OPEN YOUR LUT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPEN YOUR LUT"

Transkriptio

1

2 OPEN YOUR LUT

3 OPEN rehtori, KTT

4 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO (LUT) 1. Kansainvälinen, Suomen fokusoitunein tutkimusyliopisto. 2. Maisterikoulutukseen painottunut yliopisto. 3. Rakastaa tätä maata ja tämän maan yrityksiä. Muistetaan, että Neuvostoliitto perustui suuruuteen

5 LUT Yliopistokentän positiivinen häirikkö Ymmärrys siitä, että jos maailma ei ymmärrä sinua, vika ei ole maailmassa. erityisesti parhaiden kanssa kannattaa liittoutua, kuten Helsingin yliopiston ;-) Kauppakorkean sisältävä teknillinen yliopisto, joka rakastaa yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä. Miksi yliopiston pitäisi olla tylsä tai tavoitella toiseksi parasta? THE- & QS-rankeerattu. Edelleenkin maaginen tiedeyhteisö: opiskelijoita n ja henkilökuntaa n. 900 Raju fokusointi. Aiemman 31 painoalan sijaan nyt vain kolme. Kaikki koulutusohjelmat kansainvälisesti akkreditoituja Liikevaihto noin 76 miljoonaa Vaikka valtiontalous on haasteellinen, olemme päättäneet selvitä entistäkin kovempina Investoidaan itse mm. 18 miljoonaa laboratorioihin Tarkalleen 70 eri kansallisuutta käytävillä Suomen kansainvälisin opiskelijoissa ja maksullisin koulutuksessa.

6 ETSIMME VASTAUKSIA AVAINKYSYMYKSIIN Poltammeko kaiken loppuun? Jätämmekö ihmiskunnan kärsimään pilaamastaan vedestä? Hautaammeko tulevaisuutemme jätteiden mukana? Annammeko Euroopan taantua maailman takapihaksi? EMME. VAIKUTAMME UUDELLA TAVALLA. LUT STRATEGIA 2020 TRAILBLAZER Show the way. Never follow. 6

7 TIETEELLISET RATKAISUT PUHDAS ENERGIA Energiamarkkinat ja aurinkotalous Energian muunto- ja varastointiteknologiat Kestävyystutkimus KIERTOTALOUS Veden puhdistus ja uudelleenkäyttö Kierrätetyn ja uusiutuvan raaka-aineen käsittely Tuotteet ja elinkaariarviointi KESTÄVÄ LIIKETOIMINTA JA YRITTÄJYYS Innovointi ja kestävä arvonluonti PK-yritykset ja kansainvälinen yrittäjyys Liiketoiminnan analytiikka ja päätöksenteko Yritysten digitalisaatio POIKKILEIKKAAVAT TEEMAT Digitalisaatio ja datatiede Kärkialojen tutkimus Venäjän kontekstissa ja parhaiden venäläiskumppaneiden kanssa ARVOMME ROHKEUS MENESTYÄ. INTOHIMO LUODA UUTTA TIETEEN AVULLA. TAHTO RAKENTAA HYVINVOINTIA. 7

8 TUTKIMUS- YLIOPISTOT SUOMESSA Suomessa on vain hyviä yliopistoja. 8

9 TUTKIMUKSEN LAATU JA VAIKUTTAVUUS

10 JULKINEN SALAISUUS ON, ETTÄ SUOMESSA TUTKIMUSYLIOPISTOJA OVAT: Svenska Handelshögskolan Aalto-yliopisto Helsingin yliopisto Jyväskylän yliopisto Lappeenrannan teknillinen yliopisto Åbo Akademi Mediassa listaukset Suomen 5-7 tutkimusyliopistosta ovat vaan hieman erilaisia; lienevätkö vaihtoehtoista faktaa ;-)

11 LUT & KOULUTUS Tutkimusyliopisto voi olla hyvä myös koulutuksessa. 11

12 VAIKUTTAVAA & KANSAINVÄLISTÄ KOULUTUSTA 93 % 97 % työllistyminen Vastavalmistuneilla 5 v. sitten valmistuneilla Suomen kovin palkka diplomi-insinööreillä ja kauppatieteiden maistereilla selvästi keskitasoa kovempi aloituspalkka 3. suurin toimija kv-maisteriohjelmien markkinalla Suomessa Edelläkävijä Bolognan malli 65 % maisteriohjelmista englanniksi lukukausimaksujen käyttöönotossa ja koulutusviennissä toteutettu koko koulutusportfoliossa 12

13 LUT <3 YRITYKSET LUT tuo yrityksille lisää liikevaihtoa ja voittoa. 13

14 Teollisuusyhteistyö: maailman TOP 20 %:ssa (THE World University Ranking ) Uutta liiketoimintaa, keksintöjä ja patentteja tutkimuksesta Oma sijoitusyhtiö ja kiihdyttämö Green Campus Innovations Oy OECD:n ja EU:n yrittäjämäisen yliopiston arviointijärjestelmä 14

15 ROHKEUS, INTOHIMO JA TAHTO Koulutus on ensisijaisesti investointi; ei pelkästään oikeus. Opi, kyseenalaista ja ratkaise. Yhdessä. Elämä kansainvälisen tiedeyhteisön jäsenenä. Olkoon akkreditoitu koulutus ja yritysyhteistyö kanssasi. Uskonto vs. tiede. Poisopi. Poisopi. Poisopi. 15

16 LUT GLOBAALISTI 20 TULEVAISUUDEN HAASTAJAYLIOPISTON JOUKOSSA -Times Higher Education / Firetail, Elokuu

17 BE TOMORROW Kalle Michelsen Professori

18 Tervetuloa toiselle kierrokselle Tieteellinen tieto kumuloituu ja niin kumuloituu myös opiskelu Kaikki se, mitä olet oppinut, on tärkeää, Mutta nyt tarvitaan: Luovuutta Itsenäistä ajattelua Kunnianhimoa

19 Maisterin tutkinto on toiseksi korkein akateeminen tutkinto Sitä korkeampi on vain tohtorintutkinto

20

21 Mitä se tarkoitaa? Tieteellistä ajattelua Kriittistä ajattelua Luovaa ajattelua

22 Mitä me arvostamme?

23 Me tarvitsemme Uteliaisuutta Intohimoa Hyviä kysymyksiä

24 Mitä työnantajat arvostavat?

25 Tänään ja huomenna tarvitaan Niitä, jotka osaavat Kertoa, mikä se ongelma oikeasti on!!!!!!!!

26 KOSKA

27 Maailma on monimutkainen

28 Siksi me haluamme, että meidän maisterimme osaavat: Tieteellisen menetelmän Tehdä hyviä kysymyksiä Hakea, jalostaa ja tuottaa tietoa Olla kriittisiä ja ottaa Vastaan kritiikkiä

29 Tervetuloa akateemiseen yhteisöön

30 BOLD ENOUGH TO THINK DIFFERENTLY. BE ONE OF US. Kimmo Rauma CEO of Visedo

31 Brave think differently be one of us KIMMO RAUMA, CEO - VISEDOR

32 WHO YOU WANNA BE? ME? A Pilot Life is full of suprises

33 WHO YOU ARE? First year student with future in your hands!

34 WHO WORLD WANTS YOU TO BE? ELON MUSK Of Shouth Carelia There are no superheroes There are only super teams

35 ARE YOU THE FUTURE? YES YOU ARE! The greatest power is in you when you do what you love then you don t have to but you do. mul ei ollu mitään muut ku mahdollisuus ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa koval duunil asiat vaan onnistuu kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan hanskat ei tipahda periks ei anneta ne sanoo: et pysty, et voi, ei kannata mun korvissa se kaikki kuulostaa haasteelt ne saa luun kurkkuunsa, kun tulosta taas teen jatkan jaksan vaikka väkisin jos ois helppoo, kaikki tekis niin mus on voima, jota en voi vaimentaa pusken täysii aina vaan mun ei täydy, vaan mä saan

36 Be brave and have a meaningfull life!

37

38 FIRST YEAR Tanja Karppinen Projektipäällikkö

39 TUUTORIRYHMIIN JAKAUTUMINEN

WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS

WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS LAND OF THE CURIOUS Juha-Matti Saksa Rehtori SIE OOT YKSI MEISTÄ @JuhisSaksa @UniLUT 0400166659 3 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO (LUT) 1. Kansainvälinen, Suomen fokusoitunein

Lisätiedot

WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS

WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS WELCOME TO LAND OF THE CURIOUS LAND OF THE CURIOUS Juha-Matti Saksa Rehtori SIE OOT YKSI MEISTÄ @JuhisSaksa @UniLUT 27.8.2018 3 LUT 27.8.2018 Yliopistokentän positiivinen häirikkö Ymmärrys siitä, että

Lisätiedot

TIETEELLISET RATKAISUT

TIETEELLISET RATKAISUT TIETEELLISET RATKAISUT PUHDAS ENERGIA Energiamarkkinat ja aurinkotalous Energian muunto- ja varastointiteknologiat Kestävyystutkimus KESTÄVÄ LIIKETOIMINTA JA YRITTÄJYYS Innovointi ja kestävä arvonluonti

Lisätiedot

2

2 2 4 SIE OOT YKSI MEISTÄ @JuhisSaksa @UniLUT 26.8.2019 6 LUT 26.8.2019 Yliopistokentän positiivinen häirikkö Ymmärrys siitä, että jos maailma ei ymmärrä sinua, vika ei ole maailmassa. erityisesti parhaiden

Lisätiedot

Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa

Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa Tutkimusyhteistyö Greenreality verkostossa 6.6.2018 Green Energy Showroom verkosto Lappeenranta Strategia LAPPEENRANNAN KAUPUNKI 3 TIETEELLISET RATKAISUT PUHDAS ENERGIA Energiamarkkinat ja aurinkotalous

Lisätiedot

KORKEAKOULUT INNOVAATIOIDEN JA YRITTÄMISEN LÄHTEINÄ. Tuomo Rönkkö

KORKEAKOULUT INNOVAATIOIDEN JA YRITTÄMISEN LÄHTEINÄ. Tuomo Rönkkö KORKEAKOULUT INNOVAATIOIDEN JA YRITTÄMISEN LÄHTEINÄ Tuomo Rönkkö LUT TRAILBLAZER - STRATEGIA: Poltammeko kaiken loppuun? Jätämmekö ihmiskunnan kärsimään pilaamastaan vedestä? Hautaammeko tulevaisuutemme

Lisätiedot

Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO

Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO Tietotekniikka kandifuksit FUKSIVIIKKO 28.8. 1.9.2017 Klo 9 10 10 11 11 12 Maanantai 28.8. 10:00 11:30 Tervetuloa @LUT Tiistai 29.8. 9:00 10:00 Info aiempia opintoja suorittaneille Sali 2209 10:00 10:15

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo 27.8.2018 28.8.2018 29.8.2018 30.8.2018 31.8.2018 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LUT Highway It s My Way klo 9-10.00 @2310 Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI. Koulutusohjelman esittely klo 27.8.2018 28.8.2018 29.8.2018 30.8.2018 31.8.2018 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille

Lisätiedot

Orientaatiopäivät Ympäristötekniikka

Orientaatiopäivät Ympäristötekniikka 26.8.2019 27.8.2019 28.8.2019 29.8.2019 30.8.2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille klo 9-10 @1316 Welcome to the Land of the Curious klo

Lisätiedot

OPEN YOUR MIND LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO

OPEN YOUR MIND LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO OPEN YOUR MIND LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO 2 RATKAISUKESKEINEN YLIOPISTO ETSIMME VASTAUKSIA AVAINKYSYMYKSIIN Poltammeko kaiken loppuun? Hautaammeko tulevaisuutemme jätteiden mukana? Jätämmekö ihmiskunnan

Lisätiedot

LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ

LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ Painopistealueet Kestävän kilpailukyvyn luominen Kansainvälinen Vihreä energia ja teknologia Venäjä-yhteyksien rakentaja Yhdessä Painopisteemme ovat monitieteisiä kokonaisuuksia

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI 26.8.2019 27.8.2019 28.8.2019 29.8.2019 30.8.2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali Lounas Info aiempia opintoja suorittaneille

Lisätiedot

Kauppatieteiden maisteri. Taloustiede. Pääaineinfo Oulun yliopisto

Kauppatieteiden maisteri. Taloustiede. Pääaineinfo Oulun yliopisto Kauppatieteiden maisteri Taloustiede Pääaineinfo 12.4.2019 Sinustako ekonomisti? Ekonomistiksi kouluttaudutaan opiskelemalla taloustiedettä pääaineena esim. Oulun kauppakorkeakoulun Taloustieteen maisteriohjelmassa.

Lisätiedot

LUT-konserni pähkinänkuoressa

LUT-konserni pähkinänkuoressa LUT-konserni pähkinänkuoressa -näkökulma Turo Kilpeläinen Rehtori/toimitusjohtaja L LUT-konserni lyhyt historia 2011: Saimaan muutti Skinnarilan kampukselle Yhteinen tiedekirjasto 2011 Tilojen, labrojen

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Orientaatiopäivät 27.-31.8.2018 27.8.2018 28.8.2018 29.8.2018 30.8.2018 31.8.2018 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Welcome to the Land of the Curious klo 10-11.30 @Viipuri-Sali Lounas LUT:n

Lisätiedot

LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN

LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN LUT-KONSERNI FUUSIOLLA JA KONSERNILLA ON PERKELEELLINEN ERO @JuhisSaksa 0400166659 @UniLUT LUT-KONSERNI (työnimi; ei varmasti tule jäämään tällaiseksi) Muodostetaan kolmen autonomisen korkeakoulun konserni,

Lisätiedot

anna minun kertoa let me tell you

anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa let me tell you anna minun kertoa I OSA 1. Anna minun kertoa sinulle mitä oli. Tiedän että osaan. Kykenen siihen. Teen nyt niin. Minulla on oikeus. Sanani voivat olla puutteellisia mutta

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Orientaatioviikon ohjelma, Tuotantotalouden kandidaatti

Orientaatioviikon ohjelma, Tuotantotalouden kandidaatti Orientaatioviikon ohjelma, Tuotantotalouden kandidaatti 29.8. 2.9.2016 Klo 9 10 10 11 11 12 Maanantai 29.8. Tervetuloa Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon Viipuri-sali Tiistai 30.8. Info aiempia opintoja

Lisätiedot

5/6/2010. www.ucpori.fi

5/6/2010. www.ucpori.fi 5/6/2010 www.ucpori.fi PORIN YLIOPISTOKESKUS UNIVERSITY CONSORTIUM OF PORI www.ucpori.fi 6 PORIN YLIOPISTOKESKUS 2010 4300 koulutukseen osallistuvaa 1565 tutkinto-opiskelijaa Perustutkinto-opiskelijoita

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille

MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille 26.8.2019 27.8.2019 28.8.2019 29.8.2019 30.8.2019 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI Info aiempia opintoja suorittaneille opiskelijoille klo 9-10 @2209 // LUT Kandidaatti Highwayinfo klo 9-10

Lisätiedot

Infrastruktuuritarpeet energia-alalla Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Infrastruktuuritarpeet energia-alalla Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto Infrastruktuuritarpeet energia-alalla Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tutkimusinfrastruktuurin nykytila ja tulevaisuus Helsinki 2.10.2013 Energia yksi ihmiskunnan suurista haasteista

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9

Vertaispalaute. Vertaispalaute, /9 Vertaispalaute Vertaispalaute, 18.3.2014 1/9 Mistä on kyse? opiskelijat antavat palautetta toistensa töistä palaute ei vaikuta arvosanaan (palautteen antaminen voi vaikuttaa) opiskelija on työskennellyt

Lisätiedot

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-

UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017- UUDET OPETUSSUUNNITELMAT 2017-24.9.2015 Opetussuunnitelmatyön aikataulu Syyskuu 2015: Rehtorin päätös opetussuunnitelmatyön yhteisiksi tavoitteiksi / linjauksiksi 24.9.2015: opetussuunnitelmatyön aloitusseminaari

Lisätiedot

LUT 2016 ENERGIA. Energiankulutuksen vähentäminen

LUT 2016 ENERGIA. Energiankulutuksen vähentäminen 1 YMPÄRISTÖOHJELMA @ LUT 2016 ENERGIA Energiankulutuksen vähentäminen 1) Sähköenergian kokonaiskulutuksen/opiskelija-fte vähentäminen 5% vuoden 2015 tasosta vuoteen 2018 loppuun mennessä - toimenpiteet:

Lisätiedot

Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin

Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin Korkeakoulujen Laura Himanen, asiantuntija Tutkimuksen kehittämispalvelut Tampereen teknillinen yliopisto TUHA-Tab: Tutkimuksen arviointien kehittäminen

Lisätiedot

RDI Preparing for the breakthrough in 2020 s

RDI Preparing for the breakthrough in 2020 s RDI Preparing for the breakthrough in 2020 s RDI Preparing for the breakthrough in 2020 s 1 Sisältö 1. Osallistujien esittäytyminen 2. Yrityskonsortiot esimerkkejä 3. Teknologiainnovaatioiden kaupallistaminen

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2018 Päivi Paukku & Jenni Laine 4.1.2018 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve

Lisätiedot

Vallankumous kampuksella. Matti Apunen 16.8. 2012 / Yliopistojen hallintopäällikköpäivät

Vallankumous kampuksella. Matti Apunen 16.8. 2012 / Yliopistojen hallintopäällikköpäivät Vallankumous kampuksella Matti Apunen 16.8. 2012 / Yliopistojen hallintopäällikköpäivät Opiskeleminen kannattaa aina Kyllä, mutta hiukan kannattaa katsoa mitä opiskelee. Kyllä, mutta hiukan kannattaa katsoa,

Lisätiedot

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine

Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine Information on Finnish Language Courses Spring Semester 2017 Jenni Laine 4.1.2017 KIELIKESKUS LANGUAGE CENTRE Puhutko suomea? Do you speak Finnish? -Hei! -Moi! -Mitä kuuluu? -Kiitos, hyvää. -Entä sinulle?

Lisätiedot

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä.

RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. KIITOS RTK-Palvelu Oy on Suomen johtavia kiinteistöpalvelualan yrityksiä. Konsernimme liikevaihto on n. 114 milj. euroa ja palveluksessamme työskentelee maanlaajuisesti yli 3500 alamme ammattilaista. Olemme

Lisätiedot

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä

TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa

Lisätiedot

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille?

Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? Green Growth Sessio - Millaisilla kansainvälistymismalleilla kasvumarkkinoille? 10.10.01 Tuomo Suortti Ohjelman päällikkö Riina Antikainen Ohjelman koordinaattori 10/11/01 Tilaisuuden teema Kansainvälistymiseen

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

KANSAINVÄLINEN KORKEAKOULUKAMPUS

KANSAINVÄLINEN KORKEAKOULUKAMPUS KANSAINVÄLINEN KORKEAKOULUKAMPUS LUT-korkeakoulut Ensimmäisenä. Suomessa. Taas. MISTÄ LÄHDETTIIN MISSÄ OLLAAN NYT? Saimaan AMK muutti Skinnarilan kampukselle 2011 Tilojen yhteiskäytön lisääntyminen vaiheittain

Lisätiedot

Tieto Edun mobiiliversiota voi käyttää Android ja IOs laitteissa ja web version käyttöön suosittelemme joko Chrome tai Firefox selainta.

Tieto Edun mobiiliversiota voi käyttää Android ja IOs laitteissa ja web version käyttöön suosittelemme joko Chrome tai Firefox selainta. 1 (6) 2.10.2017 Käyttöohje Tieto Edu mobiili- ja verkkosovelluksen käyttöön Tieto Edun mobiiliversiota voi käyttää Android ja IOs laitteissa ja web version käyttöön suosittelemme joko Chrome tai Firefox

Lisätiedot

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA

LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA VNA yliopistojen tutkinnoista (794/2004) LUONNOS 16.9.2013 Liite LUETTELO YLIOPISTOJEN KOULUTUSALOISTA, TUTKINTOJEN NIMISTÄ JA YLIOPISTOISTA, JOISSA TUTKINTOJA VOIDAAN SUORITTAA Koulutusyksiköiden nimien

Lisätiedot

Vuosikatsaus. Vuosikertomus 2013

Vuosikatsaus. Vuosikertomus 2013 2013 Vuosikatsaus Vuosikertomus 2013 1 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun vuosikatsaus 2013 Huhtikuu 2014 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu PL 21210 00076 AALTO biz.aalto.fi 2 Vuosikertomus 2013 Kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Miksi kotikansainvälisyys? Kansainvälinen yliopisto opiskelijanäkökulmasta Milla Ovaska Asiantuntija, kansainväliset asiat Aalto-yliopiston

Miksi kotikansainvälisyys? Kansainvälinen yliopisto opiskelijanäkökulmasta Milla Ovaska Asiantuntija, kansainväliset asiat Aalto-yliopiston Miksi kotikansainvälisyys? Kansainvälinen yliopisto opiskelijanäkökulmasta Milla Ovaska Asiantuntija, kansainväliset asiat Aalto-yliopiston ylioppilaskunta WHAT KIND OF COMPETENCES DOYOU THINK YOU LL NEED

Lisätiedot

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen

Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen The acquisition of science competencies using ICT real time experiments COMBLAB Uusia kokeellisia töitä opiskelijoiden tutkimustaitojen kehittämiseen Project N. 517587-LLP-2011-ES-COMENIUS-CMP This project

Lisätiedot

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015

Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015 Tervetuloa! Finnvera Technopolis Roadshow 25.3.2015 Ohjelma Kassalla kasvaminen on kova laji 25.3.2015 Lappeenranta Moderaattorina Markku Hokkanen, Technopolis 8.30 Verkottumisaamiainen ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies

Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku Centre for Language and Communication Studies Information on Finnish Courses Autumn Semester 2017 Jenni Laine & Päivi Paukku 24.8.2017 Centre for Language and Communication Studies Puhutko suomea? -Hei! -Hei hei! -Moi! -Moi moi! -Terve! -Terve terve!

Lisätiedot

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015

Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Hakijasuman purkamiseen myönnetyt aloituspaikkojen lisäysmäärät 2014 ja 2015 Korkeakoulu Hakukohde Myönnetty lisäysmäärä 2014: Myönnetty lisäysmäärä 2015: Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola sjukskötare

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön

Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Asemointitilastot 2016; Yhteinen osio katsaus talouteen ja henkilöstöön 1 Opetus- ja kulttuuriministeriön asemointitilastot 2016 yliopistoille Katsaus talouteen ja henkilöstöön Sisällys: Kuvio 1a: Tilikauden

Lisätiedot

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Oulun yliopisto Kampuskehitys 24.4.2013 Aki Havia Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Suomen Yliopistokiinteistöt Oy on perustettu yliopistouudistuksen yhteydessä pääomittamaan

Lisätiedot

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE

Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE Strategiset kyvykkyydet kilpailukyvyn mahdollistajana Autokaupassa Paula Kilpinen, KTT, Tutkija, Aalto Biz Head of Solutions and Impact, Aalto EE November 7, 2014 Paula Kilpinen 1 7.11.2014 Aalto University

Lisätiedot

Rakastan työtäni mutta miksi?

Rakastan työtäni mutta miksi? Rakastan työtäni mutta miksi? Elina Jokinen FT, Kirjoitusviestinnän opettaja JYU / Kielikeskus Esityksen kuvat, videot ja kommentit Gradu- ja väitöskirjaretriitti kevät 2016, Konnevesi Tieteen popularisointi

Lisätiedot

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi

Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Ideasta projektiksi - kumppanuushankkeen suunnittelun lähtökohdat Hankkeiden vaikuttavuus: Työkaluja hankesuunnittelun tueksi Erasmus+ -ohjelman hakuneuvonta ammatillisen koulutuksen kumppanuushanketta

Lisätiedot

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan?

Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Hyppy tulevaisuuteen millaista osaamista tarvitaan? Menestyjäksi elinikäisellä oppimisella webinaari 12.12.2011 Johanna Ollila, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto MILTÄ TULEVAISUUS NÄYTTÄÄ? MITEN

Lisätiedot

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA

LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA LUT JA SAIMIA RAKENNERAHASTO- JA MAASEUTUOHJELMAN TOTEUTTAJINA 2014-2017 MYR teemakokous 12.3.2018 Satu Sikanen Aluekehitysjohtaja Etelä-Karjalan liitto Kauppakatu 40 D, 53100 Lappeenranta etunimi.sukunimi@ekarjala.fi

Lisätiedot

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536

International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 2016 International Baccalaureate = kansainvälinen ylioppilastutkinto Opetus- ja tutkintokieli englanti Opetussuunnitelma sama kaikkialla maailmassa 4536 koulua 150 maassa (yli1 235 000 opp.) Opinnot kestävät

Lisätiedot

Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta

Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta Liikesivistysrahasto 100 vuotta kannustusta Pieksämäki, 22.11.2018 Johanna Vesterinen toimitusjohtaja, KTT Apurahasäätiöiden ja -yhdistysten roolit yhteiskunnassa Täydentäjä Korvaaja Innovaattori Säilyttäjä

Lisätiedot

Kaikenlaisiin kohtaamisiin

Kaikenlaisiin kohtaamisiin Kaikenlaisiin kohtaamisiin Pohjoismaiden suurin kongressi- ja kulttuurikeskus 1 Arvokas johtaminen Technopolis Business Breakfast Tampere: JOHTAMISEN KIEHTOVUUS 3.9.2013 Paulina Ahokas, Toimitusjohtaja

Lisätiedot

University of Helsinki Designing the Future

University of Helsinki Designing the Future University of Helsinki Designing the Future Ira Leväaho, WDC projektipäällikkö Viestintä&yhteiskuntasuhteet teemat 10.6.2011 1 Taustaa HYlle design tarkoittaa tapaa organisoida asioita ja toimintaa, joilla

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto

VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto VAASAN YLIOPISTO Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto / Filosofian maisterin tutkinto Tämän viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelman valintakokeen avulla Arvioidaan viestintävalmiuksia,

Lisätiedot

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa

Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa Korkean jalostusarvon materiaalit suljetussa raaka-ainekierrossa CloseLoop etsii ratkaisuja monin tavoin Kiertotalouden mallien hyödyntäminen on yksi tapa pyrkiä hiilineutraaliin talouteen. Uudet mallit

Lisätiedot

Tieto Edun mobiiliversiota voi käyttää Android ja IOs laitteissa ja web version käyttöön suosittelemme joko Chrome tai Firefox selainta.

Tieto Edun mobiiliversiota voi käyttää Android ja IOs laitteissa ja web version käyttöön suosittelemme joko Chrome tai Firefox selainta. 1 (6) 26.2.2018 Käyttöohje Tieto Edu mobiili- ja verkkosovelluksen käyttöön Tieto Edun mobiiliversiota voi käyttää Android ja IOs laitteissa ja web version käyttöön suosittelemme joko Chrome tai Firefox

Lisätiedot

Kohti parempaa maailmaa

Kohti parempaa maailmaa Kohti parempaa maailmaa Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden monialainen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. tutkinto-opiskelijaa (laskennallinen FTE-luku) alumnia Vuonna

Lisätiedot

Tervetuloa Kareliaan!

Tervetuloa Kareliaan! Tervetuloa Kareliaan! 25 vuotta amk-koulutusta, tki-toimintaa, kansainvälisyyttä! High Tech Business Café tilaisuus MIM-metalliruiskuvalun mahdollisuudet teollisuudelle 21.3.2017 Toimialajohtaja Ulla Asikainen

Lisätiedot

Uusiutuva/puhdas energia haasteita ja mahdollisuuksia. Prof. Jarmo Partanen

Uusiutuva/puhdas energia haasteita ja mahdollisuuksia. Prof. Jarmo Partanen Uusiutuva/puhdas energia haasteita ja mahdollisuuksia Prof. Jarmo Partanen jarmo.partanen@lut.fi +358 40 5066564 Electricity Market, targets Competitive ness Sustainab ility Technical requirement; keep

Lisätiedot

Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Johtavaa näkemystä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopisto Kolme johtavaa suomalaista yliopistoa yhdistyi tammikuussa 2010 Helsingin kauppakorkeakoulu perustettu

Lisätiedot

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa

Matkalle puhtaampaan maailmaan. Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa Matkalle puhtaampaan maailmaan Jaakko Nousiainen, UPM Biopolttoaineet Puhdas liikenne Etelä-Karjalassa 30.1.2017 METSÄ ON TÄYNNÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Maailma muuttuu Rajalliset resurssit Globaalin talouden

Lisätiedot

Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena

Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena Koulutusta vai kasvatusta? Seikkailu- ja ryhmätoiminnan mahdollisuudet lasten ja nuorten kasvun tukena SOOL ry ympäristökasvatuksen teemaseminaari 16.10.2015 Rauma Paavo Heinonen Mitä? Missä? Milloin?

Lisätiedot

PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA

PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA PARASTA SUOMELLE MUOKKAA PERUSTYYLEJ Ä TEKIN NAPS. KOULUTUSPOLIITTINEN OHJELMA OHJELMA VALMISTELTU LAAJASSA YHTEISTYÖSSÄ Valmisteluvastuussa TEKin koulutusvaliokunta ja projektiryhmä Projektipäällikkö

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan katsaus Yhtiökokous 2018 Kimmo Alkio @kalkio Digitaalinen vallankumous etenee uuden datan avulla Rajaton kapasiteetti Autonomisuus Tekoäly Kyberturvallisuus Digitaaliset hankintaketjut

Lisätiedot

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén

Korkeakoulujen talouden tunnusluvut Johtaja Hannu Sirén 1 Korkeakoulujen talouden tunnusluvut 2015-2016 Johtaja Hannu Sirén Vakavaraisuus, ammattikorkeakoulut Omavaraisuusaste Centria ammattikorkeakoulu 74 % 73 % Diakonia ammattikorkeakoulu 79 % 82 % Haaga

Lisätiedot

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate

UEF EXECUTIVE MBA. aducate.fi JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN facebook.com/weaducate UEF EXECUTIVE MBA JOHDON JA ASIANTUNTIJOIDEN KOULUTUSOHJELMA aducate.fi @weaducate facebook.com/weaducate UEF EMBA-opinnot SMART AT WORK Kenelle: Itä-Suomen yliopiston UEF EMBA -koulutusohjelma on tarkoitettu

Lisätiedot

YHDESSÄ Lappeenrannan teknillisen yliopiston strategia 2015

YHDESSÄ Lappeenrannan teknillisen yliopiston strategia 2015 YHDESSÄ Lappeenrannan teknillisen yliopiston strategia 2015 LUKIJALLE Kansainvälinen talouskriisi ja maailmanlaajuiset ekologiset haasteet, kuten energian, puhtaan veden sekä raaka-aineiden riittävyys

Lisätiedot

Aalto-yliopisto. Raili Pönni

Aalto-yliopisto. Raili Pönni Aalto-yliopisto Raili Pönni 7.9.2017 Aalto-yliopiston organisaatio Insinööritieteiden Kauppa Kemian tekniikan Sähkötekniikan Perustieteiden Taiteiden ja suunnittelun Professorineuvosto Provosti, vararehtorit

Lisätiedot

Miksi ja millaisella muutoksella tulevaisuuteen? Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Maarit Rossi

Miksi ja millaisella muutoksella tulevaisuuteen? Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät Maarit Rossi Miksi ja millaisella muutoksella tulevaisuuteen? Sivistystoimen ja oppilaitosjohtamisen päivät 13.9.2017 Maarit Rossi Maarit Rossi, maarit.rossi@pathstomath.com Osa 1: Voiko tulevaisuuteen mennä vanhoilla

Lisätiedot

Mitä Master Class:ssa opittiin?

Mitä Master Class:ssa opittiin? Mitä Master Class:ssa opittiin? Tutkimuskoordinaattori Kaisa Korhonen-Kurki, Helsingin yliopisto Tutkija Katriina Soini, Helsingin yliopisto Yliopistopedagogi Henna Asikainen, Helsingin yliopisto Tausta

Lisätiedot

Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio,

Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio, Rohkeasti yli rajojen Pohjois- Savon Maakuntaseminaari, Kuopio, 27.9.2013 Jukka Mönkkönen Akateeminen rehtori Kansainvälistyminen 1.10.2013 2 1.10.2013 3 Itä- Suomen yliopiston kansainvälisen ohjelman

Lisätiedot

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain

Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain Kauppatieteilijät työmarkkinoilla Vuonna 2014 valmistuneiden maistereiden sijoittuminen työelämään koulutusohjelmittain 8.3.2016, Meet Your Community 2.0 @Saha Kauppakorkeakoulun ura- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Yliopisto professorin työnantajana -selvitys Focus Master Oy

Yliopisto professorin työnantajana -selvitys Focus Master Oy Yliopisto professorin työnantajana -selvitys 2016 Focus Master Oy 3.10.2016 Selvitys toteutettiin sähköpostikyselynä Ajankohta kesäkuu 2016 Kohderyhmä yliopistojen palveluksessa olevat liiton jäsenet 533

Lisätiedot

LUT Saimia Innovation Scout. BRIDGE to the MARKETPLACE B2M

LUT Saimia Innovation Scout. BRIDGE to the MARKETPLACE B2M LUT Saimia Innovation Scout BRIDGE to the MARKETPLACE B2M Miksi Tutkimus tuottaa paljon innovaatioaihioita, mutta: Tiimien liiketoimintaosaaminen välttävää tasoa Yrittäjä saattaa puuttua Liikeidean kannalta

Lisätiedot

AYYE 9/ HOUSING POLICY

AYYE 9/ HOUSING POLICY AYYE 9/12 2.10.2012 HOUSING POLICY Mission for AYY Housing? What do we want to achieve by renting apartments? 1) How many apartments do we need? 2) What kind of apartments do we need? 3) To whom do we

Lisätiedot

KOULUTUSVIENNIN MYÖTÄ MAAILMALLE

KOULUTUSVIENNIN MYÖTÄ MAAILMALLE KOULUTUSVIENNIN MYÖTÄ MAAILMALLE - Koulutusviennistä imua korkeakoulujen kansainvälistymiseen? Mirka Gustafsson, Mari Perlinen ja Jukka Pulkkinen ESITYKSEN SISÄLTÖ 1 Mistä koulutusviennissä oikein on kyse?

Lisätiedot

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle Eduskunnan sivistysvaliokunnalle 6.9.2017 Lausunto: HE 73/2017 hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi yliopistolain ja ammattikorkeakoululain muuttamisesta sekä muuttamisesta annetun lain voimaanpanosta

Lisätiedot

ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi

ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi ICT-alan tutkimus ja koulutus Suomessa joitakin yleiskommentteja tilaisuuden aluksi Heikki Mannila 26.3.2014 1 OKM-ICT: Mistä on kyse ja mitä halutaan saada aikaan? ICT-alan kehityksen seuranta ja kehittämistarpeiden

Lisätiedot

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus

Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus Helena Rasku-Puttonen, Jyväskylän yliopisto Miten työllistymisen laatua arvioidaan? yliopistojen maisteriuraseurannan tulosten julkistustilaisuus 3.5.2017 Mihin tarkoitukseen uraseuranta? Korkeakoulujen

Lisätiedot

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus

Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Toimintaympäristö: Koulutus ja tutkimus Tampere 10.2.2009 Janne Vainikainen Helsingin yliopisto Teknillinen korkeakoulu Turun yliopisto Tampereen yliopisto Oulun yliopisto Jyväskylän yliopisto Tampereen

Lisätiedot

Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022

Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022 Tunne huominen. Tehtävä Xamk on Kaakkois-Suomea vahvasti kehittävä korkeakoulu. Xamk kouluttaa toiminta-alueensa ja yhteiskunnan tarvitsemia osaajia. Tehtävässä korostuu alueen elinkeinorakennetta ja työelämää

Lisätiedot

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015

Team Finland. Pia Salokoski. EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Pia Salokoski EU:n tarjoamat kehitysyhteistyömahdollisuudet seminaari 2.10.2015 Team Finland Tavoitteena pk-yritysten viennin kaksinkertaistaminen vuoteen 2020 mennessä. Kuinka mahdollistamme

Lisätiedot

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2.

Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Parasta eurooppalaista liiketoiminnan osaamista pk-yritysten tarpeisiin FAST LANE PROGRAM PK-KOULUTUSOHJELMA 2. Strategia ja johtaminen kilpailijoita paremmaksi Pk-koulutusohjelma vastaa Teknologiateollisuuden

Lisätiedot

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä

Lapin Matkailuparlamentti Inari ja Saariselkä TERVETULOA LAPIN MATKAILUPARLAMENTTIIN! 3.10.2012 Saamelaiskulttuurikeskus Sajos, Inari 4.10.2012 Santa s Hotel Tunturin auditorio, Saariselkä LAPPI AITOA JA ALKUPERÄISTÄ Saamelaiskulttuuri matkailussa,

Lisätiedot

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio

Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa. Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Opiskelijat valtaan! TOPIC MASTER menetelmä lukion englannin opetuksessa Tuija Kae, englannin kielen lehtori Sotungin lukio ja etälukio Päättääkö opettaja ohjelmasta? Vai voisivatko opiskelijat itse suunnitella

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman linjakeskustelu. Preliminary discussion for the planfo-action

Toimintasuunnitelman linjakeskustelu. Preliminary discussion for the planfo-action Toimintasuunnitelman linjakeskustelu Preliminary discussion for the planfo-action Keskustelun tavoitteet / Purpose of the Discussion Selkeyttää edustajistolle toimintasuunnitelman rakennetta / Clarify

Lisätiedot

Työn ja tohtoriopintojen yhteensovittaminen

Työn ja tohtoriopintojen yhteensovittaminen Työn ja tohtoriopintojen yhteensovittaminen Jatko-opiskelijoiden toimeentulo ja sosiaalinen asema -seminaari 3.4. Joonas Lehtinen, PhD CEO Oy IT Mill Ltd Yhteensovittaminen - Miten? Don t do it! Miksi?

Lisätiedot

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS

HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA. Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS HALLITUKSEN BIOTALOUDEN KÄRKIHANKKEET JA SUOMEN BIOTALOUSSTRATEGIA Liisa Saarenmaa MMM 20.10.2015 TUTKAS Suomen tulevaisuuden visio: Suomi 2025 yhdessä rakennettu Tilannekuva/SWOT Kestävä kasvu ja julkinen

Lisätiedot

Tervetuloa Oulun yliopistoon! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto

Tervetuloa Oulun yliopistoon! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, Oulun yliopisto Tervetuloa on! Koulutusrehtori Helka-Liisa Hentilä, 28.2.2017 Monitieteinen kansainvälinen tiedeyliopisto Perustettu 1958 10 tiedekuntaa: - Arkkitehtuuri (OSA) - Biokemia ja molekyylilääketiede(fbmm) -

Lisätiedot

Digiyrityksen on oltava oma korkeakoulunsa

Digiyrityksen on oltava oma korkeakoulunsa Digiyrityksen on oltava oma korkeakoulunsa Risto Sarvas @rsarvas Aalto-yliopisto & Futurice Oy Vaikuta & vaikutu 3.11. Risto Sarvas Yrityskulttuuri-insinööri @ Futurice Adjunct Professor @ Aalto-yliopisto

Lisätiedot

make and make and make ThinkMath 2017

make and make and make ThinkMath 2017 Adding quantities Lukumäärienup yhdistäminen. Laske yhteensä?. Countkuinka howmonta manypalloja ballson there are altogether. and ja make and make and ja make on and ja make ThinkMath 7 on ja on on Vaihdannaisuus

Lisätiedot

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA

TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA TIEDONHANKINNAN JA HALLINNAN OPETUS AVOIMEN TIEDON KESKUKSESSA Mirja Laitinen Tietopalvelupäällikkö, pedagoginen johtaja 4.10.2016 Tiedonhankinnan ja hallinnan opetuksen tavoitteet OPS2017 Rehtorin linjaukset:

Lisätiedot

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN

KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN KICK ASS! FACEBOOK-MARKKINOINNILLA MATKAILULIIKETOIMINTA KASVUUN Marko Pyhäjärvi PUHEENVUORON TAVOITE On olemassa miljoonia eri keinoja vauhdittaa matkailuyrityksen myyntiä, ja Facebookmarkkinointi on

Lisätiedot