korkeammaksi minäksi muuntuminen & sisäisen lapsen kanssa tehty eheyttäväaikamatka elämäsi halki - Anna Kauppila Lataa Kirjailija: Anna Kauppila ISBN: 9789526767406 Formaatti: PDF Tiedoston koko:
LisätiedotTekninen ja ympäristötoimiala
Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan
Lisätiedot1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään
Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus
LisätiedotIntuition Vahvistaminen. Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry
Intuition Vahvistaminen Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry VIELÄ EHTII KAIKKI NOPEAT MUKAAN! ~Enkeleiden Valoa, Universaalia rakkautta, Kristallivoimaa~ * Opiskellaan selvätietoisuutta * Meditaatioita, hoitoa,
LisätiedotPikkuisten Mindfulness-kortit
Pikkuisten Mindfulness-kortit Leikkaa kortit irti. Taita poikkiviivan kohdalta sanallinen ohje kuvan taakse. Laminoi kortiksi. Kortteja voi käyttää kahdella eri tapaa. Silmät voi sulkea ja kuvitella tilanteen
LisätiedotPuhetta elämästä -kortit
Puhetta elämästä -kortit Palliatiivisen talon Puhetta elämästä -kortit Pelin kulku Kortteja voi nostaa yksi kerrallaan satunnaisesti tai voi valita käyttöön pelkästään tietyn kategorian kortit. Kukin osallistuja
LisätiedotEväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy
Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet
LisätiedotDalinda Luolamo. Tunteiden sota. Runokokoelma
Dalinda Luolamo Tunteiden sota Runokokoelma Tunteiden sota Dalinda Luolamo Ulkoasu: R. Penttinen Painettu: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-235-4 Alkusanat Arvoisat lukijat. Tahdon kertoa teille projektistani
LisätiedotMinua opastaa vapaa tahto! Minua tasapainottaa tunneälykkyys. Luomisvoimani ovat yllätys ja mielenselkeys.
Päivä 67 3.8 Sininen Lunaarinen Käsi Mistä pitää kiinni kaksin käsin ja mistä irrottaa ote? Haasteen lunaarinen sointu tarjoilee valintoja ja vastakohtia. On aika valita niin että oma voima saa virrata
LisätiedotSielun tie. Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen
Sielun tie Syntymä Kehittyminen Siirtyminen Jälleensyntyminen Gnostilaiset uskovat, että ihmisen sielu on osa jumalallista henkeä, joka ihmisen kuoltua palaa takaisin Jumalan yhteyteen Ihminen Ruumis Henki
LisätiedotPääsiäisretriitti Retriitti Br. Shubamritan kanssa Homa Bri. Amritapriyan johdolla
Pääsiäisretriitti Living in tune with the Divine Jumalan kanssa sopusoinnussa eläminen 14.04.-16.04.17 Retriitti Br. Shubamritan kanssa 17.04.17 Homa Bri. Amritapriyan johdolla Saapuminen 14.04.17 klo
LisätiedotIlolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
LisätiedotShamanistinen meediokoulu
Shamanistinen meediokoulu Rakkaudentähti Ry Tärkeää tietoa toiminnastamme: Tulkinnat toimitetaan nyt jopa alle viikon odotusajalla! Valikoimassa on uusia tulkintoja. Tulkintamittarista voit vertailla Henkistä
LisätiedotFANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY
NÄYTESIVUT Julia Pöyhönen Heidi Livingston FANNI JA SUURI TUNNEMÖYKKY Tunteiden tunnistamisen ja nimeämisen harjoitteleminen Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Sisällys Näyteaukeamat
LisätiedotSyvän Itsen Löytäminen
Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry Tänän kertaisessa kurssipostissa esittelen artikkeleita koskien itsetuntemusta ja omaa henkistä matkaa. Seuraavan viikon posti on viimeinen tällä kurssilla ja silloin
LisätiedotValoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen
Valoon saattaminen ja tilojen puhdistaminen Koonnut ja ohjeistanut kanavointina, Anu Markoff, Rakkaudentähti Ry Ennen rukouksia voit sytyttää kynttilän ja suitsuttaa huonetta Salvialla ja Paolo Santolla.
LisätiedotMitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus Taru Hallikainen
Mitä sinulle tulee mieleen sanasta ARMOLLISUUS? Armollinen monikkovanhemmuus 3.5.2017 Taru Hallikainen ARMOLLINEN VANHEMMUUS OLEN RIITTÄVÄN HYVÄ OLEN RAJALLINEN OLEN EPÄTÄYDELLINEN VOIN OTTAA APUA VASTAAN
LisätiedotHengen miekka: Jumalan Sana rukouksin. Rukouskoulu jakso
Hengen miekka: Jumalan Sana rukouksin Rukouskoulu 2014 2. jakso Mitä rukous on Ylösnousemuksen voima On Kristus ylösnoussut Hän elää minussa Kristus meissä, kirkkauden toivo Herätetyt yhdessä Hänen kanssaan,
LisätiedotVanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla
POTILASOHJE 1 (8) Vanhemmille, joiden raskaus jäi kesken 12-22 raskausviikolla Ohje päivitetty: POTILASOHJE 2 (8) Osanottomme menetyksenne vuoksi Olette saaneet juuri kuulla, että odottamanne vauva on
LisätiedotAidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium
Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.
LisätiedotRakkauden Katekismus POJILLE.
f~;*-i-t>yt Rakkauden Katekismus POJILLE. Hinta Smk. 1:50. I:NEN KÄSKY. Sinun tulee rakastaa ainoastaan minua. Sinun on aina pidettävä huolta rakastettusi mieliteoista, etkä saa koskaan heittää silmäniskuja
LisätiedotJeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
LisätiedotKuukausiposti Marraskuu
Kuukausiposti Marraskuu Rakkaudentähti Ry 2017 Ilmottaudu mukaan tästä: http://www.rakkaudentahti.fi/verkkokauppa/kauppa/rakkaude ntahti-auttaa/osallistun-anun-syntymapaivan-juhlaan/ Marraskuun kirje Sinulle!
LisätiedotII Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen taustaa
Sisältö Alkusanat... 11 I Sattuma vai tarkoitus? Elämä on mutta mitä?... 17 Kirjan rakenne ja lukuohje.... 23 Kaksi uudistamisen ja itsekasvatuksen tapaa... 28 Sydämen ajattelu... 31 II Elämän tarkoituksettomuuskokemuksen
LisätiedotPAASTOHARTAUDET 2017
1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi
LisätiedotKIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ
KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)
LisätiedotDIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ
DIALOGISEN KOHTAAMISEN MERKITYS SUREVAN LÄHEISEN ELÄMÄSSÄ Surukonferenssi 27.4.2017 klo 13.00 14.30 28.4.2017 klo 12.30 14.00 Varpu Lipponen TtT, FM, yliopettaja, psykoterapeutti Dialoginen kohtaaminen
LisätiedotLapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä Riikka Mauno
Lapsiperheiden sosiaalipalveluiden perhetyön ja tehostetun perhetyön sisältöä ja kehittämistä 19.9.2018 Riikka Mauno 1 19.9.2018 Riikka Mauno 2 Riikka Mauno 3 Lapsiperheiden sosiaalipalvelut Palvelupäällikkö
Lisätiedot12 Kristallin Akatemia. Rakkaudentähti Ry. Vihkimysteema
12 Kristallin Akatemia Rakkaudentähti Ry Vihkimysteema Sielun pimeä yö Vihkimykset alkavat usein Sielun Pimeästä yöstä. Joskus sielun pimeän yön tarkoitus on opettaa meidät kuuntelemaan Jumalaa ihmisten
LisätiedotMobiilit luontorastit
Mobiilit luontorastit Kesto: Riippuu reitin pituudesta Kenelle: lukio Missä: ulkona Milloin: kevät ja syksy Tarvikkeet: älypuhelin / tablet -tietokone (muistiinpanovälineet) Eräpassin osio: Luonnossa liikkuminen
LisätiedotOmat rajat ja turvaohjeet
Omat rajat ja turvaohjeet Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan kehoonsa. Se tarkoittaa, että myös sinä päätät itse, kuka saa koskettaa sinua. Sinä saat myös päättää, mihin paikkoihin toinen ihminen saa
LisätiedotOpetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu. Kirsi Nousiainen 27.5.2005
Opetusmateriaalin visuaalinen suunnittelu Kirsi Nousiainen 27.5.2005 Visuaalinen suunnittelu Ei ole koristelua Visuaalinen ilme vaikuttaa vastaanottokykyyn rauhallista jaksaa katsoa pitempään ja keskittyä
LisätiedotJouluinen Kristalliöiden Unipaketti 2016 Rakkaudentähti Ry Anu Markoff
Jouluinen Kristalliöiden Unipaketti 2016 Rakkaudentähti Ry Anu Markoff Uni on suora puhelin henkimaailmaan. Voit kutsua unessa toisen ihmisen korkeamman itsen keskustelemaan kanssasi ja ratkoa asioita
LisätiedotLAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
LisätiedotWisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski
Wisdom of Merlin Dragon Sky Manual Merlinin Viisaus Andrea Chisara Baginski Merlinin Viisaus Alku Merlinin Viisaus-energian perusti Andrea Chisara Baginski, huhtikuun 25. Päivä, 2006. Andrea on monen eri
LisätiedotKeskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat
Keskitettyihin hankinta- ja metadatapalveluihin tulijat ryhmiytyvät ja suunnittelevat Posted on 6.11.2009 by e-library - EP / HULib Ihan pieni sali ei riittänyt, kun vuonna 2010 toimintansa aloittavaan
LisätiedotHandmade by Marika Soinio 925 hopea
Handmade by Marika Soinio 925 hopea Mari korvikset aventuriini helmillä, 27. Aventuriini hoitaa sydänchakraa. Se näkyy rakastavien ominaisuuksien kehittymisenä. Tunnemme myötätuntoa, olemme läsnä ja tasapaino
LisätiedotSharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa
NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme TERVETULOA
LisätiedotKohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere
Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan
LisätiedotIhmisen chakrajärjestelmä
Ihmisen chakrajärjestelmä Aivan ulommaisena meitä ympäröi aura. Se toimii suojaavana kerroksena ihmisen ja maailman välissä. Aurassa on neljä kerrosta, neljä energiakehoamme fyysisen kehomme ympärillä;
LisätiedotPaavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin:
1Kor 15:47 selitys Paavali kirjoittaa monien luotettavina pidettyjen käsikirjoitusten mukaan näin: "Ensimmäinen ihminen oli maasta, maallinen, toinen ihminen on herra taivaasta." (1Kor 15:47). Sana "herra"
LisätiedotMAAILMAN NAPA. Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008. apa_mv_a7.indd 1 4.6.
MAAILMAN NAPA Vihkonen on osa Pop In hanketta, joka tekee työtä seksuaalista kaltoinkohtelua vastaan 2006-2008 apa_mv_a7.indd 1 4.6.2007 22:32:08 Ketä sinä kosketit viimeksi? Miltä tuntui koskettaa? Miten
LisätiedotSyvän Itsen Löytäminen
Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry, Anu Markoff 2016 Kurssin alkusanat: Kurssi koostuu sekä harjoituksista että esoteerisesta filosofiasta. Yksi tärkeimpiä oivalluksiani on ollut henkisessä kasvussa
LisätiedotSyvän Itsen Löytäminen. Rakkaudentähti Ry
Syvän Itsen Löytäminen Rakkaudentähti Ry Henkiset identiteetit Tässä postissa menemme aiheeseen, joka tuntuu muuttuvan monimutkaisemmaksi, mitä syvemmälle siihen sukeltaa. Henkimaailma voi tuntua aluksi
LisätiedotJumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
LisätiedotMitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan.
Mitä tunteet ovat? Kukaan ei tiedä tarkasti, mitä tunteet oikein ovat. Kuitenkin jokainen ihminen kokee tunteita koko ajan. Tunteet voivat olla miellyttäviä tai epämiellyttäviä ja ne muuttuvat ja vaihtuvat.
LisätiedotSosiaaliset suhteet - ohje
Sosiaaliset suhteet - ohje Tähän osa-alueeseen kuuluu erilaisia ihmissuhdeverkostoon liittyviä tehtäviä. Perhesuhteet ja tähän liittyvät huolenaiheet on hyvä käydä läpi nuoren näkökulmasta. Verkostokartan
LisätiedotKADUILLA, PUISTOISSA. 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää
KADUILLA, PUISTOISSA 1. Kaduilla, puistoissa Kallion porukkaa jos jonkinlaista: sydämellistä ja vähemmän sellaista huolten painamaa ja kepeää 2. Omissa, vieraissa kämpissä yksin tai ystävän kanssa aamuun
Lisätiedot