Sallan kunta. Sallan ikäihmisten vaaranpaikkakartoitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sallan kunta. Sallan ikäihmisten vaaranpaikkakartoitus"

Transkriptio

1 Sallan kunta

2 Ramboll Kiviharjuntie Oulu Finland Puhelin:

3 Viite Versio Pvm Kirjoittanut Teemu Kinnunen Ramboll Kiviharjuntie Oulu Finland Puhelin:

4 Sisällys 1. JOHDANTO 1 2. TOTEUTUS 2 3. KOETUT ONGELMAT 3 4. JATKOTYÖSKENTELY 9

5 1. JOHDANTO Sallan kunnan vasta valmistuneessa liikenneturvallisuussuunnitelmassa on vuoden 2007 teemaksi valittu ikäihmisten liikenneturvallisuus. Vuoden aikana pyritään vaikuttamaan eri keinoin iäkkäiden liikkumisen turvallisuuteen. Huomio halutaan kohdistaa ikäihmisten liikkumisen erityisiin ongelmiin ja hyväksi havaittu keino näiden ongelmien löytämiseksi on ikäihmisten. Vaaranpaikkakartoitus on määrä suorittaa kuluvan syksyn aikana. Iäkkäiden on Liikenneturvan kehittämä malli, jolla ongelmia etsitään. Lähtökohtana vaaranpaikkakartoituksessa on se, että iäkkäät tuntevat itse parhaiten oman liikkumisensa ongelmat. Myös Sallassa vastuu ongelmien esiintuomisessa on ollut iäkkäillä itsellään. Kartoitusta vietiin eteenpäin järjestöjen kautta, mutta kaikilla itsensä ikäihmisiksi tuntevilla oli mahdollisuus osallistua vaaranpaikkakartoitukseen. Vaaranpaikkakartoitus on käytännössä A4-kokoinen lomake, jossa tiedustellaan ongelmaksi koettu kohde Sallassa ja ongelman kuvaus. Tulokset kootaan yhteenvedoksi, joka käsitellään Sallan liikenneturvallisuusryhmässä. Liikenneturvallisuusryhmässä on mukana edustajat kunnan eri hallintokunnista, Liikenneturvasta, poliisista ja Tiehallinnosta. Ryhmä käsittelee koetut ongelmakohteet ja sopii osaltaan työnjaosta. Ryhmässä voidaan ottaa nopeastikin kantaa niihin ongelmiin joihin pystytään vaikuttamaan valvonnalla, koulutuksella tai kunnossapidon painopisteitä muuttamalla. Rakentamista vaativien kohteiden toteutus on hitaampaa. Yhteenveto ikäihmisten vaaranpaikkakartoituksen tuloksista saatetaan tiedoksi myös kunnassa toimiville eläkeläisjärjestöille. 1

6 2. TOTEUTUS Vaaranpaikkakartoitus toteutettiin Sallassa joulukuussa 2007 ja kartoitusta täydennettiin kevään 2008 aikana. Kartoituksen kokoamisessa olivat mukana Sallassa toimivat iäkkäiden kerhot sekä Sallan kunnan eri yksiköt. Ensimmäisessä vaiheessa vastauksia pyrittiin saamaan palveluyksiköiden kautta, mutta vastauksia ei saatu tällä tavoin riittävästi. Kartoitusta täydennettäessä otettiin kerhot aktiivisemmin mukaan työhön. Kartoitus esiteltiin ja jaettiin kerhojen tapaamisissa sekä joissain kunnan yksiköissä. Sallan ikäihmiset osallistuivat vaaranpaikkojen miettimiseen aktiivisesti, sillä vastauksia saatiin takaisin kaiken kaikkiaan 73 kappaletta. Kyselyn käsittely toteutettiin osana Lapin liikenneturvallisuus toimija hanketta. Saapuneet vastaukset analysoitiin Ramboll Finland Oy:n toimesta, jossa työstä vastasi projektipäällikkö Teemu Kinnunen. Kartoitus valmistui käsiteltäväksi ja esiteltäväksi Sallan liikenneturvallisuusryhmän syksyn tapaamiseen. 2

7 3. KOETUT ONGELMAT Liikenne koetaan Sallassa isolta osin turvallisena. Kyselyyn vastanneista 73 vastaajasta 42 koki liikenteen turvallisena. 31 vastaaja piti liikennettä Sallassa turvattomana ja näiltä vastaajilta saatiin kaiken kaikkiaan noin 60 mainintaa liikenteen ongelmista Sallassa. Liikenne ei ole turvallista Liikenne on turvallista Kysymys: Onko liikenne Sallassa turvallista? Liikenteen kokeminen turvalliseksi vastaa hyvin olevaa tilannetta. Sallassa sattuu liikenneonnettomuuksia kohtuullisen vähän asukaslukuun suhteutettuna. Viimeisen 10 vuoden aikana on liikenneonnettomuuksissa ollut osallisena 218 henkilö, joista 14 on ollut yli 65-vuotiaita. Henkilövahinkoja on sattunut 45 henkilölle, joista 5 on ollut yli 65-vuotiaita. Ikäihmisten osuus onnettomuuksissa on kuitenkin pienempi kuin heidän osuutensa kunnan väestöstä. Iäkkäille sattuneet onnettomuudet poikkeavat jonkin verran koko kunnan onnettomuusjakaumasta. Iäkkäille sattuu Sallassa hieman muuta väestöä enemmän risteyskolareita, kun taas yksittäis- ja eläin onnettomuuksia selvästi vähemmän. Ongelmat kohdistuivat valtaosin tienkohtiin, mutta jonkin verran tuotiin esiin myös yleisiä liikennekulttuurin ongelmia. Kyselyn toteutusajankohta talvi näkyy vastauksissa, sillä kunnossapito ja liukkaus nousivat merkittävään osaan vastauksissa. Vaaranpaikkakartoituksessa nousi esiin erityyppisiä ongelmia. 3

8 Tien kunto Liukkaus Näkemät Pyörätien puute Raskas liikenne Etuajo-oikeudet Pysäköinti Suuntamerkin käyttö Valaistus Ylinopeudet Tien mutkaisuus Koettuihin ongelmiin voidaan hakea korjausta tiestöä parantamalla, vaikuttamalla muihin tienkäyttäjiin ja osin myös omalla asennoitumisella ja osaamisella. Tien kunto: Talvisin kelit tulevat säilymään huonoina Nopeat lämpötilan vaihtelut saattavat jopa lisätä niiden huonojen kelien määrää. Tällöin tulee tarkemmin miettiä milloin keli on niin huono, ettei esim. kävelemällä kauppaan kannata lähteä. Omalta osalta kannattaa tarkistaa: o mm. liukuesteet kengissä o auton ja pyörän renkaiden kunto o käytetty reitti. Liukkaus: Oma piha ja kotitie kannattaa hiekoittaa ja mursketta/hiekkaa kannattaakin varata jo hyvissä ajoin syksyllä. Kannattaa harkita liikkumisen tärkeyttä kaikkein huonoimmilla keleillä Omalta osalta kannattaa tarkistaa o liukuesteet kengissä o auton ja pyörän renkaiden kunto o käytetty reitti. 4

9 Näkemät: Näkemien huonous vaatii erityistä tarkkaavaisuutta liikuttaessa Tarkasti ja ajan kanssa liikkuen selviää huonommillakin näkemillä. Usein jo pienillä kunnossapidon toimilla voidaan näkemiä parantaa, mutta silloin kun se ei ole mahdollista Pyörätien puute: Pyörätien rakentaminen on iso investointi ja hankkeita on usein odottamassa jonoksi asti! Omilla reitinvalintoja kannattaa miettiä Omasta näkyvyydestä kannattaa huolehtia mm. heijastimin, valoin sekä pukeutumisella Kannattaa myös miettiä mihin aikaan on liikennettä yleensä vähiten Raskas liikenne Tekee tärkeää työtä tien päällä Kuskit pääsääntöisesti keskimääräistä ammattitaitoisempia ja osaavat huomioida myös kevyen liikenteen Omilla reitin ja liikkumisajan valinnoilla voi vaikuttaa ongelmaan Etuajo-oikeudet Pääsääntö on, että vasemmalta tuleva väistää Ei kannata luottaa aina ja tarkkaavaisuutta ongelmallisissa risteyksissä 5

10 Lista Sallan liikenteen vaaranpaikoista, ongelmien syyt sekä esitetyt parannusehdotukset: Kohde Mainintoja Ongelma Parannusesitys 1 Kt82 Salla - Saija 5 Tien kunnossapito (liukas ja urainen) Kapea tie, liikennemäärä kasvanut Levähdys paikat voisi aukoa ja kotiliittymiä ei tarvisi tukkia 2 Naruskantie 4 Rekkaliikenteen ajokäyttäytyminen Tien huono kunto 3 Sallan taajama 4 Tien uraisuus Teiden huono kunto Etuajo-oikeudet 4Oikotie 3 Katulamppuja palanut Lamppujen vaihto Suojatie liikennemerkin sijoittelu 5 Pahkakummuntie, Kursu 3 Pyöräteiden puute, raskas liikenne 6 Notkotie - Tennontie risteys 2 Huono näkyvyys Näkemäraivaus 7 Salla - Sallatunturi 2 Pyörätien puute Kevyen liikenteen väylä 8 Taajaman suojatiet 2 Suojatien pylväät -väliin kertyy paannetta 9 Hautajärventie 1 Aura-auto ei hidasta ja syytää lumet pihaan 10 Kansantie 1 Jalkakäytävä puuttuu 11 Kinoskuja 1 Tien uraisuus 12 Kt82 Salla - Kemijärvi 1 Tien liukkas ja uraisuus 13 Kuoppalantie - Mikontie 1 Katuvalot puuttuu Valojen rakentaminen 14 Kursun asematie 1 Tien huono kunto 15 Liikenneympyrä 1 16 Liinaharjun kävelytie 1 Kunnossapidossa ongelmia 17 Länkilenkki 1 Puut peittävät näkyvyyttä 18 Mikontie 1 Kadun alkupäässä isoja monttuja Monttujen täyttö 19 Museotie ja Ruuhijoentie 1 Jalkakäytävät huonosti aurattu Kunnossapidon ohjeistus 20 Myllytie (Ruuhenranta) 1 Tiukka mutka ja huono näkyvyys pensaiden takia Näkemäraivaus 21 R-Kioski ja Siwa sisäänmeno 1 Autot väärin pysäköity 22 Salmivaarantie 1 Kunnossapidossa aurataan aurausviitat pois Kunnossapidon ohjeistus 23 Siikaselkä 1 Tien liukkaus 24 Tapulitie 1 ylinopeudet Hidaste välille Jungintie-Ratiskantie 25 Tasalantie/Kansantie liittymä 1 Väistämisvelvollisus Tasalantietä ajaville 26 Tennontie 1 Tienteko kesken 27 Terveyskeskuksen piha 1 Yläpiha usein täynnä Ohjeet pysäköinnille 28 Tuohiselkä 1 Tie liukas ja urainen 29 Varvikontie 1 Kesäkunnossapito, tie muuttuu pyykkilaudaksi Pahimmaksi vaaranpaikaksi kyselyssä nousi Kantatie 82 (ja maantie 965) Sallan ja Saijan välillä. Tie halkoo useita kyliä ja eri liikennemuotojen kohtaamista tiellä pidettiin turvattomana tien kunnon vuoksi. 6

11 Naruskantie (maantie 19865) sai raskaan liikenteen ja tien kunnon vuoksi seuraavaksi eniten mainintoja. Myös taajaman teiden turvattomuus sai neljä mainintaa. Oikotie sai kolme mainintaa ja syynä mainittiin mm. palaneet katuvalot. Samoin kolme mainintaa sai Pahkakummuntie Kursun kylän kohdalla. Kursuun toivottiin saatavan pyörätie. Notkotien Tennontien risteys sai huonojen näkemien vuoksi kaksi mainintaa ja risteykseen toivottiin raivausta. Sallan ja Sallatunturin välille toivottiin kahdessa palautteessa pyörätietä sekä kahdessa palautteessa pidettiin Sallan taajaman suojateitä turvattomina. Pyörätietä on toivottu myös Kansantielle. Tämä kohde on tulossa myös toteutukseen. Näiden kohteiden lisäksi keskustelutilaisuudessa nostettiin esiin seuraavat liikenneympäristön ongelmakohteet: - Naruskantien kunto (erityisesti kelirikkokohde 17,8 km tien alusta) - Ruuhijoen sillan matala kaide - Valaistuksen kirkkaus taajamassa - Hiihtolatujen turvallisuus (maastoliikenne samoilla urilla) - Hidastetarpeet Muut kyselyssä esiin nousseet kohteet ongelmineen ja parannusehdotuksineen käyvät ilmi kartoilta sekä taulukosta. 7

12 Vaaranpaikkakartoituksessa esiin nousseet kohteet taajaman alueella Vaaranpaikkakartoituksessa esiin nousseet kohteet hajaasutusalueella 8

13 4. JATKOTYÖSKENTELY Vaaranpaikkakartoituksessa on nostettu esiin liikenneympäristön parantamistarpeita sekä siinä yhteydessä varsin paljon myös liikennekäyttäytymisen ongelmia. Ongelmia on käsitelty ikäihmisellä pidetyssä keskustelutilaisuudessa sekä Sallan liikenneturvallisuusryhmässä. Esitetyt ongelmat otetaan huomioon liikenneturvallisuustyössä. Vaaranpaikkakartoituksessa esiin tuotu palaute huomioidaan kun käydään läpi kuntaan tai Tiehallintoon tulleita aloitteita liikenneturvallisuuden parantamiseksi. Samoin saatu palaute huomioidaan kun mietitään liikennekasvatustyötä eri kohderyhmille. Kuusamontien kunto on tarkkailussa ja tiestä pyritään tekemään matkailutie, jolla on vaikutusta mm. tien kunnossapitoluokkaan. Suojateiden ja liikennemerkkien ympäristön (mm. näkemäesteet) kunnossapitoa pyritään Sallassa tehostamaan. Vaaranpaikkakartoituksen toivotaan aktivoivan palautteen kulkemista kunnan ja Tiehallinnon tiemestareille. Esimerkiksi rikkoutuneesta valaistuksesta toivotaan palautetta suoraan tiemestareille. Kartoituksen tuloksena myös kiinteistöomistajiin, joiden tonteille ongelmia kohdistui, ollaan yhteydessä. Näin toivotaan kohennusta myös yksityisten alueilla oleviin kohteisiin. Liikenneympäristön vaaranpaikkoja ja aloitteita liikenneympäristön parantamiseksi tarkastellaan vuosittain Sallan liikenneturvallisuusryhmän syksyn kokouksessa. Tuolloin tarkastellaan tässä vaaranpaikkakartoituksessa esiin nousseita ongelmia ja niiden parantamista. 9

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita

PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita PAKATINTIE TURVALLISUUSKÄVELY (HUOMIOT JA KEHITTÄMISEHDOTUKSET) Taustaa: Pakatintien pyörätieyhteydestä on tehty valtuustolle useita aloitteita 6.5.2019 Kysymys lapsiystävälliselle Kittilälle. Esitys Sodankyläntien

Lisätiedot

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Puumala. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma Puumala Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon

Lisätiedot

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013

Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat. Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Järvenpään, Keravan ja Tuusulan liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn tuloksia 11.1.2013 Kalvosarjan sisältö Taustatietoja kyselystä Liikennekäyttäytyminen Turvalaitteiden käyttö Liikenteessä

Lisätiedot

SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto

SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY Yhteenveto SASTAMALAN TURVALLISUUSKYSELY 5. - 23.10.2015 Yhteenveto 2.11.2015 Turvallisuuskyselyn tarkoituksena oli saada kaupungin asukkaiden kokemuksia ja näkemyksiä asuinalueensa turvallisuudesta ja kehittämistarpeista.

Lisätiedot

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä

LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä 231 VÄISTÄMISVELVOLLISUUS RISTEYKSESSÄ Mitat (mm): d suuri 1 350 normaali 900 pieni 600 Yleistä Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka

Lisätiedot

Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Tervon liikenneturvallisuussuunnitelma Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin Suunnitelman pohjalta eri tahot voivat toteuttaa jatkuvaa suunnitelmallista

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET. 1. Lähtökohdat. 2. Vastausten osuus kunnan oppilasmäärästä MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely KOULULAISET Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Loviisassa 28.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin sekä suomeksi että ruotsiksi osana Loviisan liikenneturvallisuustoimija -hanketta. Kyselyn

Lisätiedot

Mäntyharju. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Mäntyharju. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma Mäntyharju Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Raumalla 26.10.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Rauman kaupungin suojatiekäyttäytymisen kysely toteutettiin 1.-21.10.2018 välisenä aikana. Kyselyllä kartoitettiin:

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Jyväskylässä 15.6.2018 Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimija -hankkeen osana. Kyselyn tehtiin nettikyselynä 7.

Lisätiedot

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

MUISTIO. Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli MUISTIO Projekti Kempeleen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely ASUKKAAT 1. Lähtökohdat Päivämäärä 06/06/2013 Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Alavieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 17 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 4 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT. 1. Lähtökohdat. 2. Sukupuoli. Sukupuoli MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Liikenneturvallisuuskysely, ASUKKAAT Päivämäärä 06/06/2013 1. Lähtökohdat Kempeleen ja Lumijoen liikenneturvallisuuskysely toteutettiin internetissä

Lisätiedot

Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma

Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma Ylä-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma Yhteenveto Iisalmessa, Kiuruvedellä, Lapinlahdella ja Pielavedellä tehdyistä asukas- ja koululaiskyselyistä KYSELYT JA HAASTATTELUT Asukas- ja koululaiskyselyt

Lisätiedot

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä

Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä Ylä-Pirkanmaan liikenneturvallisuustyö Kyselytutkimus suojatiekäyttäytymisestä Orivedellä Liikenneturvallisuuskoordinaattori, Juha Heltimo, Strafica Oy Kyselyn tausta ja vastaukset Kysely toteutettiin

Lisätiedot

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016

ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA. Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 ETELÄ-KYMENLAAKSON LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA Esittelykalvot: Asukaskyselyn vastausten analyysi 25.1.2016 YHTEENVETO 1/3 Asukaskyselyyn saatiin yli 2000 vastausta, pääosa vastaajista naisia ja iältään

Lisätiedot

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille

Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski. Kysely kuntalaisille Itä-Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Kemijärvi Pelkosenniemi Posio Salla Savukoski Kysely kuntalaisille 1. Ikä o Alle 7 o 7-16 o 17-18 o 19-25 o 26 65 o Yli 65 2. Kotikunta o Kemijärvi o Pelkosenniemi

Lisätiedot

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta

Työpajayhteenveto. Työpaja Vehmaisten koululla Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta Työpajayhteenveto Työpaja Vehmaisten koululla 19.2.2019 Koulumatkojen kulkutapoihin vaikuttamalla turvallisuutta 1 Mikä tekee alueesta viihtyisän tai epäviihtyisän? Viihtyisyyttä lisäävät: + Tonttikadut

Lisätiedot

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita.

Väylät aurataan muiden väylien tultua auratuiksi. Ainoastaan arkipäivisin klo 7 ja 16 välillä, lukuun ottamatta erityisen vaikeita olosuhteita. 12.3.2015 HOITOTASON MÄÄRITTELY 2015 1/5 Lumen poisto Aloitetaan, kun lunta on Aloitetaan, kun lunta on kertynyt enintään 3 cm. kertynyt enintään 5 cm. Aurataan ennen asuntokatuja. Polanteen poisto Polanteet

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Oulainen 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 167 asukkaista. Tämä on 2,1 % kunnan

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Ylivieska Kyselyyn vastasi sähköisesti 120 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 3 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Äetsän kunnan ikäihmisten liikenneympäristön vaaranpaikkakartoituksen loppuraportti

Äetsän kunnan ikäihmisten liikenneympäristön vaaranpaikkakartoituksen loppuraportti Äetsän kunnan ikäihmisten liikenneympäristön vaaranpaikkakartoituksen loppuraportti Lähitulevaisuudessa väestön ikääntyminen vaikuttaa merkittävästi koko yhteiskuntaan ja liikennejärjestelmään. Väestön

Lisätiedot

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.

Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia. Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4. Tuntevatko pyöräilijät ja autoilijat väistämissääntönsä? kyselytutkimuksen tuloksia Liikenneturvan tutkijaseminaari Salla Karvinen 24.4.2012 Väistämisvelvollisuus pyörätien jatkeella muuttui vuonna 1997

Lisätiedot

Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski

Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen. Satu Tuomikoski Turvalliset koulumatkat ja aktiivisten koulumatkojen edistäminen Satu Tuomikoski satu.tuomikoski@liikenneturva.fi 2 Lasten liikenneturvallisuus on aikuisten vastuulla 3 NOLLAVISIO Ihminen tekee liikenteessä

Lisätiedot

Suojatie päättyy nurmikolle

Suojatie päättyy nurmikolle 1 Hei, edustan Hornhattulan asukasyhdistystä ja lähestyn aiheella joka liittyy Hornhattulan liikenneturvallisuuden parantamiseen. Kaupunginvaltuutettu Jere Riikonen on ollut yhteistyössä asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Kalvosarjan sisältö. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO

Kalvosarjan sisältö. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn tulokset 29.9.2014 Kalvosarjan sisältö YHTEENVETO Yhden sivun yhteenveto Kolmen sivun yhteenveto ASUKASKYSELYYN VASTANNEIDEN TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

Vesannon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018

Vesannon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin liikenneturvallisuussuunnitelma Suunnitelman pohjalta eri tahot

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella

Liikenneturvallisuustyö. Kirkkonummella Liikenneturvallisuustyö Kirkkonummella Kalvosarjan sisältö 1. Liikenneturvallisuustilanne Liikenneonnettomuudet Koettu liikenneturvallisuus Koetut t liikenneturvallisuuspuutteet lli tt t 2. Liikenneturvallisuustyö

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Merijärvi Kyselyyn vastasi sähköisesti 34 kunnan asukasta. Lisäksi saatiin 2 vastausta paperilla, joita ei ole huomioitu esitetyissä kuvaajissa. Saadut

Lisätiedot

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki

Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki Ylivieskan seutukunnan liikenneturvallisuuskysely Kalajoki 1) Sukupuoli 2) Ikäluokka 3) Kotikaupunkinne tai kuntanne ja vastaus% suhteessa asukasmäärään Kyselyyn vastasi 80 Kalajoen asukkaista. Tämä on

Lisätiedot

Jalankulkija liikenteessä

Jalankulkija liikenteessä Jalankulkija liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C, 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7, PL 29 00421 Helsinki

Lisätiedot

Pielaveden liikenneturvallisuussuunnitelma 2018

Pielaveden liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 kunta liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kunta Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin liikenneturvallisuussuunnitelma Suunnitelman pohjalta

Lisätiedot

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama

Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama Esteettömyysohjeet suunnittelijan käytössä, case Kuusamo, Pudasjärvi ja Limingan taajama 23.2.2003 Ramboll / Erkki Sarjanoja Esteettömyyden mahdollisuudet Missä ja milloin fyysisen ympäristön esteettömyys

Lisätiedot

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa

Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa Ikäihmisten oma kokemus liikkumisen turvallisuudesta Etelä-Savossa Alueellinen terveys- ja hyvinvointitutkimus (ATH) ja keskustelu Pieksämäen vanhusneuvoston kanssa 9.9.2014 Sisäisen turvallisuuden teematilaisuus

Lisätiedot

Teuvan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Teuvan onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Teuvan onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 5.8.07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 EK-ARTU -hanke Arjen turva kysely Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 Miehikkälän kirkonkylä: Miehikkälä 12, Saivikkala 11 7.2.2013 1 Taustatietoja vastaajista (23) Naisia vastaajista 14 Miehiä vastaajista

Lisätiedot

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET

LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET LAHDEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2018 HALLINTOKUNTAKYSELYN VASTAUKSET 13.4.2018 KYSELY JA VASTAAJIEN TAUSTATIEDOT Kysely Lahden kaupungin ja sidosryhmien edustajille Tavoitteena: kartoittaa liikenneturvallisuustyön

Lisätiedot

Edvin Laineen koulun liikenneopas

Edvin Laineen koulun liikenneopas Edvin Laineen koulun liikenneopas Sisällysluettelo 1 Jalankulkija liikenteessä 2 Polkupyöräilijä liikenteessä 3 Koulukuljetukset 4 Saattoliikenne 5 Pihaliikenteen vaarat 6 Koulumatkan vaaranpaikkoja 7

Lisätiedot

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI

TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI TULEN JA MENEN TIELLÄ TAITAVASTI Ylämyllyn koulun liikenneturvallisuussuunnitelma TURVALLISTA KOULUMATKAA SISÄLLYSLUETTELO Johdanto 3 Vinkkejä vanhemmille 4 Liikennekasvatuksen teemat 5 Jalankulkijana

Lisätiedot

Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma

Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma Lapin liikenneturvallisuussuunnitelma LAPPI 2015-2018 Lapin ELY, Ramboll Finland 13.11.2015 1 13.11.2015 2 VISIOT JA TAVOITTEET Sidottu valtakunnalliseen tavoitteeseen Kenenkään ei tarvitse kuolla tai

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Taipalsaari Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Kangasniemi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma

Kangasniemi. Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma Kangasniemi Onnettomuustarkastelun ja kyselyn tulokset sekä liikenneympäristön parantamissuunnitelma 20.12.2013 Onnettomuusanalyysi Tarkastelussa käytettiin kunnan alueelta vuosina 2008-2012 poliisin tietoon

Lisätiedot

Suojateiden parantaminen nauhamaisessa taajamassa

Suojateiden parantaminen nauhamaisessa taajamassa Suojateiden parantaminen nauhamaisessa taajamassa Case mt 130 eli Tampereentie, Lempäälä (2015) Suvi Vainio Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari 14.11.2017 Tervetuloa Tampereentielle!

Lisätiedot

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu

Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Keski-Suomen liikenneturvallisuusstrategian valmistelu Aluepäällikkö Leena Piippa, Liikenneturva 1 Strategia Liikenneturvallisuusstrategia on asiakirja, jossa on määritelty: Visio maakunnan liikenneturvallisuudesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta

Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta Valtioneuvoston periaatepäätös liikenneturvallisuudesta ja sen seuranta Riikka Rajamäki 14.11.2017 Tampere Liikenneturvallisuustyön hyvät käytännöt kaikkien käyttöön -seminaari Vastuullinen liikenne. Rohkeasti

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNGIN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2016 TAVOITTEET JA PAINOPISTEALUEET

LOHJAN KAUPUNGIN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2016 TAVOITTEET JA PAINOPISTEALUEET LOHJAN KAUPUNGIN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMA 2016 TAVOITTEET JA PAINOPISTEALUEET Lohjan kaupungin liikenneturvallisuussuunnitelma 2016 VISIO JA MÄÄRÄLLISET TAVOITTEET 2.1.2017 VISIO TURVALLISESTA LIIKKUMISESTA

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Mopon paikka liikenneympäristössä. Ari Liimatainen, Liikennevirasto Reijo Vaarala, Ramboll Finland Oy 22.5.2013

Mopon paikka liikenneympäristössä. Ari Liimatainen, Liikennevirasto Reijo Vaarala, Ramboll Finland Oy 22.5.2013 Mopon paikka liikenneympäristössä Ari Liimatainen, Liikennevirasto Reijo Vaarala, Ramboll Finland Oy 22.5.2013 Mopokanta ja mopo-onnettomuudet Mopokanta on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana monin

Lisätiedot

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS

SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS SUOJATIEKÄYTTÄYTYMINEN JÄRVENPÄÄSSÄ, KERAVALLA JA TUUSULASSA KYSELYTUTKIMUS TAUSTATIEDOT Toukokuussa 2017 toteutetulla kyselyllä kartoitettiin suojatiekäyttäytymiseen liittyviä ongelmia Järvenpään, Keravan

Lisätiedot

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä

Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Espoon kaupunki Tekninen keskus PL 1 02070 Espoon kaupunki / Kirjaamo Asia: Aloite liikenneturvallisuuden parantamiseksi Nöykkiönkadun ja Kaskitien risteyksessä Esitys: Latokaski-seura ry on saanut Latokasken

Lisätiedot

KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI

KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI KEMPELEEN LIIKENNE- TURVALLLISSUUNNITELMA ASUKASKYSELY JA ONNETTOMUUSANALYYSI ASUKAS- JA KOULULAISKYSELY TOTEUTUS Toteutettiin 19.4-24.5.2013 Asukaskyselyyn vastasi 456 henkilöä ja koululaiskyselyyn 116

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma

Arjen turva kysely. Pyhtään asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma Arjen turva kysely Pyhtään asukkaiden vastaukset EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 8.2.2013 1 Vastaajia yhteensä 39 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia 31

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Ylivieska

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Ylivieska Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Ylivieska Ylivieska kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja

Lisätiedot

Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy

Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy Tuusniemen liikenneturvallisuussuunnitelma 7.12.2018 Pilvi Lesch, Kirsi Översti Ramboll Finland Oy Sisältö Johdanto Liikenneympäristön toimenpidesuunnitelma Kustannusarvio Suunnitelman toteutumisen seuranta

Lisätiedot

1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA

1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA Kangasalan, Lempäälän, Nokian, Pirkkalan, Vesilahden ja Ylöjärven 7 1 YLEISTÄ LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMASTA 1.1 Työn tavoitteet Hyvä liikenneturvallisuus syntyy monista tekijöistä. Liikenneonnettomuuksien

Lisätiedot

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus.

LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS. Vihreä teksti on oikea vastaus. 220103769 LIIKENTEEN SÄÄNTÖTUNTEMUS Vihreä teksti on oikea vastaus. 1. Määrääkö/sisältääkö yllä oleva liikennemerkki seuraavia asioita? (kyllä- ei -en tiedä) U-käännös on kielletty Edessä on satama-alue

Lisätiedot

Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa)

Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa) !"# "" $%$%%$&' Kysely avoinna 5.4. - 5.5.2009 Vastaaijen liikkuminen ( max. 2 kulkutapaa) Vastauksia yhteensä: 560 kävellen 4 46 78 polkupyörällä 32 27 364 mopolla/moottoripyörällä 7 24 6 henkilöautolla

Lisätiedot

käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48

käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48 käihmiset.dgn 08.06.2006 11:50:48 TURVALLINEN LIIKKUMINEN LÄHIYMPÄRISTÖSSÄ kysely Iisalmen kaupungin ikäihmisille 2006 Kyselyn yhteenveto 22.3.2007 Ongelma Ongelmapaikka Toimenpide Vastuutaho Ongelmakohteen

Lisätiedot

Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014. Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat

Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014. Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat Haapaveden alustavat liikenneympäristön parantamistoimenpiteet 23.10.2014 Siikalatvan, Haapaveden ja Pyhännän liikenneturvallisuussuunnitelmat 3.10.2014 2 Alustavat liikenneympäristön parantamisesitykset

Lisätiedot

Keiteleen liikenneturvallisuussuunnitelma 2018

Keiteleen liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 kunta liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus kunta Liikenneturvallisuussuunnitelma Työssä laadittiin liikenneturvallisuussuunnitelma Suunnitelman pohjalta

Lisätiedot

Isojoen onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Isojoen onnettomuusyhteenveto Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Isojoen onnettomuusyhteenveto 0-06 Suupohjan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma.9.07 Onnettomuusaineisto Onnettomuustarkastelu käsittää vuodet 0-06 Aineisto perustuu poliisin tietoon tulleisiin onnettomuuksiin

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Lappeenrannan seutu koululaiskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012

LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012 LIIKENNETURVALLISUUS MAANKÄYTTÖ 28.9.2012 Sisältö Tällä kalvosarjalla kuvataan maankäytön ja liikenneturvallisuuden välistä suhdetta 1. Maankäytön suunnittelu ja liikenneturvallisuus 2. Liikenneturvallisuuden

Lisätiedot

RISKILUVUT. Talviaika. Esikoululaiset. Matkan pituuden vaikutus

RISKILUVUT. Talviaika. Esikoululaiset. Matkan pituuden vaikutus KÄYTTÖSUOSITUKSET YLEISTÄ KÄYTÖSTÄ Koululiitu näyttää kartalla eri värein reittien turvattomuuden eri ikäisille kulkijoille. Ohjelman antama tulos perustuu riskilukuihin, jotka ohjelma laskee mm. tiestön

Lisätiedot

SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012

SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012 SIPOON LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA 2/2012 Miksi liikenneturvallisuussuunnitelma? Selvitetään liikenneturvallisuuden ja liikennekäyttäytymisen nykytila Määritetään liikenneturvallisuustavoitteet Määritellään

Lisätiedot

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA

NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA NUORTEN LIIKENNETURVALLISUUDEN PARANTAMINEN PORISSA Kuninkaanhaan koulun liikenneturvallisuuskysely 2014 Yhteenveto oppilaiden vastauksista ja ajatuksista www.ts.fi 1/11 Leena-Maria Törmälä, Ramboll Finland

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Merijärvi

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Merijärvi Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 208 Merijärvi Merijärvi kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 7 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008

Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008 Polkupyöräonnettomuudet Porissa vuosina 2006-2008 Sisältö Tiivistelmä...2 Esipuhe...3 1. Porin pyöräonnettomuusselvityksen tausta ja tavoitteet...4 2. Tapahtumapaikka...5 3. Väistämisvelvollisuus...6 4.

Lisätiedot

Pyöräilijä liikenteessä

Pyöräilijä liikenteessä Pyöräilijä liikenteessä Yhteystiedot: Selkokeskus Viljatie 4 C 00700 Helsinki puhelin: 09-34809 240 faksi: 09-351 3975 sähköposti: selkouutiset@famr.fi Liikenneturva Sitratie 7 PL 29 00421 Helsinki puhelin:

Lisätiedot

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Nykytilan kuvaus ja onnettomuudet. 1. Suunnittelualue. 2. Suunnittelu- ja kaavoitustilanne

MUISTIO. Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma. Nykytilan kuvaus ja onnettomuudet. 1. Suunnittelualue. 2. Suunnittelu- ja kaavoitustilanne MUISTIO Projekti Lumijoen liikenneturvallisuussuunnitelma Nykytilan kuvaus ja onnettomuudet 1. Suunnittelualue Päivämäärä 06/06/2013 Suunnittelualueena oleva Lumijoen kunta sijaitsee Oulun seutukunnassa

Lisätiedot

RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT TAVOITTEET JA PAINOTUKSET

RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT TAVOITTEET JA PAINOTUKSET RAUMAN SEUDUN KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMAT TAVOITTEET JA PAINOTUKSET 25.11.2016 Rauman seudun kuntien liikenneturvallisuussuunnitelmat VISIO JA MÄÄRÄLLISET TAVOITTEET (SEUDULLISET) 28.12.2016

Lisätiedot

Ohjausryhmän 1. kokous, 15.9.2009 NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA

Ohjausryhmän 1. kokous, 15.9.2009 NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA Ohjausryhmän 1. kokous, 15.9.2009 NURMIJÄRVEN LIIKENNETURVALLISUUS- SUUNNITELMA Liikenneturvallisuustyön lähtökohtia 2 Mitä liikenneturvallisuus on? Liikenneturvallisuus muodostuu liikenneympäristön turvallisuudesta,

Lisätiedot

Kuulumisia liikenneasioista. Keravan vanhusneuvosto Juha Heltimo, Strafica Oy

Kuulumisia liikenneasioista. Keravan vanhusneuvosto Juha Heltimo, Strafica Oy Kuulumisia liikenneasioista Keravan vanhusneuvosto 20.10.2017 Juha Heltimo, Strafica Oy Sisältö Tieliikennelain uudistus - mikä muuttuu? Liikenneturvan seminaarisarja Liikenneturvan aineistot tutuksi,

Lisätiedot

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Lappeenrannan seutu Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 12.9.2017 Taustatiedot 700 600 N 6, M 32% Vastaajien määrä kunnittain Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä

Lisätiedot

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi vastata väylän käyttötarkoitusta (tontti-, kokooja-

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KEVÄÄLLÄ 2010 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Tikkakosken asukkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä Jyväskylän kaupungin katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Alavieska

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Alavieska Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Alavieska Alavieska kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäjärvi

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäjärvi Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Pyhäjärvi Pyhäjärvi kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja

Lisätiedot

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäntä

Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Pyhäntä Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 018 Pyhäntä Pyhäntä kuuluu Oulun eteläiseen liikenneturvallisuustoimija-alueeseen, jossa on yhteensä 17 kuntaa. Liikenneturvallisuustoimija on kuntien ja ELY-keskuksen

Lisätiedot

Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet

Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet Kolhuitta kouluun liikenneturvallisuusrastien liitteet Liite Sivut Merkkinä liikenteessä 1-20 Tienkäyttäjänä liikenteessä (2 liitettä) 21-22 Pyörällä liikenteessä (6 liitettä) 23-28 Polkupyörän varusteet

Lisätiedot

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21

SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21 SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma

Lisätiedot

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012

LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 1 LIIKENNETURVALLISUUSTYÖN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2010-2012 KUNTA: HALLINTOKUNTA/SEKTORI: PIRKKALA TEKNINEN TOIMI JA KAAVOITUS Liikenneturvallisuuden ylläpito sekä liikennekulttuurin Liikenneturvallisuushankkeiden

Lisätiedot

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina

Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa. vuosina Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa vuosina 2012-2016 Liikenneonnettomuudet Hämeenlinnassa v. 2012-2016 Onnettomuuksien kokonaismäärän kehitys vakavuuden mukaan 39 % kaikista onnettomuuksista tapahtui

Lisätiedot

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ

PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ PIHAKADUT ANTTILANMÄELLÄ asukasyhdistyksen johtokunta 26.4.2011 asukasyhdistyksen vuosikokous 30.3.2011 asukasyhdistyksen yleinen kokous 28.10.2010 asukasyhdistyksen johtokunta 24.5.2010 asukasyhdistyksen

Lisätiedot

Jalankulkijoiden liukastumiset

Jalankulkijoiden liukastumiset Liikenneturvan selvityksiä 3/2014 Jalankulkijoiden liukastumiset -kyselytuloksia 2013 Leena Pöysti Leena Pöysti Jalankulkijoiden liukastumiset -kyselytuloksia 2013 Liikenneturvan selvityksiä 3/2014 Liikenneturva

Lisätiedot

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KORPILAHDELLA SYKSYLLÄ 2011

KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KORPILAHDELLA SYKSYLLÄ 2011 KATU- JA PUISTOFOORUMIN KYSELYTUTKIMUS KORPILAHDELLA SYKSYLLÄ 2011 Kaupungin eri osien asukkaiden mielipiteitä ja kokemuksia katu-, puisto-, veneily- ja jätehuoltopalveluista sekä asukasyhteistyöstä on

Lisätiedot

Arjen turva kysely. Virolahden asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 7.2.2013

Arjen turva kysely. Virolahden asukkaiden vastaukset. EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 7.2.2013 Arjen turva kysely Virolahden asukkaiden vastaukset 7.2.2013 EK-ARTU hanke Etelä-Kymenlaakson turvallisuussuunnitelma 1 Vastaajia yhteensä 123 Vastaajien tausta Vastaajien lkm %-osuus vastaajista Naisia

Lisätiedot

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Varkaus Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Varkaus Toimenpide-ehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpide-ohjelman muodostaminen Kärkikohteiden

Lisätiedot

Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus syksy 2015 1

Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus syksy 2015 1 Koulujen liikenneturvallisuuskartoitus syksy 2015 1 HUHTISEN KOULU Koulussa on 269 oppilasta ja 12 luokanopettajaa. Vastauksia: oppilaat 249, huoltajat 237, opettajat 12. Oppilaat tulevat kouluun kävellen,

Lisätiedot

TURVAA LAPSEN KOULUTIE

TURVAA LAPSEN KOULUTIE TURVAA LAPSEN KOULUTIE taustatietoa ja aineistoa vaaranpaikkakartoituksen tekijöille Vaaranpaikkojen selvitys opetuksen avuksi 3 Sisältö Vaaranpaikkojen selvitys opetuksen avuksi...x Tiedot ongelmista

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat

Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenranta. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Asukaskyselyn yhteenveto Lappeenranta Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelmat Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin yhteensä 948 vastausta. Kaikista

Lisätiedot

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen

Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely. Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Esteettömyyskartoituskyselyn 2018 tuloksien esittely Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Taustaksi Esteettömyyskartoituskysely toteutettiin 2.5.- 31.5.2018 välisenä aikana Kyselyn tavoitteena on osaltaan

Lisätiedot

OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat

OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat 1 Helsingin kaupunki Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 25.8.2016 OHJE Ulkomainoslaitteiden sijoittaminen Helsingissä Liikenneturvallisuusnäkökohdat Johdanto Rakennusvalvontaviraston

Lisätiedot

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Joroinen

Keski-Savon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA. Joroinen KeskiSavon liikenneturvallisuussuunnitelma 2018 LIIKENNEYMPÄRISTÖN TOIMENPIDEOHJELMA Joroinen Toimenpideehdotukset liikenneympäristön turvallisuuden parantamiseksi Toimenpideohjelman muodostaminen Kärkikohteiden

Lisätiedot

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koululaiskyselyn yhteenveto Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana ja vastauksia pyydettiin 3. - 9. luokkalaisilta.

Lisätiedot

Asukaskyselyn yhteenveto ja ongelmakohteet Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma

Asukaskyselyn yhteenveto ja ongelmakohteet Lemi. Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Asukaskyselyn yhteenveto ja ongelmakohteet Lemi Lappeenrannan seudun liikenneturvallisuussuunnitelma 11.9.2017 Taustatiedot Kysely oli auki 3.5.-31.5.2017 välisenä aikana. Kyselyyn saatiin yhteensä 948

Lisätiedot